Hommaforum Testi

HOMMAN UUTISHUONE => Uutiset ja media => Kotimaa => Topic started by: Outo olio on 14.06.2016, 21:19:00

Title: 2016-06-11 Romaninainen synnytti varastetulla henkilöllisyystodistuksella
Post by: Outo olio on 14.06.2016, 21:19:00
Kun valkolaisilla on väärät paperit, he ovat menossa baariin. Kun mustalaisella on väärät paperit, hän voi ihan hyvin olla menossa synnyttämään. :o >:( :facepalm:


QuoteIdentiteettivarkaus pilasi elämän - tuntematon nainen synnytti Ninan nimissä
Tiistai 14.6.2016 klo 09.01

Nina Almin, 34, identiteettivarkaus johti siihen, että hänen nimellään kirjauduttiin synnytyssairaalaan. Kun Kouvolassa asuva Nina Alm unohti rahapussinsa vahingossa autoon, hän ei voinut tietää, että teki juuri elämänsä kenties kohtalokkaimman huolimattomuusvirheen.

Nina Almin elämä muuttui pelonsekaiseksi helvetiksi. Kymenlaakson käräjäoikeus antoi kolmelle naiselle tuomion jutussa, jossa Alm on vain yksi lukuisista uhreista.

Viime vuoden keväänä Nina Alm luuli olevansa piilokamerassa. Ovensuussa seisoi nimittäin kaksi naista, jotka esittäytyivät Kouvolan lastensuojelun virkailijoiksi ja kyselivät Almin lapsesta.

- Tapauksessahan ei muuten olisi ollut mitään kummallista, mutta kun minulla ei ole lapsia, ainoastaan koira, Alm kertoo.

Identiteettivarkaus oli edennyt niin pitkälle, että joku toinen nainen oli kirjautunut Almin nimellä synnytyssairaalaan. Myöhemmin kävi ilmi, että samana päivänä hänen nimellään oli kirjauduttu myös toiseen sairaalaan.

- Uskomatonta, että kahteen eri sairaalaan voidaan samana päivänä kirjata sama henkilö, Alm hämmästelee.

Kohtalokas unohdus

Kaikki alkoi huolimattomuudesta, joka olisi voinut sattua kenelle tahansa. Elettiin vuotta 2012, ja Alm oli juuri muuttanut uuteen asuntoon. Epäonnekseen hän unohti rahapussinsa autoon. Yöllä auton ikkuna rikottiin ja rahapussi varastettiin. Jo tuolloin Alm mietti, mihin hänen ajokorttinsa mahdollisesti joutuisi ja mitä kaikkea sillä voitaisiin tehdä. Poliisi kuitenkin vain kehotti tekemään rikosilmoituksen netissä ja uusimaan kaikki lompakossa olleet kortit.

- Tuli sellainen olo, ettei poliisia voisi vähempää kiinnostaa. Se ei tullut edes paikan päälle katsomaan autoa. Pankista sentään neuvottiin tekemään omaehtoinen maksullinen luottokielto, mutta ei kerrottu, että se on voimassa ainoastaan kaksi vuotta kerrallaan, Alm sanoo.

Identiteettivarkaat sen sijaan olivat ilmeisesti hyvinkin tietoisia siitä, että luottokielto on voimassa vain kaksi vuotta, sillä he osasivat iskeä välittömästi kiellon loputtua.


--

Uusi hetu

Karu totuus alkoi pikkuhiljaa selvitä. Identiteettivarkaat olivat osoitteenmuutosten ja sairaalaan kirjautumisten lisäksi ostaneet Almin nimellä puhelimia, tabletteja, liittymiä ja urheiluvaatteita. Suurin luotto, joka Almin nimiin myönnettiin, oli 10 000 euroa.

Alm yritti epätoivoisesti saada viranomaisilta apua. Hän soitteli niin poliisille kuin eri yrityksiinkin ja yritti kertoa, ettei todellisuudessa ollut ottanut luottoa tai ostanut mitään.

--

Lopulta hän palkkasi lakimiehen, joka alkoi hoitaa identiteettivarkauden seurauksena kertyneitä laskuja ja ulosottovelkoja.

Alm sai myös tiettävästi ensimmäisenä henkilönä Suomessa uuden henkilötunnuksen loppuosan petostapausten vuoksi.

Kolme tuomittiin

Almilla on nyt uusi passi ja uudet henkilöllisyyskortit, mutta nainen ei usko helvetin loppuneen.

Kesäkuun alussa Kymenlaakson käräjäoikeus antoi kolmelle naiselle tuomion jutussa, jossa Alm on yhtenä monista uhreista.

Sara Maria Desiree Syvänoro, 29, sai kahden vuoden ja yhden kuukauden ehdottoman vankeustuomion 13 petoksesta, kahdesta rekisterimerkintärikoksesta ja yhdestä väärennyksestä. Lisäksi 21-vuotias nainen tuomittiin kymmenen kuukauden vankeuteen kuudesta petoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Kolmas syytetty, 33-vuotias nainen tuomittiin maksamaan 50 päiväsakkoa väärennyksestä ja kolmesta avunannosta petokseen. Naiset joutuvat yhdessä maksamaan Almille henkisestä kärsimyksestä, kunnianloukkauksesta ja oikeus- sekä muista kuluista 21 000 euroa.

- En usko koskaan saavani rahoja. Mistä ammattirikollisilla on muka rahaa maksaa tuollaisia summia? Epäreilua on myös se, että minä työssäkäyvänä ihmisenä joudun itse maksamaan asianajajan kulut, mutta näille rikollisille valtio maksaa oikeudenkäyntikulut, Alm pohtii.

Masennusta ja paniikkia

Alm on kärsimyksistä ja taloudellisista vaikeuksista huolimatta päättänyt viedä asian loppuun ja kertoa julkisuudessa oman tarinansa, jotta muille ei kävisi samoin.

- Käytän kaiken energiani nyt tähän, Alm sanoo päättäväisesti.

Myymäläpäällikkönä työskentelevä Alm on ollut pitkään sairauslomalla identiteettivarkauden vuoksi. Lisäksi hän kärsii paniikkihäiriöstä sekä vakavasta masennuksesta. Naisesta on tullut hyvin vainoharhainen ja pelokas.

- Nykyään en kerro henkilötunnustani puhelimessa kenellekään, mikä tietenkin vaikeuttaa asioimista eri tahojen kanssa huomattavasti. En uskalla kirjautua verkkopankkiin omilla verkkopankkitunnuksillani, ellei joku läheinen ole vieressä todistamassa. Kaikista suurin järkytys on se, kuinka yksin tämä meidän hyvinvointiyhteiskunta on minut tilanteeni kanssa jättänyt, Alm sanoo hiljaa.

Tapauksesta uutisoi ensimmäisenä Kouvolan Sanomat.

Näin suojaudut identiteettivarkaudelta

Pidä hyvää huolta lompakostasi, ajokortistasi ja henkilöllisyystodistuksestasi.

Silppua tai polta kaikki paperit, joista näkyy oma nimesi ja henkilötunnuksesi.

Hanki henkilöllisyysvarkausvakuutus.

Aseta maksullinen luottokielto, joka estää henkilötietojen käytön ilman erillistä todistusta.

Ole tarkkana siitä, mitä tietoja annat ja julkaiset itsestäsi verkossa.

Selvitä palveluntarjoajien taustoja ennen luottokorttitietojen luovuttamista.

ANNA EGUTKINA
[email protected]
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016061421723382_uu.shtml (http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016061421723382_uu.shtml)



QuoteIdentiteettivaras kirjautui synnytyssairaalaan väärillä papereilla — Lue kouvolalaisen uhrin hurja tarina!
11.6.2016 6:28 | Päivitetty: 13.6.2016 9:06

--

Almille valkeni, että hänen kahden vuoden määräaikainen luottokieltonsa oli umpeutunut. Hän kiersi kaikki kauppakeskus Veturin puhelinliikkeet.

Tulos oli tyrmäävä: kaikista oli hankittu puhelimia, tabletteja ja liittymiä Almin nimissä.

Pian postilaatikkoon alkoi tulla kahmalokaupalla laskuja nettikaupoilta ja perintätoimistoilta.

Yhtiöt eivät suostuneet keskeyttämään laskutusta, koska asiakaspalvelijat eivät voineet varmistua Almin henkilöllisyydestä.

Keväällä hänelle lähetettiin ajoneuvoverolasku täysin tuntemattomasta autosta.


Alm itki puhelimeen, sanoi tehneensä rikosilmoituksen ja vakuutteli, että joku muu käyttää hänen tietojaan hyväkseen. Vastaus oli, että verot on maksettava. Ne korvataan takautuvasti, jos oikeus niin päättää.

— Skannasin papereita ja hoidin asioita kaiket päivät. Yritin pysyä töissä, että pää pysyisi kasassa, mutta lopulta jouduin jäämään masennuksen takia sairauslomalle.

Hän tunsi jääneensä yksin.

— Poliisillekin raivosin, että uskokaa nyt minua ja auttakaa.

Omituisin käänne koitti keväällä 2015. Alm oli juuri lähdössä koiran kanssa lenkille, kun ovelle ilmestyi kaksi naista.

— En oikein luottanut tuossa vaiheessa tuntemattomiin ihmisiin, mutta päästin naiset kuitenkin sisälle. He tulivat eteiseen, ja toinen katseli minua päästä varpaisiin.

Naiset esittäytyivät Kouvolan lastensuojelun virkailijoiksi ja alkoivat tiedustella Almilta tämän lapsesta.

— Suuni loksahti auki ihan kirjaimellisesti. Aloin nauraa ja sanoin, että tässä on nyt varmaan virhe. En ole koskaan saanut lasta.

--

— Poliisin tutkija sanoi minulle myöhemmin, että etsitty lapsi on löytynyt ja kunnossa. Muuten en ole kuullut asiasta mitään, Alm sanoo.

--

Perjantaina 3. kesäkuuta 2016 Kymenlaakson käräjäoikeus antoi tuomion jutussa, jossa Ninan Almin tapaus oli yksi sivujuonne.

Oikeus tuomitsi kankaanpääläisen Sara Maria Desiree Syvänoron, 29, kahden vuoden ja yhden kuukauden vankeuteen 13 petoksesta, kahdesta rekisterimerkintärikoksesta ja yhdestä väärennyksestä.

Hänen kontollaan oli ennestään pitkä liuta vastaavia rikoksia. Oikeus otti aiemmat tuomiot huomioon rangaistuksen pituutta mitatessa.

--

Pankeille, nettikaupoille ja luottoyhtiöille naiset joutuvat korvaamaan yhteensä noin 28 000 euroa.

--

Aapo Mentula
http://www.kouvolansanomat.fi/Online/2016/06/11/Identiteettivaras%20kirjautui%20synnytyssairaalaan%20v%C3%A4%C3%A4rill%C3%A4%20papereilla%20%E2%80%94%20Lue%20kouvolalaisen%20uhrin%20hurja%20tarina!/2016220892433/4 (http://www.kouvolansanomat.fi/Online/2016/06/11/Identiteettivaras%20kirjautui%20synnytyssairaalaan%20v%C3%A4%C3%A4rill%C3%A4%20papereilla%20%E2%80%94%20Lue%20kouvolalaisen%20uhrin%20hurja%20tarina!/2016220892433/4)
Title: Vs: 2016-06-11 Romaninainen synnytti varastetulla henkilöllisyystodistuksella
Post by: Gunnar Hymén on 14.06.2016, 21:20:25
niinpä niin. kaikkea ne porukalla keksiikin ja kun on perse auki ja rahat loppu niin keksaistaan tarina? ihan kuriositeettinä kysyn, en syytä....  :roll:
Title: Vs: 2016-06-11 Romaninainen synnytti varastetulla henkilöllisyystodistuksella
Post by: Eino P. Keravalta on 14.06.2016, 21:32:40
Maamme ylimmät viranomaiset ovat käytännöillään linjanneet, että identiteettivarkaus tai toisena henkilönä esiintyminen ei ole rikollista, vaan että siitä erikseen palkitaan ilmaisella elämällä.

Tästä esimerkkinä viime vuonna maahamme tuotetut 30 000 rajarikollista.
Title: Vs: 2016-06-11 Romaninainen synnytti varastetulla henkilöllisyystodistuksella
Post by: Java on 14.06.2016, 21:47:56
Minkä helvetin takia ei mennyt synnyttämään omilla papereilla, myytiinkö vauva, vai mikä tässä on takana?
Title: Vs: 2016-06-11 Romaninainen synnytti varastetulla henkilöllisyystodistuksella
Post by: Outo olio on 14.06.2016, 21:55:01
Quote from: Java on 14.06.2016, 21:47:56
Minkä helvetin takia ei mennyt synnyttämään omilla papereilla, myytiinkö vauva, vai mikä tässä on takana?

Jos kuvitteli, että on etsintäkuulutus, ja poliisit tulevat pidättämään sairaalasta? Ja kertooko sairaala edes näitä tietoja eteenpäin, en tiedä mutta en usko. Uutisessa puhuttiin hätäsektiosta, joten voidaan spekuloida että kyseessä oli hätätilanne ja paniikissa hetken mielijohteesta tehty ratkaisu, jota ei sitten voinut sen jälkeen enää muuttaa. Mutta joku toinen meni samana päivänä samoilla papereilla toiseen sairaalaan, ihme juttu kaikenkaikkiaan.
Title: Vs: 2016-06-11 Romaninainen synnytti varastetulla henkilöllisyystodistuksella
Post by: aethanol on 14.06.2016, 22:15:20
Quote from: Java on 14.06.2016, 21:47:56
Minkä helvetin takia ei mennyt synnyttämään omilla papereilla, myytiinkö vauva, vai mikä tässä on takana?

Kyseisestä tapauksesta vaikea keksiä järkevää syytä mutta somput on ainakin harrastanut sitä että Somaliasta tullaan Suomeen synnyttämään jonkun turvapaikan saaneen papereilla. Synnyttäminen Suomessa maksannee melko monta tonnia jos ei ole asukas.
Title: Vs: 2016-06-11 Romaninainen synnytti varastetulla henkilöllisyystodistuksella
Post by: von Manstein on 14.06.2016, 22:44:31
Identiteettivarkaudet ovat kyllä veemäinen juttu ja niiden uhriksi voi joutua kuka vaan. Yksi niitä vastaan kehitetty suojatoimi on "oma luottokielto", jolla voi estää tai ainakin vaikeuttaa pikavippien ym. luottojen ottamista omiin nimiin. Tuossa vähän juttua aiheesta:

https://www.nixu.com/fi/blogi/2015-06/identiteettivarkauksille-suojaa-mika-oma-luottokielto

http://www.taloussanomat.fi/raha/2015/02/02/osa-ostaa-jo-itselleen-luottokiellon/20151314/139?pos=related
Title: Vs: 2016-06-11 Romaninainen synnytti varastetulla henkilöllisyystodistuksella
Post by: yks vaan on 14.06.2016, 22:56:28
Kannattaa hankkia tollanen kielto, ellei luottotiedot ole valmiiksi kuralla. Luottotietotarkistuksetkin muuten usein jättävät nimen huomiotta joten random hetullakin on päässyt läpi monesta tilausjärjestelmästä...

Tietosuoja on niin karmeassa jamassa että hirvittää.
Title: Vs: 2016-06-11 Romaninainen synnytti varastetulla henkilöllisyystodistuksella
Post by: Chew Bacca on 14.06.2016, 23:14:31
Luulisi olevan ihan selvää että kauppias tai luotonantaja joka hyväksyy pelkän ajokortin tai ei vaadi netissä tunnistautumista kärsii itse nahoissaan tappiot. Ilmeisesti ei sitten.

Luottokiellosta kuulen ensimmäistä kertaa. Eikö luotonantajalla ole mitään vastuuta? Tai autokauppiaalla, rekisterikeskuksella, katsastusasemalla? Eihän jumalautapelkällä sotulla pitäisi saada yvtään mitään.
Title: Vs: 2016-06-11 Romaninainen synnytti varastetulla henkilöllisyystodistuksella
Post by: Marius on 14.06.2016, 23:18:51
Miten niin romani?

Kuka todistaa?
Title: Vs: 2016-06-11 Romaninainen synnytti varastetulla henkilöllisyystodistuksella
Post by: Sydämistynyt on 14.06.2016, 23:20:18
Ja tämä uutinen johtaa siihen, ettei kiltti ja viaton mummo uskalla enää kertoa hetuansa asiakaspalvelussa, jossa virkailijalla toki on jo mummon henkilötiedot näytöllä auki.  Mutta kun on lehdessä varoitettu, että ikinä ei saa antaa henkilötunnusta kellekään missään. Sitten vaaditaan papereita ja juoksetetaan mummoa.  Samaan aikaan toisaalla Rosita nostaa varastetuilla henkkareilla 10 000€ kulutusluottoa pikavippifirmasta. :facepalm:
Title: Vs: 2016-06-11 Romaninainen synnytti varastetulla henkilöllisyystodistuksella
Post by: Supernuiva on 14.06.2016, 23:25:58
Kuinka moni vielä muistaa miten Impiwaaran aikaan poliisit merkitsivät yleisötapahtumissa ilmaiseksi tärykirjoittimilla henkilötunnuksia loppuosineen esimerkiksi polkupyörien runkoihin.

Tällä hyvää tarkoittaneella turvamerkinnällä voi saada nykyaikana samaan hintaan sekä polkupyörävarkauden että identiteettivarkauden! (Eihän näitä "turva"merkintöjä tee enää kukaan, eihän?)

Title: Vs: 2016-06-11 Romaninainen synnytti varastetulla henkilöllisyystodistuksella
Post by: UgriProPatria on 14.06.2016, 23:28:10
Mustalaisista ei yleensä kuule mitään hyvää.

Vieläköhän ne varastavat valkolaistenkin lapsia, niinkuin minuakin lapsena varoiteltiin?
Title: Vs: 2016-06-11 Romaninainen synnytti varastetulla henkilöllisyystodistuksella
Post by: Outo olio on 14.06.2016, 23:32:53
Quote from: aethanol on 14.06.2016, 22:15:20
Kyseisestä tapauksesta vaikea keksiä järkevää syytä mutta somput on ainakin harrastanut sitä että Somaliasta tullaan Suomeen synnyttämään jonkun turvapaikan saaneen papereilla. Synnyttäminen Suomessa maksannee melko monta tonnia jos ei ole asukas.

Lapsi ilmeisesti löytyi, oletettavasti Suomesta, joten synnyttäjäkin oli kai kotimainen. Jos ei ollut, niin hän on yhä täällä, tai sitten lähti jonnekin ja jätti pikkulapsen vieraaseen maahan, mikä ei kuulosta uskottavalta.
Title: Vs: 2016-06-11 Romaninainen synnytti varastetulla henkilöllisyystodistuksella
Post by: valla_valla on 14.06.2016, 23:49:10
On kummallista miksi Suomessa ei ole käytössä samanlaista systeemiä kuin Ruotsissa, että kun ihminen hakee lainaa, luottoa, osaria tai mitä tahansa asiaa, jossa ollaan yhteydessä luotonantofirmoihin ja kysytään luottotietoja, niin siitä lähtee henkilölle aina postissa paperi. Eli jos haen puhelimen osarilla niin parin päivän päästä postissa saapuu lappu, että sinulle on tehty luottokysely. Toisaalta tämän pystyy kiertämään ammattilainen osoiteenmuutoksella tai pöllimällä postin, että lappu ei joudu oikean henkilön luettavaksi.

Lisäksi on olemassa erilaisia maksullisia palveluja, joissa yritys vahtii asiakkaan tietoja. Esim My Safety on sellainen yhtiö. Homma on simppeli. Annat yhtiölle numerosi ja yhtiö laittaa luottomerkintäfirmoille merkinnän, että kysyttäessä luottotietoja on otettava yhteyttä My Safetyyn, joka soittaa edelleen asiaakkaalle, että oletko juuri nyt puhelinkaupassa ostamassa osarilla puhelinta.

Ilman tällaisia varmistuksia ammattilainen pystyy aika helposti veivaamaan kaikenlaista henkilötiedoilla, JOILLA ON LUOTOT KUNNOSSA. Luottotiedottoman tiedot ovat paskapaperia. Jotain Gigantin myyjää pystyy ällyttämään jo aika alkeellisilla henkkareilla ja hyvä näyttelijä ja ennakkovalmistelija saa pelkillä tiedoillakin tavaraa. Ammattiveivaaja tietää, että kaikenlaiset paperit lisäävät uskottavuutta jos OIKEA henkkari uupuu tms. Luulisin, että tuo sairaalakeikka tehtiin ihan vain siksi. että saatiin lisää virallista paperia, jota voi käyttää lisäuskottavuuden hankintaan. Helposti joku nuori jäbä jossain gigantissa uskoo naista, jotka itkeä tuhrustaa kun henkkari jäi sairaalaan, mutta on mulla sairaalan paperit mukana...
Title: Vs: 2016-06-11 Romaninainen synnytti varastetulla henkilöllisyystodistuksella
Post by: Ajattelija2008 on 15.06.2016, 00:04:06
Vankeusrangaistuksia voisi korottaa niin, että rikos ei kannattaisi romaneillekaan, mutta eihän eduskunta sellaista muutosta tee, koska juristit tienaavat hyvät rahat romanien rikoksista. Ja eduskunnassa on paljon juristeja.

Tässähän juuri vuosi sitten hallitus kaatoi sakkojen muuntamisen vankeudeksi, jotta ammattirikolliset voisivat tehdä rikoksia.
Title: Vs: 2016-06-11 Romaninainen synnytti varastetulla henkilöllisyystodistuksella
Post by: jmk on 15.06.2016, 00:29:46
Ensimmäistä kertaa kuulen, että joku synnyttää henkilöllisyystodistuksella.
Title: Vs: 2016-06-11 Romaninainen synnytti varastetulla henkilöllisyystodistuksella
Post by: Chew Bacca on 15.06.2016, 00:32:17
Kuka tietää, voiko pikavipin tosiaan ottaa pelkillä henkilötiedoilla? Ja eikö laskun kuin laskun voi vain kiistää (paitsi tietysti verot jotka ovat jumalan asettamia) tekemällä rikosilmoituksen? Pankkitilin avaamiseen vaaditaan kunnon paperit ja henkilökohtainen käynti. Väärällä pankkitilillä saisi kyllä sitten pankkitunnukset joilla onnistuu ihan kaikki.

Jotenkin sellainen tunne ettei jutussa taaskaan kerrottu ihan kaikkea. Ajokortti EI ole virallinen henkilöllisyystodistus ja henkilötunnuksella ei ole sen kummempaa todistusarvoa kuin viime viikon lottonumeroilla.

Totisesti, se joka myy tabletin tai liittymän luotolla ajokortilla tai antaa vipin pelkällä hetulla on tässä rikollinen.
Title: Vs: 2016-06-11 Romaninainen synnytti varastetulla henkilöllisyystodistuksella
Post by: jmk on 15.06.2016, 00:39:48
Quote from: Hän on 15.06.2016, 00:32:17
Pankkitilin avaamiseen vaaditaan kunnon paperit ja henkilökohtainen käynti.  ...  Ajokortti EI ole virallinen henkilöllisyystodistus ...

Ajokortti ei ole henkilötodistus, mutta se kelpaa pankeissa henkilöllisyyden todistamiseen. Näin meille kertoo esim. Nordea.
http://www.nordea.fi/henkiloasiakkaat/tule-asiakkaaksi/nordeassa-hyvaksyttavat-henkilollisyysasiakirjat.html
Nordeassa henkilöllisyyden todentamiseen soveltuvana henkilöllisyystodistuksena hyväksytään seuraavat voimassaolevat asiakirjat:
Suomen viranomaisen myöntämä
...
ajokortti (1.10.1990 jälkeen myönnetty)


Muilla pankeilla on samanlaisia ohjeistuksia. Niin että kyllä saat pankkitilin avattua ajokortilla.
Title: Vs: 2016-06-11 Romaninainen synnytti varastetulla henkilöllisyystodistuksella
Post by: dothefake on 15.06.2016, 00:44:11
Quote from: jmk on 15.06.2016, 00:29:46
Ensimmäistä kertaa kuulen, että joku synnyttää henkilöllisyystodistuksella.
Sitä käytetään vähän niinkuin kenkälusikkaa. Siis sikiölusikkana.
Title: Vs: 2016-06-11 Romaninainen synnytti varastetulla henkilöllisyystodistuksella
Post by: ilmaveivi on 15.06.2016, 00:45:45
Quote from: Supernuiva on 14.06.2016, 23:25:58
Kuinka moni vielä muistaa miten Impiwaaran aikaan poliisit merkitsivät yleisötapahtumissa ilmaiseksi tärykirjoittimilla henkilötunnuksia loppuosineen esimerkiksi polkupyörien runkoihin.

Tällä hyvää tarkoittaneella turvamerkinnällä voi saada nykyaikana samaan hintaan sekä polkupyörävarkauden että identiteettivarkauden! (Eihän näitä "turva"merkintöjä tee enää kukaan, eihän?)

Minun uudenkiiltävään kotimaiseen Tunturiini tehtiin tuollainen hetu-kaiverrus joskus ammoin impivaaralapsuudessa, rosvojen varalta.  Tiedä sitten missä sekin polkupyörä nykyään seilaa. Toivottavasti ruostuu kaiverruksiaan myöten jollain kaatopaikalla. Muuten voi kohta olla iso luottokorttiyhtiön lasku postiluukussa. 
Title: Vs: 2016-06-11 Romaninainen synnytti varastetulla henkilöllisyystodistuksella
Post by: Chew Bacca on 15.06.2016, 00:46:22
Tarvitseekohan edes muistuttaa ajokortin kuvaa? Ei siis kannata olla mustalaisen näköinen... Ossuuspankissa vaadittiin passi.

Anyhoo, mulla on Asiakastiedon Omatieto joka ilmoittaa jos tietoja tarkistetaan. Jos joku ahne tablettikauppias myy sitten tarkistamatta, saan kai mennä vetämään myyjää tauluun ilmaiseksi.

Joko tietoturva on Suomessa vitsi tai sitten koko artikkeli on maksettu mainos turvaa kaupittelevien palveluista.
Title: Vs: 2016-06-11 Romaninainen synnytti varastetulla henkilöllisyystodistuksella
Post by: jmk on 15.06.2016, 00:48:49
Quote from: Hän on 15.06.2016, 00:46:22
Ossuuspankissa vaadittiin passi.

Ehkä sinulta vaadittiin, kaikilta ei vaadita.

https://www.op.fi/op/usein-kysyttya/usein-kysyttya/verkkopalveluiden-kaytto/hyvaksytyt-henkilollisyystodistukset---mitka-henkilollisyystodistukset-hyvaksytaan-verkkopalvelusopimusta-avattaessa--tunnuksia-uusittaessa-tai-vapautettaessa?cid=151741298&srcpl=3
Henkilöllisyystodistukseksi hyväksytään
...
Suomen viranomaisen 1.10.1990 jälkeen Suomen kansalaiselle myöntämä ajokortti


https://www.op.fi/op?cid=151438891&srcpl=4
Pankkitoiminnassa hyväksytään ... Suomen kansalaisen suomalainen ajokortti ...
Title: Vs: 2016-06-11 Romaninainen synnytti varastetulla henkilöllisyystodistuksella
Post by: dothefake on 15.06.2016, 00:50:53
Nykyään pikavipin haluajan pitää antaa verenimijälle käyttäjätunnus, salasana ja ehdotettu pankkitunnus. Siis täysi pääsy tilillesi.
Title: Vs: 2016-06-11 Romaninainen synnytti varastetulla henkilöllisyystodistuksella
Post by: Chew Bacca on 15.06.2016, 01:07:20
Linkkisi oli verkkopalvelusopimuksen avaamiseen. Mutta uuden tilin avaamiseen tarvitaan pankkitunnukset. Jotka saadakseen pitää olla siis jo asiakas! Ilman tunnuksia tilin avaaminen pitää tehdä henkilökohtaisesti. Vaikuttaa epmääräiseltä circle jerkiltä jossa voi kusettaa ketjun heikoimman lenkin kautta.

Taidanpa soittaa huomenna ja kysyä suoraan "voiko tilin avata ajokortilla."

Nytpä en kyllä enää muista kysyttiinkö nimenomaan passia kun tilin avasin. Sitä kyllä käytin koska se oli mukana. Henkilöllisyys todettiin myös lainoja nostellesa ja lapsen asioita hoitaessa.

Mutta siis ne pikavipit. Voiko kuka vain ottaa vipin pelkällä hetulla (jos on niin tyhmä tai nisti että ohjaa vipin omissa nimissään olevalle tilille)? Ilman pankkitunnuksia tai hlökohtaista kontaktia? Silloin vippifirma pitäisi tuomita vähintään avunannosta petokseen.
Title: Vs: 2016-06-11 Romaninainen synnytti varastetulla henkilöllisyystodistuksella
Post by: Luotsi on 15.06.2016, 01:07:42
Quote from: dothefake on 15.06.2016, 00:50:53
Nykyään pikavipin haluajan pitää antaa verenimijälle käyttäjätunnus, salasana ja ehdotettu pankkitunnus. Siis täysi pääsy tilillesi.

Eikös verkkopankkitunnuksien luovuttaminen eteenpäin ole käyttöehdoissa nimenomaisesti kielletty? Vastaa suunnilleen oman passin myymistä, jota toki sitäkin jotkut kuulema harrastavat...
Title: Vs: 2016-06-11 Romaninainen synnytti varastetulla henkilöllisyystodistuksella
Post by: Outo olio on 15.06.2016, 01:09:07
Quote from: Hän on 15.06.2016, 00:32:17
Ajokortti EI ole virallinen henkilöllisyystodistus ja henkilötunnuksella ei ole sen kummempaa todistusarvoa kuin viime viikon lottonumeroilla.

Minä ainakin olen todistanut henkilöllisyyteni ajokortilla aina kun olen esim. ostanut ilotulitteita, tai noutanut jotakin postista. Äänestyspaikalla muistaakseni tarvitsi passia, tai en tiedä olisiko ajokorttikin kelvannut, mutta passia käytin. Mutta kyllä ajokortti on ihan yleisessä käytössä henkilöllisyystodistuksena. Mikä sitten olisi virallinen kuvallinen henkilöllisyystodistus, jos ajokortti ei sitä ole? Passia ainakaan ei kannata kantaa mukanaan ihan koko aikaa.
Title: Vs: 2016-06-11 Romaninainen synnytti varastetulla henkilöllisyystodistuksella
Post by: Chew Bacca on 15.06.2016, 01:12:07
Hups, luin jmk:n viimeisenkin linkin, eli kaikessa toiminnassa kelpaa myös ajokortti.

Ei ihme että rosvoilla on niin helppoa. Lukee siellä sentään että kuvasta pitää olla tunnistettavissa.
Title: Vs: 2016-06-11 Romaninainen synnytti varastetulla henkilöllisyystodistuksella
Post by: jmk on 15.06.2016, 01:19:23
Quote from: Outo olio on 15.06.2016, 01:09:07
Äänestyspaikalla muistaakseni tarvitsi passia, tai en tiedä olisiko ajokorttikin kelvannut, mutta passia käytin.

http://www.vaalit.fi/fi/index/aanestajalle/aanestaminenvaalipaivana.html
Äänestäjän on selvitettävä henkilöllisyytensä äänestyspaikalla. Siksi hänen tulee ehdottomasti ottaa mukaansa kuvallinen henkilöllisyystodistus, esimerkiksi sirullinen henkilökortti, ajokortti tai passi.
Title: Vs: 2016-06-11 Romaninainen synnytti varastetulla henkilöllisyystodistuksella
Post by: jmk on 15.06.2016, 01:21:04
Quote from: Outo olio on 15.06.2016, 01:09:07
Mikä sitten olisi virallinen kuvallinen henkilöllisyystodistus, jos ajokortti ei sitä ole?

No poliisin myöntämä henkilökortti (https://www.poliisi.fi/henkilokortti).

Eihän tollasia kenelläkään ole, ajokortti ja passi vain.
Title: Vs: 2016-06-11 Romaninainen synnytti varastetulla henkilöllisyystodistuksella
Post by: Chew Bacca on 15.06.2016, 01:43:27
Molemmat artikkelit kannattaa lukea kokonaan. Naisen huonoin säkä lienee olla mustatukkainen, eli mustalaisakka on ollut riittävän lookalike. Mutta laskutushan on saatu loppumaan, veroja lukuunottamatta, eli kuva siitä ettei poliisi auta on paskalehtijournalismia. Thaimaahan lomalle pakeneminen ja yleinen nyyhkyttäminen kertoo myös jotakin. No, voi sattua kenelle vain.

Aika paksuksi menee kun firmat tekevät kaupat heppoisesti mutta eivät muka voi sitten keskeyttää laskutusta (tai purkaa kauppoja) kun eivät voi varmistua henkilöllisyydestä. Ei vakuuta tämäkään osa tarinaa.

Eli reagoimalla oikein - rikosilmoitus, laskujen kiistäminen - riski on aika olematon loppujen lopuksi. Itselle tulevat oikeuskulut nyt ovat tuon verottajan ehdottomuuden ohella tyypillistä suomalaista kansalaisen päälle paskantamista josta ei voi yllättyä.
Title: Vs: 2016-06-11 Romaninainen synnytti varastetulla henkilöllisyystodistuksella
Post by: märtsy on 15.06.2016, 02:06:31
Isoin ongelma tässä jutussa on se, että Suomessa henkilötunnusta käytetään henkilöllisyyden varmentimena. Samalla sitä kuitenkin pitää jaella sinne tänne ja se on täysin suojaamattomana nähtävillä monenlaisissa papereissa ja palveluiden henkilökuntien käytännössä leviteltävissä. Esimerkkinä vaikka nyt terveydenhuollon paperit, joita menee postitse milloin mihinkin väärään osoitteeseen tai löytyy läjäpäin roskiksista. Eli: henkilötunnuksen käyttö rahanarvoisten palveluiden ainoana varmentimena on jotenkin saatava loppumaan. Henkilötunnuksen vaihto ei pitäisi identiteettivarkauksien aikakautena myöskään olla niin vaikeaa vaan se pitäisi saada halutessaan vaihtaa automaattisesti jos on joutunut ko. varkauden kohteeksi.
Title: Vs: 2016-06-11 Romaninainen synnytti varastetulla henkilöllisyystodistuksella
Post by: Mursu on 15.06.2016, 02:13:10
Quote from: Hän on 14.06.2016, 23:14:31
Luulisi olevan ihan selvää että kauppias tai luotonantaja joka hyväksyy pelkän ajokortin tai ei vaadi netissä tunnistautumista kärsii itse nahoissaan tappiot. Ilmeisesti ei sitten.

Tietenkin kärsii. Ei uhri niitä joudu maksamaan. Ongelma vain on, että asioiden selvittelystä tulee riesaa ja kuluja. Henkilökorttiin ei sisälly sellaista haltijavastuuta kuin esimerkiksi kirjastokorttiin tai pankkikorttiin. Kortin hyväksyjä aina ottaa riskin, että kortti on väärä.

Quote
Luottokiellosta kuulen ensimmäistä kertaa. Eikö luotonantajalla ole mitään vastuuta? Tai autokauppiaalla, rekisterikeskuksella, katsastusasemalla? Eihän jumalautapelkällä sotulla pitäisi saada yvtään mitään.

Luotonantaja vastaa omasta riskistään. Korvausvastuuta identiteettivarkauden uhria kohtaan ei taida olla. Luotonantajahan on se rikoksen uhri.
Title: Vs: 2016-06-11 Romaninainen synnytti varastetulla henkilöllisyystodistuksella
Post by: Mursu on 15.06.2016, 02:21:03
Quote from: Hän on 15.06.2016, 00:32:17
Jotenkin sellainen tunne ettei jutussa taaskaan kerrottu ihan kaikkea. Ajokortti EI ole virallinen henkilöllisyystodistus ja henkilötunnuksella ei ole sen kummempaa todistusarvoa kuin viime viikon lottonumeroilla.

Totisesti, se joka myy tabletin tai liittymän luotolla ajokortilla tai antaa vipin pelkällä hetulla on tässä rikollinen.

Ajokortti on Suomessa virallinen henkilötodistus ja yleisimmin käytetty sellainen. Ulkomailla se osoittaa vain ajo-oikeuden.  Pankkiasioinnissa todistuksiksi käy passi, ajokortti, henkilökortti ja kuvallinen kelakortti. Nettitunnuksia tosin ei voi saada kukallisella kelakortilla, koska nettitunnukset toimivat henkkareina.
Title: Vs: 2016-06-11 Romaninainen synnytti varastetulla henkilöllisyystodistuksella
Post by: Chew Bacca on 15.06.2016, 02:36:43
www.poliisi.fi/ajokortti


QuoteTieliikenteessä ajoneuvon kuljettajalla tulee olla ajoneuvon luokkaa vastaava ajo-oikeus, jonka osoituksena on ajokortti. Ajokorttia tulee pitää aina mukana ajossa. Ajokortti ei ole matkustusasiakirja tai henkilötodistus.

Se nimenomaan ei ole virallinen hlötodistus. Mikä on sikäli pölhöä että aidon ajokortin saaminen omalle nimelle ja naamalle on yhtä vaikeaa kuin passin. Se kuitenkin hyväksytään (jopa pankissa, MOT) joten virallisuus on merkityksetöntä. Identiteettivarkauden kannalta on samantekevää onko varastettu ajokortti vai passi. Ajokortteja kai katoaa kotimaassa useammin.

Ulkomailla yleinen vaatimus esittää omaan kotiosoitteeeen omalla nimellä tullut kaasulasku tjsp ei olekaan niin tyhmä idea. Kuinka sitä oikeastaan kukaan voi luotettavasti osoittaa olevansa yhtään kukaan. Viime kädessä on vain ihmisen oma sana ja todistajan sana siitä kuka olet, ellei mitään todistusta muuten ole. Eikös joissain lomakkeiss ole rasti "henkilö tunnettu" yhtenä vaihtoehtona.
Title: Vs: 2016-06-11 Romaninainen synnytti varastetulla henkilöllisyystodistuksella
Post by: yks vaan on 15.06.2016, 02:49:58
Nykyään monet verkkokaupat eivät toimita pakettiautomaattiin laskua vastaan. Varsinkin Klara kärsi valtavasti tappioita tuon takia, puhuttin ihan klaaraamisesta.

Aika moni palvelu vaatii pankkitunnistuksen nykyään, mikä onkin vähin taso turvalliseen asiointiin. Mutta varmasti on paljon vielä kusetusmahdollisuuksia.
Title: Vs: 2016-06-11 Romaninainen synnytti varastetulla henkilöllisyystodistuksella
Post by: Luotsi on 15.06.2016, 03:45:48
Quote from: yks vaan on 15.06.2016, 02:49:58
Nykyään monet verkkokaupat eivät toimita pakettiautomaattiin laskua vastaan.

Kuinka moni yleensäkään toimittaa laskua vastaan, varsinkaan tuntemattomalle yksityishenkilölle? Käytännössä jokaisella laskutus (=luotto) kelpoisella henkilöllä on luotto-/maksukortti - ja silloinhan laskutusmahdollisuutta ei tarvita! Postiennakkokin on nykyisin harvinaisuus.

Aiheettoman laskun tullessa esim id-varkauden seurauksena riittää seuraava vaivannäkö:

1) kiistä saatava (esim sähköpostilla, siitähän jää kopio itsellesi joka hyvä juttu), jos puh kautta niin nauhoitus päällä
2) tarvittaessa tee rikosilmoitus (esim netissä/puhelimella) petoksesta

Tämän jälkeen velkojan täytyisi tehdä kanne alioikeuteen (& näyttää todeksi), että hänen (omasta huolimattomuudesta johtuva) velkomusperintänsä olisi lainvoimainen. Tätä hän ei kuitenkaan tee, koskas tietää olevansa heikoilla ja joutuvansa tod näk prosessin maksumieheksi.
Title: Vs: 2016-06-11 Romaninainen synnytti varastetulla henkilöllisyystodistuksella
Post by: RP on 15.06.2016, 05:52:51
Onko tästä selvä tieto, että tekijä oli romani? Kyllä tämä minustakin siltä haiskahti, mutta jätin itse postaamatta kun nimi ei ollut tuon selvempi, ja google-hakukaan ei kaivanut esiin varsinaisia todisteita.
Title: Vs: 2016-06-11 Romaninainen synnytti varastetulla henkilöllisyystodistuksella
Post by: punanuttu on 15.06.2016, 07:29:43
Quote from: jmk on 15.06.2016, 01:21:04
Quote from: Outo olio on 15.06.2016, 01:09:07
Mikä sitten olisi virallinen kuvallinen henkilöllisyystodistus, jos ajokortti ei sitä ole?

No poliisin myöntämä henkilökortti (https://www.poliisi.fi/henkilokortti).

Eihän tollasia kenelläkään ole, ajokortti ja passi vain.

Mulla on, ja aika monella muullakin.

Se on kätevä schengen-alueella kun ei tarvitse passia raahata mukana. Ajokortti ei kelpaa Pohjoismaiden ulkopuolella matkustamiseen.
Title: Vs: 2016-06-11 Romaninainen synnytti varastetulla henkilöllisyystodistuksella
Post by: yks vaan on 15.06.2016, 10:51:52
Quote from: Luotsi on 15.06.2016, 03:45:48
Quote from: yks vaan on 15.06.2016, 02:49:58
Nykyään monet verkkokaupat eivät toimita pakettiautomaattiin laskua vastaan.

Kuinka moni yleensäkään toimittaa laskua vastaan, varsinkaan tuntemattomalle yksityishenkilölle? Käytännössä jokaisella laskutus (=luotto) kelpoisella henkilöllä on luotto-/maksukortti - ja silloinhan laskutusmahdollisuutta ei tarvita! Postiennakkokin on nykyisin harvinaisuus.
Aika moni, tosin kuvio menee niin että Klarna tms. hoitaa laskutuksen joten kauppias saa kyllä rahat.

Luottotietotarkastus on tietty pakollinen, mutta kuinka perusteellisesti tiedot tarkistetaan on eri asia. Asiakastiedosta haetaan luottotiedot hetua vastaan, mutta nimi, osoite yms. voi jäädä kokonaan tarkistamatta.

Hetuhan on vain syntymäpäivä, juokseva numerointi samana päivänä syntyneistä ja tarkistusmerkki, joka saadaan taulukosta kun nuo 9 numeroa jaetaan 31. Tollasta sarjaa sitten käytetään varmistuksena...
Title: Vs: 2016-06-11 Romaninainen synnytti varastetulla henkilöllisyystodistuksella
Post by: RP on 15.06.2016, 11:01:47
Quote from: yks vaan on 15.06.2016, 10:51:52
Hetuhan on vain syntymäpäivä, juokseva numerointi samana päivänä syntyneistä ja tarkistusmerkki, joka saadaan taulukosta kun nuo 9 numeroa jaetaan 31. Tollasta sarjaa sitten käytetään varmistuksena...

Hetun ongelma ei ole se, että se voi paljastua muille, vaan se tomppeli, joka ensimmäisenä sai päähänsä kuvitella, että se on käyttäjätunnuksen sijaan salasana.
Title: Vs: 2016-06-11 Romaninainen synnytti varastetulla henkilöllisyystodistuksella
Post by: Mursu on 15.06.2016, 11:55:34
Quote from: RP on 15.06.2016, 11:01:47
Hetun ongelma ei ole se, että se voi paljastua muille, vaan se tomppeli, joka ensimmäisenä sai päähänsä kuvitella, että se on käyttäjätunnuksen sijaan salasana.

Ongelma on tullut siitä, että hetua on alettu salailemaan. Tällöin luonnollinen oletus on, että kukaan muu ei tiedä sitä. Tämä on juuri hetun salailun ongelma. Jos hetut olisivat julkisessa rekisterissä niin kukaan ei ajattelisi käyttää niitä tunnistamiseen.
Title: Vs: 2016-06-11 Romaninainen synnytti varastetulla henkilöllisyystodistuksella
Post by: valla_valla on 15.06.2016, 14:01:07
Tässä jutussa oli oleellista vain se, että hyväuskoisia ihmisiä voi huijata mennen tullen olipa ajokortti virallinen asiakirja tai ei. Ammattiveivaaja tietää tämän. Ammattiveivari tietää, että kun haetaan puhelinkaupasta puhelimia osamaksulla, niin on periaatteessa ihan sama minkälaisen henkilöpaperin esittää kunhan esittää jotain. Ajokortti, henkkari, passi tai vaikka joku opiskelijakortti. Voi olla, että ajokortti ei mene läpi pankissa, mutta puhelinkaupan myyjät eivät olekaan mitään pankkihenkilöitä tai poliiseja, joita koulutetaan haistamaan huijarit. Tämä on se juonen juju.

Kun kohtelias ja hyväkäytöksinen asiaksa (olipa manne tai ei) menee giganttiin ostamaan puhelinta niin se vaikutus myyjään tehdään jo ennen mitään tietojen tarkistusta. Myyjän tehtävä on myydä ja kun asiakas ostaa niin myyjä myy. Kun asiakas sanoo, että hyvä puhelin ja laitetaan osarilla, niin miksi myyjä tässä vaiheessa epäilisi mitään? Asiakas (huijari) on hurmannut jo sitä ennen myyjän ja myyjä on silloin elementissään eli palvelemassa asiakasta. Myyjä ei edes kysy sitä henkkaria kuin vasta jossain paperien kirjoittelun loppuvaiheessa ja mitä syytä myyjällä olisi epäillä mitään, kun asiakas on ilman mitään kakistelua luetellut tietonsa ja samalla jutellut mukavia myyjän kanssa. Paperien tarkistus on myyjän silmissä korkeintaan joku kiusallinen muodollisuus.

Title: Vs: 2016-06-11 Romaninainen synnytti varastetulla henkilöllisyystodistuksella
Post by: jmk on 15.06.2016, 14:15:13
Quote from: valla_valla on 15.06.2016, 14:01:07
Tässä jutussa oli oleellista vain se, että hyväuskoisia ihmisiä voi huijata mennen tullen olipa ajokortti virallinen asiakirja tai ei.

Näin. Ja kun puhelimessa Matti Möttöseksi esittäytyvä henkilö tilaa laskulla kolme kuutiota soraa Möttökuja kuutoseen, postilaatikossa lukee Möttönen, ihan siihen pensasaidan viereen saa jättää, joo voitte käydä vaikka ylihuomenna päivällä, vaikka ei ollakaan silloin kotona, niin firmahan toimittaa ja laskuttaa. Monet ihmiset eivät käsitäkään miten paljon ihan puhelimella saa toimitettua asioita firmojen kanssa ilman minkäänlaisia todisteita henkilöllisyydestä.
Title: Vs: 2016-06-11 Romaninainen synnytti varastetulla henkilöllisyystodistuksella
Post by: Outo olio on 15.06.2016, 22:55:01
Quote from: Hän on 15.06.2016, 01:43:27
Molemmat artikkelit kannattaa lukea kokonaan. Naisen huonoin säkä lienee olla mustatukkainen, eli mustalaisakka on ollut riittävän lookalike.

Eikös muuten mustalaiset tykkää huonoa naamakoruista? Itsekään en oikein tykkää, mutta nythän se onkin ihan funktionaalista kehonmuokkausta: jos naamassa on niitti tai pari, niin mustalaiset eivät enää kykenen varastamaan identiteettiä. Joku niittipää ehkä toisaalta voisi, mutta harrastavatko ne henkilöllisyyden varastamista?
Title: Vs: 2016-06-11 Romaninainen synnytti varastetulla henkilöllisyystodistuksella
Post by: Mikko pa on 10.03.2017, 08:33:17
Sama naikkonen asialla...

Nainen putsasi seksichat-tuttavansa: Vei passin, pukeutui mieheksi ja avasi pankkitilin valeasussa

Kolmikymppinen nainen on tuomittu puolenkymmentä kertaa oikeusistuimissa eri puolilla Suomea.
Noin 30-vuotias nainen osoittautui luottamusta herättäväksi kansalaiseksi, kun hän huijasi pankkivirkailijaa, kiinteistön hoitajaa, kännykkämyyjää ja pikavippiyrityksiä. Kaikki alkoi kuitenkin seksichat-tuttavan retkuun vetämisellä.

Nainen sai yösijan Lahdesta seksichatin kautta tapaamansa miehen luota kolme vuotta sitten. Ensimmäisestä tapaamisesta tuli heti ikimuistoinen.

Yötä nukuttiin vierekkäin. Nainen tunsi olonsa pitkästyneeksi. Jossain vaiheessa yötä hän kävi tutkimassa majoittajansa yöpöydän laatikkoa, josta löytyivät miehen pankkitunnukset.

Pankkitunnuksilla nainen teki seuraavina päivinä noin 6 000 euron pikavippiluotot majoittajansa nimissä.

Pari päivää myöhemmin huijarinainen puhui ympäri majoittajansa taloyhtiön kiinteistönhoitajan ja esiintyi majoittajansa tyttärenä. Höveli kiinteistönhoitaja uskoi tarinan ja päästi naisen asuntoon. Nainen viipyi asunnossa vain hetken, mutta vei mukanaan kännykän ja miehen passin.

Nainen onnistui saamaan myös toisen passin, joka kuului toiselle lahtelaiselle miehelle. Huijarinainen löysi heti passille käyttöä: hän pukeutui mieheksi, marssi paikalliseen S-pankkiin ja esiintyi passin haltijan henkilötiedoilla. Esitys oli vakuuttava ja se upposi pankkivirkailijaan.

Nainen sai avatuksi passin tiedoilla pankkitilin ja sai saman tien tunnukset käyttöönsä. Vielä saman päivän aikana hän nosti useasta pikavippifirmasta tuhansien eurojen luotot.

Pikavippien ohella nainen hankki useita arvokkaita puhelimia ja puhelinliittymiä.

Toinen huijatuista miehistä oli vähällä menettää luottotietonsa ja hän oli joutua suuriin vaikeuksiin.

Nainen myönsi pääosan 15 syytekohdasta, kun juttukokonaisuutta käsiteltiin Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa viime syksynä. Käräjäoikeus tuomitsi hänet yhdeksän kuukauden mittaiseen ehdottomaan vankeuteen 15 eri rikoksesta, joista suurin osa oli petoksia ja maksuvälinepetoksia.

Tuomittu vaati Itä-Suomen hovioikeudelta lievennystä rangaistukseensa. Hän piti sitä liian ankarana ja epäoikeudenmukaisena.

Naisella on pitkä rikoshistoria. Hänet on tuomittu puolenkymmentä kertaa oikeusistuimissa eri puolilla valtakuntaa. Pääosin tuomiot ovat tulleet petoksista ja omaisuusrikoksista, joita on kaikkiaan lähes 60.

Itä-Suomen hovioikeus antoi jutussa ratkaisun torstaina. Se pudotti naisen saaman vankeustuomion kahdeksaan kuukauteen.

Hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden antaman tuomion perustelut, mutta otti tuomiota alentavana seikkana huomioon Satakunnan ja Helsingin käräjäoikeuksien sekä Helsingin ja Itä-Suomen hovioikeuksien aiemmat tuomiot.

http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005120640.html
Title: Vs: 2016-06-11 Romaninainen synnytti varastetulla henkilöllisyystodistuksella
Post by: Mr.Reese on 10.03.2017, 08:43:25
^Itä-Suomen hovivääryys taas lyhentää tuomiota, koska entistä rikostaustaa. Niiqu mitä?
Title: Vs: 2016-06-11 Romaninainen synnytti varastetulla henkilöllisyystodistuksella
Post by: Tappivanukas on 10.03.2017, 10:01:31
Rikollisuus kulttuurina ja elämäntapana. Siksi.

Vaikea kuvitella seksichattaavansa sellaisen naisen kanssa joka menee täydestä miehen passilla. Ilmeisesti pankissa ja puhelinfirmoissa on pelätty rasismia ja leikitty mukana.
Title: Vs: 2016-06-11 Romaninainen synnytti varastetulla henkilöllisyystodistuksella
Post by: Mikko pa on 10.03.2017, 10:29:36
Quote from: Tappivanukas on 10.03.2017, 10:01:31
Rikollisuus kulttuurina ja elämäntapana. Siksi.

Vaikea kuvitella seksichattaavansa sellaisen naisen kanssa joka menee täydestä miehen passilla. Ilmeisesti pankissa ja puhelinfirmoissa on pelätty rasismia ja leikitty mukana.

Tuo nainen ei ole siis mikään susiruma. Profiili löytyy facebookista, on todella outoa miten tuo setti on mennyt pankissa läpi?
Title: Vs: 2016-06-11 Romaninainen synnytti varastetulla henkilöllisyystodistuksella
Post by: Koekaniini on 10.03.2017, 12:39:18
Quote from: ilmaveivi on 15.06.2016, 00:45:45
Quote from: Supernuiva on 14.06.2016, 23:25:58
Kuinka moni vielä muistaa miten Impiwaaran aikaan poliisit merkitsivät yleisötapahtumissa ilmaiseksi tärykirjoittimilla henkilötunnuksia loppuosineen esimerkiksi polkupyörien runkoihin.

Tällä hyvää tarkoittaneella turvamerkinnällä voi saada nykyaikana samaan hintaan sekä polkupyörävarkauden että identiteettivarkauden! (Eihän näitä "turva"merkintöjä tee enää kukaan, eihän?)

Minun uudenkiiltävään kotimaiseen Tunturiini tehtiin tuollainen hetu-kaiverrus joskus ammoin impivaaralapsuudessa, rosvojen varalta.  Tiedä sitten missä sekin polkupyörä nykyään seilaa. Toivottavasti ruostuu kaiverruksiaan myöten jollain kaatopaikalla. Muuten voi kohta olla iso luottokorttiyhtiön lasku postiluukussa.
Miten muuten nämä hetu-kysellyt muuten menee? Soitin juuri vakuutusyhtiöön ja sielläkin kysyttiin ensimmäisenä hetua?
Pitääkö alkaa kieltäytymään sen antamisesta, elämä vaikeutuu kyllä monella saralla?