Toimittaja Maarit Rasin juttu Iltasanomissa (http://www.iltasanomat.fi/matkat/art-2000001191847.html). Jutussa eteläafrikkalainen nainen kertoo Suomesta ja paikoin vertaa sitä kotimaahansa. Rasismi toki mainittu, kuten asiaan kuuluu, mutta myös turvallisuuden tunne ryöstöjen ja raiskausten suhteen. Liekkö kuinka kauan? Myönteistä on, että hän korostaa tulijan velvollisuutta sopeutua suomalaiseen kulttuuriin. Hän ihmettelee suomalaisten varautuneisuutta, mutta se saattaa mielestäni olla lopulta kansamme etu, kunhan emme enää häpeäisi suomalaisuutta ja nöyristelisi muukalaisten kulttuurien edessä. Toimittaja Rasi näyttää tuosta itseinhosta kärsivän.
Quote
Tarranto Land –nimisellä Youtube-tilillä Suomi-aiheisia videoita julkaiseva eteläafrikkalaisnainen jakelee sekä kehuja että kritiikkiä suomalaisille. Samalla hän paljastaa, mitkä asiat pohjoisessa häntä todella ällistyttävät.
Tarrando Land –nimellä humoristisia Youtube-videoita julkaiseva nainen on asunut Suomessa viime syksystä lähtien. Muuttaminen uuteen maahan ei ole tapahtunut ilman kulttuurisokkia, videopäiväkirjoissa kerrotaan.
Toruja videobloggaaja antaa suomalaisille ainakin tavastamme kohdata tuntematon ihminen ensimmäistä kertaa. Bloggaaja muistuttaa, että suomalaisten varautuneisuuden voi tulkita myös torjuvana eleenä.
...
Rasismia on, mutta...
Bloggaaja on pannut merkille myös sen, että Suomessakin on rasismia.
– Kaikki rasistit eivät edes tunnista olevansa itse sellaisia, hän näpäyttää.
Yllättäen nainen ei kuitenkaan suomi suomalaisia rasismista, vaan muistuttaa, että kyseessä on yleismaailmallinen ilmiö. Erityisesti sitä on hänen kotimaassaan Etelä-Afrikassa, nainen huomauttaa.
Antaa vinkin muuttajille
Maassa maan tavalla on Tarrando Land –nimimerkin ohje muille, jotka ovat muuttamassa Suomeen.
– Älä tule tänne ja odota, että asiat ovat täsmälleen samalla tavalla kuin sinun maassasi. Älä tule tänne ja odota, että suomalaiset oppisivat sinun kulttuurisi. Se on sama asia kuin menisit jonkun kotiin ensimmäistä kertaa. Jos isäntä pyytää sinua ottamaan kengät pois, ota kengät pois! Jos et halua, sinun ei tarvitse tulla sisälle, nainen opastaa.
...
Eteläafrikkalaisnainen listaa myös asiat, jotka Suomessa ihmetyttävät:
...
9. Turvallisuus
– Ihmiset jättävät puhelimensa autoon, kun minä olen paikasta, jossa murtaudutaan autoon aurinkolasien takia, bloggaaja äimistelee.
Suomen turvallisuus tulee ilmi asioissa, jotka eivät ole Etelä-Afrikassa itsestäänselvyyksiä. Siinä missä me käymme pankkiautomaatilla ilman huolen häivää, Etelä-Afrikassa jokainen nostokerta täytyy suunnitella ryöstetyksi tulemisen pelossa pienintä yksityiskohtaa myöden huolella.
Bloggaajan ystävä ei myöskään ollut uskoa korviaan, kun tämä kuuli, että nainen oli kävellyt kotiin keskellä yötä ilman huolta.
– Emme ole tottuneet tällaiseen. Turvallisuus hämmentää meitä, bloggaaja ihmettelee.
Edit. Typo
Etelä-Afrikassa turvallisuustilanne on käytännössä vain koko ajan huonontunut apartheid-järjestelmän romahdettua. Koko valtio on siellä oikeastaan täysin mahdottomalla ja keinotekoisella pohjalla.
Toivon mukaan Suomesta ei koskaan tule samanlaista etnistä painajaista. Toki siihen meillä kovasti multikultin nimissä pyritään.
Olen katsellut kyseisen naisen lähes kaikki juutube videot, mitä hän on julkaissut Suomessa ollessaan. Varsin kieli keskellä suuta kaikki videot ovat julkaistu, pikkuisen negatiivista sieltä, pikkuisen positiivista täältä, jotta ei suututeta ketään eikä pahoiteta kenenkään mieltä.
Video, missä neitokainen puhui rasismista Suomessa on ihan asiallinen pläjäys. Pisteet siitä, että naikkonen varsin suorasanaisesti mainitsi, miten hänen kotimaassaan suhtaudutaan valkoihoisiin ihmisiin.
Etelä-Afrikan valkoiset tuhosivat oman maansa elättämällä vihollisia jotka lisääntyivät hillittömästi, sama tapahtuu Suomessa ja muualla läntisessä Euroopassa.
http://newobserveronline.com/black-population-in-south-africa-has-increased-by-920-in-100-years/
Quote from: duc on 01.06.2016, 22:31:38
Suomen turvallisuus tulee ilmi asioissa, jotka eivät ole Etelä-Afrikassa itsestäänselvyyksiä. Siinä missä me käymme pankkiautomaatilla ilman huolen häivää, Etelä-Afrikassa jokainen nostokerta täytyy suunnitella ryöstetyksi tulemisen pelossa pienintä yksityiskohtaa myöden huolella.
Sen vuoksi tänne ei tunkeutujia haluta, pilaavat maan omilla tavoillaan.
Tuskin tuokaan vaalea nainen oikeasti yllättynyt miksi Suomessa on turvallista ja E-A:ssa ei. Sitä ei vaan saa sanoa paskamyrskyn takia. E-A:ssakin on vähemmän turvattomampia alueita mutta niiden demografia on myös sen mukainen.
Niin, Suomi on suomalaisten maa ja Suomessa on suomalaisten tavat. Tämä pitäisi olla itsestään selvää aivan kaikille. Välistä vain tuntuu, että epäselvintä tämä itsestään selvyys on meille suomalaisille, tai sille osalle suomalaisista, jotka suvaitsevaisuuden viittaa kantavat harteillaan.
Louis Theroux teki jutun Etelä-Afrikasta, se kannattaa katsoa jotta ymmärtää mitä monikulttuuri tarkoittaa käytännössä.
http://www.dailymotion.com/video/xycnjl_law-and-disorder-in-johannesburg_lifestyle
Quote from: Golimar on 01.06.2016, 22:52:29
Louis Theroux teki jutun Etelä-Afrikasta, se kannattaa katsoa jotta ymmärtää mitä monikulttuuri tarkoittaa käytännössä.
http://www.dailymotion.com/video/xycnjl_law-and-disorder-in-johannesburg_lifestyle
Tuo musta yksityisen turvallisuuspalvelun ukko on aika hyvin sisäistänyt kyllä asian, että kun on afrikkalainen ongelma, niin siihen on afrikkalainen ratkaisu.
Etelä-Afrikassa jokaisessa valkoisten alueen taloissa on pari-kolme metriä korkea aita ympärillä turvallisuussyistä. Aseet vielä useimmilla kotona ja ladattuina toki, jos joku kuukeri tulee kutsumatta vierailulle. Autolla ajaessa saa olla aina tarkkana paitsi liikennesäännöistä piittaamattomuuden takia, myös ryöstöjen takia, joita kuukerit tehtailee. Sen takia autossa pitää olla aina kamera kuvaamassa ja ase vieressä ladattuna. Kyllä siinä on vähän eteläafrikkalainen ihmeissään, kun Impivaaran rauhaan tulee.
Luontohan siellä on kaunis ja ilmasto ihanteellinen ihmisasutukselle. Voi jospa sitä maata ei olisi pilattu, missä kukoistuksessa se olisikaan.
Quote from: Kim Evil-666 on 01.06.2016, 22:47:56
Niin, Suomi on suomalaisten maa ja Suomessa on suomalaisten tavat. Tämä pitäisi olla itsestään selvää aivan kaikille. Välistä vain tuntuu, että epäselvintä tämä itsestään selvyys on meille suomalaisille, tai sille osalle suomalaisista, jotka suvaitsevaisuuden viittaa kantavat harteillaan.
Hyvin todettu. Kansallinen tai kulttuurinen itseinho, suomettuminen, häpeä vai miten tuota ilmiötä kutsuisi, yhä ihmetyttää minua. Omasta kulttuurista on syytä olla ylpeä ja puolustaa sitä, koska viime kädessä kukaan muu ei sitä tee. Tänne tulijoille tuo on hyvin selvä. Selvä muutettavat muuttaen sen pitäisi, kuten yllä totesit, olla myös suomalaisille. Jostain syystä, joka ei minulle ole vielä täysin auennut, moni suomalainen toimii, kuin hän nauttisi kieroontuneella tavalla suomalaisuuden halveksimisesta. Tämän toiminnan on loputtava tavalla tai toisella, jos tahdotaan säilyttää suomalainen kulttuuri. Itsekritiikki toki on tärkeää, mutta suvakeilla se on sairaalloista. Liika on aina liikaa.
Quote from: Golimar on 01.06.2016, 22:44:13
Etelä-Afrikan valkoiset tuhosivat oman maansa elättämällä vihollisia jotka lisääntyivät hillittömästi, sama tapahtuu Suomessa ja muualla läntisessä Euroopassa.
http://newobserveronline.com/black-population-in-south-africa-has-increased-by-920-in-100-years/
Moni varmaan tulee väittämään että kyseessä ei ole valkoisten maa. Mutta loppujen lopuksi, kaikki reviirit afrikassa on vaihtaneet omistajaa heimosodankäynnin seurauksena, joten miksi valkoinen mies ei voinut muka käydä "heimosotaa" ja valloittaa itselleen osaa mantereesta ja alkaa sivistää sitä?. Miksi valloitussotia voi käydä vain suojaväriset, joilla ei ole mitään aikomusta parantaa sitä maata minkä valloittivat.
Täällä Tanskassa olen oppinut paikallisilta että onnistunut monikulttuurisuus on 80% tanskalaistumista ja 20% oman kulttuurin hyvien puolien tuontia. Meillä suhdeluku on 0:100% toiseen suuntaan. Täällä moni mamu uskaltaa olla eri mieltä kuin paikallinen imaami.
Quote from: Golimar on 01.06.2016, 22:44:13
Etelä-Afrikan valkoiset tuhosivat oman maansa elättämällä vihollisia jotka lisääntyivät hillittömästi, sama tapahtuu Suomessa ja muualla läntisessä Euroopassa.
http://newobserveronline.com/black-population-in-south-africa-has-increased-by-920-in-100-years/
Näin on, sitä saa mitä tilaa.
Jos haluaa seurustella raiskaajien ja murhaajien kanssa, ei pitäisi valittaa rikollisuudesta.
Salmiakki juttu https://www.youtube.com/watch?v=pMC-oDSp4fo (https://www.youtube.com/watch?v=pMC-oDSp4fo)
Vaikka tämä nuori nainen muuttaisi pysyvästi Suomeen "turvaan" olisi hänen tulevaisuus tällä vauhdilla sama kuin hänen vanhempiensa. Tulla raiskatuksi ja murhatuksi villien toimesta.
Eugène Terre'Blanche https://fi.wikipedia.org/wiki/Eug%C3%A8ne_Terre%E2%80%99Blanche (https://fi.wikipedia.org/wiki/Eug%C3%A8ne_Terre%E2%80%99Blanche)
QuoteTerre'Blanche murhattiin huhtikuussa 2010. 21-vuotias mies ja 15-vuotias poika hyökkäsivät hänen kimppuunsa hänen maatilallaan. Syynä olivat maatöistä maksamattomat palkat.
Toisen syytetyn asianajajan mukaan surman motiivina oli Terre'Blanchen yritys harrastaa seksiä tämän päämiehen kanssa
Voisi sanoa että teki itsemurhan mustien toimesta. Tai sitten vain oli niin yksinkertainen ettei tarvinnut elämää.
Asia vain on niin yksinkertaisen mustavalkoinen, kuin elämä ja kuolema. Kerman kuoriminen päältä johtaa vääjäämättä omaan kuolemaan.
Hommalaisten haaveilemaa nuivaa maahanmuuttopolitiikkaa ei edes ole olemassa. On olemassa vain hölmöjä jotka antavat tapattaa itsensä.
Kaikki kultaiset keskitiet ja kompromissit johtavat kuolemaan.
Ratkaisu on vain niin yksinkertainen, kun sen ymmärtää. Vielä voi vaikuttaa.
Etelä-Afrikan tilanne on kyllä siitä hauska, että maa on apartheidin jälkeen paskottu niin kunnolla kuin vain mahdollista. Zulu heimon kuningas sanoi hiljattain suoraan, että heillä oli paremmat olot apartheid hallinnon(eli nationalisti puolueen) vallan alla kuin nykyään. Etelä-Afrikan jokin korkea-arvoinen kouluksesta vastaava henkilö myös totesi hiljattain, että apartheid aikana mustille tarjottu "bantu koulutus"(bantu education) oli parempaa kuin mitä suurimmalle osalle tarjotaan nykyään.
Hauskaa on myös se, että tavallinen eurooppalainen tai etenkään suomalainen ei todennäköisesti tiedä yhtään mitä Etelä-Afrikassa oikeasti tapahtuu, ja kuinka kuralla maa on, koska asiasta ei uutisoida kunnolla IKINÄ. Jos asiasta uutisoitaisiin, niin samalla jouduttaisiin myöntämään, että koko "sateenkaarivaltio" oli täysi farssi. Siinä vaiheessa kannattaa huolestua, kun mustat yleisesti eri afrikan maissa alkavat sanoa, että asiat oli paremmin siirtomaavallan alla.
BBC:llä tuli jokin aika sitten dokumentti, jossa toimittaja matkusi junalla ympäri Afrikkaa, ja eräässä jaksossa hän tapasi kaksi mustaa afrikkalaista ja puhui heidän kanssaan yleisesti Afrikan tilanteesta ja keskustelu siirtyi heidän kotimaahansa, Zimbabween. Molemmat totesivat toimittajalle, että asiat olivat selvästi paremmin Rhodesian aikana, eli kun Eurooppalaiset johtivat maata. Zimbabwe on siis nykyyän täysi paskaläjä, pahempi kuin Etelä-Afrikka jne. Toimittaja näytti todella järkyttyneeltä ja joutui varmaan henkisesti kokoamaan itsensä sen jälkeen, koska kaikki aiemmat käsitykset tuhoutuivat tuosta lauseesta.
Quote from: Golimar on 01.06.2016, 22:44:13
Etelä-Afrikan valkoiset tuhosivat oman maansa elättämällä vihollisia jotka lisääntyivät hillittömästi, sama tapahtuu Suomessa ja muualla läntisessä Euroopassa.
http://newobserveronline.com/black-population-in-south-africa-has-increased-by-920-in-100-years/
Valkoiset eivät kuulu Afrikkaan heidät tulee palauttaa takaisin Eurooppaan ja neekerit takaisin Afrikkaan.
Hmm? Eikös afrikan sarvi ollut tyhjä kun buurit menivät sinne?
Quote
Yllättäen nainen ei kuitenkaan suomi suomalaisia rasismista, vaan muistuttaa, että kyseessä on yleismaailmallinen ilmiö.
Yllättäenkö? Mikä muumi noita toimittajia oikein vaivaa? Täytyy suhteellisuudentajun heittää aika pahasti, jos pitää Suomea erityisen rasistisena maana. Sitten kohta perään varmaan taas itketään sitä huonoa itsetuntoa: "Miksi meillä suomalaisilla on niiiiiin huono itsetunto?" No, kenties vaikka siksi, että toimittajat vuosikymmenestä toiseen solvaavat suomalaisia kaikesta mahdollisesta ja mahdottomasta itse rypien huonossa itsetunnossa.
Quote from: Kela_Platinum on 02.06.2016, 01:52:19
BBC:llä tuli jokin aika sitten dokumentti, jossa toimittaja matkusi junalla ympäri Afrikkaa, ja eräässä jaksossa hän tapasi kaksi mustaa afrikkalaista ja puhui heidän kanssaan yleisesti Afrikan tilanteesta ja keskustelu siirtyi heidän kotimaahansa, Zimbabween. Molemmat totesivat toimittajalle, että asiat olivat selvästi paremmin Rhodesian aikana, eli kun Eurooppalaiset johtivat maata. Zimbabwe on siis nykyyän täysi paskaläjä, pahempi kuin Etelä-Afrikka jne. Toimittaja näytti todella järkyttyneeltä ja joutui varmaan henkisesti kokoamaan itsensä sen jälkeen, koska kaikki aiemmat käsitykset tuhoutuivat tuosta lauseesta.
Se toimittaja oli itse Kapteeni Porno eli Griff Rhys-Jones komediasarjasta Lunta Tupaan, jossa hassutteli Mel Smithin kanssa. Itse jätin dokkarin kesken ennen tuota leuat auki-kohtaa, oli liian suvakkijammailua. Lunta tupaan voisi tulla uusintana.
QuoteMyös sakset ovat Suomessa aina samanlaisia, bloggaaja toteaa. Hän ei ole nähnyt yhdessäkään paikassa muuta kuin oransseja tai mustia – tismalleen samanlaisia saksia.
Hei, ei se terokaan käytä ak-47:ää sen seksikkään ulkonäön takia, mitä sitä leikkimään, kun on työkalu, joka todistetusti toimii ja nimi on Fiskars. Nää on taas näitä typeriä teinitilityksiä, jotka jostain syystä saa palstatilaa. Nykii leidi ihan vaan rauhassa sitä känkkää talvisin, itse todistin jäätymisen jyrkässä mäessä, kun oli ajanut sitä ennen syvemmässä lumessa.
Ak-47, if you wanna kill every motherfucker in the house, don't accept substitutes.
Quote from: Tabula Rasa on 02.06.2016, 03:47:12
Hmm? Eikös afrikan sarvi ollut tyhjä kun buurit menivät sinne?
Lisätietoa buureista Afrikan sarvessa?
Se kyllä pitää paikkansa että hyvin suuri osa nykyisen Etelä-Afrikan alueella sijaitsevista maista oli tyhjänä ennen kuin buurit sinne menivät. Buurit asuttivat paikkoja jotka paikalliset tiesivät epäsopiviksi pysyvälle asutukselle esim. malarian takia. Niinpä buureja ja heidän tuontikarjaansa sitten kuolikin kuin kärpäsiä.
Quote– Emme ole tottuneet tällaiseen. Turvallisuus hämmentää meitä, bloggaaja ihmettelee.
Suomessa olisi hyvä pitää kiinni joistakin asioista.
Quote from: Tabula Rasa on 02.06.2016, 03:47:12
Hmm? Eikös afrikan sarvi ollut tyhjä kun buurit menivät sinne?
Sarvesta en tiedä, mutta buurit muuttivat asumattomille maille. Ja sitten tulivat britit ja kaikki meni vituiksi.
Buurit olivat ensimmäisiä, jotka pääsivät nauttimaan uusimmasta brittiläisen imperiumin innovaatiosta, ilmaisesta keskitysleirielämästä.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Etel%C3%A4-Afrikka (https://fi.wikipedia.org/wiki/Etel%C3%A4-Afrikka)
QuoteEnsimmäiset buurit asettuivat Hyväntoivonniemelle nykyisen Kapmaan alueelle vuonna 1652. Siirtokunnan väkiluku kasvoi vuosisadan loppuun mennessä 15 000:een, ja sen pinta-ala laajeni vielä nopeammin.
Vuonna 1795 britit valloittivat Kapmaan strategiseksi tukikohdaksi ranskalaisia vastaan hallitakseen meritietä itään.
Vuosina 1835–1843 noin 12 000 buuria lähti Suurelle vaellukselle kohti pohjoista. Muuttoliikkeen syinä olivat taloudelliset ongelmat, xhosien ja buurien välinen aseellinen konflikti ja erityisesti tyytymättömyys brittihallintoa kohtaan.
Eiköhän Etelä-Aafrikasta ala suurin osa valkoisista olla lähtenyt niistä jotka haluavat lähteä. Jonkin laskelman mukaan kolmasosa maan valkoisesta väestöstä on muutanut v1994 jälkeen. Kaikilla ei vaan ole minne mennä mutta on myös niitä jotka helposti pystyisivät muuttamaan mutta eivät halua koska kokevat Etelä-Afrikan kodikseen ja minne sitä kotoaan lähtisi.
Quote from: SIR-Rotta on 02.06.2016, 03:03:25
Valkoiset eivät kuulu Afrikkaan heidät tulee palauttaa takaisin Eurooppaan ja neekerit takaisin Afrikkaan.
Kaikki neekerit kuuluvat Suomeen.
QuoteSuomi kuuluu jokaiselle asuinpaikasta, elämäntilanteesta, äidinkielestä tai etnisestä taustasta riippumatta
http://valtioneuvosto.fi/documents/10184/368562/hallitusohjelma-vanhanen-II/2a27514c-b939-4bb6-9167-ce886c358dff (http://valtioneuvosto.fi/documents/10184/368562/hallitusohjelma-vanhanen-II/2a27514c-b939-4bb6-9167-ce886c358dff)
Ja pulinat pois.
Quote from: Bwana on 02.06.2016, 09:14:50
Quote from: Tabula Rasa on 02.06.2016, 03:47:12
Hmm? Eikös afrikan sarvi ollut tyhjä kun buurit menivät sinne?
Lisätietoa buureista Afrikan sarvessa?
Se kyllä pitää paikkansa että hyvin suuri osa nykyisen Etelä-Afrikan alueella sijaitsevista maista oli tyhjänä ennen kuin buurit sinne menivät. Buurit asuttivat paikkoja jotka paikalliset tiesivät epäsopiviksi pysyvälle asutukselle esim. malarian takia. Niinpä buureja ja heidän tuontikarjaansa sitten kuolikin kuin kärpäsiä.
Ajatushärö. Tietysti eteläkärki.
E-Afrikan raiskaustilastot ovat sitä luokkaa, että luulisi vieraan älyävänsä osata olla valittamatta turhasta. Suomi ei ole (vielä) vaarallinen eläintarha, jossa verenhimoiset eläimet on päästetty irti häkeistään.
Mikä helkatin vimma suomalaisilla on aina kysellä mitä muut ajattelevat maastamme? Huvittava tapa.
QuoteYllättäen nainen ei kuitenkaan suomi suomalaisia rasismista, vaan muistuttaa, että kyseessä on yleismaailmallinen ilmiö. Erityisesti sitä on hänen kotimaassaan Etelä-Afrikassa, nainen huomauttaa.
Jep. Valkoiset E-Afrikkalaiset ovat joutuneet eristäytymään aidatuille alueille murhanhimoisten mustien rasistien pelossa.
^Ei voisi vähempää kiinnostaa mitä muut ajattelevat meistä. Ei 'ne' (muiden maiden edustajat yleisesti) muutenkaan ajattele meitä paitsi silloin kun karttapalloa katsovat ja ihmettelevät mikä ihme tää pläntti Ruotsin itäpuolella onkaan.
Suomalaisten dilemma: mitä ne (ulkomaalaiset) ajattelevatkaan meistä. Suomalainen on ujo häpeämään, eikä ymmärrä omaa arvoaan. Kusipäistä joukkoa luulemme olevamme. Kansallisylpeys on kadotettu luonnonvara.
Afrikka mantereena on valkoisen miehen joukkopaon jälkeen pyörryttävä massamurhaajamuslimien Procol Haram tunkio, josta tummat paskakärpäset haluaa karkuun entisten "riistäjien" perässä.