QuoteEtiopialainen
Solomon Dessu opetteli ajamaan pyörällä vasta
Hämeenlinnassa.
"Onpas tämä
pyöräilevää kansaa"
– Miehet, naiset ja lapset – kaikki pyöräilevät. Osaavatko siinä maassa kaikki ajaa polkupyörillä? mietti etiopialainen Solomon Dessu puolitoista vuotta sitten Etiopiassa. Pyörällä osaa Etiopiassa ajaa vain harva, ja suurella osalla ihmisistä ei edes ole pyörää.
Solomon hakeutui Suomeen turvapaikanhakijaksi kesällä 2015, kun elämä Etiopiassa kävi mahdottomaksi.
Hän tuli pyöräilijöitten maahan, kulttuuriin, jossa lapset oppivat pyöräilemään aika pian sen jälkeen, kun oppivat kävelemään ja puhumaan. Solomon ei ollut eläissään ajanut pyörällä – mutta hän päätti senkin taidon opetella.
– Muutin Lammin vastaanottokeskukseen ja olin käymässä ystäväni kanssa kirpputorilla. Näin siellä polkupyörän ja sanoin ystävälleni, että minä ostan tuon. Hän kysyi osaanko ajaa pyörää. Vastasin etten, mutta opettelen, kertoo Solomon hymyssä suin.
Siitä alkoi sitkeä viikkojen harjoittelu.
– Yritin ja kaaduin, yritin uudelleen ja kaaduin. Ystäväni tuki minua ja piteli kiinni tarakasta, kertoo Solomon.
Vähitellen tasapaino kehittyi ja Solomon jo oppi pysymään pystyssä ilman ystävänsä apua. Mutta vielä oli tultava tutuksi jarrujen kanssa.
– Ajoin alamäkeä Lammilla ja vauhti kiihtyi. Vastaan tuli äiti lastenvaunujen kanssa ja huusin hänelle varoitusta etten osaa jarruttaa. Hän siirtyi syrjään kauhistuneena ja minä kaaduin pyörineni ojaan. Onneksi ei sattunut pahasti ja äiti ja lapsi selvisivät säikähdyksellä, muistelee Solomon alkuharjoitteluaan.
Nyt tuo iloinen ja ystävällinen etiopialainen ajelee pyörällään pitkin poikin Hämeenlinnaa: kouluun, Eräs Teatterille, kirkkoon ja Kumppanuustalolle. – Pyöräileminen on ihanaa. En ole vieläkään hyvä enkä osaa ajaa seisaallaan, mutta vähitellen opin lisää. Te suomalaiset olette uskomattoman hyviä pyöräilijöitä!
Hämeenlinnan Kaupunkiuutiset (http://www.kaupunkiuutiset.com/uutiset/275434-onpas-tama-pyorailevaa-kansaa)
Kuvatekstin mukaan Solomon osaa myös vähän suomea.
Pyöräilyn opettelin siinä ennen peruskoulua. Mokut taas hehkuttavat aikuisten miesten pyöräilyn oppimista kuin sillä pelastettaisiin maan talous. Missä välissä se viimeinenkin järki hävisi mokufanaatikoilta?
Kyllä nyt kelpaa pyöräillä suorittamaan koneinsinöörin tai kirurgin tutkintoa. On se taitava ja lahjakas, ei voi muuta sanoa.
Minkä voimavaran Suomi onkaan Solomonista saanut :'(
Nämä uutiset ovat hirvittävää toiseuden palvontaa, toisin sanoen sitä ihteään.
ja sitten on kun muutama treenikilometri alla, niin ei muutakuin reippaasti kohti Etiopiaa, pidä pyörä!
QuoteSolomon hakeutui Suomeen turvapaikanhakijaksi kesällä 2015, kun elämä Etiopiassa kävi mahdottomaksi.
Turvapaikka myönnetään ilman muuta. Taisi vaan unohtua kysyä, että millähän tavalla mahdottomaksi? Ilmainen elämä varmaan onkin Etiopiassa melko mahdotonta.
Minäkin olen vitunmoinen sähläri ja osaan ajaa pyörällä. Palvontaa kiitos!
Solomonin kunniaksi on kuitenkin sanottava, että pystyy pysymään lahjakkuutensa rajoissa, eikä ole kurkottamassa kuuseen ;)
Lahjakas Solomon on kohta Suomen pyöräilymaajoukkueen kantavia voimia.
QuoteAjoin alamäkeä Lammilla ja vauhti kiihtyi. Vastaan tuli äiti lastenvaunujen kanssa ja huusin hänelle varoitusta etten osaa jarruttaa.
Onneksi äiti osasi hyvin etiopiaa ja ymmärsi väistää.
Quote from: Afrikan kirjeenvaihtaja on 01.06.2016, 12:00:42
– Ajoin alamäkeä Lammilla ja vauhti kiihtyi. Vastaan tuli äiti lastenvaunujen kanssa ja huusin hänelle varoitusta etten osaa jarruttaa. Hän siirtyi syrjään kauhistuneena ja minä kaaduin pyörineni ojaan. Onneksi ei sattunut pahasti ja äiti ja lapsi selvisivät säikähdyksellä, muistelee Solomon alkuharjoitteluaan.
Miten ihmeessä on mahdollista, että ei osaa jarruttaa? Ja luulisi, että tällaisen taidon opettelisi ainakin ennen kuin lähtee viilettämään alamäkeen. Aivan uskomatonta touhua.
odotan HS/YLE moku-uutisilta juttua Kiinalaisesta joka tuli maahan 1990-luvulla ja on oppinut nyt syömään haarukalla ja veitsellä
Mitähän sitä tuli taas luettua?
Toivottavasti Solomon pysyy pois meikäläisen tieltä mun kesälomalla. Olisi tarkoitus fillaroida noillakin seuduilla.
Quote from: Skeptikko on 01.06.2016, 12:14:30
Quote from: Afrikan kirjeenvaihtaja on 01.06.2016, 12:00:42
– Ajoin alamäkeä Lammilla ja vauhti kiihtyi. Vastaan tuli äiti lastenvaunujen kanssa ja huusin hänelle varoitusta etten osaa jarruttaa. Hän siirtyi syrjään kauhistuneena ja minä kaaduin pyörineni ojaan. Onneksi ei sattunut pahasti ja äiti ja lapsi selvisivät säikähdyksellä, muistelee Solomon alkuharjoitteluaan.
Miten ihmeessä on mahdollista, että ei osaa jarruttaa? Ja luulisi, että tällaisen taidon opettelisi ainakin ennen kuin lähtee viilettämään alamäkeen. Aivan uskomatonta touhua.
No ihan samalla tavalla kuin siinä tapauksessa, kun avaruusteknologian erikoisasiantuntija ei osaa vielä lukea. Eri kansoilla on erilaiset tyylit oppimiseen ja kehittymiseen. Opintoja voi suorittaa harppomalla ja palailee sitten myöhemmin pikkuseikkoihin ja epäolennaisempiin aihekokonaisuuksiin.
Quote from: Skeptikko on 01.06.2016, 12:14:30
Quote from: Afrikan kirjeenvaihtaja on 01.06.2016, 12:00:42
– Ajoin alamäkeä Lammilla ja vauhti kiihtyi. Vastaan tuli äiti lastenvaunujen kanssa ja huusin hänelle varoitusta etten osaa jarruttaa. Hän siirtyi syrjään kauhistuneena ja minä kaaduin pyörineni ojaan. Onneksi ei sattunut pahasti ja äiti ja lapsi selvisivät säikähdyksellä, muistelee Solomon alkuharjoitteluaan.
Miten ihmeessä on mahdollista, että ei osaa jarruttaa? Ja luulisi, että tällaisen taidon opettelisi ainakin ennen kuin lähtee viilettämään alamäkeen. Aivan uskomatonta touhua.
Nii-in. Meidän kolme ja puolivuotias osaa polkaista jaloillaan taaksepäin alamäessä vauhtia hiljentääkseen.
Quote from: Kim Evil-666 on 01.06.2016, 12:06:41
Nämä uutiset ovat hirvittävää toiseuden palvontaa, toisin sanoen sitä ihteään.
Tai sitten Hämeenlinnan Kaupunkiuutiset paljastaa omat ennakkoluulonsa: on uutinen, jos arabi pystyy oppimaan polkupyörällä ajon vuodessa.
Toivottavasti toimittajalle maksetaan riittävän kovaa palkkaa koska ikäväähän se olisi joutua kirjoittamaan tällaista myötähäpeää aiheuttavaa tekstiä liian pienellä palkalla. On kurja olo, kun miettii mitä on tekemässä, mutta raha onneksi auttaa.
Quote from: Uuno Nuivanen on 01.06.2016, 12:09:38
QuoteSolomon hakeutui Suomeen turvapaikanhakijaksi kesällä 2015, kun elämä Etiopiassa kävi mahdottomaksi.
Turvapaikka myönnetään ilman muuta. Taisi vaan unohtua kysyä, että millähän tavalla mahdottomaksi? Ilmainen elämä varmaan onkin Etiopiassa melko mahdotonta.
Etiopiassa ei ymmärtääkseni ole meneillään niin mittavia konflikteja, että täkäläisten tarvitsisi tulla pohjan perille läpsyttelemään ja pyöräilemään loppuiäkseen pottunokan kustannuksella?
Syödäänköhän siellä paljon etiopiaatteja?
QuoteNyt tuo iloinen ja ystävällinen etiopialainen ajelee pyörällään pitkin poikin Hämeenlinnaa
Suwakkitoimittaja ei edes yritä peitellä siirappista ksenofiliaansa. :D
QuoteSolomon hakeutui Suomeen turvapaikanhakijaksi kesällä 2015, kun elämä Etiopiassa kävi mahdottomaksi.
Jep, ei ole taikaseinää josta saa ilmaista rahaa. Onneksi Suomen sosiaaliturvajärjestelmä pelastaa "pakolaisen".
Työpaikkailmoitus: haetaan iloista ja ystävällistä pyöräilijää.
Quote from: Afrikan kirjeenvaihtaja on 01.06.2016, 12:00:42
Kuvatekstin mukaan Solomon osaa myös vähän suomea.
Kannattaa kysyä Sirkus Finlandiasta töitä.
"Great Solomon, polkupyörällä ajava neekeriiiiii!!1!"
Quote from: Skeptikko on 01.06.2016, 12:14:30Miten ihmeessä on mahdollista, että ei osaa jarruttaa? Ja luulisi, että tällaisen taidon opettelisi ainakin ennen kuin lähtee viilettämään alamäkeen. Aivan uskomatonta touhua.
Tarjoudun mokusektorille fillarijarrutustekniikan akateemikoksi kuukausipalkalla 5000 €.
Suomi on täynnä virkaloisia jotka voisi työntää vaikka ikkunasta pihalle ja korvata tällä kelpo Solomonilla. Solomon on Huippu Osaja! :flowerhat:
Mikäs sen mukavampaa kuin lukea tällaisia hyvän mielen fiilistelyjä kauniina kesäpäivänä. Suorastaan hilpeä juttu, kun vaihtaa Solomonin tilalle iloisen ja ystävällisen kantasuomalaisen Mikon. Mikko opettelee ajamaan fillarilla eikä osaa jarruttaa mutta ajaa silti alamäkeen, jossa hän ajaa "vahingossa" melkein kumoon äidin ja lapsen mutta ei se mitään, onneksi äiti sai väistettyä. Jännittävää ja aika hellyttävää! Mikosta saa kyllä hieman kyseenalaisen kuvan, ehkä hän on vähän yksinkertainen. Ai niin, tämä olikin juttu etiopialaisesta Solomonista...
Kiva vaihteeksi lukea näitä juhlapaikanhakijoiden menestystarinoita. Tällainen todella antaa uskoa siihen, että matujen energisyyden myötä Suomi pelastuu. Toivottavasti näitä luonnonlahjakkuuksia tulee maahamme mahdollisimman paljon. Eihän Etiopia kai sinänsä mikään turvaton maa ole, mutta mitä väliä kunhan saadaan värikkäitä fillaristeja hoippumaan liikenteen sekaan.
Quote from: Kim Evil-666 on 01.06.2016, 12:06:41
Minkä voimavaran Suomi onkaan Solomonista saanut :'(
Nämä uutiset ovat hirvittävää toiseuden palvontaa, toisin sanoen sitä ihteään.
Kundi on elintason perässä, mutta se ei ole uutinen, vaan se, että kundi opetteli ajamaan fillarilla!
Tässä myös paljastuu suvakkien pohjimmainen lemmikkieläinasenne ja rasismi:
"Meidän pikku Solomon osaa ajaa polkupyörää! Hellanlettas kuinka söpöä, ja kuinka tuo
neekeri yrittää!"
Ja tähän perään vielä jokeltelua kuin pikkulapselle.
Kohta ne väittää, että joku matu on oppinut uimaan.
Quote from: Faidros. on 01.06.2016, 12:35:16
Quote from: Afrikan kirjeenvaihtaja on 01.06.2016, 12:00:42
Kuvatekstin mukaan Solomon osaa myös vähän suomea.
Kannattaa kysyä Sirkus Finlandiasta töitä. "Great Solomon, polkupyörällä ajava neekeriiiiii!!1!"
Nyt mä vasta tajusin, että Solomon on jo Sirkus Finlandiassa, veronmaksajat maksaa hänelle palkkaa ja lehdistön avulla me ollaan yleisönä! :facepalm:
Ylelle TV-formaatti
Suomen surkein fillarikuski.
– Ajoin kännissä autoa Lammilla ja vauhti kiihtyi. Vastaan tuli äiti lastenvaunujen kanssa ja huusin hänelle varoitusta etten osaa jarruttaa. Hän siirtyi syrjään kauhistuneena ja minä ajoin penkkaan. Onneksi ei sattunut pahasti ja äiti ja lapsi selvisivät säikähdyksellä, muistelee Rane kapakkareissunsa päätöstä.
Hellanlettas.
Quote from: Punaniska on 01.06.2016, 12:45:22
Tässä myös paljastuu suvakkien pohjimmainen lemmikkieläinasenne ja rasismi:
"Meidän pikku Solomon osaa ajaa polkupyörää! Hellanlettas kuinka söpöä, ja kuinka tuo neekeri yrittää!"
Ja tähän perään vielä jokeltelua kuin pikkulapselle.
Nyt pitäis katsoa se video missä suvakkitäti herättelee Imreä (vai mikäsenimioli) aamupalalle missä viisi suvakkitätiä lepertelee hellanlettasta kun Imre jaksoi herätä jo kahdeltatoista lääkärintarkastukseen tai johonkin vastaavaan.
Se on täällä monessakin ketjussa, ehkä joku muistaa heti missä. (Muistakaa verenpainelääkkeet)
Tässä on kiistaton todiste siitä, että rotuja ei ole olemassa.
" Mies Lammilta pysäytti bussin viittomalla!!!!
Abidibim Daikuri on vasta miehuutensa kynnyksellä, 36 vuotiaana, opetellut pysäyttämään bussin viittomalla, mutta tähän myöhäisoppimiseen on syynsä:
Meillä ei enään olla baljon bussi ja jos olla, ne valmiiksi pysäys. Kun minä ihan pieni lapsi, niin nähdäaika monta bussi liikku, mutta meidä kulttuuri vanhempi sano, että kävely parempi ja nii minäki oppi vain vanha perinnetapa pysäyttä bussi.
Sitte minä nähdä filmi Suomesta ja minä kun r a k a s t a bussi, niin minä nähdä siinä paljo bussi ja uus tapa pysäyttä bussi, niin minä hakea turvapaikka vanha bussirakastaja, kun meidä loppu ja minä vainotu ja ilman bussy.
Nyt minä tehdä kova työ ja oppia heiluttaa oike! Minä heilutta oikea paljo! Alussa vaikea oppia heilutta oike, mutta kaveri autta ja otta AK ja RPG liipasin ja kahva pois, niin minä heilutta aluksi
tämä apuväline, mutta nyt ei juuri tarvita, sinä katso!
( Abrakadipra heiluttaa tomerasti ja näin toimittelijan silmään oikein hyvin!)
Nyt minä opetella jo uutta, mutta vaikea on. Minä heilutta bussi stoppi, mutta bussi kuljettaja suuttua, kun meinata ajaa lapsivaunu päälle, sanoa " EI saa heiluttaa naama ete, paina nappi!!"
Nyt minä jo löytä nappi, mutta ei aina osu ja sit pakko heiluta tai pyytä apu. Aina ei oikea nappi, mutta suominaine usein ymmärtä ja autta, Suomi hieno maa, minä jää ja jatka minu opinto avaruuslentojohtojaksi!"
Hämeenlinnan kaupunki haluaa tukea uutteraa maahanmuuttajaa ja koska Suomella ei ole varsinaista avaruusohjelmaa, Hämeenlinnan kaupunki on päättänyt sellaisen perustaa Akrapadikralle ja muille halukkaille maahanmuuttajille.
Paikka on jo valmiiksi katsottuna, rahoitus Nigeriasta vakaalla pohjalla ja henkilökuntakin suurimmin osin palkattuna opetustehtäviin, vakuuttaa Isakki Riemunki kaupunginvaltuustosta.
Ai, mikäkö avaruuskeskuksen nimi tulee olemaan? Riemunki haluaa jatkaa perinteitä ja mainospylvääseen ei tarvitse avaruuden keskellä muuttaa kuin muutama kirjain, (maahanmuuttajat ovat lupautuneet pensselöimään uudet kirjaimet) niin se on siinä, siis tervetuloa Hämeenlinnaan " Sunny Space Center " !!
Quote from: Skeptikko on 01.06.2016, 12:14:30
Quote from: Afrikan kirjeenvaihtaja on 01.06.2016, 12:00:42
– Ajoin alamäkeä Lammilla ja vauhti kiihtyi. Vastaan tuli äiti lastenvaunujen kanssa ja huusin hänelle varoitusta etten osaa jarruttaa. Hän siirtyi syrjään kauhistuneena ja minä kaaduin pyörineni ojaan. Onneksi ei sattunut pahasti ja äiti ja lapsi selvisivät säikähdyksellä, muistelee Solomon alkuharjoitteluaan.
Miten ihmeessä on mahdollista, että ei osaa jarruttaa? Ja luulisi, että tällaisen taidon opettelisi ainakin ennen kuin lähtee viilettämään alamäkeen. Aivan uskomatonta touhua.
YLE:n annot haastavan mokutuspläjäyksen finaali on melkoinen jytky:
Quote from: Afrikan kirjeenvaihtaja on 01.06.2016, 12:00:42
Nyt tuo iloinen ja ystävällinen etiopialainen ajelee pyörällään pitkin poikin Hämeenlinnaa: kouluun, Eräs Teatterille, kirkkoon ja Kumppanuustalolle. – Pyöräileminen on ihanaa. En ole vieläkään hyvä enkä osaa ajaa seisaallaan, mutta vähitellen opin lisää. Te suomalaiset olette uskomattoman hyviä pyöräilijöitä!
Toisin sanoen äitien lastenvaunuineen tulee edelleen varautua rikastavan monikulttuurisiin kokemuksiin.
:) :flowerhat:-hurmos olisi uskottava, jos kyse olisi parodiasta, mutta kun ei ole. Tosissaan ollaan.
Myös Merkelin-Sipilän hallitus on tosissaan sitoutunut "monikulttuuriseen" rikastuttamiseen. Antaa mennä, alamäestä saa hyvin vauhtia! Sama slogan UlkoministerinSalkkulaisilla.
Jippii! Katso kansa, ajan ilman käsiä!
Quote from: koli on 01.06.2016, 13:00:54
Tässä on kiistaton todiste siitä, että rotuja ei ole olemassa.
Mutta lajeja on.
Quote from: Uimakoulutettava on 01.06.2016, 13:07:39

Kaffokaa, ofaan ajaa ilman efuhampaifa, ei häfää foffu makfaa juufi-implanfif!
Ihanan söpö menestystarina ja samalla vastaansanomaton argumentti ylimääräisen 100.000 elintasosiirtolaisen vastaanotolle.
Quote from: koli on 01.06.2016, 13:00:54
Tässä on kiistaton todiste siitä, että rotuja ei ole olemassa.
Minulla on rotukissa, enkä viittaa tällä naisasioihini. On ollut eri rotuisia. Suvullisesti lisääntyvät kuten ihmiset. Ovat erilaisia näöltään ja ruumiinrakenteeltaan. Ovat erilaisia käyttäytymisiltään ja sosiaalisuudeltaan. Niillä on hiukan erilaisia refleksejäkin.
Itse olen tympeä pottunokka olllut koko ikäni, eli kissojen erot eivät voi johtua kasvatuksesta, enkä ole kasvatusta varsinaisesti koskaan tehnytkään.
Voisiko kuitenkin olla eri rotuja? Kissojen kohdalla rodunjalostus on arkipäivää ja suosittu harrastus, jopa bisnes. Ei kai sellaista voi jalostaa, jota ei ole olemassakaan, kuten meille kerrotaan... :-[
Quote from: Veturimies on 01.06.2016, 13:14:53
Ihanan söpö menestystarina ja samalla vastaansanomaton argumentti ylimääräisen 100.000 elintasosiirtolaisen vastaanotolle.
Olet turhan vaatimaton. Jos/kun Solomon saa jäädä, saa 1000.000 muutakin etiopialaista ym. ansaitsemansa turvapaikan ja ilmaisen elämän, ainakin kunnes IMF astuu kuvioon mukaan.
Ihanaa.
Siitä se lähtee.
Seuraavaksi se opettelee kielen, sitten kulttuurin ja hankkii koulutuksen ja lopulta menee töihin ja maksaa veroja.
Uskooko joku oikeasti noita taruja?
Quote from: ISO on 01.06.2016, 13:45:27
Seuraavaksi se opettelee kielen, sitten kulttuurin ja hankkii koulutuksen ja lopulta menee töihin ja maksaa veroja.
Uskooko joku oikeasti noita taruja?
Haluaisin uskoa. Olisi paremmalla tuulella.
+
Rikastuminen ja kultamunameininki taitaakin tarkoittaa jotakin, mihin jurristit viittaavat käsitteellä immateriaalioikeudet. Haluaisin päästä määrittelemään tämän kokonaisuuden, tuotteistamaan, oikeussuojaamaan ja tietysti aika pian rahastamaan. Ikävä kyllä, kadotin johtoajatuksen heti aluksi.
Taidan lähteä tästä
hirttäytymään terassille.
Lehdessä uutisoidaan riemumielin kun etiopialainen oppii ajamaan polkupyörällä :D Afrikkaa palvovat median multikultistit ovat sekopäitä piilorasisteja.
Mites kengännauhojen solmiminen ja mikroaaltouunin käyttö?
Mahtava cliffhanger lukijoille. Menee jopa IS:n kesän tikkakisan edelle (onko sitä vielä..?)
QuoteSolomon ei ollut eläissään ajanut pyörällä – mutta hän päätti senkin taidon opetella.
Solomon, tuo tarujen moniosaaja ja tuhattaituri, päätti lisätä vaikuttavan pitkään ceeveeseensä vielä tämän
kin taidon...
Quote– Ajoin alamäkeä Lammilla ja vauhti kiihtyi. Vastaan tuli äiti lastenvaunujen kanssa ja huusin hänelle varoitusta etten osaa jarruttaa. Hän siirtyi syrjään kauhistuneena ja minä kaaduin pyörineni ojaan. Onneksi ei sattunut pahasti ja äiti ja lapsi selvisivät säikähdyksellä, muistelee Solomon alkuharjoitteluaan.
..mutta onnistui näinkin helpossa tehtävässä aiheuttamaan potentiaalisen vaaratilanteen itsensä lisäksi kahdelle täysin sivulliselle henkilölle, joista toinen pikkuvauva jolle olisi voinut käydä törmäyksessä vaikka kuinka pahasti...
QuoteNyt tuo iloinen ja ystävällinen etiopialainen
..mutta mitäs väliä siitä jos heppu olikin rysäyttää polkupyörällä lastenvaunujen päälle, kun on niin maan perusteellisen iloinen ja ystävällinen kuten toimittelija heti perään muistaa lieventää. :facepalm:
Kirjoituksen kuvassa muuten Solomonilla ei ole kypärää päässä, vaikka siis on jo vuoden ajan opetellut pyöräilemään. Lienee vain ajan kysymys että Solomon kuolee onnettomuudessa, varsinkin kun sen jarruttamisen ja tasapainon kanssa on niin ja näin. Kuvan pyörä on ratasvaihteinen, eli jalkajarruja ei ole, ilmankos ei paniikkijarruttaminen onnistu. Kypärää ei osaa ostaa, mutta osaa kyllä ostaa polkupyörän jota ei kykene käyttämään. Minunkin pyörässäni on napavaihteet juuri tästä syystä, ja kypärä aina päässä. Turvallista matkaa.
Quote from: Uuno Nuivanen on 01.06.2016, 12:09:38
QuoteSolomon hakeutui Suomeen turvapaikanhakijaksi kesällä 2015, kun elämä Etiopiassa kävi mahdottomaksi.
Turvapaikka myönnetään ilman muuta. Taisi vaan unohtua kysyä, että millähän tavalla mahdottomaksi? Ilmainen elämä varmaan onkin Etiopiassa melko mahdotonta.
No onhan se elämä mahdotonta kun ei ole polkupyörää.
Mutta minne suomalainen menee kun elämä Suomessa käy mahdottomaksi?
Ihan rehellisesti, toivon että äijä ajaa rekan alle.
Kehitysmaasta tullut turvapaikanhakija ylittää valtakunnallisen uutiskynnyksen kun oppii polkemaan pyörällä....
Tämän pitäisi olla muistutus miksi nämä ihmiset tulevat maailman epäonnistuneimmista maista, joissa ei saada mitään muuta aikaiseksi kuin tuhoa.
Quote from: Finis Finlandiae on 01.06.2016, 14:09:31
Mites kengännauhojen solmiminen ja mikroaaltouunin käyttö?
Puhumattakaan käyttäytymisestä modernissa toiletissa.. :o
Quote from: Uuno Nuivanen on 01.06.2016, 14:37:18
Quote from: Finis Finlandiae on 01.06.2016, 14:09:31
Mites kengännauhojen solmiminen ja mikroaaltouunin käyttö?
Puhumattakaan käyttäytymisestä modernissa toiletissa.. :o
Ei nyt mennä asioiden edelle. Tuo vaatii jo ainakin toilettityöryhmän pohtimaan ratkaisuja ja multikultikoordinaattorin opastamaan, että tuo taito opitaan.
Quote from: niemi2 on 01.06.2016, 14:34:42
Kehitysmaasta tullut turvapaikanhakija ylittää valtakunnallisen uutiskynnyksen kun oppii polkemaan pyörällä....
Tämän pitäisi olla muistutus miksi nämä ihmiset tulevat maailman epäonnistuneimmista maista, joissa ei saada mitään muuta aikaiseksi kuin tuhoa.
Tulee mieleen Miihkali...
http://www.kolumbus.fi/leo.mirala/Salmilaisia_kuuluisuuksia/Miihkali.htm
Minä en ole ajanut polkupyörällä juuri yhtään sitten vuoden 2003. 🙁 Mutta Hommalla on tullut roikuttua.
Quote from: Uuno Nuivanen on 01.06.2016, 14:37:18
Quote from: Finis Finlandiae on 01.06.2016, 14:09:31
Mites kengännauhojen solmiminen ja mikroaaltouunin käyttö?
Puhumattakaan käyttäytymisestä modernissa toiletissa.. :o
Tarralenkkarit on keksitty, ruoka tulee valmiiksi lämmitettynä, SPR, varonmaksajien avustuksella siivoaa. Missä ongelma?
Pitäisi kehittää joku hyväntekeväisyysjärjestö, joka opettaa turviksia käyttämään internettiä ja nimenomaan hommaa
Quote from: Blanc73 on 01.06.2016, 13:58:29
Afrikkaa palvovat median multikultistit ovat sekopäitä piilorasisteja.
Kyllä he ovat rasisteja aivan avoimesti.
Quote from: Kni on 01.06.2016, 12:57:30
Quote from: Punaniska on 01.06.2016, 12:45:22
Tässä myös paljastuu suvakkien pohjimmainen lemmikkieläinasenne ja rasismi:
"Meidän pikku Solomon osaa ajaa polkupyörää! Hellanlettas kuinka söpöä, ja kuinka tuo neekeri yrittää!"
Ja tähän perään vielä jokeltelua kuin pikkulapselle.
Nyt pitäis katsoa se video missä suvakkitäti herättelee Imreä (vai mikäsenimioli) aamupalalle missä viisi suvakkitätiä lepertelee hellanlettasta kun Imre jaksoi herätä jo kahdeltatoista lääkärintarkastukseen tai johonkin vastaavaan.
Se on täällä monessakin ketjussa, ehkä joku muistaa heti missä. (Muistakaa verenpainelääkkeet)
Tässä: https://www.youtube.com/watch?v=22WiuqacFVI
(Katselu omalla vastuulla, karmeaa lässytystä.)
Samma på engelska: https://www.youtube.com/watch?v=D5qQVIMzZtI
Quote from: koli on 01.06.2016, 14:42:02
vaatii jo ainakin toilettityöryhmän pohtimaan ratkaisuja ja multikultikoordinaattorin opastamaan, että tuo taito opitaan.
https://www.google.com/url?sa=i&rct=j&q=&esrc=s&source=images&cd=&cad=rja&uact=8&ved=0ahUKEwjX4_Oo6IbNAhUCApoKHVq7AFIQjRwIBw&url=http%3A%2F%2Fwww.neonbubble.com%2Farticle%2Fnew-toilet-signs&psig=AFQjCNHnsfVkLj_L_Twy_Ex2PXZxQwhASQ&ust=1464869984528607
Lastenvaunuissa ollut yksivuotias kuoli pyöräilijän ajettua päälle - Äiti kertoo
- Se oli ihan tavallinen kauppareissu, kertoo 37 -vuotias Leena kyyneleet silmissään.
- Sieltä mäen päältä syöksyi kauheaa meteliä pitävä tummaihoinen pyörällään ja ennen kuin pystyin reagoimaan, hän oli rysäyttänyt lastenvaunujeni päälle. Singahdin sivuun törmäyksen voimasta ja jo silloin tiesin, että lasta oli sattunut pahasti.
- Paikalle saapui nopeasti ambulanssi, mutta mitään ei ollut tehtävissä. Olin shokissa. En osannut tehdä enkä sanoa mitään. Tuo mielipuolisesti mäkeä alas ajanut pyöräilijä oli tappanut lapseni!
Leena kertoo myös, että hänelle ei ole tarjottu mitään terapiaa menetyksestään selviämiseen. Paikallisen vastaanottokeskuksen johto on päinvastoin ottanut yhteyttä ja uhkaillut työpaikan menetyksellä, jos Leena puhuu asiasta julkisesti. Leena on koeajalla SPR:n ruokalassa töissä.
Leena ei ole pystynyt lapsensa menetettyään töihin ja hän ei pysty nukkumaan ahdistuksestaan johtuen. Pyöräilijä yritti tulla puhumaan hänelle jotain tapahtuman jälkeen, mutta hän ei ymmärtänyt sanaakaan siitä, mitä mies sanoi.
Kaikkein eniten Leenaa raivostuttaa, että mies ajelee edelleen pitkin kaupunkia hymyillen sen näköisenä kuin mitään ei olisi tapahtunut. Oikeudenkäynti alkaa parin kuukauden sisällä.
Kototuksessa ollu jotain vikaa, kun jarrutus unohtunut opettaa.
Että tämmöstä tänään. Koodaus meni sit nopeesti pois muodista ja tilalle tuli niinki ihmeellinen
asia ku pyörällä ajo jonka osaa jokainen suomalainen 3v.kersa ja jonka muhametti kiels naisilta.
odotan innolla ekoja kuvia kun muhamed kaverinsa muhamedin kanssa vetää apupyörillä tuhatta
ja sataa pitkin moottoriteitä joltain lapsoselta varastetulla fillarilla.
Quote from: onni4me on 01.06.2016, 15:42:45
Lastenvaunuissa ollut yksivuotias kuoli pyöräilijän ajettua päälle - Äiti kertoo
Tästähän tulee mieleen lapsena kuulemani juttu, jolla yritettiin varoittaa lapsia huumeiden vaaroista. Siinä muistaakseni mm. heroiinista sekaisin ollut mies viiletti takki hulmuten ja rämäpäisesti, liikenteen vaaroista ilmeisestikin piittaamatta.
Kaikki kunnia Solomonille ja hyvää jatkoa elämässä. Mutta, koskahan luemme seuraavankaltaisesta menestystarinasta :
Afganistanilainen Zrussuf opetteli lukemaan vasta
Hämeenlinnassa.
"Onpas tämä
lukevaa kansaa"
– Miehet, naiset ja lapset – kaikki lukevat. Osaavatko siinä maassa kaikki lukea? mietti afganistanilainen Zrussuf puolitoista vuotta sitten Afganistanissa. Lukea osaa Afganistanissa vain harva, ja suurella osalla ihmisistä ei edes ole kirjoja.
Zrussuf hakeutui Suomeen turvapaikanhakijaksi kesällä 2015, kun elämä Afganistanissa kävi mahdottomaksi.
Hän tuli lukijoiden maahan, kulttuuriin, jossa lapset oppivat lukemaan aika pian sen jälkeen, kun oppivat kävelemään ja puhumaan. Solomon ei ollut eläissään lukenut – mutta hän päätti senkin taidon opetella.
– Muutin Lammin vastaanottokeskukseen ja olin käymässä ystäväni kanssa kirpputorilla. Näin siellä kirjan ja sanoin ystävälleni, että minä ostan tuon. Hän kysyi osaanko lukea. Vastasin etten, mutta opettelen, kertoo Zrussuf hymyssä suin.
Siitä alkoi sitkeä viikkojen harjoittelu...
Haistelen klassikon syntyneen.
Olen tässä miettinyt pääni puhki että mitenkähän ja mistä aiheesta pystyisin kirjoittamaan vastaavan parodiatarinan itsestäni itäafrikkalaisten kansalaistaitojen parissa. Siis sillä lähtökohdalla, että minulta puuttuisi jokin niinkin oleellinen taito homman tekemisessä kuin mitä jarruttaminen on pyöräilyssä. Ei ole tullut vielä mieleen koska kyllähän mä nyt osaisin tarvittaessa vaikka lehmänkin pangaveitsellä teurastaa.
Todellisuus todellakin voitti Pahkasian.
Suomella on huutava pula pyöräilijöistä. Pyöräilevät matut ovat kauan kaivattu uusi Nokia. Voi tätä ilon ja onnen päivää. Toivottavasti oppivat pian jarruttamaan, ettei talous ylikuumene.
Quote from: epäonnistunut abortti on 01.06.2016, 16:27:59
Että tämmöstä tänään. Koodaus meni sit nopeesti pois muodista ja tilalle tuli niinki ihmeellinen
asia ku pyörällä ajo jonka osaa jokainen suomalainen 3v.kersa ja jonka muhametti kiels naisilta.
Tästähän vois järjestää vaikka kilpailun mikä on seuraava ihmeteko matujen ylistämiseksi ja perusteeksi miksi Suomi matuja tarvitsee.
Miihkalin kakka
https://www.youtube.com/watch?v=_tVHudvmKvg
Pahkasiassa oli aikoinaan sarjakuva nimeltä Miihkali. Vähän vanhemmat hommalaiset - tai vanhoja Pahkasikoja nuoremmalla iällä lukeneet - tunnistanevat näissä matujen ihmeellisiä saavutuksia käsittelevissä juttuissa tiettyjä yhtymäkohtia siihen.
Välillä käy kieltämättä mielessä, että näitä tarinoita kirjoitellaan sellaisessa vanhassa raittiuskilpakirjoitusten hengessä - eli ei todellisuudessa olla ihan vakavissaan.
Mutta toisaalta, kyllä tähän maahan tuntuu mahtuvan mielipuolisia mokuttajia, jotka ovat aina enemmän kuin tosissaan.
Quote from: Kim Evil-666 on 01.06.2016, 16:50:06
Suomella on huutava pula pyöräilijöistä. Pyöräilevät matut ovat kauan kaivattu uusi Nokia. Voi tätä ilon ja onnen päivää. Toivottavasti oppivat pian jarruttamaan, ettei talous ylikuumene.
Polkupyörän voisi yhdistää generaattoriin, niin nämä voisivat polkea ainakin vähän energiaa sähköverkkoon. Voisiko tässä olla uusi Nokia?
Quote from: Bwana on 01.06.2016, 16:42:16
Olen tässä miettinyt pääni puhki että mitenkähän ja mistä aiheesta pystyisin kirjoittamaan vastaavan parodiatarinan itsestäni itäafrikkalaisten kansalaistaitojen parissa.
Suvakki, joka menee afrikkalaisen poppamiehen hoitoon aivokirurgiaa edellyttävässä asiassa? Porailivathan kivikautiset ihmisetkin reikiä kalloon:
Trepanning
https://en.wikipedia.org/wiki/Trepanning#Prehistoric_evidence
Trephination - Ancient History Encyclopedia
http://www.ancient.eu/Trephination/
Quote from: Skeptikko on 01.06.2016, 16:58:40
Polkupyörän voisi yhdistää generaattoriin, niin nämä voisivat polkea ainakin vähän energiaa sähköverkkoon. Voisiko tässä olla uusi Nokia?
Kyllä ja ei.
Luokaamme polkupyörävoimalaitoksia Afrikkaan ja sieltä kaapelit Suomeen.
Hävikkiähän siinä matkalla tulee, mutta tulee vielä enemmän mikäli voimalaitos sijaitsee Suomessa.
Quote from: Eisernes Kreuz on 01.06.2016, 16:54:05
Pahkasiassa oli aikoinaan sarjakuva nimeltä Miihkali. Vähän vanhemmat hommalaiset - tai vanhoja Pahkasikoja nuoremmalla iällä lukeneet - tunnistanevat näissä matujen ihmeellisiä saavutuksia käsittelevissä juttuissa tiettyjä yhtymäkohtia siihen..
Miihkalin kakka on legenda ja sopii moku-uutisiin kuin nenä päähän. Tässä jälkipolville
Miihkalin kakka (https://youtu.be/_tVHudvmKvg).
Edit: Pärkhele. Valtakunnanpärkhele olikin jo laittanut aikaisemmin. ;D
Ja ajatelkaa työllistävää vaikutusta!
Kuinka moni ihmisiä voitaisiin työllistää:
-polkupyöräilykouluttaja
-tulkkipalvelut polkupyöränajokouluun
-polkupyöräkulttuuritulkki
-polkupyöräsovittelija
-monikulttuuripolkupyöräilykoordinaattori
-liikennesääntökouluttaja
-lisää tulkkipalveluja
Sitten kun kaikki solomonit ovat oppineet pyöräilemään, niin tarvitaan lisää pyöräteitä ja niiden rakentaminen työllistää paljon suomalaisia. Polkupyöräliikkeiden toimintaedellytyksen paranevat ja polkupyörätuotanto voidaan taas aloittaa Suomessa.
SItten pyöräilevät keenerit voivat viedä suomalaista pyöräilyosaamista vaikka Afrikkaan!
Opetelkaa uimaan.
Sitten kun taas päästään talveen, niin solomon oppii hiihtämään, jollei ole kuollut siinä jäisessä mäessä ilman jarruja. Hyvästi taloustaantuma, nousu on varmaa.
Quote from: Skeptikko on 01.06.2016, 17:01:23
Quote from: Bwana on 01.06.2016, 16:42:16
Olen tässä miettinyt pääni puhki että mitenkähän ja mistä aiheesta pystyisin kirjoittamaan vastaavan parodiatarinan itsestäni itäafrikkalaisten kansalaistaitojen parissa.
Suvakki, joka menee afrikkalaisen poppamiehen hoitoon aivokirurgiaa edellyttävässä asiassa? Porailivathan kivikautiset ihmisetkin reikiä kalloon.
Tämä on nyt ehkä vähän ilkeästi sanottu mutta minusta tuntuu, että tuo suvaitsevaisto on jo tainnut noilla käydä.
Huomattava on myös että tuossa jutussa ei mainita toimittajan nimeä... Eli ehkä se tosiaan on "Turmiolan Tommin" hengessä kirjoitettu. Tai ainakin sen kirjoittajan on ollut pakko tajuta millaista jöötiä lehden täytteeksi nyt tuli suollettua.
On se hurja!
Jos tuollainen vauhti jatkuu, mieshän saattaa oppia lukemaan vielä ennen vuosisadan vaihdetta!
Jos tämä oppi ajamaan polkupyörällä, niin ehkä Orpokin oppisi.
Olellinen luku maasta Ethiopia: IQ 69. Somalia 68 ja Iraq 87.
http://www.photius.com/rankings/national_iq_scores_country_ranks.html
http://www.kvtietopankki.fi/oireyhtymat/ae/alykkyysosamaara-ja-kehitysvamma
Lievästi kehitysvammaisiksi katsotaan henkilöt, joiden älykkyysosamäärä vaihtelee 50 ja 69 välillä. Lääketieteessä on käytössä diagnoosi Retardatio mentalis levis.
En ole tarkistanut, käyttävätkö nämä 2 lähdettä samaa keskihajontaa älykkyysosamäärään? Jos eivät, diagnoosi voi olla joku muu Retardatio, mutta 69 on erittäin heikko luku kaikissa tapauksissa.
Toinen fakta Etiopiasta:
http://www.photius.com/rankings/world2050_rank.html
Asukkaita 1950: 18 miljoonaa
Asukkaita 2015: 89 miljoonaa.
Samassa ajassa Suomen väestö: 4 miljoonaa => 5 miljoonaa. 5 miljoonassakin on liikaa, jos mietitään osa-aikatöissä olevien, työttömien ja työttömyyden takia eläkkeelle tai ulkomaille työnnettyjen määrää.
Quote from: Joker on 01.06.2016, 17:08:18
Ja ajatelkaa työllistävää vaikutusta!
Kuinka moni ihmisiä voitaisiin työllistää:
-polkupyöräilykouluttaja
-tulkkipalvelut polkupyöränajokouluun
-polkupyöräkulttuuritulkki
-polkupyöräsovittelija
-monikulttuuripolkupyöräilykoordinaattori
-liikennesääntökouluttaja
-lisää tulkkipalveluja
Polkupyöräpedagogi
Osti itse pyörän ja opetteli itse ajamaan, eikä vastaanottokeskuksesta annettu ilmaiseksi pyörää ja opetusta. Hyvähyvä.
Seuraavaksi kun muuttaisi takaisin Etiopiaan ja ryhtyisi myymään polkupyöriä niin sankaritarina olisi valmis.
Tässä on kyllä jotain huikean kuvaavaa tässä tarinassa.
Sillä kuulkaas. Tulihan eräskin entinen ugandalainen kollegani kysymään josko hän saisi kokeilla intialaisella "vespallani" ajoa? No mikäpä siinä, ihan yleis-fiksu mimmihän se oli ja oli siten oletettavissa, että hän tiesi mitä teki. Kysyin kuitenkin että "Osaatko sä?" ja vastaus oli "Tottakai."
Kahdesta pusikosta se meni ensin läpi, hyppäsi sen jälkeen rotvallikivestä keula pystyssä pari-kolme metriä, jatkoi sitten agavepensasta leikaten kunnes pysähtyi naapuritontin tiilimuuriin. Oli Halima kuitenkin lopulta ensimmäistä kertaa asialla. Mutkalle menneen etuvanteen ja katkenneen jarrukahvan verran siinä onneksi vaan vahinkoja tuli.
Luin jostain männäviikolla otsikon: kuorma-auto törmäsi sukkulanmuotoiseen kinneriin. Mietin pitkään kunnes selvisi että kinneriksi kutsutaan makuuasennosta poljettavaa polkupyörää. Ilmeisesti tapahtuma-aikana oli pimeää eikä kuorma-autoilija nähnyt ko kinneriä.
Näen sieluni silmin Solomonin sotkemassa onnellisena kinnerillä pimeää tien syrjää. Musta mies sukkulassa, ilman valoja. Rekkamies ehtii juuri ja juuri todeta pimeässä vastaan leijuvan leveän, hohtavan valkoisen hymyn ja kaksi yhtä hohtavaa silmänvalkuaista. Mitään muuta ei näy, ja sitten pläts.
Tarinan nimi: "Neekerin kinneri."
Quote from: Eino P. Keravalta on 01.06.2016, 17:26:33
On se hurja!
Jos tuollainen vauhti jatkuu, mieshän saattaa oppia lukemaan vielä ennen vuosisadan vaihdetta!
Eläkepäivillä voi sitten reenata kynän pitämistä kädessä. Ja jos oikein äityy ahkeraksi, niin ykkösen kertotaulun. Matueuro tulee tuplana takaisin!
Kuuma vedonlyöntivinkki;
Seuraavan tour de Francen voittaja on Solomon Dessu.
Quote from: Bwana on 01.06.2016, 17:20:19
Huomattava on myös että tuossa jutussa ei mainita toimittajan nimeä... Eli ehkä se tosiaan on "Turmiolan Tommin" hengessä kirjoitettu. Tai ainakin sen kirjoittajan on ollut pakko tajuta millaista jöötiä lehden täytteeksi nyt tuli suollettua.
Eikö anonyymi kirjoittelu olekaan ylivoimaisesti suurin synti, johon suvakkilandiassa voi syyllistyä?
Quote– Ajoin alamäkeä Lammilla ja vauhti kiihtyi. Vastaan tuli äiti lastenvaunujen kanssa ja huusin hänelle varoitusta etten osaa jarruttaa. Hän siirtyi syrjään kauhistuneena ja minä kaaduin pyörineni ojaan. Onneksi ei sattunut pahasti ja äiti ja lapsi selvisivät säikähdyksellä, muistelee Solomon alkuharjoitteluaan.
Asenne ratkaisee. Tämä voisi olla rikos nimeltä liikenneturvallisuuden vaarantaminen, josta voi tulla sakkoa tai enintään kuusi kuukautta vankeutta, tai sitten vain hauska välikohtaus, jota voi iloisena muistella kun pääasia on monikulttuurinen oppiminen yhdessä.
Siinä mielessä tämä on positiivista kehitystä, että vihdoin on jotain muutakin kuin pelkkää jalkapalloa.
Kunhan joku Etiopiassa ensin keksisi pyörän, mustan pyörän tietenkin, valkoinen ei käy, seuraavaksi heille voisi kertoa, kuinka kaksi pyörää liitetään yhteen, sekä kaksi keppiä, jonka toisen päällä istuin, polkimien käytön neuvomiseen tarvittaisiin ajokoulu.
Etteivät äidit ja lapset jäisi alle.
Siis, jos joku lakupelle ei osaa edes jarruttaa pyörällä, tuon voisi katsoa liikennerikkomukseksi Suomessa, sillä polkupyöräkin on ajoneuvo, jota täytyy osata ajaa. Ainakin Suomessa. Mutta matu ei tietenkään saanut edes sakkoja, vaikka vaaransi ainakin yhden äiti-lapsen hengen.
Quote from: Skeptikko on 01.06.2016, 18:15:24Siinä mielessä tämä on positiivista kehitystä, että vihdoin on jotain muutakin kuin pelkkää jalkapalloa.
Tämä hanke ei myöskään tainnut aiheuttaa vastaanottokeskuksen työntekijöille ylimääräistä vaivaa. Tallukassahan järjestettiin kurssi, jolla turvapaikanhakijat opiskelivat ohjaajan johdolla jalkakäytävällä kävelemistä.
Quote from: Joker on 01.06.2016, 17:08:18
Sitten kun kaikki solomonit ovat oppineet pyöräilemään, niin tarvitaan lisää pyöräteitä ja niiden rakentaminen työllistää paljon suomalaisia. Polkupyöräliikkeiden toimintaedellytyksen paranevat ja polkupyörätuotanto voidaan taas aloittaa Suomessa.
SItten pyöräilevät keenerit voivat viedä suomalaista pyöräilyosaamista vaikka Afrikkaan!
Pari korjausta:
Sitten kun kaikki solomonit ovat oppineet pyöräilemään, niin tarvitaan lisää pyöräteitä ja niiden rakentaminen työllistää paljon
virolaisia.
Etnisten polkupyöräliikkeiden
starttirahat paranevat ja polkupyörätuotanto kiihtyy
Kiinassa.
Quote from: Joker on 01.06.2016, 17:08:18
Ja ajatelkaa työllistävää vaikutusta!
Kuinka moni ihmisiä voitaisiin työllistää:
-polkupyöräilykouluttaja
-tulkkipalvelut polkupyöränajokouluun
-polkupyöräkulttuuritulkki
-polkupyöräsovittelija
-monikulttuuripolkupyöräilykoordinaattori
-liikennesääntökouluttaja
-lisää tulkkipalveluja
Ja puolestaloukkaantuja. Joku työtön voisi ravata vierellä ja tarvittaessa heittäytyä pehmikkeeksi. :D
Quote from: Afrikan kirjeenvaihtaja on 01.06.2016, 18:20:37
Tämä hanke ei myöskään tainnut aiheuttaa vastaanottokeskuksen työntekijöille ylimääräistä vaivaa. Tallukassahan järjestettiin kurssi, jolla turvapaikanhakijat opiskelivat ohjaajan johdolla jalkakäytävällä kävelemistä.
Ja tässä meillä on toinen aihe joka on askarruttanut viime aikoina mieltäni koska noiden nalliaisten kanssa kuitenkin joutuu tässä naapurustossa esim. kouluun tallaamaan. Kun näes itse muistan kuinka noin kuusivuotiaana hokasin ihan itse, että on niinkuin turvallisempaa kulkea tien reunassa aina sillä puolella, jossa näkee sen omalla puolella vastaan tulevan auton. Ettei niinko selän takaa pääse kukaan yllättämään. Suomessahan se tarkoittaa siis kulkusuuntaan tien vasenta reunaa.
Ei mene Itä-Afrikassa jakeluun.
Tuon jutun kirjoittajan täytyy olla upeasti trollaava nuiva. Edes suvakki ei voi olla noin naivin idiootti hyysäämisensä kanssa.
"Solomon pyöräilevä etiopialaismies joka ei osaa jarruttaa."
Tarinastahan olisi voinut saada jännemmänkin. Jos keskellä tietä olisi vaikka kävellyt mummo viikate olalla ja hän olisi alkanut kurkkia vuorotellen kummankin olkansa takaa, että kummalta puolelta tuo aikoo ohittaa, niin että viikate olisi heilunut koko tien leveydeltä.
Kaikesta ne oikeasti saa uutisia aikaan. Pelottavinta on se, että tämän parempaa ei toimittaja ilmeisesti löytänyt kuin aikuinen mies jolta kesti viikkoja opetella pyöräilemään eteenpäin mutta ei jarruttamaan.
Ajatelkaa jos uutisoitaisiin Elmeristä joka harjoitteli ahkerasti viikkokausia keittämään perunoita.
Niin... Norjalaisethan laskivat yhden maahanmuuttajan kustannukseksi 800 000 euroa.
Sillä rahalla me saatiin siis Solomon joka ei osaa vielä jarruttaa.
Sipilän hallitus totisesti tekee kaikkien aikojen tuottavuusloikan ;D
Quote from: rooster on 01.06.2016, 18:57:12
Ajatelkaa jos uutisoitaisiin Elmeristä joka harjoitteli ahkerasti viikkokausia keittämään perunoita.
Ei voi, koska hygieniapassi ja tulityökortti.
Quote from: Man in a Suit on 01.06.2016, 19:28:33
Niin... Norjalaisethan laskiat yhden maahanmuuttajan kustannukseksi 800 000 euroa.
Sillä rahalla me saatiin siis Solomon joka ei osaa vielä jarruttaa.
Sipilän hallitus totisesti tekee kaikkien aikojen tuottavuusloikan ;D
Ja tän takia työaikoja venytetään 6 minuutilla / päivä.
Quote from: kummastelija on 01.06.2016, 18:44:53
Tuon jutun kirjoittajan täytyy olla upeasti trollaava nuiva. Edes suvakki ei voi olla noin naivin idiootti hyysäämisensä kanssa.
"Solomon pyöräilevä etiopialaismies joka ei osaa jarruttaa."
Älä nyt. Solomon istutetaan seuraavaksi formulan rattiin - formulassahan jarrut ovat ihan turhat. Suomen uusi Kimi Räikkönen!
Surmanajaja-Solomon on ilman muuta tulevaisuuden toivoja, jäbässä on sitkeyttä ja sillä tunnetusti mennään läpi harmaan kiven. (tietysti kevytliikenteen kannattaa väistellä häntä kivenhakureissuillansa. Joku isompi Nopeanajoneuvonvaroituskolmio kenties stongaan? Ja räpätin pinnoihin..)
Toinen juttu on sitten Veneilevät Geelit. (MV-lehdestä bongattu. Pelkkä video)
http://static.mvlehti.net/uploads/2016/06/110-Kevin-Servin.mp4?_=1
Ruskeilta pallopäiltä ja aavikon pystypaskojilta ei todellakaan odotetaan yhtään helvetin mitään!!!
Kehari opettelee pyöräilemään. Ja tapaus on uutinen.
Ihana, lapsen tasolla älyllisesti oleva neekeri. Paijataan, halitellaan, suukotellaan, ihaillaan!! Oi autuutta!!!
Joko on paikka olympialaisiin ratapyöräilyssä hakusessa jonon ohi - menetelmällä?
Kuulunee kategoriaan "viikon mokutus" ylhäältä tulleesta käskystä kirjoittaa sympaattisia human interest -stooreja turviksista mediakarjan manipuloimiseksi.
Pientä protestin makua, sikseen infantiili faabeli. Ja tämä on julkaistu "tiedotusvälineessä". Voi hyvänen aika sentään. TV-uutisissa ei sentään ollut. Kohta varmaan on, kunhan Ruotsi lähettää seuraavan aallon huippupolkupyöräilijöitä.
Quote from: MSN
Olympiamaratonilla uhmakas ele – "Jos palaan kotimaahan, hallitus tappaa minut"
Miesten maratonilla olympiahopeaa saavuttanut Feyisa Lilesa pelkää paluuta kotimaahansa Etiopiaan.
Lilesa selvitti Rion olympiamaratonin aikaan 2.09.54 ja palautti Etiopian mitalikantaan neljän vuoden takaisin takaiskun jälkeen.
Maaliviivalla Lilesalta nähtiin erikoinen ele, kun hän risti käsivartensa X-merkiksi.
X on Itä-Afrikassa elävän oromo-kansan keskuudessa solidaarisuuden merkki, mutta sitä on käytetty myös protestina Etiopian hallitusta vastaan.
– Yli tuhat ihmistä on kuollut viimeisen yhdeksän kuukauden aikana. Ja monia muita syytetään maanpetturuudesta. Oromolaisten elämä Etiopiassa on erittäin vaarallista, Lilesa avasi eleensä taustoja kansainväliselle medialle.
Oromo-kansa on ollut jo vuosia Etiopian hallituksen syrjinnän kohteena. Sen tilanne on muuttunut entistä tukalammaksi, sillä maan pääministeri Hailemariam Desalegn on esitellyt suunnitelmat laajentaa pääkaupunki Addis Abebaa Oromiaan, oromolaisten maanviljelijöiden maille.
Suunnitelmat ovat synnyttäneet voimakkaita protesteja. Ihmisoikeuksia tarkkailevan Human Rights Watch -järjestön mukaan hallituksen turvallisuusjoukot ovat surmanneet yli 400 protestoijaa ja pidättäneet tuhansia muita. Myös Lilesan sukulaisia on vankilassa. Tämän takia hän ei halunnut pysyä hiljaa.
– Jos palaan Etiopiaan, hallitus tappaa minut. Jos se ei tapa minua, niin sitten joudun vankilaan. En ole vielä päättänyt (paluusta), mutta ehkä muutan toiseen maahan, syrjintään myös Etiopian urheilupiireissä etnisen taustansa takia törmännyt Lilesa toteaa.
Lilesan päätökseen vaikuttaa kuitenkin kotimaassa oleva perhe - äiti, isä, veli, sisko, vaimo ja kaksi lasta. Hän ei tiedä mikä heidän tilanteensa on. Juoksija saattaa jäädä olympialaisten jälkeen hetkeksi Brasiliaan, mutta myös muutto "ystävällisempään" Keniaan on käynyt mielessä.
– Jos saisin viisumin, voisin muuttaa Amerikkaan, Lilesa summaa.
Lähde: MSN (http://www.msn.com/fi-fi/urheilu/olympialaiset/olympiamaratonilla-uhmakas-ele-%E2%80%93-jos-palaan-kotimaahan-hallitus-tappaa-minut/ar-BBvTCFO?li=BBr5KbI&ocid=1PRCMSE)
Kädet ristiin olympialaisissa ja ilmoitus, että nyt minut tapetaan [koska laiton kädet ristiin].
:flowerhat: - Asylum!!!
Etiopia on "kristitty" valtio. Ongelma ei ole islam, ei edes Afrikka, vaan n-----i.
Tämä on ainoa looginen johtopäätös siitä ettei tuolla kulmalla ole yhtä ainoata elinkelpoista kulttuuria.
Quote from: Hän on 22.08.2016, 14:22:25
Etiopia on "kristitty" valtio. Ongelma ei ole islam, ei edes Afrikka, vaan n-----i.
Tämä on ainoa looginen johtopäätös siitä ettei tuolla kulmalla ole yhtä ainoata elinkelpoista kulttuuria.
Väitän, että ongelma valtion käsite. Mustan Afrikan valtiot ovat täysin keinotekoisia. Mustassa Afrikassa ei ole kansoja vaan pirstaleisia heimoja ja klaaneja. Valtion pyörittäminen on afrikkalaisille liian kompleksista ja vaivalloista puuhaa. Rakentamiseen ja ylläpitoon tarvitaan aina bwanan apua ja lompakkoa. Järkevintä olisi lopettaa kaikkien Afrikan nykyvaltioiden suvereniteetti ja perustaa jonkinlainen kansainvälisen yhteisön kontrolloima unioni.
mitäs tälle pyöräilevälle huippuosaajalle kuuluu ? joko on maajoukkueen ringissä ?
:flowerhat:
Rajat Afrikassa voivat olla siirtomaaisäntien vetämiä, mutta eivätpä ole itsenäistyttyään tehneet parempaa jakoa. Heimojen elämä jatkuu rajoista huomimatta ja niiden yli, mutta auta armias jos joku ehdottaisi gepardisuikalle rajojen muuttelua. Oma potti pienenisi ja se olisi kolonialismus rasismus.
Etiopialla-han olisi yksi kansa, yksi usko, yksi kieli -valtion eväät, mutta niin vain monikulttuurisuus pilaa senkin. Varmasti toivovat että olisivat tappaneet nämä nevöhööd omorot ennen kuin televisio keksittiin.
Eurooppaan taas tuodaan vähemmistöjä ja libanonisoidaan maailman toimivin ja edistynein manner jossa kansojen rajat on viime järjestelyillä saatu melko hyvälle mallille. Paskaksi vaan kaikki, rajat pois ja ghetto pystyyn. Hulluutta.
Kumma, että Lilesan kaltainen viranomaisten vainoama poliittinen aktivisti on kuitenkin valittu ihan virallisesti Etiopian edustajaksi Olympiakisoihin.
Feyisa Lilesa puhuu tuossa totta. Etiopian sosialistinen hallinto tekee tuota. Esimerkiksi maan valtaapitävien jo perinteestä käyvän nälänhädän järjestämisen arvostelijat ovat hyvinkin vaarassa saada kuulaa kaaliinsa. Ongelma on vaan siinä että alueen kaikki hallinnot ovat ihan sitä samaa, hieman erilaisissa paketeissa.
Eli kenenkähän homma olisi asia hoitaa?
Quote from: Spesialisti on 22.08.2016, 15:20:49
Quote from: Hän on 22.08.2016, 14:22:25
Etiopia on "kristitty" valtio. Ongelma ei ole islam, ei edes Afrikka, vaan n-----i.
Tämä on ainoa looginen johtopäätös siitä ettei tuolla kulmalla ole yhtä ainoata elinkelpoista kulttuuria.
Väitän, että ongelma valtion käsite. Mustan Afrikan valtiot ovat täysin keinotekoisia. Mustassa Afrikassa ei ole kansoja vaan pirstaleisia heimoja ja klaaneja. Valtion pyörittäminen on afrikkalaisille liian kompleksista ja vaivalloista puuhaa. Rakentamiseen ja ylläpitoon tarvitaan aina bwanan apua ja lompakkoa. Järkevintä olisi lopettaa kaikkien Afrikan nykyvaltioiden suvereniteetti ja perustaa jonkinlainen kansainvälisen yhteisön kontrolloima unioni.
Joo. Tänäänkin aamulla oli taas sama jätkä jäänyt justiinsa työttömäksi ja pitäisi lapsille saada ruokaa. Sanoin että sä olet nyt yli kuusi vuotta kertonut tuota samaa tarinaa. Että niinko kannattaisi välillä vaihtaa sitä.
Afrikan valtioita olen itse kuvaillut sellaisiksi maan pinnan yläpuolelle pariin kilometriin ankkuroiduiksi ilmalaivoiksi. Aina vuorollaan joku klaani pääsee kiipeämään puikkoihin ja edustamaan "maataan" ulkomaailmalle. Maan pinnalla elämä jatkuu kuten se on jatkunut satoja vuosia, mitä nyt älypuhelimet ja t-paidat ovat tuleet käyttöön. Noista maan pinnan muista klaaneista sitten rekrytoidaan mukaan ne potentiaalisimmat köysien katkojat etteivät pääse tekemään tuhojaan. "On parempi pitää vihollinen kusemassa teltasta ulos kuin sisään".
Quote from: JJohannes on 22.08.2016, 16:20:37
Kumma, että Lilesan kaltainen viranomaisten vainoama poliittinen aktivisti on kuitenkin valittu ihan virallisesti Etiopian edustajaksi Olympiakisoihin.
Etiopiassa hallinnon on pakko ottaa parhaat kestävyysjuoksijat kisoihin. Siellä tulee muuten mellakka kun kokevat touhun aika tärkeän, siis Suomen lätkäjengi potenssiin kuusi-tärkeänä. Esimerkiksi Haile Gebreselassie oli ennen Rion valintoja urheiluministeriön edustalla muutaman päivän porukan mukana osoittamassa mieltään maan olympiavalintojen tiimoilta.
Quote from: Spesialisti on 22.08.2016, 15:20:49
Väitän, että ongelma valtion käsite. Mustan Afrikan valtiot ovat täysin keinotekoisia. Mustassa Afrikassa ei ole kansoja vaan pirstaleisia heimoja ja klaaneja. Valtion pyörittäminen on afrikkalaisille liian kompleksista ja vaivalloista puuhaa. Rakentamiseen ja ylläpitoon tarvitaan aina bwanan apua ja lompakkoa. Järkevintä olisi lopettaa kaikkien Afrikan nykyvaltioiden suvereniteetti ja perustaa jonkinlainen kansainvälisen yhteisön kontrolloima unioni.
Etiopia on ollut valtio ainakin 3000 vuotta, välillä osin Egyptin miehittämä mutta uudella ajalla ei ole kärsinyt siirtomaariistoa. Niillä on ikivanha sivilisaatio, oma kirjoitusjärjestelmä ja ovat ansioituneet antiikin käsikirjoitusten vaalijoina.
Sosialismiperseily ja holtiton väestönkasvu on kurjistanut maata. Etiopialaiset ei ole keenereitä, vaan enempi sukua arabeille ja siinäkin viiteryhmässä vähän päälle 60 ÄO on surkean vähän. Mulla on semmonen hypoteesi, että yksipuolisen ravinnon ohella etiopiaaneja tyhmentää tyttöjen ympärileikkaus ja liian varhainen naittaminen. Kitukasvuisesta ja silvotusta lapsivaimosta syntyvä vauva jää usein jumiin, ja ne jotka selviää hengissä kärsii kognitiivisista vaikeuksista happivajeen seurauksena.
Monarkian palauttaminen voisi auttaa Etiopiaa, jos sille siunaantuisi tarmokas keisari.
Pitänee vanha sanonta " mitä pitempi matka, sitä tyhmempi jätkä" paikkaansa, sälli nillittää uutisiin, vaikka kotona odottaa isä, äiti, sisarukset, vaimo ja kakarat. Olisko kannattanut olla hiljaa, ja hommata ne pois sieltä ennen julkisuuteen tuloa!