QuoteOnko teidän mielestänne asiallista, että teidän uutissivuillanne rinnastetaan Perussuomalaiset samaan nippuun Unkarin Jobbikin ja Kreikan Kultaisen aamukoiton kanssa?
Perussuomalaiset kuuluu Puolan Laki ja Oikeuspuolueen ja Tanskan Kansanpuolueen kanssa samaan ryhmään europarlamentissa. Ryhmän nimi on ECR, johon kuuluu mm. Britannian konservatiivipuolue..
Ruotsidemokraatit kuuluvat EFDD- ryhmään.
Ranskan kansallinen rintama, Italian Pohjoisen Liitto ja Itävallan vapauspuolue kuuluvat ENF-ryhmään.
Unkarin Jobbik ja Kultainen aamunkoitto eivät kuulu mihinkään ryhmään.
Sveitsin puolue ei ole edes Euroopan Unionissa.
Kartassanne kaikki niputetaan samaan läjään. Se ei ole mitenkään perusteltua vaan huteraa journalismia, minkä en toivo olevan tarkoituksellista.
Vaadin, että saatatte kansan tietoon edellä mainitut tosiasiat.
http://timosoini.fi/2016/05/kysymys-yle-n-johdolle/
YLEn kartta, johon Jabba viittaa:
http://yle.fi/uutiset/euroopan_kansallismieliset_protestipuolueet_paasevat_vain_harvoin_vallan_kammareihin/8901362
Niin...
UlkoministerinSalkkulaisethan kuuluvat samaan ryhmään Keskustan ja Kokoomuksen kanssa.
Toisin sanoen Merkelin-Sipilän hallitukseen eli ovat periaatteensa myyneinä ja/tai siitä vaikenevina osa ongelmaa. Tämä koskee jokaista luottamuksen aikanaan saanutta, joka ei vieläkään avaa suutaan PuheenJohtajaa ja mokutushurmoksellista hallitusta vastaan.
Persut eivät todellakaan kuulu samaan kategoriaan kuin jobbik ja kreikan pojat.
Nuo kerhot kun todennäköisesti eivät myy persettään.
Itseäni on alkanut v*tuttaa nuo Soinin höperehtimiset joka kerta, kun hän avaa suunsa. :facepalm:
Quote from: Kyklooppi on 23.05.2016, 23:48:04
Persut eivät todellakaan kuulu samaan kategoriaan kuin jobbik ja kreikan pojat.
Nuo kerhot kun todennäköisesti eivät myy persettään.
Siitä vaan hommavätykset perustamaan Kultainen Aamusuihku -puoluetta. Mutta veikkaan että on för jobbik uppgiften. Uutta puoluetta ei perusteta persujen persettä myymällä vaan siinä joutuisi istumaan tuleen omallakin persulla.
Hankalaa saattaa olla uusilla tulokkailla puoluerintamalla, ihmiset ovat tulleet niin epäluuloisiksi, aivan kuin niitä olisi vedetty retkuun oikein kunnolla viime aikoina.
Toki tilausta olisi kun persu puolueelta on kadonnut kasoittain kannattajia, tuskin ne kaikki demareihin siirtyy.
Mutta kuten sanoin, hankalaa tulee olemaan uskottavuuden palauttaminen politiikkaan ja poliitikoihin.
Ainakin jos jonkin sortin "persuiksi persujen paikalle" haluaa.
Tulisipa jo puoluekokous. :facepalm:
Halusin tuossa vain kertoa että persut eivät tehneet toimillaan vain itselleen karhunpalvelusta ..
Oman tuotoksensa puolesta höperehtii; niin kauan kun ei parempaa jytkyä ole näkyvissä, saa höperehtiä.
Jabban mielestä Eurooppa on sama asia kuin Euroopan unioni.
Persut? Protestipuolue? Mitä ne nyt ovat viime aikoina protestoineet?
Media on vaaleista lähtien silitellyt perseiden päätä palkkiona petturuudesta. Jabba on niin tottunut median myönteiseen paijaamiseen, että tällainen mitätön pikkujuttukin pahoittaa Jabban mielen ja haittaa ruuansulatusta.
Niin kauan kun media mäiski persuja surutta, tiesi, että persut tekivät kansan kannalta oikeita asioita. Petturuuden myötä median persuajojahti loppui ja pumpulilla taputtelu alkoi. Kaupat oli tehty, periaatteet myyty ja takki sen merkiksi käännetty.
Quote from: kummastelija on 24.05.2016, 07:18:53
Persut? Protestipuolue? Mitä ne nyt ovat viime aikoina protestoineet?
Omia (entisiä) äänestäjiään vastaan, ks. vaikkapa tästä ketjusta hallitussuomalaisen Heikki Luodon kommentti "Siitä vaan hommavätykset..."! :D :D :D
Aika "jännää", että Halla-aho jatkaa maahanmuuttokritiikkiä muina miehinä Facebookin kaveripiirissä, vaikka julkinen arvosanansa mokutushurmokselliselle Sipilän hallitukselle on edelleen Helsingin Sanomissa esitetty 8 - satunnaisesta Hommaforumilla vierailusta huolimatta...
UlkoministerinSalkkulaisten epätoivon Suomen ennätys on kuitenkin tähän mennessä tämä: Entisen EU-kriitikko Soinin 8 vuotta vanha mielipide esitettiin perusteeksi väitteelle: "
Soini on hyvä ulkoministeri"! ;D
http://mvlehti.net/2016/05/24/oululainen-psn-kaupunginhallituksen-jasen-yrittaa-vaikuttaa-mielipiteisiin-vanhoilla-uutisilla/
KOMMENTTI:
Hallitussuomalaiset, käykääpä kiitokseksi laulamassa oivalle ulkoministerillenne ja PuheenJohtajalle kuorolaulu! Maahanmuuttokriittinen Heikki Luoto voi poimia kedolta kauneimmat kukkaset onnittelukimppuun!
Ei kansa kyllä tiedä!
Olis kyllä yhtä helvettiä, jos Perussuomalaiset tulis niputetuksi samaan läjään maahanmuuttoa vastustavien ulkomaalaisten kanssa.
Kuinkahan mahtaa käydä Perussuomalaisten kannatuksen seuraavissa vaaleissa, tai vaikkapa seuraavassa kannatusmittauksessa.
Quote from: Micke90 on 24.05.2016, 00:50:38
Tulisipa jo puoluekokous. :facepalm:
Entä UlkoministerinSalkkulaisen Linjan ja unelma-Audissa istuvan PuheenJohtajan haastava ehdokas?
Entä ehdokas ylipäänsä?
Ehkä sentään kansan mielipiteitä omaava ja niitä julkisesti esittävä, luottamuksen ja protestiäänet aikanaan saanut poliitikko?
Ei. Ei. Ei.
Jabba ja persut on ihan huuhaata, nuo muut mainitut eivät ole. niillä on raudanluja tahto, toiminta ja toteutus puolustaa omaa maataan poliittisesti oikein ja korrektisti
Ensin ratsastetaan maahanmuuttokriittisyydellä. Kun on saavutettu tavoite, hallituspaikka, pyritään kampeamaan maahanmuuttokriittisyyden "taakka" satulasta. Luopiot hallitussuomalaiset.
Ryhdikkyys ja selkäranka ovat asioita joita ei Persuista tunnista, vaikka kaivaisi Kiinaan asti.
Quote from: ISO on 24.05.2016, 15:31:31
Kuinkahan mahtaa käydä Perussuomalaisten kannatuksen seuraavissa vaaleissa, tai vaikkapa seuraavassa kannatusmittauksessa.
Niinpä... :roll:
Yllätys!
Ongelma on muuten se, että Perussuomalaiset ovat samassa läjässä Keskustan ja Kokoomuksen kanssa.
Miksihän vain Perussuomalaiset romahtivat ja katoavat kokonaan puoluekartalta SMP:n latua historian hämärään? Vaikea kysymys! Ei siihen saa julkisesti kansalle vastata! Vannokaa uskollisuudenvala UlkoministerinSalkkulaisuudelle!
Hyvä värisilmä YLEllä:
http://yle.fi/uutiset/euroopan_kansallismieliset_protestipuolueet_paasevat_vain_harvoin_vallan_kammareihin/8901362
https://www.google.com/search?q=nazi+flag&client=firefox-b&biw=1319&bih=1219&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ved=0ahUKEwiUiIje7fLMAhUBCywKHQ36AGEQ_AUIBigB
Kuinka sattuikaan näin.
Quote from: Kim Evil-666 on 24.05.2016, 15:36:21
Ensin ratsastetaan maahanmuuttokriittisyydellä. Kun on saavutettu tavoite, hallituspaikka, pyritään kampeamaan maahanmuuttokriittisyyden "taakka" satulasta. Luopiot hallitussuomalaiset.
Ryhdikkyys ja selkäranka ovat asioita joita ei Persuista tunnista, vaikka kaivaisi Kiinaan asti.
Musta tuntuu. Mitä enemmän persut siloittelevat maahanmuuttokritiikkiään, sitä enemmän poliittiset vastustajat haukkuvat persuja rasisteiksi.
Quote from: tuo mies on 24.05.2016, 17:00:44
Mitä enemmän persut siloittelevat maahanmuuttokritiikkiään, sitä enemmän poliittiset vastustajat haukkuvat persuja rasisteiksi.
Juurikin näin. Siksi omat periaatteensa myyneet ja äänestäjänsä torjuvat hallitussuomalaiset eivät voi voittaa Merkelin-Sipilän salongissa.
Kuka entinen EU-kriitikko ja potentiaalinen valtiomies se totesikaan 2014:
"Suomen edunvalvonta Euroopan Unionissa on surkeaa. NÖYRISTELYLINJAN tulos on, että kukaan ei kuuntele eikä kunnioita."
Ja 2011:
"Jos itsensä pettää, kuka jää jäljelle?"
Vinkki:
http://timosoini.fi/2014/11/kuin-mataa-kukkoa/
https://www.youtube.com/watch?v=vI5p8Nb5yAo
Olosuhteista johtuen en oikein voi sanoa mistään asiasta mitään selkeää, mutta:
a) Rauhoittukaa.
b) Älkää uskoko juuri mitään, mitä olette lehdistä tänään lukeneet. Tehkää enemmän, sillä kaikkien pitää tehdä enemmän. Kyllä te tiedätte.
c) Keskitytään käytännöllisiin asioihin ja jatketaan kuin ei mitään. Ei meuhkata selkäänpuukottamisista eikä pettureista, vaan pysytään Timon rintamassa ja tervehditään kaikkia.
d) Olen jonkin verran perillä asioista. Timolla on Homma (tai ainakin tulee olemaan) hanskassa, vaikka hanska on piilossa.
e) Mitä tahansa Timo tekeekin, Timo on miettinyt sen etuperin ja takaperin, vaikkei siltä näyttäisikään.
Mitä te teette kun pimeys laskeutuu.
Quote from: Micke90 on 24.05.2016, 00:50:38
Tulisipa jo puoluekokous. :facepalm:
Jabba ei ole vielä syrjäytettävissä, tarvitaan vielä 2-3 %yksikön pudotus kannatuksessa. Sekä tietysti se, että joku kuohilaista uskaltautuisi vastaehdokkaaksi. :-\
Quote from: Uuno Nuivanen on 24.05.2016, 19:41:07
Jabba ei ole vielä syrjäytettävissä, tarvitaan vielä 2-3 %yksikön pudotus kannatuksessa. Sekä tietysti se, että joku kuohilaista uskaltautuisi vastaehdokkaaksi. :-\
Eunukeista on vielä vähemmän hyötyä ilman Jabbaa. Kyvyttömät lampaat eivät kasvata selkärankaa sen myötä, että isä aurinkoinen syrjäytyisi. Sama ponneton lieroilu jatkuisi mutta vain sekaantuneessa tilassa vailla päämäärää.
Quote from: Heikki Luoto on 24.05.2016, 00:34:03
Quote from: Kyklooppi on 23.05.2016, 23:48:04
Persut eivät todellakaan kuulu samaan kategoriaan kuin jobbik ja kreikan pojat.
Nuo kerhot kun todennäköisesti eivät myy persettään.
Siitä vaan hommavätykset perustamaan Kultainen Aamusuihku -puoluetta...
Siitä vaan Persu-Natkut toteuttamaan
maahanmuuttokriittistä linjaa (ilman Soinin harjan pelkoa), mitä tuli vaalikarjalle lupailtua, kun ääniä kalasteltiin. Puheita riittää, missä teot?! Teillä on mandaatti, jonka mm. "Hommavätykset" ovat teille antaneet. Käyttäkää sitä, tai olkaa käyttämättä, mutta älkää jauhako skeidaa.
Quote from: Foundation on 24.05.2016, 19:33:47
Olosuhteista johtuen en oikein voi sanoa mistään asiasta mitään selkeää, mutta:
a) Rauhoittukaa.
b) Älkää uskoko juuri mitään, mitä olette lehdistä tänään lukeneet. Tehkää enemmän, sillä kaikkien pitää tehdä enemmän. Kyllä te tiedätte.
c) Keskitytään käytännöllisiin asioihin ja jatketaan kuin ei mitään. Ei meuhkata selkäänpuukottamisista eikä pettureista, vaan pysytään Timon rintamassa ja tervehditään kaikkia.
d) Olen jonkin verran perillä asioista. Timolla on Homma (tai ainakin tulee olemaan) hanskassa, vaikka hanska on piilossa.
e) Mitä tahansa Timo tekeekin, Timo on miettinyt sen etuperin ja takaperin, vaikkei siltä näyttäisikään.
Mitä te teette kun pimeys laskeutuu.
Mikään ei toistaiseksi ole antanut olettaa asioiden olevan toisin kuin miltä ne näyttävät: arkkipopulisti ja pohjimmiltaan epäpätevä poliittinen dinosaurus tarrasi kiinni niihin aatteisiin, joilla arveli pääsevänsä unelmaansa ulkoministerinsalkusta, ja tavoitteen saavutettuaan keskittyy pitämään kiinni asemastaan. Pelkät kryptiset vihjailut tulevista loistavista saavutuksista eivät saa ketään uskomaan niihin niin kauan kuin ne pysyvät suunpieksäntänä, koska aikaa on ollut eikä mitään ole saavutettu tähänkään mennessä.
Ehkä Soinin ruhosta vastoin kaikkia odotuksia kuoriutuukin Kaarle Martel ministeriaudin takapenkillä. En kuitenkaan pidätä hengitystäni sitä odotellessa.
Olen joskus ollut vieressä näkemässä, kun karismaattisen tyypin ympärille on syntynyt yhteisö ja tämä tyyppi on sitten vetäytynyt kyseisestä jutusta. Puheet ovat juhlavia ja niissä julistetaan, miten yhteisö jatkaa kyllä ilman tätä tyyppiäkin ja onhan meillä näitä muitakin ihmisiä, jotka ovat olleet sen tyypin uskollisia adjutantteja -- joku heistä varmasti jatkaa hänen kengissään. Vuotta myöhemmin 90 % porukasta on hävinnyt ja parin vuoden päästä koko yhteisö lopulta lakkaa olemasta. En usko, että Soinin jälkeinen persupuolue on kovin pitkäikäinen.
^Kyllä varmaan joku sampoterho pystyy klaaraamaan persuja mutta tiedä sitten mitä se kannatus on. 4-9%?
Quote from: Jaska Pankkaaja on 24.05.2016, 20:45:33
^Kyllä varmaan joku sampoterho pystyy klaaraamaan persuja mutta tiedä sitten mitä se kannatus on. 4-9%?
Ei kiinnosta Sampo Terho.
Nyt olisi ääniä tarjolla. Uskottaville ehdokkaille.
Hienosti menee taas YLEläisten veljespuolueilla maailmassa. Mm. Kuubassa vasemmistopuolue on ehdottomassa vallassa, Kiinan kommunistinen puolue näyttää porskuttavan hyvin ja Pohjois-Koreassakin työväen- tai mikä puolue siellä onkaan, on kova sana.
Quote from: VeePee on 24.05.2016, 20:19:34
Quote from: Uuno Nuivanen on 24.05.2016, 19:41:07
Jabba ei ole vielä syrjäytettävissä, tarvitaan vielä 2-3 %yksikön pudotus kannatuksessa. Sekä tietysti se, että joku kuohilaista uskaltautuisi vastaehdokkaaksi. :-\
Eunukeista on vielä vähemmän hyötyä ilman Jabbaa. Kyvyttömät lampaat eivät kasvata selkärankaa sen myötä, että isä aurinkoinen syrjäytyisi. Sama ponneton lieroilu jatkuisi mutta vain sekaantuneessa tilassa vailla päämäärää.
Kyllä tämä kausi on lorun loppu hallitussuomalaisilla, en keksi mitään taikaa millä pursi kääntyisi niin että uskottavuus
palautuisi.
Apupojasta ei tule isäntää tähän hallitukseen, ei edes renkiä.
Onhan se totta että meidän kaikkien olisi tehtävä enemmän, mutta ei pettureiden eteen, ei enää yhtään tämän
enempiä.
Quote from: Foundation on 24.05.2016, 19:33:47
Olosuhteista johtuen en oikein voi sanoa mistään asiasta mitään selkeää, mutta:
...voin laatia ratkaistavaksi vaarallisen tehtävän.
"Olosuhteet"=
T _ M O
S O _ N _
Voit ostaa vokaalin, mutta tehtävän ratkaisematta jättämisestä voittaa leipäkoneen (määräaikainen käyttöoikeus).
Quote from: Heikki Luoto on 24.05.2016, 00:34:03
Quote from: Kyklooppi on 23.05.2016, 23:48:04
Persut eivät todellakaan kuulu samaan kategoriaan kuin jobbik ja kreikan pojat.
Nuo kerhot kun todennäköisesti eivät myy persettään.
Siitä vaan hommavätykset perustamaan Kultainen Aamusuihku -puoluetta. Mutta veikkaan että on för jobbik uppgiften. Uutta puoluetta ei perusteta persujen persettä myymällä vaan siinä joutuisi istumaan tuleen omallakin persulla.
No nyt on paksua tarinointia. Taitaa Hessulla kasetti rakoilla kun tietää että kansanedustajan paikka Perussuomalaisten riveissä on karannut tavoittamattomiin.
Haasta Soini tai painu hiiteen.
Onhan se vähän kornia kun persuvätykset solvaavat entisiä äänestäjiään, vaikka tuolta revohkalta voi odottaa ihan mitä tahansa.
Liekö humalassa vai mistä nuo jutut ?
Quote from: klassinen on 25.05.2016, 11:33:46
Quote from: Heikki Luoto on 24.05.2016, 00:34:03
Siitä vaan hommavätykset
No nyt on paksua tarinointia. Taitaa Hessulla kasetti rakoilla kun tietää että kansanedustajan paikka Perussuomalaisten riveissä on karannut tavoittamattomiin.
Haasta Soini tai painu hiiteen.
Juurikin näin. UlkoministerinSalkkulaiset ovat samassa ryhmässä Keskustan ja Kokoomuksen kanssa, joten Perussuomalaisten (ja sen johdosta myös isänmaan) tuhoutuessa ei voi uskottavasti keskittyä pelaamaan hissun kissun omaa nurkkaansa kunnissa - tai Brysselissä...
Toisaalta Soinin ja Sipilän mokutushurmoksellisen hallituksen haastajaksi ilmoittautuva riskeeraisi samalla oman poliittisen uransa. Tällainen valmius on ominainen vain
valtiomiehille.
Montako valtiomiestä Suomessa on? Hyvä yritys, presidentti Niinistö ja kehäkettu Väyrynen, mutta jänistitte sitten kalkkiviivoilla :flowerhat:-armeijaa tekin.
Tämä kaikki aikanamme, jolloin kansan enemmistö on jo retkottavia rajoja vastaan...
Quote from: Arvoton on 24.05.2016, 22:48:49
Hienosti menee taas YLEläisten veljespuolueilla maailmassa. Mm. Kuubassa vasemmistopuolue on ehdottomassa vallassa, Kiinan kommunistinen puolue näyttää porskuttavan hyvin ja Pohjois-Koreassakin työväen- tai mikä puolue siellä onkaan, on kova sana.
[/quote
Kiinassa kommunistit on tosin tehneet kommunismille sen minkä perussuomalaiset tekivät maahanmuuttokritiikille.
Tosin jos ollaan positiivisia ehkä persuillakin alkaa nousu suuren johtajan väistymisen jälkeen.
Quote from: Heikki Luoto on 24.05.2016, 00:34:03
Quote from: Kyklooppi on 23.05.2016, 23:48:04
Persut eivät todellakaan kuulu samaan kategoriaan kuin jobbik ja kreikan pojat.
Nuo kerhot kun todennäköisesti eivät myy persettään.
Siitä vaan hommavätykset perustamaan Kultainen Aamusuihku -puoluetta. Mutta veikkaan että on för jobbik uppgiften. Uutta puoluetta ei perusteta persujen persettä myymällä vaan siinä joutuisi istumaan tuleen omallakin persulla.
Harvinaisen tyhmä lausunto sinulta.
Jos et kestä muutaman nimimerkin aiheellista valitusta, siitä kuinka persut ovat olleet TÄYSIN ajopuita hallituksessa ja antaneet maahanmuuttoviraston sekoilla ilman että siihen puuttuvat, ilman että muuttavat ulkomaalaislakia joka on liian löysästi kirjoitettu eli tulkintaa on liikaa Maahanmuuttoviraston hihhuleilla, ilman että kritisoivat Orpon vätystelyä jossa Orpo on vuorotellen juoksemassa omaa vastuutaan ja sisäministerin duuniaan pakoon EU:n selän taakse (vallan EU:lle luovutusta vaatimalla) ja vuorotellen Maahanmuuttoviraston selän taakse (itsenäinen virasto höpötys), ilman että harkinta ja kontrolli pettää niin eihän sinulla silloin ole uskottavuutta kansanedustajaksikaan.
Luuletko että saat ensi eduskuntavaalien alla paljonkin ilmaista julkisuutta nettikeskusteluissa kun olet tehnyt selväksi että maahanmuuttokriittiset saavat haistaa paskan ja Soinin "ei tehdä mitään" linjalla mennään ja kaikki on myytävänä ja keskitytään persujen keskinäiseen selkääntaputtelukerhoon samaan aikaan kun Maahanmuuttovirasto heiluttaa persuille kaksin käsin keskisormea jakamalla turvapaikkoja euroopan löysimmin?
Quote from: Kyklooppi on 25.05.2016, 00:27:43
Quote from: VeePee on 24.05.2016, 20:19:34
Quote from: Uuno Nuivanen on 24.05.2016, 19:41:07
Jabba ei ole vielä syrjäytettävissä, tarvitaan vielä 2-3 %yksikön pudotus kannatuksessa. Sekä tietysti se, että joku kuohilaista uskaltautuisi vastaehdokkaaksi. :-\
Eunukeista on vielä vähemmän hyötyä ilman Jabbaa. Kyvyttömät lampaat eivät kasvata selkärankaa sen myötä, että isä aurinkoinen syrjäytyisi. Sama ponneton lieroilu jatkuisi mutta vain sekaantuneessa tilassa vailla päämäärää.
Kyllä tämä kausi on lorun loppu hallitussuomalaisilla, en keksi mitään taikaa millä pursi kääntyisi niin että uskottavuus
palautuisi.
Apupojasta ei tule isäntää tähän hallitukseen, ei edes renkiä.
Onhan se totta että meidän kaikkien olisi tehtävä enemmän, mutta ei pettureiden eteen, ei enää yhtään tämän
enempiä.
JOKAINEN Persu jonka asenne on vittuilla maahanmuuttokriittisille kun kuulee kritiikkiä siitä että persut eivät ole tehneet juuri mitään hallituksessa maahanmuuttoviraston euroopan löysimmän linjan pysäyttämiseksi pitää pudottaa helvetin kauas eduskunnasta sillä he ovat mitään tekemättömyydellään osoittaneet että ovat aivan turhia napinpainajia jotka voi korvata edes sellaisilla jotka eivät vittuile äänestäjilleen.
Parempi olisi korvata nykyiset persut sellaisilla jotka tajuaisivat että:
a)Jos halutaan että suojeluntarve tutkitaan uudestaan oleskeluluvan uusimisen yhteydessä se pitää kirjoittaa ulkomaalaislakiin.
b)jos halutaan että Jaana Vuorio ja Esko Repo lopettavat turvapaikkojen jakelun yhden 3 tunnin pilipali-puhuttelun perusteella niin vaikkapa 4 puhuttelua pitää kirjata ulkomaalaislakiin (olettaen että tahdoton ajopuu Petteri Orpo pysyy sisäministerinä, osaava sisäministeri ilmoittaisi Vuoriolle ja Revolle että "olen huolestunut liian löysästä linjastanne, harkitsen erityistarkastusta ja teidän asemaanne jollei linja kiristy yhtä tiukaksi kuin tiukimmalla pohjoismaalla")
b)Jos halutaan lopettaa 4 vuoden oleskelulupien jakelu toissijaisille suojeluille kun eu-direktiivi vaatii 1 vuoden oleskeluluvan niin tämäkin muutos toteutuu vain sillä että muutetaan ulkomaalaislakia.