Quote
Ulkomaat 18.5.2016 klo 17:06
Raportti: Pakolaisiin satsattu raha palautuu nopeasti ja lähes kaksinkertaisena
On iso harhaluulo, että pakolaiset olisivat länsimaille taakka, sanoo raportin laatinut Philippe Legrain. Jokainen euro saadaan takaisin miltei kaksinkertaisena jo viidessä vuodessa, hän laskee.
Viisi naista ja yksi mies seisoo pöydän ääressä valmistamassa ruokaa.
Syyrialaisia pakolaisia ja espanjalaisia vapaaehtoisia tutustumassa toistensa ruokakulttuureihin huhtikuussa Madridissa. Kuva: Emilio Naranjo / EPA
Eurooppaan tulleiden pakolaisten vastaanottamiseen ja kotouttamiseen käytetyt rahat palautuvat yhteiskunnalle lähes kaksinkertaisina viidessä vuodessa, kertoo tuore tutkimusraportti.
Tent Foundation -järjestön ja Open Political Economy Network -ajatushautomon raportin mukaan pakolaiset hyödyttävät uusien asuinmaittensa talouksia monilla tavoin: työpaikkoja syntyy ja palvelujen ja tavaroiden kysyntä lisääntyy, ja heidän palkoistaan karttuu veroja ja eläkemaksuja.
Raportin laatija, OPEN:n perustaja Philippe Legrain on EU:n komission puheenjohtajan entinen talousneuvonantaja.
Hän laskee, että Eurooppaan lyhyessä ajassa tullut suuri pakolaismäärä tietää valtioille vuosina 2015–2020 miltei 69 miljardin euron menoja. Samaan aikaan kuitenkin bruttokansantuote nousee 126,6 miljardia euroa, eli yhden euron investointi tuottaa miltei kaksi euroa, keskiviikkona julkaistu raportti kertoo.
Verotulot lisääntyvät, ikärakenne oikenee
Legrain toivoo raportin hälvyttävän myytin siitä, että pakolaiset aiheuttavat länsimaille talousongelmia.
– On iso harhaluulo, että pakolaiset olisivat taakka. Siihen uskovat jopa ihmiset, jotka hyväksyvät pakolaisten vastaanottamisen, koska katsovat, että niin pitää tehdä menoista huolimatta.
Kotouttaminen rasittaa julkisia menoja aluksi, mutta samalla se lisää välittömästi myös taloutta virkistävää kysyntää. Pitkällä tähtäyksellä tulokkaiden maksamien verojen määrä kasvaa, ja myös Euroopan ikärakenteelle tulokkaat ovat hyvä uutinen, Legrain sanoo
– Euroopan työikäisen väestön on ennustettu supistuvan vuoteen 2030 mennessä kuudenneksella ja vanhusten määrän kasvavan yli neljänneksellä, Legrain muistuttaa.
Lupa työntekoon tarvitaan heti
Legrain lisää kuitenkin, että positiivisia tuloksia syntyy vain, jos Eurooppa ryhtyy välittömästi vauhdittamaan turvapaikanhakijoiden pääsyä osaksi työvoimaa.
Heille on annettava oikeus tehdä töitä jo ennen kuin heidän turvapaikka-anomuksensa on ratkaistu, ja heidät on asutettava sinne, missä on eniten työpaikkoja, eikä sinne, missä asuminen on halvinta, Legrain patistaa. Hän korostaa myös välittömästi aloitetun kielenopetuksen merkitystä.
Refugees Work: A Humanitarian Investment That Yields Economic Dividends -raportti on luettavissa kokonaisuudessaan verkossa.
Raportissa on myös useita esimerkkejä aiemmista suurista väestönsiirtymistä, ennen muuta 800 000 ihmisen asuttamisesta Yhdysvaltoihin Vietnamin sodan jälkeen. Nyt muutamia vuosikymmeniä myöhemmin Yhdysvaltain vietnamilaisilla talouksilla on paremmat tulot ja vähemmän työttömyyttä kuin kantaväestöllä.
http://yle.fi/uutiset/raportti_pakolaisiin_satsattu_raha_palautuu_nopeasti_ja_lahes_kaksinkertaisena/8890819
Eli raportin on kirjoittanut taloudesta mitään ymmärtämätön heppu, joka on ollut ennen EU-komission puheenjohtajan talousneuvonantaja, ja joka on niin sekaisin että luulee että bruttokansantuotteen nousu on tuloa joka kuittaa menot...
Todellisuudessa jos joku kivittää kymmenen ikkunaa rikki niin bruttokansantuote nousee mutta silti yhteiskunta kokonaisuutena köyhtyy koska jonkun pitää se ikkoiden rikkominen maksaa eli tän hepun käsitys bruttokansantuotteesta on aivan kaheli.
Lisäksi vietnamilaisten hyvällä menestyksellä eurooppaa niukemman sosiaaliturvan USA:ssa perustellaan sitä että kyllä ne syyrialaiset, irakilaiset, afgaanit ja somalitkin menestyy kohta paremmin kuin kantaväestö euroopan hyvinvointivaltioissa vaikka esim. somaleista on suomenkin osalta 25 vuoden empiirinen kokemus ja menestys on ollut surkeaa...
Aplodeja YLE!! Te teitte sen taas. :facepalm:
Upeaa! Fantastico! Laitoinkin aamusella ennenaikaisen eläkkeen anomuksen vetämään, euroni tuplaantuu näes. Vai?
Taitaa olla kyseessä kuitenkin taas uusi sumuverho, jonka turvin paremmat ihmiset pääsevät höösäämään ja sivistämään esim rasisteja ja juntteja.
Kai tuokin ilmiselvä valehtelu uppoaa lammaslaumaan kunhan esittäjä on riittävän korkealla jakkaralla joskus istunut vakuuttavanoloinen pönö.
"Tent Foundation -järjestön ja Open Political Economy Network -ajatushautomo" ?? VMP taas kertaa x.
Ilmeisimmin euron tuplaus on oikealla matematiikalla kuitenkin ns. tupla-uuno. Jokainen pakoloisten paskakaivoon tungettu velkaroponen kasvaa yhteiskunnallisten haittojen,slummiutumisen,massatyöttömyyden ja pimeän puuhastelun johdosta pahimmillaan xx-kertaiseksi TAPPIOKSI.Henkisen pahoinvointimme hintaa ei tietenkään voi edes rahallisesti määritellä.
Uskomatonta taas.
Ostanpa ison taloröttelön ja suhteitteni kautta vuokraan sen mamuklusterille.
Euroni moninkertaistui.
Minä vaurastuin - Suomi köyhtyi.
:facepalm:
Totta muumissa maahanmuutto lisää verotuloja. Niillähän tämä koko touhu maksetaan. Mitä enemmän lemmikkejä, sitä enemmän tarvitaan verotuloja.
Maahanmuuttaja Mehmedin kunnan muksusitoumuksella ostama iPhonen, sen alv ja koko ketjun kulut maksetaan työntekijä Timon palkasta pidätetystä verosta.
Bkt kasvaa, Timo köyhtyy ja Mehdillä on uusi kiiltävä älypuhelin.
Mää tarjoon, sää maksat.
Tunkeutujiin satsattu raha menee nelinkertaisena, jos lasketaan kaikki elinkaarikulut niitten elämän loppuun asti.
Puhumattakaan kaikista muista lieveilmiöistä joita laajamittaiseen maahanmuuttoon liittyy.
Ei voi verrata islamilaisen joutoväen työllistymistä Euroopassa vietnamilaisiin Yhdysvalloissa. Vietnamilaiset eivät loju yhteiskunnan elätteinä Suomessakaan, vaikka mahdollisuudet olisi, saati sitten USA:ssa, jossa oikeidenkin pakolaisten tukijärjestelmät lakkaavat muutamassa kuukaudessa.
Muslimiperheiden pojat eivät ole kotonaan pistäneet tikkua ristiin, kun naiset ja palvelijat ovat passanneet. Eurooppaan tullessaan he lähtevät ajatuksesta, että ovat muslimeina parempia, joita täällä kuuluu kaikkien palvella. Eli ihan muuta on toimitettu, mitä on tilattu, jos luullaan, että nämä kultamunat tulevat tekemään vanhenevan Euroopan raskaat duunit tulevaisuudessa.
Quote from: onni4me on 19.05.2016, 08:37:28
Ostanpa ison taloröttelön ja suhteitteni kautta vuokraan sen mamuklusterille.
Euroni moninkertaistui.
Minä vaurastuin - Suomi köyhtyi.
:facepalm:
Niin.. Kirjoitus pitää paikkansa, mutta se on jäänyt kesken. Tämä boostaus kuitataan velkarahalla ja ollaan umpikujassa. Jos satukirjassa olisi hyvin rikas velan antajan kumpaan antaisi mieluummin rahaa, siihen että valtio x ruokkii omat kansalaisensa jotka muutekin pysyvät valtiossa x, vai siihen että valtio x pitää huolta valtion Z asukkaista jotka muuten saattaisivat päätyä vaikka tämän velanantajan valtioon häiritsemään mukavan rikasta elämää.
Tässä tilanteessa olisi erittäin tärkeä tietää kenelle Euroopan valtiot ovat velkaa.
QuoteHän laskee, että Eurooppaan lyhyessä ajassa tullut suuri pakolaismäärä tietää valtioille vuosina 2015–2020 miltei 69 miljardin euron menoja. Samaan aikaan kuitenkin bruttokansantuote nousee 126,6 miljardia euroa, eli yhden euron investointi tuottaa miltei kaksi euroa, keskiviikkona julkaistu raportti kertoo.
Siis onko tämä toimittajan tulkinta vai löytyykö ihan tutkimuksesta? Taloutta en ole opiskellut mitä nyt olen lukiossa näitä asioista kuullut, mutta kyllä nyt sen verran ymmärrän ettei bruttokansantuote ole mikään valtion budjetti. 2013 suomen BKT oli 267 miljardia, mutta valtion tulot olivat itseasiassa 52,5 miljardia. En tiedä voiko tätä nyt näin laskea, mutta jos tuosta BKT:sta saadaan 20% tuloa veroilla, niin silloinhan tuolle 69 miljardin investoinnille on saatu 25 miljardin tulot. Takkiin siis taisi tulla.
Quote from: Pakkanen on 19.05.2016, 08:49:10
Totta muumissa maahanmuutto lisää verotuloja. Niillähän tämä koko touhu maksetaan. Mitä enemmän lemmikkejä, sitä enemmän tarvitaan verotuloja.
Maahanmuuttaja Mehmedin kunnan muksusitoumuksella ostama iPhonen, sen alv ja koko ketjun kulut maksetaan työntekijä Timon palkasta pidätetystä verosta.
Bkt kasvaa, Timo köyhtyy ja Mehdillä on uusi kiiltävä älypuhelin.
Mää tarjoon, sää maksat.
Nykyisenlainen maahanmuutto pienentää BKT:tä per henkilö ja huonontaa verotulojen suhdetta yhteiskunnan (valtion, kuntien) kuluihin eli ainoa joka lisääntyy on valtioiden velkaantuminen ja ainoa joka hyötyy on se joka valtioita haluaa velkaannuttaa.
Koska myös valtioiden velanhoitokyky laskee samaan aikaan yhteiskunnan murentuessa ja nykyään valtioiden maksamat korot ovat alhaiset niin ei nykyiset maahanmuutton vaikutukset ja valtioiden velkaantuminen ole kenellekään eduksi.
Ainoa asia joka nykyistä politiikkaa selittää on että päättäjiksi on päässyt täysiä idiootteja ja myös päättäjien neuvonantajiksi on päässyt täysiä idiootteja ja omassa poliittisessa korrektiudessaan kituva media ei kehtaa sanoa sekä päättäjille että päättäjien neuvonantajille päin naamaa että "tehän olette aivan idiootteja" kyseenalaistamalla heidän höpötyksensä.
Suomen velkaantumista EI tulla Sipilän hallituksen toimesta saamaan hallintaan maahanmuutton takia jollei Maahanmuuttovirastolta vaadita hallituksen toimesta euroopan tiukimpien maiden tasoista linjaa.
Quote from: Blanc73 on 19.05.2016, 07:57:53
Aplodeja YLE!! Te teitte sen taas. :facepalm:
Täytyi vieläpä kaivaa naftaliinista tunnetun kommunistin Baroson entinen neuvonantaja Oikeaa Mielipidettä
tm kertomaan. Mutta mihinpä ei Yle multikultia puolustaessaan venyisi.
Kannattaisi siis ottaa mahdollisimman paljon pakolaisia, koska rahat saadaan aina nopeasti tuplana takaisin. Mitä enemmän pakolaisia, sitä enemmän rahaa! Profit!
Miksi tätä näin helppoa keinoa ei käytetä yleisesti maailmalla talousvaikeuksien ratkomiseen? Kyllä ihmiset sitten ovat hassuja!
Quote from: Eisernes Kreuz on 19.05.2016, 14:20:39
Kannattaisi siis ottaa mahdollisimman paljon pakolaisia, koska rahat saadaan aina nopeasti tuplana takaisin. Mitä enemmän pakolaisia, sitä enemmän rahaa! Profit!
Miksi tätä näin helppoa keinoa ei käytetä yleisesti maailmalla talousvaikeuksien ratkomiseen? Kyllä ihmiset sitten ovat hassuja!
Tämä kyllä ihmetyttää itseänikin. Kaikki edelliset hallitukset ovat sitä mieltä, että pakolaiset ja turvapaikanhakijat ovat rikkaus ja parantavat suomen taloutta ja kilpailukykyä. Kuitenkaan edelliset hallitukset eivät ole hyödyntäneet tätä rahasampoa ottamalla 100 000 pakolaista leireiltä.
Maahanmuuttoon 230 miljoonaa euroa lisää
Hallitus esittää maahanmuutosta aiheutuviin kuluihin 230 miljoonan euron lisäystä.
Hallitus päätti torstaina kokouksessaan vuoden toisesta lisätalousarvioesityksestä.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016051921591077_uu.shtml
Juuh ihan pian tulee korkojen kera takaisin...
Quote from: Titus on 19.05.2016, 15:38:18

Kuinkahan monta lisätalousarvioesitystä vielä ennen vuodenvaihdetta tehdään toki aina muutama sata miljoonaa kerralla ettei näytä niin pahalta.
Mutta sehän se on: valtava sosialistinen sentrifugi! Erottelee rahat ihmisjoukoista. Jotta se jatkaisi pyörimistään, tarvitaan uutta ainesta. Laadulla ei sitten olekaan niin väliä.
Raportin laatinut talousnero voisi käyttää samaa bisnesmallia yksityisessä yrityksessä ja katsoa "kannattaako" loppupeleissä. Osta miljoonalla eurolla härpäkkeitä yksikköhintaan 1 e/kpl. Myy polkuhintaan 0,50 e/kpl. Tadaa, liikevaihto / "BKT" pomppasi yhtäkkiä puoleen miljoonaan euroon. Älä kerro sijoittajille / "veronmaksajille" että samalla toinen puoli miltsiä katosi kuin koneinssin paperit Mogadishussa. Hölmöläisen tai häikäilemättömän kriminaalin mielestä tämä silti "kannattaa".
edit typo
Nyt taas "satsataan."
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016051921591077_uu.shtml
Maahanmuuttoon 230 miljoonaa euroa lisää
Torstai 19.5.2016 klo 15.22
Hallitus esittää maahanmuutosta aiheutuviin kuluihin 230 miljoonan euron lisäystä. Hallitus päätti torstaina kokouksessaan vuoden toisesta lisätalousarvioesityksestä.
Juha Sipilän (toinen vas.) hallitus lisää maahanmuuttoon käytettäviä varoja 230 miljoonalla eurolla.
Vastaanottokeskusten määrärahoihin ehdotetaan 130 miljoonan euron korotusta. Oleskeluluvan saaneiden kotouttamisen tehostamiseen lisätään 10 miljoonaa euroa.
Lisärahaa aiotaan ohjata myös sosiaali- ja terveysministeriölle muun muassa asumistukeen ja työmarkkinatukeen. Tämäkin korotus tehdään oleskeluluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden määrän arvion mukaisesti.
Hallitus ei käsitellyt Talvivaaran kaivoksen lisärahoitusta elinkeinoministeri Olli Rehnin (kesk) työmatkan takia. Talvivaaraa käsitellään ensi keskiviikkona talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa.
Quote from: valtakunnanpärkhele on 19.05.2016, 15:41:47
Quote from: Titus on 19.05.2016, 15:38:18
Maahanmuuttoon 230 miljoonaa euroa lisää
Hallitus esittää maahanmuutosta aiheutuviin kuluihin 230 miljoonan euron lisäystä.
Hallitus päätti torstaina kokouksessaan vuoden toisesta lisätalousarvioesityksestä.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016051921591077_uu.shtml
Juuh ihan pian tulee korkojen kera takaisin...
Kuinkahan monta lisätalousarvioesitystä vielä ennen vuodenvaihdetta tehdään toki aina muutama sata miljoonaa kerralla ettei näytä niin pahalta.
Tuo kuuluisi esittää muodossa "Hallitus esittää maahanmuutosta aiheutuviin kuluihin 230 miljoonan lisävelkaa".
Suvakit eivät nimittäin ymmärrä muutoin että raha on todellakin lainattava ja maksettava takaisin.
Eiköhän tilata nyt sitten pari guggenheim-museota samantien, velaksi. Kohta on rahaa millä maksella.
Kreikkakin vissiin kylpee rahassa kohta.
Quote
Hän laskee, että Eurooppaan lyhyessä ajassa tullut suuri pakolaismäärä tietää valtioille vuosina 2015–2020 miltei 69 miljardin euron menoja. Samaan aikaan kuitenkin bruttokansantuote nousee 126,6 miljardia euroa, eli yhden euron investointi tuottaa miltei kaksi euroa, keskiviikkona julkaistu raportti kertoo.
Mitäs helvettiä tässä on taas laskettu? 69 miljardin menot maksetaan
veroista tai vaihtoehtoisesti valtio ottaa lainaa. Bruttokansantuotteella ei makseta kumpaakaan. Pohjoismaissa on maailman korkein veroaste n. 44-48%. Veroaste on siis verojen osuus BKT:sta ja tämä on se summa jolla voidaan ylipäätän maksaa nämä matujen kustannukset.
Huippukireällä 48% veroasteella 126 miljardin BKT:sta saadaan 60 miljardia veroja. Eli kaikista optisimmassakin skenaariossa jäädään 6 miljardia persnetolle. Ja tämä "optimistinen skenaario" ei edes pidä paikkaansa vaan kaikki tuon "tutkimuksen" premisssit on perseellään lähtien siitä että tämän hetken pakolaiset ei yksinkertaisesti työllisty länsimaissa.
On huolestuttavaa ja EU:n tasoa hyvin kuvaavaa, että kaltaiseni vain peruskoulun käynyt duunari näkee parissakymmenessä sekunnissa, että EU-komission talousneuvonantajan käsitykset ovat täyttä roskaa.
Noidenko pitäisi johtaa tätä maanosaa? Siis oikeastiko? :facepalm:
Pitääkin ruveta keräämään pöntöllä istuessa suuremmat jätökset talteen, sillä aika nopeallakin aikavälillä jätökseni muuttuvat kullaksi. Tämä nyt oli hieman löyhkäävä vertauskuva EU-komission sontaa jauhaville hölmöläisille, mutta haisevan kuvaava sellainen.
Quote
Hän laskee, että Eurooppaan lyhyessä ajassa tullut suuri pakolaismäärä tietää valtioille vuosina 2015–2020 miltei 69 miljardin euron menoja. Samaan aikaan kuitenkin bruttokansantuote nousee 126,6 miljardia euroa, eli yhden euron investointi tuottaa miltei kaksi euroa, keskiviikkona julkaistu raportti kertoo.
Eli yksinkertaistettuna. Kun väkimäärä kasvaa niin bruttokansantuote kasvaa. Miksi sitten kehitysmaat joiden väkiluku kasvaa räjähdysmäisesti eivät vaurastu, miksi se vaurauden lisääntyminen tapahtuu vasta silloin kun kehari muuttaa Eurooppaan.
Quote from: Axlone on 19.05.2016, 10:48:22
Siis onko tämä toimittajan tulkinta vai löytyykö ihan tutkimuksesta? Taloutta en ole opiskellut mitä nyt olen lukiossa näitä asioista kuullut, mutta kyllä nyt sen verran ymmärrän ettei bruttokansantuote ole mikään valtion budjetti. 2013 suomen BKT oli 267 miljardia, mutta valtion tulot olivat itseasiassa 52,5 miljardia. En tiedä voiko tätä nyt näin laskea, mutta jos tuosta BKT:sta saadaan 20% tuloa veroilla, niin silloinhan tuolle 69 miljardin investoinnille on saatu 25 miljardin tulot. Takkiin siis taisi tulla.
"Tutkimuksessa" kuluiksi lasketaan pelkästään vastaanoton kulut. Tämä velkarahan käyttö vastaanottoon toimii fiskaalisena stimulaationa, joka lisää kysyntää yhteiskunnassa ja kasvattaa BKT:ta. Fiskaalista stimulaatiota on siis valtion menojen lisääminen tai esimerkiksi verojen alentaminen, sekin lisäisi kysyntää jättämällä enemmän rahaa ihmisten käteen. Sitten turvapaikanhakijat sujuvasti työllistyvät ja BKT kasvaa sitäkin kautta.
Taloustiede ei ole mikään eksakti tiede. Tällä hetkellä voi esimerkiksi argumentoida, että Suomen talousongelmat johtuvat kokonaiskysynnän puutteesta ja elvyttäminen velkarahalla on oikea ratkaisu. Toinen on sitä mieltä, että valtio on velkaantunut jo 50 miljardia viimeisen kymmenen vuoden aikana ja säästäminen ja rakenteelliset kilpailukykyä parantavat uudistukset ovat oikea ratkaisu.
Minusta tutkimuksen oletukset turvapaikanhakijoiden työllistymisestä ovat täyttä utopiaa. Suomi tulee velkaantumaan raskaasti lisää, integraatio-ongelmia ei saada ratkaistua, palvelut huonontuvat ja BKT henkeä kohti laskee.
Quote from: Kim Evil-666 on 19.05.2016, 17:51:09
Pitääkin ruveta keräämään pöntöllä istuessa suuremmat jätökset talteen, sillä aika nopeallakin aikavälillä jätökseni muuttuvat kullaksi.
Tuo ei aivan riitä, sinun on lähetettävä tuotokset tuonne tutkittavaksi ja todistettavaksi niiden olevan kultaa.
Piti oikein kalenterista tarkistaa, onko aprillipäivä. Ei ollut.
Sama muumin hulluntai.
Quote from: Eino P. Keravalta on 19.05.2016, 17:22:19
On huolestuttavaa ja EU:n tasoa hyvin kuvaavaa, että kaltaiseni vain peruskoulun käynyt duunari näkee parissakymmenessä sekunnissa, että EU-komission talousneuvonantajan käsitykset ovat täyttä roskaa.
Noidenko pitäisi johtaa tätä maanosaa? Siis oikeastiko? :facepalm:
Nyt tarvitaan laajempaa käsitystä johtajuudesta. Kyseinen EU:n talousguru on ilmiselvää tyyppiä
harhaanjohtaja.
QuoteNyt muutamia vuosikymmeniä myöhemmin Yhdysvaltain vietnamilaisilla talouksilla on paremmat tulot ja vähemmän työttömyyttä kuin kantaväestöllä.
On surullista ja loukkaavaa, että vietnamilaisia verrataan haittamaahanmuuttajiin tai kuvitellaan näiden ryhmien olevan samanlaisia.
Quote from: Titus on 19.05.2016, 15:38:18
Maahanmuuttoon 230 miljoonaa euroa lisää
Hallitus esittää maahanmuutosta aiheutuviin kuluihin 230 miljoonan euron lisäystä.
Hallitus päätti torstaina kokouksessaan vuoden toisesta lisätalousarvioesityksestä.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016051921591077_uu.shtml
Juuh ihan pian tulee korkojen kera takaisin...
Tämä taitaa tulla sen n. 500 miljoonan lisäksi jolla mamutusrahoja jo korotettiin ja sitten syksyllä on seuraavan lisäbudjetin aika.
On aika selkeetä, että enemmän ihmisiä tarvitsee kaikkea enemmän. -->lisää bisnestä ja vähemmän maksajille.
QuoteRaportin laatija, OPEN:n perustaja Philippe Legrain on EU:n komission puheenjohtajan entinen talousneuvonantaja.
Pakolaisiin satsattu euro palautuu nopeasti Open policy networkille ja Philippe Legrainille.
Disinformaation levittäminen näissä mitoissa on hyvin pelottavaa, kun sen tekee veronmaksajan kustannuksella. Edes Göbbels ei osannut uneksia näin paksusta sumutuksesta. Jos tämän pahanlaatuisen BKT:n kasvun "positiivisuuden" voisi konvertoida natsi-Saksaan niin Göbbels saarnasi Wehrmachtin olevan hyväntekijöiden armeija - avatkaa sydämenne ja ottakaa vastaan kaikki hyvä mitä vapaaehtoisesti annetaan. Kuolemanne on kaikkien parhaaksi.
Jos saldo on miinuksella, ottakaa etumerkki pois ja jatkakaa törsäämistä - onhan teillä varaa!
Quote from: Eino P. Keravalta on 19.05.2016, 19:08:05
QuoteNyt muutamia vuosikymmeniä myöhemmin Yhdysvaltain vietnamilaisilla talouksilla on paremmat tulot ja vähemmän työttömyyttä kuin kantaväestöllä.
On surullista ja loukkaavaa, että vietnamilaisia verrataan haittamaahanmuuttajiin tai kuvitellaan näiden ryhmien olevan samanlaisia.
Vietnamilaiset ja chileläiset tuumasivat, että pitää lähteä takas, jos ja kun se on mahdollista. Nämä arabit aikovat perustaa arabian tänne ja valloittaa elintilan.
Ja hallitus ei näe tätä.
Hei me tienataan tällä. Vol.II
Ei video YLE :D Ottakaa nyt edes selvää perus taloustieteellisistä termeistä ennen kuin nolaatte itsenne tollain. BKT ei kerro valtion tuloista mitään vaan nousee jopa, jos kaksi hompanssia maksaa toinen toiselleen satasen siitä että toinen syö p*skaa.
Quote from: Kauhea Ihmismäinen Otus on 19.05.2016, 21:04:20
Ei video YLE :D Ottakaa nyt edes selvää perus taloustieteellisistä termeistä ennen kuin nolaatte itsenne tollain. BKT ei kerro valtion tuloista mitään vaan nousee jopa, jos kaksi hompanssia maksaa toinen toiselleen satasen siitä että toinen syö p*skaa.
...kunhan vain verot maksetaan välistä.
Jos noista saadaan rahaa tuplasti takaisin jo viiden vuoden kuluttua, olemme näin ollen saaneet somaleista reilua tuottoa jo noin 20 vuoden ajan eikä kasvavalle rahantulolle näy loppua.
Lieköhän näin?
Quote from: Eino P. Keravalta on 19.05.2016, 21:08:34
Jos noista saadaan rahaa tuplasti takaisin jo viiden vuoden kuluttua, olemme näin ollen saaneet somaleista reilua tuottoa jo noin 20 vuoden ajan eikä kasvavalle rahantulolle näy loppua.
Lieköhän näin?
Jos näin on, niin kysymys kuuluu kuka nussi ne voitot ja missä ne ovat???
Quote from: Ari-Lee on 19.05.2016, 21:11:02

Ari-Lee, sinä esitit tärkeän kysymyksen.
Sillä tuota rahaa täytyy olla jo valtavasti, kun sitä on pari vuosikymmentä kertynyt ja kun meillä on täällä jo kuusinumeroinen luku kehitysmaalaisia. Olemme käyttäneet heihin varmasti jo toistakymmentä miljardia näinä vuosina, joten voittojen täytyy olla jo aivan suunnattomia!
Muuten - miksi Suomella on nyt velkaa 100 miljardia ja ennenkaikkea: miksi velka vain kasvaa, vaikka meillä on valtavat ja kaiken aikaa lisääntyvät miljardituotot kehitysmaalaisista?
Quote from: Ari-Lee on 19.05.2016, 21:11:02
Quote from: Eino P. Keravalta on 19.05.2016, 21:08:34
Jos noista saadaan rahaa tuplasti takaisin jo viiden vuoden kuluttua, olemme näin ollen saaneet somaleista reilua tuottoa jo noin 20 vuoden ajan eikä kasvavalle rahantulolle näy loppua.
Lieköhän näin?
Jos näin on, niin kysymys kuuluu kuka nussi ne voitot ja missä ne ovat???
Mitä ilmeisimmin voittomiljardit ovat samassa jemmassa kuin koneinssien tutkintopaperit ja alaikäisten matujen passit. Myös karjuvan työvoimapulan huhutaan loikkaavan samasta piilosta esiin päivänä minä hyvänä.
Ennen:
1 + ? = profit
Nyt
BKT = profit
:o
Mutta palataanpa hetkeksi todellisuuteen.
Vuodesta 1991 lähtien on valtionyhtiöiden myynnistä yhteensä saatu 17,5 miljardia euroa.
Tuolla summalla pystymme tarjoamaan ilmaisen elämän puolelle viime vuonna tänne laittomasti ängenneistä kehitysmaalaisista.
Ilmeisesti valtionyhtiöitä pitäisi myydä vielä toinenkin neljännesvuosisata, että saataisiin rahat sen toisen puoliskon elättämiseen. Ja nyt puhutaan siis vain viime vuodesta..
Tähän voisi ottaa verrokiksi vaikka 2010-14 tulleet turvikset. Hehän ovat samaa koneinsinööri ainesosaa kuin 2015 maahan tunkeutunut irakilais/somali/afgaani invaasio. Heidän työllistymistä ja kotoutumista peilaamalla näemme mikä potentiaali näissä koodareissa kytee..
QuoteLegrain lisää kuitenkin, että positiivisia tuloksia syntyy vain, jos Eurooppa ryhtyy välittömästi vauhdittamaan turvapaikanhakijoiden pääsyä osaksi työvoimaa.
Taas tämä iso "jos". Tuloksia syntyy, JOS pakolaiset siirtyvät työmarkkinoille. Vaan kun eivät siirry.
QuoteHän laskee, että Eurooppaan lyhyessä ajassa tullut suuri pakolaismäärä tietää valtioille vuosina 2015–2020 miltei 69 miljardin euron menoja. Samaan aikaan kuitenkin bruttokansantuote nousee 126,6 miljardia euroa, eli yhden euron investointi tuottaa miltei kaksi euroa, keskiviikkona julkaistu raportti kertoo.
Kun Mauno Koivisto oli valtiovarainministerinä, hän tuskastui kaiken maailman hömppätöihin, joita ehdotettiin sen varjolla että bkt:kin tässä kasvaa. Koivisto totesi: kun laitetaan yksi porukka uittamaan tukkeja alavirtaan, ja toinen porukka ajamaan niitä autolla takaisin ylävirtaan, niin sekin kasvattaa bkt:tä.
Matujen uittamisessa on kyse juuri tästä.
Taloustieteen professori Matti Viren kommentoi laatumedia Ylen toimittelijan juttua. Teksti on tässä kokonaan, koska päätoimittelija Huusko saattaa poistaa Virenin kirjoituksen:
"Yleisradio on loppumaton hyvien uutisten lähde, mitä tulee pakolaisiin ja siirtolaisuuteen. 18.5 uutiskynnyksen ylitti tiivistelmä tutkimuksesta, jossa kerrottiin että pakolaisiin satsattu raha palautuu nopeasti ja lähes kaksinkertaisena. Lähteenä oli Open Political Economy Network -ajatushautomon perustaja Philippe Legrain kirjoitus, joka itse asiassa oli vain saksalaisen DIW –tutkimuslaitoksen Economic Bulletin 45 julkaisun (Mark Fratzer & Simon Junker) tutkimustulosten referaatti.
On varmaan turha vaatia, että toimittaja kertoisi, mihin oletuksiin mikin tutkimus perustuu, mutta ehkä yleisen hygienian nimissä voimme kirjata saksalaisten tutkijoiden tekemät tärkeimmät oletukset. Niiden mukaan pakolaisista on työikäisiä 73 %, heidän osaltaan työhön osallistumisaste on 80 %, työttömyysaste alkuvaiheessa 60 % ja pitkällä aikavälillä 30 %, työn tuottavuus 67 % suhteessa kantaväestöön, kustannukset 40-30 % suhteessa kantaväestön tuloihin, ja niin sanottu kerroinvaikutus 0.5.
Työmarkkinoita koskevat oletukset tarkoittavat sitä, että työllisten osuus koko väestöstä on alkuvaiheessa 23 % ja nousee sitten 42 prosenttiin. Se puolestaan on kutakuinkin sama kuin Suomen tämänhetkinen (2014) luku (joka siis viittaa osuuteen koko väestöstä, eikä työikäisestä väestöstä, mikä taas on työllisyysasteen perinteinen määritelmä).
Tästä alkavatkin ongelmat. Jos kohta Suomessa kantaväestön osalta luku on (Tilastokeskuksen työssäkäyntitilaston mukaan) mainittu 42 %, se on aivan eri luokkaa kuin niiden maiden osalta, joista tuli pääosa vuoden 2015 pakolaisista. Afganistanin, Somalian, Syyrian ja Irakin lukujen painotettu keskiarvo on (oli 2014) vain 8.5 % Mainittujen maiden luvut ovat lähellä toisiaan ja vuosien 2000-2014 aikana niissä on tapahtunut vain hyvin pieniä muutoksia (mikä ei tietenkään tarkoita samaa kuin, että työllisyysasteet pysyisivät samoina iän mukana). Koska maassa olevien maahanmuuttajien keski-ikä (tai Suomessa oloaika) oletettavasti kasvaa vakimäärän kasvun myötä, lähes vakiona pysyvä työllisyysaste viittaa siihen, että yksilökohtaisissa arvoissa ei ehkä sittenkään tapahdu suuria muutoksia.
Eli saksalaisten käyttämät arvot ovat aivan liian korkeita, jos niitä sovelletaan viime aikojen pakolaisvirtoihin Suomen osalta. Arvio työn tuottavuudesta on sekin ilmeisen epärealistinen. Viimeisimmät pohjoismaiset tulokset edellä mainittujen maiden osalta ovat luokkaa 0.5. Alhaisempi arvo laskee sekin olennaisesti potentiaalisia nettotuottoasteita.
Ehkä suurin ongelma koskee kuitenkin ns. kerroinvaikutusta. Jos oletetaan, että valtion menoihin liittyy pysyvästi 0.5:n suuruinen kerroinvaikutus, tarkoittaa se samaa kuin, että heittämällä helikopterista miljardi euroa saadaan kokonaistuotantoon lisäystä 500 miljoonaa. Pysyvät 0.5:n suuruiset kerroinvaikutukset ovat ainakin Suomea ajatellen alkeellisia väärinkäsityksiä. Laskelmien tulosten pitää olla aika epätoivoisia, kun ruvetaan vetoamaan kerroinvaikutuksiin, jotta tulokset saadaan oikean suuntaiseksi.
Vaikka uskoisi kerroinvaikutuksiinkin, on selvää, että vähänkin realistisimmilla oletuksilla tutkimustulos "Pakolaisiin satsattu raha palautuu nopeasti ja lähes kaksinkertaisena" osoittautuu hölynpölyksi. Mutta väliäkö sillä; kyllä jostain varmaan vielä löytyy joku YLE:n pirtaan sopiva oikea tutkimustulos."
http://meeviren.puheenvuoro.uusisuomi.fi/217134-hyvat-uutiset-eivat-lopu-ylelta (http://meeviren.puheenvuoro.uusisuomi.fi/217134-hyvat-uutiset-eivat-lopu-ylelta)
Quote from: Eino P. Keravalta on 19.05.2016, 17:22:19
On huolestuttavaa ja EU:n tasoa hyvin kuvaavaa, että kaltaiseni vain peruskoulun käynyt duunari näkee parissakymmenessä sekunnissa, että EU-komission talousneuvonantajan käsitykset ovat täyttä roskaa.
Noidenko pitäisi johtaa tätä maanosaa? Siis oikeastiko? :facepalm:
Näyttää ikävästi siltä, että EU/YLE:n mokupropaganda ei taaskaan ole mennyt perille...
Quote from: kummastelija on 20.05.2016, 07:58:54
QuoteHän laskee, että Eurooppaan lyhyessä ajassa tullut suuri pakolaismäärä tietää valtioille vuosina 2015–2020 miltei 69 miljardin euron menoja. Samaan aikaan kuitenkin bruttokansantuote nousee 126,6 miljardia euroa, eli yhden euron investointi tuottaa miltei kaksi euroa, keskiviikkona julkaistu raportti kertoo.
Kun Mauno Koivisto oli valtiovarainministerinä, hän tuskastui kaiken maailman hömppätöihin, joita ehdotettiin sen varjolla että bkt:kin tässä kasvaa. Koivisto totesi: kun laitetaan yksi porukka uittamaan tukkeja alavirtaan, ja toinen porukka ajamaan niitä autolla takaisin ylävirtaan, niin sekin kasvattaa bkt:tä.
Matujen uittamisessa on kyse juuri tästä.
Tuosta Koiviston aivan asiallisesta huomaamisesta on se toinenkin versio. Muistattehan ne kaksi ekonomia syömässä koiranpaskaa ja tekemässä aika lujasti liikevaihtoa...
Quote from: writer on 19.05.2016, 10:54:05
Quote from: Pakkanen on 19.05.2016, 08:49:10
Totta muumissa maahanmuutto lisää verotuloja. Niillähän tämä koko touhu maksetaan. Mitä enemmän lemmikkejä, sitä enemmän tarvitaan verotuloja.
Maahanmuuttaja Mehmedin kunnan muksusitoumuksella ostama iPhonen, sen alv ja koko ketjun kulut maksetaan työntekijä Timon palkasta pidätetystä verosta.
Bkt kasvaa, Timo köyhtyy ja Mehdillä on uusi kiiltävä älypuhelin.
Mää tarjoon, sää maksat.
Nykyisenlainen maahanmuutto pienentää BKT:tä per henkilö ja huonontaa verotulojen suhdetta yhteiskunnan (valtion, kuntien) kuluihin eli ainoa joka lisääntyy on valtioiden velkaantuminen ja ainoa joka hyötyy on se joka valtioita haluaa velkaannuttaa.
Koska myös valtioiden velanhoitokyky laskee samaan aikaan yhteiskunnan murentuessa ja nykyään valtioiden maksamat korot ovat alhaiset niin ei nykyiset maahanmuutton vaikutukset ja valtioiden velkaantuminen ole kenellekään eduksi.
Ainoa asia joka nykyistä politiikkaa selittää on että päättäjiksi on päässyt täysiä idiootteja ja myös päättäjien neuvonantajiksi on päässyt täysiä idiootteja ja omassa poliittisessa korrektiudessaan kituva media ei kehtaa sanoa sekä päättäjille että päättäjien neuvonantajille päin naamaa että "tehän olette aivan idiootteja" kyseenalaistamalla heidän höpötyksensä.
Suomen velkaantumista EI tulla Sipilän hallituksen toimesta saamaan hallintaan maahanmuutton takia jollei Maahanmuuttovirastolta vaadita hallituksen toimesta euroopan tiukimpien maiden tasoista linjaa.
Hyvä kirjoitus. Ovatko korppikotkapankkien sijoittajat luoneet uuden diktatuurin?vDikatatuurin jossa kommunismi palvelee halulla kapitalismia. Aate saa vihreät ja kommunismin kannattajat auttamaan kaikkia ja samalla köyhdyttämään valtiot itsensä. Kumpiko painaa enemmän se mitä laeissa sanotaan vain se että saadaan lisää rahaa jolla kaikki myös rauha kustannetaan? Kuka mahtaa hallita oikeasti.
Quote from: svobo on 19.05.2016, 20:07:36
QuoteRaportin laatija, OPEN:n perustaja Philippe Legrain on EU:n komission puheenjohtajan entinen talousneuvonantaja.
Pakolaisiin satsattu euro palautuu nopeasti Open policy networkille ja Philippe Legrainille.
Pakolaisiin satsattu raha palaa nopeasti ja lähes kaksinkertaisena
Maatamme johtavien suvakkipäättäjien ja heitä tukevan vastuullisen median kannalta kaikilla olisi niin paljon kivempaa, jos vain osaisimme hyväksyä turhia kyselemättä multikultin ideologiset peruslähtökohdat, eli että kaikki monikulttuurisuuteen ja kehitysmaalaisten maahanmuuttoon liittyvät asiat ovat vain ja ainoastaan positiivisia sekä tuottavat taloudellista voittoa ja rikastuttavat kulttuuria.
Ikäviä tuollaiset rasistiset professorit, kun julkenevat kyseenalaistaa tämänkin merkittävän tutkimuksen.
Quote from: nevahood on 20.05.2016, 13:06:57
Pakolaisiin satsattu raha palaa nopeasti ja lähes kaksinkertaisena
Voin kuvitella kuinka toimittaja on ensin kirjoittanut otsikon noin, sitten lukenut sen pariin kertaan ja kauhistuneena muuttanut tuon yhden sanan.
Juttu on kadonnut bittiavaruuteen, välimuistin kautta löytyy vielä
503: Blocked url
http://yle.fi/uutiset/raportti_pakolaisiin_satsattu_raha_palautuu_nopeasti_ja_lahes_kaksinkertaisena/8890819
Quote from: Mikko pa on 21.03.2018, 01:06:07
Juttu on kadonnut bittiavaruuteen, välimuistin kautta löytyy vielä
503: Blocked url
http://yle.fi/uutiset/raportti_pakolaisiin_satsattu_raha_palautuu_nopeasti_ja_lahes_kaksinkertaisena/8890819
Taisi sittenkin pakolaisiin, turva- ja murhapaikanhakijoihiin satsattu raha kadota nelinkertaisena. Miksi en ole ullattunut artikkelinkaan katoamisesta.
Nyt näkyy taas. Olisikohan kyseessä ollut joku huoltokatkosta seurannut virhe tms.
Viisi vuotta kulunut siitä suurimmasta vyörystä. Löytyisiköhän jostain dataa näistä kaksinkertaisina palautuneista rahoista :)
(Jotenkin tämä vanha uutinen putkahti äsken Twitter-feediini.)
Quote from: Ajattara on 30.09.2020, 10:01:31
Viisi vuotta kulunut siitä suurimmasta vyörystä. Löytyisiköhän jostain dataa näistä kaksinkertaisina palautuneista rahoista :)
(Jotenkin tämä vanha uutinen putkahti äsken Twitter-feediini.)
Taitaa mennä perintään... :silakka:
Rahat tulevat vähintään 10 kertaisina takaisin, jotka sijoitetaan pakolaisiin. Olen siitä yhtä varma kuin siitä, että saan kaikki WinCapitaan sijoittamani eurot takaisin ihan pian ja on minulla eräs kova business erään nigerialaisen prinssinkin kanssa, jolla on tällä hetkellä vain pieni likviditeettiongelma ja autoin häntä muutamalla tuhannella, niin pian minulla on miljuunia euroja taskussa. Vaikka ikää onkin lähes 80 vuotta niin ei epäilystäkään, että 21-vuotias nettityttöystäväni tulee pian luokseni, kunhan saa monta kertaa lähettämäni matkarahat käsiinsä. Se on varmaan tuo Itä-Afrikan pankkiliikenne vielä niin hidas ja epävarma, kun rahat eivät tunnu menevän perille, mutta rakkautta jaksaa odottaa. Täytyypä tsekata hommaforumin negatiivissävytteisten viestien sijasta taas kullanarvoiset sähköpostit, joissa tuntuu olevan mitä parhaimpia tarjouksia ja vain ja ainoastaan minulle. Hyvää päivänjatkoa!!!
Quote from: Ajattara on 30.09.2020, 10:01:31
Viisi vuotta kulunut siitä suurimmasta vyörystä. Löytyisiköhän jostain dataa näistä kaksinkertaisina palautuneista rahoista :)
(Jotenkin tämä vanha uutinen putkahti äsken Twitter-feediini.)
Nämä ovat mahdottoman koomisia heittoja ja näitä käytetään valtionhallinnossa usein muuallakin kuin pelkästään ulkomaalaishallinnossa.
Hankkeita perustellaan sillä, että ne tehostavat toimintaa, luovat säästöjä, parantavat vaikuttavuutta, tai kuten tässä tapauksessa, "raha palautuu moninkertaisena takaisin".
Näillä heitoilla on kuulkaas lypsetty miljardi poikineen veronmaksajilta fyrkkaa ja yhteistä näille on se, että sitä väitettyä kustannushyötyä ei voida mitata millään lailla. Ketään ei kuitenkaan kinosta koska se "hyöty" on niin valtava. :D
Ruotsissa saapumiserästä I&II/15 vain noin puolet sai 2019 ansiotuloja, joiden keskiarvo oli n. 10 000 e per vuosi. Tämä luku siis sisältää kaikenlaiset "työllistymistoimet", matalan kynnyksen tuetut työt yms. kikkailuduunit , joilla ruotsalaiset yrittävät epätoivoisesti tehdä mamuista uutta Noki... Ikeaa.
Lähde (ruotsiksi):
https://www.friatider.se/asylvagen-2015-manga-saknar-jobb-ett-misslyckande