QuoteToimittaja Masha Gessen: Suomen pitäisi antaa poliittisia turvapaikkoja Venäjän vainotuille homoille
...........
GESSEN TOIVOO, että Venäjän naapurimaat, mukaan lukien Suomi, helpottaisivat poliittisen turvapaikan myöntämistä seksuaalivähemmistöille.
"Se olisi parasta, mitä voisitte tehdä. Se auttaisi monen ihmisen elämää."
"Tällä hetkellä turvapaikan saa helpoimmin Yhdysvalloissa, mutta monessa muussa maassa pitää olla todisteita siitä, että on hengenvaarassa. Pitkä matka Yhdysvaltoihin on kuitenkin monelle vainotulle liian vaivalloinen, naapurimaahan pääsisi yksinkertaisemmin."
Gessen itsekin on lähtenyt Venäjältä vainon takia, ja jo kahdesti.
"1980-luvulla lähdin vanhempieni mukana, koska juutalaisten ei ole ollut Venäjällä hyvä olla. Palasin 1990-luvun alussa, mutta jouduin taas lähtemään, tällä kertaa kumppanini ja lastemme kanssa. Nyt syynä oli juuri homoseksuaaleihin kohdistuva väkivalta."
PUTININ valtaa ei nyt uhkaa Venäjällä Masha Gessenin mukaan mikään. Sekä ensi syksyn parlamenttivaalit että vuoden 2018 presidentinvaalit ovat "pelkkä vitsi".
Yhdysvaltain tulevia presidentinvaaleja Gessen odottaa kiinnostuneempana – ja huolestuneena.
"Donald Trumpin valinta presidentiksi on täysin mahdollista. Se vahingoittaisi Yhdysvaltain poliittisia rakenteita, mutta ei se yhteiskuntaa tuhoaisi. Muusta maailmasta en kuitenkaan ole ihan varma. Voi olla, ettei Yhdysvalloissa harjoitettaisi vuosiin ulkopolitiikkaa, vain kaaosta."
Gessenin mukaan Trump ja Putin ovat "huomattavan samankaltaisia".
"Kumpikin pyrkii hallitsemaan ihmisiä median avulla, pelkoja lietsomalla. Heillä on myös yhteinen vihollinen: länsimainen arvomaailma."
.......
http://www.hs.fi/m/kulttuuri/a1463116235446
Miksi juutalaistoimittaja ei vaadi Israelia ottamaan noita homostelupaikanhakijoita?
Jos kaksi prosenttia väestöstä on homoseksuaaleja, tarkoittaa se sitä, että Venäjällä on kolme miljoonaa homoseksuaalia, miehiä ja naisia.
Jos noista vaikka vain miljoonakin tulisi Suomeen, voisi täällä herätä halu vastustaa islamia, joka puolestaan vainoaa homoja.
Quote from: Eino P. Keravalta on 13.05.2016, 21:23:11

Bonuksena saataisiin HIV-positiivisuutta oikein olantakaa.
Quote from: koli on 13.05.2016, 21:28:19

Parempi sekin kuin keharimaahanmuutto. ;)
Minä ja sukuni esi-isät ovat rakentaneet tätä maata siten, että sen arvo on se mikä se nykyään on.
Olen valmis luopumaan omasta ja jälkeläisteni osuudesta tämän maan rikkauksista parilla miljoonalla eurolla.
Aivan kuten osakkeissa, on tiedettävä, milloin kannattaa luopua omistuksesta eikä roikkua mukana mahdolliseen konkurssiin asti. Suomi-osakkeen all time high on mennyt jo, jatkossa tiedossa on ainoastaan arvonlaskua.
Venäjän homot, sählämit ja Afrikan moniosaajat, 2 miljoonaa tiskiin ja saatte koko roskan!
Ei päässyt ilman tunnuksia sisään Hesariin.
Onko Hesarin jutun mukaan Gessenin homous ainoa syy vainoon, vai mainitaanko siinä myös Gessenin Putin-vastaisesta poliittisesta toiminnsta? Kai ne homot suurimmassa osassa maailmaa onnistuvat tekemään mitä tekevät, kunhan eivät pidä turhaa ääntä itsestään.
Quote from: koli on 13.05.2016, 21:28:19
Quote from: Eino P. Keravalta on 13.05.2016, 21:23:11
Jos kaksi prosenttia väestöstä on homoseksuaaleja, tarkoittaa se sitä, että Venäjällä on kolme miljoonaa homoseksuaalia, miehiä ja naisia.
Jos noista vaikka vain miljoonakin tulisi Suomeen, voisi täällä herätä halu vastustaa islamia, joka puolestaan vainoaa homoja.
Bonuksena saataisiin HIV-positiivisuutta oikein olantakaa.
No sehän saattaisi muuttaa vokeissa nykyisin vallitsevan negatiivisen ilmapiirin kovinkin positiiviseksi.
Kannatetaan. Homot eivät lisäänny. Tänne vaan. Suomi voisi erikoistua homoille turvalliseksi maaksi. Matut annetaan tilalle vaihtokauppana. Yhdellä homolla saa kymmenen matua.
Hompot Venäjältä tulkoot, kunhan maksavat itse omat asuntonsa ja muut juttunsa siinä missä muutkin venäläiset mamut, en tosin usko että Venäjä on vaarallinen maa homoille, ellei ole joku homo-aktivisti joka on omistanut elämänsä homo-propagandan levittämiselle.
Quote from: Aksiooma on 13.05.2016, 22:01:04
Kannatetaan. Homot eivät lisäänny. Tänne vaan. Suomi voisi erikoistua homoille turvalliseksi maaksi. Matut annetaan tilalle vaihtokauppana. Yhdellä homolla saa kymmenen matua.
Ei mitään homoutta vastaan sinänsä. Mutta tehdäänpä tuosta vielä juttu, niin homojen perheenyhdistämiset tulevat ajankohtaisiksi. Vai onko se sitten perseenyhdistämisiä.
Quote from: koli on 13.05.2016, 21:19:45
Naps
Miksi juutalaistoimittaja ei vaadi Israelia ottamaan noita homostelupaikanhakijoita?
Koska sinne saa jo mennäkin.
Quote from: kriittinen_ajattelija on 13.05.2016, 22:06:19
Hompot Venäjältä tulkoot, kunhan maksavat itse omat asuntonsa ja muut juttunsa siinä missä muutkin venäläiset mamut, en tosin usko että Venäjä on vaarallinen maa homoille, ellei ole joku homo-aktivisti joka on omistanut elämänsä homo-propagandan levittämiselle.
Venäjällä homovastaisuus on ihan toisenlaista ku Suomessa. Mutta...
Yksi viiskymppinen tuttu homo on paljon chättäilly venäläisten homojen kanssa ja sitä rakkaustarinaa on tuloillaan ja ei sit kuitenkaan. Kerta toisensa jälkeen nämä rakkautta tai turvaa etsivät homot on rahankerjuussa. Onneksi tää tuttu on iteki tajunnu tuon kuvion. Tyyppi on just tuloillaan Suomeen mut sit yllättäen lentokentällä on rahat loppu ja tarvis vähän lahjotuksia...
Tuota Venäjän homofobiaa käytetään hyväksi siinä, että pääsis Suomeen nyyhkytarinalla. Mutta en myöskään väitä, etteikö tuolla naapurissa olisi ihan silkkaa vainoamista.
Muistettakoon, että homofobiaa on Venäjällä ollut aina. Myös ennen tätä homopropagandalakia. Lakia, joka ei kiellä homoutta vaan sen tyrkyttämistä lapsille.
Saksassa vainotaan natseja, otetaan ne sieltä kaikki tänne turvaan.
Suomi on kohta täynnä ählämeitä, sählämeitä, neekereitä ja vielä pitäisi homotkin saada joukon jatkeeksi. Noista edellämainituista ryhmistä Suomen ei tule ottaa yhtään ketään millään perusteella. Sanoudun irti koko ihmisoikeushömpästä. Kyllä näin on männynkävyt.
Itä-Euroopassa on paljon sellaista, mihin ei kannata sekaantua ollenkaan, ja yksi niistä on liberaalit, koska ne eivät ole ihan normaaleita.
Ukrainassa jo nähtiin mitä tapahtuu kun sorretut vapautetaan ja esmes armeijan muodostava porukka joutaisi päästä takaisin Berkutin asiakkaaksi, koska pamppua se ymmärtää.
Homojen asema Itä-Euroopassa on hankaloitunut sen takia, että niiden nimissä mouhoavat liberaalit ovat riitaa haastavia kaistapäitä.
Neuvostoliitossa homojen asema oli paljon parempi, koska siitä ei saanut tehdä politiikkaa, mutta valtiota ei myöskään kiinnostanut mitä ne keskenään puuhasivat kunhan eivät puuhanneet näkösällä. Turpaan saamisen riski oli erittäin pieni.
Itäeurooppalaisia ihmisoikeusaktivisteja tänne ei pidä ottaa millään verukkeella, koska siitä ei seuraa mitään hyvää.
Quote from: MW on 13.05.2016, 22:07:23
Quote from: Aksiooma on 13.05.2016, 22:01:04
Kannatetaan. Homot eivät lisäänny. Tänne vaan. Suomi voisi erikoistua homoille turvalliseksi maaksi. Matut annetaan tilalle vaihtokauppana. Yhdellä homolla saa kymmenen matua.
Ei mitään homoutta vastaan sinänsä. Mutta tehdäänpä tuosta vielä juttu, niin homojen perheenyhdistämiset tulevat ajankohtaisiksi. Vai onko se sitten perseenyhdistämisiä.
Ei mitään perheiden yhdistämisiä. Tänne pitää tulla homoilemaan jos on tullakseen.
QuoteMuistettakoon, että homofobiaa on Venäjällä ollut aina. Myös ennen tätä homopropagandalakia. Lakia, joka ei kiellä homoutta vaan sen tyrkyttämistä lapsille.
Niin Venäjän suurkaupungeissa on satoja homobaareja, eikä kukaan estä homoja olemasta homoja tai heitä, heitä kerrostalosta alas niinkuin jossain muslimimaissa. Vain homopropagandan levittäminen on kiellettyä, ja jos on liian avoimesti homo niin voi tulla jotain lisämutkia matkaan. Kuitenkin esim. Moskova on ihan hyvä kaupunki homoille elää, tuskin niitten elämä juuri eroaa suomen homojen elämästä.
http://www.theguardian.com/cities/2015/jun/13/gay-putin-moscow-life-nightlife-clubbing-law-lgbt
Mutta monille homoille ei koskaan mikään riitä, lähtihän Holmakin Suomesta pois kun täällä ollaan niin suvaitsemattomia, olisi varmaan hänen kannattanut hakea sitä turvapaikkaa sieltä Lontoosta vaan...
eihän homoja ees mitenkään vainota, senkun homopropagandan levittäminen lapsille on kiellettyä.
Ja sillaihan se homous kuolee pois elleivät saa aivopestyä lapsia uskomaan että ovat homoja
No, saahan sitä toimittelijat toimitella. Huolestukaamme vasta sitten, jos päättäjämme alkavat oikeasti haalia tänne vielä muitakin juhlapaikanhakijoita nykyisten Bagdadin prinssien lisäksi ja jostain olisi samaan aikaan lähtemässä liikkeelle valtava homojen kansainvaellus.
Jos aseen piippu ohimolla tivattaisiin, että otatko nyt Suomeen homoja vai musulmaaneja, niin valitsisin kyllä mieluummin ensimmäisen vaihtoehdon. Homostelu on ihan tervettä touhua islamiin verrattuna.
Suomen ei pitäisi antaa homouden perusteella turvapaikkoja lainkaan. Homoagenda on aikamme suurimpia kusetuksia monikulttuurin lisäksi.
Quote from: Asra on 13.05.2016, 23:16:20
Quote from: käpykaarti on 13.05.2016, 22:57:14
... homojen sairas perversio ei pääsääntöisesti ole muille haitaksi.
Tämä ei pidä paikkaansa. Esimerkiksi viimeksi tänään oli mediassa aiheena, että naisparien lapset kärsivät. Homot muotoilivat asian niin päin, että yhteiskunnan pitäisi tukea entistä paremmin homopareja. Tämä on laajempi trendi, jossa yhtenä juonteena on myös turvapaikkojen myöntäminen homoille. Uskokaa pois, perversioissa löytyy. Kun yksi on saatu rummutettua yhteiskunnallisesti pyhitettyyn asemaan on jo uusi rummutuksen kohde. Viisainta olisi viheltää peli poikki heti alkuunsa. Ja ottaa naispareilta lapset kokonaan pois ja adoptoida heidät normaaleihin perheisiin, tällöin lasten ei tarvitse kärsiä.
Koen tämän kuitenkin huomattavasti haitattomammaksi kuin muslimien itsemurhapommitukset sunmuut kauhua ja epätoivoa viljelevät massamurhat.
Tuosta esimerkistäsi, mikä oli aika perkeleen naurettava, en ala vänkäämään, koska homo-disko.
Poliittisia turvapaikkoja homoille? ??? ??? ??? Onko homostelukin nykyään politiikkaa?
Quote from: Uuno Nuivanen on 13.05.2016, 23:31:39
Poliittisia turvapaikkoja homoille? ??? ??? ??? Onko homostelukin nykyään politiikkaa?
Kyllä, sitä se tuntuu nykyään olevan.
....ja kun ihminen vain haluaisi rakastaa toista ihmistä....
Setan Eurooppalaisen kattojärjestön mukaan Suomi on kärjen tuntumassa homojen oikeuksissa,Venäjä taas on perän pitäjänä.
Tuolla on kartta ja ranking;
https://rainbow-europe.org/
https://rainbow-europe.org/country-ranking
Venäjällä ei ole mitään järjestelmällistä homoseksuaalien vainoa. Toimittaja Masha Gessen valehtelee. Pietarissa on gay-klubeja.
Asutetaan ne vaikkapa äärimuslimien keskuuteen.
Oppivat kerrasta monikulttuurisuutta ja suvaitsevaisuutta, puolin ja toisin.
Tuo on totta, otetaan maahan kaikki hintit joita maa päällään kantaa.
30 000 rakkilaisen ja somalin ystäviksi.
En kannata yleisesti homojen maahanmuuttoa, mutta aitoina turvapaikanhakijana he ovat lähestulkoon ideaalinen ehdokas.
Miettikää tätä:
- He eivät tuo perheitään mukanaan vaan nimenomaan pakenevat niitä.
- Homot ovat yleistäen luovia ja löytävät sen takia usein duunin, perustavat firman aika nopeasti tai päätyvät jonkun sugar-daddyn elätettäväksi
- He kuluttavat paljon rahaa koska ei ole lapsihuolia.
- He eivät jätä jälkeensä omia etnisiä jälkeläisiä, jotka voisi sotkea kantaväestön etnisen yhtenäisyyden.
- He juovat eli kuluttavat paljon rahaa viinaan, joka lyhentää heidän elämän (eläkemaksut jäävät pois) samalla kun se tuo valtavasti verotuloja valtiolle.
Eli miksi emme rakastaisi homoja maahamuuttajina?
Quote from: ikki on 13.05.2016, 23:01:27
eihän homoja ees mitenkään vainota, senkun homopropagandan levittäminen lapsille on kiellettyä.
Ja sillaihan se homous kuolee pois elleivät saa aivopestyä lapsia uskomaan että ovat homoja
Tää on monimutkanen aihe mutta jos Ruotsia katsoo ja kuinka siellä on kasvatettu lapsista lähtien jo siihen, ettei ole sukupuolia jne niin hämäräksi menee.
Itse en vastusta homoja enkä lesboja mutta tää kasvatuksellinen touhu mua ihmetyttää ja pistää vastustaan. Jotkut on sitä jo syntyjään ja itse tuntemistani ns synnynnäisistä lesboista/homoista on sitä mutta ne ei tee siitä mitään numeroa tai tyrkytä muille.
Sen sijaan oon huomannu jo vuosia sitten kuin trendikästä oli naisilla et on jokin lesbo/bi-suhde. Miehistä en tiedä. Omassa tuttavapiirissä tuntuu olevan niin, että pride-juttuja kannattaa eniten ne bi-naiset tai nykyisin jopa kuulemma ihan lesbot, jotka on ennen kuitenkin ollut miesten kanssa ja joskus vaan sai annoksen feminismiä. Yksikin vuosia miesten kanssa seurustellut nainen tuli aikanaan esittelemään uuden rakkaansa ja sanoi jotakuinkin et päätin sittenkin alkaa lesboks.
Päätin alkaa...
Ja edelleen omasta tuttavapiiristä päätellen niin homot ja lesbot (ehkä bi:t) on aikalailla yliedustettuna mielenterveyspuolella. Voisin melkein sanoa, että kaikki. Mistä se johtuu on eri topic. Osalla se on synnynnäistä ja mieli läikkyy, koska yhteiskunta ei ole hyväksynyt (koskee vanhempia ja etenkin miehiä) mutta tää nuoremman naisväestön yhtäkkinen lesboutuminen on musta erikoista. Lesboushan ei ole ollut mitenkään iso juttu Suomessa pitkään aikaan. Mutta jostain syystä nämä tuntemani on melkein järjestään jonkinlaisessa hoidossa ja työkyvyttömiä... Ja jostain syystä sama sakki on kovinkin kallellaan rajat auki ja Suomi kuuluu kaikille -aatteelle.
Mutta tuo kasvatus, ettei ole sukupuolia :facepalm: On. Kaksi erilaista. Intersukupuolisuus on olemassa mutta se on ns virhe. Ja se ei tarkoita, etteikö intersukupuolisella eli hermafrodiitilla olisi ihmisoikeuksia siinä kuin muillakin. Mutta tää sukupuolten häivyttäminen on ihan umpisairasta touhua...
Quote from: Ajattelija2008 on 14.05.2016, 00:17:16
Venäjällä ei ole mitään järjestelmällistä homoseksuaalien vainoa. Toimittaja Masha Gessen valehtelee. Pietarissa on gay-klubeja.
Isommissa kaupungeissa on tieten jotku liberaalitkin piirit olemassa,mutta se on sitten toinen asia miten he itse kokevat yleisen ilmapiirin tai muiden ihmisten/yhteiskunnan asenteen heitä kohtaan...
Varmaan joutuvat piilottamaan avointa ja julkista esille tuomista..
Sorry vain, mutta Suomi on antanut jo venäläisille Karjalan ja valtavat sotakorvaukset, rahaa heidän omien paskavesiensä puhdistamiseen yms., joten Suomen ei nyt enää tarvitse antaa venäläisille yhtään mitään.
Uskon toki, että Venäjä on ahdasmielinen homoja vainoava paskamaa, mutta meillä on omiakin ongelmia ihan riittämiin, joten meidän ei tarvitse yrittää korjata koko maailmaa. Se on ikävää monille maailman ihmisille, mutta koettakaa pärjätä ja työskennelkää olojenne parantamiseksi kotimaassanne, koska kukaan muukaan ei niitä asioita lopulta teidän puolestanne voi ratkaista. Ei ainakaan Suomen kaltainen pikkumaa.
Quote from: käpykaarti on 13.05.2016, 22:57:14
Islamin sairaasta perversiosta poiketen, homojen sairas perversio ei pääsääntöisesti ole muille haitaksi. Tällä perusteella ainakin itse olisin valmis luovuttamaan julkihomolle huomattavasti enemmän oikeuksia kuin julkimuslimille.
Mulla on sellainen sairas perversio, että naispoliisi tekemässä pidätystä näyttää aika seksikkäältä, ja se on ihan ok Venäjälläkin.
Muslimit huolin mukaan tähän keskusteluun tasavertaisina osanottajina vain sikäli kun ne ovat päässeet edes tälle tasolle, mutta suurin osa niistä saa jauhaa paskaa ihan omalla osastollaan, koska mieli on niin ahdas, ettei mitään rajaa.
Ihmettelen, ettei joku vaadi turvapaikan antamista Saudi-Arabian tai yleensä muslimimaailman homoille, sillä niissä maissa homoja vasta paljon onkin, islam onkin kaappihomokulttuuri.
Ei minulla ole mitään homoja vastaan niin kauan kuin ne eivät ole muslimeja.
Mites Venäjän transväki? Eikö heilläkin olisi oikeus turvaan?
Quote from: törö on 14.05.2016, 00:57:49
Quote from: käpykaarti on 13.05.2016, 22:57:14
Islamin sairaasta perversiosta poiketen, homojen sairas perversio ei pääsääntöisesti ole muille haitaksi. Tällä perusteella ainakin itse olisin valmis luovuttamaan julkihomolle huomattavasti enemmän oikeuksia kuin julkimuslimille.
Mulla on sellainen sairas perversio, että naispoliisi tekemässä pidätystä näyttää aika seksikkäältä, ja se on ihan ok Venäjälläkin.
Muslimit huolin mukaan tähän keskusteluun tasavertaisina osanottajina vain sikäli kun ne ovat päässeet edes tälle tasolle, mutta suurin osa niistä saa jauhaa paskaa ihan omalla osastollaan, koska mieli on niin ahdas, ettei mitään rajaa.
Naispoliisi tekemässä pidätystä voi näyttää hyvinkin seksikkäältä, eikä siinä mitään sairasta ole. (Törö on oletettavasti mies.) Sairauden määritelmä on toki jo puhtaanfilosofisestikin aika haastava käsite, lääketieteestä nyt puhumattakaan, mutta mies puhumassa naisen seksikkydestä, noin yleensä, on hyvinkin terve skenaario.
Quote from: Kyklooppi on 14.05.2016, 01:06:45
Mites Venäjän transväki? Eikö heilläkin olisi oikeus turvaan?
Tarkoitatko nyt transrotuisia vai transseksuaaleja henkilöitä? Vai kenties molempia?
Quote from: Kyklooppi on 14.05.2016, 01:06:45
Mites Venäjän transväki? Eikö heilläkin olisi oikeus turvaan?
Varsinkin heillä. Olisi kuitenkin äärimmäisen tärkeätä muistaa kysyä, että haluavatko nämä homot ja transut tulla "turvaan" tänne islamisoituneeseen Suomeen.
JOS olisin homo, niin miettisin kahdesti.
Tässä nyt ollaan sen verran oleellisuuksien äärellä että Venäjä on ainoa maa josta on realististista tulla jossain skenaariossa turvapaikanhakijoita Suomeen. Toistaiseksi Venäjä on luokiteltu turvalliseksi maaksi mutta mitä tahansa saattaa tapahtua.
Mistä tahansa muualta kun saavutaan Suomeen ei voi välttyä kulkemasta jonkin toisen turvallisen maan läpi eli kyseessä on valtava kusetus jos mistä tahansa muualta kuin Venäjältä saavutaan Suomeen vinkumaan turvisstatusta.
Quote from: Asra on 13.05.2016, 22:54:07
Pakkoko se on olla julkihomo jossain konservatiivisessa maassa. >:(
Kyllä sitä monet muutkin, esim. muslimit joutuvat rajoittamaan mitä sanovat tai tekevät julkisesti, ettei tulisi ärsyttäneeksi eri tavalla ajattelevia.
En ymmärrä miksi homoseksuaaleille kuuluisi minkäänlainen erityisoikeus toteuttaa itseään ja levittää sairasta perversiotaan.
Jos homous on asia, jota saa mainostaa tulee sitä myös saada kritisoida ja kertoa mielipide mistä siinä pohjimmiltaan on kyse.
Aivan mielettömän hyvä kommentti. Harvemmin olen Asran kanssa samaa mieltä mutta tämä kysymys on todella validi.
Lähestytään homoseksuaalisuutta lähinnä kokonaisvaltaisesti. Mitä on olla homo? Missä menee homouden raja ja missä vaiheessa homoilu ylittää yleisen kestokyvyn. Nämä on oikeasti aika vakavia kysymyksiä joita vihervasemmistolaisen roskaväki ja korporaatiokommunistinen kokoomus lähestyy lähinnä hihitellen.
Kysymys kuuluu: Onko homoseksuaalisuus jokin erityinen etu tai hyöty julkisuuden viran tai huomion tavoittelussa? Valitettavasti kyllä. Mutta huom, homoseksuaalisuus viranhoidossa ei tuo YHTÄÄN MITÄÄN LISÄARVOA TOISIN KUIN VIHERVASEMMISTOLAINEN ROSKAMEDIA ESITTÄÄ.
Jos homo olisi ihmeellinen ja taitava, se olisi havaittu vuosisatoja sitten, valitettavasti, homot ovat täysin normaaleille lahjonnoille ja vaikutuksille alttiita. Myös homoseksuaalihuoraamiselle.
Sinällään olen täysin valmis hyväksymään Venäjän homot Suomeen. Erityisesti kun venäläisten homopakolaisten määrän perusteella voidaan vähentää lähi-idästä Suomeen tulevien homosotarikollisten huorien lukumäärää. Mutta kohtuus kaikessa, myös itä-naapurin homoseksuaalipakolaisten massassa. Kymmenettuhannet homoseksuaalipakolaiset eivät kertakaikkaan ole kestävä massa Suomessa.
Suoraan sanottuna, venäläiset homot ovat todennäköisesti pienempi paha kuin isis-daesh ryhmän terroristit lähi-idästä. Mutta tämä ei tarkoita sitä, etteikö jokaiselle venäläishomolle pitäisi varata varmistus siltä varalta etteivät ole sitä mitä väittävät olevansa. Ei 1939 homopakolaisille varattu eritysasemaa, joten miksi nytkään?
Quote from: käpykaarti on 14.05.2016, 01:08:14
Naispoliisi tekemässä pidätystä voi näyttää hyvinkin seksikkäältä, eikä siinä mitään sairasta ole. (Törö on oletettavasti mies.) Sairauden määritelmä on toki jo puhtaanfilosofisestikin aika haastava käsite, lääketieteestä nyt puhumattakaan, mutta mies puhumassa naisen seksikkydestä, noin yleensä, on hyvinkin terve skenaario.
Ihmiskunnan historiassa naisia on päästetty niihin hommiin aika harvoin.
Freud oli liberaali, mutta sekin leimasi feminismin peniskateudeksi, vaikka silloiset feministit olivat yleensä ottaen aivoilla varustettua porukkaa. Siihen aikaan konservatismi oli sellaista, että nykyisin on vaikea uskoa, että sellaista on ollut länsimaissa vielä niinkin myöhään.
Jos nykyisestä tilanteesta ei pidetä hyvää huolta, se ei jatku ikuisesti, koska läheskään kaikki eivät kuitenkaan pidä siitä.
Mun mielestä oikea feministi on sellainen, joka kannattaa naisien aseistamista, koska sen jälkeen oikeuksia on vaikeampi ottaa pois. Iranin mullahit tekevät enemmän hyödyllistä työtä naisien aseman hyväksi kuin Suomen kaikki yliopistofeministit yhteensä, koska järjestystä ylläpitävä nainen merkitsee loppupeleissä enemmän kuin pelkkä oikeuksista puhuminen. Vaikka ei kunnioittaisikaan naisia niin konepistoolia kunnioittaa kumminkim.
ilman muuta kaikki Venäjän homot, trans-sukupuoliset, trans-vähemmistöt, sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöt Suomeen. Heitä tarvitaan tänne rakentamaan meidän maata. Myös eläinseksin, sukurutsan, moniavioisuuden ja pedofilian ystävät tänne vain ;) Ei se ole keneltäkään pois jos rakastaa jotakuta :D
Quote from: Jorma M. on 14.05.2016, 02:17:11

Homous ei tee valloittajasta yhtään vaarattomampaa.
Homoudesta ei rangaista Venäjällä ja suurkaupungeissa on jopa alan baareja. Onko nyt niin, että homopropagandan levittäminen lapsille on ihmisoikeus ja joku perusoikeus. Julkihomouttakaan en oikein ymmärrä, koska enhän minäkään ole julkisesti hetero ja hehkuttanut sitä. Sukulaiset ja kaverit tietävät, että olen normaalisti naimisissa, mutta enpä ole koskaan julistanut julkisesti seksuaalisuuttani.
Quote from: Jorma M. on 14.05.2016, 02:17:11
ilman muuta kaikki Venäjän homot, trans-sukupuoliset, trans-vähemmistöt, sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöt Suomeen. Heitä tarvitaan tänne rakentamaan meidän maata. Myös eläinseksin, sukurutsan, moniavioisuuden ja pedofilian ystävät tänne vain ;) Ei se ole keneltäkään pois jos rakastaa jotakuta :D
Ja tietysti asunto ja kelagold jokaiselle. Onhan meillä varaa.
Quote from: ISO on 14.05.2016, 00:22:59
Asutetaan ne vaikkapa äärimuslimien keskuuteen.
Oppivat kerrasta monikulttuurisuutta ja suvaitsevaisuutta, puolin ja toisin.
Kannatan. Sinne vain vokkiin irakilaisten, somppujen ja afgaanien sekaan niin päästään seuraamaan mitä todellinen muslimien suvaitsevaisuus on, ehkä saisimme lukea myös lehtijuttuja kulttuurirajat ylittävistä rakkaustarinoista.
Erinomainen idea. Venäläiset homot majoitettakoot vastaanottokeskuksiin. Siellä he ovat turvassa kantavenäläisiltä rasisteilta!
Meillä on VOK:eissa tilaa! 💘
Ei pitäisi. Venäläiset hoitakoot omat asiansa. Ei ole meidän tehtävä voittajavaltion ja suurvallan ihmisiä elättää, entisetkin jotka lorvii täällä työttömänä vois pakoitepakettina laittaa takaisin.
Quote"Tällä hetkellä turvapaikan saa helpoimmin Yhdysvalloissa, mutta monessa muussa maassa pitää olla todisteita siitä, että on hengenvaarassa. Pitkä matka Yhdysvaltoihin on kuitenkin monelle vainotulle liian vaivalloinen, naapurimaahan pääsisi yksinkertaisemmin."
Venäläishomot, ottakaa oppia Kaksoisvirtainmaan sinnikkäistä geelimiehistä! He eivät jää naapurimaihin, vaan ylittävät meret ja manteret tosta vaan!
Sotshin olympialaisten aikoihin Suomen media ja muukin pursusi väitteitä, että Venäjällä vainotaan homoseksuaaleja. Päätin selvittää englanninkielisestä mediasta, onko olemassa jotain konkreettista näyttöä asiasta. Ainoa, mitä löysin, oli että erään Pietarin homoklubin ovenkarmiin oli joku joskus ampuma-aseella ampunut, kuitenkaan aiheuttamatta vahinkoa.
MITÄÄN näyttöä mistään homoseksuaalien vainosta Venäjällä ei löytynyt englanninkielisestä mediasta. Homoseksuaalien omissa julkaisuissa valitukset olivat tyyppiä: ihmiset ovat puhuneet minusta pahaa, koska olen homoseksuaali ja (esim.) Putinin vastustaja.
Toimittaja Masha Gessen yksiselitteisesti valehtelee, ja Suomeen saapuvat muka vainotut venäläiset homoseksuaalit ovat tyypillisiä "turvapaikanhakijoita", eli valehtelevat kaiken oleellisen.
Quote from: ISO on 14.05.2016, 10:16:17
Voidaan niitä varten sitten perustaa Helsingin yliopistoon homogenestiikan professuuri.
Menee samaan hintaan kuin somali-tyhjäntoimittajien yliopisto-opinnot.
:facepalm:
JA MIKSIKÖHÄN SINÄ KUVITTELET YHDEN HOMOGENESTIIKAN PROFESSUURIN RIITTÄVÄN KUN ÄMPÄRIYLIOPISTOSTA LÖYTYY KOKONAINEN LAITOS HOMOTUTKIMUSTA JA HOMOJEN KESKINÄISTÄ SELÄNRAPSUTTELUA...
http://www.helsinki.fi/sukupuolentutkimus/
kysymys ei tosiaan ole mistään akateemisesta vitsistä vaikka naurettavaa paskaa värkkäävätkin ihan marksilais-leninistiläisen talousteorian hengessä. Tai siis kommunismin kaaduttua keksivät kikkeleistä ja kirkkoveneiden piirtelystä akateemisesti loputtoman runsaudensarven, vaikka eihän mitään järjellistä tai kannattavaa ole laitoksesta tullut koko sen olemassaolon aikana.
http://www.helsinki.fi/sukupuolentutkimus/henkilokunta/index.html
Käytännössä ämpäriyliopiston sukupuolentutkimuslaitos on lesboprofessuurien suoja- ja huuhaatyöpaikkojen siskoverkoston ylistyslaulu josta löytyy loputon suo naisten sukuelinkaivelun akateemiselta saralta yhdistettynä juoruiluun, paskanpuhumiseen ja suoranaiseen tieteelliseen vääristelyyn.
Nimimerkki siviilitarkkailija on oikeassa. Tämä "sukupuolentutkimuksen" laitos on yliopistolla pseudotieteen laitoksen maineessa. Koko porukka irtisanottaisiin yliopistolta, jos heillä ei olisi poliittisia tukijoita.
Quote from: törö on 13.05.2016, 22:46:07
Itä-Euroopassa on paljon sellaista, mihin ei kannata sekaantua ollenkaan, ja yksi niistä on liberaalit, koska ne eivät ole ihan normaaleita.
Ukrainassa jo nähtiin mitä tapahtuu kun sorretut vapautetaan ja esmes armeijan muodostava porukka joutaisi päästä takaisin Berkutin asiakkaaksi, koska pamppua se ymmärtää.
Homojen asema Itä-Euroopassa on hankaloitunut sen takia, että niiden nimissä mouhoavat liberaalit ovat riitaa haastavia kaistapäitä.
Neuvostoliitossa homojen asema oli paljon parempi, koska siitä ei saanut tehdä politiikkaa, mutta valtiota ei myöskään kiinnostanut mitä ne keskenään puuhasivat kunhan eivät puuhanneet näkösällä. Turpaan saamisen riski oli erittäin pieni.
Itäeurooppalaisia ihmisoikeusaktivisteja tänne ei pidä ottaa millään verukkeella, koska siitä ei seuraa mitään hyvää.
Eikä ylipäänsä mitään ihmisoikeusaktivisteja. Sen sijaan ihmisvelvollisuusaktiiveista on pulaa.
Quote from: John Johnson on 14.05.2016, 11:28:02
Quote from: Ajattelija2008 on 14.05.2016, 10:25:51Pietarin homoklubin ovenkarmiin oli joku joskus ampuma-aseella ampunut, kuitenkaan aiheuttamatta vahinkoa.
"Ammuskelusta ei ollut vaaraa sivullisille"
:roll:
Ota huomioon, että Venäjällä henkirikosaste on kuusinkertainen Suomeen nähden. Ampuminen jonkun klubin ovenkarmiin ei sinänsä todista mitään homoseksuaaleihin kohdistuvaa vainoa. Eihän siitä ole kuin pari viikkoa, kun Suomessa ravintolasta poistettu asiakas ampui ravintolan lasioveen.
Quote from: Totti on 14.05.2016, 00:33:01
En kannata yleisesti homojen maahanmuuttoa, mutta aitoina turvapaikanhakijana he ovat lähestulkoon ideaalinen ehdokas.
Miettikää tätä:
- He eivät tuo perheitään mukanaan vaan nimenomaan pakenevat niitä.
- Homot ovat yleistäen luovia ja löytävät sen takia usein duunin, perustavat firman aika nopeasti tai päätyvät jonkun sugar-daddyn elätettäväksi
- He kuluttavat paljon rahaa koska ei ole lapsihuolia.
- He eivät jätä jälkeensä omia etnisiä jälkeläisiä, jotka voisi sotkea kantaväestön etnisen yhtenäisyyden.
- He juovat eli kuluttavat paljon rahaa viinaan, joka lyhentää heidän elämän (eläkemaksut jäävät pois) samalla kun se tuo valtavasti verotuloja valtiolle.
Eli miksi emme rakastaisi homoja maahamuuttajina?
No ei kai niitä nyt rakastaa tarvitse mutta muuten valkoihoisina maahanmuuttajina varmaankin paremmin kotoutuvia länsimaiseen yhteiskuntaan kuin nämä nykyiset maahantunkeutujat.
Quote from: Ajattelija2008 on 14.05.2016, 11:41:03
Quote from: John Johnson on 14.05.2016, 11:28:02
Quote from: Ajattelija2008 on 14.05.2016, 10:25:51Pietarin homoklubin ovenkarmiin oli joku joskus ampuma-aseella ampunut, kuitenkaan aiheuttamatta vahinkoa.
"Ammuskelusta ei ollut vaaraa sivullisille"
:roll:
Ota huomioon, että Venäjällä henkirikosaste on kuusinkertainen Suomeen nähden. Ampuminen jonkun klubin ovenkarmiin ei sinänsä todista mitään homoseksuaaleihin kohdistuvaa vainoa. Eihän siitä ole kuin pari viikkoa, kun Suomessa ravintolasta poistettu asiakas ampui ravintolan lasioveen.
Ajatella, Venäjän mittakaavalla näinkin hurjan vainon kohteeksi homppelit ovat joutuneet. :-\
Kannatan kaikkea mitä kirkuhomomokutoimittelijat vaativat, kunhan kitisevät jossain omassa valtiossaan, omilla rahoillaan.
Perustakoon vaikka jonkun Uus-Liberian, missä kaikki käy ja Hesari on paras lehti ja Yle virallinen Totuus, ihan sama mitä, kunhan se on kaukana Suomesta!
Kaikki maailman kirkuhomumokutoimittelijat, yhtykää ja häipykää!
..antakaa meidän tavallisten jantterien ja homojen olla rauhassa, uittu t e i t ä EI kestä kukaan!!
Arvovaltaista poliittista tukea voisi löytyä meren takaa ja sukulaisuussuhteilla voisi järkkääntyä joku sopiva pläntti Afrikasta. Ei välttämättä Mombasan kuumia ja intiimejä hiekkarantoja, mutta ihan asiallista viidakkomeininkiä kuitenkin, mutta olkaa nopeita, varaputiini uhkaa unelmaa!
(Ihan tuli tuo oivallus mieleen tästä KSML jutusta, Obamalla on munaa ja sielunveljenne!!)
"" Ulkomaat 14.05.2016 04:21Kouluja vaaditaan päästämään transsukupuoliset haluamaansa vessaan Yhdysvalloissa
Yhdysvalloissa presidentti Barack Obaman hallinto vaatii kouluja päästämään transsukupuoliset haluamaansa vessaan. Hallinnon julkisiin kouluihin ja yliopistoihin lähettämässä kirjeessä sanotaan, että oppilaiden täytyy päästä vessaan, joka sopii parhaiten heidän identiteetilleen.
Vaatimus sai joiltakin konservatiiveilta jäätävän vastaanoton. Esimerkiksi Texasin varakuvernööri kuvaili kirjettä Obaman kiristykseksi. Ihmisoikeusjärjestöt puolestaan ylistivät linjausta.
Kirje liittyy Yhdysvaltojen valtion ja Pohjois-Carolinan osavaltion väliseen kiistaan niin sanotusta vessalaista. Pohjois-Carolina hyväksyi hiljattain lain, jonka mukaan transsukupuolisten tulee käyttää syntymätodistukseensa kirjatun sukupuolen mukaisia wc- ja suihkutiloja.
Vastustajat syyttävät lain syrjivän transsukupuolisia, kun taas puolustajat uskovat sen suojelevan pikkutyttöjä ja naisia seksuaaliselta häirinnältä.
STT
""
http://www.ksml.fi/ulkomaat/Kouluja-vaaditaan-p%C3%A4%C3%A4st%C3%A4m%C3%A4%C3%A4n-transsukupuoliset-haluamaansa-vessaan-Yhdysvalloissa/769635
Ihan vain muutamia asioita, joihin kannattaisi tässä kiinnittää huomiota:
1. Homojen päästäminen turvapaikanhakujärjestelmään on propagandavoitto homopropagandaa levittäville järjestöille. Vaikka kyseinen henkilö ei edes olisi homo, hänet voidaan tämän jälkeen esittää homouden takia uhanalaisena henkilönä.
QuoteAjattelemisen aihetta antaa kuuden vuoden takainen, kovin tutulta kuulostava tarina Britanniasta. Gabriel Vengesai saapui maahan Zimbabwesta turvapaikanhakijana vuonna 1996. Hänellä oli karmea tarina kerrottavanaan. Hän oli homo ja pakeni kotimaastaan, jossa homous oli laitonta. Jos hänet palautettaisiin Zimbabween, häntä odottaisi epäinhimillinen ja nöyryyttävä kohtelu.
Kesäkuussa 2006 45-vuotias Vengesai, kotimaassaan vainottu homoseksuaali, tuomittiin 13 vuoden vankeusrangaistukseen 17-vuotiaan tytön raiskaamisesta. Tekohetkellä hän oli vapaana takuita vastaan. Hän oli nimittäin syytteessä seksin harrastamisesta 14-vuotiaan tytön kanssa. Vengesai oli jo maahan tullessaan HIV-positiivinen.
http://www.halla-aho.com/scripta/homoseksuaalisuus_suojeluperusteena.html
2. Jos henkilö ei ole onnistunut integroitumaan edes kotimaahansa, mahdollisuudet integroitua Suomeen ovat myös heikentyneet. Homouteen voi vedota aivan yhtä helposti ja perusteettomasti kuin ihonväriinkin.
3. Monien vaarallisten sairauksien, kuten HIV, riskitekijöinä ovat ulkomaalaisuus ja homoseksuaalisuus. Turvapaikanhakijat pyrkivät jo nyt julkisen ja kalliin terveydenhuollon piiriin. Jotkut taas pyrkivät välttämään viranomaisia, jolloin he levittävät sairauksia.
QuoteSyrjälä kertoo keskustelleensa Pietarin infektiotilanteesta paikallisen Botkinin infektiosairaalan ylilääkärin Vladimir Musatovin kanssa helmikuun lopussa.
Botkinin mukaan Pietarissa on tällä hetkellä miljoona paperitonta ihmistä ja 50 000 HIV-positiivista henkilöä, joista vain 20 prosenttia saa HIV-lääkitystä.
Syrjälän mukaan juuri HIV-potilaiden uudet tuberkuloositartunnat aiheuttavat merkittävän hoidollisen ja kustannuksellisen huolen.
- Näistä uusista tapauksista lähes puolet on antibiooteille vastustuskykyistä tuberkuloosia; joka neljäs on ns. MDR (monilääkeresistenssi) -tuberkuloosia ja joka viides XDR (laaja lääkeresistenssi) -tuberkuloosia, Syrjälä toteaa.
Syrjälän mukaan tavallisen tuberkuloosin hoito maksaa Suomessa noin 15 000-18 000 euroa potilaalta. Vähintään kahden vuoden hoitojakson vaativan MDR-tuberkuloosin hoito maksaa noin 160 000 euroa. XDR-tuberkuloosin hoito on huomattavasti kalliimpaa - Syrjälän mukaan satoja tuhansia euroja.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015031119338970_uu.shtml
Yhtäkään Venäjän homoa ei näkynyt Raja-Joosepissa. Unohtivat varmaan tulla.
Putin voisi lähettää valtavan määriä nuoria miehiä Suomeen turvapaikanhaun varjolla, jotka lopulta vaatisivat Suomen liittämistä Venäjään.
Venäjän sotilasdoktriiniin lisättiin kohdat, jossa Venäjä voi joutua reagoimaan sotilaallisesti mikäli venäläisvähemmistöjä väitetään kohdeltavan huonosti ulkomailla.
Quote
Kirjaväite: Putinin taistelujoukkoja solutettu länteen – valmistautuvat sabotaasiin, lietsontaan ja sotaan
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-2000001158890.html?cs=email
(http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-2000001158890.html?cs=email)
Vaikka nyt kuinka mieli itse kullakin tekisikin ja ketjun otsikko siihen houkuttaisikin, niin ei käännetä keskustelua yleiseksi homoseksuaalisuuteen liittyväksi ketjuksi. Sille keskustelulle löytyy oma ketjunsa:
http://hommaforum.org/index.php/topic,80143.0.html
Quote from: Vaniljaihminen on 14.05.2016, 12:52:26
Yhtäkään Venäjän homoa ei näkynyt Raja-Joosepissa. Unohtivat varmaan tulla.
Ihan hyvä, etteivät tule tai siis jos tulevat, eivät hae turvapaikkaa.
Pengoin kuukausi sitten hieman migrin tilastoja ja laitoin mukaan taulukon, joka kuvaa myös venäläisten turvapaikanhakua Suomessa. Sen mukaan noin 200-300 venäläistä hakee Suomesta turvapaikkaa vuosittain: http://hommaforum.org/index.php/topic,112734.msg2258140.html#msg2258140
Venäläisethän tulevat maahan muita järjestelmiä käyttäen tuhansittain joka vuosi, minkä jokainen voi käydä todentamasta migrin sivuilta.
Hyysäri julkaisi viime vuoden tammikuussa tarinan kahdesta turvapaikkaa hakevasta venäläishomosta:
QuoteHeinäkuun 5. päivänä 2014 Naumov ja Kolesnikov kertovat tulleensa jumalanpalveluksesta kotiin ja nähneensä, kuinka asunnon ovi oli murrettu auki ja siihen oli ilmestynyt teksti "homo".
He näyttävät eteisestä videokuvaa, jossa näkyy runneltu ovi teksteineen.
Peloissaan olleet miehet keräsivät tärkeimmät tavaransa, kuten ikonit ja rikoksiin liittyvät asiakirjat, menivät hotelliin yöksi ja lähtivät ensimmäisellä mahdollisella lennolla Venäjältä.
Aeroflot vei heidät Tukholmaan 6. heinäkuuta, mistä viranomaiset siirsivät heidät syyskuussa Suomeen Konnunsuolle odottamaan turvapaikkapäätöstä.
http://www.hs.fi/kotimaa/a1422072193365
Mielenkiintoinen tarina pojilla, mutta Tukholman kautta Suomeen? Hätä ei tietenkään lue lakia, mutta sitä luulisi olevan luentevampaa hakea turvapaikkaa Ruotsista.
Kyseinen toimittaja Masha Gessen on, muuten, juutalainen lesbo.
Quote from: Eino P. Keravalta on 13.05.2016, 21:23:11
[...]
Jos noista vaikka vain miljoonakin tulisi Suomeen, voisi täällä herätä halu vastustaa islamia, joka puolestaan vainoaa homoja.
En tiedä miten Venäjällä, ja miten näin yleisesti homojen "syvissä riveissä", mutta ainakin lähes jokainen julkihomo kaikkialla länsimaissa vaikuttaisi olevan hyvin liberaali ja niin paradoksaalista kuin se onkin, kannattavan monikulttuurisuutta ja muslimimaahanmuuttoa. On siis epäselvää tulisiko tuoltakaan tavallisia, hyvin assimiloituvia ihmisiä vai vain lisää kahjoja suvakkeja.
Lisäksi tuossa on se riski että homouden varjolla tänne saattaisi tulla paljon elintasopakolaisia, jotka todellisuudessa eivät ole homoja lainkaan. Kun henkilö on kerran saanut turvapaikan, niin ei häntä karkoteta, vaikka homous loppuisi samantien sen jälkeen.
Pelkästään Pietarin seudulla on hyvin paljon hiv-potilaita, jotka eivät pysty kustantamaan laadukasta hoitoa siellä. Homopakolaisena hän pääsisi täällä samantien ilmaisen terveydenhuollon piiriin. Veikkaan että moni tautiin sairastunut kokisi siinä vaiheessa houkuttelevana ryhtyä "homoksi" päästääkseen tänne.
Quote from: Ajattelija2008 on 14.05.2016, 10:25:51
Sotshin olympialaisten aikoihin Suomen media ja muukin pursusi väitteitä, että Venäjällä vainotaan homoseksuaaleja. Päätin selvittää englanninkielisestä mediasta, onko olemassa jotain konkreettista näyttöä asiasta. Ainoa, mitä löysin, oli että erään Pietarin homoklubin ovenkarmiin oli joku joskus ampuma-aseella ampunut, kuitenkaan aiheuttamatta vahinkoa.
MITÄÄN näyttöä mistään homoseksuaalien vainosta Venäjällä ei löytynyt englanninkielisestä mediasta. Homoseksuaalien omissa julkaisuissa valitukset olivat tyyppiä: ihmiset ovat puhuneet minusta pahaa, koska olen homoseksuaali ja (esim.) Putinin vastustaja.
Toimittaja Masha Gessen yksiselitteisesti valehtelee, ja Suomeen saapuvat muka vainotut venäläiset homoseksuaalit ovat tyypillisiä "turvapaikanhakijoita", eli valehtelevat kaiken oleellisen.
Youtubesta löytyy paljon videoita aiheesta jos todisteita etsit.
Ja homothan nyt itse valittavat asiasta ja Seta/ihmisoikeusjärjestöt kauhistelee raporteissaan...mutta se on vain heidän mielestä niin.
Quote from: niemi2 on 14.05.2016, 15:03:31
Putin voisi lähettää valtavan määriä nuoria miehiä Suomeen turvapaikanhaun varjolla, jotka lopulta vaatisivat Suomen liittämistä Venäjään.
Venäjän sotilasdoktriiniin lisättiin kohdat, jossa Venäjä voi joutua reagoimaan sotilaallisesti mikäli venäläisvähemmistöjä väitetään kohdeltavan huonosti ulkomailla.
Quote
Kirjaväite: Putinin taistelujoukkoja solutettu länteen – valmistautuvat sabotaasiin, lietsontaan ja sotaan
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-2000001158890.html?cs=email
(http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-2000001158890.html?cs=email)
No mitä se Suomi ottaa näitä turvapaikanhakijoina,ei ottais niin ongelmaa ei olisi...
Näistä homoseksuaaleista olisi tuskin läheskään niin paljon harmia ja vaivaa, kuin sairasta perverssiuskontoa eli islamia noudattavista irakilaisista, afganistanilaisista, somalialaisista tai muista paskastanilaisista läpsyttelijöistä, mutta en minä venäläisiäkään tänne erityisesti kaipaa. Heidän asiaansa ja kamppailuunsa oikeuksiensa puolesta toki suhtaudun erittäin positiivisesti.
Suomalaisten ei pitäisi ottaa muun maailman ongelmia kontolleen (edes naapurimaan), vaan keskittyä enemmän omien kansalaistensa elämän parantamiseen.
Quote from: newspeak on 14.05.2016, 12:31:34
QuoteSyrjälä kertoo keskustelleensa Pietarin infektiotilanteesta paikallisen Botkinin infektiosairaalan ylilääkärin Vladimir Musatovin kanssa helmikuun lopussa.
Botkinin mukaan Pietarissa on tällä hetkellä miljoona paperitonta ihmistä ja 50 000 HIV-positiivista henkilöä, joista vain 20 prosenttia saa HIV-lääkitystä.
Syrjälän mukaan juuri HIV-potilaiden uudet tuberkuloositartunnat aiheuttavat merkittävän hoidollisen ja kustannuksellisen huolen.
- Näistä uusista tapauksista lähes puolet on antibiooteille vastustuskykyistä tuberkuloosia; joka neljäs on ns. MDR (monilääkeresistenssi) -tuberkuloosia ja joka viides XDR (laaja lääkeresistenssi) -tuberkuloosia, Syrjälä toteaa.
Syrjälän mukaan tavallisen tuberkuloosin hoito maksaa Suomessa noin 15 000-18 000 euroa potilaalta. Vähintään kahden vuoden hoitojakson vaativan MDR-tuberkuloosin hoito maksaa noin 160 000 euroa. XDR-tuberkuloosin hoito on huomattavasti kalliimpaa - Syrjälän mukaan satoja tuhansia euroja.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015031119338970_uu.shtml
Quote from: Jalopeura on 14.05.2016, 16:51:23
Pelkästään Pietarin seudulla on hyvin paljon hiv-potilaita, jotka eivät pysty kustantamaan laadukasta hoitoa siellä. Homopakolaisena hän pääsisi täällä samantien ilmaisen terveydenhuollon piiriin. Veikkaan että moni tautiin sairastunut kokisi siinä vaiheessa houkuttelevana ryhtyä "homoksi" päästääkseen tänne.
Kuulemma valistuksen puute nuiden HIV-epidemioiden syynä...
http://yle.fi/uutiset/konservatiiviset_arvot_kiihdyttavat_venajan_hiv-epidemiaa/7684873
Masha Gessen antanu haastattelun myös YLE;lle samasta aiheesta;
http://yle.fi/uutiset/tunnettu_putin-kriitikko_suomalaisille_on_moraalisesti_vaarin_tehda_bisnesta_putinin_venajan_kanssa/8882094
Tunnettu Putin-kriitikko suomalaisille: On moraalisesti väärin tehdä bisnestä Putinin Venäjän kanssa
Venäläissyntyinen toimittaja, kirjailija Masha Gessen kehottaa länsimaita lopettamaan Venäjän presidentin aikeiden pohtimisen. Siitä ei ole hänen mukaansa mitään hyötyä. Nykyisin Yhdysvalloissa asuva Putin-kriitikko vieraili Suomessa Helsinki Lit -kirjallisuustapahtumassa.
Masha Gessen muutti kaksi vuotta sitten New Yorkiin pakoon Venäjän homovastaista ilmapiiriä.
Pienikokoinen Masha Gessen saapuu haastatteluun määrätietoisin askelin. Hän on tullut tunnetuksi Venäjän tilaa ja Vladimir Putinia käsittelevistä kirjoituksistaan. Hänellä on tiukkoja mielipiteitä ja hän myös laukoo niitä.
Amerikkalaistyylinen small talk ei ole iskostunut Gesseniin, sillä heti haastattelun alkuun hän kehottaa toimittajaa lopettamaan turhat lätinät ja menemään asiaan.
Gessenillä on syynsä olla vihainen synnyinmaansa tapahtumista. Hän joutui pakenemaan maasta reilut kaksi vuotta sitten, kun Putinin hallinnon masinoima homovastainen kampanja alkoi jyllätä toden teolla.
Gessen on julkisesti homoseksuaali ja hän oli ajanut seksuaalivähemmistöjen asiaa. Nyt hän joutui olemaan huolissaan perheensä vuoksi.
– Pelkäsin lasteni puolesta. Minulla oli täysi syy pelätä, että lapset vietäisiin meiltä.
Kolmilapsinen perhe muutti New Yorkiin. Mutta Gessen on yhä huolissaan monien ystäviensä vuoksi. Homopropagandalain myötä seksuaalivähemmistöihin kohdistuva väkivalta on Gessenin mukaan lisääntynyt huimasti.
– Monet ystäväni ovat fyysisessä vaarassa. Useat myös jättävät maan. Pelkästään Yhdysvaltoihin on tullut muutaman vuoden aikana tuhansia pakolaisia Venäjältä. Ja vain siksi, että he ovat homoja. Heillä on aito syy pelätä turvallisuutensa puolesta.
Myös Gessen saa yhä uhkauksia, mutta hänellä on siihen muitakin syitä kuin seksuaalinen suuntautuminen. Hän on juutalainen ja lisäksi armoton Putinin hallinnon kritisoija.
"Putin on keskinkertainen ihminen"
Gessen seuraa uudesta kotimaastaan tiukasti Venäjän tapahtumia. Hän on surullinen entisen kotimaansa tilasta, mutta myös ymmärtää kansaa.
– Venäjän kansa on pahasti traumatisoitunut. 1920-luvun vainot ja Neuvostoliiton romahdus vaikuttavat yhä. Otetaan esimerkki: Jos ihminen on joutunut vaikkapa hyväksikäytetyksi, ei hänen odoteta toipuvan hetkessä. Kestää kauan ennen kuin tällainen ihminen kykenee tasapainoisiin suhteisiin. Sama pätee Venäjään.
Gessenin mukaan juuri maan trauma tekee mahdolliseksi Putinin autoritaarisen vallankäytön.
– On aivan puppua, että venäläiset haluavat vahvan johtajan.
Muutama vuosi sitten Gessen perehtyi Vladimir Putiniin perusteellisesti ja kirjoitti teoksen Kasvoton mies. Siinä Gessen kuvaa tarkasti, miten taustavaikuttajasta tuli nopeasti suuri hallitsija. Seikkaperäisen tutkimustyön jälkeen Gessenin arvio Putinista on tyly ja lyhyt.
– Hän ei ole laisinkaan kiinnostava. Hän on hyvin keskinkertainen.
"Putin ja Trump ovat samanlaisia"
Kylmän sodan henki on jälleen viilentänyt Venäjän ja länsimaiden suhteita ja se on Gessenin mukaan täysin loogista.
– Pysyäkseen vallassa Putin tarvitsee vihollisen, jota vastaan voi masinoida kansan. Länsi on aina hyvä ja ilmeinen vihollinen.
Venäjän toimet Ukrainassa ja Syyriassa sekä sotilaalliset uhittelut ovat saaneet länsimaiden johtajat pohtimaan kuumeisesti Venäjän aikeita. Tutkijat ja poliitikot uhraavat paljon aikaa ja energiaa erilaisten analyysien laatimiseen. Mutta se on Gessenin mielestä turhaa.
– Länsimaiden olisi lopetettava sen miettiminen, miten Putiniin voisi vaikuttaa. Se ei onnistu. Putinia ei voi pysäyttää.
Sen sijaan länsimaiden olisi Gessenin mukaan keskityttävä itseensä ja pohdittava, mikä on moraalisesti oikein. Pakotteet ovat hänen mielestään hyvä keino, vaikka ne eivät vaikutakaan Putiniin.
– On väärin tehdä bisnestä Putinin kanssa tai istua hänen kanssaan samaan pöytään. Se on moraalitonta. Länsimaiden Venäjä-politiikan pitäisi perustua siihen, mikä on oikein moraalisesti sekä suojeltava ja arvostettava omia länsimaisia arvoja.
– Myös teidän suomalaisten on toimittava niin. Teidän täytyy, vaikka olettekin naapurimaa. Se on moraalikysymys.
Hieman alle viisikymppinen Gessen on saamassa lisää harmaita hiuksia uuden kotimaansa presidenttiehdokkaasta. Kysyttäessä republikaanien ehdokkaasta Donald Trumpista Gessen huokaa syvään.
– Trump ja Putin ovat hyvin samanlaisia. Onneksi Yhdysvalloissa yhteiskunta ja poliittiset instituutiot ovat vahvat, joten Trump ei pystyisi tekemään niin paljon vahinkoa kuin Putin on tehnyt Venäjällä. Mutta on hän silti vaarallinen. Hänellä on mahdollisuus päästä presidentiksi. Se on pelottavaa.
– Tuntuu, että tässä on kohtalon ivaa, Gessen lisää ja väläyttää hymyntapaisen ensimmäisen kerran haastattelun aikana.
Quote from: Taina on 14.05.2016, 18:13:14
Kuulemma valistuksen puute nuiden HIV-epidemioiden syynä...
http://yle.fi/uutiset/konservatiiviset_arvot_kiihdyttavat_venajan_hiv-epidemiaa/7684873
Tuohan on se perinteinen liberaalien väittämä. Todellinen ongelma piilee ihmismielen taipumuksessa ulkokultaisuuteen ja kaksinaismoralismiin. Liberaalit eivät halua luopua seksuaalisesta rappiosta ja koittavat korjata siitä johtuvat ongelmat kondomeilla. Konservatiivit haluavat korjata seksuaalisen rappion suoraan, eivätkä näe kondomeille tarvetta. Teesin ja antiteesin synteesi on jostain syystä aina se huonoin mahdollinen.
Ihan näin btw, "seksuaalinen rappio" ja homostelu ei ole se suurin syy HIV:n leviämiseen Venäjällä. Suonensisäisten käyttöä ei tosiaan korjata kortsuilla.
http://www.independent.co.uk/news/world/europe/russian-hiv-cases-reach-record-high-of-over-a-million-a6828816.html (http://www.independent.co.uk/news/world/europe/russian-hiv-cases-reach-record-high-of-over-a-million-a6828816.html)
Quote57 per cent of Russians infected with the virus acquired it through drug use, with around 20 per cent of the country's large number of known drug users testing positive for the disease. Russia has the largest number of intravenous drug users in the world – 1.8 million of them, according to a 2012 Lancet study.
Quote from: Jorma M. on 14.05.2016, 16:29:52
Kyseinen toimittaja Masha Gessen on, muuten, juutalainen lesbo.
Ja hänen "lapsensa" biologinen isä on hänen veljensä. Käy se kai niinkin. 8)
QuoteGessen has three children, the older two being a boy, Vova, and a girl, Yolka, both of whom are U.S. citizens. Vova was born in 1997 in Russia and was adopted by Gessen from an orphanage in Kaliningrad for the children of HIV-positive women. Yolka was born to Gessen in the U.S. in 2001. A third child, a son, was born to Oreshkina in February 2012. Gessen is quoted saying "her own brother is the father of her second wife's daughter."
https://en.wikipedia.org/wiki/Masha_Gessen
QuoteNykyisin Yhdysvalloissa asuva Putin-kriitikko vieraili Suomessa Helsinki Lit -kirjallisuustapahtumassa
Gessenillä on syynsä olla vihainen synnyinmaansa tapahtumista. Hän joutui pakenemaan maasta reilut kaksi vuotta sitten, kun Putinin hallinnon masinoima homovastainen kampanja alkoi jyllätä toden teolla.
....
Gessen on julkisesti homoseksuaali ja hän oli ajanut seksuaalivähemmistöjen asiaa. Nyt hän joutui olemaan huolissaan perheensä vuoksi.
– Pelkäsin lasteni puolesta. Minulla oli täysi syy pelätä, että lapset vietäisiin meiltä.
Kolmilapsinen perhe muutti New Yorkiin.
Kakkahousu on muuttanut Amerikkaan. Sieltä tämä laskeutuu keskuuteemme kertomaan miten hänen MIELESTÄÄN Suomen pitäisi elää. Mitäpä jos amerikkaan muuttanut homopakolainen pitäisi mölyt mahassaan ja antaisi muiden elää omaa elämäänsä.
Suomen pitää tehdä kauppaa Venäjän kanssa, pidimme siitä tai emme. Kauppa on tärkeää. Itä-Suomen varuskuntien kuntoonsaattaminen ja rakentaminen korporaatiokommunistien ja vihervasemmistolaisen roskaväen jäljiltä on yhtä tärkeää. Kauppa ja itsenäinen puolustus pitää Suomen Suomena ja suomalaisilla. Korporaatiokommunistisen roskamedian rummuttamat homogeeniset höpisijät ovat yhtä iloinen ja tuottava asia kuin nälkävuodet, jollaiseksi Suomi on ajettu.
Quote from: Alaric on 14.05.2016, 18:51:23
Ihan näin btw, "seksuaalinen rappio" ja homostelu ei ole se suurin syy HIV:n leviämiseen Venäjällä. Suonensisäisten käyttöä ei tosiaan korjata kortsuilla.
http://www.independent.co.uk/news/world/europe/russian-hiv-cases-reach-record-high-of-over-a-million-a6828816.html (http://www.independent.co.uk/news/world/europe/russian-hiv-cases-reach-record-high-of-over-a-million-a6828816.html)
Quote57 per cent of Russians infected with the virus acquired it through drug use, with around 20 per cent of the country's large number of known drug users testing positive for the disease. Russia has the largest number of intravenous drug users in the world – 1.8 million of them, according to a 2012 Lancet study.
Niinpä niin, esim. Reutersin mukaan samasta aiheesta homoseksin kautta tarttui vain 1,5 % HIV:stä, mikä on kylläkin aivan täyttä hölynpölyä. Todellisuudessa ihmiset valehtelevat, mistä ovat sairautensa hankkineet. Tilastoinnissa pitää noita lukuja vertaillessa aina huomioida itäeurooppalainen kulttuuri. Tuohon päälle tietenkin huumeet.
Quote from: newspeak on 14.05.2016, 19:09:02

Niinpä niin eli kun ei tulokset miellytä, niin hölynpölyähän se ;) Sinulla ei ole tarjota vastaväitteeksi muuta kuin mutua. Minäkin uskon kyllä, että tuo homojen luku on todellisuudessa hieman suurempi, mutta kyllä se heteroseksinkin välityksellä leviää varsin mukavasti. Huumeidenkäyttäjät vaikuttavat olevan silti se pahin ongelma.
Näistä kiistely ei ole ehkä kovin hedelmällistä, jos vaan et usko noihin esitettyihin lukuihin.
QuoteSeikkaperäisen tutkimustyön jälkeen Gessenin arvio Putinista on tyly ja lyhyt.
– Hän ei ole laisinkaan kiinnostava. Hän on hyvin keskinkertainen.
Minua v*tuttaa tämä marginaalihörhöjen ylimielinen tapa vähätellä muiden ihmisten kiinnostavuutta. Gessenin mielestä Putin ei ole lainkaan kiinnostava, Tiina Rosenbergin mielestä Ruotsista tuli mielenkiintoinen vasta matuinvaasion myötä, Antti Holma on perustellut omaa erakkomaisuuttaan mm. sillä, että hänen mielestään muut ihmiset eivät ole kiinnostavia jne.
Kuvittelevatko taidehomot olevansa itse jotenkin häikäisevän mielenkiintoisia ja jännittäviä tyyppejä? Tässäpä ylimääräinen uutislähetys kaikille marginaali-ihmisille: poikkeava seksuaalinen suuntautuminen ja/tai boheemin taiteilijaelämän viettäminen EI TEE sinusta automaattisesti mitenkään erityisen jännittävää ihmistä!V*tuttaa tuollainen muiden ihmisten vähättelyyn perustuva oman hauraan marginaali-identiteetin pönkitys.
Quote from: Alaric on 14.05.2016, 19:23:52
Niinpä niin eli kun ei tulokset miellytä, niin hölynpölyähän se ;) Sinulla ei ole tarjota vastaväitteeksi muuta kuin mutua. Minäkin uskon kyllä, että tuo homojen luku on todellisuudessa hieman suurempi, mutta kyllä se heteroseksinkin välityksellä leviää varsin mukavasti. Huumeidenkäyttäjät vaikuttavat olevan silti se pahin ongelma.
Näistä kiistely ei ole ehkä kovin hedelmällistä, jos vaan et usko noihin esitettyihin lukuihin.
Minua miellyttää ainoastaan sellainen tutkimustulos, että HIV on onnistuttu kitkemään maailmasta. Perustan vastaväitteeni sille, että kulttuuri vaikuttaa siihen, mitä ihmiset kulloinkin sanovat riippumatta siitä onko heidän sanomansa totta vai ei. Lisäksi olen huomannut, ettei tieteentekijöiden juuri kannata sanoa länsimaissa homoista mitään kielteistä. Toisaalla taas homojen on eduksi vaieta omista asioistaan.
Voin toki uskoa lukuihin, mutta en niinkään ihmisiin lukujen takana. Johtunee koulutuksesta.
Tämä Masha Gessen on tyyppiesimerkki ihmisestä, joka ensin valehtelee, että Venäjällä vainotaan homoseksuaaleja ja sitten käyttää tätä väitettyä vainoa Putinin vastaiseen propagandaan. Mitään konkreettista näyttöä vainosta ei tämä Gessen esittänyt, koska näyttöä ei ole.
Sääntö "turvapaikanhakija valehtelee aina" pätee tässäkin tapauksessa.
Venäjällä kumottiin 1990-luvulla Neuvostoliiton aikainen laki, joka kielsi homoseksuaaliset teot. "Homopropagandan" kieltävä laki on voimassa, mutta sellainen oli Suomessakin 1990-luvulle asti eikä kukaan täysijärkinen sano, että Suomessa vainottiin homoseksuaaleja 1990-luvulla.
Sekään ei ole vainoa, jos homouden julkinen harjoittaminen on kielletty.
Quote from: Asra on 14.05.2016, 21:06:17
Sekään ei ole vainoa, jos homouden julkinen harjoittaminen on kielletty.
Mitä tarkoitat homouden julkisella harjoittamisella?
Siis kaikenlainen julkihomous..
Quote from: newspeak on 14.05.2016, 16:12:02
Quote from: Vaniljaihminen on 14.05.2016, 12:52:26
Yhtäkään Venäjän homoa ei näkynyt Raja-Joosepissa. Unohtivat varmaan tulla.
Ihan hyvä, etteivät tule tai siis jos tulevat, eivät hae turvapaikkaa.
Pengoin kuukausi sitten hieman migrin tilastoja ja laitoin mukaan taulukon, joka kuvaa myös venäläisten turvapaikanhakua Suomessa. Sen mukaan noin 200-300 venäläistä hakee Suomesta turvapaikkaa vuosittain: http://hommaforum.org/index.php/topic,112734.msg2258140.html#msg2258140
Venäläisethän tulevat maahan muita järjestelmiä käyttäen tuhansittain joka vuosi, minkä jokainen voi käydä todentamasta migrin sivuilta.
Hyysäri julkaisi viime vuoden tammikuussa tarinan kahdesta turvapaikkaa hakevasta venäläishomosta:
QuoteHeinäkuun 5. päivänä 2014 Naumov ja Kolesnikov kertovat tulleensa jumalanpalveluksesta kotiin ja nähneensä, kuinka asunnon ovi oli murrettu auki ja siihen oli ilmestynyt teksti "homo".
He näyttävät eteisestä videokuvaa, jossa näkyy runneltu ovi teksteineen.
Peloissaan olleet miehet keräsivät tärkeimmät tavaransa, kuten ikonit ja rikoksiin liittyvät asiakirjat, menivät hotelliin yöksi ja lähtivät ensimmäisellä mahdollisella lennolla Venäjältä.
Aeroflot vei heidät Tukholmaan 6. heinäkuuta, mistä viranomaiset siirsivät heidät syyskuussa Suomeen Konnunsuolle odottamaan turvapaikkapäätöstä.
http://www.hs.fi/kotimaa/a1422072193365
Mielenkiintoinen tarina pojilla, mutta Tukholman kautta Suomeen? Hätä ei tietenkään lue lakia, mutta sitä luulisi olevan luentevampaa hakea turvapaikkaa Ruotsista.
Ilta-Sanomissa ollu juttu mistä syistä Venäläiset/Venäjän kansalaiset hakevat vuosittain turvapaikkoja Suomesta;
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001021484.html
Aiheeseen liittyen uutisoitu mm.2014 seuraavanlaisesti;
http://yle.fi/uutiset/ihmisoikeusjarjesto_vakivalta_seksuaalivahemmistoja_vastaan_venajalla_lisaantynyt/7690673
http://yle.fi/uutiset/homoseksuaalit_pakenevat_venajalta_eurooppaan/7326713
Quote from: Taina on 16.05.2016, 04:02:09
Ilta-Sanomissa ollu juttu mistä syistä Venäläiset/Venäjän kansalaiset hakevat vuosittain turvapaikkoja Suomesta;
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001021484.html
Eli sen kymmenkunta homoa sieltä sitten tulee. Samaan aikaan turvapaikanhakijoiden määrä Venäjältä on jopa romahtanut.
Hieman asian vierestä, sattui eilen silmiin Iltalehden juttu irakilaisesta turvapaikanhakijahomosta Armanin ohjelmassa:
QuoteHaastateltu turvapaikanhakija kertoo, että Irakissa homoseksuaaleilla ei ole paikkaa yhteiskunnassa. Jopa heidän omat perheensä ovat heitä vastaan.
- Minun kohdallani kävi niin, että oma perheeni yritti tappaa minut. Samaan aikaan olin töissä homojen suosimassa baarissa, mistä pari tuttuani tapettiin.
http://www.iltalehti.fi/viihde/2016051621570041_vi.shtml
Nostan nyt tuon esille, koska aikaisemmin linkinttämässä Hesarin jutussa venäläiset homot väittivät samansuuntaista. Vaarallisia paikkoja nuo homobaarit.
Lieköhän Armanin haastattelema irakilainen sama henkilö kuin Amir 23, josta Yle kertoi viime marraskuussa?
http://yle.fi/uutiset/irakilainen_homo_joutuu_pelkaamaan_vastaanottokeskuksessa_suomessa/8453642
Se varmaankin on väistämätöntä, että myös Seta asettuu vokkimafiosojen joukkoon ruinaamaan rahaa. Kiihkomielinen suvakkijärjestöhän se on jo nyt.
hei mää keksin, mitäpä jos Suomen EI PIDÄ ottaa vainottuja homoja tänne, vaan Venäläisten pitää ruveta suvaitsemaan
hyvä juttu, saanko minäkin kirjoitukseni julkaista nyt Hesarissa?
^ Venäläisten asenteiden muuttaminen on myöskin suomalaisten tehtävä, kuten venäläisten ottaminen Suomeen. Ja venäläisillähän tarkoitetaan tietenkin tavallisia venäläisiä eikä mitenkään erityisesti epäsuotuisasti käyttäytyviä venäläisiä. Valkoinen heteromies se syyllinen tähänkin on.
Yleinen kansan ilmapiiri voi vaikuttaa jos niitä turvapaikanhakijoita tulee...
http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/valtaosa%20saksalaisista%20haluaa%20laheisemmat%20suhteet%20venajaan-49674
Quote
Tämä selviää Körber-säätiön TNS:llä teettämästä tutkimuksesta, jossa samat kysymykset esitettiin sekä saksalaiselle että venäläiselle satunnaisotannalla kootulle vastaajajoukolle.
Saksalaisista 78 prosenttia hyväksyy homoseksuaalisuuden.Venäjällä 94 on homovastaisia.
Tuossa BBC;n dokkari aiheesta;
http://www.dailymotion.com/video/x2nglma
Quote from: Ajattelija2008 on 14.05.2016, 10:25:51
Sotshin olympialaisten aikoihin Suomen media ja muukin pursusi väitteitä, että Venäjällä vainotaan homoseksuaaleja. Päätin selvittää englanninkielisestä mediasta, onko olemassa jotain konkreettista näyttöä asiasta. Ainoa, mitä löysin, oli että erään Pietarin homoklubin ovenkarmiin oli joku joskus ampuma-aseella ampunut, kuitenkaan aiheuttamatta vahinkoa.
Venäjällä siis ainoa konkreettinen todiste "homoseksuaalien vainosta" oli, että joku oli joskus Pietarissa ampunut homoklubin ovenkarmiin.
USA:ssa muslimimies tunkeutui homoklubiin viime viikonloppuna ja surmasi ampumalla 49 ihmistä.
Alkavatko USA:n homoseksuaalit hakea turvapaikkoja Suomesta? Eivät, koska "turvapaikanhakijat" hakevat aina todellisuudessa korkeampaa elintasoa. Venäjällä ei ole mitään systemaattista homoseksuaalien vainoa. Suomeen tulevat "turvapaikanhakijat" hakevat korkeampaa elintasoa.