QuoteSana on vapaa – neljä mielipidettä sananvapaudesta
Tänään vietetään kansainvälistä sananvapauden päivää. Media-alan toimijat muistuttavat, että vihapuhetta ja uhkailua on virheellistä perustella sananvapaudella. Yle allekirjoittaa toiveen vastuullisesta sanankäytöstä.
Kysyimme neljältä vaikutusvaltaiselta porilaiselta, miten he kokevat sananvapauden.
Kansanedustaja Laura Huhtasaari:
Mielipiteen-, ajatuksen- ja sananvapaus ovat aika lailla samoja asioita. Jos et voi sanoa joitakin asioita, et saa ilmapiirin mukaan ajatella niin eikä sinulla saa olla sellaisia mielipiteitä.
On hyvä muistaa, että myös väärässä mielipiteessä voi olla jokin määrä totuutta. Aina kun on jokin mielipide tai asia, se pitää voida haastaa.
Usein vastakkaiset mielipiteet antavat täyden kuvan asiasta. Meidän ei missään nimessä pidä pelätä kilpailevia mielipiteitä. Ne tarkoittavat sitä, että yritämme päästä mahdollisimman lähelle totuutta. Sananvapaus ei tarkoita sitä, että on tarkoitus johtaa harhaan. Se tarkoittaa sitä, että on oikeus olla mieltä ja löytää totuus.
Porin entinen apulaiskaupunginjohtaja Aulis Laaksonen:
Sananvapaus on oikeastaan kaiken yhteiskunnan keskeisen toiminnan perusta. Se on kansanvallan edellytys ja hyvä sananvapauden toteutuminen ja kehittyminen vie tätä yhteiskuntaa todennäköisesti kaikkein parhaiten eteenpäin.
Sananvapaus ei ole pelkästään sitä, että voit esittää mielipiteesi kenenkään sitä estämättä tai ennakolta korjaamatta. Se on myös vastuu siitä, että se johtaa vuoropuheluun. Se on vastuu siitä, että se mitä sanot, sitä myös kuunnellaan ja sitä arvioidaan.
Vuoropuhelu on asia, joka tulisi ottaa vakavasti. Nyt kun katsoo esimerkiksi meidän hallituksen ja ehkä paikallisenkin kehittämistyön askeleita ja polkua, kyllä siinä tarvitaan myös meidän kaikkien myötävaikutusta, mielipiteitä ja hyviä ajatuksia. Siinä mielessä tätä vuoropuhelua pitäisi kehittää.
Maahanmuuttaja Nusrat Habib:
Sananvapautta käytetään joskus väärin. Vihapuhe on ollut yleistä Suomessa viime vuosien aikana. Nykyisessä Suomessa on monikulttuurinen ilmapiiri ja meidän tulisi miettiä, miten ylläpitää yhteiskunnan rauhaa.
Rauha syntyy aina suvaitsevaisuudesta. Meidän pitää kunnioittaa toisten ajatuksia ja mielipiteitä. Sananvapaus on tärkeä, mutta sitäkin tärkeämpiä ovat rauha ja ihmisten tunteet. Meidän tulisi muistaa, että rakkautta kaikille, vihaa ei kenellekään.
Teatterinjohtaja Kai Tanner:
Sananvapaus on tärkeä ja merkittävä asia ja ehkä me pidämme sitä liikaa itsestäänselvyytenä. Asia, johon toivoisin kiinnitettävän huomiota on vastuullisuus, eli se mitä me päästämme ulos suustamme. Vastuullinen puhe.
Monta kertaa olen herännyt ja havahtunut siihen, että vitsin varjolla heitämme aika törkeää ja ronskiakin pilaa vähemmistöistä ja muista ihmisistä.
Itse olen joutunut tällaisen käytöksen kohteeksi nuorempana voin sanoa, että tuntui silloin hienolta saada huomiota, mutta vasta jälkeenpäin olen tajunnut, mitä se huumorin varjolla mollaaminen on tehnyt. Esimerkiksi minut se on kasvattanut siihen, että opin häpeämään itseäni ja sitä taustaani, mitä olen. Ja tämä kaikki tehtiin huumorin varjolla.
http://yle.fi/uutiset/sana_on_vapaa__nelja_mielipidetta_sananvapaudesta/8853623?origin=rss
Ylen käsitys vastuullisesta journalismista on se, että luodaan valheellinen mielikuva korkeasti koulutetuista syyrialaispakolaisista sekä kirjoitetaan nyyhkytarinoita hukkuvista syyrialaislapsista. Todellista vastuullisuutta olisi kertoa asiat niin kuin ne ovat.
Eli toisin sanoen yhteiskuntarauhan nimissä on parempi olla sanomatta että profeetta Muhammed oli pedofiili tai että Islam on paska uskonto. Joku saattaa hermostua ja vähän katkoa kaulaa, yhteiskuntarauhahan siitä järkkyy. Ei sanota mitään epämiellyttäviä totuuksia. Ollaan ihan hissukseen vaan kaikesta. Ettei vaan kukaan loukkaantuisi mistään. Parempaa elämää on sellainen, missä aina kun tulee vastaan joku rikastuttava tapaus, pidetään mölyt mahassa ja kävellään ikään kuin kananmunankuorilla. Varotaan sanomasta mitään mikä voisi vähääkään olla loukkaavaa. Ai että tulee kanssakäyminen erilaisten ihmisten kanssa olemaan ihanata.
Teatterinjohtaja Kai Tanner:
"Monta kertaa olen herännyt ja havahtunut siihen, että vitsin varjolla heitämme aika törkeää ja ronskiakin pilaa vähemmistöistä ja muista ihmisistä."
Juutalaisvitsi vs. Muslimivitsi, vain toinen on rasismia Suomessa.
Quote from: koli on 03.05.2016, 12:40:18
Quote from: YLEKysyimme neljältä vaikutusvaltaiselta porilaiselta, miten he kokevat sananvapauden.
Tätä
kokemista taas!
Sananvapaus on määrittely- ia tulkintakysymys, mutta kyllä se kestää "kokemisenkin", ionka tarkoitus näyttäisi olevan levittää termin määrittelyä "harmaalle" alueella, vihaiseen puheeseen, ioka on laillista, ia siis
valkoisella alueella.
Taitaa olla sananvastuun päivä. Eihän jutussa juuri muusta puhuta kuin vastuusta, mitä sanoa.
Quote from: Nusrat HabibNykyisessä Suomessa on monikulttuurinen ilmapiiri
100% naamapalmu-materiaalia jälleen kerran.
Quote from: Nusrat HabibRauha syntyy aina suvaitsevaisuudesta.
Irvokasta että muslimimaahanmuuttaja kertoo meille rauhasta ja suvaitsevaisuudesta.
Quote from: Nusrat Habib on 03.05.2016, 13:47:51
Rauha syntyy aina suvaitsevaisuudesta.
Milloin alatte suvaita meitä vääräuskoisia?
Quote from: Nusrat Habib on 03.05.2016, 13:47:51
Rauha syntyy aina suvaitsevaisuudesta.
Esim Pariisin ja Brysselin iskut olivat jotain, jota sopi odottaakin kun ei oltu riittävän suvaitsevaisia?
Yllättäen muslimimamu on taas ensimmäisenä rajoittamassa suomalaisten sananvapautta. >:(
Ei Suomessa ole monikulttuurista ilmapiiriä. Kyse on matuttajien levittämästä harhasta. Suomalaiset ovat edelleen suomalaisia ja erottavat loiset ja rikolliset omasta kansastaan, vaikka rikolliset pyrkivätkin hallitsemaan kansaamme.
Quote from: Teaparty on 03.05.2016, 14:46:16
Yllättäen muslimimamu on taas ensimmäisenä rajoittamassa suomalaisten sananvapautta. >:(
Ja vielä yllättävämpää on se että YLE antaa palstatilaa muslimimamulle :roll:
QuoteSana on vapaa – neljä mielipidettä sananvapaudesta
Maahanmuuttaja Nusrat Habib:
Sananvapautta käytetään joskus väärin. Vihapuhe on ollut yleistä Suomessa viime vuosien aikana. Nykyisessä Suomessa on monikulttuurinen ilmapiiri ja meidän tulisi miettiä, miten ylläpitää yhteiskunnan rauhaa.
nusrat tässä sekoittaa vihaisen puheen vihapuheeseen, tyypillistä koska vihaisuus kohdistuu nusratiin itseen ja nusratin kulttuuriin.
Suomessa ei tule ikinä vallitsemaan monikulttuurinen ilmapiiri, siinä mielessä mitä tässä tarkoitetaan.
Suomalaiset ei vaan sitä paskaa hyväksy, eikä niitä jotka sitä yrittää keittiön kautta tänne väkisin työntää.
QuoteSana on vapaa – neljä mielipidettä sananvapaudesta
Viides jouduttiin sensuroimaan sopimattomana - rikosta tutkii poliisi.
Quote from: Blanc73 on 03.05.2016, 13:47:51
Quote from: Nusrat HabibNykyisessä Suomessa on monikulttuurinen ilmapiiri
100% naamapalmu-materiaalia jälleen kerran.
Quote from: Nusrat HabibRauha syntyy aina suvaitsevaisuudesta.
Irvokasta että muslimimaahanmuuttaja kertoo meille rauhasta ja suvaitsevaisuudesta.
Kun muistaa että monikulttuuri ja suvaitsevaisuus tarkoittavat suomalaisessa liturgiassa monomaanista islamin myötäilyä asia aukeaa hieman. Kun tämän päälle muistaa että muslimien mielestä rauha ei vallitse ilman islamin ylivaltaa, Nusrat Habibin kommentit alkavatkin olla loogisia. Mitään ei-muslimien kannalta positiivista niissä ei kuitenkaan ole. Islam ei ole valtajärjestelmänä millään tapaa sananvapauden tai edes ihmisoikeuksien ystävä. Sen ainoa tarkoitus on huolehtia omasta valtapositiostaan.
Vähemmän yllättävästi taikamieheen uskova etnoretardi ja äärivasuri kannattavat sananvapauden poistamista.
Quote from: Teaparty on 03.05.2016, 14:46:16
Yllättäen muslimimamu on taas ensimmäisenä rajoittamassa suomalaisten sananvapautta. >:(
Eihän heille tarvitse mitään edes vastata, kun ei heillä ole mitään asiaakaan. Koulutus ja sivistys eivät ole sama asia.
Ainoa sivistynyt muslimi täällä tuntuu olevan Asra, hänkin kantasuomalainen.
Ei matujen kanssa kannata yrittää keskustelua, kun he itse eivät edes ymmärrä mistä on puhe. Mitään vastaamisvelvollisuutta ei ole.
Onko "maahanmuuttaja" nykyään ammatti, arvo tai titteli?
Hei, ValtaMedian Oikein Tiedostavat (:flowerhat:) sananvapauden käyttäjät!
Tiedoksenne kauhuksenne, että luen säännöllisesti MV-lehteä. Kysyisin, mitkä seuraavista uutisista
1. Olette itse julkaiseet?
2. Ovat valheellisia tai yhteiskunnallisesti merkityksettömiä, jos ei julkaisemista ole tehty...?
Valtamedia sensuroi "rasisminvastustajan" väkivaltatuomion
http://mvlehti.net/2016/05/27/valtamedia-sensuroi-rasisminvastustajan-vakivaltatuomion/
Mellakat aiotaan lopettaa Borlängessä esittämällä teatteria mellakoitsijoille
http://mvlehti.net/2016/05/27/mellakat-aiotaan-lopettaa-borlangessa-esittamalla-teatteria-mellakoitsijoille/
Shariapoliisit oikeuteen Saksassa
http://mvlehti.net/2016/05/11/shariapoliisit-oikeuteen-saksassa/
Vastuutonta vihapuhetta? :roll: