Quote from: Hämeenkaiku
Kotouttamiseen 20 miljoonaa lisärahaa: Yli 10 000 turvapaikanhakijaa saamassa oleskeluluvan
Työ- ja elinkeinoministeriö vauhdittaa oleskeluluvan saaneiden siirtymistä vastaanottokeskuksesta alueen kuntiin ja tarvittaessa työ- ja elinkeinotoimistojen asiakkaiksi. Lisäksi kotoutumiskoulutusta uudistetaan. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksille on jaettu koulutukseen 20 miljoonaa euroa lisärahaa.
Työ- ja elinkeinoministeriö ohjeisti ELY-keskuksia ja TE-toimistoja maahanmuuttajien alkuvaiheen palveluista ja päätti rahanjaosta keskiviikkona. Ohjeistuksen tavoitteena on luoda valtakunnallisesti yhtenäinen toimintamalli kotoutumisen alkuvaiheeseen.
- On odotettavissa, että yli 10 000 turvapaikanhakijaa saa oleskeluluvan, muuttaa kuntiin ja tulee TE-toimiston palveluiden piiriin tänä vuonna.
Oleskeluluvan saaneet ohjataan ELY-alueen kuntiin
Tavoitteena on, että oleskeluluvan saavat asettuisivat pääsääntöisesti sen ELY-alueen kuntiin, jossa vastaanottokeskus sijaitsee. Kun oleskeluluvan saaneet asettuvat ympäri Suomen, heille pystytään turvaamaan mahdollisimman hyvin alkuvaiheen palvelut. ELY-keskukset vastaavat alueillaan kuntiin ohjaamisesta.
Vastaanottokeskuksesta kuntaan ja TE-palveluihin siirtymisen tulisi tapahtua samanaikaisesti, mikä on uusi toimintatapa. Oleskeluluvan saanut voi rekisteröityä TE-toimiston asiakkaaksi jo vastaanottokeskuksessa. TE-toimisto pyrkii ottamaan oleskeluluvan saaneen lähtökohdat huomioon niin, että henkilö ohjataan sinne, missä on sopivaa työtä tai koulutusta tarjolla.
Uudet koulutusmallit heti käyttöön
Työ- ja elinkeinoministeriö ja Opetushallitus valmistelivat maaliskuussa kotoutumiskoulutuksen uudet, vaihtoehtoiset toteutusmallit. Niiden mukaan koulutus on entistä joustavampaa ja yksilöllisempää. Koulutuksen on tarkoitus nykyistä vahvemmin tukea maahanmuuttajalla jo olevaa osaamista.
Kotoutumista nopeuttaa, että oleskeluluvan saanut voi aloittaa kotoutumiskoulutuksen orientoivalla jaksolla jo vastaanottokeskuksessa. Tämän jälkeen koulutus toteutetaan mahdollisuuksien mukaan jopa pääosin ammatillisesti suuntautuneena koulutuksena, jolloin kielen ja yhteiskuntatietouden opiskelu tapahtuu koulutuksen lomassa.
ELY-keskukset ja TE-toimistot alkavat välittömästi soveltaa kotoutumiskoulutuksen uusia toimintamalleja koulutuksen hankinnassa. Tämä kannustaa koulutuspalvelujen tuottajia kehittämään uusia, joustavampia koulutusmalleja.
Työ- ja elinkeinoministeriö jakoi ELY-keskuksille kotoutumiskoulutukseen yhteensä 20 miljoonaa euroa
Uusimaa 7 540 000
Varsinais-Suomi 1 370 000
Satakunta 480 000
Häme 1 270 000
Pirkanmaa 1 580 000
Kaakkois-Suomi 1 230 000
Etelä-Savo 340 000
Pohjois-Savo 510 000
Pohjois-Karjala 440 000
Keski-Suomi 940 000
Etelä-Pohjanmaa 500 000
Pohjanmaa 1 200 000
Pohjois-Pohjanmaa 1 300 000
Kainuu 300 000
Lappi 1 000 000
Nyt jaetut rahat ovat osa vuosittaisia työllisyysmäärärahoja, joista suurin osa jaettiin tammikuussa 2016. Osa kotoutumiskoulutukseen käytettävistä rahoista jätettiin silloin jakamatta, koska ei ollut selvää, miten pakolaiset sijoittuvat alueille.
Lähde: Hämeenkaiku (http://www.hameenkaiku.fi/viikko-hame/kunta-ja-palvelut/kaikki/31436-kotouttamiseen-20-miljoonaa-lisarahaa-yli-10-000-turvapaikanhakijaa-saamassa-oleskeluluvan-2016-04-13)
En löytänyt tätä uutista Hommasta. Mode voi poistaa, jos tämä käsitelty jossain muualla.
10 000 turvapaikanhakijaa, elinkaarikustannus miljoonan verran.
Kymmenen miljardin kulut tuosta laumasta.
Puhumattakaan siitä kaikesta jota ei voi rahalla mitata.
Unelmoiminen on kallista, enää ei riitä että laihduttaa bull mentulan opeilla 40 kiloa kahdessa kuukaudessa ja vetää tanssitunnin paikallisella salilla.
Quote from: ISO on 14.04.2016, 17:42:09
10 000 turvapaikanhakijaa, elinkaarikustannus miljoonan verran.
Kymmenen miljardin kulut tuosta laumasta.
Älä nyt vielä innostu. Kyseessä on taas kusetus. !0 000 turvista tarkoittaa 10 000
ensimmäistä. Muut saavat oleskeluluvan myöhemmin. Vai luuletko, että poistuvat Suomesta?
Ja sitten alkaa se kuuluisa perheenyhdistäminen, eli Cai-Göran maailmalle vaan kerjäämään lisää lainaa kun vielä saadaan.
Tuleepahan runsain mitoin halpaa työvoimaa mm. rakennusalalle, sillä eurovaluutassa säilyminen edellyttää sisäistä devalvaatiota.
Quote from: Titus on 14.04.2016, 17:43:47
Tervetuloa ! Meillä on varaa !
Kutsukaa koko muumin suku samalla !
Ja kutsuvathan ne. Muu olisi epäinhimillistä.
Eikä lopullinen määrä tule olemaan 10 000. Jos ei joku vapaaehtoisesti poistu, niin vaikea on saada väkisinkään lähtemään, mikäli ei kukaan halua ottaa vastaan.
Joka vuosi tulee tietysti sitten uutta jengiä, koska päättäjien mukaan aika entinen ei koskaan enää palaa ja tämä on uusi normaali. Opetellaan uimaan!
Myönnettyjen oleskelulupien määrät edellisinä vuosina:
2010: 248
2011: 245
2012: 266
2013: 480
2014: ?
2015: ?
2016: 10.000
Vuonna 2010 Suomeen saapui yhteensä 4018 turvapaikanhakijaa.
Vuonna 2011 Suomeen saapui yhteensä 3088 turvapaikanhakijaa.
Vuonna 2012 Suomeen saapui yhteensä 3129 turvapaikanhakijaa.
Vuonna 2013 Suomeen saapui yhteensä 3238 turvapaikanhakijaa.
Vuonna 2014 Suomeen saapui yhteensä 3651 turvapaikanhakijaa.
Vuonna 2015 Suomeen saapui yhteensä 32 500 turvapaikanhakijaa.
Lähde: Pakolaisneuvonta (http://www.pakolaisneuvonta.fi/index_html?lid=38&lang=suo)
^ Muutaman vuoden päästä juuri kukaan ei muista, että oleskeluvan vuosittain saavia olisi koskaan edes ollut vähemmän kuin 10 000 + perheenyhdistämiset päälle. Tästä muotoutuu hiljalleen ns. uusi normaali. Joku rasisti saattaa toki netissä muistutella asiasta, mutta se tuomitaan nopeasti ja yksimielisesti vihapuheeksi.
Quote from: Aksiooma on 14.04.2016, 18:02:19
Myönnettyjen oleskelulupien määrät edellisinä vuosina:
2010: 248
2011: 245
2012: 266
2013: 480
2014: 353
2015: 251
2016: 10.000
Vuonna 2010 Suomeen saapui yhteensä 4018 turvapaikanhakijaa.
Vuonna 2011 Suomeen saapui yhteensä 3088 turvapaikanhakijaa.
Vuonna 2012 Suomeen saapui yhteensä 3129 turvapaikanhakijaa.
Vuonna 2013 Suomeen saapui yhteensä 3238 turvapaikanhakijaa.
Vuonna 2014 Suomeen saapui yhteensä 3651 turvapaikanhakijaa.
Vuonna 2015 Suomeen saapui yhteensä 32 500 turvapaikanhakijaa.
Lähde: Pakolaisneuvonta (http://www.pakolaisneuvonta.fi/index_html?lid=38&lang=suo)
Lisäsin tuohon vuosille 2014 ja 2015 myönnetyt oleskeluluvat siten kuin ne on migrin sivujen taulukoista otettu Pakolaisneuvonnan sivuilla kohtaan "oleskelulupa, muut perusteet". Myönteiset päätökset kaikissa kategorioissa olivat (2013) 1827, (2014) 1346 ja (2015) 1879.
http://www.migri.fi/tietoa_virastosta/tilastot/turvapaikka-_ja_pakolaistilastot
Quote from: Kaupunkisuunnittelija on 14.04.2016, 17:51:58
Quote from: ISO on 14.04.2016, 17:42:09
10 000 turvapaikanhakijaa, elinkaarikustannus miljoonan verran.
Kymmenen miljardin kulut tuosta laumasta.
Älä nyt vielä innostu. Kyseessä on taas kusetus. !0 000 turvista tarkoittaa 10 000 ensimmäistä. Muut saavat oleskeluluvan myöhemmin. Vai luuletko, että poistuvat Suomesta?
Kukaan ei poistu, jollei halua. Ja kohta alkaa uusi tulva. Niistäkään ei tulla poistamaan ketään.
Quote from: Aksiooma on 14.04.2016, 18:02:19
Myönnettyjen oleskelulupien määrät edellisinä vuosina:
2010: 248
2011: 245
2012: 266
2013: 480
2014: ?
2015: ?
2016: 10.000
Lähde: Pakolaisneuvonta (http://www.pakolaisneuvonta.fi/index_html?lid=38&lang=suo)
Sinulla on tainnut mennä vähän käsitteet sekaisin. Nuo ottamasi luvut ovat yksi kategoria myönteisiä päätöksiä, joita siis ennustellaan tälle vuodelle tulevan kaikkiaan 10 000.
Kokonaisuudessaan oleskeluluvat turvapaikkahakemusten perusteella olisivat näin:
2010: 1784
2011: 1271
2012: 1601
2013: 1827
2014: 1346
2015: 1879
2016: n. 10 000
Vuosien 2010-2015 yhteismäärä 10533 eli siis tänä vuonna veikkaillaan myönteisiä päätöksiä saman verran kuin kuutena edellisenä vuotena yhteensä.
Tosin tuokin kertoo vain osatotuuden, noihin pitäisi sitten vielä lisätä humanitäärisen oleskeluluvan saaneiden perheenyhdistämiset.
Miksi muumissa ne on saaneet oleskeluluvan? Miksi? Ei noille pitäisi myöntää, kuin hetkellinen lupa olla maassa jos sitäkään. Parakkimajoitus eikä mitään rahaa. Ruokaa pitäisi antaa vain jos tekisivät päiväohjelmansa eli siivoaisivat, tekisivät ruoat ja eläisivät siivosti. Pienestäkin rikkeestä säilöön odottamaan maastapoistoa.
Loppuisi nopeasti trafiikki.
Ensin puhuttiin alle 10 000, nyt puhutaan yli 10 000, ja kohta puhutaan jopa yli 15 000, ja lopulta mainitaan, että oleskeluluvan sai yli 20 000. :)
Ai niin, turvapaikkahakemukset yhteensä (suluissa myönteiset/kielteiset/rauenneet) sekä ensisijainen turvapaikka erotuksena toissijaisesta, humanitaarisesta ja muista suojelupäätöksistä:
2000: 3637 (467/2121/1049) --> 9*
2001: 2165 (813/1045/307) --> 4
2002: 3334 (591/2312/431) --> 14
2003: 3320 (494/2443/383) --> 7
2004: 4764 (800/3418/546) --> 29
2005: 3439 (597/3472/370) --> 12
2006: 2386 (618/1481/287) --> 38*
2007: 1956 (860/961/135) --> 68
2008: 1995 (785/1011/199) --> 89
2009: 4335 (1373/2568/394) --> 116*
2010: 5837 (1784/3428/624) --> 181
2011: 3567 (1271/1890/406) --> 169
2012: 3780 (1601/1738/441) --> 553*
2013: 4055 (1827/1903/325) --> 556
2014: 3706 (1346/2050/310) --> 501
2015: 7466 (1879/1307/3186/tutkimatta jätetyt 1094) --> 1112*
2016: 5426 (1352/972/1239/tutkimatta jätetyt 1239) --> 894
Kuten kaikki varmaan huomaavat taulukoista, taulukointia muutettii migrillä viime vuonna. Lähes kaikki tutkimatta jättämiset ovat Dublin-tapauksia, jotka aikaisemmin tilastoitiin kielteisten päätösten alle. Vuosituhannen vaihteen jälkeen Dublinia ei käytetty yhtä paljon kuin lähivuosina ja yleisin kielteinen päätös vuonna 2000 ollut "ilmeisen perusteeton". 2016 on maaliskuun loppuun mennessä kirjattuja, vaikka jotkut saattavat omasta mielestään ehkä elääkin jo tulevaisuudessa.
Eipä yllätä, että ihmisillä menee noiden kanssa lukemat sekaisin.
EDIT: lisätty täsmennyt Dublin-menettelystä sekä turvapaikkatilastot 2000-2009, koska alkoi kiinnostamaan. Tilastoinnin ilmeisimmät muutosvuodet merkitty tähdellä.
Muistavatkohan ELY-keskuksen tytöt ja pojat mainita kunnille että jos ottaa 10 niin voikin saada 50 kun perheenyhdistämiset sossun asiakkaaksi on tehty?
Muistavatkohan ELY-keskuksen tytöt ja pojat mainita kunnille että jos ottaa 100 niin voikin saada 500 kun perheenyhdistämiset sossun asiakkaaksi on tehty?
Muistavatkohan ELY-keskuksen tytöt ja pojat mainita kunnille että jos ottaa 500 niin voikin saada 2500 kun perheenyhdistämiset sossun asiakkaaksi on tehty?
Jokaisen kunnan pitäisi kieltäytyä ottamasta vastaan yhtäkään ennenkuin heille on kerrottu että kuinka monta tulee perheenyhdistämisten kautta ja perheenyhdistämisen kautta tulevat pitäisi lukea mukaan kunnan ottamiin eli jos on luvattu ottaa 50 niin tämä 50 PITÄÄ SISÄLLÄÄN perheenyhdistämiset eli kunta suostuu ottamaan vain 10 kappaletta jos on tiedossa että he tuovat perheenyhdistämisinä 40 lisää.
Ovatkohan persujen kuntapoliitikot hereillä vai unessa?
Sama kysymys järkeville kokoomuslaisille (ei-stubbilaiset), järkeville keskustalaisille ja niille harvoille demareillekin jotka eivät ole yhtä sekaisin kuin useimmat demarit.
Edellinen vielä käyrinä ja jotkut virheet korjattuina.
EDIT: Koska vuoden 2016 lukemat perustuivat maaliskuun tietoihin, lukuja korjattu väärinkäsitysten välttämiseksi käyttäen hyväksi huipputieteellistä neljällä kertomista. Uusi "ennuste" viittaisi siihen, että edellisvuoden hakemuksia ynnälläillään vielä ensi vuonnakin.
Järkyttävä määrä, katastrofaalista. Eikös juhlapaikanhakijoista 80% ole juuri niitä vastenmielisiä irakilaisia geelitukkia? Tervetuloa elintasopakolaiset kuppaamaan Suomea :facepalm: :facepalm:
QuoteOn odotettavissa, että yli 10 000 turvapaikanhakijaa saa oleskeluluvan
Mielenkiintoinen sanavalinta. Onko määrät lyöty lukkoon jo ennen kuin edes kaikkia ahmedien satutarinoita ja valheita on kuunneltu haastatteluissa? Migrin tietäen se ei olisi mahdotonta.
Kuppaamiseen saattaa tulla tätät menoa esteitä: http://www.verkkouutiset.fi/politiikka/alexander%20stubb%20komissio%20kirje%20julkinen%20talous-49135
Arvelen että olemme julkisensektorin ja velan kohdalla lähellä vedenjakajaa. Pakolaisten määrä on se tekijä joka saattaa nopeasti muuttaa julkisen sektorin kulut liian suuriksi, jolloin meiltä vaaditaan EU:n puolelta leikkauksia. Leikkauksia nimenomaan julkisesta sektorista. Tästä esimerkkinä Kreikka.
Sinällään mielenkiintoista että esim. ''Aallon'' irtisanomiset tulivat sopivasti vähentämään julkistasektoria yhtä aikaa pakolaiskriisin kanssa.
On aivan selvää että maahan jäävien määrä on yli kaksinkertainen. Tähän päästään vähentämällä tulleiden määrästä ne pari tuhatta kovasti uutisoitua hakemuksen perujaa ja jokunen vapaaehtoisesti kotiinsa palannut.
Kaikki muut jäävät. Saan tuosta yli 25 000 helposti. Plus oheisvahingot eli perheet. Ja raja vuotaa. Vaikka tulijoita ei olisi kuin yksi päivässä, se on miltsi pois köyhiltä (ja) veronmaksajilta.