Quote
Oleskeluluvan saaneille osaamiskeskus pikavauhtia Helsinkiin – malli Ruotsista
Helsinkiin perustetaan vielä tämän kevään aikana kotoutumista tukeva osaamiskeskus.
Keskuksen perustamisesta vastaa Helsingin kaupunki, joka suunnittelee keskusta yhdessä Uudenmaan TE-toimiston kanssa.
– Osaamiskeskuksen tavoite on yhdistää valtion ja kuntien kieli- ja ammatillinen koulutus, jotta kielitaidottomalle löytyisi väylä päästä sekä opintoihin että työhön. Näin toteaa maahanmuutto- ja työllisyysasioiden päällikkö Ilkka Haahtela kaupungin elinkeino-osastolta.
Osaamiskeskuksen tarkoituksena on tukea oleskeluluvan saaneiden ammatillista koulutusta sekä suomen ja ruotsin kielen opetusta.
Ongelmaksi on tällä hetkellä koettu liian pitkään kestävä opintopolku, joka alkaa ensin kielikoulutuksella jatkuen sen jälkeen ammatillisiin tai täydentäviin opintoihin.
Osaamiskeskuksessa opinnot alkaisivat samaan aikaan.
Hanke nytkähti eteenpäin viime viikolla, kun kaupunginhallitus myönsi kymmenen miljoonan euron kotoutumiseen tarkoitetusta potista 7,5 miljoonaa euroa osaamiskeskus-pilotin käynnistämiseen.
Kaupunki etsii parhaillaan keskukselle tiloja. Aikataulusta johtuen tiloja saattaa olla vaikea löytää, mutta ensitiloiksi kävisi vaikka jonkun oppilaitoksen tilat.
–Tilojakin tärkeämpää on, että saamme toiminnan pyörimään. Toimintaa on mahdollista aloitella myös liikkuvilla työpareilla.
Mallia Helsinkiin perustettavasta osaamiskeskuksesta on haettu muun muassa Tukholmasta.
Osaamiskeskus on opinto- ja kielikoulutuspolkujen yhdistämisessä vasta alkua.
Muutaman vuoden kuluttua Helsinkiin perustetaan "International House", jolle on myönnetty jo hankerahoitus valtiolta.
– Tavoitteena on saada palveluita vielä laajemmin kuten muun muassa mentoreita eri yrityksistä ja juridista tukea sekä työntekijälle että työnantajalle, Haahtela kertoo.
"Kansainvälisen Talon" toimipaikka tulee olemaan Helsingissä, mutta toiminnassa ovat mukana myös Espoo ja Vantaa.
Aikuisten maahanmuuttajien kielitaidon arviointikeskus Testipiste kartoitti alkuvuonna opetus- ja kulttuuriministeriön toimeksiannosta turvapaikanhakijoiden koulutustaustaa, työhistoriaa sekä luku- ja kirjoitustaitoa. Kartoituksessa haastateltiin 1 004 turvapaikanhakijaa 32 maasta.
Tiedot julkaistiin viime viikolla.
Vastaajista noin puolella oli lukio-opintoja. Ammatillisia opintoja oli 14 prosentilla, eniten rakennus- ja teollisuusalalta. Korkeakouluopintoja oli 27 prosentilla. 16 prosenttia ilmoitti suorittaneensa tutkinnon. Seitsemällä prosentilla ei ole koulutustaustaa lainkaan.
http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/377973-oleskeluluvan-saaneille-osaamiskeskus-pikavauhtia-helsinkiin-malli-ruotsista
Ruotsi onkin onnistunut niin hyvin maahanmuuttopolitiikassa ja tulijoiden kotouttamisessa...
Mielenkiinnolla odotan mitä osaaamista käytännössä löytyy.
Tästäkin tulee Kuona & Co tyyppisille lypsäjille taas yksi uusi rahasampo.
:facepalm:
Tämä on nyt saivartelua, mutta olkoot:
Miksi osaamiskeskus? Oppimiskeskus tai opiskelukeskus olisi oikea nimi, koska opiskelemaan sinne kai mennään, ei jo valmiiksi osaamaan. Ei osaajan tarvitse opetella jotain koko ajan.
Suomessa on jo olemassa ammattiopistot, kurssikeskukset, ammatti-ja korkeakoulut yms. mutta ei yhtään osaamisopistoa valtakieltä taitavaille kanta-asukeille. Yliopistokin on opisto, mikseii yliosaamo?
Tosin, juuri uutisoitiin, kuinka kohderyhmä on hyvin korkeasti koulutettua suurimmalta osin, vaikka tarvitsevat silti sen seitsemänsataa oppia ja opastusta milloin mihinkin.
Quote
Oleskeluluvan saaneille osaamiskeskus pikavauhtia Helsinkiin – malli Ruotsista
Osaamattomista on vaikea saada kasaan osaamiskeskusta.
Keskuksesta tulee osaamattomuuskeskus.
Ruotsin mallilla ei taida kannattaa kotouttaa, sillä on nimittäin epäonnistuttu Ruotsissa, pahasti.
Osaamiskeskus, jossa huippuosaajat opettelevat ensin lukemaan ja kirjoittamaan.
Malli Ruotsista, jonka esimerkkiä seuraamalla kaikki mahdollinen menee pieleen? :facepalm:
Quote from: ISO on 25.03.2016, 11:04:39
Quote
Oleskeluluvan saaneille osaamiskeskus pikavauhtia Helsinkiin – malli Ruotsista
Osaamattomista on vaikea saada kasaan osaamiskeskusta.
Keskuksesta tulee osaamattomuuskeskus.
Ruotsin mallilla ei taida kannattaa kotouttaa, sillä on nimittäin epäonnistuttu Ruotsissa, pahasti.
Siitä tulee SAAMISKESKUS, niille iilimadoille jotka imuroivat veronmaksajien rahat "ihmisoikeuksien" ja "kansainvälisten sopimuksien" varjolla liiveihinsä.
Tuo koulutustaustaa selvittävä kyselyhän on herättänyt paljon skeptisyyttä, ei kai ne oikeasti tolta pohjalta ala suunnittelemaan jatkokoulutusta.
Maleskelukeskus.
Maksajana Suomen kansa, hyödynsaajina vokkiparonit ja mokuvirkamiehet.
Kannattaa sijoittaa poliisiaseman viereen, kun lukutaidosta on kuitenkin kunniakansalaisilla laajempi käsitys.
Quote from: MW on 25.03.2016, 11:37:12
Siitä tulee SAAMISKESKUS, niille iilimadoille jotka imuroivat veronmaksajien rahat "ihmisoikeuksien" ja "kansainvälisten sopimuksien" varjolla liiveihinsä.
Myös muuta saamista tulee mieleeni (viittaus paljastuneisiin seksisuhteisiin VOKeissa).
Näitä projekteja tulemme näkemään jatkossakin. Idealisteille pikku puuhastelua, kanelipullakahvittelujen lomassa. Tuloksellisuudella ja työn hyödyllisyydellä/hyödyttömyydellä ei merkitystä. Onnittelen veronmaksajaa! :P
Osaamiskeskus?
Jos ne niin osaavia ovat, niin menisivät sitten laittamaan kotimaissaan asiat kuntoon.
Passaamiskeskus siitä kuitenkin tulee, kaikki tehdään osaaville passattaville valmiiksi eteen.
Ylellä ollut myös uutinen tästä. Muuten samoja tietoja mutta lisänä:
QuoteUudessa osaamiskeskuksessa kartoitetaan taitojen ja koulutuksen lisäksi muun muassa tarve kuntoutukseen. Monilla sodan jaloista paenneilla on myös traumoja jotka vaativat hoitoa ja hoitamattomana estävät osaltaan kotoutumista.
Saattepa nähdä että näitä traumoja löytyy runsaasti, ja jos ei löydy niin laitetaan löytymään, työllistävä vaikutus, valde maksaa, ei keltään pois, nähkääs.
Yle 21.3.2016 (http://yle.fi/uutiset/helsinki_satsaa_rajusti_maahanmuuttajien_kotoutumiseen__palvelut_yhdelta_luukulta/8753677)