Hommaforum Testi

HOMMAN UUTISHUONE => Uutiset ja media => Kotimaa => Topic started by: Golimar on 21.03.2016, 12:26:45

Title: 2016-03-21 Nyt:Suomalaisnainen teki pysäyttävän biisin pakolaisista
Post by: Golimar on 21.03.2016, 12:26:45
QuoteTämä suomalaisnainen teki pysäyttävän biisin Suomeen tulleista pakolaisista, koska meillä on varaa auttaa heitä

Viime syksynä helsinkiläinen Noora Salmi, 25, ei voinut enää kuunnella kiihtyvää pakolaiskeskustelua toimettomana vaan istui pianonsa ääreen ja alkoi kirjoittaa biisiä.

Biisi kertoi siitä, miltä tuntuu jättää kotinsa ja saapua uuteen paikkaan aivan yksin. Miten Suomen kaltainen turvallinen maa ei ehkä otakaan vastaan avosylin vaan haluaa palauttaa sodan syliin.

Miten ihmisten katseissa on pimeää.

"Tuntuu kauhean ristiriitaiselta kun puhutaan, että Suomi on niin kauhean hyvä maa, missä ihmisistä pidetään huolta. Minkä takia se ei koskisi kaikkia ihmisiä vaan vain täällä syntyneitä", sanoo Salmi maanantaina kun Vieraassa maassa -biisin musiikkivideo on julkaistu.

Kun biisi oli valmis, Metropoliassa lauluntekijäksi opiskeleva Salmi keräsi yhteen muusikkokavereitaan ja laulu äänitettiin studiossa. Syntyi ajatus kuvata musiikkivideo vastaaottokeskuksessa ja tuoda ihmiset, joista kappale kertoo, kuvaan.

Kuvaukset hoidettiin yhdellä käynnillä marraskuussa.

"Meillä oli etukäteen lista vastaanottokeskuksen seinässä, jossa kerroimme kuvaamamme musiikkivideota tästä aiheesta ja sinne oli tullut vain muutama nimi alle", Salmi kertoo.

Kun pettynyt ryhmä kävi vastaanottokeskuksen työntekijän kanssa kyselemässä lisää väkeä, ihmisiä ilmoittautui lopulta niin paljon, että kaikkia ei ehditty kuvata.

Tunnelma kuvauksissa oli lämmin, Salmi muistelee. Videolla näkyy, kuinka turvapaikanhakijat neuvovat toisiaan, miten kameran edessä tulee seistä.

"He olivat tosi ihanasti mukana", Salmi sanoo.

Kuvaukset hoidettiin tulkin välityksellä, koska osa ei puhunut englantia.

"Se on ehdottomasti hienoimpia hetkiä, jossa koskaan olen ollut mukana. Tuntui siltä, että me kaikki oltiin samalla asialla ja se video toi meidät yhteen", Salmi kertoo.

Kameran edessä seisoo nuoria miehiä, joiden tuloa ja kännyköiden käyttöä monet maahanmuuttajavastaiset ovat suorastaan demonisoineet. Noora Salmen mukaan avuntarve ei voi katsoa sosiaaliluokkia tai sitä, onko jollakin käytössä älypuhelin vai ei.

"Rikkaat ja köyhät ihmiset tarvitsevat yhtä lailla apua. Tarkoitus ei ole saarnata vaan herättää ajatuksia: kaikkia avuntarpeessa olevia tulisi auttaa ja meillä oikeasti on se mahdollisuus", hän sanoo.

Videossa on myös aitoa kuvamateriaalia kreikkalaiselta Kosin saarelta, johon saapui viime syksynä yli sata siirtolaista päivittäin. Pakolaisleirillä vieraillut videon ohjaaja, kuvaaja Anton Baer leikkasi musiikkivideoon mukaan myös kuvaamaansa materiaalia turvapaikanhakijoiden vastaiselta marssilta Helsingistä.

Tietosuojan vuoksi videolla esiintyvien miesten nimiä tai lähtömaita ei ole kerrottu. Salmi tai työryhmä halusivat silti tehdä heidät näkyviksi, sillä tuntematon usein pelottaa. Vieraassa maassa korostaa sitä, miten me kaikki olemme ihmisiä.

"Ajattelimme, että jos saisimme ihmiset näkemään heidät ja kasvoista tulisi tutumpia, ehkä siihen tuntemattomaan liittyvät ennakkoluulot vähenisivät", Salmi sanoo.

Kuten kertosäkeessä lauletaan:

Jos painan pään vasten lumen selkää ehkä silloin nään

miten huolehtii maa täällä aina omistaan

niin kuin kerrotaan

Mut jos on vieraana vaan, saako täällä nukahtaa?

Vai muistaako maa ainoastaan

miten muukalaisena minut täällä tunnetaan

joka sotaan pitäis palauttaa?

http://nyt.fi/a1458530393281

Noora Salmi - Vieraassa Maassa
https://www.youtube.com/watch?v=lGd7kBqqhxQ&feature=youtu.be
Title: Vs: 2016-03-21 Nyt:Suomalaisnainen teki pysäyttävän biisin pakolaisista
Post by: Alaric on 21.03.2016, 12:39:52
Quote"Tuntuu kauhean ristiriitaiselta kun puhutaan, että Suomi on niin kauhean hyvä maa, missä ihmisistä pidetään huolta. Minkä takia se ei koskisi kaikkia ihmisiä vaan vain täällä syntyneitä", sanoo Salmi maanantaina kun Vieraassa maassa -biisin musiikkivideo on julkaistu.

Oikein syvällistä ja älyllistä pohdintaa. Miksei Suomi voi huolehtia kaikista maailman hädänalaisista? :'(

Meillä ei ole varaa edes nyt, niin mitenkähän Salmi kuvittelee sitä olevan, kun tänne vähitellen valuu puoli Irakia huolehdittaviksi?
Title: Vs: 2016-03-21 Nyt:Suomalaisnainen teki pysäyttävän biisin pakolaisista
Post by: Blanc73 on 21.03.2016, 12:46:40
Quotehelsinkiläinen Noora Salmi, 25, ei voinut enää kuunnella kiihtyvää pakolaiskeskustelua toimettomana vaan istui pianonsa ääreen ja alkoi kirjoittaa biisiä
Ovat nämä sitten koomisia juttuja. Voi luoja sentään tätä naivismin määrää...
Title: Vs: 2016-03-21 Nyt:Suomalaisnainen teki pysäyttävän biisin pakolaisista
Post by: Opinionsfromthevoid on 21.03.2016, 12:48:02
Meillä ei ole varaa.

Biisin tekijällä ilmeisesti on. Ehdotan että hän lähtee samantien turkkiin ja siellä oleville pakolaisleireille auttamaan hädässä olevia.
Title: Vs: 2016-03-21 Nyt:Suomalaisnainen teki pysäyttävän biisin pakolaisista
Post by: Tabula Rasa on 21.03.2016, 12:52:27
ihmisistä pidetään huolta

Onkohan Noora koskaan puhunut yhdenkään köyhän, vammaisen, vanhuksen, työttömän, päihdeongelmaisen, sairaan tai muuten heikommassa asemassa olevan kanssa? Juuri leikattiin 75v vammaisilta. Että on varaa näihin juhlapaikanhakijoihin. Syrjäytetyistä puhutaan vain juhlapuheissa ja niissäkin keskustellaan syrjäytyneistä ikään kuin nämä olisivat omalla aktiivisella halullaan ryhtyneet syrjäytyneiksi. Siellä on niin helvetin synkkiä tarinoita että pikkunooran sosiaalinen dissonanssi sanoo sopimuksen irti aivoihin asti ehtivän viestinnän kanssa jos yksikin oikeasti pahoissa ongelmissa oleva tulisi kertomaan näitä tositarinoita siitä miten suomalaisia kohdellaan omassa maassaan.

Nauraisin typeryydelle mutta ei naurata yhtään.
Title: Vs: 2016-03-21 Nyt:Suomalaisnainen teki pysäyttävän biisin pakolaisista
Post by: Hornsmith on 21.03.2016, 12:54:22
Lälleröpaskaa ja vastuutonta mielipiteen muokkaamista moinen lallattelu. Pysyyköhän tällä höttöpäällä biisinsanat mielessä siinäkohti kun on puskassa kontallaan ja kulttuurilähettiläs antaa tahtia...
Title: Vs: 2016-03-21 Nyt:Suomalaisnainen teki pysäyttävän biisin pakolaisista
Post by: UgriProPatria on 21.03.2016, 13:04:08
Kuinka kauniin sanoin voikaan pettää oman Isänmaansa ja kansansa.

On nähtävä mitä ihminen todellisuudessa tekee, eikä välittää siitä, miten kauniinkin sanoin hän tekonsa selittää.

Näin myös meidän itse kunkin kohdalla. "Kenen joukoissa seisot, kenen lippua kannat?" Me seisomme suomalaisten, Suomenkansan joukoissa, kannamme Suomen lippua, jota maanpetturit, yhdessä jihadistien kanssa häpäisevät.

Nämä ovat tosiasioita, kunkin omia tekoja, sanoja. Näistä kaikista on myös dokumenttinsa, kuvansa.

Jos joku olisikin myötämielinen "maturessukoita" kohtaan (irakilaisia ja syyrialaisia oman isänmaansa pettureita ja aikuisia miehiä, sotilaskarkureita), on kuitenkin oman valinnan askel ryhtyä heidän asiansa ajajiksi, mennä julkisesti mukaan valheeseen ja rikollisuuden suosimiseen: islamiin oleellisesti kuuluvat sharia, taharrush gamae, "vääräuskoisten" silpomiset, kuten päiden leikkaamiset ja ruumiin häpäisyt, ym. Näitä asioita ei voi erottaa matuista, sanoa esim., että "hyväksyn pakolaiset (hah!), mutten naisten ahdistelua, tai kristittyjen päiden irtileikkaamisia".

Tämä kaikki tulee yhdessä ja samassa islam-paketissa ja hyväksymällä yhden asian, hyväksyy kaiken. Islam ei muutu, demokratia ei muuta sitä, mutta islam on jo muuttanut Suomea, enemmän rikolliseen suuntaan.
Title: Vs: 2016-03-21 Nyt:Suomalaisnainen teki pysäyttävän biisin pakolaisista
Post by: Aksiooma on 21.03.2016, 13:11:32
Videosta ei oikein ota selvää, onko se tarkoitettu hallitsematonta maanvaltausta vastaan vai sen puolesta? Aika paljon näkyy rajat kiinni mielenosoituksista otettua videomateriaalia ja paljon aivan yksin tulleita partalapsia. Veikkaan, että video kääntyy itseään vastaan.

Suurin osa suomalaisista tulee voimaan pahoin videota katsellessaan. Lähikuvia partalapsista ja satunnaisia otoksia lapsista Välimerellä. Kontrasti on aikamoinen. Varsinkin, jos on edes vähän lukenut uutisia maailmalta ja tuntee tulijoiden demografian.

Ylipäätään kontrasti tämän romantisoivan musiikkivideon ja reaalielämän kanssa on järisyttävä. Suvaitsevaiset ihmiset ovat menettäneet suhteellisuudentajunsa kokonaan. Ikävä fakta on se, että Euroopan invaasio tulee päättymään aseelliseen konfliktiin. Kenen joukoissa tuolloin seisot, tulee määräämään kohtalosi.
Title: Vs: 2016-03-21 Nyt:Suomalaisnainen teki pysäyttävän biisin pakolaisista
Post by: Kim Evil-666 on 21.03.2016, 13:12:57
Ehkä Noora sitten aikuisena tajuu ja sillei niin ku..Me Noora, me veronmaksajat maksetaan nää sun unelmat ja tollei niin ku..  kässäätsä niin ku..ai et..no ehkä sit joskus ja tollai niin ku..tai sit ei.
Title: Vs: 2016-03-21 Nyt:Suomalaisnainen teki pysäyttävän biisin pakolaisista
Post by: Gunnar Hymén on 21.03.2016, 13:17:28
QuoteBiisi kertoi siitä, miltä tuntuu jättää kotinsa ja saapua uuteen paikkaan aivan yksin.

onko Noora jättänyt kotinsa ja saapunut uuteen paikkaan aivan yksin?  :facepalm:
Title: Vs: 2016-03-21 Nyt:Suomalaisnainen teki pysäyttävän biisin pakolaisista
Post by: Isäntä ja loinen on 21.03.2016, 13:17:37
Miksi ihmeessä Noora teki biisin pakolaisista? Eihän tällä nykytilanteella ole juuri mitään tekemistä pakolaisuuden kanssa. Suomeen tulvii ennen kaikkea elintasosiirtolaisia, jotka kuppaavat härskisti turvapaikkajärjestelmää. Lauluntekijä saa toki ottaa taiteellisia vapauksia, mutta olisihan se nyt suotavaa, että tällaiset yhteiskunnalliset kannanottobiisit perustuisivat edes jossain määrin vallitsevaan todellisuuteen.
Title: Vs: 2016-03-21 Nyt:Suomalaisnainen teki pysäyttävän biisin pakolaisista
Post by: Ouel on 21.03.2016, 13:28:43
Voi hyvänen aika tuota naiviuden määrää. Ei riitä sanat.  :facepalm:
Jännästi tuohon Nooran musiikkivideoonkin on osunut vain salskeita nuoria miehiä, missä ne hädänalaiset naiset ja lapsoset?
Olisin kaivannut kappaleeseen jotakin mainintaa huonosta ruuasta, sängyistä jotka joudutaan itse kokoamaan ja tupakointikielloista sisätiloissa  :'(

Title: Vs: 2016-03-21 Nyt:Suomalaisnainen teki pysäyttävän biisin pakolaisista
Post by: Hornsmith on 21.03.2016, 13:43:15
Jösse Järvenpää on tehnyt monta realistista ja pysäyttävää biisiä "pakolaisista". Jösse tulkitsee kappaleet koskettavasti heleän herkällä äänellään.
Title: Vs: 2016-03-21 Nyt:Suomalaisnainen teki pysäyttävän biisin pakolaisista
Post by: Uuno Nuivanen on 21.03.2016, 13:48:37
QuoteViime syksynä helsinkiläinen Noora Salmi, 25, ei voinut enää kuunnella kiihtyvää pakolaiskeskustelua toimettomana vaan istui pianonsa ääreen ja alkoi kirjoittaa biisiä.

Biisi kertoi siitä, miltä tuntuu jättää kotinsa ja saapua uuteen paikkaan aivan yksin. Miten Suomen kaltainen turvallinen maa ei ehkä otakaan vastaan avosylin vaan haluaa palauttaa sodan syliin.

Öö.. mistä hän mahtaa tietää miltä se tuntuu?   ???
Title: Vs: 2016-03-21 Nyt:Suomalaisnainen teki pysäyttävän biisin pakolaisista
Post by: Tabula Rasa on 21.03.2016, 13:50:04
https://www.youtube.com/watch?v=TBGeYmbkBiI

Tuosta parempi biisi jos menit kuraa kuuntelemaan.

William AJR Korwenkoski - Isisin sissit ja terroristit
Title: Vs: 2016-03-21 Nyt:Suomalaisnainen teki pysäyttävän biisin pakolaisista
Post by: Uuno Nuivanen on 21.03.2016, 13:51:53
Biisi on niin pysäyttävä, että pelkään verenkierron pysähtyvän, joten jääköön katsomatta.
Title: Vs: 2016-03-21 Nyt:Suomalaisnainen teki pysäyttävän biisin pakolaisista
Post by: Ouel on 21.03.2016, 14:06:34
saattaa olla vähän ot, mutta miten noissa kulttuuri-ihmisissä ja "taiteilijoissa" onkin aina sama meininki. "Mä niinkun havahduin tähän inhimilliseen hätään ja kriisiin, ja päätin että jotakin on tehtävä! Sit mä istuin alas ja tein tämmösen kappaleen/sarjakuvan/maalauksen minkäikinä. Tää on niinku mun tapa auttaa, kaikki voi auttaa itselleen sopivalla tavalla!"

Miten se "itselleen sopiva tapa" onkin sitten aina sattumoisin sellainen, että sen voi puuhailla ihan rauhassa siellä omassa kuplassaan. Noorakin olisi voinut mennä vaikka lajittelemaan vaatteita/jakamaan vokkiin ruokaa/kokoamaan sänkyjä. Mut ei. Tai no, kyllähän sitä käytiin vokissa kuvaamassa miehiä, mutta se vissiin riitti? Tulee vähän sellaiset olot, että taiteilijat/musiikot etc. auttavat eniten itse itseään ja tuovat esiin omaa itseään näissä "kannanotoissaan".  :roll:
Title: Vs: 2016-03-21 Nyt:Suomalaisnainen teki pysäyttävän biisin pakolaisista
Post by: Uuno Nuivanen on 21.03.2016, 14:07:23
Sopivin tapa on tietenkin se millä pääsee lehteen.

Ja sitten voi kohota yhdeksi aikamme merkittävistä taiteilijoista = apuraha.
Title: Vs: 2016-03-21 Nyt:Suomalaisnainen teki pysäyttävän biisin pakolaisista
Post by: UgriProPatria on 21.03.2016, 14:10:25
Quote from: Hornsmith on 21.03.2016, 13:43:15
Jösse Järvenpää on tehnyt monta realistista ja pysäyttävää biisiä "pakolaisista". Jösse tulkitsee kappaleet koskettavasti heleän herkällä äänellään.

Tosiaan.  :facepalm:

https://www.youtube.com/watch?v=u5UZwhHtq_A
Title: Vs: 2016-03-21 Nyt:Suomalaisnainen teki pysäyttävän biisin pakolaisista
Post by: Jaska Pankkaaja on 21.03.2016, 14:12:17
Suomalaisella Älymystöllä; apurahataiteilijoilla ja virkaloisilla, on asiat niin mallillaan että myötätuntoa riittää koko maailman ilmaisen elämän haluaville  :'( Se mistä rahat tähän hyvyyteen tulevat ei voisi vähempää kiinnostaa. Tai no lisää veroruoskaa hallintokarjarasisteille ja lisää velkaa!!11
Title: Vs: 2016-03-21 Nyt:Suomalaisnainen teki pysäyttävän biisin pakolaisista
Post by: Toni R Jyväskylästä on 21.03.2016, 14:18:26
Youtuben kommenteissa on muutamia helmiä:

"Taattua mädätystä, jotai kaikki suvakkimediat mainostaa. Suomalaiset perseestä, pakolaiset parhaita. Olemme rasisteja koska emme anna meidän itse rakentamaamme hyvinvointia ilmaiseksi kaikille jotka tulevat tänne LAITTOMASTI."

"Noora Salmi taitaa olla vähän pihalla elämästä, kyllä meillä on varaa joo kun velka rahalla näitä elätetään ja leikataan pienituloisilta, vanhuksilta, vammaisilta ja opiskelijoilta. Joo sitten on varaa elättää. Harmi vaan että kun suurin osa veronmaksajista ei haluaisi näitä täällä elättää."

"Olipas se tuhtia jöötiä."

;D
Title: Vs: 2016-03-21 Nyt:Suomalaisnainen teki pysäyttävän biisin pakolaisista
Post by: unikeko on 21.03.2016, 14:27:35
Quote from: Toni R Jyväskylästä on 21.03.2016, 14:18:26
Youtuben kommenteissa on muutamia helmiä:

"Taattua mädätystä, jotai kaikki suvakkimediat mainostaa. Suomalaiset perseestä, pakolaiset parhaita. Olemme rasisteja koska emme anna meidän itse rakentamaamme hyvinvointia ilmaiseksi kaikille jotka tulevat tänne LAITTOMASTI."

"Noora Salmi taitaa olla vähän pihalla elämästä, kyllä meillä on varaa joo kun velka rahalla näitä elätetään ja leikataan pienituloisilta, vanhuksilta, vammaisilta ja opiskelijoilta. Joo sitten on varaa elättää. Harmi vaan että kun suurin osa veronmaksajista ei haluaisi näitä täällä elättää."

"Olipas se tuhtia jöötiä."

;D

Veikkaan että kohta katoaa nuo kommentit ja tulee "kommentointi estetty tähän videoon"  :D
Title: Vs: 2016-03-21 Nyt:Suomalaisnainen teki pysäyttävän biisin pakolaisista
Post by: Gunnar Hymén on 21.03.2016, 14:29:49
333 näyttökertaa juutuubissa, toivotaan, että tuon paskan levitys jää tuohon. jaksoin 12sekuntia kuunnella ja 3sekuntia katsella.
Title: Vs: 2016-03-21 Nyt:Suomalaisnainen teki pysäyttävän biisin pakolaisista
Post by: siviilitarkkailija on 21.03.2016, 14:38:24
Quote"Tuntuu kauhean ristiriitaiselta kun puhutaan, että Suomi on niin kauhean hyvä maa, missä ihmisistä pidetään huolta. Minkä takia se ei koskisi kaikkia ihmisiä vaan vain täällä syntyneitä", sanoo Salmi maanantaina kun Vieraassa maassa -biisin musiikkivideo on julkaistu.

Voi voi Salmi kun ei Suomessa pidetä huolta EDES Suomessa syntyneistä. Puheet siitä että Suomi on kauhean hyvä maa on hyvin ristiriitaisia ja monen arkisessa elämässä päivastaisiksi osoitettavia. Ne joilla on rahaa, pärjää ja ne joilla ei ole rahaa, kärsii.

Mutta kiva että teit kansainvaelluksen pysäyttävän biisin. Sellaista tarvitaan. Ai eikö pysäytä. No voi harmi.
Title: Vs: 2016-03-21 Nyt:Suomalaisnainen teki pysäyttävän biisin pakolaisista
Post by: Jane Doe on 21.03.2016, 14:42:42
Quote from: beehoo on 21.03.2016, 14:29:49
333 näyttökertaa juutuubissa, toivotaan, että tuon paskan levitys jää tuohon. jaksoin 12sekuntia kuunnella ja 3sekuntia katsella.
333 näyttökertaa senkin jälkeen, kun Nyt on liputtanut nuoren artistin puolesta? Aika onnetonta, hei yrittäkää nyt edes vähän, Unelma-urvelot! Olisi muuten mielenkiintoista nähdä katselukertojen kestot eli kuinka moni on noita max. kymmenen sekunnin "liian hapokasta, vmp"-vihakatseluja.

Niin, ja en ole tutustunut tähän mestariteokseen itse, koska minusta meni jotain peruuttamattomasti rikki jo "Kuuden vuoden kuuliaisuuden" vuoksi.
Title: Vs: 2016-03-21 Nyt:Suomalaisnainen teki pysäyttävän biisin pakolaisista
Post by: IPS on 21.03.2016, 15:07:34
Ostan levyn heti, kun löytyy hädänalainen pakolainen, joka on palautettu Suomesta sodan keskelle.
Title: Vs: 2016-03-21 Nyt:Suomalaisnainen teki pysäyttävän biisin pakolaisista
Post by: Jalopeura on 21.03.2016, 15:16:27
Varmaan jossain vaiheessa, kun ehkäpä 100k turvapaikanhakijaa on valunut nykyisten lisäksi tänne, ja kun opiskelijoilta(kin) taas leikataan, Nooran mummon eläkettä leikataan, ja joku Nooran omaisista joutuu jonottamaan pitkään saadakseen hoitoa, Noora tekee uuden biisin jossa surkutellaan näitä asioita, mutta kuitenkaan Noora ei näe yhteyttä niiden 130k turvapaikanhakijoiden ylläpitokustannuksien ja näiden leikkausten välillä.

Title: Vs: 2016-03-21 Nyt:Suomalaisnainen teki pysäyttävän biisin pakolaisista
Post by: Saturnalia on 21.03.2016, 15:18:13
Quote from: Tabula Rasa on 21.03.2016, 12:52:27

Onkohan Noora koskaan puhunut yhdenkään köyhän, vammaisen, vanhuksen, työttömän, päihdeongelmaisen, sairaan tai muuten heikommassa asemassa olevan kanssa? Juuri leikattiin 75v vammaisilta. Että on varaa näihin juhlapaikanhakijoihin. Syrjäytetyistä puhutaan vain juhlapuheissa ja niissäkin keskustellaan syrjäytyneistä ikään kuin nämä olisivat omalla aktiivisella halullaan ryhtyneet syrjäytyneiksi. Siellä on niin helvetin synkkiä tarinoita että pikkunooran sosiaalinen dissonanssi sanoo sopimuksen irti aivoihin asti ehtivän viestinnän kanssa jos yksikin oikeasti pahoissa ongelmissa oleva tulisi kertomaan näitä tositarinoita siitä miten suomalaisia kohdellaan omassa maassaan.

Niin. Ainoa kenen ei koskaan katsota olevan rakenteiden uhri tässä yhteiskunnassa on valkoihoinen matalasti koulutettu kantismies.
Aina 100% vastuussa kaikesta vaikka makaisi tajuttomana katuojassa.
Köyhistähän sanotaan nykyään, että heidän asemaansa voidaan koettaa parantaa kunhan kuntatalous saadaan plussalle.
Voidaan. Kunhan. Mamuista puhuttaessa kääritään hihat ja jatkuva positiivinen narratiivi jyllää.
Nyt nämä, nuo sitten joskus, ehkä. Jos kuntatalous kääntyy plussalle.
Omiin köyhiin sovelletaan kapitalismin sosiologiaa, ei voida ennen jakaa ennen kuin on mitä jakaa.
Matuihin sovelletaan uberhumanismin eetosta, nyt jaetaan oli tai ei, kaikki tänne vaan.

Kuvottavaa.
Title: Vs: 2016-03-21 Nyt:Suomalaisnainen teki pysäyttävän biisin pakolaisista
Post by: MW on 21.03.2016, 15:34:27
Pysäyttävä, joo. Suorastaan kusetseisauttavaa naiiviutta.
Title: Vs: 2016-03-21 Nyt:Suomalaisnainen teki pysäyttävän biisin pakolaisista
Post by: nollatoleranssi on 21.03.2016, 16:17:34
Taas video jolla on joku 10 sivunlatausta youtubessa ja kohta koko valtamedian suosio takanaan (muistetaan ne kuuluisat anarkisti-pellet, jotka saivat yhtä nopeasti alle 100 sivunlatausta olevalle videolleen kaikkien valtamedioiden suosion).

Idea onkin siinä, että kun toimittaja tekee uutisen kaveristaan, niin se saa nopeasti huomiota ilman mitään erikoisempia meriittejä. Samoilla ansioilla pääsee minkä tahansa toimituksen vieraaksi ja median asiantuntijaksi.

Esimerkkeinä mm. Koko Hubara, Anarkistipellet, tämä video jne.
Title: Vs: 2016-03-21 Nyt:Suomalaisnainen teki pysäyttävän biisin pakolaisista
Post by: Datsy on 21.03.2016, 16:58:41
"Suomi on niin kauhean hyvä maa, missä ihmisistä pidetään huolta. Minkä takia se ei koskisi kaikkia ihmisiä"

Niinpä! Miksipä ei koskisi. Kaikkia ihmisiä. On kyllä ihan kauhean ristiriitaista. Tähän ei ole muita syitä kuin se R-sana. Rahaa ja resurssejahan meillä olisi yhden maapallon tarpeisiin.

Lisäys: Huomasitteko muuten, että nyt meidän ihan hirveän rasistinen maa onkin kauhean hyvä maa? :o