Ihan aiheellinen kysymys ja sitä tässä on varmasti ihmetellyt moni muukin. Jos Orpo myöntää että kaikkien tulijoiden taustat eivät ole tiedossa niin silloinhan se merkitsee sitä että Nerg valehtelee. Selväähän se on että Nerg valehtelee mutta jäädään mielenkiinnolla odottelemaan vastausta. Verbaalista akrobatiaa luvassa?
QuoteRaatikainen sisäministerille: "Millä perusteella Nerg väitti, että jokaisen Suomeen tulijan tausta tiedetään?"
Perussuomalaisten kansanedustaja Mika Raatikainen kysyy sisäministeri Petter Orpolta perusteita kansliapäällikkö Päivi Nergin väitteelle, jonka mukaan jokaisen Suomeen saapuvan henkilön tausta tiedetään.
– Suomeen tuli viime vuoden aikana n. 32 000 turvapaikanhakijaa. Tilanne on selkeästi horjuttanut kansalaisten yleistä turvallisuuden tunnetta. Lännen Media teki kyselyn, jossa kartoitettiin mm. poliisien kantoja turvapaikanhakijatilanteeseen turvallisuusuhkana. Aamulehti uutisoi aiheesta 6.3.2016. Kyselyn perusteella suurin osa poliiseista pitää turvapaikanhakijatilannetta uhkana Suomen turvallisuudelle, Raatikainen toteaa.
"Tilanne ei ole poliisin hallinnassa"
Raatikainen viittaa Lännen Median verkkokyselyyn, johon poliisit vastasivat nimettöminä. Kyselyssä yksilöitiin ainoastaan poliisin toimialue.
Helsingissä toimivat poliisit kommentoivat mm. seuraavasti: "Tilanne ei ole poliisin hallinnassa, koska maahantulijoiden taustoja ei pystytä riittävästi selvittämään eikä poliisin resurssit riitä tulijoiden valvomiseen. Lisäksi joukossa on varmuudella Isis-taistelijoita, mikä tuo mukanaan aivan uudenlaisia uhkia. On kestämätön tilanne, että Suomeen otetaan vuosittain tuhansia ihmisiä, joista ei välttämättä pysty varmistamaan edes henkilöllisyyttä. Useita turvapaikkahakemuksia vastaanottaneena tiedän, että monesti kohtaaminen viranomaisen kanssa alkaa selkeillä valheilla."
Poliisi Länsi-Uudeltamaalta kommentoi: "Kukaan ei oikeasti tiedä, kuinka paljon oikeiden turvapaikanhakijoiden joukossa on ns. vihollistaistelijoita ja/tai ääri-islamisteja, joiden tarkoitusperät ovat aivan jotain muuta."
Hämeessä toimivan poliisin kommentti: "Emme yhtään tiedä ketä ja mistä nämä ihmiset ovat. Vastoin yleistä luuloa henkilöllisyyden selvittäminen tutkinnallisin keinoin on lähes mahdotonta. Daesh on tunnetusti lähettänyt TP-hakijoiden joukossa Eurooppaan taistelijoitaan."
Nerg: "Jokaisen tulijan tausta tiedetään"
Sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg kommentoi kuitenkin Ylen A2 Turvattomuusillassa: "Suomi on siinä aivan kärjessä, että me tiedetään jokainen henkilö, joka tänne on tullut, minkälaisella taustalla hän on tullut ja me pystytään niin kuin rekisterin kautta näkemään sitä tilannetta, minkä tyyppisiä ihmisiä meille tulee."
Raatikaisen mukaan vertaamalla poliisien antamia kommentteja Lännen Medialle ja kansliapäällikön kommenttia, voi selkeästi todeta, että kommenttien välillä on suuri näkemysero.
– Kuinka on perusteltavissa kansliapäällikkö Päivi Nergin väite siitä, että jokaisen Suomeen tulleen henkilön tausta tiedetään, ja jos väite pitää paikkansa, niin millä metodilla jokaisen Suomeen tulevan turvapaikanhakijan tausta on saatu varmistettua? Raatikainen kysyy kirjallisessa kysymyksessään.
https://www.suomenuutiset.fi/raatikainen-sisaministerille-milla-perusteella-nerg-vaitti-etta-jokaisen-suomeen-tulijan-tausta-tiedetaan/
sitä kun pää ei kestä totuuksia niin alkaa kupla puhkeamaan ja freudian slipit alkaa lentelemään. tosin tässä tapauksessa taitaa olla mokukiima niin vahvana, että sitä valehtelee ihan itselleenkin päivittäistasolla niin miksei sitten koko suomen kansalle siinä sivussa. se kun ei paina islaminuskoisten hyysääjien mielessä mitään
Jos hallitus ajaisi Suomen ja suomalaisten etua, niin Nergin kaltainen työntekijä olisi jo potkittu kortistoon, mutta kun hallituksen tavoitteena on Suomen tuho, niin Nergin kaltaiset tuholaiset saavat jatkaa tuhoamistaan.
Tulipa mieleen että jos paras selitys onkin että Nerg tietää oikeasti maahantulijat. Tästä seuraa että Nergin mielestä on OK saada maahan tätä K-18 porukkaa. Tuo selittäisi sen miksi asiassa ei tehdä mitään. Turvallisuustilannetta ei moitita.
Sisäministeriön kansliapäällikön suusta lausuttu ilmiselvä valhe, vieläpä valtakunnallisessa TV-lähetyksessä, joka koskee enemmän tai vähemmän suoraan maan sisäistä turvallisuutta, olisi aiheuttanut missä tahansa "oikeassa" valtiossa välittömät potkut.
Hölmölässä tämäkin valhe varmastikin tullaan valkopesemään oikein huuhteluaineen kera. Orpon tulisi myös erota, tai tulla erotetuksi, hänhän on vastuussa ministeriönsä toilailuista. Jos joku joskus piti Päivi Räsästä tolkun naisena, niin Nergin nimittäminen pestiinsä asettaa tuon tolkun enemmän, kuin kyseenalaiseksi.
Hei Hei Hei, Nergille Ei!
Quote from: koli on 08.03.2016, 17:10:55
Jos hallitus ajaisi Suomen ja suomalaisten etua, niin Nergin kaltainen työntekijä olisi jo potkittu kortistoon, mutta kun hallituksen tavoitteena on Suomen tuho, niin Nergin kaltaiset tuholaiset saavat jatkaa tuhoamistaan.
Nergin olisi pitänyt saada potkut samana päivänä kun hän alkoi vaatimaan että suomeen tuleville turvapaikanhakijoille pitää jakaa arabiankielisiä ohjeita kuinka suomesta haetaan turvapaikkaa, teetätti sellaiset valmiiksi ja vaati rajavartiolaitosta ja poliisia jakamaan niitä suomeen tuleville.
Päivi Räsäsen tekemä poliittinen virkanimitys hänen uskonsisarensa Päivi Nerg EI kuulu niin vaativaan hommaan kuin sisäministeriön kansliapäällikkö.
Eipä tainnut Nerg tajutakaan miten suuren sammakon päästi suustaan suorassa tv-lähetyksessä. Poliisikyselyn tulosten julkaisemisen ajankohta oli kyllä erittäin hyvä (tai joidenkin kannalta huono), kun poliisien kokemukset olivat aika reippaasti ristiriidassa tuon valehtelijan sanomisten kanssa.
Toki tuli jossain välissä mieleen, että Nergille ovat esimerkiksi hänen alaisensa puhuneet puutaheinää tilanteesta ja hän nolaa itsensä toistamalla tätä puppua, mutta kyllä tuolla tasolla operoiva henkilö tasan tarkkaan tietää, että turhapaikanhakijoiden oikeista identiteeteistä ei voi (suurimmassa) osassa tapauksista olla lainkaan varma.
Raatikaiselle ja Suomen uutisille täytyy antaa pisteet asian tuomisesta noinkin näyttävästi esille. Eipähän jää tämän valheen ruotiminen pelkästään homman/MV:n öyhöttelyksi.
Kansainvaellusasioita vähänkin viime kuukausina seuranneille on varmasti käynyt selväksi, että sekä sisäministeri että "kanisteri" eli kansliapäällikkö ovat melkoisia sählääjiä, joiden näkemykset tuntuvat vaihtelevan viikosta ja haastattelusta toiseen.
Omasta ja median mielestä he ovat kuitenkin hoitaneet kriisin Suomen kannalta erinomaisesti; jopa niin hyvin, että sisäministeristä on jo ruvettu puuhaamaan seuraajaa Stubbille sekoomuksen johtoon.
Quote from: koli on 08.03.2016, 17:10:55
Jos hallitus ajaisi Suomen ja suomalaisten etua, niin Nergin kaltainen työntekijä olisi jo potkittu kortistoon, mutta kun hallituksen tavoitteena on Suomen tuho, niin Nergin kaltaiset tuholaiset saavat jatkaa tuhoamistaan.
Hallituksen tavoitteena EI ole suomen tuho valitettavasti vain ministereinä on Petteri Orpon ja Jari Lindströmin kaltaisia hölmöläisiä ja Timo Soinin kaltaisia itsensä republikaaneiksi tuntevia "piireihin" päästyään seonneita tyhjänpuhujia joita ei vain oikeasti kiinnosta ja pääministerinä Juha Sipilän tyylinen kerran 90-luvun teknohuumassa pankin lainalla ja yritystuilla onnistunut "nero" joka sitten on ratsastanut kyseisellä onnistumisella aina pääministeriksi asti vaikka Keskustalaisten itsensä parista myönettiin oikein toimittajille että Sipilän kyky omaksua uutta tietoa on huono ja Sipilän harkintakykyhän on niin surkea että lupasi pääministerin asunnon turvapaikanhakijoille houkutellen siten edesvastuuttomasti suomeen tuhansia turvapaikka-puliveivareita lisää ja Sipilän "arvio" turvapaikanhakija-ryntäyksen kuluista oli naurettava 100 miljoonaa eli ei heittänyt kuin 15-kertaisesti pelkkien vastaanottokulujen osalta.
Häpeä ja EROA virastasi.
Mitä enemmän matuja sisään, sitä paremmin hoidettu, näinhän se menee hallituksen, eduskunnan ja median mielestä.
Nerg on sentään vain yksi henkilö.
Eniten minua ihmetyttää se miksi ne toistakymmentä laadukkaalla journalismilla kehuskellutta päätoimittajaa ei sano mitään?
Maamme medioiden journalistinen taso on heikko.
Quote from: koli on 08.03.2016, 17:10:55
Jos hallitus ajaisi Suomen ja suomalaisten etua, niin Nergin kaltainen työntekijä olisi jo potkittu kortistoon, mutta kun hallituksen tavoitteena on Suomen tuho, niin Nergin kaltaiset tuholaiset saavat jatkaa tuhoamistaan.
Ei nyt sentään. Ei pidä unohtaa että Nergin tärkein työ on tukea hallituksen kantaa ja pyrkiä rauhoittamaan suomalaisten enemmistöä; hän on epävirallinen "propagandaministeri".
Se, että hän on niin tautisen huono hommassaan ei sekään taida riittää hänen erottamiseensa. :facepalm:
Minusta on hienoa että tuossa hommassa on juuri Nerg - sen sijaan että siinä olisi joku pätevä ihminen joka kenties pystyisi oikeasti voittamaan puolelleen jonkin terveesti ajattelevan ihmisen mielipiteen.
Quotehttp://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/brittipoliisi-isis-valmistelee-sotaa-lansimaista-elamantapaa-vastaan-tuo-jihadisteja-pohjois-eurooppaan/5779072
The Guardian uutisoi Rowleyn arvioivan, että Isis yrittää tuoda Syyriassa sotilaskoulutuksen saaneita taistelijoita Pohjois-Eurooppaan suorittamaan terrori-iskuja. Rowleyn mukaan islamistiryhmittymällä voi jopa olla kokonainen terroritekoja varten koulutettu puolisotilaallinen osasto.
Pyrkimysten taustalla on Rowleyn mukaan terroristijärjestön tavoitteiden muuttuminen.
– Viime kuukausien aikana olemme nähneet Isiksen tavoitteiden laajenemisen, sen että ryhmällä on suunnitelmia hyökätä länsimaista elämäntapaa vastaan ja tietysti Pariisin hyökkäykset marraskuussa, hän sanoi.
Rowleyn mukaan Isis on aiemmin keskittänyt iskunsa valtiovaltaa symbolisoiviin poliisi- ja sotajoukkoihin. Nyt ryhmä saattaa olla valmistautumassa sotaan koko länsimaista maailmaa vastaan.
– Se on terroristiryhmä, joka on toiminut kulttina ja hyödyntänyt propagandaa, jotta yksittäiset ihmiset radikalisoituisivat ja hyökkäisivät heidän nimissään. He kuitenkin yrittävät tehdä myös laajuudeltaan suurempia iskuja.
Maahan saapuvien terroristisolujen paikantaminen on Iso-Britannian terrorismin vastaista työtä johtavan Rowleyn mukaan yksi poliisin tärkeimmistä tehtävistä.
Mikäs on Suomen Orpon & Nerg tärkeimmät tavoitteet joita kaikki poliitikot haluaa:
1) lisää mamupoliiseja
2) ollaan tarkkana kuin porkkana
3) yksittäistapauksia EI ole syytä liioitella
4) joukkopsykoosi on harmillinen ilmiö
5) kohtaa pelkosi
Nyt ihan sellainen äärimmäisen pikkuinen epäilys alkaa heräämään että onko oikea vastaus tähän:
A) Britannian poliisi on jyvällä missä mennään, Suomen O&N ei, pohjoismaissa tullaan teurastamaan iso joukko ihmisiä
B) Suomen Orpo & Nerg tietävät mitä tekevät.
Meillähän EI ole puolisotilaallisia nuoria miehiä iso läjä tullut Suomeen, ei tosiaan ole. TÄÄLLÄ EI OLE MITÄÄN NÄHTÄVÄÄ, HAJAANTUKAA.
Armahtakaa idiootteja sillä he eivät tiedä mitä tekevät.....
Quote from: Nerg
"Jokaisen tulijan tausta tiedetään"
Mitähän nuo
taustat nyt sitten tarkoittavatkaan. Nerg selittänee asian tarvittaessa siten, että tarkoitti taustoilla sitä, miltä rajalta henkilö saapui. Eihän noista juuri muuta tiedetäkään.
Myös nuo viranomaisten puheet, joissa väistellen todetaan, että osasta ei tiedetä taustoja, ovat valetta. Todellisuus on se, että niistä ei tiedetä juuri kenestäkään yhtään mitään. Ei Suomen viranomaisilla ole mitään todellisia tiedonhankintamenetelmiä jostain paskastanioista, eli homma menee 100% matun toimittamien paperien ja kertomusten perusteella. Lähinnä ainoastaan niistä tiedetään taustat, joista on jo olemassa kansainvälinen etsintäkuulutus.
Nergillä on ollut aika paljon näitä ongelmallisia ulostuloja, joissa hän vähintään puhuu venytettyä totuutta eli kaunistelee siekailematta asioita tai sitten jopa valehtelee. Sisäministeriön arvio, että vain 1/3 tulleista jää, on hyvin kaunisteltu ja toivorikas arvio, mutta ei realistinen. Nerg on väittänyt Suomen tiukentuneiden toimien näkyvän tulijamäärän vähenemisessä, vaikka mitään tiukennuksia ei ole toimeenpantu. Ainoa toimeenpantu hallinnollinen muutos on lähtömaiden uudet turvallisuusarviot, mutta ne eivät ainakaan tammikuussa olleet alentaneet hyväksymisprosentteja. Monia muitakin esimerkkejä lienee.
Räikeä vale on tämä uusin eli väite siitä, että Suomi tietäisi, keitä tänne on tullut ja millä taustoilla. Me voimme hommalla vain arvailla, onko maahan tulleista 80% vai 60% tuhonnut mahdolliset henkilöpaperinsa ennen Suomeen tuloa, mutta Nerg varmasti tietää tarkan luvun. Nergin on myös pakko tietää, miten paljon markkinoilla liikkuu väärennettyjä papereita. Ja vaikka henkilöys uskottavasti tunnistettaisiin, henkilön koko tausta sekä tarve turvapaikkaan perustuu vain ja ainoastaan henkilön omaan kertomukseen, jonka viranomaisen on lähtökohtaisesti uskottava, mikäli tarinassa ei ole merkittäviä, havaittavia epätotuuksia. Eli mitenkään kukaan ei voi sanoa, että tietäisimme, keitä tänne on tullut ja millä taustoilla. Nerg siis valehtelee kansalaisille hävyttömällä tavalla.
Nerg on syksyn ja talven aikana joutunut kovin paljon venyttämään tapahtuneita tosiasioita mutkalle ja toistamaan niitä julkisuudessa usein rauhoittaakseen suomalaisia ja yrittääkseen antaa sellaisen kuvan, että hänellä ja ministeriöllä homma on hanskassa. Kun totuuden venytyksiä ja suoranaisia epätotuuksia riittävän monta kertaa toistaa (ja miettii tarkkoja sanamuotoja ministeriön viestinnän kanssa), Nerg saattaa vähitellen alkaa itse uskoa juttuihinsa, että ne ovat totta. Nerg on kovan henkisen paineen alla, ja itsensä kanssa on helpompi olla, jos alkaa uskoa näihin sepityksiin.
Tämä uusi, selvä epätotuus vie luonnollisesti ministeriön korkeimman virkamiehen uskottavuuden rippeetkin. Jos meillä olisi pääministerinä mies eikä uskovainen pehmo lällykkä, hän pitäisi juuri nyt tiukkaa palaveria työhuoneessaan, jossa hän latelisi ministeri Orpolle Nergin irtisanoutumisen tai irtisanomisen perusteet. No, jos Sipilä olisi mies, niin ei hän tässä vaiheessa tuota keskustelua enää Orpon kanssa edes kävisi.
QuoteRaatikaisen mukaan vertaamalla poliisien antamia kommentteja Lännen Medialle ja kansliapäällikön kommenttia, voi selkeästi todeta, että kommenttien välillä on suuri näkemysero.
– Kuinka on perusteltavissa kansliapäällikkö Päivi Nergin väite siitä, että jokaisen Suomeen tulleen henkilön tausta tiedetään, ja jos väite pitää paikkansa, niin millä metodilla jokaisen Suomeen tulevan turvapaikanhakijan tausta on saatu varmistettua? Raatikainen kysyy kirjallisessa kysymyksessään.
Pitäisin tätä hyvinkin merkittävänä aiheena ja se vaatisi tosiaan tarkempaa tutkimusta. Mutta eiväthän journalistit tälläiseen toimintaan jaksa ryhtyä, vaikka kovasti ovatkin Teemu Selänteen kimpussa.
Eihän suomalainen media ollut alusta astikkaan halukas tutkimaan ja kertomaan turvapaikanhakijoihin liittyvistä epäselvistä taustoista, niin tuskin sitä halukkuutta on myöhemminkään.
Olikos se niin, ettei 70 %:lla ole minkäänlaista passia matkassaan? Miten Päivi-täti selvittää heidän taustansa?
Nergin lausunto alleviivaa sitä millainen paska menee teeveeperunoille läpi. Tästä valehtelusta pitäisi seurata tietenkin välitön erottaminen ja koko migrin harjaaminen huolella vahingonkorvausvaateineen.
Quote from: Jaska Pankkaaja on 08.03.2016, 20:16:08

Soinin harjauslistalle eivät kuulu muut kuin Tynkkynen, Halla-aho, Eerola jne.
Turvapaikanhakijoiden taustojen selvittäminen on isompi homma ja kun moni on valehdellut lukuisia kertoja päästäkseen Eurooppaan, niin tuskin suomalaisviranomaiset tarjoavat sitä kovinta vastusta.
Voihan se olla niinkin, että kukaan ei valehtele. Me vaan katsomme asiaa liian ahdasmielisesti. Tässähän voi olla kyse pelkästään toimintatapojen ja näkemysten eroavaisuudesta. Voihan olla että sisäministeriön kansliapäsmäri Nerg hoveineen tietää, että tulijat ovat valehtelevaa roskasakkia, seikkailijoita, onnenonkijoita, raiskareita, sotarikollisia, islamistien soluttautujia jne. Tieto ei vaan haittaa heitä, koska moku.
Poliisilla taas on erilaiset parametrit omassa toiminnassaan. Heidän tulisi pystyä yksilöimään mahdolliset uhat ja jo valmiiksi lakejamme rikkovat toiminnot. Poliisin toimintaa tilanne haittaa ja heille annettua valtion ja kansalaisten turvaamistehtävää ei pystytä asiallisesti hoitamaan. Samalla jää hoitamatta poliisille sälytetty tehtävä maahantunkeutujien keskinäisen turvallisuuden varmistamisesta.
Poliisi ei voi turvata omaan päällystöönsä, eikä johtajiinsa koska tämä sisäministeriön ja operaatiivisen kentän välillä toimiva rajapinta on moku.
Mikäli lähdemme siitä olettamasta, että moku on uusi totuus ja kaikki muu voidaan uhrata, emme enää nää valehtelijoita vaan ahkeria virkamiehiä jotka yrittävät selvitä tehtävistään parhaan osaamisensa mukaan.
Ongelma olemme siis me kaavoihin kangistuneet juntturat, jotka peräänkuulutamme perinteistä totuutta ja kentällä toimiva poliisi, jonka toimintaympäristö on muuttunut ennemmin kuin toimintaa ohjaava lainsäädäntö. :flowerhat:
Mulle tuli jotenkin tuosta Nergin lausunnosta mieleen se, että kun kerran Ylen turvattomuusillassa ollaan, niin on viisasta rauhoitella kansalaisia, siitä että minkälaisia tulijoita meillä on. Eli ohjelman jälkeen huolestunut kansalainen voi mennä levollisin mielin nukkumaan, koska tilanne on meillä selvästi hallinnassa. Siis ihan peruspropagandaa. Nerg ei voi kai olla niin pihalla, että itse uskoisi omaan juttuunsa, jos sitävastoin uskoo, niin sitten kyllä valtion johtoportailla on aivan aivan käsittämättömän kyvyttömiä ihmisiä.
Siis:
A) Jos Nerg uskoo omiin juttuihinsa, se horjuttaa kansalaisten luottamusta koko sisäministeriöön.
B) Jos Nerg tietoisesti valehtelee, ollaan taas siinä ettei valtiolliseen tiedoitukseen enää voi luottaa.
Jos lähtee sutta pakoon, voi vastaan tulla karhu.
Vertaa tätä tapausta Kanervan tekstiviesteihin potentiaaliselle naisystävälle.
Quote from: Lalli IsoTalo on 08.03.2016, 20:33:34
Vertaa tätä tapausta Kanervan tekstiviesteihin potentiaaliselle naisystävälle.
Naisystävälle? ???
Okei, keksi sinä parempi nimitys.
Quote from: Micke90 on 08.03.2016, 20:12:16
Olikos se niin, ettei 70 %:lla ole minkäänlaista passia matkassaan? Miten Päivi-täti selvittää heidän taustansa?
Ja vaikka olisikin, niin mitä se tonnin väärennetty passi muka kertoo?
Quote from: Valli on 08.03.2016, 16:59:57
Ihan aiheellinen kysymys ja sitä tässä on varmasti ihmetellyt moni muukin. Jos Orpo myöntää että kaikkien tulijoiden taustat eivät ole tiedossa niin silloinhan se merkitsee sitä että Nerg valehtelee. Selväähän se on että Nerg valehtelee mutta jäädään mielenkiinnolla odottelemaan vastausta. Verbaalista akrobatiaa luvassa?
Naps
En yhtään epäile, etteikö Nerg puhuisi "niin totta kuin osaa".
Nerg varmaankin tarkoittaa että on rasismia epäillä walkereitten kertomuksia.
Quote from: Kansalainen kaksi on 08.03.2016, 20:43:31
Ja vaikka olisikin, niin mitä se tonnin väärennetty passi muka kertoo?
Ööh... Sen, ettei tulijoiden taustoja todellakaan tiedetä... Luulisin. :-\
Quote from: Micke90 on 08.03.2016, 20:26:49
Quote from: Jaska Pankkaaja on 08.03.2016, 20:16:08
Nergin lausunto alleviivaa sitä millainen paska menee teeveeperunoille läpi. Tästä valehtelusta pitäisi seurata tietenkin välitön erottaminen ja koko migrin harjaaminen huolella vahingonkorvausvaateineen.
Soinin harjauslistalle eivät kuulu muut kuin Tynkkynen, Halla-aho, Eerola jne.
Hirvisaari harjattiinkin sitten perusteellisemmin ja teräsharjalla.
Juuri päättyneessä Yle femman ruotsinkielisessä Kempele-dokumentissa toimittajan kysymykseen kuinka moni tästä porukasta saa jäädä Suomeen Migrin osastopäällikkö vastasi:
Mahdotonta vastata, emmehän me tiedä heistä ketä he ovat...
Quote from: Lalli IsoTalo on 08.03.2016, 20:33:34
Vertaa tätä tapausta Kanervan tekstiviesteihin potentiaaliselle naisystävälle.
MV:ssä asiassa löydettiin vavastaavuuksia:
http://mvlehti.net/2016/02/25/siskokset-johanna-tukiainen-ja-paivi-nerg/
Siskokset: Johanna Tukiainen ja Päivi Nerg
Quote from: Roope2 on 08.03.2016, 21:05:26
Juuri päättyneessä Yle femman ruotsinkielisessä Kempele-dokumentissa toimittajan kysymykseen kuinka moni tästä porukasta saa jäädä Suomeen Migrin osastopäällikkö vastasi:
Mahdotonta vastata, emmehän me tiedä heistä ketä he ovat...
Uups ja outs. Tulipa kyssäriin todella harmillinen vastaus juuri pahimpaan saumaan. Ylen/Yle femman doktriinit tuntien, tuo kyssäri ja Migrin Op:n vastaus siihen yritetään varmasti raivokkaasti poisselittää tai lakaista muulla tavoin maton alle.
Virkavirhe!
Virkamies ei saa valehdella.
Työsuhteen päättäminen välittömästi, ilman irtisanomista.
Quote from: Micke90 on 08.03.2016, 20:58:50
Quote from: Kansalainen kaksi on 08.03.2016, 20:43:31
Ja vaikka olisikin, niin mitä se tonnin väärennetty passi muka kertoo?
Ööh... Sen, ettei tulijoiden taustoja todellakaan tiedetä... Luulisin. :-\
Aivan ;D ;D ;D
Nerg ei tiedä yhtään mistään yhtään mitään. Turhakkeeksi nostettu kalkkuna, joka repii pestissään kivasti fyffeä sillä, että ei tiedä eikä osaa yhtikäs mitään. Kunhan ruma naama aina satunnaisesti näkyy lehtien kuvissa ja tv ruudussa, ja tuuletetaan ikeniä, mitä nyt milläkin kertaa sattuu sieltä suuvärkistä turahtamaan. Näin täällä Suomessa, missä korkeisiin virkoihin palkataan parhaat, pätevimmät ja ammattitaitoisimmat henkilöt. Eiku...........
Mää oon tehny jo kolme kantelua agronomista. On kuulemma täysin pätevä virkaansa eikä tee virheitä, vaikka lausuukin järjettömyyksiä.
Ei Kansliapäällikkö voi saada Suomessa kenkää, ministeri voi.
Mikko Hamunen MV:n toimittajana. Mielenkiintoista!
Kaveri työskenteli 80-luvulla YLE:n Tampereen toimituksessa. Minä jopa sain aikoinaan kyydin keskustasta Hervantaan katsomaan mikrohiirikisaa, kun lupasin viedä toimittajan Yrjö Neuvon luo. Edes kahveja en saanut 2CV-kyydin lisäksi 8)
Pitäsköhän tässä alkaa pikkuhiljaa noin niinkun aikuisten oikeasti tekemään tälle asialle jotakin.
Maassa on 32000 aikapommia ja eräät prkleet vielä pöksyt märkinä syöttävät ja juottavat niitä meidän veromarkoilla. Poikkeustila voimaan ja maahantunkeutujat aseellisesti vartioituihin leireihin jokainen siksi, kunnes ne taustat tiedetään kolmanteen polveen.
Tästä tulee nimittäin muuten aika helkutin pitkä projekti, jos ensimmäisen iskunkin jälkeen jatkuu tämä pashanjauhanta, että yksittäistapaus ja ei saa yleistää ja lääppiväthän suomalaisetkin ja haleja ja pullaa.
Quote from: Osiris on 08.03.2016, 23:26:12

Tiedäthän tuon itsekin, että pitäisi. Toisaalta, jos valaat ja hylkeet vokeissa jakavat niille piparia mahan täydeltä, niin voihan olla, että kylläisyyttään pysyvät kiltisti aloillaan.
OK, unohdetaan koko juttu...
Eli Nergin mukaan oli esimerkiksi tiedossa, että 11 ihmistä terroristisessa mielessä murhanneet Daeshin veljekset ovat erittäin vaarallisia ISIS-taistelijoita, mutta silti heidän annettiin kulkea ympäri Suomea, asua Forssassa pitkän aikaa.
Jos kerran taustat tiedätään, niin miksi terroristeja pidettiin niin kauan vapaana kun ne olisi voitu pidättää heti rajalla?
Jos Päivi on vaan niin vi*** tyhmä, että jokaisen tulijan tausta on hänen mielestänsä siinä vaiheessa selvitetty kun tuliija on ilmoittanut nimensä ja kertonut tarinansa. Päivin maailmankuvassa näitä tarinoita ei ole syytä epäillä, joten se mitä mahmud sanoo on totta, ja tiedämme hänestä kaiken.
Quote from: multsi on 08.03.2016, 23:45:05

Koitapa kannella tuosta, niin Oikeusasiamiehen Esittelyneuvos kertoo sulle, että juokse järveen.
Quote from: JoKaGO on 08.03.2016, 23:33:48
Quote from: Osiris on 08.03.2016, 23:26:12
Pitäsköhän tässä alkaa pikkuhiljaa noin niinkun aikuisten oikeasti tekemään tälle asialle jotakin.
Tiedäthän tuon itsekin, että pitäisi.
Niinpä taidan tietää. Keinot vaan tuntuvat helkutin rajoittuneilta ennen kuin mitään on tapahtunut ja kun tässä nyt kuitenkin tahtoisi ennaltaehkäistä mitään edes tapahtumasta. Puun ja kuoren välissä kai tässä pitää isänmaallisen soturin sitten odotella ja toivoa kädet kyynärpäitä myöten ristissä, että ei itse tai lähipiiri ole ensimmäisenä osumaa ottamassa.
Kiitos hallitus, kiitos suvakit, kiitos media. Toivottavasti pystytte nukkumaan öitänne rauhassa.
Quote from: Osiris on 08.03.2016, 23:51:28

Mitäs me äijät.Tyttöjä käy sääliksi.
Pätevyydestä en tiedä, mutta luulisin suurimman osan ainakin hommalaisista pystyvän toimimaan oikeudenmukaisemmin kuin Nerg. En usko, että Nerg nauttii asianmukaista luottamusta tehtäväänsä.
Nerg on ministeri Orpon alainen. Jos Orpo käskee hänen valehdella, hän valehtelee. Ei siinä sen kummempaa ole. Orpo saa käskyttää alaisiaan oman tahtonsa mukaan.
Demokraattisessa järjestelmässä toimeenpanovaltaa edustava ministeri kantaisi vastuun teoistaan eduskunnan edessä. Vallankolmijako-opin ollessa voimassa eduskunta ei olisi ministerien alaisuudessa. Mutta koska meillä ei ole käytössä demokratiaa ja vallankolmijako-oppia, ministeri kantaa vastuunsa ainoastaan todellisuuden ja sen aiheuttamien ongelmien edessä. Tämä ei ole ollut useaan kymmeneen vuoteen mikään haitta, koska kenenkään ei tarvitse kantaa vastuuta mistään nousukautena, jolloin kaikilla on kivaa eikä kukaan valita. Nyt nousukausi on kuitenkin ohi; nyt ongelmia syntyy jatkuvasti, ja koska niitä ei kyetä ratkaisemaan, ne kasaantuvat. Pian ollaan todella suuressa liemessä. Silloin saa Orpo kokea romahtaneen sosialismin Vastuun Kantoa.
Katainen pakeni Vastuun Kannon iskettyä Brysseliin vaikka hänen aikanaan eivät rajat vuotaneet, ei valtion kassa ollut tyhjä, ei edes Venäjän kanssa oltu kovin sotaisassa tilassa, ei poliisi ollut tehnyt itsestään pelleä, eikä valtion olemassaolo ollut kyseenalaistettu. Orpo tulee pakenemaan vähintään Washingtoniin -- jos sieltäkään löytää yhtään ystävää --. Orpo on tehnyt kansalle vihamielisillä päätöksillään itsestään ei-toivotun henkilön, ja laittamalla alaisensa vielä valehtelemaan kansalle tekojensa peittämiseksi luonut itsestään moraalittoman ketkun malliesimerkin, jota on helppo syytellä ja vähin synnintuskin vaatia tuomiolle. Ja vaikka nyt sosialistien lehdistö häntä ylistääkin, ja suorastaan kutsuu parhaaksi ministeriksi, todistaa se vain kenen leipää hän syö, ja kun hänen tekojaan aletaan perkaamaan, on häntä kenenkään vaikea puolustaa; hänen puolustamisensa olisi valheiden puolustamista totuuden edessä.
Voi Orpoa. Tavallinen orpo on isätön, mutta Orpo isolla oolla on isänmaaton. Se on Kova Kohtalo. Muinaisina aikoina sitä pidettiin jopa kuolemantuomiota kovempana kohtalona.
Onko tähän kysymykseen tullut mitään kautta mitään kommenttia?
Kysymyshän esitettiin uutisen mukaan kirjallisena, joten voisin kuvitella, että jonkinlainen vastaus olisi saatava.
ei oo tullut eikä tulekaan. jännä nähdä mitä se tänään meidän lompakosta varastetuilla rahoilla on keksinyt taas valehdella
Quote from: Niobium on 15.03.2016, 12:15:13
Onko tähän kysymykseen tullut mitään kautta mitään kommenttia?
Kysymyshän esitettiin uutisen mukaan kirjallisena, joten voisin kuvitella, että jonkinlainen vastaus olisi saatava.
Muistaakseni vastauksen antamiseen on annettu aikaa kolme viikkoa, joten huhtikuun alussa vastauksen pitäisi tulla.
Täältä voi katsella tehtyjä kysymyksiä ja annettuihin vastauksiin löytyy linkki oikeasta reunasta.
https://www.eduskunta.fi/FI/lakiensaataminen/valtiopaivaasiat/Sivut/Kirjalliset-kysymykset.aspx
Quote from: multsi on 08.03.2016, 23:45:05
Jos Päivi on vaan niin vi*** tyhmä, että jokaisen tulijan tausta on hänen mielestänsä siinä vaiheessa selvitetty kun tuliija on ilmoittanut nimensä ja kertonut tarinansa. Päivin maailmankuvassa näitä tarinoita ei ole syytä epäillä, joten se mitä mahmud sanoo on totta, ja tiedämme hänestä kaiken.
Jospa on sormenjäljet ja valokuva tehty ja irakilainen on vieressä analysoinut että hepun arabianmurre kuulostaa enemään pohjoisirakilaiselta kuin marokkolaiselta, niin tiedot rekisteriin ja homma hanskassa. Kaveri saa väliaikaisen henkilöllisyystodistuksen tai vastaavaa ja ihan samoilla tiedoilla sitä ei anneta kymmenelle muulle, noin lähtökohtaisesti.
Onhan se paljon parempaa kuin Euroopan suurimmissa kauopungeissa maleksivat tuhatpäiset marokkolaiset ym. nuorisojengit, joiden olemassaoloa ei edes ole yritetty keskitetysti viedä kirjoihin ja kansiin. Jos joku Nergin rekisteröidyistä vaikka itsemurhaposauttaa itsensä, uhreja varmasti lohduttaisi tieto että kyseessä on juuri tiettty ja tunnettu Mohammed al-Muhammed, syntynyt (oman ilmoituksensa) 1.1.1999. N:n maakunnassa M:n piirikunnassa O:n kylässä Irakissa ja rekisteröity Tornion järjestelykeskuksessa 30.2.2016, ja edelleen vokkiinosoitettu. Olisihan se paljon parempaa kuin se että räjäytyksen olisi tehnyt joku Helsingin rautatieasemalla maleksinut tuntematon ja rekisteröimätön, mahdollisesti marokkolaistaustainen henkilö, jonka mahdollista identiettiiä olisi käyttänyt matkalla useat muut henkilöt, kuten yhden Pariisin hyökkääjän tapauksessa.
Tilanne on hallinnassa kuten alkoholistilla, joka ei ole vielä kadulle joutunut.
Nergistä muuten, asiatonta mutta: Jotain kuusikymppinen nainen puheutuu ja kampaa hiuksensa samoin kuin 70-luvulla seurakuntanuorena/ensimmäisen vuoden opiskelijana. Kertoo se jotain. Kyllä välimuotoja löytyy pintamuodin orjana olon ja ihan oman 40 vuoden takaisen lookin orjallisen kopioinnin väliltä. En minäkään yritä etsiä juuri sellaista pusakkaa, jota käytin 25 vuotta siten, jos tarvitsen uutta.
QuoteNerg: "Jokaisen tulijan tausta tiedetään"
Miksi media ei haasta Nergia tämän törkeistä valheista? Nergin lausunto on käsittämätön jo pelkästään sillä perusteella että kaikilla maahantunkeutujilla ei ole edes henkilöpapereita mukanaan, millä saataisiin selville edes oikea nimi ja lähtömaa. Nerg on idiootti. Mikä pahempaa hän idioottimainen mokuttaja.
Quote from: Blanc73 on 15.03.2016, 14:14:41
QuoteNerg: "Jokaisen tulijan tausta tiedetään"
Miksi media ei haasta Nergia tämän törkeistä valheista?
Koska media saa toimintaohjeensa hallitukselta eikä Nergin haastaminen sovi muutenkaan toimittelijoiden maailmankatsomukseen.
Kaikista hauskinta tuon viran hallinnassa on, että vaikka muuliaasit, hevoset ja sorkkaeläimetkin nauraa, ei tarvitsella perustella.
"Pätevä."
Quote from: Valli on 15.03.2016, 12:40:09
Quote from: Niobium on 15.03.2016, 12:15:13
Onko tähän kysymykseen tullut mitään kautta mitään kommenttia?
Kysymyshän esitettiin uutisen mukaan kirjallisena, joten voisin kuvitella, että jonkinlainen vastaus olisi saatava.
Muistaakseni vastauksen antamiseen on annettu aikaa kolme viikkoa, joten huhtikuun alussa vastauksen pitäisi tulla.
Täältä voi katsella tehtyjä kysymyksiä ja annettuihin vastauksiin löytyy linkki oikeasta reunasta.
https://www.eduskunta.fi/FI/lakiensaataminen/valtiopaivaasiat/Sivut/Kirjalliset-kysymykset.aspx
Ei kai virkamiehen tarvitse vastata mitään noihin?
Mää oon saanu kolmeen pyyntööni, koskien Nergiä, vastauksen Eduskunnan oikeusasiamieheltä, että hyvinhän tuo vetää, ei aihetta moitteisiin.
Pitää muistaa, että matu on paras asiantuntija koskien omaa elämäänsä, eikä voida kyseenalaistaa sitä, mitä matu kertoo itsestään viranomaisille, kun mitään papereita ei ole näyttää. Tähän rouva keinosiementäjä perustaa aukottomat väitteensä :facepalm: