Nainen joutui kahdesti peräkkäin seksuaalisen ahdistelun kohteeksihttp://www.iltalehti.fi/uutiset/2016030721233876_uu.shtml (http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016030721233876_uu.shtml)
QuoteTapahtumat saivat alkunsa viikko sitten sunnuntaina varhain aamulla.
Nainen nousi bussista pysäkillä ennen kello seitsemää. Pian tämän jälkeen hänen kimppuunsa kävi mies, joka alkoi kouria uhria alapäästä. Nainen yritti epätoivoissaan rimpuilla irti, mutta mies ei ollut luovuttanut.
Tilanne huomattiin ohiajavasta autosta, joka hiljensi vauhtiaan. Autosta huudettiin naista hyppäämään kyytiin turvaan. Auton pysähtyminen ilmeisesti hämmensi ahdistelijan, jolloin nainen pääsi irti tämän otteesta. Hän hyppäsi autoon, joka poistui paikalta.
Helpotus muuttui kuitenkin hetkessä uudeksi painajaiseksi naisen huomatessa joutuneensa ojasta allikkoon. Autossa oli naisen kertoman mukaan miehiä, jotka puolestaan kävivät häneen käsiksi samoin aikein kuin edellinen ahdistelija.
QuotePoliisi on asiasta poikkeuksellisen vaitonainen
Onko Helsingin Vuosaari kuinka "rikastunutta" aluetta.
On rikas alue Lähi-Idässä, perusteellisen voimavaraistunut, täpötäynnä mahdollisuuksia. Jäljet siis johtavat taas kerran sylttytehtaaseen, vaikka toki kyseessä on yksittäiskaksittaistapaus.
härskejä paskiaisia käydä suoraan haaroväliin kiinni.
Quote from: Blanc73 on 08.03.2016, 08:46:16
Onko Helsingin Vuosaari kuinka "rikastunutta" aluetta.
Eräs rikkaimmista. Sanoisin jopa ökyrikas. Siitä(kin) syystä juttu värisee voimakkaasti monikulttuurisuudelta.
Vuosaari? Kuinka rikastunutta? Oikein kovasti, kiitos kysymästä. Se on yksi Helsingin mamu-hotspoteista, joten jos siellä sattuu ja tapahtuu niin tutkan värähtäminen on sallittua ja ymmärrettävää.
Hyvää naistenpäivää vaan!
Ruotsissa sattui hieman samanlainen tapaus, jossa nainen huusi apua kesken raiskauksen. Ja eräs mies sen avunhuudon sitten sattui kuulemaan ja tuli auttamaan.
Tosin ei naista, vaan raiskuria.
Suvakkien Unelma muuttuu lihaksi, rakkauden kevät Lähi-idällä maustettuna lähestyy uhkaavasti.....
Onko uutisessa kommenttiosio pois päältä?
Tosin, en yhtään ihmettelisi, jos media olisi säästänyt tämän feministien herkku-uutisen juuri tällle päivälle sen vuoksi että edes toinen käpälöijistä olisi pottunokka.
Tosin täytyy myöntää, että varmaan pitää tilata Junakohtauksen varikolta tutkaan uudet laakerit. Ongelmana on vaan se, että missä välissä ne kerkiää vaihtaa kun radar pyörii 24/7.
En yhtään ihmettelisi, vaikka alkuperäinen kopeloija ja autoilevat ritarit olisivat toimineet tietyn suunnitelman mukaan yhdessä. Tai oikeastaan toivon, että näin olisi, koska toinen vaihtoehto on sitten se, että Suomessakaan (johon Vuosaari tietojeni mukaan toistaiseksi kuuluu) ei enää saa olla turvassa, vaan satunnaista keppostelua seuraa toinen satunnainen keppostelu, ehkä jopa kolmas. Unelma... :'(
Vuosaari, tuo Helsingin Monaco. Meren rannalla ja kukaan ei maksa veroja.
Onneksi ei sentään joutunut kahdesti peräkkäin raiskatuksi, kuten Ruotsissa kävi jokin aika sitten.
Sen verran rupesi verenpaine nousemaan tätä lukiessa, että piti hetken aikaa rauhoittua ja hengitellä syvään. Mitä helvettiä täällä oikein tapahtuu? Ei kai noin voi oikeasti käydä ihan sattumalta? Veikkaisin myös jonkinlaista suunniteltua juttua tai sitten taharrush-kevät on jo alkanut ihan toden teolla.
HYVÄÄ NAISTENPÄIVÄÄ - SITÄ SAA MITÄ ÄÄNESTYSKÄYTTÄYMISELLÄÄN TILAA!
;D ;D ;D ;D ;D ;D ;D ;D ;D ;D ;D ;D ;D
Quote from: starsailor on 08.03.2016, 10:19:25
HYVÄÄ NAISTENPÄIVÄÄ - SITÄ SAA MITÄ ÄÄNESTYSKÄYTTÄYMISELLÄÄN TILAA!
;D ;D ;D ;D ;D ;D ;D ;D ;D ;D ;D ;D ;D
Ei näytä saavan, mutta kiitän TOIVOTUKSESTA.
Tuosta automiesten palstalta lainatakseni erästä helsinkiläistä: "vuosaari on todella upea paikka meren rannalla". Kyseinen ässä tuntuu muutenkin tietävän lähes kaikesta miltei kaiken,etenkin kantasuomalaisten surkeuden ja kaikenlaisen huonouden.
Ovela ansa,kerrassaan upea . Ihmetyttää vain kuka helvetti menee autoon,joka on täynnä apinoita?
Tietty hädässä sitä voi tehdä outojakin juttuja,siis muitakin kuin liikkua jossain vtun vuosaaressa.
Quote from: Linkster on 08.03.2016, 10:27:18

Mutta kun virallisen totuuden mukaan kaikki sattumat ovat yksittäistapauksia. Olisi rasismia olla menemättä monikulttuuristen ritareiden kyytiin.
Mogadishu (Vuosaari) avenue sijaitsee meren rannalla. Siellä kalojen sijaan kalastellaan nykyään VHN:sia. Todennäköisesti vierasperäinen laji harrastelee tuota kalastelua.
Vierasperäiset lajithan ovat tunnetusti ongelma, jotka levitessään valtaavat alkuperäisen eliöstön elintilan. Nyt näyttää koko Eurooppa olevan rikkaruohon peitossa." Ruiskutuksia" odotellessa.
e.(Vuosaari)
Quote from: Alaric on 08.03.2016, 10:08:23
Onneksi ei sentään joutunut kahdesti peräkkäin raiskatuksi, kuten Ruotsissa kävi jokin aika sitten.
Katsos, Ruotsistaniassa ollaan monikulttuurisuudessa paljon pidemmällä. Suomi hiihtää kovaa vauhtia perässä.
QuoteSen verran rupesi verenpaine nousemaan tätä lukiessa, että piti hetken aikaa rauhoittua ja hengitellä syvään. Mitä helvettiä täällä oikein tapahtuu? Ei kai noin voi oikeasti käydä ihan sattumalta? Veikkaisin myös jonkinlaista suunniteltua juttua tai sitten taharrush-kevät on jo alkanut ihan toden teolla.
No ei edes tiedetä onko tämä rikastus, mutta käytän tässä tutkaa jo tuulettimena. Toinen noista on rikastaja. On tämä minun tutka sen verran laatusa peli. Kuski on katsonut, että tuossa maamies/eri maan mies käpälöi naisen jalkoväliä ja sitten ajatellut "ottaa" tämän naisen itselleen. "Pelastusshow" olikin vain keino, kusetus. Tai sitten tunsivat toisensa, who knows.
"– Ollaan olevinaan huolissaan naisten liikkumatilasta, jota maahanmuuttajien väitetään kaventavan, mutta todellisuudessa naisten oikeudet eivät kiinnosta vaan halutaan ainoastaan vastustaa maahanmuuttoa."- Milla Pyykkönen, Naisasialiitto Unioni , pääsihteeri. 8.3.2016
"– Rasismin ja naisvihan välillä näyttäisi olevan vahva kytkös. "
http://yle.fi/uutiset/naisjarjestot_naisvihan_nousu_akuutein_ongelma/8724421
Helsingin poliisi kirjoitti ensimmäiset sakot seksiahdistelusta
Tiistai 8.3.2016
Helsingin poliisi on kirjannut viime ja toissaviikonlopulta seitsemän seksuaalista ahdistelua.
Nainen joutui kahdesti peräkkäin seksuaalisen ahdistelun kohteeksi
Edellisen perjantain ja sunnuntain välillä tapauksia oli neljä, viime perjantain ja sunnuntain välisenä aikana ilmoitettiin kolme ahdistelua.
Tekijöiksi epäillään kaikissa tapauksissa ulkomaalaistaustaisia henkilöitä.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016030821232979_uu.shtml
Kyllä ne nyt lakkaavat ahdistelemasta, kun saivat sakkoja.
Quote from: Uuno Nuivanen on 08.03.2016, 12:17:17
Kyllä ne nyt lakkaavat ahdistelemasta, kun saivat sakkoja.
joihin rahat haetaan taikaseinästä tai viedään sakkolaput sossun kilteille tädeille, ellei niitä lappuja heitetä suoraan roskiin.
Quote– Rasismin ja naisvihan välillä näyttäisi olevan vahva kytkös. "
Haittamaahanmuuttoa puolustelevia feministejä ei tule vihata, heitä pitää sääliä ja ns eheyttää.
Joo, sakoillehan nuo vain nauravat Ikinä ITSE maksa mitään.
Quote from: Mikko pa on 08.03.2016, 12:15:50
"– Ollaan olevinaan huolissaan naisten liikkumatilasta, jota maahanmuuttajien väitetään kaventavan, mutta todellisuudessa naisten oikeudet eivät kiinnosta vaan halutaan ainoastaan vastustaa maahanmuuttoa."- Milla Pyykkönen, Naisasialiitto Unioni , pääsihteeri. 8.3.2016
Ollaan olevinaan huolissaan naisten liikkumatilasta, jota maahanmuuttajat kiistatta kaventavat, mutta todellisuudessa naisten oikeudet eivät kiinnosta vaan halutaan ainoastaan kannattaa holtitonta maahanmuuttoa.
QuoteNainen nousi bussista pysäkillä ennen kello seitsemää. Pian tämän jälkeen hänen kimppuunsa kävi mies, joka alkoi kouria uhria alapäästä
Kyllä tässä nyt on kyseessä aito yksittäistapaus: ei ole tiedossa toista tapausta, missä moniosaajat olisivat aamuseitsemältä hereillä.
Quote from: Eino P. Keravalta on 08.03.2016, 17:54:03

Aamuvuoron viimeinen tuntihan tässä on kyseessä.
Quote from: kalpea massa on 08.03.2016, 18:23:36

Hädänalaiset kaipasivat hellää kättä, joka peittelisi heidät sänkyyn. :'(
Quote from: Eino P. Keravalta on 08.03.2016, 17:54:03
Kyllä tässä nyt on kyseessä aito yksittäistapaus: ei ole tiedossa toista tapausta, missä moniosaajat olisivat aamuseitsemältä hereillä.
Monella voisi tulla vaikeuksia, kun pitäisi ehtiä mennä nukkumaan ennen kuin nousee ylös.
Quote from: Eino P. Keravalta on 08.03.2016, 17:54:03
QuoteNainen nousi bussista pysäkillä ennen kello seitsemää. Pian tämän jälkeen hänen kimppuunsa kävi mies, joka alkoi kouria uhria alapäästä
Kyllä tässä nyt on kyseessä aito yksittäistapaus: ei ole tiedossa toista tapausta, missä moniosaajat olisivat aamuseitsemältä hereillä.
Eino on aina niin positiivinen. Niin myös usein matu. Ainakin hiv.
Quote from: kalpea massa on 08.03.2016, 18:23:36
Quote from: Eino P. Keravalta on 08.03.2016, 17:54:03Kyllä tässä nyt on kyseessä aito yksittäistapaus: ei ole tiedossa toista tapausta, missä moniosaajat olisivat aamuseitsemältä hereillä.
Aamuvuoron viimeinen tuntihan tässä on kyseessä.
Kyllähän sitä niillä Syyriasta/Irakista mukana tuoduilla höökipillereillä jaksaa ahdistella vaikka useamman vuorokauden putkeen, jos tiukka paikka tulee.
Quote from: Mikko pa on 08.03.2016, 12:15:50
Tekijöiksi epäillään kaikissa tapauksissa ulkomaalaistaustaisia henkilöitä.
Muttei sentään turhapaikanhakijoita. Tuon sanan mukaisilla tyypeillä on Suomen passi. Kotoutus ei ole onnistunut. Ullatus :facepalm:
Nainen ei tainnut tulla Odinin sotureiden pelastamaksi vaan asialla taisi olla autoileva pellepartio.
Tarvitseehan joulupukkikin Suomikin mustia pellejä.
Minä arvasin tulevan, kun 1990-luvun alussa ensimmäiset musumamut, somalit, saapuivat Meri-Rastilaan ja ilmaantuivat Vuosaaressa myös meidän pihapiiriimme virnuilemaan.
Lauma epäsiistejä hottentotteja kotipihalla valkoisia silmämuniaan pyörittelemässä ja hymyilemässä korvasta toiseen, oli valkoiselle naiselle ja hänen hyvin hienostuneelle ja siistille koiralleen enemmän kuin suostuimme sietämään.
Tyynesti aloin pakata kimpsujani ja yhdessä koirani kanssa muutimme inhimillisemmälle asuinalueelle.
Quote from: Uuno Nuivanen on 08.03.2016, 12:17:17
Kyllä ne nyt lakkaavat ahdistelemasta, kun saivat sakkoja.
On se hyvä tuo Helsingin poliisin uusi käytäntö. Loppuu ahdistelut kertaheitolla, kun saa sakkolapun käteen.
Quote from: Lahti-Saloranta on 08.03.2016, 18:43:18
Nainen ei tainnut tulla Odinin sotureiden pelastamaksi vaan asialla taisi olla autoileva pellepartio.
Olis varmaan ollut ihan kiva tuollekin naiselle, jos olisi Odinit olleet paikalla. Siitäkin huolimatta kannattaa pelätä Odineja, koska yle sanoo niin.
Quote from: Muuttohaukka on 08.03.2016, 20:23:33
Quote from: Uuno Nuivanen on 08.03.2016, 12:17:17
Kyllä ne nyt lakkaavat ahdistelemasta, kun saivat sakkoja.
On se hyvä tuo Helsingin poliisin uusi käytäntö. Loppuu ahdistelut kertaheitolla, kun saa sakkolapun käteen.
Ja menevät samaan syssyyn nurkkaan häpeämään...
Täytyy muuten todeta, että tämä porukka on kekseliäisyydessään suorastaan luovaa. Oikeen ryhmässä mietitään strategiaa, että miten saadaan kourittua ja joukkoraiskattua naisia. Jos joku suomalainen idiootti saisi samanlaisia temppuja päähänsä, niin joku kaveriporukasta sentään pistäisi stopin tälle. Ilmeisesti heikäläisille tämä on ihan hyväksyttyä käytöstä, kun voidaan muodostaa isompi ryhmä.
Mutta sanokaa minun sanoneen. Tänä keväänä tulee oikea raiskausten ja ahdistelujen hyökyaalto. Kunhan säät lämpenee ja kevätaurinko paistaa, niin matuilla lähtee hormoonit hyrräämään ja saalistus alkaa. Siinä on syksyllä suvaitsevaistolla selittelemistä. Meidän muiden kannattaa varmistaa, että läheiset naiset minimoivat vaarat. Esimerkiksi tietyissä kaupunginosissa ja tiettyinä aikoina ei kannata enää naisten liikkua. Tämän meille tilasi ja järjesti Sipilän hallitus.
Quote from: nimetönkeskustelija on 08.03.2016, 23:46:11

No shit, Sherlock....
Mutta hei, eihän tuo pidä paikkaansa! Kaupngeissa tytöt marssivat teemalla "otetaan yö takaisin".
Siinähän otatte, toivottavasti Odinin soturit vetäytyvät takavasemmalle, niin valaat ovat omillaan. Meitä peräkammari-VHM:iä tämä ei onneksi koske :)
Quote from: nimetönkeskustelija on 08.03.2016, 23:46:11
Täytyy muuten todeta, että tämä porukka on kekseliäisyydessään suorastaan luovaa. Oikeen ryhmässä mietitään strategiaa, että miten saadaan kourittua ja joukkoraiskattua naisia. Jos joku suomalainen idiootti saisi samanlaisia temppuja päähänsä, niin joku kaveriporukasta sentään pistäisi stopin tälle. Ilmeisesti heikäläisille tämä on ihan hyväksyttyä käytöstä, kun voidaan muodostaa isompi ryhmä.
Mutta sanokaa minun sanoneen. Tänä keväänä tulee oikea raiskausten ja ahdistelujen hyökyaalto. Kunhan säät lämpenee ja kevätaurinko paistaa, niin matuilla lähtee hormoonit hyrräämään ja saalistus alkaa. Siinä on syksyllä suvaitsevaistolla selittelemistä. Meidän muiden kannattaa varmistaa, että läheiset naiset minimoivat vaarat. Esimerkiksi tietyissä kaupunginosissa ja tiettyinä aikoina ei kannata enää naisten liikkua. Tämän meille tilasi ja järjesti Sipilän hallitus.
Olen samaa mieltä. Olen jo aikaisemmin povannut tulevaksi suuren "arabikevään".
Arvatkaapa miksi poliisi oli "hyvin vaitonainen" asiasta?
QuoteAhdistelijalta pakoon auttanut alkoi myös ahdistella - "Nyt kuljen turvasuihke mukanani"
Kahden peräkkäisen ahdistelun kohteeksi joutunut helsinkiläisnainen on yhä järkyttynyt tapahtuneesta. Helsinkiläisnainen oli runsas viikko sitten palaamassa kotiinsa Vuosaareen 96N-yöbussilla. Oli varhainen sunnuntaiaamu.
(...)
Kello lähenteli puolta viittä, kun nainen astui ulos bussista Porslahdentien viimeisellä pysäkillä.
Hän lähti kävelemään kohti kotiaan.
- Olin kävellyt joitakin metrejä, kun miesääni takaani kysyi huonolla englannilla, mikä on nimesi. Samassa hän oli jo kiinni takapuolessani, nainen muistelee sunnuntaiaamun tapahtumia.
"Löin ja potkin"
Bussi oli jo jatkanut matkaansa, eikä muita ihmisiä ollut lähistöllä. Nainen toimi vaistonvaraisesti ja alkoi rimpuilla vastaan.
- Löin nyrkillä ja potkin. Tuli sellainen reaktio, että nyt taistele.
Tilanne ehti jatkua hetken aikaa, kun bussin tulosuunnasta lähestyivät auton valot. Auto hiljensi ja pysähtyi.
- Kuski huusi suomeksi, että hyppää kyytiin, nainen kertoo.
Rimpuileva nainen pääsi yllättäen irti ahdistelijan otteesta. Hän hyppäsi autoon, joka lähti saman tien liikkeelle tehden u-käännöksen bussin tulosuuntaan.
- En edes muista, millainen auto oli. Ajatus oli vaan, että kunhan pääsen pois ja turvaan.
Yritti rauhoitella
Uhrin autoonsa ottanut tummaihoinen kuljettaja kysyi, oliko naisella poikaystävän kanssa kova riita. Nainen totesi, että kyseessä ei ollut poikaystävä.
Kun kuski sai myöntävän vastauksen arveluunsa ahdistelijan etnisestä taustasta, hän harmitteli tyyliin "näitä on ollut". Samalla hän yritti rauhoitella naista.
Pian kuitenkin saavuttiin naisen antamaan osoitteeseen. Kuljettaja pysäytti auton naisen kodin tuntumaan.
- Jostain syystä oli sellainen olo, että en antanut kotiosoitetta. En halunnut hänen tietävän, missä asun ja mihin rappuun menen.
Nainen ei kuitenkaan ehtinyt avata ovea, kun "pelastaja" muuttuikin ahdistelijaksi.
"Kiinni kasvoista"
- Hän otti minua kasvoista kiinni ja alkoi suudella. Huusin, että lopeta!
Mies ilmeisesti hätkähti naisen voimakasta reaktiota, eikä estänyt tätä poistumasta autosta.
Syvästi järkyttynyt nainen pääsi lopulta kotiinsa. Seuraavan päivän aamuna hän kävi tekemässä tapahtuneesta rikosilmoituksen.
- En tiedä, oliko se (ensimmäinen) ahdistelija jo bussissa vai odottiko hän pysäkin tuntumassa. Poliisi sanoi yrittävänsä selvittää, oliko bussissa ollut kamera.
Nainen sanoo olleensa niin sokissa, että mitään tarkkoja tuntomerkkejä hän ei pystynyt antamaan kimppuunsa käyneistä miehistä.
- Iältään he olivat ehkä alle kolmekymppisiä.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016030821239251_uu.shtml
Quote from: Leijona78 on 09.03.2016, 08:42:34
Arvatkaapa miksi poliisi oli "hyvin vaitonainen" asiasta?
Quotemiesääni takaani kysyi huonolla englannilla, mikä on nimesi. Samassa hän oli jo kiinni takapuolessani,
[...]
Uhrin autoonsa ottanut tummaihoinen kuljettaja kysyi, oliko naisella poikaystävän kanssa kova riita. Nainen totesi, että kyseessä ei ollut poikaystävä.
[...]
Nainen ei kuitenkaan ehtinyt avata ovea, kun "pelastaja" muuttuikin ahdistelijaksi.
No olipas tämä ullatus. Onneksi sentään tapauksen nainen selvisi ilmeisesti ilman fyysisiä vammoja.
Lapsille aina teroitetaan, että vieraiden ihmisten autoihin ei saa nousta. Nyky-yhteiskunnan suunta on se, että tämä ohje olisi myös aikuisten syytä muistaa. Etenkin jos kyseessä on etnisesti värisevämpi autoseurue.
Quote from: Lahti-Saloranta on 08.03.2016, 18:43:18
Nainen ei tainnut tulla Odinin sotureiden pelastamaksi vaan asialla taisi olla autoileva pellepartio.
Allahin Soskusoturit asialla.
Quote from: dr jeep on 09.03.2016, 09:24:02
Lapsille aina teroitetaan, että vieraiden ihmisten autoihin ei saa nousta. Nyky-yhteiskunnan suunta on se, että tämä ohje olisi myös aikuisten syytä muistaa. Etenkin jos kyseessä on etnisesti värisevämpi autoseurue.
Tuskinpa tuo nainen olisi autoon noussut, ellei häntä olisi juuri sitä ennen ahdisteltu.
"Pelastaja" ilmeisesti kuvitteli saavansa palkkion pelastamisesta luonnossa.
Ja poliisi jotenkin kuvitteli että tekijöiden taustoja panttaamalla asiasta ei pääsisi tekijöiden kannalta ns. 'ikäviä' tietoja julkisuuteen.
Tätäkin tapausta kun miettii niin kyllä sanattomaksi vetää. Ahdistelijat ovat eläimiä, jotka toimivat impulsiivisesti vaistojensa ja viettiensä varassa. Kuin savannilla saalistava hyeenalauma. Jos Oulussa näen vastaavaa toimintaa, niin aikomuksena on puuttua tapahtumiin matalalla kynnyksellä. Elukoille ei periksi anneta. Jos eivät ymmärrä muuta kuin voiman kieltä, niin olkoon niin. Omalta kohdaltani mitta on täysi.
Olikohan autoileva neekeri saanut kortin ja kiesin fattasta.. ???
Quote from: Blanc73 on 09.03.2016, 10:08:59
Elukoille ei periksi anneta. Jos eivät ymmärrä muuta kuin voiman kieltä, niin olkoon niin. Omalta kohdaltani mitta on täysi.
Vaikka itse ajattelen samoin, niin maailmalta voi katsoa esimerkkejä ja todeta, että periksi annetaan. Valtaosa ihmisistä suhtautuu asiaan käytännöllisen välinpitämättömästi, konfliktia vältellen. Naisten on helpompi järjestää kulkemisensa niin, että riski on pienempi kuin yrittää ottaa kadut takaisin käyttöönsä. Pian tästä tulee normi ja ihmiset muuttavat toimintaansa, eivätkä tulijoiden toimia. Valitettavasti.
Quote from: starsailor on 09.03.2016, 11:39:09

Tämä pitää paikkansa. On hyvin pieni vaiva välttää riskipaikkoja ja -tilanteita. Jopa liian helppo. Sitä voi sitten media tehdä ihailevan jutun siitä, miten kotoutuminen on onnistunut, kun ei ole raiskattu kuin muutama aluksi ja nyt ollut hyvin rauhallista (koska kukaan ei ole enää liikkunut alueella).
Sama pelotevaikutus kyllä saisi olla toisinkin päin. Tosin kiinnijäämisriski on turhan pieni eikä rangaistuksetkaan toimi. Ei ihme, että Odineille on kysyntää. Tuoltakin naiselta voisi kysyä hyväksyykö katupartiot...
Vähän aiheen ohi totean, että jotain on mediakentällä tapahtunut, kun tässäkin viimeisimmässä Iltalehden uutisessa mainitaan kakistelematta huono englanti ja tummaihoinen autonkuljettaja. Jokin aika sitten ei olisi voinut kuvitellakaan, että noita asioita olisi julkikirjoitettu yhtään missään.
Quote from: J.M on 09.03.2016, 18:08:10
Vähän aiheen ohi totean, että jotain on mediakentällä tapahtunut, kun tässäkin viimeisimmässä Iltalehden uutisessa mainitaan kakistelematta huono englanti ja tummaihoinen autonkuljettaja. Jokin aika sitten ei olisi voinut kuvitellakaan, että noita asioita olisi julkikirjoitettu yhtään missään.
Rasismi arkipäiväistyy, vihapuhe vähemmistöjä kohtaan tulee koko ajan hyväksyttävämmäksi, pelonlietsonta myy, Hommaforum ohjailee mediaa... mitä näitä nyt on.
Oliko tässäkään tapauksessa mitään oikeaa syytä julkaista noin leimaavia tuntomerkkejä? Kohta naiset eivät enää uskalla jutella aamuyöllä huonoa englantia puhuvien kanssa tai nousta tummaihoisten kuskien kyytiin, kun pelotellaan tällaisilla ihan varmasti keksityillä tarinoilla :'(
Kun päästään aitoon monikulttuuriin naisilla voi käydä myös näin:
Ensin yksi on kourinut jalkovälistä, nainen saa tämän silmille pippurikaasut ja pääsee pakenemaan. Nurkan takaa tulee pakettiautollinen matuja kourimaan, suomalainen nainen saa vedeltyä kaikkia turpaan. Sitten tulee poliisit ja nainen huokaisee, mutta tummilla poliiseilla onkin outo katse silmissään ja kohta naista raiskataan maijan takaosastossa. Nainen viedään poliisiasemalle, missä tämä joukkoraiskataan uudelleen kymmenien poliisisetien toimesta.
Tapaus päätyy ennen pitkää oikeuteen, missä nainen tuomitaan kuolemaan kivittämällä haureuden julkisesta harrastamisesta.
Quote from: Risto A. on 09.03.2016, 18:53:33

Ja tämä kaikki, koska haluttiin olla niiin humanitaarisia, että.
Eli ensimmäinen ahdistelija oli etninen ja pelastaja joka muuttui ahdistelijaksi oli tummaihoinen.
Toivottavasti Kokoomuslainen kaupunginjohtaja Jussi Pajunen on oikein tyytyväinen itseensä että on antanut Helsingin Kaupungin Asuntojen eli HeKa:n rakentaa Itä-Helsingistä monikulttuurista helvettiä antamalla kaikille muualta suomesta stadiin valuville sossun asiakkaille asunnot jonon ohi kun ovat ilmoittaneet olevansa asunnottomina Helsingissä.
HeKa:n asuntoihin pitäisi julistaa kielto että yhdellekään Mamulle ei anneta asuntoa joka tulee helsingin ulkopuolelta eli turvapaikanhakijoilla ja oleskeluluvan saaneilla turvapaikanhakijoilla 3-4-vuotta valtion tukiaisia (Valtio maksaa kaiken) rahastavat keskustalaiset pikku-kunnat saisivat pitää joka ikisen ottamansa turvapaikka-puliveivarin hänen loppuelämänsä ajan pikku-kunnan/pikku-kaupungin sossuasiakkaana ellei hän löydä töitä ja maksa itselleen uutta asuntoa muualta ihan itse tienatuilla rahoilla.