Turvapaikanhakijat eivät lisää poliisien tehtäviä tai aiheuta uhkaa kenenkään turvallisuudelle. Vai miten se nyt oli. :facepalm:
QuoteEx-poliisi ja kansanedustaja: Jo 1 200 poliisihälytystä vastaanottokeskuksiin
Eri puolille Suomea perustetut vastaanottokeskukset ovat työllistäneet yllättävän paljon poliiseja.
Poliisitaustainen kansanedustaja Kari Tolvanen (kok.) kertoi Keravan turvallisuusillassa, että viime syksynä perustettuihin vastaanottokeskuksiin on tullut jo 1 200 hälytystä.
– Jokainen hälytys vaatii useita partioita paikalle. Keskuksissa on sattunut varkauksia ja pahoinpitelyjä. Lisäksi on ollut suomalaisten tekemiä polttopulloiskuja. Myös seksuaaliset rikokset ovat lisääntyneet, Tolvanen totesi.
Suomeen on tullut viime kesän jälkeen noin 32 000 turvapaikanhakijaa. Tolvanen kertoi, että eniten on irakilaisia. Syyrialaisten osuus turvapaikanhakijoista on vain kolme prosenttia.
– Silti on todettava, että pakolaistulvan hillitsemisen avain on Syyrian kriisin rauhoittaminen. Lisäksi pitäisi antaa apua kriisialueen lähellä. Silloin voidaan auttaa eniten apua tarvitsevia eli naisia, lapsia ja vanhuksia, Tolvanen ehdotti.
– Nyt on sellainen tilanne, että häikäilemättömät ihmiskauppiaat rahastavat ja laittavat turvapaikanhakijat vaarallisille merimatkoille.
Tornion kautta tulleiden pakolaisten tulva on tyrehtynyt, mutta sen sijaan talvella on tullut uusia turvapaikanhakijoita Venäjältä Suomen Lappiin.
– Suomi alkaa olla jo voimiensa rajoillaturvapaikanhakijoiden kanssa. Korostan, että aidosti hädässä olevia on autettava ja kotoutettava mahdollisimman nopeasti. Sen sijaan muista syistä tulleet on saatava nopeasti pois maasta, Tolvanen linjasi.
Hän vakuutti, että turvapaikanhakijoiden kuulemiset on aloitettu tehokkaasti.
– Viime syksyn ja tämän talven aikana on tehty jo lähes 8 000 päätöstä. Vähän yli puolet tuosta joukosta on perunut hakemuksensa tai poistunut maasta. Sitten on palautettu turvapaikanhakijoita kotimaahan tai muihin EU-maihin, joten vain 14 prosenttia on saanut turvapaikan. Heille on nyt etsittävä sijoituspaikkoja kunnista.
Yleisö uteli, että onko turvapaikanhakijoiden joukosta löydetty terroristeja tai muita turvallisuusuhkia.
– Suojelupoliisilla on noin 20 seurattavaa. Keskusrikospoliisi tutkii muutamia tapauksia. Poliisilla ovat kyllä antennit ulkona, Tolvanen vakuutti.
Valtuutettu Jukka Nissinen (kok.) kyseli, että onko turvapaikanhakijoille selvitetty suomalaisen yhteiskunnan tapoja ja naisten asemaa.
– Koulutusta on annettu. Opastusta maan tavoille pitäisikin antaa mahdollisimman nopeasti, Tolvanen vastasi.
Hannu Nuutinen uteli katupartioista.
– Itse en hyväksy niitä, koska turvallisuudesta huolehtiminen on poliisin tehtävä. Kansanedustajana yritän huolehtia siitä, että poliisi saa riittävän rahoituksen tehtäviensä hoitamiseen, Tolvanen linjasi
http://www.turkulainen.fi/artikkeli/369145-ex-poliisi-ja-kansanedustaja-jo-1-200-poliisihalytysta-vastaanottokeskuksiin
Et sä voi sanoo noin!
Kohta heiluu harja! >:(
#UNELMA€ rullaa täysillä!
Onneksi kevät on jo ovella ja talven hiljaiselosta tälläkin rintamalla päästään eroon!
1200 yksittäistapausta. Ei mitään nähtävää täällä, hajaantukaa!
"Haloo, onko Rasmuksella? Haloo, kuuluuko, Rasmus?"
Noita pitää saada lisää, koska monikulttuurisuus on rikkaus.
Quote– Jokainen hälytys vaatii useita partioita paikalle.
Mitä yksi hälytys keskimäärin maksaa?
Entä, kun paikalla on aina useita partioita?
Montako miestyövuotta on tähän kaikkeen mennyt jo nyt?
Onko tästä jo nyt maksettu miljoonia vaiko kymmeniä miljoonia?
Alkaako pian lähestyä hetki, kun olisimme maksaneet lastensairaalan matujen perseilykuluilla?
Kantaväestön koteihin on tullut talven aikana kymmeniä tuhansia hälytyksiä enemmän.
Terveisin, Rasmus
Quote from: Frida Hotell on 27.02.2016, 21:01:30
Noita pitää saada lisää, koska monikulttuurisuus on rikkaus.
Rosenbergin Tinskullakin on jänskää.
Moninkokertainen yliedustus rikollisissa tällä kertaa?
Quote from: Frida Hotell on 27.02.2016, 21:01:30
Noita pitää saada lisää, koska monikulttuurisuus on rikkaus.
Jännitystä elämään, lotto ei ole mitään tämän rinnalla. Tässä pelissä tienaa ihan jokainen suomalainen!
Eli karkeasti (ja vähän mutkia oikoen) joka 25. joutunut poliisin kanssa tekemisiin asuinpaikassaan ensimmäisen puolen vuoden aikana. Meillä on loistava tulevaisuus!
Kari Tolvanen on näemmä myös täysin propagandan nielaissut kun hehkuttaa kuinka vähän turviksia jää ja kuinka tiukkaa on.
Faktoja:
-Suurin osa hakemuksista on käsittelemättä.
-Maahanmuuttovirasto oli koko vuonna 2015 selvästi pohjoismaiden löysin.
-Lokakuu-joulukuu 2015 välillä, maa-raporttien "kiristysten" jälkeen Maahanmuuttoviraston linja LÖYSTYI entisestään.
-Hallitus EI ole tehnyt mitään oikeita kiristyksiä, lupailuja kiristyksistä on mutta toteutus on kosmeettista pilkunviilausta eli esim Humanitaarisen suojelun kategorian oleskelulupien poistaminen koskee n. 1%-2% hakijoista ja koska Maahanmuuttoviraston virkailijat voivat päättää ihan mitä vaan niin niille joille olisi aikaisemmin annettu humanitaarinen suojelu annetaan todennäköisesti nyt toissijainen suojelu.
-Vapaaehtoisesti poistuvien määrät todennäköisesti romahtavat heti kun alkaa tulla suuressa määrin satujen perusteella käteen löytyjä pakolais-statuksia.
-Suomen hallituspuolueet, mukaanlukien Tolvanen, EIVÄT OLE TEHNEET MITÄÄN asiaa joka laskisi tulijoiden määrää vaan suomen hölmöläis-hallituksen pelastivat Ruotsin ja Tanskan rajatarkastukset.
Valitut kokkarit näyttävät kalastelevan lopullista tuhoaan odottavien persujen sameilla vesillä.
Quote from: Huppupelikaani on 27.02.2016, 21:04:32
Eli karkeasti (ja vähän mutkia oikoen) joka 25. joutunut poliisin kanssa tekemisiin asuinpaikassaan ensimmäisen puolen vuoden aikana. Meillä on loistava tulevaisuus!
Toi olettaen että poliisipartio on käynyt paikalla yhden turviksen perseilyn takia.
Jos perseilijöitä on ollut keskimääri vaikka 5 per hälytys niin joka viides kaikista turviksista on joutunut poliisin kanssa tekemisiin perseilynsä takia keskimäärin alle puolessa vuodessa.
Quote from: Tabula Rasa on 27.02.2016, 21:03:57
Moninkokertainen yliedustus rikollisissa tällä kertaa?
Tilastollinen harha. Kysy vaikka Jori Eskolinilta niin eheydyt.
Hetken kuluttua joku tutkija ilmoittaa, että jaettuna, jyvitettynä, suhteutettuna ja vakioituna poliisihälytysten määrä vastaanottokeskuksiin on normaali tai jopa odotettua pienempi.
Quote from: Niobium on 27.02.2016, 20:57:03
1200 yksittäistapausta. Ei mitään nähtävää täällä, hajaantukaa!
"Haloo, onko Rasmuksella? Haloo, kuuluuko, Rasmus?"
Persut kun kuulemma raiskaavat enemmän kuin turvikset niin kuitenkin vokeissa taidetaan rötöstellä enemmän kuin persujen puoluetoimistossa.
Quote from: Eino P. Keravalta on 27.02.2016, 21:03:45
Quote from: Frida Hotell on 27.02.2016, 21:01:30
Noita pitää saada lisää, koska monikulttuurisuus on rikkaus.
Rosenbergin Tinskullakin on jänskää.
Ja se yksi kokoomuskimulikin, nykyinen rouvanpullukka, näkee Helsingissä khihihi neekereitä!
Quote from: writer on 27.02.2016, 21:10:05
Quote from: Huppupelikaani on 27.02.2016, 21:04:32
Eli karkeasti (ja vähän mutkia oikoen) joka 25. joutunut poliisin kanssa tekemisiin asuinpaikassaan ensimmäisen puolen vuoden aikana. Meillä on loistava tulevaisuus!
Toi olettaen että poliisipartio on käynyt paikalla yhden turviksen perseilyn takia.
Jos perseilijöitä on ollut keskimääri vaikka 5 per hälytys niin joka viides kaikista turviksista on joutunut poliisin kanssa tekemisiin perseilynsä takia keskimäärin alle puolessa vuodessa.
Totta, ei pitäisi liikaa oikoa mutkia. Luku on ihan varmasti suurempi, vähintään tuplat. Vaikka samat matut perseilisikin useamman kerran.
Mutta hurjia lukuja, jos vaikka vertaa omaan tuttavapiiriin, joka sekin on aika sekalaista seurakuntaa. Ja tässä kohtaa on turha lässyttää muutamasta polttopulloiskuista.
Montako hälytystehtävää poliisilla on vaikkapa Lahden alueella? Voisimme harrastaa aritmetiikkaa illan ratoksi, jos on luvuista jollakin tietoa.
QuoteEri puolille Suomea perustetut vastaanottokeskukset ovat työllistäneet yllättävän paljon poliiseja.
Taas ullattaa. Vai onko toimittajia ohjeistettu laittomaan maahantunkeutumiseen liittyviin, ei niin sateenkaaren kivoihin uutisiin, lisäämään sana yllätys vähintään kerran, mielellään useamminkin, kulloinkin kirjoitettavaan uutiseen.
Quote from: writer on 27.02.2016, 21:10:05
Quote from: Huppupelikaani on 27.02.2016, 21:04:32
Eli karkeasti (ja vähän mutkia oikoen) joka 25. joutunut poliisin kanssa tekemisiin asuinpaikassaan ensimmäisen puolen vuoden aikana. Meillä on loistava tulevaisuus!
Toi olettaen että poliisipartio on käynyt paikalla yhden turviksen perseilyn takia.
Jos perseilijöitä on ollut keskimääri vaikka 5 per hälytys niin joka viides kaikista turviksista on joutunut poliisin kanssa tekemisiin perseilynsä takia keskimäärin alle puolessa vuodessa.
Tehostettua perseilyä. Matut säästävät poliisin voimavaroja kun monet perseilevät samaan aikaan. Kaikki pääsevät perseilemään ja poliisin voimavarat riittävät paremmin.
Quote from: M on 27.02.2016, 21:24:45
Montako hälytystehtävää poliisilla on vaikkapa Lahden alueella? Voisimme harrastaa aritmetiikkaa illan ratoksi, jos on luvuista jollakin tietoa.
Tästä löytyy poliisin tilastoa hälytystehtävistä koko Suomessa vuodelta 2012 (sivu 7): https://www.poliisi.fi/instancedata/prime_product_julkaisu/intermin/embeds/poliisiwwwstructure/15036_Vuosikertomus2012.pdf?fbe2f743e770d288
Vuonna 2012 tehtäviä yhteensä 995505. Kotihälytykset (84405) ja perheväkivalta (23565) kuuluu ainakin mukaan, mutta mitä muuta. No, pois ainakin kaikki liikennetehtävät (249194), omaisuuden suoja -tehtävät eli murrot, myymälävarkaudet yms. (111720), suurin osa perus- ja valvontatehtävistä (94493).
Ilman tarkempia tietoja taitaa olla mahdotonta arvioida kuinka paljon kaikista tehtävistä on "vastaavia" kuin vokeissa. Ullatus, ullatus. Ja miten herkästi vokkiin kutsutaan poliisi? Ei varmaankaan kovin herkästi. Täytyyhän siellä nyt vähintään yksi sovitteleva somali olla omasta takaa.
Quote from: Aivopesemätön on 27.02.2016, 21:29:32
QuoteEri puolille Suomea perustetut vastaanottokeskukset ovat työllistäneet yllättävän paljon poliiseja.
Taas ullattaa. Vai onko toimittajia ohjeistettu laittomaan maahantunkeutumiseen liittyviin, ei niin sateenkaaren kivoihin uutisiin, lisäämään sana yllätys vähintään kerran, mielellään useamminkin, kulloinkin kirjoitettavaan uutiseen.
Miten kaikki mokuiluun ja mamuiluun liittyvä tuleekin aina yllätyksenä kukkahattuisimmalle kansanosalle?
Quote
Suomeen on tullut viime kesän jälkeen noin 32 000 turvapaikanhakijaa. Tolvanen kertoi, että eniten on irakilaisia. Syyrialaisten osuus turvapaikanhakijoista on vain kolme prosenttia.
– Silti on todettava, että pakolaistulvan hillitsemisen avain on Syyrian kriisin rauhoittaminen. Lisäksi pitäisi antaa apua kriisialueen lähellä. Silloin voidaan auttaa eniten apua tarvitsevia eli naisia, lapsia ja vanhuksia, Tolvanen ehdotti.
Ensin pitäisi jonkun saada pääministeri Sipilä rauhoitettua, jotta Suomesta ei tulisi Irakissa vielä suositumpi turvapaikkaturismin kohde.
1200 kuudessa kuukaudessa.
200 kuukaudessa.
70 päivässä.
3 tunnissa.
Yksi hälytys joka 20 minuutti.
Quote– Nyt on sellainen tilanne, että häikäilemättömät ihmiskauppiaat rahastavat ja laittavat turvapaikanhakijat vaarallisille merimatkoille.
Ei muuta sitten kuin koneet lentämään ja laivat uimaan hakemaan poloisia. Vai ollaanko hallituksessa ja eduskunnassa niin häikäilemättömiä että annetaan ihmiskauppiaiden rahastaa ja ihmisten hukkua vaarallisella merimatkalla? Mikä pirun logiikka näissä puheissa oikein on?
Perseily on näemme loputonta. Huoli on suuri kun vastaanottokeskuksiin tehtyjen hälytysten määrä on mainittu 1200.
Odottakaamme, kun nuo matut jalkautuvat VOKeista kansamme keskuuteen lähiöihin. Sen jälkeen huoli vasta suureksi kasvaakin.
SSS, kevät tuo tullessaan tulvan, oletteko valmiit!?
Kevät kourien tulevi.
Monikulttuurisuus muuttaa vanhan kansan sananlaskutkin uuteen muotoon.
Quote from: ISO on 27.02.2016, 23:42:55
1200 kuudessa kuukaudessa.
200 kuukaudessa.
70 päivässä.
3 tunnissa.
Yksi hälytys joka 20 minuutti.
Mut hei täähän työllistää. Eiks se ollu se pääasia?
Pakkoko sinne on edes mennä? Antaisivat selvittää asiat keskenään.Eihän siellä nyt voi mitään pahaa tapahtua
kun sotaa paossa ollaan.
Quote from: Eino P. Keravalta on 27.02.2016, 21:02:35
---
Alkaako pian lähestyä hetki, kun olisimme maksaneet lastensairaalan matujen perseilykuluilla?
Lastensairaala on jo maksettu muualle.
Montako kertaa on mennyt Reumasairaalan kulut? Se v1tuttaa suunnattomasti myös. Paras ystäväni on ollut Heinolan sairaalassa lapsipotilaasta lähtien ja kokenut sen paikan olleen paras ja osaavin reumasairaiden hoidossa.
Ajettiin alas se osaamiskeskus ja täytetään moniosaajilla koko maa.
Perseilykulut, lomalennot, tuliaiset, kaikki älyttömyys.
Quote from: Uuno Nuivanen on 27.02.2016, 21:08:58
Valitut kokkarit näyttävät kalastelevan lopullista tuhoaan odottavien persujen sameilla vesillä.
Suvikiksi kääntyneitä persuja on paljon. Pehmeetä porukkaa. :facepalm:
Jos, siis j o s, VOK nahinaa lähtee rauhoittelemaan keskimäärin 3 partiota tunniksi ja lasketaan jäppisten konetunniksi reilusti 65e/h, kun sitä toisen aan mettästystäkin tulee vuoron loppuun, niin noin 500 000 eurolla hoitui hälykeikat, mutta sehän on monessa tapauksessa vain alku.
Hyvä alku DEMLAlle, maksajalle vähemmän hyvä.
VOKin sivuosumahälyt kirjataan tietysti yksittäistapauksiksi ja semmoisessa ikävämmässä tutkintakuluja + elämän, elämän halun, vammautumisen..kuluja ja menetyksiä voi vain arvailla, suuremmat helposti.
Kovaan, ja salaiseen, tilastoon tulee ikävä kyllä aineistoa riittämään.
Polttopulloja ja muutakin pikkujekkuilua kähinöiden lisäksi varmaan nähdään, niin että kyllä maahanmuutto on rikkaus, verottaja tekee kunnon tilin ylitöistä...Me tienataan tällä!
Koska saadaan Poliisit-sarjan VOK-spesiaali?
Kun muistelee sitä lehdistön huutoa ja ajojahtia Lahden tötteröpäätä kohtaan ja miettii sitä, mitä Hennalassa sen jälkeen on tapahtunut ja tapahtuu, niin miksi samat lehdet ja puhuvat päät ovat ihan hiljaa? Nykytilanne hyvä, tötteröpää paha, vai kuinka?
Mediaan vuotanut vain osa, arvioisin 1100 tapausta on jäänyt raportoimatta. Osa vokeista ja paikkakunnista pitänyt hyshys-bileitä.
Quote from: ISO on 27.02.2016, 23:42:55
1200 kuudessa kuukaudessa.
200 kuukaudessa.
70 päivässä.
3 tunnissa.
Yksi hälytys joka 20 minuutti.
Sinulle taisi tulla pilkkuvirhe tuossa päivien kohdalla:
200/30=6,7 hälytystä päivässä
1200/4380=0,27 hälytystä tunnissa
4380/1200*60=219 minuuttia/hälytys eli 219 minuutin välein yksi hälytys.
Quote from: Muuttohaukka on 28.02.2016, 00:42:32
Quote from: Eino P. Keravalta on 27.02.2016, 21:02:35
---
Alkaako pian lähestyä hetki, kun olisimme maksaneet lastensairaalan matujen perseilykuluilla?
Lastensairaala on jo maksettu muualle.
Montako kertaa on mennyt Reumasairaalan kulut? Se v1tuttaa suunnattomasti myös. Paras ystäväni on ollut Heinolan sairaalassa lapsipotilaasta lähtien ja kokenut sen paikan olleen paras ja osaavin reumasairaiden hoidossa.
Ajettiin alas se osaamiskeskus ja täytetään moniosaajilla koko maa.
Perseilykulut, lomalennot, tuliaiset, kaikki älyttömyys.
Ikävä juttu. Mutta toisaalta kyllä niitä reumasairaaloita ja muita aletaan taas perustaa kun huomataan, että kunniavieraillamme on vaivoja. Silloin miljardi on pikkuraha.
Tunnen miehen. Kari Tolvanen oli jo viime kaudella lakivaliokunnan jäsen, ja nyt sen puheenjohtaja. Ei mikään turha tyyppi vaan mies paikallaan. Todellakin järkimies, annan hänestä hyvän todistuksen.
QuoteEri puolille Suomea perustetut vastaanottokeskukset ovat työllistäneet yllättävän paljon poliiseja.
Taas ollaan yllättyneitä. Humanitaariseen massamaahantunkeutumiseen liittyvissä lieveilmiöissä ei ole mitään yllättävää tai odottamatonta. Matuihin liittyvät yhteiskunnalliset ongelmat ovat olleet hyvin tiedossa jo vuosikymmenten ajan.
Milloin päättäjät, virkamiehet ja media lakkaavat puhumasta "yllättävistä" ongelmista? Tällaisen "yllätyspuheen" on loputtava. Milloin päättäjät, virkamiehet ja media myöntävät, että ongelmia oli kyllä odotettavissa ja että tämä on vasta alkua? Ongelmia ei ole haluttu ehkäistä ennalta, koska poliittinen korrektius, ideologinen mokutus, sinisilmäinen maailmanparannus, Persujen nousu, globaali vastuu, Suomen maine maailmalla ja huutava työvoimapula.
Quote from: ISO on 27.02.2016, 23:42:55
1200 kuudessa kuukaudessa.
200 kuukaudessa.
70 päivässä.
3 tunnissa.
Yksi hälytys joka 20 minuutti.
Kun Tolvanen saisi vielä kerrottua tilastot, missä turvapaikanhakijoiden tekemät,
vokin ulkopuoliset rötöstelyt laskettaisiin samaan kakkuun mukaan.
Saataisiin tämä lasten mehuhetki kokonaisvaltaisesti tilastoitua.
Quote from: Kemolitor on 28.02.2016, 09:55:14
Quote from: ISO on 27.02.2016, 23:42:55
1200 kuudessa kuukaudessa.
200 kuukaudessa.
70 päivässä.
3 tunnissa.
Yksi hälytys joka 20 minuutti.
Sinulle taisi tulla pilkkuvirhe tuossa päivien kohdalla:
200/30=6,7 hälytystä päivässä
1200/4380=0,27 hälytystä tunnissa
4380/1200*60=219 minuuttia/hälytys eli 219 minuutin välein yksi hälytys.
Nauroin samaa. Mut kyllähän "Joka kahdeskymmenes minuutti" kuulostaa raflaamammalta kuin "kuusi kertaa päivässä".
Miten joku voi laskea noin väärin ilman että lopputulos soittaa kelloja päässä? Ja yllävän moni tuntuu pystyvän lukemaan nuo luvut tajuamatta ilmiselvää virhettä? Miten voi kommentoida lukuja ajattelematta niitä?
Quote from: Pöllömestari on 28.02.2016, 10:21:06
Quote from: Kemolitor on 28.02.2016, 09:55:14
Quote from: ISO on 27.02.2016, 23:42:55
1200 kuudessa kuukaudessa.
200 kuukaudessa.
70 päivässä.
3 tunnissa.
Yksi hälytys joka 20 minuutti.
Sinulle taisi tulla pilkkuvirhe tuossa päivien kohdalla:
200/30=6,7 hälytystä päivässä
1200/4380=0,27 hälytystä tunnissa
4380/1200*60=219 minuuttia/hälytys eli 219 minuutin välein yksi hälytys.
Nauroin samaa. Mut kyllähän "Joka kahdeskymmenes minuutti" kuulostaa raflaamammalta kuin "kuusi kertaa päivässä".
Miten joku voi laskea noin väärin ilman että lopputulos soittaa kelloja päässä?
Tutun suvun piirissä oleva poliisi sanonut syksyllä, että kerran vuorossa Hennalaan. Pitäisi hyvin kutinsa tuon laskelman kanssa.
Quote from: Mr.Reese on 28.02.2016, 10:29:59

Vuoro on 8h? 24/8 = 3 kertaa vuorokaudessa? "Joka 20 minutti" tarkoittaisi 24 kertaa vuorossa (jos vuoro on 8h)? Pitää hyvin minkä laskelman kanssa?
Quote from: Lippis on 28.02.2016, 07:04:45
Koska saadaan Poliisit-sarjan VOK-spesiaali?
Ei ikinä.
Quote from: M on 28.02.2016, 11:20:36
Quote from: Lippis on 28.02.2016, 07:04:45
Koska saadaan Poliisit-sarjan VOK-spesiaali?
Ei ikinä.
Aivan varmasti joku vokkausohjelma vielä tulee, onhan niissä aivan tolkuton potentiaali "viihteeksi". Koska selkeästi elämme maailmassa, jossa vain raha ratkaisee, kyllä tarpeeksi ahneita tahoja vielä löytyy.
Ihan toinen kysymys onkin sitten, millaista "tosi-teeveetä" kyseinen ohjelma olisi. Noh, lavastettujahan kaikki muutenkin ovat eli ei siinä mielessä pyörää kuitenkaan uusiksi keksittäisi.
"Mahmudille yllätysmorsian" -ohjelmaa odotellessa.
1200 nahistelua, häröilyä, elehtimistä käsillä, kovaäänistä keskustelua, tönimistä jne. millonhan ne meinas laittaa rajavalvonnan takasin, tulis helvetin paljon halvemmaksi ku tämä beduiini-sirkus
Quote from: Mr.Reese on 28.02.2016, 09:51:02
Mediaan vuotanut vain osa, arvioisin 1100 tapausta on jäänyt raportoimatta. Osa vokeista ja paikkakunnista pitänyt hyshys-bileitä.
Erittäin todennäköisesti näin. Kun tietää median ja SPR:n salailunhalun, niin poliisille ilmoitetaan ja julkisuuteen pääsevät vain törkeimmät tapaukset, joita ei voida salata.
Quote from: Eino P. Keravalta on 28.02.2016, 10:00:49
Ikävä juttu. Mutta toisaalta kyllä niitä reumasairaaloita ja muita aletaan taas perustaa kun huomataan, että kunniavieraillamme on vaivoja. Silloin miljardi on pikkuraha.
On se niin paska juttu kaikkineen. Kunpa voisikin korvamerkata verorahansa.
Mediuutiset (http://www.mediuutiset.fi/uutisarkisto/konkurssi-sulkee-reumasairaalan-6079281)
" Olisimme tarvinneet neljä miljoonaa lisää. Homma jäi kiinni maksuvalmiudesta. Olimme kaksi miljoonaa miinuksella, eikä konkurssin hakemista voinut enää pitkittää.
Kalske on huolissaan potilaiden kohtaloista."
"- Tänäänkin täällä on näkynyt itkuisia lapsipotilaiden isiä ja äitejä. Reumasairaala on ollut toiminnan valtakunnallinen keskus, jossa tilat ovat ensiluokkaiset ja hoitotaito siirtynyt mestareilta eteenpäin vuosien prosessina. Tällä hetkellä ei ole mitään tietoa, missä lapsipotilaamme tulevaisuudessa hoidetaan, Kalske sanoo."
Mitä se olikaan se lisäbudjetti näille Monopolin pelaajille ja heidän viihdyttäjilleen tänä vuonna?
Quote from: Muuttohaukka on 28.02.2016, 11:46:39

Mutta jos hylätään kokonaan se oman kansakunnan kulttuuri, identieteetti ja esi-isien uhraukset tämän isänm
aamme hyväksi; oikeasti, eihän noista reumalapsista ole töihin ja tuottamaan lisäarvoa. Mitä sitten?
Tällä ajatusmallilla uhrataan se demokratia ja kaikki se työ, mitä sukupolvet ovat tehneet sadassa vuodessa, Se, että vaikka naapuri olisikin ymmärtämätön vajakki, joka ansaitsisi tulla viedyksi saunan taakse jne, niin silti se naapuri on Suomalainen, joka puolustaa isänmataan.
Tämä yhteiskunta on tähän saakka pitänyt huolta heikoista ja vanhuksista, nyt tuuli on kääntynyt ja puhutaan rahan kieltä. Yksityistetään ja hajautetaan, sen nimissä että elintaso nousee.
Voisivatko arvoisat Suomen tasavallan hallituksen jäsenet edes hetken ajatella oman syntyperäisen väestömme osaa niinä hetkinä, jolloin he tukea tarvitsevat? Lapsena, sairaina, vanhuksina.
Quote from: Niobium on 28.02.2016, 12:11:21
---
Voisivatko arvoisat Suomen tasavallan hallituksen jäsenet edes hetken ajatella oman syntyperäisen väestömme osaa niinä hetkinä, jolloin he tukea tarvitsevat? Lapsena, sairaina, vanhuksina.
Ei riitä aika heillä. Se aika menee näitten tunkeutujien asioiden hoitoon. Ei ole rahasta pulaa, kun vieraista on kyse.
Einon pigmentti-ihme on todellakin osoittautunut ihmeellisen suureksi ihmeeksi.
Tuossa naapurin 84-vuotias hoitaa parkinsonia sairastavaa dementikkomiestään. Kotiapu käy kerran viikossa mittaamassa verenpaineen. Voisi mitata aidan yli ohimennen minultakin.
Käynti sairaalassa maksaa heille 34 €/kerta.
Naapuriapua annetaan tietenkin mutta ei se riitä. Yöt heillä valvotaan ja päivällä pitää olla vahdissa, ettei sairas kaadu ja loukkaa itseään. Mutta
tutkittu on, että kotona on parempi olla ja kuietnkin pärjää tällä tuella.
Vokeilla ei ole pulaa mistään. Poliiskin vierailee useammin kuin naapurin kotisairaanhoito.
Jmlta, että voi nostaa aivokuumeen korkealle.
Kuten sanoit, omat vanhuksemme ovat työllään tehneet meille tämän maan, sen identiteetin, sen vaurauden. Se vauraus valuu nyt näille ihmeille.
Quote from: Kemolitor on 28.02.2016, 09:55:14
Quote from: ISO on 27.02.2016, 23:42:55
1200 kuudessa kuukaudessa.
200 kuukaudessa.
70 päivässä.
3 tunnissa.
Yksi hälytys joka 20 minuutti.
Sinulle taisi tulla pilkkuvirhe tuossa päivien kohdalla:
200/30=6,7 hälytystä päivässä
1200/4380=0,27 hälytystä tunnissa
4380/1200*60=219 minuuttia/hälytys eli 219 minuutin välein yksi hälytys.
Toivottavasti tämä ei vaikuta mitenkään siihen miten nopeasti kantasuomalainen saa apua. Vuonna 2013 vasteajat olivat jo hälyttävän pitkiä: http://yle.fi/uutiset/poliisin_saapuminen_kestaa_pahimmillaan_tunteja_katso_kotikuntasi_tilanne/6492309
Onko tavallinen kansa jäämässä täysin jalkoihin? Esimerkiksi tunti on pitkä aika odotella jos joku hakkaa ulko-ovea.. Tässä olisi taas päättäjille hyvä kysymys.
Jo vuonna 2010 ambulanssi tuli ennen poliisia käynnissä olevaan pahoinpitelyyn. Siis Kuopion keskustassa. 15 minuuttia on pitkä aika olla potkittavana.