"Ihmisarvoa tässä yritetään puolustaa" – Rasismin nousu puhutti turvapaikanhakijoiden tukimielenosoituksessa Helsingissä
Turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten oikeuksien puolesta on marssittu lauantaina Safe Passage -mielenosoituksissa ympäri Eurooppaa sekä Kanadassa ja Yhdysvalloissa.
"Hätä on suuri, kaatakaa ne muurit!" "Rajalla ihmisyys punnitaan!"
Helsingissä Kampin Narinkkatorille kokoontuneita ja Senaatintorille marssivia noin 300:aa mielenosoittajaa yhdisti turvapaikanhakijoiden oikeuksien lisäksi huoli yleisestä rasismin sekä eriarvoisuuden lisääntymisestä Suomessa.
– Ihmisarvoa tässä yritetään puolustaa. Yllättävän paljon on rasismi noussut pintaan viime vuosina, 30-luvun malliin väkeä erotellaan värin ja uskonnon ja syntymäpaikan mukaan, sanoi Carl-Magnus Blomberg.
Samoilla linjoilla on Riina Solantaus.
– Ihmisiä pitää suojella ja auttaa. Minua huolestuttaa todella paljon rasismi tässä maassa. Ihmiset tulevat hirveistä olosuhteista, he ovat joutuneet jättämään rakkaimpansa ja maansa, ja täällä heitä ahdistellaan.
Mira Kelahaaran mukaan merkkejä on jo siitä, etteivät ihmiset uskalla osallistua mielenosoituksiin yhtä hanakasti kuin ennen. (vai johtuisiko kato siitä, että pölvästeillekin alkaa valkenemaan, että tärähteneistön heille kauppaaman unelman tuoteseloste ei vastannutkaan sisältöä?)
– Olen sivusta seurannut esimerikiksi Rajat kiinni -mielenilmauksia, ja se on hurjaa meininkiä, Kelahaara sanoo.
Salla Hagelberg toivoo, että mielenosoitus antaa suomalaisille uskallusta olla pakolaisten tukena vastakkaisista mielipiteistä huolimatta.
– Toivon suomalaisille rohkeutta. Toivottavasti tämä näyttää, että meidän täytyy puolustaa ihan kaikkia, ja varsinkin suurimmassa hädässä olevia.
YLE (http://yle.fi/uutiset/ihmisarvoa_tassa_yritetaan_puolustaa__rasismin_nousu_puhutti_turvapaikanhakijoiden_tukimielenosoituksessa_helsingissa/8705147)
30 on lähempänä totuutta kuin Ylen noin 300 mielenosoittajaa. Lisäksi on huomioitava, että melkoinen osa noista mielenosoittajaista vaikutti olevan roudattu paikalle jostain vokista "kiitos Hölmölä"-lappuineen".
Rähmis, korjaapa otsikon päivämäärä ;)
Siellä hyödylliset hölmöt marssivat irakilaisten, somalialaisten ja afganistanilaisten elintasopakolaisten puolesta ja kuvittelevat näiden olevan hädänalaisia. Mahtaa tuota porukkaa hävettää joskus myöhemmin, kun totuus lyödään nenän eteen. Tai no, enpä tiedä tajuavatko nuo siltikään.
Arvioisin osallistujamääräksi n. 150-200 henkeä.
Quote from: Alaric on 27.02.2016, 19:40:00

Tuo on menetetty kansanosa. Noihin ei kannata ajatuksia uhrata. Joutuvat etsimään tulevaisuuden maailmassa paikkaansa ja häpeämään menneisyyttään.
Quote from: Micke90 on 27.02.2016, 19:41:29
Arvioisin osallistujamääräksi n. 150-200 henkeä.
Svenska Ylen toimittajan mukaan mielenosoituksiin osallistui koko maailma, tosin Suomessa vain "lähemmäs 200 henkeä":
Svenska Yle: Världen demonstrerade för asylsökande (https://www.hbl.fi/artikel/varlden-demonstrerade-for-asylsokande/) 27.2.2016
No, kohta niitä "pakolaisia" taas tulee autettavaksi ovista ja ikkunoista, joten huolestuneilla pitäisi riittää tekemistä vaikka koko päiväksi.
Sitä ei taas ehkä nämä riinat ja sallat ole miettineet loppuun asti, että kuka tämän lystin maksaa ja kuinka kalliiksi se oikein tulee. Mutta tutkailija Creutzia lainatakseni, ei tällaisissa asioissa pidä rahaa ajatella. Ja sitähän saa kuitenkin pankista tai vielä helpommin taikaseinästä.
QuoteMira Kelahaaran mukaan
Kelahaarojen vuoksihan moni Suomeen tuleekin. If you know what I mean.
QuoteOlen sivusta seurannut esimerikiksi Rajat kiinni -mielenilmauksia, ja se on hurjaa meininkiä, Kelahaara sanoo.
Hurja meininki=enemmän osallistujia kuin vastapuolella.
Jos joka maasta osallistuu yksi, niin tosiaan koko maailma on silloin osallistunut. Rasistit peljätköön, oikeus voittaa.
Hätä on pakolaisleireillä (https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Pakolaisleiri), ei suomalaisissa VOKeissa. Jokaisella jolla on ollut rahaa matkata Euroopan läpi lännestä tai Venäjän läpi idästä Suomeen, on kaipuu lähinnä taikaseinän luo. Tärähtänyt valtamedian TV lähetyksiä seuraava hyväuskoinen hölmö ei tietenkään tätä eroa tajua. Nämä typerykset tukevat vain kansainvälistä ihmiskauppaa, salakuljetusbisnestä.
" -Toivon suomalaisille rohkeutta".
Minäkin toivon suomalaisille rohkeutta, että ottavat härkää sarvista ja lopettavat tämän hulluuden keinolla millä hyvänsä.
Valehteleva media, sekä ilmeisen kyvytön, sekä haluton hallituksemme ottaa käskyt napisematta vastaan EU-monoliitilta, vaikka se tietää suomalaisen yhyeiskunnan tuhoa. Tämä kaikki tulee johtamaan kansakunnan tuhoutumiseen, sen luhistumiseen omien hallintoelimiemme siunauksella. EU ei Suomea pelasta, se pelastaa vain muutaman Isänmaansa myyneen luopion. Suomen osana on olla Euroopan periferia, kaatopaikka, jos EU:n tahdon annetaan polkea kansalaisten tahdon yli.
Quote from: Roope on 27.02.2016, 19:48:08
Svenska Yle: Världen demonstrerade för asylsökande (https://www.hbl.fi/artikel/varlden-demonstrerade-for-asylsokande/) 27.2.2016
Ai osoitti, vai? En tiennytkään.
QuoteSalla Hagelberg:
– Toivon suomalaisille rohkeutta. Toivottavasti tämä näyttää, että meidän täytyy puolustaa ihan kaikkia, ja varsinkin suurimmassa hädässä olevia.
Mitenkään pyrkimättä mainittua yksilöä leimaamaan, tulee mieleen, onkohan tässä yleisessä mentaliteetissa jo kyse suuruudenhulluudesta tai hybriksestä: umpivelkaisen, pienen kansan pitäisi pelastaa itseään tuhat kertaa suurempi ihmismäärä, vaikka omat mummot makaavat ulosteissaan eivätkä sairaat saa hoitoa.. pääasia tietysti, että Irakin muodikas iGeelimies saa ilmaisen hupielämän discopallojen alla..
Quote from: Roope on 27.02.2016, 19:48:08
Quote from: Micke90 on 27.02.2016, 19:41:29
Arvioisin osallistujamääräksi n. 150-200 henkeä.
Svenska Ylen toimittajan mukaan mielenosoituksiin osallistui koko maailma, tosin Suomessa vain "lähemmäs 200 henkeä":
Svenska Yle: Världen demonstrerade för asylsökande (https://www.hbl.fi/artikel/varlden-demonstrerade-for-asylsokande/) 27.2.2016
Mansesterissa marssi suunnilleen saman verran odineita. Ehkä sekin oli sitten maailman mullistava tapahtuma?
http://yle.fi/uutiset/suuri_joukko_soldiers_of_odineita_marssi_tampereen_keskustassa/8705434 (http://yle.fi/uutiset/suuri_joukko_soldiers_of_odineita_marssi_tampereen_keskustassa/8705434)
Quote"Rajalla ihmisyys punnitaan!"
Ei ihmisyyttä rajalla punnita.
Raja on olemassa siksi, että se ihmisyys on jo punnittu.
"Hätä on suuri!"
Ei jumaliste. Jos kerran jo EU:ssa eräät virkaloiset ovat todenneet, että tp-hakijoista ainakin 60 % ei oikeasti ole missään hädässä (todellinen luku on aivan varmasti paljon suurempi) tai turvapaikan tarpeessa, niin hullulta kyllä tuntuu, että jostain aina löytyy näitä hyödyllisiä idiootteja, jotka kuvittelevat Suomella olevan velvollisuus toimia koko maailman sosiaalitoimistona.
Koko yhteiskunta on muutenkin kulkemassa kohti täydellistä konkurssia, niin taloudellista kuin moraalista, ja vielä pitäisi ovet avata kaikille Lähi-idän ja Afrikan elintasopakolaisille. (Taitavat ne jo auki olla muutenkin.)
No, onneksi nämä hörhöt ovat vähemmistössä, kuten pienestä osanottajamäärästä voi päätellä. Paljon ikävämpää Suomen ja suomalaisten tulevaisuuden kannalta on tietysti se, että päättäjien keskuudessa mokuttajilla on niin hemmetin vankka jalansija.
Quote from: Eino P. Keravalta on 27.02.2016, 20:19:34
Quote"Rajalla ihmisyys punnitaan!"
Ei ihmisyyttä rajalla punnita.
Raja on olemassa siksi, että se ihmisyys on jo punnittu.
Tuntuu siltä, että nykyään rajalla punnitaan tyhmyys.
Kauhukseni totean myös, että Kiljusen idiotismi "lentäväthän linnutkin" tuntuu muuttuneen lihaksi.
Jos kerran 'linnutkin lentävät rajojen yli', niin ehkäpä meidän tulee sitten Kiljusen neuvon mukaan heittää matut rajan yli takaisin.
Quote from: Eino P. Keravalta on 27.02.2016, 19:57:34
QuoteMira Kelahaaran mukaan
Kelahaarojen vuoksihan moni Suomeen tuleekin. If you know what I mean.
Siis ei helvetti! Suvakki jonka sukunimi on Kelahaara. Tämän on pakko valita puolensa jo nimen perusteella. Tuo ei menisi maahanmuuttokriittisessä vallankumousneusvostossa millään läpi. Ottaisivat tuon vittuiluna ja heittäisivät henkilön pihalle.
Quote from: törö on 27.02.2016, 20:16:25
Mansesterissa marssi suunnilleen saman verran odineita. Ehkä sekin oli sitten maailman mullistava tapahtuma?
Koko maailma tuki suomalaisten Odinin Sotilaiden taistelua monikulttuurista mädätystä vastaan.
Quote from: rähmis on 27.02.2016, 19:31:52
"Ihmisarvoa tässä yritetään puolustaa" – Rasismin nousu puhutti turvapaikanhakijoiden tukimielenosoituksessa Helsingissä
Näin Ylen mukaan. Mielenosoituksen turvapaikanhakijoita puhutti kylläkin Luona Oy, joka heidän kylttiensä mukaan "tappaa" ja "rikkoo ihmisoikeuksia".
Edit: Yhdessä kyltissä valitettiin, että Luona Oy "tarjoilee porsaanlihaa turvapaikanhakijoille".
Että tämmöisiä murheita Suomessa.
Klassinen mokukliseiden kokoelma tuon uutisen kommenteista, joita paikalla olleilta valopäiltä irtosi.
Jännityksellä odotan aina näitä mokufantasia uutisia lukiessani, olisivatko kenties nyt keksineet jotain uutta ja omaperäistä sanottava.
Mutta ei niin ei. Kaavoihinsa kangistuneita reppanoita.
Quote from: Hornsmith on 27.02.2016, 20:35:05
Quote from: Eino P. Keravalta on 27.02.2016, 19:57:34
QuoteMira Kelahaaran mukaan
Kelahaarojen vuoksihan moni Suomeen tuleekin. If you know what I mean.
Siis ei helvetti! Suvakki jonka sukunimi on Kelahaara. Tämän on pakko valita puolensa jo nimen perusteella. Tuo ei menisi maahanmuuttokriittisessä vallankumousneusvostossa millään läpi. Ottaisivat tuon vittuiluna ja heittäisivät henkilön pihalle.
Jaa'a jospa sinä Kelahaara olisit kuitenkin valinnut meistä suomalaisista välittämisen.. niin uskoisin Jumalan tai vaikka 'karman' hymyilevän sinulle.. hyväksyvämmin..
Ohhoh, Suomesta siis OIKEASTI lötyy vieläkin tyyppejä, jotka luulevat näillä laittomasti maahantulleilla tyypeillä olevan joku isokin hätä! Mikähän psykologinen keikaus tämän harh... siis unelman ylläpitoon oikein tarvitaan?
Mietin myös kun vaativat safe passagea, että kuka, mikä tai ketkä tekevätkään turvapaikanhakijoiden Eurooppavaelluksesta vaarallista? Olisiko herroilla ollut itse mahdollisuutta valita turvallisempaa reittiä? Millälailla eurooppalaiset ovat vastuussa reitin turvattomuudesta? Eihän täällä ketään rajoilla ammuta! Päin vastoin varsin vapaasti on saanut tulla kuka ikinä tahtoo.
Quote"Rajalla ihmisyys punnitaan!"
Rajalla punnitaan huumepaketteja, jotka tulliviranomaiset ovat löytäneet ja takavarikoineet laittomien aineiden salakuljettajilta. Osuuko oikeaan, vai mitä ihmettä te pällit sönkötätte?
Quote from: Micke90 on 27.02.2016, 19:41:29
Arvioisin osallistujamääräksi n. 150-200 henkeä.
Samoin, ei missään nimessä 300:a, mutta Ylellä on luvuissa anna moculisää.
Rasismi vain nousee Suomessa. Aina vain.
Miten tätä oikein mitataan? Mitä se rasismi muuten on? Miten se on voinut olla jatkuvassa nousussa jo yli neljännesvuosisadan? Tarkoitetaanko tällä rasismin määrällistä vaiko laadullista nousua? Nouseeko rasismi samojen ihmisten keskuudessa vai tuleeko rasismiin mukaan uusia ihmisiä? Miten rasismi voi nousta, jos kerran maahanmuuttajien tapaaminen ja kohtaaminen vähentää rasismia? Onko rasismin nousulla mitään rajaa? Missä kohtaa rasismitaulukossa olemme nyt menossa? Missä vaiheessa tällä menolla rasismi saavuttaa lakipisteensä? Mitä silloin tapahtuu? Miten voi olla, että rasismi kasvaa kaiken aikaa mutta samaan aikaan Suomi on yhä houkuttelevampi kohdemaa kehitysmaalaisille? Kuka kasvattaa rasismia? Miksi rasismia on, vaikka tarvitsemme ulkomaalaisia välttämättä? Voiko rasismi kaikkien muidenkin ongelmien tapaan olla mahdollisuus? Onko rasismin nousussa mukana myös ulkomaalaisten harjoittama rasismi? Onko Helsingin kaupunki vähentänyt ulkomaalaisten suosimista rektytoinnissaan vähentääkseen rasismia? Onko jossain Maapallolla paikka, jossa rasismia ei ole laisinkaan? Onko rasismi geneettinen vai ympäristön luoma ilmiö? Jos se on geneettinen, miksi sitä vastaan taistellaan? Jos se on ympäristön luoma ongelma, miksei ympäristöä muuteta?
Kun nyt edes näihin kysymyksiin saisi vastauksen, niin palataan sitten keskustelemaan. Kiitos.
Suomalaisille ei kuitenkaan ole näillä antaa ihmisarvoa. Ne meni ilmeisesti samassa ihmisoikeuksien nipussa jota riitti vain matuille.
Quote from: Eino P. Keravalta on 27.02.2016, 23:09:35
Kun nyt edes näihin kysymyksiin saisi vastauksen, niin palataan sitten keskustelemaan. Kiitos.
Olen aivan samaa mieltä. Enemmän olen huolissani rasismin vastustajien noususta Euroopan kaduilla. Tässä suoraan uunista liikkuvaa kuvaa Englannin kaduilta "Refugees Welcome" ja ydinaseiden vastustajien yhteismarssista https://youtu.be/p5IyVh7OO-Y
Keitäpä siellä joukossa oli? Tosiaan, turvapaikkaa hakevia miehiä. Miehiä, miehiä ja lisää miehiä. Alkaa oikeasti vituttamaan tuo miesten määrä. Milloin ne naiset alkavat hakemaan turvapaikkaa hä?
Mutta, kaikista parasta tässä mielenosoituksesa oli juuri nuo joukossa olleet kehismiehet. Kun ne marssii tuolla mukana niin ne ovat tavallaan kansaa vastaan. Jotenkin on helpompi agitoida niitä vastaan kun ne seisoo noin selvästi "meitä" vastaaan. Saadaan aikaan sellainen vastakkainasetelma.
Tarkoitan siis sitä, että jos itse joutuisi hakemaan turvapaikkaa jostain maasta niin pitäisin tarkasti huolen, että en näyttäytyisi turvapaikkaa tarjoavan maan ihmisten näkökannalta olevan heitä vastaan. Vaan puolella.
Vai että hätä on suuri, se on kyllä totta että suurin hätä on saada rajat kiinni.
Kyllä nyt sandaalit läpsyy ja kelahaarat paukkuu.
Vientimyyjiä saadaan.
Ennen ei osattukaan viedä kuin laskiämpäri ja myydä kuin ei-oota.
Mutta nyt ovat tuhannen ja yhden yön rikkaudet meilläkin.
Quote from: rähmis on 27.02.2016, 19:31:52
Mira Kelahaaran mukaan merkkejä on jo siitä, etteivät ihmiset uskalla osallistua mielenosoituksiin yhtä hanakasti kuin ennen. (vai johtuisiko kato siitä, että pölvästeillekin alkaa valkenemaan, että tärähteneistön heille kauppaaman unelman tuoteseloste ei vastannutkaan sisältöä?)
Pikkiriikkisen pohja hävinnyt mielenosoituksilta joissa on tarkoitus puolustaa tänne saapuneita lapsia, kun todellisuudessa tulijat onkin olleet partaisia paksuja ukkoja.
Kiva kuitenkin kun kelahaaran mia jaksaa edelleen uskoa unelmaan, ja näkee tuonkin omalla tavallaan.
Mielestäni 'rasismi' on ensinnäkin sana jolla tietysti pelotellaan kaiken mahdollisin tavoin ja yritetään hiljentää eri mieltä olevia ihmisiä.. eli tietämättömät tavalliset suomalaiset ja suomenruotsalaiset?.
Tavalliset suomalaiset ihmiset maassamme eivät millään lailla.. tällä hetkellä.. osaa tai uskalla puolustaa itseään heitä rasisteiksi syyllistävistä.. ihmiskauppabisneksestä rikastuvista poliitikoista, sosiopaateista, psykopaateista.. ja muista rikollisista.
Tavallisten suomalaisten ihmisten maailmankuva on täysin valehtelevien valtamedioiden (yle, hs) ja paikallismedioiden aiheuttamaa.. ja näiden anteeksipyyntöä kansamme tulee lähitulevaisuudessa odottamaan..
Quote from: Eino P. Keravalta on 27.02.2016, 19:57:34
QuoteMira Kelahaaran mukaan
Kelahaarojen vuoksihan moni Suomeen tuleekin. If you know what I mean.
En älynnyt ollenkaan ensin, että tuo KelaHaara on todella vokkisuvakin oikea nimi. Voi jösses! Onko se allah sittenkin olemassa? Läi-Idän pigmentti-ihmeet lähetyssaarnaajat saapuvat joukolla Suomeen Kelahaaran kaavuttamiseksi.
http://www.thegatewaypundit.com/2015/12/muslim-migrants-stone-macedonian-police-warn-eu-open-border-or-die/
Tässä viestiä kerrakseen Länsi-maille ''Avatkaa raja tai kuolkaa''.
Quote– Olen sivusta seurannut esimerikiksi Rajat kiinni -mielenilmauksia, ja se on hurjaa meininkiä, Kelahaara sanoo.
Edelleen huvittaa tuo, kun HS jätti kommentin julkaisematta. Siinä kerroin näin: "Kannattaa itse tutustua näihin mielenosoituksiin esim. youtubesta ja unohtaa valtamedian valheet niistä" (ei täysin sanatarkkalainaus, mutta asiasisältöisesti noin). Eihän sitä kommenttia tietenkään julkaistu... :flowerhat: :roll:
Quote from: Alaric on 27.02.2016, 19:40:00
Rähmis, korjaapa otsikon päivämäärä ;)
Siellä hyödylliset hölmöt marssivat irakilaisten, somalialaisten ja afganistanilaisten elintasopakolaisten puolesta ja kuvittelevat näiden olevan hädänalaisia. Mahtaa tuota porukkaa hävettää joskus myöhemmin, kun totuus lyödään nenän eteen. Tai no, enpä tiedä tajuavatko nuo siltikään.
Sadat hädänalaiset ovat lähteneet Suomesta omilla rahoillaan takaisin sotaisaan kotimaahan, kuten evak... Tai no ei mennä nyt ihan valtamedian valheiden tasolle!
Vaikuttaa enemmän siltä, että Suomeen ovat jääneet irakilaisista ne köyhimmät, joilla ei ole varaa enää paluulippuun. Odottavat jonkun maksavan senkin.
Jopa presidentti puhui tämän joukon ohi, koska ei pitänyt sitä ryhmää mitenkään hädänalaisimpana. Saati sitten että kyseessä olisi pakolaiset, kun tähän mennessä kaikki ovat olleet turvapaikanhakijoita.
Tässä onkin helkatinmoinen dilemma. Ruotsissa paikalliset kokohubarat je emmakarit ovat saaneet niin paljon valtaa julkisella puolella, että oikeasti ovat kaatamassa Ruotsin yhteiskunnan. Ollaan ajamassa täysillä seinään, vaikka koko takapenkki kirkuu, että jarruta, jarruta. Etupenkki kieltäytyy näkemästä koko tiiliseinää. Se on vain takapenkkiläisten valehtelua.
Tämä sama prosessi voi tapahtua myös Suomessa. Pitäisikö näiltä tylysti ottaa äänioikeus ja ehdokkaaksi asettumisen oikeus pois ennen kuin se tapahtuu?
Ehkä on niin, että rasismin halutaan nousevan.
Quote from: Marius on 29.02.2016, 03:17:50
Ehkä on niin, että rasismin halutaan nousevan.
Just Hesasta. Melkoinen neekerikylä. Mutta omasta tahdostaan, kaiketi. Naattikaa.