Quote19.02.2016
Itä-Uusimaa
Kun poliisi kertoo oma-aloitteisesti tai median haastattelemana suhtautumisestaan tai linjauksistaan toimialaansa kuluvien ongelmallisten asioiden hallitsemiseksi, olo on välillä kuin harakalla juuri tervatulla katolla.
Varsin hyvin tämä tulee esiin turvapaikanhakijoihin tai siviilien katupartiointiin liittyvissä asioissa. Viestiipä poliisi mitä tahansa näissä asioissa, saadun palautteen mukaan poliisi on joko suvakki tai rasisti riippuen siitä mistä palaute tulee. Jos sanoo näin, nokka tarttuu tervaan ja jos sanoo toisin, pyrstö on tervassa. Palautteen antajien tunnetilasta johtuen tahallisesti väärinymmärretyksi tuleminen on tosiasia.
Sosiaalinen media onkin muuttunut epäsosiaaliseksi mediaksi. Pieni, mutta aktiivinen joukko kääntää asiat päälaelleen. Välillä tulee miettineeksi, että masinoidaanko näitä lausumia jostain trollitehtaasta.
Sosiaalinen media on itseään ruokkiva mylly. Kun joku sanoo vähemmän harkitun asiattomuuden, joku toinen pistää siitä rohkaistuneena hieman paremmaksi ja lausumisen rohkeus kasvaa.
Sananvapaus on kuitenkin pyhä ja loukkaamaton asia. Sitä ei pidä tarpeettomasti rajoittaa. Vastuullisuus sanomisissa pitää kuitenkin ottaa huomioon. Vastuullisuutta kaipaisi myös perinteiseltä medialta. Liian usein lehteä "myyvät" otsikot ovat tärkeämpiä kuin itse asia. Liian usein televisiossa jokin lausuma on tahallisesti irrotettu muusta asiayhteydestä. Näin on saatu asialle sensaatiomaisuutta, johon on helppo takertua.
Onneksi kuitenkin enemmistö kansastamme, eli tolkun ihmiset, osaavat erottaa niin sosiaalisen median epäasiallisuudet kuin muutkin ylilyönnit tosiasioista.
Ottamatta kantaa maahamme tulleiden turvapaikanhakijoiden vaikuttimista tai oikeudesta turvapaikkaan, totean, että meillä on maassamme uusi tilanne, josta poliisinkin on selvittävä. Asian kanssa toimimaan joutuvien viranomaisten tai vapaaehtoistahojen tehtävässä onnistumista ei helpoteta perusteettomalla tai asiattomalla palautteella. Poliisi hoitaa joka tapauksessa oman roolinsa mukaiset tehtävät.
Viranomaisten toiminnan Suomessa tulee perustua lakiin ja siitä johdettuun toimivaltaan. Keskeiset periaatteet ovat suhteellisuusperiaate, vähimmän haitan periaate ja tarkoitussidonnaisuuden periaate. Nämä periaatteet edellyttävät sitä, että poliisi omassa viestinnässään tukeutuu vain ja ainoastaan tosiasioihin.
Tosiasioihin tukeutuminen ei siten läheskään aina palvele tunnepohjalta eri suuntiin vetävien ääritahojen tarkoitusperiä.
Pekka Partanen
apulaispoliisipäällikkö
Itä-Uudenmaan poliisilaitos
http://www.poliisi.fi/tietoa_poliisista/tiedotteet/1/1/viikon_kolumni_kuin_harakka_tervatulla_katolla_44721
Vähimmän haitan periaatteella voi pyyhkiä hanurin nykytilanteessa. Pää- ja sisäministerin johdolla on päästetty syntymään tilanne, jossa minimipanostuksella (laittomien matujen vapaa päästäminen maahan) on saatu aikaan maksimiriesa (em. aiheuttamat ongelmat). Poliisi on hyvä, ja repii siitä sitten.
Kaiken julkisen vallankäytön pitäisi tähdätä enemmistön suojelemiseen. Jos poliisi tekisi näin, ja vähät välittäisi raivosuvakkien mölinästä, 90% kansasta olisi tyytyväistä.
Siinähän valitat. Valita esimiehillesi.
Quote...poliisi omassa viestinnässään tukeutuu vain ja ainoastaan tosiasioihin.
Mistä voidaan varmuudella tietää, että poliisi todellakin on alkanut menetellä näin ??
Aiempien esimerkkien valossa tuo lausunto ei kuulosta uskottavalta.
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/poliisin-halytystehtavista-kaksi-tuhannesta-liittyy-turvapaikanhakijoihin/5543138
"Harakka tervatulla katolla" vertaus kertoo miten hukassa poliisin tiedottamisen linja on. Lausuma paljastaa poliisin yrittävän "taiteilla" asioiden tiedottamisessa. Sellainen on totuuden manipulointia.
Poliisin tulisi kertoa kansalaisyhteiskunnassa kaikki juridisesti julkaistavissa olevat asiat rehellisesti ja suodattamatta. Se että jopa yksittäinen poliisi miettii "voinko kertoa tämän", tai "pitäisikö asia kertoa näin" ja tekee omia ratkaisujaan, niin sellainen vain antaa lisää vettä huhumyllyihin ja kasvualustaa erilaisille epäilyille.
Puhuessaan totuutta ei poliisin tarvitse miettiä "harakoita".