Tällaista ruotsinkielisille:
Quote"Perussuomalaisten radikalisoituminen hyödyttää Putinia"
Venäjän ja kasvavan eurooppalaisen äärioikeiston yhteydet huolestuttavat Ville Niinistöä. – On vaikeampi keskustella, kun Perussuomalaiset ovat radikalisoituneet hallituksessa, sanoo Vihreiden puheenjohtaja.
Kun pakolaisvirrat herättävät nationalistisia vastareaktioita ja vaaditaan muureja ja piikkilankaa rajoille, EU heikkenee – ja vastaavasti Venäjä vahvistuu.
Näin päättelee Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö. Hän väittää, että maahanmuutto- ja EU-vihamieliset asenteet, jotka ovat syttyneet ympäri Eurooppaa, ovat Venäjän ruokkimia.
– Me tiedämme, että Venäjä rahoittaa Ranskan äärioikeistoa. Kysymys kuuluu, kuinka monta maata se koskee ja tapahtuuko niin myös Suomessa. Vihamielisyys EU:ta ja Natoa kohtaan ja rasismi ja homofobia koituvat Venäjän hyödyksi., hän sanoo.
Niinistö viittaa tietoihin venäjärahoitteisista nettitrolleista, jotka levittävät disinformaatiota ja vaikuttavat kansan mielipiteisiin sosiaalisessa mediassa.
– Meidän on tutkittava, mitä nykyisen nationalismiaallon tai paremminkin nationalistisen fanatismin takana lymyilee.
Nettitrollit yrittävät hajottaa kansan mielipiteet ja kääntää sen sekä pakolaisia että EU:ta vastaan.
– Venäjän strategia on hajota ja hallitse. Ikävä kyllä se vaikuttaa toimivan, sanoo Niinistö.
[...]
– Me olemme unohtaneet, että EU on tärkeä rauhanprojekti. Mikäli EU on hajallaan, eikä puhu yhdellä äänellä, se hyödyttää Venäjää, joka voi toimia jäsenmaiden kanssa kahdenvälisesti ja välttää kohtaamasta EU:ta liittona.
Niinistö tähdentää, että me olemme valinneet pohjoismaisen ja eurooppalaisen arvopohjan, joka korostaa demokratiaa, oikeusvaltiota ja ihmisoikeuksia.
– Jos tätä heikennetään, hyötyvät Suomen ja EU:n ulkopuoliset voimat, sanoo Niinistö ja huomauttaa, että tietyt perussuomalaiset kannattavat muukalaisvihamielisiä, äärinationalistisia ja EU-vihamielisiä arvoja.
Onko tästä vaikeampi keskustella, kun Perussuomalaiset on hallituksessa?
– Aivan selvästi. Juha Sipilä ja Alexander Stubb ovat osoittaneet heikkoa johtajuutta arvokysymyksissä, avoimuudessa ja suvaitsevaisuudessa, ja Suomen hajaantumisen pysäyttämistyössä.
Niinistö sanoo, että Keskusta ja Kokoomus ovat antaneet Perussuomalaisten hoitaa ongelmansa rasistisella retoriikalla.
– Perussuomalaisten tapa hoitaa ongelmat on tehnyt kaikesta farssia.
Ville Niinistön silmissä Perussuomalaiset on muuttunut hallituskaudellaan ja menettänyt kannattajia "menemällä mukaan oikeistolaiseen leikkauspolitiikkaan". Jäljellä ovat ne, jotka ovat liittyneet puolueeseen muusta syystä kuin heikkojen puolustamiseksi.
– Perussuomalaiset on radikalisoitunut hallituksessa. Se puhuu ainoastaan maahanmuuttopolitiikasta hyvin ankarin sanoin.
Niinistö kritisoi koko hallitusta, että se sallii tämän. Esimerkiksi sisäministeri Petter Orpo (Kok) on mennyt mukaan siihen, että meillä voi olla kaksi järjestelmää toimeentulotuelle, mikä erottelisi "meidät" ja "ne".
– Emme voi hyväksyä kahta järjestelmää, se on vastoin perustuslakia. Perussuomalaiset uskovat hyötyvänsä esittämällä ehdotuksen, joka on ankara vähemmistöille.
Niinistö ei myöskään hyväksy hallituksen ehdotusta perheenyhdistämisen tulorajoiksi.
– Se tekee käytännössä mahdottomaksi, että opiskelijat ja matalatuloiset saavat perheenjäsenensä tänne. Siinä ratsastetaan maahanmuuttajavirralla ja rajoitetaan myös suomalaisten oikeutta vapaaseen liikkuvuuteen.
[...]
– Mutta samanaikaisesti Perussuomalaiset puhuvat myönteisesti siitä, kuinka Venäjä rajoittaa oikeusvaltiota ja ihmisoikeuksia ja kuinka presidentti Putin antaa homofobisia lausuntoja. Perussuomalaiset ovat saaneet tästä kiitosta Venäjän puolelta.
Niinistö sanoo, että ne, jotka haluavat olla perinteellisen isänmaallisia ja pitää kiinni omasta politiikastamme, eivät voi samanaikaisesti pelata Venäjän pussiin.
– Timo Soini on puolustanut kansainvälistä oikeutta ja pitänyt kiinni ulkopoliittisesta linjasta, mutta on vakava signaali, että hän ei ole puolustanut oikeusvaltioperiaatetta Puolan kysymyksessä.
Yle vai MV-lehti
Ville Niinistö sanoo, että EU on aina puolustanut sananvapautta, ja on vakavaa, että Soini on asettunut EU:ta vastaan Puolan kysymyksessä.
Hän näkee tässä suoran yhteyden Yleisradion asemaan Suomessa. Kun hallituksessa puhutaan Ylen ylivallan (kaupalliseen mediaan nähden) purkamisesta, tarkoittaa vahva Yle Niinistön mukaan, että emme luisu yhteiskunnallisessa kehityksessä puolalaiseen tai venäläiseen malliin.
– Ylen heikentäminen antaa valtaa sosiaaliselle medialle, MV-lehden viharetoriikalle ja nettitrolleille. Se olisi Venäjän edun mukaista, ja siksi meidän pitäisi puhua siitä avoimesti. (käännös)
Hbl: "Sannfinländsk radikalisering gynnar Putin" (https://www.hbl.fi/artikel/sannfinlandsk-radikalisering-gynnar-putin-2/) 15.2.2016
Persut äärioikeistoa, tai edes oikeistoa? ;D Huomaa kyllä taas miten täydellisen harhaisia vihreät voivat olla... :facepalm:
Mitä se nyt taas horisee? ;D
Quote from: Roope on 16.02.2016, 14:26:29
QuoteNettitrollit yrittävät hajottaa kansan mielipiteet ja kääntää sen sekä pakolaisia että EU:ta vastaan.
Valtamedian trollitehdas yrittää hajottaa kansan mielipiteet, ja kääntää kansan sekä itseään vastaan, että totalitarismin puolelle. Tämä on toistaiseksi onnistunut paremmalla prosentilla kuin Neuvostoliitossa.
Perussuomalaiset ovat viime kuukausina radikalisoituneet lähinnä maahantunkeutumismyönteiseen suuntaan.
No, se, että ville niinistö on huolissaan tarkoittaa kuitenkin sitä, että edes jotakin on tehty oikein.
Tulihan ne rauhanohjukset sieltä kun odotti. EU on tärkeä rauhanprojekti. Tai kuka se julistikaan että islam on oikea rauhanuskonto...
Muutenkin melko koominen. Hyvä juomapeli, ota huikka kun huomaat valheen. Harmi että ennen puoliväliä putoaa ensimmäiset...
Khihihi, Villeäkin painaa tämä "Puolan kysymys", aivan kuten erästä entistäkin valtionpäämiestä aikoinaan. ;D
Quote from: Micke90 on 16.02.2016, 14:31:22
Mitä se nyt taas horisee? ;D
Ville Niinistö edustaa spinelliläistä federalismia puhtaimmillaan. Alunalkaen näiden kreisien agendalla oli kansallisvaltioiden hävittäminen ja valtiorajojen poistaminen. Nykyään siihen liittyy myös vahva transatlantistinen näkemys sekä halu keskittää valta Eurostoliiton politbyrolle. Niinistö elää jo aivan täysillä tätä uutta Neuvostoliittoa.
Quote from: Roope on 16.02.2016, 14:26:29
Quote– Meidän on tutkittava, mitä nykyisen nationalismiaallon tai paremminkin nationalistisen fanatismin takana lymyilee.
Meitä taas pelottaa edes ajatella, mitä ylinationalistisen fanatismin takana lymyilee. Osa vaihtoehdoista on niin pelottavia, että niistä on vaikeaa keskustella edes Hommalla.
Quote from: Roope on 16.02.2016, 14:26:29
Quote– Me olemme unohtaneet, että EU on tärkeä rauhanprojekti.
Syy unohdukseen on se, että EU:sta on kuoriutumassa maailman tämän hetken suurin sotaprojekti, mantereen kokoinen, matalan intensiteetin sisällissotakaaos, ja tai jotain pahempaa.
Quote from: xor_rox on 16.02.2016, 14:36:18
Ville Niinistö edustaa spinelliläistä federalismia puhtaimmillaan. Alunalkaen näiden hullujen agendalla oli kansallisvaltioiden hävittäminen ja valtiorajojen poistaminen. Nykyään siihen liittyy myös vahva transatlantistinen näkemys sekä halu keskittää valta Eurostoliiton politbyrolle. Niinistö elää jo aivan täysillä tätä uutta Neuvostoliittoa.
Kuten Vihreiden Jukka Relander sen ilmaisi, haaveena on maailmanhallitus (http://hommaforum.org/index.php/topic,33770.msg447272.html#msg447272), joka panee maailman mallilleen. Niin kauan kuin tämä Unelma ei toteudu, "Sitä odotellessa toivotan uuden erän humanitaarisin perustein turvapaikkaa hakevia tervetulleeksi maahamme".
Vaadin, että Ville Niinistö elää elämänsä loppuun asti pelkällä kaurapuurolla.
Olisi korkea aika, että järkevämmät (eko)vihreät aktivoituisivat – vai onko pako ollut viimeisinä vuosina niin kova, ettei ketään ole jäljellä? Uusi puolue pystyyn. Tässä touhussa ja linjauksissa kun ei ole kestävästä kehityksestä enää jälkeäkään jäljellä.
Järjetön maahanmuuttokiima, jonka vastavoimaksi on noussut isänmaallisten kansalaisten joukko, mahdollistaa Putinille politikoinnin.
Jos ei olis järjettömiä maahanmuuttokritiikittömiä voimia liikkeellä, silmittömästi ajamassa alas meidän hyvinvointiamme ja turvallisuuden tunnettamme, Putinillakaan ei olis mahdollisuutta politikoida maahanmuutolla.
Jos niinistön ville kuvittelee, että Suomalaiset antaa periksi ja luovuttaa tämän maan täysin kykenemättömille ja kiittämättömille vihervassareille, niin on väärässä.
Mitä kovemmin ne mokuttaa, sen kovemmin me Suomalaiset laitetaan vastaan.
Joskus on vaikea uskoa että Niinistö ja Niinistö ovat sukulaisia. Onkohan Ville vaihtunut synnärillä?
Kuulkka, nyt hä Ville äläkän päästi. Myö ollaan kaikk putinisteja. Putinisteista en välitä hitoikaa, myö ollaan sovassa ja siinä mie teen mitä täytyy. :P
Quote from: Roope on 16.02.2016, 14:26:29
Quote– Perussuomalaisten tapa hoitaa ongelmat on tehnyt kaikesta farssia.
Sokea kana löysi jyvän.
Puhuva pää Ville Niinistö on kyllä niin houreinen ja kujalla, kuin ihminen vain voi olla.
Minä suorastaan odotan kieli pitkänä sitä Persujen radikalisoitumista, olen odotellut jo pitkään. Ei ole näkynyt, eikä kuulunut. Päinvastaiseen suuntaan ovat kyllä menneet ja vahvasti. Katsohan Ville gallup-tuloksia ja vedä niistä johtopäätöksiä, jos kykenet ja lopeta paskan jauhaminen.
Quote– Perussuomalaisten tapa hoitaa ongelmat on tehnyt kaikesta farssia.
Päinvastoin, vihreiden tapa hoitaa asioita on täydellinen farssi.
Ne on vaan itse niin hölmöjä, ettei ne ymmärrä edes sitä, ei edes silloin kun niitten toimet osoittautuu täydelliseksi fiaskoksi, kuten kaikki aina lopulta osoittautuu.
Quote from: Roope on 16.02.2016, 14:26:29
Quote- Emme voi hyväksyä kahta järjestelmää, se on vastoin perustuslakia.
Ei ole vastoin perustuslakia. Jos olisi, 7 miljardilla ihmisellä olisi samat oikeudet kuin suomalaisilla.
Quote from: Kim il-66 on 16.02.2016, 14:53:03
Puhuva pää Ville Niinistö on kyllä niin houreinen ja kujalla, kuin ihminen vain voi olla.
Minä suorastaan odotan kieli pitkänä sitä Persujen radikalisoitumista, olen odotellut jo pitkään. Ei ole näkynyt, eikä kuulunut. Päinvastaiseen suuntaan ovat kyllä menneet ja vahvasti. Katsohan Ville gallup-tuloksia ja vedä niistä johtopäätöksiä, jos kykenet ja lopeta paskan jauhaminen.
Ongelmana lieneekin se, etteivät PersS-lippalakit edes tajua, kutka heidän vihollisiaan ovat ja mitä näiden agendalla todellisuudessa on. Niinpä PersS onkin ryhtynyt ajamaan osittain samoja asioita, eli kansallisvaltiolle vastakkaista politiikkaa.
En ole persu, mutta alkaa kumminkin pelkästään kyllästyttää, että niitä, jotka pystyvät näkemään radikaalin islamin uhan, haukutaan joka suunnalta putinisteiksi.
Pienet vihreät miehet tulevat vasta kun päättäjät on voideltu venäjämielisiksi, joten homma on hoidossa jos päättäjät vain malttavat olla imemättä lahjuksia, mutta jihadistimateriaalia tulee maahan siihen saakka, että nämä samat tollot saavat rajavalvonnan toimimaan.
Kumpainenkin uhka on kokonaan samojen tyyppien vastuulla niin että tyytymättömille kansalaisille on ihan turha urputtaa.
Mitähän toi seppä vetää? Samaa mulle..
Ville Niinistö voisi ottaa Linkolasta mallia. Siinä vasta Vihreä isolla V:llä!
Jahas? Nyt on otettu käyttöön uusi ase persuja vastaan: ulkopolitiikka ja Venäjä! :o
Quote from: Micke90 on 16.02.2016, 15:11:36
Ville Niinistö voisi ottaa Linkolasta mallia. Siinä vasta Vihreä isolla V:llä!
Ville Niinistö ei ole vihreä, vaan citypunainen federalisti.
Quote from: Jouko on 16.02.2016, 15:11:47
Jahas? Nyt on otettu käyttöön uusi ase persuja vastaan: ulkopolitiikka ja Venäjä! :o
Kuin Neuvostoliitto ja Kekkonen olisivat tulleet takaisin. :facepalm:
Quote from: törö on 16.02.2016, 15:02:33
En ole persu, mutta alkaa kumminkin pelkästään kyllästyttää, että niitä, jotka pystyvät näkemään radikaalin islamin uhan, haukutaan joka suunnalta putinisteiksi.
Pienet vihreät miehet tulevat vasta kun päättäjät on voideltu venäjämielisiksi, joten homma on hoidossa jos päättäjät vain malttavat olla imemättä lahjuksia, mutta jihadistimateriaalia tulee maahan siihen saakka, että nämä samat tollot saavat rajavalvonnan toimimaan.
Kumpainenkin uhka on kokonaan samojen tyyppien vastuulla niin että tyytymättömille kansalaisille on ihan turha urputtaa.
10 points. Jos ja kun yhteiskunnassa on ogelmia, on ongelmien alulähde aina siellä keskikehällä, eli johtajissa. Ulkokehillä näkyvät tapahtumat ovat oireita keskikehän ongelmista.
Yksi iso ongelmia aiheuttava tekijä on liian leveä johtajien rintama, jolloin on henkisesti helppo paeta vastuuta isoon massaan. Ja kun kukaan ei ota vastuuta saattaa tuurilla asiat sujua, mutta mätä pulpahtaa erinomaisen hyvin pinnalle, kun syntyy kriisi, johon johdon pitäisi reagoida. Joten jos nykyiset johtajat eivät saa tilannetta haltuun seuraa nousevia liikkeita kansan parista. Lopulta liikkeiden johtajista tulee uudet johtajat jotka laittavat asiat kuntoon.
Myös liian vahva virka- ja byrokraatti koneisto saattaa heittää kapuloita oikeiden ratkaisujen tielle. Mutta oli miten oli uudet johtajat raivaavat vanhat byrokraatit pois ja osa tuomiolle, vrt. keskitysleirin vartijat.
Hartioiden lisäksi tolla jätkällä tuntuu olevan myös naisen aivot. Loputonta höpöhöpöä maailman, eli persujen pahuudesta. Voiko ton jätkän kanssa keskustella edes polkupyörästä (juu, suihkulentokoneen ja katumaasturin jälkeen suosittu vihreä kulkuneuvo) ilman, että fasismin ja perussuomalisuuden pahuus liitetään siihen? Ihmettelen, että jätkä malttaa välillä edes hengittää sisään. Keuhkojen täyttöön kuluva sekunti tuntuisi olevan pois hyvyyden suoltamiselta.
On tosiaan niin harhaista juttua, että vaikea kommentoida yksityiskohtia.
Olen havainnut suomenruotsalaisten suhtautuvan perussuomalaisiin erityisen kielteisesti ja humanitaariseen maahanmuuttoon erityisen myönteisesti. Persukriittisyys tietysti osittain selittyy puolueen linjalla vapaan kielivalinnan puolesta, mutta näyttää siltä, että Suomen ruotsinkieliset päämediat (hbl ja svenska yle) vetävät vielä rankempaa linjaa maahanmuuton autuuden ja perussuomalaispahuuden suhteen kuin suomenkielinen media.
Esim laitavasemmistolaisen Expon pomo päästetään aika ajoin ruotsinkielisissä medioissa laukomaan hurjuuksiaan, mutta harvoin olen lukenut hänestä mitään suomenkielisestä mediasta. Marianne Lyden pitää omaa vihapalstaansa hbl:ssä, ja luulisin ruotsinkielisen median imevän arvovaikutteita tiiviisti Ruotsista. Lisäksi ruotsinkielinen väestö seuraa suoraan ruotsalaista mediaa, jossa indoktrinaatio kaiketi on edennyt suomalaista paljon pidemmälle.
Nämä suomennokset ruotsinkielisistä medioista ovat hyvin arvokkaita, kun en itse niitä aktiivisesti seuraa, suuri kiitos ahkerille kääntäjille!
QuoteVihamielisyys EU:ta ja Natoa kohtaan ja rasismi ja homofobia koituvat Venäjän hyödyksi
Missä vaiheessa vihreät ovat siirtyneet liputtamaan avoimesti Naton puolesta?
Quote from: Jouko on 16.02.2016, 15:11:47
Jahas? Nyt on otettu käyttöön uusi ase persuja vastaan: ulkopolitiikka ja Venäjä! :o
Ei persuja vastaan tarvita uusia aseita, he kun ovat antautuneet jo jokin aika sitten.
Vaikuttaa kuin tuo olisi ollut omalle porukalle suunnattu hengennostatuspuhe, joka on lipsahtanut julkisuuteen. Sen verran banaalia mutta vihreisiin uppoavaa tuo retoriikka on.
Itse sisältöhän on suorastaan hulvattoman hauska kun siinä yritetään luoda kuva että persut olisivat hallituksessa jokin isäntä joka määrää tahdin. Tällaista tämä nykyajan propaganda on.
Huomionarvoista miten kuin yhdestä käskystä Euroopan laajuisesti lietsotaan ryssävihaa.
Quote from: falco on 16.02.2016, 15:47:20
Lisäksi ruotsinkielinen väestö seuraa suoraan ruotsalaista mediaa, jossa indoktrinaatio kaiketi on edennyt suomalaista paljon pidemmälle.
Ville Niinistön mediavalinta tulee nähdä siinäkin valossa, että Hbl on monille pohjoismaalaisille ja etenkin ruotsalaisille mutta myös muiden maiden toimittajille pääasiallinen kurkistusluukku Suomen poliittiseen todellisuuteen.
Kysymys kuuluukin, kenelle Niinistön harhainen viesti on suunnattu, kun hän ei revittele tällä tavalla suomenkielisessä mediassa tai edes blogissaan ja kun suomalaiset näkevät sen läpi välittömästi, ja onko viestikään itse asiassa Niinistön oma vai jonkin taustatahon Niinistön kautta ulkomaille ujuttama?
Persujen äänestäjiä radikalisoi ainoastaan keharien maahanmuutto, jota vihreät kannattaa, joten vihreät ajavat Putinin etua aivan tietoisesti.
QuoteKun pakolaisvirrat herättävät nationalistisia vastareaktioita ja vaaditaan muureja ja piikkilankaa rajoille, EU heikkenee – ja vastaavasti Venäjä vahvistuu.
Vihreät vaativat lisää pakolaisvirtoja Suomeen EU:n vahvistamiseksi ja Venäjän heikentämiseksi. En osta. Kuka ostaa? Vai onko jotain mitä en ymmärrä tässä Vihreiden viestissä?
Quote from: Uuno Nuivanen on 16.02.2016, 15:55:01
Ei persuja vastaan tarvita uusia aseita, he kun ovat antautuneet jo jokin aika sitten.
Näin on. Jo hallitusohjelmasta on luettavissa olennaiset kohdat, joilla Suomea reivataan V. Niinistön tavoitteiden mukaiseen suuntaan. Sittemmin hallitusohjelmassa kirjatut mitättömätkin rajat on ylitetty kirkkaasti. Joten mikä Niinistöä nyt noin kovasti kiukuttaa?
Quote from: Peltipaita on 16.02.2016, 16:14:47
QuoteKun pakolaisvirrat herättävät nationalistisia vastareaktioita ja vaaditaan muureja ja piikkilankaa rajoille, EU heikkenee – ja vastaavasti Venäjä vahvistuu.
Vihreät vaativat lisää pakolaisvirtoja Suomeen EU:n vahvistamiseksi ja Venäjän heikentämiseksi. En osta. Kuka ostaa? Vai onko jotain mitä en ymmärrä tässä Vihreiden viestissä?
Ei vaan, Niinistökin myöntää, että pakolaisvirrat heikentävät EU:n sisäistä koheesiota ja siten suhteellisesti vahvistavat Venäjää.
Pelkkää sekopäistä verbaalista oksennusta. Leimasanojen ripulipaskaa. Ei tuollaista pysty hirveästi edes kommentoimaan, irronnut Ville jo niin omalle kiertoradalleen jutuissaan. Piipitys kuuluu kohinan läpi kuin Sputnikista.
Quote from: svobo on 16.02.2016, 16:31:11
Quote from: Peltipaita on 16.02.2016, 16:14:47
QuoteKun pakolaisvirrat herättävät nationalistisia vastareaktioita ja vaaditaan muureja ja piikkilankaa rajoille, EU heikkenee – ja vastaavasti Venäjä vahvistuu.
Vihreät vaativat lisää pakolaisvirtoja Suomeen EU:n vahvistamiseksi ja Venäjän heikentämiseksi. En osta. Kuka ostaa? Vai onko jotain mitä en ymmärrä tässä Vihreiden viestissä?
Ei vaan, Niinistökin myöntää, että pakolaisvirrat heikentävät EU:n sisäistä koheesiota ja siten suhteellisesti vahvistavat Venäjää.
Eli pakolaisvirtojen vähentäminen olisi Vihreiden mielestä hyvä juttu koska se heikentäisi Venäjää? Milloin Vihreistä on tullut Venäjävastainen? Eikö se ole rasisismia? Eikö kaikkia maita pitäisi vain vahvistaa
ainakin suhteessa muihin? Onko jokin maa/liittymä parempi kuin toinen?
Ei hyvien ihmisten logiikkaa pysty ymmärtämään ellei ole käynyt yliopistoa, jos sittenkään.
Ville Niinistö kirjoittaa: "Me tiedämme, että Venäjä rahoittaa Ranskan äärioikeistoa" ja kysyy, tapahtuuko näin myös Suomessa? Tuohon kysymykseen en osaa vastata. Sitä pitää kysyä Carl Haglundilta, RKP on Suomessa äärioikeistoa.
Ensimmäinen väite on samaa disinformaatiota, mitä valtamedia jo pitkään on levittänyt. Olisi toivonut, että Niinistö olisi vaivautunut tarkistamaan faktat, mutta ilmeisesti se on Villen russofobiassa ja NATO-kiimassa päässyt unohtumaan.
Ranskan aluevaalien edellä Front National tarvitsi rahaa. Eihän mitään vaaleja voida käydä ilman rahaa etenkään, kun puolueella ei ole juurikaan edustajia parlamentissa ja sitä kautta puoluetukea. Puolue yritti saada lainaa Ranskan pankeilta, mutta ne eivät antaneet. Sen jälkeen puolue yritti muista länsimaisista pankeista. Sekään ei onnistunut. Lopulta tsekkiläis-venäläinen pankki antoi puolueelle 9 miljoonan euron lainan. Tämä on aivan mitätön summa verrattuna siihen, mitä yleensä käytetään vaaleihin. Ja huomattakoon: se oli LAINA, eli rahaa, mikä maksetaan takaisin.
Vertailun vuoksi: Ukrainan vallankaappauksen jälkeen vuosi julkisuuteen USA:n Itä-Euroopan asioita hoitavan apulaisulkoministerin Victoria Nulandin kehu, että USA oli ns. oranssivallankumouksen ja lopulta onnistuneen vallankaappauksen välillä käyttänyt maan oppositiovoimien tukemiseen 3 miljardia dollaria. Ja tämä oli rahaa, jota ei taatusti koskaan makseta takaisin.
Quote from: Lalli IsoTalo on 16.02.2016, 15:16:00
Quote from: Micke90 on 16.02.2016, 15:11:36
Ville Niinistö voisi ottaa Linkolasta mallia. Siinä vasta Vihreä isolla V:llä!
Ville Niinistö ei ole vihreä, vaan citypunainen federalisti.
Ajeli autoveroa kiertäen vaimonsa Fordilla vuositolkulla. Niljake. Epärehelisyyden synnissä siitetty ja siinä marinoitunut.
Ongelma onkin siis Venäjä, ei suinkaan Suomen valtion velkaantumisaste tai kymmenet tuhannet uudet elätettävät. Yleensä kai sanotaan ettei nähdä metsää puilta. Nyt emme siis näe ongelmaa pakolaisilta.
Ensinnäkään perussuomalaiset eivät radikalisoidu mistään. Se on jo nähty. Toiseksi perussuomalaisilla ei ole mitään tekemistä oikeiston kanssa. Jos hallitusyhteistyö tekisi oikeistolaiseksi, niin oikeistolaisia olisivat myös SPD, vihreät, vasemmistoliitto jne. Kolmanneksi Putinin etu on Suomen hallituksen ja ylimpien virkamiesten kyvyttömyys ja haluttomuus estää Suomen vastaanottojärjestelmän systemaattinen väärinkäyttö. Tämä väärinkäyttö uhkaa konkreettisesti demokraattista ja laillista yhteiskuntaa ja yhteiskuntarauhaa, ja siten antaa Putinille mahdollisuuden jopa esiintyä suomalaisten pelastajana, jos hän toimii tätä vastaan.
Tähän tosin pitää huomauttaa, että Putinin mahdollisuudet esiintyä edukseen perustuivat siihen, että Venäjä valvoi länsirajaansa. Viime vuonna juuri räikeä ero siinä, miten Ruotsi ja Venäjä valvoivat Suomen vastaisia rajojaan, antoi monille suomalaisille kuvan Venäjästä hyvänä, ja Ruotsista pahana, jopa petoksellisena naapurina. Jos Venäjä alkaa toimia kuten Ruotsi, ja lähettää Suomeen massoittain kolonisteja ylikuormittamaan oikeille pakolaisille tarkoitettuja järjestelmiä, niin kansa suhtautuu Venäjään samanlaisena roistona kuin Ruotsiinkin.
Quote from: Peltipaita on 16.02.2016, 16:14:47
QuoteKun pakolaisvirrat herättävät nationalistisia vastareaktioita ja vaaditaan muureja ja piikkilankaa rajoille, EU heikkenee – ja vastaavasti Venäjä vahvistuu.
Vihreät vaativat lisää pakolaisvirtoja Suomeen EU:n vahvistamiseksi ja Venäjän heikentämiseksi. En osta. Kuka ostaa? Vai onko jotain mitä en ymmärrä tässä Vihreiden viestissä?
Juuri Venäjä on Assadin ohella näiden pakolaisvirtojen takana. Ja vihreät ottaisivat ne kaikki avosylin vastaan. Joten vihreät toteuttavat Venäjän suunnitelmaa Euroopan ja siinä sivussa Suomenkin talouden ja sisäisen rauhan romahduttamiseksi.
Venäjä, hyvä vihollinen, kunnes reaalipolitiikka astuu peliin. Vihollinen on iso ja se asuu lähellä. Auttaako joku? Onko se auttaminen heidän intresseissä? = sekaantuminen sotaan/selkkaukseen? Jos ei ole intresseissä, auttaako silti? En usko. Uskooko joku? Suomi lällättelee jonkun ison takana. Puolustusliitto (Suomi jäsen) toimii pirun hyvin rauhan aikana. On turvatakuut ja kaikki. Miten lie sodan oloissa?
Mä olen aivan klapilla päähän lyöty. Vihervasemmistolaisen roskaväen rauhapuolustaja ja ruskeahousuinen pasifisti, varuskuntien lakkauttaja, miina-aseen poistaja ja aseidenkieltäjä ja vihervasemmistolainen sekopää on nyt sitä mieltä että nostetaan yhteisvoimin keskisormi pystyyn Venäjän suuntaan ja pöristetään limaista kieltä Putinille. Kun tämä on alkanut paitsi sotimaan myös tappamaan talossa ja omassa puutarhassaan.
Ensin lopetetaan itärajan varuskunnat, ajetaan armeija alas, tuhotaan miinat ja DDR:n ja Saksan suunnasta saatu aseistus....ja sitten ruvetaan vittuilemaan Putinille?
ps. Juu olisi ihan kiva jos minun tilille lopsahtaisi Putinin propagandamiljoona tai pari. Tilaa on. Valitettavasti Putinin propagandamiljoonat on menneet pako-kaasu-putki-Lipposille. Nettihörhöjä ei valitettavasti palkita kuten sosialistiaatelisia.
Quote from: siviilitarkkailija on 16.02.2016, 17:57:51
Ensin lopetetaan itärajan varuskunnat, ajetaan armeija alas, tuhotaan miinat ja DDR:n ja Saksan suunnasta saatu aseistus....ja sitten ruvetaan vittuilemaan Putinille?
Rauhanlähettiläs Otto-Ville Niinistöä ei kuitenkaan haitannut eilisessä radiohaastattelussa lainkaan, että USA:n ilmavoimat tulla pöristävät itärajallemme tähtilippua heiluttelemaan. En epäile yhtään, etteikö tilanne näyttäisi hieman vinksahtaneelta rajan toiselta puolelta katsottuna.
Ville Niinistö on reservin alikersantti - se taitaa olla huomattavan korkea sotilasarvo vihreiden joukoissa. Turhapa sitä kuitenkaan on nyt valittaa kun ne Haloskan tonttuilut puolustusvoimien ylipäällikkönä näyttävät oikean arvonsa.
Jos venäjää ei olisi, täytyisi Villen & co. keksiä Venäjä. Ei ole mikään sattuma, että Ville on antanut haastattelun juuri ruotsinkieliselle lehdelle. On yleisesti tunnettu tosiasia, että juuri ruotsinkielisen väestön änkyröiden keskuudessa on wanha ryssäviha voimissaan. Samoin ko. piireissä vihataan myös Perussuomalaisia keskimääräistä enemmän. Eli viha Venäjää ja Perussuomalaisia kohtaan on se liima, joka yhdistää Vihreät ja suomenruotsalaisten bättre folk änkyrät.
Vihreät hei hei vihreät. Miksi vihaatte?
Jos kansallismieliset ovat Villelle & co. äärioikeistoa, niin Ville & co. on tietenkin äärioikeiston vastakohta.....eli? Niinpä niin.
Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku. Ja sitä viisautta on pitää hyvät välit Venäjää kohtaan, sillä Venäjä tulee aina olemaan naapurimaa, suurvalta ja Suomen kauppakumppani. Venäjä on maa jonka historia on aina kytkeytynyt Suomen kansan ja kulttuurin historiaan niin hyvässä kuin pahassa.
Suomen kannattaa pitää hyvät suhteet Venäjään, eikä olla pelinappula suurvaltojen eturistiriidoissa. Siksi Suomen kannattaa olla puolueeton maa, jolla on vahvat puolustusvoimat sekä hyvät kauppa-ja ulkopoliittiset suhteet meille tärkeiden valtioiden kanssa.
Ville Niinistö palasi Ukrainan sodalla ratsastaen vanhaan teemaansa vaatien "eri puolueita" tekemään "tilit selväksi Putinin Venäjän motiiveja palvelleeseen politiikkaan".
Niinistö ei kryptisyydestään huolimatta varmaankaan tarkoita Suomen ja Euroopan vihreitä, jotka ovat pelanneet vuosikymmeniä Venäjän pussiin vaikeuttamalla järkevää energiapolitiikkaa, luomalla järjettömällä maahanmuuttopolitiikalla sekasortoa Eurooppaan ja tukemalla viime aikoina länsimaisten demokratioiden kaatamiseen tähtäävän Extinction Rebellionin lakienrikkomista.
Niinistö tarkoittaa liittovaltiokehityksen, jäsenmaiden suvereniteetin murtamisen, massamaahanmuuton ja yhä huononevan sananvapauskehityksen kritisoimista, jolle on tehtävä "demokratian itsepuolustuksen" nimissä
jotain.
Tyypillistä Niinistöä, että hän jättää sanomatta, mitä konkreettista hän vaatii, mutta sanamuodoista päätellen pitäisi tukahduttaa kovin ottein "eripura" vihreiden ajamissa asioissa.
[tweet]1499300964339179520[/tweet]
Quote from: Ville Niinistö
Eri puolueiden on tehtävä tilit selväksi Putinin Venäjän motiiveja palvelleeseen politiikkaan.
Putinin ykkösvihollinen on ollut EU, koska se luo ja lisää EU-maiden valtiollista suvereniteettia suhteessa Venäjään.
Voimia, jotka halunneet heikentää EU:ta, Putin myös tukenut.
Natoon Putin suhtautuu vastapuolena, mutta sotilaallisena toimijana se on koskemattomissa. Se ei rakenna arvoyhteisön taloudellista, inhimillistä ja demokraattista aspektia vaan suojaa niitä.
EU on Putinin jatkuvan väheksynnän ja halveksunnan kohde, koska se voimistaa EU-maita
Venäjän trollitehtaat, jotka jo 10 v ovat suoltaneet disinformaatiota länteen, ovat olleet hajota ja hallitse -taktiikan välineitä.
Luo EU-maihin sisäistä eripuraa maahanmuutosta/koronasta, aiheuta brexit, tue Trumpia& äärioikeistoa, luo demokratiaan epäuskoa sen toimivuudesta.
Venäjän tavoite on ollut tehdä EU- ja länsimaista kustakin sisäisesti riitaisia, saada ne hukkaamaan demokratian&oikeusvaltion arvokompassinsa, sekä tekemään niistä keskenään riiteleviä.
Ja sitten napsia sieltä kavereita Unkarin tavoin.
Ei enää. Demokratian itsepuolustus nyt.
Onkohan noilla Niinistöillä oikein geeneissä tuollainen "kryptisyys?. "Asia saattaa olla tavalla xx, mutta toisaalta, myös yy". Silloinhan voi asioiden kehityttyä johonkin suuntaan sanoa olleensa tarkalleen oikeassa.
Mutta toisaalta..
QuoteDemokratian itsepuolustus nyt.
Kun Ville Niinistöstä ja vihreistä arvoista on kyse, niin veikkaan kyseen olevan kansandemokratiasta DDRn malliin.
Viime aikoina tätä demokratian puolustusta on hoettu siihen malliin, että jos vastustat jotain älyttömyyttä, olet demokratiavastainen ja siksi kansanvihollinen.
Ei mitään uutta maan päällä noista piireistä. Neuvostoliiton aikaan olit kansanvihollinen, jos et tanssinut heidän pillinsä tahdissa. EUn aikaan olet demokratiavastainen, jos vastustat yhä keskusjohtoisempaa ja sosialistisempaa komission johtamaa Neukkula 2.0:aa.
EUn aseet ovat täten rauhanaseita ja voimme kuorossa toistaa samoja iskusanoja kuin edeltäjänkin aikana eli:
TOTUUS
RAUHA
SOLIDAARISUUS
Valhetta silloin, valhetta myös tänään.
Voisiko joku avata mitä Ville Niinistö mahtoi tarkoittaa tuolla lausahduksella "Putinin Venäjän motiiveja palvelleeseen politiikkaan" (joka on suora lainaus V. Niinistöltä) ?
Ainoa poliitikko, joka on tehnyt selväksi, miten lännen tulisi suhtautua Putinin hyökkäyssotaan ja pohtinut ysimillistä ratkaisuksi taitaa kuulua perussuomalaiseen puolueeseen ja on aika vaikutusvaltainen kyseisessä puolueessa.
Mitäs ne muut Tehtaankadun vasallit ovat mieltä. Ville voisi kysyä niiltä. Heinäluoma, Lipponen, Tuomioja, Halonen... Taitaa olla aika monella matkan varrella kertynyt taskuihin itärahaa.
-i-
Quote from: Nikolas on 03.03.2022, 17:41:42
Voisiko joku avata mitä Ville Niinistö mahtoi tarkoittaa tuolla lausahduksella "Putinin Venäjän motiiveja palvelleeseen politiikkaan" (joka on suora lainaus V. Niinistöltä) ?
Tulkitsen muun kirjoituksen perusteella, että sitä on kaikki, mikä on jäsenmaiden sisällä ristiriidassa EU:n valtaa kasvattavan federalistisen politiikan kanssa.
EU:ssa ja jäsenmaissa pitäisi olla asioista vain yhtä mieltä, sitä mieltä kuin komissiota ja parlamenttia – joskaan ei vielä kaikkia jäsenmaita – hallitsevat federalistitkin, ja toisenlaiset mielipiteet pitäisi "demokratian itsepuolustuksena" vähintäänkin vaieta ellei peräti vaientaa.
Ja jälleen kerran kaiken ytimessä voi päätellä olevan suhtautuminen Euroopalle haitalliseen maahanmuuttoon. Vrt. Kirsi Pihan tapaus, jossa Piha puhui ensin ympäripyöreitä arvoista, mutta lopulta pamfletistaan kävi ilmi, että raivonsa johtui ihan vain haittamaahanmuuton kyseenalaistajien vastustamisesta.
Ville Niinistö on pelkkä typerä populistinen sekavia juttuja höpöttävä pelle joka ei välitä muusta kuin omasta asemastaan.
[tweet]1499359292457111560[/tweet]
https://twitter.com/VilleNiinisto/status/1499359292457111560
[tweet]1499327829544251395[/tweet]
https://twitter.com/VilleNiinisto/status/1499327829544251395
Quote
Luo EU-maihin sisäistä eripuraa maahanmuutosta/koronasta, aiheuta brexit, tue Trumpia & äärioikeistoa, luo demokratiaan epäuskoa sen toimivuudesta.
Ville Niinistö itse on Venäjän edunajaja, koska on vastustanut ydinvoimaa ja hiilivoimaa. Donald Trump vuorostaan vaati erittäin painokkaasti Saksaa vähentämään maakaasuriippuvuutta Venäjästä.
Yllä oleva teksti olisi mielisairaan kirjoittama, ellei se olisi patologisen valehtelijan Ville Niinistön tuotos. Pidetään silmällä Ville Niinistöä tästä eteenpäin. Jatkaako hän edelleen Venäjän edun ajamista EU:ssa, vaikka näki ikävät seuraukset.