Suomalaistutkija ennustaa vauvabuumia rikkaisiin maihin
Keskiviikko 5.8.2009 klo 22.09
http://www.iltalehti.fi/perhe/2009080510035874_pr.shtml
Suomalaistutkijan luotsaama tuore tutkimus povaa yllättäen vauvabuumia rikkaisiin maihin.
Muun muassa naisten parempi palkkataso vaikuttaa vauvabuumiin.
Vallitseva käsitys on, että maan vaurastuessa sen syntyvyys laskee. Pennsylvanian yliopistossa työskentelevän suomalaisen Mikko Myrskylän johtama tutkijaryhmä havaitsi kuitenkin, että syntyvyys kääntyy jälleen nousuun, kun tietty vaurauden ja hyvinvoinnin taso ylitetään.
Myrskylä kollegoineen vertaili maailman maita YK:n inhimillisen kehityksen indeksin HDI:n perusteella. HDI:tä mitataan asteikolla 0-1,0:aan, ja sitä laskettaessa otetaan huomioon maan asukkaiden eliniänodote, lukutaitoisten osuus aikuisväestöstä sekä bruttokansantuote per asukas.
Tutkimuksen mukaan syntyvyys on alimmillaan maissa, joiden HDI yltää noin 0,86:een. Se lähtee kuitenkin jälleen nousuun, kun HDI:n arvo lähenee tai ylittää 0,95:n. Tähän ylimpään maaryhmään kuuluvat muun muassa Suomi ja muut Pohjoismaat.
Tutkijat arvioivat, että vauvabuumiin vaikuttavat eniten vauraiden maiden yhteiskunnalliset tekijät, kuten naisten paremmat koulutusmahdollisuudet ja palkkataso, jotka tekevät lastensaamisesta helpompaa.
Tutkimus julkaistiin keskiviikkona brittiläisessä Nature-tiedelehdessä.
STT-AFP
Suomen ja Euroopan tulevaisuus on sittenkin turvattu.
Quote from: Kerpo on 06.08.2009, 14:34:23
Suomen ja Euroopan tulevaisuus on sittenkin turvattu.
Paitsi, että tutkimuksen mukaan vauvabuumia varten pitää ylittää tietty varallisuustaso. Tämä varallisuustaso (mikä ikinä se onkaan) siirtyy jatkuvasti kauemmas ja kauemmas tulevaisuuteen, kun kehittyneet valtiot tietoisesti heikentävät omaa ja kansalaistensa vaurauden tasoa.
Quote from: Kerpo on 06.08.2009, 14:34:23
Suomen ja Euroopan tulevaisuus on sittenkin turvattu.
Tästäkö on kyse?
(http://www.nature.com/nature/journal/v460/n7256/images/nature08230-f1.2.jpg)
http://www.nature.com/nature/journal/v460/n7256/fig_tab/nature08230_F1.html#figure-title
Onhan tuossa vielä varaa. ;D
Voisikohan vauvabuumiin vaikuttaa tuhannet kehitysmaista rahdatut rikastajat, jotka sikiävät kantaväestöä kahdeksan kertaa nopeammin?