Keskustelun aiheena olisi siis Suomidemokraatti(puolueen) ulko- ja turvallisuuspoliittinen linja.
Aihe on sinänsä tärkeä. - Vielä tärkeämmäksi aiheen tekee se, että Suomen isoilla puolueilla ei näytä olevan realistista kuvaa EU:n puolustuskyvystä eikä varsinkaan puolustushalusta. Esim. Suomi on osallistunut muitten euromaitten kanssa Kreikan jne. tukipaketteihin, vaikka Suomen armeijan puolustuskykyä on jouduttu heikentämään. Kuitenkaan isoilla EU -mailla (Saksa ja Ranska sekä luultavasti myös UK) ei näytä olevan halua tukea ja puolustaa NATO:on kuulumattomia Venäjän naapurimaita.
Toivon monipuolista keskustelua tästä aiheesta!
No jaaritellaanpa nyt tärkeästä asiasta. ulko ja turvallisuuspolitiikaan SD ei tule vaikuttamaan todennäköisesti koskaan, ja jos joskus aikoo miin eikö ensin pitäisi saada talous ja työllisyyspolitiikka kuntoon.
Antakaa suomidemokraattien kertoa omasta linjastaan.
Oraakkeli kerää bannit seuraavatsa puolueosaston sääntöjä rikklvasta kirjoituksesta.
Varmaan moni täällä odottelee SD:n kertovan konkreettista tietoa siitä, kuinka puolueohjelmaa lähdetään toteuttamaan. SD:n ohjelmassa ulko- ja turvallisuuspolitiikka on vedetty niin pelkistettyyn ja tiukkaan nippuun, että en minä ainakaan siitä osaa mitään keskustella. Hyvältähän ne tavoitteet kuulostavat, mutta ei sillä vielä kannatuskortteja tai äänestäjiä enemmälti haalita.
Avatkaa viisaammat ja SD:n puoluehankkeeseen perehtyneemmät keskustelua. Peesaillaan täältä sitten kun saadaan langanpäästä kiinni.
e: Miniluv olikin laittanut toimintaohjeet saamaan aikaan kun kirjoitin viestiäni. Ymmärsin ketjun avauksesta, että SD:n ulko- ja turvallissuuspolitiikan toeuttamistavoista olisi jo tiedoteltu ja tieto olisi päässyt itseltäni ohi. Suomidemokraatit olkaa hyvät, estraadi on teidän.