Huhtikuussa poliisi ja ulkomaalaisvirasto aloittivat yhteisen operaation Oslossa, jonka tarkoituksena oli saada pikakäännytetyksi huimausaineita kauppaavat turvapaikanhakijat maasta.
Tulokset ovat olleet masentavia. Kiinni on saatu 164 turvapaikanhakijaa ja laitonta maahanmuuttajaa, joista ainoastaan 13 oli saatu maan rajojen ulkopuolelle kesäkuun loppuun mennessä. Heidän anomuksensa käsitellään viiden vuorokauden kuluessa ulkomaalaisvirastossa ja tähän mennessä jokainen on saanut kielteisen turvapaikkapäätöksen, mutta tästä alkaa valitusrumba.
Oikeusministeri Knut Storberget on pettynyt tuloksiin. Poliisi puolustautuu kertomalla, että ennen maasta poistoa pitää selvittää mihin maahan palautus tapahtuu.
"Monet saapuvat maahan väärillä henkilötiedoilla. On tärkeää, että poliisin ulkomaalaisyksikön resursseja lisättäisiin, jotta maahan saapuvien turvapaikan hakijoiden henkilöllisyyden selvittäminen tehostuisi. Nyt kun tänne saavutaan, he tuskin ehtivät heittämään vähäistä maallista omaisuuttaan vastaanottokeskukseen, kun he ovat jo kadulla huumeita myymässä", kertoo Bjørnar Gilberg Oslon poliisista.
Aftenpostenin vieraillessa tiistai-iltana "alan mestoilla" Vaterlandin bussiasemalla, jokainen heidän bongaamansa huumediileri oli afrikkalaistaustainen.
Aftenposten (http://www.aftenposten.no/nyheter/iriks/article3203927.ece)
Quote from: rähmis on 06.08.2009, 09:10:57
mutta tästä alkaa valitusrumba.
Miksi annetaan valituslupa?
Quote from: Alkuasukas on 06.08.2009, 09:33:40
Quote from: rähmis on 06.08.2009, 09:10:57
mutta tästä alkaa valitusrumba.
Miksi annetaan valituslupa?
Se kun on länsimaisen oikeusvaltion peruspiirre: jos ensimäisessä asteessa kohtaat mielivaltaa tai oikeuksiasi loukataan, voit saattaa asian uuteen käsittelyyn.
Vakava ksymys: pitääkö kohta tinkiä oikeusperiaatteesta turvapaikka-asioissa, kun tuo valitustie on käytännössä pelkkä tapa pidentää luvatonta oleskelua ja saada odotusajalta täysi ylläpito?
Quote from: M on 06.08.2009, 09:39:32
Vakava ksymys: pitääkö kohta tinkiä oikeusperiaatteesta turvapaikka-asioissa, kun tuo valitustie on käytännössä pelkkä tapa pidentää luvatonta oleskelua ja saada odotusajalta täysi ylläpito?
Pitäisi. Ko. tyypit pitäisi palauttaa lähtöruutuun odottamaan päätöstä.
Quote from: Alkuasukas on 06.08.2009, 09:43:21
Quote from: M on 06.08.2009, 09:39:32
Vakava ksymys: pitääkö kohta tinkiä oikeusperiaatteesta turvapaikka-asioissa, kun tuo valitustie on käytännössä pelkkä tapa pidentää luvatonta oleskelua ja saada odotusajalta täysi ylläpito?
Pitäisi. Ko. tyypit pitäisi palauttaa lähtöruutuun odottamaan päätöstä.
Alan kallistua samalle kannalle. Poliisin pitäisi tehdä niitä "profiloituja" henkilötarkastuksia enemmän ja selvittää afromusuarabiporukan oleskeluluvat aina tavattaessa. Luvaton oleskelu johtakoon putkan kautta karkotukseen. kalliiksi sekin tulee, mutta kun viesti aikansa etenee viidakkorumpujen kautta, maailman heinäsirkat oppivat, että Suomessa ei ole enää syötävää. Konnunsuon vankila vapautuu kohta. Otettakoon se odotussäilöksi.
Ulkomaalaislaki pitäisi kirjoittaa uusiksi. Laiton maassaoleskelu pitäisi olla rangaistava rikos, rangaistuksen pitäisi johtaa karkotukseen ja rikoksessa avustaneen oleskeluluvan perumiseen ja siitä seuraavaan avustajan karkotukseen.
Muistutan edelleen tässä yhteydessä, että Afganistanilaista heroiinia on pääkaupunkiseudulla riittänyt.
Quote from: M on 06.08.2009, 09:39:32
Vakava ksymys: pitääkö kohta tinkiä oikeusperiaatteesta turvapaikka-asioissa, kun tuo valitustie on käytännössä pelkkä tapa pidentää luvatonta oleskelua ja saada odotusajalta täysi ylläpito?
Vaihtoenhtona käsittelyaikojen nopeuttaminen ja turvapaikanhakijoiden sijoittaminen suljettuun ja karuun vankileiriä muistuttavaan laitokseen? Oikeata hengenvaaraa pakeneville pari kuukautta (turvallista) ankeutta ei pitäisi merkitä paljoa, "turisteja" se varmaan rajaisi pois (kun niitä huumeitakaan ei pääsisi kadulle kauppaamaan ja käteen ei saisi senttiäkään rahaa)
Quote from: RP on 06.08.2009, 10:53:51
Vaihtoenhtona käsittelyaikojen nopeuttaminen ja turvapaikanhakijoiden sijoittaminen suljettuun ja karuun vankileiriä muistuttavaan laitokseen? Oikeata hengenvaaraa pakeneville pari kuukautta (turvallista) ankeutta ei pitäisi merkitä paljoa, "turisteja" se varmaan rajaisi pois (kun niitä huumeitakaan ei pääsisi kadulle kauppaamaan ja käteen ei saisi senttiäkään rahaa)
Ratkaisu on mielestäni tässä. Turvapaikan hakijoiden on oltava talteenotettuna kunnes heidän henkilöytensä ja suojelun tarve on luotettavasti selvitetty. On käsittämätöntä kuinka mahdolliset kansanmurhaajat, lapsisotilaat ja kaiken maailman rikolliset ja diilerit hieman kärjistäen laitetaan suoraan passintarkastuksesta (voidaanko tarkastuksesta puhua, kun passi useimmin on "hukkunut") diskorahan voimalla kartsalle notkumaan.
Toki tämä aiheuttaisi suunnatonta painetta koko maahanmuuttoaparaatille, mutta tuska olisi ohimenevä. Kun diskoraha, taulutelkkari ja muotilenkkarit eivät enää tipukaan kuin manulle illallinen, vaan tarjolla on katto pään päälle maailman pahuudet ulkopuolelleen sulkevassa kompleksissa ja riittävä määrä maittavaa laitosruokaa kaloritarpeen tyydyttämiseksi, tulijoiden tulva tyrehtyy kuin taikasauvan iskusta.
Täällä asuvat säästyisivät rikastukselta, turvapaikkaa oikeasti tarvitsevat saisivat ajallaan turvapaikan ja loppuaines seilaisi siirtymäajanjakson aikana laivalla mukavasti sinne mistä ovat tulleetkin, eli Värtaniin tai Stadsgårdeniin, kunnes sana Suomen käytännöstä ehtii leviämään mustimpaan Afrikkaan asti. Win-win -tilanne.
Quote from: rähmis on 06.08.2009, 11:28:54
Ratkaisu on mielestäni tässä. Turvapaikan hakijoiden on oltava talteenotettuna kunnes heidän henkilöytensä ja suojelun tarve on luotettavasti selvitetty. On käsittämätöntä kuinka mahdolliset kansanmurhaajat, lapsisotilaat ja kaiken maailman rikolliset ja diilerit hieman kärjistäen laitetaan suoraan passintarkastuksesta (voidaanko tarkastuksesta puhua, kun passi useimmin on "hukkunut") diskorahan voimalla kartsalle notkumaan.
Tietenkin ne YK-kriteerit täyttävät pakolaiset, joiden henkilöllisyys ja suojeluntarve on jo leirillä selvitetty, voidaan suoraan sijoittaa Tier 2-vastaanottokeskukseen (vrt. nykyiset keskukset)
Quote from: M on 06.08.2009, 09:39:32
Vakava ksymys: pitääkö kohta tinkiä oikeusperiaatteesta turvapaikka-asioissa, kun tuo valitustie on käytännössä pelkkä tapa pidentää luvatonta oleskelua ja saada odotusajalta täysi ylläpito?
Riippuu täysin siitä, mikä on tavoite.
Quote from: rähmis on 06.08.2009, 11:28:54
Ratkaisu on mielestäni tässä. Turvapaikan hakijoiden on oltava talteenotettuna kunnes heidän henkilöytensä ja suojelun tarve on luotettavasti selvitetty. On käsittämätöntä kuinka mahdolliset kansanmurhaajat, lapsisotilaat ja kaiken maailman rikolliset ja diilerit hieman kärjistäen laitetaan suoraan passintarkastuksesta (voidaanko tarkastuksesta puhua, kun passi useimmin on "hukkunut") diskorahan voimalla kartsalle notkumaan.
Jos Norjan kokemukset afrikkalaistaustaisista huumekuriireista ja -diilereistä on todella noin vahvat, niin siinä olisi yksi syy laittaa kaikki passittomat tai muuten epämääräiset turvapaikanhakijat muutamaksi vuorokaudeksi valvontaan. Voisihan sitä nimittää vaikka "karanteeniksi". Tuossa karanteenissa mm. ehtisi laueta lateksikuminyyttien nielemisestä johtuva ummetus, jolloin huumemuulit ainakin saataisiin seulottua rehellisten seasta pois koko maahantulijajoukon mainetta tahraamasta.
Mutta kun taas ihmisoikeudet jne. Kun Suomessa oli aikanaan iso H-D -kokoontuminen, tutki rajavartiolaitos kaikista Harley Davidsoneista rungonnumerot. Tästä nousi iso haloo, koska näin jokainen H-D -kuski oli potentiaalinen pyörävaras. Nämä potentiaaliseksi rikolliseksi leimaamiset estävät kaikki järkeenkäyvät tiettyjen viiteryhmien erityistarkastukset. Jos halutaan seuloa joukosta tuota ns. prosenttijoukkoa, niin miksi tutkia Yamahoita? Kaikki H-D -miehet eivät ole prosenttijoukkoa, mutta prosenttijoukko lähes poikkeuksetta ajaa H-D:llä. Miksi rehellisiä viiteryhmien edustajia vaivaavat turvatarkastukset? Heidänhän etuansa siinä myös ajetaan, jos joukosta saadaan rikolliset kitkettyä pois.
-i-
TP-hakijat lukkojen taakse odottamaan päätöstä. Jos menee vuosi, niin sitten menee. Eipähän ole hätää enää siellä laitoksessa. Jos tulee kielteinen päätös, odotelkoot laitoksessa valitusajat. Siitä sitten takaisin kotiin vaan jos hylsy tulee.
Quote from: Taustavaikuttaja on 06.08.2009, 22:38:57
TP-hakijat lukkojen taakse odottamaan päätöstä. Jos menee vuosi, niin sitten menee. Eipähän ole hätää enää siellä laitoksessa. Jos tulee kielteinen päätös, odotelkoot laitoksessa valitusajat. Siitä sitten takaisin kotiin vaan jos hylsy tulee.
Kyllä. Turvaahan sitä muka tullaan hakemaan. Missäpä sitä olisi turvallisempaa kuin suljetussa laitoksessa? Olisi turvallisempaa molemmin puolin, ja discorahaakin säästyisi.
Miten joku voi kuvitella Norjan pääsevän huumediilereinä toimivista turvapaikanhakijoista eroon, jos kyseinen valtio ei edes kykene karkottamaan Mullah Krekaria?
Ihmisoikeudet estävät mitä tahansa ihmisoikeudet lainsäädäntöönsä sisällyttänyttä valtiota toimimasta oman etunsa mukaisesti. Britannian Human Rights Act on tästä paras esimerkki.
Quote from: Vasarahammer on 06.08.2009, 23:02:58
Ihmisoikeudet estävät mitä tahansa ihmisoikeudet lainsäädäntöönsä sisällyttänyttä valtiota toimimasta oman etunsa mukaisesti. Britannian Human Rights Act on tästä paras esimerkki.
Tämän vuoksi monikultturistit haluavat kolmannesta maailmasta suuntautuvan maahanmuuton tapahtuvan kansainvälisen suojelun (eli turvapaikkamenettely/-järjestelmä) piirissä. Tällöin ajaudutaan kätevästi juridiseen umpikujaan, jonka lopputuloksena kaikki voivat jäädä, ja rajat ovat
de facto auki. "Ilmastopakolaisuus" on tässä toiminnassa seuraava askel. Satoi tai paistoi, aina olet "ilmastopakolainen", jos asuinalueesi kantokyky on väestönkasvun vuoksi ylittynyt.
Ensisijaisen tärkeää olisi ymmärtää, että kansainvälinen suojelu ei ole massamaahanmuuton instrumentti, vaan poikkeusmenettely, ja siirtää kolmannesta maailmasta länsimaihin suuntautuva sosiaalinen maahanmuutto jonkin muun, soveltuvamman järjestelmän piiriin.
Eikös se ole iloinen asia, kun maahanmuuttajat työllistyvät? Mitä te täällä vingutte?
Quote from: MW on 06.08.2009, 22:56:24Kyllä. Turvaahan sitä muka tullaan hakemaan. Missäpä sitä olisi turvallisempaa kuin suljetussa laitoksessa? Olisi turvallisempaa molemmin puolin, ja discorahaakin säästyisi.
Ratkaisuun tietysti liittyy pari potentiaalista ongelmaa. Suljetut laitokset imisivät kiitettävästi rahaa vartijoiden henkilöstökuluihin, vaikka tietenkään eivät samassa määrin kuin vankilat. Muusta henkilöstöstä voisi tietysti helposti karsia ns. löysät pois, mutta eipä tällä tavalla juuri voitaisi valtiolle koituvissa kuluissa säästää. Toisekseen ratkaisu voisi passivoida hakijoita vieläkin pahemmin kuin nykyratkaisu. Toki voisi laittaa pakolliseksi 3-4 tuntia päivässä suomen kieltä ja muuta vastaavaa, ja toiset jotain sellaista työtä, mitä vangeilla nykyään teetetään. Siitä sitten jotain palkkaa ja kenties vielä päälle se Saksan tyylinen 50 euron kuukausittainen lahjoitus.
Eipä tämä kuitenkaan taida olla lähiaikoina mahdollista. Kyseessähän ei näet ole win-win tilanne, vaan totaalinen lose:
Quote from: rähmis on 06.08.2009, 11:28:54Toki tämä aiheuttaisi suunnatonta painetta koko maahanmuuttoaparaatille
Quote from: LW on 07.08.2009, 07:03:00
Toki voisi laittaa pakolliseksi 3-4 tuntia päivässä suomen kieltä ja muuta vastaavaa, ja toiset jotain sellaista työtä, mitä vangeilla nykyään teetetään. Siitä sitten jotain palkkaa ja kenties vielä päälle se Saksan tyylinen 50 euron kuukausittainen lahjoitus.
Suomen kieltä ei pitäisi opettaa lainkaan näille turisteille tai antaa centtiäkään rahaa, asiat vain turhaan mutkistuvat. Ulos vain maasta mahdollisimman nopeasti, schengenin sopimus kyllä mahdollistaa tämän ja syyt miksi näin ei tehdä ovat aivan muulla. Siellä kokoomuksen huuutavassa työvoimpulassa ja maijoitusbisneksissä jne..
Quote from: Jaska Pankkaaja on 07.08.2009, 08:27:34

Joo, ei mitään kielitunteja sun muuta henkilölle, josta ei tiedetä muuta kuin että se on pyrkimässä maahan. Jos passivoituu, niin passivoituu. Kaikkia maailman ongelmia ei voi ratkaista suomalaisten rahoilla. Odotusaika saa kulua vaikka leirimäisissä oloissa tai entisellä teollisuusalueella, jossa on aidat ja kamerat valmiina. Muonaksi hernekeittoa sianlihalla. Jos ei kelpaa, niin poistua voi parempiin maihin.
Quote from: M on 06.08.2009, 09:39:32
Quote from: Alkuasukas on 06.08.2009, 09:33:40
Quote from: rähmis on 06.08.2009, 09:10:57
mutta tästä alkaa valitusrumba.
Miksi annetaan valituslupa?
Se kun on länsimaisen oikeusvaltion peruspiirre: jos ensimäisessä asteessa kohtaat mielivaltaa tai oikeuksiasi loukataan, voit saattaa asian uuteen käsittelyyn.
Vakava ksymys: pitääkö kohta tinkiä oikeusperiaatteesta turvapaikka-asioissa, kun tuo valitustie on käytännössä pelkkä tapa pidentää luvatonta oleskelua ja saada odotusajalta täysi ylläpito?
Oikeudet vain maan kansalaisille.