Operaatio Verna
Sain juuri äsken luetuksi kirjailija ja res.majuri Ville Kaarnakarin erittäin mielenkiintoisen kirjan Operaatio Verna.
Varsin tuore eli syyskuussa 2015 ilmestynyt kirja kertoo kesän 1940 salatusta kommunistien vallankaappaushankkeesta Suomessa Neuvostoliiton tuella samaan aikaan kun Neuvostoliitto miehitti Viron lopullisesti.
Kaappaushanke pystyttiin kuitenkin torjumaan suomalaisten erittäin tehokkaan tiedustelun ja hyvin valmisteltujen ja salassa pidettyjen vastatoimien ansiosta, joille annettiin nimi Operaatio Verna.
Kirja tietää myös kertoa, mitä tapahtui Aeron kadonneen matkustajakoneen Kalevan viimeisellä lennolla Tallinnasta Helsinkiin.
Poliittisista syistä 17.6.1940 vallankaappausyrityksestä on jouduttu vaikenemaan, mutta kuten kirjailija toteaa viimeisessä lauseessaan, nyt on aika kypsä tämän Suomen historian erikoisen episodin paljastamiselle.
Ville Kaarnakari on saanut sotatrillerinsä faktatiedot operaatio Vernassa olleiden miesten jälkeensä jättämistä muistiinpanoista.
Tekisi mieli kirjoittaa kirjasta enemmänkin, mutta lienee parempi, että en paljasta mehukkaita yksityiskohtia, jotta lukijan lukunautinto olisi täydempi.
Sen voin sanoa, että suosittelen kirjaa kaikille historiasta kiinnostuneille ja Suomea rakastaville isänmaallisille ihmisille.
Myös pelkkänä jännityskirjana teos on oivallinen ja mukaansatempaava, joten nekin, jotka eivät niin piittaa historiasta, voivat lukea kirjan kiehtovana trillerinä, joka kuitenkin perustuu tositapahtumiin.
Sen voin vielä lisätä varoituksena, että jos alat lukea kirjaa, varaudu siihen, että et malta lopettaa ennen kuin olet lukenut koko kirjan. Eli siinä voi mennä koko yö.
(http://cdn.simplesite.com/i/76/68/286260059284924534/i286260064315286961._szw270h3500_.jpg)
Suosittelen tutustumaan myös vielä jännempään operaatioon Büro Cellarius. Erään homman aktiivikirjoittajan mummovainaa oli eräs keskeinen henkilö.