Kaakkois-Suomen poliisin tietoon on tullut lyhyen ajan sisällä tapauksia, joissa ulkomaalaistaustaisen henkilön kerrotaan kosketelleen lapsia Kuusankosken uimahallissa. Poliisi kehoitti kouvolalaisia perjantaina tiedotteessaan pohtimaan häiriökäytöksen ja rikoksen rajaa ilmoittaessaan asioista poliisille.
— Kuusankosken uimahallilta on meille tullut yksi suora ilmoitus aiheesta. Toivoisimme ihmisiltä harkintaa sen suhteen, onko kyseessä häiriökäytös vai rikosepäily. Häiriökäytöstapauksissa yhteys kannattaa ottaa henkilökuntaan, rikoskomisario Arto Hietanen Kaakkois-Suomen poliisista kertoo.
Hietasen mukaan sosiaalisessa mediassa liikkuu monenlaista tietoa, josta ei kuitenkaan ilmoiteta poliisille. Hänen mukaansa rikosepäilyt pitäisi ilmoittaa suoraan poliisille.
— Silloin tutkintaan päästään käsiksi mahdollisimman tuoreeltaan, jolloin asioita saadaan ratkaistuksi.
Kouvolan Sanomat (http://www.kouvolansanomat.fi/Online/2016/01/15/Poliisille%20yksi%20suora%20ilmoitus%20lasten%20koskettelusta%20Kuusankosken%20uimahallissa/2016220160671/4)
Perustamalla uimahallipartio saadaan poliisi paikalle ilman muita ilmoitteluita.
Valkoinen tötteröhattu silmäaukoilla päähän, aina kun jossain tarvitaan poliisia. Nopeasti.
Luulen, että kyseessä ovat ennakkoluulot.
Olenko ksenofobinen fasisti, vai ovatko nämä uimapaikkojen ahdistelukeissit lisääntyneet viime aikoina? Sekä Suomessa että ulkomailla?
Oi Odin suojele minua näkemästä ja kohtaamasta tuonkaltaista tilannetta. Kantis katkoi hädänalaiselta kädet, syyttäjä vaatii elinkautista tuomiota.
e: lieventelin ja loiventelin
Suomalaisten on ymmärrettävä että impiwaaralainen ummehtunut koskettelemattomuus on peruuttamattomasti mennyttä. Tähän on vain totuttava. Pitää oppia rohkeasti koskettelemaan takaisinpäinkin välittäen sen kautta tietoa suomalaisen kulttuurin tavoista ja rajoista.
Ehkä suomalaisten pitää ottaa oppia sovittelukulttuureista? Kysyä irakilaisilta, että mitä he tekisivät vastaavassa tilanteessa.
Kunnon monikulttuurissa uimahallien lastenaltaassa olisi lasinen väliseinä, jonka taakse laskettaisiin runkkaamaan "yksin saapuneet, alaikäiset lapset".
Ettei olisi syrjivää.
QuoteHietasen mukaan sosiaalisessa mediassa liikkuu monenlaista tietoa, josta ei kuitenkaan ilmoiteta poliisille. Hänen mukaansa rikosepäilyt pitäisi ilmoittaa suoraan poliisille.
— Silloin tutkintaan päästään käsiksi mahdollisimman tuoreeltaan, jolloin asioita saadaan ratkaistuksi.
Voi kysyä: Onko poliisille ilmoittamisen kynnys noussut? Minun nokkaani on jo jonkin aikaa haissut se että jos ilmoitat poliisille, perästä kuuluu. Ei tarvitse muuta kuin mennä poliitikkojen tukeman Rasmus-ryhmän sivuille niin ilmoittajan kerrotaan olevan rasisti, tai tyrkyttäneen itseään.
^ Joo, Rasmustotuutta. Pienillä lapsilla on tapana hakea hyväksyntää. Puristan taas kaksin käsin rassattua päätäni ettei se erkane itsestään.
Kaikki menee viimeistä piirtoa myöten kuin jo pidemmälle edenneissä monikulttuurimaissa. Ja ei, ei saisi olla huolissaan tapahtuvasta kehityksestä.
Mitä sanovat suvakit? Miten tämä MENEE noin niin kuin omasta mielestänne? Joko #Unelman kliimaksi siintää horisontissa?
Voi oksetus!
(http://img.scoop.it/2-2M6t47A04MjaZ72QhQYoXXXL4j3HpexhjNOf_P3YmryPKwJ94QGRtDb3Sbc6KY)
Quote from: Kulttuurirealisti on 15.01.2016, 21:30:50
Olenko ksenofobinen fasisti, vai ovatko nämä uimapaikkojen ahdistelukeissit lisääntyneet viime aikoina? Sekä Suomessa että ulkomailla?
Todennäköisesti tapaukset ovat ihan oikeasti lisääntyneet, kun nämä nykyiset lähes suoraan aavikolta Eurooppaan pöllähtäneet sairaan muslimikulttuurin edustajat ovat päässeet ensimmäistä kertaa näkemään tytön tai naisen uimapuvussa.
Tekijä ei välttämättä ole turvapaikanhakija, mutta miksiköhän turvapaikanhakijoita on ohjattu viettämään aikaa uimahalleissa? Suurin osa ei osaa uida, peseytyminen alasti tuottaa vaikeuksia, uimapukuiset tytöt hämmentävät, ja paikallisia ahdistaa.
Jokainen tämänkaltainen uutinen on omiaan upottamaan Suomea yhä syvempään henkiseen suohon. Tätä on tilattu ja hiljalleen alamme maksamaan laskua.
Nyt punnitaan Suomen valtion tahtotila oman kansan ja kansalaisten edun puolustamiseksi isossa kuvassa. Joko laitetaan perseilyille täydellinen nollatoleranssi ja ehdottomat ukaasit, tai peli on menetetty, mikä tarkoittaa sisäisen järjestyksen lopullista alasajoa, mihin päättäjät eivät näköjään tyhmyyttään usko.
Itse uutiseen riittää yksi sana, kuvottavaa!
Quote from: Kim il-66 on 15.01.2016, 22:23:11
Itse uutiseen riittää yksi sana, kuvottavaa!
Jos tänne kirjoittaisi ajatuksensa, niin vähintään varoitus tulisi ja muutama poliisipartio oven taakse.
Se yksi sana riittää. Kuvottavaa.
Quote from: latrom on 15.01.2016, 21:37:42
Ehkä suomalaisten pitää ottaa oppia sovittelukulttuureista? Kysyä irakilaisilta, että mitä he tekisivät vastaavassa tilanteessa.
Pukisivat toisen osapuolen burkhaan?
Quote from: Professori on 15.01.2016, 22:48:15
Quote from: latrom on 15.01.2016, 21:37:42
Ehkä suomalaisten pitää ottaa oppia sovittelukulttuureista? Kysyä irakilaisilta, että mitä he tekisivät vastaavassa tilanteessa.
Pukisivat toisen osapuolen burkhaan?
Tätä varten on burkini (https://en.wikipedia.org/wiki/Burqini)jo keksitty.
(http://gfx.aftonbladet-cdn.se/image/18203617/1200/imageColumn/766c30a9853b7/nigella-burkini2.jpg)
Maahantulijoiden kohdalla luovumme kaikista niistä arvoista, jotka ovat meille tärkeitä, jotta emme loukkaisi. Voi niitä otsikoita ja raivoa jos kyse olisi suomalaisesta.
Maahantulijoiden kohdalla lasten koskettelukin on ok ja lähentelee jopa vielä pahempaa eli rasismia.
Quote from: valtakunnanpärkhele on 15.01.2016, 23:39:56
Tätä varten on burkini (https://en.wikipedia.org/wiki/Burqini)jo keksitty.
Surullista. Tiedän tunteen, kun olen monet kerrat kastunut vaatteet päällä. Uiminen noissa vaatteissa täytyy olla painajaista. Eivät tiedä, mille tuntuu puhdas ja viileä jokivesi iholla oikein kuumana päivänä.
Quote from: koli on 15.01.2016, 22:00:54
***
V*tun koli veit multa mun juuston. Mutta saat anteeksi. ;D
Siirtolaiskriisin Selittäjä Päivi Nerg, suurhumanitaari Juha Sipilä, rikastaja Stubb, rajavartija Soini: miltä nyt tuntuu?
Miten menee? Noin niin kuin omasta mielestä?
Ihanaa ja sofistikoitunutta on tämä islamilainen kulttuuri.
Vai oliko ahdistelija sittenkin kenties buddhalainen tai juutalainen?
Kosketelkaa toisianne sanoi jo Frank Pappakin eli Holle Holopainen. Muukalaisilla kosketteluhalukkuus on laajempi kuin sulkeutuneilla suomalaisilla.
Quote from: Alaric on 15.01.2016, 22:01:46
Quote from: Kulttuurirealisti on 15.01.2016, 21:30:50
Olenko ksenofobinen fasisti, vai ovatko nämä uimapaikkojen ahdistelukeissit lisääntyneet viime aikoina? Sekä Suomessa että ulkomailla?
Todennäköisesti tapaukset ovat ihan oikeasti lisääntyneet, kun nämä nykyiset lähes suoraan aavikolta Eurooppaan pöllähtäneet sairaan muslimikulttuurin edustajat ovat päässeet ensimmäistä kertaa näkemään tytön tai naisen uimapuvussa.
Nämä mediaan vahingossa päässeet tapaukset ovat vain jäävuoren huippu. Suurinta osaa ei koskaan julkaista.
Tässä nyt impivaaralaiset hössöttelevät turhia. Minusta on liikuttavaa omin silmin todeta, että puheet eteläisissä maissa esiintyvästä lapsirakkaudesta pitävät paikkansa.
Joutuuko kantislapset opettelemaan avannossa uimaan ettei hukkuisi mamutulvaan. Ehkäpä Arja Alho osaisi vastata.
Quote from: Muuttohaukka on 16.01.2016, 01:02:42
Quote from: valtakunnanpärkhele on 15.01.2016, 23:39:56
Tätä varten on burkini (https://en.wikipedia.org/wiki/Burqini)jo keksitty.
Surullista. Tiedän tunteen, kun olen monet kerrat kastunut vaatteet päällä. Uiminen noissa vaatteissa täytyy olla painajaista. Eivät tiedä, mille tuntuu puhdas ja viileä jokivesi iholla oikein kuumana päivänä.
Se on mukava katsoa tuolla arabivaltioissa kun käy uimarannalla. Arabiperhe kun pöllähtää uimaan, mies tulee viimeistä huutoa olevat dg:n simmarit jalassa uimaan ja vaimo adidaksen sukelluspuvussa. Niin auvoista. Omin silmin nähty.
Mallistoa voi ihailla vaikka tuolta http://www.ebay.co.uk/bhp/muslim-swimwear
Edit: piti vielä lisätä että luulisi kaapuämmää vituttavan kun länkkärieukot samalla rannalla narubikineissä. Ja oman mehmetin kiimainen katse vaeltelee levottomasti vaalean saaliin ihoa pitkin.
Quote from: TattiJooseppi on 16.01.2016, 16:07:03
Mallistoa voi ihailla vaikka tuolta http://www.ebay.co.uk/bhp/muslim-swimwear
Pelästyin jo jäsen TattiJoosepin viestiä, että onko vanhan nassen, Adi Dasslerin perikunta alkanut teettää musulmaaninaikkosille uimakuteita. Ei kai?
Noh, ei sentään (vielä)... Kuukkeloimalla "adidas" "burkini" ei löydy kuin piraattikuteita.
Valitettavasti amerikan wannbegangstat ovat omineet itselleen Adidaksen revääreillä varustetut sunnuntaikankkuspitsaverrarit ja ditto lenkkarit. Kun taas Nike on pitkään ollut kumihuuliurheilioiden virallinen puvustaja.
Edit: Ja legendahan kertoo, että Karhu möi straipit Adidakselle viskipullon hinnalla.
Quote from: Penan kaveri Eki on 16.01.2016, 16:29:22

En tiedä onko piraattia vai ei mutta Qatarissa ja emiraateissa löytyy Addun burkineita hyllytolkulla. Ja ei mstään basaarin liikkeestä vaan Adidaksen omasta brändimyymälästä.
QuoteToivoisimme ihmisiltä harkintaa sen suhteen, onko kyseessä häiriökäytös vai rikosepäily. Häiriökäytöstapauksissa yhteys kannattaa ottaa henkilökuntaan, rikoskomisario Arto Hietanen Kaakkois-Suomen poliisista kertoo.
Tarkoittaakohan tuo nyt sitä, että poliisi moittii ilmoituksen tekijää ja kehottaa jatkossa ketään tekemästä turhaa ilmoitusta. Järkyttyneen uhrin pitää siis ensin selvittää onko kyseessä rikos vai jotain muuta. Voi olla, että aiheellisiakin ilmoituksia jää tekemättä, kun pelätään ilmioituksen rasittavan turhaan poliisia, tjs.
Lastensuojeluilmoitus kunnan (=Kouvolan kaupunki) sosiaalitoimeen. Kouvolan kaupunginhallitus halusi tätä yksimielisesti kun ajatteli tienaavansa tällä (!).
Lasten kasvua ja kehitystä (kuten lastensuojelulaki sanoo) vaarantaa se, että he eivät voi uida rauhassa. Viranomaisen on puututtava tähän. Jos ei puutu, ovat juristeille vapaata riistaa.
Aina ei ole järkeä mennä kadulle. On järkevämpää valittaa ja käydä oikeutta.
Jos minä joutuisin läheisenä tai vanhempana valvomaan alaikäisten uintia (turvallisuutta) eikä kaupunki huolehtisi lasten turvallisuudesta, kävisin oikeutta. Saattaisin toki ääri- eli kohtaamistilanteessa taistella, mutta se on oma händikäppini ja vajavaisuuteni, eikä tätä pidä lukeman minkäänlaisena uhkailuna saati suosituksena muille vanhemmille. Lapseni ovat onneksi aikuisia jo.
Summarum, sanoi latino. Kunnalla on lakisääteisiä velvollisuuksia ja sitten on Kouvolan eli Kuusankosken tapaisia umpihulluja me-tienataan- hankkeita matujen kanssa. Vaikka kaupunginhallituksen hölmö kollektiivi haluaisi mieluusti seikkailla tienaamassa, he ovat vastuussa lastensuojelusta. Ensiksi.
Quote from: SimoMäkelä on 16.01.2016, 17:12:41
QuoteToivoisimme ihmisiltä harkintaa sen suhteen, onko kyseessä häiriökäytös vai rikosepäily. Häiriökäytöstapauksissa yhteys kannattaa ottaa henkilökuntaan, rikoskomisario Arto Hietanen Kaakkois-Suomen poliisista kertoo.
Tarkoittaakohan tuo nyt sitä, että poliisi moittii ilmoituksen tekijää ja kehottaa jatkossa ketään tekemästä turhaa ilmoitusta. Järkyttyneen uhrin pitää siis ensin selvittää onko kyseessä rikos vai jotain muuta. Voi olla, että aiheellisiakin ilmoituksia jää tekemättä, kun pelätään ilmioituksen rasittavan turhaan poliisia, tjs.
Tapana on kai kuitenkin perinteisesti ollut, että poliisi selvittää esitutkinnassa, onko kyseessä rikos. Nyt tämä on ilmeisesti uhrin itsensä selvitettävä.
QuoteToivoisimme ihmisiltä harkintaa sen suhteen, onko kyseessä häiriökäytös vai rikosepäily. Häiriökäytöstapauksissa yhteys kannattaa ottaa henkilökuntaan, rikoskomisario Arto Hietanen Kaakkois-Suomen poliisista kertoo.
Poliisilta itseltään ja ennen kaikkea poliisijohdolta toivoisi harkintaa kuten myös myös valtakunnansyyttäjiltä joissa puututaan nettikirjoitteluun. Käytettiinköhän esim Halla-ahon jutussa harkintaa onko kyseessä oikeuslaitoksen kaksoisstandardin osoitus vai todellinen uskonrauhan rikkominen ja kiihotus kansanryhmää vastaan. Myös Hennalan kaapumiehen kohdalla olisi poliisilta toivonut harkintavaltaa. Tuorein tapaus lienee kansanedustaja Oinosen "kyyditys" sekä Jessen aseiden takavarikko.
Tämä tarkoittaa sitä, että jos lasta on kosketeltu, niin tulee ensin selvittää onko kyseessä ollut rikkaampaan kulttuuriin kuuluva häiriökäyttäytyminen vai onko kyseessä ollut pottunokan tekemä rikos. Jälkimmäisessä tapauksessa ilmoitus poliisille. Ennen meillä oli poliisi, joka tutki syyn ja tuomioistuin jakoi oikeutta. Nykyäön ei resurssit riitä, kun pitää seurata katupartioita.
Quote from: MW on 16.01.2016, 01:03:56
Quote from: koli on 15.01.2016, 22:00:54
***
V*tun koli veit multa mun juuston. Mutta saat anteeksi. ;D
Tuon on pakko olla sitä perinteistä varpaanvälijuustoa ;D