http://www.hs.fi/kotimaa/a1452663305797
Päivi Nergistä tuli siirtolaiskriisin selittäjä: "Näin henkisesti repivässä työssä en ole ennen ollut"
Euroopan unionin jäsenenä ja Schengen-valtiona Suomi on sitoutunut vapaan liikkuvuuden periaatteeseen. Sen rikkominen ravisuttaisi yhtä EU:n kulmakivistä, sanoo kansliapäällikkö Päivi Nerg ja heilauttaa korostavasti käsiään sisäministeriön neuvotteluhuoneessa Erottajalla.
"Tätä on ollut hirveän vaikea kansalaisten ymmärtää, että miksi Suomi ei toimi, miksi päättäjät eivät toimi, miksi rajoja ei laiteta kiinni. Ja ihan oikeutetusti kysyvätkin. Kysyn itseltänikin näitä samoja kysymyksiä."
Vastailu nielaisikin syksyllä suuren osan ministeriön korkeimman virkamiehen työajasta. Siirtolaiskriisi ylsi mantereen perukoille viimeistään syyskuussa, jolloin Suomeen saapui 10 800 turvapaikanhakijaa.
Toimittajat soittivat Nergille. He kysyivät, mitä Suomi tekee ja mitä seuraavaksi tapahtuu. Nerg päätti vastata. "Kävin itseni kanssa keskustelun, että haluanko jakaa tietoa faktojen pohjalta sen sijaan, että tietoa välittyisi [julkisuuteen] jotain muuta kautta. Olin siihen valmis."
"Minulla oli parhaat tiedot tilanteesta jokaisena hetkenä. Olin asian päällä öin ja päivin."
Nerg vetää yhä syyskuun alussa sisäministeriöön perustettua kriisiryhmää, jossa hallinto-, poliisi-, pelastus-, maahanmuutto- ja rajavartio-osastot kokosivat tilannekuvan joka päivä.
Pian hän profiloitui valtakunnalliseksi pakolaiskriisin selittäjäksi, mutta hääräsi ahkerasti myös kulisseissa. Ministeriön sisäinen yhteistyö tiivistyi.
"Nerg myös käynnisti tuon kriisijohtoryhmän työskentelyn ja on ottanut johtavan roolin asian käsittelyssä kansliapäälliköiden kokouksissa", kertoo ministeriön maahanmuutto-osaston ylijohtaja Jorma Vuorio, hänkin paljon esillä ollut virkamies.
Edellinen sisäministeri Päivi Räsänen (kd) nosti Nergin, entisen puoluetoverinsa, kansliapäälliköksi vuonna 2009. Valtiovarainministeriössä ja Itä-Suomen yliopistossa työskennelleellä agronomilla ei ollut kokemusta sisäministeriön hallinnonalasta, minkä monet näkivät heikkoutena.
Erään virkamiesarvion mukaan oli kuitenkin hyvä, ettei kansliapäällikköä valittu ministeriön sisältä, sillä siirtolaiskriisissä toimiminen on vaatinut erityistuntemuksen sijaan kokonaisvaltaista johtajuutta.
Syksyn aikana eräiden turvapaikanhakijoiden kytkökset terroristiryhmiin, iskut vastaanottokeskuksiin, turvapaikanhakijoiden tekemiksi epäillyt rikokset ja Ruotsin rajatarkastukset kytkivät siirtolaisasiat sisäiseen turvallisuuteen – sisäministeriön hallinnonalan kovaan ytimeen.
Marraskuussa Nerg itse joutui verkkoraivon kohteeksi. Hän lausui, että 14-vuotiaan kempeleläistytön raiskaus sai suhteettoman huomion Suomessa, jossa paljastuu yli tuhat raiskausta vuodessa. Teosta epäiltiin kahta turvapaikanhakijaa.
"Sain palautetta, että minä olisin henkilökohtaisesti syyllinen tapahtuneeseen. Kysyttiin, että miksi otimme nämä ihmiset tänne. Jos olisin ollut hirmu laskelmoiva, olisi pitänyt vain tuomita asia eikä kommentoida yhtään enempää."
"Vaikka monenlaisissa työssä olen ollut, niin en kyllä näin henkisesti repivässä", Nerg kertoo ja tunnustaa, että syyllistäminen ja kehotukset itsemurhaan tuntuivat pahalta. Verkkokommentteja hän ei enää lue.
Keskustelu keräsi kierroksia. Marraskuun lopussa ministeriön kriisityöryhmä päätti vastaanottokeskusten yhdistämisestä. Keskeinen syy on turvata poliisin läheisyys.
"On totta, että kun hirmuisella vauhdilla näitä laitettiin pystyyn, niin kyllä siinä virheitä tapahtui."
Vuodenvaihteen jälkeen selittelemään on joutunut poliisi. Poliisi kuvaili polveilevasti turvapaikanhakijoiden mahdollisesti tekemää seksuaalista häirintää Helsingin keskustassa uutenavuotena.
Samaan aikaan jotkut tulkitsivat, että poliisin ylin johto toivotti lausunnoillaan rasistisetkin katupartiot tervetulleeksi.
Nerg kertoo, että tapauksista puhuttiin sisäministeriön ylintä johtoa myöten.
"Poliisin viestintä on ollut koko syksyn ihan hyvin onnistunutta. Mutta ilmiön yhteiskuntaa ja kansalaisia herkistänyttä ilmapiiriä ei tarpeeksi vuodenvaihteen teemojen ympärillä tunnistettu. Viestintä jäi ennen kaikkea hajanaiseksi, eriaikaiseksi, ja kokonaisuus hävisi."
Nergin mukaan tapauksesta otettiin opiksi.
Nergiä harmittaa, että siirtolaiskysymysten vuoksi muut ministeriölle kuuluvat asiat ovat jääneet vähälle huomiolle.
Kevättalvella poliisien vähentäminen ja hätäkeskuslaitoksen toiminta olivat paljon esillä.
"Se, mikä on lähempänä jokaista kansalaista, on jäänyt varjoon. Että tuleeko apu tarpeeksi nopeasti perille", Nerg sanoo ja ohjaa keskustelun sulavasti ministeriön määrärahoihin.
"Edellinen hallitus päätti isoista leikkauksista kaikille sisäministeriön toimialueille. Jos emme saa muutettua kehysbudjettia, joudumme leikkaamaan poliisilta ja rajavartiolaitokselta mittavasti. Poliitikkojen pitää ymmärtää, mitä sitten tapahtuu."
Uhkakuvissa rikoksia jäisi ratkaisematta, ihmisiä pelastamatta ja itäraja alkaisi vuotaa. Nergin mukaan turvapaikanhakijat tuovat "lisäulottuvuuden sisäisen turvallisuuden kysymyksiin".
"Nyt on päätettävä, millaista Suomea haluamme ylläpitää. Turvallisuus on yhteiskunnan kivijalka."
Vuosi 2015 pisti ministeriön työn sekaisin, mutta Nerg on nyt varovaisen tyytyväinen.
Vastaanottokeskusten ja järjestelykeskuksen perustaminen onnistui nopeasti, ja yhteistyö sisäministeri Petteri Orpon (kok) kanssa toimi hyvin. "Osasimme silti tehdä oikeita ratkaisuja oikeaan aikaan ja aika kovien paineiden alla suhteellisen hyvää työtä."
"Vuosi 2015 oli sellainen vuosi, että kyllä muistoihin jää."
Anna Puu, Hanna Huumonen, Päivi Nerg: nettikommenttien uhrit. Mitä väliä muutamalla raiskatulla ja tapetulla, kun suvakkinainen joutuu kuulemaan kritiikkiä? :flowerhat:
QuoteVuosi 2015 pisti ministeriön työn sekaisin, mutta Nerg on nyt varovaisen tyytyväinen.
Nerg on epäonnistunut työtehtävissään eikä ole antanut kunnon kritiikkiä esimiehelleen Petteri Orpolle mikäli hän olisi tunnollinen virkamies. Mutta kun ei ole. Meillä ei ole mitään "siirtolaiskriisiä" vaan
laittomasti maahantunkeutuvien offensiivi ja joista osalla on sotilastausta. Vaikka aseita ei ole mukana niin on vain ajankysymys tätä menoa koska täällä alkaa kuolemaan enemmänkin ihmisiä jos nämä päättävät alkaa aiheuttamaan enemmänkin vahinkoa. Ja Nerg on yksi syyllisistä tähän sekasotkuun siinä vaiheessa.
Tyytyväisyyteen Nergillä ei ole mitään syytä. Maan sisäinen turvallisuus on laskenut merkittävästi ja selittelyt eivät auta yhtään asiassa - tämä vain todistaa hänen täydellisen sopimattomuutensa virkaansa.
Ei kuulosta uskottavalta Nergin huoli suomalaisten turvallisuudesta. Jos siitä olisi oikeasti huolissaan, ei näpertelisi vastaanottokeskuksien sijainnin kanssa, vaan keskittäisi voimavaransa rajavalvontaan ja pikakäännytyksiin, joka voitaisiin tehdä kaikille turvallisen maan kautta tulleille.
Ainoa todellinen huoli näpertelyn ohessa taitaa olla se, ettei turvapaikanhakijoiden taholta tapahdu mitään kovin radikaalia ja suurta äkkinäisesti, jotta kansa pysyy lammasmaisena.
Quote from: Sitruunamelissa on 14.01.2016, 06:13:40
Ei kuulosta uskottavalta Nergin huoli suomalaisten turvallisuudesta. Jos siitä olisi oikeasti huolissaan, ei näpertelisi vastaanottokeskuksien sijainnin kanssa, vaan keskittäisi voimavaransa rajavalvontaan ja pikakäännytyksiin, joka voitaisiin tehdä kaikille turvallisen maan kautta tulleille.
Ainoa todellinen huoli näpertelyn ohessa taitaa olla se, ettei turvapaikanhakijoiden taholta tapahdu mitään kovin radikaalia ja suurta äkkinäisesti, jotta kansa pysyy lammasmaisena.
Ja vaikka tapahtuisikin niin kiitos julkivuotaneen tiedon että sisäministeriö piti median edustajien kanssa kokouksen tästä maahantunkeutumis-ongelmasta voimmekin olettaa että sama yhteistyö jatkuu ja erilaisille yllättäville ja radikaaleille skenaarioille on jo laadittu eräänlainen "uutisoinnin ohjesääntö" kuinka toimitaan jotta kansa pysyy Unelmassaan - Unelma joka on oikeasti Painajainen mutta jonka toteaminen on tabu.
Hämmästyttävän paljon pahaa aikaansaanut ihminen. Raiskareiden maahantuoja. Sotarikoksiin syyllistyneiden suojelija. Perusoikeuksien loukkaaja. ...ja vielä uskovainen kiintiövirkahenkilö.
Minulle on jäänyt mielikuva että Päivi Nerg johtaa nyt ihan kaikkea. Orpo on Nergin tiedoitussihteeri.
Silmiinpistävää Nergissä on hänen kiihkoileva suhtautuminen symboleihin. Ei hämmästyttävää, koska hihhuli. Pahvitötterön takia Nerg polkaisi etsintäkuulutuksen. Ja nyt sama kun Soldiers of Odin lukee takin selässä. Mikä mielenkiintoisinta: näiden taustalla ei ole edes rikoksia.
Quote from: kummastelija on 14.01.2016, 07:16:13
Minulle on jäänyt mielikuva että Päivi Nerg johtaa nyt ihan kaikkea. Orpo on Nergin tiedoitussihteeri.
Minustakin ensin vaikutti tältä, mutta ehkä Orpo on asian suhteen velmu: jos paska lentää tuulettimeen, se osuu eniten Nergiin, joka on jatkuvasti mediassa sisäministeriön asioiden kanssa. Ehkä joku siinä tilanteessa julkisuuskuvan perusteella kuvittelee, että ministeriössä on vedetty Nergin linjaa, ja Nerg on vallanhimossaan polkenut sisäministerin asemaa. Jos nykyistä linjaa joudutaan korjaamaan radikaalisti jossain vaiheessa, niin Orpo saattaa jollain tavalla vaikuttaa tilanteen pelastajalta ja haltuunottajalta, vaikka onkin Nergin tavoin läpimätä.
"Selittelijä" olisi kenties parempi termi. "Tunari" on varattu Sipilälle ja Orpolle.
Quote from: Sitruunamelissa on 14.01.2016, 07:21:14
Quote from: kummastelija on 14.01.2016, 07:16:13
Minulle on jäänyt mielikuva että Päivi Nerg johtaa nyt ihan kaikkea. Orpo on Nergin tiedoitussihteeri.
Minustakin ensin vaikutti tältä, mutta ehkä Orpo on asian suhteen velmu: jos paska lentää tuulettimeen, se osuu eniten Nergiin, joka on jatkuvasti mediassa sisäministeriön asioiden kanssa. Ehkä joku siinä tilanteessa julkisuuskuvan perusteella kuvittelee, että ministeriössä on vedetty Nergin linjaa, ja Nerg on vallanhimossaan polkenut sisäministerin asemaa. Jos nykyistä linjaa joudutaan korjaamaan radikaalisti jossain vaiheessa, niin Orpo saattaa jollain tavalla vaikuttaa tilanteen pelastajalta ja haltuunottajalta, vaikka onkin Nergin tavoin läpimätä.
Mutta onko käytännössä keinoa jolla Nergin voisi kammeta virastaan ennenkaikaisesti vetoamalla luottamuspulaan? Tällaisten virkamiesten ongelmana taitaa olla se, että se on äärettömän vaikeaa saada tapahtumaan, vaikka ko. virkamiehet tekisivät aivan muuta kuin mitä ministeri haluaa.
Ei hesarikaan enää vaivaudu puhumaan pakolaisista, vaan SIIRTOLAISkriisistä. Entäs Aylan-poika?
Quote from: ervatsalo on 14.01.2016, 09:59:51
Ei hesarikaan enää vaivaudu puhumaan pakolaisista, vaan SIIRTOLAISkriisistä. Entäs Aylan-poika?
Luulenpa, että Hesarin toimittajille on vittuiltu asiasta kybällä. Osa näyttää ottaneen opikseen.
On varmasti raskasta joo, yrittää puhumalla muuttaa p***kaa kullaksi.
Ei ole auttanut, vaikka miten on valehdeltu, vaikka miten on peitelty, vaikka miten on sanottu että kyllä se Suomalainenkin kuulkaas, mikään ei ole auttanut.
Joskus on vaan pakko hyväksyä tosiasiat ja todeta, että projekti on mahdottomuus.
Maahanmuutto on sellainen, on täysi mahdottomuus hyväksyä sitä, meillä on velvollisuus itseämme, lapsiamme, ja esi-isiämme kohtaan, estää maahantunkeutujia pilaamasta tätä maata.
Suomalaiset ihmiset ovat raiskausten ja muiden rikosten uhreja, jonka lisäksi sisäisen turvallisuuden tunne on monin paikoin jo lähes menetetty ja tämä Nerg kehtaa uhriutua julkisesti.
Ei ole Nergillä pelisilmää tiedottamisiensa, kuten ei myöskään käytännön toimien suhteen.
Miksi ihmeessä näihin virastoihin valikoituu aina henkilöt, jotka tuntuvat olevan eniten kujalla silloin, kun asiat eskaloituvat. Nerg ei tunnu vieläkään hahmottavan, kuinka vakavasta tilanteesta on kysymys, tulevaisuuden näkymistä puhumattakaan. Tanssivat ilmeisesti Orpon kanssa samaa valssia.
Lisäksi tässä haiskahtaa suoranainen valehtelu, joka on varmasti kunniaksi kristilliselle Nergille!
Quote
"Tätä on ollut hirveän vaikea kansalaisten ymmärtää, että miksi Suomi ei toimi, miksi päättäjät eivät toimi, miksi rajoja ei laiteta kiinni. Ja ihan oikeutetusti kysyvätkin. Kysyn itseltänikin näitä samoja kysymyksiä."
Tämä on kyllä epä-älyllisyyden huipentuma. Nerg ihmettelee muiden mukana miksei kykene hoitamaan velvollisuuksiaan. Siitä huolimatta hän varmaankin katsoo suoriutuneensa tehtävistään erinomaisesti.
Quote from: foobar on 14.01.2016, 07:53:01
Mutta onko käytännössä keinoa jolla Nergin voisi kammeta virastaan ennenkaikaisesti vetoamalla luottamuspulaan? Tällaisten virkamiesten ongelmana taitaa olla se, että se on äärettömän vaikeaa saada tapahtumaan, vaikka ko. virkamiehet tekisivät aivan muuta kuin mitä ministeri haluaa.
Enpä tiedä. Medialle (ja Nergille itselleen) voi tietenkin yrittää tehdä selväksi, että Nerg ei anna enää julkisia lausuntoja mistään sisäministeriötä koskevasta asiasta. Ja jos siitä huolimatta antaa ja media julkaisee, niin sisäministeri on hyvä ja kumoaa ne lausunnot oman ja hallituksen linjan mukaisiksi.
Ministeriön sisäisesti voisi ehkä katsoa, jos Nerg suostuisi jäämään vaikka uupumuksen vuoksi sairaslomalle loppuvirkakautensa ajaksi. En tiedä onko sen ehdottaminen laitonta, painostaminen ainakin taitaa olla vähintään työpaikkakiusaamista ja siten laitonta. Mutta vähintään työpaikkakiusaamista on ihan yhtälailla sekin, jos alainen ei tottele esimiestään vaan vetää ihan omia linjojaan miten huvittaa, eikä ministeri uskalla julkisen arvovallan menetyksen pelossa tehdä muuta kuin myötäillä. Ehkä määräaikaisenkin virkasuhteen pystyy joillakin perusteilla purkamaan, jos tottelemattomuus ja omien linjojen vetäminen on jatkuvaa tai törkeää ja haittaa vakavasti sisäministeriön toimintaa.
Tosin en ylläolevaan skenaarioon usko: eiköhän ministeriössä ole ihan hyvä sopu linjauksista. Nerg vaan näköjään tykkää julkisuudesta (ja omien tuntemuksiensa ja onnistumisentunteensa hehkuttamisesta asialinjan lisäksi), ja on nyt saanut siihen hyvän tilaisuuden. Jos Orpo haluaisi olla itse julkisuudessa ennemmän sisäministeriön asialinjauksista, niin olisi sitten. Tai jos Orpo ei pidä oman puolueensa linjoista, niin nyt kesken ministerikauden taitaa olla vähän liian myöhäistä tulla toisiin aatoksiin... Paitsi jos koko puolueen linja jostain syystä muuttuisi, mitä nyt tuskin tulee tapahtumaan. (Olipa paljon mutua, koko postaus täynnä.)
Quote from: Nüivistunut on 14.01.2016, 05:20:05
Anna Puu, Hanna Huumonen, Päivi Nerg: nettikommenttien uhrit. Mitä väliä muutamalla raiskatulla ja tapetulla, kun suvakkinainen joutuu kuulemaan kritiikkiä? :flowerhat:
Totta! Kun Stubb saadattaa uuden lain , joka estaa rasistiset katupartiot, samalla voidaan kriminalisoida hyvalla asialla olevien naisten kritisointi. Menee siina samalla!
Quote from: siviilitarkkailija on 14.01.2016, 07:06:45
Hämmästyttävän paljon pahaa aikaansaanut ihminen. Raiskareiden maahantuoja. Sotarikoksiin syyllistyneiden suojelija. Perusoikeuksien loukkaaja. ...ja vielä uskovainen kiintiövirkahenkilö.
Joka on utarerakenteiden asiantuntija. Mutta siis voi helvetti. Tuo on tyytyvainen suoritukseensa.. :facepalm:
Quote from: ervatsalo on 14.01.2016, 09:59:51
Ei hesarikaan enää vaivaudu puhumaan pakolaisista, vaan SIIRTOLAISkriisistä. Entäs Aylan-poika?
Kuka? Ai se, jonka vuosia Turkissa asunut isa salakuljettajana ajoi venetta kaataen sen ja hukuttaen perheensa, jolle ei ostanut ahneuksissaan pelastusliiveja. Kun oli kiire Ruotsiin korjauttamaan hampaat. Isi on nyt taas takaisin Syyriassa.. Vittu ei tata nykytodellisuutta voisi edes kirjoittaa pahkasikaan..
Quote from: Kaupunkisuunnittelija on 14.01.2016, 10:17:16
Quote
"Tätä on ollut hirveän vaikea kansalaisten ymmärtää, että miksi Suomi ei toimi, miksi päättäjät eivät toimi, miksi rajoja ei laiteta kiinni. Ja ihan oikeutetusti kysyvätkin. Kysyn itseltänikin näitä samoja kysymyksiä."
Tämä on kyllä epä-älyllisyyden huipentuma. Nerg ihmettelee muiden mukana miksei kykene hoitamaan velvollisuuksiaan. Siitä huolimatta hän varmaankin katsoo suoriutuneensa tehtävistään erinomaisesti.
Emmekö ole vähän liian rankkoja Nergille? Hän sentään ymmärtää, että a) asiat ovat pielessä b) kansalaiset ovat oikeutetusti hattuuntuneita. Kliseevaroitus: Kuvitelkaa, jos siellä sisäministeriössä olisi
perussuomalainen RKP/SDP/Vas/Vihr kansliapäällikkönä.
Quote from: Kaupunkisuunnittelija on 14.01.2016, 10:17:16
Quote
"Tätä on ollut hirveän vaikea kansalaisten ymmärtää, että miksi Suomi ei toimi, miksi päättäjät eivät toimi, miksi rajoja ei laiteta kiinni. Ja ihan oikeutetusti kysyvätkin. Kysyn itseltänikin näitä samoja kysymyksiä."
Tämä on kyllä epä-älyllisyyden huipentuma. Nerg ihmettelee muiden mukana miksei kykene hoitamaan velvollisuuksiaan. Siitä huolimatta hän varmaankin katsoo suoriutuneensa tehtävistään erinomaisesti.
Tulee päivä, kun Nerg joutuu kohtaamaan toimintansa seuraukset, eikä hän silloin selviä ulkoistamalla syyllisyyttä johonkin omaan, vääristeltyyn laintulkintaansa, jolle hän ei muka voinut mitään. Hän joutuu vielä selittämään tuota laintulkintaansa, sekä sen verukkeella ajettua väestönsiirtotoimintaansa, satojen tai tuhansien islamistien ja ISIS-aktivistien maahantuontiaan, ja aiheuttamiaan lukemattomia lastenraiskauksia laillisen, riippumattoman ja puolueettoman oikeuden edessä. Hän joutuu tekemään tiliä ihmiskunnan ja historian edessä, miksi päätti olla palauttamatta turvallisesta Ruotsista tulevia miesjoukkoja saman tien, vaikka se oli hänen ilmiselvä lain määräämä velvollisuutensa, jota kansa ja kaikkien yhteinen etu vaativat. Mitä hän oikein ajatteli tehdessään laittoman, yhteiskunnan laillista pohjaa murentavan tekonsa, josta varmuudella tulisi seuraamaan vakavia ongelmia, kuten lasten raiskauksia. Mitä hän ajatteli ja kenen etua ja ideologiaa hän ajoi valehdellessaan hallitukselle, että hänen oma vääristelty, kapeakatseinen tulkintansa Suomen kansainvälis-laillisesta tilanteesta muka olisi ehdoton totuus, joka pakottaa Suomen päästämään Ruotsista tulleet perusteettomat turvapaikanhakijat maahan. Siinä oikeudessa eivät hänen tuttavansa ja tuttavan tuttavansa ole säveltämässä puolueellisia tuomioitaan.
HeSa:n juttu Päivi Nergistä on tyypillistä nykyjournalismiin syöpynyttä henkilölähtöistä valkopesua, ns. human intrest -journalismia. Häikäilemättömästä byrokraatti-tantasta, joka runsasta korvausta ylimmältä valtion johdolta (mm. Niinistön Salen myöntämä kunniamerkki) nauttien systemaattisesti runtelee suomalaista yhteiskuntaa maalataan kuva kärsivänä ja yhteisen edun vuoksi uhrautuvana äiti teresana. Toimittajan intressi jutussa on venyttää totuus äärimmilleen, tai pikemminkin kääntää se kokonaan päälaelleen. Hyvin onnistuu, kun joka päivä on syksystä lähtien harjoiteltu. Suomi elää kollektiivisessa valheessa, historiansa pahimmassa.
Quote from: B52 on 14.01.2016, 03:38:56
Päivi Nergistä tuli siirtolaiskriisin selittäjä: "Näin henkisesti repivässä työssä en ole ennen ollut"
Euroopan unionin jäsenenä ja Schengen-valtiona Suomi on sitoutunut vapaan liikkuvuuden periaatteeseen. Sen rikkominen ravisuttaisi yhtä EU:n kulmakivistä, sanoo kansliapäällikkö Päivi Nerg ja heilauttaa korostavasti käsiään sisäministeriön neuvotteluhuoneessa Erottajalla.
Tässäpä tämä sitten olikin, kiitos avoimuudesta.
Ei saa rikkoa EU:n kulmakiveä eikä henkisesti repiä evakkomuisteloivaa Siirtolaiskriisin Selittäjää, joka "tekee vain työtään". :'( :flowerhat:
Lisää partalapsekkaita heilautuksia: "Pää, olkapää, peppu, polvet, varpaat, polvet, varpaat - silmät, korvat ja
vatsaa taputan!"
http://www.dailymotion.com/video/x3gf3zt
Edit:
Lisää lisävelkaista musiikkiliikuntaa.
Päivi Nerg tietää kyllä, että Schengen-sopimuksen mukaan Ruotsin valtio on syyllistynyt rikokseen salakuljettamalla rajarikollisia Suomeen. Rajarikolliset olisi pitänyt käännyttää takaisin Ruotsiin. Ottamalla rikolliset vastaan niin Päivi Nerg kuin Suomen hallitus on itse syyllistynyt virkavirheeseen.
Päivi Nergin "työ" on ollut stressaavaa, kuten rikollinen työ yleensä on.
Quote
Edellinen sisäministeri Päivi Räsänen (kd) nosti Nergin, entisen puoluetoverinsa, kansliapäälliköksi vuonna 2009. Valtiovarainministeriössä ja Itä-Suomen yliopistossa työskennelleellä agronomilla ei ollut kokemusta sisäministeriön hallinnonalasta, minkä monet näkivät heikkoutena.
... siirtolaiskriisissä toimiminen on vaatinut erityistuntemuksen sijaan kokonaisvaltaista johtajuutta.
Lihavoinnit minun.
Kuvitelkaapa Oyj Puhallus Abp, keskisuuri kotimainen pörssiin listautunut yhtiö jonka hankintaosastoa uudistetaan.
Operatiiviseksi osastonjohtajaksi päättää toimitusjohtaja valita entisen kalakaverinsa jolla on kokemusta vaikkapa kirjastonhoitajan ja sijaisopettajan tehtävistä.
Toimialan erityistuntemuksen sijaan toimitusjohtaja sanoo että kokonaisvaltainen johtajuus ratkaisee.
Mitä sanoisi aiotusta nimityksestä yhtiön vastuullinen hallitus jolle asia kaiketi yhtiöjärjestyksen mukaan tarvitsee edes esitellä? Mitä
sinä ajattelisit hallituksen jäsenenä? ;D
Tämä neljän kuukauden takainen juttu oli rehellisempi ja selittää, miksi mitään ei ole saatu aikaan:
Quote from: Ink Visitor on 10.09.2015, 11:05:01
Turvapaikanhakijoiden määrän nopeasta kasvusta syntynyttä tilannetta johtamaan perustetun työryhmän johtaja, sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg arvioi, että Suomi pystyy vastaanottamaan "isojakin massoja" turvapaikanhakijoita.
Kuinka suuria massoja turvapaikanhakijoita Suomi pystyy käsittelemään, Päivi Nerg?
– Vaikeita kysymyksiä. Meillä on maata. Sitä kautta meillä on kantokykyä. Ja pystytään organisoimaan asioita, Nerg vastaa Uudelle Suomelle.
Ilmeisesti nyt ei olla vielä kovin lähellä Suomen kantokyvyn rajaa?
– No ei. Jos ajatellaan, että Ruotsi on jo vuosia ottanut yli 80 000 turvapaikanhakijaa vuodessa. Meille suurimmat määrät ovat olleet 6000 vuodessa. Ei tässä vieläkään puhuta ihan mielettömistä määristä, Nerg vastaa.
...
Hän ei myöskään innostu Kärnän ehdotuksesta palauttaa sisärajatarkastuksia Suomen rajoille.
– Se vasta kallista olisikin, ja mikä sen lisäarvo on? Nerg ihmettelee.
...
–Luulen, että Suomessa ihmisten auttaminen ymmärretään ja pystytään hoitamaan isojakin massoja. En epäile kestokykyä. Olemme kuitenkin viisimiljoonainen kansa ja maata ja tilaa meillä täällä kyllä on.
...
Nergin mukaan yhteiskunta "selviää vaikka mistä jos pakkotilanne tulee", joten on vaikea asettaa rajaa kestävyydelle.
Hän näkee nykyisessä turvapaikanhakijatilanteessa yhtäläisyyksiä Talvisodan tilanteeseen, jossa Karjalasta Suomeen tuli noin 400 000 evakkoa.
–Onhan tämä ihan samantyyppinen tilanne siihen verrattuna, Nerg toteaa.
...
–Eihän kukaan ihminen kotoaan halua lähteä. Jonkun syynhän takia he ovat lähteneet ja ne ovat nyt ne konfliktit. Jos pystytään niitä asioita siellä kolmansissa maissa avittamaan niin silloinhan tämä tilanne saadaan paremmin hallintaan, Nerg sanoo.
...
Sisäministeriö on asettanut työryhmän hoitamaan turvapaikkatilannetta. Nerg johtaa ryhmää. Mukana ryhmässä on ministeriön vastuuhenkilöitä ja poliisiylijohtaja, Maahanmuuttoviraston johtaja ja Suojelupoliisin sekä Keskusrikospoliisin edustajat.
Yllä oleva jäsen Roopen esiin nostama haastattelu paljastaa, että Nerg on täysin todellisuudesta irtaantunut totaalimokuttaja. Hänen lausuntojensa järjettömyys antaa aiheen olettaa, että hän voi olla syyntakeeton.
Tuonkin KDjeesusharpun tilityksestä käy taas kerran ilmi se mikä Suomessa on kaikkein eniten vialla: valtavaksi pöhötetty virkaloisjoukko elää omassa utopiakuplassaan nokkelimpien vääntäessä vielä lisätilejä varastelemalla verovaroja eikä meillä hyvät siskot ja veljet ole todellakaan varaa elättää tätä joukkoa! Minä en suinkaan kiellä yksittäistä virkaloista esim. lahjoittamasta asuntoaan matulle mutta lelut eli valta ja palkka pitää kertakaikkiaan ottaa noilta pois. Ei taida perspuolue ajaa tätäkään asiaa :-\
Minä luulen, että Nerg on tässä touhussa suuressa määrin sijaiskärsijä. Isompikenkäiset ovat tehneet ratkaisevia päätöksiä tehtäväkuviin tuijottamatta. Nergille on pakasta jaettu Musta Pekka kortti, selittelijän osa.
"Maahanmuuttopolitiikan" todelliset arkkitehdit lymyilevät Nergin selän takana. On vaikea kuvitella, että esim. nimismies Niinistö ei olisi tukenut ratkaisevia päätöksiä. Ei se tietenkään tekisi hänestä pääsyyllistä, myötävaikuttajan kyllä.
Ongelmallista tässä ns. demokratian kannalta on se, että kansalaiset eivät oikeasti tiedä, ketkä ovat päätöksiä tehneet ja millä perusteilla. Ideologiset multi-kulti- perustelut ovat hätävalheita.
Mahdotonta ei ole, että vallan kulisseissa on heitelty herjaa, ehkä esineitäkin.
Kun ei tiedä, joutuu olettelemaan.
Entistä enemmän alkaa tuntua että Astrid Thors oli pientä tämän maantuhoajan rinnalla. Näin uskomattomasta epäpätevyydestä on kyllä vaikea pistää paremmaksi. Orpo tulee siinä rinnalla yhtä saamattomana vätyksenä. Erityisen irvokkaan asiasta tekee se, että nämä oikeasti kuvittelee että toimillaan olisivat hillinneet surffarivyöryä, vaikka oikeasti muiden maiden kiristykset ja talvi ovat sen tehneet.
Vaikea kuvitella huonompaa kaksikkoa tähän kriittiseen tilanteeseen. Sitten vielä kehtaavat kehua ja keräävät kiitosta muilta hallituspuolueilta. Huhhuh.
Kuten JHA hyvin sanoi:
On suuri vaara, että tulijavirran hidastuminen saa hallituksen taputtelemaan itseään selkään kriisin onnistuneesta hoitamisesta, ja että jo suunnitellutkin toimet jäädytetään ja hyllytetään.
Keväällä se sitten taas alkaa. Ja Orpo / Nerg -tehokaksikko levittelemässä käsiään ja selittelemässä turhuuksiaan.
Quote from: Deloch on 14.01.2016, 15:09:09
Kuten JHA hyvin sanoi:
On suuri vaara, että tulijavirran hidastuminen saa hallituksen taputtelemaan itseään selkään kriisin onnistuneesta hoitamisesta, ja että jo suunnitellutkin toimet jäädytetään ja hyllytetään.
Ovat jo taputelleet toisiaan selkään väittämällä, että notkahdus tulijamäärissä johtui hallituksen ja sisäministeriön määrätietoisista toimista.
Suunnilleen kaikki suunnitellut kiristykset on nyt joko vesitetty (perheenyhdistäminen jää EU:n löysimmäksi, lähtömaiden "tiukemmat" turvallisuusarviot eivät vaikeuttaneet oleskeluluvan saantia) tai ne ovat jääneet pelkän lupauksen asteelle (käännytykset, palautussopimukset).
En alun pitäenkään odottanut kovin paljon Hanna Mäntylän ajamalta sosiaaliturvan eriyttämiseltä, mutta se taitaa olla viimeinen jäljellä oleva hanke, joka voisi vielä jotenkin vaikuttaa tulijavirtoihin, eikä sekään kovin paljon.
Riippumatta tuon sosiaaliturvahankkeen lopputuloksesta voi jo nyt sanoa, että tämä tie on kuljettu loppuun. Hallitus ei halua puuttua todellisiin ongelmakohtiin (Suomen poikkeuksellisen korkeat turvapaikkahakemusten hyväksymisprosentit, EU:n taakanjako), eikä se selvästikään halua toteuttaa kunnolla edes jo sovittuja vaatimattomia kiristyksiä. Syitä voi tiedustella kansanedustajilta.
Nukkuukohan Nerg yönsä hyvin?! Eipä taida taivaspaikka aueta näillä selittelemisillä, tiedon pimittämisillä, suoranaisilla valheilla ja toimilla Suomen kansalaisten edun vastaisesti. Tekoyhyyttä on kuitenkin havaittavissa roppa kaupalla.
Nerg on tosiaan selittäjä, aivan kuin pomonsa Orpo.
Selittäjien sijasta Suomi kaipaisi nyt matukriisin selättäjiä. Missä he piileksivät? Eivät ainakaan hallituksessa.
Luulin muuten Nergin olevan kommunisti mutta ei hyvää päivää, sehän onkin soluttautunut KD:hen. Kuten Merkel on tehnyt Saksassa aivan kommunismin oppien mukaisesti. Mädätetään homma sisältä käsin ja viedään maine sekä kunnioitus siinä samalla.
Quote from: B52 on 14.01.2016, 03:38:56
"Euroopan unionin jäsenenä ja Schengen-valtiona Suomi on sitoutunut vapaan liikkuvuuden periaatteeseen. Sen rikkominen ravisuttaisi yhtä EU:n kulmakivistä"
Quote from: B52 on 14.01.2016, 03:38:56
"Nyt on päätettävä, millaista Suomea haluamme ylläpitää. Turvallisuus on yhteiskunnan kivijalka."
kulmakivi: rakennuksen
perustuksen (kivijalan) kulmassa oleva kannatinkivi ( http://www.suomisanakirja.fi/kulmakivi )
Nerg hajottaa mieluummin rakennuksen koko perustukset kuin sen kulmassa olevan (kuvitellun) kannatinkiven.
Quote from: Nerg
Euroopan unionin jäsenenä ja Schengen-valtiona Suomi on sitoutunut vapaan liikkuvuuden periaatteeseen. Sen rikkominen ravisuttaisi yhtä EU:n kulmakivistä. ... Tätä on ollut hirveän vaikea kansalaisten ymmärtää, että miksi Suomi ei toimi, miksi päättäjät eivät toimi, miksi rajoja ei laiteta kiinni.
Päivi hyvä, kovan tason byrokraattina voisit selittää, miksi pyhästä Schengen-sopimuksesta ei voi tinkiä, vaikka samaan aikaan Dublin-sopimuksen päälle ulostellaan menemään vapaasti läpi Euroopan. Siksi tällaisen tymän kansalaisen on hirveän vaikea ymmärtää, miten eri EU-tason sopimukset valikoituvat näihin, joista ei sopimuksen toimimattomaksi osoittautumisen jälkeenkään saa tinkiä ja niistä joilla eisennynniivväliä. Schengen-sopimuksen tarkoitushan on EU-alueen kansalaisten vapaa liikkuvuus, ei koko maailman, mutta mitäs pienistä. Taivaspaikan lunastaminen taitaa mennä kaiken edelle.
Kuvitelkaa itsenne kymmenen vuoden ajan nuolevan jokaisen Päivi Räsäsen jättämän läntin, ajatuksen ja määräyksen. Uskontopoliittisella fanatismilla on keitetty kasaan suomalaisen virkahenkilön maksimaalinen urasuorite, ja kuin kirsikkana kakun päällä, edeltäjänsä lähti ja paikka aukeni taivashakuun.
Suoraan sanottuna jos olisin työkseni nuoleskellut ja palvellut Päivi Räsäsen kaltaista uskontofanaatikkoa, olisin luultavasti tullut viikossa hulluksi ja tunkenut Päivin meilit sinne minne aurinko ei paista. Nerg on todennäköisesti syönyt niin paljon henkistä myrkkykeittoa, sietänyt niin paljon inhaa puhetta ja polkenut niin monta ihmistä suohon, että sitten kun tästä tuli palkintovirka, kansliapäällikkyys, on ilmeistä että kansliapäällikkönä hän on ryhtynyt ottamaan vahinkoa takaisin korkojen kera. Nerg on kävellyt oman ministerinsä yli niin useasti että oikeastaan korporaatiokoomunistisen kokoomuksen P Orvon otsaan voitaisiin kirjoittaa "Tervetuloa" ja asettaa jätkä makaamaan Päivin huoneen oven eteen.
Pitää muistaa että uskontopolitiikka ja fanaattinen hulluus EIVÄT OLE muslimien monopoli. Räsänen ja Nerg ovat tästä eläviä esimerkkejä. Etenkin kun ajatellaan että sisäministeriön kansliapäällikkönä häärii ihminen jolla ei ole mitään halua ymmärtää perusoikeuksia, ei mitään kiinnostusta ihmisten mielipiteisiin yms. Hän on siis eräänlainen fanaattinen uskontopolitiikkaa harjoittava masokisti. Mitä hullummaksi ja vihatummaksi hän itsensä kokee, käänteisesti ja hullusti, sitä enemmän Nerg kokee olevansa oikeassa.
Olennaista on ymmärtää sisäministeriön kansliapäällikkön haluttomuus perusoikeuksien ymmärtämiseen ja puolustamiseen. Itseasiassa hän on täysin identtinen uskontopoliittisten fanaatikkojen kanssa. Hekin ovat omassa sairaassa mielessään aivan oikeassa ja kaikki muut väärässä. Hekin ovat omasta mielestään tekemässä hyvää, vaikka tekevät pahaa.
Tosiasia on ja pysyy: kun Eurooppa oli kristikuntaa ei tällaisesta maahanmuutosta ollut puhettakaan.
Quote from: kilohauli on 14.01.2016, 17:42:30
Quote from: Nerg
Euroopan unionin jäsenenä ja Schengen-valtiona Suomi on sitoutunut vapaan liikkuvuuden periaatteeseen. Sen rikkominen ravisuttaisi yhtä EU:n kulmakivistä. ... Tätä on ollut hirveän vaikea kansalaisten ymmärtää, että miksi Suomi ei toimi, miksi päättäjät eivät toimi, miksi rajoja ei laiteta kiinni.
Päivi hyvä, kovan tason byrokraattina voisit selittää, miksi pyhästä Schengen-sopimuksesta ei voi tinkiä, vaikka samaan aikaan Dublin-sopimuksen päälle ulostellaan menemään vapaasti läpi Euroopan. Siksi tällaisen tymän kansalaisen on hirveän vaikea ymmärtää, miten eri EU-tason sopimukset valikoituvat näihin, joista ei sopimuksen toimimattomaksi osoittautumisen jälkeenkään saa tinkiä ja niistä joilla eisennynniivväliä. Schengen-sopimuksen tarkoitushan on EU-alueen kansalaisten vapaa liikkuvuus, ei koko maailman, mutta mitäs pienistä. Taivaspaikan lunastaminen taitaa mennä kaiken edelle.
Tavaroidenkin pitäsi liikkua vapaasti EU:n sisällä. Vaan eipä ole kulmakivet ravisseet kun Saksasta ostettuja autoja on verotettu mielivaltaisesti tai Tallinnasta tulijoiden olutlaatikoita lasketaan ja "ohjeistuksen" ylittyessä mätkäistään verolla ja raastuvanoikeudella. Mutta
epäinhimillistähän rasististahan se on hädänalaista ihmistä autoon tai oluttälkkiin verrata.
Quote from: Roope on 14.01.2016, 13:29:02
– Se vasta kallista olisikin, ja mikä sen lisäarvo on? Nerg ihmettelee.
...
–Luulen, että Suomessa ihmisten auttaminen ymmärretään ja pystytään hoitamaan isojakin massoja. En epäile kestokykyä. Olemme kuitenkin viisimiljoonainen kansa ja maata ja tilaa meillä täällä kyllä on.
...
Nergin mukaan yhteiskunta "selviää vaikka mistä jos pakkotilanne tulee", joten on vaikea asettaa rajaa kestävyydelle.
Mikään hotelli ei ole täynnä 24/7, mutta vastaanottokeskus on, MUTTA mitä siitä, koska Suomi ei ole ikinä niin sekaisin, etteikö Päivi voisi tulla ulos ja kertoa joutuneensa uhriksi.
Uskooko kukaan että sisäministeriö, jonka hallinnon ja maksuosuuksien alaisuuteen spr-vastaanottokeskusten toiminta on kuulunut ja kuuluu, EI MUKA OLE TIETOINEN HARJOITETUSTA HYVÄKSIKÄYTTÖKULTTUURISTA ?
Onko mitenkään uskottavaa että sisäminsteriö, joka on jo pitkään ollut huolestunut tp-keskusten järjestyshäiriöistä ja väkivallasta, ei muka ole tietoinen tp-keskusten työntekijöiden osuudesta seksuaalisen hyväksikäyttöön?
Sisäministeriö on vaatimalla vaatinut ja poliisi on puolustanut järjestyksenvalvojien tuomista vastaanottokeskuksiin. Vakavien järjestyshäiriöiden taustalta ei löydy pelkkä toimettomuus vaan ihan jotain muuta ja se jotain, on henkilökunnan ja vapaaehtoistyöntekijöiden osallistuminen tp-keskusten asiakkaiden ja itsensä viihdyttämiseen.
Ei mikään ihme jos sisäministeriön kansliapäällikkö on pyrkinyt edistämään tp-toiminnassa nimenomaan nuorten ja seksuaalisesti aktiivisten miesten maahantuontia ja tp-varastointia ja varmistanut ettei tulijoiden joukko suinkaan edusta naisia koska tämä ilmeisesti haittaisi tp-toiminnan "termodynamiikkaa".
Sisäministerin Orvon tai kansliapäällikö Nergin on täytynyt olla hyvinkin tietoisia harjoitetusta toiminnasta ja hyväksikäytöstä! Mutta tätä on haluttu peitellä!
Päivi Nerg yrittää selitellä parhainpäin Suomen ja muiden EU- maiden johtajien omalla kädettömyydellään ja johtajuuden puutteellaan aikaansaamaa keinotekoista siirtolaiskriisiä. Eli otsikointi on tavallaan ihan osuva.
Nerg on vaatinut yksityishenkilöiden katupartioita kiellettäviksi.
Minun kirjoissani Nerg on ihmisoikeuksien vastustaja.
Suomen ainoa toivo kriisin hoidossa on tällähetkellä: Mitä muut pohjoismaat tekee. Ellei, suomalaiset on kusessa. Ja pahoin pelkään on.
Oman hallituksen halut ei suuntaudu kriisiä hillitsevään suuntaan. He himoitsee uusia tulijoita niin kiimaisesti, että tulijamiehet löytäisi perille silmät sidottuna hajun perusteella. Edes mitään helppoa, kuten direktiivien sallimia ja monien muiden maiden käyttöön ottamia tiukennuksia mihinkään, esim. perheenyhdistäminen, ei tehdä.
Hallituksessa takuumiehenä istuva SMP varmaan jo alkaa hitailla aivoillaan aavistaa, että heitä on vedätetty mutta tärisee silti pelosta tietäessään samalla kautensa jäävän viimeiseksi. Jos peli lopetetaan nyt, kausi jää myös lyhyeksi. Ryhti ei riitä suomen pelastamiseen. Jos tuollaisia olisi ollut aikoinaan rintamalla, yleisin vieras kieli maassa olisi vieläkin venäjä. Eikä noilla eväillä neukuista oltaisikaan päästy eroon.
Eihän hitainkaan voi olla havaitsematta ympäristöstä tunkevaa viiden sentin porttolan lemua mutta tästä juontuvat hengitysvaikeudet SMPläiset purkaa facebookissa tyytyen omilta tosiuskovaisilta saamiinsa päänsilityksiin, sensijasta että tehtäisiin juudastelulle loppu hallituskysymyksenä ja pelastettaisiin koko maa. Tietysti Soini tietää mistä on kyse. Hän on saamassa kolikkonsa myöhemmin palkkiovirkana kuten Katainen aikoinaan kreikkakusetuksestaan.
Nerg saa puudelina prenikat rintaan gaalailtamissa ja varmaan tulevaisuus mokuteollisen kompleksin palveluksessa on perinnönjakoon asti taattu. Tekemistä viimeaikaisen tekemisen tuloksista riittänee jo nykyisissä tulijoissa pariin kolmeen sukupolveen sekä eri pehmohoivahankkeissa, johon Nerg epäilemättä sopii, että maahanmuuttovirastossa, johon Nerg ei lainkaan sovi.
Quote from: Sitruunamelissa on 14.01.2016, 07:21:14
Quote from: kummastelija on 14.01.2016, 07:16:13
Minulle on jäänyt mielikuva että Päivi Nerg johtaa nyt ihan kaikkea. Orpo on Nergin tiedoitussihteeri.
Minustakin ensin vaikutti tältä, mutta ehkä Orpo on asian suhteen velmu: jos paska lentää tuulettimeen, se osuu eniten Nergiin, joka on jatkuvasti mediassa sisäministeriön asioiden kanssa. Ehkä joku siinä tilanteessa julkisuuskuvan perusteella kuvittelee, että ministeriössä on vedetty Nergin linjaa, ja Nerg on vallanhimossaan polkenut sisäministerin asemaa. Jos nykyistä linjaa joudutaan korjaamaan radikaalisti jossain vaiheessa, niin Orpo saattaa jollain tavalla vaikuttaa tilanteen pelastajalta ja haltuunottajalta, vaikka onkin Nergin tavoin läpimätä.
Tälle kannalle olisin itsekkin kallistumassa. Orpo on mediakuvastaan sairaalloisen huolestuneelle kokoomukselle tärkeä tulevaisuuden pelinappulla jolla on Stubbin jatkuvan sähläyksen takia kohtuullisen vakuuttava aura. Tosin vertailukohta on niin kehno ja epäuskottava, että siihen ei kummoista tarvita. Sisäministerin rooli tässä elintasopakolaiskriisissä on kokoomukselle julkisuuskuvan rippeille iso riski ja siksi lausunnot ja mediassa esiintyminen on varmasti todella tarkkaan harkittuja. Eli tiedotusvastuuta valutetaan ihan tarkoituksella Nergille jatkuvasti, että Orpon hahmo saadaan pidettyä siistinä. Painetta vaikeista asioista pitäisi vaan lisätä median toimesta, mutta minkäs teet kun tämä on tämmöstä.
Quote from: Kallan on 14.01.2016, 17:15:30
Luulin muuten Nergin olevan kommunisti mutta ei hyvää päivää, sehän onkin soluttautunut KD:hen. Kuten Merkel on tehnyt Saksassa aivan kommunismin oppien mukaisesti. Mädätetään homma sisältä käsin ja viedään maine sekä kunnioitus siinä samalla.
Kommunisti=KD=kokoomus jne = Puolue.
Virkaloinen loisii ja mädättää niin kauan kuin siltä otetaan lelut, valta ja palkka, pois. Puolueen pikkukilleillä yleisin syy toimia on haave päästä itsekin virkaloiseksi. VOKeista ja perinteisistä kaavoitus ym sammioista pääsee ammentamaan kuitenkin aika pieni osa Puolueen toimijoista.
Tuho ja asiat on kertakaikkiaan niin isoja ettei yksi ihminen, ministerikään, pysty yksin vaikuttamaan. Ja varmasti kolenut kehäkettu Orpo on tarkoituksellisesti päästänyt kansliapäällikkönsä irti.
Mutta paska - tsunami on sellainen ja tuho niin kattavaa ettei tulevaisuudessa voi kukaan ministeri säästy vastuulta muita syyttelemällä. Nyt puhutaan sodan mittaluokkaan kuuluvista asioista. Sellaisista joita oikeasti tullaan tutkimaan ja kirjoittamaan historiaan. Jääkö Orpo Otto-Willen kanssa samaan kategoriaan ? Nyt se päätetään.
Quote from: siviilitarkkailija on 15.01.2016, 07:36:21
Tuho ja asiat on kertakaikkiaan niin isoja ettei yksi ihminen, ministerikään, pysty yksin vaikuttamaan. Ja varmasti kolenut kehäkettu Orpo on tarkoituksellisesti päästänyt kansliapäällikkönsä irti.
Mutta paska - tsunami on sellainen ja tuho niin kattavaa ettei tulevaisuudessa voi kukaan ministeri säästy vastuulta muita syyttelemällä. Nyt puhutaan sodan mittaluokkaan kuuluvista asioista. Sellaisista joita oikeasti tullaan tutkimaan ja kirjoittamaan historiaan. Jääkö Orpo Otto-Willen kanssa samaan kategoriaan ? Nyt se päätetään.
Mikäänhän ei estä näitä "yllättäen" loikkaamasta EU:n palvelukseen Brysseliin, pidetään se mielessä. Eräs nimeltä mainitsematon Suomen pääministeri teki joskus näin.