Hommaforum Testi

HOMMAN UUTISHUONE => Uutiset ja media => Ulkomaat => Topic started by: akez on 10.01.2016, 11:31:48

Title: 2016-01-09 Saksa: Merkel odottaa tänä vuonna miljoonaa uutta pakolaista Turkista
Post by: akez on 10.01.2016, 11:31:48
Saksalaislehden jutussa prognoosia tämän vuoden Eurooppaan pyrkivien matujen määristä. Saksassa ei ole tapahtunut suunnanmuutosta, joten entinen kaoottinen meno tulee jatkumaan, kunnes peli lopulta väistämättä tullaan viheltämään poikki. Toivottavasti ennemmin kuin myöhemmin, sillä aiheutuneet vahingot ovat jo nyt valtavia.

QuoteMerkel odottaa miljoonaa uutta pakolaista Turkista

Saksan hallitus odottaa miljoonan uuden pakolaisen saapuvan tänä vuonna Turkista. Useimpien EU-maiden tilkitessä rajojaan tai kieltäytyessä ottamasta vastaan pakolaisia tullee valtaosa uusista pakolaisista ja maahanmuuttajista jäämään Saksaan ja Itävaltaan.

Deutsche Wirtschafts Nachrichten 9.1.2015 juttu saksaksi (http://deutsche-wirtschafts-nachrichten.de/2016/01/09/merkel-erwartet-eine-million-neue-fluechtlinge-aus-der-tuerkei/)

(http://deutsche-wirtschafts-nachrichten.de/wp-content/uploads/2016/01/DWN-Merkel-Fl%C3%BCchtlinge-600x400.jpg)
Liittokansleri Angela Merkel perjantaina Mainzissa CDU:n vuosikokouksessa.

Saksan hallitus jatkaa myös tänä vuonna Angela Merkelin linjaa ja se tulee edelleen pitämään Saksan rajat avoimina pakolaisille. Sisäministeriö arvioi Spiegel-lehden artikkelin mukaan, että tänä vuonna voisi noin miljoona pakolaista matkata Turkista Eurooppaan. Spiegel kertoo, että parlamentaarinen valtiosihteeri Ole Schröder mainitsi nämä luvut keskiviikkona Brysselissä erään kokouksen yhteydessä, johon otti osaa mm. EU-pakolaiskomissaari Dimitris Avramopoulos.

Siten Thomas de Maizieren ministeriö katsoo, että Turkki voi pidätellä korkeintaan 200.000 maahanmuuttajaa ja majoittaa heidät itse. Ministeriön tiedottaja ei ole toistaiseksi kommentoinut Spiegelin artikkelia.

Turkilla tulee olla kansleri Angela Merkelin käsityksen mukaan keskeinen rooli taistelussa laitonta maahanmuuttoa vastaan. EU ja Turkin hallitus ovat siksi solmineet sopimuksen. Vastapalveluksena Turkki tulee saamaan apua miljardien eurojen edestä ja viisumihelpotuksen [kansalaisilleen Eurooppaan matkustaessa]. 

Tosiasiassa EU:n ja Turkin presidentin Recep Tayyip Erdoganin välillä oli suurta kitkaa. Sillä EU ei ole kaikista lupauksista huolimatta antanut Turkille pakolaisten pidättelystä sovittua rahasummaa, koska sen sisäisestä rahoituksesta kiistellään. On mahdollista, että Kölnin tapahtumat voivat ajaa Angela Merkelin painostamaan EU:ta, jotta rahat maksettaisiin. Suurimmalla osalla muista Euroopan maista ei kuitenkaan ole mitään kiirettä: Skandinavian maat ovat tilkinneet rajansa, samoin Unkari, Espanja ja Ranska. Laiton matkustaminen Iso-Britanniaan on käytännössä mahdotonta. Itä-Euroopan maat kieltäytyvät vastaanottamasta pakolaisia.

Siten tulisi olla selvää, että suurin osa uusista pakolaisista tullaan lähettämään Saksaan. Myös Itävallassa määrät voivat kasvaa, sillä Itävallan hallituksella ei ole tässä kysymyksessä mitään itsenäistä kantaa, vaan se on ripustautunut Saksan kantaan.

Erdogan on jo kuukausia sitten vaatinut rahaa EU:lta pidätelläkseen Lähi-Idän pakolaisia Turkissa. EU ei ole kuitenkaan maksanut - jonka johdosta Erdogan alkoi ohjata pakolaisvirtoja Euroopan suuntaan: On paljastunut tapauksia, joiden perusteella voi päätellä, että Turkin rannikkovartiosto on kiristänyt laajassa mitassa suojelurahaa ihmissalakuljettajilta. Jos rahaa ei ole tullut, niin jopa pakolaisveneitä on upotettu.

EU taas uinuu kuvitelmissa, että Erdogan voisi pitää lupauksensa ja pidätellä ihmissalakuljettajia. EU:n uhkaus kyseenalaistaa solmittu sopimus ei vaikuta mitenkään Ankaraan: Erdoganilla on EU hyppysissään ja hän tulee pelaamaan tämän kortin - myös geopoliittisen ongelman takia, johon Turkki on joutunut Venäjän hyökättyä Syyriassa - viimekädessä EU:ta vastaan.
Title: Vs: 2016-01-09 Saksa: Merkel odottaa tänä vuonna miljoonaa uutta pakolaista Turkista
Post by: Kim Evil-666 on 10.01.2016, 11:52:40
Tämä hulluus saadaan loppumaan ainoastaa lopettamalla EU ja palaamalla itsenäisten kansallisvaltioiden järjestelmään.

Jos kaikessa mennään EU ja sen talous edellä, se johtaa kansallisvaltioiden kulttuurien kuolemaan ja luo Euroopasta todellisen kulttuurisen sekasikiön. Se taas tietää megaluokan ongelmia ja sivistyneen Euroopan kuolemaa.
Title: Vs: 2016-01-09 Saksa: Merkel odottaa tänä vuonna miljoonaa uutta pakolaista Turkista
Post by: ämpee on 10.01.2016, 11:57:56
Saksa ja Ruotsi saavat pilata maansa kuten haluavat, mutta kun kumpikin vuotaa yli naapurimaihin, niin tilanne ei ole pelkästään heidän asiansa.
Kympin tyttö Suomi tosin ei taaskaan tule tekemään yhtään mitään, kunhan juttelee keskenään mukavia ja odottaa jonkun toisen tekevän, tai ihmeen laskeutuvan jostain.
Title: Vs: 2016-01-09 Saksa: Merkel odottaa tänä vuonna miljoonaa uutta pakolaista Turk
Post by: akez on 10.01.2016, 12:37:01
Saksalaisministeri panee luvut vielä pahemmiksi. Aika paksua jööttiä kaveri muuten vetää.

Quote"Vasta 10% pakolaisaallosta on tullut tänne"

Kehitysministeri Gerd Müller varoittaa suuremmasta pakolaisvirrasta - 8-10 miljoonaa henkilöä on vielä matkalla Syyrian ja Irakin alueilta. Eikä se ole ainoa ongelma.

Die Welt 10.1.2015 juttu saksaksi (http://www.welt.de/politik/deutschland/article150814404/Erst-zehn-Prozent-der-Fluchtwelle-bei-uns-angekommen.html)

Kehitysministeri Gerd Müller (CSU) varoittaa vielä suuremmasta Saksaan ja Eurooppaan suuntautuvasta pakolaisvirrasta. "Vasta 10% Syyriasta ja Irakista purkautuvasta pakolaisaallosta on saapunut tänne. 8-10 miljoonaa henkilöä on vielä matkalla", sanoi Müller Bild am Sonntagille.

Samalla hän viittasi Afrikan tilanteeseen: "Suurimmat pakolaisvirrat ovat meillä vielä edessäpäin: Afrikan väestö tulee seuraavien vuosikymmenien aikana kaksinkertaistumaan." Müller jatkoi vielä: "Saharassa on ilmeisesti kuollut yli miljoona ihmistä pakomatkalla. Tämä osoittaa koko dramatiikan." Siksi tarvitaan "täysin uutta ulottuvuutta kansainväliseen yhteistyöhön".

Ministeri ei näe eristäytymisen olevan mikään ratkaisu: "Me emme voi rakentaa mitään muureja Saksan ja Euroopan ympärille." CSU-johtaja Horst Seehoferin vaatimiin kiinteisiin ylärajoihin liittyen Müller totesi: "Me tarvitsemme vähentämistä. Miljoonaa henkilöä, kuten viime vuonna, emme kykene integroimaan menestyksellä. Samalla meidän kaikkien Euroopassa tulee ymmärtää vastuumme maailmassa aivan uudessa ulottuvuudessa, kuin mitä tähän mennessä olemme tehneet. Me olemme rakentaneet hyvinvointimme kehitysmaiden selkänahalla. Se ei tule enää pitkään toimimaan hyvin. Tämä jännite purkautuu nyt. Silloin on yhdentekevää mitä me täällä päätämme. Ihmiset eivät tule kysymään meiltä, voivatko he tulla."

Ministerillä on sellainen ajatusvirhe tuossa, että jos kuka tahansa voi tulla maahan lupaa kysymättä ja valtion päätöksiä noteeraamatta, niin sitten ei ole enää olemassa mitään valtiota, sillä sellaisen keskeinen tunnusmerkki on suvereenit rajat. Kun ei ole valtiota, niin ei voi olla ministereitäkään. Näin saksalaisministeri lopetti juuri itsensä. Surkuhupaisaa.
Title: Vs: 2016-01-09 Saksa: Merkel odottaa tänä vuonna miljoonaa uutta pakolaista Turkista
Post by: Dredex on 10.01.2016, 12:40:01
Pakolaista? Kuinka suuri osa näistä on elintasopakolaisia eli lähinnä siirtolaisuutta?

"" - - Ihmiset eivät tule kysymään meiltä, voivatko he tulla. - - ""
"" - - Me emme voi rakentaa mitään muureja Saksan ja Euroopan ympärille. - - "

Miten niin ei voida rakentaa? Sen kuin vain rakentaa.
Title: Vs: 2016-01-09 Saksa: Merkel odottaa tänä vuonna miljoonaa uutta pakolaista Turk
Post by: akez on 10.01.2016, 12:50:19
Quote from: Dredex on 10.01.2016, 12:40:01
Pakolaista? Kuinka suuri osa näistä on elintasopakolaisia eli lähinnä siirtolaisuutta?

Lyhyt vastaus on, että kaikki. Voit olla pakolainen paetessasi sotaa naapurimaahan, mutta kun lähdet siitä eteenpäin shoppailemaan parempaa "turvapaikkaa" jopa toisille mantereille, niin silloin olet jo muuttunut elintasosiirtolaiseksi, turvapaikkajärjestelmää väärinkäyttäväksi laittomaksi sellaiseksi. Siksi nuo järjestelmät tulevat väistämättömästi romahtamaan ja niistä joudutaan pakon edessä luopumaan. Niin kauan kuin kyse oli vielä suhteellisen pienimittaisesta puuhastelusta niin tähän vielä pystyttiin.
Title: Vs: 2016-01-09 Saksa: Merkel odottaa tänä vuonna miljoonaa uutta pakolaista Turkista
Post by: kriittinen_ajattelija on 10.01.2016, 12:51:43
Kehitysministeri Gerd Müller : "Ihmiset eivät tule kysymään meiltä, voivatko he tulla."

(http://bilder.bild.de/fotos/gerd-muellers-denglisch-debakel--laetz-watsch-se-messetsch-of-se-tschoermen-schanzeller-40694588/Bild/2.bild.jpg)

Title: Vs: 2016-01-09 Saksa: Merkel odottaa tänä vuonna miljoonaa uutta pakolaista Turkista
Post by: Eisernes Kreuz on 10.01.2016, 12:55:24
Toivottavasti britit päättävät erota EU:sta ja käynnistävät samalla koko paskan hajoamisen. Ei tästä muuten tule mitään. Tällä menolla Euroopassa ihan oikeasti kohta on kymmeniä miljoonia arabeja ja afrikkalaisia. Siihen ei menee 100 eikä 50 vuotta, vaan 10 riittää.
Title: Vs: 2016-01-09 Saksa: Merkel odottaa tänä vuonna miljoonaa uutta pakolaista Turkista
Post by: Man in a Suit on 10.01.2016, 13:00:23
Minä tyhmä jotenkin luulin että merkel ja kumppanit olisivat edes VÄHÄN tulleet järkiinsä.
Koko Saksa palaa ja Eurooppa on kaaoksessa. Raiskauksia, pahoinpitelyjä, murhia ja köyhyyttä tuli viime kesänä ennennäkemätön määrä maihin.
Nyt niitä pakoloisia oikein ODOTETAAN? Mikä veetu näissä ihmisissä on VIKANA?

Mitä halvattua tarkoittaa: "Ihmiset eivät tule kysymään meiltä, voivatko he tulla."
Tuohan korreloi siihen että pakolaisaalto on sotatoimi, jos valtion rajojen yli voi marssia armeija täysin estämättä.

Luinko siis väärin vai antautuiko Saksa juuri ehdoitta Daeshille? Ja pisti koko Euroopan antautumaan samalla?

Nämä ihmiset (Euroopan ministerit poislukien itäblokki) pitää pysäyttää NYT. Herran ihme sentään.  :o
Tässä ei ole enää kysymys näkemyksen eroista vaan itsesuojelusta. Kaikilla Euroopan kansoilla.
Title: Vs: 2016-01-09 Saksa: Merkel odottaa tänä vuonna miljoonaa uutta pakolaista Turkista
Post by: Rändöm on 10.01.2016, 13:14:30
Quote from: Man in a Suit on 10.01.2016, 13:00:23
Minä tyhmä jotenkin luulin että merkel ja kumppanit olisivat edes VÄHÄN tulleet järkiinsä.
Koko Saksa palaa ja Eurooppa on kaaoksessa. Raiskauksia, pahoinpitelyjä, murhia ja köyhyyttä tuli viime kesänä ennennäkemätön määrä maihin.
Nyt niitä pakoloisia oikein ODOTETAAN? Mikä veetu näissä ihmisissä on VIKANA?

Kyse ei ole suinkaan tyhmyydestä, vaan silkasta pahuudesta. Eurooppalaiset päättäjät, joista suurin osa on murhanhimoisten "globalistien" leivissä joko lahjonnan tai painostuksen johdosta, tietävät tarkalleen mitä ovat tekemässä. Tämä kaikki on pelkkää toisen maailmansodan jatkoa. Väliin jääneet vuosikymmeniä kestäneet näennäisen rauhan vuodet olivat pelkkää välinäytöstä ja valmisteluaikaa sekä myyräntyötä "globalistisille" tahoille, joilta jäi urakka kesken 1940-luvulla. Nyt tarpeeksi syvän yhteiskunnallisen mädätyksen jälkeen läntinen maailma on kypsä veriselle sadonkorjuulle. Vuosi 2015 keinotekoisine "kriiseineen" oli lopullinen lähtölaukaus Euroopan tuhoamiselle.
Title: Vs: 2016-01-09 Saksa: Merkel odottaa tänä vuonna miljoonaa uutta pakolaista Turk
Post by: akez on 10.01.2016, 13:20:16
Saksassa on arvottu tällä lottokierroksella luvut jo useammankin kertaa. Tällä kertaa vuorossa Maahanmuuttovirasto. Lottovoittajat eivät kuitenkaan tule olemaan saksalaisia.

QuoteSaksaan odotetaan saapuvan tänä vuonna 500.000 uutta pakolaista

Maahanmuuttovirasto arvioi Saksaan saapuvan tänä vuonna vähintään puoli miljoonaa uutta pakolaista ja maahanmuuttajaa. Vuonna 2015 rekisteröitiin virallisesti 1,09 miljoonaa maahanmuuttajaa.

Deutsche Wirtschafts Nachrichten 10.1.2016 juttu saksaksi (http://deutsche-wirtschafts-nachrichten.de/2016/01/10/oekonom-erfolge-gegen-isis-sind-dem-einsatz-moskaus-zu-verdanken/)

Saksan maahanmuuttovirasto perustaa tämän vuoden toimintasuunnitelmansa 500.000 pakolaisen varaan. Viraston johtaja Frank-Jürgen Weise ilmoitti näin keskiviikkona vihreiden Bundestag-ryhmän suljetussa kokouksessa Weimarissa, kertoo Mitteldeutsche Zeitung online-jutussaan viitaten parlamentaarikkoihin. Tietojen mukaan pakolaisia voi tulla myös vähemmän tai enemmän.
(...)
Title: Vs: 2016-01-09 Saksa: Merkel odottaa tänä vuonna miljoonaa uutta pakolaista Turkista
Post by: ämpee on 10.01.2016, 13:25:40
Saksalaisilta pitää kysyä:
Yksikään miljoona ei ole viimeinen, montako otetaan ??
Title: Vs: 2016-01-09 Saksa: Merkel odottaa tänä vuonna miljoonaa uutta pakolaista Turkista
Post by: hattiwatti on 10.01.2016, 13:27:04
Mielenkiintoista, että EU antoi Turkille 3 mrd rahaa lahjuksena ettei tekisi enää näin. Nyt näemme mitä näillä rahoilla on saavutettu.

Mutta Turkki on elintärkeä NATO-maa, jenkkien uuskonservatiivien lellikki koska tarkoitus toimia Venäjää, Irania vastaan Israelin kanssa liitossa kuten ISIS-yhteistyön puitteissa tapahtuu. Sen yhteistyön, jonka seurauksena ISIS-infektoituneet matut Eurooppaan maasta kulkevat. Meidän on tarkoitus sitten maksaa tästä hyvästä.

Mutta kuten jenkkien Euraasian asioidenhoitaja kuuluisassa puhelussaan sanoo "fuck the EU" ja sen mukaan politiikkaa myös tehdään. NATOlla on paljon enemmän vaikutusvaltaa EU:ssa juuri tämänkaltaisten epäjulkisten mekanismien kautta kuin EU politbyrolla tai kansallisilla hallituksilla itsellään - ja kyseinen sotilasliitto onkin myös kiristänyt mm. Baltian maita, että ette saa sotaleluja ellette ota vastaan meidän operaatioiden seurauksena maahan tulvivia matuja. Ei sillä liittoumalla ole tuollaista roolia ennen ollut, eivätkä esimerkiksi Halla-Ahon kaltaiset liittouman kannattajat tuosta puhu mutta se on todellisuutta joka tapauksessa ja sopii miettiä miksi (olen linkittänyt uutisen aiheesta lukemattomia kertoja, ja on hommalla myös Frankfurter Allgemeine Zeitung-lehden ketju samasta aiheesta joka on kaikunut muuallakin.)

Mutta nyt miettimään, mitkä ovat Turkin seuraavat kiristyksen kohteet. Eikä turha odottaa, että partnership tämän ISIS-sponsorin ja EU:n välillä lakkaisi. NATO/Washington määrää ettei tapahdu, joten ei muuta kuin vain taakkaa jakamaan jotta voimme olla osana Läntistä Arwo Yhteisöä!

Hyvä blogaus aiheesta:

http://tuokko.puheenvuoro.uusisuomi.fi/209612-venaja-olisi-turkkia-parempi-vaihtoehto
Title: Vs: 2016-01-09 Saksa: Merkel odottaa tänä vuonna miljoonaa uutta pakolaista Turkista
Post by: Punaniska on 10.01.2016, 13:34:44
Quote from: akez on 10.01.2016, 11:31:48
QuoteMerkel odottaa miljoonaa uutta pakolaista Turkista

Saksan hallitus odottaa miljoonan uuden pakolaisen saapuvan tänä vuonna Turkista. Useimpien EU-maiden tilkitessä rajojaan tai kieltäytyessä ottamasta vastaan pakolaisia tullee valtaosa uusista pakolaisista ja maahanmuuttajista jäämään Saksaan ja Itävaltaan.

Koska pinkopoika Sipilä on Merkelin mielistelijä, jokainen arvaa, mitä tämä tietää meille.

Toivottavasti saksalaiset tiputtavat Merkelin - täti on täysin kujalla ja koituu koko Euroopan tuhoksi.

Tai sitten Paasikivi oli oikeassa: Saksalaiset aloittavat WW3:n. Aloitustapaa ei kyllä kukaan pystynyt arvaamaan.

Akez: Tämän videon pitäisi olla ratkiriemukkaasta uudenvuoden vietosta Berliinissä. En löytänyt sitä Spiegel TV:stä, mutta en osaa saksaakaan;

https://www.facebook.com/timo.kahkonen.14/videos/10153823889254557/

Ei tarvitse kohta matkustaa Lähi-Itään. Lähi-Itä tulee kotiisi.
Title: Vs: 2016-01-09 Saksa: Merkel odottaa tänä vuonna miljoonaa uutta pakolaista Turkista
Post by: Valli on 10.01.2016, 13:38:03
Tämä uutinen sopinee tänne. Tästä nähdään hyvin mitä EU:n paperitiikerit ovat saaneet aikaan. Eivät mitään.

QuoteEU tyytymätön Turkin toimiin pakolaisvirran tyrehdyttämisessä

EU sopi marraskuussa Turkin kanssa sopimuksen, jossa EU lupasi rahallista tukea Turkille kolmen miljardin euron edestä muun muassa pakolaisleirien ylläpitoon. Vastaavasti Turkin oli määrä pyrkiä hillitsemään pakolaisvirtaa Turkista Eurooppaan. Alku näytti lupaavalta. Nyt on selvinnyt, että hetkellinen notkahdus johtuikin vain välillä vallinneista huonoista keleistä.

EU:n maahanmuutosta vastaava varapresidentti Frans Timmermans ilmoitti matkustavansa viikonloppuna Turkin pääkaupunkiin Ankaraan keskustelemaan asiasta Turkin johdon kanssa.

– Ainoa mittari on tietysti [pakolaismäärän] lukeman putoaminen. Me olemme sitoutuneet yhteisen sopimuksen mukaan painamaan lukemia alas. Melko selvää on, että lukemat ovat olleet viime aikoina verrattain korkealla, Timmermans totesi.

Turvapaikanhakijoiden virran suuruus on poliittinen kuuma peruna nyt Saksassa, koska uudenvuoden yön aikana tapahtui naisten ahdistelu- ja ryöstöaalto. Suuttumus ja järkytys paheni entisestään, kun pahimman häiriökaupunki Kölnin poliisi ilmoitti aluksi yön sujuneen hilpeissä merkeissä. Kölnin tapahtumista on seurannut jo yli sata rikosilmoitusta.

Saksan hallitus ilmoitti aiemmin, että viime vuonna maahan tuli noin 1,1 miljoonaa turvapaikanhakijaa.

Kreikka helisemässä ihmisvirran keskellä

Viime vuoden syksyllä ihmissalakuljettajat toimittivat Kreikan saarille noin 5 000 ihmistä päivittäin. EU:n ja Turkin tekemän sopimuksen jälkeen ihmisiä saapui vähemmän, mutta Kreikan maahanmuutosta vastaava ministeri Giannis Mouzalas kertoi ihmisvirran palautuneen lähes ennalleen.

Mouzalasin mukaan Turkin viranomaiset eivät ole tehneet tarpeeksi salakuljettajien kiinniottamaksi. Lisäksi Mouzalas kertoi, että yli puolet Kreikkaan tulleista ihmisistä on paperittomia.

https://www.suomenuutiset.fi/eu-tyytymaton-turkin-toimiin-pakolaisvirran-tyrehdyttamisessa/
Title: Vs: 2016-01-09 Saksa: Merkel odottaa tänä vuonna miljoonaa uutta pakolaista Turkista
Post by: hattiwatti on 10.01.2016, 13:41:37
Quote from: Punaniska on 10.01.2016, 13:34:44
Koska pinkopoika Sipilä on Merkelin mielistelijä, jokainen arvaa, mitä tämä tietää meille.

Antoi jo talonsa - ihan vain sattumalta täysin ajassa synkronisoituna Merkelin ilmoitusten aikatauluun. En tiedä onko siellä todellisuudessa yhtään matua - kunhan vain lojaalisuus Fyyrerille tuli selväksi. Meneeköhän seuraavaksi ulkohuussi, vaiko kesämökki?

Ja sitten hallituksen toisiksi kovin vallankäyttäjä on Stubb edustaen puoluetta joka perustettiin jotta Suomelle saataisiin kuningas Saksasta. Perinnettä jatkavat.
Title: Vs: 2016-01-09 Saksa: Merkel odottaa tänä vuonna miljoonaa uutta pakolaista Turkista
Post by: Kela_Platinum on 10.01.2016, 13:43:58
Täytyy jotenkin ihmetellä myös sitä argumenttia, että Kreikka ei voi suojata rajojaan vaan porukkaa pitää ottaa sisään ja kuskata Eurooppaan. Mitä Kreikka olisi tehnyt ennen EU aikaa, kun mailla oli vielä omat rajavalvonnat eikä näitä olisi päästetty eteenpäin? Tuskin olisivat katselleet kovinkaan kauaa, mutta nyt voi vain pistää porukkaa eteenpäin.
Title: Vs: 2016-01-09 Saksa: Merkel odottaa tänä vuonna miljoonaa uutta pakolaista Turkista
Post by: hattiwatti on 10.01.2016, 14:01:59
Quote from: Eisernes Kreuz on 10.01.2016, 12:55:24
Toivottavasti britit päättävät erota EU:sta ja käynnistävät samalla koko paskan hajoamisen. Ei tästä muuten tule mitään. Tällä menolla Euroopassa ihan oikeasti kohta on kymmeniä miljoonia arabeja ja afrikkalaisia. Siihen ei menee 100 eikä 50 vuotta, vaan 10 riittää.

Olen samaa mieltä. Se on nyt EU:n ainoa toivo, tosin Washington tuskin antaa asian tapahtua, vaan koko kansanäänestys operaatio enemmän haiskahtaa kuviolta valtaeliitille vaarallisen UKIP-puolueen torppaamiseksi. Tosin Cameronista huolimatta varmasti siellä on tahoja jotka haluavat asiaa ihan oikeasti, varsinkin Merkelin touhuja katsellessa.

Siksipä juuri ehkä Timo Soini, ja tiettävästi ainakin myös häntä myötäilevä Simon Elo haluavat, että Suomi kampanjoisi sen puolesta, että Britannia jäisi EU:hun 'reformoimaan' unionia. Voin hyvin kuvitella minkä maan suurlähetystöstä nämä toimintaohjeet ovat tulleet - muutama vuosi sitten Soinillahan oli täysin päinvastainen näkemys millä perusteli ideologisesti tuhoisaa ECR-liittoa. Tismalleen samaa on halunnut myös valtaelitisti Paavo Lipponen, että Suomen tulee tukea sekä Merkelin linjaa ottamalla matuja ja antamalla tukipaketteja ja estämällä Brittien EU-eroa. Valitettavasti brittikonservatiivien reformoimispyrkimykset ovat vain erityisetuuksien pelaamista heille itselleen, mikä merkitsee mm. Suomelle enemmän taakkaa jaettavaksi. Mutta Soini / Lipponen oletettavasti tottelevat sitä mitä on muualta käsketty.

Mutta toivotaan, että Britit eroavat. Ei ole muuta vaihtoehtoa.

Edit: aiheeseen kuuluva linkki Soinin takinkäännöksestä Brexit-aiheen tiimoilta lisätty
http://www.ulkopolitiikka.fi/artikkeli/1131/maailma_houkuttelee/

^^ kannattaa kiinnittää huomiota Soinin silloisen työhuoneen seinällä olevaan kuvakolmioon hänelle sielullisesti rakkaimmista asioista ja niiden yhdiselmästä. Kertoo enemmän kuin kymmenen peruspomo - kirjaa miehen sielunmaisemasta.
Title: Vs: 2016-01-09 Saksa: Merkel odottaa tänä vuonna miljoonaa uutta pakolaista Turkista
Post by: hattiwatti on 10.01.2016, 14:03:33
Saksassa vastustavat Merkelöintiä näin

http://www.zerohedge.com/news/2016-01-09/thousands-flood-streets-germany-fury-over-refugee-sex-assaults-reaches-boiling-point

Saadaanko Suomessa mitään aikaan sitä valtaeliittiä ja populistisia hännystelijöitään vastaan, joiden julkilausuttu missio on Merkelin linjan tukeminen?
Title: Vs: 2016-01-09 Saksa: Merkel odottaa tänä vuonna miljoonaa uutta pakolaista Turkista
Post by: Dredex on 10.01.2016, 14:16:15
Quote from: hattiwatti on 10.01.2016, 13:27:04
Mielenkiintoista, että EU antoi Turkille 3 mrd rahaa lahjuksena ettei tekisi enää näin. Nyt näemme mitä näillä rahoilla on saavutettu.

Mutta Turkki on elintärkeä NATO-maa, jenkkien uuskonservatiivien lellikki koska tarkoitus toimia Venäjää, Irania vastaan Israelin kanssa liitossa kuten ISIS-yhteistyön puitteissa tapahtuu. Sen yhteistyön, jonka seurauksena ISIS-infektoituneet matut Eurooppaan maasta kulkevat. Meidän on tarkoitus sitten maksaa tästä hyvästä. - -

Esimerkiksi Trump on kuitenkin syyttänyt maahanmuuttotulvasta Merkeliä. Video (https://www.youtube.com/watch?v=dGyV8yu1utg) Trump ällisteli, miksei ole tehty turva-aluetta, eli se tarkoittaisi että jopa pakolaiset (ei vain elintasopakolaiset) voisivat olla leireillä. Eli eiköhän se ole ihan EUn omia juttuja tuo siirtolaisten ottaminen. Eihän Euroopan olisi mikään pakko ottaa elintasopakolaisia. Itse asiassa elintasopakolaisia ollaan palauttamassakin jonkun verran. Miksei näitä palauteta kunnolla vaan rahdataan ympäri Eurooppaa? Lisäksi kampanjavideoilla Trump on puhunut samaa asiaa, maininnut Pariisin iskut, että pakolaisten mukana tulee Isis-väkeä, yleensä ottaenkin nämä ns. pakolaiset ovat vahvoja nuoria miehiä, yms. Itse asiassa Trump aikoo pysäyttää näiden maahantulon Yhdysvaltoihin, kunnes ongelman juuri selviää. Saa nähdä, selviääkö. Ja Trump aikoo rakentaa aidan Yhdysvaltojen etelärajalle.

Siis Merkelin toimista ei välttämättä kannata syyttää jotain Natoa. Lisäksi Merkel on valittu valtaan jollain äänestysprosessilla. Kuinkahan kauan Merkel meinaa pysyä vallassa? Kansallismielisyys vain kasvaa ja EU-mielisyys heikkenee sitä mukaa kuin siirtolaistulvat jatkuvat. Haluaako Merkel palkinnon EUn hajoittamisesta? Lisäksi sama meno on Ruotsissa. Voin hyvin uskoa, että ruotsalainen maahanmuuttoteollisuus on ihan ruotsalaisten oma puuhansa. Toisaalta Ruotsissa esim. Ruotsidemokraatit saavat kannatusta.

Ja EU on maksanut Turkille 3 miljardia pakolaisten virran hillitsemisestä. No tuota, ... eikös Turkin pitäisi tehdä jotain? Jos Turkki ei tee mitä pitäisi, niin sille on turha syytää mitään rahaa. Rajat vain kiinni.
Title: Vs: 2016-01-09 Saksa: Merkel odottaa tänä vuonna miljoonaa uutta pakolaista Turkista
Post by: Valli on 10.01.2016, 14:16:32
Quote from: hattiwatti on 10.01.2016, 14:03:33
Saksassa vastustavat Merkelöintiä näin

http://www.zerohedge.com/news/2016-01-09/thousands-flood-streets-germany-fury-over-refugee-sex-assaults-reaches-boiling-point

Saadaanko Suomessa mitään aikaan sitä valtaeliittiä ja populistisia hännystelijöitään vastaan, joiden julkilausuttu missio on Merkelin linjan tukeminen?

Hieno kartta. Kerrankin Suomi on päässyt tapahtumien ytimeen ja maailmakartalle.

(http://www.zerohedge.com/sites/default/files/images/user92183/imageroot/2016/01/AttackMap.png)
Title: Vs: 2016-01-09 Saksa: Merkel odottaa tänä vuonna miljoonaa uutta pakolaista Turkista
Post by: hattiwatti on 10.01.2016, 14:18:24
^^ Ihqua, nyt me ollaan kansainvälinen maa, eikä mikään ummehtunut Itäeurooppalainen YYA-Impivaara. Kuulutaan Länteen!! EU:n ytimeen!

Merkelistä, ja miten valtaeliittimme näkee suhteemme häneen.

http://www.hs.fi/sunnuntai/a1447402489227
Lainaus

Quote
    Pakolaiskriisi, Ukrainan kriisi, Syyrian kriisi, Kreikan kriisi, eurokriisi. Ja nyt Saksan liittokansleri Angela Merkelin asema horjuu. Euroopan unioni on nyt suorastaan ylivoimaisten haasteiden edessä, Paavo Lipponen sanoo. Hän on todella huolissaan. Huolta lisää Britannia, sillä Lipposen mielestä oli jo vaara, että se käyttäisi hyväkseen EU:n hädänalaista tilaa.

    "Toivon, että kyse ei ole siitä, että Britannia kiristäisi EU:ta juuri nyt, kun Saksa ja Ranska ovat keskeisessä asemassa pelastamassa unionia."
    Merkelin asemaa horjuttaa EU:n pakolaiskriisi ja se, että hän toivotti arvostelijoiden mielestä turvapaikanhakijat liian avosylin tervetulleiksi Saksaan.
    Kyse ei kuitenkaan ole vain pakolaiskriisistä, Lipponen sanoo. Se vain kätkee hyvin alleen paljon muutakin kritiikkiä, jota on vaikeampi penkoa.
   Aina, kun kuulee väitteen siitä, että Merkelin lähtölaskenta on alkanut, täytyy Lipposen mielestä kysyä, mitä Merkelin kaatumisella saataisiin aikaan. Se voi tarkoittaa koko unionin hajoamista, hän sanoo.
    "Se olisi kaaos. Toivon, että Suomen hallituksessa ymmärretään, että nyt on tuen aika. Jos Merkel kaatuu, kuka enää välittää koko unionista?"
    Itse asiassa Merkelin tukeminen on nyt Suomen EU-politiikan päätehtävä, Lipponen sanoo. "Olettaisin, että Suomen hallitus näkee asiat niin, että nyt ei ole marginaalien ja pikkupolitiikan aika. Nyt täytyy selkeästi tukea Merkelin linjaa ja hänen ponnistelujaan."
    Pakolaiskriisi jakaa Euroopan ennennäkemättömällä tavalla. Aina ei ollut selvää, mihin rintamaan Suomi oikein asettuu. Suomi äänesti tyhjää EU:n sisällä siirrettävien turvapaikanhakijoiden taakanjaosta.
    Sen, mihin leiriin Suomi kuuluu, ei Lipposen mielestä pitäisi olla millään tavoin epäselvää. "Itä-Euroopan maiden blokkiin emme kyllä kuuluisi tässä geopoliittisessa tilanteessa. Kun nämä entiset autoritääriset maat ovat nostamassa profiiliaan, niin jääminen jonkinlaiseen välitilaan niiden ja muun Länsi-Euroopan väliin olisi pahinta, mitä meille voi tapahtua."

    Leimoja ei pidä lyödä, Lipponen sanoo, mutta Unkari ja muut EU:n itäiset kovan pakolaispolitiikan maat antavat nyt väläyksiä historiastaan. "Vanhat autoritaariset tendenssit tulevat näkyviin. Nämä maat olivat ensin feodaalista ja sitten kommunistista Eurooppaa. Ja senkin lyhyen itsenäisyyden ajan, joka osui maailmansotien väliin, ne olivat tšekkejä lukuun ottamatta autoritaarisesti hallittuja."
    Suomi sen sijaan on ollut aina länsimaa, siitä lähtien kun Suomesta tuli osa Ruotsia, Lipponen sanoo.
    Nopein tapa tukea Merkeliä on osoittaa, että Suomi on mukana jakamassa pakolaiskriisin taakkaa, Lipponen sanoo.
    "Solidaarisuuden voisi osoittaa vahvemminkin. Suomelle terveellisintä on nojata Euroopan keskeisimpään akseliin, Saksaan ja Ranskaan."
    Suomen tukea Merkel tarvitsee myös eurokriisin hoidossa ja siinä, miten Britannia saadaan pysymään EU:ssa. Se on Lipposen mielestä elintärkeää.

    "Nyt pitää tutkia munaskuita myöten se, mitä Britannia loppujen lopuksi oikein haluaa, jotta voisimme helpottaa sen jäämistä unionin jäseneksi. Raja kulkee kuitenkin siinä, että perussopimuksia ei aleta muuttaa."
    Kotimaan politiikkaan ja toissa viikon hallituskriisiin Lipponen ei halua sotkeutua.
    Yhdestä asiasta hänellä on kuitenkin tiiviit terveiset hallitukselle. Ne koskevat sote-uudistusta, ja Lipponen, vahva ruotsin kielen puolustaja, lausuu ne ruotsiksi: "Lycka till."

Kuten teidämme, arvoilla ja ideologioilla ei ole mitään merkitystä. Ne ovat vain välineitä tyhmien kusettamiseksi - its all about geopolitics. Pannaan maamme paskaksi, jotta kuulumme 'oikeaan akseliin'. Siitähän meillä onkin perinteitä.
Title: Vs: 2016-01-09 Saksa: Merkel odottaa tänä vuonna miljoonaa uutta pakolaista Turkista
Post by: hattiwatti on 10.01.2016, 14:21:23
Merkelin linjaa mahdollisesti parhaiten selittävä asia:

http://www.sott.net/article/284252-US-German-secret-treaty-means-Berlin-is-Washingtons-vassal-until-2099

Tuo kirja pitäisi kyllä kääntää ja julkaista täällä.

Sillä kertoo erittäin hyvin, MIKSI meidän valtaeliitillä on niin maaninen tarve saada meidät sijoitetuksi tuohon akseliin, jotta olisimme LÄNSImaa kuten Lipponen painottaa, emmekä assosisoituisi niihin maihin jotka ovat ottaneet tehtäväkseen omasta kansastaan huolenpidon.
Title: Vs: 2016-01-09 Saksa: Merkel odottaa tänä vuonna miljoonaa uutta pakolaista Turkista
Post by: Dredex on 10.01.2016, 14:24:12
"" - - Suomi sen sijaan on ollut aina länsimaa, siitä lähtien kun Suomesta tuli osa Ruotsia, Lipponen sanoo.
    Nopein tapa tukea Merkeliä on osoittaa, että Suomi on mukana jakamassa pakolaiskriisin taakkaa, Lipponen sanoo. - - ""

Nopein tapa tukea Merkeliä on osoittaa, että Suomi on mukana sulkemassa EUn ulkorajoja.
Title: Vs: 2016-01-09 Saksa: Merkel odottaa tänä vuonna miljoonaa uutta pakolaista Turk
Post by: akez on 10.01.2016, 14:30:09
Quote from: Valli on 10.01.2016, 13:38:03
Lisäksi Mouzalas kertoi, että yli puolet Kreikkaan tulleista ihmisistä on paperittomia.

Ovat paperittomia, koska haluavat Euroopassa shoppailla "parasta turvapaikkaa". Kun oikeaan maahan on saavuttu ja turvapaikkahakemus jätetty, niin apurit lähettävät sitten henkilöllisyyspaperit postitse perässä. Näinhän tapahtui täälläkin. Tullipostissa näitä paketteja löytyi useita. Henkilöllisyyspapereiden mukana pitäminen sisältää riskin, että henkilö rekisteröidään "väärässä maassa", jossa saavutettavissa olevat edut eivät ole optimaalisia. Jo tämä paljastaa, että kyse on täydestä humpuukista. Jokainen oli turvassa jo Turkissa, jossa pakolaisleirit nykyään ammottavat tyhjyyttään. Silti joku on nyt päättänyt siirtää nämä leirit asukkeineen Eurooppaan. Miksi? Miksi se sallitaan?

EDIT typo
Title: Vs: 2016-01-09 Saksa: Merkel odottaa tänä vuonna miljoonaa uutta pakolaista Turkista
Post by: Dredex on 10.01.2016, 14:35:08
Tuosta tilannekatsaus-uutisesta lopusta löytyy syy. Eli EUn ulkorajan hallinta ei toimi:

" - - Ole Schroeder, the deputy German minister, told a briefing in Brussels. "Our problem at the moment in Europe is that we do not have a functioning border control system, especially at the Greece-Turkey border," he added. - - "
Linkki (http://www.zerohedge.com/news/2016-01-09/thousands-flood-streets-germany-fury-over-refugee-sex-assaults-reaches-boiling-point)
Title: Vs: 2016-01-09 Saksa: Merkel odottaa tänä vuonna miljoonaa uutta pakolaista Turkista
Post by: hattiwatti on 10.01.2016, 14:37:46
Hassua, EU kun maksoi 3 mrd Turkille juuri sen saamisesta, ja Kreikalle näitä tukipaketteja on mennyt vähän enemmänkin - tosin ilman rajavalvontaehtoja tähän mennessä.
Title: Vs: 2016-01-09 Saksa: Merkel odottaa tänä vuonna miljoonaa uutta pakolaista Turkista
Post by: Jaska Pankkaaja on 10.01.2016, 14:48:08
QuoteKehitysministeri Gerd Müller : "Ihmiset eivät tule kysymään meiltä, voivatko he tulla."

Olisi äärimmäisen tärkeää että ihmiset ymmärtäisvät tämän. Kokoomusten ja muiden SDPeeäärivasemmistoliittojen poliitikot sekä niitä edustavat virkaloiset haluavat yksinkertaisesti tappaa teidät. N e eivät ainoastaan varasta teidän rahojanne vaan myös vilpittömästi nauttivat teidän kärsimyksistänne ja siitä että teidät ja lapsenne tapetaan. Juhladildo vaan surisee ja auvoisa ilme leviää naamaan.
Title: Vs: 2016-01-09 Saksa: Merkel odottaa tänä vuonna miljoonaa uutta pakolaista Turkista
Post by: MW on 10.01.2016, 14:56:12
Quote from: Jaska Pankkaaja on 10.01.2016, 14:48:08
QuoteKehitysministeri Gerd Müller : "Ihmiset eivät tule kysymään meiltä, voivatko he tulla."

***
Juhladildo vaan surisee ja auvoisa ilme leviää naamaan.

Juu ei. Me voimme silti sanoa "ette tule", ja potkaista perseelle.
Title: Vs: 2016-01-09 Saksa: Merkel odottaa tänä vuonna miljoonaa uutta pakolaista Turkista
Post by: hattiwatti on 10.01.2016, 14:59:37
^^ Ehdotuksia miten, niitä otettaisiin vastaan.

Maksimaalinen määrä katupartiotia 'me välitämme, me turvaamme' herttaisin tunnuksin kansanliikkeenä olisi hyvä. Ja niin, että pitää hoitaa joku Reuters kaltainen kv-uutistoimisto tuomaan outojen korpisuomalaisten uudelle kansanvillitykselle kansainvälistä myös arabinkieliseen sosiaaliseen mediaan tulevaa mediakohua. Ja vähän Lahden Huppis-solidaarisuutta, kansainväliselle medialle voi poseerata niissä kostuumeissä, että tälläiseltä se täkäläisten kaukopartiomiesten uniformu näyttää. Siinä alkuun. Luovia keinoja on jokatapauksessa keksittävä ja pian, kevät koittaa yllättävän pian....
Title: Vs: 2016-01-09 Saksa: Merkel odottaa tänä vuonna miljoonaa uutta pakolaista Turkista
Post by: Kameleontti on 10.01.2016, 18:42:49
Quote from: Kim il-66 on 10.01.2016, 11:52:40
Tämä hulluus saadaan loppumaan ainoastaa lopettamalla EU ja palaamalla itsenäisten kansallisvaltioiden järjestelmään.

Jos kaikessa mennään EU ja sen talous edellä, se johtaa kansallisvaltioiden kulttuurien kuolemaan ja luo Euroopasta todellisen kulttuurisen sekasikiön. Se taas tietää megaluokan ongelmia ja sivistyneen Euroopan kuolemaa.

Kas tässä. Sehän se on globalistien ja rahaeliitin tarkoitus. Tyhmiä, tietämättömiä ja sekasorrossa eläviä on helpompi hallita. Se vain, että tämä ei nyt koske vain Eurooppaa vaan sama touhu on kovasti työn alla myös USAssa ja Kanadassa. Jostain luin, että samanlainen syöpä on levinnyt jo Intiaankin. Eli sama mokutusvirsi sielläkin ja nimenomaan pitäisi haalia paljon muslimeja. Globalistien unelmaa.

Japskit pitää rajansa kiinni ja koittaa vältellä kulttuurimarxismia sekä joidenkin lähteiden (hukassa...) mukaan siellä oltaisiin varautumassa 3. maailmansotaan.

Tiukka herääminen pitää tapahtua laajasti, jos tästä meinataan ilman sotia selvitä. Mutta toivossa on hyvä elää.
Title: Vs: 2016-01-09 Saksa: Merkel odottaa tänä vuonna miljoonaa uutta pakolaista Turkista
Post by: Fincum on 10.01.2016, 22:08:07
QuoteMe olemme rakentaneet hyvinvointimme kehitysmaiden selkänahalla..

Tulipa taas niin nostalginen olo tuota lukiessa.
Onko niin, että vieläkin Hampurin satamaan saapuu purjelaivoja lastinaan puuvillaa, hartsia ja norsunluuta.
Title: Vs: 2016-01-09 Saksa: Merkel odottaa tänä vuonna miljoonaa uutta pakolaista Turkista
Post by: Eisernes Kreuz on 10.01.2016, 22:17:19
Juttelin tässä illalla pitkästä aikaa yhden Berliinissä asuvan saksalaisen kaverini kanssa ja kyllä siellä kuulemma on jo alkanut ihan tavallisten ihmisten keskuudessa herätä epäilyksiä päättäjien mielentilasta. Liikaa on liikaa, ja Kölnin tapahtumat ovat todella nostaneet Merkelin politiikan järkevyyden yleiseksi puheenaiheeksi. Media on sielläkin kovin mokutushenkistä, mutta aina kuitenkin jostain tuppaavat ikävät matuihin liittyvät asiat vuotamaan julki tavalla tai toisella.

Luulenpa, että ei Merkel tätä voi loputtomiin jatkaa.
Title: Vs: 2016-01-09 Saksa: Merkel odottaa tänä vuonna miljoonaa uutta pakolaista Turkista
Post by: ArtturiE on 10.01.2016, 22:36:31
Quote from: Eisernes Kreuz on 10.01.2016, 22:17:19

Päiväkin on liikaa. Milloin on seuraavat vaalit Saksassa?
Title: Vs: 2016-01-09 Saksa: Merkel odottaa tänä vuonna miljoonaa uutta pakolaista Turkista
Post by: Kela_Platinum on 10.01.2016, 22:40:05
Quote from: ArtturiE on 10.01.2016, 22:36:31

Ei ainakaan tänä vuonna, eli en usko että Merkel vaihtuu vaalien kautta, vaan todennäköisesti puolueen sisällä nousee niin kova vastarinta että on pakko astua sivuun. Toinen vaihtoehto on että Merkel tulee järkiinsä, ilmeisesti sitä puolueessa toivottaisiin jokseenkin. Financial Times ennusti, että Merkel joutuu luopumaan asemastaan 2016 mutta nähtäväksihän tuo jää.
Title: Vs: 2016-01-09 Saksa: Merkel odottaa tänä vuonna miljoonaa uutta pakolaista Turk
Post by: Parzival on 10.01.2016, 22:46:35
Quote
Me olemme rakentaneet hyvinvointimme kehitysmaiden selkänahalla. Se ei tule enää pitkään toimimaan hyvin. Tämä jännite purkautuu nyt. Silloin on yhdentekevää mitä me täällä päätämme. Ihmiset eivät tule kysymään meiltä, voivatko he tulla."

Tämä ajatus pohjosen rikkauden rakentumisesta etelän riiston varaan on perusteeton ja viime kädessä jonkinlainen marxilaisen luokkataisteluteorian toisinto globaalissa kehyksessä. Todella huolestuttavaa jos Euroopan johtajat sunnittelevat kaikkien ovien avaamista, jotta Euroopan "rikkaus" voidaan jakaa tasapuolisesti kaikille maailman ihmisille. Sen tien päässä ei odota muuta kuin kaaos ja väkivalta. Tai sitten kovaotteinen diktatuuri kuten sosialistisissa maissa, jotka pakolla toteuttivat vastaavanlaista utopiaa.

Mikseivät nämä vaatimukset koske Kiinaa tai USA:ta? Mikseivät koske Saudi-Arabiaa? Tämä vasemmistolainen itsetuhoisa hulluus koituu vielä maanosan kohtaloksi jos emme tule järkiimme.

Title: Vs: 2016-01-09 Saksa: Merkel odottaa tänä vuonna miljoonaa uutta pakolaista Turkista
Post by: Eisernes Kreuz on 10.01.2016, 22:50:36
Quote from: ArtturiE on 10.01.2016, 22:36:31
Päiväkin on liikaa. Milloin on seuraavat vaalit Saksassa?

Seuraavat liittopäivävaalit järjestetään vasta syksyllä 2017, eli vielä ehtii sen puolesta matuja maahan kertyä. Mutta esim. suurimmassa osavaltiossa Baijerissa alkavat Merkelin aatetoverit kuulemma vähitellen kypsyä tilanteeseen.

Jos matuista tulee ratkaiseva vaaliteema, niin puolue oletettavasti uhraa ennemmin Merkeleen kuin valta-asemansa. Aika näyttää.
Title: Vs: 2016-01-09 Saksa: Merkel odottaa tänä vuonna miljoonaa uutta pakolaista Turkista
Post by: Parzival on 10.01.2016, 23:07:44
Koko ajatus, että Afrikan ongelmat ratkeasivat väestönsiirroilla Eurooppaan on täysin kestämätön. Afrikkalaistn yhteiskuntien on itse pystyttyvä ratkaisemaan ongelmansa. Euroopan resurssit on parasta suunnata sinne. Afrikkalaiset korruptoituneet hallitukset vain valitettavasti sabotoivat tätä projektia.

On täysin mieletöntä vaatia, että Eurooppa vastaanottaisi kymmeniä miljoonia ihmisiä Afrikasta. Ihmisiä, joilla ei ole toivoakaan työllistyä kehittyneillä eurooppalaislla työmarkkinoilla ja jotka pelkällä suurella massallaan saisivat yhteiskuntarauhan järkkymään.

Poliitikot, jotka lammasmaisesti vaativat, että Euroopan kansojen on alistuttava Afrikan diktaattorien epäpätevyyden maksajiksi, ovat pahimman lajin pettureita. Afrikan maat on saatava yhteistyöhön ongelmien ratkaisussa. Vaikka sitten uuskolonisoimalla ne ja sen jälkeen pakottamalla uudistuksiin. Alkaen siitä, että väestönkasvu on pikimmiten saatava kuriin. Täysin munatonta politiikka euroopan heikoilta idioottijohtajilta avata kaikki rajat kenen tahansa "pakolaisen" tulla.
Title: Vs: 2016-01-09 Saksa: Merkel odottaa tänä vuonna miljoonaa uutta pakolaista Turkista
Post by: ArtturiE on 10.01.2016, 23:41:14
Juuri näin.  Jos sieltä kehitysmaista saa muka tulla ja vyöryä tänne, niin saamme mekin puolustautua.
Kehisten on syytä tulla sitten aseistettuna.  Paha ongelma on Troijan Hevosen eli "pakolaiskriisin" avulla soluttautuneet kehikset.  Niitä ei voi enää pysäyttää rajalle.
Title: Vs: 2016-01-09 Saksa: Merkel odottaa tänä vuonna miljoonaa uutta pakolaista Turk
Post by: Roope on 11.01.2016, 02:24:43
Quote from: akez on 10.01.2016, 12:37:01
Saksalaisministeri panee luvut vielä pahemmiksi. Aika paksua jööttiä kaveri muuten vetää.

QuoteSaksalaisministeri: Eurooppaan tulee 10 miljoonaa pakolaista - vasta 10 % on tullut

[...]

Digitaalisena aikakautena ihmisten tietoisuus länsimaiden vauraudesta kasvaa, mikä lisää halua muuttaa ongelmamaissa, Müller sanoo lehdessä.

Haastattelussa Müller ehdottaa 10 miljardin euron "Marshall-suunnitelmaa", jolla eurooppalaisvaltiot jälleenrakentaisivat sodan runtelemia maita, kuten Irakia, Syyriaa ja Libyaa.

"Kaikkien maiden täytyy maksaa, etenkin niiden, jotka eivät ota vastaan pakolaisia."
Talouselämä (http://www.talouselama.fi/uutiset/saksalaisministeri-eurooppaan-tulee-10-miljoonaa-pakolaista-vasta-10-on-tullut-6244008) 10.1.2016
Title: Vs: 2016-01-09 Saksa: Merkel odottaa tänä vuonna miljoonaa uutta pakolaTurkista
Post by: Blanc73 on 11.01.2016, 07:57:07
QuoteSaksan hallitus jatkaa myös tänä vuonna Angela Merkelin linjaa ja se tulee edelleen pitämään Saksan rajat avoimina pakolaisille
Saksa tuhoaa itsensä lopullisesti. Natsi-historian taakka on liian kova kannettavaksi, sen takia kaikki menee nyt pesuveden mukana alas.. RIP Germany.
Title: Vs: 2016-01-09 Saksa: Merkel odottaa tänä vuonna miljoonaa uutta pakolaTurkista
Post by: Kameleontti on 11.01.2016, 09:23:36
Quote from: Blanc73 on 11.01.2016, 07:57:07
QuoteSaksan hallitus jatkaa myös tänä vuonna Angela Merkelin linjaa ja se tulee edelleen pitämään Saksan rajat avoimina pakolaisille
Saksa tuhoaa itsensä lopullisesti. Natsi-historian taakka on liian kova kannettavaksi, sen takia kaikki menee nyt pesuveden mukana alas.. RIP Germany.

Ja turhaa on hävetä menneisyyttä niin, että tuhoaa tulevaisuuden. Mutta tehokasta on tuo kollektiivinen häpeä...

QuoteManipulaatio herättää myötätuntoa

Sakin tutkimuksen toinen osa on Suomessa täysin uutta kokeellista tutkimusta. Hän tarkastelee kansallisten historiakäsitysten suhdetta äärioikeiston kannatukseen ja selvittää, voiko ihmisten ulkomaalaisvastaisuutta ja ääriliikkeiden kannatusta vähentää herättelemällä tietoisuutta menneisyyden kansallisista väärinteoista.

– Kokeellisessa tutkimuksessa suomalaisille esitetään esimerkiksi muistoja toisen maailmansodan aikaisista Karjalan nälkäleireistä ja ruotsalaisille Ruotsin natsiyhteyksistä ja pakkosterilisaatioista, Sakki kertoo.

Muun muassa Saksassa tehtyjen tutkimusten perusteella voidaan olettaa, että tällainen manipulaatio herättää kollektiivisia häpeän ja syyllisyyden tunteita, joilla on Sakin mukaan yhteys myönteisempiin käsityksiin ulkoryhmiä – esimerkiksi maahanmuuttajia – kohtaan.

http://www.helsinki.fi/ajankohtaista/uutisarkisto/6-2011/9-13-29-44.html
Title: Vs: 2016-01-09 Saksa: Merkel odottaa tänä vuonna miljoonaa uutta pakolaista Turk
Post by: P on 11.01.2016, 09:42:17
Quote

Die Welt 10.1.2015 juttu saksaksi (http://www.welt.de/politik/deutschland/article150814404/Erst-zehn-Prozent-der-Fluchtwelle-bei-uns-angekommen.html). Samalla meidän kaikkien Euroopassa tulee ymmärtää vastuumme maailmassa aivan uudessa ulottuvuudessa, kuin mitä tähän mennessä olemme tehneet. Me olemme rakentaneet hyvinvointimme kehitysmaiden selkänahalla. Se ei tule enää pitkään toimimaan hyvin. Tämä jännite purkautuu nyt. Silloin on yhdentekevää mitä me täällä päätämme. Ihmiset eivät tule kysymään meiltä, voivatko he tulla."

No johan on tuubaa? Olemme kipanneet valtavat maarat rahaa viimeiset 40/50 vuotta juuri kehitysmaihin "kehitysapuna". Kehitysmaiden ongelmat johtuvat paaosin jarjettomasta vaestonkasvusta, jota on jatkynyt nut 50-vuotta. Vaestot kaksinkertaistuvat joka 25:des vuosi. Konfliktit johtuvat suurelta osalta eri ryhmien taisteluista resursseista, kun vaki lisaantyy kuin kanit. Ja tama valopaa haluaisi meidan "kantavan vastuun" muiden vastuuttomasta ja hillittomasta lisaantymisesta?

Aijahan on sekaisin kuin seinakello. Jos Saksa on jo kaaoksessa syksylla tulleiden 1,1 miljoonan onnenonkijan kanssa, niin miljoona siihen lisaa tanavuonna. Huh huh. Ja ei se 8-10 miljoonaan lopu, jos ovi pidetaan auki "vastuunkannon" - siis mika helvetin vastuu Eurooppalaisilla on Lahi-Idan ja Afrikan asukkaista?- Tulijoita tulee tulemaan loputtomasti kiitos vaestorajahdyksen. Lopulta Eurooppa on sekoitus afrikkalaista ja lahi-itaista paskastaniaa. Silloin tulijavirta hyytyy, kun vastaava kehitysmaa kuin oma paskemmalla ilmastolla ja ilman kummoisia luonnonvaroja ei tarjoa "ilmaista elamaa" muualta tuleville onnenonkijoille. Onko kenellakaan vastuuta eurooppalaisista? Tuntuu, ettei ole. Meidan yhteiskuntamme yrittavat paskoa omat paattajamme lopullisesti paskaksi.
Title: Vs: 2016-01-09 Saksa: Merkel odottaa tänä vuonna miljoonaa uutta pakolaista
Post by: Ajattelija2008 on 11.01.2016, 09:53:31
Tulkitsen tuon Merkelin lausunnon niin, että hän haluaa miljoona laitonta siirtolaista Saksaan ja naapurimaihin myös tänä vuonna. Merkel tietää varmasti, että tulijat eivät ole pakolaisia.

Motiivi porukan houkutteluun on laittoman halpatyövoiman saaminen Saksaan.
Title: Vs: 2016-01-09 Saksa: Merkel odottaa tänä vuonna miljoonaa uutta pakolaista Turk
Post by: P on 11.01.2016, 09:54:33
Quote from: Parzival on 10.01.2016, 22:46:35
Quote
Me olemme rakentaneet hyvinvointimme kehitysmaiden selkänahalla. Se ei tule enää pitkään toimimaan hyvin. Tämä jännite purkautuu nyt. Silloin on yhdentekevää mitä me täällä päätämme. Ihmiset eivät tule kysymään meiltä, voivatko he tulla."

Tämä ajatus pohjosen rikkauden rakentumisesta etelän riiston varaan on perusteeton ja viime kädessä jonkinlainen marxilaisen luokkataisteluteorian toisinto globaalissa kehyksessä. Todella huolestuttavaa jos Euroopan johtajat sunnittelevat kaikkien ovien avaamista, jotta Euroopan "rikkaus" voidaan jakaa tasapuolisesti kaikille maailman ihmisille. Sen tien päässä ei odota muuta kuin kaaos ja väkivalta. Tai sitten kovaotteinen diktatuuri kuten sosialistisissa maissa, jotka pakolla toteuttivat vastaavanlaista utopiaa.

Mikseivät nämä vaatimukset koske Kiinaa tai USA:ta? Mikseivät koske Saudi-Arabiaa? Tämä vasemmistolainen itsetuhoisa hulluus koituu vielä maanosan kohtaloksi jos emme tule järkiimme.

Jep. koko konsepti, jostain Euroopan vastuusta on taysin jarjeton. Jopa Suomi on tuolla logiikalla riistetty kehitysmaa, kun myymme selluamme ja kaivosteollisuuden tuotteita halvalla. Kyse on maailmankaupasta. Eurooppalainen hyvinvointi tosiaan kuluu kulttuurimarxistien mukaan jakaa vaestorajahdyksen tuottamalle liikavaestolle. Muita maita/maanosia tallainen vaatimus ei koskekaan.

Tassa ollaan rakentamassa tahallisesti kaaosta, joka tulee paattymaan laajaan verenvuodatukseen, jos hallitsematonta kansainvaellusta ei tulpata. Kohta ei ole enaa Euroopassa mita jakaa.
Title: Vs: 2016-01-09 Saksa: Merkel odottaa tänä vuonna miljoonaa uutta pakolaista Turkista
Post by: P on 11.01.2016, 10:04:37
Quote from: Parzival on 10.01.2016, 23:07:44
Koko ajatus, että Afrikan ongelmat ratkeasivat väestönsiirroilla Eurooppaan on täysin kestämätön. Afrikkalaistn yhteiskuntien on itse pystyttyvä ratkaisemaan ongelmansa. Euroopan resurssit on parasta suunnata sinne. Afrikkalaiset korruptoituneet hallitukset vain valitettavasti sabotoivat tätä projektia.

On täysin mieletöntä vaatia, että Eurooppa vastaanottaisi kymmeniä miljoonia ihmisiä Afrikasta. Ihmisiä, joilla ei ole toivoakaan työllistyä kehittyneillä eurooppalaislla työmarkkinoilla ja jotka pelkällä suurella massallaan saisivat yhteiskuntarauhan järkkymään.

Poliitikot, jotka lammasmaisesti vaativat, että Euroopan kansojen on alistuttava Afrikan diktaattorien epäpätevyyden maksajiksi, ovat pahimman lajin pettureita. Afrikan maat on saatava yhteistyöhön ongelmien ratkaisussa. Vaikka sitten uuskolonisoimalla ne ja sen jälkeen pakottamalla uudistuksiin. Alkaen siitä, että väestönkasvu on pikimmiten saatava kuriin. Täysin munatonta politiikka euroopan heikoilta idioottijohtajilta avata kaikki rajat kenen tahansa "pakolaisen" tulla.

Jep. Ei vaestorajahdysta hallita muuttamalla liikaveasto Eurooppaan. Eurooppa romahtaa siina sivussa. Taysin mielipuolinen ajatusmalli. Kiina on mennyt Afrikkaan bisnesmallilla. Tuokset ovat parempia kuin Euroopan vuosikymmenia Adfrikkaan kantama vastikeeton kehitysapu on saanut aikaiseksi. Euooppalaistenkin on luovuttava toimimattomaksi vuosikymmenten myota havaitusta "kehitysavusta" joka on vain tulonsiirto Europan koyhiltakehitysaiden eliiteille. Euroopan on osallistuttava Afrikan ja Lahi-Idan kehittamiseen, mutta ihan kaupalliselta pohjalta taloudellisin investoinnein, kuten Kiina tekee. Vain siten siella saadaan kayntiin tavanomainen talous, joka voi tyollistaa tuota liikavakea. Toiseksi veastonkasvu on saatava poikki, koska muuten maailman luonnonvarat ovat katkolla tulevaisuudessa. Samoin se olisi kehitysmaiden omakin etu. Tilanne, jossa vakimaara kasvaa nopeammin kuin infra ja talous tarkoittaa kurjistumista. Kiina leikkasi kaukonakoisesti vaestonkasvunsa 70-luvulla yhden lapsen politiikallaan juuri tuosta syysta. Kiinan vakimaara saattaisi olla ilman ko. politiikkaa nyt kaksinkertainen, mutta talous olisi tuskin nykyista paljoa suurempi. Liikavaki on taman ongelman ydin. On lievasti asiatonta vaittaa meidan vastuunamme olevan tuon muiden pukkaamaan liikavaen huolehtiminen. Ne maarat ovat sellaisia, etta mikaan taho ei niista kykene huolehtimaan tai "olemaan vastuussa". Tosin kipea ajatus, etta mina olisin vastuussa siita, etta Maapallon toisella puolella minuun mitenkaan liittymattomat henkilot harjoittavat pirttiviljelya yli omien resurssiensa. Kylla se vastuu pitaisi olla silla liikalisaantyjalla, koska han voi itse tilanteeseen vaikuttaa olemalla liikalisaantymatta.

Vasemmistolainen maailmankuva on sairas.
Title: Vs: 2016-01-09 Saksa: Merkel odottaa tänä vuonna miljoonaa uutta pakolaista Turk
Post by: niemi2 on 11.01.2016, 10:49:33
QuoteSaksalaisministeri: Eurooppaan tulee 10 miljoonaa pakolaista - vasta 10 % on tullut

Haastattelussa Müller ehdottaa 10 miljardin euron "Marshall-suunnitelmaa", jolla eurooppalaisvaltiot jälleenrakentaisivat sodan runtelemia maita, kuten Irakia, Syyriaa ja Libyaa.

"Kaikkien maiden täytyy maksaa, etenkin niiden, jotka eivät ota vastaan pakolaisia."
Talouselämä (http://www.talouselama.fi/uutiset/saksalaisministeri-eurooppaan-tulee-10-miljoonaa-pakolaista-vasta-10-on-tullut-6244008) 10.1.2016

Saksalaisministeri näkee tienestin paikan väittämällä ettei öljyntuottajamaat kykenisi rahoittamaan jälleenrakennustaan. ISIS on kyennyt Obaman siunauksella rahoittamaan sotaansa öljyllä, mutta Putin näyttää tekevän toisin ja tuhoaa ISIS:n öljybisnekset.
Title: Vs: 2016-01-09 Saksa: Merkel odottaa tänä vuonna miljoonaa uutta pakolaista Turk
Post by: Pöllämystynyt on 11.01.2016, 11:08:10
Missä ovat todelliset vastavoimat tälle Saksan uudelle Hitlerille, uudelle genosidaaliselle väestönjalostajalle ja väestönsiirtäjälle? En edes viitsi tai uskallakaan luetella, mitkä kaikki keinot olisivat ihmisyyden kannalta sallittuja, mitkä kaikki keinot jälkipolvet hurraten hyväksyisivät, valtaan päässeen Hitlerin toisen tulemisen kukistamiseksi. Keinoja olisi aina tehokkaasta, Euroopan laajuisesta natsikorttikampanjasta humanitaariseen interventioon, ja kaikkea siltä väliltä. Vaan mikä maa tai taho uskaltaisi tai tahtoisi tehdä intervention germaanien neljännen valtakunnan ytimeen ehkäistäkseen Euroopan sisällissodat, juutalais- ja homovastaisen rasistiuskonnon riemumarssin, ja lopulta kansanmurhat ja maailmansodan? Onko maailma taas yhtä kädetön saksalaisten agressiota, etnisen parantelun oppeja ja miljoonapäisten väestöjen siirtelyä vastaan kuin toisen maailmansodan kynnyksellä? Taasko pitää mennä kalleimman ja raskaimman kautta ja antaa pahimman tapahtua?
Title: Vs: 2016-01-09 Saksa: Merkel odottaa tänä vuonna miljoonaa uutta pakolaista Turkista
Post by: Bwana on 11.01.2016, 12:00:24
Quote from: P on 11.01.2016, 10:04:37
Jep. Ei vaestorajahdysta hallita muuttamalla liikaveasto Eurooppaan. Eurooppa romahtaa siina sivussa. Taysin mielipuolinen ajatusmalli. Kiina on mennyt Afrikkaan bisnesmallilla. Tuokset ovat parempia kuin Euroopan vuosikymmenia Adfrikkaan kantama vastikeeton kehitysapu on saanut aikaiseksi. Euooppalaistenkin on luovuttava toimimattomaksi vuosikymmenten myota havaitusta "kehitysavusta" joka on vain tulonsiirto Europan koyhiltakehitysaiden eliiteille. Euroopan on osallistuttava Afrikan ja Lahi-Idan kehittamiseen, mutta ihan kaupalliselta pohjalta taloudellisin investoinnein, kuten Kiina tekee. Vain siten siella saadaan kayntiin tavanomainen talous, joka voi tyollistaa tuota liikavakea. Toiseksi veastonkasvu on saatava poikki, koska muuten maailman luonnonvarat ovat katkolla tulevaisuudessa. Samoin se olisi kehitysmaiden omakin etu. Tilanne, jossa vakimaara kasvaa nopeammin kuin infra ja talous tarkoittaa kurjistumista. Kiina leikkasi kaukonakoisesti vaestonkasvunsa 70-luvulla yhden lapsen politiikallaan juuri tuosta syysta. Kiinan vakimaara saattaisi olla ilman ko. politiikkaa nyt kaksinkertainen, mutta talous olisi tuskin nykyista paljoa suurempi. Liikavaki on taman ongelman ydin. On lievasti asiatonta vaittaa meidan vastuunamme olevan tuon muiden pukkaamaan liikavaen huolehtiminen. Ne maarat ovat sellaisia, etta mikaan taho ei niista kykene huolehtimaan tai "olemaan vastuussa". Tosin kipea ajatus, etta mina olisin vastuussa siita, etta Maapallon toisella puolella minuun mitenkaan liittymattomat henkilot harjoittavat pirttiviljelya yli omien resurssiensa. Kylla se vastuu pitaisi olla silla liikalisaantyjalla, koska han voi itse tilanteeseen vaikuttaa olemalla liikalisaantymatta.

Vasemmistolainen maailmankuva on sairas.

Laitan tähän alkuun nim. merk. far angstin ansiokkaan listauksen ketjusta "Eurooppalainen tapa viedä kehitysapua..." http://hommaforum.org/index.php/topic,99945.msg1851525.html#msg1851525 (http://hommaforum.org/index.php/topic,99945.msg1851525.html#msg1851525).

Sen perään laitan oman komppaukseni samasta ketjusta koska mielipiteeni/näkemäni Kiinan touhuista Afrikassa ei ole tässä välissä muuttunut mihinkään suuntaan:

Quote
  1.  Kiina ei ole "viemässä sivistystä ja kehitystä" Afrikkaan.
  2.  Kiina on tekemässä businessta, valloittamassa maata ja harjoittamassa uuskolonialismia.
  3.  Kiinalla ei ole halua eikä kykyä nostaa afrikkalaisten ÄO:ää, ja Kiina pragmaatikkona ymmärtää tämän.
  4.  Kiina ei ole lähtevä Afrikasta milloinkaan,  siksi Kiina rakentaa laivastoaan ja lentotukialuksia.
  5.  Kiina on pysyvästi valloittanut Afrikan ja on pitävä sitä omana siirtomaanaan.
  6.  Kiina ei vähääkään välitä Afrikasta, afrikkalaisista tai kenestäkään muusta, vain Kiinasta ja kiinalaisista.
  7.  Kiina on aina ollut täysin ultrarasistinen, xenofobinen ja häikäilemätön.
  8.  Kiina on jo nyt palauttanut orjayhteiskunnan Afrikkaan.  Tämä on yhtä vain korostuva ja paheneva.
  9.  Tulevaisuuden Afrikka on kiinalainen.
10.  Länsimaat ovat jo tämän pelin hävinneet.

QuoteTarkentaisin noita pointteja vielä siten, että Kiinaa ei kiinnosta pätkän vertaa valtiollisten rakenteiden luominen/kehittäminen Afrikkaan. He kantavat vettä kaivoon ja pumppaavat sen heti pois, jättäen Afrikalle itselleen velat ja korot maksettaviksi urheilustadioneista, viiden tähden hotelleista sun muista. Millä ne maksetaan? Raaka-aineilla, raa'alla maalla ja kaikella muulla, jota ennen vanhaan kutsuttiin kolonialismiksi. Kiinalaiset rakentajat vaativat ja saavat verovapauden jokaiselle isommalle projektilleen. Samaan aikaan käytettyä vaatetta myyvä pikkuyrittäjä maksaa 21 pinnaa, saaden sillä mitä? Poliisin ja armeijan hakkaamaan itseään. Samaan aikaan kun opettajat ja lääkärit ovat olleet ilman palkkaa viidettä kuukautta.

Ihan oikeasti, Kiinan toiminnasta Afrikassa on muutenkin se paljon toitotettu puhdas kauppa todella kaukana. Kokonaan toinen asia on länsimaisten tietyllä lailla idioottimainen tarve laittaa Afrikka leikkimään demokratiaa. Afrikassa on aina ollut yksi iso kala lammikossa ja sillä selvä. Nepotismi ja tribalismi ovat kukoistaneet. No, afrikkalaiset eliitit sitten leikkivät lännen mieliksi demokratiaa ja todelliset valtarakenteet toimivat kuten ne ovat toimineet satoja vuosia.

Toisaalta taas "vapaa demokratia" on ainoa tapa jolla Afrikka nousee jos se nousee. Sen aikaansaaminen vaatisi noiden perinteisten afrikkalaisten systeemien melko totaalista uudistamista/tuhoa. Bwanailusta olisi pakko päästä eroon. Tämän uudistuksen etsikkoaika meni silloin 1800/1900-luvulla koska toisin kuin väitetään, ei Afrikasta ole koskaan tuhottu noita perinteisiä "valtiomalleja". Ugandassakin on edelleen jäljellä 4 perinteistä kuningaskuntaa. Niitä on ollut enemmän mutta aikojen saatossa isommat kunkkuläänit ovat syöneet pienempänsä. Ihan niinkuin Euroopassakin kävi.

Kiinalaisen työn laatu Afrikassa... Juu juu.

Kiina on myös osittain länsimaisen kehitysavun toimimisen tiellä/estää sitä toimimasta. Afrikkalaisia kleptokratioita ei kiinnosta ihmisoikeudet/korruption kitkentä. Kiinaa se kiinnostaa vielä vähemmän. Länsimaita nuo asiat ainakin periaatteessa kiinnostaa ja apua on leikattu joskus aika merkittäviäkin summia kun tietyt perseilyrajat ovat ylittyneet. Tätä keppiä ei kuitenkaan voida käyttää "asiallisesti" koska Bantustaniat juoksevat siinä tapauksessa kiihtyvällä tahdilla Kiinan helmoihin.

No. Onko se Kiina sitten oikeasti afrikkalaiselle parempi vaihtoehto? Viimeksi kolme viikkoa sitten Ugandassa presidentti veti herneet nenään kun Huaweilta tilattu kolmivaiheinen maan internet toimintojen parantaminen osoittautui kahden vaiheen jälkeen toimittajan puolesta raakasti ylihinnoitelluksi. Laina tuota kaapeliproggista varten oli otettu tottakai Kiinasta. Jotenkin oli Ugandan hallinnossa mennyt markkinahintoja viitisenkymmentä miljoonaa kalliimpi tarjous läpi. Olisi kiva tietää mitä siellä neuvotteluhuoneessa oli tehty... Vaikka kyllähän sen tietää.

Presidentti Museveni oli niin raivona, että antoi hallinnolleen ukaasin jonka mukaan kolmannesta ja viimeisestä vaiheesta järjestetään uusi tarjouskilpailu ja sen voittaja ei tule Kiinasta.

Kunnes sitten viime viikolla, Kiinan vierailunsa aikana, Museveni ilmoitti että Huaweihan nuo loputkin kaapelimailit hoita.

Yleensä tuntuu siltä, että nämä Kiinasta suurena Afrikan kehittäjänä puhujat eivät tiedä Kiinan Afrikan toimista oikeasti hevon v**tua.  >:(

Tuo afrikkalaisten "vapaa kauppa" Kiinan kanssa katkaisee Afrikassa sen vähäisenkin "säätykierron" ja tukee vain ja ainoastaan nyt vallassa olevia korruptoituneita regiimejä. Lopulta jossain vaiheessä Afrikan kleptokratiat tulevat kaatumaan niin että veri lentää ja uudet nousevat tilalle. Tämän tien valitseminen on toki afrikkalaisten oma asia eli jos he siä haluavat niin keitä länsimaat luulevat olevansa tätä kehitystä estämään... Näissä kinkereissä sitten esim. Eurooppaan pyrkijöiden/tulijoiden määrä tulee räjähtämään. Ellei sitten Euroopan ulkorajoja aleta oikeasti puolustamaan asein. "You ain't seen nothing yet".

Kiina muuten dumppaa omaa "ylijäämäväestöään" Afrikkaan näiden projektiensa yhteydessä. Väestönkasvu on totisesti näiden kaikkien ongelmien alku- ja juuri, mutta se on sitä vielä useammalla tavalla kuin mitä tällainen yksittäistaistelija pystyy edes käsittämään. Tähdennän sitten vielä tähän, että väestönkasvun suhteen Afrikka on ryssinyt ihan itse 1960-70 luvuilla tehdyillä päätöksillään. Kehitysapu ei makrotasolla ole siihen syyllinen.
Title: Vs: 2016-01-09 Saksa: Merkel odottaa tänä vuonna miljoonaa uutta pakolaista Turk
Post by: Kameleontti on 11.01.2016, 12:07:01
Quote from: Pöllämystynyt on 11.01.2016, 11:08:10
Missä ovat todelliset vastavoimat tälle Saksan uudelle Hitlerille, uudelle genosidaaliselle väestönjalostajalle ja väestönsiirtäjälle? ...

Onko maailma taas yhtä kädetön saksalaisten agressiota, etnisen parantelun oppeja ja miljoonapäisten väestöjen siirtelyä vastaan kuin toisen maailmansodan kynnyksellä?

Merkelhän on tavallaan Hitlerin vastakohta. Nykyinen politiikka on lähempänä sitä samaa kuin mistä Hitlerin nousu alkoi. Talous kuralla ja enempi ja kovempaa kuralle menossa...

Nykyinen "rodunjalostus" on tätä geeniperimän "rikastamista", kuten monet suvakit ovat toitottaneet... Meillä on niin huono geeniperimä, että tarvitaan rikastusta Somaliasta, Afganistanista ja Irakista jne. Serkusliitot noilla yleisiä ja niissä niitä geenivirheitä sitten vasta viliseekin. Jostain syystä tähän rikastamiseen ei kelpaa korkean äo:n itä-aasialaiset. Tällä "jalostamisella" tavoitellaan ihmisten ja kansojen tyhmentämistä, sekä geneettisesti että sekasorron kautta (koulujärjestelmien romahtaminen jne). Tavoitellaan heikommin pärjääviä ihmisiä ja massoja.

Natsi-Saksassa ja vähän joka puolella muuallakin siihen aikaan sen sijaan tavoiteltiin rodunjalostamista karsimalla huonoja geenejä pois tarkoituksena saada ns parempia ja älykkäämpiä ihmisiä. Pakkosterilointeja jne. Tätä rodunjalostusta tehtiin siis muuallakin kuin natsi-Saksassa, hyvä muistaa. Mitään tekemistä sillä ei ole minkään kansanmurhan kanssa vaan kannustusta siihen, jotta "hyvät" lisääntyy ja "huonot" eivät.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Eugeniikka

Rodunjalostus on täynnä eettisiä kysymyksiä ja en oikein tiedä, miten tuohon jalostamiseen suhtaudun, mutta nyt mennään käänteisnatsilinjalla. Jokainen voi miettiä, kumpi on parempi kansojen menestyksen kannalta. Tyhmempi vai älykkäämpi.

Parhaiten suuret sodat ja sekasorrot vältetään, kun lopetetaan tämä nykyinen politiikka, jota Euroopassa johtaa nyt Saksa jälleen kerran. Tosin narustavetelijät tälle on muualla, Merkel se sätkynukke.

Mikään mahti maailmassa ei pakota Eurooppaa ottamaan vastaan miljoonittain ihmisiä muualta. Mutta tämä nykypolitiikka aiheuttaa sen, että voima alkaa herätellä vastavoimaa. Siksi ne natsikortit viuhuu niin ahkeraan.
Title: Vs: 2016-01-09 Saksa: Merkel odottaa tänä vuonna miljoonaa uutta pakolaista Turk
Post by: Pöllämystynyt on 11.01.2016, 15:34:32
Quote from: Kameleontti on 11.01.2016, 12:07:01
Quote from: Pöllämystynyt on 11.01.2016, 11:08:10
Missä ovat todelliset vastavoimat tälle Saksan uudelle Hitlerille, uudelle genosidaaliselle väestönjalostajalle ja väestönsiirtäjälle? ...

Onko maailma taas yhtä kädetön saksalaisten agressiota, etnisen parantelun oppeja ja miljoonapäisten väestöjen siirtelyä vastaan kuin toisen maailmansodan kynnyksellä?

Merkelhän on tavallaan Hitlerin vastakohta. Nykyinen politiikka on lähempänä sitä samaa kuin mistä Hitlerin nousu alkoi. Talous kuralla ja enempi ja kovempaa kuralle menossa...
Jos tarkkoja ollaan, niin oikea sana on kyllä peilikuva, ja tässä yhteydessä tämä on aivan olennainen ero. Kun Merkel ja kaltaisensa katsovat peiliin ja tutkivat itseään kysyen, mikä heitä todella ajaa tällaiseen massiiviseen rodunjalostukseen, väestönkuljetuksiin, ylikansallisen imperiumin (EU) rakenteluun ja toisinajattelijoiden demonisointiin, niin peilistä tuijottaa Hitler.

Tämä ei ole mitään teoreettista psykologisointia. Merkel ja toverinsa todella näkevät ja kokevat ihan tietoisesti Hitlerin ainaisen haamun ja trauman johtavan ja jahtaavan heitä, ja he myös avoimesti ilmoittelevat aina vähän väliä, että juuri Hitlerin pelko on heidän toimiensa motiivi. Hitler tulee aina heitä vastaan, kun he edes harkitsevat kääntymistä pois monikultturistisen kansanmurhan ja poliittisesti korrektin "oikeinajattelun" tieltä. Hitler näyttää heille tien aivan järjestään, eivätkä he osaa edes harkita muita vaihtoehtoja. Vain Hitler saa heidät sivuuttamaan perustavan järjen ja terveen moraalin niin totaalisesti, että he voivat alentua väestönsiirtäjiksi ja tekemään loppujen lopuksi samaa mitä Hitler teki.

Sitä aivan ilmeistä tosiseikkaa Merkel ja toverinsa eivät kuitenkaan ymmärrä, että se taho, siis Hitler, johon he koko ajan peilaavat itseään, on tosiaan heidän oma peilikuvansa. Mikä muukaan se voi olla, johon aina itseä peilataan, kuin peilikuva? Miten nämä onkaan jätetty vaille tätä perustavaa ymmärrystä? Miksi poliittiset vastustajatkaan eivät ole nostaneet tätä ilmeistä tosiasiaa esiin, vaikka sen järkyttävyys ja vaarallisuus huutaa hälytystä taivaisiin asti?

Merkelin poliittisen henkilön ja poliittisen toiminnan kaikkein olennaisin ja motivoivin osa on Hitler. Jotenkin hän vain on saanut luvan rauhassa kuvitella jotain niin mielipuolista, kuin että sortamalla, syrjäyttämällä ja kolonisoimalla Hitlerin suosikki-ihmisiä hän olisikin Hitlerin vastakohtia, siis täysin erilainen, vaikka hän on tosiasiassa vain Hitlerin peilikuva, siis melko samanlainen, tekemässä tuhojaan ja väestönsiirtojaan vain eri ihmisryhmiä vastaan ja eri alueiden valtaamiseksi lebernsraumiksi, korottamassa vain toisia ryhmiä muiden yläpuolelle.

Merkel on uusi Hitler. Monikultturismi on uusi natsismi. Tämä välittömästi, ilmiselvästi ja yleisesti ymmärrettävä tosiseikka on tuotava esiin yhtenään, survottava Merkelin ja hänen hengenheimolaistensa naamaan, kaikissa relevanteissa yleisen valistamisen kampanjoissa. Tämä erittäin tarttuva, uskottava ja mieleenpainuva totuus voisi kaataa koko terminvääntelyyn perustuvan monikultturismin alta aikayksikön, jos siihen vain kehdattaisiin tarttua.

Jos Euroopan toisinajattelijoilla olisi ollut esimerkiksi 10 tai 20 vuotta sitten ymmärrystä ja uskallusta lähtea laajoihin natsismin- ja fasisminvastaisiin protesteihin, jotka on suoraan suunnattu monikultturistien ideologiseen motivaatioon ja perusteisiin, ei mitään mokutusta enää olisi. Tämän voiton reseptin toteuttamisen sijasta vielä kymmenenkin vuotta sitten monessa Euroopan maassa toisinajattelijoiden imagoa ovat melkein yksinoikeudella edustaneet ja turmelleet lähinnä itse itsensä natseiksi alentaneet ääliöt. Tämä kaikki oltaisiin voitu estää. Ja edelleen kaikki kauhea, mitä lähivuosina tapahtuisi mokutuksen vuoksi, voidaan estää nyt.
Title: Vs: 2016-01-09 Saksa: Merkel odottaa tänä vuonna miljoonaa uutta pakolaista Turkista
Post by: rölli2 on 11.01.2016, 15:51:48
täytyy tässä yhteydessä vain ihmetellä vihreiden ääliömäisyyttä. vouhotetaan päästörajoituksista ja rajallisista luonnonvaroista. sitten puolustetaan kehitysmaalaisten oikeutta tulla suomeen yhteen maailman kalleimmista maista kuluttamaan niitä luonnonvaroja ja lisääntymään kuin kanit. tästä asiasta vihreät eivät puhu koskaan mitään. eikä olisi arvokasta jos suomessa olisi vähän ihmisiä. ihminen on maapallon syöpä
Title: Vs: 2016-01-09 Saksa: Merkel odottaa tänä vuonna miljoonaa uutta pakolaista Turk
Post by: xor_rox on 11.01.2016, 15:56:06
Quote from: Kameleontti on 11.01.2016, 12:07:01
Merkelhän on tavallaan Hitlerin vastakohta. Nykyinen politiikka on lähempänä sitä samaa kuin mistä Hitlerin nousu alkoi. Talous kuralla ja enempi ja kovempaa kuralle menossa...

Tulkitsen tilanteen samoin, eli tässä vasta luodaan pohjaa uuden Hitlerin nousulle. Enää puuttuu se, että Saksan talous rommaa sekä se, että framille nousee vahva persoona, jolla tuskin on vaikeuksia perustella nykyisen politiikan pähkähulluutta. Sitten mennäänkin toiseen laitaan niin että heilahtaa.
Title: Vs: 2016-01-09 Saksa: Merkel odottaa tänä vuonna miljoonaa uutta pakolaista Turkista
Post by: Kemolitor on 11.01.2016, 22:10:30
Quote
Merkel: Haluamme vähentää pakolaisten määrää

Saksa haluaa vähentää pakolaisten määrää selvästi tänä vuonna, Saksan liittokansleri Angela Merkel sanoi maanantai-iltana tilaisuudessa Mainzissa uutistoimisto Reutersin mukaan.

Yksi tärkeä syy tähän on se, että maahan jo tulleet pakolaiset pitää integroida yhteiskuntaan, Merkel sanoi.

Merkelin mukaan Eurooppa on "haavoittuvainen" pakolaiskriisin suhteen, koska se ei ole saanut tilannetta vielä hallintaansa.

"Nyt yllättäen edessämme on Eurooppaan saapuvien pakolaisten haaste, ja olemme haavoittuvaisia, kuten olemme huomanneet, koska meillä ei ole vielä sellaista järjestystä, sellaista kontrollia, jollaisen haluaisimme", hän sanoi.

Saksaan on arvioitu saapuneen viime vuonna jopa 800 000 turvapaikanhakijaa. Selkeä enemmistö Välimeren yli Eurooppaan tulleista pakolaisista ja siirtolaisista on pyrkinyt Saksaan.

HS: Merkel: Haluamme vähentää pakolaisten määrää (http://www.hs.fi/ulkomaat/a1452494084090)

Kölnin tapahtumien jälkeenkö Merkel huomasi, että järjestys ja kontrolli puuttuu? Mitenkä se saksaksi sanottiinkaan: ordnung muss sein tai jotain sinnepäin.
Title: Vs: 2016-01-09 Saksa: Merkel odottaa tänä vuonna miljoonaa uutta pakolaista Turk
Post by: Kameleontti on 11.01.2016, 22:54:42
Quote from: Pöllämystynyt link=topic=109784.msg2149637#msg2149637 dat
quote author=Pöllämystynyt link=topic=109784.msg2149354#msg2149354 date=1452503290]
Missä ovat todelliset vastavoimat tälle Saksan uudelle Hitlerille, uudelle genosidaaliselle väestönjalostajalle ja väestönsiirtäjälle? ...

Onko maailma taas yhtä kädetön saksalaisten agressiota, etnisen parantelun oppeja ja miljoonapäisten väestöjen siirtelyä vastaan kuin toisen maailmansodan kynnyksellä?

Merkelhän on tavallaan Hitlerin vastakohta. Nykyinen politiikka on lähempänä sitä samaa kuin mistä Hitlerin nousu alkoi. Talous kuralla ja enempi ja kovempaa kuralle menossa...[/quote]
Jos tarkkoja ollaan, niin oikea sana on kyllä peilikuva, ja tässä yhteydessä tämä on aivan olennainen ero. Kun Merkel ja kaltaisensa katsovat peiliin ja tutkivat itseään kysyen, mikä heitä todella ajaa tällaiseen massiiviseen rodunjalostukseen, väestönkuljetuksiin, ylikansallisen imperiumin (EU) rakenteluun ja toisinajattelijoiden demonisointiin, niin peilistä tuijottaa Hitler.

Tämä ei ole mitään teoreettista psykologisointia. Merkel ja toverinsa todella näkevät ja kokevat ihan tietoisesti Hitlerin ainaisen haamun ja trauman johtavan ja jahtaavan heitä, ja he myös avoimesti ilmoittelevat aina vähän väliä, että juuri Hitlerin pelko on heidän toimiensa motiivi. Hitler tulee aina heitä vastaan, kun he edes harkitsevat kääntymistä pois monikultturistisen kansanmurhan ja poliittisesti korrektin "oikeinajattelun" tieltä. Hitler näyttää heille tien aivan järjestään, eivätkä he osaa edes harkita muita vaihtoehtoja. Vain Hitler saa heidät sivuuttamaan perustavan järjen ja terveen moraalin niin totaalisesti, että he voivat alentua väestönsiirtäjiksi ja tekemään loppujen lopuksi samaa mitä Hitler teki.

Sitä aivan ilmeistä tosiseikkaa Merkel ja toverinsa eivät kuitenkaan ymmärrä, että se taho, siis Hitler, johon he koko ajan peilaavat itseään, on tosiaan heidän oma peilikuvansa. Mikä muukaan se voi olla, johon aina itseä peilataan, kuin peilikuva? Miten nämä onkaan jätetty vaille tätä perustavaa ymmärrystä? Miksi poliittiset vastustajatkaan eivät ole nostaneet tätä ilmeistä tosiasiaa esiin, vaikka sen järkyttävyys ja vaarallisuus huutaa hälytystä taivaisiin asti?

Merkelin poliittisen henkilön ja poliittisen toiminnan kaikkein olennaisin ja motivoivin osa on Hitler. Jotenkin hän vain on saanut luvan rauhassa kuvitella jotain niin mielipuolista, kuin että sortamalla, syrjäyttämällä ja kolonisoimalla Hitlerin suosikki-ihmisiä hän olisikin Hitlerin vastakohtia, siis täysin erilainen, vaikka hän on tosiasiassa vain Hitlerin peilikuva, siis melko samanlainen, tekemässä tuhojaan ja väestönsiirtojaan vain eri ihmisryhmiä vastaan ja eri alueiden valtaamiseksi lebernsraumiksi, korottamassa vain toisia ryhmiä muiden yläpuolelle.

Merkel on uusi Hitler. Monikultturismi on uusi natsismi. Tämä välittömästi, ilmiselvästi ja yleisesti ymmärrettävä tosiseikka on tuotava esiin yhtenään, survottava Merkelin ja hänen hengenheimolaistensa naamaan, kaikissa relevanteissa yleisen valistamisen kampanjoissa. Tämä erittäin tarttuva, uskottava ja mieleenpainuva totuus voisi kaataa koko terminvääntelyyn perustuvan monikultturismin alta aikayksikön, jos siihen vain kehdattaisiin tarttua.

Jos Euroopan toisinajattelijoilla olisi ollut esimerkiksi 10 tai 20 vuotta sitten ymmärrystä ja uskallusta lähtea laajoihin natsismin- ja fasisminvastaisiin protesteihin, jotka on suoraan suunnattu monikultturistien ideologiseen motivaatioon ja perusteisiin, ei mitään mokutusta enää olisi. Tämän voiton reseptin toteuttamisen sijasta vielä kymmenenkin vuotta sitten monessa Euroopan maassa toisinajattelijoiden imagoa ovat melkein yksinoikeudella edustaneet ja turmelleet lähinnä itse itsensä natseiksi alentaneet ääliöt. Tämä kaikki oltaisiin voitu estää. Ja edelleen kaikki kauhea, mitä lähivuosina tapahtuisi mokutuksen vuoksi, voidaan estää nyt.
[/quote]
Sorry ku ipadil joudun kirjottaan ja en ihan hallitse lainauksia.

Hitlerin ajan Saksassa, Ruotsissa ja muualla jalostettiin rotua fiksummaks ja koittaen karsia ns epäkelpoja. merkelin Saksassa ja Euroopassa koitetaan väestönsiirtoja, joissa älykkyys ja viisaus tuskin kasvaa sekasorron myötä.

Onko seurakset samat sekasorron jalostamisessa vai ns puhtauden jalostamisessa? Ja en jaksa itse ajatella liikaa ns rotuoppeja mutta sekasorto ei ainakaan tuota älyllisempää sakkia, kielet jo ongelma.

eugeniikka on vieläkin voimissaan, mm yhdessä I:llä alkavassa valtiossa. Japskit ja korealaisetkin kovin tarkkoja.

Mutta Nykypolitiikka ehkä näkee vastavoiman. Jos ei niin... Kävi kuten inkkareille.

Lisätään, et tässä I-alkuisessa maassa eugeniikka on kovin voimissaan ja mutltikultille ja pakolaisille iso kiitos ei. Jostain syystä samat heimoveljet haluaa tätä nyky multikultia muualle. eli jalosta omaasi fiksuksi ja jalosta muita tyhmemmiksi.

Title: Vs: 2016-01-09 Saksa: Merkel odottaa tänä vuonna miljoonaa uutta pakolaista Turkista
Post by: kriittinen_ajattelija on 11.01.2016, 23:32:01
https://www.youtube.com/watch?v=PSPTGTpzbiI

QuoteIn this clip, a veteran analyses the contents of the book praised by Angela Merkel - "Future Dialogues - Visions 2050". The book contains a chapter dealing with terms that will be extinct in the future. One example is "migration background". According to the Chancellor, it will no longer be needed in 2050, because Germans will be so "mixed" that every single person has a migration background.
Jutun haastateltava epäilee, että Merkel itse on kirjoittanut kirjan.
Title: Vs: 2016-01-09 Saksa: Merkel odottaa tänä vuonna miljoonaa uutta pakolaista Turkista
Post by: Roope on 11.01.2016, 23:38:52
Quote from: Kemolitor on 11.01.2016, 22:10:30
Merkel: Haluamme vähentää pakolaisten määrää

Saksa haluaa vähentää pakolaisten määrää selvästi tänä vuonna, Saksan liittokansleri Angela Merkel sanoi maanantai-iltana tilaisuudessa Mainzissa uutistoimisto Reutersin mukaan.

En löydä sellaista Reutersin tai muutakaan uutista, jossa Merkelin vahvistettaisiin sanoneen näin. Luulisi löytyvän helposti, sillä olisihan tuo merkittävä uusi linjaus, jollaista voi vain toivoa esimerkiksi Suomen hallitukselta.

Sen sijaan sisäministeri Thomas de Maiziere sanoi tänään puheessaan, ettei ole mitenkään hyväksyttävää, että tiedotusvälineitä syytetään valehtelusta.
Title: Vs: 2016-01-09 Saksa: Merkel odottaa tänä vuonna miljoonaa uutta pakolaista Turkista
Post by: Kameleontti on 12.01.2016, 00:18:17
Quote from: Roope on 11.01.2016, 23:38:52
Quote from: Kemolitor on 11.01.2016, 22:10:30
Merkel: Haluamme vähentää pakolaisten määrää

Saksa haluaa vähentää pakolaisten määrää selvästi tänä vuonna, Saksan liittokansleri Angela Merkel sanoi maanantai-iltana tilaisuudessa Mainzissa uutistoimisto Reutersin mukaan.

En löydä sellaista Reutersin tai muutakaan uutista, jossa Merkelin vahvistettaisiin sanoneen näin. Luulisi löytyvän helposti, sillä olisihan tuo merkittävä uusi linjaus, jollaista voi vain toivoa esimerkiksi Suomen hallitukselta.

Sen sijaan sisäministeri Thomas de Maiziere sanoi tänään puheessaan, ettei ole mitenkään hyväksyttävää, että tiedotusvälineitä syytetään valehtelusta.

Paskaa puhuvat ja kaikki on ns teatteria. massamamutus jatkuu ja rahoitus pelaa. Media koittaa peitellä tän pomminvirityksen viimeseen asti. Unelmaa tää balkanin ruutitynnyriin verrattava juttu. Tai jos mahollista ni rakennetaan vielä isompaa pommia. Suomalaisten ongelma on liika kiltteys ja sääntöjen noudattaminen. tarvinneis taas johtajan, jotta tästä kansasta ois pistää hanttiin.
Title: Vs: 2016-01-09 Saksa: Merkel odottaa tänä vuonna miljoonaa uutta pakolaista Turkista
Post by: koli on 12.01.2016, 01:43:31
edit väärä ketju
Title: Vs: 2016-01-09 Saksa: Merkel odottaa tänä vuonna miljoonaa uutta pakolaista Turkista
Post by: Valli on 12.01.2016, 08:15:11
QuoteSaksa on vuodenvaihteen jälkeen alkanut käännyttää yhä suuremman määrän Itävallan kautta maahan pyrkivistä siirtolaisista takaisin Itävaltaan.

Ylä-Itävallan poliisin tiedottajan mukaan päivittäin käännytettyjen siirtolaisten määrä oli joulukuussa noin 60, mutta tammikuussa määrä on kasvanut yli kahteensataan. Poliisin mukaan määrä on edelleen kasvussa.

Sunnuntaina käännytettyjen määrä Itävallan-rajalla oli poliisin mukaan 260 ihmistä. Käännytysten taustalla on Saksan poliisin mukaan Dublin-säännösten johdonmukainen noudattaminen. Poliisin tiedottajan mukaan viranomaiset ovat vuodenvaihteen jälkeen järjestäytyneet rajavalvonnassa paremmin.

Suurin osa käännytetyistä on Itävallan poliisin mukaan Afganistanista, Iranista, Irakista tai Marokosta.
Osa käännytetyistä ei halua hakea turvapaikkaa Saksasta

Suurella osalla käännytetyistä ei ole päteviä henkilöasiakirjoja tai he eivät halua hakea turvapaikkaa Saksasta. Monet haluavat jatkaa matkaansa Saksan läpi kauemmas pohjoiseen, kuten Hollantiin tai Skandinaviaan, erityisesti Ruotsiin.

Aiemmin Saksa on sallinut turvapaikanhakijoiden kulkea alueensa kautta toisiin maihin, kuten Pohjoismaihin.

Jokin aika sitten Ruotsi tiukensi rajavalvontaansa Tanskan-rajallaan, minkä jälkeen Tanska aloitti rajanylittäjien pistotarkastukset Saksan-rajallaan.
Tuhansia yhä matkalla kohti Länsi-Eurooppaa

Myös Itävalta on tiukentanut rajavalvontaansa sen ja Slovenian välisellä rajalla ja ainakin toista tuhatta siirtolaista on käännytetty rajalla vuodenvaihteen jälkeen. Itävalta on siirtolaisille ja turvapaikanhakijoille tärkeä kauttakulkumaa. Maan kautta kulkee päivittäin 1 000–2 000 siirtolaista ja turvapaikanhakijaa päivittäin.

Vuoden ensimmäisten kymmenen päivän aikana Slovenian läpi on kulkenut 25 000 siirtolaista ja turvapaikanhakijaa. Slovenialaisen STA-uutistoimiston mukaan sen jälkeen, kun Unkari sulki rajansa lokakuun puolessa välissä, Slovenian kautta on kulkenut 404 000 turvapaikanhakijaa.

Talvisäästä huolimatta tuhannet tekevät yhä matkaa Balkanilla kohti Länsi-Eurooppaa, vaikka pohjoiseen pyrkivien turvapaikanhakijoiden määrä onkin pienentynyt talven aikana.

http://yle.fi/uutiset/saksa_kiristanyt_valvontaa_itavallan_rajalla__kaannytysten_maara_kasvanut/8587506
Title: Vs: 2016-01-09 Saksa: Merkel odottaa tänä vuonna miljoonaa uutta pakolaista Turkista
Post by: rapa-nuiv on 12.01.2016, 10:49:16
Quote from: Valli on 10.01.2016, 14:16:32

Hieno kartta. Kerrankin Suomi on päässyt tapahtumien ytimeen ja maailmakartalle.

(http://www.zerohedge.com/sites/default/files/images/user92183/imageroot/2016/01/AttackMap.png)

Leikinpä huvikseni ISIS-kenraalia tuon kartan kanssa.
Saksassa kun aiheutetaan yhteiskunnallista sekasortoa ja Etelä-Suomeen sivustahäirintää, saadaan vallattava maastonkohta eristettyä. Painopistealueelle on syksyn aikana marsitettu 160 000 miehen armeijaryhmä  ja paikalla jo ennestään odottaa vapauttamistaan puolisen miljoonaa myötämielistä väestöä.

(http://hommaforum.org/index.php?action=dlattach;topic=109784.0;attach=53010;image)
Title: Vs: 2016-01-09 Saksa: Merkel odottaa tänä vuonna miljoonaa uutta pakolaista Turkista
Post by: Pöllämystynyt on 12.01.2016, 16:37:56
Merkelin ja muiden nykynatsien pysäyttäminen on eräs Euroopan kohtalonkysymyksistä. Jos Merkeliä ei pian pysäytetä, on edessä vastaava täydellinen katastrofi, kuin hänen edeltäjänsä ja peilikuvansa Adolf Hitlerin kanssa. Merkel on natsi, ja hänet on natsina murskattava.
Title: Vs: 2016-01-09 Saksa: Merkel odottaa tänä vuonna miljoonaa uutta pakolaista Turkista
Post by: Kameleontti on 13.01.2016, 02:21:19
Quote from: Pöllämystynyt on 12.01.2016, 16:37:56
Merkelin ja muiden nykynatsien pysäyttäminen on eräs Euroopan kohtalonkysymyksistä. Jos Merkeliä ei pian pysäytetä, on edessä vastaava täydellinen katastrofi, kuin hänen edeltäjänsä ja peilikuvansa Adolf Hitlerin kanssa. Merkel on natsi, ja hänet on natsina murskattava.

Merkel ja kumppanit ei ole natseja vaan enempi kommunisteja ja globalisteja. Tahoja jotka loi tilanteen Aatulle. Samoin kun Venäjä ei ole Neukkula. Tätäkään eroa jotkut ei vaan suostu näkemään...

Mutta stoppi pitää saada. Tai äärivastavoima on taas Aatu2. Ja oliko Aatu ees niin paha kun taisteli vastaan sekä kommunismia että nykyrahajärjestelmää? Mut ku aatu on kaiken pahan alku ja juuri, näin on opetettu...

miten avoimien rajojen Maailma voi toimia vai oisko se tietynlainen natsismi sittenki parempi? natseille on lyöty niin iso leima ja häpeä, että sen tiimoilta järki sumenee monilla... Merkel vie tuhoon narujen vetäjiensä toimesta ja jonkinlainen aatu ois pelastus. Tai muita vaihtoehtoja?

eurooppaa ajetaan veljaorjuuteen jne kiitos pankkijärjestelmä. Vastavoima tarvitaan tai muuten ollaan kaikki vain orjia.
Title: Vs: 2016-01-09 Saksa: Merkel odottaa tänä vuonna miljoonaa uutta pakolaista Turkista
Post by: Procol Haram on 13.01.2016, 02:50:39
Kuinka monta kertaa Aatu vesivärimaalari korpraali Ypresin mustaa koiraa yrittivät harvat uljaat vielä järjissään olevat saksalaiset murhata, pääsivät kaulakiikkuun. Tossa kohtaa Saatanalla oli pirullinen huumorintaju, mulkero selvisi aina, kunnes otti Walther PPK:n täriseviin käpäliinsä, tai lensi Storchilla karkuun. Samanen vaarallinen automaattiase oli myös James Bondin ensimmäinen mielipyssy. Joo ja on se aika sikasiisti, kun sitä säämiskäkäsinein hiplaan. Äräbikevättä odottelen, silloin onkin villi länsi revisited, tai miten sen voisi peruuttaa?
https://www.youtube.com/watch?v=YRAZ0DbwcZA
Mies, kitara ja asenne. Aika raskasta settii.
Title: Vs: 2016-01-09 Saksa: Merkel odottaa tänä vuonna miljoonaa uutta pakolaista Turkista
Post by: Kameleontti on 13.01.2016, 23:45:24
Quote from: Procol Haram on 13.01.2016, 02:50:39
Kuinka monta kertaa Aatu vesivärimaalari korpraali Ypresin mustaa koiraa yrittivät harvat uljaat vielä järjissään olevat saksalaiset murhata, pääsivät kaulakiikkuun. Tossa kohtaa Saatanalla oli pirullinen huumorintaju, mulkero selvisi aina, kunnes otti Walther PPK:n täriseviin käpäliinsä, tai lensi Storchilla karkuun. Samanen vaarallinen automaattiase oli myös James Bondin ensimmäinen mielipyssy. Joo ja on se aika sikasiisti, kun sitä säämiskäkäsinein hiplaan. Äräbikevättä odottelen, silloin onkin villi länsi revisited, tai miten sen voisi peruuttaa?
https://www.youtube.com/watch?v=YRAZ0DbwcZA
Mies, kitara ja asenne. Aika raskasta settii.

Edelleen ihmettelen et miksi Aatusta tuli kaiken pahuuden ruumiillistuma. Nättiä ei aikanaan ollut mutta jos katsoo youtubessa Mies joka taisteli pankkeja vastaan... Suosittelen katsomaan sen muutaman minuutin.

Miksi natsikortit viuhuu niin tiheään, jos vastustaa ns virallista totuutta. Stalin ja muut ei saa ollenkaan samaa huomiota. Miksi vain natsit ja Aatu? Joku syy siihen on.
Title: Vs: 2016-01-09 Saksa: Merkel odottaa tänä vuonna miljoonaa uutta pakolaista Turk
Post by: akez on 17.01.2016, 20:49:20
Merkel näyttää sitten saavan enemmän matuja kuin koskaan osasi toivoakaan. Tasaisen vauhdin taulukolla 1,2 miljoonaa olisi jo rikkoutumassa tänä vuonna.

QuoteTurvapaikanhakijavirta ei katkea

Junge Freiheit 15.1.2016 juttu saksaksi (https://jungefreiheit.de/politik/deutschland/2016/asylwelle-reisst-nicht-ab/)

Tämän vuoden alusta lähtien on Saksassa rekisteröity 51.395 turvapaikanhakijaa. Asiasta kertoi Bild-lehti viitaten Saksan maahanmuuttoviraston Easy-tietokannan lukuihin. Jos luvut tulevat säilymään tällä tasolla, niin tämä tarkoittaisi vuoden 2016 aikana yhteensä vähintään 1,2 miljoonaa uutta turvapaikanhakijaa. Tämän lisäksi saapuisi vielä vaikeasti arvioitavissa oleva määrä maahanmuuttajia, jotka tulisivat turvapaikanhakijoiden perheenyhdistämien kautta Saksaan.

Vertailun vuoksi aiemman ennätysvuoden 2015 tammikuussa haki Saksasta turvapaikkaa 25.042 henkilöä. Heistä 21.679 oli ensimmäisen hakemuksen jättäneitä. Tämä tarkoittaa 73% kasvua edellisvuoden vastaavaan kuukauteen verrattuna. Koko vuoden 2015 aikana Easy-järjestelmään rekisteröitiin noin 1,1 miljoonaa turvapaikanhakijaa.

Näiden joukossa voi olla kaksoisrekisteröintejä. Toisaalta Saksaan on syyskuusta lähtien saapunut tuntematon määrä rekisteröimättömiä pakolaisia.
Title: Vs: 2016-01-09 Saksa: Merkel odottaa tänä vuonna miljoonaa uutta pakolaista Turk
Post by: niemi2 on 17.01.2016, 20:57:16
Quote from: akez on 17.01.2016, 20:49:20
Merkel näyttää sitten saavan enemmän matuja kuin koskaan osasi toivoakaan. Tasaisen vauhdin taulukolla 1,2 miljoonaa olisi jo rikkoutumassa tänä vuonna.

QuoteTurvapaikanhakijavirta ei katkea

Junge Freiheit 15.1.2016 juttu saksaksi (https://jungefreiheit.de/politik/deutschland/2016/asylwelle-reisst-nicht-ab/)

Tämän vuoden alusta lähtien on Saksassa rekisteröity 51.395 turvapaikanhakijaa. Asiasta kertoi Bild-lehti viitaten Saksan maahanmuuttoviraston Easy-tietokannan lukuihin. Jos luvut tulevat säilymään tällä tasolla, niin tämä tarkoittaisi vuoden 2016 aikana yhteensä vähintään 1,2 miljoonaa uutta turvapaikanhakijaa. Tämän lisäksi saapuisi vielä vaikeasti arvioitavissa oleva määrä maahanmuuttajia, jotka tulisivat turvapaikanhakijoiden perheenyhdistämien kautta Saksaan.

Vertailun vuoksi aiemman ennätysvuoden 2015 tammikuussa haki Saksasta turvapaikkaa 25.042 henkilöä. Heistä 21.679 oli ensimmäisen hakemuksen jättäneitä. Tämä tarkoittaa 73% kasvua edellisvuoden vastaavaan kuukauteen verrattuna. Koko vuoden 2015 aikana Easy-järjestelmään rekisteröitiin noin 1,1 miljoonaa turvapaikanhakijaa.

Näiden joukossa voi olla kaksoisrekisteröintejä. Toisaalta Saksaan on syyskuusta lähtien saapunut tuntematon määrä rekisteröimättömiä pakolaisia.

Nyt on vielä hiljaisin ajankohta ja lukemat näyttävät jo hurjilta.

Merkelin, Sipilän ja Ruotsin tervetulotoivotukset on kuultu ja nyt väkeä sitten tulee.

SPR on tehnyt osaltaan markkinointia puskaradion kautta, että naiset antavat jokaiselle tulijalle ja sossu antaa rahaa.
Title: Vs: 2016-01-09 Saksa: Merkel odottaa tänä vuonna miljoonaa uutta pakolaista Turkista
Post by: Kela_Platinum on 17.01.2016, 21:00:28
Luin aiemmin tänään että Saksassa CDU:n sisällä oltaisiin antamassa Merkelille 2vk aikaa saada jokin "EU ratkaisu", tai muuten Merkel saa mennä ja tilalle tulisi joku muu ja Saksa ottaisi rajat hallintaansa. Kuten totesin toisessa viestissä, tämä tulee tapahtumaan tavalla tai toisella ennen pitkään, todennäköisesti tänä keväänä tai kesänä. On mielenkiintoista katsella kun meidän poliitikot kiemurtelevat, kun ovat möläyttäneet että rajoja ei voi laittaa kiinni, mutta sitten ne laitetaankin jossain muualla  ;D
Title: Vs: 2016-01-09 Saksa: Merkel odottaa tänä vuonna miljoonaa uutta pakolaista Turkista
Post by: Parzival on 17.01.2016, 21:04:13
Mihinkäs tämä virta katkeasi. Väkeä lappaa nyt Marokkoa, Bangladeshia, ja Pakistania myöten. Ei nämä tulijat lopu. Ja mitä useampi pääsee perille sitä enemmän alkaa porukkaa tehdä lähtöä, koska tieto kotimaahan kulkee nopeasti.  Niin ja nämähän eivät poistu minnekään vaikka hakemus hylättäisiin.

Tulee todella mielenkiintoinen kevät ja kesä 2016. Saksa menee jonkinlaiseen kaaokseen viimeistään kesällä. Kiitos Merkelin joka ei suostu muuttamaan politiikkaansa. Luulen, että hieman isompia levottomuuksia tullaan näkemään sitten kun rajoja on pakko panna kiinni. Eurooppaan houkutellut massat taitavat ainakin muutaman raja-aidan puskea nurin. Saa nähdä kuinka levottomaksi  menee.
Title: Vs: 2016-01-09 Saksa: Merkel odottaa tänä vuonna miljoonaa uutta pakolaista Turkista
Post by: pimf on 17.01.2016, 21:13:56
Taitaa tämän mummeron ennustukset sittenkin käydä toteen:
http://www.news.com.au/lifestyle/real-life/news-life/heres-what-blind-prophet-baba-vanga-predicted-for-2016-and-beyond-its-not-good/news-story/6adaca964c9bde14e21103ee7d4fbc1d
Title: Vs: 2016-01-09 Saksa: Merkel odottaa tänä vuonna miljoonaa uutta pakolaista Turkista
Post by: Haplotaxida on 17.01.2016, 21:31:51
Quote from: Parzival on 17.01.2016, 21:04:13
Mihinkäs tämä virta katkeasi. Väkeä lappaa nyt Marokkoa, Bangladeshia, ja Pakistania myöten. Ei nämä tulijat lopu. Ja mitä useampi pääsee perille sitä enemmän alkaa porukkaa tehdä lähtöä, koska tieto kotimaahan kulkee nopeasti.  Niin ja nämähän eivät poistu minnekään vaikka hakemus hylättäisiin.

Refugees Welcome - henki on kyllä äärimmäisen vastuutonta kaikkia ja kaikkea kohtaan, myös pakolaisia ja siirtolaisia kohtaan. Lähtevät joukoittain liikkeelle näiden toivotuksien rohkaisemanakin kaukaisistakin maista, vain havaitakseen lopulta sen, ettei täällä olekaan tulevaisuutta heille kaikille.

Kyllähän tästä jotkut rikastuvat. Häviäjiä on paljon enemmän.
Title: Vs: 2016-01-09 Saksa: Merkel odottaa miljoonaa uutta pakolaista Turkista
Post by: Maastamuuttaja on 17.01.2016, 21:47:32
Mielenkiintoista tässä muuttotouhussa on ollut, että yksikään taho ei ole pystynyt tai halunnut kertoa, missä se saapujien hyväksyttävä yläraja kulkee.

Itse olisin valmis hyväksymään yhden Suomen tarpeisiin soveltuvan ydinaseen kehittelijän, kaksi balettitanssijatarta ja pari kolme toisinajattelijaa Kiinasta vuosittain.
Title: Vs: 2016-01-09 Saksa: Merkel odottaa tänä vuonna miljoonaa uutta pakolaista Turkista
Post by: törö on 17.01.2016, 22:15:24
Quote from: pimf on 17.01.2016, 21:13:56
Taitaa tämän mummeron ennustukset sittenkin käydä toteen:
http://www.news.com.au/lifestyle/real-life/news-life/heres-what-blind-prophet-baba-vanga-predicted-for-2016-and-beyond-its-not-good/news-story/6adaca964c9bde14e21103ee7d4fbc1d

Jos tuolle linjalle lähdetään niin seuraava maailmansota syttyy kun al-Assad murhataan tässä lähiaikoina ja siinä kuolee jotain kymmenesosa ihmiskunnasta.

Ymmärtääkseni tämä on Edgar Caycen ennustuksia, mutta luin siitä jostain Raamattu-huuhaablogista, johon oli kasattu ennustusten palasia sieltä ja täältä, että Raamatun profetiat saataisiin natsaamaan arabikevään kanssa.

Kumminkin al-Assadin murha on semmoinen temppu, että Syyrian viholliset voivat tehdä sen nyt kun venäläiset ovat tulleet apuun ja se ei johtaisi ainakaan mihinkään mukavaan tulokseen.

Edit: Tuo on ainakin osunut hyvin kohdalleen:

Quote"...As is understood by many, in the earth manifestation and the cycle of time much repeats itself ...

There are still influences indicated in the lives of groups banded as nations, banded as peoples, still influenced by those happenings.

What then, ye ask, is the influence that makes for this great change that may be expected?

The powers of light and darkness, as then, as sixteen hundred (1600) years before. As in those periods, so today – we find nation against nation; the powers of death, destruction, the wrecking of that which has been and is held near and dear to the hearts of those who have through one form or another set ideals.

These are not to be questioned, in that as may be a helpful force; but what is coming to pass? And how may ye as individuals help? ...

Strifes will arise through the period. Watch for them near Davis Strait in the attempts there for the keeping of the life line to a land open. Watch for them in Libya and in Egypt, in Ankara and in Syria, through the straits about those areas above Australia, in the Indian Ocean and the Persian Gulf." Edgar Cayce reading (3976-26) April 28, 1941

http://www.edgarcayce.org/are/ancient_mysteries.aspx?id=1915 (http://www.edgarcayce.org/are/ancient_mysteries.aspx?id=1915)
Title: Vs: 2016-01-09 Saksa: Merkel odottaa miljoonaa uutta pakolaista Turkista
Post by: Kameleontti on 17.01.2016, 22:39:39
Quote from: Maastamuuttaja on 17.01.2016, 21:47:32
Mielenkiintoista tässä muuttotouhussa on ollut, että yksikään taho ei ole pystynyt tai halunnut kertoa, missä se saapujien hyväksyttävä yläraja kulkee.

Niinpä. Järki sanoo, että yläraja on. Mutta jos tarkoitus on vain sekasorto ja väestön harvennus sotimalla niin menee agendan mukaan. Eurooppalaiset naiset toki synnytysolentoina alttarilla, joten ekana harvenee eurooppalaiset.

Varsinkin, kun EU:n armeija perusteilla ja eurooppalaisia miehiä voidaan alkaa kohta lähettää sotimaan niihin maihin, joista tänne tulee sotakuntoista siittäjää.

Kuten aiemminkin totesin niin kohta alkaa ateistikin rukoilla...
Title: Vs: 2016-01-09 Saksa: Merkel odottaa tänä vuonna miljoonaa uutta pakolaista Turkista
Post by: Valli on 19.01.2016, 08:16:44
Ainakin Merkelin paineet kasvavat kun kannatus putoaa.

QuoteMerkelin unioni on tällä menolla pian vapaassa pudotuksessa. Tuoreen mittauksen mukaan kannatus on enää 32,5%. Vaihtoehtopuolue saisi 12.5%.

https://twitter.com/perttironkko/status/689192474808561676
Title: Vs: 2016-01-09 Saksa: Merkel odottaa tänä vuonna miljoonaa uutta pakolaista Turkista
Post by: Valli on 23.01.2016, 13:44:06
Saksassa mennään kanssa aivan höyryillä. Saa nähdä koska koko korttitalo sortuu.

QuotePolice 'can't keep up border controls': union

Police union GdP warned on Friday that overstretched federal officers can't keep up controls on Germany's southern borders indefinitely.

"We can manage it for about three weeks, but we don't have enough personnel strength to last longer," deputy head of the GdP union Jörg Radek told the Neue Osnabrücker Zeitung (NOZ) newspaper.

Radek was responding to comments from Interior Minister Thomas de Maizière, who said on Wednesday that the government would continue to the extend border controls past a February deadline.

"I foresee no time when we'll be able to end [border controls]," de Maizière had told broadcaster MDR.

Two thousand federal police officers have been carrying out spot checks of people entering Germany via the Austrian border since September 2015.

The measure was rushed in in hopes of slowing the number of refugees from the Middle East and North Africa arriving in Germany via Austria.

But the end of controls has already been pushed back several times by the federal government since their introduction, and Radek says the border work is taking its toll on his colleagues.

"We've already piled up two million hours of overtime, that's the equivalent of 1,100 officers," Radek said.

And there's little to show for all that work, as the controls have failed to significantly reduce the number of arrivals - with the total for 2015 tallied at 1.1 million by the authorities.

Meanwhile, officers securing the border are no longer available to fulfil their other tasks, including securing airports, train stations and football games.

The government is recruiting 3,000 new officers for the federal police over the coming three years, but it will be a long time before they can be deployed.

http://www.thelocal.de/20160122/police-cant-keep-up-border-controls-union
Title: 2016-01-31 Merkel: EU pystyy ottamaan vastaan miljoona syyrialaista
Post by: akez on 31.01.2016, 12:48:01
Saksalaislehden jutun perusteella voi havaita Merkelin soittavan edelleen samaa vanhaa levyä.

QuoteMerkel: EU pystyy ottamaan vastaan miljoona syyrialaista

Liittokansleri Angela Merkel vaatii EU:ta ottamaan vastaan miljoona syyrialaista. "Mantereesta ei jää hyvää kuvaa", jos EU ei kykene tähän. Kun Syyrian ja Irakin sota on loppunut, niin näille ihmisille pitää sanoa, että heidän tulee palata takaisin.

Deutsche Wirtschafts Nachrichten 31.1.2016 juttu saksaksi (http://deutsche-wirtschafts-nachrichten.de/2016/01/31/merkel-die-eu-kann-eine-million-syrer-aufnehmen/)

(http://deutsche-wirtschafts-nachrichten.de/wp-content/uploads/2016/01/DWN-Merkel-Fl%C3%BCchtlinge-5-e1454200684677-600x390.jpg)
CDU-puheenjohtaja Angela Merkel lauantaina Neubrandenburgissa. (Foto: dpa)

Liittokansleri Angela Merkel vaatii, että EU:n tulee auttaa edelleen pakolaisia. "En voi ymmärtää sitä, että 500 miljoonan asukkaan EU ei voi ottaa vastaan miljoonaa syyrialaista. Se ei anna hyvää kuvaa mantereestamme", sanoi Merkel lauantaina eräässä CDU:n tilaisuudessa Neubrandenburgissa. Kokousrakennuksen edessä protestoitiin lauantaina äänekkäästi Merkeliä vastaan (video artikkelin alussa).

Merkel on vaatinut EU-partnereiltaan päättäväisiä ponnisteluja pakolaiskriisin johdosta. "Sillä määriä on edelleen laskettava ja ne eivät saa nousta uudelleen, etenkään keväällä", sanoi Merkel. Merkel kehotti syyrialaisia ja irakilaisia pakolaisia palaamaan takaisin kotiseuduilleen, kun taistelut heidän kotimaissaan ovat päättyneet. Suurin osa viime vuonna Saksaan tulleista pakolaisista sai vain tilapäisen suojelustatuksen.

Kaikilla EU-mailla on yhteinen intressi suojata paremmin EU-ulkorajaa, sanoi Merkel. Tämä on välttämätöntä jo turvallisuussyistä. Hän oli hieman pettynyt nykyiseen EU-yhteistyöhön, jolle ei kuitenkaan ole mitään muita vaihtoehtoja, totesi Merkel. Sillä passivapaan Schengen-alueen epäonnistuminen ja kansallisten rajojen sulkeminen vaikuttaisi negatiivisesti kaikkiin EU-maihin. Hän ymmärtää kyllä, että Itä-Euroopan maat eivät voi pakolaiskriisissä kantaa yhtä suurta taakkaa, kuin Saksa. Kuitenkin jos jokin EU-maa ei halua ottaa vastaan yhtään muslimia, niin se on vastoin yhteisiä arvokäsityksiä.

Pakolaiskysymyksessä Merkel on tällä hetkellä täysin eristyksissä EU:ssa: Itä-eurooppalaiset kieltäytyvät jyrkästi ottamasta vastaan pakolaisia ja maahanmuuttajia. Ruotsi, Suomi ja viimeksi Itävalta ovat tilkinneet rajansa ja ne suunnittelevat massakarkotuksia.

Merkelin suurin ongelma: Jopa EU myöntää nykyisin, että 60% EU:hun saapuvista henkilöistä ei ole sotapakolaisia.

Merkel haluaa jatkossa, että kaikista myös Saksassa ilmenevistä ongelmista puhutaan avoimesti. "Mitään ei saa lakaista maton alle." Kölnin "tuhoisat" tapahtumat tulee ymmärtää herätyksenä sen tutkimiseksi, missä asioissa oikeusvaltion pitää toimia toisin.

Merkel sanoi, että Saksa antaa suurimmalle osalle pakolaisista vain tilapäistä suojelua. Tätä tulee korostaa painokkaammin kaikkien integraatioponnistelujen ja aputoimien yhteydessä. "Me odotamme, että rauhan palatessa takaisin Syyriaan ja kun IS on voitettu Irakissa, niin te palaatte takaisin kotimaihinne se tieto mukananne, jonka olette omaksuneet täällä meidän luonamme", sanoi Merkel.

Tämän sanoman selkiyttämiseksi on hyvin tärkeää kiihdyttää karkotuksia ja laajentaa turvallisten alkuperämaiden listaa. Ihmisten on käsitettävä: "Kielteinen päätös on kielteinen päätös, myönteinen päätös on myönteinen päätös". Hän on puhunut Marokon kuninkaan kanssa ja Marokko on ilmoittanut olevansa valmis ottamaan maanmiehensä takaisin. Saksa voi antaa suojaa todellisessa suojeluntarpeessa oleville vain silloin, jos se on johdonmukainen näissä kysymyksissä.
Lihavoinnit mun.

On raportoitu, että Lähi-Itään kansainvälisen avun turvin pystytetyt pakolaisleirit ovat nykyään tyhjillään, koska kaikki ovat lähteneet Eurooppaan. Näppärä toimittaja kysyisi siis ensimmäiseksi Merkeliltä, miksi miljoona syyrialaista lisää pitäisi kuljettaa Eurooppaan odottamaan sotien loppumista? Miksei voi odottaa noilla valmiilla leireillä? Asia synnyttää myös useita mielenkiintoisia kysymyksiä logistiikan, turvallisuuden ja kustannusten suhteen.
Title: Vs: 2016-01-09 Saksa: Merkel odottaa tänä vuonna miljoonaa uutta pakolaista Turkista
Post by: nevahood on 01.02.2016, 17:17:23
Ylen teksti-tv:ssä sanotaan, että vuosina 2016-2017 Saksalle tulee arviolta 50 miljardin lasku matujen majoituksesta, ruuasta, integraatio- ja kielikursseista. Vähän tarvitsevat pikavippiä. Arvio perustuu siihen, että tänä vuonna tulee 1,5 miljoonaa ja ensi vuonna 2,2 miljoonaa.

Saattaa tulla merkeleellisenä yllätyksenä, mutta ei taida kulut loppua ensi vuoden jälkeen. Ehkä jo vuonna 2018 saapuu yli kolme miljoonaa? (Oma arvio, ei siis kyseisestä uutisesta tuo luku).

Ps. Tuo summa on muuten lähes koko Suomen valtion vuosibudjetti.
Title: Vs: 2016-01-31 Merkel: EU pystyy ottamaan vastaan miljoona syyrialaista
Post by: SmallFish on 01.02.2016, 17:19:47
"Mantereesta ei jää hyvää kuvaa."  :facepalm:
Title: Vs: 2016-01-09 Saksa: Merkel odottaa tänä vuonna miljoonaa uutta pakolaista Turkista
Post by: kilohauli on 01.02.2016, 17:30:24
Hyvää kuvaa mantereesta... Vainni, kauankos tuon pissiskanslerin pesti vielä jatkuu, jos sitten tilalle tulisi jotain, edes vähän Bismarckimpaa johtamaan tuon tätin (sic) jättämiä raunioita.

Millainen muuten on sinun kuvasi Afrikan mantereesta, sillä kuvallasi ilmeisesti onkin jotain paskan merkitystä jonkin kannalta, vielä kun tietäisi minkä.
Title: Vs: 2016-01-09 Saksa: Merkel odottaa tänä vuonna miljoonaa uutta pakolaista Turkista
Post by: Faidros. on 09.02.2016, 10:08:59
Turkki kiristi EU:ta Pakolaistulvalla, dokumentti asiasta on vuodettu julki.
www.ts.fi/uutiset/ulkomaat/847012/Vuodettu+dokumentti+Turkki+uhkasi+EUta+rajojen+avaamisella
Presidentti Erdokan kiristi rahaa ja väitti ettei Turkki enää edes halua EU:n jäseneksi.

Noh, oli oikeassa, kaikki kai kohta haluaa eroon EU:sta.
Title: Vs: 2016-01-09 Saksa: Merkel odottaa tänä vuonna miljoonaa uutta pakolaista Turkista
Post by: niemi2 on 09.02.2016, 11:04:42
Quote from: Valli on 19.01.2016, 08:16:44
Ainakin Merkelin paineet kasvavat kun kannatus putoaa.

QuoteMerkelin unioni on tällä menolla pian vapaassa pudotuksessa. Tuoreen mittauksen mukaan kannatus on enää 32,5%. Vaihtoehtopuolue saisi 12.5%.

https://twitter.com/perttironkko/status/689192474808561676

Tämä siis kaikesta demonisoinnista huolimatta. AFP:n demonisointi on jotain aivan käsittämätöntä eikä uutisten totuudenmukaisuudella ole paljoa painoarvoa. Päinvastoin mitä ylilyövämpää uutisointi on, niin sitä enemmän muutkin innostuvat.

Ero olisi tätäkin suurempi jos Merkein diktatuuria ei arvosteltaisi myös omien keskuudessa. Luodaan kuva, että Merkelin diktatuuri kykenisi itsekritiikkiin ja vaihtoehtoista politiikkaa olisi luvassa perinteisten valtapuolueiden sisältä.

Saksa repeää pian, tunnelma on käsinkosketeltavaa, aivan kuin Berliinin muurin murtumisen aikoihin. Liittokanslerin viraston sähköpostilaatikko ilmeisen täynnä Merkelin eroa vaativia puheenvuoroja. Ihmiset pysyvät kohtuu rauhallisina kun annetaan hieman siimaa ja toivon pilkahdusta, että asiat muuttuisivat, vaikka ne eivät muutukaan vrt. Sauli Niinistön puhe.

Mikä tahansa Merkelin eroa vaativa mielenosoitus voi nousta saksalaisten enemmistön mielipiteen ukkosenjohdattimeksi ja siksi Merkel lähettää valtavasti poliisivoimaa näihin. Rauhallisia mielenosoitajia provosoidaan ja äärivasemmistolla lähes vapaat kädet provosointiin, jotta Merkelin eroa vaativat mielenosoitukset saadaan leimattua.
Title: Vs: 2016-01-09 Saksa: Merkel odottaa tänä vuonna miljoonaa uutta pakolaista Turkista
Post by: Kapseli on 09.02.2016, 11:15:45
Quote from: Faidros. on 09.02.2016, 10:08:59
Turkki kiristi EU:ta Pakolaistulvalla, dokumentti asiasta on vuodettu julki.
www.ts.fi/uutiset/ulkomaat/847012/Vuodettu+dokumentti+Turkki+uhkasi+EUta+rajojen+avaamisella
Presidentti Erdokan kiristi rahaa ja väitti ettei Turkki enää edes halua EU:n jäseneksi.

Noh, oli oikeassa, kaikki kai kohta haluaa eroon EU:sta.
Turkki ei tule koskaan olemaan tarpeeksi salonkikelpoinen Euroopan unionin jäseneksi. Toisaalta kuka haluaisikaan, koska EU on nykyisin synonyymi perässä vedettävälle, hyväuskoiselle idiootille.

Minun puolestani koko EU voisi romahtaa. Samalla romahtaisi koko siirtolaisuusbisnes, sillä yksikään maa ei voisi enää toivoa maksattavansa omaa sädekehäänsä muilla. Jos Merkel tietäisi, että kaikki ne miljoonat turvikset tulisivat omaan laskuun niin Saksa laittaisi rajat kiinni heti. Merkel hamuaa Äiti Teresan statusta sillä odotuksella, että vähintään puolet saisi työnnettyä taakanjakomekanismin avulla pohjoismaiden riesaksi. Kaikki muistavat lopulta, että Saksa otti miljoona pakolaista; ei sitä, että muut elättivät siitä puolet.

EU on enää älyttömän teippivirityksen varassa. EU:n voi purkaa vain ne, ketkä ovat enää niitä ainoita, jotka haluavat uppiniskaisesti EU:n säilyttää. Euroopan kansat voivat toki EU:n romauttaa. Mutta se vaatii jo vallankumousta.
Title: Vs: 2016-01-09 Saksa: Merkel odottaa tänä vuonna miljoonaa uutta pakolaista Turkista
Post by: Gunnar Hymén on 09.02.2016, 13:21:01
Alepposta pakenemassa noin 70000 Venäjän pommitusten vuoksi, kaikki menossa Turkkiin, rajalla käy kuhina. kuviin saatu taas tietty kaikki lapset ja vanhukset

http://blogs.afp.com/correspondent/?post%2Fwaiting-for-the-gate-to-open

Alepposta odotetaan JOPA 600000 ihmistä Turkkiin, sitten napsahtaakin komiasta 3miljoonaa rikki ja matuvyöry keskieurooppaan ja pohjoismaihin voi alkaa. Erdogan ja Merkel poistuvat voittajina, tavalla tai toisella
Title: Vs: 2016-01-09 Saksa: Merkel odottaa tänä vuonna miljoonaa uutta pakolaista Turkista
Post by: Skeptikko on 09.02.2016, 13:23:48
Quote from: beehoo on 09.02.2016, 13:21:01
Alepposta pakenemassa noin 70000 Venäjän pommitusten vuoksi, kaikki menossa Turkkiin, rajalla käy kuhina. kuviin saatu taas tietty kaikki lapset ja vanhukset

Ei muuta kuin telttoja, ruokaa ja vettä sinne. Odotelkoon siellä rajan tuntumassa taistelujensa laantumista kotiensa liepeillä.

Title: Vs: 2016-01-09 Saksa: Merkel odottaa tänä vuonna miljoonaa uutta pakolaista
Post by: Ajattelija2008 on 09.02.2016, 13:38:45
Näköjään Saksan työnantajaliitto on sanonut Merkelille, että haluavat vielä miljoona lisää laitonta halpatyövoimaa.