http://www.hs.fi/sunnuntai/a1451448414990
Näin maahanmuuttajat keskustelevat somessa Suomesta ja suomalaisista
Kohuhan siitä syntyi, kun Aalto-yliopistossa opiskeleva nuori singaporelaisnainen Wen Wei sivalsi Suomea englanninkielisessä blogikirjoituksessaan "Suomi ei ole kunnianhimoisia varten".
"Suomi on hyvä maa katsella lehtien zenimäistä tippumista syksyllä. Sen sijaan kunnianhimoisen nuoren ei kannata tuhlata aikaansa täällä", hän kirjoitti lokakuussa 2015.
Wen Wein mukaan Suomessa vallitsee täydellinen tasapaino työn ja yksityiselämän välillä. Täällä on hyvä ottaa iisisti. Suomalainen tasa-arvo ei kuitenkaan johda siihen, että menestyisi omilla ansioillaan. Se johtaa keskinkertaisuuteen. Suomalaiset pelkäävät sekä epäonnistua että onnistua, koska haluavat tehdä kaiken oikein.
"Olen varma, että taistelu Suomen muuttamiseksi on ajan ja nuoruuden hukkaa. Jos jäisin Suomeen, viiden vuoden sisällä minua odottaisi yhtiön kuihtuminen tai osa-aikatyöttömyys", kirjoitti Wen Wei, jolla on oma sosiaalisen median yritys.
Ulkomaalainen pysyy Wen Wein mukaan Suomessa aina toisen luokan kansalaisena, sillä suomalaista pelottaa, että joku äänekkäämpi, pystyvämpi ja menestyksennälkäisempi vie hänen paikkansa.
Varmuuden vuoksi Wen Wei painotti, ettei vihaa Suomea. Hänellä on suomalainen poikaystävä. Hän kertoo olevansa kiitollinen mahdollisuudesta opiskella täällä. Valmistuttuaan hänen suuntansa on silti selvä: "Palaan Singaporeen."
Wen Wein englanninkielinen blogi kuumensi mamusomen. Blogi keräsi parisataa kommenttia, sitä jaettiin yli 3 000 kertaa, ja siitä keskusteltiin vilkkaasti esimerkiksi Facebookin Foreigners and Finns in Finland -ryhmässä.
Vastauksissa monet maahanmuuttajat tyrmäsivät Wen Wein.
"Hah, hyviä pointteja, mutta liian kovia väitteitä lyhyen aikaa täällä asuneelta opiskelijalta. Onko yhtään maata, jossa vuoden asunut ulkomaalainen saisi muutoksia aikaan?" kysyi Suomessa asuva korealainen.
"Olen väsynyt siihen, että ihmiset, jotka hyötyvät suomalaisesta järjestelmästä, haukkuvat sitä", puuskahti afrikkalaisnainen. "Suomi jos mikä on esimerkki ihannemaasta. Suomalaisilta on vienyt satoja vuosia rakentaa tätä maata, eivätkä he hyväksy sitä, että kourallinen kiittämättömiä ulkomaalaisia rikkoo sen."
"Jos on juuri hypännyt laivasta ja erittää tuoreen maahanmuuttajan hajua, on itse ansaittava kunnioituksensa. Sama pätee kaikkiin maihin kaikkialla maan päällä", sanoi englanninkielisen foorumin keskustelija.
Mutta monet jakoivat Wen Wein kokemuksen. He kertoivat vaikeuksistaan menestyä Suomessa maahanmuuttajana.
"Yritin kahdeksan vuotta turhaan saada arvostusta Suomessa. Opin monia uusia taitoja ja teknologioita, jopa suomen kielen, mutta tulos oli aina sama. Muutin pois vuosi sitten, ja nyt teen uraa, jota en olisi pystynyt tekemään Suomessa kymmeneen vuoteen", kirjoitti intialainen insinööri.
"Elämäni ulkomaalaisena Suomessa on pullollaan muukalaiskammoa ja rasismia, maalaiskulttuuria, masennusta, alkoholismia, epärehellisyyttä ulkomaalaisia kohtaan. Täällä on superkommunistinen elämäntyyli. Olen tutkinto-opiskelija ja pyrin jättämään Suomen taakseni puolessa vuodessa. Suomessa pitäisi osata olla kiitollinen elämän alkeellisimmistakin asioista. Täällä ei ole inspiraatiota, kehitystä, jännitystä, motivaatiota, integraatiota eikä kommunikaatiota. Tylsyyden kierteestä pääsee vain muuttamalla muualle", lateli yksi nimimerkki.
"Työpaikkailmoitusten kielitaitovaatimus tarkoittaa vain, että tarkoituksena on palkata suomalainen ja heillä on pätevä syy olla ottamatta sinua. Ulkomaalaisena älä odotakaan saavasi työtä, ellei se ole valintamyymälässä, bussikuskina tai terveydenhuollossa, jos sinulla on sellainen koulutus", kirjoitti toinen.
"Voinko näyttää passini Suomen poliisille?"
Yksi teema ylitti syksyllä 2015 kaikki muut teemat, kaiken kielisillä foorumeilla: Suomeen saapuvat turvapaikanhakijat.
"Rajat kiinni", vaatii yhden ketjun kommentoija. Nyt ei kuitenkaan olla Hommaforumilla, vaan Facebookin arabiankielisessä Suomi arabiksi -ryhmässä. Äänessä on Suomessa asuva irakilaisnainen.
Eivät kaikki Suomessa asuvat maahanmuuttajat ole avointen rajojen kannattajia, vaikka esimerkiksi irakilaiset tuntevat solidaarisuutta tänne pyrkiviä maanmiehiäään kohtaan.
"Maahanmuuttokriisi on tärkeä syy siihen, että Suomen tilanne on käynyt huonommaksi. Jos on kerran talousongelmia, miksi rajat ovat auki, miksi annatte oleskelulupia?" kyselee arabimies.
Toinen puolustelee jopa rasisteja: "Suomalaiset eivät ole rasisteja. Jos löytyy rasisti, se ei tarkoita, että hän on huono ihminen, hän vain pelkää Suomen tulevaisuuden puolesta."
Suomi arabiksi ja Arabi yhteisö Suomessa ovat isoja Facebook-ryhmiä, joissa on sekä täällä pitempään asuneita että turvapaikanhakijoita. Verkosta löytyy myös turvapaikanhakijoiksi aikoville suunnattuja ryhmiä. Yhden ryhmän profiilikuvassa on kansallispukuisia suomalaisia, toisessa Suurkirkko ja kolmannessa maripaitaan pukeutunut blondi.
Turvapaikanhakijat ja sellaisiksi aikovat kyselevät neuvoja täällä jo pitempään olleilta: "Olen Irakin armeijassa, haluan Eurooppaan ja saada oleskeluluvan. Kuka auttaa?"
"Voinko näyttää passini Suomen poliisille?"
"Voinko muuttaa vastaanottokeskuksesta Kajaanista Helsinkiin?"
"Miten kääritään sätkä?"
"Mitä tämä on?" (Kuvassa on ruusukaali.)
Yksi arabimies pitää Facebookissa suomen kielen kurssia.
Joku jakaa lumikuvia: "Ulkonaliikkumiskielto!"
Keskelle arabiankielistä keskustelua pomppaa kaksi supisuomalaista "maahanmuuttokriitikkoa", jotka kertovat arabiaksi, etteivät turvapaikanhakijat ole tervetulleita Suomeen.
Suomi arabiksi -ryhmässä repeää riemu Irakiin palaavista turvapaikanhakijoista, jotka ovat kertoneet syyksi äidin sairastumisen.
"Samaa veruketta käytetään Irakissa, kun halutaan välttää armeija."
"Onneksi eivät sentään sano, että lähtevät huonon ruuan takia."
Erittäin suosittu on irakilaisen tv-kanavan sketsivideo, jossa näyttelijä esittää Suomeen saapunutta turvapaikanhakijaa. Mies kehuskelee, että irakilaisuroot ovat suomalaisten tyttöjen mielestä kuumaa kamaa.
Loput linkistä, juttu on pitkä kuin nälkävuodet.
Hyysäri voisi vaihtaa nimensä. Lehdellä alkaa olla aika vähän tekemistä Helsingin kanssa ja kohta suunnilleen kaikissa Suomeen liittyvissä jutuissa asioita katsotaan lähinnä ulkomaalaisten näkökulmasta.
En ihmettele, että on ongelmia levikin kanssa.
QuoteVarmuuden vuoksi Wen Wei painotti, ettei vihaa Suomea. Hänellä on suomalainen poikaystävä. Hän kertoo olevansa kiitollinen mahdollisuudesta opiskella täällä. Valmistuttuaan hänen suuntansa on silti selvä: "Palaan Singaporeen."
Paljonkos veronmaksajat tulivat investoineeksi velkarahaa tuohon tätiin? Ihanaa, kun ei sentään vihaa meitä.
On tietysti kätevää tulla opiskelemaan ilmaiseksi suomalaiseen yliopistoon vaikka Singaporesta, jossa yksi ainoa lukuvuosi yliopistossa maksaa enimmillään n. 100 000 dollaria. Kelpaa Wen Weinkin valmistuttuaan lähteä tekemään uraa/rahaa kotimaahansa. Suomen veronmaksajat kiittävät.
Miksi tämä ulkomaalainen näkökulma on enenevissä määrin kuin profetta, jota tulee kuunnella, sekä kumartaa ja pitää kaikkivoipana totuutena.
Suomi kuuluu ensisijaisesti suomalaisille ja vain suomalaisille. Täydennystä tulee hankkia tarpeen mukaan työmarkkinoille, jos kysyntä niin vaatii. Kaikenmaailman onnenonkijoilta ja turhapaikanhakijoilta tulee rajat pitää ehdottomasti tukossa.
Mitä nämä kitisijät ovat Suomea arvostelemaan, miksi ovat tänne tulleet?! Mikseivät jääneet kotimaihinsa ja kitisseet siellä!? Omissa lähtömaissaan asiat päin helvettiä ja kehtaavat tulla tänne kertomaan, että Suomea pitäisi muuttaa heidän etujaan palvelevaksi. Tämä ei ole heidän Suomi, tämä on suomalaisten Suomi!!
Kiittämätön omaneduntavoittelija, vailla mitään ymmärrystä todellisesta yhteisöllisyydestä. Yhteisöllisyydestä, joka ollaan väestönvaihdolla tappamassa.
Veroja on esim. makseltu pitkin hampain, mutta ymmärretty pääsääntöisesti verojen tarkoituksenmukaisuus hyvinvointivaltion ylläpitämiseksi. Nyt veroeurot menetkin arabien huvituksiin. Niin, huvituksiin. Meneehän veroeuroja myös näiden arabien terveydenhuoltoon, sitä ei pidä myöskään unohtaa. Ja sitten vielä enenevissämäärin ulkomaalaisten opiskelijoiden koulutukseen, jonka hyödyn sitten kuittaa joku aivan muu valtio kuin Suomi, koulutuksen maksaja.
Wen Wei wei verorahojamme huikean määrän, ja sitten vielä vittuilee päälle. Nytkö pitäisi kunnioittaa sitten?
No eipä rehellisyyden nimissä nuoren korkeakoulutetun(ulkomaalaiset opiskelevat täällä ns. oikeita aloja) kannata jäädä Suomeen.
Julkisen sektorin ovet on heille suljettu ina joten työt pitää etsiä julkiselta puolelta.
Terveellä itsetunnolla varustetuilla suomalaisilla ei ole tarvetta muuttaa tapojaan tai elämäntyyliään, vaikka ulkomaalaiset huutelisivatkin ohjeitaan siitä miten täällä pitäisi olla ja elää. Sehän se yksi tämänkin jutun pointeista oli, jälleen kerran.
"Mitä ne nyt meistä ajattelee?" -ajattelutavan voisi heivata suorilta roskikseen. Ei keskitytä liikaa miettimään muiden mielipiteitä. Jos ei ulkkiksia miellytä meininki täällä, niin GTFO.
Quote from: yks vaan on 03.01.2016, 14:35:22
No eipä rehellisyyden nimissä nuoren korkeakoulutetun(ulkomaalaiset opiskelevat täällä ns. oikeita aloja) kannata jäädä Suomeen.
Julkisen sektorin ovet on heille suljettu ina joten työt pitää etsiä julkiselta puolelta.
Rehellisesti sanottuna, on aika suurta idiotismia kustantaa tällaisten ihmisten opiskelut.
Tuntematon maahanmuuttaja:
QuoteTäällä on superkommunistinen elämäntyyli
Ihan hyvä havainto.
Suomessa voi mitään tekemättä ja kaljaa juomalla saavuttaa suunnilleen saman elintason kuin lahjakkaana ihmisenä aivojaan käyttämällä ja töitä tehden: molemmilla on asunto meren rannalla Suomen kalleimmassa kaupungissa, ruokaa pöydässä, vaatteet päällä ja lääkkeet kourassa, mutta ei paljoa muuta. Työtä tekevällä on tosin vähän uudempi auto ja Tallinnan sijaan hän voi käydä lomalla jopa Espanjassa - ainakin joskus.
Kaikkea kytätään ja valvotaan pilkulleen, oli järkeä tai ei. Byrokratia kukoistaa, turhien viranhaltijoiden puolimiljoonainen, kumileimasimin varustettu tolloarmeija on elämänsä pyhäksi käskyksi asettanut paitsi kansalaisten kiusaamisen, myös Suomen taloudellisen menestymisen estämisen. Ratkaisu kaikkeen on kontrollin lisääminen, uusien pykälien keksiminen ja järjettömän verotaakan kasvattaminen entisestäänkin.
Suomen kommunistivaltiossa on vain yksi pyhä usko ja totuus: monikultturismi. Sen eteen tehdään kaikki voitava ja paljon enemmän, vaikka kyseessä on kuolleena syntynyt ajatus keskenään ristiriitaisten arvojärjestelmien jakamasta samasta tilasta. Monikultturismia tuetaan vuosittain miljardeilla. Toisinajattelijoita kohtaan järjestetään ajojahteja ja näytösoikeudenkäyntejä, heitä ivataan ja demonisoidaan lehdissä, televisiossa ja radiossa ja heiltä pyritään riistämään demokraattiset oikeudet. Faktoilla ei Monikultturismikommunismi-Suomessa ole vähäisintäkään painoarvoa - riittää, että on oikeaa mieltä ja pitää siitä kovaa mölyä ja muistaa toistaa, miten suuri äärioikeiston uhka on, vaikka monikultturismi on murhannut jo useita ihmisiä eikä se kourallinen äärioikeistolaisia koskaan ketään.
Kaiken lisäksi kaikki halutaan tasapäistää. Kulttuurimarksilainen Kommunisti-Suomi vihaa erilaisuutta: miehet ja naiset ovat kuulemma samanlaisia, samoin kaikki kulttuurit, älykkyyseroja ei ole, kaikki ihmiset haluavat hyvää, rikokset johtuvat ympäristöstä ( paitsi äärioikeiston tekemät rikokset, jotka johtuvat synnynnäisestä pahuudesta ), rajat on poistettava, omaisuus jaettava, yksilöllisyys häivytettävä globaalin mössökulttuurin ja orwelliaanisen hirmuyhteiskunnan edestä.
Suomi on ihmisyyden lihamylly, hirvittävä kulttuurimarksilainen tuhokone ja ihmiskoe. Mutta se ei ole se Suomi, jonka me tunsimme ja jonka me haluamme takaisin. Tämä orwelliaaninen Kommunisti-Suomi on vielä tuhoutuva ja sen raunioilta nostamme uuden, oman Suomemme maailman muiden vapaiden kansojen joukkoon!
Quote from: Nousuhumala on 03.01.2016, 14:40:46
Quote"Elämäni ulkomaalaisena Suomessa on pullollaan muukalaiskammoa ja rasismia, maalaiskulttuuria, masennusta, alkoholismia, epärehellisyyttä ulkomaalaisia kohtaan. Täällä on superkommunistinen elämäntyyli. Olen tutkinto-opiskelija ja pyrin jättämään Suomen taakseni puolessa vuodessa. Suomessa pitäisi osata olla kiitollinen elämän alkeellisimmistakin asioista. Täällä ei ole inspiraatiota, kehitystä, jännitystä, motivaatiota, integraatiota eikä kommunikaatiota. Tylsyyden kierteestä pääsee vain muuttamalla muualle", lateli yksi nimimerkki.
Onko tämän sanonut irakilainen kanssa? Jos on, niin kertoo täysin että eivät nämä mitään vainoa ja sotaa pakene, päinvastoin.
Kyseinen kirjoittaja on varmaan tyytyväinen, kun täälläkin rupeaa olemaan kohta
jännitystä (ja ullatuksia) ihan yli oman tarpeen matuista johtuen. Kehitystä ei ehkä niinkään, mutta ainakin kehitysmaalaisia.
Quote from: yks vaan on 03.01.2016, 14:35:22
No eipä rehellisyyden nimissä nuoren korkeakoulutetun(ulkomaalaiset opiskelevat täällä ns. oikeita aloja) kannata jäädä Suomeen.
Julkisen sektorin ovet on heille suljettu ina joten työt pitää etsiä julkiselta puolelta.
Nyt en ymmärtänyt. Oliko typo, ajatuserhe vai jokin syvällinen talousviisaus?
emme liittäneet tähän juttuun kuvia irtopäistä tai päistä jalkapallona, koska terroristeja ja sotarikollisia ei pakolaisina esiinny
t. Vanhempi tutkija Sinkkonen
Quote"Rajat kiinni", vaatii yhden ketjun kommentoija. Nyt ei kuitenkaan olla Hommaforumilla, vaan Facebookin arabiankielisessä Suomi arabiksi -ryhmässä. Äänessä on Suomessa asuva irakilaisnainen.
Tuliko Hyysärin mamu-uutisia netistä kaivelevalle toimittajalle yllätyksenä että myös jotkut maahanmuuttajat tajuavat vaatia rajatarkastuksia ja ns.rajoja kiinni?
Kai Hyysärin toimittelija kommentoi mokomalle rasistiselle irakilaisnaiselle että ei niin voi tehdä koska ihmisoikeudet, EU:n lainsäädäntö ja lentäähän linnutkin.
Jälleen nähdään että mamujen erinomaisuutta ja ihmeellisyyttä lähdettiin hakemaan ja tylsästi törmättiin normaaliin keskusteluun ja huolenaiheisiin. Jopa sellaisiin joita me hommalaiset täällä kirjoittelemme.
Quote from: B52 on 03.01.2016, 14:09:38
Kohuhan siitä syntyi, kun Aalto-yliopistossa opiskeleva nuori singaporelaisnainen Wen Wei sivalsi Suomea englanninkielisessä blogikirjoituksessaan "Suomi ei ole kunnianhimoisia varten".
Tässä (http://thehieno.com/2015/10/09/finland-is-not-for-the-ambitious/) linkki alkuperäiseen blogikirjoitukseen. Jostakin syystä hesari ei linkkiä laittanut, tai sitten en nähnyt sitä kaiken blingblingin joukosta.
Quote from: Elemosina on 03.01.2016, 14:55:08

Siinä vaiheessa kun Hesarin toimittaja huomaa koko ikänsä Suomessa asuneiden somalinaisten tavan haukkua suomalaisia raiskausten uhreja huoriksi ja fanittaa maanmies-raiskareita aletaan lähestyä journalistista otetta. Tähän päälle tietenkin se, että monet näistä fanittavat ISIStä ja shariaa; mitään myötäymmärrystä ympäröivää yhteiskuntaa kohtaan ei ilmene, vaikka kaiken se maksaa. Ja nämä mielipiteet kirjoitetaan suomenkielisestä peruskoulutuksesta huolimatta täysin rikkinäisellä suomella.
Siihen on vielä matkaa, paljon. Media haluaa "suojella" suomalaisia todellisuudelta, kun sen tehtäviin kuuluisi todellisuuden paljastaminen. Joku hullumpi voi vaikka luulla näitä lehtiä lukemalla että somalit ovat joviaaleja ja työtä pelkäämättömiä veikkoja ja veikottaria...
Quote from: Kni on 03.01.2016, 15:04:13
Quote from: B52 on 03.01.2016, 14:09:38
Kohuhan siitä syntyi, kun Aalto-yliopistossa opiskeleva nuori singaporelaisnainen Wen Wei sivalsi Suomea englanninkielisessä blogikirjoituksessaan "Suomi ei ole kunnianhimoisia varten".
Tässä (http://thehieno.com/2015/10/09/finland-is-not-for-the-ambitious/) linkki alkuperäiseen blogikirjoitukseen. Jostakin syystä hesari ei linkkiä laittanut, tai sitten en nähnyt sitä kaiken blingblingin joukosta.
Pisti silmään, että Wen Wei koki loukkaavana sen(kin), että - aivan kuten muutkin EU:n ulkopuolelta tulevat opiskelijat - joutui englannin kielen testiin. Olisi myös mielenkiintoista kuulla, onko Wen Wei päässyt (eräiden muiden moniosaajien tavoin) Aalto-yliopistoon pääsykokeiden ohitse. Olisihan se aika harmittavaa, jos lentäisi Singaporesta asti Suomeen eikä sitten läpäisisikään pääsykoetta.
Quote from: Malla on 03.01.2016, 14:47:33
Quote from: yks vaan on 03.01.2016, 14:35:22
No eipä rehellisyyden nimissä nuoren korkeakoulutetun(ulkomaalaiset opiskelevat täällä ns. oikeita aloja) kannata jäädä Suomeen.
Julkisen sektorin ovet on heille suljettu ina joten työt pitää etsiä julkiselta puolelta.
Nyt en ymmärtänyt. Oliko typo, ajatuserhe vai jokin syvällinen talousviisaus?
Ulkomaalaisilla ei ole mahdollisuutta hyväpalkkaisiin julkisen sektorin pellevirkoihin ja yksityisellä puolella työskentelevän kannattaa olla ihan eri maassa.
Lisäksi näin helsinkiläisenä silmiin erityisesti osui tämä kysymys.
Quote"Voinko muuttaa vastaanottokeskuksesta Kajaanista Helsinkiin?"
[sarkasmia] Mikä vika on kajaanilaisessa vastaanottokeskuksessa? Siellä on todennäköisesti turvallisempaa olla kuin helsinkiläisessä vokissa. [/sarkasmia]
Quote from: Ullatusnillitus on 03.01.2016, 15:17:08
Quote from: Kni on 03.01.2016, 15:04:13
Quote from: B52 on 03.01.2016, 14:09:38
Kohuhan siitä syntyi, kun Aalto-yliopistossa opiskeleva nuori singaporelaisnainen Wen Wei sivalsi Suomea englanninkielisessä blogikirjoituksessaan "Suomi ei ole kunnianhimoisia varten".
Tässä (http://thehieno.com/2015/10/09/finland-is-not-for-the-ambitious/) linkki alkuperäiseen blogikirjoitukseen. Jostakin syystä hesari ei linkkiä laittanut, tai sitten en nähnyt sitä kaiken blingblingin joukosta.
Pisti silmään, että Wen Wei koki loukkaavana sen(kin), että - aivan kuten muutkin EU:n ulkopuolelta tulevat opiskelijat - joutui englannin kielen testiin. Olisi myös mielenkiintoista kuulla, onko Wen Wei päässyt (eräiden muiden moniosaajien tavoin) Aalto-yliopistoon pääsykokeiden ohitse. Olisihan se aika harmittavaa, jos lentäisi Singaporesta asti Suomeen eikä sitten läpäisisikään pääsykoetta.
Olin aikoinani töissä tuolla korkeakoululla. 90-luvun puolella siellä oli kiinalaisia opiskelijoita joiden kanssa yhteisen toimivan kommunikointikielen löytäminen oli käytännössä mahdotonta. Olettaisin että tämä olisi vaikuttanut aika paljon kaikkeen muuhunkin. Sittemmin tilanne parantui. Itse uskon, että se johtui kielitaitovaatimuksen ja sen testaamisen kokemista kiristyksistä. Ei sellainen kyvykkyyshyppy itsestään olisi tapahtunut.
Quote from: Elemosina on 03.01.2016, 15:21:43
Lisäksi näin helsinkiläisenä silmiin erityisesti osui tämä kysymys.
Quote"Voinko muuttaa vastaanottokeskuksesta Kajaanista Helsinkiin?"
[sarkasmia] Mikä vika on kajaanilaisessa vastaanottokeskuksessa? Siellä on todennäköisesti turvallisempaa olla kuin helsinkiläisessä vokissa. [/sarkasmia]
Olisiko niin että eivät olekaan tulleet tänne hakemaan rauhaa vaan diskovaloja ja pilua...
Toivottavasti Wen Wei, vai mikä lie, muistaa lupauksensa häipyä.
Voit jättää sen koulumaksu-kuoren siihen kynnysmaton alle lähteissäs.
Quote from: Eisernes Kreuz on 03.01.2016, 14:14:13
Hyysäri voisi vaihtaa nimensä. Lehdellä alkaa olla aika vähän tekemistä Helsingin kanssa ja kohta suunnilleen kaikissa Suomeen liittyvissä jutuissa asioita katsotaan lähinnä ulkomaalaisten näkökulmasta.
Kannattaa lukea koko pitkä artikkeli. Pointti ei ollut niinkään ulkomaalaisten näkökulma sinänsä vaan heidän näkökulmiensa heterogeenisyys. Se on poikkeuksellista, kun yleensä nostetaan esille rasismista länkyttäviä julkkismaahanmuuttajia, jotka muka edustavat kaikkia maahanmuuttajia. Sekin on poikkeuksellista, että lukijalle ei selitetä, mitä mieltä hänen pitää olla esitetyistä mielipiteistä.
Quote from: HS 3.1.2016"Rajat kiinni", vaatii yhden ketjun kommentoija. Nyt ei kuitenkaan olla Hommaforumilla, vaan Facebookin arabiankielisessä Suomi arabiksi -ryhmässä. Äänessä on Suomessa asuva irakilaisnainen.
Eivät kaikki Suomessa asuvat maahanmuuttajat ole avointen rajojen kannattajia, vaikka esimerkiksi irakilaiset tuntevat solidaarisuutta tänne pyrkiviä maanmiehiäään kohtaan.
"Maahanmuuttokriisi on tärkeä syy siihen, että Suomen tilanne on käynyt huonommaksi. Jos on kerran talousongelmia, miksi rajat ovat auki, miksi annatte oleskelulupia?" kyselee arabimies.
Toinen puolustelee jopa rasisteja: "Suomalaiset eivät ole rasisteja. Jos löytyy rasisti, se ei tarkoita, että hän on huono ihminen, hän vain pelkää Suomen tulevaisuuden puolesta."
Ulkomaalaisilla ei ole mahdollisuutta hyväpalkkaisiin julkisen sektorin pellevirkoihin ja yksityisellä puolella työskentelevän kannattaa olla ihan eri maassa.
[/quote]
Ulkomaalaisilla, jotka hallitsevat suomen (tai ruotsin) kielen, on aivan samanveroinen mahdollisuus tulla valituksi virkaan kuin suomalaisilla. Vain kaikkein korkeimmissa viroissa vaaditaan Suomen kansalaisuus. Yksityisen sektorin pellehommiin on paljon helpompi päästä - niissä ei ole mitään pätevyysvaatimuksia, joten kuka tahansa kouluttamaton ja työkokemusta omaamatonkin pulliainen kadulta voidaan valita töihin. Niissä maan pääkieliäkään ei tarvitse osata, ja palkkakin - jopa kouluttamattomalla henkilöllä - on usein parempi kuin korkeakoulutetulla julkisen sektorin viranhaltijalla.
Quote from: Roope on 03.01.2016, 15:26:57
Quote from: HS 3.1.2015"Rajat kiinni", vaatii yhden ketjun kommentoija. Nyt ei kuitenkaan olla Hommaforumilla, vaan Facebookin arabiankielisessä Suomi arabiksi -ryhmässä. Äänessä on Suomessa asuva irakilaisnainen.
Eivät kaikki Suomessa asuvat maahanmuuttajat ole avointen rajojen kannattajia, vaikka esimerkiksi irakilaiset tuntevat solidaarisuutta tänne pyrkiviä maanmiehiäään kohtaan.
"Maahanmuuttokriisi on tärkeä syy siihen, että Suomen tilanne on käynyt huonommaksi. Jos on kerran talousongelmia, miksi rajat ovat auki, miksi annatte oleskelulupia?" kyselee arabimies.
Toinen puolustelee jopa rasisteja: "Suomalaiset eivät ole rasisteja. Jos löytyy rasisti, se ei tarkoita, että hän on huono ihminen, hän vain pelkää Suomen tulevaisuuden puolesta."
Kyynisenä ajattelen, että nämä mielipiteensä esittäjät ovat ensisijaisesti huolissaan siitä, että tulijoiden vyöry saattaa heidän oman taloutensa vaakalaudalle, jos tukia joidutaan leikkaamaan huononevan talouden johdosta, eikä taikaseinän saranoiden rasvat enään olekaan niin jouheat.
Solidaarisuus joutuu koetukselle, kun oma etu on vaakalaudalla, mutta tässä tilanteessa tämä on ehdottoman hyvä asia. Vaikuttaako tämä itse tulijoiden määrään onkin sitten aivan toinen juttu.
Singaporessa ei ainakaan kuunneltaisi vittuilua systeemistä ja ihmisistä, ja opiskelukin maksaisi ihan oikeaa rahaa.
Onneksi Suomesta pääsee aina pois, ja pysymällä pois pääsisi suomalainen opiskelemaan. Levittäkää sanaa: paska paikka, paska kansa, pysykää poissa.
WW ei kyllä vaikuta ihan kaikkein kirkkaimmalta lyhdyltä palatsissa, ja luulee todella paljon liikoja englannintaidoistaan. Onnea hänelle maailmalla.
Oli jopa yllättävän tasapuolinen artikkeli hesarilta, joka nyt tyypillisesti suoltaa ulos ihan täyttä roskaa. Etenkin kommentti superkommunistisesta elämäntyylistä oli mielestäni paikallaan. Artikkeliin oli myös otettu facebookin Arabian-kielisestä ryhmästä rajat kiinni kommentti, mikä oli taas hesarilta aika yllättävää.
Quote from: Kim il-66 on 03.01.2016, 15:47:15
"Maahanmuuttokriisi on tärkeä syy siihen, että Suomen tilanne on käynyt huonommaksi. Jos on kerran talousongelmia, miksi rajat ovat auki, miksi annatte oleskelulupia?" kyselee arabimies.
Arabimiehen kanssa samoilla linjoilla, mutta, kun, meillä on velvollisuus, kertoo orpon petteri ja huhuilee avoimesta ikkunasta samaan hengenvetoon lisää loisijoita tulemaan rajan yli.
Ei sitä insinöörin järjellä voi käsittää, eikä millään muullakaan järjellä.
Sen vuoksi sitä kutsutaan hölmöläisyydeksi.
Quote from: Maija Poppanen on 03.01.2016, 15:26:03
Toivottavasti Wen Wei, vai mikä lie, muistaa lupauksensa häipyä.
Voit jättää sen koulumaksu-kuoren siihen kynnysmaton alle lähteissäs.
Sinänsä ihan hyvä että hallitus sai läpi, joskin varsin nimellisen, lukukausimaksun EU:n ulkopuolisille opiskelushoppailijoille. Jos Suomi tuntuu ankealta, voivat koettaa onneaan vaikka sitten Yhdysvalloissa.
Hesari laittoi juttuun (kenties huolimattomuuttaan?) hienon tosiasiaheiton uljaista Afrikan sarven uroistamme:
QuoteSomalin kieli on Suomessa suunnilleen yhtä puhuttua kuin arabia, mutta nettifoorumeita somaleilla on vähän. Osa vanhemmistakaan somaleista ei osaa kirjoittaa kieltään.
Lihavointi minun. Näillä eväillä siitä sitten innovoimaan ja Suomea talouskurimuksesta nostamaan!
Kyllähän tuossa jutussa oli hieman totuuden siementäkin. Nykyajan Suomessa ei tosiaankaan tarvitse olla kunnianhimoinen ja ahkera, rahaa tupsahtaa tulla kaikkien pankkitileille, melkein yhtä paljon riippumatta siitä onko töissä, työtön vai opiskelija. Kiitos tästä kuuluu suomalaisille poliitikoille, jotka väsymättä taistelevat tuloerojen kasvua vastaan. Ei näin säännellyssä ja verotetusta ympäristössä kannata olla turhan kunnianhimoinen.
"Vitun rasistit", sanoi Wen Wei vilkuttaessaan Hei hei, kun oli saanut veronmaksajiemme kustantaman koulutuksen päätökseen.
Quote from: Roope on 03.01.2016, 15:26:57
Kannattaa lukea koko pitkä artikkeli. Pointti ei ollut niinkään ulkomaalaisten näkökulma sinänsä vaan heidän näkökulmiensa heterogeenisyys. Se on poikkeuksellista, kun yleensä nostetaan esille rasismista länkyttäviä julkkismaahanmuuttajia, jotka muka edustavat kaikkia maahanmuuttajia. Sekin on poikkeuksellista, että lukijalle ei selitetä, mitä mieltä hänen pitää olla esitetyistä mielipiteistä.
Hiljaista on tosiaan esim. Ozan Yanarin osalta ollut, vaikka hänenhän piti vaalien jälkimainingeissa olla suorastaan Jeesuksen toinen tuleminen, vai mikä onkaan asia jota suvaitsevaiset odottavatkaan. Nythän sen autuuden Suomessa olisi pitänyt alkaa, kun oikeauskoiset pääsevät Eduskuntaan iskemään jauhot junttien kurkkuun ja unelmairakilaiset nostamaan kansantaloutemme ja kulttuurimme kukoistukseensa. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että toivottua kehityskulkua joudutaan kehumaan vain mutkan kautta, muutoin lukijat päätyvät raivon valtaan. Miten tässä näin kävi?
Quote from: Roope on 03.01.2016, 15:26:57
Sekin on poikkeuksellista, että lukijalle ei selitetä, mitä mieltä hänen pitää olla esitetyistä mielipiteistä.
Miten paljon vääriä mielipiteitä tuleekaan, kun ei artikkelin lopussa kerrota mitä mieltä lukija tulee asioista olla.
Quote from: foobar on 03.01.2016, 16:22:18
. Nythän sen autuuden Suomessa olisi pitänyt alkaa, kun oikeauskoiset pääsevät Eduskuntaan iskemään jauhot junttien kurkkuun ja unelmairakilaiset nostamaan kansantaloutemme ja kulttuurimme kukoistukseensa. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että toivottua kehityskulkua joudutaan kehumaan vain mutkan kautta, muutoin lukijat päätyvät raivon valtaan. Miten tässä näin kävi?
Uskoisin, että valtaosa tuosta porukasta on kauhuissaan, salaa mielessään. Vähän niin kuin se pikkulapsi joka saa tahtonsa läpi intettyään aikansa, ja pelästyy itsekin mitä on tiedossa, koska haluttu asia ei olekaan sellainen jonka hallitsemiseen omat kyvyt riittäisivät.
Kansa on raivoissaan, ja suvaitsevaiset kyllä tietää sen.
QuoteOlen tutkinto-opiskelija ja pyrin jättämään Suomen taakseni puolessa vuodessa.
Tutkinto-opiskelija = ammattikoulu = kehitysmaasta tullut. Parhaassa tapauksessa menee takaisin kotiinsa, ja ammattikoulutuksellaan hyödyttää alkuperämaataan. Terve menoa vaan, "pyrin jättämään Suomen taakseni", sanoisinko nyt rumasti. >:(
Wen-Wei on pelannut korttinsa luultavasti aika hyvin. Kouluttautumalla Suomessa on säästänyt selvää rahaa ja suomalainen koulutus on käypää valuuttaa Singaporessa. Hänen mielipiteissään on paljon tottakin, mutta kyllä Singaporestakin löytyy se toinen puoli.
Aalto- ja Helsingin yliopisto todellakin ovat keskinkertaisuuksien ja kunnianhimottomien
opiskelijoiden ihanne paikkoja. Osallistumalla johonkin verkkokeskusteluun kuittaat 6op ja voit
palautella tehtäviä puoli vuotta myöhässä.
Ollut järkyttävää todeta jopa suomalaisten opiskelijoiden taso puhumattakaan
näistä varsinkin afrikanihmeistä jotka kuin taikasauvan heilautuksella kuittaavat
kurssin kuin kurssin vaikka jamppoja ei ole näkynyt esim ryhmätyötä tehdessä
kertaakaan.
Aasialaiset ja intialaiset ovat useimmiten todella päteviä ja mukavia. Ei ihme, etteivät
koe yo:n tasoa kovin ihmeelliseksi jos heidän koulutuksensa perustaso on jo valmiiksi
yo:ssa opetettavaa. Viihtyvätkin omissa porukoissaan ellei suomalainen ole vähintään
yhtä hyvä (ja hyljeksivät ihan samalla tavalla jos suomalainen on vähän "hidas").
Aasialaisten kanssa on kaveri jos siitä on heille hyötyä.
btw tutkinto-opiskelija = kirjoilla yo:ssa, ei välttämättä ole suorittanut mitään muuta kuin pääsykokeen
"Voinko näyttää passini Suomen poliisille?"
Mitäköhän tähän on vastattu ja miksi moista tarvii ylipäätänsä kysyä? Viedäänkö ulkomailla passi jos sitä näyttää poliisille? Nimimerkillä Ummikko.
Wenwei voi lähteä hornantuuttiin ja maksaa koulunkäyntinsä lähtiessään.
Quote from: Titus on 03.01.2016, 17:13:26
Aalto- ja Helsingin yliopisto todellakin ovat keskinkertaisuuksien ja kunnianhimottomien
opiskelijoiden ihanne paikkoja. Osallistumalla johonkin verkkokeskusteluun kuittaat 6op ja voit
palautella tehtäviä puoli vuotta myöhässä.
Ollut järkyttävää todeta jopa suomalaisten opiskelijoiden taso puhumattakaan
näistä varsinkin afrikanihmeistä jotka kuin taikasauvan heilautuksella kuittaavat
kurssin kuin kurssin vaikka jamppoja ei ole näkynyt esim ryhmätyötä tehdessä
kertaakaan.
Aasialaiset ja intialaiset ovat useimmiten todella päteviä ja mukavia. Ei ihme, etteivät
koe yo:n tasoa kovin ihmeelliseksi jos heidän koulutuksensa perustaso on jo valmiiksi
yo:ssa opetettavaa. Viihtyvätkin omissa porukoissaan ellei suomalainen ole vähintään
yhtä hyvä (ja hyljeksivät ihan samalla tavalla jos suomalainen on vähän "hidas").
Aasialaisten kanssa on kaveri jos siitä on heille hyötyä.
btw tutkinto-opiskelija = kirjoilla yo:ssa, ei välttämättä ole suorittanut mitään muuta kuin pääsykokeen
Itse opiskelen HY:lla ja kyllä ainakin omasta mielestä luonnontieteiden, mukaan lukien tietojenkäsittelyn puolella, on ihan tarpeeksi korkea taso. Kyllä esim. matematiikan laitoksella tai fysiikalla saa tehdä aika paljon hommia kurssien eteen ellet nyt satu olemaan todella lahjakas tai osaamaan jo entuudestaan. Humanistipuolesta ei ole juurikaan kokemuksia muutamia kielikursseja lukuun ottamatta, joten en voi oikein kommentoida niitä suuremmin.
Quote from: Koekaniini on 03.01.2016, 17:14:37
"Voinko näyttää passini Suomen poliisille?"
Mitäköhän tähän on vastattu ja miksi moista tarvii ylipäätänsä kysyä? Viedäänkö ulkomailla passi jos sitä näyttää poliisille? Nimimerkillä Ummikko.
Muistaakseni ainakin aikoinaan oli naapurimaassa todellinen riski että miliisi - tai valemiliisi - vaati nk. dokumentteja (eli passia) ja kun sai sen käteensä, alkoikin vaatia lahjusta jotta sen sai takaisin. Ilman kun ei ollut mahdollisuuksia päästä takaisin rajan yli. Varmaan monessa muussakin maassa on moinen ollut huolenaiheena.
No, unelmaihmisten iloksi tännekin alkaa pesiytyä turisteja huijaavia valemiliisejä. Ennen ei moista ongelmaa ollut, oli vain Impiwaara.
Quote from: Bienveillant on 03.01.2016, 16:18:32
Kyllähän tuossa jutussa oli hieman totuuden siementäkin. Nykyajan Suomessa ei tosiaankaan tarvitse olla kunnianhimoinen ja ahkera, rahaa tupsahtaa tulla kaikkien pankkitileille, melkein yhtä paljon riippumatta siitä onko töissä, työtön vai opiskelija. Kiitos tästä kuuluu suomalaisille poliitikoille, jotka väsymättä taistelevat tuloerojen kasvua vastaan. Ei näin säännellyssä ja verotetusta ympäristössä kannata olla turhan kunnianhimoinen.
Samaa mieltä. Totta toinen puoli; mulla on useampikin singaporelainen tuttava. Siellä joutuu kahta kauheemmin paiskimaan töitä jos on kiinalainen pärstä ja haluaa edetä urallaan. Inkkarit ja ählyt toki eivät kuule tuohon luokkaan siellä. Neiti jää Suomeen tai menee takaisin Singaporeen aivan oman tahtonsa mukaan. Tuskinpa jää miksimään taikaseinän elätiksi. ;D
Quote from: foobar on 03.01.2016, 17:45:45
No, unelmaihmisten iloksi tännekin alkaa pesiytyä turisteja huijaavia valemiliisejä. Ennen ei moista ongelmaa ollut, oli vain Impiwaara.
Joo, näitä on jo.
17.6.2013 Valepoliisit ryöstivät pariskunnan Oulun keskustassa (http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/valepoliisit-ryostivat-pariskunnan-oulun-keskustassa/633423/)
9.7.2015 Valepoliisit vierailivat Helsingissä - Näin huijattiin tuhansia euroja turisteilta (http://www.talouselama.fi/uutiset/valepoliisit-vierailivat-helsingissa-nain-huijattiin-tuhansia-euroja-turisteilta-3479288)
15.12.2015 Poliisi varoittaa: Valepoliisit yrittäneet huijata rahaa iäkkäiltä Helsingissä (http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015121520837277_uu.shtml)
Kyllä Helsingin yliopisto on ihan oikeasti tasokas korkeakoulu. Aallolta on sen sijaan odotettu parempaakin, varsinkin kun kyseinen opinahjo on saanut valtiolta kaiken mahdollisen tuen käytännössä toisten yliopistojen kustannuksella. Siitä huolimatta se ei ole onnistunut nousemaan Suomessa ykköseksi. Kaikkea ei voi saada pelkällä rahalla.
Siinäkään ei ole taas mitään järkeä, että suomalaisten veronmaksajien kustannuksella koulutetaan osaajia toisiin maihin. Jotain pitäisi saada sellaisesta panostuksesta takaisinkin - muutakin kuin vittuilua.
Kyllä Tao-Taon kiinalaisilta kavereilta leuka putoaa kun kertoo koulun teurastajalesborehtorista. Ehkä singaporelaisiakin alkaa arveluttaa tutkinnon arvo. Ilmainen, hmmm?
Olen ihan rauhassa perunakuoppaopiston kiljumaisterina ilman kunnianhimoa superkommunistien vainoamana, kunhan saan tehdä sen ilman ulkomaalaisten heinäsirkkojen säksätystä.
Quote from: anatall on 03.01.2016, 16:20:30
"Vitun rasistit", sanoi Wen Wei vilkuttaessaan Hei hei, kun oli saanut veronmaksajiemme kustantaman koulutuksen päätökseen.
Taas on koulutettu yksi kiittämätön kinkki velaksi sen suomalaisen rahoilla, joka jäi ilman korkeakoulupaikkaa.
QuoteKeskelle arabiankielistä keskustelua pomppaa kaksi supisuomalaista "maahanmuuttokriitikkoa", jotka kertovat arabiaksi, etteivät turvapaikanhakijat ole tervetulleita Suomeen.
Miksi lainausmerkit? Olivatko nuo jotain valemaahanmuuttokriitikoita? :o
Luin blogin ja pikakelasin kommentit. Taas niputetaan kaikki suomalaiset ikäänkuin samaan pakettiin.
Quote from: -PPT- on 03.01.2016, 18:45:33
Luin blogin ja pikakelasin kommentit. Taas niputetaan kaikki suomalaiset ikäänkuin samaan pakettiin.
Ei yllätä, sillä samaan pakettiinhan mediakin on kaikenaikaa maahanmuuttajia laittanut. Pakolaiset, elitason perään tulleet, suomalaisen kanssa naimisiin menneet, opiskelemaan tulleet, länsimaiset, afrikkalaiset, lähi-itäiset, EUn virastoon töihin tulleet ja niin edelleen.
Näistä kaikista puhutaan ja kirjoitetaan maahanmuuttajina. Nykyajan ilmiö on myös että kaikki maahan tulleet ovat pakolaisia, tai sellaisiksi niitä kaikkia näköjään tarkoituksella kutsutaan.
Quote from: Eino P. Keravalta on 03.01.2016, 14:39:51
Tuntematon maahanmuuttaja:
QuoteTäällä on superkommunistinen elämäntyyli
Suomen kommunistivaltiossa on vain yksi pyhä usko ja totuus: monikultturismi. Sen eteen tehdään kaikki voitava ja paljon enemmän, vaikka kyseessä on kuolleena syntynyt ajatus keskenään ristiriitaisten arvojärjestelmien jakamasta samasta tilasta. Monikultturismia tuetaan vuosittain miljardeilla. Toisinajattelijoita kohtaan järjestetään ajojahteja ja näytösoikeudenkäyntejä, heitä ivataan ja demonisoidaan lehdissä, televisiossa ja radiossa ja heiltä pyritään riistämään demokraattiset oikeudet. Faktoilla ei Monikultturismikommunismi-Suomessa ole vähäisintäkään painoarvoa - riittää, että on oikeaa mieltä ja pitää siitä kovaa mölyä ja muistaa toistaa, miten suuri äärioikeiston uhka on, vaikka monikultturismi on murhannut jo useita ihmisiä eikä se kourallinen äärioikeistolaisia koskaan ketään.
Neuvosto-Suomen aikaan sitä kutsuttiin internationalismiksi.
Suvaitsevainen lukemassa Hesarista irakilaisten mamukriittisiä kommentteja, siinä on pahan aivonyrjähdyksen vaara olemassa. Ihan yhtä järkevää rasistista läppää kuin hommalaisilla, tosiaankin! Mutta kun ovatkin lemmikkiasemassa olevia irakin matuja, niin ei voikaan aloittaa rasismiulinaa.
Pelonsekainen tuhahtelu on käynyt yhdessä jos toisessakin kahvipöydässä tänä aamuna!
Hesari, 10 points!!! ;D
Kait se sitten on jotakin taidetta tms. painaa Marimekon kankaalle maahanmuuttajien juttuja siitä kuinka suomalaiset ovat maailman kylmimpiä ihmisiä, rasisteja ja tykkäävät retkeillä paskoissa metsissään.
http://www.hs.fi/sunnuntai/a1451448414990?ref=hs-art-luetuimmat-#1 (http://www.hs.fi/sunnuntai/a1451448414990?ref=hs-art-luetuimmat-#1)
Jep, kissakuvat on nähty ja hautarauhan rikkomiset, kun vähä-älyiset eivä ymmärrä uusien älypuhelimiensa viestien leviävän myös tsuhnien ihmeteltäviksi. Eivät edes tajua olevansa tarkkailevien silmien alla. Tai sitten eivät korskeina edes välitä, kun rasismi on heidän kilpensä.
Siitä täytyy kyllä olla noiden kirjoittajien kanssa samaa miltä, että Suomi on kyllä harvinaisen tylsä maa. Jopa Helsinki on täysin pystyyn kuollut paikka verrattuna useimpiin saman kokoisiin kaupunkeihin vaikkapa Keski-Euroopassa.
Quote from: Echidna on 03.01.2016, 17:11:42
Wen-Wei on pelannut korttinsa luultavasti aika hyvin. Kouluttautumalla Suomessa on säästänyt selvää rahaa ja suomalainen koulutus on käypää valuuttaa Singaporessa. Hänen mielipiteissään on paljon tottakin, mutta kyllä Singaporestakin löytyy se toinen puoli.
No eikös naisen kritiikki ollut pikemminkin systeemi- kuin ihmiskritiikkiä? Olihan siinä toki höysteenä sitä Suomessa sitä ja Suomessa tätä kuraa, johon voi aina vastata yksinkertaisella kysymyksellä: Verrattuna mihin? Pääsääntöisesti tai oikeastaan varmaan lähes poikkeuksetta noita heittoja suollettaan ylimielisyyden tukeman tietämättömyyden takaa.
Toisen luokan kansalainen my aching ass. Virka- ja poliitikkorälssiä lukuunottamatta Suomi on tuossa suhteessa tasapuolinen, kaikki ovat toisen luokan kansalaisia etenkin ne jotka lystin maksavat ja joille ei anneta muuta kuin välinearvo jos edes sitä. Ois ehkä aika nuuhkasta sitä aamukahvetta, Räty oli väärässä, Suomi on se paska maa.
Suomi on muka osaamista ja koulutusta arvostava maa jossa teollisuudessa asiantuntijatyötä tekevän tohtorin elintaso ei juurikaan poikkea hänen työhuonettaan siivoavan peruskoulupohjalta ponnistavan elintasosta. Ei se oikein motivoi ponnistelemaan. Suomessa ei ole talonpojan vaan keskiluokan tappolinja, ja se rapauttaa yhteiskunnan perustan.
Kannattaa muistaa että ahneus on tulen tavoin hyvä renki mutta huono isäntä, suorastaan välttämätön pahe. Ilman ahneutta ei ole juurikaan syytä odotettaa konkreettista edistystä ja jos valtio verottamalla stumppaa keskiluokan mahdollisuudet todelliseen sosiaaliseen ja taloudelliseen nousuun stumppaa se samalla ehkä tärkeimmän yhteiskuntaa eteenpäin vievän voiman, ahneuden.
Quote from: Mika on 04.01.2016, 05:44:58
Siitä täytyy kyllä olla noiden kirjoittajien kanssa samaa miltä, että Suomi on kyllä harvinaisen tylsä maa. Jopa Helsinki on täysin pystyyn kuollut paikka verrattuna useimpiin saman kokoisiin kaupunkeihin vaikkapa Keski-Euroopassa.
Mutta aika moni pitää tätä nimenomaan hyvänä asiana. Sellaiset rauhaa rakastavat eivät kaipaa nurkeilleen jengejä, mölyäviä joukkoja tai rikollisia kyttäämässä uhrejaan.
Nyt sitten kirjoittivat tuosta. Ihan hyvääkin kommenttia on otettu mukaan, mutta miksiköhän tuota tutkimusta ei tehty silloin kun somput huorittelivat Malminkartanon- ja myöhemmin Tapanilan raiskauksen uhreja?
Toimittaja kirjoittaa myös "maahanmuuttokriittiset" heittomerkein. Tietääpä ainakin "toimittajan" näkemyksen.
Quote from: koli on 03.01.2016, 18:22:02
QuoteKeskelle arabiankielistä keskustelua pomppaa kaksi supisuomalaista "maahanmuuttokriitikkoa", jotka kertovat arabiaksi, etteivät turvapaikanhakijat ole tervetulleita Suomeen.
Miksi lainausmerkit? Olivatko nuo jotain valemaahanmuuttokriitikoita? :o
Ei kun ne on oikeasti supisuomalaisia rasistifasisteja, toimittaja yrittää vain olla vitsikäs(Omalla tasollaan).
Aika oppineita sellaisia vielä, kun arabiaakin osaavat kirjoittaa.
Quote Näin maahanmuuttajat keskustelevat somessa Suomesta ja suomalaisista (http://www.hs.fi/sunnuntai/a1451448414990)
Suomalainen tasa-arvo ei kuitenkaan johda siihen, että menestyisi omilla ansioillaan. Se johtaa keskinkertaisuuteen. Suomalaiset pelkäävät sekä epäonnistua että onnistua, koska haluavat tehdä kaiken oikein.
"Olen varma, että taistelu Suomen muuttamiseksi on ajan ja nuoruuden hukkaa. Jos jäisin Suomeen, viiden vuoden sisällä minua odottaisi yhtiön kuihtuminen tai osa-aikatyöttömyys", kirjoitti Wen Wei, jolla on oma sosiaalisen median yritys.
Ulkomaalainen pysyy Wen Wein mukaan Suomessa aina toisen luokan kansalaisena, sillä suomalaista pelottaa, että joku äänekkäämpi, pystyvämpi ja menestyksennälkäisempi vie hänen paikkansa.
"Elämäni ulkomaalaisena Suomessa on pullollaan muukalaiskammoa ja rasismia, maalaiskulttuuria, masennusta, alkoholismia, epärehellisyyttä ulkomaalaisia kohtaan. Täällä on superkommunistinen elämäntyyli. Olen tutkinto-opiskelija ja pyrin jättämään Suomen taakseni puolessa vuodessa. Suomessa pitäisi osata olla kiitollinen elämän alkeellisimmistakin asioista. Täällä ei ole inspiraatiota, kehitystä, jännitystä, motivaatiota, integraatiota eikä kommunikaatiota. Tylsyyden kierteestä pääsee vain muuttamalla muualle", lateli yksi nimimerkki.
"Rajat kiinni", vaatii yhden ketjun kommentoija. Nyt ei kuitenkaan olla Hommaforumilla, vaan Facebookin arabiankielisessä Suomi arabiksi -ryhmässä. Äänessä on Suomessa asuva irakilaisnainen.
Rassismia havaittu.
Huolestuttavaa. Suomi karkottaa yritteliäitä, menestykseen pyrkiviä ihmisiä, mutta houkuttelee kaikki maailman lukutaidottomat pummit ilmaisen ylöspidon voimalla. Vuosikymmenten sosialidemokraattinen politiikka näyttää tuottavan tulosta.
Näiden Liisa Jaakonsaarten kailtaisten demariakkojen on täysin mahdotonta myöntää, että ihmisissä on, miten sen kauniisti sanoisi, "laatueroja". Demareille kansainvälistyminen on sitä, että Suomen hyvinvointivaltio alkaa jakaa ilmaista rahaa kaikille maailman toistaitoisille luusereille. Sen sijaan, että koittaisimme houkutellä tänne parasta mahdollista inhimillistä pääomaa ja investointeja.
Suomen täytyy kansainvälistyä ja avautua maailmalle mutta tästä demarien hyysäyspolitiikasta on päästävä eroon. USA, Kanada ja monet muut ovat jo ymmärtäneet pelin hengen ja ovat täysillä mukana globaalissa kilpailussa inhimillisestä ja taloudellisesta pääomasta. Suomessa vihervasemmisto ajaa maata vararikkoon globaalilla sosialismillaan.
Huolestuttavaa luettavaa. Suomi karkottaa yritteliäitä, menestykseen pyrkiviä ihmisiä, mutta houkuttelee kaikki maailman lukutaidottomat pummit ilmaisen ylöspidon voimalla. Vuosikymmenten sosialidemokraattinen politiikka näyttää tuottavan tulosta. Moni maahanmuuttajakin näyttää näkevän selkeästi, miksi homma kusee. Vaan ei meidän poliitikot.
Näiden Liisa Jaakonsaarten kailtaisten demariakkojen on täysin mahdotonta myöntää, että ihmisissä on, miten sen kauniisti sanoisi, "laatueroja". Demareille kansainvälistyminen on sitä, että Suomen hyvinvointivaltio alkaa jakaa ilmaista rahaa kaikille maailman toistaitoisille luusereille. Sen sijaan, että koittaisimme houkutellä tänne parasta mahdollista inhimillistä pääomaa ja investointeja.
Suomen täytyy kansainvälistyä ja avautua maailmalle mutta tästä demarien hyysäyspolitiikasta on päästävä eroon. USA, Kanada ja monet muut ovat jo ymmärtäneet pelin hengen ja ovat täysillä mukana globaalissa kilpailussa inhimillisestä ja taloudellisesta pääomasta. Suomessa vihervasemmisto ajaa maata vararikkoon globaalilla sosialismillaan.
Quote from: Bienveillant on 03.01.2016, 16:18:32
Kyllähän tuossa jutussa oli hieman totuuden siementäkin. Nykyajan Suomessa ei tosiaankaan tarvitse olla kunnianhimoinen ja ahkera, rahaa tupsahtaa tulla kaikkien pankkitileille, melkein yhtä paljon riippumatta siitä onko töissä, työtön vai opiskelija.
Tämä on totta suurelle joukolle tukien saajia ja palkkatyöläisiä sieltä palkkahaitaran alapäästä. Aika paljon saa tehdä työtä tai hankkia korkea koulutuksen, että siitä harmaasta massasta pääsee ylöspäin.
Neuvostoliitossa oli samanlainen järjestelmä. Jokainen sai noin 100 ruplaa kuukaudessa oli ammatti, taidot tai työmoraali mitä vain. Ja mehän tiedämme miten siinä kävi.
Pelkään vaan pahoin, että järjestelmän täytyy ensin todella kovaa törmätä seinään ennen kuin muutosten välttämättömyys ymmärretään.
Quote from: Parzival on 05.01.2016, 11:29:17
Huolestuttavaa luettavaa. Suomi karkottaa yritteliäitä, menestykseen pyrkiviä ihmisiä, mutta houkuttelee kaikki maailman lukutaidottomat pummit ilmaisen ylöspidon voimalla.
Niin siis oikeasti maahanmuuttajia, joilla on arvokasta osaamista, jolla on maailmalla laajemminkin kysyntää ei Suomeen juuri tule kuin reittä myöden. Firmat joihin hakeudutaan aktiivisesti duuniin tarjolla olevan duunin ja firman takia taitaa tällä hetkellä olla laskettavissa jollei kahden käden sormin niin siihen päälle kahden jalan varpaat jo varmaankin riittävät.