Seuraavassa HS:n jutusta muutama pätkä.
HS:n juttu (http://www.hs.fi/paivanlehti/30122015/a1451361091494)
QuoteKun kahdeksanvuotias Pham Van Hoc saapui perheineen pakolaisena Suomeen vuonna 1983, se oli pitkällisen suostuttelun tulos.
"Siihen aikaan meitä kohdeltiin niin hyvin! Saimme apua ihan kaikessa: neuvottiin jopa rahan käytössä ja pukeutumisessa. Te annoitte meille kaiken."
Van Hoc kertoo päättäneensä jo lapsena, että haluaa maksaa takaisin kaiken suomalaiselta yhteiskunnalta saamansa.
"Vaikka en ollut hyvä koulussa, aloin opiskella. Asetin itselleni tavoitteen, että voin työllistää vuodessa 5–10 ihmistä."
Van Hoc suoritti lukion ja armeijan. Sitten hän avasi Itä-Helsingin Kurkimäkeen Siwa-ketjuun kuuluvan ruokakaupan, joka menestyi hyvin. Aikaansaavalle miehelle tarjottiin pian töitä muualtakin.
"Siitä lähtien, kun ihmiset huomasivat, että saan tuloksia aikaan, minulle on tarjottu niin paljon töitä kuin olen jaksanut tehdä. Yksi asia on johtanut toiseen."
Ruokakaupan jälkeen Van Hoc avasi ravintola Ky Namin Puotilan ostoskeskukseen, perusti siivousfirman ja alkoi konsultoida Aasian markkinoille pyrkiviä liikemiehiä.
Mitä mieltä Pham Van Hoc on Suomen tämän hetken pakolaistilanteesta?
"Mielestäni kotouttamiseen pitää todella panostaa. Samoin pakolaisten tulee sitoutua kotouttamiseen sataprosenttisesti. Jos ei sitoudu, ei pitäisi saada rahaa penniäkään", hän sanoo.
"Ei ole hyvä, jos Suomella on maine maana, josta saa helppoa rahaa."
Minusta tämän vietnamilaisen näkemyksistä kannattaisi myös Petteri Orpon ja koko hallituksen ottaa mallia. Eli kannattaisiko jo vastaanottokeskuksissa vähentää laitostumista edistävää vastikkeetonta hoivaamista ja taakse jätetyn kulttuurin ylläpitämistä? Ja tulisiko samalla tarjota enemmän yhteiskuntaan sopeutumiseen auttavia kotouttamistoimia sekä vaatia uuden kotimaan parhaiden tapojen ja käytäntöjen mukaan elämistä tulijoiden perustarpeiden tyydyttämisen edellytyksenä?
Ehkäpä edelle hahmottelemillani toimilla myös useammista nykyisistä tulijoista saataisiin yhteiskuntaamme rakentavia hyviä kansalaisia sosiaaliturvalla elävien ressukoiden sijaan. Siis samanlaisia kuin HS:n haastattelema vietnamilainen.
Pidempää pohdintaa tuon artikkelin tiimoilta täällä: http://professorinajatuksia.blogspot.fi/2015/12/maahanmuuttajan-neuvo-jos-ei-sitoudu-ei.html (http://professorinajatuksia.blogspot.fi/2015/12/maahanmuuttajan-neuvo-jos-ei-sitoudu-ei.html)
Linkkasin jutun faseen. Ullari, koska hyysärin jutut olleet vmp:tä viime kuukaudet. Toki jos juttu olisi tehty multiyllattaja Abdista, juttu olisi ollut ylistävämpi.
Hau on mukava kaveri. Jos Sanoman toimittaja olisi löytänyt kahden minuutin kävelymatkan päästä lasikuutiopalatsistaan yhdenkin kehuttavaksi kelpaavan romannen, somalin tai geelitukan, hän olisi varmasti valinnut toisin. Nyt jouduttiin kuitenkin tyytymään ideologisesti vähäpätöisempään henkilöön josta jopa normaalit täysjärkiset ihmiset voivat pitää. Saa nähdä millaisiin toimituksen sisäisiin toimenpiteisiin moinen leväperäisyys totuuden suhteen johtaa.
Vietnamilaisen tarina on hieno ja kunnioitettava osoitus kotoutumisesta.
Nykyiseen invaasioon on kuitenkin yksi olennainen ero, nimittäin kivikautinen islam! Näistä tulijoista ei nöyryyttä löydy, käsi sen sijaan käy vastaanottajan lompakolla ahkeraan ja mielellään. Lisänä tulevat kunnioituksen puutteesta rikokset, sekä muut perseilyt.
Positiivinen juttu, mutta Hesarin toimittajalta jää huomioimatta pari seikkaa, joiden vuoksi Mr Haun ja iRakkien välille ei voi vetää yhtäläisyysmerkkejä:
-Pham Van Hoc tuli perheineen pakolaisina. Siis oikeasti pakolaisina, pakolaismääritelmän täyttävinä.
-Kaukoidässä ihmisten työmoraali, äo ja oppimiskyky tuppaavat olemaan vähän eri luokkaa kuin, krhm, tietyiltä alueilta kotoisin olevilta.
Jos tulee tänne väärin perustein ja ilmaisen elämän toivossa, ei siinä kova yrittäminen ole ensimmäisenä mielessä. Tietenkin voin olla väärässä ja vuoden päästä joka korttelissa on oma irakilainen pikaruokalansa.
QuoteRuokakaupan jälkeen Van Hoc avasi ravintola Ky Namin Puotilan ostoskeskukseen, perusti siivousfirman ja alkoi konsultoida Aasian markkinoille pyrkiviä liikemiehiä.
Aito vientimyyjäkin vielä. Aasialaiset on kovia painamaan duunia ja lorviminen ei kuulu kulttuuriin. Ihme kun HS ei kysellyt mitään uskonnosta :roll:
Taitaa HS toimituksessa olla melkoinen myllerrys tämän artikkelin jäljiltä menossa...
Quote from: foobar on 30.12.2015, 09:19:22
Hau on mukava kaveri. Jos Sanoman toimittaja olisi löytänyt kahden minuutin kävelymatkan päästä lasikuutiopalatsistaan yhdenkin kehuttavaksi kelpaavan romannen, somalin tai geelitukan, hän olisi varmasti valinnut toisin. Nyt jouduttiin kuitenkin tyytymään ideologisesti vähäpätöisempään henkilöön josta jopa normaalit täysjärkiset ihmiset voivat pitää. Saa nähdä millaisiin toimituksen sisäisiin toimenpiteisiin moinen leväperäisyys totuuden suhteen johtaa.
Vielä niille jotka eivät tiedä: Postitalo jossa Hau työskentelee on välittömästi Hesarin toimitustakin pyörittävän Sanoman pääkonttorin vieressä. Vain muutaman kymmenen metrin päästä Postitalon sisäänkäynneistä on Rautatieaseman edusta jota voi pitää tuotiromanien sekä allahinuskoisten seinäännojailijoiden ja reviirinvartijoiden Mekkana. Ylipäänsä Sanomatalon välittömässä ympäristössä ulkkarien liikehdintä on usein kauniisti sanoen epämääräistä, mutta näköalapaikalta toimitetusta lehdestä emme kuitenkaan voi juuri koskaan asiasta lukea. Sen sijaan saamme juttuja vain pikkaisen etäämmällä tapahtuneesta unelmakonsertista ja sitten tällaisia tarkkaan faktojen joukosta poimittuja maahanmuuttajakehuja tilanteista, jotka epäsuorasti kertovat toimittajien maailman olevan kovin, kovin pieni.
Herrajumala, herjetkää jo olemasta noin naiiveja.
Herra Huu on mocutuksen mannekiini.
Taas kantiksia syyllistetään.
Quote from: Leso on 30.12.2015, 09:47:11
Herrajumala, herjetkää jo olemasta noin naiiveja.
Herra Huu on mocutuksen mannekiini.
Taas kantiksia syyllistetään.
Myönnän että menin kyllä lankaan taas että napsahti. Täytyyhän näitä ylistyksiä olla nyt kun muutet matut puuhastelee minkä kerkiävät...
Quote from: Leso on 30.12.2015, 09:47:11
Herrajumala, herjetkää jo olemasta noin naiiveja.
Herra Huu on mocutuksen mannekiini.
Taas kantiksia syyllistetään.
Olet tietyllä tapaa oikeassa: Hau tekee sen mitä jokaiselta normaalilta suomalaiselta odotetaan. Normaali suomalainen ei pääsisi sillä maan päälehteen.
Toisaalta kuitenkin jutusta voi löytää sen tahattoman uutisellisuudenkin: nykypakolaiset (tai oikeammin turvapaikanhakijat) eivät koskaan tule tekemään näin (eikä heidän odotetakaan kasvavan partaisista lapsukaisista ikinä itsestään vastuullisesti huolehtiviksi aikuisiksi), koska muutoinhan Haun sijaan jutussa esiintyisi työteliäs ja tykätty Abdi tai Muhis. Toimittajan tarkoituksena ei varmaan ollut korostaa sitä että odotukset näiden tulijoiden suhteen ovat nollassa, mutta sellaiseksi juttu lopulta kääntyy. Muutoin ei sinällään kunnollisesta, mutta aivan tavallisesta Van Hocista ei oltaisi juttua kirjoitettu...
Herra Hau tekee hyviä kanakääryleitä (2€ kpl).
Hesari tekee paskoja kääryleitä (2,60-3€ kpl).
Quote from: siviilitarkkailija on 30.12.2015, 09:58:37
Herra Hau tekee hyviä kanakääryleitä (2€ kpl).
Oletko varma että niissä on vain kanaa? ;D
Quote from: foobar on 30.12.2015, 09:53:00Olet tietyllä tapaa oikeassa: [...]
Olen tasan oikeassa. Älä yritä valkopestä.
Quote from: Leso on 30.12.2015, 10:02:52
Quote from: foobar on 30.12.2015, 09:53:00Olet tietyllä tapaa oikeassa: [...]
Olen tasan oikeassa. Älä yritä valkopestä.
En ole tietoinen siitä, että Hau olisi jollain tapaa paheksuttava tyyppi. Synti tämän jutun valkopesuominaisuuksien suhteen lankeaa Sanoman propagandatoimiston, ei yksittäisen maahanmuuttajan niskaan.
Herra Huu myöntyi antamaan haistattelun. Se siitä.
Hesari joutunut tekemään jutun, kun reilun 30 000 lumen lapioijan reservistä ei ole saatu lumen puutteen vuoksi kuvia lehteen.
Ensi viikolla kaikki on toisin kun lunta tupruttaa ja kunnolla.
Vuonna 1983 asiat siis tehtiin paremmin. Vuonna 1983 sisäasianministeriön ulkomaalaistoimistoa johti muuten Eila Kännö.
Quote from: Jane Doe on 30.12.2015, 09:34:20
Jos tulee tänne väärin perustein ja ilmaisen elämän toivossa, ei siinä kova yrittäminen ole ensimmäisenä mielessä. Tietenkin voin olla väärässä ja vuoden päästä joka korttelissa on oma irakilainen pikaruokalansa.
On varmaan. Siis mäkki tai subway tai younameit paikka, johon muut kuin irakit eivät uskalla mennä.
Quote from: Professori on 30.12.2015, 08:45:56
Minusta tämän vietnamilaisen näkemyksistä kannattaisi myös Petteri Orpon ja koko hallituksen ottaa mallia. Eli kannattaisiko jo vastaanottokeskuksissa vähentää laitostumista edistävää vastikkeetonta hoivaamista ja taakse jätetyn kulttuurin ylläpitämistä? Ja tulisiko samalla tarjota enemmän yhteiskuntaan sopeutumiseen auttavia kotouttamistoimia sekä vaatia uuden kotimaan parhaiden tapojen ja käytäntöjen mukaan elämistä tulijoiden perustarpeiden tyydyttämisen edellytyksenä?
Mutta maan tavoista ja kotoutumisen ohjeista ei kuitenkaan saa julkaista mitään arabiankielistä, koska sehän on "islamin suosittelua" "maahanmuuttokriikoiden" ja MV-lehden mukaan.
Quote from: Kerttu Täti on 30.12.2015, 11:04:02Mutta maan tavoista ja kotoutumisen ohjeista ei kuitenkaan saa julkaista mitään arabiankielistä, koska sehän on "islamin suosittelua" "maahanmuuttokriikoiden" ja MV-lehden mukaan.
Mitvit sä nyt taas horiset?
On niillä intternetti ja ATK-puhelimet.
Kun vielä oppisivat lukemaan ja oma-aloitteisesti etsimään tietoa.
Kuka vittu tahansa osaa ottaa selfien uima-altaalla vaikka vahingossa.
Quote from: Leso on 30.12.2015, 09:47:11
Herrajumala, herjetkää jo olemasta noin naiiveja.
Herra Huu on mocutuksen mannekiini.
Taas kantiksia syyllistetään.
Minusta olet väärässä. Herra Hau on toki lehteen valittu mocutuksen mannekiiniksi, mutta se ei ole hänen vikansa. Hän on hoitanut asiansa mocutuksesta huolimatta niin kuin jokaisen tulijan pitäisi ainakin yrittää.
Tuossa syyllistettäviä kantiksia joutaakin syyllistää. Viime kädessä heidän takiaan meillä on tämä huonosti kotoutuvien maahanmuuttajien kansainvaellus käsissämme. Siihen liittyen kirjoitin äsken seuraavan kommentin (http://professorinajatuksia.blogspot.fi/2015/12/maahanmuuttajan-neuvo-jos-ei-sitoudu-ei.html?showComment=1451465731300#c1905521413168009333) blogissani:
QuoteMauno Koivistoa mukaillen: ei kai voi ajatella, että maahanmuuttajien vastaanottaminen annettaisiin pelkästään monikulttuurifanaatikoille. Valitettavasti aika ajoin tuntuu, että juuri näin on kuitenkin tehty.
Ei jumalauta. :facepalm:
Selevän teki. Jos kerran arvon Professorin mielipide on ihan paras ratkaisu ongelmaan, ja useimmat täälläkin ovat samaa mieltä, niin antaa paskan muhia.
Älkää kysykö minua mukaan talkoisiin, kun se paska päsähtää tuulettimeen.
Ei kukaan, ei yksikään todellinen maahanmuuttaja, todellinen pakolainen tai todellinen turvapaikanhakija suostuisi olemaan mokoman mocupaskan nimihenkilö.
tv. nimim. maahanmuuttaja, jolle viimeksi eilen Toisen Maan viranomaiset tyrkyttivät kansalaisuutta
Oma mielipiteeni on vain minun mielipiteeni. Samoin Leson mielipide on vain Leson mielipide.
Ja tämä taas on keskustelufoorumi, jossa kaikenlaisten mielipiteiden sanominen on sekä sallittua että toivottua. Erilaisten mielipiteiden lukeminen avartaa kaikkien foorumilaisten maailmankatsomusta ja siten myös kehittää ajatteluamme.
Luulisin myös, että melkein kaikkien tällä foorumilla enemmälti viihtyviä yhdistää sävyeroista huolimatta kyllästyminen Suomen maahanmuuttopolitiikkaan, josta ei voi seurata hyvää sen enempää kantasuomalaisille kuin koko maailmallekaan. Siitä lienen täsmälleen samaa mieltä myös Leson kanssa.
Quote from: Uuno Nuivanen on 30.12.2015, 09:59:57
Quote from: siviilitarkkailija on 30.12.2015, 09:58:37
Herra Hau tekee hyviä kanakääryleitä (2€ kpl).
Oletko varma että niissä on vain kanaa? ;D
Kanakääryleissä käytetään kanaa (ja nuudelia). Olen melko varma asiasta. Myynnissä on myös kasvis/katkarapu- ja naudanlihakääryleitä. Hra Hau käyttää myös suomalaista työvoimaa. Kääryleet valmistetaan paikalla. Mukaan tulee makean chilikastikeen annos joka kruunaa kääryleet. Jokainen kiinnostunut asiakas voi mennä katsomaan itse kun tekevät keittiössä kääryleitä. Eli keittiöön on näköyhteys toisin kuin vihervasemmistolaisen mediaroskakääryleenvalmistustiloihin hesarilla. Hesarin valhekääryleen valmistus ei ole lasten eikä varsinkaan asiakkaiden silmille sopivaa. Siksi näköyhteys toimitukseen on estetty. Jos olisi, ihmiset tajuaisivat että heitä kusetetaan. Hesarin yleisö jätetään aina lasikuution tuulikaappiin tai eteiseen jonne on kiinnitetty paperikuvia keräämään huomiota ja ohjaamaan keskustelu epäolennaisuuksiin. Kerrosta kahta alemmas...
Hau tekee myös lystikkäitä vietnamilaisia lihapullia ja täytettyjä patonkeja. Edullisin hinnoin.
Mutu-tuntumana heittäisin että itä-Aasialaiset ovat aina pärjänneet mamuina länsimaisessa yhteiskunnassa paremmin kuin suvakkien palvomat afrikkalaiset ja lähi-itäläiset. Korjatkaa jos olen väärässä.
Quote from: Leso on 30.12.2015, 11:11:19
Mitvit sä nyt taas horiset?
On niillä intternetti ja ATK-puhelimet.
Kun vielä oppisivat lukemaan ja oma-aloitteisesti etsimään tietoa.
Kuka vittu tahansa osaa ottaa selfien uima-altaalla vaikka vahingossa.
Ehdotat siis, että arabiankieliset turvapaikanhakijat hakevat Suomea koskevat tietonsa esimerkiksi joltain irakilaiselta ja syyrialaiselta saitilta? Ja elävät niiden tietojen mukaan? Sekö on sinun kototuttamismetodisi?
Miten he niitä iPhonejaan osaavat käyttää jan sitä tietoa saavat jos eivät osaa lukea - MV-lehden propagandan olet selvästi tavannut tarkkaan - turvapaikanhakijoiden lukutaidottomuus, MV väittää turvapaikanhakijoita yksiselitteisesti lukutaidottomiksi. Tämä lukutaidottomuusasia on mennyt minulta hieman ohi, mutta arabiakieliset turvapaikanhakijat, kuinka alhaisia lukutaitoprosentteja heidän keskuudessaan on?
Omasta mielestäni on hyvä että suomalaisesta kulttuurista, tavoista ja yhteiskunnan järjestelmästä kertovat suomalaiset. Jos joukossa on yksikin arabiaa lukeva, hän voi välittää tämän tiedon eteenpäin.
Näin on, Professori, periaatteessa kyllä.
Ihmettelen vain, että miten nimimerkkisi perusteella nuinkin oppinut on niin puolitiessä koko kuvan hahmottamisessa.
Kun saavutat minun mielipiteitten ja asenteitten tason, on liian myöhäistä.
Mulla on käytännön ratkaisu nyt, sulla on puolivillainen teoria käsitellä tilannetta.
Arvaa, kumpaa tulee ikävä kun siivoustalkoot alkaa?
Quote from: Kerttu Täti on 30.12.2015, 11:37:54
Ehdotat siis, että arabiankieliset turvapaikanhakijat hakevat Suomea koskevat tietonsa esimerkiksi joltain irakilaiselta ja syyrialaiselta saitilta? Ja elävät niiden tietojen mukaan? Sekö on sinun kototuttamismetodisi?
Miten he niitä iPhonejaan osaavat käyttää jan sitä tietoa saavat jos eivät osaa lukea - MV-lehden propagandan olet selvästi tavannut tarkkaan - turvapaikanhakijoiden lukutaidottomuus, MV väittää turvapaikanhakijoita yksiselitteisesti lukutaidottomiksi. Tämä lukutaidottomuusasia on mennyt minulta hieman ohi, mutta arabiakieliset turvapaikanhakijat, kuinka alhaisia lukutaitoprosentteja heidän keskuudessaan on?
Omasta mielestäni on hyvä että suomalaisesta kulttuurista, tavoista ja yhteiskunnan järjestelmästä kertovat suomalaiset. Jos joukossa on yksikin arabiaa lukeva, hän voi välittää tämän tiedon eteenpäin.
Turvapaikanhakijan pitää saada ENSIN turvapaikka. Sitten voidaan ruveta kotouttamaan mikä touhu ei ole mitään muuta kuin järjenköyhää businesta jolla narutetaan veronmaksajaa.
Onneksi en ole tuota idiotismia maksamassa.
Lisäys: 100% noista on elintasopakolaisia jotka ei tarvi kuin kengänkuvan perseeseen rajalla. Porukkaa joka hyväksikäyttää idiootteja = suomalaisia veronmaksajia.
Quote from: SerialSuicideBomber on 30.12.2015, 12:03:27

Ehkä, mutta silti haluan, että turvapaikanhakijoillekin suomalaiset kertovat itse esimerkiksi naisten asemasta ja käyttäytmiskulttuuriimme liittyvistä seikoista kielellä ja tavalla, jossa viesti varmasti menee perille.
Herra Haun keittoja (hyviä), susheja (no jaa) tuoreita kevätrullia ((silloisen listan ulkopuolelta)loistavia) jo Puotilassa Ky Namin aikaan nauttineena tuli vaihdettua ajatuksia maailmanmenosta aina, jos vain kiireisen yrittäjän aika antoi myöden.
Voin 100%:lla varmuudella kertoa, että Mr Haun tuolloin esittämät erityisen selkeät ja poliittisesti äärimmäisen epäkorrektit ajatukset maamme harjoittamasta maahanmuuttopolitiikasta, ja muutamista kunnostautuneista kansanryhmistä, (jotka lähinnä pitävät Itäkeskuksen seiniä pystyssä), eivät olisi läpäisseet minkään silloisen median seulaa edes armollisella tulkinnalla. Homman keskimääräinen jäsenkin on ajatuksellinen kuoripoika kardinaalin rinnalla, jos hänen näkemykseen vertaa.
Siksi olenkin silmät ymmyrkäisenä katsonut Herra Hausta viime aikoina tehtyjä pläjäyksiä sekä televisiossa, että painetussa sanassa. Ilmeisesti Mr. Hau on oppinut poliittisen korrektiuden periaatteet, tai sitten toimittajat kylmästi pistävät omiaan.
Kyseinen herra tuli suomeen 8 vuotiaana, kävi koulua ja oppi suomen kielen. Häntä ei oikein voi verrata noin 20 vuotiaaseen vuohipaimeneen joka ei edes haluakkaan oppia suomen kieltä. Ilmeisesti kuitenkin useimmat pakolaiset osaa muutaman sanan lukea kun osaavat älypuhelintakin käyttää.
Quote from: Kerttu Täti on 30.12.2015, 12:10:21
Quote from: SerialSuicideBomber on 30.12.2015, 12:03:27
Turvapaikanhakijan pitää saada ENSIN turvapaikka. Sitten voidaan ruveta kotouttamaan mikä touhu ei ole mitään muuta kuin järjenköyhää businesta jolla narutetaan veronmaksajaa.
Onneksi en ole tuota idiotismia maksamassa.
Lisäys: 100% noista on elintasopakolaisia jotka ei tarvi kuin kengänkuvan perseeseen rajalla. Porukkaa joka hyväksikäyttää idiootteja = suomalaisia veronmaksajia.
Ehkä, mutta silti haluan, että turvapaikanhakijoillekin suomalaiset kertovat itse esimerkiksi naisten asemasta ja käyttäytmiskulttuuriimme liittyvistä seikoista kielellä ja tavalla, jossa viesti varmasti menee perille.
Ehkä? Ei vaan PITÄÄ. Miksi hukata resursseja henkilöön joka saa kenkää? En minäkään kouluta työntekijöitä jotka ovat irtisanomisuhan alla. Hakijoiden pitäisi olla lukkojen takana varsinkin jos pitää opettaa selllaisia käytöstapoja kuten "älä raiskaa", "älä ryöstä" jne... Osoittaa kuitenkin kuinka ovat pelkkiä kusettajia. Oikeasti hätää kärsivälle ei tarvi tätä erikseen kertoa miten käyttäydytään. Vai onko aasialaiset sitten vain älykkäämpiä, kuten "Mr. Hau"?
Ihmettelen kovasti, että tuolla toisaalla on Star Wars -ketju, jossa jotkut on sitä kummaa mieltä, ettei henkilön ihonväri ole poliittinen viesti mitenkään.
Tapahtuuhan tätä luonnossakin.
Jos herra Huun etnisellä olemuksella ei ole merkitystä, niin miksi juttu on tehty? Emmä tajuu.
Quote from: SerialSuicideBomber on 30.12.2015, 13:00:38
Ehkä? Ei vaan PITÄÄ. Miksi hukata resursseja henkilöön joka saa kenkää? En minäkään kouluta työntekijöitä jotka ovat irtisanomisuhan alla. Hakijoiden pitäisi olla lukkojen takana varsinkin jos pitää opettaa selllaisia käytöstapoja kuten "älä raiskaa", "älä ryöstä" jne... Osoittaa kuitenkin kuinka ovat pelkkiä kusettajia. Oikeasti hätää kärsivälle ei tarvi tätä erikseen kertoa miten käyttäydytään. Vai onko aasialaiset sitten vain älykkäämpiä, kuten "Mr. Hau"?
Mr. Hau kuuluu pakolaissukupolveen, joiden kohdalla resurssit/pakolainen olivat ihan muuta kuin nyt. Juuri sitähän, kädestä pitäen opastamista silloin alussa, kaiken antamista, hän kovasti kiitteleekin.
Lukkojen takana pitämine tulee tätäkin kalliimmaksi. Ja minä en tiedä millaisia mahdollisen turvapaikan saaneita henkilöitä sieltä lukkojen takaa tulisi ulos, jos olisivat lukkojen takana ihan keskenään ja pelkästään arabialaisten saittien varassa. Kansainvälisten sopimusten vastaista ja epäilemäpä että kallista ja hankaluuksia aiheuttavaa. Minusta tuntuu että arabiankielisen infon tarjoaminen on kaikin tavoin tehokkaampaa.
Jos ymmärsin oikein niin herra Hau hoitaa myös vanhempiaan.
Näihin päiviin saakka lapset ja vanhemmat ovat olleet arabeille ja afrikkalaisille hyväksyttävä syy jättäytyä työmarkkinoiden ulkopuolelle. Naiset eivät voi tehdä työtä, koska lapset ja miehet eivät voi tehdä työtä, koska vanhemmat.
Montakos tällaista menestyvää somalialaista yrittäjää meillä on Suomessa? Tai montako somalialaista ravintolaa yleensä?
Jos meille ihan oikeasti tarvittaisiin hirveästi ulkomaalaista lisätyövoimaa (ei tarvita, monestakaan syystä), niin sitä kannattaisi importeerata mieluummin Vietnamista tai Kiinasta kuin yhdestäkään islamilaisesta maasta.
Mutta tästähän ei ole kyse nykyisessä kansainvaelluksessa, jota tällä jutulla yritetään kautta rantain puolustaa. Kyse on kehitysmaista länsimaihin suuntautuvasta humanitäärisestä maahanmuutosta, joka ei ole millään tavalla hallinnassa ja jonka hyöty Euroopan maille on vähintäänkin kyseenalainen.
Quote from: Kerttu Täti on 30.12.2015, 13:34:08Mr. Hau kuuluu pakolaissukupolveen, joiden kohdalla resurssit/pakolainen olivat ihan muuta kuin nyt. Juuri sitähän, kädestä pitäen opastamista silloin alussa, kaiken antamista, hän kovasti kiitteleekin.
Mulle kyllä kävisi kompromissina se, että vastaanotettavien pakolaisten (siis ihan oikeiden sellaisten) määrä olisi samaa luokkaa kuin 80-luvun alussa ja rahaa/resursseja käytettäisiin kotouttamiseen myös saman verran. Eli turvallisista naapurimaista tulevien turvisten määrä nollaan ja vaikka YK:n pakolaisleireiltä pieni määrä ihmisiä tänne turvaan. Pakolaiset pystyisivät tällä tavalla todennäköisesti sopeutumaan paljon paremmin suomalaiseen yhteiskuntaan, kuten Haun tapaus osoittaa. Matuista elantonsa saaville hyysääjille ja muille ketkuille tämä ei tietenkään olisi hyväksyttävä vaihtoehto.
Haun ja muiden tuohon aikaan tulleiden kohdalla sen opastuksen ja avun vastaanottaminenkin sujui varmasti ihan eri tavalla. Ei ollut mitään "meille luvattiin parempaa palvelua" -älämölöä pitäviä elintasoturisteja, joita tällä hetkellä suurin osa matuista on, vaan tulijat olivat todennäköisesti siitä vähästäkin kiitollisia mitä suomalaiset heidän hyväkseen pystyivät tuolloin tekemään.