Hommaforum Testi

HOMMAN KESKUSTELU => Kylänraitti => Topic started by: Fiftari on 28.12.2015, 14:06:51

Title: Sääntö-Suomi tyrmää maailman kalleimmat startupit: useimmat laittomia
Post by: Fiftari on 28.12.2015, 14:06:51
QuoteSuomi on disruptiiviselle eli kokonaisen toimialan mahdollisesti mullistavalle startupille vaikea paikka toimia. Kymmenestä maailman arvokkaimmasta listaamattomasta yhtiöstä kahdeksaa voi Suomessa pitää laittomana tai vähintäänkin niiden liiketoiminnan aloittamista juridisesti hyvin raskaana.

Näin rajun tulkinnan tilanteesta esittää teknologia-asioihin erikoistunut asianajaja Jaakko Lindgren. Syksyn aikana esimerkiksi Nokian hallituksen puheenjohtaja Risto Siilasmaa on puheenvuoroissaan toistanut Lindgrenin viestiä.

"Suomi on ulkomaisen startupin sijoittumista ajatellen hyvin ongelmallinen ja byrokraattinen valtio. Lainsäädäntö on niin tiukka, että moni maailman lupaavimmista startupeista olisi Suomessa laiton, toimintaa liittyisi merkittäviä juridisia riskejä tai vähintään merkittäviä hallinnollisia kuluja", Lindgren arvioi.
....
Maailman arvokkaimmat listaamattomat yhtiöt

Jaakko Lindgren on arvioinut, miten kyseiset yhtiöt pystyisivät toimimaan Suomessa.

1. Uber

Uber on eniten julkisuutta saanut uusi kuluttajapalvelu, joka levittäytyy voimallisesti uusille markkinoille. Liiketoiminta Suomessa on viranomaisten mielestä laitonta, koska taksilaki kieltää liiketoiminnan. Joulun alla poliisi antoi 30 Uber-kuljettajalle sakot.

2. Xiaomi

Xiaomi on neljässä vuodessa noussut yhdeksi Kiinan suurimmista matkapuhelinvalmistajista. Liiketoiminta ei ole laitonta, vaikka esimerkiksi Apple on syyttänyt kiinalaisyhtiötä kopioinnista.

3. Airbnb

Airbnb:n kautta tapahtuva majoituspalvelujen tarjonta ei Suomessa vielä ole kovin laajamittaista. Liiketoiminta on mahdollisesti laitonta, sillä palvelun käyttäjät toimivat verolainsäädännön ja muun majoitustoimintaa koskevan lainsäädännön ulkopuolella. On myös mahdollista, että Airbnb:n toiminta katsottaisiin Suomessa vuokrahuoneiston välitystoiminnaksi, johon liittyy runsaasti sääntelyä.

4. Palantir

Palantir on data-analytiikkaohjelmistoja myyvä yritys, jonka liiketoiminta perustuu datan keräämiseen ja analysointiin. EU:n uuden tietosuoja-asetuksen ja -direktiivin aikana liiketoiminta on juridisesti hyvin haastavaa.

5. Snapchat

Snapchat on pikaviestipalvelu, jossa käyttäjät voivat jakaa kuvia ja videoita. Yhtiö on jakopalvelujen tarjoajien joukossa harmittomin tapaus. EU suhtautuu kriittisesti siihen, että sosiaalisen median palvelua käyttävät alle 16-vuotiaat.

6. Didi Kuaidi

Didi Kuaidi on on Kiinasta muualla maailmaan levittäytyvä Uberin kaltainen taksipalvelu. Toiminta Suomessa olisi laitonta.

7. Flipkart

Flipkart on Intian suurin verkkokauppa. Liiketoiminta laillista. Ei juridisia ongelmia.

8. SpaceX

SpaceX on kaupallisia avaruusmatkoja tarjoava yhtiö, jonka liiketoiminta Suomessa olisi haasteellista. Raketin laukaiseminen Suomesta edellyttäisi monimutkaista ja kallista lupaprosessia.

9. Pinterest

Pinterest tarjoaa alustan, jolle käyttäjät voivat julkaista löytämiään kuvia. Suomen tekijänoikeuslain näkökulmasta tekijänoikeuden suojaamien kuvien lataaminen palveluun on laitonta ilman tekijän suostumusta. Yhdysvalloissa fair use -periaate sallii kuluttajille kuvien "järkevän käytön".

10. Dropbox

Verkossa tallennustilaa tarjoavan Dropboxin toiminta on haasteellista Suomen henkilötietolain ja EU:n uuden henkilötietoasetuksen näkökulmasta. Palvelussa ei selkeästi kerrota minne tietoja siirretään ja kuka pääsee niihin käsiksi.
http://www.tivi.fi/Kaikki_uutiset/saanto-suomi-tyrmaa-maailman-kalleimmat-startupit-useimmat-laittomia-6242010 (http://www.tivi.fi/Kaikki_uutiset/saanto-suomi-tyrmaa-maailman-kalleimmat-startupit-useimmat-laittomia-6242010)

Title: Vs: Sääntö-Suomi tyrmää maailman kalleimmat startupit: useimmat laittomia
Post by: sivullinen. on 28.12.2015, 15:28:18
Ei tarvitse olla uusi innovaatio -- "start-up" -- ollakseen sosialistisessa Suomessa laiton. Talvivaaran toiminta todettiin ELY-keskusten toimesta useaan kertaan ja monella tapaa laittomaksi -- ja kaivostoimintaa ei voi mitenkään pitää uutena alana --. Talvivaaran varoittavan esimerkin jälkeen useampikin kaivoshanke Suomessa on laitettu jäihin. Vanhat kaivokset, joilla on "luvat kunnossa" eli lahjarahojen jaosta päästy yhteisymmärrykseen, saavat kaivaa maata vanhaan tapaan.

Talvivaaran "likavesistä" tuli sadeveden puhtaita heti kun kaivos otettiin valtion haltuun ja vaihdettiin nimi Terra Fameksi. Edes Jeesus ei kyennyt vastaavaan ihmeeseen: Hän muutti veden yksissä häissä viiniksi, mutta kokonaisen liuotusaltaan sulfaattiveden muuttaminen puhtaaksi juomavedeksi vaatisi jo vähintään itse isän Jumalan puuttumista peliin.

Lainsäädäntö ja direktiivit eivät edes kerro läheskään koko kuvaa sosialistisen Suomen korruptoituneisuudesta. Suurin osa yrityksistä tapetaan AY-liikkeen "työsuojeluvaltuutettujen", valtiollisten monopolien "hintaneuvottelujen" avulla, tekijänoikeusjärjestöjen "omistusoikeusselvitysten" ja lupaviranomaisten "selvityspyyntövaatimusten" avulla. Ei yrityksen toiminnan tarvitse tulla todetuksi laittomaksi sen estämiseksi; riittää, että toiminta saadaan jäädytettyä vähintään pariksi vuodeksi -- ja tarpeen tullen vuosikymmeniksi -- valtion kanssa käytävän paperisodan ja oikeusvääntöjen avulla.

Taisipa jopa Lidl joutua vuosikausia vääntämään luvasta päästä Suomeen. Ainoastaan Lidlin kokoiset tai suuremmat suuryritykset kykenevät siihen lahjontaan ja "yhteiskuntasuhteiden hoitamiseen", joka Suomessa yritystoiminnan pyörittämiseksi vaaditaan. Onhan tietenkin pienempiäkin yrityksiä sosialismin aikakaudella syntynyt: Jokainen entinen virastotalon siivoaja on nykyään "siivousalan yrittäjä" entisellä palkallaan ja heikommilla työehdoilla. Suuryrityksillä on lupa luoda myös itselleen alihankkijoita omien sopimuksiensa rajoissa. Vapaaseen markkinatalouteen perustuvia yrityksiä saa sitten lampun kanssa hakea ja etsiä.

Vapaan markkinatalouden oppien mukaan toimivia uusien innovaatioiden yrityksiä -- niitä start-uppeja --, jotka on sosialistien virastojen ja mielivallan avulla tapettu sentään löytyy useita: Bookabooka (https://fi.wikipedia.org/wiki/Bookabooka) ja TVkaista (https://fi.wikipedia.org/wiki/TVkaista) tulevat ensimmäisinä mieleen. Youtube ja Spotify saavat jatkaa, koska hoitavat "yhteiskuntasuhteensa" paremmin. Eikä syy ole yritysten ulkomaalaisuus, sillä Nokiakin sai aikoinaan oman Comes With Musicin aikaan; syy on sosialistisen järjestelmän halu suosia suuryrityksiä. Suuryrityksille voidaan antaa salassa eettistä ohjausta, niihin voidaan kohdistaa FinWatchin ja Greenpeacen kaltaisia poliittisia painostustoimia ja niille on omia lainsäädäntöjään pakollisista tasa-arvo- ja syrjintäohjelmistaan. Sosialismi vihaa pieniä yrityksiä -- jollainen jokainen start-up on aluksi --. Pelintekijöille ja muille harmittomille sirkushuvien tuottajille sentään sallitaan pieni vapauden alue -- mutta heiltäkin vaaditaan poliittisen propagandan julistamista tai ongelmia on edessä --.
Title: Vs: Sääntö-Suomi tyrmää maailman kalleimmat startupit: useimmat laittomia
Post by: [email protected] on 28.12.2015, 15:40:35
QuoteKymmenestä maailman arvokkaimmasta listaamattomasta yhtiöstä kahdeksaa voi Suomessa pitää laittomana tai vähintäänkin niiden liiketoiminnan aloittamista juridisesti hyvin raskaana.

Artikkelin toisen lauseen lukeminen osoitti minulle, että sen kirjoittaja ei tiedä taloudesta yhtään mitään. Maailman arvokkain listaamaton yhtiö on Saudi Aramco, jonka osalta arvoarviot vaihtelevat 1,25 biljoonasta 7:n biljoonaan dollariin. Yhdysvaltain suurin listaamaton yhtiö on Cargill, oma pääoma noin 60 miljardia dollaria. Esimerkiksi suomessa toimiva Ikea on listaamaton ja sen oma pääoma on yli 31 miljardia euroa. Siinä vähän suuruusluokkaa. Noista artikkelin listaamista vielä, järjestys on täysin pielessä: Uber on arvioitu kyllä varsin korkealle, yli 18 miljardia dollaria, mutta Airbnb:n arvoksi arvioidaan sitä enemmän, yli 20 miljardia dollaria ja Xiaomin arvoksi jopa yli 45 miljardia dollaria. Asiantunteva IT-juristi Lindgren kyllä on.
Title: Vs: Sääntö-Suomi tyrmää maailman kalleimmat startupit: useimmat laittomia
Post by: Zanaris on 28.12.2015, 15:44:58
Xiaomin red rice on hyvä luuri, omistan semmoisen - en tiennytkään että oli muka start-up, tuskin sillä on merkitystä niinkään.
Apple laitteet maksavat 3 kertaa enemmän, eivätkä edes kestä pakkasta tai pudottelua, noh tehdasvakoilu onkin terveellistä.
Title: Vs: Sääntö-Suomi tyrmää maailman kalleimmat startupit: useimmat laittomia
Post by: Faidros. on 28.12.2015, 16:15:29
Joku ilmeisesti luulee, ettei esim. Uberistä tule ylikansallista ison rahan toimijaa? Kansalliset taxit veks ja Uberit tilalle, hinta nousee sitten, kun firma on myyty.
Olemme tulevaisuudessa täydellisesti suuryhtiöiden hallinnassa, EU:n liittovaltiokehitys on siitä esimerkkinä.

Heimot - uskonnot - valtiot - liittovaltiot - nwo.

Onneksi en näe loppua.
Title: Vs: Sääntö-Suomi tyrmää maailman kalleimmat startupit: useimmat laittomia
Post by: Tykkimies Pönni on 28.12.2015, 16:26:25
Sitten on nää kaikkien Start-Uppien äidit, Blackwaterit ja Craft Internationalit, minkä toimintaa Suomessa rajoittaa puolustusvoimia koskevat lait. Tulossa on Justice for All Inc. ja International Police Corp. joiden pitää päästä oikeuslaitos- ja poliisimarkkinoille.
Title: Vs: Sääntö-Suomi tyrmää maailman kalleimmat startupit: useimmat laittomia
Post by: Ari-Lee on 28.12.2015, 16:30:26
Haittoja vain emme voi ulkoistaa emmekä kilpailuttaa. Vankilat tulevat olemaan verorasituksena maailman tappiin. Rikollisten määrä pompsahtaa silmille, on pompsahtanut jo, kiitos siitäkin EU:lle. Tukes tulee tekemään kaikkensa, että pottunokka ei työntäisi nokkaansa kaikkiin töihin, samaan aikaan kun Suomen ulkopuolelta tulee Tukesin ulkopuolinen hoitamaan ilman 5-vuotismuovikortteja hommat, mitkä kuuluisivat pottunokalle, ketä Tukes tukistaa. Trafi ei lopeta pottunokan raatelua, samaan aikaan kun Suomen ulkopuolelta on tunku tekemään pottunokan hommat parilla eurolla ilman ammattitaitoja. Hallitus vain matuloi kun olisi pitänyt olla hätilahallitus ja nopeita ja radikaaleja ratkaisuja sääntelyjen purkamiseen.
Title: Vs: Sääntö-Suomi tyrmää maailman kalleimmat startupit: useimmat laittomia
Post by: Faidros. on 28.12.2015, 16:41:04
Quote from: samuliloov on 28.12.2015, 16:26:25
Sitten on nää kaikkien Start-Uppien äidit, Blackwaterit ja Craft Internationalit, minkä toimintaa Suomessa rajoittaa puolustusvoimia koskevat lait. Tulossa on Justice for All Inc. ja International Police Corp. joiden pitää päästä oikeuslaitos- ja poliisimarkkinoille.

Oletat ilmeisesti ettei esim. Tsetseniassa olleet venäläiset rakennusyhtiöt olleet tahkoamassa rahaa, valtion piikkiin?
En väitä, ettei USA:n firmat voisi olla näistä Irakin hommista pahimpia, mutta NL:n jäljitä tapahtui sellainen kansanryöstö Tsetseniassa, ettei paremmasta väliä.

Asran mielestä islamin uskonto on pystyttänyt uuden Grosnyn kaupungin, mutta todellisuudessa sen on pystyttänyt Venäjän veronmaksajat.
Title: Vs: Sääntö-Suomi tyrmää maailman kalleimmat startupit: useimmat laittomia
Post by: Tykkimies Pönni on 28.12.2015, 16:46:51
Quote from: Faidros. on 28.12.2015, 16:41:04
Quote from: samuliloov on 28.12.2015, 16:26:25
Sitten on nää kaikkien Start-Uppien äidit, Blackwaterit ja Craft Internationalit, minkä toimintaa Suomessa rajoittaa puolustusvoimia koskevat lait. Tulossa on Justice for All Inc. ja International Police Corp. joiden pitää päästä oikeuslaitos- ja poliisimarkkinoille.

Oletat ilmeisesti ettei esim. Tsetseniassa olleet venäläiset rakennusyhtiöt olleet tahkoamassa rahaa, valtion piikkiin?
En väitä, ettei USA:n firmat voisi olla näistä Irakin hommista pahimpia, mutta NL:n jäljitä tapahtui sellainen kansanryöstö Tsetseniassa, ettei paremmasta väliä.

Kyseisestä aiheesta en ole olettanut yhtään mitään. Kunhan huvikseni jatkoin listaa. En epäile etteikö ryssissä osata kusettaminen edelleen.
Title: Vs: Sääntö-Suomi tyrmää maailman kalleimmat startupit: useimmat laittomia
Post by: Hjuu Hefnöö on 28.12.2015, 16:58:13
Quote8. SpaceX

SpaceX on kaupallisia avaruusmatkoja tarjoava yhtiö, jonka liiketoiminta Suomessa olisi haasteellista. Raketin laukaiseminen Suomesta edellyttäisi monimutkaista ja kallista lupaprosessia.

Taitaa tuossa tulla maantieteellinen sijainti ensimmäisenä vastaan. Kiertoradalle tai siitä kauemmas matkaavat raketit laukaistaan läheltä päiväntasaajaa sieltä saatavan "ilmaisen" tangentiaalisen nopeuden vuoksi. Ei tarvitse laittaa niin paljon löpöä tankkiin pakonopeuden tai kiertoradalle pääsyn takaamiseksi.
Title: Vs: Sääntö-Suomi tyrmää maailman kalleimmat startupit: useimmat laittomia
Post by: sivullinen. on 28.12.2015, 17:14:25
Muistui mieleeni huvittava esimerkki viime kesältä. Punavihreiden suosimassa kesätapahtumassa oli jotain aasian syötäväksi kelpaavia torakoita tarjolla. Kympin Uutisten toimittaja Tommolakin oli paikalle tilattu tapahtumaa mainostamaan. Hän tietenkin joutui myöntämään, ettei Suomessa saa Eviran -- eli elintarvikkeiden turvallisuudesta vastaavan viraston -- mukaan hyönteisiä syödä lainkaan. Sitä Tommola ei kertonut, miten kyseinen tapahtuma oli saanut "yhteiskuntasuhteet hoidettua" Eviran suuntaan toimintaan, joka selvästi on lainvastaista ja Eviran kieltämää (http://www.evira.fi/portal/fi/elintarvikkeet/tuonti+ja+vienti/tuonti+eu+n+ulkopuolelta/hyonteiset/) -- ainakaan kaupallisessa tarkoituksessa, joka kyseinen torakoiden myynti toriruuaksi minusta ainakin on --. Laki näemmä joustaa suuryritysten lahjarahojen lisäksi, jos on punavihreää maailmanparannus potentiaalia.

Siinä olisi todellinen iskun paikka Suomen pellepelottomille. Cleantech ja torakoiden syöminen nauttivat hallituksen keihäänkärkihankkeiden asemaa, ja niitä ei laki koske. Mutta sosialistinen järjestelmä on onnistunut tappamaan kaiken niiden alueellakin tapahtuneen yksityisyritteliäisyyden estämällä vaadittavan kasvupohjan kaikelle pienyritystoiminnalle: Pienyrityksen on mahdonta tehdä viranomaisille kelpaavaa kirjanpitoa, jos ei ole valtiollisen ohjeistuksen alaista tilitoimistoa auttamassa, ja vapaan markkinatalouden yritystoimintaan keskittyviä tilitoimistoja ei ole, eikä niitä ole mahdollista perustaa.

Kiinalaiset yrittivät perustaa oma tukkumyymäläänsä China Centeriä, mutta toiminta vaikutti niin "vaaralliselta", ettei heille voitu tarjota sähköä eikä vettä. Siinä vaiheessa kiinalaiset ymmärsivät vihjeen ja häipyivät. Pienyritys, joka joutuisi toimimaan ilman vettä ja sähköä, jää sekin helposti perustamatta -- vaikka tarkoitus olisi miten hyvä ja maailmaa parantava --. Sosialismissa vain täysin omavarainen yritys voi toimia -- tai sitten "yritys" eli virallisesti rekisteröimätön yksityisyrittelijäisyyden harjoittaminen eli ns. Harmaa Talous --. Harmaan Talouden start-uppeja Suomessa on onneksi aika paljon. Minä pidän Hommaforumia yhtenä -- ja MV-lehteä toisena --. Samanlaisia pieniä mediataloja eli yksityisesti pyöritettyjä keskustelupalstoja on vaikka kuinka paljon -- tosin osa niistä, kuten Muropaketti, on jo sosialisoitu --.
Title: Vs: Sääntö-Suomi tyrmää maailman kalleimmat startupit: useimmat laittomia
Post by: JJohannes on 28.12.2015, 17:38:11
Joo, on se perkele kun tämä Sääntö-Suomi pilaa kaiken kivan ja meidän hyvän pöhinän! Stubb ja Sipilä voivatkin ensi vuonna:

1: Sallia pimeät taksit. Mitä jollain taksimittareilla on väliä tai jos joku turisti joskus ajetaan pimeälle kujalle ja mukiloidaan/raiskataan?!
2: Lakkauttaa tekijänoikeuslait ja patentit ja sallia teollisuusvakoilun. Suomi nousuun Soca-Sola -virvoitusjuomalla, Appple-kännyköillä ja Niiken lenkkareilla!
3: Lakkauttaa arvonlisäverotuksen, koska hirveä vaiva niiq innovatiiviselle yrittäjälle maksaa mitään veroja!
4: Avata kaikki viranomaisrekisterit suuryrityksille ja sallia asentaa esim. troijalaisia ja rootkittejä kuluttajien tietokoneisiin ja puhelimiin, että Amazon tietää paremmin, mitä kirjoja ja leffoja kuluttajalle kannattaa markkinoida!
5: Sallia lapsipornon. Se vääristää markkinoita, että pinkeäkroppaiset 12-vuotiaat eivät voi myydä vanhoille sedille alusvaatekuvia itsestään netin kautta!
6: Poistaa erittäin vaarallisten aseiden kategorian ampuma-aselaista. Jokaisella kansalaisella on ehdottomasti oltava oikeus esimerkiksi tehdä ydinkokeita omalla takapihallaan!
7: Sallia suuryritysten esim. asentaa kameroita asiakkaiden koteihin, perustaa tiedustelupalveluita ja pitää tietokantoja asiakkaista heidän tietämättään!
+ Bonuksena pitäisi sallia esimerkiksi palkkojen maksamatta jättäminen, koska on sosialismia, että työntekijöille pitää maksaa palkkaa vaikka yrittäjä hukkuu byrokratiaan ja verokortitkin hukkuu postissa ja kolmannen kvartaalin voitotkin meinaa jäädä vaan kolmeen miljoonaan!

Good sleep. Good morning session on the @wattbike. Good coffee. Good raw porridge. Good energy levels. Gonna be a good day. Good morning!
Title: Vs: Sääntö-Suomi tyrmää maailman kalleimmat startupit: useimmat laittomia
Post by: törö on 28.12.2015, 22:25:06
Ihan kuin maailman lupaavimmista startupeista suurin osa ei varsinaisesti tuottaisi mitään eikä niissä olisi muuta ihmeellistä kuin hetkellinen suosio, joka on saanut keinottelijat kuolaamaan.

Somessakin toimi aina pari suurta ja mahtavaa firmaa ja sitten porukka vain kyllästyy niihin ja etsii jotain uutta, ja sitä löytyy aina, koska formaatit ovat hyvin yksinkertaisia eikä niitä pysty edes patentoimaan.

Oikeastaan ei tarvita muuta kuin mahdollisuus postata kuvia ja videoita, kirjoitella jotain typerää ja linkata typeryyksiä jonnekin muualle.
Title: Vs: Sääntö-Suomi tyrmää maailman kalleimmat startupit: useimmat laittomia
Post by: Tapza on 28.12.2015, 22:35:55
Quote from: Hjuu Hefnöö on 28.12.2015, 16:58:13
Quote8. SpaceX

SpaceX on kaupallisia avaruusmatkoja tarjoava yhtiö, jonka liiketoiminta Suomessa olisi haasteellista. Raketin laukaiseminen Suomesta edellyttäisi monimutkaista ja kallista lupaprosessia.

Taitaa tuossa tulla maantieteellinen sijainti ensimmäisenä vastaan. Kiertoradalle tai siitä kauemmas matkaavat raketit laukaistaan läheltä päiväntasaajaa sieltä saatavan "ilmaisen" tangentiaalisen nopeuden vuoksi. Ei tarvitse laittaa niin paljon löpöä tankkiin pakonopeuden tai kiertoradalle pääsyn takaamiseksi.

Kyllä laukaisualustoja on pohjoisemmassakin, Plesetsk sijaitsee 62 leveyspiirillä. Polaarisille radoille siitä "ilmaisnopeudesta" ei edes ole mitään hyötyä, Suomi sopisi sellaisten lähtöalustaksi hyvin koska käytetyn vaiheen voi pudottaa joko Lappiin tai Atlanttiin. Se maantieteellinen ongelma on ettei itäänpäin ole mitään asiaa ja suurempi ongelma lienee historiallinen ja henkistä sorttia; Pariisin rauhansopimus kielsi aikanaan kaikenlaiset ohjukset ja vaikka niistä rajoituksista on luovuttu ei muistio siitä ja Neuvostoliiton romahduksesta ole välttämättä vielä saavuttanut viranomaiselimiemme kaikkia kolkkia.
Title: Vs: Sääntö-Suomi tyrmää maailman kalleimmat startupit: useimmat laittomia
Post by: sivullinen. on 28.12.2015, 22:54:17
Quote from: JJohannes on 28.12.2015, 17:38:11
Joo, on se perkele kun tämä Sääntö-Suomi pilaa kaiken kivan ja meidän hyvän pöhinän! Stubb ja Sipilä voivatkin ensi vuonna:

1: Sallia pimeät taksit. Mitä jollain taksimittareilla on väliä tai jos joku turisti joskus ajetaan pimeälle kujalle ja mukiloidaan/raiskataan?!

"Pimeiden taksien" salliminen tekisi kaiken mainitsemasi pahan lisäksi paljon muutakin pahaa. "Pimeissä takseissa" myydään viinaa, huumeita ja villejä naisia -- joilla kaikilla on tietenkin aids --. "Pimeät taksit" kuljettavat terroristeja ampumaan viattomia sivullisia ja kaahaavat pienten lasten päälle. Jokainen "pimeän taksin" kuski on tietenkin aina humalassa ja huumattuna.

Näin tietenkin kävisi Suomessa; muualla maailmassa ei vapaammasta taksiliikenteestä vastaavia haittoja ole syntynyt. Uber-kuljettajistakin aika harva on syytettynä asiakkaansa raiskaamisesta. Taitaapa olla jopa pienempi prosenttiosuus kuin valtiollisten turvataksien asiakkaista, sillä netistä tilatuissa Uber-kyydeissä kuljettajan jäljitettävyys on paljon parempaa kuin valtiollisten turvataksien jälkeenpäin antamista kuiteista -- joita harvempi kuskin raiskaama edes tajuaa pyytää --, joten rikoksesta kiinnijäämisen riski on jopa suurempi. Matkan hintakin selviää etukäteen -- toisinkuin mittaritakseissa --. Mutta viranomaisuskovaisille sosialistinen ylhäältä johdettu ja ministeriöistä ohjattu taksitoiminta on turvallisemman tuntuista kuin pienten yrittäjien toiminta; eihän niistä tiedä edes kuka ministereistä on vastuussa, jos joskus joku rikos tai onnettomuus tapahtuu.

Suurin osa joukkoraiskauksista olisi jäänyt tapahtumatta, jos Suomessa saisi vapaasti ajaa taksia. Mietippä vaikka Tapanilan tapausta.
Title: Vs: Sääntö-Suomi tyrmää maailman kalleimmat startupit: useimmat laittomia
Post by: Kari Kinnunen on 29.12.2015, 04:12:49
Uuperi on ihan laillinen, kunhan autosta löytyy liikennelupa ja kuskilta henkilöauton ammattiajolupa.

Ihan tervetuloa uuperi, kunhan mennään kaikki samoilla säännöillä.

Kiirusaikana muuten vapaa hinnoittelu olisi kivaa. Känniläiseltä sata euroa keskusta Hervanta retkestä. Pari pöljää kännikalaa ja voisikin lähteä kotia.

Hiljaisena aikana taas viittis lähteä tolpalle ollenkaan.
Title: Vs: Sääntö-Suomi tyrmää maailman kalleimmat startupit: useimmat laittomia
Post by: Kisunminttu on 29.12.2015, 12:13:09
Quote from: Hjuu Hefnöö on 28.12.2015, 16:58:13
Quote8. SpaceX

SpaceX on kaupallisia avaruusmatkoja tarjoava yhtiö, jonka liiketoiminta Suomessa olisi haasteellista. Raketin laukaiseminen Suomesta edellyttäisi monimutkaista ja kallista lupaprosessia.

Taitaa tuossa tulla maantieteellinen sijainti ensimmäisenä vastaan. Kiertoradalle tai siitä kauemmas matkaavat raketit laukaistaan läheltä päiväntasaajaa sieltä saatavan "ilmaisen" tangentiaalisen nopeuden vuoksi. Ei tarvitse laittaa niin paljon löpöä tankkiin pakonopeuden tai kiertoradalle pääsyn takaamiseksi.


Kuten tuolla aikaisemmin jo oli, että välttämättä ei tarvitse olla päiväntasaajalla... mutta, nyt on hommalaiset jo selvästi liian korkealla kiertoradalla, koska jo pelkästään (järjellinen ja taitoja eteenpäin vievä) rakettiharrastus (amateur rocketry) on täällä käytännössä kiellettyä toimintaa. Paholaisen pesäkkeessä, siis ei Venäjällä vaan Yhdysvalloissa, tunnetaan touhu paremmin nimellä high power amateur rocketry. Selvästi ihan hirveä maa.

Eli ennen täällä kuin edes alkuun päästään, niin poliisi tulee ja taseroi. Voimme Jumalaa tahi jotakuta muuta kiittää siitä, että viime vuosisadan rakettipioneerit eivät syntyneet Suomeen - olisi voinut kuulentokin jäädä tekemättä.

----

Tuntuu että suomalaisten ajatusmaailmaa kiusaa eräs kysymys - "mihin sinä semmossii tarvviit?"

Netissä on mielenkiintoisia keskustelupalstoja, joissa mm. amerikkalaiset teinipropellipäät rakentelevat selvästi yli *gasp* 5mw tehoisista lasereista jopa toimivan laserspektrometrin. Viimeksi kun suomalaista mediaa laserin tiimoilta luin, niin sieltä selvisi, ettei siviili tehokkaita lasereita tarvitse mihinkään.

Ja jos menee perustelemaan suurteholaserin tarvetta DIY laserspektrometrin rakentamisella, niin ensimmäinen kysymys niin siviilillä kuin virkamiehellä on; "mihin sinä semmossii tarvviit?".
Title: Vs: Sääntö-Suomi tyrmää maailman kalleimmat startupit: useimmat laittomia
Post by: Uuno Nuivanen on 29.12.2015, 12:17:46
Ei tarvitse olla mikään startup, etteikö koneisto lopeta kannattavaa toimintaa hatusta tempaistuin syin.

QuoteVanhat huoltoasemat joutumassa jäähylle - ympäristölupaa ei enää heru

Sunnuntai 27.12.2015 klo 12.19

Monet polttoaineiden jakeluasemat ovat jo saaneet häädön pohjavesialueilta ja useiden muiden toiminta on vaakalaudalla. ...

http://www.iltalehti.fi/autot/2015122720879915_au.shtml (http://www.iltalehti.fi/autot/2015122720879915_au.shtml)
Title: Vs: Sääntö-Suomi tyrmää maailman kalleimmat startupit: useimmat laittomia
Post by: Mr.Reese on 29.12.2015, 12:36:56
Itsellä kaikki ideat syntyy lähinnä kuinka voisi kiertää idioottimaista byrokratiaa ja viherpiipertelyä. Pikakiinnitys-katalysaattori ja sen lompakon säästävyys tuli taas mieleen tänään, kun ei päästörajat alittuneet. Käyttäisin kallista kattia vain mittausten aikana, muuten saisi levätä hyllyssä.
Title: Vs: Sääntö-Suomi tyrmää maailman kalleimmat startupit: useimmat laittomia
Post by: sivullinen. on 29.12.2015, 18:27:39
Quote from: Kari Kinnunen on 29.12.2015, 04:12:49
Uuperi on ihan laillinen, kunhan autosta löytyy liikennelupa ja kuskilta henkilöauton ammattiajolupa.

Ihan tervetuloa uuperi, kunhan mennään kaikki samoilla säännöillä.

Vaadit lupia, mutta viittaat sääntöihin. Ne ovat kaksi eri asiaa. Samat säännöt kaikille on hyvä asia -- jos vielä säännöt ovat hyviä ja viranomaiset niitä noudattavat --, mutta luvat, joista päättäminen on viranomaisten ja poliittisen järjestelmän mielivallan alainen tekee "yhteiskuntasuhteiden hoitamisen" jokaisen yrityksen tärkeimmäksi asiaksi. Ja koska vain suuryrityksillä on varaa palkata virkamiesten juottajia, se suosii niitä. Jos sääntö on, että meillä molemmilla pitää olla minun toverini lupa taksin ajamiseen, se on huono ja puolueellinen sääntö, mutta kuvaa Suomen nykyistä tilannetta hyvin.

Liikenneluvan -- "taksiluvan" -- saaminen esimerkiksi Helsingin alueella on ääriesimerkki suomalaisesta korruptiosta. Sen saaminen ei ole kiinni ajotaidoista, kaluston kunnosta, mittareiden toimivuudesta, rikosrekisteristä tai yhtään mistään tasavertaiseen asemaan ihmiset asettavasta tekijästä, vaan sen saa, jos on vuosikymmeniä maksanut lahjarahaa nykyisille luvanhaltijoille, lahjoo sen jälkeen ELY-keskuksen virkamiehiä ja on tietenkin mielipiteiltään poliittisesti korrekti ja oppinut "hoitamaan yhteiskuntasuhteita". Kaiken lisäksi liikenneluvan omistaja voi antaa autonsa kuljetettavaksi ihan minkälaiselle rengille tahansa -- vaikka kielitaidottomalle puolalaiselle, joka ei tiedä edes, mitä talvirenkaat tarkoittaa --, jos on vain onnistuu ostamaan lupapaperit. Uber-kuskit eivät todellakaan ole samalla viivalla; säännöt eivät todellakaan ole kaikille samat.

Kaikenlaisista koulukyytien ja vastaavien kilpailuttamisista ei kannata edes sen vertaa puhua; ne eivät kestä yhtään päivänvaloa. Bussiliikenteessäkin on noin 90% lipunhinnasta erillaisia lahjusrahoja. Onnibus pystyy nimittäin -- ilman tukiakin -- ajamaan sen verran halvemmilla lipun hinnoilla -- ja tuskin edes tekee tappiota --. Säännöistä pystyy aina luistamaan luvilla, joita saa ostaa lahjuksilla. Näin se Suomi pyörii -- tai siis ei pyöri, mutta kulkee Kreikan tietä hiljalleen kohti järjestelmän romahdusta --.
Title: Vs: Sääntö-Suomi tyrmää maailman kalleimmat startupit: useimmat laittomia
Post by: Kari Kinnunen on 29.12.2015, 19:15:58
Uber on sovellus, jossa kohtaavat kyytiä haluava ja kyytiä tarjoava. Tällä ei ole mitään tekemistä suomalaisen taksin kanssa. Suomessa taksiliikenne on luvan varaista, jossa henkilö suorittaa kuljettaja tutkinnon ja vähintään puoli vuotta työskenneltyään voi hakea työtodistuksella taksiliikenteen yrittäjäkurssille ja sen käytyään suorittaa kokeen jossa hän osoittaa osaamisensa (sama käytäntö on tavaraliikenteessä).

Suomessa ei ole kuin yksi taksajärjestelmä eli tilaat taksin Hangosta tai Nuorgamista on hinta sama. Ruotsissa taksiliikenne vapautettiin ja hintahaitari on yhtä laaja kuin Venäjän maa. Maksaisitko itse 4600 egee Tukholman keskustasta Arlandalle?

Valitettavasti Suomessa on kuljettaja oikeuksia myönnetty huva sumi osastolle,mutta sama löytyy sairaaloista, joita löytyy lääkäreistä ja hoitajista.

Sääntö on sääntö ja ne ovat kansallisia ja niitä noudatamme. Haluatko lapsesi vievän kotiin uber taksi, jonka kuljettajan taustoja ei ole selvitetty. Kaliforniassa Uber jouttuu oikeuteen, sillä kuljettajiksi on hyväksytty tuomion saaneita tyyppejä ja tuomiot ovat olleet raiskauksia, huumausainerikoksia, murhia, tappoja, jne.

Huomautus:
Tämän kirjoitti Rouvani jolla alasta kokemusta yhdeksän vuotta. Uskoisin hänen olevan jyvällä alastaan.
Title: Vs: Sääntö-Suomi tyrmää maailman kalleimmat startupit: useimmat laittomia
Post by: JoKaGO on 29.12.2015, 23:22:23
Quote from: Kisunminttu on 29.12.2015, 12:13:09
Netissä on mielenkiintoisia keskustelupalstoja, joissa mm. amerikkalaiset teinipropellipäät rakentelevat selvästi yli *gasp* 5mw tehoisista lasereista jopa toimivan laserspektrometrin. Viimeksi kun suomalaista mediaa laserin tiimoilta luin, niin sieltä selvisi, ettei siviili tehokkaita lasereita tarvitse mihinkään.

Ja jos menee perustelemaan suurteholaserin tarvetta DIY laserspektrometrin rakentamisella, niin ensimmäinen kysymys niin siviilillä kuin virkamiehellä on; "mihin sinä semmossii tarvviit?".

Kyllähän tuollainen viiden milliwatin tehoinen laser askartelusarjasta rakennettuna vaatii osaamista, mutta tuskin mistään suurteholaserista voidaan vielä puhua. Taitaa tavallinen laserosoitin kokouskäyttöön olla tehokkaampi.
Title: Vs: Sääntö-Suomi tyrmää maailman kalleimmat startupit: useimmat laittomia
Post by: Kisunminttu on 30.12.2015, 11:43:27
 Kukaan ei höyrystä kasaan puolijohdelaseria, eikä itse YAG- laserkidettä, koska tarvittava teknologia maksaa miljoonia. Kaasupurkauslaser on kuitenkin teknologian puolesta toteutettavissa 'kotioloissa', ja noissa muissakin tapauksissa, apu löytyy viimeistään Ebaysta.

Mutta kirjoitin sinne "selvästi yli 5mw lasereista". Pikainen kuukletus kertoo, ettei STUK anna myydä yli 1mw tehoisia laserkyniä, mutta silloin kun minä olin nuori, niin rajana oli muistaakseni tuo 5mw. Se miksi otin tuon pienen 5mw tehon esimerkiksi on se, että STUK on väläytellyt joskus maahantuontikieltoa tehokkaammille lasereille.

Mihin tavan kuluttaja tarvitsee yli 5mw tehoista laseria?

Tosiaan tuolla amerikan puolella ovat käyttäneet 200-300mw tehoja, rakennellessa niitä spektrometrejä. Ebayssa on silloin tällöin myytävänä 40w puolijohdelasereita, ja aina löytyy useamman watin tehoisia härveleitä kaikissa muodoissaan.

Ja tähän tosiaan sopii tuo sama kysymys - "mihin sie semmossii tarvviit?". Joisivat nuoret nyt sitä viinaa tai harrastaisivat virkamiehen virallisesti hyväksymää harrastusta, niin olisi STUKin virkamieskin onnellisempi.
Title: Vs: Sääntö-Suomi tyrmää maailman kalleimmat startupit: useimmat laittomia
Post by: JoKaGO on 30.12.2015, 23:37:52
Ihan vakavissaan kysyn, mitä 5 mW laserilla voi tehdä? Ymmärrän, että jos nousevan tai laskeutuvan lentokoneen pilotin silmiin osoitetaan laser-osoittimella, niin vaara on ilmeinen. Myös jos osoittaa jalkapallo- tai jääkiekkomaalivahtia silmiin, mutta silloin voidaan puhua vain yksittäistapauksessa.

Pahoitteluni, en uskonut 5 mW:n tehon olevan "ison".
Title: Vs: Sääntö-Suomi tyrmää maailman kalleimmat startupit: useimmat laittomia
Post by: Nuivake on 31.12.2015, 00:51:57
5 MW:n laser alkaisi olemaan jo kiinnostava.
Title: Vs: Sääntö-Suomi tyrmää maailman kalleimmat startupit: useimmat laittomia
Post by: Totti on 31.12.2015, 01:18:41
Suurin osa näistä ns. disruptive start-upeista perustuvat juuri laittomaan toimintaan. Koko disruptiven ideahan on hämmentää markkinoita ja kokeilla laillisuuden rajoja. En näe, että Suomella on mitään menetettävää sillä, ettemme toimi koekenttänä kaiken maailman harmaan alueen bisneksille, joilla ei myöskään ole mitään vastuuta liiketoiminnastaan.

Toisaalta, moni mainituista start-upeista ovat raskaasti tappiollisia. Esim. Uberin tappiot ovat suuremmat kun liikevaihto, puhutaan satojen miljoonien miinuksesta. Myös Airbnb tekee reippaita tappioita, jotka ovat noin 20% liikevaihdosta (150 milj. USD).

On myös muistettava, että moni start-up toimii pelkästään tiedonkeruun varassa, joka edellyttää yksityisyyden suojan murtamista. Esim. tallennuspalvelu Dropbox skannaa kaikkien tiedostojen sisällön omiin tarpeisiinsa. Tämä tarkoittaa, että se on palveluna täysin turvaton eikä sen kautta voi tallentaa yhtään mitään, jossa olisi mitään herkkää asiaa.

Ilmeisesti jutun kirjoittaja, Jyrki Alkio ajattelee, että meidän tulisi houkutella näitä häirikköfirmoja Suomeen. Fakta on kuitenkin se, että Suomessa ei löydy miljardeja pääomaa sijoittaa edes yhteen massiivisen tappiolliseen start-upiin. Emme myöskään halua vesittää lain suomaa yksityisyyden suojaa, jotta joku häirikköfirma voisi Suomesta käsin imuroida tietojamme myytäväksi. Yhtä vähän haluamme romuttaa kuluttajasuojamme Amerikan tavoin missä pelkällä yrityksen ilmoituksella (disclaimer) voi pestä kätensä kaikesta vastuusta.

Uber, Airbnb ja monet muut start-upit ovat tosiasiassa eräänlaisia riistokapitalismin tekeleitä. Ne asettuvat sellaiseen markkinarakoon, jossa laki on tulkinnanvarainen tai puutteellinen kupaten ihmisten rahoja ja tehden lailliset toimijat työttömiksi.

Nämä start-upit ovat usein myös ns. pump-and-dump yhtiöitä, jotka haluavat kasvattaa markkina-arvonsa millä keinolla hyvänsä ennen kun yritys dumpataan julkisille pörssimarkkinoille hölmöjen piensijoittajien syliin. Esim. Uber rikkoo lakia ihan selvästi ja tahallaan vain kasvattaakseen volyyminsä ja siten sijoitusarvoaan ennen tulevaa pörssilistausta.
Title: Vs: Sääntö-Suomi tyrmää maailman kalleimmat startupit: useimmat laittomia
Post by: Totti on 31.12.2015, 01:25:08
Quote from: JoKaGO on 30.12.2015, 23:37:52
Pahoitteluni, en uskonut 5 mW:n tehon olevan "ison".

5 mW laseri on mitättömän pieni teholtaan. Mutta pienitehoinenkin laseri voi olla vaarallinen jos sen säde on tarpeeksi kapea eli tämä 5mW kohdistuu hyvin pieneen pisteeseen (joka siis kuumuu).

Syy miksi kaupallisten laserien laillinen teho on kovin alhainen johtuu juuri tästä ilmiöstä. Pienitehoinen laseri voi nimittäin polttaa silmät päästä. Tilannetta pahentaa se, että silmä lisäksi fokusoi valon verkkokalvolle, jolloin valointensiteetti kasvaa entisestään.
Title: Vs: Sääntö-Suomi tyrmää maailman kalleimmat startupit: useimmat laittomia
Post by: Totti on 31.12.2015, 01:55:20
Quote from: Hohtava Mamma on 28.12.2015, 16:00:45
Todella hyviä kokemuksia. Airbnb on täysin ammattimaista toimintaa jo Euroopassa, loma-asuntoja rakennetaan puhtaasti tähän käyttöön. En näe toiminnassa mitään huonoja puolia, tuossa mallissa asiakas ja vuokraaja ottavat molemmat riskin tahoillaan, mutta riskiä voi hallita pisteytysjärjestelmän avulla.

Airbnb:ssä on paljonkin huonoja puolia kuten:

1. Airbnb romuttaa osaltaan kaupalliset turistiasuntomarkkinat kun vuokrataan yksityisesti asumista hyvin edullisesti perustuen vastuuttomuuteen ja kuluttajasuojan puutteeseen.
Käytännösä Airbnb kämpät vievät siis hotelleilta bisnestä, mutta eivät kuitenkaan lopulta vastaa mistään jos asiat menee vituiksi.

2. Airbnb vuokraamisessa puuttuu pitkälti kaikki verotus. Airbnb saattaa (en ole tarkistanut) veloitta jotain arvonlisäveroja vuokraajan puolesta, mutta hotelleilla on yleensä muitakin veroja, joita he joutuvat maksamaan. Monessa maassa on esim. voimassa erilaisia yöpymisveroja, jota Airbnb vuokraaja ei maksa.

3. Airbnb kaupanteko ei lopulta ole kovin luotettava. Se perustuu kokonaan asiakasarviointeihin, joita voi myös väärentää tai ovat kärjistettyjä. Koska kuluttajasuoja puuttuu, pettynyt asiakas ei voi valittaa minnekään vaan korkeintaan antaa huonon palautteen. Huono palaute on usein kärkevä ja saattaa liioitella vuokrausongelmat vuokraajan haitaksi.

4. Airbnb horror-storeja on vaikka kuinka paljon. Niin asiakkaat kun vuokraajat ovat pettyneet toisiinsa missä kämppä ei vastaa lainkaan luvattua tai asiakas jättää sen ruokottomaan tilaan vuokrauksen jälkeen.

Airbnb on siis perinteinen disruptive bisnes, missä liikutaan markkinatalouden laitamilla aiheuttaen markkinahäiriöitä ja alihinnoittelu kiertämällä veroja ja velvotteita.

Henkilökohtaisesti en pidä tästä palvelusta lainkaan. Olen kerran vuokrannut Airbnb kämpän ja joskin se ei ollut muuta kuun mitä odotin, vuokrauskokemus oli epämiellyttävä.

Ensinnäkin tunne siitä, että asuu jonkun kodissa ei ollut mukava. Tiesin toki tämän etukäteen, mutta vasta kun asia konkretisoitui omistajan kanssa, alkoi olemaan kiusallinen olo.

Jokaisessa asunnossa on myös omat kommervenkkinsä ja tuntui siltä, että koko ajan pitää passailla ettei riko tai pilaa jotain. Vuokraamassani kämpässä ei esim. saanut pistää paskapaperit pönttöön vaan roskiin. Kuumavesi piti aina sulkea suihkun jälkeen ettei kuluta sähköä jne. Nämä oli ilmeisesti maan tapa yksityisissä asunnoissa. Hotelleissa ei tällaista tarvitse miettiä.

Hotellin tarjoamia turvatoimia ei tietysti ollut lainkaan. Koko ajan oli tunne, että kämppään voidaan tulla sisään koska tahansa kolkkaamaan ja viemään kamat. Naapurissa oli myös joku perheriita meneillään ja heräsi tunne, että joudun puuttumaan asiaan, jonka kanssa en halua olla missään tekemisissä.

Airbnb voi ehkä olla vaihtoehto niille, jotka haluavat jotain halpaa. Itse olen tottunut hotelleihin enkä vanhana äijänä enää aio matkailla reippureissaajatyylillä jatkuvan sählingin ja säätämisen keskellä.

Minusta Airbnb ei ole hintansa arvoinen loppujen lopuksi. Edullinen hotelli on vain hieman kalliimpi ja siihen sisältyy aamiaiset ja muut palvelut.
Title: Vs: Sääntö-Suomi tyrmää maailman kalleimmat startupit: useimmat laittomia
Post by: PEMM on 31.12.2015, 10:35:31
Quote from: Kari Kinnunen on 29.12.2015, 19:15:58
Sääntö on sääntö ja ne ovat kansallisia ja niitä noudatamme. Haluatko lapsesi vievän kotiin uber taksi, jonka kuljettajan taustoja ei ole selvitetty.

Kyseessä on yksi sosialismin standardiargumenteista.

Jos asia häiritsee asiakkaita he voivat aina äänestää jaloillaan, jolloin yritys muuttaa toimintatapojaan jos haluaa pysyä pystyssä. Ja jos eivät äänestä jaloillaan: kyllä haluavat, kuka sinä olet toiminnan kieltäään?

Quote from: Totti on 31.12.2015, 01:55:20
Minusta Airbnb ei ole hintansa arvoinen loppujen lopuksi. Edullinen hotelli on vain hieman kalliimpi ja siihen sisältyy aamiaiset ja muut palvelut.

Tyypillistä sosialistiselle ajattelulle on seuraava:

1. Minua harmittaa, kun asia x josta pidän, on kielletty/rajoitettu lailla.
2. En pidä asiasta y, se tulee kieltää/rajoittaa lailla

Tätä marinaa on Suomi täynnä.
Title: Vs: Sääntö-Suomi tyrmää maailman kalleimmat startupit: useimmat laittomia
Post by: sivullinen. on 31.12.2015, 18:15:33
Quote from: JoKaGO on 30.12.2015, 23:37:52
Ihan vakavissaan kysyn, mitä 5 mW laserilla voi tehdä?

Virkamiestyylistä ajattelua. Jos tietäisit, miten vähän sähköllä alunperin arveltiin voitavan tehdä, saattaisit asian ymmärtää. Nykyään kun lähes jokainen lapsikin ymmärtää sähkön olevan erittäin hyödyllinen ja usein suorastaan jopa välttämätön asia. On tietenkin totta, että elettiin sitä ennen sähköäkin, ja yhteiskunta kykenee toimimaan ilman sähköä.

"Kommunismi on neuvostovalta plus koko maan sähköistäminen." -- Stalin

Byrokraattien on vaikea ymmärtää, ettei tulevaisuus ole samanlainen kuin menneisyys; ei ole mahdollista tehdä liiketoimintasuunnitelmia mullistaville keksinnöille, koska edes keksijä ei tiedä, miten se otetaan vastaan. Siinä ei ole edes mitään uutta. Saksalaiset eivät innostuneet Karl Benzin keksinnöstä, ja siksi ranskalaiset joutuivat aloittamaan autojen valmistuksen. Mitä niillä autoilla kukaan tekee? Alfred Nobel häädettiin ruotsista, koska räjähteillä leikkiminen on vaarallista ja turhaa. Markkinat ottivat kuitenkin dynamiitin vastaan ilolla. Tekeekö kukaan sillä mitään? Esimerkkejä on loputtomiin. Jo ensimmäinen puusta laskeutunut ihminen on saanut naureskelua osakseen -- mitä tuokin tekee; puut on täynnä banaaneja --, ja se ihmisten esi-isien sukuhaara, jossa byrokraattinen sosialismi kukoisti kielsi maan viljelyn, tunnetaan nykyään nimellä apinat. On meidän tehtävämme päättää haluammeko olla apinoita vai ihmisiä?

En vielä vastannut varsinaiseen kysymykseen, joten teen sen nyt. Puhuit polttavista lasereista. Sellaisella voi polttaa esimerkiksi paperiin jälkiä. Laitetta, joka tekee näin, kutsutaan lasertulostimeksi. Se on turha laite -- mutta yleinen --. Toinen laserin käyttötarkoitus on CD-levy. Se on vanha ja ihan turha. Aseissa on lasertähtäimiä -- turhia -- ja monia metalleja ja muoveja on hyvä leikata laserilla. On tarkkuuskelloja, valokaapeleita ja lämpö- ja etäisyysmittareita. Nämä kaikki ovat tietenkin jo olemassa. Sinä kysyt, mitä muuta laserilla voisi tehdä tulevaisuudessa. Siihen kysymykseen on mahdotonta vastata. Voin kertoa sata asiaa, mutta voit väittää niitä tyhmiksi, turhiksi ja tarpeettomiksi, enkä voi kumota väitettäsi mitenkään; niitähän ei vielä ole, joten todisteita ei ole. Jos asia kielletään vain, koska se saattaa olla vaaraksi ja sille ei tiedetä välittömästi käyttöä, auto, sähkö ja maanviljelys olisi kielletty ja olisimme alikehittyneitä -- ja näillä leveysasteilla se banaani ei kasva, joten kuolema korjaisi meistä jokaisen --. Se, että emme ole kieltäneet niitä, on estänyt meitä muuttumasta alikehittyneeksi ja kuolemasta sukupuuttoon, mutta meidän on jokapäivä uudelleen ansaittava olemassaolomme edellytykset. Kehitysmaalaistuminen on pahinta mitä Suomelle voi käydä. Kehitysmaalaisten vyöryn pysäyttäminen ei auta, jos vajoamme itse kehitysmaalaisiksi.
Title: Vs: Sääntö-Suomi tyrmää maailman kalleimmat startupit: useimmat laittomia
Post by: sivullinen. on 31.12.2015, 18:20:14
Quote from: Totti on 31.12.2015, 01:25:08
Pienitehoinen laseri voi nimittäin polttaa silmät päästä.

Sytkärillä voi polttaa silmät päästään. Ihan jokaisella palavalla puutikulla voi polttaa silmänsä. Veitsellä voi iskeä itseään rintaan. Ämpäriin voi hukkua. Kielletäänkö sytkärit, puutikut, veitset ja ämpärit? Kielletäänkö samantien kaikki? Ihminen on kekseliäs tyhmyydessään ja kykenee tappamaan itsensä vaikka sääntöjä ja kieltoja olisi miten paljon tahansa.
Title: Vs: Sääntö-Suomi tyrmää maailman kalleimmat startupit: useimmat laittomia
Post by: Totti on 31.12.2015, 19:35:19
Quote from: sivullinen. on 31.12.2015, 18:20:14
Quote from: Totti on 31.12.2015, 01:25:08
Pienitehoinen laseri voi nimittäin polttaa silmät päästä.

Sytkärillä voi polttaa silmät päästään. Ihan jokaisella palavalla puutikulla voi polttaa silmänsä. Veitsellä voi iskeä itseään rintaan. Ämpäriin voi hukkua. Kielletäänkö sytkärit, puutikut, veitset ja ämpärit? Kielletäänkö samantien kaikki? Ihminen on kekseliäs tyhmyydessään ja kykenee tappamaan itsensä vaikka sääntöjä ja kieltoja olisi miten paljon tahansa.

Tuli ja vesi ovat tuttuja elementtejä suurimmalle osa kansaa. Niiden vaarallisuuden on helppo havaita itse ennen kun syntyy peruuttamatonta vahinkoa ja yleensä myös vanhemmat osaavat opastaa lapsia näiden vaaroista. Ts. suurin osa kansasta ymmärtää mikä vaara näihin piilee ihan ilman viranomaislausuntoakin.

Laseri ei ole tulen ja veden kaltainen yleinen kapistus, jonka luonnetta intuitiivisesti tunneta. Harva kansalainen tajuaa, että se on vaarallinen myös pientehoisena. Jo 1 mW laserilla voi sokeutua jos säde kohdentuu silmään muutamia sekunteja.

Huomioiden, että joka vuosi näihin aikoihin, moni kansalainen sokeutaa itsensä ilotulitteilla vaikka luulisi jokaisen ymmärtävän räjähteiden vaaran, en pidä lainkaan turhana että myös laserin vaaroista varoitetaan ja käyttöä rajoitetaan samaan tapaan kun ilotulitteiden kanssa.

Suomessa toki on turhaakin holhousta, mutta kaikki rajoitukset evät suinkaan ole tuulesta temmattuja.
Title: Vs: Sääntö-Suomi tyrmää maailman kalleimmat startupit: useimmat laittomia
Post by: Totti on 31.12.2015, 19:44:10
Quote from: PEMM on 31.12.2015, 10:35:31
Quote from: Totti on 31.12.2015, 01:55:20
Minusta Airbnb ei ole hintansa arvoinen loppujen lopuksi. Edullinen hotelli on vain hieman kalliimpi ja siihen sisältyy aamiaiset ja muut palvelut.

Tyypillistä sosialistiselle ajattelulle on seuraava:

1. Minua harmittaa, kun asia x josta pidän, on kielletty/rajoitettu lailla.
2. En pidä asiasta y, se tulee kieltää/rajoittaa lailla

Tätä marinaa on Suomi täynnä.

Aika omituinen tulkinta kirjoituksestani. Pitäisiköhän sinun lukea se uudelleen?

Olen sitä mieltä, että kaikki pelaavat samoilla säännöillä eikä pyritä hakemaan kaupallista etua harmaassa vyöhykkeessä lakeja peukaloimalla. Sillä ei ole mitään tekemistä sosialismin kanssa vaan reiluuden, eli rehdin markkinatalouden kanssa.

En tiedä mitä talousmallia kannatat, mutta puheistasi päätelleen lähes kaikki pitäisi olla sallittua kunhan sillä tienaa rahaa.
Title: Vs: Sääntö-Suomi tyrmää maailman kalleimmat startupit: useimmat laittomia
Post by: sivullinen. on 01.01.2016, 02:30:51
Quote from: Totti on 31.12.2015, 19:35:19
Tuli ja vesi ovat tuttuja elementtejä suurimmalle osa kansaa. Niiden vaarallisuuden on helppo havaita itse ennen kun syntyy peruuttamatonta vahinkoa ja yleensä myös vanhemmat osaavat opastaa lapsia näiden vaaroista. Ts. suurin osa kansasta ymmärtää mikä vaara näihin piilee ihan ilman viranomaislausuntoakin.

Olen kivenkova fasisti enkä lapsi. Omilta lapsiltasi saat kieltää vaikka saksien käytön, jos niin haluat, mutta älä vaadi sen perusteella sen kieltämistä kaikilta ihmisiltä -- mukaanlukien aikuiset --. Jäsen PEMM tulkitsi minusta sinun juttusi täsmälleen oikein; kieltäisit sen kaikilta vain, koska et itse pidä siitä. Turvallisuudesta puhuminen on ihan puppua. Nyt puhutaan 5 mw lasereista eikä joukkotuhoaseista. Sellaisen saa tilattua Kiinasta alle viidellä eurolla (http://www.dx.com/p/5mw-532nm-green-laser-pointer-pen-with-dx-logo-2-aaa-44128). Se ei tapa ketään.

Jos 5 mw laserilla aikoo silmävaurioita viattomille sivullisille aiheuttaa, viaton sivullinen pitää ensin saada katsomaan laseria todella pitkään suoraan kohti, joka onnistuu helpoiten hypnoosilla -- tai vaihtoehtoisesti pitää sormilla hänen silmäluomiaan auki --. Jos kokisin suunnatonta tarvetta vahingoittaa sivullista, käyttäisin vastaavassa tilanteessa ennemmin kuulakärkikynää, jolla puhkaisisin silmämunan. Kielletäänkö kuulakärkikynät?

Suomessa on todella paljon holhousta. Holhousta ulotetaan jatkuvasti koskemaan kaikkea vanhaa ja tunnettuakin. Lain mukaan pyöräilijän on nykyään käytettävä polkupyöräkypärääkin -- lain sanoin "suojakypärää" --. Vanhojen tuttujen asioiden sääntely kielletyksi on kuitenkin usein erittäin epäsuosittua ja siksi jopa sosialisteille vastenmielistä. Uudet asiat, jotka eivät vielä ole saaneet suuria joukkoja taakseen, on helpompi kieltää -- ja ne pääsääntöisesti kielletään --. Kaikki uusi kielletään, ja sitten ihmetellään, miksi Suomessa ei synny mitään uutta. Sosialisteja ei järjellä ole pilattu. Raketeista puhuttiin jo, joten mainitaan tässä sivumennen myös radio-ohjattavat helikopterit. Yhtään ihmishengen vaatinutta turmaa ei niillä ole vielä onnistuttu aiheuttamaan missään, mutta Suomessa tällaisen parin kilon lentävän muovinpalan kuljettaja saattaa menettää laitteen hallinnan ja väkijoukot silpoontuvat. Kymmenien kilojen painoisia koiria saa silti ulkoiluttaa, vaikka ne helpommin vauhkoontuvat -- ja joka vuosi tappavat useita ihmisiä Suomessakin --, koska koirat ovat sosialistien mielestä kivoja.

-- -- --

Sosialistien suurin harmi on aluksi viattomalta vaikuttanut internet, joka unohdettiin kieltää. Luultiin, ettei se tapa ketään, vaikka nykyisten sosialistien tarujen mukaan vihapuheen sokaisemat ihmiset polttavat matuja jatkuvasti elävältä. Tänä vuonna useampikin hesarin kirjoitus voivotellut, ettei internettiä enää voida kieltää, koska niin moni sitä käyttää. Tämä ei ole pelkkää viatonta voivottelua, sillä sosialistien lakeja säätävä siipi on jo saanut valmiiksi eurostosäädöksen, joka kieltää esimerkiksi kaikilta alle 16-vuotiailta sosiaalisen median käytön kokonaan. Eurostobyrokratiassa säädös on voimakkaampi kuin direktiivi ja se tulee heti voimaan riippumatta kansallisista lainsäädäntöelimistä. Säädöksen nimi on General Data Protection Regulation. Se tulee voimaan jo tänä vuonna.

Tietenkin joku voi sanoa, ettei tässä ole mitään pahaa, koska kyse on vain lapsista. Mutta käytäntö on aina hieman toinen. Miten esimerkiksi kielletään alle 16-vuotiaita käyttämästä sosiaalista mediaa kirjastoissa? Eipä siihen taideta oikein mitenkään kyetä. Mutta minäpä keksin: Kielletään kaikilta kaikki sosiaalisen median käyttö kirjastoissa -- mikään lakihan ei vaadi kirjastoja tarjoamasta sosiaalisen median käyttömahdollisuutta --. Vaan hieman hankalaa se silti on. Iltalehden ja hesarin uutiskommentoinnitkin ovat nimittäin sitä sosiaalista mediaa -- ja hesarin propagandan lukeminen sosialistien mielestä "ihmisoikeus" --. Joten rajoitetaan kirjastojen pääsy vain ammattimaisesti valvotuille uutissivustoille; Homman ja MV-lehden poissulkeminen lasten oikeuksien perusteella ei ketään haittaa. Mutta sekään ei riitä. Säädös määrää, ettei sosiaalista mediaa saa käyttää myöskään kirjaston ulkopuolella. Siitä voi jatkaa pohdintaa, mitä se tarkoittaa. Pohdinta ei ole pelkkää aivojumppaa, vaan pian saamme nähdä, mitä asialle todellisuudessa tehdään, sillä säädös on tosiaan olemassa ja se velvoittaa.
Title: Vs: Sääntö-Suomi tyrmää maailman kalleimmat startupit: useimmat laittomia
Post by: Totti on 01.01.2016, 03:17:12
Quote from: sivullinen. on 01.01.2016, 02:30:51
Jos 5 mw laserilla aikoo silmävaurioita viattomille sivullisille aiheuttaa, viaton sivullinen pitää ensin saada katsomaan laseria todella pitkään suoraan kohti, joka onnistuu helpoiten hypnoosilla -- tai vaihtoehtoisesti pitää sormilla hänen silmäluomiaan auki

Olet nyt kommentoimassa asiaa, josta et ilmeisesti tiedä hevon helvettiä. Kirjoittelet kilometrin pitkiä satuja, joilla yrität vakuuttaa itsesi olevasi oikeassa.

Jossain 5 mW hujakoilla menee se raja, missä säteen osuminen silmään ehtii aiheuttaa lähes välittömän silmävaurion. Alle 5 mW ihminen yleensä ehtii sulkea silmän tai kääntää pään ennen kun silmävaurioita ehti syntyä. Tämä tarkoittaa, että turvallinen raja pitää olla paljon alle 5 mW, jotta voitaisiin varmistaa tuotteen turvallisuus myös provokatiivisissa tilanteissa.

Ihmisillähän on tapana kokeilla kaiken näköistä ja esim. taskulampulla paistaminen silmiin on etenkin lapsilla varsin yleistä kun kokeillaan sokaisemista. On täysin selvä, että lasereilla kokeillaan ihan samoja asioita ja silloin riski silmävaurioille on ilmeinen jos tehoa on liikaa.

Tämän ymmärtäminen ei pitäisi olla ylivoimaisen vaikeaa jos on edes vähän maalaisjärkeä korvien välissä.

QuoteNyt puhutaan 5 mw lasereista eikä joukkotuhoaseista. Sellaisen saa tilattua Kiinasta alle viidellä eurolla (http://www.dx.com/p/5mw-532nm-green-laser-pointer-pen-with-dx-logo-2-aaa-44128). Se ei tapa ketään.

Etkö ymmärrä luettua? Kuka on puhunut tappamisesta yhtään mitään?!

Kehotan sinua ostamaan sen vitosen kiinalaisen laserin. Paista sillä silmääsi ja palaa sitten tälle palstalle kertomaan mitä tapahtui. Nyt sinulla on kultainen mahdollisuus todistaa minun ja viranomaisten olevan väärässä.

Muita jonninjoutavia rönsyileviä vuodatuksiasi en viitsi kommentoida.
Title: Vs: Sääntö-Suomi tyrmää maailman kalleimmat startupit: useimmat laittomia
Post by: Source on 01.01.2016, 09:55:27
Quote from: sivullinen. on 28.12.2015, 17:14:25
Muistui mieleeni huvittava esimerkki viime kesältä. Punavihreiden suosimassa kesätapahtumassa oli jotain aasian syötäväksi kelpaavia torakoita tarjolla. Kympin Uutisten toimittaja Tommolakin oli paikalle tilattu tapahtumaa mainostamaan. Hän tietenkin joutui myöntämään, ettei Suomessa saa Eviran -- eli elintarvikkeiden turvallisuudesta vastaavan viraston -- mukaan hyönteisiä syödä lainkaan. Sitä Tommola ei kertonut, miten kyseinen tapahtuma oli saanut "yhteiskuntasuhteet hoidettua" Eviran suuntaan toimintaan, joka selvästi on lainvastaista ja Eviran kieltämää (http://www.evira.fi/portal/fi/elintarvikkeet/tuonti+ja+vienti/tuonti+eu+n+ulkopuolelta/hyonteiset/) -- ainakaan kaupallisessa tarkoituksessa, joka kyseinen torakoiden myynti toriruuaksi minusta ainakin on --. Laki näemmä joustaa suuryritysten lahjarahojen lisäksi, jos on punavihreää maailmanparannus potentiaalia.

Tommolan jutustakin muistaakseni selvisi, että lakia kierrettiin laittamalla kieltolappuja, että torakat eivät ole tarkoitettu syötäväksi. Jos asiakas kuitenkin söi lautasellisen torakoita, niin se oli asiakkaan oma päätös eikä myyjän vastuulla.
Title: Vs: Sääntö-Suomi tyrmää maailman kalleimmat startupit: useimmat laittomia
Post by: sivullinen. on 01.01.2016, 23:03:29
Quote from: Totti on 01.01.2016, 03:17:12
Quote from: sivullinen. on 01.01.2016, 02:30:51
Jos 5 mw laserilla aikoo silmävaurioita viattomille sivullisille aiheuttaa, viaton sivullinen pitää ensin saada katsomaan laseria todella pitkään suoraan kohti, joka onnistuu helpoiten hypnoosilla -- tai vaihtoehtoisesti pitää sormilla hänen silmäluomiaan auki

Olet nyt kommentoimassa asiaa, josta et ilmeisesti tiedä hevon helvettiä. Kirjoittelet kilometrin pitkiä satuja, joilla yrität vakuuttaa itsesi olevasi oikeassa.

Useimmista kirjoittamistani asioista en tiedä, mutta tästä asiasta tiedän. Olen aikoinaan tilannut montakin tuollaista 5 mw laseria Kiinasta; ne eivät vielä silloin olleet edes laittomia, koska tulli teki tulkintansa tehorajasta vasta myöhemmin. En ole tuijotellut laseria tarkoituksellisesti suoraan, kuten en myöskään viiltele partakoneen terällä ranteitani. Pienet lapset saattaisivat niin tehdä, ja sen takia en antaisi laseria pienelle lapselle -- yhtään enempää kuin puukkoa, saksia tai partakoneen teriä --. Lasten tietämättömyyteen vetoaminen aikuisille tarkoitettujen välineiden kanssa on todella tyhmää. Mietippä vaikka autoasi; antaisiko viisivuotiaan ajaa sitä?

Myöntäisit jo, ettet tiedä asiasta mitään, eikä perusteesi kiellon vaatimiselle ole turvallisuus, vaan ihan se, ettet itse halua sellaista ja muidenkaan ei siksi pitäisi sellaista saada. Voit tietenkin olla kuunnellut Ylen propagandaa, jossa lähes joka ottelussa jalkapallomaalivahti sokaistaan laserilla. Huomauttaisin, ettei sokeutumisiakaan ole tapahtunut, ja häirinnässäkin käytetään ihan eri teholuokan lasereita: Suurimmassa osassa maapalloa 50 mw laserit ja jopa 500 mw laserit ovat sallittuja. Koska oman tahtosi vastaisten tosiasioiden tunnustaminen tuntuu sinusta aivan mahdottomalta, pyytäisin sinua vaikka googlaamaan asiasta ennenkuin seuraavaksi avaat sanaisen arkkusi. Koska et tähän mennessä näytä jaksaneen edes sen vertaa tehdä, et todennäköisesti jaksa sen vertaa tehdä jatkossakaan, joten anna minä googlaan sinulle tietoja -- tosin ne ovat tavallisten ihmisten kokemusperäisiä tietoja eivätkä valtiollisen turvallisuusviranomaisen poliittisista tarpeista keksimiä virallisia totuuksia --.

Quote
Tuskin 5 mW:n laserilla ketään sokeuttaa, ellei sitä varta vasten yritä. Silmävaurioita sillä kyllä voi tuottaa, ja onnettomuuksia, kun ihmiset pelästyvät häikäisevää valoa. Kyllä laserilla voi tähtiä osoitella, kunhan siihen suhtautuu kunnioituksella ja pitää sen pois ymmärtämättömien hallusta. Kyllähän sitä porukassa metsästetäänkin, pyöritään aseiden kanssa metsällä, ja onnettomuudet ovat äärimmäisen harvinaisia, kun kaikki tiedostavat tuliaseen vaarallisuuden. Lasereihin on syytä suhtautua samalla varovaisuudella.

http://www.tiede.fi/keskustelu/36845/ketju/5mw_laser_vaurioittaako_silmia_onko_laillinen

Quote
Are 5mw lasers safe?

5mW should be relatively safe as long as it is not intentionally aimed towards an eye. It should be safe to look at a dot of a 5mw pointer. If you are concerned with your pets its better to let them chase the dot on a non reflective surface or you could just stop it.

[...]

Quite safe! The accidental eye-shot won't do harm, just do not intentionally do so. You should be free to have some fun and do some star-gazing!

All of your other questions, you are fine! Again a 5mW laser will not do damage unless intentionally directed towards an eye and is stared at for a questionable amount of time.

http://laserpointerforums.com/f53/5mw-lasers-safe-79002.html

Haluatko vielä kuulla, mitä tarkoitusta varten aikanaan tilailin näitä laitteita? Sen kertominen sopisi mitä loistavimmin tähän ketjuun, jossa pohditaan, miten valtiollinen sääntely tappaa kaiken aloittavien yritysten toiminnan. En väitä, että olisin koskaan aikonut perustaa yritystä lasereiden varaan, mutta oikein mukavalta tuntuessa harrastus olisi voinut vaihtua pienellä todennököisyydellä alan yrittäjyyteen -- varsinkin, jos ei muuta työtä olisi ollut silloin tarjolla ja olisin onnistunut aikaansaamaan jotain ihan oikeasti hyödylliseltä tuntuvaa ja rahanarvoista --. Myönnän lopuksi, että ylivoimaisesti tärkein tekijä harrastuksen päättymisessä oli oma kyvyttömyys ja siitä johtuva kiinnostuksen lopahtaminen, eikä suora viranomaisten laintulkinnan muutos ja siitä seurannut kielto. Kiinnostus olisi kuitenkin saattanut pysyä ja kasvaa, jos olisi ollut mahdollista harjoittaa yhteistyötä muiden harrastelijoiden kanssa. Laserien muuttuminen laittomaksi katkaisi kuitenkin kaiken sellaisen. Luovuuden ilmapiirin -- himasmaisesti sanottuna -- viranomaisten mielivalta kykenee tappamaan. Valtiollinen keksintö- ja yritystoiminta ei toimi missään. Sosialismin ongelma on, ettei se kykene itse kehittämään mitään; varastamalla selviää vain niin kauan kuin on varastettavaa, ja lisää varastettavaa ei sosialismissa synny.
Title: Vs: Sääntö-Suomi tyrmää maailman kalleimmat startupit: useimmat laittomia
Post by: foobar on 01.01.2016, 23:30:54
Quote from: Source on 01.01.2016, 09:55:27
Quote from: sivullinen. on 28.12.2015, 17:14:25
Muistui mieleeni huvittava esimerkki viime kesältä. Punavihreiden suosimassa kesätapahtumassa oli jotain aasian syötäväksi kelpaavia torakoita tarjolla. Kympin Uutisten toimittaja Tommolakin oli paikalle tilattu tapahtumaa mainostamaan. Hän tietenkin joutui myöntämään, ettei Suomessa saa Eviran -- eli elintarvikkeiden turvallisuudesta vastaavan viraston -- mukaan hyönteisiä syödä lainkaan. Sitä Tommola ei kertonut, miten kyseinen tapahtuma oli saanut "yhteiskuntasuhteet hoidettua" Eviran suuntaan toimintaan, joka selvästi on lainvastaista ja Eviran kieltämää (http://www.evira.fi/portal/fi/elintarvikkeet/tuonti+ja+vienti/tuonti+eu+n+ulkopuolelta/hyonteiset/) -- ainakaan kaupallisessa tarkoituksessa, joka kyseinen torakoiden myynti toriruuaksi minusta ainakin on --. Laki näemmä joustaa suuryritysten lahjarahojen lisäksi, jos on punavihreää maailmanparannus potentiaalia.

Tommolan jutustakin muistaakseni selvisi, että lakia kierrettiin laittamalla kieltolappuja, että torakat eivät ole tarkoitettu syötäväksi. Jos asiakas kuitenkin söi lautasellisen torakoita, niin se oli asiakkaan oma päätös eikä myyjän vastuulla.

Kuinkakohan monta sekuntia voisin myydä suomalaisena pitsoja ja kebabeja ilman lupia samanlaisilla disclaimereilla? Veikkaanpa, että jo ensimmäisen päivän toiminnasta tulisi ihan oikeasti konkreettista sanomista.