Poll
Question:
Kekkonen, huono vai hyvä?
Option 1: Hyvä
votes: 21
Option 2: Ei hyvä
votes: 4
Tiedän, tämä aihe jakaa kansan aina, mutta ainakin äijällä oli karismaa.
Olen pohtinut asiaa aika pitkään. Suvussa oli paljon Kekkosta vihaavia. Toisaalta Kekkonen teloitti punikkeja. Jos sanoo että Kekkonen oli hyvä, valehtelee. Jos sanoo että Kekkonen oli paha, valehtelee. Kekkonen oli kgb:n agentti. Mutta asemassaan se ei ollut paha asia. Kekkonen petti kaikki. Mutta Kekkonen oli kepuli, joten valehtelu ja pettäminen olivat osa lajityypillistä käytöstä.
Pahuudesta huolimatta uskon että Kekkonen oli sittenkin hyvä. Niin hyvä kuin olosuhteissa oli mahdollista.
Niin minäkin, pohtinut, jälkikäteen kaikki näyttää erilaiselta.
Hyvä ja paha diktaattori samaan aikaan, kuin Mustanaamio.
Joka tapauksessa vertaansa vailla ollut (ja oleva) peliveikko Suomen tähänastisessa historiassa.
Hiihtokilpailun kuulutus: "Ykkönen Kukkonen, kakkonen Kekkonen!" :P
Kekkonen hoiti hyvin asiamme. Häneen luotettiin myös Itärajan takana. On Kekkosen ansiota, että olemme itsenäisiä. Joku muu torvelo (kuten Stubb ja Haglund olivat ihan vähällä tehdä) olisi ajanut meidät ilmisotaan R... Veli Venäläisen kanssa.
Tässä kohdin on jälleen annettava suuri kiitos myös itse Itänaapurillemme. Hehän he itse, omat tekonsa ja tekemättäjättämisensä päättävät. He ilmoittivat, että odottavat eduskuntavaaliemme uutta tulosta ja katsovat mikä hallitus syntyy. No joo. Suurin moka hallituksessamme on edelleen Stubb, josta olemme selvästi pääsemättömissä. Ilmeisesti Bilderbergin määräys.
Kiitos ystävällisyydestänne ja rauhantahdostanne!
Большое спасибо!
(Syvä kumarrus kohti itää.) :)
Kekkonen oil omaan aikaklauteensa erinomainen presidentti.
Kai se tuo ketkun itäjätin perseennuoleminen oli, mitä siihen aikaan tarvittiin.
Oli hän kuitenkin Valtiomies viimeisinä lajissaan Suomessa.