QuoteOdottava äiti kutsutaan entistä harvemmin neuvolaan – ja se on ammattilaisten mielestä hyvä asia
Nykyään neuvolakäynneillä pyritään tarjoamaan tukea entistä enemmän niille, jotka sitä eniten tarvitsevat. Näitä ovat muun muassa sairaat, vaikeissa parisuhteissa olevat sekä maahanmuuttajaäidit.
Lähes kaikki kunnat ovat vähentäneet raskaudenaikaisia neuvolakäyntejä, selviää Yle Uutisten kyselystä.
Kysyimme kunnilta ja kuntayhtymiltä äitiysneuvolapalveluista ja niihin kohdistuneista muutoksista syksyllä 2013 julkistettujen uusien suositusten jälkeen. Raskaudenaikaisten neuvolakäyntien määrä on vähentynyt 12–16 kerrasta 8–13 kertaan. Muutos noudattaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen uusia suosituksia. Kyselyyn tuli vastaus 116 kuntayhtymästä tai kunnasta Manner-Suomesta.
Käyntien vähentämisellä resursseja on saatu neuvoloiden mukaan kohdennettua aiempaa paremmin erityistä tukea tarvitseville odottajille tai riskiraskauksiin. Seurantaa vaativat normaalia enemmän esimerkiksi perussairauksia sairastavat sekä ne, joilla on haasteita parisuhteessa, henkisessä hyvinvoinnissa tai vanhemmuudessa.
– Tarve puntaroidaan jokaikisellä käynnillä uudestaan. Tilanne voi muutua lyhyessäkin ajassa, toteaa apulaisylilääkäri Elisa Pulkkanen Kuopion kaupungilta.
Pulkkanen muistuttaa myös, että neuvoloissa hoidetaan nykyisin raskauteen liittyviä sairauksia, jotka eivät ennen kuuluneet neuvoloille.
"Tuntuu tällä hetkellä siltä, että asiakkailla on niin paljon muutakin kuin pelkkä raskaus. On monenlaisia psykososiaalisia ongelmia. Alueellamme on monisynnyttäjiä, perussairauksia ja monikulttuurisia perheitä yhä enemmän." -Järvi-Pohjanmaan perusturva
Uusien suositusten myötä monissa kunnissa otettiin käyttöön laajat terveystarkastukset ja pidemmät neuvolakäynnit. Myös näiden toteuttamiselle on saatu aikaa raskaudenaikaisia käyntimääriä vähentämällä. Monet kunnat ovat myös lisänneet kotikäyntejä.
Kunnissa on myös huomioitu monikulttuurisuus ja maahanmuuttajien määrän kasvu. Neuvolakäyntien vähentäminen on tuonut lisäaikaa tähän työhön.
"Jos käyntiaikaa on säästynyt, niin se menee yhä kasvavien maahanmuuttajaäitien määrän hoitamiseen. Käynti vie aikaa enemmän, koska yhteistä kieltä ei välttämättä ole. Heillä on myös sairauksia, jotka vaativat perehtymistä, koska eivät ole tyypillisiä suomalaisille odottajille" - Kerava
................
http://yle.fi/uutiset/odottava_aiti_kutsutaan_entista_harvemmin_neuvolaan__ja_se_on_ammattilaisten_mielesta_hyva_asia/8517440
Ja taas kaikki tietää tasan tarkkaan, mistä mamuista on kyse, mutta sitähän uutisessa ei sanota. Perusidea on kuitenkin jälleen kerran sama, mitä aina suomalaisten asioita hoidettaessa - SUOMALAISILTA VÄHENNETÄÄN, JOTTA NEEKEREILLE JA RÄTTIPÄILLE RIITTÄISI ENEMMÄN!!
"Haistakaa paska koko valtiovalta" - Irwin
Kohta varmaan kantis-äidit saavat suorittaa synnytyksetkin kotonaan jotta synnytysosastojen niukat resurssit voidaan kohdistaa paremmin kunniakansalaisille.
Äkkiseltään laskettuna yhdeksän käyntiä, joista kaksi lääkärillä. Kaksi kertaa ultra. Onneksi pottunokat saavat vielä valita rahalla yksityisen.
Enemmän olisin huolissani synnytyssairaalojen keskittämisestä ja vähentämisestä. Tälläkin hetkellä aika moni sairaala sulussa. Kivuliasta kyytiä, jos lähin auki oleva vaikka 300 km päässä.
Tässähän nyt siis vihjaillaan rivien välistä selkeästi, että monikulttuurisissa perheissä olisi psykososiaalisia ongelmia ja monikulttuurisuus/maahanmuuttajuus aiheuttaisi haasteita henkiseen hyvinvointiin ja vanhemmuuteen. Razzz...
Mitähän ovat nämä maahanmuuttajien "sairaudet", jotka eivät ole tyypillisiä suomalaisille äideille? Silvotut ja umpeen ommellut alapäät kenties?
Niin, tässäkin asiassa monikulttuurisuus on rikkaus.
Taas yksi tekijä lisää siihen, että suomalaisten lastentekohalukkuus vähenee. Tehdään siitä vaan niin helkkarin hankalaa, että kantikset jättää lapset tekemättä. Sitten voidaan taas perustella maahanmuuttoa ratkaisuna lapsipulaan.
Kansanmurhaa. Mutta tätä samaa paskaahan tää on joka puolella länsimaissa. Kyllä kai sitä voi kutsua ihan rehellisesti white genocide. YK hoi, missä meidän ihmisoikeudet on?
noo muslimia puskee rajan yli enemmän kuin suomalaisia syntyy ja mehän tarvitaan tänne fiksumpaa marttyyripommittajageeniperimää
Tuossa kävin pojan kanssa lastenneuvolassa muutama viikko sitten ja pohdin koska 1.5v käynti on, ja hoitaja kovasti valitteli että enää ei käyntejä ole kovinkaan usein muutosten vuoksi, muttä käynnit pitenevät mikä sitten tasapainottaa käyntien määrää. Käynnin pituudella ei mielestäni ole mitään merkitystä, eikä varsinkaan korvaa pois jääviä aikoja, onhan sitä ennenkin pystytty tarvittavat tutkimukset ja juttelut hoitamaan lyhyemmällä ajalla.
Meidän neuvola on aika mamula asiakaiden osalta, ja tämä on myös alue jossa kannattaa ne rokotukset ottaa koska nämä ei tasan tarkkaan niin tee.
Onneksi on yksityiset keksitty, ja varaa niitä käyttää vaikka ei tosin pitäisi näillä veronmaksuilla.
Joo, pitkät on ajat. Ehtii jutella säästä, kotieläimistä ja muista lapsen kannalta merkityksellisistä asioista. Jotenkin sellainen fiilis, että joku toinen juttelee aivan erilaisista asioista tuolla.
Sellaisia turhuuksia, kuten napanuoran virtausta, huulihalkioriskiä jne. voi käydä sitten yksityisellä ultraamassa.
Kun katsoo väkilukuja ja syntyvyyslukuja eri maissa, niin en ymmärrä miksi erityisesti maahanmuuttajaäidit tarvitsevat jotenkin erityishuomiota neuvolassa. Hyvinhän tuo lasten maailmaan pukkaaminen tuntuu sujuvan ilman suomalaista neuvolajärjestelmääkin.
Quote from: nevahood on 16.12.2015, 13:51:35
Joo, pitkät on ajat. Ehtii jutella säästä, kotieläimistä ja muista lapsen kannalta merkityksellisistä asioista. Jotenkin sellainen fiilis, että joku toinen juttelee aivan erilaisista asioista tuolla.
Sellaisia turhuuksia, kuten napanuoran virtausta, huulihalkioriskiä jne. voi käydä sitten yksityisellä ultraamassa.
Niin varmaankin juttelee, mutta itse riskiraskauden kokeneena (ensimmäinen oli keskonen, kuten sitten toinenkin) totean että puolet siitä ajasta menee tosiaan säästä keskusteluun, ja esimerkiksi mielenterveys potilaat ohjataan toisaalle saamaan lisätukea, kun taas useammat käynnit olisivat edesauttaneet huomaamaan että vituix män taas. Näitä ylijäämä varoja on käytetty esim. siten että on hankittu testejä jotka ennustaa keskosrakauden riskiä mutta minua ei koskaan informoitu asiasta vaan todettiin että tuskin toista keskosta saan ja siltä osin käynnit olivat normaalit. Tiedän tämän koska toisen keskoseni synnytyslääkäri oli nimenomaan se joka nämä testit hankki jotta ihmiset kuten minä pystytään bongaamaan ajoissa.
Quote"Tuntuu tällä hetkellä siltä, että asiakkailla on niin paljon muutakin kuin pelkkä raskaus. On monenlaisia psykososiaalisia ongelmia. Alueellamme on monisynnyttäjiä, perussairauksia ja monikulttuurisia perheitä yhä enemmän." -Järvi-Pohjanmaan perusturva
(http://www.findikaattori.fi/verti/Graphserver.png?Gedit=false&ifile=../quicktables/findikaattori/vaesto/hedelmallisyys&x=800&y=600&lang=fi)
Niinistö varmaan yllättyi taas.
Quote from: Alaric on 16.12.2015, 11:32:12
Mitähän ovat nämä maahanmuuttajien "sairaudet", jotka eivät ole tyypillisiä suomalaisille äideille? Silvotut ja umpeen ommellut alapäät kenties?
Varmaankin se jos alakerta on leikelty ja ommeltu jo lapsena uuteen uskoon (malliin vetskari vedetty kiinni) aiheuttaa pientä haastetta, synnytystapa lienee sektio. Sitten kun esim. somalit tekevät sen 5-10 penskaa jotka kaikki syntyvät keisarinleikkauksella, niin sen kymmenennen raskauden kohdalla se 9 kertaa leikattu kohtu voipi olla hieman keskenmenoaltis paikka pikku somuvauvan kasvaa. Näin mutuilisin vaikken lääkäri olekaan.
Mielestäni tässä ei ole kyse maahanmuuttajien suosimisesta, vaan totuus on se että heihin kohdistetaan enemmän neuvoloiden resursseja koska lasten ja naisten asema maahanmuuttajien parissa on huomattavasti heikompi verrattuna kantasuomalaisiin. Väkivalta naisia kohtaan ja väkivallan käyttö kasvatusmetodina on varsinkin tiettyjen etnisten ryhmien kohdalla huomattavasti yleisempää kuin kantasuomalaisilla.
Jokainen joka on joutunut itse olemaan tekemisissä Suomen neuvolajärjestelmän kanssa tietää varmasti, että kyseessä on ensisijaisesti sosiaalisen kontrollin väline, jolla pyritään valvomaan ja hallitsemaan kansalaisia - neuvojen tai avun tarjoaminen on pelkkä tekosyy sille että päästään säännöllisesti kuulustelemaan viattomia kansalaisia näiden yksityiselämään ja lasten kasvatukseen liittyvistä asioista. Ilmeisesti terveydenhuollon ja sosiaalitoimen parissa ollaan tietoisia että maahanmuuttajia pitääkin vahtia enemmän, koska suomalaisten parissa järjestelmän kannalta "huolestuttavia" tapauksia on varmaankin nykyaikana melko vähän ja nekin ovat lähinnä alkoholisteja tai narkkareita.
Quote from: Kukkahatuton täti on 16.12.2015, 17:03:02
Quote from: Alaric on 16.12.2015, 11:32:12
Mitähän ovat nämä maahanmuuttajien "sairaudet", jotka eivät ole tyypillisiä suomalaisille äideille? Silvotut ja umpeen ommellut alapäät kenties?
Varmaankin se jos alakerta on leikelty ja ommeltu jo lapsena uuteen uskoon (malliin vetskari vedetty kiinni) aiheuttaa pientä haastetta, synnytystapa lienee sektio. Sitten kun esim. somalit tekevät sen 5-10 penskaa jotka kaikki syntyvät keisarinleikkauksella, niin sen kymmenennen raskauden kohdalla se 9 kertaa leikattu kohtu voipi olla hieman keskenmenoaltis paikka pikku somuvauvan kasvaa. Näin mutuilisin vaikken lääkäri olekaan.
Eräs hoitoalalla aikanaan ollut kaveri on sanonut, että ainakin sillon parikyt vuotta sitten alakerran ompeleet avattiin ja normaali synnytys ja sitten ommeltiin takaisin kiinni. Noin montaa keisarinleikkausta ei kai saa/pysty edes tehdä. Tosin vaikea uskoa, että ainakaan nykyään enää noita uudelleen ompelujakaan tehtäisiin.
En vanno, että näin on, mutta näin tämä kaveri on väittänyt.
Quote from: Kameleontti on 16.12.2015, 19:50:05

Muistelisin että kolme sektiota alkaa olla aika maksimi. Tapauskohtaisesti tosin harkitaan. :) Mun näkemät vetskarialapäät on kyllä olleet sen näköisiä että se arpi pitäis lähinnä hitsata auki, ja kaipa se somulitäti aika tomerasti ilmoittaa ettei alatiesynnytystä halua... Mene ja tiedä.
Quote from: Kameleontti on 16.12.2015, 19:50:05
Eräs hoitoalalla aikanaan ollut kaveri on sanonut, että ainakin sillon parikyt vuotta sitten alakerran ompeleet avattiin ja normaali synnytys ja sitten ommeltiin takaisin kiinni.
Hetkinen...
Quote from: Kameleontti on 16.12.2015, 19:50:05
alakerran ompeleet avattiin ja normaali synnytys ja sitten ommeltiin takaisin kiinni.
Siis jumalauta, hetkonen!!
Kertokaa mulle että tuo ei ole totta, tai siihen on ainakin jokin järkevä lääketieteellinen selitys. Eikä se että itse luomakunnan kruunu, perheenpää Herra Somali haluaa että rouvan alakerta on synnytyksen jälkeen taas neulottu takaisin siveellisesti kiinni! :facepalm: Sanokaa nyt joku mulle että herää nyt todellisuuteen, että
Suomessa sairaanhoitohenkilökunnan toimesta kenenkään v****ja ei todellakaan ole parsittu umpeen??!
Tavallinen toimenpide. Välillä saksitaan auki ja parsitaan takaisin kiinni. Tosin yleensä välilihan puolelta.
Quote from: Kukkahatuton täti on 16.12.2015, 20:08:01
Muistelisin että kolme sektiota alkaa olla aika maksimi. Tapauskohtaisesti tosin harkitaan. :) Mun näkemät vetskarialapäät on kyllä olleet sen näköisiä että se arpi pitäis lähinnä hitsata auki, ja kaipa se somulitäti aika tomerasti ilmoittaa ettei alatiesynnytystä halua... Mene ja tiedä.
Vähän OT mut miten ihmeessä ne saa penskat ulos siel kotimaissaan? Revitäänkö ne auki vai mitä? Niin kuvottavaa, että ei tajua mistä tommonen perinne on ees lähtösin. Naisethan sitä enemmän ajaa, että voi varmistaa neitsyyden et pääsee naimisiin... Ei ihme, jos kulttuuri ei kukoista, jos ihmiset joutuu kärvisteleen tommosen perinteen takia. Pistäs se kiukkuaan ja rettelöimään kenen tahansa, jos tommonen perustavanlaatunen asia ois pielessä.
Quote from: Nuivettunut Han-nenetsi on 16.12.2015, 20:31:50
Hetkinen...
Quote from: Kameleontti on 16.12.2015, 19:50:05
alakerran ompeleet avattiin ja normaali synnytys ja sitten ommeltiin takaisin kiinni.
Siis jumalauta, hetkonen!!
Kertokaa mulle että tuo ei ole totta, tai siihen on ainakin jokin järkevä lääketieteellinen selitys. Eikä se että itse luomakunnan kruunu, perheenpää Herra Somali haluaa että rouvan alakerta on synnytyksen jälkeen taas neulottu takaisin siveellisesti kiinni! :facepalm: Sanokaa nyt joku mulle että herää nyt todellisuuteen, että Suomessa sairaanhoitohenkilökunnan toimesta kenenkään v****ja ei todellakaan ole parsittu umpeen??!
Kuten sanoin niin en vanno, että noin on ja että onko se ollut mitenkään yleinen juttu vaiko vain joskus tapahtunut mutta karmealta se itestäkin kuulosti. Ei varmasti kyl onnistu enää. Tai mitäs tässä ihmemaassa... Vakavasti uskon, että Suomessa on kyl tähän puututtu aika tiukasti. Mut ajankohdallisesti tuo ois sattunu sillon sen ekan somaliaallon aikoihin eli en ihmettelis, jos täällä hölmölässä ois menty ukon pyynnöstä tämmösiä ratkasuja tekemään.
Toivon, että tuo on satua. Ja että koko silpomiskulttuuri alkas ainakin Suomessa asuvien kohdalla olevan historiaa. Mut ainahan niitä joitain vissiin yritetään kotiin lähettää rituaaliin.
Lisään vielä, että tuo sama nainen on joskus seurustellut tämmösen taustaismiehen kanssa ja se oli todennut, ettei oo koskaan kokeillut ympärileikattua naista mut haluais kokeilla, et onko tiukempi. Nainen päätti suhteen siihen. Suvaitsevainen (vähän liiankin) mutta ihan mikä tahansa ei mene läpi...
Tuo(kin) on kyllä sellaista monikulttuurisuutta, että en sitä hirveästi kaipaa länsimaihin.
Barbaria on se yleinen vallitseva olotila aika monessa kehitysmaassa, ja Suomestakin löytyy yllättävän paljon ihmisiä, jotka innolla puolustavat näitä tapoja - myös naisia.
Suomalaisilta näköjään leikkaantuvat palvelut kokonaan neuvoloita myöten.
Tätä menoa kantiksille jää pelkkä matujen palvelijoiden rooli omassa maassaan. SAIRASTA!
KIITOS HALLITUS, KIITOS PERSUT!
Nimenomaan tämä valkoiseksi orjaksi joutuminen on nykyinen trendi. Tilanne ei vielä ole niin paha, että monet sitä tajuaa, mut tähän ollaan menossa. Kaikki toimenpiteet johtaa koko ajan juuri tähän suuntaan.
Toivon pilkahdus nuivien joukkoon on nämä työllistyneet mamut/matut, jotka itsekin tajuaa, että työtätekevät on jatkossa vain systeemin orjia ja nauttijoina on rikkaat ja nämä loiset. Mutta se pilkahdus on kovin pieni, kun ottaa huomioon, kuinka systemaattisesti tätä kantisten sortoa touhutaan joka puolella länsimaissa. Ei se ole sattumaa.
Tuntuu, että kaikki ratkasut tähtää siihen, että kantikset ei pysty lisääntymään, koska se on kaiken suhteen tehty niin vaikeaksi ja kalliiksi jne. Päiväkotihommatkin kai siirtyy kohta kantiksilta kokonaan yksityiselle ja matut saa verovaroin täysihoidon.
Enää puuttuu laki, joka määrää, että raiskattu ei saa aborttia, jos se olisi rasistinen rikos :roll:
Eikös Puolassa päätetty just tehdä toisin eli kannustetaan puolalaisia hankkimaan oma perhe taloudellisin yms keinoin.
Länsimaat tekee itsemurhaa. Syntyvyys ja perheiden perustaminen ois kantiksillakin suositumpaa, jos se ei ois kokoajan menossa hankalammaksi. Monet haluais enemmän ku 1 tai 2 lasta, mutta kas kun ei oo v*ttu varaa! Ja harva normi-ihminen haluaa heittäytyä sossuelätiks porsimaan 10 lasta, kun tietää, että tämä sossusysteemi voi romahtaa koska tahansa.
Quote from: Kameleontti on 16.12.2015, 21:04:25
Länsimaat tekee itsemurhaa. Syntyvyys ja perheiden perustaminen ois kantiksillakin suositumpaa, jos se ei ois kokoajan menossa hankalammaksi. Monet haluais enemmän ku 1 tai 2 lasta, mutta kas kun ei oo v*ttu varaa! Ja harva normi-ihminen haluaa heittäytyä sossuelätiks porsimaan 10 lasta, kun tietää, että tämä sossusysteemi voi romahtaa koska tahansa.
Keinoja syntyvyyden lisäämiseksi olisi tosiaan pilvin pimein. Eräs valtiomies teki 30-luvulla esimerkiksi silleen, että perheen asuntovelkaan sai huomattavia helpotuksia jokaisen lapsen jälkeen, niin että muistaakseni 4:n lapsen jälkeen sai koko asuntolainan anteeksi.
On niitä vissiin aikasemmin tosiaan ommeltu takaisin kiinni ja nykyään kiellettyä.
Jotain julkarin juttua taannoin lueskelin ja siinä oli mainintaa vai oliko joku opinnäytetyö.
Netistä löytynee kännykällä hankala hakea.
Quote from: Kameleontti on 16.12.2015, 20:36:44
Quote from: Kukkahatuton täti on 16.12.2015, 20:08:01
Muistelisin että kolme sektiota alkaa olla aika maksimi. Tapauskohtaisesti tosin harkitaan. :) Mun näkemät vetskarialapäät on kyllä olleet sen näköisiä että se arpi pitäis lähinnä hitsata auki, ja kaipa se somulitäti aika tomerasti ilmoittaa ettei alatiesynnytystä halua... Mene ja tiedä.
Vähän OT mut miten ihmeessä ne saa penskat ulos siel kotimaissaan? Revitäänkö ne auki vai mitä? Niin kuvottavaa, että ei tajua mistä tommonen perinne on ees lähtösin. Naisethan sitä enemmän ajaa, että voi varmistaa neitsyyden et pääsee naimisiin... Ei ihme, jos kulttuuri ei kukoista, jos ihmiset joutuu kärvisteleen tommosen perinteen takia. Pistäs se kiukkuaan ja rettelöimään kenen tahansa, jos tommonen perustavanlaatunen asia ois pielessä.
Somaliassa se piparkakku sitten kai leikataan/revitään auki ja ommellaan uudestaaan kiinni. Tai en tiedä avataanko, mutta ainakin ommellaan uudestaan kiinni. Jos nainen synnyttää yksin, niin äiti ja vauva selviävät inshallah. Silloin sopii vain toivoa että äidin voimat riittää puskemaan vauvan puumaisen arpipanssarin läpi. Toivottavaa toki myös, ettei äiti siinä lystissä repeä niin pahasti että vuotaa kuiviin. Käsittääkseni riski vauvan vammautumiseen ja jopa kuolemaan synnytyksessä on maailman suurimpia juuri Somaliassa.
Joku taas ihmetteli miksi ympärileikkausarpi ommellaan takaisin umpeen. Se on oikeastaan siinä kohtaa ainoa vaihtoehto, kun kaikki alueen normaalit rakenteet (sisemmät ja ulommat häpyhuulet ja häpykieli) on poistettu ympärileikkauksessa. :(
Ympärileikkaus on sairasta väkivaltaa lasta kohtaan. Ihminen joka antaa silpoa oman lapsensa on pedofiiliin verrattavissa oleva ihmishirviö.
On se ihmeellistä kun YKSINHUOLTAJA somaliämmät porsivat sen 5-10 mukulaa. Aika höveleitä ovat tavarastaan. Melkoisia lorttoja. Mitäköhän Allahkin tuohon sanois... vai oisko laittomasta moniavioisuudesta ja tukihuijauksesta kyse???
http://yle.fi/uutiset/somaliaideista_suuri_osa_yksin_lastensa_kanssa/5920865
Quote from: Kukkahatuton täti on 16.12.2015, 21:25:34
Joku taas ihmetteli miksi ympärileikkausarpi ommellaan takaisin umpeen. Se on oikeastaan siinä kohtaa ainoa vaihtoehto, kun kaikki alueen normaalit rakenteet (sisemmät ja ulommat häpyhuulet ja häpykieli) on poistettu ympärileikkauksessa. :(
Minä ihmettelin ja pyysin epätoivoisesti jotakuta selittämään minulle että onhan uudelleenompelulle joku lääketieteellinen syy eikä pelkästään Herra Perheenpään tahto. Kiitos kun kerroit, nyt tulee uni paremmin simmuun tänäyönä.
Quote from: valtakunnanpärkhele on 16.12.2015, 21:36:17
On se ihmeellistä kun YKSINHUOLTAJA somaliämmät porsivat sen 5-10 mukulaa. Aika höveleitä ovat tavarastaan. Melkoisia lorttoja. Mitäköhän Allahkin tuohon sanois... vai oisko laittomasta moniavioisuudesta ja tukihuijauksesta kyse???
http://yle.fi/uutiset/somaliaideista_suuri_osa_yksin_lastensa_kanssa/5920865
Somalit toteuttaa moniavioisuutta niin että somaliäijä menee yhden kanssa naimisiin, pari eroaa virallisesti (mutta on kai islamilaisen lain mukaan edelleen naimisissa tjsp), ukko nai uuden, josta virallisesti eroaa jne. Vuorottelee sitten polkemassa kutakin tanttaa vuorollaan. Näin olen kuullut. Tiedä sitten pitääkö paikkansa.
Quote from: Kukkahatuton täti on 16.12.2015, 22:19:52
Somalit toteuttaa moniavioisuutta niin että somaliäijä menee yhden kanssa naimisiin, pari eroaa virallisesti (mutta on kai islamilaisen lain mukaan edelleen naimisissa tjsp), ukko nai uuden, josta virallisesti eroaa jne. Vuorottelee sitten polkemassa kutakin tanttaa vuorollaan. Näin olen kuullut. Tiedä sitten pitääkö paikkansa.
En tiedä menevätkö usein virallisesti naimisiin, mutta yleistä on ilmeisesti se, että virallisen avioliiton ulkopuolella syntyneiden lasten kohdalla lasten äiti kirkkain silmin selittää jokaisen lapsen kohdalla, että isä on muka tuntematon, jotta miehen ei tarvitse maksaa mitään elareita. Tätä kommentoi muslimitaustainen ystäväni röyhkeäksi valheeksi. Jo yhden aviottoman lapsen syntyminen muslimeille on erittäin suuri häpeä, puhumattakaan siitä, että niitä tuntemattomien isien lapsia putkahtelee maailmaan kerta toisensa jälkeen niin monelle.
Quote from: valtakunnanpärkhele on 16.12.2015, 21:36:17
On se ihmeellistä kun YKSINHUOLTAJA somaliämmät porsivat sen 5-10 mukulaa. Aika höveleitä ovat tavarastaan. Melkoisia lorttoja. Mitäköhän Allahkin tuohon sanois... vai oisko laittomasta moniavioisuudesta ja tukihuijauksesta kyse???
http://yle.fi/uutiset/somaliaideista_suuri_osa_yksin_lastensa_kanssa/5920865
"Somaliyksinhuoltajista 40 prosenttia on edelleen naimisissa. Tarkkaa syytä tällekään ilmiölle ei tiedetä, mutta yhtenä selittävänä tekijänä pidetään moniavioisuutta."Höh. Tuohan on niin yksinkertainen juttu ja liittyy vain harvoin moniavioisuuteen. Yksinkertaisesti Suomessa saa paremmat tuet, kun elää erillään. Eronnut tai asumuserossa elävä mies saa yhteiskunnalta vieläpä kämpän, jota voi vuokrata pimeästi eteenpäin ja näin tulot sen kuin lisääntyvät. Samaa on harrastettu jo 1990-luvulta lähtien myös 18-vuotta täyttäneiden lasten kohdalla. Yksikin perhetuttumme ei ikipäivänä olisi päästänyt tyttäriään edes yksin ulos saatika asumaan omaan kämppään (mikä on monissa kulttuureissa täysin tuntematon ja mahdoton käsite), mutta niin haki sossun kautta "aikuistuvalle" tyttärelleen oman yksiön, jota sitten itse hallinnoi ja vuokrasi eteenpäin. Tytär ei varmaan ikinä edes käynyt koko kämpällä.
Quote from: Aretposi on 17.12.2015, 02:31:05
Quote from: valtakunnanpärkhele on 16.12.2015, 21:36:17
On se ihmeellistä kun YKSINHUOLTAJA somaliämmät porsivat sen 5-10 mukulaa. Aika höveleitä ovat tavarastaan. Melkoisia lorttoja. Mitäköhän Allahkin tuohon sanois... vai oisko laittomasta moniavioisuudesta ja tukihuijauksesta kyse???
http://yle.fi/uutiset/somaliaideista_suuri_osa_yksin_lastensa_kanssa/5920865
"Somaliyksinhuoltajista 40 prosenttia on edelleen naimisissa. Tarkkaa syytä tällekään ilmiölle ei tiedetä, mutta yhtenä selittävänä tekijänä pidetään moniavioisuutta."
Höh. Tuohan on niin yksinkertainen juttu ja liittyy vain harvoin moniavioisuuteen. Yksinkertaisesti Suomessa saa paremmat tuet, kun elää erillään. Eronnut tai asumuserossa elävä mies saa yhteiskunnalta vieläpä kämpän, jota voi vuokrata pimeästi eteenpäin ja näin tulot sen kuin lisääntyvät. Samaa on harrastettu jo 1990-luvulta lähtien myös 18-vuotta täyttäneiden lasten kohdalla. Yksikin perhetuttumme ei ikipäivänä olisi päästänyt tyttäriään edes yksin ulos saatika asumaan omaan kämppään (mikä on monissa kulttuureissa täysin tuntematon ja mahdoton käsite), mutta niin haki sossun kautta "aikuistuvalle" tyttärelleen oman yksiön, jota sitten itse hallinnoi ja vuokrasi eteenpäin. Tytär ei varmaan ikinä edes käynyt koko kämpällä.
Tehdäänkö planned parenthoodit ja kerrotaan näille koulussa yms. oikeudesta aborttiin? Jos somalinainen synnyttää niin kaikki tuet peritään välittömästi takaisin. Lisäksi laitetaan somalisynnyttäjä suljettuun huoneeseen jossa hänelle näytetään videolta nälkää näkeviä Afrikan lapsia jossa myös kerrotaan aivan asiallisesti kuinka tämä johtuu väestönkasvusta ja kuinka väestönkasvu on huono asia Afrikassa kun nytkin se on jo ylikuormitettu.
En usko että suvaitsevaisto hyväksyy ideaani koska nyt se kohdistuu näihin kultamuniin. Mutta onHAN suomalaisiakin kohdeltu huonosti joten...