QuoteTäyskäännös uutisoinnissa – Näin arabimedia kertoo nyt Suomesta: pakkotyötä, hyökkäyksiä vastaanottokeskuksiin...
Syksyn aikana arabimedian välittämä kuva Suomesta ja siitä, miten se kohtelee turvapaikanhakijoita, on muuttunut täysin.
Vielä syyskuussa arabimedia välitti Suomesta ruusuista kuvaa: lehdissä kehuttiin Suomen vieraanvaraisuutta ja pääministeri Juha Sipilän esimerkillisyyttä maasta taivaaseen. Pääministerin ilmoitus avata Kempeleen kotinsa turvapaikanhakijoille keräsi suurta huomiota arabimediassa.
Arabilehdet kirjoittivat tuolloin, että syyrialaiset pakolaiset saavat Suomessa lämpimän vastaanoton: heille soitetaan musiikkia ja kutsutaan nauttimaan Suomen luonnon ihanuudesta. Myös Suomessa järjestetyistä rasisminvastaisista mielenosoituksista muistettiin uutisoida.
Lokakuussa Maahanmuuttovirasto tiedotti tiukentavansa irakilaisten mahdollisuuksia saada turvapaikka Suomesta. Virasto kertoi päivittäneensä Irakia koskevan turvallisuusarvionsa, jonka mukaan monien Irakin alueiden turvallisuustilanne on lieventynyt. Tuolloin turvapaikkapolitiikan tiukentamisesta uutisoivat muun muassa Al-Jazeera, Radio Sawa, Azzaman.com.
Pakolaiset palkatta pakkotöihin
Alkuviikosta Suomen hallitus kertoi erilaisista maahanmuuttopolitiikkaa kiristävistä toimista. Työ- ja oikeusministeri Jari Lindström ilmoitti, että turvapaikanhakijat laitetaan tekemään töitä, esimerkiksi osallistumaan risusavottaan tai vastaanottokeskuksen kunnostamiseen.
Jutun alussa olevalla videolla ministeri Jari Lindström kertoi työn tarjoamisesta turvapaikanhakijoille.
Johtava arabiankielinen uutiskanava Al-Jazeera kertoi tuolloin, että turvapaikanhakijoita velvoitetaan työskentelemään vastikkeetta. Jutun mukaan heidän vaaditaan myös kunnioittavan suomalaisen yhteiskunnan kulttuuria ja tapoja. Uutisessa kerrottiin myös, että Suomi jakaa turvapaikanhakijoille suomalaisesta kulttuurista, yhteiskunnasta ja naisten ja lasten oikeuksista tietopaketin, joka kaikkien tulijoiden pitää hyväksyä.
– Silloin kukaan ei voisi enää väittää, ettei tiennyt asiasta, uutisessa siteerataan ministeri Lindströmiä.
Uutisen mukaan pääministeri Juha Sipilä kertoi uusien toimien julkistamisen yhteydessä, että ne poistavat mahdolliset elementit, jotka houkuttelisivat uusia turvapaikanhakijoita.
Jutun mukaan Pohjois-Euroopassa sijaitseva valtio on vastaanottanut tänä vuonna lähes 32 000 turvapaikkahakemusta köyhyyttä ja sotia pakenevilta ihmisiltä, kun viime vuonna vastaava luku oli 3 600.
Suomen maahanmuuttopolitiikan kiristämistä käsittelevän artikkelin lukijakommentit jakautuvat kahtia: osa ymmärtää, että pakolaiset voidaan velvoittaa tekemään töitä jo sitä vastaan, että he saavat ruokaa ja katon päänsä päälle. Toisissa kommenteissa Suomen katsotaan haluavan turvapaikanhakijoista ilmaista orjatyövoimaa. Osa kommentoijista kyseenalaistaa myös aiemmin kotinsa ovet pakolaisille avanneen Sipilän motiiveja: "Ehkä hän tarkoitti, että on valmis ottamaan pakolaisia palvelijoiksi ja palkatta."
Hyökkäyksiä turvapaikanhakijoita vastaan
Arabimediassa on viime aikoina uutisoitu laajasti Suomessa tapahtuneista hyökkäyksistä vastaanottokeskuksia ja turvapaikanhakijoita vastaan. Viimeksi lauantaina aamuyöllä Asikkalassa syttyi tulipalo hotellissa, johon oltiin avaamassa turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskus. Tulipaloa epäillään tahallaan sytytetyksi.
Aiemmin tällä viikolla IS uutisoi, että yhä useampi irakilainen peruu turvapaikkahakemuksensa Suomeen. Vuoden alusta joulukuun 8. päivään mennessä käsitellyistä turvapaikkahakemuksista oli rauennut 41 prosenttia. Maahanmuuttoviraston mukaan monia turvapaikanhakijoita on johdettu harhaan, eivätkä he ole tienneet, ettei pelkkä kurja elämäntilanne omassa kotimaassa riitä saamaan turvapaikkaa toisesta.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1449972934580.html
Tuomioja on varmasti menettänyt yöunensa. Tuomioja valvoo yöt ja miettii mitä maailmalla oikein nyt ajatellaan Suomesta ja suomalaisista. Me olemme menettäneet täysin kansainvälisen maineemme, kun ensin mainostamme oikein pääministerin avulla, miten maailma on tervetullut Suomeen ja sitten ilmestyy kartiohattuinen mies Lahteen kavereineen ja koko homma lähtee käsistä.
Tämä on ollut ihan varmasti rasistien juoni koko juttu. Sipilä on KKK kerhon Suurlohikäärme.
Olisiko märkä lapanen, Jari Lindström, saanut vahingossa jotain aikaiseksi, vai onko tämä taas jotain vedätystä?
Quote from: koli on 13.12.2015, 11:50:28
Suomen maahanmuuttopolitiikan kiristämistä käsittelevän artikkelin lukijakommentit jakautuvat kahtia: osa ymmärtää, että pakolaiset voidaan velvoittaa tekemään töitä jo sitä vastaan, että he saavat ruokaa ja katon päänsä päälle.
Päivän paras uutinen! ;D Pakkotyö on hyvä mielikuvana elintason perässä matkaaville.
Quote from: Aksiooma on 13.12.2015, 11:53:35
Tuomioja on varmasti menettänyt yöunensa. Tuomioja valvoo yöt ja miettii mitä maailmalla oikein nyt ajatellaan Suomesta ja suomalaisista. Me olemme menettäneet täysin kansainvälisen maineemme, kun ensin mainostamme oikein pääministerin avulla, miten maailma on tervetullut Suomeen ja sitten ilmestyy kartiohattuinen mies Lahteen kavereineen ja koko homma lähtee käsistä.
Tämä on ollut ihan varmasti rasistien juoni koko juttu. Sipilä on KKK kerhon Suurlohikäärme.
Sipilä on tullut Suomelle huomattavasti kalliimmaksi kuin kartiohattuinen mies.
"Köyhyyttä ja sotaa paenneita..."
Tässä se tulikin.
Itse en koskaan katso ja kuuntele Al Jazeeraa. Tiedän ne jutut kuuntelemattakin.
Hyvä, hyvä! Suomi on kurja maa kaukana pohjoisessa, ja täällä asuu halveksuttavan brutaali kansa.
Ei tänne kannata Tuhannen ja yhden yön prinssien suunnata paremman elämän toivossa.
Tätä sanomaa saa levittää vapaasti ympäri Afrikkaa ja Lähi-itää.
Loistavaa. ei voi oikein muuta sanoa.
No, eiköhän hallitus pistä jonkin komitean miettimään, miten voitais oikaista näin kamalat käsitykset Suomesta, ettei vaan maahantulijoiden määrä pääse tippumaan.
Quote from: koli on 13.12.2015, 11:50:28
QuoteJohtava arabiankielinen uutiskanava Al-Jazeera kertoi tuolloin, että turvapaikanhakijoita velvoitetaan työskentelemään vastikkeetta. Jutun mukaan heidän vaaditaan myös kunnioittavan suomalaisen yhteiskunnan kulttuuria ja tapoja.
Uutisesta saa sellaisen käsityksen, että yllämainitut olisivat suunnilleen yhtä ikäviä juttuja turvapaikanhakijoiden kannalta :D Onhan se toki ihan kohtuutonta vaatia heidän kunnioittavan jotain vääräuskoisten sairasta kulttuuria.. hyi.
Toivotaan, että tällaiset uutiset alkavat yleistyä arabimediassa ja että meitä aletaan pitää sydämettöminä raakalaisina, jotka käyttävät turvisraukkoja hyväkseen orjatyössä ja joiden suurimpana kansanhuvina ovat tuhopoltot.
Quote from: Alaric on 13.12.2015, 12:53:32
Toivotaan, että tällaiset uutiset alkavat yleistyä arabimediassa ja että meitä aletaan pitää sydämettöminä raakalaisina, jotka käyttävät turvisraukkoja hyväkseen orjatyössä ja joiden suurimpana kansanhuvina ovat tuhopoltot.
Nyt meidän kaikkien pitää vain
öyhöttää tarpeeksi kovaäänisesti ja usein, jotta sana leviää paremmin ja saadaan Suomi-kuva kohdilleen. ;D
Miltähän valtamedian suomenvihaajakukkahatuista tuntuu nyt, kun tajuavat meitä solvatessaan ja tötteröpäitä dramatisoidessaan koko ajan paiskineensa hommia matunvastustajien hyväksi? ;)
Quote from: Uuno Nuivanen on 13.12.2015, 13:08:44
Miltähän valtamedian suomenvihaajakukkahatuista tuntuu nyt, kun tajuavat meitä solvatessaan ja tötteröpäitä dramatisoidessaan koko ajan paiskineensa hommia matunvastustajien hyväksi? ;)
Veikkaan, etteivät edes tajua moista yhteyttä vaan painavat lisää kaasua mokuttamiseen ja nuivaiston paheksumiseen, mikä tietty sopii meille mikäli vaikutus on todella tuon iltsikan jutun kaltainen!
Hassua tässä tosiaan on, että unelmoitu porukka pelotellaan tuloaikeistaan eroon lähinnä kuviteltujen tai ylitulkittujen tapahtumaketjujen rummuttamisella eetteriin.
QuoteOsa kommentoijista kyseenalaistaa myös aiemmin kotinsa ovet pakolaisille avanneen Sipilän motiiveja: "Ehkä hän tarkoitti, että on valmis ottamaan pakolaisia palvelijoiksi ja palkatta."
Irakissa on älyllistä elämää. Kepulikusetuksen luonne paljastui nopeasti kansalle joka on täynnä kusettajia.
Tunnen velvollisuudekseni tehdä töitä jo sitä vastaan, että saan ruokaa ja katon pääni päälle.
Olen varmaankin pudonnut kehityksen kelkasta.
Pakkotyö kuulostaa hyvälle vaikka se ei totta olekaan :)
Quote from: Echidna on 13.12.2015, 13:21:28
Tunnen velvollisuudekseni tehdä töitä jo sitä vastaan, että saan ruokaa ja katon pääni päälle.
Olen varmaankin pudonnut kehityksen kelkasta.
Kyllä. Vihervasemmistolaisen holtittoman maahanmuuttopolitiikan ansiosta todennäköisyys vaikkapa turvapaikan saamiseksi noilla ehdoilla on nolla. Mutta toisin on jos keskityt lasten raiskaamiseen ja kristittyjen vähemmistökansojen joukkosurmaamiseen. Kunhan vaan teet nämä pahuudet niin varmasti että olet takuuvarma tappaja, jota uhkaa "kohtuuton tuomio kotimaassaan" turvapaikkasi on ns kirkossa kuulutettu eikä sitä mitenkään poisteta.
Jos al-Jazeeran uutisessa on kommenttiosio niin sinne kannattaisi syöttää kaikki "brutaalit" tapahtumat Suomesta. Vaatii tietysti kielitaitoa mutta jos jollain sitä löytyy niin nyt sitä kannattaa hyödyntää.
Näin eilen afgaanilapsukaisia kaupassa. Mulkaisin oikein häijysti, sillai salas mutta pahantahtoisesti kuitenkin. Tästä kannattaisi Ylen tehdä juttu koska motiivini oli selkeästi rasistinen ja pakolaisvastainen.
Luultavimmatusti ulkoministeriö käynnistää pikimmiten tiedotusiskun arabilehdistössä, että tapahtumat ovat liioiteltuja, ja että jokainen arabi on edelleen tervetullut Suomeen perheineen loppuelämän syytinkiin.
Ja jälleen toivo heräsi. En halua sortua ennenaikaiseen juhlimiseen, mutta onhan tämä hieno uutinen kaiken tämän matuhelvetin keskellä. Vieläpä näin joulun alla ja uudenvuoden kynnyksellä. Kenties etnolääväkehitys onnistutaan sittenkin torppaamaan..? Kenties vuonna 2016 invaasio vaimenee..? Minulla on unelma. Mutta miten käy EK:n toiveelle saada 30 000 halpatyövoimamatua vuosittain?
Kerrankin dramatisoitu ja ääriään myöten liioiteltu uutinen kuulostaa suoranaiselta ilosanomalta korvakäytävissä ja silmin luettuna.
Sosialisteille ja muille mokutusosastoon kuuluville pitäisi saada suukapulat ja Jeesus-teippiä sormien ympärille, etteivät pääsisi huutelemaan, tai kirjoittelemaan tätä ilosanomaa ankaksi.
Toisaalta sössitäänhän tämäkin mahdollisuus laupiaan Sipilän toimesta vuoren varmasti.
Vapisevatkohan VOKkiparonien kädet mahdollisen bisnesnäkymän tahraantumisesta.
Perinteisesti arabikulttuureissa ihannoidaan sosiaaliseen asemaan perustuvaa joutilaista yltäkylläisyyttä. Arabimiehelle harva asia on yhtä häpeällistä kuin työnteko pakon edessä, sillä se vertautuu orjuuteen. Tämä koskee pakkotyön lisäksi myös mitä tahansa ruumiillista palkkatyötä elatuksen hankkimiseksi.
Seteliviuhkojen levittely Facebookissa on elvistelyä sillä, että on ollut tarpeeksi nokkela hankkiakseen itselleen joutilaan aseman. Kun leviää informaatiota, ettei näin ehkä olekaan, häpeä on huomattava.
Ministeriöiden propagandaosastojen pitäisikin suunnata tarmonsa Suomen maakuvan pikaiseen romahduttamiseen iLusmujen keskuudessa (suomalaisten aivopesun sijaan). Nyt vain pirusti maailmalle kuvia pakkotyöhön laitetuista geelitukista lapiot käsissään. Itse asiassa liikenneministeriö voisi aloittaa esimerkiksi uuden junaradan rakennushankkeen, joka tehdään kokonaisuudessa geelitukkien hartiavoimin. Ei sen radan tarvitse ikinä tulla valmiiksi, tärkeämpää on saada hyviä valokuvia ja reportaaseja kansainväliseen levitykseen.
QuoteJohtava arabiankielinen uutiskanava Al-Jazeera
Jos viitsii tarkistaa katsojaluvut niin al-Jazeera alkaa vaikuttaa enempi marginaaliselta uutiskanavalta.
Quote from: Kim il-66 on 13.12.2015, 14:14:17
Vapisevatkohan VOKkiparonien kädet mahdollisen bisnesnäkymän tahraantumisesta.
Vokki-ruhtinaat ovat tuskin laskeneet yhtälöihinsä sellaista skenaarioo, että matu-virta alkaisi tyrehtymään nimenomaan matujen itsensä aloitteesta. Varmaankin vokki-bisneksillä tienaavat liikemiehet ja halpatyömarkkinoista haaveilevat vittuuntuvat arabimedioiden "orjatyö"-uutisista aivan samalla tavalla kuin me nuivat Sipilän talouutisista.
Emme voi kuin toivoa, että toiminta ei menisi ahneuden alhossa niin röyhkeäksi, että näitä maailmaan levinneitä uutisia Suomen kurjuudesta alettaisiin tietoisesti oikomaan parhain päin. Tai toimintatapoja alettaisiin jotenkin paremman imagon saavuttamiseksi muuttamaan. Riittää jo, kun millekkään ei tehdä mitään ja aikaa pelataan. Sipilän munaus oli jo sen luokan taloudellinen katastrofi, että yhtäkään omakotitaloa ei ole enää varaa mainostaa missään.
Veikeä keksintö, muovinen vesipolttopullo. Ei mene rikki, ainakaan helposti ja jos menee, niin ei syty, etenkään, jos ei ole mitään sytytintä. Silti tuollaisen heittäminen varmasti vokyhteydessä on rangaistavaa, olisiko laiton uhkaus? Toisaalta se on myös kelvoton yritys. Minua kiinnostaa asiassa vain laki ja tuomitsen kaikenlaisen väkivallan sekä ilkivallan. Pelkästään järkisyistä suomalaisten ei kannata tuhota omaa elämäänsä tyhmyyttään. Passiivinen vastarinta toimii paremmin, saatiinhan sillä brititkin pois Intiasta.
Kuva arabimiehestä tiskaamassa ja siivoamassa täti-ihmisen pomottamana.
Äänet ovat kertoneet, että puuhailevat tuolla rikosilmoitusta meidän vokkiseurannasta, koska siinä sitä vaan natseja yllytetään tuhopolttoihin. Seurantaa ei tulla ottamaan alas, mutta sama vanha niuho linja kaikenlaisten tulitikkuleikkijuttujen suhteen on entistäkin pikkumaisempi ja kiinteämmin valvottu.
Näin ollen poistin pari juttua, joista oikein helvetin vihamielisesti lukemalla ja kontekstista irrottamalla olisi joku saattanut riehaantua väärällä tavalla. Mitään sanktioita ei tule, koska kyllä mä lukea osaan ja ymmärrän mikä on mitäkin.
Justiinsa, kyllä se informaation levittäminen vokeista on sitten vaarallinen ja ikävä asia. Eihän tuossa itse seurannassa voi olla mitään rikollista, kunnon kiusantekoa vaan jos oikeasti jotkut meinaavat rikosilmoituksen väsätä.
Hyvä ettei ylläpito ylireagoi, koska onhan tuo nyt aivan naurettavaa. Pitäkää sama jämäkkä linja kuin tähänkin asti, niin ei ole mitään mistä syyttää.
no kaikkea ne yrittää kääntää rasistien ja äärioikeiston niskaan :facepalm:
eiköhän ne paikalliset tiedä ilman hommaforumiakin missä niitä VOKkeja on
Miten olis rakkauspommitukseen yllyttäminen?
Kukaan tuskin osaa pitää rikoksena sitä, että vokkien luo vietäisiin kimalteella koristeltuja kortteja ja pehmoleluja ja joku Tom of Finland -paitaa käyttävä korsto halaisi turvista.
Quote from: UgriProPatria on 13.12.2015, 12:41:53
Itse en koskaan katso ja kuuntele Al Jazeeraa. Tiedän ne jutut kuuntelemattakin.
Ainakin englanninkielinen Al Jazeera on usein korkeatasoisempi kuin vaikkapa suomalainen HS-Pravda.
Quote from: Skeptikko on 14.12.2015, 12:37:14
Quote from: UgriProPatria on 13.12.2015, 12:41:53
Itse en koskaan katso ja kuuntele Al Jazeeraa. Tiedän ne jutut kuuntelemattakin.
Ainakin englanninkielinen Al Jazeera on usein korkeatasoisempi kuin vaikkapa suomalainen HS-Pravda.
Ihanko totta? Onko vielä uskottavampi kuin Kaleva? Täytyy olla tosi hyvä! WanhaP
Quote from: beehoo on 14.12.2015, 12:18:55
no kaikkea ne yrittää kääntää rasistien ja äärioikeiston niskaan :facepalm:
eiköhän ne paikalliset tiedä ilman hommaforumiakin missä niitä VOKkeja on
Eiköhän ne tosiaan tiedä ja lisäksi vokkikartta on meidän lisäksi ainakin Ylellä, tuolla pahamaineisella Nazi Yhtiöllä.
Eikös nuo löydy myös Migrin sivuilta?
Katuosoitteet eivät taida enää (tai joutunee käyttämään rasistista Internet Archive:a). Nykyään näinkin epämääräisesti ilmoitettu: "Joutsa, Hotelli Joutsenlampi", "Hämeenlinna, Iittalan VOK, Gasthaus Lasitehdas", "Jyväskylä, Puuppolan hoivasairaala", "Iisalmi, hotelli Seurahuone", "Imatra, Hotelli Vuoksenhovi", "Kotka, Hotelli Leikari" jne.
Esim.
http://www.migri.fi/download/64117_Vastaanottokeskusten_yhteystiedot_30.11.2015.pdf?d58b8b654bfad288
http://www.migri.fi/download/63395_Vastaanottokeskusten_yhteystiedot_2015-10-30.pdf?e17bb4e937ecd288
Saisiko Yle:n lisäksi Migrin vastuuseen ullutuksesta?
Quote from: junakohtaus on 14.12.2015, 12:02:29
Äänet ovat kertoneet, että puuhailevat tuolla rikosilmoitusta meidän vokkiseurannasta, koska siinä sitä vaan natseja yllytetään tuhopolttoihin. Seurantaa ei tulla ottamaan alas, mutta sama vanha niuho linja kaikenlaisten tulitikkuleikkijuttujen suhteen on entistäkin pikkumaisempi ja kiinteämmin valvottu.
Näin ollen poistin pari juttua, joista oikein helvetin vihamielisesti lukemalla ja kontekstista irrottamalla olisi joku saattanut riehaantua väärällä tavalla. Mitään sanktioita ei tule, koska kyllä mä lukea osaan ja ymmärrän mikä on mitäkin.
Varmaan sekin olisi rikollista jos vokkien seinävarsille heiteltäisiin vesi-ilmapalloja siltä varalta että vokin asukas olisi heittänyt palavat tupakan tumpin maahan ja vaarana olisi että se voisi aiheuttaa tulipalon. Rasisti sitten yrittäisi estää sen jo ennakkoon ettei vokki palaisi ja häntä sitten syytettäisi tuhopoltosta.
Ei ole tilanne edelleenkään hääppöinen mutta suunta on jo sentään oikea.
Quote from: Lahti-Saloranta on 14.12.2015, 13:33:16
Varmaan sekin olisi rikollista jos vokkien seinävarsille heiteltäisiin vesi-ilmapalloja siltä varalta että vokin asukas olisi heittänyt palavat tupakan tumpin maahan ja vaarana olisi että se voisi aiheuttaa tulipalon. Rasisti sitten yrittäisi estää sen jo ennakkoon ettei vokki palaisi ja häntä sitten syytettäisi tyhopoltosta.
Rasistit ovat vieneet vokkeihin myös helposti syttyvää materiaalia, joka roihahtaa lähes itsestään vastaanottokeskusten pihoille kasautuneina kekoina. Joku luulee vaatekeräykseksi, mutta eihän sellaisia rättejä kukaan kunniallinen ja ihmisarvonsa tunteva yksilö voi päällään pitää.
eikös se äitinsä sanojen mukaan yksi terroristi räjähtänyt ranskassa itsekseen kun oli niin kova stressi? kyllä kai sitä nyt jotain pientä SHC:tä ilmenee vaatteillekin kun allahin pimeä henki räntäsateessa vaeltaa
Öhöm, minä olen pitkän Homma-urani aikana eräänkin kerran todennut että Ratkaisu haittaväestön ongelmaan on juuri tuo "pakko"työ. Ei, en tarkoita palkatonta työtä uraanikaivoksissa vaan vastikkeellista sosiaaliturvaa sisältäen myös ulkotöitä, vaikka niitä risusavotta ja marjahommia: ähmeed kerää risuja ja layla marjoja ja jos äpärit ovat päivänpäätteeksi tyhjiä niiin sitten huomenna uudestaan.. Sombeerot ja kaikenlaiset irakit pakenevat kauhuissaan maasta heti kun nakki napsahtaa esim. keräämään roskia Itiksen ympäristöstä tms.
Tietysti saman täysisi koskea suomalaisiakin koska syrjintä jne.
Quote from: Lahti-Saloranta on 14.12.2015, 13:33:16
Quote from: junakohtaus on 14.12.2015, 12:02:29
Äänet ovat kertoneet, että puuhailevat tuolla rikosilmoitusta meidän vokkiseurannasta, koska siinä sitä vaan natseja yllytetään tuhopolttoihin. Seurantaa ei tulla ottamaan alas, mutta sama vanha niuho linja kaikenlaisten tulitikkuleikkijuttujen suhteen on entistäkin pikkumaisempi ja kiinteämmin valvottu.
Näin ollen poistin pari juttua, joista oikein helvetin vihamielisesti lukemalla ja kontekstista irrottamalla olisi joku saattanut riehaantua väärällä tavalla. Mitään sanktioita ei tule, koska kyllä mä lukea osaan ja ymmärrän mikä on mitäkin.
Varmaan sekin olisi rikollista jos vokkien seinävarsille heiteltäisiin vesi-ilmapalloja siltä varalta että vokin asukas olisi heittänyt palavat tupakan tumpin maahan ja vaarana olisi että se voisi aiheuttaa tulipalon. Rasisti sitten yrittäisi estää sen jo ennakkoon ettei vokki palaisi ja häntä sitten syytettäisi tuhopoltosta.
Oikeamielisiltä tälläista järjettömyyttä ja poliisien resurssien tuhlausta saattaa odottaakkin kun eivät kykene hahmottamaan mikä on laillista ja mikä ei, puhumattakaan liike tai valtionsalaisuuksista.
Monia asioita seurataan ja luetteloidaan netissä, ei joku VOKki-bisnes ole mikään yhteiskunnan/valtion erikoissuojelussa oleva.
Kas kun eivät tee vaikka bensan hintaseurannasta rikosilmoa, sekin toimii kuten tämä eli auttaa välttämään kalliimmaksi käyviä paikkoja.
Oijoijoi...! Ihanko työhön ne kultamunat täällä joutuvat, etteivät vain saa loikoilla täällä! Joutuu jopa tekemäänkin jotain! Kertoo aika paljon arabien motiiveista, että pelotellaan työnteolla. Olisiko sittenkin turbaanipäiden mielessä päällimmäisenä se loikoilu Suomessa? Ja ihanko hyökkäyksiä vokkeihin? Etteivät ne entiset mukavat suomalaiset olekaan samaa mieltä kuin pääministerinsä? Että Suomessakin kansa ja poliitikot ovat eri planeetalta?
On jotenkin naurettavaa kuinka maahanmuuttoon kriittisesti suhtautuvat yritetään vaientaa ja siihen vielä sotketaan oikeuslaitos. Esimerkkejä on monia kuten Mikko Ellilän tuomio siitä havainnosta että kulttuuri muodostuu ihmisistä samoin kuin Halla-ahon ja Freddyn kirjoitusten tarkoituksellinen väärinymmärrys. Hommafoorumikin on ollut jatkuvasti tulilinjalla ja meitä syytetty milloin raiskauksiin yllytyksestä tai yllytyksistä polttopulloiskuihin tai ministerien murhiin. Some on kuitenkin täynnä yllytyksiä persuja vastaan tehtäviin iskuihin. Taannoin Ylessä kerrottiin Halla-ahon osoite ylikierroksilla käyvälle muslimiksi kääntyneelle Simo Rantalaiselle. Siitä ei sitten kukaan ollut huolissaan. Nyt kannetaan huolta siitä että hommafoorumilla kerrotaan mitä paikkaa onni on kohdannut vokin muodossa.
Quote from: Jaska Pankkaaja on 14.12.2015, 14:04:46
Öhöm, minä olen pitkän Homma-urani aikana eräänkin kerran todennut että Ratkaisu haittaväestön ongelmaan on juuri tuo "pakko"työ. Ei, en tarkoita palkatonta työtä uraanikaivoksissa vaan vastikkeellista sosiaaliturvaa sisältäen myös ulkotöitä, vaikka niitä risusavotta ja marjahommia: ähmeed kerää risuja ja layla marjoja ja jos äpärit ovat päivänpäätteeksi tyhjiä niiin sitten huomenna uudestaan.. Sombeerot ja kaikenlaiset irakit pakenevat kauhuissaan maasta heti kun nakki napsahtaa esim. keräämään roskia Itiksen ympäristöstä tms.
Tietysti saman täysisi koskea suomalaisiakin koska syrjintä jne.
Pahoin pelkään että vaikka nämä matut eivät älyllisesti ole ihmiskunnan eliittiä niin siitä huolimatta he tajuavat että tuollaisessa tempputyöllistämisessä ei oikeasti tartte tehdä mitään jos ei halua. Ja vastaavasti pahoin pelkään että Suomijuntti ei tajua että tämän touhun tuottavuus on raskasti negatiivista.
Quote from: junakohtaus on 14.12.2015, 12:02:29
Äänet ovat kertoneet, että puuhailevat tuolla rikosilmoitusta meidän vokkiseurannasta, koska siinä sitä vaan natseja yllytetään tuhopolttoihin. Seurantaa ei tulla ottamaan alas, mutta sama vanha niuho linja kaikenlaisten tulitikkuleikkijuttujen suhteen on entistäkin pikkumaisempi ja kiinteämmin valvottu.
Näin ollen poistin pari juttua, joista oikein helvetin vihamielisesti lukemalla ja kontekstista irrottamalla olisi joku saattanut riehaantua väärällä tavalla. Mitään sanktioita ei tule, koska kyllä mä lukea osaan ja ymmärrän mikä on mitäkin.
Homman kannattaa tehdä rikosilmoitukset väärästä ilmiannosta, viranomaisille valehtelusta ja kunnianloukkauksista välittömästi, jos ja kun tieto tällaisesta strategisesta, mediakohua varten räätälöidystä näytösrikosilmoituksesta tulee.
Loppu siirtyi toiseen ketjuun: http://hommaforum.org/index.php/topic,107797.msg2119606.html#msg2119606 (http://hommaforum.org/index.php/topic,107797.msg2119606.html#msg2119606)
Valtion kannattaisi nyt ehdottomasti tilata kunnon vankileiridraama, joka kertoisi Ruotsista Suomen puolelle eksyneiden arabipoikien kärsimyksistä suomalaisilla gulageilla. Leffa sitten vain näyttävästi esille kolmanteen maailmaan. Sillä säästettäisiin arvaamaton määrä rahaa ja yhteiskuntarauhaa.
Quote from: törö on 14.12.2015, 12:26:13
Kukaan tuskin osaa pitää rikoksena sitä, että vokkien luo vietäisiin kimalteella koristeltuja kortteja ja pehmoleluja ja joku Tom of Finland -paitaa käyttävä korsto halaisi turvista.
Kun niistä "apeista verhoista" on niin kauan jo kuultu, niin mitens olis Tom of Finland -verhot? :-*
Quote from: Aallokko on 14.12.2015, 16:00:34
Valtion kannattaisi nyt ehdottomasti tilata kunnon vankileiridraama, joka kertoisi Ruotsista Suomen puolelle eksyneiden arabipoikien kärsimyksistä suomalaisilla gulageilla. Leffa sitten vain näyttävästi esille kolmanteen maailmaan. Sillä säästettäisiin arvaamaton määrä rahaa ja yhteiskuntarauhaa.
Sen teettäminen Bollywoodissa olisi varmasti edullista verrattuna säästöihin. Muutenkin voisivat käyttää lavasteina intialaista slummia, niin siitäkin tulisi lisävaikutusta. ;)
Quote from: Valli on 13.12.2015, 13:25:13
Jos al-Jazeeran uutisessa on kommenttiosio niin sinne kannattaisi syöttää kaikki "brutaalit" tapahtumat Suomesta. Vaatii tietysti kielitaitoa mutta jos jollain sitä löytyy niin nyt sitä kannattaa hyödyntää.
Se, ken lahjoittaisi/laittaisi työnkuvat muutaman vuoden takaisesta Martta-hotellin Lumityöhelvetistä tekisi jotain käsittämättömän Isänmaallista!
(lahjottaisi=¡tarkoitan, että saisi lisäksi ne "onnistuneiden" poseerausten ulkopuolelle jätetyt Komendanttojen käskytysotokset, jossa äbdi kuuntelee ohjeistusta nöyrässä käskytysasennossa, polkee lumilapiota tosissaan käymään kahvasta ja rakastelee Suomineidon maaperää merkkilenkkarit ylöspäin hullunkurisissa asennoissa..Kukaan, joku ? ..meikältä kun ei suju oikein mikään kieli, eikä kuvien leikkaaliimaauskaan, mutta teen ilolla sen lumi-putki-tapetointi-
katto..lasi-ja autosähkötyöt(miel.vm.2000<) ja vaikka shiatsuhieronnan, joka viitsii!)
JK. Jouluverrhot..Jouluksi vaihdetaan verhot, jossa on iloisen possun kuvia. Ei olla apeat!
Propagandan avulla ne matulaumat on saatu houkuteltua liikkeelle kohti onnelaa.
Propagandan avulla meille yritetään syöttää sitä, että se on hyvä juttu ja monikulttuuri on ihqu asia.
Propagandan avulla voisi saada ehkä myös matulaumat ajattelemaan ettei se olisikaa niin hienoa tulla tänne ?
Ihmismassoja hallitaan mielikuvilla. Milläköhän konstilla sitä "hyvää" suomikuvaa saisi tuonne aavikonmaalle levitettyä?
Vähän aikaa odotat, niin eurostoliiton sekopäät kuten Kataisen Jykä & korporaatiokommunistinen orkesteri täräyttää sisällissodan pystyyn. Sitte lapsemme ovat telttaleirillä loppuelämänsä mikä voi jäädä melko lyhyeksi.
Työntekoa ja paikallisten tapojen kunnioittamista. Turvis muuttuu pakolaiseksi paetessaan Suomea.