Hiljainen protesti. Liput puolitankoon itsenäisyyspäivänä - turvallisen Suomen muistoksi.
Puolesta, vastaan, etusivulle?
(http://i67.tinypic.com/1433z47.png)
Käy mulle, laitan lipun puolitankoon itsenäisyyspäivänä. Finlandiavodkasta en luovu, vaikkei se enää Suomalaista olekaan. Sibelius ei vaihdu imaamiin, IKINÄ.
Asiaa. Toisaalta voisi myös polttaa lipun, hiljaa vieressä itkien. Ja iskeä vasaralla rikki Nokian puhelimen. Rituaali surulle. Nyyh.
Mietin tuollaista protestia ihan oikeasti jo muutama päivä sitten ja toteuttaisinkin ehkä, jos se olisi mahdollista.
Tai voihan toki sen kerrostalonkin lipun käydä vetämässä puolitankoon. Kuinkahan monta poliisipartiota silloin irroitettaisiin Hennalan Vokista pahempaan ja kiirellisempään tehtävään ? ;)
Puolesta, hengessä. Hallittu tanko uupuu vakinaiselta asuinpaikalta.
Jollain laajuudella toteutuessaan olisi mahtava, hiljainen mielenosoitus. Tätä jakoon, ja eteenpäin!
Liput puolitankoon, meitä ollaan kölihilaamassa, hallituksen suostumuksella.
Ei vielä ole aika antaa periksi. Lippu korkealle vaan.
Quote from: Billy Hill on 04.12.2015, 22:14:55
Ei vielä ole aika antaa periksi. Lippu korkealle vaan.
Periksi ei anneta, mutta halutaanko antaa viesti?
Quote from: JT on 04.12.2015, 17:59:34
Hiljainen protesti. Liput puolitankoon itsenäisyyspäivänä - turvallisen Suomen muistoksi.
Puolesta, vastaan, etusivulle?
http://oi67.tinypic.com/1433z47.jpg
Jos olen paikalla, taidan käydä arvioimassa taloyhtiön lipun narujen tiukkuutta, ja lakanan asemaa. No big deal, paikallisesti. Mutta jos saadaan tästä valtakunnallinen, nolo hiljaisuus, ja voitto on meidän.
F' u, assholes, I'm going home.
Quote from: MW on 04.12.2015, 22:27:34
Jos olen paikalla, taidan käydä arvioimassa taloyhtiön lipun narujen tiukkuutta, ja lakanan asemaa. No big deal, paikallisesti. Mutta jos saadaan tästä valtakunnallinen, nolo hiljaisuus, ja voitto on meidän.
F' u, assholes, I'm going home.
EDIT: puolitankoon. Lippu ei saa koskea maata, vaikka sekin on omituinen sääntö. Se lippu on maata.
Quote from: Billy Hill on 04.12.2015, 22:14:55
Ei vielä ole aika antaa periksi. Lippu korkealle vaan.
Ja tässä eli
joukon mukana menemisessä sitten olikin lopullisen lopun resepti.
Jos Perussuomalaiset olisi protestipuolue, se protestoisi. Se ei protestoi, koska HallituSSuomalaiset ei ole.
Pimeys tunnustetaan. Esim. näin:
"ESS: Poliisia uhattu useissa vastaanottokeskuksissa: "Ajan kysymys, milloin tapahtuu jotain vakavaa"
Se selitetään pois sädetikulla, johon HallituSSuomalaisetkin ovat tarttuneet:
– Tässä on selvä
kotouttamisen paikka. Maassa maan tavalla.
http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2015/12/04/hennalan-yhteenotto-vain-yksi-monista---poliisijarjestojen-liitto-poliisia-uhattu-ympari-maata
KOMMENTTI:
Tässä on selvä
rajattoman tulijatulvan ja lisävelan paikka. Mitään surkuteltavampaa ei ole kuin itselleen ja kansalle valehteleva Sipilän hallitus.
Juna meni jo. Mutta palaa taas.
Ette kuitenkaan uskalla tehdä tällaista protestia, veikkaan ma!
Quote from: Mrusu on 05.12.2015, 08:28:21
Ette kuitenkaan uskalla tehdä tällaista protestia, veikkaan ma!
Tarvitaan vain ensimmäinen, joka uutisoidaan.
Ja sitten tulisi toinen.
Ja sitten, kun kunnialegioonan ritariksi 6.12. lyötävän kansliapäällikkö Päivi Nergin sydän jälleen särkyy, ehkä kolmas, neljäs, viides...
Mites tää projekti etenee? Tsemppiä Lippu puolitankoon -rintaman taistelijoille!