QuoteValtuustolle selonteko turvapaikanhakijoista - Pihalla räväkkä mielenosoitus
Turun kaupunginvaltuusto kuuntelee parhaillaan selontekoa turvapaikanhakijatilanteesta. Keskustelua on alustanut muun muassa turkulainen sisäministeri Petteri Orpo (kok.). Paikalla myös poliisin, maahanmuuttoviraston ja SPR:n edustajat kertomassa tilanteesta ja vastaamassa kysymyksiin.
Kaupungintalon edustalla on joukko mielenosoittajia, jotka ovat vaatineet rajojen sulkemista.
- Tähän on tultu, saapuminen kaupungintalolle valtuuston kokoukseen on kuin saapuisi suurellekin mellakka-alueelle. Torvet ja huudot soi ulkona, poliisit ulkona, vartijat sisällä. Olisiko liikaa pyydetty maltti kaikkia kohtaan, kaupunginvaltuutettu, kokoomuksen puoluesihteeri Minna Arve toteaa Facebookissa.
- Kokousta ryydittää parhaillaan pihalla oleva mielenosoittajajoukko, joka huutaa megafoneihin "Rajat kiinni!" "Lopettakaa kusetus!" "Monikulttuurisuus on raiskaus!" ja muuta mukavaa...Pari poliisiautollista virkavaltaa valvoo, ettei mitään pahempaa pääse tapahtumaan. On kuitenkin vähän vaikea keskittyä ikkunan takaa kuuluvan mölyn takia kuuntelemaan sisäministeri Petteri Orpon puhetta, mutta katsotaan, miten ilta kehittyy, kaupunginvaltuutettu Aimo Massinen (sd.) totesi hetki sitten Facebookissa.
http://www.turkulainen.fi/artikkeli/342397-valtuustolle-selonteko-turvapaikanhakijoista-pihalla-ravakka-mielenosoitus
Nyt ollaan kansalaisaktivismissa päästy taas rykäys oikeaan suuntaan! Hienoa toimintaa!
QuoteOrpo: Meidän on oltava parempia kotouttamisessa
Sisäministeri Petteri Orpo (kok.) vastasi valtuustossa kysymykseen, mitkä maat ovat onnistuneet maahanmuuttajien kotouttamisessa.
Orpo kertoi, että näitä onnistumisia benchmarkataan parhaillaan.
- NIissä maissa kotouttaminen on onnistunut paremmin, jossa sosiaaliturva ei ole pienipalkkaisen työn vastaanottamisen esteenä. On tärkeää, että tulija saa omaa palkkaa ja työtä.
Orpo sanoi, että Suomessa on pakko kyseenalaistaa nyt käytössä olevia kotouttamiskeinoja.
- Meidän täytyy olla parempia tässä asiassa.
Ministeri myönsi, että kun turvapaikanhakija ei saakaan turvapaikkaa ja hänet pitää palauttaa, prosessi voi olla hankala.
- Nopeimmassa tapauksessa palautus voi tapahtua vuorokaudessa.
- Vaihtoehtoja on kolme: lähteä itse, palaaminen vapaaehtoisesti tuettuna tai pakolla. Jos sitten jäädään kuitenkin Suomeen, on se turvallisuusriski. Näihin tilanteisiin varaudutaan ja luotan poliisin ja ulkomaalaisvalvonnan viranomaisten työhön tässä.
Orpo korosti, että jokainen tapaus tutkitaan yksilöllisesti ja päätöksestä on oikeus valittaa.
- Nämä Suojelupoliisin ilmoittamat 300 henkilöä, joilla on jotain liittymäpintaa terrorismiin, he ovat ns. Suojelupoliisin kohdehenkilöitä. Heitä seurataan ja hallitus on lisännyt Suojelupoliisin resursseja.
http://www.turkulainen.fi/artikkeli/342407-orpo-meidan-on-oltava-parempia-kotouttamisessa
Diipadaapa äbäläwäbälä...
Vallan tasapainon horjuttamiset ja lopulta keikautukset lähtevät liikkeelle aina pienistä puroista kasvaen lopulta tsunameiksi.
Hienoa toimintaa Turussa! Nöyrä hatunnosto sinne!
Aivan loistavaa toimintaa! :D :D
QuoteSisäministeri Petteri Orpo (kok.) vastasi valtuustossa kysymykseen, mitkä maat ovat onnistuneet maahanmuuttajien kotouttamisessa.
Orpo kertoi, että näitä onnistumisia benchmarkataan parhaillaan.
Miten voi vastata kysymykseen johon oikeaa vastausta ollaan vasta benchmarkkaamassa ? Tekemällä Stubbit ? :facepalm:
Quote- NIissä maissa kotouttaminen on onnistunut paremmin, jossa sosiaaliturva ei ole pienipalkkaisen työn vastaanottamisen esteenä. On tärkeää, että tulija saa omaa palkkaa ja työtä.
Vastako olet sen älynnyt ? :facepalm:
QuoteOrpo sanoi, että Suomessa on pakko kyseenalaistaa nyt käytössä olevia kotouttamiskeinoja.
- Meidän täytyy olla parempia tässä asiassa.
Parempia kuin... mikä maa ? Toivottavasti puhut Virosta tai Unkarista, eikä Ruotsista tai Saksasta. Nyt olisi korkea aika toimia.
Alkaa usko mennä. Nyt taasen tulee hieman asiallisempaa tekstiä, mutta kokemuksesta tiedän että jokaista tällaista pientä himatuikun pilkahdusta petturin korvien välissä on seurannut raju dementia ja uusi aivoilmavaiva. :facepalm:
Quote from: koli on 30.11.2015, 21:08:38
Nyt ollaan kansalaisaktivismissa päästy taas rykäys oikeaan suuntaan! Hienoa toimintaa!
Olen samaa mieltä, että oikeaan suuntaan ollaan menossa. Ja jos Orpon touhuja ei saada pikaisella aikataululla järkiintymään ja rajoja kiinni, pitää painetta nostaa lisää esimerkiksi kansalaistottelemattomuuden keinoin. Esimerkiksi Orvon ja muiden hallituksen petturijäsenten liikkumista voisi vaikeuttaa muodostamalla ihmisjoukkoja, taktisesti esteeksi pysäköityjä autoja yms. Ja tietenkin näiden ihmisjoukkojen pitää kovaäänisesti tehdä selväksi, että rajat pitää laittaa kiinni ja HETI!
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kansalaistottelemattomuus
Onhan se kiusallista, kun ei saa rauhassa mokuttaa.
Ei tällaiselle olisi tarvetta, mikäli Suomessa olisi jotain tolkkua tp-hakijoihin liittyvässä päätöksenteossa.
Quote from: Nousuhumala on 30.11.2015, 21:31:06
Jos joku olisi vielä suunnilleen toukokuussa väittänyt, että tämä tapahtuu Suomessa marraskuussa, en olisi uskonut. Hatunnosto kaikille mieltään osoittaneille!
Hommaforumilla, MV-lehdessä tms olisi muuten hyvä organisoida Orpon ja muiden vastaavien merkittävien mokuttajien yleisötapahtumista kalenterimainen keskusteluketju, jotta protestoinnista kiinnostuneet löytäisivät paremmin merkittäviin yleisötilaisuuksiin paikalle.
Go Turku! Juuri tällaista kansalaisaktivismia kaivataan tässä tilanteessa. Poliitikkojen on syytäkin tuntea olonsa vaivautuneeksi tai suorastaan pelokkaaksi kansanjoukkojen osoittaessa oikeutetusti mieltään hieman räväkämmin, kun matukriisin hoidossa tehdyt päätökset (tai niiden tekemättä jättäminen) ovat olleet aivan luokattomia tähän mennessä.
Quote from: Alaric on 30.11.2015, 21:38:39
Go Turku! Juuri tällaista kansalaisaktivismia kaivataan tässä tilanteessa. Poliitikkojen on syytäkin tuntea olonsa vaivautuneeksi tai suorastaan pelokkaaksi kansanjoukkojen osoittaessa oikeutetusti mieltään hieman räväkämmin, kun matukriisin hoidossa tehdyt päätökset (tai niiden tekemättä jättäminen) ovat olleet aivan luokattomia tähän mennessä.
Kuten V for Vendettassakin sanottiin:
V for Vendetta Quotes by Alan Moore
https://www.goodreads.com/work/quotes/392838-v-for-vendetta
...
"People shouldn't be afraid of their government. Governments should be afraid of their people."
...
Kenties tässä on vielä aikaa vaikuttaa Merkelin mokutussuunnitelmaan Suomen osalta, kunhan vain tarpeeksi moni aktivoituu demonstroimaan. Ja mielenosoitusten lisäksi kannattaa kirjoittaa - tai mieluummin soittaa eri puolueille, ministeriöihin jne. Parempi varmaan kirjoittamisen sijaan soittaa, koska soittoihin reagoiminen vie enemmän aikaa kuin deleten painaminen sähköpostiohjelmassa. Ja tiukan kielteisen kantansa voi ilmaista aivan hyvin ilman mitään tappouhkauksia tai muitakaan vastaavia laittomuuksia, mutta tavalla joka saa vastaanottajan tuntemaan olonsa aika epämukavaksi. Kohteliaisuuksiin ei ole tarvetta.
Quote from: Skeptikko on 30.11.2015, 21:44:36
...
"People shouldn't be afraid of their government. Governments should be afraid of their people."
...
Nimenomaan! Meillä tuntuisi elävän vahvassa sellainen käsitys, että ei poliitikkoja saa arvostella julkisuudessa kovaäänisesti. Tällainen mielenosoitus kuitenkin pakottaa poliitikot kiinnittämään huomiota tilanteeseen. Ehkä joku jopa havahtuu miettimään, mistä moinen protestointi voisi johtua.
Quote from: Nousuhumala on 30.11.2015, 21:31:06
Quote from: koli on 30.11.2015, 21:08:38
- Tähän on tultu, saapuminen kaupungintalolle valtuuston kokoukseen on kuin saapuisi suurellekin mellakka-alueelle. Torvet ja huudot soi ulkona, poliisit ulkona, vartijat sisällä. Olisiko liikaa pyydetty maltti kaikkia kohtaan, kaupunginvaltuutettu, kokoomuksen puoluesihteeri Minna Arve toteaa Facebookissa.
- Kokousta ryydittää parhaillaan pihalla oleva mielenosoittajajoukko, joka huutaa megafoneihin "Rajat kiinni!" "Lopettakaa kusetus!" "Monikulttuurisuus on raiskaus!" ja muuta mukavaa...Pari poliisiautollista virkavaltaa valvoo, ettei mitään pahempaa pääse tapahtumaan.
Jos joku olisi vielä suunnilleen toukokuussa väittänyt, että tämä tapahtuu Suomessa marraskuussa, en olisi uskonut. Hatunnosto kaikille mieltään osoittaneille!
Monikulttuurisuus on raiskaus, mitä sitä tosiasioita peittelemään? Vai onko teillä jotain salattavaa?
QuoteOrpo: Meidän on oltava parempia kotouttamisessa
Tässä akuutissa tilanteessa kotouttamispuheet ovat täysin epäadekvaatteja. Mitä akuutteja ratkaisuja Orpolla on esittää kriisin helpottamiseksi?
Quote from: SimoMäkelä on 30.11.2015, 21:54:13
QuoteOrpo: Meidän on oltava parempia kotouttamisessa
Tässä akuutissa tilanteessa kotouttamispuheet ovat täysin epäadekvaatteja. Mitä akuutteja ratkaisuja Orpolla on esittää kriisin helpottamiseksi?
Meidän on oltava helvetisti paljon parempia kotiuttamisessa, ja nyt on viimeiset hetket. orpolla ole muuta kuin löysä muna.
Nyt tarvitaan spontaaneja mielenilmaisuja ja ideoita. Ja pitää alkaa hankalaksi Junes Lokka-tyyliin. Asiallisuus ja kiltteys ei enää riitä.
Quote from: SimoMäkelä on 30.11.2015, 21:57:54
Nyt tarvitaan spontaaneja mielenilmaisuja ja ideoita. Ja pitää alkaa hankalaksi Junes Lokka-tyyliin. Asiallisuus ja kiltteys ei enää riitä.
Aina kimppuun kuin terrieri. Saa kusetus riittää.
EDIT: Ei näköjään oikeinkirjoitus oikein irtoa, tänään.
Demarivaltuutettu Massinen pitää kansalaisten mielenosoitusta ikkunan takaa kuuluvana mölynä. Massisella on osuva sukunimi vokkibisnekseen liittyen.
Quote from: Eisernes Kreuz on 30.11.2015, 21:32:50
Onhan se kiusallista, kun ei saa rauhassa mokuttaa.
Ei tällaiselle olisi tarvetta, mikäli Suomessa olisi jotain tolkkua tp-hakijoihin liittyvässä päätöksenteossa.
Miksei Maahanmuuttoviraston edessä ole järjestetty mielenosoitusta?
Maahanmuuttoviraston löysä toiminta joka alkoi jo 2014 (EuroSTAT/Rydmanin hölmölä-bloggaus) jolloin Suomi oli kaikkia muita pohjoismaita löysempi ja kiihtyi 2015 (pohjoismaiden omat tilastot) on suurin syy tulla suomeen ja turvallisuusarvioiden päivitys ei kiristänyt linjaa Lokakuussa vaan Lokakuussa Migri:n linja päinvastoin löystyi entisestään ja alkoivat lätkiä pakolais-statuksia melkein kaikille (kansalainen.fi).
Asiaa. Eroa Orpo!
Quote from: koli on 30.11.2015, 21:08:38
QuoteValtuustolle selonteko turvapaikanhakijoista - Pihalla räväkkä mielenosoitus
***
- Tähän on tultu, saapuminen kaupungintalolle valtuuston kokoukseen on kuin saapuisi suurellekin mellakka-alueelle. Torvet ja huudot soi ulkona, poliisit ulkona, vartijat sisällä. Olisiko liikaa pyydetty maltti kaikkia kohtaan, kaupunginvaltuutettu, kokoomuksen puoluesihteeri Minna Arve toteaa Facebookissa.
***
Niin, sehän oli vain pieni ja mitätön, huomionarvoton, koska suomalaisia ali-ihmisiä.
Kato vaan.
Quote from: SimoMäkelä on 30.11.2015, 21:54:13
QuoteOrpo: Meidän on oltava parempia kotouttamisessa
Tässä akuutissa tilanteessa kotouttamispuheet ovat täysin epäadekvaatteja. Mitä akuutteja ratkaisuja Orpolla on esittää kriisin helpottamiseksi?
Päivi Räsäsen poliittinen virkanimitys jolla ei ole mitään aikaisempaa kokemusta tai pätevyyttä niin vaativaan hommaan kuin sisäministeriön ylin virkamies eli Päivi Nerg kertoo joka päivä Petteri Orpolle mitä ajatella.
Hölmö johdattaa hölmöä ja sekä poliisin ja rajavartiolaitoksen johtajat tuijottelevat kenkiään eivätkä uskalla sanoa mitään joten Orpon ratkaisu on jatkossakin perustaa lisää vastaanottokeskuksia ja varmistaa etttä jokainen ruotsista tuleva varmasti rekisteröityy turvapaikanhakijaksi suomessa.
Yritysmaailmassa kaikki maahanmuuttoviraston johtajat olisi jo irtisanottu sillä hetkellä kun selvisi että maahanmuuttovirasto on ollut pohjoismaiden löysin mutta Orpo pyörittelee peukaloitaan ja maahanmuuttoviraston linja löysenee entisestään kuten teki Lokakuussa ja persut on niin hukassa että Juho Eerola kehuu eduskunnassa Petteri Orpoa kiristyksistä vaikka linja on siis tosiasiassa löystynyt entisestään ja melkein kaikki hyväksytään pakolais-statuksilla.
Juuri näin pitää asioihin koittaa vaikuttaa ja tätä mahdollisimman paljon lisää tulevaisuudessakin. Ja mahdollisimman paljon vain ihmisiä mukaan ottamaan osaa näihin tempauksiin. Tarpeen vaatiessa jos viesti ei mene perille tai sitä ei haluta kuunnella, voidaan ottaa mallia viime viikolla Venäjällä järjestetystä Turkin vastaisesta mielenosoituksesta maan suurlähetystön luona. Joko alkaisi pikkuhiljaa menemään typerämmänkin viherpunikin kaaliin mitä mieltä ihmiset ovat heidän sikailustaan?
Quote from: koli on 30.11.2015, 21:10:33
QuoteOrpo: Meidän on oltava parempia kotouttamisessa
Orpo kertoi, että näitä onnistumisia benchmarkataan parhaillaan.
- NIissä maissa kotouttaminen on onnistunut paremmin, jossa sosiaaliturva ei ole pienipalkkaisen työn vastaanottamisen esteenä. On tärkeää, että tulija saa omaa palkkaa ja työtä.
Jaa jaa.
Aika kauan on "benchmarkkailu" (eli -
euroilu) kestänyt, kun jo kuukausia sitten menestystarinamaita oli Sipilän mukaan vaikka kuinka monta...
Suomennos fraasista "onnistunut paremmin" = mennyt
silti penkin alle.
Niinpä niin.
Soini tietää, että hengailuluvat ovat määräaikaisia. Sipilä puolestaan, että tokihan raiskauksilla on merkitystä partalasten pakomatkalla. Stubb tietää Itäkeskuksen olevan Somalian kaltainen hieno paikka.
Suomen tuhoava "Meidän on"-hallitus ja Turun valosäkin kantajat voivat jatkaa merkeleellistä valehtelemista itselleen, mutta voisitteko ystävällisesti lopettaa
KANSALLE VALEHTELEMISEN.
Ette voi vaientaa palavien eurojen ääntä - kun suunne aukaisette, häpäisette vain itsenne.
Kiitos.
Edit:
Lihavoitu kansalle valehteleminen. Siis
valehteleminen.
Quote
Poliisi turvapaikanhakijoitten rikoksista: Raiskausten määrä ei ole yllättävä
30.11.2015 - 19.21
Turun valtuustossa on käynnistynyt keskustelu turvapaikanhakijatilanteesta. Komisario Stephan Sundqvist Ulkomaalaispoliisista kertoi, että yleistunnelma turvapaikanhakijoiden keskuudessa on ollut rauhallinen.
- Seuraamme tarkasti tilannetta.
Sundqvist nosti esille myös viime aikoina uutisoidut raiskaustapaukset.
- Raiskaustapauksia on ollut kaikkiaan kymmenen. Se ei ole kovin yllättävää, jos tulijoita on yli 30 000, hän totesi koko maan tilanteesta.
- Raiskaus on aina traaginen ja kamala rikos, mutta niin se on myös silloin, kun tekijänä on kantasuomalainen, hän muistutti.
Sundqvist toivoi turvapaikanhakijatilanteesta asiallista keskustelua.
- EI nämä asiat hyssyttelyllä kuitenkaan parane. Asioista kerrotaan kiihkotta, mitä on tapahtunut, hän kuvaili poliisin roolia keskustelua.
Sisäministeri Petteri Orpo muistutti valtuustolle, että jos lakia ei noudata, niin rikoksesta seuraa aina myös rangaistus.
http://www.turkulainen.fi/artikkeli/342405-poliisi-turvapaikanhakijoitten-rikoksista-raiskausten-maara-ei-ole-yllattava
^ Tämä vatipää ei ilmeisesti nyt ymmärrä sitä, että nuo 10 raiskausta olisivat jääneet tekemättä mikäli noita kolmeakymmentätuhatta elintaso"pakolaista" ei olisi otettu lainkaan maahamme sikailemaan. Ei kovin yllättävää. Raiskausten määrä ei ole mikään vakio.
Meillä on joukossamme suomalaisia raiskaajapaskiaisia, joiden edesottamuksia kritisoidaan ihan samalla tavalla ja joille vaaditaan rangaistuksia. Ei niitä raiskaajia tarvitse silti lisää tänne tuoda.
Jos joku huutaa "Suomi ensin, Turku ensin", se siis tarkoittaa että on rasisti?
Olin tuolla nyt jo kolmatta kertaa ja ei voi muuta sanoa kuin että enemmän sitä väkeä sinne tarvitaan! Ei riitä, että eilenkin oli, hyvä jos, 15 - 20 henkeä. Jo pelkästään nolottaakin osoittaa mieltä pikku porukassa, mutta olisipa meitä vaikka sata, niin sitten...
Ihmiset nyt vaan ovat sellaisia että ikäviinkin asioihin suhtaudutaan hammasta purren kunnes osuu omalle kohdalle tai lähipiiriin. Protestoimista pidetään jonkin sortin öyhöttämisenä johon kunnon ihmiset eivät tunne vetovoimaa.
QuoteOrpo: Meidän on oltava parempia kotouttamisessa
Vika on aina meidän(kantikset), ei koskaan heidän(mamut).
Ja iso peukku Turun mielenosoitukselle!
Quote- Raiskaustapauksia on ollut kaikkiaan kymmenen. Se ei ole kovin yllättävää, jos tulijoita on yli 30 000, hän totesi koko maan tilanteesta.
- Raiskaus on aina traaginen ja kamala rikos, mutta niin se on myös silloin, kun tekijänä on kantasuomalainen, hän muistutti.
Minusta kantiksen ja maahantulijan tekemää raiskausta ei voi käsitellä edes samassa kappaleessa. Turvis on kuitenkin hakemassa
turvaa Suomesta, on kiitollisuudenvelassa suomalaisille, ja sitten KEHTAA käyttäytyä niinkuin joku helvetin ihmisperse - ja olettaa että suomalaiset hyväksyy sen kiltisti.
QuoteOrpo: Meidän on oltava parempia kotouttamisessa
Koskahan näille valopäille menee kaaliin, että kuttuureissa on eroja, ja ettei näin voimakkaasti erilaisia kulttuureja kannata sekoittaa?
Quote from: Elemosina on 01.12.2015, 15:52:12Jos joku huutaa "Suomi ensin, Turku ensin", se siis tarkoittaa että on rasisti?
Älä ole rasisti, huuda oikein.
"Koko maailma ensin!"
"Suomalaiset viimeiseksi!"
"Turku turvapaikanhakijoille!"
"Turkulaiset, hiljaa!"
"Pakolaiset, tervetuloa!"
"Kansalaiset, tervemenoa!"
Quote from: Turhapuro on 30.11.2015, 22:23:55
Tarpeen vaatiessa jos viesti ei mene perille tai sitä ei haluta kuunnella, voidaan ottaa mallia viime viikolla Venäjällä järjestetystä Turkin vastaisesta mielenosoituksesta maan suurlähetystön luona.
Mitäs siellä tapahtui? Onko videota?
Quote from: nitkunatku on 01.12.2015, 16:08:15
Olin tuolla nyt jo kolmatta kertaa ja ei voi muuta sanoa kuin että enemmän sitä väkeä sinne tarvitaan! Ei riitä, että eilenkin oli, hyvä jos, 15 - 20 henkeä. Jo pelkästään nolottaakin osoittaa mieltä pikku porukassa, mutta olisipa meitä vaikka sata, niin sitten...
Tarvitaan joku paikka, jossa voitaisiin tiedottaa tulevista tapahtumista, jotta kiinnostuneet tietäisivät saapua paikalle.
Hyvä hyvä, lisää vaan painetta ja ääntä! Päättävä eliitti ei noin pääsääntöisesti viihdy epämukavuusalueella. Kuvittelevat hunajapurkille päästyään, että nyt ollaan oman elämänsä keskeisimpiä henkilöitä ja siinä sivussa puuhataan vähän yhteisiä juttuja. Kansan ääntä kuunnellaan vaalien alla ja muulloin se on häiritsevää taustasurinaa. Onneksi poikkeuksiakin on ja heitä tukekaamme.