Quote
Maahanmuuttovirasto on alkanut julkaista uutta viikkotilastoa Suomeen tulevista turvapaikanhakijoista.
Tilastoon on koottu tietoa turvapaikanhakijoiden määristä sekä heidän lähtömaistaan sekä koko vuoden että edeltävän viikon osalta. Ensimmäisen kerran seitsemän vuorokauden tilasto julkaistiin viime viikon maanantaina.
Aiemmin tänä syksynä suurin turvapaikanhakijoiden ryhmä oli irakilaiset. Tuoreen top-listan mukaan viime viikolla afganistanilaiset ovat nousseet lähes yhtä suureksi turvapaikanhakijoiden ryhmäksi irakilaisten kanssa.
Tornion järjestelykeskuksessa on ollut edelleen suhteellisen vilkasta, sillä turvapaikanhakijoita saapuu rajan yli Ruotsista Haaparannalta Tornion puolelle Suomeen.
– Järjestelykeskus on ollut olemassa noin kaksi kuukautta ja sinä aikana turvapaikanhakijoita on tullut Tornioon yhteensä lähes 14 000, Lapin poliisin rikoskomisario Janne Koskela kertoo Ilta-Sanomille.
Tuloon vaikuttavat monet seikat. Yksi tekijä voi olla sää. Tornion korkeudella valitsee juuri nyt talvinen sää.
– Viime viikonloppu oli tavallista rauhallisempi eli tulijoita oli alustavan tiedon mukaan selvästi vähemmän, Koskela kertoo tilanteesta.
Tästä ei vielä päätellä, että tulon hiipuminen johtuisi pelkästään säästä, sillä sisäministeriö laski lokakuun puolivälissä arviotaan Suomeen saapuvien turvapaikanhakijoiden määrästä.
Uuden arvion mukaan vuoden loppuun mennessä Suomeen saapuu 30 000–35 000 turvapaikanhakijaa. Aiempi ennuste oli 50 000.
Viestejä maanmiehille?
Vielä aiemmin syksyllä tulijoiden vähenemisen yhtenä syynä uskottiin olevan sen, että että täällä jo olevat turvapaikanhakijat ovat viestittäneet maanmiehilleen, että Suomeen ei kannata tulla.
Koskela ei kuitenkaan tunnista vielä tätä siinä määrin, että se olisi vaikuttanut tulijoiden vähenemiseen.
– Käsitykseni mukaan Suomeen pyrkivät turvapaikanhakijat ovat sitä mieltä, että Suomeen on hyvä tulla, koska Suomi on hyvä maa ja koska täällä tulijoihin suhtaudutaan myönteisesti, Koskela pohtii.
Ruotsi tehosti valvontaa marraskuussa
Ruotsi otti 11.11. käyttöön tilapäiset rajatarkastukset käyttöön maan eteläosissa, kymmeneksi päiväksi. Suomelle tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että ottamalla rajatarkastukset käyttöön Ruotsi tehostaa entisestään heillä jo nyt ollutta ulkomaalaisvalvontaa.
Ruotsiin saapuvat turvapaikanhakijat eivät voi enää edetä esimerkiksi Tornioon ja rekisteröityä turvapaikanhakijoiksi Suomessa. Näissä tilanteissa Suomella olisi myös oikeus palauttaa turvapaikanhakijat Ruotsiin Dublin-sopimuksen mukaisesti.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1448334150317.html
Miksi, oi miksi, Suomeen on muuttanut 19 500 irakilaista, joista tuskin tuo 500 on naisia? Ja miksi meille on muuttanut yli 4000 afgaania, vajaat pari tuhatta somalia, ja vain 729 syyrialaista?(Albaneja ei tarvi onneksi laskea, kun ne laitetaan takaisin, joskin taitaisivat eurooppalaisina olla porukan pienin paha :( )
Aivan käsittämätön ajatus, että ilmiöön pitäisi vain sopeutua, vaikka jo Pariisissa ja Brysselissä ihmiset pääsevät hengestään näiden maahantunkeutujien toimesta.
Median, YLE etunenässä, käyttämä Syyrian pakolaiset-keppihevonen on niin härskiä mielipiteen muokkausta kuin olla ja voi. Toivottavasti mahdollisimman moni näkee nuo tilastot ja sisäistää ne. Valtaosa maahantunkeutujista on elintasopakolaisia. Piste.
Quote
– Käsitykseni mukaan Suomeen pyrkivät turvapaikanhakijat ovat sitä mieltä, että Suomeen on hyvä tulla, koska Suomi on hyvä maa ja koska täällä tulijoihin suhtaudutaan myönteisesti, Koskela pohtii.
Eli suomeksi sanottuna koska Suomessa on paras taikaseinä ja ihmiset hölmöjä. Miksi se on niin vaikea myöntää?
Quote
Ruotsi otti 11.11. käyttöön tilapäiset rajatarkastukset käyttöön maan eteläosissa, kymmeneksi päiväksi. Suomelle tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että ottamalla rajatarkastukset käyttöön Ruotsi tehostaa entisestään heillä jo nyt ollutta ulkomaalaisvalvontaa.
Naurahdin.
QuoteRuotsiin saapuvat turvapaikanhakijat eivät voi enää edetä esimerkiksi Tornioon ja rekisteröityä turvapaikanhakijoiksi Suomessa. Näissä tilanteissa Suomella olisi myös oikeus palauttaa turvapaikanhakijat Ruotsiin Dublin-sopimuksen mukaisesti.
Niin olisi, mutta kun tahtoa ei ole niin mitään ei tapahdukkaan.