QuoteSuomalainen on uskontojen valintamyymälässä – tarjolla on yli tuhat uskonnollista ryhmää
.............
Islam ei uhkaa
Ennen tämän syksyn lisääntynyttä turvanpaikanhakijoiden määrää Suomessa on arvioitu olleen noin 50 000-60 000 muslimia. Maahanmuuton lisääntyessä jotkut suomalaiset ovat olleet huolestuneita islamin leviämisestä Suomeen. Sohlberg ei näe asiaa uhkana.
– Oma kysymyksensä on tietysti poliittinen, radikaali islam. Siihen liittyy vaarallisia piirteitä. Mutta jos puhutaan maltillisesta islamista ja islamista laajemmin, ei ole huolta islamin valloituksesta tai uhkasta. Suomalaisesta kantaväestöstä muslimiksi on kääntynyt vain runsaat tuhat henkilöä.
Sohlberg kuitenkin muistuttaa, että kantasuomalaisten on totuttava yhteiselämään eri uskontojen, myös muslimien kanssa.
– Islam on tullut jäädäkseen suomalaiseen yhteiskuntaan. Ja on myös muistettava, että Suomessa on ollut islamilaisia tataareja jo 1800-luvulta lähtien.
Suomen perinteiset kansankirkot ovat joutuneet uuteen tilanteeseen, kun ihmisten sieluista kilpailevat entistä useammat uskonnot. Kansankirkkojen asemaa nakertavat myös maallistuminen ja lisääntynyt kirkosta eroaminen. Sohlberg ei kuitenkaan pelkää perinteiden katoavan.
– Aivan varmasti kummallekin kansankirkolle ja kaikille kristillisille yhteisöille riittää tilaa Suomessa, vakuuttaa Sohlberg.
http://yle.fi/uutiset/suomalainen_on_uskontojen_valintamyymalassa__tarjolla_on_yli_tuhat_uskonnollista_ryhmaa/8459463
Niin, jos puhutaan pelkästään siitä ehkä alle 10 %:n vähemmistönä olevasta maltillisesta islamista, johon terrori-iskujen jälkeen aina suvisten toimesta viitataan ja joka muka oikeasti edustaa lähes kaikkia muslimeja, saattaa tilanne näyttääkin ihan kohtalaisen rauhalliselta. Sitten jos tarkastellaan tilannetta realistisesti ja ilman punavihreitä silmälaseja, niin eipä tämä niin hyvältä näytäkään.
Toinen Suomen perinteisistä kansankirkoista on ainakin sopeutunut uuteen tilanteeseen ihan omanlaisellaan tavalla ja ruvennut kilpailemaan sieluista (ja uskovaisten rahoista) kunnon mokutuksella :P Tämä ei tietenkään ole aiheuttanut lisääntynyttä kirkosta eroamista maallistumisen lisäksi.
Quote from: koli on 17.11.2015, 18:29:27
Sohlberg kuitenkin muistuttaa, että kantasuomalaisten on totuttava yhteiselämään eri uskontojen, myös muslimien kanssa.
– Islam on tullut jäädäkseen suomalaiseen yhteiskuntaan.
(http://i.imgur.com/x6aLqI5.jpg)
Maltillinen islam. Okei.
Se on vähän niinkuin sanoisin ihmisten jakaantuvan päällepäin näkymättömiltä ominaisuuksiltaan juntteihin ja enkeleihin, ja hypotetisoisin enkelien muodostavan enemmistön. Hypotetisoisin että ne joiden kanssa itselläni on ollut kivaa ovat enkeleitä. Kuitenkaan kenellekään ei muodostuisi konkreettista mahdollisuutta koeponnistaa sitä, miten näiden kahden ryhmän edustajat voitaisiin luotettavasti erottaa toisistaan, koska en haluaisi pysyviä mittareita asiaa varten sorvata. Enkä oikeastaan haluaisi kokea pettymystä hienon rakentamani hypoteesin tiimoilta!
Ihmisten olisi vain luotettava minun sanaani. Olisiko se ihmisten vika, jos he suhtautuisivat väitteisiini epäilevästi? Ja olisiko ihan rehellistä minulta, jos kehuisin jokaista kanssani samaa mieltä olevaa kriittisestä otteesta, sen sijaan että kehottaisin tutkimaan ovatko nämä kaksi kategoriaa todellakin luotettavasti erotettavissa toisistaan?
Suomalainen voikin olla uskontojen 'valintamyymälässä', mutta tänne tulevat muslimit eivät ole: he eivät voi ilman yhteisönsä rangaistusta luopua uskostaan.
http://www.youtube.com/watch?v=cjvPj7WAX7A&t=13m25s
Että tälläistä... :facepalm: No joo, mutta eihän se kantaväestön kääntyminen ole ongelma, vaan muslimien maahanmuutto/lisääntyminen.
Sopii hyvin, että uskonnosta kertova uutinen on tyyliltään saarnaamista.
Vastikään oli nettiuutisissa että uskontoryhmä jota itsekin edustan, eli ortodoksit, ovat suomessa jääneet sijalle 3. Toista sijaa lukumäärältään pitää hallussaan jo muslimit, luvut muistaakseni muslimeilla noin 70k ja ortodokseilla 60k.
Itselleni tämä tuntuu hieman hoopolta, luterilaiset ja ortodoksit ovat kuitenkin olleet iät ajat yleisimmät uskonnot suomessa, ottaen huomioon etteivät kyseiset koulukunnat paljoa eroa toisistaan. Mutta sitten ykskaks alkaa julmettu maahantunku samalla kun keskustellaan suurmoskeijoiden perustamisesta sun muista ja hoplaa, ollaankin jo muutamassa vuodessa syrjäytetty uskonto joka on ollut näillä leveyspiireillä noin milleniumin verran.
Uskontojen valintamyymälässä on hullut päivät ja näillä hulluilla päivillä käy ihan samoin kuin Stockmannin hulluilla päivillä. Se, joka osaa käyttää kyynärpäitään tehokkaimmin vie kaiken.
Seuraavaksi vasemmisto varmaan alkaa vaatia islamille (sen suuntauksien välisistä skismoista välittämättä) kannattajamääriin vedoten valtiokirkon asemaa. Ei yllättäisi yhtään. Koomiseksi tämän ennakoitavan tempauksen tekee toki se, että vasemmistolle uskonto oli perinteisesti suuri Saatana. Eipä ole enää, kun yksi uskonto onkin sekasorron luoja sen jarrun sijaan!
Se on kyllä jännää, että juuri islamin kohdalla pitää aina erikseen muistaa vakuutella kaikille, että se ei ole ikinä ollut kenellekään minkäänlainen uhka, eikä tule ikinä olemaankaan. Ei varmasti. Asiantuntijat ovat sitä mieltä. Olkaa levollisin mielin. Move along, nothing to see here.
hEH, saapa nähdä, miten seuraavalle sukupolvelle suomalaisia käy. Kun maasta, sanotaan nyt vaikkapa 40 % on muslimeja, onko se islam silloin uhka vai mikä. Juu, eihän se ketään sinänsä uhkaa, mutta voi pistää kantaväestön ahtaalle, oli tämä kristillinen tai uskonnoton. Fiksuimmat finskit tietysti kääntyvät/heräävät islamiin jo ajoissa.
Mielummin ilman uskontoja, tai sitten antiikin Kreikan tavalla. Kyllähän Islam on selvästi piilevä uhka, anna sormi niin se vie koko käden.
Quote from: Arvoton on 17.11.2015, 19:43:38
hEH, saapa nähdä, miten seuraavalle sukupolvelle suomalaisia käy. Kun maasta, sanotaan nyt vaikkapa 40 % on muslimeja, onko se islam silloin uhka vai mikä. Juu, eihän se ketään sinänsä uhkaa, mutta voi pistää kantaväestön ahtaalle, oli tämä kristillinen tai uskonnoton. Fiksuimmat finskit tietysti kääntyvät/heräävät islamiin jo ajoissa.
Islam alkaa olla merkittävä yhteiskunnallinen ongelma kun sen kannattajien määrä nousee yli kahteen prosenttiin väestöstä. Kun se nousee yli viiden prosentin, ongelmaa ei ole enää käytännössä mahdollista piilotella tai jättää huomiotta, vaan kaikkien kansalaisten on opittava tanssimaan sen askelmerkkien mukaan.
Se kaksi prosenttia ylittyy sitten ensi vuonna. Jos nykytahti jatkuu, viiteen prosenttiin ei mene kuin korkeintaan pari vuotta lisää.
Mutta onhan meillä aina unelma... nimittäin unelma siitä, että asiat menevät täällä aivan toisin kuin aina kaikkialla muualla ovat tähän mennessä menneet. Mitkäköhän ovat todennäköisyydet että näin kävisi?
Tähän liittyy vielä sellainenkin juttu, että mitä enemmän maassa on muslimeja, sitä suurempi vaikutusvalta heillä on maan asioihin.
Mitäpä luulette tapahtuvan esim. naisten ja seksuaalivähemmistöjen asemalle, jos islam saa joskus yliotteen Suomesta? Paraneeko vai huononeeko nykytilanteesta?
Quote
– Oma kysymyksensä on tietysti poliittinen, radikaali islam. Siihen liittyy vaarallisia piirteitä. Mutta jos puhutaan maltillisesta islamista ja islamista laajemmin, ei ole huolta islamin valloituksesta tai uhkasta. Suomalaisesta kantaväestöstä muslimiksi on kääntynyt vain runsaat tuhat henkilöä.
Koska muslimiksi on kääntynyt vain runsaat tuhat henkilöä, niin islam ei uhkaa muuta väestöä? Täysin järjetöntä logiikkaa. Tämähän tarkoittaa ainoastaan sitä, että islam on entistä suurempi uhka.
Lisäksi on järjenvastaista puhua erikseen radikaalista ja maltillisesta islamista. Kaikki radikaalit ovat entisiä maltillisia, kuten esimerkiksi minä maahanmuuttokysymyksissä.
Quote from: Kaupunkisuunnittelija on 17.11.2015, 19:58:51
Lisäksi on järjenvastaista puhua erikseen radikaalista ja maltillisesta islamista. Kaikki radikaalit ovat entisiä maltillisia, kuten esimerkiksi minä maahanmuuttokysymyksissä.
Silloin kun tulee eteen valinta, äänestetäänkö islamilaisten lakien puolesta tai toimitaanko muuten islamin hyväksi, niin maltilliset muslimit toimivat suurelta osin täysin samoin kuin radikaalit. Ainoa ero on se, että maltilliset eivät ryhdy niin helposti väkivaltaisiin tekoihin aatteensa puolesta. Siis, jos maassa on suuri määrä maltillisia muslimeja, niin lopulta heistäkin seuraa uhka muille vääräuskoisille tai ateisteille tällä tavoin.
Islamin kasvu perustuu lähes täysin korkeaan syntyvyyteen ja tiukkaan kuriin ja rangaistuksen pelkoon muslimiksi syntyneille jos miettii uskonnon jättämistä. Islamin kasvu ei perustu juuri lainkaan siihen että ei-muslimit kokisivat minkäänlaista kiinnostusta ko uskoa kohdin.
Kuten artikkeli kertoi 1000 kantasuomalaista on kääntynyt islamiin. Britanniassa arvioidaan olevan 100000 kantaväestön islamiin kääntynyttä.
Suomessa tuo määrä vastaa 1/5000 ihmistä ja Britanniassakin vain 1/600 ihmistä. Jokin täysin merkityksetön seinähullu uusi puoluekin saa aina vähintään tuollsisen osuuden verran kannatusta.
Quote from: Eisernes Kreuz on 17.11.2015, 19:20:47
Se on kyllä jännää, että juuri islamin kohdalla pitää aina erikseen muistaa vakuutella kaikille, että se ei ole ikinä ollut kenellekään minkäänlainen uhka, eikä tule ikinä olemaankaan. Ei varmasti. Asiantuntijat ovat sitä mieltä. Olkaa levollisin mielin. Move along, nothing to see here.
Jos se ei olisi uhka, ihmiset kyllä huomaisivat sen ja huoli olisi laantunut jo ajat sitten, tai olisi jäänyt pienten foliohattuporukoiden horinaksi. Sen sijaan mitä enemmän joudumme kosketuksiin islamin kanssa, sitä huolestuttavammaksi ihmiset sen kokevat, ja sitä enemmän sitä tarvitsee valkopestä.
Mitä enemmän jotain asiaa pitää jatkuvasti puolustella, vähätellä haittoja tai korostaa sen väitettyjä hyviä puolia, sitä todennäköisemmin todellisuudessa on syytä huolestua. Jos eriäviä mielipiteitä ei sallita tai niiden esittäjiä rangaistaan tai yritetään leimata, sitä varmempaa on että jauhojen seassa on kalkkia.
Tämä aika muistuttaa aika paljon sitä aikaa kun YYA oli vielä voimissaan, mutta Venäjällä työkomennuksella olleilta suomalaisilta jne. alkoi kuulua totuus siitä millaista naapurissa todellisuudessa on. Poliittisen eliitin ja median täytyi puristaa yhä kovemmin, mutta siitä huolimatta tietoa todellisesta tilasta valui yhä enemmän.
Tulee olemaan mielenkiintoista nähdä mihin ideologiaan vasemmisto hurahtaa heti siinä vaiheessa kun monikulttuurisuus aikanaan romahtaa kuten neuvostososialismi aikanaan. Silloinhan nämä ihmiset hyppäsivät ideologiasta toiseen kuten apina vaihtaa lennossa liaanista toiseen.
QuoteSohlberg kuitenkin muistuttaa, että kantasuomalaisten on totuttava yhteiselämään eri uskontojen, myös muslimien kanssa.
Pitää kuitenkin muistaa, että Suomessa on uskonnonvapaus. Tämä tarkoitaa, että kenenkään suomalaisen ei tarvitse millään lailla tottua elämään esim. Islamin kanssa. Tavallinen suomalainen voi aivan hyvin olla islaminvastainen, jos ei pidä kyseisestä ideologiasta.
Quote from: Zanaris on 17.11.2015, 19:46:05
Mielummin ilman uskontoja, tai sitten antiikin Kreikan tavalla.
Mua kyllä kiinnostaa nämä Prometheus-myytit. Vihreitä tuskin ei.
Islam - uhka vai ei?
Quote– Oma kysymyksensä on tietysti poliittinen, radikaali islam. Siihen liittyy vaarallisia piirteitä. Mutta jos puhutaan maltillisesta islamista ja islamista laajemmin, ei ole huolta islamin valloituksesta tai uhkasta.
Mitenköhän tuota pitäisi tulkita, kun tämä muuankin turkkilainen,
Recep Tayyip Erdoğan, joka on kuitenkin jokseenkin vaikutusvaltainen maallista valtaa käyttävä poliitikko, on todennut, ettei ole erikseen mitään "ääri-islamia" tai "maltillista islamia": on vain ja ainoastaan yksi islam.
Mutta jos vaikka islamissa onkin katto korkealla ja seinät leveällä, niin jotain kummallista siinä tuntuu olevan, kun tätä yhtä ja samaa islamia tunnustavat taistelevat keskenäänkin verissä päin selvitellessään sitä, kenenkä islam on puhtainta islamia.
Quote from: koli on 17.11.2015, 18:29:27
QuoteSuomalainen on uskontojen valintamyymälässä – tarjolla on yli tuhat uskonnollista ryhmää
Sohlberg kuitenkin muistuttaa, että kantasuomalaisten on totuttava yhteiselämään eri uskontojen, myös muslimien kanssa.
– Islam on tullut jäädäkseen suomalaiseen yhteiskuntaan.
http://yle.fi/uutiset/suomalainen_on_uskontojen_valintamyymalassa__tarjolla_on_yli_tuhat_uskonnollista_ryhmaa/8459463
Ja taas esitetään perikokoomuslaiseen tyyliin poliittisia valintoja luonnonlakeina. Kyllä ne täältä huit helvettiin saadaan jos halutaan.
(Otsikkoon:)
Ihmisten vakaumukset ovat siis Ylen mielestä jonnin joutavaa kauppatavaraa valintamyymälässä ?
Tuo juttu johtaa harhaan:"Pelkästään Ouluun on rekisteröity 21 erilaista uskonnollis-kulttuurista ryhmää. Kirkon tutkimuskeskuksen Uskonnot Suomessa -hankkeen tutkimuskoordinaattori Jussi Sohlberg arvioi, että niiden lisäksi Oulussa toimii noin 30 valtakunnallista uskonnollista liikettä. Yhteensä Oulusta voi löytää siis puolensataa erilaista uskontoon pohjautuvaa ryhmää."
Eihän tuolla Oulun listalla ole kuin kristillisiä seurakuntia, ja ne loput, jotka eivät ole kristillisiä seurakuntia, ovat harhaoppia. Minun mielestäni kahden vaihtoehdon välillä valitseminen ei ole mikään varsinainen valintamyymälä.
Mihinhän tänne maahan voisi perustaa uskonnoista vapaan myymälän? Kyllä se islam taitaisi olla sielläkin uhka näillä rajavuodoilla.
QuoteMutta jos puhutaan maltillisesta islamista ja islamista laajemmin, ei ole huolta islamin valloituksesta tai uhkasta. Suomalaisesta kantaväestöstä muslimiksi on kääntynyt vain runsaat tuhat henkilöä.
Mikä on näiden käännynnäisten suhteen suorastaan käsittämättömän suuri määrä väkivaltaan ja radikaalisti kanssaihmisten oikeuksia ja oikeushyvää vastaan valmista populaatiota.
Kun pohdimme erityisesti terroristeja ja uskontopoliittiseen väkivaltaan lopulta päätyviä hyypiöitä, nämä käännynnäiset ovat erittäin suuri osa varsinkin terroripolitiikan ja uskontoväkivallan toteuttajina. Liekö syynä se että suurin osa näistä käännynnäisistä on vasemmistoateistisia puupäitä joille ei ole koskaan kotikasvatuksessa kerrottu mitä on uskonto mitä on Jumalan kunnioittaminen ja mikä on ihminen. Sitten kun kääntyvät niin kääntyvät niin että aivot on jääneet väärinpäin päähän kun pitää voimatoimin toteuttaa löytämänsä uskonnollisen valaistumisen sairaita tulkintoja.
Ylellä harvoin tulee fiksuja tai kiinnostavia tulkintoja mutta tänä aamuna studiossa oli joku islamilaistutkija joka oli tutkinut terrori-iskuja ja erityisesti itsemurhaterrorin tekijöitä joiksi paljastui "maltilliseksi" luonnehdittujen sekulaarivaltion kansalaisten suuri osuus. Henkilön mielestä sekulaarinen valtio tuottaa onnettomia muslimeja että ovat valmiit tappamaan itsensä. Niin pitkälle valtiomme propagandakoneisto ei mennyt että olisi kysynyt että miksi juuri sekulaarivaltioissa olevat tai monet euroopassa olevat muslimit haluavat räjäyttää itsensä ja ympäristönsä uskontopoliittiseen väkivaltaan. Miksi eivät muuta ääriuskonnolliseen islamilaisvaltioon joita on ja toteuta siellä ääriuskonnollista elämäntapaa.
Jotenkin vaikuttaa siltä että valinnanvapaus on islamilaisille pahan alku ja juuri. He haluavat nauttia valinnan vapaudesta mutta jättää vastuun muille.
Quote from: siviilitarkkailija on 18.11.2015, 01:13:57

"Vapaus" on varman ensimmäinen sana ja määre minkä kalimerofantit ensimmäisenä haluaa poistaa.
Eihän noi apinaterroristit tiedä mitä on edes yrittää olla vapaa; luovuttavat tekemällä itsemurhan ja raukkamaisina yksilöinä estävät monilta kokea elämän hienoutta sen vähän alle sata vuotta mitä elämä kestää.
Pelkkiä vomituksia koko sakki. Säälittäviä ja raukkamaisia... Ei ainakaan miehiä...paskiaisia..
Eli vapaus valita sen sekopääterroristin ja maltillisen tapauksen väliltä? Ok.
Ongelma vain on, että mistä nämä kaksi erottaa toisistaan? :facepalm:
Quote from: foobar on 17.11.2015, 19:47:00
Quote from: Arvoton on 17.11.2015, 19:43:38
hEH, saapa nähdä, miten seuraavalle sukupolvelle suomalaisia käy. Kun maasta, sanotaan nyt vaikkapa 40 % on muslimeja, onko se islam silloin uhka vai mikä. Juu, eihän se ketään sinänsä uhkaa, mutta voi pistää kantaväestön ahtaalle, oli tämä kristillinen tai uskonnoton. Fiksuimmat finskit tietysti kääntyvät/heräävät islamiin jo ajoissa.
Islam alkaa olla merkittävä yhteiskunnallinen ongelma kun sen kannattajien määrä nousee yli kahteen prosenttiin väestöstä. Kun se nousee yli viiden prosentin, ongelmaa ei ole enää käytännössä mahdollista piilotella tai jättää huomiotta, vaan kaikkien kansalaisten on opittava tanssimaan sen askelmerkkien mukaan.
Se kaksi prosenttia ylittyy sitten ensi vuonna. Jos nykytahti jatkuu, viiteen prosenttiin ei mene kuin korkeintaan pari vuotta lisää.
Mutta onhan meillä aina unelma... nimittäin unelma siitä, että asiat menevät täällä aivan toisin kuin aina kaikkialla muualla ovat tähän mennessä menneet. Mitkäköhän ovat todennäköisyydet että näin kävisi?
Ruotsi, ja nyt Suomi, ovat jo pyllistäneet islamille kun ensimmäinen kourallinen muslimeita tuli maahan. Paluuta takaisin ei ole. Tai no, jos islamille tapahtuu uskonpuhdistus jossa unohdetaan 99,9% koraanista eli jätetään kannet jäljelle.
Viimeistään 30v päästä kun 40-l syntyneet suuret ikäluokta ovat kuolleet niin kyllä Suomenkin katukuva on radikaalisti erinäköinen.
Quote from: SerialSuicideBomber on 18.11.2015, 06:28:10
...., jos islamille tapahtuu uskonpuhdistus jossa unohdetaan 99,9% koraanista eli jätetään kannet jäljelle.
Mutta eihän niillä kansilla voi edes takapuoltaan pyyhiä, toisin kuin sivuilla.
Täysin käyttökelvoton teos kertakaikkiaan.
Tai no, onhan se mainio vihapuheensytyke. Keli kuin keli, kyllä leimahtaa! :flowerhat:
Quote from: SerialSuicideBomber on 18.11.2015, 06:28:10
Quote from: foobar on 17.11.2015, 19:47:00
Quote from: Arvoton on 17.11.2015, 19:43:38
hEH, saapa nähdä, miten seuraavalle sukupolvelle suomalaisia käy. Kun maasta, sanotaan nyt vaikkapa 40 % on muslimeja, onko se islam silloin uhka vai mikä. Juu, eihän se ketään sinänsä uhkaa, mutta voi pistää kantaväestön ahtaalle, oli tämä kristillinen tai uskonnoton. Fiksuimmat finskit tietysti kääntyvät/heräävät islamiin jo ajoissa.
Islam alkaa olla merkittävä yhteiskunnallinen ongelma kun sen kannattajien määrä nousee yli kahteen prosenttiin väestöstä. Kun se nousee yli viiden prosentin, ongelmaa ei ole enää käytännössä mahdollista piilotella tai jättää huomiotta, vaan kaikkien kansalaisten on opittava tanssimaan sen askelmerkkien mukaan.
Se kaksi prosenttia ylittyy sitten ensi vuonna. Jos nykytahti jatkuu, viiteen prosenttiin ei mene kuin korkeintaan pari vuotta lisää.
Mutta onhan meillä aina unelma... nimittäin unelma siitä, että asiat menevät täällä aivan toisin kuin aina kaikkialla muualla ovat tähän mennessä menneet. Mitkäköhän ovat todennäköisyydet että näin kävisi?
Ruotsi, ja nyt Suomi, ovat jo pyllistäneet islamille kun ensimmäinen kourallinen muslimeita tuli maahan. Paluuta takaisin ei ole. Tai no, jos islamille tapahtuu uskonpuhdistus jossa unohdetaan 99,9% koraanista eli jätetään kannet jäljelle.
"Islamin kannet", tämä.
Quote
Assalamualaikum
Olen Laura Zahirah, suomalainen, joka asuu Indonesiassa. Olen menneisyyden terveysfriikki ja olen hyvin kiinnostunut terveydestä, kuten terveellisestä ruokavaliosta ja liikunnasta sekä mielenterveydestä ja henkisestä terveydestä. Olen työskennellyt laulajana ja tanssijana, mutta viime aikoina olen keskittynyt enemmän intohimooni terveydenhuollossa.
Minulla on todistus hyvinvointivalmentajaksi, jonka sain Suomessa, jossa kävin hyvinvointivalmennuskurssin. Hyvinvointivalmennus on kurssi, joka keskittyy tapaan elää kokonaisvaltaisesti terveellistä elämää, mukaan lukien terveellinen syöminen, liikunta ja mielenterveys.
Toivon voivani jakaa tällä kanavalla paljon materiaalia asioista, jotka olen oppinut terveydestä: terveellisestä ruokavaliosta, liikunnasta, elämäntapavinkkeistä ja myös, jos Jumala tahtoo, kokemuksistani käännynnäisenä. Toivon, että tämä kanava voi olla terveyspaketti, jossa on kaikkea kaikille, tavoitteistasi ja tasostasi riippumatta ❤️
Google käännös.
https://www.youtube.com/channel/UCMUYAF1lkieLEzWFa31DeCA/about
Miten minusta tuli Muslimi - Minun Tarinani 🇫🇮 💕
https://www.youtube.com/watch?v=gOLs2gWzHpc