Hommaforum Testi

HOMMAN UUTISHUONE => Uutiset ja media => Kotimaa => Topic started by: koli on 13.11.2015, 17:16:16

Title: 2015-11-13 Yle: Vankiloihin toivotaan lisää imaamien vierailuja
Post by: koli on 13.11.2015, 17:16:16
QuoteVankiloihin toivotaan lisää imaamien vierailuja – voisivat myös estää radikalisoitumista

Esimerkiksi Vantaan vankilassa muslimien rukoushetkiä on järjestetty säännöllisesti jo vajaan vuoden ajan.

Vankiloihin toivotaan nykyistä enemmän imaamien vierailuja. Toiveita ovat esittäneet sekä muslimiyhteisöt että viranomaiset.

Sisäministeriön poliisiosaston kehittämispäällikkö Tarja Mankkinen huomauttaa, että vankiloissa tapahtuva radikalisoituminen on iso kysymys Euroopan tasolla, ja imaamit voisivat auttaa estämään tätä kehitystä Suomessa.

– Meidän imaamit Suomessa ovat tuominneet kaiken väkivallan, rikollisuuden ja terrorismin, jota tehdään uskonnon nimissä. Siinä mielessä on tärkeää, että nämä imaamit pystyvät antamaan hengellistä opastusta myös niille nuorille, jotka ovat vankiloissa ja kokevat olevansa yhteiskunnan ulkopuolella, hän sanoo.

Mankkinen korostaa, että vankila on otollinen paikka radikalisoitumiselle, koska monenlaisista taustoista tulevat ihmiset ovat valtaväestöstä erillään.

Vantalla muslimien rukoushetkiä pidetään säännöllisesti

Vankien oikeus uskonnon harjoittamiseen löytyy myös laista. Parhaiten tämä toteutuu evankelis-luterilaisilla vangeilla, sillä rikosseuraamuslaitoksen palkkalistoilla on useita täysipäiväisesti vankiloissa työskenteleviä pappeja.

Vantaan vankilan pastori Marko Meijer kertoo, että silloin tällöin on vankien toiveesta pyydetty paikalle myös esimerkiksi ortodoksi- ja katolinen pappi, rabbi sekä vapaiden suuntien vankilalähettejä.

Imaami on vieraillut vankilassa parin viikon välein jo vajaan vuoden ajan. Käytäntö aloitettiin vankien toiveesta, ja rukoushetkissä on yleensä kymmenkunta osallistujaa.

- He tarvitsevat aina jokun, joka auttaa hengellisesti. Koska jokainen ihminen tarvitsee hengellistä auttamista. Ja aina kun me tulemme tänne perjantaisin, kaikki on tyytyväisiä, sanoo rukoushetkiä pitävä Vantaan islamilaisen yhdyskunnan imaami Mohamed Salan Ali.

Vankilapastori Meijer korostaa, että hengellisyys on monille vangeille tärkeää, uskontokunnasta riippumatta.

- Se varmaan myös auttaa jaksamaan tämmöisessä vankilan ankeudessa. Kun ollaan suljetuissa oloissa, niin edes mieli on vapaa, hän sanoo.
http://yle.fi/uutiset/vankiloihin_toivotaan_lisaa_imaamien_vierailuja__voisivat_myos_estaa_radikalisoitumista/8454688
Title: Vs: 2015-11-13 Yle: Vankiloihin toivotaan lisää imaamien vierailuja
Post by: nevahood on 13.11.2015, 17:31:25
Kaunis ajatus. Toivon itsekin imaameja vankiloihin. Ilman nettiyhteyttä.
Title: Vs: 2015-11-13 Yle: Vankiloihin toivotaan lisää imaamien vierailuja
Post by: ISO on 13.11.2015, 17:49:15
Minäkin toivon lisää imaameja vankiloihin, mieluusti vielä oikein pitkiin tuomioihin tuomittuina.
Title: Vs: 2015-11-13 Yle: Vankiloihin toivotaan lisää imaamien vierailuja
Post by: Alaric on 13.11.2015, 18:04:21
Teoriassa tuo voisi olla ihan hyvä idea, jos sillä oikeasti voitaisiin ehkäistä radikalisoitumista ja ehkä jopa rikosten uusimista. Käytännössä veikkaan homman kuitenkin menevän niin, että islamiin hurahtanut vanki saa imaamilta entistä enemmän yllykettä uskonnon motivoimaan suomalaisten halveksuntaan ja rikollisuuteen.
Title: Vs: 2015-11-13 Yle: Vankiloihin toivotaan lisää imaamien vierailuja
Post by: Skeptikko on 13.11.2015, 18:46:29
Quote from: koli on 13.11.2015, 17:16:16
– Meidän imaamit Suomessa ovat tuominneet kaiken väkivallan, rikollisuuden ja terrorismin, jota tehdään uskonnon nimissä.

Ihanko kaikki muka? Kuka näitä vihasaarnaajia, joista osan pääsy on moneen muuhun länsimaahan kielletty vihapuheiden takia, oikein sitten kutsuu Suomeen saarnaamaan?
Title: Vs: 2015-11-13 Yle: Vankiloihin toivotaan lisää imaamien vierailuja
Post by: Roope on 13.11.2015, 19:15:06
Quote from: koli on 13.11.2015, 17:16:16
– Meidän imaamit Suomessa ovat tuominneet kaiken väkivallan, rikollisuuden ja terrorismin, jota tehdään uskonnon nimissä. Siinä mielessä on tärkeää, että nämä imaamit pystyvät antamaan hengellistä opastusta myös niille nuorille, jotka ovat vankiloissa ja kokevat olevansa yhteiskunnan ulkopuolella, hän sanoo.

Mikä vitsi. Muun muassa suomalainen imaami Anas Hajjar on ilmoittanut hyväksyvänsä brutaaleimmankin väkivallan, kunhan sitä harjoittaa islamilainen valtio islamilaisen lain nimissä.
Title: Vs: 2015-11-13 Yle: Vankiloihin toivotaan lisää imaamien vierailuja
Post by: MW on 13.11.2015, 19:19:28
Pohjoismaissa ainakin mullah krekar on visiitillä vankilassa. Onhan sekin alku.
Title: Vs: 2015-11-13 Yle: Vankiloihin toivotaan lisää imaamien vierailuja
Post by: Sibis on 13.11.2015, 19:24:09
Ei ole millään mitään rajaa nips :facepalm:
Title: Vs: 2015-11-13 Yle: Vankiloihin toivotaan lisää imaamien vierailuja
Post by: KTM on 13.11.2015, 19:25:09
Eiköhän niitä imaameitakin jo pian istu ihan tarpeeksi vankiloissa, niin turhaan niiden siellä vierailla tarvii.
Title: Vs: 2015-11-13 Yle: Vankiloihin toivotaan lisää imaamien vierailuja
Post by: Sydämistynyt on 13.11.2015, 20:29:45
Quote from: Roope on 13.11.2015, 19:15:06
Quote from: koli on 13.11.2015, 17:16:16
– Meidän imaamit Suomessa ovat tuominneet kaiken väkivallan, rikollisuuden ja terrorismin, jota tehdään uskonnon nimissä. Siinä mielessä on tärkeää, että nämä imaamit pystyvät antamaan hengellistä opastusta myös niille nuorille, jotka ovat vankiloissa ja kokevat olevansa yhteiskunnan ulkopuolella, hän sanoo.

Mikä vitsi. Muun muassa suomalainen imaami Anas Hajjar on ilmoittanut hyväksyvänsä brutaaleimmankin väkivallan, kunhan sitä harjoittaa islamilainen valtio islamilaisen lain nimissä.

Juu, Hajjar ei tiedä edes mistä suomalaisten tärkeimmässä jouluvirressä, Enkeli taivaan, lauletaan.  Mitä hän suomalaiseen vankilaan joutuneelle muka-suomalaiselle Abdikarille tai Muhamedille mahtaisi kertoa...?  Että vietähän ramadania, niin kotoudut kyllä... :facepalm:
Title: Vs: 2015-11-13 Yle: Vankiloihin toivotaan lisää imaamien vierailuja
Post by: Maastamuuttaja on 13.11.2015, 20:49:47
Voisikohan joku joutilaana maleksiva tutkiva journalisti tiedustella Suomen käskynhaltija Hajjarin näkemyksiä Norjan käskynhaltija Krekarin toiminnasta?
Title: Vs: 2015-11-13 Yle: Vankiloihin toivotaan lisää imaamien vierailuja
Post by: Aukusti Jylhä on 13.11.2015, 20:52:23
Islam aiheuttaa ongelmia kaikissa yhteiskunnissa, jopa islamilaisissa. Länsimaissa islamin ongelmat konkretisoituvat esimerkiksi muslimivankien määrissä, jotka ovaat huomattavat, kuten voimme jutusta huomata.

Ratkaisuksi päätetään kokeilla islamin lisäämistä. Ei tällä kädellä voi hävitä.