QuoteHallituksen tasapainosuunnitelma nytkähti eteenpäin eduskunnassa
Valtiovarainvaliokunta muistuttaa uusista ongelmista.
Eduskunnan valtiovarainvaliokunta on osaltaan hyväksynyt hallituksen selonteon julkisen talouden tasapainottamisesta vuosina 2016-2019.
Valiokunta huomauttaa mietinnössään, että julkinen talous on vaikeassa tilanteessa – alijäämä kasvoi viime vuonna jo kolmeen prosenttiin. Mietintö toteaa kuitenkin, että myönteisiäkin signaaleja on viime aikoina ilmaantunut.
Valiokunta hyväksyy hallituksen koulutukseen tekemät säästöt, mutta edellyttää, että koulutuksen ja tutkimuksen korkea taso turvataan rakenteita uudistamalla.
Turvapaikanhakijoista uusi ongelma
Hallitus ei selontekoa antaessaan vielä tiennyt Euroopan pakolaisongelman kärjistymisestä, joka vaatii runsaasti lisäseurantaa. Kustannusten nousuun on reagoitava nopeasti, valiokunta muistuttaa.
Mietintö palauttaa mieliin 1990-luvun lamasta koituneet pitkäaikaiset sosiaaliset seuraukset. Niistä koitui pitkäaikaista haittaa julkiselle taloudelle ja sekin täytyy pitää mielessä.
Oppositio ei tietenkään ole yhtä ymmärtäväinen kuin valiokunnan enemmistö. Mietintöön on tulossa viisi vastalausetta ensi viikolla.
http://yle.fi/uutiset/hallituksen_tasapainosuunnitelma_nytkahti_eteenpain_eduskunnassa/8454531
Valiokunta jolla on antinaan pelkkiä eilisen uutisia ei ole enää nykypäivää, vaan joutaisi niskaperse-otteella roskikseen.