Hommaforum Testi

HOMMAN KESKUSTELU => Paja => Topic started by: Miniluv on 12.11.2015, 12:46:05

Title: Jotain Rajaa -mielenosoitus Jyväskylässä 28.11.
Post by: Miniluv on 12.11.2015, 12:46:05
Järjestyksessä toinen Jotain Rajaa -mielenosoitus pidetään 28.11. Jyväskylässä.


QuoteJyväskylässä Aren aukiolla järjestetään Jotain rajaa -mielenosoitus lauantaina 28.11. kello 13 alkaen.

Maahamme on tänä vuonna tulossa yli 50 000 turvapaikanhakijaa. Jo yksin tämän vuoden tulijoiden vuosittainen kuluerä lähentelee miljardia. Maahamme tulijoista valtaosa edustaa sellaisia ryhmiä, jotka ovat kantasuomalaisiin ja muihin tulijoihin verrattuna reilusti yliedustettuna sekä työttömyys- että rikostilastoissa. Ongelmat ovat jo alkaneet ja poliisinkin on ollut pakko myöntää, että turvapaikanhakijat ovat tuoneet mukanaan turvattomuutta.

Hallituksen harkitsematon ja vastuuton politiikka on pääsyy ennennäkemättömään tulijoiden tulvaan rajoillamme. Euroopan avokätisimmät rahalliset avustukset turvapaikanhakijoille ja suurin oleskeluluvan todennäköisyys ovat toimineet jo ennestään houkuttimena.

Vaadimme, että hallitus ryhtyy välittömästi tehokkaisiin toimiin turvapaikkaturismin kitkemiseksi, maahamme väärin perustein tulleiden poistamiseksi sekä auttamisresurssien kohdistamisesta oikeasti hädänalaisiin ihmisiin mahdollisimman kustannustehokkaasti. Vaadimme JOTAIN RAJAA maahanmuuttopolitiikkaan.

QuoteJotain rajaa! Jyväskylä -mielenosoitus hallituksen maahanmuuttopolitiikkaa vastaan pidetään lauantaina 28.11. kello 13 alkaen Jyväskylässä kävelykadun päässä, Aren aukiolla.
Tilaisuudessa ovat puhujavieraina Aleksi Hernesniemi, Emilia Korte, Junes Lokka, Heikki Luoto, Ville Verneri Tuovila ja Marco de Wit. Kuulemme myös Stormheitin musiikkia ja paikallisia puhujia. Tilaisuuden juontaa Teemu Torssonen.
Myös suosittu soppatykkimme saapuu paikalle.

Title: Vs: Jotain Rajaa -mielenosoitus Jyväskylässä 28.11.
Post by: Marko Mjölnir Parkkola on 13.11.2015, 02:08:02
Ilmeisesti hitsausmaskitnja viiltohanskat ovat kiellettyjä :)

Olen katsomasaa painikisoja Pohoojammaalla. Valitettavasti jää.väliin, vaikka olisi sitä kotikonnuilla kiva käydä.

Sent from my SM-J500FN using Tapatalk

Title: Vs: Jotain Rajaa -mielenosoitus Jyväskylässä 28.11.
Post by: Orja on 13.11.2015, 07:28:06
Miksi Jyväskylässä? Tornio olisi hotspot ja näkyvyys taattu. Tai sitten suoraan Tukholmaan, kiittäisimme kunkkua korkoakasvaneiden sotalapsien laumoista.
Title: Vs: Jotain Rajaa -mielenosoitus Jyväskylässä 28.11.
Post by: svobo on 13.11.2015, 07:38:13
Juu. Mukana.
Title: Vs: Jotain Rajaa -mielenosoitus Jyväskylässä 28.11.
Post by: Larva on 13.11.2015, 07:44:15
Voi samperi, me ollaan reissussa just tuolloin. Katotaan jos pystyn siirtämään reissua.
Title: Vs: Jotain Rajaa -mielenosoitus Jyväskylässä 28.11.
Post by: Miniluv on 13.11.2015, 09:00:49
Quote from: Orja on 13.11.2015, 07:28:06
Miksi Jyväskylässä? Tornio olisi hotspot ja näkyvyys taattu. Tai sitten suoraan Tukholmaan, kiittäisimme kunkkua korkoakasvaneiden sotalapsien laumoista.

Jyväskylä siksi, että täällä on porukkaa. Luvassa ankaraa feissausta!

Torniossa on jo oma väki.

Title: Vs: Jotain Rajaa -mielenosoitus Jyväskylässä 28.11.
Post by: Jane Doe on 13.11.2015, 13:44:57
Heh, mä voisin mennä Tukholmaan ostamaan Åhlensin sisustusosaston tyhjäksi kertomaan tiukan mielipiteeni, mutta Nykäskylä passaa myös. Kaipaatteko paikalle flaijereidenjakajia vai tulenko heiluttelemaan omaa banderollia?
Title: Vs: Jotain Rajaa -mielenosoitus Jyväskylässä 28.11.
Post by: svobo on 13.11.2015, 14:05:24
Niin oliko suunnitelmissa katufeissaustapahtuma vai sellainen "vittusaatana, rajat kiinni" -mielenilmaus?
Ja oliko tämän ketjun aloitusviesti ensimmäinen tapahtumaa koskeva postaus koko intternetissä vai onko tätä suunniteltu muuallakin?
Title: Vs: Jotain Rajaa -mielenosoitus Jyväskylässä 28.11.
Post by: Miniluv on 13.11.2015, 16:08:02
Quote from: Jane Doe on 13.11.2015, 13:44:57
Heh, mä voisin mennä Tukholmaan ostamaan Åhlensin sisustusosaston tyhjäksi kertomaan tiukan mielipiteeni, mutta Nykäskylä passaa myös. Kaipaatteko paikalle flaijereidenjakajia vai tulenko heiluttelemaan omaa banderollia?

Vähintään yksi feissaustapahtuma pidetään ennen h-hetkeä.
Title: Vs: Jotain Rajaa -mielenosoitus Jyväskylässä 28.11.
Post by: Miniluv on 13.11.2015, 16:19:12
Quote from: svobo on 13.11.2015, 14:05:24
Niin oliko suunnitelmissa katufeissaustapahtuma vai sellainen "vittusaatana, rajat kiinni" -mielenilmaus?

Molemmat.

QuoteJa oliko tämän ketjun aloitusviesti ensimmäinen tapahtumaa koskeva postaus koko intternetissä vai onko tätä suunniteltu muuallakin?

Viimekertaisessa Jkl kerhossa aloitettiin asian hierominen.
Title: Vs: Jotain Rajaa -mielenosoitus Jyväskylässä 28.11.
Post by: Pro Patria Finlandia on 13.11.2015, 18:58:21
Viherpuna ei ole punavihervärisokean alter ego ;)  Minua kiinnostaa tuo Nykäskylän mielenosoitus. JOS olen silloin siellä kotimaisemissa, niin suatanpa tullakin osallistumaan sinne. Varmaksi en voi tässä vaiheessa sanoa.
Title: Vs: Jotain Rajaa -mielenosoitus Jyväskylässä 28.11.
Post by: Toni R Jyväskylästä on 13.11.2015, 20:04:43
Jos saan itseni "edustuskuntoiseksi", olen ehdottamasti mukana.
Title: Vs: Jotain Rajaa -mielenosoitus Jyväskylässä 28.11.
Post by: Jyväsmaalainen on 13.11.2015, 20:24:04
Jotain Rajaa -mielenosoitusta Jyväskylään olen kovasti toivonut. Tulen paikalle.
Title: Vs: Jotain Rajaa -mielenosoitus Jyväskylässä 28.11.
Post by: Miniluv on 13.11.2015, 20:28:37
Quote from: Toni R Jyväskylästä on 13.11.2015, 20:04:43
Jos saan itseni "edustuskuntoiseksi", olen ehdottamasti mukana.

Elämässä pitää olla tavoitteita :)
Title: Vs: Jotain Rajaa -mielenosoitus Jyväskylässä 28.11.
Post by: Toni R Jyväskylästä on 13.11.2015, 21:36:26
Quote from: Miniluv on 13.11.2015, 20:28:37
Quote from: Toni R Jyväskylästä on 13.11.2015, 20:04:43
Jos saan itseni "edustuskuntoiseksi", olen ehdottamasti mukana.

Elämässä pitää olla tavoitteita :)

Mutta jos en saa, niin ehkä voisin tarjota majoitusta? Kyllä tänne mahtuu pari nuivaa yöpymään. Omat eväät tietenkin.
Title: Vs: Jotain Rajaa -mielenosoitus Jyväskylässä 28.11.
Post by: koli on 14.11.2015, 01:03:13
Pariisin tämän päiväisiä tapahtumia kannattaa ihan siekailematta käyttää hyväkseen tapahtuman markkinoinnissa. Nyt ne rajat kiinni!
Title: Vs: Jotain Rajaa -mielenosoitus Jyväskylässä 28.11.
Post by: Miniluv on 14.11.2015, 15:33:40
Kaikki kynnelle kykenevät, ilmoittautukaa minulle. Mm. kuljetusapua tarvitaan.
Title: Vs: Jotain Rajaa -mielenosoitus Jyväskylässä 28.11.
Post by: Pro Patria Finlandia on 14.11.2015, 18:49:16
En halua banneja ylläpidon arvostelusta, joten siirrän ihmettelyni muualle.

Title: Vs: Jotain Rajaa -mielenosoitus Jyväskylässä 28.11.
Post by: Gunnar Hymén on 14.11.2015, 19:54:17
Quote from: Punavihervärisokea on 14.11.2015, 18:49:16
Miksi tästä poistettiin kommenttini, jossa kerroin, että voisin osallistua tapahtumaan, jos olen silloin Jyväskylän seudulla?  ???

No, tämän seurauksena en osallistu tapahtumaan, vaikka olisinkin silloin sielläpäin.  :( >:(

Deputy M ja windows 10 ei sovi yhteen, tulee missclickejä?
Title: Vs: Jotain Rajaa -mielenosoitus Jyväskylässä 28.11.
Post by: Pro Patria Finlandia on 14.11.2015, 22:30:44
Quote from: beehoo on 14.11.2015, 19:54:17
Quote from: Punavihervärisokea on 14.11.2015, 18:49:16
Miksi tästä poistettiin kommenttini, jossa kerroin, että voisin osallistua tapahtumaan, jos olen silloin Jyväskylän seudulla?  ???

No, tämän seurauksena en osallistu tapahtumaan, vaikka olisinkin silloin sielläpäin.  :( >:(

Deputy M ja windows 10 ei sovi yhteen, tulee missclickejä?

Väärinymmärrys korjattu, joten kaikki hyvin ja tulen mukaan tapahtumaan, jos vain suinkin kykenen. Nyt on epävarmuustekijöitä vielä liikaa.
Title: Vs: Jotain Rajaa -mielenosoitus Jyväskylässä 28.11.
Post by: Gunnar Hymén on 15.11.2015, 01:01:07
Quote from: Punavihervärisokea on 14.11.2015, 22:30:44
Väärinymmärrys korjattu, joten kaikki hyvin ja tulen mukaan tapahtumaan, jos vain suinkin kykenen. Nyt on epävarmuustekijöitä vielä liikaa.
<sarkasmi>tottakai, yks deputy M ei vääryyttä tee ja jos tekee, vain beehoo ukaaseineen voi sen korjata! </sarkasmi>

hienoa, tsemppiä kaikille osallistujille, henkeni on mukananne! pidetään suomen lippu korkealla! ainiin ja yks pikku juttu
RAJAT KIINNI!
Title: Vs: Jotain Rajaa -mielenosoitus Jyväskylässä 28.11.
Post by: Miniluv on 18.11.2015, 17:04:02
Soppatykki lämpimänä Huhtasuon Huhtakeskuksessa, Nevakatu 1, perjantaina noin kello 13.

Nuivaa feissausta mielenosoitusta varten.
Title: Vs: Jotain Rajaa -mielenosoitus Jyväskylässä 28.11.
Post by: Miniluv on 21.11.2015, 16:45:38
Tulostettava pikkulappu.
Title: Vs: Jotain Rajaa -mielenosoitus Jyväskylässä 28.11.
Post by: Pro Patria Finlandia on 21.11.2015, 21:30:33
Tulostin alustavasti jo yhden sivun. Jos en ujona ja epäsosiaalisena uskalla jakaa niitä ihmisille, niin laitanpa edes Keski-Suomen kotiseutuni ilmoitustauluille, kunhan sinne pääsen lähipäivinä. Voi olla, että yritän pientä mukavuusvyöhykkeeltä ulostuloa ja annan niitä jopa suoraan ihmisille, mutta se olisi minulta melkoinen saavutus.

Yritän myös päästä paikalle itse miekkariin. Onko mitään tietoa, saadaanko sinne kiinnostavia puhujia?

Tämän loppuosuuden saa sitten poistaa, mutta eihän vaan käy näin? ;) https://www.youtube.com/watch?v=_JXBopOfomU

"Seppo herää putkasta, mitä taas on tullut tehtyä
Naapuriputkassa tehdään pommia
Putkan ovi aukeaa laulaen, vankka poliisi siellä tuijottaa
Seppoo ankarasti nuhdellaan
Seppoo nuhdellaan, Seppoo nuhdellaan, ou-jee

Ei kannata joutuu putkaan
kun ei kumminkaan muista miksi siellä on
Ei kannata joutuu putkaan
kun ei kumminkaan muista miksi siellä on"




Title: Vs: Jotain Rajaa -mielenosoitus Jyväskylässä 28.11.
Post by: Miniluv on 22.11.2015, 02:34:30
Kiitos kaikille perjantaina feissaamassa olleille, ja erityiskiitos soppatykin pyörittäjille! Lähiökierroksella ruokittiin yli sata ihmistä, mielenosoituskutsuja jaettiin ja Homman nimi oli tietääkseni ensimmäistä kertaa esillä tällaisessa tilaisuudessa.

Ruokana oli perinteinen hernekeitto.



Title: Vs: Jotain Rajaa -mielenosoitus Jyväskylässä 28.11.
Post by: Aragornin kadonnut poika on 22.11.2015, 14:05:41
Hyvää työtä soppatykin kanssa!
Title: Vs: Jotain Rajaa -mielenosoitus Jyväskylässä 28.11.
Post by: -PPT- on 22.11.2015, 14:16:46
Olen ensi viikonloppuna Jyväskylässä käymässä. Monelta ja missä tämä mielenosoitus on määrä pitää?
Title: Vs: Jotain Rajaa -mielenosoitus Jyväskylässä 28.11.
Post by: Pro Patria Finlandia on 22.11.2015, 15:27:18
Quote from: -PPT- on 22.11.2015, 14:16:46
Olen ensi viikonloppuna Jyväskylässä käymässä. Monelta ja missä tämä mielenosoitus on määrä pitää?

La 28.11. klo 13-14 Aren aukio, Puistokatu 1, Jyväskylä

Tässä tapahtuman facebook-sivut (https://www.facebook.com/events/947846575251603/) ja ne näkyvät, vaikka ei olisi facebook-profiiliakaan.
Title: Vs: Jotain Rajaa -mielenosoitus Jyväskylässä 28.11.
Post by: Miniluv on 22.11.2015, 15:56:54
Ylläpidän listaa kaikista mielenosoituksista foorumin etusivulla.
Title: Vs: Jotain Rajaa -mielenosoitus Jyväskylässä 28.11.
Post by: -PPT- on 22.11.2015, 16:04:14
Quote from: Punavihervärisokea on 22.11.2015, 15:27:18
Quote from: -PPT- on 22.11.2015, 14:16:46
Olen ensi viikonloppuna Jyväskylässä käymässä. Monelta ja missä tämä mielenosoitus on määrä pitää?

La 28.11. klo 13-14 Aren aukio, Puistokatu 1, Jyväskylä

Tässä tapahtuman facebook-sivut (https://www.facebook.com/events/947846575251603/) ja ne näkyvät, vaikka ei olisi facebook-profiiliakaan.

Kiitos tiedosta! Pitää yrittää tulla aikaisemmalla junalla.
Title: Vs: Jotain Rajaa -mielenosoitus Jyväskylässä 28.11.
Post by: Larva on 22.11.2015, 18:09:07
Panin kutsun vetämään facebookissa kaikille kavereille, siis suvakeille myös  :-*
Title: Vs: Jotain Rajaa -mielenosoitus Jyväskylässä 28.11.
Post by: Miniluv on 22.11.2015, 18:09:31
Enderconin tuotantoa: A4 kaksipuolinen esite.

https://www.dropbox.com/s/mgg8valhm6w07x9/Jotain%20Rajaa%20esite%20-%20Jyv%C3%A4skyl%C3%A4%2028.11.2015.zip?dl=0
Title: Vs: Jotain Rajaa -mielenosoitus Jyväskylässä 28.11.
Post by: Larva on 23.11.2015, 10:31:51
Noniin, ja nyt on sitten facebookissa sivu, jossa vaaditaan ettei Jyväskylässä saa järjestää RASSISTISTA Jotain rajaa -mielenosoitusta ;D

Meinasin käydä kommentoimassa että näyttäkääpä mulle mitä rasistista tässä on, mutta annan olla. Logiikka kun ei vetoa hysteerikoihin.
Title: Vs: Jotain Rajaa -mielenosoitus Jyväskylässä 28.11.
Post by: Miniluv on 23.11.2015, 11:04:46
Jep...
Title: Vs: Jotain Rajaa -mielenosoitus Jyväskylässä 28.11.
Post by: Arkipiispa on 23.11.2015, 11:10:55
Quote from: Miniluv on 23.11.2015, 11:04:46
Jep...

Kaverilla on tullut typo. Hän haluaa EI-rasistisia JR-mielenosoituksia Jyväskylään, mutta unohti tuon tärkeän väliviivan.  8)
Title: Vs: Jotain Rajaa -mielenosoitus Jyväskylässä 28.11.
Post by: UgriProPatria on 23.11.2015, 13:24:30
Quote from: Tuulenhenki on 23.11.2015, 10:31:51
Noniin, ja nyt on sitten facebookissa sivu, jossa vaaditaan ettei Jyväskylässä saa järjestää RASSISTISTA Jotain rajaa -mielenosoitusta ;D

Meinasin käydä kommentoimassa että näyttäkääpä mulle mitä rasistista tässä on, mutta annan olla. Logiikka kun ei vetoa hysteerikoihin.

Vaatiahan saa, (oikeastaan ei edes saisi), mutta jos viranomaiset todella kieltäisivät suomalaisilta tämänkin sananvapauden, niin ei hyvää päivää sitä "äärioikeiston" nousua sinä päivänä!
Title: Vs: Jotain Rajaa -mielenosoitus Jyväskylässä 28.11.
Post by: Miniluv on 23.11.2015, 17:44:08
Jotain rajaa! Jyväskylä -mielenosoitus hallituksen maahanmuuttopolitiikkaa vastaan pidetään lauantaina 28.11. kello 13 alkaen Jyväskylässä kävelykadun päässä, Aren aukiolla.
Tilaisuudessa ovat puhujavieraina Aleksi Hernesniemi,  Emilia Korte, Junes Lokka, Heikki Luoto, Ville Verneri Tuovila ja Marco de Wit. Kuulemme myös Stormheitin musiikkia ja paikallisia puhujia. Tilaisuuden juontaa Teemu Torssonen.
Myös suosittu soppatykkimme saapuu paikalle.
Title: Vs: Jotain Rajaa -mielenosoitus Jyväskylässä 28.11.
Post by: guest8096 on 23.11.2015, 18:03:43
Quote from: Miniluv on 23.11.2015, 11:04:46
Jep...

Tuo hakaristihän on niin iso, ettei se mahdu roskakoriin.
Title: Vs: Jotain Rajaa -mielenosoitus Jyväskylässä 28.11.
Post by: Miniluv on 25.11.2015, 12:03:18
http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/mielenosoitus/2180149?pwbi=41c8203fdda2446f557d2d1d0cfb5e66

Vastamielenosoitus auttoi ylittämään uutiskynnyksen.

QuoteJyväskylässä osoitetaan lauantaina mieltä sekä maahanmuuttoa vastaan että sen puolesta. Sisä-Suomen poliisilaitos on tietoinen mielenosoituksista ja tulee valvomaan niiden kulkua.

Maahanmuuttoa vastustava mielenosoitus kulkee nimellä Jotain rajaa. Sen vastamielenosoitus Jotain rajaa rasismille puolustaa maahanmuuttoa. Mielenosoitukset järjestetään lauantaina 28. marraskuuta kello 13 Jyväskylässä Aren aukiolla.

Jotain rajaa -mielenosoituksen Facebook-sivulla arvostellaan hallituksen maahanmuuttopolitiikkaa vastuuttomaksi. Vastamielenosoituksen sivuilla taas kerrotaan, että tarkoitus on näyttää, että jyväskyläläiset eivät halua sulkea rajoja, vaan toivottavat ihmiset tervetulleeksi.

Keskiviikkona aamupäivällä Jotain rajaa -mielenosoituksen tapahtumaan oli osallistumassa noin 150 ihmistä ja vastamielenosoitukseen reilut 250 ihmistä.

Vastamielenosoituksen tapahtumassa kehotetaan ottamaan mukaan kynttilöitä ja kukin koristeltuja pulloja polttopullojen sijaan. Myös Jotain rajaa-tapahtuman Facebook-sivulla toivotaan, että paikalle saavuttaisiin päihteittä ja käyttäydyttäisiin fiksusti.

"Poliisi on aina paikalla"

Odottaako poliisi ongelmia?

– Poliisi on aina paikalla ilmoitetuissa mielenilmauksissa. Tehtävämme on turvata, että mielenilmaus sujuu hyvin ja mielenilmaisijat noudattavat sääntöjä, komisario Ismo Rajala Sisä-Suomen poliisilaitoksesta kertoo keskiviikkona aamulla.

Poliisin vahvuus riippuu mielenilmauksen aiheesta, koosta, paikasta ja ajasta. Maahanmuuttoa koskevaa mielenilmausta varten varustaudutaan eri tavalla kuin vaikka ilmastoaiheista mielenosoitusta, Rajala myöntää.

– Totta kai reagoimme eri tavalla. Aihe on pinnalla, eikä voi unohtaa kansainvälistä aspektia.

Samantyyppisiä mielenosoituksia on järjestetty myös Helsingissä ja Tampereella. Rajalan mukaan mielenilmauksissa on toistunut sama kaava.

– Ensin on lähdetty vastustamaan maahanmuuttoa. Sitten on tullut vastamielenilmaus, joka on ollut ilmoittamaton.

Tiistaihin mennessä Rajalan tiedon mukaan poliisille oli ilmoitettu vain Jotain rajaa-mielenilmauksesta.

Aikaisemmissa mielenilmauksissa on ollut jonkun verran ongelmia.

– Ensimmäisessä oli pieni nyrkkiyhteenotto ja mielenosoittajat yrittivät selvästi hakeutua kontaktiin toistensa kanssa. Se on mielestäni käsittämätöntä, kun osoitetaan mieltä jostakin asiasta, eikä keskitytä siihen.

– Luotan kuitenkin siihen, että suurimmalla osalla pysyy järki päässä. Se on marginaaliryhmä, joka pyrkii konfliktiin. Niihin me yritämme keskittyä, Rajala painottaa.

Title: Vs: Jotain Rajaa -mielenosoitus Jyväskylässä 28.11.
Post by: Pennit ja markat on 25.11.2015, 12:09:32
Antifasta on jotain hyötyäkin, kun tuovat Jotain rajaa-porukalle lisäjulkisuutta.  ???

Jos tuonne miekkariin on jotain yhteiskyytejä, niin voisin vaikka lähteä.
Title: Vs: Jotain Rajaa -mielenosoitus Jyväskylässä 28.11.
Post by: Miniluv on 25.11.2015, 12:29:40
Quote from: Pennit ja markat on 25.11.2015, 12:09:32
Antifasta on jotain hyötyäkin, kun tuovat Jotain rajaa-porukalle lisäjulkisuutta.  ???

Jos tuonne miekkariin on jotain yhteiskyytejä, niin voisin vaikka lähteä.

Riippuu paikkakunnasta, jos joku aktiivi olisi järjestänyt.
Title: Vs: Jotain Rajaa -mielenosoitus Jyväskylässä 28.11.
Post by: proi on 25.11.2015, 15:17:28
Quote from: Pennit ja markat on 25.11.2015, 12:09:32
Antifasta on jotain hyötyäkin, kun tuovat Jotain rajaa-porukalle lisäjulkisuutta.  ???

Jos tuonne miekkariin on jotain yhteiskyytejä, niin voisin vaikka lähteä.

Paitsi että medianäkyvyyttä kun "maahanmuuttokriitikot ja antirasistit ottivat yhteen", niin siinähän heti kasvaa osallistujamäärä 60 päällä. Siis 20 'antirasistia' ja 40 mellakkapoliisia. Näyttää heti paljon isommalta häppeningiltä :D
Title: Vs: Jotain Rajaa -mielenosoitus Jyväskylässä 28.11.
Post by: Timonen on 25.11.2015, 15:48:50
Tuotahan voisi lähteä ajelemaan Jyväskylään lauantaina... Noin 3h ajomatka, mutta eipä sen väliä.

Hyvä, että täällä oli paikka ja aika, kun en ole facessa.


Edit: Ajelen reittiä Hml - Padasjoki - Jämsä - Jkl, ja kyytiini mahtuu ainakin 2 henkeä.

Yhteydenotot yv:llä.
Title: Vs: Jotain Rajaa -mielenosoitus Jyväskylässä 28.11.
Post by: Gommi on 27.11.2015, 14:09:31
Onko siis soppatykki huhtakeskuksessa vielä kolmen jälkeen tänään? Lähtiskö töistä ohimennen sitä kautta?

Edit: tuun siis tsekkaamaan teidät ilmankin soppatykkiä
Title: Vs: Jotain Rajaa -mielenosoitus Jyväskylässä 28.11.
Post by: Miniluv on 27.11.2015, 14:35:13
Olet kuule tasan viikon myöhässä!

Mutta soppaa saa mielenosoituksesta huomenna kävelykadulta.
Title: Vs: Jotain Rajaa -mielenosoitus Jyväskylässä 28.11.
Post by: Gommi on 27.11.2015, 14:38:32
Jaahaz. No siellä sitten :D
Title: Vs: Jotain Rajaa -mielenosoitus Jyväskylässä 28.11.
Post by: Kni on 27.11.2015, 15:01:17
Quote– Poliisi on aina paikalla ilmoitetuissa mielenilmauksissa. Tehtävämme on turvata, että mielenilmaus sujuu hyvin ja mielenilmaisijat noudattavat sääntöjä, komisario Ismo Rajala Sisä-Suomen poliisilaitoksesta kertoo keskiviikkona aamulla.

Mikä on poliisin kokemus tähänastisen perusteella, kumpi osapuoli aiheuttaa enemmän työtä poliisille?

QuoteAikaisemmissa mielenilmauksissa on ollut jonkun verran ongelmia.
- - -
– Luotan kuitenkin siihen, että suurimmalla osalla pysyy järki päässä. Se on marginaaliryhmä, joka pyrkii konfliktiin. Niihin me yritämme keskittyä, Rajala painottaa.

No, kumpi puoli pyrkii konfliktiin? Uutisoikaa kunnolla!
Title: Vs: Jotain Rajaa -mielenosoitus Jyväskylässä 28.11.
Post by: Miniluv on 27.11.2015, 15:22:47
Quote
Teuvo Hakkarainen
57 mins · Helsinki ·
Olen puhumassa huomenna kello 13 Jyväskylässä alkavassa Rajat kiinni -mielenosoituksessa. Osoite on Puistokatu 1, Aren aukio. Olin tänään Jussi Halla-ahon tilaisuudessa kuulemassa viimeisimmät tiedot Euroopassa jylläävästä hulluudesta. Tervetuloa kuulemaan myös niistä.

Hakkaraisen fb-sivu.
Title: Vs: Jotain Rajaa -mielenosoitus Jyväskylässä 28.11.
Post by: Miniluv on 27.11.2015, 16:10:47

QuotePoliisi valmistautuu valvomaan kahta huomenna Jyväskylässä järjestettävää mielenosoitusta.

Kaupungin keskustassa osoitetaan mieltä sekä maahanmuuton rajoittamisen puolesta että rasismia vastaan samaan aikaan, korttelin välein.

Aiemmin Tampereella ja Helsingissä vastaavissa tapahtumissa osapuolten välillä on ollut kahnausta.

– Olemme lisänneet henkilöstöä. Teemme tiettäväksi, että keppejä ei sallita, ne kerätään pois. Toivotaan, että asiat hoituvat niin tyylikkäästi, ettei poliisia tarvita, sanoo komisario Arto Rajala Sisä-Suomen poliisista.

Mielenosoitusten järjestäjät uskovat tilaisuutensa sujuvan rauhallisesti.

– Ei meillä ole mitään tarkoitusta riehua. Kukaan ei tänne tule natsilippuja heiluttelemaan, Suomen lippua saa heiluttaa. Me haluamme päihteettömän koko perheen tapahtuma, sanoo Nina Kivilahti-Mäkinen maahanmuuton vastaisesta Jotain rajaa -tapahtumasta.

– Minulla on vahva luottamus meidän porukkaamme. Elokuun mielenosoitus sujui hienosti, emme me tarvitse minkäänlaisia väkivallantekoja tueksemme, sanoo rasisiminvastaista mielenosoitusta järjestävä Hanna Era.

http://yle.fi/uutiset/jyvaskylassa_osoitetaan_yhtaaikaa_mielta_rasismia_ja_maahanmuuttoa_vastaan/8487371
Title: Vs: Jotain Rajaa -mielenosoitus Jyväskylässä 28.11.
Post by: Gunnar Hymén on 27.11.2015, 16:48:58
voi Hanna Era miten naiivi olet silmittömässä uskossasi kanssa-anarkistien kanssa.
Title: Vs: Jotain Rajaa -mielenosoitus Jyväskylässä 28.11.
Post by: Miniluv on 27.11.2015, 16:55:37
Ihan hyvinhän se elokuinen menikin, kuten Hanna sanoi. Paikalla saattoi olla tuhat ihmistä.
Title: Vs: Jotain Rajaa -mielenosoitus Jyväskylässä 28.11.
Post by: Gunnar Hymén on 27.11.2015, 16:58:41
Quote from: Miniluv on 27.11.2015, 16:55:37
Ihan hyvinhän se elokuinen menikin, kuten Hanna sanoi. Paikalla saattoi olla tuhat ihmistä.

vituikshan ne on kaikki mennyt kun ei ole niistä ilmoitettu poliisille. noh mutta meni vähän ooteex
Title: Vs: Jotain Rajaa -mielenosoitus Jyväskylässä 28.11.
Post by: Supernuiva on 27.11.2015, 17:04:50
Quote from: beehoo on 27.11.2015, 16:48:58
voi Hanna Era miten naiivi olet silmittömässä uskossasi kanssa-anarkistien kanssa.

Ilmeisesti hän on (ainakin ollut) SKP:n keskuskomitean jäsen. Mielenkiintoista, kommunistit ovat siis samalla anarkisteja; vaikka olen aina aiemmin mieltänyt anarkistien vierastavan puoluetoimintaa.

http://www.skp.fi/vaalit/kunnallisvaalit-2012/Jyv%C3%A4skyl%C3%A4/era_hanna (http://www.skp.fi/vaalit/kunnallisvaalit-2012/Jyv%C3%A4skyl%C3%A4/era_hanna)

Title: Vs: Jotain Rajaa -mielenosoitus Jyväskylässä 28.11.
Post by: Miniluv on 27.11.2015, 17:26:47
Hanna Eran aatekannan nimissä tullutta ruumisläjää ei ole laskettu vielä edes 10 miljoonan tarkkuudella.

Mutta onhan rasistien järjestykseen laittaminen tietenkin tärkeää :)
Title: Vs: Jotain Rajaa -mielenosoitus Jyväskylässä 28.11.
Post by: Tosiasiallinen Nuiva on 27.11.2015, 17:44:37
Ihan näin vain itsekseni pohdiskelen, mutta onkohan noilla vastamiekkariin osallistuvilla edes sellaista pientä epäilystä toimintansa järkevyydestä, luettuaan tänään läjän kylmääviä turvisuutisia?
Title: Vs: Jotain Rajaa -mielenosoitus Jyväskylässä 28.11.
Post by: J. Lannan haamu on 27.11.2015, 18:50:14
Minkä ***un takia minun piti muuttaa tänne Turkuun! Nyt jos koskaan olisin halunnut olla Jykylässä; Aragornin kadonnut poika, nuori mutta väkevä Hernesniemi, Teuvo Hakkarainen, joku De Wit josta en ole kuullut ja vino pino muita kovia nuivia!

Erittäin kovatasoista touhua, ooi jospa oisin saanut olla muukaanaa!
Title: Vs: Jotain Rajaa -mielenosoitus Jyväskylässä 28.11.
Post by: Jyväsmaalainen on 27.11.2015, 19:12:43
Quote from: Miniluv on 27.11.2015, 15:22:47
Quote
Teuvo Hakkarainen
57 mins · Helsinki ·
Olen puhumassa huomenna kello 13 Jyväskylässä alkavassa Rajat kiinni -mielenosoituksessa. Osoite on Puistokatu 1, Aren aukio. Olin tänään Jussi Halla-ahon tilaisuudessa kuulemassa viimeisimmät tiedot Euroopassa jylläävästä hulluudesta. Tervetuloa kuulemaan myös niistä.

Hakkaraisen fb-sivu.

Hyvä, että Teuvo Hakkarainen tulee puhumaan.
Title: Vs: Jotain Rajaa -mielenosoitus Jyväskylässä 28.11.
Post by: Tabula Rasa on 27.11.2015, 19:13:04
Quote from: J. Lanta on 27.11.2015, 18:50:14
Minkä ***un takia minun piti muuttaa tänne Turkuun! Nyt jos koskaan olisin halunnut olla Jykylässä; Aragornin kadonnut poika, nuori mutta väkevä Hernesniemi, Teuvo Hakkarainen, joku De Wit josta en ole kuullut ja vino pino muita kovia nuivia!

Erittäin kovatasoista touhua, ooi jospa oisin saanut olla muukaanaa!

Veeärkö on jo niin huonossa kunnossa että syksyllä lopetetaan ja ajetaan vaunut talveksi lämpimään talliin?
Title: Vs: Jotain Rajaa -mielenosoitus Jyväskylässä 28.11.
Post by: Jyväsmaalainen on 27.11.2015, 19:52:33
Jussi Halla-ahon vierailu tilaisuudessa olisi ollut tosi kova juttu. Kysyittekö?
Title: Vs: Jotain Rajaa -mielenosoitus Jyväskylässä 28.11.
Post by: Miniluv on 27.11.2015, 20:03:56
Quote from: J. Lanta on 27.11.2015, 18:50:14
Minkä ***un takia minun piti muuttaa tänne Turkuun!

Kyllä ne bussit kulkee sieltä syrjäseuduiltakin  ;D
Title: Vs: Jotain Rajaa -mielenosoitus Jyväskylässä 28.11.
Post by: J. Lannan haamu on 27.11.2015, 20:10:39
Heh, tekisi kyllä kovasti mieli vaihtaa maisemaa ainakin toviksi täältä pursiseuralaisten paratiisista. Mutta, ensi viikon sunnuntaina Helsingin marssi, siitä reilu viikko ja Homman pikkujoulut ja Jykylään on tulo kuitenkin alkuvuodesta. Veeärrä toimii kyllä ja Mersullakin vielä pääsisi, MUTTA ongelma on tuo 100 euroa, joka tuohon reissuun menisi. Okay, Onnibussilla ehkä pääsisi parilla kympillä mutta on niin rankkaa fyysistä työtä ollut viikko että nyt ei vaan kykene.

Mutta toivon, että tilaisuus kuvataan, uskon näkeväni jonkun verran tuttuja molemmilla puolilla 'rintamaa' :)
Title: Vs: Jotain Rajaa -mielenosoitus Jyväskylässä 28.11.
Post by: MrOldSchool on 27.11.2015, 20:41:38
Missäspäin tarkalleen toi toinen porukka pitää mielenosoitustaan? Vois käydä matkalla kurkkaamassa millasta porukkaa siellä on.
Title: Vs: Jotain Rajaa -mielenosoitus Jyväskylässä 28.11.
Post by: Gunnar Hymén on 27.11.2015, 20:50:57
Quote from: OldSchoolBoy on 27.11.2015, 20:41:38
Missäspäin tarkalleen toi toinen porukka pitää mielenosoitustaan? Vois käydä matkalla kurkkaamassa millasta porukkaa siellä on.

todennäköisesti 50-80metriä selkäs takana kun katsot rajat kiinni -puheita
Title: Vs: Jotain Rajaa -mielenosoitus Jyväskylässä 28.11.
Post by: Jyväsmaalainen on 27.11.2015, 21:05:03
Vastamielenosoitus on Puistotorilla https://goo.gl/maps/iMAfGY1CZ472 (https://goo.gl/maps/iMAfGY1CZ472)
Jotain Rajaa on Arenaukiolla https://goo.gl/maps/BjsEDWLdkhH2 (https://goo.gl/maps/BjsEDWLdkhH2)
Auton saa hyvin parkkiin esim. Kolmikulman P-halliin, joka on Arenaukion ja Puistotorin välissä. Ajo Kolmikulman parkkihalliin Ilmarisenkadulta.
Title: Vs: Jotain Rajaa -mielenosoitus Jyväskylässä 28.11.
Post by: Miniluv on 27.11.2015, 21:21:38
Paikallisuutisissa

http://areena.yle.fi/1-3173347
Title: Vs: Jotain Rajaa -mielenosoitus Jyväskylässä 28.11.
Post by: Pro Patria Finlandia on 27.11.2015, 23:45:13
Quote from: Miniluv on 27.11.2015, 21:21:38
Paikallisuutisissa

http://areena.yle.fi/1-3173347

Hyvä, että jotain tietoa tulee myös "vanhanaikaisen" median kautta, sillä tänäkään päivänä kaikki eivät käytä nettiä ja/tai saavat suurimman osan informaatiosta lehtien, tv:n ja radion välityksellä. Keskisuomalaisen paperiversiossa en ole aiheesta nähnyt juttua, vaikka nettilehdessä olikin ja se on vähän harmittanut, sillä osa potentiaalisista paikalle tulijoista ei ehkä tiedä mitään koko tapahtumasta. Tätä tarkoittamaani vanhempaa väestöä oli esim. Lahden mielenosoituksessa runsaasti paikalla.

Olipa hyvä, kun Teuvo Hakkarainen tulee myös puhumaan, tykkään :)
Title: Vs: Jotain Rajaa -mielenosoitus Jyväskylässä 28.11.
Post by: -PPT- on 27.11.2015, 23:50:30
Kyllä keskarin keskustelupalstalla miekkari on noteerattu.

Jos sallitaan kilpailevan foorumin kehuminen niin ko palstalla on kovaakin väittelyä nuivien ja suvakkien kesken. Varmasti moni täältäkin on sinnekin rekisteröitynyt.
Title: Vs: Jotain Rajaa -mielenosoitus Jyväskylässä 28.11.
Post by: Miniluv on 27.11.2015, 23:52:28
Olen kohtalaisen varma siitä, että sirkat olisivat sirittäneet meidän kohdallamme mediassa ilman vastamielenosoittajia. Tai Hakkaraista.


Ksml keskustelu:   http://www.ksml.fi/yhteiso/keskustelu/posts/list/106155.htm
Title: Vs: Jotain Rajaa -mielenosoitus Jyväskylässä 28.11.
Post by: MW on 27.11.2015, 23:52:46
En oikein tiedä, kuinka pettymystäni osoittaa. Selvästikään valtio ei aja enää minun etujani. Revi siitä.
Title: Vs: Jotain Rajaa -mielenosoitus Jyväskylässä 28.11.
Post by: Gunnar Hymén on 28.11.2015, 00:50:07
Quote from: MW on 27.11.2015, 23:52:46
En oikein tiedä, kuinka pettymystäni osoittaa. Selvästikään valtio ei aja enää minun etujani. Revi siitä.

sen takia ystäväni MW, me järjestämme näitä. lain puitteissa sallittuja tekoja, joilla ehkä saadaan herätettyä hallitusta/valtion johtoa. pieni se on minunkin optimismi, mutta kaikki mitä tehdään, jää historian kirjoihin!

ei pidä pettyä tekijöihin eikä yrittäjiin!

RAJAT KIINNI!
Title: Vs: Jotain Rajaa -mielenosoitus Jyväskylässä 28.11.
Post by: Pro Patria Finlandia on 28.11.2015, 10:00:52
Viitaten edelliseen postaukseeni - se Keskisuomalaisen keskustelupalstakin on vain netissä, ei paperilehdessä, jonka tiedotuksen varassa monet ovat edelleen.

Varmasti tämä tapahtuma olisi hoidettu mainiosti ilman Teuvoa, en epäile sitä yhtään, mutta on hän sen verran mielenkiintoinen henkilö, että voi toimia vetovoimatekijänä nyt hyvän asian puolesta.

Mutta joka tapauksessa toivotan onnistunuttta miekkaria ja kohta nähdään siellä! (ainakin Aren aukiolla, jos ei sen läheisemmin) :)
Title: Vs: Jotain Rajaa -mielenosoitus Jyväskylässä 28.11.
Post by: Jyväsmaalainen on 28.11.2015, 11:30:47
Vielä ehtii kauempaakin Jyväskylän Jotain rajaa -mielenosoitukseen.
Luulisi lähipäivien paikkakuntakohtaisten yksittäistapausten saavan kansan sankoin joukoin liikkeelle.
Jopa puolisonikin muistutti lähestyvästä lähdöstä elämänsä ensimmäiseen mielenosoitukseen :)!
Title: Vs: Jotain Rajaa -mielenosoitus Jyväskylässä 28.11.
Post by: vihapuhegeneraattori on 28.11.2015, 12:12:00
Quote from: beehoo on 28.11.2015, 00:50:07
sen takia ystäväni MW, me järjestämme näitä. lain puitteissa sallittuja tekoja, joilla ehkä saadaan herätettyä hallitusta/valtion johtoa. pieni se on minunkin optimismi, mutta kaikki mitä tehdään, jää historian kirjoihin!

ei pidä pettyä tekijöihin eikä yrittäjiin!

RAJAT KIINNI!
Jotain Rajaa!

Korjasin ton sulle.
Title: Vs: Jotain Rajaa -mielenosoitus Jyväskylässä 28.11.
Post by: vihapuhegeneraattori on 28.11.2015, 12:13:04
Quote from: Jyväsmaalainen on 28.11.2015, 11:30:47
Vielä ehtii kauempaakin Jyväskylän Jotain rajaa -mielenosoitukseen.
Luulisi lähipäivien paikkakuntakohtaisten yksittäistapausten saavan kansan sankoin joukoin liikkeelle.
Jopa puolisonikin muistutti lähestyvästä lähdöstä elämänsä ensimmäiseen mielenosoitukseen :)!

Jos ei 100 henkee pauku jyväskylässä niin aika surkeeta on kansan aktiivisuus.
Title: Vs: Jotain Rajaa -mielenosoitus Jyväskylässä 28.11.
Post by: Pennit ja markat on 28.11.2015, 12:43:35
Tuleeko livestriimiä? Valitettavasti en päässyt paikalle, aika pitkä matka kun on ja tänään muitakin kiireitä.
Title: Vs: Jotain Rajaa -mielenosoitus Jyväskylässä 28.11.
Post by: endercon on 28.11.2015, 13:11:32
Livestream: https://www.youtube.com/watch?v=2DkpNMBzSJc

Juneksen läppäri on toistaiseksi yhden kajarin vieressä, ääni tulee bassomussutuksena :/

Edit: suorastaan sanottuna vituttaa kuunnella tuota bassomässytystä, toivottavasti Junes nyt virkoaisi vilkaisemaan läppäriään tai joku on lukemassa tätä/livestriimin chattia.
Title: Vs: Jotain Rajaa -mielenosoitus Jyväskylässä 28.11.
Post by: Eeetuuu on 28.11.2015, 13:17:42
Quote from: endercon on 28.11.2015, 13:11:32
Livestream: https://www.youtube.com/watch?v=2DkpNMBzSJc

Juneksen läppäri on toistaiseksi yhden kajarin vieressä, ääni tulee bassomussutuksena :/

Edit: suorastaan sanottuna vituttaa kuunnella tuota bassomässytystä, toivottavasti Junes nyt virkoaisi vilkaisemaan läppäriään tai joku on lukemassa tätä/livestriimin chattia.

Soittakaa joku niille!!
Title: Vs: Jotain Rajaa -mielenosoitus Jyväskylässä 28.11.
Post by: Miniluv on 28.11.2015, 13:19:28
Nyt livenä etusivulla.
Title: Vs: Jotain Rajaa -mielenosoitus Jyväskylässä 28.11.
Post by: Miniluv on 28.11.2015, 13:23:39
Siirrettiin mikkiä.
Title: Vs: Jotain Rajaa -mielenosoitus Jyväskylässä 28.11.
Post by: svobo on 28.11.2015, 13:28:50
Vois kyl volaa hitusen lisätä, kukaan satunainen ohikulkija ei varmaan kuule mitään
Title: Vs: Jotain Rajaa -mielenosoitus Jyväskylässä 28.11.
Post by: J. Lannan haamu on 28.11.2015, 13:37:21
Ai että tuo Aleksi on hyvä! Ja Teemu on todella hyvä juontaja. Teuvo...no jaa...
Title: Vs: Jotain Rajaa -mielenosoitus Jyväskylässä 28.11.
Post by: svobo on 28.11.2015, 13:50:41
Mestarikaan ei ole kovin suosiollinen.
Title: Vs: Jotain Rajaa -mielenosoitus Jyväskylässä 28.11.
Post by: JulmaJuha on 28.11.2015, 13:53:28
Kaikessa rauhassa näyttää sujuvan.

Tuolla Kempeleessä näytetään pelkäävän jotakin.

http://www.iltalehti.fi/pakolaiskriisi/2015112820742216_cm.shtml

Edit: Linkki

Täällä näköjään asiaa jo puidaankin.
http://hommaforum.org/index.php/topic,107994.msg2098835.html#msg2098835
Title: Vs: Jotain Rajaa -mielenosoitus Jyväskylässä 28.11.
Post by: Dredex on 28.11.2015, 14:20:18
Quote from: svobo on 28.11.2015, 13:28:50
Vois kyl volaa hitusen lisätä, kukaan satunainen ohikulkija ei varmaan kuule mitään

Striimissä ei ole ääniä varmaan ollenkaan.
Title: Vs: Jotain Rajaa -mielenosoitus Jyväskylässä 28.11.
Post by: Eeetuuu on 28.11.2015, 14:24:03
Quote from: Dredex on 28.11.2015, 14:20:18
Quote from: svobo on 28.11.2015, 13:28:50
Vois kyl volaa hitusen lisätä, kukaan satunainen ohikulkija ei varmaan kuule mitään

Striimissä ei ole ääniä varmaan ollenkaan.

Soittakaa taas Junekselle!
Title: Vs: Jotain Rajaa -mielenosoitus Jyväskylässä 28.11.
Post by: Tabula Rasa on 28.11.2015, 14:38:07
Hengessä mukana sairastelen täällä päässä.
Title: Vs: Jotain Rajaa -mielenosoitus Jyväskylässä 28.11.
Post by: Dredex on 28.11.2015, 14:38:16
Quote from: Eeetuuu on 28.11.2015, 14:24:03
Soittakaa taas Junekselle!

Äänet kuuluu taas.
Title: Vs: Jotain Rajaa -mielenosoitus Jyväskylässä 28.11.
Post by: svobo on 28.11.2015, 15:39:13
Rispektit järjestäjille ja aktiiveille. Ääntä ois tosiaan saanu olla enemmän. Oliko teitä käsketty pitämään volyymi jollain tasolla?
Title: Vs: Jotain Rajaa -mielenosoitus Jyväskylässä 28.11.
Post by: Miniluv on 28.11.2015, 17:00:31
Ei ollut. Volumea olisi pitänyt tarkkailla koko ajan.
Title: Vs: Jotain Rajaa -mielenosoitus Jyväskylässä 28.11.
Post by: Miniluv on 28.11.2015, 17:01:57
Taltiointia tehneet, ottakaa yhteyttä.
Title: Vs: Jotain Rajaa -mielenosoitus Jyväskylässä 28.11.
Post by: Tosiasiallinen Nuiva on 28.11.2015, 17:03:23
YLEkin on tehnyt jutun miekkarista: http://yle.fi/uutiset/jyvaskylan_mielenosoitukset_sujuivat_rauhallisesti/8489170 (http://yle.fi/uutiset/jyvaskylan_mielenosoitukset_sujuivat_rauhallisesti/8489170)

e. Laitan vielä tähän Miniluvin viestin näkyviin, jonka sain haudatua edelliselle sivulle:

Quote from: Miniluv on 28.11.2015, 17:01:57
Taltiointia tehneet, ottakaa yhteyttä.
Title: Vs: Jotain Rajaa -mielenosoitus Jyväskylässä 28.11.
Post by: Miniluv on 28.11.2015, 18:16:40
Keskisuomalainen laittoi livestreamin linkin omaan juttuunsa.

http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/jyvaskylassa-osoitetaan-mielta-maahanmuuttoa-vastaan-ja-sen-puolesta/2183399


Oikeastaan aika hauska tuo juttu.

Ryhmä A: lippuja, pipoja tunnuksilla, hernekeittoa kaikille ja video nettiin
Ryhmä B: kylttejä ja kukkia
Title: Vs: Jotain Rajaa -mielenosoitus Jyväskylässä 28.11.
Post by: Aleksi Hernesniemi on 28.11.2015, 18:52:26
Vieläpä myös kiitokset tämänkin kautta järjestäjille, puhujille sekä kaikille tilaisuuteen osallistuneille (fyysisesti ja verkkolähetyksen kautta).  :)
Title: Vs: Jotain Rajaa -mielenosoitus Jyväskylässä 28.11.
Post by: Idumea on 28.11.2015, 19:04:08
Quote from: Miniluv on 28.11.2015, 18:16:40
Keskisuomalainen laittoi livestreamin linkin omaan juttuunsa.

http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/jyvaskylassa-osoitetaan-mielta-maahanmuuttoa-vastaan-ja-sen-puolesta/2183399


Oikeastaan aika hauska tuo juttu.

Ryhmä A: lippuja, pipoja tunnuksilla, hernekeittoa kaikille ja video nettiin
Ryhmä B: kylttejä ja kukkia

Ja poliisikin tykkäsi:
http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/poliisi-kiittelee-jyvaskylan-mielenosoittajia-sovitut-pelimerkit-pitivat/2183499?pwbi=703300b522fb7e4ebd181943af61dda7

Quote from: Aleksi Hernesniemi on 28.11.2015, 18:52:26
Vieläpä myös kiitokset tämänkin kautta järjestäjille, puhujille sekä kaikille tilaisuuteen osallistuneille (fyysisesti ja verkkolähetyksen kautta).  :)

Kiitos itsellesi, puheenvuorosi oli asiallinen kuin asiallinen asia.
Title: Vs: Jotain Rajaa -mielenosoitus Jyväskylässä 28.11.
Post by: Olli_Johannes on 28.11.2015, 19:19:35
Hyvinhän tuolla oli porukkaa paikalla. Meitä nuivia jotain rajaa mielenosoittajia oli ilmeisesti enemmän kuin vastamielenosoittajia. 
Title: Vs: Jotain Rajaa -mielenosoitus Jyväskylässä 28.11.
Post by: Aragornin kadonnut poika on 28.11.2015, 19:23:24
Hyvä mielenosoitus oli! Hyviä puheita ja osallistujia oli mukana varsin mukavasti. Kiitokset järjestäjille ja kaikille tapahtumaan eri tavoin osallistuneille! 
Title: Vs: Jotain Rajaa -mielenosoitus Jyväskylässä 28.11.
Post by: vihapuhegeneraattori on 28.11.2015, 19:58:15
Quote from: Olli_Johannes on 28.11.2015, 19:19:35
Hyvinhän tuolla oli porukkaa paikalla. Meitä nuivia jotain rajaa mielenosoittajia oli ilmeisesti enemmän kuin vastamielenosoittajia.

Johtuu siitä että vastamielenosoituksissa oleva ovat yleensä paikalla sen takia että saavat riehua. Nyt kun rähinät jäi väliin, moni tais jäädä kotiin. Voi kyynel.

Seppo hoiti oman leiviskänsä hyvin, sai vielä viimeisen sanan Keskisuomalaiseen, mikä olikin tarpeen kun edelliset kappaleet oli rähissyt "rasismista" :)

Title: Vs: Jotain Rajaa -mielenosoitus Jyväskylässä 28.11.
Post by: Pro Patria Finlandia on 28.11.2015, 20:01:36
Quote from: Aleksi Hernesniemi on 28.11.2015, 18:52:26
Vieläpä myös kiitokset tämänkin kautta järjestäjille, puhujille sekä kaikille tilaisuuteen osallistuneille (fyysisesti ja verkkolähetyksen kautta).  :)

Quote from: Teemu Torssonen on 28.11.2015, 19:23:24
Hyvä mielenosoitus oli! Hyviä puheita ja osallistujia oli mukana varsin mukavasti. Kiitokset järjestäjille ja kaikille tapahtumaan eri tavoin osallistuneille! 

Kuulijan ja mielenosoitusesitteiden ilmoitustauluille kiinnittäjän (tietyllä alueella) kiitos teille molemmille omasta osuudestanne ja myös kaikille mielenosoituksen järjestäjille, puhujille ja osallistujille :)

t. se, joka oli Hemingwayssa teidän saapuessanne Teemun vieressä, mutta joutui poistumaan pian sen jälkeen, koska sovittu meno.



Title: Vs: Jotain Rajaa -mielenosoitus Jyväskylässä 28.11.
Post by: Miniluv on 28.11.2015, 20:25:05
Quote from: Teemu Torssonen on 28.11.2015, 19:23:24
Hyvä mielenosoitus oli! Hyviä puheita ja osallistujia oli mukana varsin mukavasti. Kiitokset järjestäjille ja kaikille tapahtumaan eri tavoin osallistuneille!

Kiitokset hienoille puhujille! Teuvo Hakkarainen pääsi mukaan ja mainosti tapahtumaamme. Emilia Korte veti todella tunteella, yhteislaulut ja kaikki.

"kiitokset kun sieditte minua"-erikoismaininnat Ninalle soppatykkiosastosta ja paljosta muusta, Enderconille ja Kyuulle!  ;D
Title: Vs: Jotain Rajaa -mielenosoitus Jyväskylässä 28.11.
Post by: Idumea on 28.11.2015, 21:01:29
Quote from: Miniluv on 28.11.2015, 20:25:05
Kiitokset hienoille puhujille! Teuvo Hakkarainen pääsi mukaan ja mainosti tapahtumaamme. Emilia Korte veti todella tunteella, yhteislaulut ja kaikki.

"kiitokset kun sieditte minua"-erikoismaininnat Ninalle soppatykkiosastosta ja paljosta muusta, Enderconille ja Kyuulle!  ;D

Teuvo oli kyllä hieno saada mukaan, jo ihan kansanedustajan arvovallan vuoksi, ja kun vielä puhui järkeä niin ei voi kuin nostaa hattua ja antaa pisteet. Sama pätee aikalailla kaikkiin puhujiin ja koko tapahtuma ylipäätään oli nappiin järjestetty. Arvostan.
Title: Vs: Jotain Rajaa -mielenosoitus Jyväskylässä 28.11.
Post by: Pennit ja markat on 28.11.2015, 21:09:00
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015112820744757_uu.shtml

Asiallinen haastattelu Teuvolta. Nostan peukkua.
Title: Vs: Jotain Rajaa -mielenosoitus Jyväskylässä 28.11.
Post by: millla on 28.11.2015, 21:15:19
Teuvo todella hyvä. Puhuu ymmärrettävästi, mutta asiaa.
Title: Vs: Jotain Rajaa -mielenosoitus Jyväskylässä 28.11.
Post by: EiLuovuteta on 28.11.2015, 21:29:14
Quote from: Pennit ja markat on 28.11.2015, 21:09:00
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015112820744757_uu.shtml

Asiallinen haastattelu Teuvolta. Nostan peukkua.

Teuvo lopussa: "Jos joku (somali/irakilainen) lapioon käy tuolla nojaamassa, niin siitä tehdään iso juttu lehteen, että se on töissä" Ja mainio virne lopussa  ;D (aivan lopussa)
Title: Vs: Jotain Rajaa -mielenosoitus Jyväskylässä 28.11.
Post by: nitkunatku on 28.11.2015, 21:33:28
Iltiksen kuvassa Joni ja Tommi näyttävät homoparilta ja taustalla on joku down-syndroomaisen näköinen. Taas tässä halutaan esittää nuivat naurettavassa valossa, kehityksen esteenä. On kyllä niin tarkoitushakuista, ettei mene läpi!!!
Title: Vs: Jotain Rajaa -mielenosoitus Jyväskylässä 28.11.
Post by: Miniluv on 28.11.2015, 21:42:09
Quote from: Pennit ja markat on 28.11.2015, 21:09:00
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015112820744757_uu.shtml

Asiallinen haastattelu Teuvolta. Nostan peukkua.

Ohoh. Katsokaapa kuvia. Toisella puolella patsas, toisella paljon väkeä :roll:

Edit. Teimme näköjään nitkunatkun kanssa erilaiset tulkinnat.

Title: Vs: Jotain Rajaa -mielenosoitus Jyväskylässä 28.11.
Post by: Viimeinen suomalainen on 28.11.2015, 21:52:13
Vähän myöhässä päästiin paikalle, mutta silti. Hyvä homma! Kaikki veti hyvin, erityisesti Hakkarainen. Ei mennyt ääni Teukalle hukkaan. Junesin striimiä tuossa katselimme, äänet meni välillä ihan puuroksi. Pitää kuitenkin nostaa kaverille hattua, reissaa ympäri Suomea näissä miekkareissa. Vielä fillarilla alkumatka...huh huh! Moniko viitsisi tehdä samaa?

PS. Poliisilla näkyi olevan oikein mellakka-Sprinter mukana syyläri/takavalojen suojilla ihan Pirkanmaalta asti:)
Title: Vs: Jotain Rajaa -mielenosoitus Jyväskylässä 28.11.
Post by: Supernuiva on 28.11.2015, 23:16:23
Kuinka moni muu perussuomalainen poliitikko puhui tässä tilaisuudessa Teuvo Hakkaraisen lisäksi?
Title: Vs: Jotain Rajaa -mielenosoitus Jyväskylässä 28.11.
Post by: Pro Patria Finlandia on 29.11.2015, 02:25:00
Quote from: Supernuiva on 28.11.2015, 23:16:23
Kuinka moni muu perussuomalainen poliitikko puhui tässä tilaisuudessa Teuvo Hakkaraisen lisäksi?

Jos kansanedustajia tarkoitat, niin none, mutta ovathan ainakin nämä Aleksi Hernesniemi ja Teemu Torssonen myös Perussuomalaisia poliittikkoja.
Title: Vs: Jotain Rajaa -mielenosoitus Jyväskylässä 28.11.
Post by: MW on 29.11.2015, 02:30:03
Quote from: Viimeinen suomalainen on 28.11.2015, 21:52:13
***
PS. Poliisilla näkyi olevan oikein mellakka-Sprinter mukana syyläri/takavalojen suojilla ihan Pirkanmaalta asti:)

Kyllä pimeyervvoimia torjutaan ihan ykköskalustolla. Viesti sekin.
Title: Vs: Jotain Rajaa -mielenosoitus Jyväskylässä 28.11.
Post by: Pro Patria Finlandia on 29.11.2015, 02:52:32
Quote from: MW on 29.11.2015, 02:30:03
Quote from: Viimeinen suomalainen on 28.11.2015, 21:52:13
***
PS. Poliisilla näkyi olevan oikein mellakka-Sprinter mukana syyläri/takavalojen suojilla ihan Pirkanmaalta asti:)

Kyllä pimeyervvoimia torjutaan ihan ykköskalustolla. Viesti sekin.

Tämän yhteiskunnan suurimman uhkatekijän eli meidän "natsien" torjuntaan tarvitaan ykköskalusto ;)
Title: Vs: Jotain Rajaa -mielenosoitus Jyväskylässä 28.11.
Post by: L.N on 29.11.2015, 03:48:04
Häpeän ja ruoskin itseäni, kun en saapunut paikalle. Olen luuseri. No jos sen verran saan ymmärrystä, että oli pakko vähän nukkua, että jaksaa valvoa täällä töissä.. Mutta se on aika huono selitys. Häpeän. Hienoa kuitenkin se, että saitte aikaan hienon ja tärkeä tapahtuman ja ennen kaikkea se, että kaikki sujui rauhallisesti ilman takkutukkien häiriköintiä.
Title: Vs: Jotain Rajaa -mielenosoitus Jyväskylässä 28.11.
Post by: Kerttu on 29.11.2015, 11:21:20
Hävettää yhtä paljon ku Nortusta. Perjantaina oli työpaikan pikkujoulut ja olo eilen sen mukainen.. Ens kerralla 100varmasti paikan päällä soppakauhan varressa.

Edit. Huom, tein kuitenkin kys. pikkujouluissa nuivaa käännytystyötä melko hyvin tuloksin, joten luettakoon se edukseni.
Title: Vs: Jotain Rajaa -mielenosoitus Jyväskylässä 28.11.
Post by: Oami on 29.11.2015, 16:16:35
Kiitos vaan kaikille järjestäjille, puhujille ja toki myös ruoanlaittajille ja jakajille. Hyvä meininki oli, vaikka eräiden (järjestäjistä riippumattomien tahojen) känniöyhötykset olisikin voinut jättää vähemmälle.

Quote from: Punavihervärisokea on 29.11.2015, 02:25:00
Quote from: Supernuiva on 28.11.2015, 23:16:23
Kuinka moni muu perussuomalainen poliitikko puhui tässä tilaisuudessa Teuvo Hakkaraisen lisäksi?

Jos kansanedustajia tarkoitat, niin none, mutta ovathan ainakin nämä Aleksi Hernesniemi ja Teemu Torssonen myös Perussuomalaisia poliittikkoja.

Heikki Luoto ainakin, myös Nuivasta manifestista tuttu.
Title: Vs: Jotain Rajaa -mielenosoitus Jyväskylässä 28.11.
Post by: disodium on 29.11.2015, 19:33:00
Kiitokset hyvin järjestetystä tapahtumasta. Näitä tarvitaan lisää ja porukkaa enemmän. Itse olisin kaivannut vielä marssia vaikka kävelykadun toiseen päähän, näkyvyys olisi ollut taattu lauantai-iltapäivän vilkkaimpaan ostosaikaan. T. Mies eturivistä...
Title: Vs: Jotain Rajaa -mielenosoitus Jyväskylässä 28.11.
Post by: Gommi on 29.11.2015, 22:25:53
Kiitos myös lievästi krapulaiselta haahuilijalta, joka fillaroi 11 km nähdäkseen tapahtuman -siis yhteen suuntaan. Huomasitko paikalla isokokoisen, mustatakkisen miehen Helkama-fillarinsa kanssa? It was me! 

Hernekeitto ja mehu oli hyvää ja porukka asiallisempaa kuin 200 metriä poispäin kävelykadulta. Puheita en jaksanut oikeastaan kuunnella paljoa koska aika itsestään selviä asioita latelivat ja yliopiston kirjastolle oli kiire. Myös Hakkarainen oppinut kunnollista argumentointia ja esitystaitoa. Kaiken kaikkiaan, niin hyvä tapahtuma että soisi näitä useamminkin olevan, ja jopa voisi osallistua itse järjestämiseen.
Title: Vs: Jotain Rajaa -mielenosoitus Jyväskylässä 28.11.
Post by: Olganen on 30.11.2015, 08:58:50
Vienona toiveena olisi, että tulevissa mielenosoituksissa olisi tarjolla myös jotakin lämmintä juotavaa, kuten marjamehua tai kahvia. Se olisi kuin villapeitto hernekeittoa syystä tai toisesta välttelevien viluisilla harteilla.
Title: Vs: Jotain Rajaa -mielenosoitus Jyväskylässä 28.11.
Post by: Miniluv on 30.11.2015, 09:26:05
Quote from: disodium on 29.11.2015, 19:33:00
Kiitokset hyvin järjestetystä tapahtumasta. Näitä tarvitaan lisää ja porukkaa enemmän. Itse olisin kaivannut vielä marssia vaikka kävelykadun toiseen päähän, näkyvyys olisi ollut taattu lauantai-iltapäivän vilkkaimpaan ostosaikaan. T. Mies eturivistä...

Marssia ei ollut suunniteltu, ja se olisikin tuonut omat haasteensa turvallisuuden kannalta.