QuoteKotimaa 28.10.2015 klo 16:15
Ehdotus: Pohjoismaille yhteinen kansalaisuus – naapurimaahan voisi mennä vaikka sairaalaan
Pohjoismainen kansalaisuus ei korvaisi Suomen kansalaisuutta vaan olisi sen rinnalla. Ehdotuksen pohjoismaisesta kansalaisuudesta on tehnyt Pohjoismaisen neuvoston keskiryhmä. Kansanedustaja Katri Kulmuni (kesk.) sanoo, että pohjoismainen kansalaisuus helpottaisi naapurimaan terveyspalveluiden, sosiaaliturvan ja koulutuksen hyödyntämistä tarvittaessa.
Pohjoismainen kansalaisuus voisi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että rajan lähellä asuva voisi saada terveyspalveluita naapurimaasta, jos se olisi hänelle parempi vaihtoehto, kansanedustaja Katri Kulmuni (kesk.) selventää Ylelle. Myös työttömyyskassajäsenyys siirtyisi helposti maasta toiseen ja opiskeluun kuuluvat harjoittelut olisi nykyistä helpompaa tehdä naapurimaassa.
Kulmuni ehdottaa myös, että sosiaaliturvatunnukset yhtenäistettäisiin samanlaisiksi kaikissa Pohjoismaissa.
Kulmuni kuuluu Pohjoismaiden neuvoston keskiryhmään, joka on tehnyt aloitteen, että Pohjoismaiden hallitukset alkavat ajaa pohjoismaista kansalaisuutta.
Tuskin toteutuu hetkessä
EU-kansalaisuuden tapaan pohjoismainen kansalaisuus olisi oman maan kansalaisuutta täydentävä.
– Tavoite tuskin toteutuu hetkessä ja vaatii paljon valmisteluja, mutta jo sen ottaminen asialistalle olisi poliittinen signaali siitä, että tätä yhteistyötä pidetään merkityksellisenä ja sitä halutaan kehittää, Kulmuni sanoo.
Anna Leppävuori
Yle Perämeri
http://yle.fi/uutiset/ehdotus_pohjoismaille_yhteinen_kansalaisuus__naapurimaahan_voisi_menna_vaikka_sairaalaan/8414729 (http://yle.fi/uutiset/ehdotus_pohjoismaille_yhteinen_kansalaisuus__naapurimaahan_voisi_menna_vaikka_sairaalaan/8414729)
:D :facepalm: :D :facepalm::D :facepalm: :D :facepalm:
Eikös Keskustan Naisosasto (?) joskus esittänyt että miehille pitäisi olla oma ylimääräinen vero tjsp.? Näköjään loistavat ideat eivät siihen loppuneet.Muokkaus: muistin väärin, Kokoomusnaisethan ne miesveroa ehdottivat.
No johan media taas antoi ylen suoraan meidän naamalle :facepalm:
Helpottaisi naapurimaan sosiaaliturvan käyttämistä. Voin vain kuvitella että Ånnelan koviin oloihin tyytymätön matu voisi siis päättää muutta Helsinkiin jossa pääsisi parempiin olóihin kun siellä slummiutuneessa naapurissa olo ei huvittaisi ?
Ja tietysti assyrialaiset joita ISIS vainoaa, heti joukolla muuttaisivat turvaan tänne, eikä aikaakaan kun heitä kranaatein jahdataan täällä kuten Malmössä konsanaan ? :facepalm:
Olenko tullut vainoharhaiseksi, vai elänkö maailmassa jossa jokainen päivä on kuin entistä pahempi painajainen ?
Kepulaisille ikuinen kortsun käyttöpakko, muuten näistä 4H-ideoista ei päästä eroon ikinä.
Onkos näiden poliitikoiden sotilaallisen siipi SVR ?? (vai mikä se nyt olikaan)
Sekin nimittäin haikailee jonkinlaisen kalmarin unionin suuntaan.
Mustalaiset, siis nämä kotimaiset mannet, ovat tämän ajatuksen ottaneet käyttöön jo aikoja sitten etuuksien nostamisessa. Palvelut ja hyödykkeet ostetaan sieltä mistä ne saa halvemmalla. Ruotsin rekkareissa olevalla Mersulla onkin kiva käydä moikkaamassa heimoveljiä Suomessa ja nostaa samalla tuet Suomestakin.
Pohjoismaiden lisäksi allianssiin voitaisiin ottaa Saudi-Arabia (syvästi uskonnollinen arabivaltio, halpaa bensaa, myhäilevä eliitti) ja vaikkapa Argentiina, jossa naispresidentti.
Elämää parodiahorisontin tuolla puolen. Eihän kukaan oikeasti voi tämmöistä keksiä, eihän? :facepalm:
Quote from: Nuivake on 28.10.2015, 22:22:13
Elämää parodiahorisontin tuolla puolen. Eihän kukaan oikeasti voi tämmöistä keksiä, eihän? :facepalm:
Tämä on näköjään sellainen
annus mirabilis, että kaikki on mahdollista.
Vielä on pari kuukautta jäljellä. Ehditään nähdä ja kuulla vaikka mitä.