http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1445915280817.html
katkelma IS:n jutusta:
Kirjoituksessaan Rakkolainen arvosteli Soinia siitä, että tämä hallituskipeydessään käänsi takkinsa muun muassa puolueen EU-politiikassa. Soinin puheesta hävisi jo ennen vaaleja hokema "missä EU, siellä ongelma".
Ensimmäinen sensuroitu kohta löytyy heti kirjoituksen alusta. Poistettu on lause: "Näin Timo Soini sanoi jokaisessa puheensa yhteydessä ja se toi jytkyn".
Sensuroitu on myös Soinin "hallituskipeyteen" viittaava kohta.
– Hän (Soini) uskoi, että hallituskumppaneita ei löydy, jos on EU-kriittinen. Todellisuus on päinvastainen. Jos hän olisi uskaltanut pitää perussuomalaisten periaatteesta kiinni ja vaatia eroa EU:sta, perussuomalaiset olisivat napanneet kultamitalin viime vaaleissa ja vaalien voittajalle olisi taatusti löytynyt kumppaneita aina tungokseen asti, Rakkolainen siteeraa alkuperäistä tekstiä, jonka Perussuomalainen-lehti saksi pois.
----------------------------
Kas näin heiluu takki.
Sensurointi on aikansa elänyt, mitä järkeä on sensuroida juttua jonka toinen lehti julkaisee kokonaisuudessaan.
Quote– Mutta vaikka näin onkin, ei hänellä (Soinilla) ole oikeutta romuttaa puoluetta, jota tuhannet puolueuskolliset vapaaehtoiset ovat hänen kanssaan olleet nostamassa.
Aamen!
QuoteMutta vaikka näin onkin, ei hänellä (Soinilla) ole oikeutta romuttaa puoluetta, jota tuhannet puolueuskolliset vapaaehtoiset ovat hänen kanssaan olleet nostamassa.
Soini on jo päässyt unelmaansa. Puolueen romuttuminen ei häntä enää taida liikuttaa.
Quote from: Parzival on 27.10.2015, 13:43:54
Soini on jo päässyt unelmaansa. Puolueen romuttuminen ei häntä enää taida liikuttaa.
Sitten hänet on heitettävä puolueesta pihalle.
Quote from: Lahti-Saloranta on 27.10.2015, 13:37:38
Sensurointi on aikansa elänyt, mitä järkeä on sensuroida juttua jonka toinen lehti julkaisee kokonaisuudessaan.
Soinilla on täysin pallo hukassa. Ei kestä kritiikkiä pätkääkään, joten toimii kuin uhmaikäinen nassikka. Vaihtoon.
On hyvin irvokasta kun ainut puolue jonka piti vastustaa holtitonta mahanmuuttoa kuihtuu olemattomiin aikana jolloin maahanmuutto räjähtää käsiin. Sosiaaliturva leikataan, koulutuksesta leikataan, vanhuksilta ja eläkeläisiltä leikataan mutta rahaa riittää mokupisnekseen ja kotoutukseen. Asiat voisi olla toisinkin mutta jos oma etu on tärkeämpi kuin maan etu niin minkäs sille voi.
*poisto, koska väärä alue*
Milloin viimeiseksi on julkisesti kannatus mitattu ja kuin oli lukema?
Voi isä taivainen, mitähän vielä? Tällä porukalle ja näille toilauksille ei viitsi enää
edes nauraa.
Quote from: TheJ on 27.10.2015, 13:59:50
Quote from: Lahti-Saloranta on 27.10.2015, 13:37:38
Sensurointi on aikansa elänyt, mitä järkeä on sensuroida juttua jonka toinen lehti julkaisee kokonaisuudessaan.
Soinilla on täysin pallo hukassa. Ei kestä kritiikkiä pätkääkään, joten toimii kuin uhmaikäinen nassikka. Vaihtoon.
On se melkoinen ukko tuo sensuuri-soini. Tuhoaa puoleenkin parissa kuukaudessa. Siihen ei moni pysty ;D
Onneksi (itselleen) on sentään jemmannut puolueen rahat säätiöön turvaan.