QuoteAnarkistiryhmä vie Olli Immoselle Hennala-lakanan virka-asuksi
Helsinkiläinen anarkistinen A-ryhmä vie lauantaina perussuomalaisten puoluetoimistolle Lahden Hennalasta tutuksi tulleen lakanan. Ryhmän mukaan puolueen eduskuntaryhmään palaava kansanedustaja Olli Immonen tarvitsee sopivan virka-asun.
- Viemme lakanan Immosta tukevan perussuomalaisten toimistolle odottamaan sodanjulistajaa.
A-ryhmä kertoo haluavansa auttaa perussuomalaiset aikamatkalle 1920-luvun Alabamaan, koska Immosen arvomaailma ei kuulu ryhmän mukaan 2000-luvun Suomeen.
- Rasismia ei pysäytetä nauramalla sille. Immosen paluu perussuomalaisiin on jälleen yksi askel, joka normalisoi rasismia Suomessa.
Ryhmä painottaa, ettei lakanalahjoituksen tarkoituksena ole tehdä rasismista vitsiä. Lahjoitus muistuttaa, että Immonen julisti sodan monikulttuurisuutta vastaan.
- Sodanjulistaja on vastuussa lakanasotureidensa teoista. Rasismi on pysäytettävä kaikkialla, yhtä lailla kaduilla kun kabineteissakin.
A-ryhmä kokoontuu Kampin Narinkkatorilla lauantaina kello 17 ja lähtee viemään lakanaa perussuomalaisten puoluetoimistolle.
Etelä-Suomen Sanomat (http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2015/10/23/anarkistiryhma-vie-olli-immoselle-hennala-lakanan-virka-asuksi)
Jaahas, olikohan Salkkareissa tänään jotain mielenkiintoista...
Ovatko nuo sitä parasta A-ryhmää kenties? Minä ajattelin, että niitä oli vain Kummelissa.
QuoteRasismi on pysäytettävä kaikkialla, yhtä lailla kaduilla kun kabineteissakin.
"Kaduilla ja kabineteissa" on vasemmistonuorten vähintäänkin puolivirallinen slogan, jota mm. Lissu Andersson käytti ahkerasti puheenjohtaja-aikanaan. Tulipahan taas todistettua anarkistien ja vassareiden välillä vallitseva tiivis yhteys. Niittinaamoille teleskooppipatukkaa ja kumiluoteja!
No toivottavasti valpas viranomaisemme on ajoissa paikalla nappaamassa ikkunanrikkojat parempaan talteen, pamppua säästämättä.
Helsinkiläinen anarkistinen A-ryhmä ei kuulu minun Suomeeni, menkööt Somaliaan,Irakiin, Saudi-Arabiaan tai sinne missä pippuri kasvaa.
En pidätä hengitystäni, että Immoselta löytyisi sisäpoliittinen kanta tämänkään tempauksen seurauksena.
Quote from: Tokugawa Ieyasu on 23.10.2015, 18:07:02
Ovatko nuo sitä parasta A-ryhmää kenties? Minä ajattelin, että niitä oli vain Kummelissa.
Tällänen poppoo:
https://avtonom.org/fi
Vastustaneet aiemmin myös (parhaassa anarkian hengessä) leikkauksia eläkkeisiin ja opintotukeen. Usein heidän kasvoinaan julkisuudessa on toiminut Suvi Auvinen, josta on ollut juurta moneen ketjuun.
Ollin pitää kiittää kauniisti huomionosoituksesta ja kiitellä tuota lahtelaista nuorta miestä arvokkaasta PR-työstä arabimaailmassa millä edes vähän pystyttiin paikkaamaan Juha Sipilän aiheuttamaa Suomelle haitallista mainetta!
Persujen puoluetoimisto on vaarassa. Poliisin täytyy pysäyttää anarkistit.
Jos jaksaisin välittää, niin väittäisin tätä perseenjakajien tilaamaksi jotta saisivat takaisin illuusion nuivuudesta ja äänestäjiä kusetettua lisää.
Kuitenkaan tuota puoluetta ei pelasta mikään muu vajoamasta mitättömyyteen kuin niiden asioiden(eu, ulkomaantuet, matut) hoitaminen millä tuonne saivat mandaatin.
Onpas typerää wanhasta asiasta tehdä issueta.
Ajassa pitää olla jolloin musta kaapu, kypärä ja naamari miekan ja teräaseiden kera voisivat olla tuliaisina.
Vai eivätkö voi antaa omistaan?
Siinä kohti kun näille mimmeille on laitettu niitä Soliferin osia naamaan, on jo valmiiksi vaatimattomaan aivojärjestelmään päässyt epäpuhtauksia. Ukkopuoliset on kulkeneet lapsuutensa liian pienissä vaatteissa, kun vanhemmat on olleet marsseilla eivätkä ole ehtineet vaatekauppaan. Viriliteetin menetys jo nuorella iällä johtaa toisten kyyräilyyn ja kampittamiseen.
Quote from: Tokugawa Ieyasu on 23.10.2015, 18:07:02
Ovatko nuo sitä parasta A-ryhmää kenties? Minä ajattelin, että niitä oli vain Kummelissa.
Tämän ryhmän edustajat ovat osasyyllisiä siihen että Pahkasika on tarpeeton, nyt ne vain tekevät saman Kummelille.
Mikähän voisi olla Immosen "kiitospuheen" sisältö jos ja kun vastaanottaa huomionosoituksen?
Antautumisen symboli se ei saa olla eikä tulla!
Ehdotuksia pls.
:facepalm:
Quote from: Sibis on 23.10.2015, 18:59:41
Mikähän voisi olla Immosen "kiitospuheen" sisältö jos ja kun vastaanottaa huomionosoituksen?
Antautumisen symboli se ei saa olla eikä tulla!
Ehdotuksia pls.
Kun kerran sodan julistuksia jaetaan niin miten olisi sota monikulttuuria vastaan? Ja tämän sisään se kaikki mitä tässä hulluudessa vastustetaan. Saisi hyvän avauksen jos on lähtijäksi.
Quote from: Sibis on 23.10.2015, 18:59:41Mikähän voisi olla Immosen "kiitospuheen" sisältö jos ja kun vastaanottaa huomionosoituksen?
Jos lakana on korkealaatuista pitkäkuituista egyptiläistä puuvillaa, hän voisi luvata lahjoittaa sen turvapaikanhakijoille Heikinharjun vastaanottokeskuksessa Oulussa. Kaikille tulisi hyvä mieli.
Aika sekopoppoolta vaikuttaa :D Otsikot venäjäksi, tuolla anarkian äidinkielellä, ja muu höpö suomeksi. Montakohan noita on? Täytyy katsoa jaksaisiko lukea.
Nyt Ollin pitäisi kiireesti hommata Marko Parkkola ja se tyttö joka piestiin siellä mielenosoituksessa antamaan vastalahjat. Marko ( rollaattoriiin nojaten ) voisi antaa vastalahjaksi kännykän ja ja pyytää toimittaman sille Markon kännykän rosvonneelle evästäen että seuraavan kerran kun kännykän tarve iskee niin sitä ei tarvitse ryövätä aivovammasta kärsivältä eikä häntä pahoinpidellä.
Tyttö voisi ojentaa vastalahjaksi nyrkkeilyhanskat toimitettavaksi hänet pahoinpidelleelle raavaalle miehelle ja sanoa että kun miehen mieli tekee lyödä naisia niin käyttäisi edes pehmustettuja hanskoja.
Olli voisi kiitospuheessaan sanoa ettei harrasta naamiointi mutta kiitellä lakanasta ja kertoa että aikoo värjätä sen mustaksi ja teettää puolisolleen siitä burkhan.
Noille valtapolitiikan tueksi toisinajattelua vastustaville, ja valtiojohtoista väestönjalostuspolitiikkaa puolustaville ns. "anarkisteille" voisi muutoin lahjoittaa vaikka natsien käsivarsinauhat hakaristeineen osaksi tummanpuhuvaa asukokonaisuuttaan, ellei jo sellaisen natsiesineen käsittely olisi niin vastenmielistä ja epäilyttävää.
Pitäkööt rasistit lakanansa itsellään. Ei toisten jätteiden käsittely kuulu Immoselle mitenkään.
Toivottavasti eivät kompastu matkalla omaan lakanaansa.
Jos olisin Immonen, lainaisin lakananluovutuksessa Kimi Räikköstä sanoen: Mä lähden nyt paskalle!
Quote from: Artisti on 23.10.2015, 18:33:54
Persujen puoluetoimisto on vaarassa. Poliisin täytyy pysäyttää anarkistit.
Eikä mitään, kunhan on Työmies vastassa ojentamassa fanteille laskun rikotuista ikkunoista, viivästyskoron kera.
Väkivaltainen mielenosoitus tiedossa, jäädään odottelemaan mitä kaikkea tuo porukka rikkoo siinä matkanvarrella.
Nämä sataa suoraan meidän laariin, ei suvakitkaan sentään tällaista väkivaltaista anarkistiporukkaa kannata, ainakaan suurin osa niistä.
QuotePoliisi otti kiinni neljä mielenosoittajaa Helsingissä – anarkistit marssivat perussuomalaisten toimistolle
Helsingin keskustassa käynnistyi hieman ennen kuutta Lakana-apua perussuomalaisille -tapahtuma. Sen alku viivästyi poliisin tekemien kiinniottojen vuoksi.
Päivitys 18.04:
Perussuomalaisten toimistolla ei ollut henkilökuntaa paikalla ottamassa vastaan anarkistien valkoista lakanaa, joten anarkistit jättivät lakanan puoluetoimistolle ovelle.
Tämän jälkeen mielenosoittajat poistuivat paikalla, samoin tapahtumaa seuranneet poliisi. Kulkue sujui ilman välikohtauksia.
Narinkkatorilla alkoi aiemmin lauantaina maahanmuuttoa vastustava Rajat kiinni! -mielenosoitus. Paikalle tuli myös vastamielenosoittajia, joista osa oli naamioitunut.
Narinkkatorilla pidetyn tilaisuuden jälkeen Rajat kiinni! -väki lähti kohti Säätytaloa Helsingin Kruununhakaan. Myös vastamielenosoittajat lähtivät samaan suuntaan.
[---]
Ilta-Sanomien toimittaja on parhaillaan paikalla Narinkkatorilla. Torilla piti kello 17 alkaa anarkistivetoinen mielenosoitus Lakana-apua perussuomalaisille, jonka tarkoituksena on viedä valkoinen lakana perussuomalaisten puoluetoimistolle.
Tilaisuus kuitenkin viivästyi ja pääsi alkamaan vasta noin kello 17.50. Syyksi kerrotaan poliisin tekemät kiinniotot Senaatorin läheisyydessä. Siitä johtuen lakanamarssille ei ollut viiteen mennessä tullut odotettua määrää osallistujia.
Marssille lähti lopulta noin kymmenen mielenosoittajaa. Kulkuetta seuraa kaksi poliisia jalkapatikassa.
Ilta-Sanomat (http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1445655787293.html)
Noin kymmenen mielenosoittajaa. Anarkistien koko mahtava voima vähän median suurentelemana. Kyllä. Nämä tulevat varmasti olemaan koko ruljanssin suurimmat voittajat.
Löytyi biisikin, vaikka nimi onkin vähän pieleen.
https://www.youtube.com/watch?v=ulDke7r0MOQ
Quote from: Afrikan kirjeenvaihtaja on 24.10.2015, 18:13:10
QuotePoliisi otti kiinni neljä mielenosoittajaa Helsingissä – anarkistit marssivat perussuomalaisten toimistolle
Helsingin keskustassa käynnistyi hieman ennen kuutta Lakana-apua perussuomalaisille -tapahtuma. Sen alku viivästyi poliisin tekemien kiinniottojen vuoksi.
Päivitys 18.04:
Perussuomalaisten toimistolla ei ollut henkilökuntaa paikalla ottamassa vastaan anarkistien valkoista lakanaa, joten anarkistit jättivät lakanan puoluetoimistolle ovelle.
Tämän jälkeen mielenosoittajat poistuivat paikalla, samoin tapahtumaa seuranneet poliisi. Kulkue sujui ilman välikohtauksia.
Narinkkatorilla alkoi aiemmin lauantaina maahanmuuttoa vastustava Rajat kiinni! -mielenosoitus. Paikalle tuli myös vastamielenosoittajia, joista osa oli naamioitunut.
Narinkkatorilla pidetyn tilaisuuden jälkeen Rajat kiinni! -väki lähti kohti Säätytaloa Helsingin Kruununhakaan. Myös vastamielenosoittajat lähtivät samaan suuntaan.
[---]
Ilta-Sanomien toimittaja on parhaillaan paikalla Narinkkatorilla. Torilla piti kello 17 alkaa anarkistivetoinen mielenosoitus Lakana-apua perussuomalaisille, jonka tarkoituksena on viedä valkoinen lakana perussuomalaisten puoluetoimistolle.
Tilaisuus kuitenkin viivästyi ja pääsi alkamaan vasta noin kello 17.50. Syyksi kerrotaan poliisin tekemät kiinniotot Senaatorin läheisyydessä. Siitä johtuen lakanamarssille ei ollut viiteen mennessä tullut odotettua määrää osallistujia.
Marssille lähti lopulta noin kymmenen mielenosoittajaa. Kulkuetta seuraa kaksi poliisia jalkapatikassa.
Ilta-Sanomat (http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1445655787293.html)
Surkuhupaisaa one liner- mielenosoitushömppää markojen taholta.
Tuskinpa kukaan ihmettelee noin surkean "mielenilmaisun" osanottajakatoa. Viedä joku mielenosoituslakana jollekin..
Omassa asiayhteydessään aika konservatiivista puuhastelua. :facepalm:
Mutta medianäkyvyys sitäkin suurempaa kuten aina näillä anarkisteilla. Vaikka olisi kaksi anarkistia niin varmasti media uutisoi. Ja aika usein vielä ymmärtäväiseen sävyyn.
QuoteA-ryhmä kertoo haluavansa auttaa perussuomalaiset aikamatkalle 1920-luvun Alabamaan, koska Immosen arvomaailma ei kuulu ryhmän mukaan 2000-luvun Suomeen.
Anarkistien arvomaailma ei ole taas kuulunut siihen kuuluisaan Minun Suomeeni, sitten 1984 kun synnyin. :)
Quote from: Elemosina on 24.10.2015, 19:12:59
Mutta medianäkyvyys sitäkin suurempaa kuten aina näillä anarkisteilla. Vaikka olisi kaksi anarkistia niin varmasti media uutisoi. Ja aika usein vielä ymmärtäväiseen sävyyn.
Just. Lahden "tötteröpää" uutisoitiin kansainvälisestikin "ihan kauheeta"- vinkkelistä. Miksei lakanacause nyt ole uutisissa ?
Ties mitä siellä toimiston hoodeilla olisi tapahtunut markojen päästessä rämistelemään. Markojen kiinniotosta olisi ehdottomasti pitänyt saada jotain liikkuvaa kuvaa isoon mediaan. Ihan vaan balanssimielessä.
Immosena ottaisin toki vastaan niin lahjan kuin sen antajatkin.
Kättelisin kaikki, tarjoaisin kahvit Eduskunnan kahvilassa ja juttelisin mukavia.
Sen jälkeen antaisin heille hetken aikaani ja keskustelisin heidän kanssaan. Samalla kertoisin, mistä maahanmuuttokritiikissä on kyse - se kun on näköjään täysin tietämätöntä noille meuhkaajille.
Quote from: Eino P. Keravalta on 24.10.2015, 19:42:12

Tämä olisi juuri sitä oikeaa vaikuttamista. Mutta ei, koska Immonen.

Itse en Immosena olisi ottanut lakanaa vastaan markoilta ilman vastalahjontaa, jos eduskuntaan asti lampsisivat: jokaiselle lakana-Iikalle omat tötteröt mukaan. Dialogia ! Saas nähdä kuinka homma etenisi sen jälkeen.
Tai tötteröiden sijaan vaikkapa spraymaalipurkkeja - tyhjiä, joista kuuluisi vaan: tsuh !
Quote from: Raksa_Mies on 24.10.2015, 20:00:41Quote from: Eino P. Keravalta on 24.10.2015, 19:42:12Immosena ottaisin toki vastaan niin lahjan kuin sen antajatkin.
Kättelisin kaikki, tarjoaisin kahvit Eduskunnan kahvilassa ja juttelisin mukavia.
Sen jälkeen antaisin heille hetken aikaani ja keskustelisin heidän kanssaan. Samalla kertoisin, mistä maahanmuuttokritiikissä on kyse - se kun on näköjään täysin tietämätöntä noille meuhkaajille.
Tämä olisi juuri sitä oikeaa vaikuttamista. Mutta ei, koska Immonen.
Minä taas luulen, että ei, koska anarkistit.
Toivottavasti on marimekon kangasta, mutta tuo huppu tuntuu olevan jotenkin epäkäytännöllinen. /tl;dr huumorimielessä laitettu
Quote from: Raksa_Mies on 24.10.2015, 20:00:41
Quote from: Eino P. Keravalta on 24.10.2015, 19:42:12
Immosena ottaisin toki vastaan niin lahjan kuin sen antajatkin.
Kättelisin kaikki, tarjoaisin kahvit Eduskunnan kahvilassa ja juttelisin mukavia.
Sen jälkeen antaisin heille hetken aikaani ja keskustelisin heidän kanssaan. Samalla kertoisin, mistä maahanmuuttokritiikissä on kyse - se kun on näköjään täysin tietämätöntä noille meuhkaajille.
Tämä olisi juuri sitä oikeaa vaikuttamista. Mutta ei, koska Immonen.
Voin nyt olla niinkin, ettei Immonen ole odottelemassa väkivaltavasemmistolaisten lähetystöä viikonloppuaikaan tyhjällä PS:n toimistolla. Eivät muutkaan kansanedustajat vietä aikaansa sellaisissa kopeissa. Miksi Immosen pitäisi?
Quote from: Afrikan kirjeenvaihtaja on 24.10.2015, 20:14:58
Quote from: Raksa_Mies on 24.10.2015, 20:00:41Quote from: Eino P. Keravalta on 24.10.2015, 19:42:12Immosena ottaisin toki vastaan niin lahjan kuin sen antajatkin.
Kättelisin kaikki, tarjoaisin kahvit Eduskunnan kahvilassa ja juttelisin mukavia.
Sen jälkeen antaisin heille hetken aikaani ja keskustelisin heidän kanssaan. Samalla kertoisin, mistä maahanmuuttokritiikissä on kyse - se kun on näköjään täysin tietämätöntä noille meuhkaajille.
Tämä olisi juuri sitä oikeaa vaikuttamista. Mutta ei, koska Immonen.
Minä taas luulen, että ei, koska anarkistit.
Ei toimisi munkaan mielestä.
Stubb, Arhinmäki, Andersson, Nerg, Sipilä, Voutilainen, Orpo, +++ muut;
Ennen vanhaanhan "kakutettiin" päättäjiä, jotka joidenkin "intressiryhmien" taholta tekivät halveksittavia ja vääriä päätöksiä "globaalisti".
Alkakaamme tötteröimään esim. ylläm. henkilöitä tilanteen salliessa.
Muistelen, että "kakuttajiin" suhtauduttiin lähinnä huumorilla ja saivat nuhtelemista osakseen, vaikka tekivät päällekarkauksia. Kuinka mahtaisi suhtautua silloiset kakuttajat tötteröimisen ?
Kakku oli yltäkylläisyyden vertauskuva silloisille päätösten tekijöille. Nyt on tötterö, mutta valitettavasti käänteisesti.
Quote
Anarkistinen A-ryhmä järjesti lauantaina Lakana-apua perussuomalaisille -tempauksen Helsingissä.
Narinkkatorille kokoontuneiden anarkistien oli määrä marssia perusuomalaisten puoluetoimistolle kello 17 jälkeen iltapäivällä. Mukanaan heillä oli valkoinen lakana, jonka marssijat halusivat antaa perussuomalaisten eduskuntaryhmään palaavalle kansanedustaja Olli Immoselle.
Marssiosasto pääsi liikkeelle kuitenkin vasta lähempänä kello kuutta, sillä osa paikalle odotetuista osallistujista oli joutunut poliisien kiinniottamiksi lähellä Senaatintoria.
Narinkkatorilla järjestettiin aiemmin päivällä Rajat kiinni! -mielenosoitus sekä rasismin vastainen vastamielenosoitus. Mielenosoittajat lähtivät neljän jälkeen marssimaan Narinkkatorilta kohti Säätytaloa. Poliisi pysäytti vastamielenosoittajat Senaatintorille ja neljä heistä otettiin kiinni.
Illansuussa käynnistyneeseen Lakana-apua perussuomalaisille -tempaukseen osallistui kymmenkunta anarkistiseen A-ryhmään kuuluvaa henkilöä, jotka marssivat rumpujen säestyksellä ja poliisisaattueessa Punavuoreen.
Perussuomalaisten puoluetoimistolla heitä oli vastassa mellakkavarusteisiin pukeutuneet poliisit. Koska puoluetoimistolla ei ollut enää kello kuuden jälkeen henkilökuntaa, anarkistit jättivät lakanatervehdyksensä ovenkahvaan. Ohessa tervehdys sanasta sanaan:
Olli Immoselle välitettäväksi
Perussuomalaisten eduskuntaryhmään palaava kansanedustaja tarvitsee sopivan virka-asun, joten toimme tämän lakanan toimistollenne odottamaan sodanjulistajaa. Asukokonaisuus on tuttu Lahden Hennalasta. Tahdomme auttaa perussuomalaiset aikamatkalle 1920-luvun Alabamaan, pois 2000-luvun Suomesta, johon sen tukeman edustaja Immosen arvomaailma ei kuulu.
Rasismia ei pysäytetä nauramalle sille. Immosen paluu perussuomalaisiin on jälleen yksi askel, joka normalisoi rasismia Suomessa. Lakanalahjoituksen tarkoitus ei ole tehdä rasismista vitsiä, vaan muistuttaa ettemme ole unohtaneet Immosen julistusta monikulttuurisuutta vastaan käytävästä sodasta. Sodanjulistaja on vastuussa lakanasotureidensa teoista.
Rasismi on pysäytettävä kaikkialla, yhtä lailla kaduilla kuin kabineteissakin.
Epäystävällisin terveisin,
A-ryhmä
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1445658730150.html
Quote from: Ink Visitor on 24.10.2015, 20:34:26

Tötteröimään !
Varmaan IS yhtälailla julkaisisi SVL:n tai muun vastaavan toisella puolella olevan porukan julistuksia.
Joo.
Quote from: Elemosina on 24.10.2015, 20:53:10
Varmaan IS yhtälailla julkaisisi SVL:n tai muun vastaavan toisella puolella olevan porukan julistuksia.
Joo.
Who knows, kyllä noissa valtamedian piireissäkin porukka ikääntyy ja toimittajat vaihtuvat.
SVL ei tuskin huumorilla tötteröisi ketään, mutta joku voi.
Ajattelen tätä tötteröimistä julkisuuskuvan kannalta: Lahden tötterö oli samanlainen tötterö kuin ennenvanhaan kansakouluissa nurkkaan ajetulla lapsella, joka ei tiennyt vastata oikeaan kysymykseen "oikein". Tötterössä luki "tyhmä" tms. Siinä on yhtymäkohta.
Olli Immosen olisi syytä harkita lakana-asun käyttöä, kun seuraavan kerran menee työmaalleen eduskuntaan?
Eipä vasureiden tarvitse isommalla porukalla (kuin 10 kpl) lähteäkään mielenosoittamaan, kun media tarjoaa alustan ja vipuvarren heidän julistuksilleen. IS:ssakin ihan sanasta sanaan vasureitten kirjelmä.
Quote from: SimoMäkelä on 25.10.2015, 09:17:55
Eipä vasureiden tarvitse isommalla porukalla (kuin 10 kpl) lähteäkään mielenosoittamaan, kun media tarjoaa alustan ja vipuvarren heidän julistuksilleen. IS:ssakin ihan sanasta sanaan vasureitten kirjelmä.
Totta. Pitikö muuten olla joku Rajat kiinni mielenosoitus? Näin muistelen, mutta eipä juuri ole uutisia aiheesta näkynyt.
Hyvin toimittu Immoselta. Anarkistiryhmän lakanamarssia ei kannata enempää noteerata, sitä ne hakevat. He eivät ole todennäköisimmin vastaanottavaisimpia kuulemaan toisenlaisia näkökulmia ja heidän meuhkaamisensa kuulemisesta tulisi vain paska maku suuhun.
Yleisesti kannatan dialogia ja jokainen maahanmuuttokritiikitön, joka kykenee keskustelemaan sivistyneesti argumentoiden ja käsittelemään tilastotietoa, on minulle tervetullut keskustelukumppani.
Vastalahjaksi astmapolilaille tuttu inhalaattori toimitettavaksi anarkisteille kun seuraavan kerran poliisi niputtaa eikä saa henkeä.
QuoteA-ryhmä kertoo haluavansa auttaa perussuomalaiset aikamatkalle 1920-luvun Alabamaan, koska Immosen arvomaailma ei kuulu ryhmän mukaan 2000-luvun Suomeen.
Teidän arvomaailmanneko sitten kuuluu?
Quote from: RP on 23.10.2015, 18:19:46
Quote from: Tokugawa Ieyasu on 23.10.2015, 18:07:02
Ovatko nuo sitä parasta A-ryhmää kenties? Minä ajattelin, että niitä oli vain Kummelissa.
Tällänen poppoo:
https://avtonom.org/fi
Vastustaneet aiemmin myös (parhaassa anarkian hengessä) leikkauksia eläkkeisiin ja opintotukeen. Usein heidän kasvoinaan julkisuudessa on toiminut Suvi Auvinen, josta on ollut juurta moneen ketjuun.
Mistäpäin maailmaa tämä Suvi on kotosin. Ajattelin vain olisiko kaukaista sukua Jokelan kouluampujalle?
Anarkomarko(t):
QuoteAsukokonaisuus on tuttu Lahden Hennalasta. Tahdomme auttaa perussuomalaiset aikamatkalle 1920-luvun Alabamaan, pois 2000-luvun Suomesta, johon sen tukeman edustaja Immosen arvomaailma ei kuulu.
Jos minä olisin yhtä hullu, tyhmä ja vihan sokaisema kuin nämä punikkianarkistit, niin toivottaisin punikit aikamatkalle 1918 vuoden Hennalan varuskunta-alueelle.
Mutta koska olen sitä mieltä, ettei punikkejakaan saa tappaa, niin en tätä sano.
Quote from: internetsi on 30.10.2015, 15:13:08
Anarkomarko(t):QuoteAsukokonaisuus on tuttu Lahden Hennalasta. Tahdomme auttaa perussuomalaiset aikamatkalle 1920-luvun Alabamaan, pois 2000-luvun Suomesta, johon sen tukeman edustaja Immosen arvomaailma ei kuulu.

Aina välistä on vaikea päättää kumpaako pitää suurempana harmina kotimaalle punaviheranarkoja vai turvapaikanhakijoita. Todella hankala kysymys.
Quote from: Purppura on 02.11.2015, 19:22:56

Ei ole hankala vaan helppo. Tp-hakijoiden joukossa on ihan kunnollisiakin ihmisiä, punikkien joukossa ei yhtäkään.
Yhteistä näille on totaalinen huumorintajuttomuus. Milloin olet kuullut punikkianarkistin tai muslimin nauravan itselleen?
Quote from: Purppura on 02.11.2015, 19:22:56
Quote from: internetsi on 30.10.2015, 15:13:08
Anarkomarko(t):QuoteAsukokonaisuus on tuttu Lahden Hennalasta. Tahdomme auttaa perussuomalaiset aikamatkalle 1920-luvun Alabamaan, pois 2000-luvun Suomesta, johon sen tukeman edustaja Immosen arvomaailma ei kuulu.
Jos minä olisin yhtä hullu, tyhmä ja vihan sokaisema kuin nämä punikkianarkistit, niin toivottaisin punikit aikamatkalle 1918 vuoden Hennalan varuskunta-alueelle.
Mutta koska olen sitä mieltä, ettei punikkejakaan saa tappaa, niin en tätä sano.
Aina välistä on vaikea päättää kumpaako pitää suurempana harmina kotimaalle punaviheranarkoja vai turvapaikanhakijoita. Todella hankala kysymys.
Ihan oikeassa olet. Minä vaan en kovin paljoa tykkää noista punikeista ja annan sen kyllä näkyä. En kuitenkaan ole vihasta sokeutunut, kuten nämä punikkianarkomarkot.
Punikkeja vastustan enemmän, koska he tänne noita matuja ovat roudanneet. Se on ihan inhimillistä, että matut sitten sen jälkeen kannattavat punikkien politiikkaa saadakseen discorahat ja maamiehensä Suomeen.
Turvikset kun perseilee jatkuvasti. Minä haluan että tämä perseily tapahtuu Suomen ulkopuolella ja punikit taas sitä, että perseily tapahtuu Suomessa. Heillä on kädet matujen uhrien veressä ja naamat raiskattujen spermassa. Vastenmielistä sakkia.