Hommaforum Testi

HOMMAN POLIITTINEN SIIPI => Puolueet ja kansalaisvaikuttaminen => Perussuomalaiset => Topic started by: Rikastaja on 23.10.2015, 14:45:30

Title: Onnistumiset Perussuomalaisten hallitustaipaleella
Post by: Rikastaja on 23.10.2015, 14:45:30
Tuntuu, että aivan sama mitä Perussuomalaiset tekevät, aina joku löytää jotain valitettavaa. Ajattelin, että keskustellaan välillä Perussuomalaisten onnistumisista.

-Irakilaisten ja somalien(?) turvapaikkaehtojen kiristyminen
-Oleskeluluvan saaneilla pienempi sosiaaliturva(valmisteilla)
-Mainoskampania Turkissa ja Irakissa
-Soini neuvottelee palautussopimusta Irakin kanssa
-Pakolaisilta poistettiin etuoikeus asuntojonossa
-Lukukausimaksut ETA-alueen ulkopuolelta tuleville

Nämähän ovat juuri niitä asoita, joita täälläkin on vaadittu. Jos joku olisi ennen vaaleja kertonut Perussuomalaisten saavan näinkin paljo aikaan puolessa vuodessa, en olisi uskonut. Toki nykyinen vyöry on ennennäkemätöntä ja siihen olisi pitänyt reagoida vieläkin nopeammin.

Title: Vs: Onnistumiset Perussuomalaisten hallitustaipaleella
Post by: Hämeenlinnan Oraakkeli on 23.10.2015, 14:47:21
Quote from: Rikastaja on 23.10.2015, 14:45:30
Tuntuu, että aivan sama mitä Perussuomalaiset tekevät, aina joku löytää jotain valitettavaa. Ajattelin, että keskustellaan välillä Perussuomalaisten onnistumisista.

-Irakilaisten ja somalien(?) turvapaikkaehtojen kiristyminen
-Oleskeluluvan saaneilla pienempi sosiaaliturva(valmisteilla)
-Mainoskampania Turkissa ja Irakissa
-Soini neuvottelee palautussopimusta Irakin kanssa

Nämähän ovat juuri niitä asoita, joita täälläkin on vaadittu. Jos joku olisi ennen vaaleja kertonut Perussuomalaisten saavan näinkin paljo aikaan puolessa vuodessa, en olisi uskonut. Toki nykyinen vyöry on ennennäkemätöntä ja siihen olisi pitänyt reagoida vieläkin nopeammin.
Nämä ovat kaikki valmisteilla asioita. Sitten jos saadaan valmista aikaiseksi niin on syytä paukutella henkseleitä.
Title: Vs: Onnistumiset Perussuomalaisten hallitustaipaleella
Post by: Ari-Lee on 23.10.2015, 14:59:29
Jussi Niinistö on tainnut onnistua tähän asti vesittämään yhden venäläismaakaupan. En ole kylläkään lukenut ihan äskeen muuta. Montako tuntemattomien venäläisten omistamia strategisten kohteiden lähistöllä sijaitsevia kiinteistöjä, joista ovat kiinteistöverotkin maksamattta, on saatu pakkolunastettua?
Title: Vs: Onnistumiset Perussuomalaisten hallitustaipaleella
Post by: turjake on 23.10.2015, 15:02:20
Ulkomaalaisten opiskelijoiden lukukausimaksut vihdoin tulossa.

Pelkään että tämä ketju jää valitettavan lyhyeksi.
Title: Vs: Onnistumiset Perussuomalaisten hallitustaipaleella
Post by: JJohannes on 23.10.2015, 15:02:49
(http://cowboylands.net/blog/wp-content/uploads/2011/07/Tumbleweed1.jpg)

Koko hommassa on se ongelma, ettei mitään turvapaikkaehtojen kiristämisiä sinänsä tai palautussopimuksia edes tarvittaisi. Esimerkiksi palautussopimukset ovat olemassa sen takia, että ilmeisesti joskus aikoinaan jotkut Afrikan maat kiistivät, ettei niillä ole velvollisuutta päästää maahan omia kansalaisiaan, auttaakseen näiden pääsyä Eurooppaan. Todennäköisesti esimerkiksi Yhdysvalloilla ja Suomella ei ole mitään "palautussopimusta" keskenään. Mutta jos menen Yhdysvaltoihin ja oleskelen siellä niin kauan, että viisumini umpeutuu niin voin olla sataprosenttisen varma, että minut palautetaan Suomeen. En myöskään usko, että jos Bagdadiin lennätettäisiin pari sataa irakilaista turvapaikanhakijaa niin tulli käännyttäisi heidät takaisin Suomeen.

Samoin irakilaisten turvapaikat eivät ole mitenkään riippuvaisia siitä, mitä joku ulkoministeriö tai maahanmuuttovirasto sanoo Bagdadin turvallisuustilanteesta. Jos yksinkertaisesti mentäisiin YK:n pakolaismääritelmän mukaisesti ja pidettäisiin kriteerinä henkilökohtaista poliittisista tai uskonnollisista mielipiteistä johtuava vainoa niin 99% hakemuksista voitaisiin hylätä ensi metreillä.
Title: Vs: Onnistumiset Perussuomalaisten hallitustaipaleella
Post by: Man in a Suit on 23.10.2015, 15:04:23
Quote from: turjake on 23.10.2015, 15:02:20
Ulkomaalaisten opiskelijoiden lukukausimaksut vihdoin tulossa.

Pelkään että tämä ketju jää valitettavan lyhyeksi.

1500 euroa per lukukausi? Onhan tuo tyhjää parempi mutta ihan vitsi, pitäisi olla nolla lisää.
Ei varmasti kata opiskelijan kuluja. Poistaa tosin rahattomat tyhjän notkujat.
Title: Vs: Onnistumiset Perussuomalaisten hallitustaipaleella
Post by: JJohannes on 23.10.2015, 15:10:13
Quote from: Man in a Suit on 23.10.2015, 15:04:23
Quote from: turjake on 23.10.2015, 15:02:20
Ulkomaalaisten opiskelijoiden lukukausimaksut vihdoin tulossa.

1500 euroa per lukukausi? Onhan tuo tyhjää parempi mutta ihan vitsi, pitäisi olla nolla lisää.
Ei varmasti kata opiskelijan kuluja. Poistaa tosin rahattomat tyhjän notkujat.

Paitsi että ei. Grahn-Laasosen mukaan yliopistojen pitää tarjota stipendiohjelma jotta köyhät (=afrikkalaiset) opiskelijat pääsevät ilmaiseksi opiskelemaan. Toisin sanoen tuo ehkä vähentää vähän kiinalaisten opiskelijoiden määrää. Jos hinta olisi 15 000 euroa lukukaudessa niin Suomeen ei tulisi ainuttakaan ulkomaista opiskelijaa EU-alueen ulkopuolelta. Koko lukuvuosi Oxfordin yliopistossa historian opiskelijana maksaa n. 21 000 euroa.
Title: Vs: Onnistumiset Perussuomalaisten hallitustaipaleella
Post by: Rikastaja on 23.10.2015, 15:15:09
Quote from: Man in a Suit on 23.10.2015, 15:04:23
Quote from: turjake on 23.10.2015, 15:02:20
Ulkomaalaisten opiskelijoiden lukukausimaksut vihdoin tulossa.

Pelkään että tämä ketju jää valitettavan lyhyeksi.

1500 euroa per lukukausi? Onhan tuo tyhjää parempi mutta ihan vitsi, pitäisi olla nolla lisää.
Ei varmasti kata opiskelijan kuluja. Poistaa tosin rahattomat tyhjän notkujat.
Eikö 1500e ollut alaraja? Mutta en kuitenkaan usko, että koskaan voidaan periä niin paljoa makua, kuin sen oikea hinta on. Yliopisto-opiskelu maksaa melkein 10 000e/vuosi. Tuolla rahalla pääsisi jo aika paljon parempiin yliopistoihin, kuin johonkin Lapin Yliopistoon.

Ulkomaisille opiskelijoille ei onneksi makseta opintotukea, eikä muistakaan tukija. Monet tulijat eivät käy yhtään kurssia, vaan tekevät koko vuoden töitä.
Title: Vs: Onnistumiset Perussuomalaisten hallitustaipaleella
Post by: turjake on 23.10.2015, 15:15:29
Quote from: Man in a Suit on 23.10.2015, 15:04:23
Quote from: turjake on 23.10.2015, 15:02:20
Ulkomaalaisten opiskelijoiden lukukausimaksut vihdoin tulossa.

Pelkään että tämä ketju jää valitettavan lyhyeksi.

1500 euroa per lukukausi? Onhan tuo tyhjää parempi mutta ihan vitsi, pitäisi olla nolla lisää.
Ei varmasti kata opiskelijan kuluja. Poistaa tosin rahattomat tyhjän notkujat.

Ei kata kaikkea, mutta käsitin asian niin että 1500 euroa on minimi, ja maksu voisi olla suurempikin.
Tuskin koulut kuitenkaan kovempia maksuja perivät, koska niiden intressi on kasvattaa opiskelijamäärää riippumatta siitä mitä se valtiolle maksaa. Kuitenkin kuten sanoit nyt jäänevät pois epämääräisillä papereilla hakijat joita ei viisumin saamisen jälkeen täällä nähdä.
Title: Vs: Onnistumiset Perussuomalaisten hallitustaipaleella
Post by: pekkaper on 23.10.2015, 15:20:11
Quote from: Jani Rantala on 23.10.2015, 14:47:21
Quote from: Rikastaja on 23.10.2015, 14:45:30
Tuntuu, että aivan sama mitä Perussuomalaiset tekevät, aina joku löytää jotain valitettavaa. Ajattelin, että keskustellaan välillä Perussuomalaisten onnistumisista.

-Irakilaisten ja somalien(?) turvapaikkaehtojen kiristyminen
-Oleskeluluvan saaneilla pienempi sosiaaliturva(valmisteilla)
-Mainoskampania Turkissa ja Irakissa
-Soini neuvottelee palautussopimusta Irakin kanssa

Nämähän ovat juuri niitä asoita, joita täälläkin on vaadittu. Jos joku olisi ennen vaaleja kertonut Perussuomalaisten saavan näinkin paljo aikaan puolessa vuodessa, en olisi uskonut. Toki nykyinen vyöry on ennennäkemätöntä ja siihen olisi pitänyt reagoida vieläkin nopeammin.
Nämä ovat kaikki valmisteilla asioita. Sitten jos saadaan valmista aikaiseksi niin on syytä paukutella henkseleitä.

Näinhän se juuri on. Mitään syytä PS:llä paukutella vielä noiden suhteen henkseleitä ennen kuin asiat on pantu ihan täytäntöön asti. Vähän aikaa sitten ehdotin muuten Juho Eerolalle lähettämässäni viestissä perustettavaksi ketjua jo toteutetuista maahanmuuton kiristyksistä tänne hommalle, mutta eipä ole tainnut vieläkään Eerolalta kyseistä ketjua tulla. 
Title: Vs: Onnistumiset Perussuomalaisten hallitustaipaleella
Post by: Man in a Suit on 23.10.2015, 15:45:46
Quote from: JJohannes on 23.10.2015, 15:10:13
Quote from: Man in a Suit on 23.10.2015, 15:04:23
Quote from: turjake on 23.10.2015, 15:02:20
Ulkomaalaisten opiskelijoiden lukukausimaksut vihdoin tulossa.

1500 euroa per lukukausi? Onhan tuo tyhjää parempi mutta ihan vitsi, pitäisi olla nolla lisää.
Ei varmasti kata opiskelijan kuluja. Poistaa tosin rahattomat tyhjän notkujat.

Paitsi että ei. Grahn-Laasosen mukaan yliopistojen pitää tarjota stipendiohjelma jotta köyhät (=afrikkalaiset) opiskelijat pääsevät ilmaiseksi opiskelemaan. Toisin sanoen tuo ehkä vähentää vähän kiinalaisten opiskelijoiden määrää. Jos hinta olisi 15 000 euroa lukukaudessa niin Suomeen ei tulisi ainuttakaan ulkomaista opiskelijaa EU-alueen ulkopuolelta. Koko lukuvuosi Oxfordin yliopistossa historian opiskelijana maksaa n. 21 000 euroa.

Voihan räkä. Eli nyt siis vähennetään pois juuri ne opiskelijat joista me oikeasti hyödyttäisiin?

Ketjun aihe, onnistumiset perussuomalaisten hallitustaipaleella... alkaa kuulostamaan vähän saman kustantamon kirjoilta kuin ruotsalaisten uroteot toisessa maailmansodassa, amishien puhelinluettelo tai ympäristöministeriön keittokirja 101 liito-oravareseptiä...
Title: Vs: Onnistumiset Perussuomalaisten hallitustaipaleella
Post by: Lahti-Saloranta on 23.10.2015, 15:46:53
Onnistumisia taitaa olla aika vähän. Onnistumiseksi lasken sen ettei ole mukana tekemässä tyhmyyksiä.
Title: Vs: Onnistumiset Perussuomalaisten hallitustaipaleella
Post by: Micke90 on 23.10.2015, 15:48:38
Ehdottomasti paras saavutus oli Rasistisen Kansanpuolueen jättäminen oppositioon.
Title: Vs: Onnistumiset Perussuomalaisten hallitustaipaleella
Post by: Pollard on 23.10.2015, 15:54:57
Hyvä ketju. Itse en ole ainakaan vielä menettänyt luottamustani täysin persuihin. Ovat kuitenkin vähemmistönä siellä hallituksessa. Vaikeaa on silti ollut sietää tilannetta.

Ketjuun voisi listata myös niitä epäonnistumisia. Lindströmhän taisi ajaa lakimuutoksia, mitkä vaikeuttavat maahanmuuttokriittisten järjestäytymistä?
Title: Vs: Onnistumiset Perussuomalaisten hallitustaipaleella
Post by: Jaska Pankkaaja on 23.10.2015, 15:56:09
QuotePerussuomalaiset esti lakimuutoksen – pakolaisilla ei erityisasemaa asuntojonoissa
Periaatteessa tätä voisi pitää onnistumisena mutten epäile lainkaan etteikö tätä tulla kiertämään ja mitätöimään tehokkaasti.
Title: Vs: Onnistumiset Perussuomalaisten hallitustaipaleella
Post by: Rikastaja on 23.10.2015, 18:51:01
Quote from: Pollard on 23.10.2015, 15:54:57
Hyvä ketju. Itse en ole ainakaan vielä menettänyt luottamustani täysin persuihin. Ovat kuitenkin vähemmistönä siellä hallituksessa. Vaikeaa on silti ollut sietää tilannetta.

Ketjuun voisi listata myös niitä epäonnistumisia. Lindströmhän taisi ajaa lakimuutoksia, mitkä vaikeuttavat maahanmuuttokriittisten järjestäytymistä?
Muokkaan ketjun aloitusviestiin positiiviset asiat. Ja siis vain koskien maahanmuuttopolitiikkaa, koska Hommalla ollaan. Muista politiikan osa-aluista ihmiset ovat täällä niin eri mieltä.

Ja epäonnistumisellekin olisi hyvä perustaa oma ketju.
Title: Vs: Onnistumiset Perussuomalaisten hallitustaipaleella
Post by: Artisti on 23.10.2015, 19:01:02
En juhli millään onnistumisilla ennen kuin länsiraja on kiinni. Kaikki valuu hukkaan jos tuo raja aina vaan pysyy auki.
Title: Vs: Onnistumiset Perussuomalaisten hallitustaipaleella
Post by: rooperi77 on 23.10.2015, 21:25:10
Toivottavasti nuo lukukausimaksut koskevat myös näitä (pääosin irakilaisia) turvapaikanhakijoita.
(Enpä yllättyisi jos heidät rajattaisiin lukukausimaksujen ulkopuolelle jollain kikalla)