Sattuipa niin, että kontaktieni kautta avautui mahdollisuus päästä tekemään tv-ohjelmaa eräälle pienehkölle kanavalle, jota en viitsi tässä sanoa ääneen ja jonka suhteen pyydän myös jättämään arvailut sikseen. Iso mies siellä sanoo päästävänsä sinänsä ääneen vähän kenet tahansa, kunhan juttu on ohjelmatuotteena jostain kotoisin.
Näin ollen ideointi- ja ilmoittautumisketju.
Mitä me haemme on jotain, mikä on toistettavissa, konsepti. Edelleen me haemme sellaista, missä kanavan ei tarvitse itse tehdä asioita vaan tekijät pystyvät tarjoamaan mahdollisimman valmiin setin ajettavaksi ulos.
Jari Leino Shown tyylillä kun tekee, tulee varmasti toimivaa tavaraa. Eikä se lopu kesken.
Hieno homma. Millaista sopimusta iso mies tarjoaa?
Vokeissa tapahtuva perseily ja kansainvaellus gonzo-journalismilla höystettynä tukee asiaa ja tekee samalla hyvän shown.
En itse asiassa tiedä sisältyykö sopimukseen mitään muuta kuin se näkyvyys, jonka asia saa. Fyrkat on sillä puljulla vähissä. Näistä voi neuvotella sitten jos on kunnollinen ohjelmakonsepti.
Quote from: junakohtaus on 16.10.2015, 14:17:19
En itse asiassa tiedä sisältyykö sopimukseen mitään muuta kuin se näkyvyys, jonka asia saa. Fyrkat on sillä puljulla vähissä. Näistä voi neuvotella sitten jos on kunnollinen ohjelmakonsepti.
Sopimuksessa määritellään paljon muutakin kuin fyrkka.
- Kenelle ohjelman oikeuden jäävät?
- Kuka maksaa rojaltit musiikin käyttämisestä?
- Kuka vastaa sisällöstä oikeudessa?
- Mitä sanktioita tulee, jos luvatun ohjelmasarjan toimittaminen lopetetaan?
Mm. tällaiset asiat pitää olla tiedossa ennen tuotannon aloittamista.
Kaikki nämä varmasti hoituvat, koska kyseessä on ihan etabloitunut toimija. Jos on ohjelmakonsepti, pääsee juttelemaan yksityiskohdista.
Mennään vittuilemaan mamuille ja sitten otetaan turpaan. Vähän kuin kill Arman. ;D
junakohtaus,
tästä samasta oli jo aiempi keskustelu: http://hommaforum.org/index.php/topic,106119.0.html
Tuolla ja Jotain rajaa-ketjussa tuli jo vapaaehtoisia jossain muodossa. Samaten ideointia jne. Lienee syytä yhdistää ketjut?
Ihan fiksu idea. Oma ehdotukseni on yhä tuo ns. älyllinen debatti. Otetaan sillanrakentajaksi sopivia henkilöitä kahdelta puolen argumenttia. Aloitetaan puinti faktoista (tulijoiden määrä) ja ruvetaan siitä sitten käymään läpi mikä tilanne on nyt, miten kehittyy, mitä voidaan tehdä. Otetaan argumentti kerrallaan - integraatio, rikollisuus, avutarvitsijoiden erottelu kullankaivajista, työllisyys, numerot. Jokaisella on hieman pidempi avauspuheenvuoro, mutta sen jälkeen puheenvuorot ovat tiukasti aikarajattuja. Puheenjohtaja pitää asian tiukasti linjoilla, keskeyttää jos mennään sivuun ja kysyy uudestaan jos ei saa vastausta.
Lähtökohdaksi voi ottaa esim. tämän: jos lähdetään siitä, että rajojen täysi sulkeminen kaikilta, tai toisaalta myöskään rajaton tulijoiden tulva eivät kumpikaan ole vaihtoehtoja, totuuden on oltava tässä välissä. Jotain rajaa - mutta missä raja on?
Lalli Isotalo on luvannut vähän lisää valaista näkökulmiaan tässä. Hänellä on hyvä pohja tuosta käytännön rakentamisesta. Olen ollut useasti puheenjohtajana näissä, mutta aivan tämäntyyppisissä keskusteluissa tuottajana vain muutamia kertoja. Mutta, jos minusta jotain apua on, laskekaa mukaan. Pieni ydintiimi, tiivis viestintä ja toki laajoissa aiheissa avoin keskustelu esim. täällä näin jotta kaikilla on mahdollisuus vaikuttaa.
Ruptlyn tyyppiset ulkomaanuutispläjäykset varmaan toimisi - liittyen tietenkin pakolaiskriisiin. mikään muu media ei kerro EUn tilanteesta saatika maakohtaisesti, ainakaan kovin isosti. Ruotsin asiat kiinnostaa ihan varmasti Suomalaisia, jos niitä joku tarjoaisi.
Pääministeri Pöpilän sutkaukset, vähän niinku Pulttibois-tyylillä. Niitähän riittäisi joka ohjelmaan.