Hommaforum Testi

HOMMAN UUTISHUONE => Uutiset ja media => Kotimaa => Topic started by: Ink Visitor on 15.10.2015, 11:31:23

Title: 2015-10-14 Näin rajusti sisäministeri suomi rasismia
Post by: Ink Visitor on 15.10.2015, 11:31:23
Quote
Poliisiasioista vastaava sisäministeri Petteri Orpo (kok) tuomitsi voimakkaasti kaikenlaisen rasismin eduskunnan vihatekoja ja rasismia koskevassa ajankohtaiskeskustelussa keskiviikkona.

Orpon mukaan yhteiskunnallisten ongelmien syyt eivät johdu ihmisten erilaisuudesta. Ministerin mielestä on absurdia joutua puhumaan asiasta Suomen eduskunnassa vuonna 2015.

"Kaikille täytyisi olla itsestäänselvyys, että rasismi on täysin tuomittavaa ja perusteetonta. Ihmisten ihonvärin, ulkonäön tai syntyperän perusteella ei voi tehdä päätelmiä heidän luonteestaan, ominaisuuksistaan tai kyvyistään."

Orpon mukaan rasismin vastustamisessa kyse on ihmisarvon kunnioittamisesta, eikä ihmisarvo ole mikään mielipidekysymys.

Orpo muistutti, että vaikka kulttuurit ovat erilaisia, erot minkä tahansa joukon sisällä ovat aina suuremmat kuin joukkojen välillä.

"Roisto on roisto missä tahansa kulttuurissa - aivan kuten kunniallinen kansalainen on kunniallinen kansalainen riippumatta, mistä hän tulee ja missä on kasvanut."

Orpon mukaan maahanmuuttopolitiikkaa kohtaan voi olla kriittinen ilman, että on rasisti. Hänen mukaansa suvaitsevaisuutta on myös ymmärtää ihmisten huolia tai erilaisia mielipiteitä.

"Rasistiksi leimaaminen on kova syytös", sisäministeri muistutti.

Orpon mukaan lisääntynyt maahanmuutto luo jännitteitä, jotka ovat purkautuneet viharikoksina. Vihapuhe netissä on hänen mukaansa erittäin yleistä.
Järjestäytynyt yhteiskunnan vastainen toiminta on Orpon mukaan pahin vihan lisääntymisen muoto. Vaikka toiminta on Orpon mukaan vähäistä, ovat ääriliikkeet silti hänen mukaansa uhka demokratialle.

Orpo sanoi, että väkivaltaisten ääriliikkeiden rikoksia tulee poliisin tietoon noin 100 vuodessa ja ääriliikkeisiin kuuluu joitakin satoja henkilöitä. Jyväskylän mellakan jälkeen ääriliikkeiden valvontaa on Orpon mukaan lisätty. Lisäksi sisäministeriö parhaillaan uudistaa väkivaltaisen ekstremismin ennaltaehkäisyn toimenpideohjelmaa.

Orpon mukaan väkivaltainen ääriajattelu kumpuaa erityisesti syrjäytymisestä, ja sama pätee niin fasistisiin ääriliikkeisiin kuin militantteihin terroristijärjestöihin.

"Loppujen lopuksi turvallisuudessa on kyse siitä, onko yhteiskuntamme riittävän vakaa ja hyvä. Pahoinvointi, toivottomuus ja osattomuus ovat pääsyy ääriliikkeiden kasvulle", Orpo totesi.

http://m.kauppalehti.fi/uutiset/nain-rajusti-sisaministeri-suomi-rasismia/dEg5u9Hk?ref=ampparit:d083&ext=ampparit
Title: Vs: 2015-10-14 Näin rajusti sisäministeri suomi rasismia
Post by: PostScriptum on 15.10.2015, 11:46:26
Ei oo enää totta tämä urpopetterinä orvoksi jääneen ministerin kyky puhua lantaa pelloille. Kaikki maamme ongelmat johtuvat ministerin mukaan lisääntyneestä ja kaikkialle maassamme rehoittavasta rasismista.

Uskomatonta, mitä Turun Yliopisto tuottaa. Pikkusormi pystyssä vai oliko se joku muu sormi, kehtaa suomalaisia syytellä rasismista, eli tästä määrittelemättömästä asiasta. Tämä riemuidiootti maatalousministerinäkin maaseutua EU:n nimeen kurjistanut heppuli todistaa väkevästi kaiken järjestyvän, kunhan luovumme rasismista. Kokkaris kokkelis ja kokoomus pelastaa maan.
Title: Vs: 2015-10-14 Näin rajusti sisäministeri suomi rasismia
Post by: Ink Visitor on 15.10.2015, 11:49:47
Itseäni kiinnostaa valtavasti miten tuo törppö on päätynyt tähän:

QuoteOrpo muistutti, että vaikka kulttuurit ovat erilaisia, erot minkä tahansa joukon sisällä ovat aina suuremmat kuin joukkojen välillä.

Eli kärjistettynä, erot esim. minun ja kollegoideni välillä ovat suuremmat kuin työporukkamme ja esim. irakilaisten turvisten välillä  :facepalm:

Tämä ei vaan aukene meikäläiselle...
Title: Vs: 2015-10-14 Näin rajusti sisäministeri suomi rasismia
Post by: b_kansalainen on 15.10.2015, 11:52:38
Quote"Loppujen lopuksi turvallisuudessa on kyse siitä, onko yhteiskuntamme riittävän vakaa ja hyvä. Pahoinvointi, toivottomuus ja osattomuus ovat pääsyy ääriliikkeiden kasvulle", Orpo totesi.
Orpolle tiedoksi, että yhteiskunta ei ole riittävän vakaa ja hyvä. Ehkä porvareille ja muille, joilla on rahaa paeta ongelmia, se on. Maahantulijat heikentää yhteiskunnan vakautta ja "hyvyyttä" (mitä ikinä se onkaan). Elämä Suomessa ei ole ihmisarvon perusta.
Title: Vs: 2015-10-14 Näin rajusti sisäministeri suomi rasismia
Post by: PostScriptum on 15.10.2015, 11:58:52
Tässä vastaus https://www.youtube.com/watch?v=8mdl-AdZpV8

Suomalaisten ylikävelyä on historiassamme runsaasti paljon. Oma syy, kusipäisten kajahtaneiden Cajanderien valinta maksoi verta , hikeä ja kyyneleitä. Nyt itse poliisiministeri tekee sen taas. Synkkyys ja itsemurhahakuisuus ovat ehkä totta, rasimi ei ole totta. Suomi on rasismin suhteen ehkä maailman vähiten syntisin maa, jos se nyt synniksi luetaan. Kokoomuksen politrukki on rasisti, kohteena suomalaiset.
Title: Vs: 2015-10-14 Näin rajusti sisäministeri suomi rasismia
Post by: Larva on 15.10.2015, 12:29:37
Quote from: Ink Visitor on 15.10.2015, 11:49:47
QuoteOrpo muistutti, että vaikka kulttuurit ovat erilaisia, erot minkä tahansa joukon sisällä ovat aina suuremmat kuin joukkojen välillä.
Orpo ei ymmärrä ihmisen psykologiaa. Ihminen on laumaeläin. Ja tarkoitan tässä ihan kaikkia ihmisiä, rodusta ja kansallisuudesta riippumatta.

Jos otetaan yksi irakilainen tai somali tai mikä tahansa tarpeeksi erilaisen kulttuurin kasvatti ja ympätään se tuhannen suomalaisen joukkoon, sen on pakko sopeutua, koska tämä suomalaisten joukko on silloin kyseisen yksilön uusi lauma. Silloin todennäköisesti tämä tulokas sopeutuu uuteen "laumaansa", samastuu heidän käyttäytymiseensä ja tarvittaessa puolustaa heitä ulkoisia uhkia vastaan.

Mutta jos otetaan isompi joukko tarpeeksi erilaisesta kulttuurista tulevia tyyppejä, sanotaan vaikka 50 tai 100, ja pannaan heidät keskelle isompaa suomalaisjoukkoa, niin he ovat silloin pienempi lauma keskellä isompaa laumaa. Laumauskollisuus saa vallan, ja sen omemman kulttuurin käytösnormit  nousevat pintaan, ja tätä pienempää laumaa puolustetaan myös raivokkaammin, koska lähtökohtaisesti pienempi ryhmä kokee enemmän uhkaa kuin iso.

Ja aina, kun ihminen kokee uhkaa, hän hakee turvaa ensisijaisesti omasta ryhmästään, siis siitä ryhmästä, jonka hän kokee läheisimmäksi. Uhkan ei tarvitse olla edes konkreettinen. Tällä käytöksellä on selitettävissä joukkopsykoosi, samoin myös se, miksi nämä maahantulijat käyttäytyvät omassa maassaan ihan nätisti, mutta porsastelevat täällä: omassa maassaan he ovat enemmistöä ja voivat turvallisesti ilmaista yksilöllisyyttään, mutta täällä he ovat vähemmistöä ja heistä tulee yhteen hiileen puhaltava "lauma", jossa yksilölliset käytösmallit ja mielipiteet hukkuvat massan mielipiteeseen. Samoin kävisi suomalaisille Lähi-Idässä, veikkaan.

Tämä on ihan normaalia käyttäytymistä missä tahansa eläinlaumassa, kuten myös missä tahansa ihmisjoukossa. Rotu ole olennainen tekijä, vaan 1) ryhmän koko vieraan ryhmän sisällä ja 2) kulttuurin vaikutuksen voimakkuus. Hakeudumme omanlaistemme pariin, jos niitä on tarjolla. Jos ei ole, sopeudumme ympäröivään kulttuuriin, koska on pakko. 

Täten siis, mitä enemmän tänne kipataan ulkomaalaisia, sitä huonommin he sopeutuvat. Koska ei ole pakko. Koska sitä omaa kulttuuria ja oman vanhan kansan edustajia on niin paljon ympärillä. Ja koska he tuntevat painetta ulkopuolelta (= ympäröivän suuremman ryhmän, tässä tapauksessa kantasuomalaisten) taholta, he myös ennen pitkää alkavat ilmaista tyytymättömyyttään. Mikä ei edelleenkään ole suomalaisten vika vaan silkkaa psykologiaa.

Ilmaisinkohan asian tarpeeksi sekavasti.
Title: Vs: 2015-10-14 Näin rajusti sisäministeri suomi rasismia
Post by: heppu on 15.10.2015, 12:30:13
Quote
"Kaikille täytyisi olla itsestäänselvyys, että rasismi on täysin tuomittavaa ja perusteetonta. Ihmisten ihonvärin, ulkonäön tai syntyperän perusteella ei voi tehdä päätelmiä heidän luonteestaan, ominaisuuksistaan tai kyvyistään."

Jos minä kävelen yöllä baarista kahden aikaan kotia ja kadulla tulee vastaan joko somalijengi tai joku suomalaisseurue, niin kyllä se nyt niin vaan on, että siinä tehdään aika nopeasti valistuneita arvauksia, siitä minkälaiset luonteenpiirteet ja ominaisuudet näillä seureilla on.

Nämä Orpot elelevät jossain ihanteellisessa ideaalimaailmassa vailla todellisuudentajua. Toki voidaan aloittaa tulijoiden pisteytys, mutta jos sitä ei tehdä, nämä irakilaiset, afgaanit, somalit ym. edustavat heikompaa ja vähemmän tuottavaa kulttuuria kuin suomalaiset.
Title: Vs: 2015-10-14 Näin rajusti sisäministeri suomi rasismia
Post by: Eino P. Keravalta on 15.10.2015, 12:36:30
Orpo:

QuoteIhmisten ihonvärin, ulkonäön tai syntyperän perusteella ei voi tehdä päätelmiä heidän luonteestaan, ominaisuuksistaan tai kyvyistään.

Tuohan on täyttä roskaa.

Kyllä ihmisjoukkojen käyttäytymistä voidaan ennakoida tilastollisesti. Joku sosiologiaa lukenut voisi opastaa Petteriä.

Title: Vs: 2015-10-14 Näin rajusti sisäministeri suomi rasismia
Post by: Tabula Rasa on 15.10.2015, 12:38:44
Tuulenhenki, se kokoluokkakin on tiedossa. Meillä on ollut iät ja ajat 10 000 mustalaista. Sen kokoinen porukka ei enää integroidu vaan muodostaa oman alakulttuurin. Eli voidaan olla varmoja etteivät irakilaiset tai somalit tule koskaan integroitumaan suomeen. Ainoa tie on karkottaa maasta niin paljon että kriittinen massa alittuu.
Title: Vs: 2015-10-14 Näin rajusti sisäministeri suomi rasismia
Post by: Uuno Nuivanen on 15.10.2015, 12:39:57
QuoteVaikka toiminta on Orpon mukaan vähäistä, ovat ääriliikkeet silti hänen mukaansa uhka demokratialle.

Sen sijaan kenen tahansa takapihalle kysymättä tupsahtava pakkovokki ei ole uhka demokratialle.
Title: Vs: 2015-10-14 Näin rajusti sisäministeri suomi rasismia
Post by: ArtturiE on 15.10.2015, 12:46:07
Quote from: Ink Visitor on 15.10.2015, 11:49:47
Itseäni kiinnostaa valtavasti miten tuo törppö on päätynyt tähän:

QuoteOrpo muistutti, että vaikka kulttuurit ovat erilaisia, erot minkä tahansa joukon sisällä ovat aina suuremmat kuin joukkojen välillä.

Eli kärjistettynä, erot esim. minun ja kollegoideni välillä ovat suuremmat kuin työporukkamme ja esim. irakilaisten turvisten välillä  :facepalm:

Tämä ei vaan aukene meikäläiselle...

Petteri haluaa viestittää, että raiskaavathan muslimitkin?
Title: Vs: 2015-10-14 Näin rajusti sisäministeri suomi rasismia
Post by: Faidros. on 15.10.2015, 12:47:35
Quote from: Eino P. Keravalta on 15.10.2015, 12:36:30
Orpo:

QuoteIhmisten ihonvärin, ulkonäön tai syntyperän perusteella ei voi tehdä päätelmiä heidän luonteestaan, ominaisuuksistaan tai kyvyistään.

Tuohan on täyttä roskaa.

Kyllä ihmisjoukkojen käyttäytymistä voidaan ennakoida tilastollisesti. Joku sosiologiaa lukenut voisi opastaa Petteriä.

Totuus ei ole tärkeää. Tärkeää on vain "oikea" mielipide.
Title: Vs: 2015-10-14 Näin rajusti sisäministeri suomi rasismia
Post by: akez on 15.10.2015, 14:51:01
Quote from: Ink Visitor on 15.10.2015, 11:31:23
Orpo muistutti, että vaikka kulttuurit ovat erilaisia, erot minkä tahansa joukon sisällä ovat aina suuremmat kuin joukkojen välillä.

Olisi mielenkiintoista tietää, miten Orpo aikoo yrittää määritellä sanan "joukko" tässä yhteydessä, sillä jos erot joukon sisällä ovat suuremmat kuin joukkojen välillä, niin tämä merkitsee käytännössä sitä, että ei ole olemassa mitään sellaista (samankaltaisuutta), jonka perusteella joku "joukko" voitaisiin määrittää joukoksi ja vielä verrata sitä toiseen joukkoon. Aika Orpo yritys Orvolta.
Title: Vs: 2015-10-14 Näin rajusti sisäministeri suomi rasismia
Post by: Kulttuurirealisti on 15.10.2015, 15:50:41
Quote from: Ink Visitor on 15.10.2015, 11:31:23
Quote"Kaikille täytyisi olla Ihmisten ihonvärin, ulkonäön tai syntyperän perusteella ei voi tehdä päätelmiä heidän luonteestaan, ominaisuuksistaan tai kyvyistään."

Orpo muistutti, että vaikka kulttuurit ovat erilaisia, erot minkä tahansa joukon sisällä ovat aina suuremmat kuin joukkojen välillä.

"Roisto on roisto missä tahansa kulttuurissa - aivan kuten kunniallinen kansalainen on kunniallinen kansalainen riippumatta, mistä hän tulee ja missä on kasvanut."

Edit.
Väitän että syntyperän ja kulttuuritaustan perusteella voi tehdä hyviä arvioita keskimääräisen ryhmän jäsenen asenteista ja arvoista, ja ne tyypillisesti johtavat tietynlaiseen käytökseen ja osaamistasoon.

Mistähän Orpo on repinyt tuon "joukon sisällä suuremmat erot" -läppänsä? En usko ilman lähteitä.

Ja roiston määritelmä vaihtelee eri kulttuureissa, samoin kunniallisen kansalaisen määritelmä.
Title: Vs: 2015-10-14 Näin rajusti sisäministeri suomi rasismia
Post by: Haplotaxida on 16.10.2015, 18:41:30
Quote"Roisto on roisto missä tahansa kulttuurissa - aivan kuten kunniallinen kansalainen on kunniallinen kansalainen riippumatta, mistä hän tulee ja missä on kasvanut."

Muoks:

Quote"Roisto on roisto missä tahansa kulttuurissa - aivan kuten kunniallinen nainen on kunniallinen nainen riippumatta, mistä hän tulee ja missä on kasvanut."

Kenen silmissä? Orvon? Se auttaakin hirveästi.

QuoteNainen on kuin kuppi: jos joku juo siitä, kukaan toinen ei tahdo sitä.
Nainen on kuin lasiruutu: kun se menee rikki, sitä ei saa ehjäksi.

.. Alun sanonnat ovat jordanialaisia, kansan parissa käytettyjä vertauksia naisista. Kansan parissa kerrotuilla vertauksilla on aina syvempi merkityksensä. Ne kuvastavat omalla tavallaan vallitsevia kulttuurisia merkityksiä sukupuolesta vahvistaen sosiaalista järjestystä. Ikivanhat sanonnat ovat yhteisöllisissä kulttuureissa vahvempia kuin kirjatut lait. Kulttuuri voidaan määritellä yhteisöön, etniseen ryhmään tai kansakuntaan kuuluvien jäsenten jakamaksi maailmankuvaksi. Kulttuuri pitää sisällään ne merkityksiä tuottavat sosiaaliset käytännöt, jotka organisoivat ja jäsentävät yhteisön sosiaalisia suhteita, ja pitää sisällään muun muassa sukupuoliroolit.  Yhteisen sosiaalisen järjestelmän ja maailmankuvan jakaminen antaa yhteisön jäsenille tunteen kuulumisesta johonkin tiettyyn kulttuuriin ja luo jäseniä yhdistävän siteen sekä perustan identiteetille. ..

- Minun kunniani ei ole sinun kunniasi.' - kunniakäsitteen monet merkitykset (http://uudenmaanpiiri-mll-fi-bin.directo.fi/@Bin/207d4cf215bd940421d1c80db555349f/1445008995/application/pdf/127868/Gazale_Hannimari.pdf) (.pdf)
- KUNNIA KONFLIKTINA: Amoral-hankkeen loppujulkaisu (http://uudenmaanpiiri.mll.fi/toiminta/kunniaan-liittyvan-vakivallan-eh/kunnia_konfliktina_amoral-hankke/)
Title: Vs: 2015-10-14 Näin rajusti sisäministeri suomi rasismia
Post by: Micke90 on 16.10.2015, 18:43:14
Quote"Rasistiksi leimaaminen on kova syytös", sisäministeri muistutti.

Sanoo mies, joka muutamaa kuukautta aiemmin pulisi, että turvapaikanhakijoiden motiivien arvostelu on rasismia.
Title: Vs: 2015-10-14 Näin rajusti sisäministeri suomi rasismia
Post by: rölli2 on 16.10.2015, 18:47:13
petterin puheet jaksavat hämmästyttää minua aivan kuten vesa-matti loirin suuri suosio. en yhtään ymmärrä kumpaakaan :facepalm:
Title: Vs: 2015-10-14 Näin rajusti sisäministeri suomi rasismia
Post by: Micke90 on 16.10.2015, 18:49:09
Quote from: rölli2 on 16.10.2015, 18:47:13
petterin puheet jaksavat hämmästyttää minua aivan kuten vesa-matti loirin suuri suosio. en yhtään ymmärrä kumpaakaan :facepalm:

Itse ymmärrän kyllä Loirin suuren suosion, mutta Petteri Orpo sisäministerinä on minulle suuri ihmetyksen aihe.
Title: Vs: 2015-10-14 Näin rajusti sisäministeri suomi rasismia
Post by: Kim Evil-666 on 16.10.2015, 18:50:33
Täysin todellisuudesta irtautunut ja kyvytön Orpo voi puolestani haistaa pitkän paskan...stanan maanpetturi!