QuoteKodittomaksi jäänyt Tauski: Pakolaisille kyllä hommataan asunnot!
Tauski Peltoselta lähti kämppä alta. Ulosottomies mittasi Kaarinassa sijaitsevan rivitaloasunnon, ja laulajalle jäi vielä velkaakin.
Tauski kertoo kohtalostaan Hymyn painetussa lehdessä. Luottotiedoton Tauski ei saa enää ostettua uutta omistusasuntoa, ja vuokra-asunnon löytäminenkin on vaikeaa.
Tauski sanoo ettei ole katkera, mutta purkautuu silti.
-Suomessa syntynyt ihminen ei saa asuntoa, jos luottotiedot menee. Pakolaisille, jotka ovat nuoria miehiä, hommataan kyllä asunnot. Minäkin olen tähän maahan kuusi veronmaksajaa tehnyt ja maksanut miljoona euroa veroja. Hallitus saisi hävetä.
Tauskin tilitys painetussa lehdessä.
http://www.hymy.fi/uutiset/kodittomaksi-jaanyt-tauski-pakolaisille-kylla-hommataan-asunnot
Mahtaa olla yksinäiselle suomalaiselle nuorelle miehelle helppoa löytää vuokra-asuntoa tästä eteenpäin. Pakolaiset menevät jonojen keulille, ja loput asunnot mitä jää meneekin sitten lapsiperheille ja naisille. Ainoaksi vaihtoehdoksi jää yksityiset, mutta kyllä sielläkin karmeeta kilpailua tulee olemaan.
Sama tulee pätemään mm. työvoimapoliittisiin aikuiskoulutuksiin, mihin pakolaiset valitaan ensin, ja loput paikat annetaan naisille seksuaalisen tasa-arvon takia.
Joku suomalainen mies saattaa jopa hieman suuttua.
Njooh, tähänhän tehdään muutos. Ei siinä sen kummempaa. Ja mehän tehdään se.
Tilannehan menee siihen että palkasta menee iso osa
- veroihin
- ruokaan
- välttämättömyyksiin
ja se mitä jää jäljelle, menee asuntoon (vuokraan tai lainaan)
Mitä Suomalaiset eivät tajua (minäkään en tajunnut aiemmin ennenkuin asuin useissa maissa muualla) on se että meidän perus-elämänlaatumme on hyvinkin alhainen verrattuna vastaavassa sosiaalisessa tilanteessa oleviin ihmisiin muissa euroopankin maissa. Pelkkä ruoka ja asuminen sekä auto + polttoaine maksavat täällä niin pirusti että peruselämiseen ei jää paljoakaan rahaa.
Puhutaan ostovoimasta ja ihmiset nyökyttelevät että on se kamalaa kun ostovoima on alhainen mutta he eivät tajua miten toisinkin asiat voisi olla.
Pahiten tuo asuntojonotus tulee näkymään mm opiskelijoilla jotka oikeasti TARVITSEVAT sen kämpän vaikkapa joensuusta, turusta, jyväskylästä yms.
Pian meilläkin on kimppakämppä-ajattelu eli asutaan samassa asunnossa esim toisen perheen kanssa tai aikuisten ihmisten on pakko muuttaa vanhempien nurkkiin kun ei ole työssäkäyvillä rahaa mihinkään muuhun kuin siihen vuokraan.
Meitä on jo vuosia likistetty kuin sitruunoita ja nyt tullaan likistämään vielä enemmän.
Vuokrat vapaiden markkinoiden vuokra-asunnoissa on jo nousseet viime vuoteen verrattuna muutamissa kaupungeissa joita katselin.
Lisääntynyt kysyntä nostaa hintoja kun tarjonta ei lisäänny samaan tahtiin kysynnän lisääntymisen kanssa.
Sekopäisin kehityshän on tämä turvapaikanhakijoiden asuttaminen hajautetusti asuntoihin ympäri kaupunkia jota mm. Kouvolan hölmöläiset ovat alkaneet tehdä.
Uusi mainoslause Kouvolalle:
Kouvola- koko kaupunki on vastaanottokeskus.
QuoteMinäkin olen tähän maahan kuusi veronmaksajaa tehnyt ja maksanut miljoona euroa veroja. Hallitus saisi hävetä.
Odotapas vain, kun nämä Ahmedit tekevät kukin Suomeen 6 veronmaksajien elättiä lisää...
Tauski saattaa päästä samalle viivalle matujen kanssa jos naisten kohtelu on mitenkään valintaperusteena kämpän saamiselle...
Quote from: Hornsmith on 11.10.2015, 21:36:07
Tauski saattaa päästä samalle viivalle matujen kanssa jos naisten kohtelu on mitenkään valintaperusteena kämpän saamiselle...
Eivätkös kaikki suomalaiset pikkujulkkikset kohtele naisiaan samalla tavalla? ;D
Tauskille kämppä ja heti, tunnen miehen vuosien takaa ja hyvä heppu vaikka vähän säätäjä.
Tauski menee poliisiasemalle ja pyytää turvapaikkaa.
Problem solved, vai onko sujuva suomen kielen taito este turvapaikan saamiselle?
Quote from: MW on 11.10.2015, 22:07:21
Tauski menee poliisiasemalle Ruotsiin ja pyytää turvapaikkaa.
Näin. Lisäksi paperit kannattaa hävittää ja sanoa tulevansa Unkarista, jota johtaa kamala Viktor Orban.
Sinänsä surkeaa että suomalaiset joutuvat asuntojonojen hännille pakolaisten kiilatessa ohi, mutta Tauski ei kyllä kauheasti säälitä. Sen verran ansiokkaasti on kaveri asiansa sössinyt.
No, nyt on maahanmuuttokritiikki "kohdallaan" ;D Tauski voi vaikkaa vetää turpaan nykyistäkin naisystäväänsä, jos sellaisen on vielä onnistunut saamaan. Sen jälkeen valtio tarjoaa majoituksen. Jos ei muu auta, niin Frederikiltä voi kysellä vuokrakämppää.
Kuka Tauski? Mitä hän on tehnyt kun noin nuivitaan tässä ketjussa?
Näitä iskelmälaulajia, jotka perinteisesti eivät osaa hoitaa raha-asioitaan. Tauno Peltonen 52v.
https://www.youtube.com/watch?v=sxqaw4UVvhM
Selailin tuota laatulehteä, niin sieltähän löytyi tämä.
Kesäkuussa Tauski ajeli vielä Jaguar XFR:llä. Uuden hinta Suomessa 200.000 Euroa.
TM Autohinnasto: Jaguar XF-R-S Sportbrake (http://tekniikanmaailma.fi/autotietokanta/jaguar-xf-r-s-sportbrake-50-v8-sc-550/)
http://www.hymy.fi/uutiset/tauski-osti-yli-500-heppaisen-okyauton-kuva
Nyt ollaan sitten kodittomia. Olisiko omistaja myös menettänyt autonsa hallinnan? Tämä onnettomuus pääsi sattumaan, kun Vouti tarttui ratista kiinni?
Loppuun laitettava ikivanha lööppi:
TAUSKI LÖI MURTOVARASTA!
"Luulin häntä vaimokseni"
Quote from: Nötkötti on 12.10.2015, 00:44:35
Näitä iskelmälaulajia, jotka perinteisesti eivät osaa hoitaa raha-asioitaan. Tauno Peltonen 52v.
https://www.youtube.com/watch?v=sxqaw4UVvhM
Ahaa. Okei. Kun en tuota radiota kuuntele ja töllöstä valikoiden dokkareita ja eläviäkuvia.
Tauno Peltonen kokee kovia kuten jokaikinen henkilökohtaisen bankrotin tehnyt ja kelkasta hankeen tiputettu. Ei silti tarvitse tuolla tavalla nuijia eikä nuivia veroja maksanutta kansalaista. Syletyttää.
No ensimmäistä kertaa minäkin äijää kuuntelen, viimeistä myös. Ei ole ihan miun maun mukkaista musaa. Säälittävä tapaus kuitenkin, niinkuin moni muukin suomalainen julkkis. Itkunaurua.
Jokaisessa meistä asuu pieni Tauski.
Quote from: detonator on 12.10.2015, 01:06:01
Jokaisessa meistä asuu pieni Tauski.
No, ei hemmetissä asu. Täällä ainakaan. Täällä tauskeilla pyyhitään peppua ja vedetään vessasta alas.
Quote from: b_kansalainen on 12.10.2015, 01:15:46
Quote from: detonator on 12.10.2015, 01:06:01
Jokaisessa meistä asuu pieni Tauski.
No, ei hemmetissä asu. Täällä ainakaan. Täällä tauskeilla pyyhitään peppua ja vedetään vessasta alas.
Tarkoitat kodittomia suomalaisia entisiä veronmaksajia?
Mitä sinulla on vastaan Jaguaria?
Maassamme ihmistä myös monasti vainotaan paljon pidempään ja hanakammin velkojen kuin esim. tapon tai raiskauksen takia.
Quote from: Ari-Lee on 12.10.2015, 01:18:20
Tarkoitat kodittomia suomalaisia entisiä veronmaksajia?
Tarkoitan egoistisia naistenhakkaajia. Tauski löytää kyllä matuista vertaisiaan sielunveljiä kunhan malttaa tutustua. Garderobinsa lienee jo samanlainen kuin geelitukilla.
Quote from: b_kansalainen on 12.10.2015, 01:59:07

Tipahdin kärryiltä. Jotain informaatiota on nyt jäänyt kertomatta. Minä kun en tuota big brothersia ja salkkareita seuraile. Enkä seiskan uutisia.
On Tauski luultavasti viihdetaiteilijan uransa eteen aika paljon töitäkin tehnyt. Ihan duunarin tavoin.
Quote from: Ari-Lee on 12.10.2015, 02:04:49
Quote from: b_kansalainen on 12.10.2015, 01:59:07
Quote from: Ari-Lee on 12.10.2015, 01:18:20
Tarkoitat kodittomia suomalaisia entisiä veronmaksajia?
Tarkoitan egoistisia naistenhakkaajia. Tauski löytää kyllä matuista vertaisiaan sielunveljiä kunhan malttaa tutustua. Garderobinsa lienee jo samanlainen kuin geelitukilla.
Tipahdin kärryiltä. Jotain informaatiota on nyt jäänyt kertomatta. Minä kun en tuota big brothersia ja salkkareita seuraile. Enkä seiskan uutisia.
Tauskin exät ovat joukolla itkeneet lööppilehdistössä kuinka Tauski on ihan kauhee väkivaltainen sika.
Taisi saada ihan pahoinpitelytuomionkin Henna Jokusenniminytoli nimisen turha-julkkiksen pahoinpitelystä jonka kanssa Tauskilla on yhteinen lapsi.
Voi Tauski, Tauski. Naisia ei vaan lyödä. Korkeintaan työnnetään käsivarren mitan päähän, etteivät pääse läpsimään.
Mulla roikkuu seinällä Tauskin isoisän öljyvärimaalaus komeissa kehyksissä. Tauski kertoi jossain radio-ohjelmassa isoisänsä olleen jonkin sortin taidemaalari/taulukauppias. Ohjelmaa kuunnellessa tajusin, että omat isovanhempani ovat aikoinaan Turussa ostaneet ko. taiteilijan
taulun. Nykyään joutuu aina miettimään perheväkivaltaa kun sitä katsoo, vaikkei siinä ole kuin kuutamomaisema joelta.
Kyllä näitä tauskeja löytyy joka niemestä ja notkosta, enempi tai vähempi itse ahdinkonsa aiheuttaneena mutta pointti onkin siinä että nämä tauskit heitetään vain sivuun b-luokan kansalaisina uusien kunniakansalaisten tieltä.
Miksei kukaan sano että hakkaavathan ne idän ihmemiehetkin?
Quote from: mikkoR on 12.10.2015, 05:47:05
Kyllä näitä tauskeja löytyy joka niemestä ja notkosta, enempi tai vähempi itse ahdinkonsa aiheuttaneena mutta pointti onkin siinä että nämä tauskit heitetään vain sivuun b-luokan kansalaisina uusien kunniakansalaisten tieltä.
Miksei kukaan sano että hakkaavathan ne idän ihmemiehetkin?
Tämä.
Tauskilla oo hätää. Seiskajulkkikset löytää aina jonkun uuden patjan jota takoa. Fahad Firaksenkin ex olisi vapaa esim.
QuoteVoi Tauski, Tauski. Naisia ei vaan lyödä. Korkeintaan työnnetään käsivarren mitan päähän, etteivät pääse läpsimään.
Ei kai tämän pitäisi vaikuttaa asunnon saamiseen? Oikeuslaitoksellehan rikosten käsittely kuuluu, ei tehdyistä rikoksista kuulu asuntojonossa mitään lisärangaistuksia jakaa.
Offtopikkina oma näkemys: Jos nainen käy väkivaltaisesti päälle, niin kyllä sitä saa lyödä siinä kuin miestäkin. Tauskin tapausta en tunne, mutta noin niin kuin periaatteellisella tasolla naisella ei ole oikeutta käyttää väkivaltaa sen enempää kuin miehelläkään on. Aikuisen ihmisen on pystyttävä hallitsemaan käyttäytymistään siinä määrin, että ei muiden kimppuun väkivaltaisesti hyökkäile.
Quote from: VeePee on 12.10.2015, 08:14:08
Jos nainen käy väkivaltaisesti päälle, niin kyllä sitä saa lyödä siinä kuin miestäkin. Tauskin tapausta en tunne, mutta noin niin kuin periaatteellisella tasolla naisella ei ole oikeutta käyttää väkivaltaa sen enempää kuin miehelläkään on. Aikuisen ihmisen on pystyttävä hallitsemaan käyttäytymistään siinä määrin, että ei muiden kimppuun väkivaltaisesti hyökkäile.
Kellään ei ole oikeutta käyttää väkivaltaa toista ihmistä kohtaan. Koskee ihan kaikkia. Mikäli kuitenkin "nainen käy väkivaltaisesti päälle", niin silti toivoisi ettei lyöminen olisi ensisijainen ratkaisu. Käytännössä nainen on useimmiten niin paljon heikompi, että ihan paikallaanpito lienee usein riittävä toimenpide. Miesten kokemasta väkivallasta toivoisin kuitenkin enemmän tutkimusta ja keskustelua, melko vaiettu joskin yleinen aihe.
QuoteNainen syyllistyy sen sijaan puolisonsa törkeään pahoinpitelyyn tai henkirikoksen yritykseen vähintään yhtä usein kuin mies. Tilastokeskuksen mukaan mies on uhrina jopa hieman useammin kuin nainen, vaikka luvut ovatkin lähellä toisiaan.
(http://yle.fi/uutiset/torkea_perhevakivalta_kohdistuu_miehiin_naisia_useammin/5487134)
Tässähän on se, kun jokaiselle tulevalle mamulle annetaan automaattisesti puhtaat luottotiedot, vaikka olisivat kuinka sähläreitä.
Suomalainen saattaa olla menettänyt omansa parikymppisenä 90-luvun lamassa, kun uskoi vanhempiaan jotka kehoittivat ottamaan lainaa nyt kun saa.
Monella on yhä luottotiedot ruvella 90-luvun laman peruja. Sitten saavat kuunnella kun ylimieliset parikymppiset jannut heittävät että "säkin vaan sössit omat asiasi", vaikka kysymys on asioista jotka tapahtuivat ennen heidän syntymäänsä, asioista joista he eivät ymmärrä yhtään mitään.
Luottotieto-systeemihän luotiin vasta 80-luvulla Suomeen. Ennen sitä ei ollut, kaikki olivat samalla viivalla.
Onhan tuo toisaalta aika selvä tapaus kun ostelee kalliita autoja persaukisena...holtti mieheltä kadoksissa. Toisaalta on paljon ihmisiä joilla ei ole luottotietoja vaikka eivät ole kymmeniin vuosiin sössineet mitään. Velkojen vanhenemislakihan on tuore, astui voimaan vasta muutama vuosi sitten. Sitä ennen velat eivät vanhentuneet, 90-luvun velat vain velkoja aina uusi. Noin kymmenen vuoden päästä alkavat olla 90-luvun laman veteraanit vapaita lopullisesti. 2020-luvulla.
Aloitin Tauskin fanituksen siinä vaiheessa, kun Tauno oli nakattu omalta keikaltaan pihalle.
Quote from: Saturnalia on 12.10.2015, 08:46:43
Onhan tuo toisaalta aika selvä tapaus kun ostelee kalliita autoja persaukisena...holtti mieheltä kadoksissa. Toisaalta on paljon ihmisiä joilla ei ole luottotietoja vaikka eivät ole kymmeniin vuosiin sössineet mitään.
Jos vertaa mm Suomen rahat Kreikan konkkapesään upottaneen Jyrki Käteisen talousosaamiseen, täytyy sanoa että tasan ei käy luottolahjat. Kaikenlisäksi Jyrkille, tällaisista "liiketoimista huolimatta tai niistä johtuen" annetaan luottoa, mikä on varattomana autoja ostelemisen rinnalla käsittämätön ilmiö.
Kun kusetat ja sössit 20 000 euron autokaupat päin persettä olet talousrikollinen.
Kun kusetat ja sössit 2 miljardia euroa + 14 mrd takuuvelat, olet poliittinen talousnero a la cocoomus.
Quote from: b_kansalainen on 12.10.2015, 00:09:17
No, nyt on maahanmuuttokritiikki "kohdallaan" ;D Tauski voi vaikkaa vetää turpaan nykyistäkin naisystäväänsä, jos sellaisen on vielä onnistunut saamaan. Sen jälkeen valtio tarjoaa majoituksen. Jos ei muu auta, niin Frederikiltä voi kysellä vuokrakämppää.
Toihan on wanha tapa miten saa sen kämpän valtiolta talvella,eli kun jonnekkin asunnottomien majoituspaikkaan ei pääse niin tekee pari vakavampaa rikosta niin pääsee sinne vankilaan.Moni on varmasti mielummin istumassa lämpimässä vankilassa kuin ulkona talvella kadulla.
Quote from: kirjoittelija on 12.10.2015, 02:18:11
Quote from: Ari-Lee on 12.10.2015, 02:04:49
Quote from: b_kansalainen on 12.10.2015, 01:59:07
Quote from: Ari-Lee on 12.10.2015, 01:18:20
Tarkoitat kodittomia suomalaisia entisiä veronmaksajia?
Tarkoitan egoistisia naistenhakkaajia. Tauski löytää kyllä matuista vertaisiaan sielunveljiä kunhan malttaa tutustua. Garderobinsa lienee jo samanlainen kuin geelitukilla.
Tipahdin kärryiltä. Jotain informaatiota on nyt jäänyt kertomatta. Minä kun en tuota big brothersia ja salkkareita seuraile. Enkä seiskan uutisia.
Tauskin exät ovat joukolla itkeneet lööppilehdistössä kuinka Tauski on ihan kauhee väkivaltainen sika.
Taisi saada ihan pahoinpitelytuomionkin Henna Jokusenniminytoli nimisen turha-julkkiksen pahoinpitelystä jonka kanssa Tauskilla on yhteinen lapsi.
En tiedä että hakkaako tyyppi jokaista hoitoansa mutta naiset nyt ainakin valehtelevat vaikka mistä kun tulee kyse siitä lapsesta jos ne haluaa sen itselleen.
Taitaa olla Nykäsen Matin veroinen vaimonpieksäjä. Kyllä joku hullu suomi-neito korjaa.
Quote from: PostScriptum on 12.10.2015, 14:25:39
Taitaa olla Nykäsen Matin veroinen vaimonpieksäjä. Kyllä joku hullu suomi-neito korjaa.
Pakolaiset vie mun hullut naiset!!! ;D