QuoteTurvapaikanhakijat yllättivät turvallisuusalan – vartijoista paikoin jo huutava pula
Pikavauhtia perustetut vastaaottokeskukset ovat työllistäneet vartiointiliikkeitä siinä määrin, että vartijoista on pulaa etenkin pääkaupunkiseudulla, Pirkanmaalla ja Oulun seudulla.
Turvapaikanhakijoiden suuri määrä on aiheuttanut vartijapulaa eri puolille Suomea. Pikavauhtia perustetut vastaanottokeskukset ovat työllistäneet vartiointiyrityksiä, jotka palkkaavat tällä hetkellä runsaasti uutta henkilökuntaa.
– Rekrytointi on todella aggressiivista. Tänään juuri katselin auki olevia paikkoja ja niitä on todella monella paikkakunnalla. Uskon, että pula on tosi iso, sanoo Turvapalvelu 100:n yrittäjä Tapio Grundström.
Grundströmin mukaan vartiointiliikkeet eivät ole kyenneet varautumaan riittävän ajoissa turvapaikanhakijoiden määrään. Hänen yrityksensä tilannetta helpottaa yhteistyössä muutaman muun alan yrityksen kanssa luodun työvoimapankin avulla.
– Ollaan pystytty takaamaan henkilöille hyvät tuntikehykset ja he ovat pysyneet näin turvallisuusalallla töissä, Grundström selventää.
[---]
Yle (http://yle.fi/uutiset/turvapaikanhakijat_yllattivat_turvallisuusalan__vartijoista_paikoin_jo_huutava_pula/8364742)
Quote– Ollaan pystytty takaamaan henkilöille hyvät tuntikehykset ja he ovat pysyneet näin turvallisuusalallla töissä, Grundström selventää.
Tuo on ilo kuulla. Mutta nyt se työvoimapulakin on täällä. Aiemmin tällä viikolla on pulistu: Opettajia, tulkkeja, ja nyt vartijoita. Keistä muista on pulaa? Ainakin homekouluista on huutavaa pulaa.
Keneltä leikataan, mitä leikataan?
Siis mihin vartijoita tarvitaan? Näähän on koulutettua työvoimaa ja perheitä ja miehetkin haluaa vaan elää rauhassa! :flowerhat:
Eikun ai niin joo. Vartioimaan, etteivät pottunokat mene pottuilemaan. :facepalm:
Juu, mutta onhan tässä tarvetta tosiaan monille muillekin ammateille!
http://yle.fi/uutiset/ruokaa_lumenkolausta_ja_tulkkausta_turvapaikanhakijat_tyollistavat_tuhansia_jo_nyt/8364182
Vaihtoehtoisesti voitaisiin tietysti esim. laskea kaikki Suomen koirat vapaaksi, tulisi satoja uusia rankkurin työpaikkoja. Who let the dogs out.
QuoteGrundströmin mukaan vartiointiliikkeet eivät ole kyenneet varautumaan riittävän ajoissa turvapaikanhakijoiden määrään.
Kyllä on taas semmoinen lause, että päästään jänskätyksen äärelle.
Nyt päitä vadille (npi)! Kuka sössi etukäteisilmoituksen?
Että niitä tuleekin ovista ja ikkunoista JO syyskuussa eikä vasta lokakuussa, niin kuin alunperin oli sovittu.
Nyt hävetkää siellä konttorilla!
Vaan tiedän, että tää kysymys jää retoriseksi:
Minkä takia tarvitaan lisää vartijoita, kun kyse on TURVApaikanhakijoista?
Turvapaikanhakija riehui vastaanottokeskuksessa – vartija joutui raudoittamaan
http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/turvanpaikanhakija-riehui-vastaanottokeskuksessa-vartija-joutui-raudoittamaan/5351916
Kukakohan täyspäinen noihin vokkeihin menee vartijaksi töihin kun tietää että jos jotain tapahtuu, on itse se jonka pää on ensimmäisenä seipään nokassa?
http://www.satakunnankansa.fi/Satakunta/1195001398313/artikkeli/spr+rekrytoi+vastaanottokeskuksiin+syntynyt+noin+tuhat+uutta+tyopaikkaa.html
"Suomen vastaanottokeskuksiin on syntynyt kahden kuukauden aikana noin tuhat uutta työpaikkaa.
Satakunnan alueen vastaanottokeskuksissa työskentelee tällä hetkellä 29 henkilöä. Lisäksi mol.fi-sivustolla haetaan lähes 40 uutta työntekijää muun muassa ohjaajan tehtäviin.
SPR:n lisäksi vastaanottokeskuksia ylläpitävät yksityiset toimijat sekä kunnat."
Ja montako työpaikkaa katosi kun lakkautettiin "säästöjen" takia niitä laitoksia joissa nyt on VOK:ia?. Ollaanko plussalla?
Tuottoa ei ihmeemmin ole luvassa, ja kaikkihan maksetaan veronmaksajan pussista mutta... onhan työpaikka joka tapauksessa työpaikka. Ja ihan oikeallekin osaajille, kuten sairaanhoitajille, tilaisuus laajentaa ammattitaitoaan.
Pitäisi tutkia viekö työttömyyskorvausta saavat SPR:n vapaaehtoiset työpaikkoja. Vapaaehtoistyö työttömyyskorvausta saavalta ei ole sallittua, jos se vie työpaikan joltakulta.
Quote from: Faidros. on 09.10.2015, 13:32:04
Pitäisi tutkia viekö työttömyyskorvausta saavat SPR:n vapaaehtoiset työpaikkoja. Vapaaehtoistyö työttömyyskorvausta saavalta ei ole sallittua, jos se vie työpaikan joltakulta.
Voitaisiin laittaa vapaaehtoistyö verolle. Puolet ja puolet - vapaaehtoistyössä jää valtiolta huomasti verotuloja saamatta.
Tällä hetkellä haun volyymi spr:n hommiin on niin kova, että paikkoja kohti tulee satoja hakemuksia.
Toisaalta ketäpä ex-poliitikkoa ei kiinnostaisi esim yksikön- tai aluejohtajan uusi vakanssi. Mielenkiintoista
rivien välistä huomioitua on, että "väliaikaisiinkin" vokkeihin palkataan heti +12kk sopimuksilla.
Toki niistä pääsee irti, mutta lähtökohtaisesti palkataan jatkuvaan työhön.
Punainen hakaristi, lebensraumia islamisteille.
Näin sitä julkista sektoria paisutetaan entisestään. Yksityiset toimijat tällä sektorilla kuppaavat valtion kassasta omien vanhustemme viimeisetkin vaipat ja eväät. Hienoa Sipilä ja hallitus!
Itsellä olisi kova työpaikan tarve, muttaa taitaa "psyykkisesti rajoitteet" olla liian suuret tuollaiseen työhön, eikä ole edes itsepuolustuskoulutusta, jotta sieltä VOK:istä selviäisi hengissä kotiin. Ei tosiaankaan kiinnosta alkaa rauhoittelemaan ex-taistelijoiden kahinointia. Ohjaajia kaivataan. Tiedän kyllä paikan, jonne heidät ohjaisin.
Väärin otsikoitu. Oikea otsikko olisi "Vastaanottokeskuksiin jouduttu palkkaamaan jo tuhat uutta työntekijää".
Quote from: Koekaniini on 09.10.2015, 09:46:02Kukakohan täyspäinen noihin vokkeihin menee vartijaksi töihin kun tietää että jos jotain tapahtuu, on itse se jonka pää on ensimmäisenä seipään nokassa?
Eikö työttömän ole pakko mennä, jos määrätään? Muuten voi menettää toimeentulonsa.
Quote from: Kainuu on 09.10.2015, 13:36:51
Quote from: Faidros. on 09.10.2015, 13:32:04
Pitäisi tutkia viekö työttömyyskorvausta saavat SPR:n vapaaehtoiset työpaikkoja. Vapaaehtoistyö työttömyyskorvausta saavalta ei ole sallittua, jos se vie työpaikan joltakulta.
Voitaisiin laittaa vapaaehtoistyö verolle. Puolet ja puolet - vapaaehtoistyössä jää valtiolta huomasti verotuloja saamatta.
Ei tarvitsisi muuta kuin noudattaa lakia, työttömyyskorvaukset veke niiltä jotka tekee työt ilmaiseksi. Tosin, maksaja on aina sinä ja minä, veronmaksajat.
Quote from: Gommi on 09.10.2015, 13:28:32
kaikkihan maksetaan veronmaksajan pussista mutta... onhan työpaikka joka tapauksessa työpaikka.
Kun maksetaan veronmaksajien pussista, niin kyseessä ei ole työpaikka.
Quote from: Foundation on 09.10.2015, 13:58:45
Kun maksetaan veronmaksajien pussista, niin kyseessä ei ole työpaikka.
Kommunistisissa maissa ei ollut lainkaan työpaikkoja?
Quote from: orientexpressen on 09.10.2015, 14:04:37Quote from: Foundation on 09.10.2015, 13:58:45
Kun maksetaan veronmaksajien pussista, niin kyseessä ei ole työpaikka.
Kommunistisissa maissa ei ollut lainkaan työpaikkoja?
Ei ollut. Näennäistä työnteon tapaista puuhastelua kyllä.
Ajelin eilen illalla kaivannon sairaalan ohi iltahämärissä, lähemmäs klo 23 aikoihin ja yksinäinen vartija yritti ilmeisesti paimentaa kohtalaisen suurta joukkoa pois tieltä ja bussipysäkiltä. Pysäkillä oli muutama auto parkissa ja aikamoinen kuhina ympärillä. Nopeusrajoitusta kyseisellä tieosuudella laskettiin jo 80km/h 60km/h ja nyt ymmärrän miksi. Alkuviikolla samaista tietä kulki 4-5 miehen porukka kävellen ja samaan aikaan. Pikkupakkasessa ja täysin tummissa vaatteissa, onneksi oli pitkät päällä eikä vastaantulijoita. Eivät ihan pysyneet pientareella ja vähän sellainen kutina on tuossa peppureiän ympärillä, että jos nämä kävelyretket kangasalle jatkuvat vielä talvella niin nämä kävelijät joutuvat kävelemään sitten jo tiellä....
Hirviä on tullut tässä vuosien varrella samaa reittiä ajaessa väisteltyä jo useita, mutta jos tätä joku kaivannon henkilökunnasta lukee, niin mitäs jos antaisitte asukkaille heijastimet?
Nm. Korvaako hirvivakuutus ;)
Quote from: Koekaniini on 09.10.2015, 09:46:02
Kukakohan täyspäinen noihin vokkeihin menee vartijaksi töihin kun tietää että jos jotain tapahtuu, on itse se jonka pää on ensimmäisenä seipään nokassa?
Vokeissa on aina vähintään 1 vartija paikalla, öisin tuplavartiointi. Lisäksi myös muuta henkilökuntaa on aina paikalla.
Vartijalla pitäisi mielellään olla musta vyö Hokutoryu-jujutsussa, brassijutsussa, Kyokushin-karatessa ja puhejudossa. Krav magassa expert-taso katsotaan riittäväksi. Luotiliivit, muu suojavarustus ja voimankäyttövälineistö ajan tasalla. Taktiikka etukäteen tarkkaan mietitty ja muun henkilökunnan kanssa harjoiteltu. Siltikin aina tärkein asia on heti soittaa Poliisit paikalle heti, kun väkivallan uhka eskaloituu ilmeiseksi. Ei käy kateeksi vartijan työtä, raskasta ja tärkeää työtä tekevät pienellä palkalla.