Hommaforum Testi

HOMMAN KESKUSTELU => Kylänraitti => Topic started by: J.M on 06.10.2015, 10:22:50

Title: 2015-10-04 Suomeen perustettu uusi Sininen risti ry-niminen hyväntekeväisyysyhd.
Post by: J.M on 06.10.2015, 10:22:50
Quote"Harva enää kantaa vastuuta vähävaraisista suomalaisista" - Uusi avustusjärjestö Sininen risti sai mäntyharjulaisen puheenjohtajan


Suomeen on perustettu uusi Sininen risti ry -niminen hyväntekeväisyysyhdistys. Se on ilmoituksensa mukaan voittoa tavoittelematon, yleishyödyllinen avustusjärjestö.
Sinisen ristin toimintaperiaate on avustaa vähävaraisia Suomen kansalaisia.

– Yhdistystä tarvitaan, koska harva enää kantaa vastuuta vähävaraisista suomalaisista, yhdistyksen puheenjohtaja Tanja Hartonen-Pulkka sanoo.
Mäntyharjulainen Hartonen-Pulkka korostaa, että Sininen risti on sitoutumaton poliittisesti ja uskonnollisesti. Hartonen-Pulkka edustaa perussuomalaisia Mäntyharjun valtuustossa. Myös muilta hallituksen jäseniltä löytyy perussuomalaista taustaa.

Sillä, että yhdistys aloittaa toimintansa nyt, kun Suomeen on alkanut virrata turvapaikanhakijoita, ei ole puheenjohtajan mukaan mitään tekemistä perustamisen kanssa.
– Emme ota kantaa turvapaikanhakijoihin, Hartonen-Pulkka korostaa.

Sen sijaan hallituksen politiikalla on hänen mukaansa voinut olla vaikutusta.

- Ihmiset ovat huolestuneet, että miten rahat riittävät leikkausten jälkeen.

Perustajajäseniä on kymmenen eri puolilta Suomea. Hartonen-Pulkan mukaan heitä yhdistää yhteinen huoli omista kansalaisista. Hän sanoo, että huoli on vilpitön, mutta mitään vastakkainasettelua ei haluta herättää.
– Sininen risti toimii kotimaan rajojen sisäpuolella. Pohdimme pitkään nimeä, joka korostaa Suomea lippua ja kansaa.
Hartonen-Pulkan mukaan Sininen risti voi mahdollisuuksiensa mukaan avustaa esimerkiksi, jos ison ja vähävaraisen perheen nuori muuttaa ensiasuntoon. Kalustehankintoihin voi saada sosiaalitoimelta harkinnanvaraista avustusta, mutta summa ei välttämättä ole kovin suuri.
– Voisimme auttaa, jos joku tarvitsee vaikka yksittäisen mikroaaltouunin, Hartonen-Pulkka kaavailee.

Yhdistykselle avataan avustustili ja se alkaa ottaa vastaan vaate- ja lelulahjoituksia, kun logistiset seikat on ratkaistu. Vielä ei lahjoituksia oteta vastaan.

...

Itä-Savo (http://www.ita-savo.fi/uutiset/harva-enaa-kantaa-vastuuta-vahavaraisista-suomalaisista-uusi-avustusjarjesto-sininen-risti) 04.10.2015
Title: Vs: 2015-10-04 Suomeen perustettu uusi Sininen risti ry-niminen hyväntekeväisyysyhd.
Post by: J.M on 15.11.2015, 18:04:31
QuoteSininen risti hyväksytty yhdistysrekisteriin


Voittoa tavoittelematon, yleishyödyllinen avustusjärjestö Sininen risti ry on hyväksytty yritysrekisteriin. Yhdistys piti hallituksen kokouksen torstaina Kuusankoskella.

Kokouksessa päätettiin, että yhdistys aikoo hakea valtakunnallista varainkeruulupaa poliisiviranomaiselta. Uusiksi jäseniksi hyväksyttiin 93 henkilöä. Yhdistys alkaa ottamaan vastaan tavaralahjoituksia alueiden valmiuksien puitteissa.

Alueiden yhteyshenkilöt vastaavat lahjoitusten vastaanotosta, sekä niiden edelleen välittämisestä niitä tarvitseville. Aluevastaavien henkilöiden yhteystiedot löytyvät yhdistyksen nettisivuilta rakkaudestakotimaahan.fi.

Yhdistyksellä on perustajajäseniä kymmenen eri puolilta Suomea. Yhdistyksen puheenjohtaja mäntyharjulainen Tanja Hartonen-Pulkka, joka edustaa perussuomalaisia kotikuntansa kunnanvaltuustossa.

Itä-Savo (http://www.ita-savo.fi/uutiset/lahella/sininen-risti-hyvaksytty-yhdistysrekisteriin-316184) 12.11.2015
Title: Vs: 2015-10-04 Suomeen perustettu uusi Sininen risti ry-niminen hyväntekeväisyysyhd.
Post by: Tabula Rasa on 15.11.2015, 19:57:48
Mistäs kautta toimintaansa voi seurata?
Title: Vs: 2015-10-04 Suomeen perustettu uusi Sininen risti ry-niminen hyväntekeväisyysyhd.
Post by: Marko Mjölnir Parkkola on 15.11.2015, 19:58:58
http://rakkaudestakotimaahan.fi/

https://www.facebook.com/Sininen-Risti-ry-1690508017847967/?fref=ts
Title: Vs: 2015-10-04 Suomeen perustettu uusi Sininen risti ry-niminen hyväntekeväisyysyhd.
Post by: J.M on 14.02.2016, 16:28:36
QuoteSininen risti hakee aluevastaavaa Mikkeliin


Viime vuonna perustettu Sininen risti ry hakee aluevastaavia Mikkeliin, Lahteen ja Helsinkiin.

Yhdistyksen tarkoitus on avustaa vähävaraisia Suomen kansalaisia.

Yhdistyksen hallituksen mukaan organisaatiota pitää vahvistaa ennenkuin varsinainen varojen kerääminen lähtee käyntiin. Yhdistys hankkii lippaita ja kerääjille yhdenmukaiset tunnisteliivit.

Yhdistyksen puheenjohtaja on mäntyharjulainen Tanja Hartonen-Pulkka. Hän on perussuomalaisten kunnanvaltuutettu.

Yhdistys on korostanut, että sen perustamisella ei ole mitään tekemistä turvapaikanhakijoiden tulvan kanssa, vaan avustustarve on ollut olemassa jo pitkään.

Itä-Savo (http://www.ita-savo.fi/uutiset/lahella/sininen-risti-hakee-aluevastaavaa-mikkeliin-330372) 14.02.2016
Title: Vs: 2015-10-04 Suomeen perustettu uusi Sininen risti ry-niminen hyväntekeväisyysyhd.
Post by: Peltipaita on 14.02.2016, 16:38:24
Anarkomarkojen hyökkäystä odotellessa. Suomalaisen auttaminen on rasistista fasistista natsistista klu kux klaanilaista äärioikeistolaista... Suomalaisia saa auttaa vain niin että 80% avustuksista saa muut kuin suomalaiset.
Title: Vs: 2015-10-04 Suomeen perustettu uusi Sininen risti ry-niminen hyväntekeväisyysyhd.
Post by: J.M on 14.02.2016, 16:45:24
Sitä odotellessa, että saavat keräyksen käyntiin. Pistän sitten kerralla heille kunnon summan, haistakoot mamu-matu-moku-järjestöt keräyksineen pitkän paskan.
Title: Vs: 2015-10-04 Suomeen perustettu uusi Sininen risti ry-niminen hyväntekeväisyysyhd.
Post by: MW on 14.02.2016, 18:08:40
Quote from: J.M on 14.02.2016, 16:45:24
Sitä odotellessa, että saavat keräyksen käyntiin. Pistän sitten kerralla heille kunnon summan, haistakoot mamu-matu-moku-järjestöt keräyksineen pitkän paskan.

Mukana. Summa riippuu tilanteesta.
Title: Vs: 2015-10-04 Suomeen perustettu uusi Sininen risti ry-niminen hyväntekeväisyysyhd.
Post by: Kokoliha on 14.02.2016, 18:49:53
Ensi alkuun kerääjille tarvitaan tietysti liivit tähän tapaan, jossa Kokoomus näyttää mallia:
https://scontent-ams3-1.xx.fbcdn.net/hphotos-xat1/v/t1.0-9/s720x720/12019817_10153601610939197_8486204462469032053_n.jpg?oh=8f7e2c52741b70588ada2d2964e5bd25&oe=5729178B (https://scontent-ams3-1.xx.fbcdn.net/hphotos-xat1/v/t1.0-9/s720x720/12019817_10153601610939197_8486204462469032053_n.jpg?oh=8f7e2c52741b70588ada2d2964e5bd25&oe=5729178B)

Sitten voidaan katsoa, että kuka poliitikoista kannattaa kumpaa, eli pukee ylleen SPR:n punaiset ja kuka SR:n arvattavasti siniset liivit. Ja aina, kun SPR:n liivijengi tötsineen kerää rahaa mokutukseen, niin näköetäisyydellä olisi hyvä olla SR:n tötsä, jossa kerätään rahaa suomalaisille. Ihmiset saavat äänestää lompakollaan vapaasti.
Title: Vs: 2015-10-04 Suomeen perustettu uusi Sininen risti ry-niminen hyväntekeväisyysyhd.
Post by: Purppura on 14.02.2016, 19:02:37
Hyvä homma! Noita maailmaa syleileviä avustusjärjestöjä onkin jo riittämiin, olikin aika saada joku välittämään suomalaisista. 
Title: Vs: 2015-10-04 Suomeen perustettu uusi Sininen risti ry-niminen hyväntekeväisyysyhd.
Post by: UgriProPatria on 14.02.2016, 22:27:55
Quote from: Peltipaita on 14.02.2016, 16:38:24
Anarkomarkojen hyökkäystä odotellessa. Suomalaisen auttaminen on rasistista fasistista natsistista klu kux klaanilaista äärioikeistolaista... Suomalaisia saa auttaa vain niin että 80% avustuksista saa muut kuin suomalaiset.

Kommunistimaanpettureillahan on jo oma Punainen Ristinsä, joka auttaa vain matuja.
Title: Vs: 2015-10-04 Suomeen perustettu uusi Sininen risti ry-niminen hyväntekeväisyysyhd.
Post by: MW on 14.02.2016, 22:49:12
Quote from: Kokoliha on 14.02.2016, 18:49:53
Ensi alkuun kerääjille tarvitaan tietysti liivit tähän tapaan, jossa Kokoomus näyttää mallia:
https://scontent-ams3-1.xx.fbcdn.net/hphotos-xat1/v/t1.0-9/s720x720/12019817_10153601610939197_8486204462469032053_n.jpg?oh=8f7e2c52741b70588ada2d2964e5bd25&oe=5729178B (https://scontent-ams3-1.xx.fbcdn.net/hphotos-xat1/v/t1.0-9/s720x720/12019817_10153601610939197_8486204462469032053_n.jpg?oh=8f7e2c52741b70588ada2d2964e5bd25&oe=5729178B)

Sitten voidaan katsoa, että kuka poliitikoista kannattaa kumpaa, eli pukee ylleen SPR:n punaiset ja kuka SR:n arvattavasti siniset liivit. Ja aina, kun SPR:n liivijengi tötsineen kerää rahaa mokutukseen, niin näköetäisyydellä olisi hyvä olla SR:n tötsä, jossa kerätään rahaa suomalaisille. Ihmiset saavat äänestää lompakollaan vapaasti.

SPR:n tötsiin ei ole aikoihin mennyt mitään.

Kilttinä ihmisenä olen toki pidättäytynyt harhaanjohdettujen lippaan helistelijöiden herjaamisesta, vaikka mieli olisi tehnyt.
Title: Vs: 2015-10-04 Suomeen perustettu uusi Sininen risti ry-niminen hyväntekeväisyysyhd.
Post by: Arkipiispa on 14.02.2016, 23:38:01
QuoteSillä, että yhdistys aloittaa toimintansa nyt, kun Suomeen on alkanut virrata turvapaikanhakijoita, ei ole puheenjohtajan mukaan mitään tekemistä perustamisen kanssa.

Voi näitä toimittelijoita, jotka eivät osaa kirjoittaa asioita suomen kielellä. Tarkoitan: otetaanpa tuosta tuo sivulause pois, ja tarkastellaan itse päälauseen mielekkyyttä:
"Sillä, että yhdistys aloittaa toimintansa nyt ei ole puheenjohtajan mukaan mitään tekemistä perustamisen kanssa."
Voi elämän kevät ! Eikö yhdistyksen toiminnan aloittamisella ole muka mitään tekemistä yhdistyksen perustamisen kanssa ? No yritäpä aloittaa yhdistyksen toimintaa perustamatta sitä ! Tuo "nyt"-sanaa tarkentava sivulause ei todellakaan ole mikään muu kuin "nyt"-ajanhetkeä tarkentava osa.

Mutta asiaan: mielestäni yhdistyksen pitäisi nimenomaan korostaa sitä faktaa, että nyt kun joka tuutista hyysätään matuja enemmän kuin lääkäri määrää, tuon yhdistyksen toiminnalle on entistäkin enemmän tarvetta, ja siitä tulisi olla ylpeä !

Aion liittyä mukaan kyseiseen toimintaan kykyjeni mukaan. Rahaa ei minulla ole kun osapäivätyöstä ei jää vuokran jälkeen oikein mitään käteen, mutta työtä haluan ja aion asian eteen tehdä. Jos joku muu ei ole muutoin asiasta innostunut, niin tehkää se edes siitä motivaatiosta että inhoatte matujen paapontaa !
Title: Vs: 2015-10-04 Suomeen perustettu uusi Sininen risti ry-niminen hyväntekeväisyysyhd.
Post by: J.M on 17.07.2016, 23:07:14
rakkaudestakotimaahan.fi-sivustolla sanotaan edelleen, että

QuoteTilinumerot ilmoitamme heti, kun keräyslupa on saatu.

Onko totta, että jokaisen rahankeräyshakemuksen käsittelyyn menee aikaa lähes vuosi? Vai onko tässä jotain razzizmus-lisää käsittelyajassa?
Title: Vs: 2015-10-04 Suomeen perustettu uusi Sininen risti ry-niminen hyväntekeväisyysyhd.
Post by: Lahti-Saloranta on 17.07.2016, 23:24:24
Ompahan vitun mukava kuitata SPR:n kerääjälle että tein jo lahjoituksen suomalaisia tukevalle siniselle ristille.
Title: Vs: 2015-10-04 Suomeen perustettu uusi Sininen risti ry-niminen hyväntekeväisyysyhd.
Post by: Ari-Lee on 17.07.2016, 23:39:31
Mielenkiinnolla odotan myytäviä tuotteita. Pienet ry:n tunnuksilla ja väreillä varustetut esineet antavat näkyvyyttä oikealle asialle.
Title: Vs: 2015-10-04 Suomeen perustettu uusi Sininen risti ry-niminen hyväntekeväisyysyhd.
Post by: Supernuiva on 17.07.2016, 23:52:12
Quote from: J.M on 17.07.2016, 23:07:14
Onko totta, että jokaisen rahankeräyshakemuksen käsittelyyn menee aikaa lähes vuosi? Vai onko tässä jotain razzizmus-lisää käsittelyajassa?

Onko käynyt niin, että razzizsmin vuoksi keräyslupaa ei ole vielä edes hyväksytty. Etsitäänkö tällä hetkellä laillista perustetta myöntämättömyydelle suurennuslasin sijaan mikroskoopilla?

Päivystävät journalistit etsivät myös ihan varmasti mahdollisen luvan saamisen jälkeen jostain jonkun säälittävän Suomessa oleskelevan ulkomaalaisen/Suomen kansalaisuuden saaneen maahanmuuttajan, joka ei ole saanut Siniseltä ristiltä apua. Tämän jälkeen maahanmuuttoa edistävien lakiapu nostaa todennäköisesti jopa kanteen tätä sinistä järjestöä vastaan. Maailmanaika lienee nyt sellainen, ettei tämä sininen järjestö saa luultavimmin toimia rauhassa.

Punainen puolikuu, öh taitaa se vielä toistaiseksi olla tällä päin risti, nostaa myös mahdollisesti jossain vaiheessa melko varmasti kanteen toiminimiloukkauksesta tms. Heidän ei tarvitse löytää kuin muutama suvakki, jotka menivät lahjoittamaan tälle siniselle järjestölle rahaa, luullen tämän sinisen ristin olevan osa punaista. Tämän jälkeen voi alkaa käsittely toiminimiloukkauksesta. Se, että toiminimi on hyväksytty rekisteröinnin yhteydessä ei takaa vielä sitä, etteikö myöhemmissä oikeuskäsittelyissä voitaisi kieltää sekoittumista aiheuttavan toiminimen käyttäminen ja määrättäisi sinistä maksamaan korvauksia punaiselle.

Toivottavasti Sinisen ristin puuhaväki on tiedostanut hyvin kaikki mahdolliset eteen tulevat oikeudelliset riskit, joita on paljon. Sveitsiläistaustainen organisaatio on valvonut perinteisesti toiminimeään ja etuaan hyvin, miksi he tekisivät nyt poikkeuksen?

(Punainen risti pystyy vaikuttamaan jopa aikuisten lelukauppojen valikoimiin... Tämä kertoo osaltaan heidän vaikutusvallasta yhteiskunnassamme.)
Title: Vs: 2015-10-04 Suomeen perustettu uusi Sininen risti ry-niminen hyväntekeväisyysyhd.
Post by: internetsi on 18.07.2016, 00:02:59
En tiennytkään tällaisesta.

No, mielummin siniristi kuin punikkiristi.
Title: Vs: 2015-10-04 Suomeen perustettu uusi Sininen risti ry-niminen hyväntekeväisyysyhd.
Post by: J.M on 18.07.2016, 00:44:33
Supernuiva,

logosta oli jo porua:

QuoteMuistuttaako Sinisen ristin tunnus liikaa Suomen partiolaisten tunnusta? - Selvitys käynnistyy!


Suomen partiolaiset selvittää, muistuttaako Sininen risti -yhdistyksen tunnus liikaa partiolaisten tunnusta. Molempien tunnuksena on liljaristi.

Suomen partiolaisten puheenjohtaja Anna Musterhjelm kertoo, että tunnuksissa on niin paljon samoja piirteitä, että arjen alettua ensi viikolla järjestön toimisto alkaa selvittää asiaa juristien sekä patentti- ja rekisterihallituksen kanssa.
— Toki liljaristi satoja vuosia vanha symboli, mutta vakiintunut partiolaisten tunnukseksi, hän sanoo.

Partiolaisilla linjaristi on ollut tunnuksena yli sata vuotta eli liikkeen perustamisesta saakka. Kun tyttö- ja poikajärjestöt yhdistyivät, tuli partiolaisten tunnukseksi yhdistelmäristi, jossa pojilta on lilja- ja tytöiltä apilaristi.

...

Munsterhjelmin mukaan partiolaiset ovat tarkkoja tunnuksestaan järjestön arvopohjan takia. Hän kertoo, että samankaltaisuuteen on jouduttu puuttumaan ennenkin, mutta yhtä räikeitä tapauksia ei ole ollut esillä lähiaikoina.

Anna Munsterhjelm tviittasi tunnusten samankaltaisuudesta sunnuntaina.

Länsi-Savo (http://www.lansi-savo.fi/uutiset/lahella/muistuttaako-sinisen-ristin-tunnus-liikaa-suomen-partiolaisten-tunnusta-selvitys) 28.03.2016

Ja twiittihän oli tämännäköinen:

[tweet]714153991068917760[/tweet]
Title: Vs: 2015-10-04 Suomeen perustettu uusi Sininen risti ry-niminen hyväntekeväisyysyhd.
Post by: Ari-Lee on 18.07.2016, 01:20:00
Eihän tuossa jupinassa ole mitään järkeä. Kun vertaa noita kahta ristiä toisiinsa huomaa välittömästi, että Sininen Risti ry:n logossa lukee yhdistyksen nimi, jolloin ne eivät ole edes erehdyttävästi samannäköisiä. Mutta, koska me olemme Suomessa tämä turha jupina on käytävä läpi.
Title: Vs: 2015-10-04 Suomeen perustettu uusi Sininen risti ry-niminen hyväntekeväisyysyhd.
Post by: Titus on 18.07.2016, 01:22:35

tuosta sitten taustoja ihmettelemään:

1. varapuheenjohtaja Vesa Levonen Kotkasta.
2. varapuheenjohtaja Kimmo Toroska Luvialta.
3. varapuheenjohtaja Vesa-Pekka Sainio Kirkkonummelta.

Yhdistyksen sihteeriksi ja nettivastaavaksi valittiin Kimmo Viitanen Kotkasta ja
taloudenhoitajaksi Anssi Tähtinen Kuusankoskelta.

Title: Vs: 2015-10-04 Suomeen perustettu uusi Sininen risti ry-niminen hyväntekeväisyysyhd.
Post by: Vesa Heimo on 18.07.2016, 01:35:53
Quote from: Ari-Lee on 18.07.2016, 01:20:00
Eihän tuossa jupinassa ole mitään järkeä. Kun vertaa noita kahta ristiä toisiinsa huomaa välittömästi, että Sininen Risti ry:n logossa lukee yhdistyksen nimi, jolloin ne eivät ole edes erehdyttävästi samannäköisiä. Mutta, koska me olemme Suomessa tämä turha jupina on käytävä läpi.

Tuo tunnushan on heraldisesti liljaristi, partiolla taas nykyisin apila-liljaristi. Mutta ei asia niin yksinkertainen ole (äläkä nyt väitä että juuri suomessa oltaisiin näistä turhan tarkkoja, kyllä se tavaramerkkien pilkunnssimisen kärkimaa on USA), mittasuhteet voivat ratkaista paljon, koska värit ovat samat. Partio on todennäköisesti rekisteröinyt täysvärivariaationkin.

Se että liljaristi on vapaasti käytettävä, voi olla silti suojattu esimerkiksi juuri samanlaisen mittakaavan kanssa mitä partiolaisten lilja-apilaversio.
Title: Vs: 2015-10-04 Suomeen perustettu uusi Sininen risti ry-niminen hyväntekeväisyysyhd.
Post by: J.M on 12.10.2016, 20:54:46
HUOMIO!! HUOMIO!!

QuoteSininen risti ry on saanut rahankeräysluvan 21.9.2016 Poliisihallitukselta.

Luvan numero RA/2016/509.



Lupa on voimassa 21.9.2016 – 19.9.2017 seuraavilla alueilla:


Etelä-Karjala
Kymenlaakso
Lappi
Pohjois-Karjala
Pohjois-Savo
Satakunta
Varsinais-Suomi
Uusimaa



Rajoittamisesta huolimatta keräysalueen ulkopuolelta voi lahjoittaa rahaa keräykseen. Tämä on täysin sallittua, sillä lahjoittaminen on jokaisen vapaasti päätettävissä oleva asia.

Kerätyt varat käytetään vähävaraisten Suomen kansalaisten avustamiseen 2016 - 2018.

Käytännön toimeenpanija on Sininen risti ry.



Keräystapoja ovat puhelin-, lipas- ja listakeräykset.



Rahankeräys suoritetaan aluksi kertalahjoituksena puhelimesta lähetyllä tekstiviestillä.

Kuluttaja lähettää tekstiviestin SININEN tai SININEN20 numeroon 16499 ja saa paluuviestinä

"Kiitos. Lahjoituksesi on vastaanotettu. T: Sininen risti www.rakkaudestakotimaahan.fi"

Malliohje:

Lahjoita 10e,

Lähetä tekstiviesti SININEN numeroon 16499

Lahjoita 20e,

Lähetä tekstiviesti SININEN20 numeroon 16499

Tekstiviestillä voivat lahjoittaa TeliaSonera, Elisa, Saunalahti, DNA tai TeleFinland - liittymähaltijat. Lahjoitukset veloitetaan lahjoittajan puhelinlaskulla.

Yhdistyksen pankkitilille FI42 5750 7720 0887 37 voit lahjoittaa erikseen haluamasi summan. Käytä pankkiviitettä 34814 tehdessäsi lahjoituksen.

Muista keräysmuodoista ilmoitamme myöhemmin.
Lihavoinnit allekirjoittaneen.

http://rakkaudestakotimaahan.fi/donate/
Title: 2015-10-04 Suomeen perustettu uusi Sininen risti ry-niminen hyväntekeväisyysyhd.
Post by: Java on 12.10.2016, 21:00:46
Täällä vapaa-ehtoinen kun lipaskeräykset alkaa.
Title: Vs: 2015-10-04 Suomeen perustettu uusi Sininen risti ry
Post by: Mika on 12.10.2016, 21:02:02
Toivottavasti hankkeen puuhamiehillä/-naisilla ei ole mitään taloudellisia kupruja taustalla, eikä vuoden päästä kuulla, että rahoja on hävinnyt epämääräisiin hankkeisiin.  Tällaisella on todellakin tilausta.  On 100 % varmaa, etten osallistu enää yhteenkään keräykseen, jonka organisaattorina toimii SPR.
Title: Vs: 2015-10-04 Suomeen perustettu uusi Sininen risti ry-niminen hyväntekeväisyysyhd.
Post by: Ullatusnillitus on 12.10.2016, 21:04:33
Sinisen Ristin joulupata Punaisen hakaRistin joulupadan viereen, niin lupaan laittaa elämäni ensimmäisen kerran roposeni hyväntekeväisyyteen. Huolestuttaa tosin, miten kehitysmaalaiset saavat nyt rynnäkkökiväärinsä, jos Punaisen hakaRistin joulupata saa näin pahan kilpailijan.
Title: Vs: 2015-10-04 Suomeen perustettu uusi Sininen risti ry-niminen hyväntekeväisyysyhd.
Post by: J.M on 12.10.2016, 21:07:50
Laitoin juuri tekstiviestin SININEN20 numeroon 16499. Näin aluksi.
Title: Vs: 2015-10-04 Suomeen perustettu uusi Sininen risti ry-niminen hyväntekeväisyysyhd.
Post by: UgriProPatria on 12.10.2016, 21:08:35
Lahjoitin heti. 10 €. Siellä on.  :)

16499: SININEN

Title: Vs: 2015-10-04 Suomeen perustettu uusi Sininen risti ry
Post by: Eisernes Kreuz on 12.10.2016, 22:26:24
Quote from: Mika on 12.10.2016, 21:02:02
Toivottavasti hankkeen puuhamiehillä/-naisilla ei ole mitään taloudellisia kupruja taustalla, eikä vuoden päästä kuulla, että rahoja on hävinnyt epämääräisiin hankkeisiin.  Tällaisella on todellakin tilausta.  On 100 % varmaa, etten osallistu enää yhteenkään keräykseen, jonka organisaattorina toimii SPR.

Juuri näin. Toivottavasti toiminta lähtee hyvin käyntiin. SPR:n kanssa en minäkään halua enää olla missään tekemisissä.
Title: Vs: 2015-10-04 Suomeen perustettu uusi Sininen risti ry-niminen hyväntekeväisyysyhd.
Post by: Sydämistynyt on 12.10.2016, 22:29:55
Quote from: Ullatusnillitus on 12.10.2016, 21:04:33
Sinisen Ristin joulupata Punaisen hakaRistin joulupadan viereen, niin lupaan laittaa elämäni ensimmäisen kerran roposeni hyväntekeväisyyteen. Huolestuttaa tosin, miten kehitysmaalaiset saavat nyt rynnäkkökiväärinsä, jos Punaisen hakaRistin joulupata saa näin pahan kilpailijan.

Joulupata on Pelastusarmeijan.  Punaisella Ristillä, joka muuttunee kohta Punaiseksi X:si, kun risti on muslimille kauhistus, on omat nälkäpalkkakeräyksensä.
Title: Vs: 2015-10-04 Suomeen perustettu uusi Sininen risti ry-niminen hyväntekeväisyysyhd.
Post by: Ullatusnillitus on 12.10.2016, 22:41:02
Quote from: Sydämistynyt on 12.10.2016, 22:29:55
Quote from: Ullatusnillitus on 12.10.2016, 21:04:33
Sinisen Ristin joulupata Punaisen hakaRistin joulupadan viereen, niin lupaan laittaa elämäni ensimmäisen kerran roposeni hyväntekeväisyyteen. Huolestuttaa tosin, miten kehitysmaalaiset saavat nyt rynnäkkökiväärinsä, jos Punaisen hakaRistin joulupata saa näin pahan kilpailijan.

Joulupata on Pelastusarmeijan.  Punaisella Ristillä, joka muuttunee kohta Punaiseksi X:si, kun risti on muslimille kauhistus, on omat nälkäpalkkakeräyksensä.

No niinpäs onkin. Eivätkä kehitysmaalaiset saa suinkaan rynnäkkökivääreitään Punaiselta hakaRistiltä vaan Punaiselta Puolikuulta.
Title: Vs: 2015-10-04 Suomeen perustettu uusi Sininen risti ry-niminen hyväntekeväisyysyhd.
Post by: Ant.v2 on 12.10.2016, 22:49:28
Hieno juttu. Avustuskenttä monipuolistuu. Tarvetta on, sillä isot toimijat kuten kirkko ja Punainen risti ovat keskittyneet lähinnä muslimien auttamiseen.
Title: 2015-10-04 Suomeen perustettu uusi Sininen risti ry-niminen hyväntekeväisyysyhd.
Post by: Java on 13.10.2016, 18:19:28
Quote from: Ant.v2 on 12.10.2016, 22:49:28
Hieno juttu. Avustuskenttä monipuolistuu. Tarvetta on, sillä isot toimijat kuten kirkko ja Punainen risti ovat keskittyneet lähinnä muslimien auttamiseen.
Juuri näin, hienoa että edes joku taho ottaa Suomalaisten hädän tosissaan!!
Title: Vs: 2015-10-04 Suomeen perustettu uusi Sininen risti ry-niminen hyväntekeväisyysyhd.
Post by: Supernuiva on 13.10.2016, 21:48:44
Aika näyttää miten tässä käy. Itse vain pahoin pelkään, että jotkut aiheuttavat myöhemmin tarkoituksella ongelmia tälle yhdistykselle.

Onko vielä kuultu esimerkiksi rasismisyytöksiä?
Title: Vs: 2015-10-04 Suomeen perustettu uusi Sininen risti ry-niminen hyväntekeväisyysyhd.
Post by: Impi Waara on 14.10.2016, 03:03:42
Vuoden paras uutinen! Jospa tämä leviäisi mahdollisimman pian koko Suomen kattavaksi. Paikallisella tasolla yksittäiset ihmiset auttavat sen minkä rahkeissa riittää, vaan ei riitä tarpeeksi.

Suomessa vuonna 2016 mm. seuraavaa tapahtuu suljettujen seinien takana:
- vanhuksen sänkynä toimivaa sohvaa kuivitetaan sanomalehdillä
- monisairas näkee nälkää sairauksien aiheuttamien suurten hoitokulujen vuoksi
- eläkkeisiin nähden ylivoimaisen suuret terveydenhoito ja/tai kotipalvelumaksujen vuoksi vanhuksia ja sairaita on menossa ulosoton syövereihin

Pienimpiä eläkkeitä saavien kohdalla erilaisiin omavastuisiin terveydenhoidossa kuluu 3-4 kuukauden KAIKKI tulot!

Jos suomalaiset eivät saa apua toisilta suomalaisilta, niin keneltä sitten??
Title: Vs: 2015-10-04 Suomeen perustettu uusi Sininen risti ry-niminen hyväntekeväisyysyhd.
Post by: Sitruunamelissa on 14.10.2016, 07:21:30
No niin, tätä on odotettu. Laitoinpa verkkopankissa kuukausimaksun rullaamaan puoleksi vuodeksi eteenpäin. Katselen siinä samalla sitten, miten Sinisen ristin toiminta lähtee kunnolla liikkeelle. Toivottavasti mahdollisimman moni apua tarvitseva suomalainen saisi tämän yhdistyksen kautta edes jotain tukea arjessa tarpomiseen.
Title: Vs: 2015-10-04 Suomeen perustettu uusi Sininen risti ry-niminen hyväntekeväisyysyhd.
Post by: kgb on 14.10.2016, 12:31:49
Quote from: Ulvokki on 14.10.2016, 10:03:42
Kuulostaa hienolta. Noin yleisesti ottaen olen kyllä pahoillani että hädässä olevien auttaminen siirtyy yksittäisten hyväntekeväisyysjärjestöjen harteille. Mielestäni on tarkoituksellisesti heikennetty sosiaalisia palveluja ja näissä hyväntekeväisyysbisneksissä ei aina kaikilla ole ihan puhtaita jauhoja. Tuossa rinnalla pitäisi aina olla toimiva julkinen sosiaalijärjestelmä joka takaisi minimi toimeentulon ja turvan kaikille.
Se että varakkaimmat maksaisivat veroja ei ole yhtään kamalaa, kamalampaa on heiteille jätetyt lapset ja vanhukset ja jatkuva ahdistus kuinka pärjätä seuraavana päivänä.

Tuosta voi olla toistakin mieltä. Jos yleistä sosiaaliturvaa ei olisi, meillä ei olisi diskorahaongelmaa lainkaan. Ja hyväntekeväisyyteen annettujen rahojen kohteen voisi itse valita sen mukaan, mitä haluaa tukea. Eikä siten, että joku nappaa verorahoista ison siivun ja jakaa sen sitten jokaiselle joka kehtaa rahaa tulla taikaisenästä hakemaan.
Title: Vs: 2015-10-04 Suomeen perustettu uusi Sininen risti ry-niminen hyväntekeväisyysyhd.
Post by: kgb on 14.10.2016, 16:52:50
Quote from: Ulvokki on 14.10.2016, 14:56:32
No problemo! Nytkin voitaisiin kohdentaa tuet kantaväestölle, aivan kuten Tanskassakin jossa on maahantulijoille tiukat säädökset ja omat erilliset tuet.  Vokkijärjestelyt voisi myös siirtää julkiselle puolelle jolloin edullisin ratkaisu olisi toimivin, kasarmiasuminen+ateriat tasolla.

Tietenkin voitaisiin. Niin ei vaan tehdä. Esittämässäni skenaariossa mitään jaettavaa ei edes olisi, joten kohdentamistakaan ei tarvitsisi miettiä.
Title: Vs: 2015-10-04 Suomeen perustettu uusi Sininen risti ry-niminen hyväntekeväisyysyhd.
Post by: Impi Waara on 14.10.2016, 17:43:55
Heitänpä haasteen kehiin. Rahan lisäksi muullekin avulle on tarvetta ja jokainen pystyy tekemään jotain. Itse olen vuosia pessyt yhden dementiaa sairastavan mummon pyykit ja aiemmin tein myös ruokaa. Oma fyysinen kunto on nyt jo niin heikoissa kantimissa, että ainoa asia josta suoriudun lähes omatoimisesti, on pyykinpesu.

Lukuisat kotiensa vankeina olevat vanhukset ja liikuntarajoitteiset kaipaavat kipeästi seuraa. Moni haaveilee ulkoilusta. Auttaminen käytännössä ei ole mitään rakettitiedettä, joten heitän pallon teille. Kuka ottaa kopin?
Title: Vs: 2015-10-04 Suomeen perustettu uusi Sininen risti ry-niminen hyväntekeväisyysyhd.
Post by: [email protected] on 20.10.2016, 10:51:22
Kaupunkilehti Ankkuri keskiviikkona 19.10.