Hmm.. ihan kohtuullisen järkevä ehdotus ja hyvä alku, mutta ei tällä vielä kaikkia vetovoimatekijöitä poisteta. Vähän jäi myös epämääräiseksi, että mitä nämä edellytykset ja velvoitteet mahtavat olla. Pojot siitä, että tuo kuntien pakottaminen turhapaikanhakijoiden ottamiseen tuli myös esille.
http://yle.fi/uutiset/ss_mantyla_haluaa_velvoitteita_oleskeluluvan_saaneiden_tukiin/8352861 (http://yle.fi/uutiset/ss_mantyla_haluaa_velvoitteita_oleskeluluvan_saaneiden_tukiin/8352861)
QuoteSS: Mäntylä haluaa velvoitteita oleskeluluvan saaneiden tukiin
Tukitasoa on myös Mäntylän mukaan alennettava merkittävästi.
Sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylä (ps.) haluaa vastikkeellisuutta, velvoitteita ja valvontaa Suomesta oleskeluluvan saaneille myönnettäviin tukiin. Perussuomalaisten Mäntylä sanoi Savon Sanomille Kuopiossa ajatuksensa toteuttamisesta, että perustasoon olisi esimerkiksi mahdollista saada bonusta jos täyttää edellytykset tai sitten velvoitteet, jotka pitää täyttää, jotta saa perustason.
Sosiaali- ja terveysministeri haluaa myös alentaa merkittävästi oleskeluluvan saavien turvapaikanhakijoiden tukitasoa.
Mäntylä ei myöskään katso hyvällä sitä, että kunnat joutuisivat ottamaan pakolla vastaan turvapaikanhakijoita.
– Samoin kuin EU:ssa, vastuunjaon pitää myös Suomen sisällä perustua vapaaehtoisuuteen. Jos kunta päättää että ei, niin sitä pitää kunnioittaa, Mäntylä sanoi Savon Sanomille.
Mitäs mieltä?
Aivan. Mitkä on ne velvoitteet? Miksi normaaleiden velvoitteiden suorittamisesta pitäisi antaa bonusta? Annetaanko suomalaisille työttömille bonusta siitä, että hakevat töitä ja ovat yhteydessä työkkäriin silloin kuin pitää olla? Ei. Jos velvoitteita ei hoida, niin tuet lähtee. Sama meininki oleskeluluvan saaneille, lisänä vähintään kieliopinnoissa edistyminen todistettavasti ja sen myötä tulkkioikeuden loppuminen tietyn ajan jälkeen.
Ja kuntien vapaaehtoisuus on ihan hieno asia, mutta ei kuulu Mäntylän hallintoalueeseen eikä hänen sanansa paina vaikka on hienoa, että sanoo siitä mielipiteensä. Näistä asioista päättää sisäministeriö, ja siellä ei pahemmin vapaaehtoisuudet kiinnosta EU- eikä Suomen tasolla.
Quote from: Sitruunamelissa on 04.10.2015, 14:11:53

Tuon tulkki pelleilyn pitää kyllä loppua. On ihan naurettavaa, että jos on asunut monta vuotta Suomessa ja tarvitsee vielä tulkkia. Jokin on sitten mennyt pahasti pieleen.
Perustuslaki, ihmisoikeudet, kansainväliset sopimukset, Suomen maine... :'(
Tuo velvotteilla pelaaminen on ihan yhtä tyhjän kanssa. Mitä sellaista puuhaa on, että jossain voisi muutama sata arabia tehdä jotain hyödyllistä.
Quote from: Maailmanmies on 04.10.2015, 14:29:48
Tuo velvotteilla pelaaminen on ihan yhtä tyhjän kanssa. Mitä sellaista puuhaa on, että jossain voisi muutama sata arabia tehdä jotain hyödyllistä.
Eiköhän ne velvoitteet ole loppujen lopuksi luokkaa "istu näillä kursseilla, niin tuet ropsahtelevat entiseen malliin tilillesi".
Jonkinlainen kielenoppimisvelvoite ja todisteet oppimistuloksista suoritetun kokeen muodossa olivat ensimmäiset asiat, jotka rasistiseen mieleeni tulivat, mutta lienee liikaa vaadittu kunniakansalaisiltamme.
Edit: Osalle porukasta sopivampi velvoite voisi olla esimerkiksi luku- ja kirjoitustaidon oppiminen :P
Laskisivat ne tuet nyt aluksi niin alas, että ketään ei enään haluaisi tänne. Tiedä sitten mitä tuo "merkittävä" tarkoittaa.
http://yle.fi/uutiset/kokoomus_turvapaikanhakijoiden_tukien_taso_ja_vastikkeellisuus_hyva_selvittaa/8353197 (http://yle.fi/uutiset/kokoomus_turvapaikanhakijoiden_tukien_taso_ja_vastikkeellisuus_hyva_selvittaa/8353197)
Sekoomuksessakin halutaan tukia alas.
Quote from: Sitruunamelissa on 04.10.2015, 14:11:53
Aivan. Mitkä on ne velvoitteet? Miksi normaaleiden velvoitteiden suorittamisesta pitäisi antaa bonusta? Annetaanko suomalaisille työttömille bonusta siitä, että hakevat töitä ja ovat yhteydessä työkkäriin silloin kuin pitää olla? Ei. Jos velvoitteita ei hoida, niin tuet lähtee. Sama meininki oleskeluluvan saaneille, lisänä vähintään kieliopinnoissa edistyminen todistettavasti ja sen myötä tulkkioikeuden loppuminen tietyn ajan jälkeen.
Ja kuntien vapaaehtoisuus on ihan hieno asia, mutta ei kuulu Mäntylän hallintoalueeseen eikä hänen sanansa paina vaikka on hienoa, että sanoo siitä mielipiteensä. Näistä asioista päättää sisäministeriö, ja siellä ei pahemmin vapaaehtoisuudet kiinnosta EU- eikä Suomen tasolla.
Soinin ministerinsalkkujen valinta, jonka Soini teki yksinvaltiaana, on jäämässä suomalaiseen poliittiseen historiaan todella suurena mokana.
Soinilla oli tilannetaju täysin nollassa tuossa tilanteessa ja mietti vain kuinka pääsee reissaamaan loppuelämän diplomaattipassilla kun ottaa ulkoministerin pestin.
Soinin olisi pitänyt ottaa ekana valtionvarainministeri jolloin kokoomus olisi ottanut ulkoministerin ja kun keskusta otti toisella vuorollaan elinkeinoministerin niinSoini olisi voinut ottaa persujen toisella vuorolla sisäministerin.
Quote from: Kela_Platinum on 04.10.2015, 14:23:17
Quote from: Sitruunamelissa on 04.10.2015, 14:11:53
Aivan. Mitkä on ne velvoitteet? Miksi normaaleiden velvoitteiden suorittamisesta pitäisi antaa bonusta? Annetaanko suomalaisille työttömille bonusta siitä, että hakevat töitä ja ovat yhteydessä työkkäriin silloin kuin pitää olla? Ei. Jos velvoitteita ei hoida, niin tuet lähtee. Sama meininki oleskeluluvan saaneille, lisänä vähintään kieliopinnoissa edistyminen todistettavasti ja sen myötä tulkkioikeuden loppuminen tietyn ajan jälkeen.
Ja kuntien vapaaehtoisuus on ihan hieno asia, mutta ei kuulu Mäntylän hallintoalueeseen eikä hänen sanansa paina vaikka on hienoa, että sanoo siitä mielipiteensä. Näistä asioista päättää sisäministeriö, ja siellä ei pahemmin vapaaehtoisuudet kiinnosta EU- eikä Suomen tasolla.
Tuon tulkki pelleilyn pitää kyllä loppua. On ihan naurettavaa, että jos on asunut monta vuotta Suomessa ja tarvitsee vielä tulkkia. Jokin on sitten mennyt pahasti pieleen.
Ikuinen ilmainen tulkkaus valtion laskuun on yhtä helvetin pelleilyä.
ilmainen tulkkaus pitäisi lopettaa ensimmäisen vuoden jälkeen ja sen jälkeen saa itse omilla rahoillaan maksaa maanmiehensä tulkkaamaan jos ei ymmärrä.