Vapaaehtoisten toiminnasta pakolaiskriisissä kirjoitetaan vielä sankaritarinoita (http://yle.fi/uutiset/vapaaehtoisten_toiminnasta_pakolaiskriisissa_kirjoitetaan_viela_sankaritarinoita/8341433)
QuoteTurvapaikanhakijoiden avuksi ja tueksi tarvitaan kaikki mahdolliset vapaaehtoiset. Tämä antaa vapaaehtoisille mahdollisuuden olla hyödyksi, sanoo SPR:n monikulttuurisuustoiminnan kehittäjä Johanna Valkama. Hän uskoo, että tästä ajasta kirjoitetaan vielä sankaritarinoita aikakirjoihin.
Vai että oikein sankaritarinoita? ;D
Voihan naaraansukuelimet sentään mikä titteli taas löytyikään.
SPR:n monikulttuurisuustoiminnan kehittäjä
Voi hyvää päivää sentään, monikulttuurisuus toiminnan kehittäjä visioi sankaritekoja :facepalm:
Juuri puoli päivä ylitetty ja nyt jo ketuttaa näiden tiedostavien ulostulot.
Ennen aikaan oli kaikki paremmin, saattoi selvitä iltaan saakka ilman ketutusta ja oli jopa päiviä että tätä paskaa ei tungettu silmiin ja korviin lainkaan....Kas siinäpä nuoremmille ihmettelemistä.
Oulussa kävelykatu Rotuaarille pystytetään SPR vapaaehtoistyöntekijän kultainen näköispatsas, jonka eteenpäin työnnetyn käden etusormi osoittaa aina Auringon suuntaan.
Minulla on kyllä selvempi kuva siitä, mistä materiaalista se patsas on tehty, ja minne sormi on työnnetty. Kuvastaa päättäjien ja spr:n kykyä reagoida asioihin.
Minä käsitin ketjun otsikon täysin väärin. Luulin että kyseessä on joku hompanssin aloitus ja "vapaaehtoisilla" tarkoitetaan Rajat kiinni -mielenosoituksen organisoijija ja muita itsensä likoon panevia isänmaan ystäviä.
Mutta kyllä niistäkin tullaan loppupeleissä kirjoittamaan sankaritarinoita.
Samanlaisia sankaritarinoita kuin niistä, jotka sodissa toivottavat vihollisen tervetulleeksi leivän ja suolan kera? Kun tämä hulluus viimein päättyy, luulen että aika moni pullahalaaja on hipihiljaa toimistaan matujen hyväksi. Ei se mitään, me muut kyllä muistetaan...
Vaai sankaritarinoita ja vaai oikein aikakirjoihin?
.Kuulkaas nyt mokuttajat, k u u l l u s t e l u p ö y t ä k i r j o i h i n EI tarinoida mitään, vain totuus, ja vain ja ainoastaan totuus!
Edit: Tulituki ehtikin jo väliin kertomaan oleellisen. Pikakäsittelynä menee, mutta t o t u u s toiminnasta kyllä pitää selventää ennen saunareissua. Siinä sitä on kiva löylytellä ja mietiskellä tekosiaan..
KKK-miehestä saatetaan kirjoittaa sankaritarinoita. SPR-mädättäjistä kirjoitetaan samalla tavalla kuin Bobrikovista.
SPR on jo lukittautunut henkiseen bunkkeriinsa kertomaan itsestään sankaritarinoita. Kun kansan, ystävien ja yhteiskunnan sietokyky SPR:n rikoksia, puolueellisuutta ja väestönvaihtoa kohtaan loppuu, ja seuraukset ja vastuu tekemisistä tulevat pian vastaan, niin tosiuskovat kääntyvät sisäänpäin täysin harhaiseen lumetodellisuuteen, jossa kaikki on vielä hyvin, väestönvaihto rikkaus ja lopullinen voitto toisinajattelijoista ja alkuperäisväestöstä edessä. Kaikki kääntyy hyväksi, kun vain jaksetaan inttää ja jankuttaa tarpeeksi omia argumentteja, suitsuttaa tosiuskovien ylevyyttä ja heiluttaa rasistikorttia toista mieltä oleviin.
Mikään järkipuhe ei enää auta noihin kulttilaisiin sekopäihin. Tuollainen ylistyslaulu on kuin harhainen vastalause siihen, mitä viime aikoina on entistä useammin asianmukaisesti todettu, että väestönsiirron edesauttajat ovat rikosoikeudellisessa vastuussa toiminnastaan, ja lopulta heidät tuomitaan ankarasti laillisen oikeuden ja historian edessä.
Quote from: valtakunnanpärkhele on 02.10.2015, 12:12:06
Voihan naaraansukuelimet sentään mikä titteli taas löytyikään.
SPR:n monikulttuurisuustoiminnan kehittäjä
Miten monikulttuurisuustoiminnan kehittäminen kuuluu SPR:n tehtäviin????
Kauniin venäläisen sananlaskun mukaan "Jos jossakin on perse, löytyy sille poraaja".
Suomi on nyt tuo perse.
Johanna Valkama, poraamisen avustamisesta ei pysty kirjoittamaan sankaritarinoita.
Ainakin yritän hahmottaa muitten mielipiteitä ja ajatuskulkuja niitten takana, mutta J.Valkaman kohdalla nyt tuntuu ylivoimaiselta.
Aikoinaan ilmestyi "Kansa taisteli" lehti jossa kuvailtiin sodan kulkua ja yksittäisiä sotatapahtumia.
Tulevaisuudessa SPR alkaa julkaisemaan lehteä "Kansa mokutti" jossa kerrotaan sankariteoista mokutusrintamalla.
Ensimmäisessä numerossa ainekin nämä:
- Tarkkamokuttaja Annikki Suvistelijan kaadot
- Tuntematon mokuttaja, osa 1
- Mokuttajasissien partiomatka Tornioon
- Kansalaisten faktatulituksen alla infotilaisuudessa
- Faktamiinakentän keskellä eksyksissä
- Ostin tarjoushampurilaisen nälkälakkoilevalle turvikselle
Aikanaan parhaat urotyöt palkitaan SPR-ritarimerkein joiden saajat ylennetään SPR:n ristin mokuttajaritareiksi.
Quote from: SimoMäkelä on 02.10.2015, 12:38:03
Quote from: valtakunnanpärkhele on 02.10.2015, 12:12:06
Voihan naaraansukuelimet sentään mikä titteli taas löytyikään.
SPR:n monikulttuurisuustoiminnan kehittäjä
Miten monikulttuurisuustoiminnan kehittäminen kuuluu SPR:n tehtäviin????
http://yle.fi/uutiset/spr_perustanee_paaosan_uusista_vastaanottokeskuksista__valtio_ja_kunnat_liian_hitaita/8271477
Vaikka vastaanottokeskusten ylläpitäminen on Punaiselle ristille luonteenomaista auttamistoimintaa, tehdään työ liiketaloudellisesti kestävällä tavalla.
– Tappiolle ei jäädä. Tämä mahdollistaa SPR:lle esimerkiksi monikulttuurisuustoiminnan kehittäjien palkkaamisen, kertoo Jussila.
Onhan tässä sankarinviittoja tarjolla mutta ei ihan siinä mielessä, mitä arvon monikulttuurisuustoiminnan kehittäjä kuvittelee.
Quote from: CaptainNuiva on 02.10.2015, 12:41:24
Aikoinaan ilmestyi "Kansa taisteli" lehti jossa kuvailtiin sodan kulkua ja yksittäisiä sotatapahtumia.
Tulevaisuudessa SPR alkaa julkaisemaan lehteä "Kansa mokutti" jossa kerrotaan sankariteoista mokutusrintamalla.
Ensimmäisessä numerossa ainekin nämä:
- Tarkkamokuttaja Annikki Suvistelijan kaadot
- Tuntematon mokuttaja, osa 1
- Mokuttajasissien partiomatka Tornioon
- Kansalaisten faktatulituksen alla infotilaisuudessa
- Faktamiinakentän keskellä eksyksissä
- Ostin tarjoushampurilaisen nälkälakkoilevalle turvikselle
Aikanaan parhaat urotyöt palkitaan SPR-ritarimerkein joiden saajat ylennetään SPR:n ristin mokuttajaritareiksi.
Äläs nyt, näiden perheissä on luettu omaa versiota sodan aikana, se oli: Kun kansa luisteli
Lisäksi suurinta jännitystä toi: Korkejänistys, iskee kuin 9 volttia!
SPR:n toiminta alkaa lipsahtamaan ihan väärille urille kun erikseen palkataan propagandaväkeä, tässä tapauksessa joku mokutuksen kehittäjä.
Ei heidän tehtävä ole toimia millään tavalla poliittisesti tai muutenkaan mielipiteisiin vaikuttamalla.
Sankarillisia tarinoita,
- kuinka saatiin käännettyä naisten raiskausaallot, ryöstöaallot, kantaväkeen kohdistuva terrori "yksittäistapauksiksi", taitavalla mediamanipuloinnilla
- kuinka saatiin kantaväestö paarialuokkaan ja nostettua vieraat kulttuurit isäntämaassa isänniksi
- kuinka saatiin ajettua vauras maa vararikkoon ja käännettyä vallitseva rutiköyhä todellisuus "rikkaudeksi".
- kuinka saatiin kaikki nämä haudattua ja käännettyä tämä tarinamuotoon, missä hyvät voitti pahat.
Kieltämättä, olisihan tuossa ainesta vaikka mihin Orwell palkintoon.
Tosiasiassa, nämä näkee itsensä tulevaisuudessa Jeanne D'arc sankarittarina. Kuin elokuvassa tai kirjassa. Eivät vain ymmärrä, että jos kirjassa lukee "taisteltiin kauheasti", se tarkoittaa todellisuudessa kusta, paskaa, suolia, aivon rämmäleita ja verta. Jos kirjassa lukee, että "sankari oli 20 vuotta linnassa", siihen voi ajatella, että olipas sankarillista. Oleppa itse 20 vuotta linnassa. Ajattele vaikka sitä, kun olisi kymmenes vuosi menossa, olet ollut kopissa missä ei ole mitään, tavallisena arkitiistaina ja sitten toiset kymmenen vuotta siihen päälle samassa kopissa. Ei niin kivaa.
Nämä elää ihan oikeasti lumetodellisuudessa, missä sankaruus on kaikkea kivaa ja "taistelu" on sitä, että siivoaa aikuisten miesten, joilla ei ole mitään hätää, huoneita ja petaa näiden sänkyjä ja tarjoaa ruokaa.
Kuplan puhkeaminen traumatisoi nämä todennäköisesti katatoniseen tilaan jossain vaiheessa.
Quote from: CaptainNuiva on 02.10.2015, 12:41:24
Aikoinaan ilmestyi "Kansa taisteli" lehti jossa kuvailtiin sodan kulkua ja yksittäisiä sotatapahtumia.
Tulevaisuudessa SPR alkaa julkaisemaan lehteä "Kansa mokutti" jossa kerrotaan sankariteoista mokutusrintamalla.
Ensimmäisessä numerossa ainekin nämä:
- Tarkkamokuttaja Annikki Suvistelijan kaadot
- Tuntematon mokuttaja, osa 1
- Mokuttajasissien partiomatka Tornioon
- Kansalaisten faktatulituksen alla infotilaisuudessa
- Faktamiinakentän keskellä eksyksissä
- Ostin tarjoushampurilaisen nälkälakkoilevalle turvikselle
;D
Kakkosnumerossa:
- Kuinka nousimme köyhyydestä: elämäni vokkivääpelinä
- Mokutuksen aiheuttama asuntopula: kansalaiset hätämajoituksessa
- Välimeren aallot: vokkisodan suositut iskelmät
- Säkkijärven polkka: vihollisen häirintä ja huvilupa
- Elintarvikekortit ja basmati
- Riisin valmistuksen pidempi oppimäärä
-
Näitä ylen oksennuksia kannattaa aina lukea kääntäen. Kaikki, mikä on oikeasti hyvää on heidän kirjoituksissaan pahaa. Eli esimerkiksi sotaveteraanien teot ovat häpeällisiä, mutta pullahalaajien teot sitä vastoin sankarillisia. Tuota logiikkaa käyttäen pystyy edes jossain määrin pysymään järjissään.
Quote from: Micke90 on 02.10.2015, 12:05:56
Vai että oikein sankaritarinoita? ;D
Että oikein SPR..
Siis oikeesti, varmaan on kovempiakin katastrofeja ollut. Tästä ajasta kirjoitetaan lähinnä hölmöläistarinoita.
Märynummen katupartio, jos toimii, olisi mahdollinen sankaritarina. Nämä ylläolevat esimerkit yhtä sairaita kuin Pohjois-Korean sankarit.
Vapaaehtoisten toiminnasta kirjoitetaan vielä tuomioita -kuuluisi tuon jutun otsikon olla.
Sankaritarinoita tasan yhtä paljon kuin sankaritarinoita 1970-luvun taistolaisista tänäpäivänä. Jopa entiset taistolaiset ovat hiljaa tuonaikaisista tekemisistään ja yrittävät lakaista ne maton alle.
Ei ole yllätys että porukka on ihan samaa kuin taistolaiset tuolloin. Joku Tuomioja on ollut koko elämänsa ajan väärässä ja on jälleen. Siinä sitä on sankaritarinaa kerrakseen.
Sankaritarinoita saadaan kirjoittaa vielä pitkään, koska Luulajan junat ovat edelleen täynnä. Saa nähdä, kuinka pitkään vapaaehtoisilla riittää energiaa.
1000€ vetoa, että näistä kirjoitetaan sankaritarinoita helvetin paljon nopeammin
http://yle.fi/uutiset/halikon_katupartio_aikoo_seurata_tarkasti_turvapaikanhakijoita/8347384
"Vapaaehtoisia tarvitaan myös tukemaan toisia vapaaehtoisia". Sigukamaa. ;D
Luulen että ainut sankaritarina joka tästä soosista tullaan kirjoittamaan on Jussi Halla-ahon elämäkerta.
Luulisi että SPR:n tehtävänä ei ole monikulttuurisuuden kehittäminen eikä muukaan poliittinen toiminta.
Taitaa olla että sankaritarinoita kirjoitetaan vielä katupartioiden järjestäjistä ja Jussi Halla-ahosta, Lahteen nousee tuntemattoman tötteröpään patsas ja Ouluun Lokan näköispatsas ennemmin kuin jostain SPR:n (parhaimmillaan) aivopesun läpikäyneestä hyödyllisestä idiootista tai (pahimmillaan) aatteellisesta suomalaisvihaajasta.
Quote from: valtakunnanpärkhele on 02.10.2015, 12:12:06
Voihan naaraansukuelimet sentään mikä titteli taas löytyikään.
SPR:n monikulttuurisuustoiminnan kehittäjä
Sinällään on ihan sama (ei ole) mikä titteli ja paljon palkkaa kukin saa mutta kyllä tämän mamutusbisneksen osalta toivoisi, että se perinteinen VEROJUORUKALENTERI olisi käytössä.
"Herrathan", siis ne tosirikkaat, eli "sika"hyvin ansaitsevat saivat tässä tahtonsa läpi kun ne kiellettiin.
;D Tällä menolla sen sankaritarinan nimeksi tulee, Suomen valtakunnan nousu ja tuho. >:(
Väestönvaihdon jälkeen varmasti SPR:n maanpetturit mainitaan monessakin arabiankielisessä historiankirjassa hyödyllisinä idiootteina ja kansansa pettäjinä, joiden avulla Euroopan islamisointi pystyttiin toteuttamaan. Meille Suomalaisille te olette luopioita ja häpeän aihe.
-Operaatio Jäätynyt Lapsi ; Kuvaus Pasilan lumihelvetistä ja urheasta Haavoittuvaisten Sankarittaresta, joka sai poliisin veivaamaan puolestaan Taxin numeron.tjsp.
http://svenska.yle.fi/artikel/2015/09/29/asylsokande-barn-fros-polisen-ordnade-inte-skjuts
ja lisää Ylesaastaa, Mocuventures ilmeisesti jotenkin mukana..v..tun Pilli ja Pulla, vai mitä ne nyt oli..
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/09/30/hekin-olivat-maahanmuuttajia?ref=ydd-related-content
Quote from: Faidros. on 02.10.2015, 13:24:08
"Vapaaehtoisia tarvitaan myös tukemaan toisia vapaaehtoisia". Sigukamaa. ;D
Näin se uusi Nokia luodaan. On ensin vapaaehtoisia, sitten vapaaehtoisia jotka tukevat vapaaehtoisia, sitten jo tarvitaan vapaaehtoisia jotka tukevat vapaaehtoisia jotka tukevat vapaaehtoisia jne. Pian onkin luotu 50000 uutuuttaan kiiltelevää työpaikkaa ja ei ole keltään pois sillä valde maksaa :facepalm:
Nämä sankaritarinat kirjoitetaan ilmeisesti hyväntekeväisyystyönä, jos jollakin on sitten varaa.
Ja pitäisi osata lukea ja kirjoittaakin + tulkkipalvelut.
Epäilen tuota väitettä, että "Hän uskoo, että tästä ajasta kirjoitetaan vielä sankaritarinoita aikakirjoihin.".
Uskon tilanteen menevän melkeimpä päinvastoin. Ei vapaaehtoisia tietenkään viitsitä haukkua, mutta kun halutaan kartoittaa niitä syitä, että miksi esim. Suomeen tullaan, niin tämä vapaaehtoisten auttamishalukkuus voidaan nähdä yhdeksi syyksi siihen.
Nykyisessä turvapaikkakriisissä mättää niin moni asia, että siitä on vaikeaa saada luotua mitään sankaritarinoita:
- Turvapaikanhakijat ovat maksaneet matkasta paljon n. 10000€/tph.
- Tph:t eivät ole tyytyväisiä oikein mihinkään. Monissa maissa vaikuttaa olevan samoja ongelmia eli joko tuet ovat pieniä, käsittelyajat liian suuria tai ruoka ja majoitus eivät täytyä tulijoiden laatuvaatimuksia.
- Moni tph tuskin saa turvapaikkaa, vaan tulee olemaan käännytys (jos se on vain mahdollista).
- Tilanne ei tule menemään paremmaksi, koska tulijoiden määrä on suoraan verrattavissa niihin olosuhteisiin mitä tulijoille tarjotaan (esim. Torniossa ollut yksi mielenosoitus vähensi Suomeen hakevien turvapaikanhakijoiden määrää sadoilla henkilöillä)
Voikin helposti todeta, että nykyiset auttamistoimenpiteet ainoastaan edesauttavat tulijoiden määrää. Jättimielenosoitukset turvapaikanhakijoita vastaan taas vähentävät.
Quote from: Micke90 on 02.10.2015, 12:05:56
Vapaaehtoisten toiminnasta pakolaiskriisissä kirjoitetaan vielä sankaritarinoita (http://yle.fi/uutiset/vapaaehtoisten_toiminnasta_pakolaiskriisissa_kirjoitetaan_viela_sankaritarinoita/8341433)
QuoteTurvapaikanhakijoiden avuksi ja tueksi tarvitaan kaikki mahdolliset vapaaehtoiset. Tämä antaa vapaaehtoisille mahdollisuuden olla hyödyksi, sanoo SPR:n monikulttuurisuustoiminnan kehittäjä Johanna Valkama. Hän uskoo, että tästä ajasta kirjoitetaan vielä sankaritarinoita aikakirjoihin.
Vai että oikein sankaritarinoita? ;D
Kyllä tästä sankaritekoja päästään kirjoittamaan mutta ei vapaaehtoisten puolelta. Sankaritarinoissa esiintyvät ne sadat jotka Torniossa vaativat rajoja kiinni, KKK mies ja monet muut jotka nousevat tämän järjettömyyden symboleiksi.
Tämä SPR:n neitokainen ilmeisesti näkee itsensä ja kanssasisarensa samankaltaisessa valossa kun WW1 ja WW2 punaisen ristin työntekijät olivat.
Unohtuu vaan että WW1 ja WW2 punainen risti hoiti haavoittuneita sotilaita, avusti leikkauksissa yms.
Nykyinen punainen risti hoivaa henkilöitä jotka järkyttyvät ylikeitetystä riisistä ja avustaa sopankeitossa ettei vaan lurahda maitoa sekaan.
Lisäksi tuo täti unohtaa että voittaja kirjoittaa historian.
QuoteHän uskoo, että tästä ajasta kirjoitetaan vielä sankaritarinoita aikakirjoihin.
Jos nykyinen hallitsematon maahanmuutto jatkuu, Suomessa ei ensi vuosisadalla taida olla ketään luku- ja kirjoitustaitoista.
Johanna Valkama on tuon sankaritarinan antisankari puettuna SPR:n veriseen palttooseen.
Kirjoittajina kansallismieliset Isänmaan ystävät.
Quote-Operaatio Jäätynyt Lapsi ; Kuvaus Pasilan lumihelvetistä ja urheasta Haavoittuvaisten Sankarittaresta, joka sai poliisin veivaamaan puolestaan Taxin numeron.tjsp.
http://svenska.yle.fi/artikel/2015/09/29/asylsokande-barn-fros-polisen-ordnade-inte-skjuts
Tää tarina on kyllä vertaansa vailla maailman historiassa kaikessa absurdiuessaan. Tähän surrealistiseen kuvaan ei pysty Dali valuvine kelloineen tai Orwell terävällä kynällä.
Suvakki pöyristyy ja katsoo 'pakolais'perheen lapsen jäätymistä 17 asteen lämpötilassa ja ihmettelee kännykän omistajana, kuinka kukaan ei soita taksia. ei edes poliisi :facepalm: :facepalm: :facepalm: :facepalm: :facepalm: :facepalm:
edit: Ei löydy edes asteikkoa....
(http://www.tut.fi/sahkotyoturvallisuus/sites/sahkotyoturvallisuus/files/windchill.jpg)
Tehdään itsestämme huomisen sankareita ja lähdetään selkä suorana huomisiin mielenilmauksiin. 8)
Kai tästä saa vaikka uuden kansalliseepoksen kirjoitettua sitten joskus.
Arabiaksi.
Tämä "pakolaisongelma" alkaa tuoda esille koko ajan yhä enemmän absurdeja piirteitä. Juuri luin iltasanomien uutisesta kun joku oli ollut santsaamassa pöperöruokaa neljättä kertaa. Oikeastaan pitäisi kysyä että mitä "pakolaisen" olisi tehtävä, että joku spr-hörhö lakkaisi pitämästä tätä hädänalaisena. Florence Nightingale olisi jo ottanut varmaan loparit tästä pellesirkuksesta.
Viimeksi kun sankaritekoja tehtiin, moni hieno ihminen päätyi nimeksi kivitauluun koulun juhlasaliin tai kirkkomaan monumenttiin. Tällä kertaa nämä "sankarit" aiheuttavat monta hengenmenoa, entisten päälle. Kyllä nämä sankarit ovat pian melko hiljaa uroteoistaan.
Quote from: valtakunnanpärkhele on 02.10.2015, 19:17:51
Suvakki pöyristyy ja katsoo 'pakolais'perheen lapsen jäätymistä 17 asteen lämpötilassa ja ihmettelee kännykän omistajana, kuinka kukaan ei soita taksia.
Kokonainen iphone-perhe ilman puhelimia?
Edit: Niin joo, voihan niillä olla kielimuuri onkelmia.
Tässä on sankaritarinoiden ensimmäinen luku:
Quote from: Chew Bacca on 02.10.2015, 19:27:03
Viimeksi kun sankaritekoja tehtiin, moni hieno ihminen päätyi nimeksi kivitauluun koulun juhlasaliin tai kirkkomaan monumenttiin. Tällä kertaa nämä "sankarit" aiheuttavat monta hengenmenoa, entisten päälle. Kyllä nämä sankarit ovat pian melko hiljaa uroteoistaan.
Ja arvaas ketkä siellä kouluissa ja juhlasaleissa ja kasarmeilla pitävät majaa ja katselevat näitä kivitauluja.
Quote from: Man in a Suit on 02.10.2015, 19:30:14
Quote from: Chew Bacca on 02.10.2015, 19:27:03
Viimeksi kun sankaritekoja tehtiin, moni hieno ihminen päätyi nimeksi kivitauluun koulun juhlasaliin tai kirkkomaan monumenttiin. Tällä kertaa nämä "sankarit" aiheuttavat monta hengenmenoa, entisten päälle. Kyllä nämä sankarit ovat pian melko hiljaa uroteoistaan.
Ja arvaas ketkä siellä kouluissa ja juhlasaleissa ja kasarmeilla pitävät majaa ja katselevat näitä kivitauluja.
Nämä?
(http://i.imgur.com/ODoZGeEl.jpg)
pelkästään pakolaisten omien vastuiden puute aiheuttaa syvää, syvää närästystä
Aikakirja:
Yleensä historiaan jäävät kultakin aikakaudelta vain ylimmät päättäjät. Tavallisen kansan osaksi jää kantaa päätöksien seuraamukset arkielämässään. Siinä missä päättäjät elävät etuoikeutettua elämäänsä kabineteissaan, ahkeroi kansa ja sen yksilöt jokapäiväisen selviytymisen edessä.
Vaikeina aikoina kaikki ovat sankareita, mutta joskus joukosta voidaan nostaa poikkeuksellisia yksilöitä, jotka eivät antaneet selkänsä taittua taakan alla. Nämä todelliset sankarit kantoivat niin oman osansa kuin monen muukin taakan. Kullekin on voimia jaettu rajallisesti, niinpä historia voi vain ihmetellä näiden ihmisten rohkeutta jaksaa ja uhrata yli minkään kohtuuden.
Tänään aikakirjamme muistaa Johanna Halla-pulaajaa, joka hoiti leiviskänsä kotona kuten moni muukin kotirouva syksyllä 2015. Ajat olivat levottomat ja Suomeen tuli kymmeniä tuhansia miehiä Irakin kaltaisista valtioista, joissa luxusta saa vain rahalla. Vaikka Johannan työ kotona oli ankaraa, ei hän epäröinyt ojentaa auttavaa kättään. Moni olisi jättänyt avuntarjoamisen vain tavanomaiseen lahjoitukseen SPR:lle. Johanna oli rahaa antanut enemmän kuin olisi oikeastaan voinutkaan, mutta silti vastaanottokeskuksissa hätä ei vähentynyt. Vessat olivat kurjassa kunnossa, ruoka kehnoa, sängyt petaamatta ja lattialla pölykoiria.
Ensitöikseen Johanna pyöräytti pellillisen pehmoisia korvapuusteja, paistoi ne ja pakkasi mukaansa. Vastaanottokeskuksella hän asettui oven suuhun, halasi silmät kyynelissä jokaista sisääntulijaa ja tarjosi jokaiselle juuri leipomansa pullan. Johannan auttamishalua ei vähentänyt seikka, että useimmat pullat tulivat viskatuksi hänen jalkoihinsa taikka läheiselle nurmikentälle.
Seuraavaksi Johanna petasi sängyt, pesi vessat, luuttusi lattiat ja tiskasi astiat. Miehet pyysivät rahaa, mutta Johanna oli jo lahjoittanut kaiken SPR:lle. Johanna halusi sen sijasta laittaa miehille tervetuliaisaterian. Aikansa riisiä ja lihaa kokattuaan, hän asetti ruuan salaatteineen tarjolle. Miehet kieltäytyivät syömästä, koska halusivat rahaa. Moni olisi näiden taakkojen alle kaatunut, vaan ei Johanna. Hän halasi ja peitteli jokaisen vastaanottokeskuksen asukin nukkumapaikalleen ja toivotti heille hyvää ja turvallista yötä.
Seuraavana aamuna ja sitä seuraavana oli Johanna tutulla paikallaan vastaanottokeskuksen portailla pullineen. välittämättä kaltoinkohteluista ja vastoinkäymisistä, hänen pullantuoksuinen ja kyynelsilmäinen tervetulotoivotuksensa otti vastaan jokaisen tänne tulleen. Tätä vieraanvaraisuutta hän tarjoaa tänäkin päivänä ja tulee tarjoamaan sitä aina maailman kriisien loppuun saakka. Hänen sanoo päivittäin itselleen, että "mitä enemmän he sylkevät päälleni, sitä enemmän he tarvitsevat minua".
Quote from: Micke90 on 02.10.2015, 12:05:56
Vai että oikein sankaritarinoita? ;D
Veikkaan että nämä sankaritarinat kerrotaan muslimien eepoksissa joskus 2150-luvulla, kun vääräuskoiset on saatu puhdistettua maan päältä.
Quote from: Vaniljaihminen on 02.10.2015, 13:16:24
Quote from: Micke90 on 02.10.2015, 12:05:56
Vai että oikein sankaritarinoita? ;D
Että oikein SPR..
Siis oikeesti, varmaan on kovempiakin katastrofeja ollut. Tästä ajasta kirjoitetaan lähinnä hölmöläistarinoita.
SPR = Suomen PuskaRaiskaajat
Revi siitä sitten sankartarinoita ;D
Kun tämä harjoitus on ohi, SPR:n sankarit makaavat naamallaan ojassa :roll: Enhän sitä tietenkään kenellekään toivo.
Kaikki entinen tulee muuttumaan, emmekä sille enää mahda mitään. Useimpien arvomaailma päivittyy eliniäksi yhteisöllisten ja henkilökohtaisten katastrofien kautta. Näin ei olisi tarvinnut välttämättä käydä.
Lähitulevaisuudessa kenttäoikeuksien pöytäkirjat ovat korutonta luettavaa.
Näihin tuleviin sankaritarinoihin on tyrkyllä niin monta nimeä ja niin monta kuvaa, että pelkään pahoin että emme enää parinkymmenen vuoden kuluttua muista ketä pitäisi kiittää. Voisiko joku nuoremman polven hommalainen kerätä ihan epämääräisellä järjestyksellä (ettei syntyisi laitonta rekisteriä) talteen näiden kaukonäköisten nimet ja kuvatkin, jotta oikeat ihmiset saisivat patsaansa lähivuosien monikulttuuriseen paratiisiin.
Kakarana hekoteltiin naapurille tulevaa kommunisti-lehteä.
Nyt vakavissani muistelen että paljon oli sankaritarinoita ja vastaavia iloisia sattumuksia tuolla idän suunnalla tapahtunut. :facepalm:
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/amnestyn-ihmisoikeuspalkinto-spr-n-vapaaehtoisille/5603100 (http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/amnestyn-ihmisoikeuspalkinto-spr-n-vapaaehtoisille/5603100)
On se hyvä, ettei koko syksyn puurtaminen henkensä uhalla ole mennyt hukkaan. Kynttilää pukkaa. ;D