Hommaforum Testi

HOMMAN UUTISHUONE => Uutiset ja media => Kotimaa => Topic started by: Daemonic on 27.07.2009, 01:34:48

Title: 2009-07-27 Kaleva: Oulu, kätketty salaisuus
Post by: Daemonic on 27.07.2009, 01:34:48
QuoteOululla on erinomaiset edellytykset aitoon kansainvälistymiseen. Pulmaa on sekä arkielämän asenteissa että omien vahvuuksien oivaltamisessa.

Ouluun ulkomailta muuttamista pohtiville suunnattu kaupungin internetsivu alkaa tällä lauseella: "Oulu is one of Europe´s best-kept secrets -- hard to settle in but impossible to leave once you do." Suomennettuna Oulu on yksi Euroopan parhaiten pidetyistä salaisuuksista -- sinne on vaikea asettua, mutta sitä on mahdoton jättää.

Siinä on tiivistetty monta asiaa. Oululla on erittäin paljon hyviä puolia tarjottavanaan. Tuntuu vain että kaupunki itsekään ei aina tajua sitä, saati että osaisi aitoa kansainvälistymistä edistää.

Kaupungin kanta-asukkaista harva on selvillä siitä, että Oulussa on hyvin tiiviisti yhtä pitävä ulkomaalaisyhteisö. Pieni kylläkin, mutta hyvin keskenään verkostoitunut ja toisiaan tukeva.

Harva on myöskin selvillä siitä, että Oulun mediamaailmaan kuuluu yksi Suomen parhaista englanninkielisistä internetlehdistä 65 Degrees North (www.65degreesnorth.com), jonka sisältö on Oulun oman maahanmuuttajayhteisön tuottamaa.

Eikä moni tiedä, että kaupunki tarjoaa muuttajien ja täällä jo olevien tueksi monipuolisen internetsivuston, jossa ongelmiakaan ei kaunistella.

Oulu on tavoitteissaan ja juhlapuheissa jo vuosikausia julistanut tavoitteeksi kansainvälistymistä. Todellisuus ei aina ole näyttänyt tulevan perässä. Oulun ulkomaalaisväestön määrä on jopa poikkeuksellisen pieni kaupungin kokoon ja luonteeseen verrattuna.

Oulussa ulkomaalaisia on asukkaista pari prosenttia, Tampereella yli kolme ja Ruotsin puolella Luulajassa vajaat viisi prosenttia.

Aito kansainvälisyys ei synny väkipakolla. Vapaaehtoinen muutto toiseen maahan on aina iso ratkaisu, eikä se hyppy läheskään aina onnistu. Oululla on hyvät edellytykset olla aidosti houkutteleva paikka niille, joita pohjoinen Eurooppa kiinnostaa. Ei Oulun tapaiselta paikalta odoteta suuria spektaakkeleita, vaan mahdollisuutta hyvään elämään.

Sitä onkin tarjolla. Kaupunkiseutu on inhimillisen kokoinen. Palveluita on, ruuhkia ei. Maailman mitassa suurta ylellisyyttä on jo se, että lapset voi huoletta lähettää pyöräillä kouluun tai kaverien luo.

Maailmalta ei hevin löydy esimerkkiä siitä, etteivätkö menestys ja avoimuus kulkisi käsi kädessä. Niin on ollut Oulunkin historiassa, purjelaivakaudelta teknologianousuun. Nyt nousu näyttää tältä erää päättyneen ja kaupungin elinkeinorakenteessa on monipuolistamisen varaa.

Juuri oppilaitosten ja teknologiapohjan myötä kaupungissa viivähtää paljon väkeä, joista osa saattaisi jäädä pidemmäksikin aikaa, jos vain paikka löytyisi. Oleellista on olla hukkaamatta inhimillistä pääomaa. Monella muuttajalla on koulutusta ja kokemusta mutta heidän on vaikea löytää mahdollisuuksia käyttää niitä.

Oulun ulkomaalaisyhteisön nykyinen aktiivisuus osoittaa, että moni heistä on hyvin sitoutunut uuteen asuinpaikkaansa. Jos he kokevat itsensä tervetulleiksi ja kaupungin mahdollisuuksia tarjoavaksi, sana leviää -- kuten käy myös, jos todellisuus on toinen. Oulun aito kansainvälistyminen on ennen muuta asenteista kiinni. Kaleva kertoi (22.7.) tapauksesta, jossa 16-vuotias poika joutuu lähtemään kotoaan ja perheensä luota Oulusta Hollantiin, koska oppilaitos ei joustanut kansainvälisen tutkinnon suomen kielen vaatimuksesta.

Vaikka Oulu olisi kätketty salaisuus, ei sen tarvitse olla sulkeutunut salaisuus. Juhlapuheista on syytä siirtyä arkielämän tasolle, yhteyksien ja mahdollisuuksien löytämiseen.

Kalevan mokutuslinja jatkuu. Montaa päivää ei edellisestä aivo-oksennuksesta ehtinytkään kulua.

LÄHDE (http://www.kaleva.fi/plus/juttu806704_page0.htm)
Title: Vs: 2009-07-27 Kaleva: Oulu, kätketty salaisuus
Post by: DoneDeal on 27.07.2009, 01:39:06
Quote from: Daemonic on 27.07.2009, 01:34:48
Kalevan mokutuslinja jatkuu. Montaa päivää ei edellisestä aivo-oksennuksesta ehtinytkään kulua.

Maahanmuuttolinja ei ole sama kuin mokutuslinja.

Title: Vs: 2009-07-27 Kaleva: Oulu, kätketty salaisuus
Post by: SSampsa on 27.07.2009, 01:42:22
Quote from: DoneDeal on 27.07.2009, 01:39:06
Quote from: Daemonic on 27.07.2009, 01:34:48
Kalevan mokutuslinja jatkuu. Montaa päivää ei edellisestä aivo-oksennuksesta ehtinytkään kulua.

Maahanmuuttolinja ei ole sama kuin mokutuslinja.



Ok. Selitä sitten ero.
Title: Vs: 2009-07-27 Kaleva: Oulu, kätketty salaisuus
Post by: Daemonic on 27.07.2009, 01:45:54
Quote from: DoneDeal on 27.07.2009, 01:39:06
Quote from: Daemonic on 27.07.2009, 01:34:48
Kalevan mokutuslinja jatkuu. Montaa päivää ei edellisestä aivo-oksennuksesta ehtinytkään kulua.

Maahanmuuttolinja ei ole sama kuin mokutuslinja.
Ai. En tiedä mikä on oikea termi, mutta laske vaikka kuinka monta kertaa tekstissä esintyy perusmokutustyylinen termi "aito kansainvälisyys", joka ei siis tarkoita tietenkään mitään, kuten agendaan kuuluu. Muutenkin täynnä tyhjää koko teksit, eli tyylipuhdasta mokutusta. Näin siis minun mielestäni, mutta ehkä tuo termi on sitten väärä. Olkoon oikea termi mikä tahansa, mutta oksettavaa tuo on silti.
Title: Vs: 2009-07-27 Kaleva: Oulu, kätketty salaisuus
Post by: SSampsa on 27.07.2009, 01:56:06
QuoteKalevan mokutuslinja jatkuu. Montaa päivää ei edellisestä aivo-oksennuksesta ehtinytkään kulua.

Vääriä asenteita, mahdollisuuksia, potentiaalia, koulutusta ja taitoa ja vielä yksi sydäntäsärkevä ihmiskohtalokin. Huh huh... Tahtooko muuten Oululainen kansa kaupungistaan erityisen kansainvälisen, kaikkine ongelmineen?
Title: Vs: 2009-07-27 Kaleva: Oulu, kätketty salaisuus
Post by: DoneDeal on 27.07.2009, 01:58:48
Quote from: SSampsa on 27.07.2009, 01:42:22
Ok. Selitä sitten ero.

Sen verran tarkennan, että "ei välttämättä ole".
Title: Vs: 2009-07-27 Kaleva: Oulu, kätketty salaisuus
Post by: Daemonic on 27.07.2009, 02:02:57
Quote from: SSampsa on 27.07.2009, 01:56:06
Tahtooko muuten Oululainen kansa kaupungistaan erityisen kansainvälisen, kaikkine ongelmineen?
Ei ainakaan tämä oululainen tahdo. Epäilen tosin, ettei kansalta tätä kysytä.
Title: Vs: 2009-07-27 Kaleva: Oulu, kätketty salaisuus
Post by: IDA on 27.07.2009, 02:54:58
Quote from: Daemonic on 27.07.2009, 01:34:48
Ouluun ulkomailta muuttamista pohtiville suunnattu kaupungin internetsivu alkaa tällä lauseella: "Oulu is one of Europe´s best-kept secrets -- hard to settle in but impossible to leave once you do." Suomennettuna Oulu on yksi Euroopan parhaiten pidetyistä salaisuuksista -- sinne on vaikea asettua, mutta sitä on mahdoton jättää.

Tää on siis niin tätä. Jos Oulun kaupungin virkamiehiltä vaadittaisiin englannin osaamista ne pitäisi kaikki vaihtaa. Ihmettelen ihan vilpittömästi tällaista touhua.

best-kept secret tosiaan. Kohta sinne saadaan varmaan Lild tai Siwa.
Title: Vs: 2009-07-27 Kaleva: Oulu, kätketty salaisuus
Post by: Enrico on 27.07.2009, 04:45:18
Quote from: SSampsa on 27.07.2009, 01:56:06
Tahtooko muuten Oululainen kansa kaupungistaan erityisen kansainvälisen, kaikkine ongelmineen?

Muista toki, ettei maailmalta hevin löydy esimerkkiä siitä, etteivätkö menestys ja avoimuus kulkisi käsi kädessä. :)

Olipahan ihmeellinen kirjoitus. Tosi kiva fiilis jäi ja silleen, mutta tarkoitettiinkohan siinä ihan sellaista kansainvälistymistä kuin mitä luulen?

Title: Vs: 2009-07-27 Kaleva: Oulu, kätketty salaisuus
Post by: Hra. Gleb on 27.07.2009, 07:58:08
Kalevan yleiseen tasoon verttattuna sangen asiallinen kirjoitus.

Eiköhän tässä haettu juuri sellaista kansainvälistymistä, joka kelpaa paatuneimmallekin hommanistille. Jos tekstistä lukee jotain muuta, niin voi alkaa tarkastaa ihan niitä omia asenteitaan.

QuoteAito kansainvälisyys ei synny väkipakolla. Vapaaehtoinen muutto toiseen maahan on aina iso ratkaisu, eikä se hyppy läheskään aina onnistu. Oululla on hyvät edellytykset olla aidosti houkutteleva paikka niille, joita pohjoinen Eurooppa kiinnostaa. Ei Oulun tapaiselta paikalta odoteta suuria spektaakkeleita, vaan mahdollisuutta hyvään elämään.

Sitä onkin tarjolla. Kaupunkiseutu on inhimillisen kokoinen. Palveluita on, ruuhkia ei. Maailman mitassa suurta ylellisyyttä on jo se, että lapset voi huolettalähettää pyöräillä kouluun tai kaverien luo.

Tälläiset tekstit ovat mitä mainointa "pohjustusta" jos haluaa vaikuttaa ihmisten asenteisiin maahanmuuton suhteen. Mielummin: "Asiat ovat nyt verrattain hyvin; tämän kaavan rikkominen rikkoo myös yllä mainitut vahvuudet kuten esimerkki X osoittaa. Ei siis kannata hätäillä näissä ratkaisuissa."

Kuin: "Ei me mitään maahanmuuttajia tarvita, ne vaan pilaa kaiken, kattokaa ny Ruotsiaki"
Title: Vs: 2009-07-27 Kaleva: Oulu, kätketty salaisuus
Post by: Roope on 27.07.2009, 08:07:02
QuoteOululla on erinomaiset edellytykset aitoon kansainvälistymiseen. Pulmaa on sekä arkielämän asenteissa että omien vahvuuksien oivaltamisessa.
[...]
Oululla on erittäin paljon hyviä puolia tarjottavanaan. Tuntuu vain että kaupunki itsekään ei aina tajua sitä, saati että osaisi aitoa kansainvälistymistä edistää.
[...]
Eikä moni tiedä, että kaupunki tarjoaa muuttajien ja täällä jo olevien tueksi monipuolisen internetsivuston, jossa ongelmiakaan ei kaunistella.

Oulu on tavoitteissaan ja juhlapuheissa jo vuosikausia julistanut tavoitteeksi kansainvälistymistä. Todellisuus ei aina ole näyttänyt tulevan perässä. Oulun ulkomaalaisväestön määrä on jopa poikkeuksellisen pieni kaupungin kokoon ja luonteeseen verrattuna.

Oulussa ulkomaalaisia on asukkaista pari prosenttia, Tampereella yli kolme ja Ruotsin puolella Luulajassa vajaat viisi prosenttia.

Aito kansainvälisyys ei synny väkipakolla. Vapaaehtoinen muutto toiseen maahan on aina iso ratkaisu, eikä se hyppy läheskään aina onnistu. Oululla on hyvät edellytykset olla aidosti houkutteleva paikka niille, joita pohjoinen Eurooppa kiinnostaa. Ei Oulun tapaiselta paikalta odoteta suuria spektaakkeleita, vaan mahdollisuutta hyvään elämään.
[...]
Nyt nousu näyttää tältä erää päättyneen ja kaupungin elinkeinorakenteessa on monipuolistamisen varaa.

Juuri oppilaitosten ja teknologiapohjan myötä kaupungissa viivähtää paljon väkeä, joista osa saattaisi jäädä pidemmäksikin aikaa, jos vain paikka löytyisi. Oleellista on olla hukkaamatta inhimillistä pääomaa. Monella muuttajalla on koulutusta ja kokemusta mutta heidän on vaikea löytää mahdollisuuksia käyttää niitä.

Oulun ulkomaalaisyhteisön nykyinen aktiivisuus osoittaa, että moni heistä on hyvin sitoutunut uuteen asuinpaikkaansa. Jos he kokevat itsensä tervetulleiksi ja kaupungin mahdollisuuksia tarjoavaksi, sana leviää -- kuten käy myös, jos todellisuus on toinen. Oulun aito kansainvälistyminen on ennen muuta asenteista kiinni. Kaleva kertoi (22.7.) tapauksesta, jossa 16-vuotias poika joutuu lähtemään kotoaan ja perheensä luota Oulusta Hollantiin, koska oppilaitos ei joustanut kansainvälisen tutkinnon suomen kielen vaatimuksesta.

Suurin osa sanomasta taisi olla rivien välissä. Mitä "ongelmia ei kaunistella"? Miten "elinkeinorakennetta pitää monipuolistaa": palveluita, tietotekniikkaa, vai jotain muuta? Mitä on tuo neljästi peräänkuulutettu "aito kansainvälisyys"? Kirjoituksen perusteella sillä tarkoitettiin ehkä yksinkertaisesti ulkomaalaisten suhteellisen osuuden kasvattamista. Todellisuutta pitäisi muokata juhlapuheista siihen suuntaan, että ulkomaalaisten suorittamien tutkintojen kielivaatimuksista pitäisi joustaa ja heitä varten kaupungin elinkeinorakennetta pitäisi uudistaa.

Eli oululaisten 98 prosentin enemmistön asenteita pitäisi muuttaa niin, että parin prosentin ulkomaalaisväestö on kuninkaita, joita varten sääntöjä rukataan ja kaupungin talouselämä mietitään uusiksi. Joku oululaisia taustoja tunteva voisi kertoa tulkitsinko nyt ilkeämielisesti vai tätäkö kirjoituksessa tarkoitettiin? Noin siinä ainakin luki.
Title: Vs: 2009-07-27 Kaleva: Oulu, kätketty salaisuus
Post by: pelle12 on 27.07.2009, 08:12:17
 Ja minkäköhän sortin ulkomaan eläviä Oulu kaipaa? Vai kelpaako kuka tahansa, kunhan tuo exoottista värinää rotuaarille?
Title: Vs: 2009-07-27 Kaleva: Oulu, kätketty salaisuus
Post by: lapinmaahanmuutto on 27.07.2009, 08:17:52
QuoteEi Oulun tapaiselta paikalta odoteta suuria spektaakkeleita, vaan mahdollisuutta hyvään elämään.

Sitä onkin tarjolla. Kaupunkiseutu on inhimillisen kokoinen. Palveluita on, ruuhkia ei. Maailman mitassa suurta ylellisyyttä on jo se, että lapset voi huoletta lähettää pyöräillä kouluun tai kaverien luo.

Eli mikä nyt sitten on pielessä? Hä? Sekö että Oulu on löytynyt edes jotenkuten menestyksen reseptin kansainvälisyyteen ja pitää maahanmuuttajaprosentit silti verrattain pienenä. Vai onko se oikeaa kansainvälisyyttä sitten kun puolet väestöstä on maahanmuuttajia, autot palaa ja lapsia ei voi huoletta lähettää pyörällä kouluun tai kavereiden luo? Sitäkö tässä halutaan?
Title: Vs: 2009-07-27 Kaleva: Oulu, kätketty salaisuus
Post by: Roope on 27.07.2009, 08:45:50
Pienen selailun perusteella yritetty ainakin on. Maahanmuuttaja- ja monikulttuuriprojekteissa pyörii kymmeniä virkamiehiä ja asiantuntijoita.

ESR-PROJEKTIN KUVAUS
Projektin nimi: Maahanmuuttajien työllisyyttä edistävä projekti (http://esrlomake.mol.fi/esrtiepa/kuvaus_S01408.html)
Projektikoodi: S01408
Projektin suunniteltu kokonaiskustannusarvio yhteensä: 1 151 919 euroa

Euroopan sosiaalirahaston (ESR) rahoittaman projektin kuvaus
Projektikoodi: S10072
Projektin nimi: Homelike Oulu - Oulu omaksi - maahanmuuttajien ohjaus- ja neuvontapalvelut (https://www.eura2007.fi/rrtiepa/projekti.php?lang=fi&projektikoodi=S10072)
Suunniteltu julkinen rahoitus yhteensä: 1 087 290

Tavoitteena kansainvälinen työvoima - Loppuraportti ja toimenpide-ehdotukset  (http://www.ouka.fi/kansainvalisyys/pdf/kvtyoryhmanraportti.pdf)(Oulu, 2007)

Maahanmuuttajat oululaisilla työmarkkinoilla (http://www.ouka.fi/tyollistamiskeskus/maahanmuuttaja/pdf/maahanmuuttajaraportti.pdf) 2004

Oulun kaupungin opetustoimen valmistavan opetuksen koulujen monikulttuurisuustaitojen kehittämissuunnitelma 2008 (http://www.edu.fi/maahanmuuttajat/monikulttuurisuus/oulu_kehittamissuunnitelma_08.pdf)

En löytänyt sitä Oulun kaupungin "monipuolista internetsivustoa, jossa ongelmiakaan ei kaunistella". Voisiko joku vinkata oikeaan suuntaan?
Title: Vs: 2009-07-27 Kaleva: Oulu, kätketty salaisuus
Post by: RP on 27.07.2009, 08:48:13
QuoteOulun aito kansainvälistyminen on ennen muuta asenteista kiinni. Kaleva kertoi (22.7.) tapauksesta, jossa 16-vuotias poika joutuu lähtemään kotoaan ja perheensä luota Oulusta Hollantiin, koska oppilaitos ei joustanut kansainvälisen tutkinnon suomen kielen vaatimuksesta.

Tuli katsottua, mikä uutinen tuo oli. No se olikin laajennettu versio siitä 'tuppukylä'-jutusta.

http://www.kaleva.fi/plus/index.cfm?j=806115#kuvabox

Herää vain kysymys, että jos poika ei osaa suomea (ainkaan riittävästi läpäistäkseen kielikoetta) ja äitinsä (Oulun kaupungin innovaatio- ja markkinointiryhmän projektipäällikkön) mukaan hieman heikosti myös kotimaansa kieltä hollantia, niin mikä sitten on hänen ensisijainen kielensä - Broken English?



Title: Vs: 2009-07-27 Kaleva: Oulu, kätketty salaisuus
Post by: Lentomestari on 27.07.2009, 09:44:43
Quote from: lapinmaahanmuutto on 27.07.2009, 08:17:52
QuoteEi Oulun tapaiselta paikalta odoteta suuria spektaakkeleita, vaan mahdollisuutta hyvään elämään.

Sitä onkin tarjolla. Kaupunkiseutu on inhimillisen kokoinen. Palveluita on, ruuhkia ei. Maailman mitassa suurta ylellisyyttä on jo se, että lapset voi huoletta lähettää pyöräillä kouluun tai kaverien luo.

Eli mikä nyt sitten on pielessä? Hä? Sekö että Oulu on löytynyt edes jotenkuten menestyksen reseptin kansainvälisyyteen ja pitää maahanmuuttajaprosentit silti verrattain pienenä. Vai onko se oikeaa kansainvälisyyttä sitten kun puolet väestöstä on maahanmuuttajia, autot palaa ja lapsia ei voi huoletta lähettää pyörällä kouluun tai kavereiden luo? Sitäkö tässä halutaan?

Tuossapa hyvä oivallus, Oulussa voisi sopivassa tilaisuudessa kysyä päättäjiltä vastausta tuohon kysymykseen "mikä on pielessä"? ja kysyä kuinka nykyistä tilannetta tulisi parantaa sekä pyytää tarkennusta, kun ensiksi alustaa kysymyksen kertomalla mikä on Ruotsin tilanne vaikkapa Malmössa.
Title: Vs: 2009-07-27 Kaleva: Oulu, kätketty salaisuus
Post by: DoneDeal on 27.07.2009, 10:18:13
Quote from: pelle12 on 27.07.2009, 08:12:17
Ja minkäköhän sortin ulkomaan eläviä Oulu kaipaa? Vai kelpaako kuka tahansa, kunhan tuo exoottista värinää rotuaarille?

En usko, että tämä

Quotelapset voi huoletta lähettää pyöräillä kouluun tai kaverien luo.

ja etniset erimielisyydet sopivat yhteen.

Myöskään yli-ikäiset turvapaikanhakijat ja tämä

QuoteJuuri oppilaitosten ja teknologiapohjan myötä kaupungissa viivähtää paljon väkeä, joista osa saattaisi jäädä pidemmäksikin aikaa, jos vain paikka löytyisi. Oleellista on olla hukkaamatta inhimillistä pääomaa. Monella muuttajalla on koulutusta ja kokemusta mutta heidän on vaikea löytää mahdollisuuksia käyttää niitä.

sopivat vähän huonosti yhteen.

Toki, onhan tuossa artikkelissa ympäripyöreytensä. Itse tulkitsen enemmän sen kuitenkin white-flightlaisten kosinnaksi kuin hoivaviettisen purkaukseksi.
Title: Vs: 2009-07-27 Kaleva: Oulu, kätketty salaisuus
Post by: Sami Aario on 27.07.2009, 10:39:39
QuoteVaikka Oulu olisi kätketty salaisuus, ei sen tarvitse olla sulkeutunut salaisuus. Juhlapuheista on syytä siirtyä arkielämän tasolle, yhteyksien ja mahdollisuuksien löytämiseen.

Kuu valaisee iltaa,
luo synergian siltaa (http://www.halla-aho.com/scripta/huippuosaamista_osa2.html)...
Title: Vs: 2009-07-27 Kaleva: Oulu, kätketty salaisuus
Post by: Roope on 27.07.2009, 10:53:12
Quote from: RP on 27.07.2009, 08:48:13
QuoteOulun aito kansainvälistyminen on ennen muuta asenteista kiinni. Kaleva kertoi (22.7.) tapauksesta, jossa 16-vuotias poika joutuu lähtemään kotoaan ja perheensä luota Oulusta Hollantiin, koska oppilaitos ei joustanut kansainvälisen tutkinnon suomen kielen vaatimuksesta.

Tuli katsottua, mikä uutinen tuo oli. No se olikin laajennettu versio siitä 'tuppukylä'-jutusta.

http://www.kaleva.fi/plus/index.cfm?j=806115#kuvabox

Herää vain kysymys, että jos poika ei osaa suomea (ainkaan riittävästi läpäistäkseen kielikoetta) ja äitinsä (Oulun kaupungin innovaatio- ja markkinointiryhmän projektipäällikkön) mukaan hieman heikosti myös kotimaansa kieltä hollantia, niin mikä sitten on hänen ensisijainen kielensä - Broken English?

Perheen äidinkieli on äidin mukaan nimenomaan hollanti. Perhe tuli maahan aluksi viiden vuoden keikalle 1999 (poika silloin 6-vuotias), jolloin vanhemmat tekivät tietoisen päätöksen "we didn't want to push our children into another foreign language for only 5 years", vaan lapset pantiin englanninkieliseen kansainväliseen kouluun.

Nyt kymmenen vuotta myöhemmin 16-vuotias poika ei edelleenkään osaa suomea eikä hollantia tarpeeksi hyvin pärjätäkseen ilman erityistukea edes kansainvälisessä opinto-ohjelmassa. Poika olisi oppinut suomen kielen silloin aikoinaan koulussa vuodessa parissa, eikä nyt tarvitsisi vaatia erikoiskohtelua.

Kun tuollainen Aaltje Bosin kaltainen ihminen työskentelee Oulussa järjestämässä oman perheensä lisäksi muiden maahanmuuttajien asioita, niin ei ole ihme, jos homma ei Oulussa toimi.
Title: Vs: 2009-07-27 Kaleva: Oulu, kätketty salaisuus
Post by: Kowalski on 27.07.2009, 12:26:03
Jokin keskisuuri kaupunki Suomessa voisi alkaa markkinoimaan itseään sloganeilla kuten "monikulttuurisuus ei ulotu vielä tänne", "meidän lähiömme eivät ole vielä tulessa" ja "pelastushenkilöstön koulutukseen ei kuulu kivisateen väistely". Saattaisivat saada tulevaisuudessa melkoisen muuttovoiton kaupungeista joissa etninen värinä on saavuttanut tietyn pisteen.
Title: Vs: 2009-07-27 Kaleva: Oulu, kätketty salaisuus
Post by: reino on 27.07.2009, 12:55:49
QuoteKaupungin kanta-asukkaista harva on selvillä siitä, että Oulussa on hyvin tiiviisti yhtä pitävä ulkomaalaisyhteisö. Pieni kylläkin, mutta hyvin keskenään verkostoitunut ja toisiaan tukeva.

Kyllä kyllä.

Montakos vuotta niistä selvittämättä jääneistä puistoraiskauksista jo onkaan?
Title: Vs: 2009-07-27 Kaleva: Oulu, kätketty salaisuus
Post by: tapio on 27.07.2009, 12:58:31
Kalevan kirjoitus muistutti juhlapuhetta.
Title: Vs: 2009-07-27 Kaleva: Oulu, kätketty salaisuus
Post by: Nikopol on 27.07.2009, 13:05:00
Quote"we didn't want to push our children into another foreign language for only 5 years"

Päivystävän pedagogin lausunto: vanhemmat ovat vitun idiootteja.
Title: Vs: 2009-07-27 Kaleva: Oulu, kätketty salaisuus
Post by: PaulR on 27.07.2009, 13:36:43
Quote from: Kaleva on 27.07.2009, 01:34:48

aitoon kansainvälistymiseen.

aitoa kansainvälistymistä

Aito kansainvälisyys

Maailman mitassa suurta ylellisyyttä on jo se, että lapset voi huoletta lähettää pyöräillä kouluun tai kaverien luo.

Oulun aito kansainvälistyminen.


Missä ristiriita?
Title: Vs: 2009-07-27 Kaleva: Oulu, kätketty salaisuus
Post by: gloaming on 27.07.2009, 16:14:08
Quote from: Roope on 27.07.2009, 08:07:02
Mitä on tuo neljästi peräänkuulutettu "aito kansainvälisyys"?

Sama pohjimmiltaan retorinen kysymys, jonka asetin muutama vrk sitten "korkeakoulujärjestelmän kansainvälistymisstrategia" -raporttia ihmetellessäni.

Kaikkihan tähän vähintään alitajuisesti vastauksen tietävät, joten kirjoitetaan se auki. Nopeasti voisi luulla, että "aito kansainvälisyys" = ns. näkyvä maahanmuutto. Mutta toisaalta on käynyt ilmi, että thait, burmalaiset, kiinalaiset, filippiiniläiset eivät tuo "aitoa kansainvälisyyttä" mukanaan, puhumattakaan nyt EU-kansalaisista (lukuunottamatta ehkä Romanian romaneja, tämä poikkeus on hieman vielä auki) tai jenkeistä. Tai etelä-amerikkalaisista. Tai israelilaisista. Tai etc.

"Aito kansainvälisyys" on afrikkalainen negroidirodun edustaja. Ja anteeksi terminologia, mutta tämä käsite nyt ilmiselvästi määrittyy rodun perusteella, eikä näin minun, vaan käsitettä propagoivien tahojen valinnasta. Ja huomatkaa, näiden tahojen mielestä toisaalta "rotuja ei ole" tai "rotu on vain sosiaalinen konstruktio".

"Aito kansainvälisyys" on selvästi sidottu nimenomaan näkyvään biologiseen ominaisuuteen. En keksi mitään "asiallisempaa" tapaa ilmaista tätä merkitystä ("mustat" on eri asia, samoin "afrikkalainen", "mustat afrikkalaiset" olisi ehkä lähinnä).
Title: Vs: 2009-07-27 Kaleva: Oulu, kätketty salaisuus
Post by: Olli Immonen on 27.07.2009, 17:57:00
Quote from: SSampsa on 27.07.2009, 01:56:06
Tahtooko muuten Oululainen kansa kaupungistaan erityisen kansainvälisen, kaikkine ongelmineen?

Oma mielipiteeni oululaisena: kansainvälisyyttä sopivassa mittakaavassa kyllä, monikulttuurisuutta ei.
Title: Vs: 2009-07-27 Kaleva: Oulu, kätketty salaisuus
Post by: Mekaanikko on 27.07.2009, 22:29:47
Oulussa on melko paljon ihan oikeita työperäisiä maahanmuuttajia Kiinasta, Euroopan maista ja Amerikoista. Teknologiafirmat heidät on tänne tuoneet.
"Varsinaisia" maahanmuuttajia on katukuvassa yhä melko vähän, vaikka pikkuisen liian hyvin puetut ja liian paksuja kultakäätyjä kantavat turvapaikanhakijat nuiva silmä toki bongaa.
Tämä Kalevan kirjoitus vaan pyrkii iloisesti sekoittamaan nämä täysin toisistaan poikkeavat maahanmuuttajaryhmät. Eivät ole työn kautta tuntemani eteläeurooppalaiset kovin mielissään tummempihipiäisten maineen pilaamisesta, suhtautuminen kun ei ole esimerkiksi yöelämässä ollut aina pelkästään positiivista :-\ On se harmi kun 95% pilaa koko porukan maineen..
Title: Vs: 2009-07-27 Kaleva: Oulu, kätketty salaisuus
Post by: Roope on 27.07.2009, 23:44:32
Quote from: gloaming on 27.07.2009, 16:14:08
Kaikkihan tähän vähintään alitajuisesti vastauksen tietävät, joten kirjoitetaan se auki.
(...)
"Aito kansainvälisyys" on selvästi sidottu nimenomaan näkyvään biologiseen ominaisuuteen.

Eli olisi samanlainen käsite kuin "varsinainen maahanmuuttaja"? En ymmärtänyt muussa tekstissä mitään suoraa vinkkiä tästä, mutta toisaalta se selittäisi viittaukset tarvittavaan elinkeinorakenteen ja asenteen muutokseen. Onkohan tästä aidosta kansainvälisyydestä ollut Oulussa yleisempää keskustelua?
Title: Vs: 2009-07-27 Kaleva: Oulu, kätketty salaisuus
Post by: matti on 28.07.2009, 09:20:27
Quote from: Mekaanikko on 27.07.2009, 22:29:47
Oulussa on melko paljon ihan oikeita työperäisiä maahanmuuttajia Kiinasta, Euroopan maista ja Amerikoista. Teknologiafirmat heidät on tänne tuoneet.
"Varsinaisia" maahanmuuttajia on katukuvassa yhä melko vähän, vaikka pikkuisen liian hyvin puetut ja liian paksuja kultakäätyjä kantavat turvapaikanhakijat nuiva silmä toki bongaa.

Minusta kaupunkikuvassa on alkanut näkymään entistä enemmän turvapaikanhakijoita, jotka ulkonäön perusteella näyttävät lähinnä Lähi-Idän asukeilta. Menetpä mihin aikaan tahansa keskustaan, niin pieniä joukkioita kulttuurinrikastajia maleksii edes takaisin Rotuaaria tai istuu Stockan kahvilassa. Onko Ouluun otettu lisää turvapaikanhakijoita vai olenko vain ruvennut kiinnittämään asiaan enemmän huomiota?
Title: Vs: 2009-07-27 Kaleva: Oulu, kätketty salaisuus
Post by: Turjalainen on 28.07.2009, 11:47:30
Kiitos Kowalskille päivän quotesta. Tosin vähän muokkasin sitä:

QuoteTulevaisuudessa jos jokin kaupunki voi vielä markkinoida itseään sloganeilla kuten "Monikulttuurisuus ei ulotu vielä tänne", "Meidän lähiömme eivät ole vielä tulessa" ja "Pelastushenkilöstömme koulutukseen ei kuulu kivisateen väistely", niin se saattaisi saada melkoisen muuttovoiton kaupungeista joissa "etninen värinä" on saavuttanut tietyn pisteen.