Hommaforum Testi

HOMMAN UUTISHUONE => Uutiset ja media => Kotimaa => Topic started by: Nuiva Masa on 30.09.2015, 17:51:15

Title: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Nuiva Masa on 30.09.2015, 17:51:15
Oulun poliisin johtokeskuksen mukaan joukko turvapaikanhakijoita marssii tarkoituksenaan tulla pääpoliisilaitokselle osoittamaan mieltä.

Joukko on edennyt Myllyojalta Värtönrantaan ja sieltä kohti poliisilaitosta.

Silminnäkijän mukaan poliisisaattue on varsin iso, mukana on yli kymmenen poliisiajoneuvoa.

Puoli kuuden aikaan ei vielä tiedetty tarkkaan syytä väkijoukon marssille.

http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/turvapaikanhakijat-marssivat-oulussa-useat-poliisiajoneuvot-saattelevat-joukkoa/708371/
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Billy Hill on 30.09.2015, 17:52:55
Toivon hartaasti että näyttävät nyt todellisen karvansa sen verran ponnekkaasti että edes osa suvakeistakin aukaisee silmänsä. Toki toivon samalla vielä hartaammin että henkilövahinkoja ei tule, ainakaan sivullisille.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Kela_Platinum on 30.09.2015, 17:53:52
Toivottavasti nyt alkaa kansa heräillä ja nähdä, että mistä puusta nämä tyypit ovat oikeasti veistetty. Näiden poistaminen maasta tulee olemaan erittäin hankalaa jatkossa.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Siili on 30.09.2015, 17:54:50
Eiköhän marssin syy ole migrin aikomukset kiristää turvapaikkakriteerejä.

Veikkaanpa, että asian tiimoilta nähdään vielä paljon melodraamaa.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: -PPT- on 30.09.2015, 17:55:25
Voisivat vaikka marssia Tornioon ja sitä kautta takaisin Ruotsiin. Siellä heidän on parempi olla.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Blanc73 on 30.09.2015, 17:56:08
Apeat verhot vokisssa ja ikkunat metsään päin? Lähden käymään marketeilla ja napsin kuvia jos retkue on jo mellakoimassa Raksilassa.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: valtakunnanpärkhele on 30.09.2015, 17:57:03
Näemmekö tänään Suomen ensinmäisen aidon monikulttuurisen autogrillin eli carbequen!

Kyllähän se monia vituttaa, kun matkarahaa on maksettu ja taikaseinä haihtuu ilmaan kuin kangastus aavikolla.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Gunnar Hymén on 30.09.2015, 17:57:08
paikalla on huhujen mukaan mellakkapoliisi, ei taida kovin rauhaisaa mielenosoitusta olla luvassa
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Nordman on 30.09.2015, 17:59:08
Puhelimet laulaa ja kohta on liikkeellä 10 000 taistelijaa eri puolilla Suomea. Mutta eihän tätä voinut ennakoida. Me yhdessä teimme virheen.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Lahti-Saloranta on 30.09.2015, 18:00:27
Matujen mielenilmaus Oulussa, Olli Immosen kotonurkilla nähdään monikulttuurisuuden todelliset kasvot. Ei riitä lapsukaisille että pääsevät sotaa pakoon turvalliseen maahan täysihoitoon missä voileivätkin voidellaan valmiiksi.
Eipä taida suvakit kauhistella eikä Stubbi kommentoida.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Pennit ja markat on 30.09.2015, 18:01:00
Saattoihan tämän nuivana arvata, että ongelmia tulee, mutta nyt kyllä hirvittää!  :-\
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Ink Visitor on 30.09.2015, 18:02:07
Hiukkasen on pelko persuksissa, että viranomaiset antavat totuttuun tapaansa periksi...
Oikea signaali olisi pistää kova kovaa vastaan ja todeta, että lapsellinen kiukuttelu ei kannata.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: ilmarinen on 30.09.2015, 18:02:12
Kuunnellaan nyt mitä ne vaatii. Ehkä omakotitaloa, kun sellainen kerran luvattiin ja ihan isokin.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: ämpee on 30.09.2015, 18:02:48
Eikös joillain suomalaisillakin ollut valtavia marssihaluja ?
Sinne vaan sekaan, hyvä pohjat jo on.
Varsikenkää heti sovittelemaan.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Gunnar Hymén on 30.09.2015, 18:03:56
https://twitter.com/JunesLokka/status/649238052460724224

Lokka paukuttelee menemään!
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: tiramusu on 30.09.2015, 18:05:17
Oululainen poliisihan selitti että matut ovat niin kivoja eikä ne tee edes rikoksia.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Siili on 30.09.2015, 18:05:24
Minusta olisi tavallaan mainio juttu, jos tämä Migrin aikomus kiristää turvapaikan saamista johtaisi turvapaikanhakijat johonkin kansainvälistä huomioita tuovaan perseilyyn.  Tuon huomion siivellä nuo suunnitellut kiristykset menisivät sitten vielä matkalla olevien alitajuntaan.  Mikäs sen kivempaa meille, kuin jos mahdollisimman moni Suomeen aikova lausuisi taikasanansa jo Ruotsissa.  Eihän ole mitään syytä matkustella ilmojen kylmetessä napapiirille asti, kun asylumia voi anoa samoilla kertoimilla jo Malmössä.  Ja vaikka virkailija kuinka manaisi, että viitsisitkö sittenkin harkita Suomea.

Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Unelma Sirpaleina on 30.09.2015, 18:07:35
Ovatko Oulun vasemmisto ja vihreät jo paikalla tukemassa ottolapsiaan ja kuuntelemassa heidän huoliaan? Jos jollakin on tunnukset noille tai vastaaville foorumeille niin laittakaa ehdotus tukimielenosoituksesta niin nähdään mikä on reaktio. ;)
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 30.09.2015, 18:07:56
Maahanmuuttoaiheisiin erikoistuneella Ylellä on toimitus Oulussakin, mutta sivuston tuorein turvapaikkauutinen on tämä:

QuoteTurvapaikanhakijat innokkaita kirpputoriasiakkaita – kaupankäynnin säännöistä syntynyt kuitenkin pientä kitkaa

Yle (http://yle.fi/uutiset/turvapaikanhakijat_innokkaita_kirpputoriasiakkaita__kaupankaynnin_saannoista_syntynyt_kuitenkin_pienta_kitkaa/8322902)

EDIT: ylimääräinen merkki poistettu
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Nordman on 30.09.2015, 18:09:08
Quote from: Siili on 30.09.2015, 18:05:24
Minusta olisi tavallaan mainio juttu, jos tämä Migrin aikomus kiristää turvapaikan saamista johtaisi turvapaikanhakijat johonkin kansainvälistä huomioita tuovaan perseilyyn, jonka siivellä nuo suunnitellut kiristykset menisivät sitten tulijoiden alitajuntaan.  Mikäs sen kivempaa, kuin jos mahdollisimman moni Suomeen aikova lausuisi taikasanansa jo Ruotsissa.  Eihän ole mitään syytä matkustella ilmojen kylmetessä napapiirille asti, kun asylumia voi anoa samoilla kertoimilla jo Malmössä.  Vaikka virkailija kuinka manaisi, että viitsisitkö sittenkin harkita Suomea.

Jo tulleille pitäisi tehdä mahdollisimman helpoksi turvapaikkahakemusten peruminen ja mahdollisuus pakittaa vaikka sinne Malmööhön.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Man in a Suit on 30.09.2015, 18:09:38
Tuskin tästä vielä isoa porua syntyy. Mutta kunhan ne ovat marinoituneet pari kuukautta lisää, saattaa tulla enempi ongelmia.
Nyt ei vaan periksi millekään mielenilmaukselle. Jos ei kiinnosta olla täällä, antaa heittää. Oulusta ei ole pitkä matka sveamamman syleilyyn.   
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Tosiasiallinen Nuiva on 30.09.2015, 18:09:51
Quote from: Afrikan kirjeenvaihtaja on 30.09.2015, 18:07:56
Maahanmuuttoaiheisiin erikoistuneella Ylellä on toimitus Oulussakin, mutta sivuston tuorein turvapaikkauutinen on tämä:

QuoteTurvapaikanhakijat innokkaita kirpputoriasiakkaita – kaupankäynnin säännöistä syntynyt kuitenkin pientä kitkaa

]Yle (http://yle.fi/uutiset/turvapaikanhakijat_innokkaita_kirpputoriasiakkaita__kaupankaynnin_saannoista_syntynyt_kuitenkin_pienta_kitkaa/8322902)

Amppareihin ei ole tullut vielä edes tuota Kalevan uutista.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Gunnar Hymén on 30.09.2015, 18:10:22
Quote from: Man in a Suit on 30.09.2015, 18:09:38
Tuskin tästä vielä isoa porua syntyy. Mutta kunhan ne ovat marinoituneet pari kuukautta lisää, saattaa tulla enempi ongelmia.
Nyt ei vaan periksi millekään mielenilmaukselle. Jos ei kiinnosta olla täällä, antaa heittää. Oulusta ei ole pitkä matka sveamamman syleilyyn.

koen tämän 3-0 voitoksi nuiville - mellakkapoliisi paikanpäällä kaiken tämän jälkeen, tämä on vasta yksi voitto suurien voittojen sarjassa, jotka kriitikot vievät nimiinsä!
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: foobar on 30.09.2015, 18:11:29
Quote from: Siili on 30.09.2015, 18:05:24
Minusta olisi tavallaan mainio juttu, jos tämä Migrin aikomus kiristää turvapaikan saamista johtaisi turvapaikanhakijat johonkin kansainvälistä huomioita tuovaan perseilyyn.  Tuon huomion siivellä nuo suunnitellut kiristykset menisivät sitten vielä matkalla olevien alitajuntaan.  Mikäs sen kivempaa meille, kuin jos mahdollisimman moni Suomeen aikova lausuisi taikasanansa jo Ruotsissa.  Eihän ole mitään syytä matkustella ilmojen kylmetessä napapiirille asti, kun asylumia voi anoa samoilla kertoimilla jo Malmössä.  Ja vaikka virkailija kuinka manaisi, että viitsisitkö sittenkin harkita Suomea.

Vahvasti epäilen, etteivät Ylen, Sanoman ja HBL:n toimittajat lähettele ympäri maailmaa kavereilleen valmiiksi käännettyjä juttuaihioita vaikka koko Oulu palaisi maan tasalle. Sen he säästävät sellaisiin tilanteisiin kuten tötteröä päässään pitävien suurrikollisten paheksuntaan.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 30.09.2015, 18:13:36
Onkohan joku kiivennyt puuhun ottamaan tämän kuvan (http://crop.kaleva.fi/cEbWi5fiXWED1VSLQP0Tsnw0oAQ=/894x0/smart/http%3A//kuvat.kaleva.fi/13222/c048d1c6-677e-11e5-bf3c-22000ac181fa/xlarge-20150930_1704562.jpg) Kalevassa?
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Faidros. on 30.09.2015, 18:15:32
Lahdessa alkaa nälkälakko. Huomenna jätetään lounas ja päivällinen väliin. Kyynel.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Nordman on 30.09.2015, 18:19:42
Kylläpä riittää poliiseja rauhanomaisen taaperruksen seuraajiksi. Vielä nähdään aika kun jokaiseen turvapaikkamellakkaan ei liikene yhtäkään maijaa.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Gunnar Hymén on 30.09.2015, 18:21:40
eikai Tornion / Kemin miekkareissa ollut mellakkapoliiseja ollenkaan? mites tämä nyt näin päin käänty, että kun pakolaiset pitää miekkarin niin sitten pitää kypärät päässä ihmetellä sitä? vai onko tämäkin turvatoimi nyt rasisteja vastaan?

elämme jännittäviä aikoja
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Isäntä ja loinen on 30.09.2015, 18:23:34
Nyt ne jo lakkoilevat ja marssivat  :facepalm: Toivottavasti poliisi käyttää kovia otteita, mikäli minkäänlaista perseilyä ilmenee. Diskuteerauksen, nöyristelyn ja myötäilyn tie on kuljettu loppuun. Suklaasilmät pitävät meitä heikkoina ja hölmöinä. 
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: foobar on 30.09.2015, 18:24:52
Luulenpa, ettei Oulustakaan löydy tyyliin satapäistä laumaa rasisteja tällaisella varoitusajalla riehumaan kaduille. Ihmisillä kun on yleensä työ, tai ainakin pelko rikosrekisteristä. Ja viimeisenä: ihmiset eivät täälläpäin harrasta raakaa väkivaltaa pelkästään siksi, että tuntevat kuuluvansa jonkun toisen kadulla pyörivän kanssa samaan etniseen ryhmään.

Epäilenpä, että irakilaiset todistavat vielä tämän syksyn aikana olevansa varsin selkeästi näiden faktojen suhteen niinkutsutusti eri maata.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Artisti on 30.09.2015, 18:25:24
Quote from: Nordman on 30.09.2015, 18:19:42
Kylläpä riittää poliiseja rauhanomaisen taaperruksen seuraajiksi. Vielä nähdään aika kun jokaiseen turvapaikkamellakkaan ei liikene yhtäkään maijaa.

Tuo on totta. Muistan elävästi, kun olimme perheen kanssa Bremenissä lomailemassa, ja yhtäkkiä vastaan tuli mylvivä, väkivaltaisen oloinen, varmaankin 1000 hengen vihainen maahanmuuttajista koostuva väkijoukko, joka huusi iskulauseita ja paiskoi polkupyörät ja kaiken irtoavan tavaran tieltään. Vetäydyimme perheen kanssa hyvin nopeasti hotellihuoneeseen, jossa yritin kuumeisesti etsiä uutista mellakasta läppärilläni. Löysinkin aivan pienen maininnan jonkun artikkelin sivulauseesta, että joku maahanmuuttajaryhmä oli järjestänyt ihan tavanomaisen mielenilmaisun, joka sujui ihan rauhallisesti.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: uffomies on 30.09.2015, 18:26:47
Hienoa että poliisi varustautuu oikeillä välineillä, ottaa siis vakavasti tämän. Pisteet siitä. Kavereita on Suomessa nyt jotain 10000+, siitä kun kapina leviää niin poliisilla & armeijalla on töitä. Voimannäytös poliisin puolelta on siis paikallaan.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: guest8096 on 30.09.2015, 18:28:18
Quote from: Afrikan kirjeenvaihtaja on 30.09.2015, 18:13:36
Onkohan joku kiivennyt puuhun ottamaan tämän kuvan (http://crop.kaleva.fi/cEbWi5fiXWED1VSLQP0Tsnw0oAQ=/894x0/smart/http%3A//kuvat.kaleva.fi/13222/c048d1c6-677e-11e5-bf3c-22000ac181fa/xlarge-20150930_1704562.jpg) Kalevassa?

Tuo näyttää Koivumaantieltä. Siinä on 3-kerroksisia taloja, joiden parvekkeelta tuo voisi olla kuvattu.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 30.09.2015, 18:28:27
Quote from: beehoo on 30.09.2015, 18:21:40eikai Tornion / Kemin miekkareissa ollut mellakkapoliiseja ollenkaan? mites tämä nyt näin päin käänty, että kun pakolaiset pitää miekkarin niin sitten pitää kypärät päässä ihmetellä sitä? vai onko tämäkin turvatoimi nyt rasisteja vastaan?

elämme jännittäviä aikoja

Entä jos poliisi olisikin mielenosoittajien puolella? Jos maan suvaitsevaisto vielä liittyisi heihin, seurauksena voisi olla vallankumous eikä kenenkään enää tarvitsisi odotella päätöstä turvapaikasta jossain ankeassa vastaanottokeskuksessa.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Fimbulvetr on 30.09.2015, 18:30:01
Elisan järjestämillä puhelimella voi hälyttää apuvoimia, jos jää alakynteen.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Peltipaita on 30.09.2015, 18:32:24
Toivottavasti viranomaiset lupaavat runsaahkot korvaukset siitä turhasta vaivasta että tulivat Suomeen. Sillä voisi olla rauhoittava vaikutus tässä tilanteessa.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Pikkuvaimo on 30.09.2015, 18:32:47
Innostuin jo kun tuossa Iltalehden uutisessa oli kommenttiosio auki - mutta kas, ei tainnu olla edes täyttä kymmentä minuuttia kun katosi. Valitettava erehdys toimitukselta, ellei peräti yksittäistapaus. Lisääntyvää nuivuutta havaittu lähipiirissä: facebookin kautta jo kolme eri tyyppiä tykkäsi tai kommentoi tätä aihetta. Kyllä se tabu ja raistileiman pelko on alkanu murtua nyt vauhdilla.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Artisti on 30.09.2015, 18:33:06
Quote from: uffomies on 30.09.2015, 18:26:47
Hienoa että poliisi varustautuu oikeillä välineillä, ottaa siis vakavasti tämän. Pisteet siitä. Kavereita on Suomessa nyt jotain 10000+, siitä kun kapina leviää niin poliisilla & armeijalla on töitä. Voimannäytös poliisin puolelta on siis paikallaan.

Siinä on puolensa ja puolensa. Poliisin läsnäolo saa nämä irakilaismiehet kuitenkin tuntemaan itsensä tärkeiksi. Ehkäpä liian tärkeiksi. Heille pitäisi jotenkin osoittaa, ettei teatterimainen uhriutuminen ja nälkälakon näytteleminen uppoa suomalaisiin. Jonkinlaista välinpitämättömyyttä heitä kohtaan pitäisi siis osoittaa. Mutta ymmärrän, että Poliisi on tehnyt riskiarvion ja ennakoi. Resursseja palaa, kymmenen poliisipartion läsnäolo tulee kalliiksi. Mutta se on vaan rahaa, ja Orpo lupasi ottaa lisää lainaa.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Ari-Lee on 30.09.2015, 18:34:03
Quote from: Afrikan kirjeenvaihtaja on 30.09.2015, 18:13:36
Onkohan joku kiivennyt puuhun ottamaan tämän kuvan (http://crop.kaleva.fi/cEbWi5fiXWED1VSLQP0Tsnw0oAQ=/894x0/smart/http%3A//kuvat.kaleva.fi/13222/c048d1c6-677e-11e5-bf3c-22000ac181fa/xlarge-20150930_1704562.jpg) Kalevassa?

Sakkeus ei kiipeä puuhun enää, koska on nelikopterit - ne radio-ohjattavat.  :)
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Elemosina on 30.09.2015, 18:34:18
Kiinnostaa tietää että ihanko itse ovat keksineet tämän mielenosoitusmarssin ja Lahdessa sen naurettavan ruokalakon?

Ettei vaan ole käynyt jotain kotimaisia agitaattoreita kertomassa että nyt teidän kannattaa toimia näin ja noin.

En sinällään epäile että ihan itsekin ovat voineet keksiä näitä jo muuallakin käytettyjä toimintatapoja.
Vaikka mielenosoittaminen onkin kansalaisoikeus niin nämä eivät ole kansalaisia ja on varsin epäilyttävää kun ovat olleet hyvä kun viikon maassa niin heti aloitetaan lakkoilut, mielenosoitukset , puhumattakaan poliisin saamista rikosilmoitukseen johtavista teoista.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Lahti-Saloranta on 30.09.2015, 18:35:08
Mitähän pelättävää todellista vainoa ja sotaa pakenevilla on jos turvapaikan saantia kiristetään. Eihän sitä ole vielä keneltäkään mellakointiin osallistuvalta kielletty. Olisikohan niin että se vaino ei olekkaan sattunut omalle kohdalle ja sotakin on nähty taulutelevision ruudulta.
Toivoisin hartaasti että nämä irakilaiset matutut rupeaisivat joukolle mallakoimaan ja pistäisivät muutaman vokin maan tasalle.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Artisti on 30.09.2015, 18:35:19
Saisikos tästä videokuvaa jossain vaiheessa näkyviin?
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: foobar on 30.09.2015, 18:35:57
Quote from: Elemosina on 30.09.2015, 18:34:18
Kiinnostaa tietää että ihanko itse ovat keksineet tämän mielenosoitusmarssin ja Lahdessa sen naurettavan ruokalakon?

Aika vahvasti epäilisin, että SPR puolustaa kyllä omia intressejään millä tahansa keinolla jonka kykenee masinoimaan. Mikä lie mielenosoittelusta palvelijoille maksettu palkkio?
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Gunnar Hymén on 30.09.2015, 18:37:40
Quote from: Elemosina on 30.09.2015, 18:34:18
Kiinnostaa tietää että ihanko itse ovat keksineet tämän mielenosoitusmarssin ja Lahdessa sen naurettavan ruokalakon?

Ettei vaan ole käynyt jotain kotimaisia agitaattoreita kertomassa että nyt teidän kannattaa toimia näin ja noin.

voin kuvitella  :flowerhat: ilmeitä kun arabiaksi huseeraavat et "hei joo siis tottakai teillä on oikeus mielenosoituksiin tääl suomessa, joo hyvä idea, laitetaas se tonne puuhakalenteriin et heti tänään"

"tehdään kivoij kyltteij teille, sillee vihreelle pohjalle tiäks"
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Elemosina on 30.09.2015, 18:38:16
Quote from: foobar on 30.09.2015, 18:35:57
Quote from: Elemosina on 30.09.2015, 18:34:18
Kiinnostaa tietää että ihanko itse ovat keksineet tämän mielenosoitusmarssin ja Lahdessa sen naurettavan ruokalakon?

Aika vahvasti epäilisin, että SPR puolustaa kyllä omia intressejään millä tahansa keinolla jonka kykenee masinoimaan. Mikä lie mielenosoittelusta palvelijoille maksettu palkkio?

Jos noin on niin ei ole älynjättiläiset asialla. Muutenkin tulehtunut tilanne ja Vokkeja vastustetaan aika lailla joka puolella Suomea.

Tälläkö meinaavat saada viranomaiset ja kansan myötämielisiksi.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Ink Visitor on 30.09.2015, 18:40:25
Quote

Turvapaikanhakijat osoittavat mieltään Oulussa
30.09.2015
Oulu

Oulun poliisilaitoksen edustalle on kerääntynyt n. 70 turvapaikanhakijaa, jotka osoittavat mieltään majoitusolosuhteitaan vastaan.

Henkilöt olivat valittaneet Hiukkavaaran hätämajoitusyksikössä SPR:n työntekijöille saamastaan ruoasta. Hiukkavaarasta he lähtivät marssimaan kohti Oulun poliisilaitosta, ja ovat nyt kerääntyneet poliisilaitoksen eteen osoittamaan mieltään.

Tapahtuma on toistaiseksi sujunut ilman väkivaltaisuuksia. Yksi henkilö on otettu kiinni poliisin toimesta.

Poliisille tuli ilmoitus asiasta n. klo 16.30.

Poliisi tiedottaa asiasta lisää tilanteen muuttuessa.

http://www.poliisi.fi/tietoa_poliisista/tiedotteet/1/1/turvapaikanhakijat_osoittavat_mieltaan_oulussa_39598
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: ArtturiE on 30.09.2015, 18:40:40
Quote from: Afrikan kirjeenvaihtaja on 30.09.2015, 18:13:36
Onkohan joku kiivennyt puuhun ottamaan tämän kuvan (http://crop.kaleva.fi/cEbWi5fiXWED1VSLQP0Tsnw0oAQ=/894x0/smart/http%3A//kuvat.kaleva.fi/13222/c048d1c6-677e-11e5-bf3c-22000ac181fa/xlarge-20150930_1704562.jpg) Kalevassa?

Suomen poliisin päätehtävä nykyisin on paimentaa aavikon poikia, kaikki muu on turhaa.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Gunnar Hymén on 30.09.2015, 18:41:06
https://twitter.com/JanneMerilainen/status/649243887693877248

vai että piiritys oikein, noh onhan siellä nyt värinää pimenevässä syysillassa, mukavaa etnistä ilmapiiriä
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Artisti on 30.09.2015, 18:43:05
Quote from: Ink Visitor on 30.09.2015, 18:40:25
Quote
Tapahtuma on toistaiseksi sujunut ilman väkivaltaisuuksia. Yksi henkilö on otettu kiinni poliisin toimesta.

Poliisi on siis ottanut kiinni rauhallisen ja viattoman mielenosoittajan!? Hyi hyi hyi!  :'( :'( :( :'(
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 30.09.2015, 18:44:52
Ei kai Oulussa ole tarjottu turvapaikanhakijoille samaa suomalaista perinneruokaa kuin Lahdessa, jossa sen syöminen aiotaan osittain lopettaa?
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: ArtturiE on 30.09.2015, 18:44:57
Halal- lihan puute kismittää vai onko joku laittanut possua pojille päivälliseksi?
Catering ei oikein miellytä kunniavieraita?  Olisi kannattanut jäädä sinne sotatantereille syömään tuttua ja turvallista muhamettilaista pöperöä.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Toni R Jyväskylästä on 30.09.2015, 18:46:18
Quote from: Artisti on 30.09.2015, 18:43:05
Quote from: Ink Visitor on 30.09.2015, 18:40:25
Quote
Tapahtuma on toistaiseksi sujunut ilman väkivaltaisuuksia. Yksi henkilö on otettu kiinni poliisin toimesta.

Poliisi on siis ottanut kiinni rauhallisen ja viattoman mielenosoittajan!? Hyi hyi hyi!  :'( :'( :( :'(

Samaa mietin, mitäköhän siellä oikein tapahtuu.

Ja ilmaisesta ruoasta valittavat, ei varmaan heru kovin paljon sympatiaa tuohon suuntaan.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Luotsi on 30.09.2015, 18:48:26
QuoteOulun poliisilaitoksen edustalle on marssinut noin 70 turvapaikanhakijaa. Poliisista kerrotaan, että he osoittavat mieltään majoitusolosuhteitaan vastaan.

Turvapaikanhakijat lähtivät liikkeelle Hiukkavaaran hätämajoitusyksiköstä, missä he olivat valittaneet saamastaan ruuasta.
http://yle.fi/uutiset/kymmenia_turvapaikanhakijoita_marssi_oulun_poliisiasemalle/8344522

Vieraille ei ole tarjottu heidän vaatimustasonsa mukaista majoitusta & aterioita. Kyllähän sitä vähemmästäkin pistää valittamaan.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: ArtturiE on 30.09.2015, 18:48:34
Quote from: beehoo on 30.09.2015, 18:41:06
https://twitter.com/JanneMerilainen/status/649243887693877248

vai että piiritys oikein, noh onhan siellä nyt värinää pimenevässä syysillassa, mukavaa etnistä ilmapiiriä

Tämä kieltämättä piristää syksyä. Tuosta saisi loistavan ja kerrankin mielenkiintoisen tosi-tv:n ohjelmaidean!  Junes voisi alkaa striimaamaan tapahtumia livenä.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: VeePee on 30.09.2015, 18:49:13
Sotaa ja kuolemaa pakenevat ihmiset ovat hädissään kun Suomalainen ruoka ei ole heille tarpeeksi hyvää. Voi tätä inhimillisen hädän ja kärsimyksen määrää minkä me näille jo ennestään traumatisoituneille poloisille olemme järjestäneet. Nyt heti valkoiset pellavaliinat pöytään ja gourmét kokit ylitöihin. Liikettä dhimmeihin vaadin minä!!
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Lahti-Saloranta on 30.09.2015, 18:49:56
Quote
Turvapaikanhakijat osoittavat mieltään Oulussa
30.09.2015
Oulu
Henkilöt olivat valittaneet Hiukkavaaran hätämajoitusyksikössä SPR:n työntekijöille saamastaan ruoasta. Hiukkavaarasta he lähtivät marssimaan kohti Oulun poliisilaitosta, ja ovat nyt kerääntyneet poliisilaitoksen eteen osoittamaan mieltään.
Oikein tulee hyvä mieli kun sotalapset osoittavat kiitosta auttajiaan kohtaan. SPR tarjoaa varmaan ihan hyvää ja laadukasta ruokaa. Työntekijöistäkin taitaa osa olla vapaehtoisia ja teille on varmaan ihan terveellistä kokea tuöllainen öykkäröinti. Varmaankin saavat tyydytyksen autettuaan hädänalaisiksi ilmoittautuneita ja varsinkin saamastaan palautteesta jaksavat iloita ja kannustaa muitakin liittymään joukkoon.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 30.09.2015, 18:50:55
Quote from: Artisti on 30.09.2015, 18:43:05
Quote from: Ink Visitor on 30.09.2015, 18:40:25
QuoteTapahtuma on toistaiseksi sujunut ilman väkivaltaisuuksia. Yksi henkilö on otettu kiinni poliisin toimesta.
Poliisi on siis ottanut kiinni rauhallisen ja viattoman mielenosoittajan!? Hyi hyi hyi!  :'( :'( :( :'(

Missä ovat nyt ne lukuisat monikulttuuritulkit ja asiantuntijasovittelijat, joita on vuosien ajan koulutettu tällaisia tilanteita varten?
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Pennit ja markat on 30.09.2015, 18:51:04
Nyt vain odotetaan, että joku punaviherkuplassa viihtyvä julkkiskokki lähtee tuonne kokkaamaan gourmetruokaa "pakolaisille"...  :facepalm: :facepalm:
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Elemosina on 30.09.2015, 18:51:13
Poliisinko nuo haluaa tulevan heille kokkaamaan?
Oikea mielenosoitustaho olisi tietty ollut se oma vokki, siellähän se ruoka ja majoitus laitetaan.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: ArtturiE on 30.09.2015, 18:51:30
Quote from: Afrikan kirjeenvaihtaja on 30.09.2015, 18:44:52
Ei kai Oulussa ole tarjottu turvapaikanhakijoille samaa suomalaista perinneruokaa kuin Lahdessa, jossa sen syöminen aiotaan osittain lopettaa?

Herramunjee! Huomenna on rokkapäivä! Kunnon rokkaan laitetaan palvipossua reilusti. Nyt vaan ahmetit ja muhametit ennakkoluulot romukoppaan ja kotoutumaan suomalaisen perinneruuan parissa.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Artisti on 30.09.2015, 18:52:49
Minusta noille voisi tarjota ihan samaa, mitä tarjotaan suomalaisillekin avustuskasseissa. (Kuva ohessa)

Ongelmat alkavat jo rajalla, kun hyysääjät keittävät halal-kanasoppaa tulijoille. Maassa maan tavalla tai sitten pois!

Hyvää ja ravitsevaa ruokaa, ota tai jätä:
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Kim Evil-666 on 30.09.2015, 18:53:37
Quote from: Ink Visitor on 30.09.2015, 18:40:25
Quote

Turvapaikanhakijat osoittavat mieltään Oulussa
30.09.2015
Oulu

Oulun poliisilaitoksen edustalle on kerääntynyt n. 70 turvapaikanhakijaa, jotka osoittavat mieltään majoitusolosuhteitaan vastaan.

Henkilöt olivat valittaneet Hiukkavaaran hätämajoitusyksikössä SPR:n työntekijöille saamastaan ruoasta. Hiukkavaarasta he lähtivät marssimaan kohti Oulun poliisilaitosta, ja ovat nyt kerääntyneet poliisilaitoksen eteen osoittamaan mieltään.

Tapahtuma on toistaiseksi sujunut ilman väkivaltaisuuksia. Yksi henkilö on otettu kiinni poliisin toimesta.

Poliisille tuli ilmoitus asiasta n. klo 16.30.

Poliisi tiedottaa asiasta lisää tilanteen muuttuessa.

http://www.poliisi.fi/tietoa_poliisista/tiedotteet/1/1/turvapaikanhakijat_osoittavat_mieltaan_oulussa_39598

>:( Lähtekäähän partapojat kotia kohti niin saatte ihan sellaista ruokaa kuin haluatte. Lämmin hiekkamajakin siellä varmasti odottaa, hopi hopi!
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: mustikka on 30.09.2015, 18:53:52
Minä vain haluaisin kuulla, mitä ne spr:n vapaaehtoiset tähän kommentoi. Varmasti ovat tehneet parhaansa ruoan suhteen. Suomessa voi olla kylmä ja rumia verhoja, mutta kyllä täällä aina tarjottava ruoka ihan syötävää on.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: JoS on 30.09.2015, 18:54:20
Siis hetkinen, ymmärränkö nyt oikein - henkensä edestä vainoa paenneet lapsukaiset ovat saaneet ilmaisen katon päänsä päälle, ilmaiset vaatteet päälleen ja ilmaisen ruuan eteensä. Ja tietenkin vähän taskurahaa. Tarjotun ruuan määrä ja/tai laatu ei kuitenkaan miellytä, ja siis nimenomaan miellytä, täyttää varmasti hygienian ja ravintoarvojen osalta määräykset, joten ryhtyvät osoittamaan mieltään POLIISILLE??? Kyttä-cateringko siellä sapuskat toimittaa???

Porukka nippuun, "nimet", sormenjäljet, dna ja riittävä määrä valokuvia talteen ja tukasta **ttuun. Täällä ennenkään ole tommosia nirsoilijoita kateltu...

Edit: Samaa settiä jo ehti edelle. Enpä ainakaan ole yksin mielipiteineni 😊
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Kaarin M on 30.09.2015, 18:55:35
Quote from: Luotsi on 30.09.2015, 18:48:26
QuoteOulun poliisilaitoksen edustalle on marssinut noin 70 turvapaikanhakijaa. Poliisista kerrotaan, että he osoittavat mieltään majoitusolosuhteitaan vastaan.

Turvapaikanhakijat lähtivät liikkeelle Hiukkavaaran hätämajoitusyksiköstä, missä he olivat valittaneet saamastaan ruuasta.
http://yle.fi/uutiset/kymmenia_turvapaikanhakijoita_marssi_oulun_poliisiasemalle/8344522

Vieraille ei ole tarjottu heidän vaatimustasonsa mukaista majoitusta & aterioita. Kyllähän sitä vähemmästäkin pistää valittamaan.

Tämä on järkyttävää! Meillä on velvollisuus tarjota Hotelli Kämpin olosuhteet ja jokaiselle huonepalvelun mahdollisuus 24h. Nämä ihmiset eivät turhan takia laita henkeään alttiiksi päästäkseen turvaan! Häpeän olla suomalainen juntti!
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Gunnar Hymén on 30.09.2015, 18:57:45
menkööt Kempeleelle suoraan, eiköhän sitä Sippen varoilla yks paikallinen halal-mestari saada muutamaks kuukaudeks palkattua, kattohan jo löytyy armeliaasti pään päälle.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Nordman on 30.09.2015, 18:57:49
Siis mitä! Pitääkö heille vielä kaiken kukkuraksi ruveta kokkaamaan heidän perinneruokiaan? Kyllä maailma on niin kummalliseksi mennyt ettei minunlainen yksinkertainen ihminen sitä voi käsittää.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Lahti-Saloranta on 30.09.2015, 18:58:16
Huvittavinta on että tämä on vasta alusoittoa. Viikko Suomessa vainoa paossa ja valitetaan ruuasta. Entäpä jatko.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: MurtoLujuus on 30.09.2015, 18:58:27
Sataa aika vahvasti laariin nyt. Suomalaisten kansallispiirrehän on, että syödään vaikka paskaa jos se on muilta saatua almua ja eikä asunnollekkaan ole niin nuukaa. Alkaa varmaan monella muullakin nyt silmät avautuun, että ehkä näillä ei nyt niin kauhean hätä ole ollut jos on varaa valittaa tälläisistä asioista. Ei toi Hiukkavaaran kasarmi mikään Hilton ole, mutta varmasti ajaa kyllä asiansa.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 30.09.2015, 18:58:56
QuotePoliisille tuli ilmoitus asiasta n. klo 16.30.

Mielenilmauksista pitäisi kai ilmoittaa poliisille vähän aikaisemmin, mutta spontaaniturvapaikanhakijat toimivat tietysti spontaanisti, etenkin jos hätä on suuri.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Blanc73 on 30.09.2015, 18:59:34
Ei helvetti, elintasopakolaiset osoittavat mieltään huonoa ruokaa vastaan.  :facepalm:  Jokaikinen irakilainen tp-hakija pois tästä maasta ja heti. >:(

Kävin juuri paikalla, otin pari kuvaa. Poliiseja oli paikalla lähes yhtä paljon kuin elintasopakoloisia. Silmieni alla pari hädänalaista mielenosoittajaa yritti livistää lähikauppaan tupakan ostoon. Kovasti poikia nauratti, hädästä huolimatta. Rasistiset poliisit estivät nuo aikeet. Minua itkettää vieläkin, niin hädänalaisen oloisia partalapsukaiset olivat.  :'( :'(

Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Artisti on 30.09.2015, 19:00:20
Ne on tottuneet syömään PAALJON parempaa ruokaa Irakissa.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 30.09.2015, 19:00:58
Quote from: mustikka on 30.09.2015, 18:53:52Minä vain haluaisin kuulla, mitä ne spr:n vapaaehtoiset tähän kommentoi.

Ehkä SPR on ohjeistanut vapaaehtoisia työntekijöitä niin, että he eivät lausu tästä mitään.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: ArtturiE on 30.09.2015, 19:01:05
"Maahanmuuttoviraston ylijohtaja Jaana Vuorio ei usko tiukentuvan turvapaikkalinjan aiheuttavan levottomuuksia vastaanottokeskuksissa ja hätämajoitustiloissa."

Uskolla ei tässä olle mitään sijaa.  Ehkä se Jaanallekin kohta valkenee.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Kaarin M on 30.09.2015, 19:01:12
Ajatelkaas, me suomalaiset joudumme syömään koko elämämme tuota ruokaa  ;D ;D ;D
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Nordman on 30.09.2015, 19:01:53
Quote from: Afrikan kirjeenvaihtaja on 30.09.2015, 19:00:58
Quote from: mustikka on 30.09.2015, 18:53:52Minä vain haluaisin kuulla, mitä ne spr:n vapaaehtoiset tähän kommentoi.

Ehkä SPR on ohjeistanut vapaaehtoisia työntekijöitä niin, että he eivät lausu tästä mitään.

Kylä ne lausuvat. Resursseja majoitusolojen parantamiseksi on saatava rutkasti lisää.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Laskentanuiva on 30.09.2015, 19:02:05
No niin- siis nyt matut marssivat rauhanomaisesti  huonon ruoan takia  :flowerhat:?

Entäpä kun tämä mahdollinen palautussopimus saadaan kohdilleen tai kun migri päivittää tietojaan ns. turvallisista maista/ alueista.

Veikkaanpa, ettei rauhallisesti enää marssita.

Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Blanc73 on 30.09.2015, 19:02:32
Mielenosoitus ma­joi­tuso­lo­suh­tei­ta vastaan – 70 tur­va­pai­kan­ha­ki­jaa marssi Oulun pää­po­lii­sia­se­mal­le
http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/mielenosoitus-majoitusolosuhteita-vastaan-70-turvapaikanhakijaa-marssi-oulun-paapoliisiasemalle/708371/ (http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/mielenosoitus-majoitusolosuhteita-vastaan-70-turvapaikanhakijaa-marssi-oulun-paapoliisiasemalle/708371/)

QuotePoliisin mukaan turvapaikanhakijat ovat valittaneet Hiukkavaaran hätämajoitusyksikössä SPR:n työntekijöille saamastaan ruoasta.

Joko alkaa suomut tippumaan hyysääjien silmien edestä? Tämä on niin uskomaton kusetusta ettei mitkään maailman naamapalmut tähän riitä >:(

Toinen ottamani kuva
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: MurtoLujuus on 30.09.2015, 19:03:32
Quote from: Kaarin M on 30.09.2015, 19:01:12
Ajatelkaas, me suomalaiset joudumme syömään koko elämämme tuota ruokaa  ;D ;D ;D
En usko hetkeäkään, että heillä olisi yhtä halvalla tehdyt hiilihydraattimössöt tai vesikeitot mitä nykyään peruskoulussa syötetään.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Elemosina on 30.09.2015, 19:04:01
Aika kalliiksi tulee nämä matut.

Iso osa Oulun poliisivoimia tuossa valvomassa noitten mielenilmausta... ruuasta.
Paljonkos ne poliisi- hei eikun mellakkapoliisitko siellä oli- resurssit maksaa??

Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Artisti on 30.09.2015, 19:04:49
Quote from: Blanc73 on 30.09.2015, 19:02:32
Mielenosoitus ma­joi­tuso­lo­suh­tei­ta vastaan – 70 tur­va­pai­kan­ha­ki­jaa marssi Oulun pää­po­lii­sia­se­mal­le
http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/mielenosoitus-majoitusolosuhteita-vastaan-70-turvapaikanhakijaa-marssi-oulun-paapoliisiasemalle/708371/ (http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/mielenosoitus-majoitusolosuhteita-vastaan-70-turvapaikanhakijaa-marssi-oulun-paapoliisiasemalle/708371/)

QuotePoliisin mukaan turvapaikanhakijat ovat valittaneet Hiukkavaaran hätämajoitusyksikössä SPR:n työntekijöille saamastaan ruoasta.

Joko alkaa suomut tippumaan hyysääjien silmien edestä? Tämä on niin uskomaton kusetusta ettei mitkään maailman naamapalmut tähän riitä >:(

Mikään ei saa suomuja tippumaan. Halla-ahon masinoima uutinen tämäkin. Ja onhan se nyt tunnustettava, että suomalainen ruoka on niin mautonta, että oikein hävettää. Kyllä jämpti on niin!
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Tommi Korhonen on 30.09.2015, 19:06:03
Hemmetisti sinitakkeja??
Mikä ihme on saanut suomalaisen Poliisin liikkeelle? Eihän ne laita mihinkään muuhun kuin SVL:än marssiin noin paljon porukkaa?
Joko siellä on todella-todella nuiva poliisipäällikkö, tai todennäköisemmin heillä on jotain tiedustelutietoa etteivät uskaltaneet jättää reagoimatta. On tähän jotain haudattuna.

Hämmentävää. Ja kun on noin paljon poliiseja, niin eikö suvakit oli jo jossain kirkumassa fasismia? Niinhän ne aina tekevät jos suomalaiset estävät kultamunien vierimistä.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Larva on 30.09.2015, 19:07:32
Kylläpäs tää tilanne rupesi eskaloitumaan oikein vauhdilla. Hirvittää ajatella vain sitä, jos näille annetaan nyt periksi. Mitä seuraavaksi? Uudet verhot? Uudet telkkarit ja puhelimet? Oma huone jokaiselle? Oma talo? Koska vaatimuksethan ei lopu ikinä niin kauan kuin niitä täytetään.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Lahti-Saloranta on 30.09.2015, 19:08:58
Quote from: ArtturiE on 30.09.2015, 19:01:05
"Maahanmuuttoviraston ylijohtaja Jaana Vuorio ei usko tiukentuvan turvapaikkalinjan aiheuttavan levottomuuksia vastaanottokeskuksissa ja hätämajoitustiloissa."
Uskolla ei tässä olle mitään sijaa.  Ehkä se Jaanallekin kohta valkenee.
Jaana saattaa olla ihan oikeassa, ehkä vastaanottokeskukset ja hätämajoitustilat säästyvät tuhoilta. niiden ulkopuolella tapahtuvaan mellakointiin ja tuhotöihin Jaana ei ota kantaa eikä se taida häntä edes kiinnostaa. Pääasia on että vokki säästyy ja sinne voidaan majoittaa seuraa invaasioaalto. Ai niin valdehan maksaa noiden tilojen remontoinnin joten ei syytä huoleen.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Nordman on 30.09.2015, 19:10:18
Onhan esimerkiksi tämäkin poliisisaattue niissä turvapaikanhakija per pää kustannuslaskelmissa. Onhan?
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Tosiasiallinen Nuiva on 30.09.2015, 19:10:30
Wippajei!

Nyt saatiin uutta eksoottista ruokakulttuuria.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: kummastelija on 30.09.2015, 19:10:48
Puuttuikohan niiden pullasta mössö?  :'(
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Archaeopteryx on 30.09.2015, 19:10:54
Berlusconi ei välttämättä ollut ihan väärässä haukkuessaan suomalaista ruokaa vierailunsa aikana. Mutta suomalainen sietää harvoin sitä, että ruokaa haukutaan, toivottavasti poikii lisää vastakkainasettelua.

Jossakin uutisessa oli juttua, että matujen mielestä täällä on huonoa ruokaa ja kylmä ilma. Että saksalaiset ja ruotsalaiset ovat hoitaneet asiat paljon paremmin. Tekisi mieli kysyä, millä tavalla ilmoihin voi niin vaikuttaa, kun joskus tosiaan on vähän holotna talvella. Jos vaikka säästäisi lämmityskustannuksissa sitten.

Kertokaa nyt joku noille, että täältä on paitsi mahdollista, myös erittäin suotavaa lähteä pois.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Uuno Nuivanen on 30.09.2015, 19:11:02
Kyllähän ählämiruoka voi olla hyvääkin, mutta olisivat sitten pysyneet kotonaan syömässä sitä.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Peltipaita on 30.09.2015, 19:11:16
Saattaa alkaa Sipilääkin jo vähän jännittämään. Mitähän oikein tapahtui? Tätä päätöstä turvallisista maista on me nuivat odotettu hartaasti, mutta vailla toivoa että näin todella tehtäisiin. Mutta nyt sitten tänään... Alkoiko oman kansan liikehdintä jo pelottamaan siinä määrin että piti tehdä tämä päätös, joka on pelottava sekin?
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Elemosina on 30.09.2015, 19:12:54
Nyt on pakko laittaa feministisesti:
Opetelkoot itse kokkaamaan sitä haluamaansa ruokaa!
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: kummastelija on 30.09.2015, 19:13:04
Ehkäpä olisi parasta ajaa Koskilinjojen bussi tuonne ja sanoa että kyytiin pääsee ja suuntana on Haparanda. Rajan yli pääsee molempiin suuntiin.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Saturnalia on 30.09.2015, 19:13:31
Quote from: Nordman on 30.09.2015, 18:57:49
Siis mitä! Pitääkö heille vielä kaiken kukkuraksi ruveta kokkaamaan heidän perinneruokiaan? Kyllä maailma on niin kummalliseksi mennyt ettei minunlainen yksinkertainen ihminen sitä voi käsittää.

Tuolla Kaarlenkadun suur-vokissa niille on kokattu kulttuurinmukaisia perinneruokia jo monta vuotta. Siitä oli lehdessäkin männä vuonna.
Siellä irtoaa keittiöstä kamelipadat ja kaikki. Siis ihan oikeasti. Ruokalan ikkuna on juuri pään korkeudella ja sinne näkee sisään. kadulta.
Käsittääkseni saavat vähemmän diskorahaa käteen tästä syystä, mutta siellä on ihan kulttuurigourmeet vimpan päälle.
Voin kuvitella suunnilleen miten tämä on mennyt.
Häiskät ovat viestitelleet toisilleen feissarissa, että täällä etelässä saa kunnon tarjoilut. Haluavat saman sitten muuallakin.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: R2600 on 30.09.2015, 19:14:10
Hämmentävää miten nopeasti mielenosoitus saadaan käyntiin.  Tosta noin vaan.  Jos nämä karvaranteet on noin vikkeliä käänteissään niin mitäköhän ensi viikolla on odotettavissa?

Ja me täällä mietitään että mitäköhän uskaltaisi laittaa päälle ensi viikonlopun miekkariin.

Kyllä me ollaan vielä kusessa näiden kanssa. >:(
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Uuno Nuivanen on 30.09.2015, 19:14:17
Quote from: ArtturiE on 30.09.2015, 18:51:30
Quote from: Afrikan kirjeenvaihtaja on 30.09.2015, 18:44:52
Ei kai Oulussa ole tarjottu turvapaikanhakijoille samaa suomalaista perinneruokaa kuin Lahdessa, jossa sen syöminen aiotaan osittain lopettaa?

Herramunjee! Huomenna on rokkapäivä! Kunnon rokkaan laitetaan palvipossua reilusti. Nyt vaan ahmetit ja muhametit ennakkoluulot romukoppaan ja kotoutumaan suomalaisen perinneruuan parissa.
.. joka sekin on ruotsalainen.  :D
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Artisti on 30.09.2015, 19:14:33
Quote from: Elemosina on 30.09.2015, 19:04:01
Aika kalliiksi tulee nämä matut.

Iso osa Oulun poliisivoimia tuossa valvomassa noitten mielenilmausta... ruuasta.
Paljonkos ne poliisi- hei eikun mellakkapoliisitko siellä oli- resurssit maksaa??

Kymmenen poliisipartiota tekee yhteensä 20 poliisia. Veikkaan, että osa poliiseista on hälytetty kotoa käsin, joko tuonne mielenosoituta valvomaan, tai muuta Oulua valvomaan sillä aikaa, kun 20 kollegaa on kiinni tuossa tehtävässä. Kalliiksi tulee, hälytysraha, lisätyöraha, ylityöraha, iltalisä ja mahdollisesti yölisä, mikäli karkelut venyy yöhön asti. Puhutaan varmasti sievoisesta summasta. Ensi yö on vielä lämmin, eli saattaa venyä pitkään, huomenna onneksi kylmenee (tai saahan SPR:ltä varmasti huopia mielenosoituksiin).
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Blanc73 on 30.09.2015, 19:16:58
Järjestivätkö suomalaiset sotalapset mielenosoituksia Ruotsissa 40-luvulla huonon ruuan takia? Odotan YLEn raporttia asiasta.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Hjuu Hefnöö on 30.09.2015, 19:17:07
Vai ei majoitustilat kelpaa. Voi jumalauta sentään!

Ilmeisesti Suomen kaikkien vanhainkodissa elävien vanhusten pitäisi kanssa lähteä poliisi asemalle mielenosoitukseen. Ainiin, ei ne voi, koska ovat niin huonossa kunnossa, makaavat kuuden hengen huoneissa kusi ja paska vaipoissa kun hoitohenkilökunta on vedetty minimiin ja taitaa nekin talot kunnon puolesta vedellä viimeisiään.

Kyllä on sitäkin 95-vuotiasta sotaveteraania, joka näitä puolusteli kusetettu. Olisi ilmeisesti sodassakin tai intissä pitänyt lähteä mielenosoitukseen, kun poterot ei vastaa odotuksia.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: toumasho on 30.09.2015, 19:17:16
Kun lupaus luksuksesta on annettu ihan herra pääministerin suulla niin kyllähän se nyt pitää olla sanansa mittainen ja tarjota turvapaikanhakijoille parasta mitä Suomessa on.

Avatkaa nyt Oululaiset talojenne ovet, antakaa heille autojenne avaimet ja jos on tyttäriä niin tarjotkaa myötäjäisinä vaikka perintöosuuksianne niin ehkäpä nämä syystä pettyneet turvapaikanhakijat saadaan tyytyväisiksi oloonsa.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Late on 30.09.2015, 19:17:34
Quote from: Ilta-SanomatApulaispäällikkö Arno Karnaranta kertoo paikalla olevalle IS:n toimittajalle ymmärtävänsä, että lähdetään ilmaisemaan itseään, jos vastaanottokeskuksissa on huonot olot.
Henkilökohtaisesti pelkään, että koska asenneilmapiiri on kiristynyt, he saattavat toimia itseään vastaan. Toivon, että niin ei käy, Karnaranta toteaa IS:lle.

IS (http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1443524129063.html)

Poliisillakin sytyttää näköjään välillä. Ja voihan sitä toivoa mutta noinhan tässä juuri tulee käymään.

Nyt vaan rohkaisemaan kaikkia turvapaikanhakijoita valittamaan, protestoimaan ja mellakoimaan pahaa ruokaa, puuttuvaa pleikkaria ja apeita verhoja vastaan. Mikä olisikaan paremmin omiaan nuivistamaan suomalaisia kuin tällaisista asioista valittavat "pakolaiset".
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Lahti-Saloranta on 30.09.2015, 19:17:35
Eikös ne suvakit vetäneet paperipussit päähänsä kun niitä hävetti kehitysapurahojen leikkaus. Jospa sitä Lahden töteröpäätä hävetti Hennalassa turvapaikanhakijoille tarjottu ruoka niin paljon että veti tötterön päähänsä ja lakanan ympärilleen.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 30.09.2015, 19:17:49
Quote from: Saturnalia on 30.09.2015, 19:13:31
Quote from: Nordman on 30.09.2015, 18:57:49Siis mitä! Pitääkö heille vielä kaiken kukkuraksi ruveta kokkaamaan heidän perinneruokiaan? Kyllä maailma on niin kummalliseksi mennyt ettei minunlainen yksinkertainen ihminen sitä voi käsittää.
Tuolla Kaarlenkadun suur-vokissa niille on kokattu kulttuurinmukaisia perinneruokia jo monta vuotta. Siitä oli lehdessäkin männä vuonna.
Siellä irtoaa keittiöstä kamelipadat ja kaikki. Siis ihan oikeasti. Ruokalan ikkuna on juuri pään korkeudella ja sinne näkee sisään. kadulta.
Käsittääkseni saavat vähemmän diskorahaa käteen tästä syystä, mutta siellä on ihan kulttuurigourmeet vimpan päälle.
Voin kuvitella suunnilleen miten tämä on mennyt.
Häiskät ovat viestitelleet toisilleen feissarissa, että täällä etelässä saa kunnon tarjoilut. Haluavat saman sitten muuallakin.

Olen arvellut, että turvapaikanhakijoiden keskinäisestä eriarvoisuudesta seuraa ongelmia. Monet kehitysmaalaiset ovat varsin materialistisia ja haluavat kaiken, mitä (muka) kaikilla muilla on. Afrikkalaiset tuttavani eivät ymmärrä esimerkiksi sitä, että minulla ei ole televisiota.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: kummastelija on 30.09.2015, 19:18:14
Niin. Harva se päivä ajelen bussilla Oulun keskustasta kotiin. Bussi kulkee aina Heikinharjun VOK:iin. Poikkkeuksetta tuosta Raksilan kulmilta nousee joukko matuja bussiin ja heillä on muovibussikaupalla itse ostamaansa ruokaa mukanaan. Paskat tuo mikään "ruoka on pahaa"-peruste ole, vaan jätkät on alkanut hakea etuja. "Paha ruoka" on vain tekosyy. Katsokaapa vain niin jätkät alkaa kitisemään omia kämppiä keskustasta "virman piikkiin".
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Mr.Reese on 30.09.2015, 19:18:27
Quote from: Peltipaita on 30.09.2015, 19:11:16
Saattaa alkaa Sipilääkin jo vähän jännittämään. Mitähän oikein tapahtui? Tätä päätöstä turvallisista maista on me nuivat odotettu hartaasti, mutta vailla toivoa että näin todella tehtäisiin. Mutta nyt sitten tänään... Alkoiko oman kansan liikehdintä jo pelottamaan siinä määrin että piti tehdä tämä päätös, joka on pelottava sekin?
Laitoin jo toiseen ketjuun lukemani spekulaation, että Venäjän nootti. Selventäisi kyllä, miksi tipahti kuin mannaa taivaalta.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Kapseli on 30.09.2015, 19:18:34
Quote from: beehoo on 30.09.2015, 18:10:22
Quote from: Man in a Suit on 30.09.2015, 18:09:38
Tuskin tästä vielä isoa porua syntyy. Mutta kunhan ne ovat marinoituneet pari kuukautta lisää, saattaa tulla enempi ongelmia.
Nyt ei vaan periksi millekään mielenilmaukselle. Jos ei kiinnosta olla täällä, antaa heittää. Oulusta ei ole pitkä matka sveamamman syleilyyn.

koen tämän 3-0 voitoksi nuiville - mellakkapoliisi paikanpäällä kaiken tämän jälkeen, tämä on vasta yksi voitto suurien voittojen sarjassa, jotka kriitikot vievät nimiinsä!
Tässä on se riski, että suvakit yrittävät vetää tämänkin erän omiin nimiinsä. "Katsokaa, he ovat selvästi hädänalaisia! Eivät he muuten reagoisi näin voimakkaasti."  :flowerhat:
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: ISO on 30.09.2015, 19:20:15
En edes viitsi sanoa tätä, tai no, sanon sittenkin...

MITÄ ME SANOTTIIN!

Tätä se nyt sitten on, mielenosoituksia, autogrillejä, väkivaltaa..

Ukon voi tuoda pois santaneekerilandiasta, mutta santaneekerilandiaa ei saa ukosta ulos edes tuhannessa vuodessa.

Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Larva on 30.09.2015, 19:21:03
Quote from: Kapseli on 30.09.2015, 19:18:34Tässä on se riski, että suvakit yrittävät vetää tämänkin erän omiin nimiinsä. "Katsokaa, he ovat selvästi hädänalaisia! Eivät he muuten reagoisi näin voimakkaasti."  :flowerhat:
Mäpä luulen että tärähtäneistöltä alkaa argumentit loppua. Nehän on olleet nyt ihan hiljaa kuin kusi sukassa.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Riukulehto on 30.09.2015, 19:22:02
Maikkarin mukaan turvapaikan hakijat osoittavat mieltään turvapaikkahakemusten jäädyttämistä vastaan Oulussa.

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/kuvat-turvapaikanhakijat-osoittavat-mieltaan-oulussa-mellakkapoliisi-turvaa-poliisitaloa/5337190
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Artisti on 30.09.2015, 19:22:28
Olen varma, ett SPR:n tarjoama ruoka on parempaa, kuin mitä suomalaisille vanhuksille tarjotaan. Ja he ovat sentään rakentaneet hyvinvointimme!

http://yle.fi/uutiset/omainen_huolestui_vanhuksen_niukasta_ateriasta__turun_arkea_puolustautuu/7894718

Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Artisti on 30.09.2015, 19:25:53
Kohta lävähtää muuten. Nyt kun matut alkavat marssimaan, ja nuivuus nostaa päätään tavallisen kansan keskuudessa, niin ennustan että Hommafoorumia kohtaa lähiaikoina palvelunestohyökkäys, Suomi24-palstaa huolletaan monta päivää, ja lehtien kommenttipalstat on suljettu eli "rauhoitettu".
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Blanc73 on 30.09.2015, 19:26:54
Pakko on myös kiittää irakilaisia elintasopakolaisia ruoka-kiukuttelustaan, sillä tuon paremmin ei voisi nuivaa agendaa edistää mediassa. Nyt napsahti omaan nilkkaan ja pahasti. Kerrankin pojat tekivät miehen työn. Nyt grillataan!
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Saturnalia on 30.09.2015, 19:27:01
Quote from: ISO on 30.09.2015, 19:20:15
En edes viitsi sanoa tätä, tai no, sanon sittenkin...

MITÄ ME SANOTTIIN!

Tätä se nyt sitten on, mielenosoituksia, autogrillejä, väkivaltaa..

Ukon voi tuoda pois santaneekerilandiasta, mutta santaneekerilandiaa ei saa ukosta ulos edes tuhannessa vuodessa.

Niin. Alkua tämä on vasta, aivan alkua siinä mitä tuleman pitää.
Jos nämä kaverit jotain osaavat niin se on vaatia.
Kun niitä kielteisiä päätöksiä alkaa tippua, niin sitten sitä saa.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Nuivake on 30.09.2015, 19:27:18
Kiittämättömättömät näyttävät todellisen luonteensa.

Nautin tästä.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Riukulehto on 30.09.2015, 19:27:46
Pitääpä lähtä käymään pyörällä tuolla pääkallon paikalla.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: RP on 30.09.2015, 19:28:07
Quote from: Kapseli on 30.09.2015, 19:18:34
Tässä on se riski, että suvakit yrittävät vetää tämänkin erän omiin nimiinsä. "Katsokaa, he ovat selvästi hädänalaisia! Eivät he muuten reagoisi näin voimakkaasti."  :flowerhat:

Persujen salaliitto:
QuoteMaria Kristiina (https://www.facebook.com/111111kallio?fref=ufi) Olen ihan samaa mieltä, Risto Utriainen. Kukahan tai mikä taho se päättää niistä ruoista siellä. Tässä on pitkin matkaa ne persulonkerot vaikuttamassa ja tekemässä näitä päätöksiä, joilla kyllä selkeästi yritetään saada painetta aikaiseksi.
https://www.facebook.com/groups/114311111913455/permalink/1031827343495156/?comment_id=1031839906827233&offset=0&total_comments=13&comment_tracking={%22tn%22%3A%22R0%22}
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Risto A. on 30.09.2015, 19:28:48
Veikkaan, että testaavat reaktiota ja vastaantulevaa miesvahvuutta ja onko vaatimuksien asettamisesta hyötyä, eli paraneeko palvelu ja ruoan laatu.
Jos paranee ja tästä on hyötyä, sitten vain asteittain vaatimaan enemmän.

(näin tekee jo kolmivuotiaat lapsetkin ja tämä testailu jatkuu, kunnes on omassa kämpässä.)

Tästä koepallosta saatavan informaation pohjalta, vokkien vanhimmat heimopäälliköt alkaa rustaamaan suunnitelmia tulevaisuuden varalle.

Jos mihinkään ei suostuta, palvelua päinvastoin huononnettaisiin, tämä olisi selvä viesti - nämä menisi takaisin ruotsiin. Täällä ei olisi hedelmällistä maaperää vaatimuksien ja panoksien nostamiselle.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: salieri on 30.09.2015, 19:30:15
Jos heillä onkin aihetta valittaa, Spr pitää turviksia nälässä.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Hirvensalmen kuha on 30.09.2015, 19:30:21
Quote from: dothefake on 30.09.2015, 19:13:26
Voisiko Kerttu-Täti antaa nyt hyviä neuvoja, mitä pitäisi tehdä?

Niin todentotta. Missäs se Kerttu-Täti nyt piileskelee? Kai se on leipomassa pullaa ja jakamassa haleja jossain VOK:issa niin kuin kunnon kukkahatun kuuluukin.  :flowerhat:
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Gunnar Hymén on 30.09.2015, 19:30:35
Quote from: RP on 30.09.2015, 19:28:07
Quote from: Kapseli on 30.09.2015, 19:18:34
Tässä on se riski, että suvakit yrittävät vetää tämänkin erän omiin nimiinsä. "Katsokaa, he ovat selvästi hädänalaisia! Eivät he muuten reagoisi näin voimakkaasti."  :flowerhat:

Persujen salaliitto:
QuoteMaria Kristiina (https://www.facebook.com/111111kallio?fref=ufi) Olen ihan samaa mieltä, Risto Utriainen. Kukahan tai mikä taho se päättää niistä ruoista siellä. Tässä on pitkin matkaa ne persulonkerot vaikuttamassa ja tekemässä näitä päätöksiä, joilla kyllä selkeästi yritetään saada painetta aikaiseksi.
https://www.facebook.com/groups/114311111913455/permalink/1031827343495156/?comment_id=1031839906827233&offset=0&total_comments=13&comment_tracking={%22tn%22%3A%22R0%22}

voi saatana, ilta pilalla. jaksaa jaksaa mokuttaa ja mamuttaa niimmaan pirusti  :facepalm: aina vaan kiihtyy tuo hyysäyksen tahti ja huoli sotalapsista  :facepalm: :facepalm:
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Chew Bacca on 30.09.2015, 19:31:09
Kuvaa paikan päältä:

(https://aetherealcastles.files.wordpress.com/2013/01/please-sir-i-want-som-emore.png)
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Karhukainen on 30.09.2015, 19:32:10
On olemassa sellainen sanonta, kuin "ei ole ilmaisia lounaita". Mutta ehkä suvaitsevaiset sipiläiset ovat brändänneet tätä ipakolaisten hiirenloukkua vähän toisin.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Maatiaisjuntitar on 30.09.2015, 19:34:18
Suvaitsevaisten selitys niin tähän kuin muihinkin viimeaikaisiin tapahtumiin on näköjään mm: "eiväthän hekään mitään pyhimyksiä ole, mitä oikein odotitte". Ymmärrystä tuntuu löytyvän edelleen ja syytä haetaan suomalaisista -tietenkin.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Hjuu Hefnöö on 30.09.2015, 19:34:37
Quote from: Blanc73 on 30.09.2015, 19:26:54
Pakko on myös kiittää irakilaisia elintasopakolaisia ruoka-kiukuttelustaan, sillä tuon paremmin ei voisi nuivaa agendaa edistää mediassa. Nyt napsahti omaan nilkkaan ja pahasti. Kerrankin pojat tekivät miehen työn. Nyt grillataan!

KYLLÄ! Possun kassleria rilliin ja keppana käteen.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Lahti-Saloranta on 30.09.2015, 19:34:52
Persujen salaliitto:
QuoteMaria Kristiina (https://www.facebook.com/111111kallio?fref=ufi) Olen ihan samaa mieltä, Risto Utriainen. Kukahan tai mikä taho se päättää niistä ruoista siellä. Tässä on pitkin matkaa ne persulonkerot vaikuttamassa ja tekemässä näitä päätöksiä, joilla kyllä selkeästi yritetään saada painetta aikaiseksi.
Vähemmästäkin on ihmisiä viety pakkohoitoon.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: ArtturiE on 30.09.2015, 19:34:59
Quote from: Afrikan kirjeenvaihtaja on 30.09.2015, 18:58:56
QuotePoliisille tuli ilmoitus asiasta n. klo 16.30.

Mielenilmauksista pitäisi kai ilmoittaa poliisille vähän aikaisemmin, mutta spontaaniturvapaikanhakijat toimivat tietysti spontaanisti, etenkin jos hätä on suuri.

Poliisikin on huolissaan vain kaupunkilaisten koventuvista asenteista???  Onko sossutätien tauti tarttunut poliisisetäänkin?
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Blanc73 on 30.09.2015, 19:35:11
http://yle.fi/uutiset/huono_ruoka_ja_asuinolot_saivat_kymmenet_turvapaikanhakijat_kadulle_poliisi_pelkaa_asenteiden_koventuvan/8344737 (http://yle.fi/uutiset/huono_ruoka_ja_asuinolot_saivat_kymmenet_turvapaikanhakijat_kadulle_poliisi_pelkaa_asenteiden_koventuvan/8344737)
Oulun poliisiakin huolettaa:
QuotePoliisi on huolissaan mielenosoituksen vaikutuksesta kaupungin yleiseen ilmapiiriin.
QuoteMielenosoittajajien kanssa keskustellut Oulun poliisin apulaispoliisipäällikkö Arto Karnaranta oli huolissaan siitä, miten mielenosoitus vaikuttaa Oulun yleiseen asenneilmastoon, joka on kaupungissa kiristynyt selvästi viime aikoina turvapaikanhakijoita kohtaan.

:D :facepalm:
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Koekaniini on 30.09.2015, 19:35:29
Kovia ollaan kyllä vaatimaan. Nuohan voisi marssittaa päivittäin työttömien ruokalaan syömään ja työttömät saisi noiden sapuskat?
Ps. Viestiikö poliisien varustus koventuneista asenteista vaiko kohtamisteoriasta?
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Orbi et urban on 30.09.2015, 19:35:41
Eikös tätä nyt ole haettu: ruokakulttuuri rikastuu kun suomalaisen paskamössön tilalle saadaan ööö.. jotain herkkua josta minulla ei ole (vielä) mitään tietoa.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Man in a Suit on 30.09.2015, 19:36:41
Tässä on klassinen valtamedia-case jälleen.

Valtamedia: Matut huolissaan tiukentuvista turvapaikkalinjauksista

Poliisi: Matut valittavat ruoasta

Eli tätä yritetään jo "selittää parhain päin".

Poliisin tiedote: http://www.poliisi.fi/tietoa_poliisista/tiedotteet/1/1/turvapaikanhakijat_osoittavat_mieltaan_oulussa_39598
Oulun poliisilaitoksen edustalle on kerääntynyt n. 70 turvapaikanhakijaa, jotka osoittavat mieltään majoitusolosuhteitaan vastaan.
Henkilöt olivat valittaneet Hiukkavaaran hätämajoitusyksikössä SPR:n työntekijöille saamastaan ruoasta. Hiukkavaarasta he lähtivät marssimaan kohti Oulun poliisilaitosta, ja ovat nyt kerääntyneet poliisilaitoksen eteen osoittamaan mieltään.
Tapahtuma on toistaiseksi sujunut ilman väkivaltaisuuksia. Yksi henkilö on otettu kiinni poliisin toimesta.
Poliisille tuli ilmoitus asiasta n. klo 16.30.
Poliisi tiedottaa asiasta lisää tilanteen muuttuessa.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: ArtturiE on 30.09.2015, 19:37:16
Quote from: Riukulehto on 30.09.2015, 19:27:46
Pitääpä lähtä käymään pyörällä tuolla pääkallon paikalla.

Poliisi nimenomaan toivoi, ettei sivulliset tulisi paikalle  ;D

Piilonuivaa huumoria poliisilta? "Ei mitään nähtävää, hajaantukaa......"
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: wjp on 30.09.2015, 19:37:23
Quote from: Faidros. on 30.09.2015, 18:15:32
Lahdessa alkaa nälkälakko. Huomenna jätetään lounas ja päivällinen väliin. Kyynel.
Voi tätä Onnenpäivää. WanhaP
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: ilmarinen on 30.09.2015, 19:37:46
Quote from: Kapseli on 30.09.2015, 19:18:34
Tässä on se riski, että suvakit yrittävät vetää tämänkin erän omiin nimiinsä. "Katsokaa, he ovat selvästi hädänalaisia! Eivät he muuten reagoisi näin voimakkaasti."  :flowerhat:

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/kuvat-turvapaikanhakijat-osoittavat-mieltaan-oulussa-mellakkapoliisi-turvaa-poliisitaloa/5337190

Quote
– Käyttäytyminen ei ole missään vaiheessa ollut agressiivista, eikä myöskään ilmapiiri ole ollut sellainen, kertoo apulaispoliisipäällikkö Arto Kananranta.

Kananrannan mukaan mielenosoittajat ovat tyytymättömiä ruokaan ja sen laatuun seka olosuhteisiin.

– He haluavat julkisesti tuoda esiin oman pahoinvointinsa. Turvattomuus ja muut sellaiset asiat purkaantuvat tällaisellä tavalla.

– Inhimilliset olot on pyrittävä järjestämään kaikille, Kananranta toteaa.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: ArtturiE on 30.09.2015, 19:39:29
Quote from: Man in a Suit on 30.09.2015, 19:36:41
Tässä on klassinen valtamedia-case jälleen.

Valtamedia: Matut huolissaan tiukentuvista turvapaikkalinjauksista

Poliisi: Matut valittavat ruoasta

Eli tätä yritetään jo "selittää parhain päin".

Poliisin tiedote: http://www.poliisi.fi/tietoa_poliisista/tiedotteet/1/1/turvapaikanhakijat_osoittavat_mieltaan_oulussa_39598
Oulun poliisilaitoksen edustalle on kerääntynyt n. 70 turvapaikanhakijaa, jotka osoittavat mieltään majoitusolosuhteitaan vastaan.
Henkilöt olivat valittaneet Hiukkavaaran hätämajoitusyksikössä SPR:n työntekijöille saamastaan ruoasta. Hiukkavaarasta he lähtivät marssimaan kohti Oulun poliisilaitosta, ja ovat nyt kerääntyneet poliisilaitoksen eteen osoittamaan mieltään.
Tapahtuma on toistaiseksi sujunut ilman väkivaltaisuuksia. Yksi henkilö on otettu kiinni poliisin toimesta.
Poliisille tuli ilmoitus asiasta n. klo 16.30.
Poliisi tiedottaa asiasta lisää tilanteen muuttuessa.

Matut itse kommentoivat ettei kyse ole tiukentuneesta turvapaikkalinjasta vaan ruuasta.
"Paino seis, etusivu uusiks..."
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Kim Evil-666 on 30.09.2015, 19:39:52
Oulussa marssisaappaat lankattu ja jälkiuuninluukut kolisee.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Karhukainen on 30.09.2015, 19:40:00
Quote from: ArtturiE on 30.09.2015, 19:34:59
Quote from: Afrikan kirjeenvaihtaja on 30.09.2015, 18:58:56
QuotePoliisille tuli ilmoitus asiasta n. klo 16.30.

Mielenilmauksista pitäisi kai ilmoittaa poliisille vähän aikaisemmin, mutta spontaaniturvapaikanhakijat toimivat tietysti spontaanisti, etenkin jos hätä on suuri.

Poliisikin on huolissaan vain kaupunkilaisten koventuvista asenteista???  Onko sossutätien tauti tarttunut poliisisetäänkin?

Jep, mutta jos mielensäpahoittaminen on se suurin pelko, miksi paikalla on kymmeniä poliiseja?  :flowerhat:

http://yle.fi/uutiset/huono_ruoka_ja_asuinolot_saivat_kymmenet_turvapaikanhakijat_kadulle_poliisi_pelkaa_asenteiden_koventuvan/8344737
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Gunnar Hymén on 30.09.2015, 19:40:27
^Kananaivo (joo laittakaa mut linnaan) on nyt kyllä tainnu suvaitsevaistua jostain kumman syystä. eikö ne perkele ole täällä inhimilliset olot kun mikään ei maksa mitään, ruokaa on ja lämmintä sisätiloissa. mikä vittu näitä riivaa?  :facepalm:
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Ari-Lee on 30.09.2015, 19:41:32
Quote from: Tuulenhenki on 30.09.2015, 19:07:32
Kylläpäs tää tilanne rupesi eskaloitumaan oikein vauhdilla. Hirvittää ajatella vain sitä, jos näille annetaan nyt periksi. Mitä seuraavaksi? Uudet verhot? Uudet telkkarit ja puhelimet? Oma huone jokaiselle? Oma talo? Koska vaatimuksethan ei lopu ikinä niin kauan kuin niitä täytetään.

Tupa- ja aluepalvelijat kuten puolustusvoimissa oli; ainakin omana palvelusaikanani 1984. Ja näille Suomen talouden potentiaalisille potkureille oma pyllynpyyhkijä työttömien armeijasta.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: MurtoLujuus on 30.09.2015, 19:41:46
Quote from: Man in a Suit on 30.09.2015, 19:36:41
Tässä on klassinen valtamedia-case jälleen.

Valtamedia: Matut huolissaan tiukentuvista turvapaikkalinjauksista

Poliisi: Matut valittavat ruoasta

Eli tätä yritetään jo "selittää parhain päin".

Poliisin tiedote: http://www.poliisi.fi/tietoa_poliisista/tiedotteet/1/1/turvapaikanhakijat_osoittavat_mieltaan_oulussa_39598
Oulun poliisilaitoksen edustalle on kerääntynyt n. 70 turvapaikanhakijaa, jotka osoittavat mieltään majoitusolosuhteitaan vastaan.
Henkilöt olivat valittaneet Hiukkavaaran hätämajoitusyksikössä SPR:n työntekijöille saamastaan ruoasta. Hiukkavaarasta he lähtivät marssimaan kohti Oulun poliisilaitosta, ja ovat nyt kerääntyneet poliisilaitoksen eteen osoittamaan mieltään.
Tapahtuma on toistaiseksi sujunut ilman väkivaltaisuuksia. Yksi henkilö on otettu kiinni poliisin toimesta.
Poliisille tuli ilmoitus asiasta n. klo 16.30.
Poliisi tiedottaa asiasta lisää tilanteen muuttuessa.
Itse otan tämän ruokaversion ilomielin vastaan. Tavallisella tuulipuvulla ei ole mitään tietoa millainen tilanne Irakissa on ja voidaanko sinne palauttaa vai ei, mutta heillä kyllä menee ns. tunteisiin kun tarjottua ruokaa ja majoitusta moititaan. Suomalainen on kuitenkin loppujen lopuksi aika nöyrä ihminen joka on tottunut nuukuuteen joten näiden arvojen kyseenalaistaminen pistää neutraalin kansankin miettimään partalapsien todellista hätää ja tarkoitusperiä.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: tiramusu on 30.09.2015, 19:41:53
Johonkin suolle piikkilanka-aitaus ja ipakolaiset kökkimään sinne pariksi viikoksi niin eiköhän alkaisi Ruotsi  houkuttelemaan.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Artisti on 30.09.2015, 19:42:25
Ymmärrän kyllä hyvin nuorukaisten halun saada kunnon ruokaa. Kasvava poika tarvitsee ravinteita lihaksille. Kavereiden kanssa on mukava iltaisin chillailla ja syödä fingerfoodia.

Juu, ei ole SPR:llä TUOTA tarjolla, ei ole.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Defend Finland! on 30.09.2015, 19:42:34
Koska Sipilä on kutsunut näitä kylään ja tämä tapahtuu Sipilän kotiseudulla, niin hänen pitäisi mennä puhumaan porukalle: Kiitos, että tulitte kertomaan tästä ja minun asuntoni on edelleen auki teille!
Sipilän typeryydet voidaan jättää omaan arvoonsa mutta luulin, että presidentti Niinistö olisi jonkun verran järkevämpi. Huomasin erehtyneeni kun hän sanoi "eivät nämä aiheuta mitään rähinää!". Nyt hänkin on alkanut herätä ja huomannut, että suomalaisten turvallisuus saattaa olla uhattuna.

Arvaan, että näiden vaatimuslistalla on 1) Halalteurastettua lihaa. 2) Päästä joka ilta yökerhoon. jne.
Näitähän se Ruotsiin yksintuleva Ahmed 14 v.oli vaatimassa. Yökerhossa, jossa oli 24 vuoden ikäraja Ahmed sitten juhli kunnolla, huusi naiselle "I kill You lesbo!" ja viilteli sitten naista rikotulla pullolla.

Samaa voidaan odottaa Suomessa!
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Ano Nyymi on 30.09.2015, 19:42:53
Apua apua, poliisit ja puolustusvoimat, täällä on pahaa ruokaa!!  ;D ;D

Jospa siellä kotimaassa olisi sittenkin ruoka parempaa?
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Nuivake on 30.09.2015, 19:44:26
^^^Ei ihme että perse pitää pyyhkiä vasemmalla kädellä.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Chew Bacca on 30.09.2015, 19:46:11
Alkaisipa sataa niin saatanasti. Mielenilmaus häipyisi taksilla takaisin Hiukkikseen. Siinä olisi dramaattista kuvamateriaalia.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Kim Evil-666 on 30.09.2015, 19:46:22
Nyt Sipilä äkkiä laittamaan petipaikkoja kuntoon ja leipomaan pullaa. Nää tulevat valtiontalouden pelastajat on tulossa sinne sun palatsiin vaatimaan kottia. Muista tilata myös tanssityttöjä paikan päälle.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: potta on 30.09.2015, 19:46:49
Quote from: Karhukainen on 30.09.2015, 19:40:00
Quote from: ArtturiE on 30.09.2015, 19:34:59
Quote from: Afrikan kirjeenvaihtaja on 30.09.2015, 18:58:56
QuotePoliisille tuli ilmoitus asiasta n. klo 16.30.

Mielenilmauksista pitäisi kai ilmoittaa poliisille vähän aikaisemmin, mutta spontaaniturvapaikanhakijat toimivat tietysti spontaanisti, etenkin jos hätä on suuri.

Poliisikin on huolissaan vain kaupunkilaisten koventuvista asenteista???  Onko sossutätien tauti tarttunut poliisisetäänkin?

Jep, mutta jos mielensäpahoittaminen on se suurin pelko, miksi paikalla on kymmeniä poliiseja?  :flowerhat:

http://yle.fi/uutiset/huono_ruoka_ja_asuinolot_saivat_kymmenet_turvapaikanhakijat_kadulle_poliisi_pelkaa_asenteiden_koventuvan/8344737
no eipä tuo kyllä gurmeelta näytä, kuvan perusteellakin lienee kuvan sormiruokailija tottunut kotipuolessa hieman toisinlaisiin eväisiin.

reaktioni uutiseen: https://www.youtube.com/watch?v=Up30xgNHcYU
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 30.09.2015, 19:47:51
Yle:

QuoteMielenosoittajat arvostelivat muun muassa huonoa ruuan laatua.

Varmasti valitettiin myös sitä, että vaimo ja lapset joutuvat vieläkin odottamaan sodan keskellä pääsyä Eurooppaan.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Kim Evil-666 on 30.09.2015, 19:48:02
Quote from: Chew Bacca on 30.09.2015, 19:46:11
Alkaisipa sataa niin saatanasti. Mielenilmaus häipyisi taksilla takaisin Hiukkikseen. Siinä olisi dramaattista kuvamateriaalia.

Kiviä vai rakeita?
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Blanc73 on 30.09.2015, 19:48:43
Oulun Facebookin keskusteluryhmässä kiehuu. Voi olla että meininki ja ilmapiiri alkavat täällä muuttumaan kohta mielenkiintoiseksi. Ihmiset ovat jo tähänkin asti olleet raivoissaan ja nyt vielä tämä...
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: MurtoLujuus on 30.09.2015, 19:50:33
Quote from: Blanc73 on 30.09.2015, 19:48:43
Oulun Facebookin keskusteluryhmässä kiehuu. Voi olla että meininki ja ilmapiiri alkavat täällä muuttumaan kohta mielenkiintoiseksi. Ihmiset ovat jo tähänkin asti olleet raivoissaan ja nyt vielä tämä...
Missä ryhmässä? Kiinnostaisi paikkakuntalaisena seurata.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: ilmarinen on 30.09.2015, 19:50:57
Tämä tullaan kääntämään aivan varmasti jälleen kerran ymmärtämiseksi, suvaitsevaisuudeksi ja ne, jotka eivät ymmärrä ovat vain toiseuden ja erilaisuuden pelkääjiä ja empatiakyvyttömiä. Arto Kananranta tämän jo aloitti ja kohta massiivinen kuoro laulaa samaa mantraa. He ovat niin paljon kärsineet ja traumatisoituneet, että se aiheuttaa monenlaisia oireita. Eli lisää hyyssäystä näille sotalapsille.

Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: ISO on 30.09.2015, 19:51:22
Lapsukaiset taitaa olla, poskien pyöreydestä päätellen, olla tottuneet toisenlaiseen ruokaan matkalla ihmissalakuljettajien pakettiauton takatilassa.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Blanc73 on 30.09.2015, 19:52:46
Quote from: MurtoLujuus on 30.09.2015, 19:50:33
Quote from: Blanc73 on 30.09.2015, 19:48:43
Oulun Facebookin keskusteluryhmässä kiehuu. Voi olla että meininki ja ilmapiiri alkavat täällä muuttumaan kohta mielenkiintoiseksi. Ihmiset ovat jo tähänkin asti olleet raivoissaan ja nyt vielä tämä...
Missä ryhmässä? Kiinnostaisi paikkakuntalaisena seurata.

https://www.facebook.com/groups/puskaradio.oulu/ (https://www.facebook.com/groups/puskaradio.oulu/)
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: MurtoLujuus on 30.09.2015, 19:54:09
Quote from: Blanc73 on 30.09.2015, 19:52:46
Quote from: MurtoLujuus on 30.09.2015, 19:50:33
Quote from: Blanc73 on 30.09.2015, 19:48:43
Oulun Facebookin keskusteluryhmässä kiehuu. Voi olla että meininki ja ilmapiiri alkavat täällä muuttumaan kohta mielenkiintoiseksi. Ihmiset ovat jo tähänkin asti olleet raivoissaan ja nyt vielä tämä...
Missä ryhmässä? Kiinnostaisi paikkakuntalaisena seurata.

https://www.facebook.com/groups/puskaradio.oulu/ (https://www.facebook.com/groups/puskaradio.oulu/)
Kiitos. Ja pahoittelut chattailystä kaikille. Jatkakaamme itse asiasta.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Ouel on 30.09.2015, 19:54:19
Voi saatana  :facepalm:

Noh, Rasmus -ryhmässä toki ollaan jo sitä mieltä että esim. Turussa on paljon parempi käytäntö kun siellä turvikset on opastettu Lidliin ja etnisiin kauppoihin ja saavat itse tehdä oman maun mukaista ruokaa (on sitä tekemistäkin nuorille miehille). Hämmästellään että eikö Oulussa ole tarpeeksi monipuolista ruokavalikoimaa kaupoissa? Lisäksi pitää ymmärtää, ymmärtää ja ymmärtää. Että kun menettää oman elämänsä hallinnan, pikkuasioistakin kasvaa isoja.  :flowerhat:

Voi saatana vielä kerran  :facepalm:
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: foobar on 30.09.2015, 19:55:20
Quote from: ISO on 30.09.2015, 19:51:22
Lapsukaiset taitaa olla, poskien pyöreydestä päätellen, olla tottuneet toisenlaiseen ruokaan matkalla ihmissalakuljettajien pakettiauton takatilassa.

Olen hieman sitä mieltä, että parhaiten turvapaikanhakijoista pidettäisiin huolta tarjoamalla heille ainoastaan pekonia, olutta ja vitamiinipillereitä. Ei pitäisi olla monikultturisteilla mitään ongelmaa tässä. Turviksetkin pysyisivät tyytyväisinä - ainakin minä pysyisin.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 30.09.2015, 19:58:20
Quote from: Ouel on 30.09.2015, 19:54:19Että kun menettää oman elämänsä hallinnan, pikkuasioistakin kasvaa isoja.

Kun ihminen oikeasti menettää oman elämänsä hallinnan, hän rukoilee vain hengissä selviämistä tai kuolemaa eikä välitä mistään pikkuasioista pätkääkään.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Yhteisöjäävi on 30.09.2015, 19:58:38
No jos on maksanut 12000 dollaria all inclusive -valmismatkasta niin ottaahan se pattiin kun pöydän antimet eivät sitten vastaakaan sitä odotusta, joka tuon mainitun korkeahkon hinnan myötä kohdistuu ruoan laatuun.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: akez on 30.09.2015, 20:00:45
Samaan aikaan Kauppalehdessä haaveillaan ja unelmoidaan jo voimavaroilla tienaamisella. Kyseessä on tosin ilmeisesti EK:n maksama propagandapläjäys. Palkkojenpolkijoita kun tarvittaisiin nyt kipeästi.

QuoteRavintola-alalla olisi roimasti töitä maahanmuuttajille

Matkailu- ja ravintola-ala tarjoaisi maahanmuuttajille töitä, joissa kielitaito ei ole välttämätön.

Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRan toimitusjohtaja Timo Lappi näkee turvapaikanhakijoiden ja ylipäätään maahanmuuton kasvussa paljon hyvää.

"Tällä toimialalla on paljon avustavia työpaikkoja, joissa ei suomen kieltä tarvitse osata. Kysymys on, voisiko palkkauksessa määräaikaisesti poiketa työehtosopimuksista, jos täyttä palkkaa ei ole edellytyksiä maksaa", Lappi ehdottaa.
(...)

http://www.kauppalehti.fi/uutiset/ravintola-alalla-olisi-roimasti-toita-maahanmuuttajille/bdBW8rz9

Heh, heh ... taatusti onnistuu. Tämä on joustavaa sakkia, oikeita rekrytoijien unelmia. Saksassa tosin sikäläinen psykoterapeuttiliitto on ilmoittanut, että yli puolet maan pakolaisista on vakavasti psyykkisesti sairaita. Että vain tällainen pikku miinus.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Juho V.N. on 30.09.2015, 20:01:06
Tosi hädänalaisten ihmisten käytöstä juu.

Kaikkeahan ei aina julki tuoda, mutta poikkeustilan ainekset ovat nyt kasassa. Luulisi päätöksentekoon ja rajojensulkemiseen tulevan vauhtia. Tässä on yhteiskuntarauha kyseessä. Ei siis sen vakavampi asia.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Lahti-Saloranta on 30.09.2015, 20:01:11
Quote
– Käyttäytyminen ei ole missään vaiheessa ollut agressiivista, eikä myöskään ilmapiiri ole ollut sellainen, kertoo apulaispoliisipäällikkö Arto Kananranta.
Kananrannan mukaan mielenosoittajat ovat tyytymättömiä ruokaan ja sen laatuun seka olosuhteisiin.
– He haluavat julkisesti tuoda esiin oman pahoinvointinsa. Turvattomuus ja muut sellaiset asiat purkaantuvat tällaisellä tavalla.
– Inhimilliset olot on pyrittävä järjestämään kaikille, Kananranta toteaa.

Minkähän vuoksi se yksi mielenosoittaja vietiin pahnoille. Vai että turvattomuus ja sellaiset asiat purkautuvat tällaisella tavatta. Onkohan siellä Hiukkavaarassa kovin turvatonta ja ylipäätään matkalla halki Euroopan.t. Olikohan niillä varusmiehilläkin jotka suorittivat asevelvollisuutensa Hiukkavaarassa epäinhimilliset olot kun olivat majoittuneena samoissa kasarmeissa ja saivat kahdesti päivässä varmasti huonompaa ruokaa ja joutuivat itse siivoamaan kämppänsä.
Itseasiassa epäilen että Kananranta on saanut poliittistaa ohjausta korkea-arvoisilta esimiehiltään.
Vihjaakohan Kananranta että matuilla olisi jotenkin epäinhimilliset olo
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Pro Patria Finlandia on 30.09.2015, 20:01:50
Kalevan uutista päivitetty:

QuoteApulaispoliisipäällikkö Arto Karnaranta kertoi paikan päällä, että mielenosoittajat eivät ole sanoneet kuinka pitkään he aikovat paikalla olla. Karnarannan mukaan poliiseja on paikalla noin kolmekymmentä.

Karnarannan mukaan mielenosoittajat ovat saapuneet Hiukkavaaran hätämajoitusyksikköön äskettäin. Mielenosoittajat protestoivat huonoa ruokaa, kohtelua ja yleisesti huonoja oloja.

Karnarannan mukaan paikalla olevat turvapaikanhakijat ovat kiistäneet, että he osoittaisivat mieltään Maahanmuuttoviraston tämänpäiväisen ilmoituksen vuoksi. Virasto ilmoitti, ettei se toistaiseksi tee päätöksiä irakilaisten ja somalialaisten turvapaikkahakemuksista.

Virasto on jäädyttänyt päätöksenteon siksi aikaa, kunnes saa päivitettyä turvallisuusarvionsa Irakista ja Somaliasta ja kartoitettua EU-maiden käytännöt.

"Olemme valmiita olemaan tässä koko yön"

Ruoka on huonoa ja riittämätöntä, majoitus on heikkotasoista, eivätkä he saa terveydenhoitoa. Nämä ovat päällimmäiset tunnelmat miesjoukon keskuudessa, joista osa on varsin kevyesti pukeutuneita.

– Olemme valmiita olemaan tässä vaikka koko yön, Mustafa Hammad kertoo.

Vieressä seisova Salam Khaled pitää kädessään kertakäyttölautasta, jossa on annos riisiä.

– Tällaista ruokaa meille tarjotaan, Khaled näyttää.

Hammad sanoo, että he eivät ole tyytymättömiä poliisin toimintaan, vaan kehnoihin majoitusolosuhteisiin.

– Emme palaa enää leirille, hän toteaa.

Lihavoinnit minun, ei Kalevan.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 30.09.2015, 20:02:23
Quote from: Yhteisöjäävi on 30.09.2015, 19:58:38No jos on maksanut 12000 dollaria all inclusive -valmismatkasta niin ottaahan se pattiin kun pöydän antimet eivät sitten vastaakaan sitä odotusta, joka tuon mainitun korkeahkon hinnan myötä kohdistuu ruoan laatuun.

Kai tämä All Inclusive Finland -kuva jo leviää Twitterissä?

(http://img.yle.fi/uutiset/oulu/article8344783.ece/ALTERNATES/w580/turvapaikanhakija%20ruoka%20protesti%20poliisi)
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Blanc73 on 30.09.2015, 20:04:25
QuoteHammad sanoo, että he eivät ole tyytymättömiä poliisin toimintaan, vaan kehnoihin majoitusolosuhteisiin.

– Emme palaa enää leirille, hän toteaa.
Röyhkeää. Uskomatonta.

Nyt pojat ampuivat oman maalin. Onneksi olkoon.  8)
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: ilmarinen on 30.09.2015, 20:04:45
Quote from: Punavihervärisokea on 30.09.2015, 20:01:50

– Emme palaa enää leirille, hän toteaa.

Hyvä, eli haluavat Sipilän taloon, ok.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Brandis on 30.09.2015, 20:05:00
Quote from: Blanc73
Oulun Facebookin keskusteluryhmässä kiehuu. Voi olla että meininki ja ilmapiiri alkavat täällä muuttumaan kohta mielenkiintoiseksi. Ihmiset ovat jo tähänkin asti olleet raivoissaan ja nyt vielä tämä...

Ruohonjuuritason todellisuus on kirjaimellisesti törmäyskurssilla virallisen totuuden kanssa; tätähän se juuri on. Ja tilanne tulee vain entisestään pahentumaan lähitulevaisuudessa - etenkin jos nyt annetaan periksi näille tuulesta temmatuille vaatimuksille.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: free123 on 30.09.2015, 20:05:50
Minulla on aavistus...Tämä alkaa sataa meidän laariin aivan näillä hetkillä :D
Mitä enemmän tuo porukka ilmaisee itseään, sitä vaikempi on kaikkein hyväuskoisimmankaan(Sipilä?) pystyä ymmärtämään heitä.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Jaakko Sivonen on 30.09.2015, 20:06:14
QuoteHammad sanoo, että he eivät ole tyytymättömiä poliisin toimintaan, vaan kehnoihin majoitusolosuhteisiin.

– Emme palaa enää leirille, hän toteaa.

Palatkoot sitten Ruotsiin, josta tänne tulivat.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Juho V.N. on 30.09.2015, 20:06:24
Kaasua komisario Palmu & Peppone!
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Tukkila on 30.09.2015, 20:07:21
Mikä röyhkeys! ;D Tämähän on parhautta!
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Gunnar Hymén on 30.09.2015, 20:09:05
phöh taitaa tilanne kuivua kasaan, eihän tuossa ole kuin jalkapallojoukkueellinen enää pelipaikoilla.

https://twitter.com/RistoPikkupeura/status/649268317216223232
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Kaarin M on 30.09.2015, 20:09:10
"Ruoka on huonoa ja riittämätöntä, majoitus on heikkotasoista, eivätkä he saa terveydenhoitoa."

;D ;D ;D

Mites tämä eroaa tavallisen valkoisen roskaväen arjesta?
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Yhteisöjäävi on 30.09.2015, 20:09:51
Quote from: Afrikan kirjeenvaihtaja on 30.09.2015, 20:02:23
Quote from: Yhteisöjäävi on 30.09.2015, 19:58:38No jos on maksanut 12000 dollaria all inclusive -valmismatkasta niin ottaahan se pattiin kun pöydän antimet eivät sitten vastaakaan sitä odotusta, joka tuon mainitun korkeahkon hinnan myötä kohdistuu ruoan laatuun.

Kai tämä All Inclusive Finland -kuva jo leviää Twitterissä?

(http://img.yle.fi/uutiset/oulu/article8344783.ece/ALTERNATES/w580/turvapaikanhakija%20ruoka%20protesti%20poliisi)
Joo tätä kuvaa juuri pitäisi saada levitetyksi. "Majatalomme ei ole ainoastaan vaatimaton, se on suorastaan kurja, kelvoton ja paska. Suosittelemme teitä kääntymään kilpailijamme puoleen."
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Chew Bacca on 30.09.2015, 20:10:46
Halveksuntani keskivertoarabipakolaista kohtaan on jo ulkona ilmakehästä.

Hiukkavaaran majoitus, ruoka ja terveydenhoito oli perseestä jo -86 kun siellä palvelin.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Elemosina on 30.09.2015, 20:11:30
Jännä juttu. Iltasanomien uutisessa kerrotaan seuraavaa:

QuoteTällä hetkelle turvapaikanhakijat ovat kerääntyneet Oulun poliisilaitoksen edustalle, mutta tilanne on raukeamassa. Mielenosoittajat saavat ilmeisesti illan aikana kuljetuksen takaisin Hiukkavaaran hätämajoitusyksikköön.
...
Hätämajoitusyksikössä aiemmin vierailleen IS:n toimittajan mukaan turvapaikanhakijoiden aamiainen koostuu parista leivästä päällysteineen. Päivän ainoa lämmin ruoka on joko makaronia tai riisiä jauhelihalla tai tonnikalalla. Iltapalaksi saa jälleen aamiaista vastaavan leipäpussin.
...
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1443524129063.html (http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1443524129063.html)

Tämä on ollut niin vilkas ketju että voi olla että is:n juttukin on jo linkattu aiemmin.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Lahti-Saloranta on 30.09.2015, 20:11:53
Quote from: Blanc73 on 30.09.2015, 20:04:25
QuoteHammad sanoo, että he eivät ole tyytymättömiä poliisin toimintaan, vaan kehnoihin majoitusolosuhteisiin.

– Emme palaa enää leirille, hän toteaa.
Röyhkeää. Uskomatonta.

Nyt pojat ampuivat oman maalin. Onneksi olkoon.  8)
Se Lahteen 3.10 aiottu mielenosoitushan pitäisi muuttaa tukimielenosoitukseksi turvisten kehnosta kohtelusta. Herkulliset ruoka-annokset lautasilla ja kova valitus että tällaista ruokaa meille tarjotaan, vaimot ja lapsetkin saavat Turkin pakolaisleireillä parempaa ruokaa.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: akez on 30.09.2015, 20:12:39
Quote from: ilmarinen on 30.09.2015, 20:04:45
Quote from: Punavihervärisokea on 30.09.2015, 20:01:50

– Emme palaa enää leirille, hän toteaa.

Hyvä, eli haluavat Sipilän taloon, ok.

Sipilä voi lähteä välittämään asiassa, koska on kerran nämä tänne tilannut, eikä tajunnut/halunnut ajoissa laittaa rajoja kiinni. Nyt ehti tulla jo housuun. Merkel sanoi äskettäin, kun syyttivät häntä näiden kutsumisesta Saksaan, jotta "yhdentekevää, he ovat nyt täällä". Siispä vastuu velvoittaa, hopi, hopi, nyt on kiirus. Hädänalaiset kärsivät.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: dhimmi_ on 30.09.2015, 20:13:04
Aika hyvä, muttei vielä ihan riitä. Toivottavasti joku provosoituu. Hups, tota oikeesti ei saisi sanoa.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: etnis on 30.09.2015, 20:13:09
Menkää elintasoameebat takaisin sinne Kerbalaan imemään vaikka kiviä, who gives a shit?
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: SatuSetä on 30.09.2015, 20:13:29
Pitipä käydä 10min hakkaamassa säkkiä kun sain päivän uutiset luettua.
Julistan tässä ja nyt olevani sen verran kyyninen ihminen, että toivon tilanteen eskaloituvan siihen pisteeseen, että tarvitaan puolustusvoimia hätiin. Jos siinä vaiheessa ei kansan silmät ala aueta, kaiken toivon voi heittää.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 30.09.2015, 20:15:51
Quote from: Elemosina on 30.09.2015, 20:11:30Jännä juttu. Iltasanomien uutisessa kerrotaan seuraavaa:
QuoteTällä hetkelle turvapaikanhakijat ovat kerääntyneet Oulun poliisilaitoksen edustalle, mutta tilanne on raukeamassa. Mielenosoittajat saavat ilmeisesti illan aikana kuljetuksen takaisin Hiukkavaaran hätämajoitusyksikköön.
...
Hätämajoitusyksikössä aiemmin vierailleen IS:n toimittajan mukaan turvapaikanhakijoiden aamiainen koostuu parista leivästä päällysteineen. Päivän ainoa lämmin ruoka on joko makaronia tai riisiä jauhelihalla tai tonnikalalla. Iltapalaksi saa jälleen aamiaista vastaavan leipäpussin.
...
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1443524129063.html (http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1443524129063.html)

Eikö tuo ole peruslapsiperhe- ja opiskelijaruokaa?
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: ISO on 30.09.2015, 20:16:07
Taitaa yöllä tulla pakkasta Oulussa, mahtaakohan pulloposkien mielenosoitus kestää aamuun asti. Toivottavasti eivät innostu sytyttelemään autogrillejä lämmikkeeksi, Ruotsissa se on jo tapana mielenosoituksissa.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Peltipaita on 30.09.2015, 20:16:30
Quote– Emme palaa enää leirille, hän toteaa.

Näyttää siltä että palaavat. Arabiin ei voi luottaa.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: MurtoLujuus on 30.09.2015, 20:17:55
Jos nyt totta puhutaan, niin itse ainakin luulin että heille tarjotaan ihan peruspöperöt keittäjien puolesta. En väitä, että tuollainen makaroniruokavalio olisi väärin mutta siis tosiaan luulin että ainakin koulu/inttitasoiset ruokailut olisi järjestetty.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Blanc73 on 30.09.2015, 20:18:09
QuoteMielenosoittajat saavat ilmeisesti illan aikana kuljetuksen takaisin Hiukkavaaran hätämajoitusyksikköön.

Tämä kruunaa kaiken: eksoottiset mielensäpahoittajat viedään takaisin vokkiin bussikyydillä, tottakai veronmaksajien piikkiin.

Herättäkää minut tästä painajaisesta.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Artisti on 30.09.2015, 20:18:58
Miksi niille pitää kujetus järjestää takaisin!? Jos jaksoivat kävellä poliisiasemalle, jaksavat taatusti kävellä takaisinkin. Illan viiletessä yötä kohden, kävely pitää paikat mukavasti lämpiminä, ja perillä ruokakin taas maistuu!
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Mangustin on 30.09.2015, 20:19:06
Quote from: akez on 30.09.2015, 20:00:45
Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRan toimitusjohtaja Timo Lappi näkee turvapaikanhakijoiden ja ylipäätään maahanmuuton kasvussa paljon hyvää.

"Tällä toimialalla on paljon avustavia työpaikkoja, joissa ei suomen kieltä tarvitse osata. Kysymys on, voisiko palkkauksessa määräaikaisesti poiketa työehtosopimuksista, jos täyttä palkkaa ei ole edellytyksiä maksaa", Lappi ehdottaa.
(...)

http://www.kauppalehti.fi/uutiset/ravintola-alalla-olisi-roimasti-toita-maahanmuuttajille/bdBW8rz9

Tietysti töitä aina löytyy, eikä tuottavuudella ole niin väliä kun ei palkkaakaan makseta.

Määräaikaisesti (?) joudutaan varmasti poikkeamaan muistakin toimialan vaatimuksista: hygieniapassista, salmonella- ja hepatiittitodistuksista, keuhkokuvista...

Itse asiasta: On varmaan kaukaa haettu ajatus, että VOK:issa olisi joku kaappinuiva työntekijä kannustanut FC Babylonia omaan maaliin, mutta sellainenkin ajatus tuli mieleen. Vaan eiköhän ne osaa hölmöillä itsekin.
Quote from: Iltis
Hätämajoitusyksikössä tarjoillaan kaupungin keittiöstä tulevaa ruokaa kolme kertaa päivässä.

- Ihan normaalia ruokaa on tarjottu. Yleisin ruoka on riisi ja jotain erilaisia kastikkeita. Käytännössä tarjotaan samoja ruokia kuin kaupungin laitoksissa, esimerkiksi kouluissa ja päiväkodeissa, Salmivaara kertoo.

Salmivaara ei osaa tarkemmin kommentoida, miksi ruokahuolto on herättänyt närää turvapaikanhakijoissa.

- On vaikea ottaa kantaa, mutta ilmeisesti kaikille tällaiset suomalaiset perusruoat ei sitten maistu niin hyvin kuin olisi odottanut, Salmivaara toteaa.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015093020444892_uu.shtml
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: MW on 30.09.2015, 20:20:05
Quote from: Blanc73 on 30.09.2015, 20:18:09
QuoteMielenosoittajat saavat ilmeisesti illan aikana kuljetuksen takaisin Hiukkavaaran hätämajoitusyksikköön.

Tämä kruunaa kaiken: eksoottiset mielensäpahoittajat viedään takaisin vokkiin bussikyydillä, tottakai veronmaksajien piikkiin.

Herättäkää minut tästä painajaisesta.

Kapinalliset on nyt ihan väsyneitä ja unisia, isi ajaa kotiin tissille. Sitten kaakaota ja pikkuleipiä.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: ArtturiE on 30.09.2015, 20:20:10
Vai koiranruokaa?  Pari viikkoa vedellä ja leivällä niin alkaa 'koiranruoka' maittamaan pulleaposkisille sotalapsille.  Halal-mäkkimössöäkö tai kebabia noille pitäisi olla?  Kyllä asenteet kovenee ainakin suomalaisten ruokajonoissa.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Kim Evil-666 on 30.09.2015, 20:20:44
Ei kiinnosta olla maksumiehenä edes noissa riiseissä ja makarooneissa . Eniten v*tuttaa kaikki, eikä vähiten Sipilä. Saat*nan Kempeleen vompatti.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Ari-Lee on 30.09.2015, 20:21:04
Quote"Olemme valmiita olemaan tässä koko yön"

Ruoka on huonoa ja riittämätöntä, majoitus on heikkotasoista, eivätkä he saa terveydenhoitoa.

LOL. Siihen seuraan pitäisi sitten varmaan liittyä ainakin vanhainkodissa makaavat, työttömät ja sairaat. Ja lopuksi ei nauratakaan, koska tuo on hävytöntä halveksuntaa koko suomalaista yhteiskuntaa kohtaan. Roskasakki ulos maasta sinne mistä tulikin eikä ikinä takaisin!
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: ISO on 30.09.2015, 20:22:20

Eikö nämä tule sotaoloista, käsittääkseni sotaa käyvissä valtiossa nähdään nälkää, ja siellä on puutetta ihan kaikesta. Luulis kyllä, että tarjottuja herkkuja kauhoisivat kaksin käsin kapeisiin nälän runtelemiin kasvoihinsa.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: John Doe on 30.09.2015, 20:22:35
Nyt Jyrki Sukula uusi formaatti kehiin.

VOKit kuntoon Jyrki Sukula.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Pro Patria Finlandia on 30.09.2015, 20:23:08
Quote from: Chew Bacca on 30.09.2015, 20:10:46
Halveksuntani keskivertoarabipakolaista kohtaan on jo ulkona ilmakehästä.

Hiukkavaaran majoitus, ruoka ja terveydenhoito oli perseestä jo -86 kun siellä palvelin.

Offtopic: Puhumattakaan terveydenhoidosta POHSS:ssa vai miten se lyhennettiin. En palvellut Hiukkavaarassa, mutta tuo oli sotilassairaalamme. Menin sinne itsekin tarkoituksena leikauttaa pahasti vaivaava penikkatauti, mutta kun kolmelle saman joukkueen miehelle kävi ennen minun vuoroani siinä leikkauksessa näin: 1 verenmyrkytys, 1 valtimon katkeaminen, 1 veritulppa ja jalan turpoaminen kuukausiksi, niin vedin leikkauspyyntöni pois ja parantelin sen intin jälkeen vuosien vain varovaisella rasittamisella, levolla ja venyttelyllä, verryttelyllä, hieronnalla yms.

Ymmärrän siis näitä sotalapsiraukkoja tältä osin ;)  ;D
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Nuivake on 30.09.2015, 20:23:39
Kunhan saapuu pimeys, kaamos, loskaa vaakatasossa ja lopulta pakkanen.

Miettikäähän mikä itku ja vinku silloin alkaa. Sikäli mikäli pystyvät peittojensa alta enää mitään protestoimaan?
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Rosebud on 30.09.2015, 20:24:10
Eikö niitä voisi yksinkertaisesti ajaa takaisin rajalle?

Niin ja nyt aletaan sitten tietenkin panostamaan ruuan laatuun (eli hintaan), ja jotkut lapsukaisista tekevät itsekin vähän ruokaa. Sitä on sitten kiva uutisoida kun tekevät ihan itse omat ruokansa. Vastaanottokeskuksen tätikin saa maistaa, ja nam nam kun on hyvää ja eksoottista herkkua.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: ilmarinen on 30.09.2015, 20:24:23
QuoteKeskustelutilaisuus Hiukkavaaran ja lähialueiden asukkaille liittyen turvapaikanhakijoiden Hiukkavaaran hätämajoitusyksikköön
Hiukkavaaran ja sen lähialueiden asukkaille järjestetään info- ja keskustelutilaisuus liittyen Hiukkavaaran hätämajoitusyksikköön ja sen toimintaan torstaina 1.10.2015 kello 18-20 Hiukkavaaran Laatukirpputorin kahviossa, osoitteessa Hiukanpiha 11.

Tilaisuuden järjestävät Punainen Risti, Oulun kaupunki, Oulun vastaanottokeskus ja poliisi.

Tilaisuudessa on kahvitarjoilu.

Tuonne voi mennä tekemään valituksen turvapaikanhakijoiden surkeasta sapuskasta.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Herra Vapaus on 30.09.2015, 20:24:28
Quote from: Blanc73 on 30.09.2015, 19:35:11
http://yle.fi/uutiset/huono_ruoka_ja_asuinolot_saivat_kymmenet_turvapaikanhakijat_kadulle_poliisi_pelkaa_asenteiden_koventuvan/8344737 (http://yle.fi/uutiset/huono_ruoka_ja_asuinolot_saivat_kymmenet_turvapaikanhakijat_kadulle_poliisi_pelkaa_asenteiden_koventuvan/8344737)
QuotePoliisi on huolissaan mielenosoituksen vaikutuksesta kaupungin yleiseen ilmapiiriin.
En oikein jaksa tuota ylen ja suvakkien retoriikkaa, jossa kaikki näyttäytyvät pelokkaina. Poliisi voi kyllä olla huolissaan, kuten itse artikkelista ilmenee, mutta otsikon mukaan poliisi kuitenkin pelkää. Joko poliiseiksi valikoituu aivan väärää porukkaa tai sitten edellä mainitut tahot vain haluavat tahallisesti antaa sellaisen kuvan, että väkivallan monopolia valtiossamme käyttävä taho on peloissaan. Varsinkin kun pelon yhdistää sellaiseen abstraktiin käsitteeseen kuin asenteiden koventuminen, alkaa itse pelko näyttäytyä vieläkin huvittavammassa valossa. Hiusten halkomiset sikseen, mutta voisi suomalaisen virkamiehen edes vaihtelun vuoksi kuvata vaikkapa urheana tai ainakin vapaana negatiivisista attribuuteista.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Archaeopteryx on 30.09.2015, 20:25:27
Jollain tavalla helvetin koominen tuo riisilautasmiehen Asuntomessut Oulussa -mainospaita, ehkä kavereilla tosiaan on majoituksesta ollut eri kuva.

Jos ei sodan sijaan ilmainen majoitus ja ruoka kelpaa, menkää kotiinne. Go home!
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Riukulehto on 30.09.2015, 20:26:04
Tilannne oli käytännössä jo ohi noin klo 20 kun kävin paikalla..
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: RP on 30.09.2015, 20:26:14
Quote from: Afrikan kirjeenvaihtaja on 30.09.2015, 20:15:51
Eikö tuo ole peruslapsiperhe- ja opiskelijaruokaa?

Saishan sitä halvalla parempaakin, jos joku tekisi (Tonnikala ei ole erityisen halpa ruoka-aine. Se on nopea). Jos niissä vastaanottokeskuksissa olisi vain ihmisiä, joilla ei olisi mitään muuta kiireellisempää tekemistä, niin ehkä tuokin onnistuisi...

(yllä oleva kirjoitettu ennen kuin luin kommentit, että sapuska olisi periaateessa samaa kuin kouluissa)

Kaipa minuakin voisi kyrsiä, jos olisin maksanut kymppitonnin matkanjärjestäjille lupauksin aiankin neljän tähden täyshoidosta...
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: toumasho on 30.09.2015, 20:26:22
Näille vaatijoille pitäisi lyödä Kempeleen kartta käteen ja siihen ruksilla Sipilän talon paikka. En ole jaksanut nuuskia sen tarkkaa sijaintia, pitäisiköhän? Vai tietääkö joku jo sen osoitteen? Se vaan arabiankielisellä ohjeistuksella "Se joka on ekana täällä saa sen. Jos jäit ilman niin ota naapurin kämppä". Saattaisi tuon jälkeen Sipilän kotikannatus hieman kärsiä. :)
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Artisti on 30.09.2015, 20:26:25
Mitä nämä turvapaikkashoppailijat ovat tehneet Suomen hyväksi, että voivat vaatia yhtään mitään?
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Alarik on 30.09.2015, 20:26:35
Quote from: Peltipaita on 30.09.2015, 20:16:30
Quote– Emme palaa enää leirille, hän toteaa.

Näyttää siltä että palaavat. Arabiin ei voi luottaa.
Jos kyseessä ei ole telttamajoitus, niin Hiukkavaarassa taitaa olla ent. kasarmi - eli ihan normaaleja kerrostaloja...ja normaali ruokaa...mitkä lie odotukset!

SPR voisi alkuunsa kertoa tulijoille, että ikinä päivänä täällä asuessa ei tule muuta. Jollei kelpaa, niin menee Ruotsiin.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: chacha2 on 30.09.2015, 20:28:15
QuoteTällainen ruoka hiertää turvapaikanhakijoita Oulussa

Keskiviikko 30.9.2015 klo 20.06

Apulaisjohtajan mukaan Hiukkavaaran hätämajoitusyksikköön toimitetaan samaa ruokaa kuin kouluille ja päiväkoteihin.

Hiukkavaaran hätämajoitusyksikön apulaisjohtajan Janne Salmivaaran mukaan on normaalia, etteivät kaikki ole tyytyväisiä majoitusoloihin tai ruokajärjestelyihin.

Hätämajoitusyksikössä tarjoillaan kaupungin keittiöstä tulevaa ruokaa kolme kertaa päivässä.

- Ihan normaalia ruokaa on tarjottu. Yleisin ruoka on riisi ja jotain erilaisia kastikkeita. Käytännössä tarjotaan samoja ruokia kuin kaupungin laitoksissa, esimerkiksi kouluissa ja päiväkodeissa, Salmivaara kertoo.

Salmivaara ei osaa tarkemmin kommentoida, miksi ruokahuolto on herättänyt närää turvapaikanhakijoissa.

- On vaikea ottaa kantaa, mutta ilmeisesti kaikille tällaiset suomalaiset perusruoat ei sitten maistu niin hyvin kuin olisi odottanut, Salmivaara toteaa.

"Lämmintä ja siistiä"

Poliisiaseman edustalla päivystävät turvapaikanhakijat ovat kertoneet osoittavansa mieltä myös majoitusolosuhteita vastaan.

Apulaisjohtaja kertoo, ettei hän ole kuullut valituksia majoitukseen liittyen.

- Kyseessä on vanha tyypillinen armeijavaruskunta, kasarmirakennus. Siellä on tällaiset isohkot huoneet, joissa sitten asuu tietysti paljon ihmisiä, mutta ne ovat ihan lämpimät ja siistit, Salmivaara kommentoi.

Apulaisjohtaja ei itse näe puutteita Hiukkavaaran majoitusolosuhteissa tai tarjotussa ruoassa.

- Kaikille tarjotaan ruoka ja majoitus niin kuin hätämajoitusyksikön tehtävään kuuluu, Salmivaara toteaa.

Hänen mukaansa toimintaa ei ole tarpeen lähteä muuttamaan mielenosoituksen takia.

- Emme aio mitään erityisiä muutoksia ruokahuollon tai majoitusasioiden suhteen tehdä. Toki keskustelemme asiakkaiden kanssa tilanteesta ja tietenkin haluamme kuulla heidänkin ajatuksiaan, että mikä siinä voi olla sitten taustalla, apulaisjohtaja kommentoi.

Hiukkavaaran kasarmilla majoittuu tällä hetkellä noin 300 turvapaikanhakijaa. Heistä noin 50-60 henkeä osallistui mielenosoitukseen Oulun poliisiaseman edustalla.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015093020444892_uu.shtml

Voi pojat..

Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Elemosina on 30.09.2015, 20:29:11
Riisijutusta on varmaan jätetty jotain pois.
Luultavasti luovan tarinankerrontaperinteen mukainen esitys menossa.

Oli miten oli, herrat on täällä turvassa. Vai eikö kyse ollutkaan hätää kärsivien turvapaikanhausta??

Muutama kuvakaappaus ISTV:n videosta.
Mukavanoloista porukkaa. Joo. Tuollaisia samanmoisia täällä Helsingissäkin notkuu tyttösten perässä Kampissa.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: etnis on 30.09.2015, 20:31:16
Hyvä hyvä, antaa kaiken tämän paskan eskaloitua ja mitä enemmän ja nopeammin sen parempi, päästään jonkunlaiseen lopputulokseen edes joskus. En voi vieläkään uskoa mitä kuulin ikääntyneen 4ever suvakki äitini suusta puhelimessa kun juuri äsken kerroin mistä saa huomenna Hyysärin sivuilta lukea. Kyllä ne silmät aukeaa kun tarpeeksi tapahtuu.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 30.09.2015, 20:32:25
Quote from: Artisti on 30.09.2015, 20:26:25Mitä nämä turvapaikkashoppailijat ovat tehneet Suomen hyväksi, että voivat vaatia yhtään mitään?

Joku kunnanjohtaja sanoi, että he virkeyttävät kunnan elämää.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Lahti-Saloranta on 30.09.2015, 20:32:53
Quote from: ilmarinen on 30.09.2015, 20:24:23
QuoteKeskustelutilaisuus Hiukkavaaran ja lähialueiden asukkaille liittyen turvapaikanhakijoiden Hiukkavaaran hätämajoitusyksikköön
Hiukkavaaran ja sen lähialueiden asukkaille järjestetään info- ja keskustelutilaisuus liittyen Hiukkavaaran hätämajoitusyksikköön ja sen toimintaan torstaina 1.10.2015 kello 18-20 Hiukkavaaran Laatukirpputorin kahviossa, osoitteessa Hiukanpiha 11.

Tilaisuuden järjestävät Punainen Risti, Oulun kaupunki, Oulun vastaanottokeskus ja poliisi.

Tilaisuudessa on kahvitarjoilu.

Tuonne voi mennä tekemään valituksen turvapaikanhakijoiden surkeasta sapuskasta.
Kyllä turvikset osasivat ajoittaa mielenilmauksensa sopivasti. Tilaisuuteen kannattaisi varmaan mennä ja kysellä SPR:n tädeiltä sitä että tarjotaanko turviksille huonompaa ruokaa kuin laitoshoidossa oleville vanhuksille ja aikooko SPR tulevaisuudessa huolehtia myös kotimaisista asunnottomista ja vähävaraisista ja järjestää heille hätämajoitusta.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Kim Evil-666 on 30.09.2015, 20:34:03
Quote from: Afrikan kirjeenvaihtaja on 30.09.2015, 20:32:25
Quote from: Artisti on 30.09.2015, 20:26:25Mitä nämä turvapaikkashoppailijat ovat tehneet Suomen hyväksi, että voivat vaatia yhtään mitään?

Joku kunnanjohtaja sanoi, että he virkeyttävät kunnan elämää.

No jo on saatana erikoinen käsitys kunnan virkeyttämisestä. Kuulostaa aivan avohoitopotilaalta.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Archaeopteryx on 30.09.2015, 20:34:19
Kun ei tarjottu ruoka kelpaa, tarjonta pitää lopettaa. Samoin katto pois pään päältä. Veikkaisin, että jo parin viikon päästä on eri mieli lapsosilla.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Blanc73 on 30.09.2015, 20:34:58
"Tämä kelpaa korkeintaan koiran ruuaksi" – mieltään osoittava turvapaikanhakija haukkuu ruoka-annoksen videolla
http://yle.fi/uutiset/tama_kelpaa_korkeintaan_koiran_ruuaksi__mieltaan_osoittava_turvapaikanhakija_haukkuu_ruoka-annoksen_videolla/8344894 (http://yle.fi/uutiset/tama_kelpaa_korkeintaan_koiran_ruuaksi__mieltaan_osoittava_turvapaikanhakija_haukkuu_ruoka-annoksen_videolla/8344894)

Hyvä pojat, jatkakaa samaan tyyliin. Omia maaleja napsuu jatkuvalla syötöllä, verkot ovat tötteröllä!

Minkälaiset mahtavatkaan olla mielialat tällä hetkellä hyysäriosastolla tämän PR-katastrofin äärellä...?   8)
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Artisti on 30.09.2015, 20:35:59
Quote from: toumasho on 30.09.2015, 20:26:22
Näille vaatijoille pitäisi lyödä Kempeleen kartta käteen ja siihen ruksilla Sipilän talon paikka. En ole jaksanut nuuskia sen tarkkaa sijaintia, pitäisiköhän? Vai tietääkö joku jo sen osoitteen? Se vaan arabiankielisellä ohjeistuksella "Se joka on ekana täällä saa sen. Jos jäit ilman niin ota naapurin kämppä". Saattaisi tuon jälkeen Sipilän kotikannatus hieman kärsiä. :)

Siinä Sipilän naapurin kämpässä asuu Sipilän vanhemmat. Veikkaan kahta mahdollista skenaariota. 1. Supo saa Sipilän suostuteltua pyörtämään lupauksensa asuntonsa luovuttamisesta turviksille, koska vanhempien suojelu tulee maksamaan maltaita ja syö resursseja. 2. Supo poimii käsin malliturvis-perheen, jokin kristitty kongolaisperhe, asumaan Sipilän taloon ja järjestää Sipilän vanhemmille huomaamattoman vartioinnin. Veronmaksajille kallis vaihtoehto, mutta poliittisesti palvelee Sipilän agendaa.

Isis-taistelijan märkä päiväuni on päästä käsiksi joko pääministeriin tai tämän vanhempiin, koska Isis haluaa järkyttäviä otsikoita. Suomen pääministeri tai tämän vanhemmat ovat varmasti haluttuja päänahkoja. Suomessa rangaistuksetkaan eivät ole mitään, joten tämä olisi Isisi-taistelijalle otollinen paikka toteuttaa itseään. Sipilän taloeksperimentti tulee maksamaan yhteiskunnalle paljon enemmän erilaisten turvajärjestelyjen vuoksi, kuin jos nämäkin turvikset asuisivat yhteiskunnan piikkiin muualla.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Lahti-Saloranta on 30.09.2015, 20:37:55
Quote from: Archaeopteryx on 30.09.2015, 20:25:27
Jollain tavalla helvetin koominen tuo riisilautasmiehen Asuntomessut Oulussa -mainospaita, ehkä kavereilla tosiaan on majoituksesta ollut eri kuva.

Jos ei sodan sijaan ilmainen majoitus ja ruoka kelpaa, menkää kotiinne. Go home!
Naureskelin samalle asialle.
Tuli mieleen että pitäisi painattaa tuollaisia mainospaitoja joissa olisi teksti:
Kempeleen asuntomessut ja päivämäärä milloin Sipilä lupasi antaa kämppänsä turvapaikanhakijoille.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Blanc73 on 30.09.2015, 20:38:17
En ole ruoan suhteen nirso, mutta mauttomat irakilaiset eivät ole makuuni.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Larva on 30.09.2015, 20:38:33
No tottahan se on että Suomen laitosruoka on perseestä. Mutta on se silti parempi kuin ei mitään. Eikä Suomella ole oikeasti mikään velvollisuus tarjota näille kavereille yhtään mitään, niin että lakkaisivat vinkumasta.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Hirvensalmen kuha on 30.09.2015, 20:39:34
Quote from: Afrikan kirjeenvaihtaja on 30.09.2015, 19:17:49
Quote from: Saturnalia on 30.09.2015, 19:13:31
Quote from: Nordman on 30.09.2015, 18:57:49Siis mitä! Pitääkö heille vielä kaiken kukkuraksi ruveta kokkaamaan heidän perinneruokiaan? Kyllä maailma on niin kummalliseksi mennyt ettei minunlainen yksinkertainen ihminen sitä voi käsittää.
Tuolla Kaarlenkadun suur-vokissa niille on kokattu kulttuurinmukaisia perinneruokia jo monta vuotta. Siitä oli lehdessäkin männä vuonna.
Siellä irtoaa keittiöstä kamelipadat ja kaikki. Siis ihan oikeasti. Ruokalan ikkuna on juuri pään korkeudella ja sinne näkee sisään. kadulta.
Käsittääkseni saavat vähemmän diskorahaa käteen tästä syystä, mutta siellä on ihan kulttuurigourmeet vimpan päälle.
Voin kuvitella suunnilleen miten tämä on mennyt.
Häiskät ovat viestitelleet toisilleen feissarissa, että täällä etelässä saa kunnon tarjoilut. Haluavat saman sitten muuallakin.

Olen arvellut, että turvapaikanhakijoiden keskinäisestä eriarvoisuudesta seuraa ongelmia. Monet kehitysmaalaiset ovat varsin materialistisia ja haluavat kaiken, mitä (muka) kaikilla muilla on. Afrikkalaiset tuttavani eivät ymmärrä esimerkiksi sitä, että minulla ei ole televisiota.

Keharimaalaisista osa on todellakin materialisteja. Tuntemallani kongolaisella pitää olla viimeisenpäälle merkkivaatteita ja pari kappaletta uusimpia puhelimia sun vastaavia. Se kyllä käy töissä lähihoitajana, eli se on rehellinen perseenpesijä, mutta jotkut muut kuin minä ihmetteli, miten sen liksoilla ostellaan niin kalliita tavaroita, kun lähärin liksa ei ole kummoinen, vaikka tekisi kaikki lain sallimat ylityöt. Minä ehdottelin, että niitä uusimpia merkkivaatteita ja puhelimia sun muita saa halvemmalla jos ostaa ne "kavereilta" ja ei kysele mistä ne on kotoisin.

Niin sanottu kongolainen pukeutuminen on näin suomalaisen mielestä aivan ihmeellistä. Eli siinä äijät vetävät merkkivaatteet päälle ja jättävät kaikki laput sun muut niihin, että varmastin näkyy mitä merkkiä ne ovat ja sitten ne järjestää kulkueen, missä ne keikaroivat ne hienot kuteet päällä. Näin länsimaisen näkökulmasta ne kuteet on mauttomia ja koko homma on niin hienoa kulttuuria, että minä en sitä ymmärrä.

Sama kun kongolainen menee kongoon käymään, niin tuliaisiksi pitää vähintään tuoda joku auto, siis joku täällä romuauto ja tietsikkaa sun muuta, koska afrikkalaisten mielestä kaikki euroopassa asuvat ovat rikkaita, niin sitten pitää esittää rikasta. Tämä varmaan ruokkii afrikkalaisten intoa päästä eurooppaan, kun ne eivät ymmärrä, että täälläkin on köyhiä ja työttömiä ja vähäosaisia eikä tämä ole mikään ihmemaa.

On niitä positiivisiakin mamuja. Entinen pomo kertoi sen läheisen koulun mistä lienee talkkarista vai onko ne koulumestareita nykyään. Se kertoi olevansa tyytyväinen suomessa, hänellä on auto (se oli joku romu) ja töitä ja kukaan ei ammuskele perään kun hän lähtee töistä. Suurin piirtein näin se mulle kerrottiin, mutta voin muistaa osan väärin.l
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Artisti on 30.09.2015, 20:39:58
Quote from: Herra Vapaus on 30.09.2015, 20:36:59
Koiranruokaa ja kusenmakuista teetä. Ovat kyllä kovia ruokakriitikkoja nämä irakilaiset.

Koira on saastainen eläin. Koiranruoka lienee pahin kuviteltavissa oleva haukkumanimi ruualle.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: duc on 30.09.2015, 20:40:06
Tätä valittamista ja vaatimista sopi odottaa, eivätkä tulijat aikailleet. Matkan varrella lienee valitettu ainakin Italiassa (http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/pakolaisten_mielenosoitus_italiassa-24830)1 ja Ruotsissa (http://bblat.se/nyheter/arboga/1.1443994-polisen-fick-gripa-in-vid-flyktingforlaggningen). Ruotsissa paloi Vok, vaikka alkuasukkaat kuinka panivat parastaan, joten eiköhän meilläkin päästä tuohon saakka. Syyllisiksi toki tarjotaan valtamediassa rasistisia suomalaisia, ainakin ennen vedenpitävien todisteiden ilmaantumista. Ruotsin tapauksen on jäsen akez kääntänyt (http://hommaforum.org/index.php/topic,67263.msg919226.html#msg919226) osittain suomeksi. Laitan käännöksen tähän kokonaan osoituksena maasta toiseen vaeltavien tyyppien omalaatuisesta mielenlaadusta:
QuotePoliisi joutui puuttumaan tilanteeseen pakolaiskeskuksessa 22.11.2011

Tarvittiin poliisitoimia, että satakunta Gamla Nalles pakolaiskeskuksessa asunutta sai syödä pizzoja perjantai-iltana.

Kymmenkunta henkilöä keskuksessa tukki nimittäin kulkutien ruokailutiloihin protestina ruoalle, jota oli tarjoiltu edellisen viikon lopulla. – Silloin tarjosimme torstaina lihapullia ja maidossa keitettyjä makaroneja, ja perjantaina pannupihvejä ruskean kastikkeen kanssa, kertoo Tomas Hillberg, joka vastaa pakolaiskeskuksesta.

Tyytymättömyyden ilmaisuja esitti pieni ryhmä keskuksessa asuvista ja Hillbergin mukaan nämä henkilöt eivät kelpuuttaneet ruokia. – Kuitenkin kyse oli taatusti hyvästä ruoasta, sillä me ostamme sen Arbogan golf-ravintolalta. Hän voi ymmärtää sen, että välillä voi olla vähän "yksitoikkoista", joten vaihtelun vuoksi Hillberg oli perjantaina tilannut Arbogasta pizzoja, jotka sitten toimitettiin keskukselle.

Silloin sisäänpääsy ruokasaliin oli tukittu sohvilla ja samaan aikaan joukko henkilöitä ei päästänyt muita sisään hakemaan pizzojaan. Vaadittiin poliisin tulo paikalle, jotta "saarto" saataisiin lopetetuksi. Poliisipartio selitti, että protestoijien on käännyttävä Maahanmuuttoviraston puoleen valituksineen, mutta he eivät saa estää muita pakolaisia hakemasta pizzojaan. Hillberg kokee, että vain pienempi ryhmä on ollut ruokaprotestin takana.

1 Italian tilanteesta kertoo Verkkouutiset:
QuotePakolaisten mielestä venetolaisessa keskuksessa tarjottavat pasta- ja kananmuna-ateriat ovat yksitoikkoisia, The Local kertoo.

Noin 40 mielenosoittajan joukko oli sulkenut kadunpätkän, laskenut ruokansa maahan ja uhannut lähteä keskuksesta.

Sivuston mukaan Libero Quatidianon haastattelemat turvapaikanhakijat olivat vaatineet omista kotimaistaan peräisin olevia ruokia.

Vastaavia mielenosoituksia on nähty muuallakin suurten pakolaisvirtojen vaivaamassa Italiassa. Monet uskovat, että osasyy mielenilmauksiin on tylsistyminen. Monet turvapaikanhakijat joutuvat viettämään kuukausia pakolaiskeskuksissa.

"Ruoka ei ole hyvää. Jotkut ovat alkaneet jo valmistaa omia aterioitaan. Me tarvitsemme oman maamme ruokavalion", Gambiasta Roomaan paennut Sam sanoi The Localille.   ...

Edit. Palon syy on epäselvä, joten muokkasin tekstini.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Pro Patria Finlandia on 30.09.2015, 20:40:50
Quote from: Blanc73 on 30.09.2015, 20:34:58
"Tämä kelpaa korkeintaan koiran ruuaksi" – mieltään osoittava turvapaikanhakija haukkuu ruoka-annoksen videolla
http://yle.fi/uutiset/tama_kelpaa_korkeintaan_koiran_ruuaksi__mieltaan_osoittava_turvapaikanhakija_haukkuu_ruoka-annoksen_videolla/8344894 (http://yle.fi/uutiset/tama_kelpaa_korkeintaan_koiran_ruuaksi__mieltaan_osoittava_turvapaikanhakija_haukkuu_ruoka-annoksen_videolla/8344894)

Hyvä pojat, jatkakaa samaan tyyliin. Omia maaleja napsuu jatkuvalla syötöllä, verkot ovat tötteröllä!

Minkälaiset mahtavatkaan olla mielialat tällä hetkellä hyysäriosastolla tämän PR-katastrofin äärellä...?   8)

Ja mikä parasta, valtamedia joutuu uutisoimaan näistä, eikä vain jokin MV tai Hommahopo-foorumi :)
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: uffomies on 30.09.2015, 20:41:26
Hei miten ne syö samaa ruokaa kuin me muut? Eikös sieltäpäin tulijat vaadi jotain halal ruokaa? Ettei vaan jätetä nyt joko suomen kansalle jotain kertomatta tai sitten muhamettilaisille ei ollakaan kerrottu mitä on syötävänä .....  :)
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Gunnar Hymén on 30.09.2015, 20:41:49
Quote from: Tuulenhenki on 30.09.2015, 20:38:33
No tottahan se on että Suomen laitosruoka on perseestä. Mutta on se silti parempi kuin ei mitään. Eikä Suomella ole oikeasti mikään velvollisuus tarjota näille kavereille yhtään mitään, niin että lakkaisivat vinkumasta.

paljos suomessa on koululaisia, aina lukioon saakka. samaa ruokaa saavat, laitetaankos Homman toimesta koululaisten esiinmarssi paskaruoan puolesta?
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: guest13807 on 30.09.2015, 20:43:29
Onko Turun Sanomat tehnyt itsenäisen irtioton valtamediasta  :flowerhat:

Artikkelin alla kommenttiosio on auki ja kovin nuivia kommentteja suorastaan satelee:

http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/818682/Turvapaikanhakijat+osoittavat+mielta+Oulussa++valittivat+ruuasta
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Alarik on 30.09.2015, 20:44:05
Quote from: Lahti-Saloranta on 30.09.2015, 20:32:53
...kysellä SPR:n tädeiltä sitä että tarjotaanko turviksille huonompaa ruokaa kuin laitoshoidossa oleville vanhuksille...
QuoteKäytännössä tarjotaan samoja ruokia kuin kaupungin laitoksissa, esimerkiksi kouluissa ja päiväkodeissa
Samalla voisi vaatia, että SPR järjestää parempaa ruokaa päiväkoteihin ja kouluihin, kun eihän lapsille voi syöttää sellaista mikä ei aikuisille kelpaa.

- ja voisi korosta että nämä nälkiintyneet mielenosoittajaraukat kun tulevat sodan ja puutteen keskeltä, niin ellei heille ruoka kelpaa, niin ei kyllä hyvinvointivaltion päiväköteihin eikä kouluihin lapsillekaan sitä voi antaa. Ja SPRn tehtävä on kustantaa myös kaikille Suomen lapsille parempi ruoka, koska tämä lasten kaltoinkohtelu on katastrofi.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Shemeikka on 30.09.2015, 20:44:49
Pojat tahtoo Burger Kingiin Rotuaarille syömään. Jos ei ruoka maistu, kotona Irakissa äiti kyllä pyöräyttää falafelit kotiinpalanneelle pojalleen. Ei muuta kuin bussilla numero 19 Oulunsaloon tulevalle Martti Ahtisaaren lentoasemalle ja kotia päin.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Mr.Reese on 30.09.2015, 20:45:02
Yle uutisissa sanottiin, että myös vokin epäsiisteys ja pitkät käsittelyajat harmittaa.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Shemeikka on 30.09.2015, 20:46:30
Epäsiisteys johtuu joka paikassa asukkaista, voi sitä moppiin tarttua jos on likaista.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: MW on 30.09.2015, 20:46:40
Quote from: Artisti on 30.09.2015, 20:35:59
Quote from: toumasho on 30.09.2015, 20:26:22
Näille vaatijoille pitäisi lyödä Kempeleen kartta käteen ja siihen ruksilla Sipilän talon paikka. En ole jaksanut nuuskia sen tarkkaa sijaintia, pitäisiköhän? Vai tietääkö joku jo sen osoitteen? Se vaan arabiankielisellä ohjeistuksella "Se joka on ekana täällä saa sen. Jos jäit ilman niin ota naapurin kämppä". Saattaisi tuon jälkeen Sipilän kotikannatus hieman kärsiä. :)

Siinä Sipilän naapurin kämpässä asuu Sipilän vanhemmat. Veikkaan kahta mahdollista
***

Oma veikkaukseni on, Sipilän hörhön lupauksen toteutuessa, että vanhemmat olivat "sattumalta" jo muutenkin muuttamassa muuanne...
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Tosiasiallinen Nuiva on 30.09.2015, 20:46:47
Quote from: Mr.Reese on 30.09.2015, 20:45:02
Yle uutisissa sanottiin, että myös vokin epäsiisteys ja pitkät käsittelyajat harmittaa.

Kukas kumma on sotkenut VOKin?  :roll:
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: uffomies on 30.09.2015, 20:47:39
Luin lisää uutisia mielenosoituksesta ja tulipa mieleen että Suomi on onneksi ihan paska maa!! Voi tätä onnen päivää!!! Ruoka, ilmasto, tee, asunnot, kaikki likaista jne jne on ihan paskaa. Mukavaa olla suomalainen, pistäkääs soimaan Maamme laulu ja lippu salkoon
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: toumasho on 30.09.2015, 20:47:58
Quote from: Artisti on 30.09.2015, 20:35:59
Siinä Sipilän naapurin kämpässä asuu Sipilän vanhemmat. Veikkaan kahta mahdollista skenaariota. 1. Supo saa Sipilän suostuteltua pyörtämään lupauksensa asuntonsa luovuttamisesta turviksille, koska vanhempien suojelu tulee maksamaan maltaita ja syö resursseja. 2. Supo poimii käsin malliturvis-perheen, jokin kristitty kongolaisperhe, asumaan Sipilän taloon ja järjestää Sipilän vanhemmille huomaamattoman vartioinnin. Veronmaksajille kallis vaihtoehto, mutta poliittisesti palvelee Sipilän agendaa.

Isis-taistelijan märkä päiväuni on päästä käsiksi joko pääministeriin tai tämän vanhempiin, koska Isis haluaa järkyttäviä otsikoita. Suomen pääministeri tai tämän vanhemmat ovat varmasti haluttuja päänahkoja. Suomessa rangaistuksetkaan eivät ole mitään, joten tämä olisi Isisi-taistelijalle otollinen paikka toteuttaa itseään. Sipilän taloeksperimentti tulee maksamaan yhteiskunnalle paljon enemmän erilaisten turvajärjestelyjen vuoksi, kuin jos nämäkin turvikset asuisivat yhteiskunnan piikkiin muualla.

Ok ok, ei laiteta Sipilän mansionin osoitetta jakoon (ainakaan omalta osalta!). Niin nilkki en ole että aiheuttaisin toisen vanhemmille hengenvaaraan. Se että jonkun sattumaltarikastuneen höyhensarjalaispoliitikon kämppä ryvettyy olkoon riittävä rangaistus.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Lahti-Saloranta on 30.09.2015, 20:48:37
Quote from: Mr.Reese on 30.09.2015, 20:45:02
Yle uutisissa sanottiin, että myös vokin epäsiisteys ja pitkät käsittelyajat harmittaa.
Aina vain paranee. Viikko suomessa ja valitetaan pitkistä käsittelyajoista kun väkeä lappaa 500 henheä päivässä. Jos tuollaisen majoitustilan siisteydestä ei itse pysty huolehtimaan niin kenen se pitäisi tehdä.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: siviilitarkkailija on 30.09.2015, 20:48:51
Quote from: Mr.Reese on 30.09.2015, 20:45:02
Yle uutisissa sanottiin, että myös vokin epäsiisteys ja pitkät käsittelyajat harmittaa.

On se kovaa kun aikuinen mies, se meidän työvoimapulan paikkaaja, joutuu odottamaan siivoojaa, sensijaan että ITSE OTTAA SIIVOUSHARJAN KÄTEEN TAI VESSAHARJAN JA PESEE ITSE SOTKUJA (joita itse ei edes tehnyt mutta ajankuluksi siivoaa).

Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Uuno Nuivanen on 30.09.2015, 20:48:58
Quote from: MurtoLujuus on 30.09.2015, 20:17:55
Jos nyt totta puhutaan, niin itse ainakin luulin että heille tarjotaan ihan peruspöperöt keittäjien puolesta. En väitä, että tuollainen makaroniruokavalio olisi väärin mutta siis tosiaan luulin että ainakin koulu/inttitasoiset ruokailut olisi järjestetty.

No mutku pitää olla halal, ettei allah suutu. Tosin ählämin sopii kai henkensä hädässä nauttia muutakin evästä?
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: MurtoLujuus on 30.09.2015, 20:49:00
Sataa kyllä niin realistien laariin tää. Miettikää mikä älämölä siitä nyt syntyy(oikeutetusti) jos vokit tämän jälkeen alkavatkin tarjoamaan parempaa ruokaa kuin meidän omille lapsille ja vanhuksille. Itse tosin luulin, että näin tehtiin jo mutta jos tämän meuhkauksen jälkeen noita ruokia parannetaan, niin siitä tulee melkoinen mekkala.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: b_kansalainen on 30.09.2015, 20:49:07
Quote
Hätämajoitusyksikössä aiemmin vierailleen IS:n toimittajan mukaan turvapaikanhakijoiden aamiainen koostuu parista leivästä päällysteineen. Päivän ainoa lämmin ruoka on joko makaronia tai riisiä jauhelihalla tai tonnikalalla. Iltapalaksi saa jälleen aamiaista vastaavan leipäpussin.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1443524129063.html (http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1443524129063.html)
Mitähän ne sanoo kun tajuavat syöneensä sikanautajauhelihaa?
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Pro Patria Finlandia on 30.09.2015, 20:50:14
Quote from: Suomitar on 30.09.2015, 20:43:29
Onko Turun Sanomat tehnyt itsenäisen irtioton valtamediasta  :flowerhat:

Artikkelin alla kommenttiosio on auki ja kovin nuivia kommentteja suorastaan satelee:

http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/818682/Turvapaikanhakijat+osoittavat+mielta+Oulussa++valittivat+ruuasta

En ole Turun Sanomia vilkaissut Fahad Firas-tapauksen jälkeen, mutta muistaakseni se oli ainoa valtamedia, joka julkaisi heti jutun Sipilää kusettaneesta "17-vuotiaasta" ja kommenttiosasto oli siinäkin auki. Juttu oli kyllä täynnä epäolennaisuuksia ja asioiden pimittämistä, mutta totuus löytyi avoimista kommenteista.

Parasta mitä on Turusta kuulunut muutamaan vuosikymmeneen :) ;)
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Siili on 30.09.2015, 20:50:23
Quote from: RP on 30.09.2015, 20:26:14
Kaipa minuakin voisi kyrsiä, jos olisin maksanut kymppitonnin matkajärjestäjille lupauksin aiankin neljän tähden täyshoidosta...

Luulenpa, että tuo Migrin ilmoitus oli rikkana rokassa.  Tähän päivään asti on monella saattanut olla illuusio, että nyt on päästy Suomeen, loppuelämä on turvattu, koska ottaahan Suomi kaikki bagdadilaiset vastaan, päätökset tehdään nopeasti ja perhekin on tuossa tuokiossa yhdistettynä Mr. Finlandin kustantamassa kämpässä.  Nyt ilmenee, että Mr. Finland alkaakin vetämään keskimääräisen eurooppalaista linjaa ja edessä on pitkä pimeä ja kylmä talvi epävarmuudessa joka voi hyvinkin päättyä käännytykseen.  Kyllä yleinen vitutus voi purkautua myös tyytymättömyytenä triviaaleihin asioihin.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: op on 30.09.2015, 20:52:08
Quote from: Blanc73 on 30.09.2015, 20:34:58
"Tämä kelpaa korkeintaan koiran ruuaksi" – mieltään osoittava turvapaikanhakija haukkuu ruoka-annoksen videolla

Itse asiassa Suomessa syötävä perusriisi on kai sitä mitä itämaissa syötetään elukoille. Siis näin ovat ainakin todenneet hiukan naureskellen muutamat tuntemani intialaiset ja pakistanilaiset.

Ei sillä, että se, että (ilmaiseksi tarjottava) sapuska ei ole samaa kuin kotona oikeuttaisi valittamaan.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: foobar on 30.09.2015, 20:53:00
Quote from: Tuulenhenki on 30.09.2015, 20:38:33
No tottahan se on että Suomen laitosruoka on perseestä. Mutta on se silti parempi kuin ei mitään. Eikä Suomella ole oikeasti mikään velvollisuus tarjota näille kavereille yhtään mitään, niin että lakkaisivat vinkumasta.

Ilmaisesta ei ole ollut tapana valittaa, mutta sekin on hyve nykyään jos tausta on kohdallaan.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: toumasho on 30.09.2015, 20:54:34
Quote from: MurtoLujuus on 30.09.2015, 20:49:00
Sataa kyllä niin realistien laariin tää. Miettikää mikä älämölä siitä nyt syntyy(oikeutetusti) jos vokit tämän jälkeen alkavatkin tarjoamaan parempaa ruokaa kuin meidän omille lapsille ja vanhuksille. Itse tosin luulin, että näin tehtiin jo mutta jos tämän meuhkauksen jälkeen noita ruokia parannetaan, niin siitä tulee melkoinen mekkala.

Voi voi kuule, Suomi on ristitty maa! Me käännellään vaan toista poskea kun meitä näin läimäytellään. Naisväen olisi parempi jo alkaa vilautella persposkia ja pimpinposkia ettei läimäyteltävä lopu kesken.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Vera on 30.09.2015, 20:55:45
Nehän saa jotain rahaakin, kuka estää käymästä kaupassa ostoksilla jos laitosruoka ei kelpaa?
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Pro Patria Finlandia on 30.09.2015, 20:56:25
Quote from: siviilitarkkailija on 30.09.2015, 20:48:51
Quote from: Mr.Reese on 30.09.2015, 20:45:02
Yle uutisissa sanottiin, että myös vokin epäsiisteys ja pitkät käsittelyajat harmittaa.

On se kovaa kun aikuinen mies, se meidän työvoimapulan paikkaaja, joutuu odottamaan siivoojaa, sensijaan että ITSE OTTAA SIIVOUSHARJAN KÄTEEN TAI VESSAHARJAN JA PESEE ITSE SOTKUJA (joita itse ei edes tehnyt mutta ajankuluksi siivoaa).

Ei se käy, koska siivoaminen on naisten työtä: http://mvlehti.net/2015/09/26/turvapaikanhakijat-belgiassa-siivoaminen-on-naisten-tyota/
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: dhimmi_ on 30.09.2015, 20:57:26
Quote from: uffomies on 30.09.2015, 20:47:39
Luin lisää uutisia mielenosoituksesta ja tulipa mieleen että Suomi on onneksi ihan paska maa!! Voi tätä onnen päivää!!! Ruoka, ilmasto, tee, asunnot, kaikki likaista jne jne on ihan paskaa. Mukavaa olla suomalainen, pistäkääs soimaan Maamme laulu ja lippu salkoon

Sanotaanko näin, että ISO varallisuus ei taida olla kytköksissä maailmansyleilyn tautiin.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Pöllämystynyt on 30.09.2015, 20:57:42
Quote from: Tuulenhenki on 30.09.2015, 20:38:33
No tottahan se on että Suomen laitosruoka on perseestä. Mutta on se silti parempi kuin ei mitään. Eikä Suomella ole oikeasti mikään velvollisuus tarjota näille kavereille yhtään mitään, niin että lakkaisivat vinkumasta.

Suomalaiset koululaiset ja monet työntekijät joutuvat syömään tavallista "huonoa" laitosruokaa. Se on perustaso, joka on yhteiskunnan taholta varattu kasvaville lapsillekin. Sen verran yhteiskunta on valmis panostamaan nuorten ravitsemukseen. Yhteiskunnalla ei ole varaa tarjota parempaa ruokaa edes koululaisille.

Luulevatko nuo sitten olevansa parempia ihmisiä, kun heidän pitäisi saada parempaa ruokaa, kuin tavallisten suomalaisten?
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Defend Finland! on 30.09.2015, 20:58:18
Minä kyllä tulkitsen tämän asian niin, että vaatimus paremmasta ruoasta tarkoittaa halal-ruokaa, eli vokin pitää toimia Koraanin ehdoilla! Eihän valtakunnanmedia, YLE, HS ja muut uskalla kertoa, että marssijat haluavat islamin kaikki määräykset voimaan myös Suomessa!
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Blanc73 on 30.09.2015, 20:59:11
Oulun Facebook-keskusteluryhmästä poimittua:
QuoteMielenosoitus päättyi erikoisesti: Poliisi kuljetti mielenosoittajat poliisiautoilla takaisin hätämajoituskeskukseen, ei tarvinnut kenenkään kävellä "kotia". Saa nähä kelpasiko hätämajoituksen iltapala viluisille mielenosoittajille.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: uffomies on 30.09.2015, 20:59:41
Quote from: Pöllämystynyt on 30.09.2015, 20:57:42
Quote from: Tuulenhenki on 30.09.2015, 20:38:33
No tottahan se on että Suomen laitosruoka on perseestä. Mutta on se silti parempi kuin ei mitään. Eikä Suomella ole oikeasti mikään velvollisuus tarjota näille kavereille yhtään mitään, niin että lakkaisivat vinkumasta.

Suomalaiset koululaiset ja monet työntekijät joutuvat syömään tavallista "huonoa" laitosruokaa. Se on perustaso, joka on yhteiskunnan taholta varattu kasvaville lapsillekin. Sen verran yhteiskunta on valmis panostamaan nuorten ravitsemukseen. Yhteiskunnalla ei ole varaa tarjota parempaa ruokaa edes koululaisille.

Luulevatko nuo sitten olevansa parempia ihmisiä, kun heidän pitäisi saada parempaa ruokaa, kuin tavallisten suomalaisten?

Ota huomioon ettei he tiedä mikä on perustaso täällä. He varmaan aidosti olettavat muiden syövän selkeästi parempaa ruokaa kuin mitä he saavat. Realitycheck on hieman karuhko heille ja voi olla etteivät usko vieläkään vaikka kerrotaankin.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: yks vaan on 30.09.2015, 20:59:47
Ei oo vielä tullut vilu?
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 30.09.2015, 21:00:17
Quote from: foobar on 30.09.2015, 20:53:00
Quote from: Tuulenhenki on 30.09.2015, 20:38:33No tottahan se on että Suomen laitosruoka on perseestä. Mutta on se silti parempi kuin ei mitään. Eikä Suomella ole oikeasti mikään velvollisuus tarjota näille kavereille yhtään mitään, niin että lakkaisivat vinkumasta.
Ilmaisesta ei ole ollut tapana valittaa, mutta sekin on hyve nykyään jos tausta on kohdallaan.

Uutisten mukaan mielenosoitukseen osallistui somalejakin.

(http://www.un.org/News/dh/photos/large/2011/December/12-14-con-appeal2012.jpg)
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: uffomies on 30.09.2015, 21:01:22
Quote from: Blanc73 on 30.09.2015, 20:59:11
Oulun Facebook-keskusteluryhmästä poimittua:
QuoteMielenosoitus päättyi erikoisesti: Poliisi kuljetti mielenosoittajat poliisiautoilla takaisin hätämajoituskeskukseen, ei tarvinnut kenenkään kävellä "kotia". Saa nähä kelpasiko hätämajoituksen iltapala viluisille mielenosoittajille.

Pakko laittaa: poliisit on lukeneet patrioottien kehoitukset varomaan VOK:ien läheisyydessä ja siksi tarjosivat kyydin.

Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Gunnar Hymén on 30.09.2015, 21:01:52
Quote from: siviilitarkkailija on 30.09.2015, 20:48:51
Quote from: Mr.Reese on 30.09.2015, 20:45:02
Yle uutisissa sanottiin, että myös vokin epäsiisteys ja pitkät käsittelyajat harmittaa.

On se kovaa kun aikuinen mies, se meidän työvoimapulan paikkaaja, joutuu odottamaan siivoojaa, sensijaan että ITSE OTTAA SIIVOUSHARJAN KÄTEEN TAI VESSAHARJAN JA PESEE ITSE SOTKUJA (joita itse ei edes tehnyt mutta ajankuluksi siivoaa).

eikös nämä oo niitä samoja kavereita jotka tulee (töihin) busseja ajamaan ja SIIVOOJIKSI

voi aattana  :facepalm:
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: heppu on 30.09.2015, 21:02:31
Kyllä nämä turvikset toimii ihan loogisesti ja järkevästi ja valittaa ja vaatii itselleen lisäoikeuksia. Onhan se rikos jäädä höynäyttämättä hyväuskoisia idiootteja.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: [email protected] on 30.09.2015, 21:03:40
Jaahas, pilasiko SPR tässä ruokajupakassa Suomen uuden Nokian?  8)
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: nutsy on 30.09.2015, 21:04:58
Ei vi?un vi??u...  >:(

On niillä otsaa, röyhkeitä mulkkuja.

Ne ilmestyy tänne, ne rupee vaatimaan asioita. Niitä palvellaan ja niille annetaan rahaa, mutta ei, ei kelpaa. Pitää olla enemmän, pitää olla paremmin...

Kiittämättömät, vitun irakilaiset.

Toivottavasti jokainen näistä lähetetään pois Suomesta (toiveajattelua...), me ei niitä tarvita mihinkään.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Artisti on 30.09.2015, 21:05:01
Siivoaminen halal.

Vasemmalla kädellä ei voi siivota, koska sillä pyyhitään... niin kaikki mihin vasen koskee on haram, siksi myös vasemmalla siivoaminen haram.

Ja koska oikealla syödään halal, niin oikean käden likaaminen siivouksessa haram.

Dhimmi jo läpikotaisin valmiiksi haram, siksi dhimmi-siivooja halal.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: xor_rox on 30.09.2015, 21:07:39
Quote from: toumasho on 30.09.2015, 20:26:22
Näille vaatijoille pitäisi lyödä Kempeleen kartta käteen ja siihen ruksilla Sipilän talon paikka. En ole jaksanut nuuskia sen tarkkaa sijaintia, pitäisiköhän? Vai tietääkö joku jo sen osoitteen? Se vaan arabiankielisellä ohjeistuksella "Se joka on ekana täällä saa sen. Jos jäit ilman niin ota naapurin kämppä". Saattaisi tuon jälkeen Sipilän kotikannatus hieman kärsiä. :)

Tämä oli hyvä. Panes vinkkinä Junesille.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: MW on 30.09.2015, 21:08:16
Quote from: Blanc73 on 30.09.2015, 20:59:11
Oulun Facebook-keskusteluryhmästä poimittua:
QuoteMielenosoitus päättyi erikoisesti: Poliisi kuljetti mielenosoittajat poliisiautoilla takaisin hätämajoituskeskukseen, ei tarvinnut kenenkään kävellä "kotia". Saa nähä kelpasiko hätämajoituksen iltapala viluisille mielenosoittajille.

Aha. Koska "tasavertaisuus", muistaakaapa viikonlopun miekkareihin osallistujat vaatia poliisilta kyytiä kotiin/hotelliin/baariin, kun tilaisuus on lopuillaan.

Kyllä poliisi kohtelee kaikkia samalla tavalla Suomessa.  :P
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Peltipaita on 30.09.2015, 21:13:20
Quote from: Vera on 30.09.2015, 20:55:45
Nehän saa jotain rahaakin, kuka estää käymästä kaupassa ostoksilla jos laitosruoka ei kelpaa?

Jos joutuu ostamaan ruuan, rahat ei riitä discoon.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: jänkäkurppa on 30.09.2015, 21:15:13
Quote from: Artisti on 30.09.2015, 20:18:58
Miksi niille pitää kujetus järjestää takaisin!? Jos jaksoivat kävellä poliisiasemalle, jaksavat taatusti kävellä takaisinkin. Illan viiletessä yötä kohden, kävely pitää paikat mukavasti lämpiminä, ja perillä ruokakin taas maistuu!

Taisivat menomatkalla mennä varvassandaalit rikki, ja illan viiletessä alkaa varpaita muutenkin palelemaan. Eivät Oulun mummut ehkä ole ehtineet jokaiselle vielä kutomaan omaa villasukkaparia. Paikalliset äijätkin pitävät kenkänsä loppuun eikä niistä siis liikene hyvään tarkoitukseen.

(Höh, tämä on ihan väsynyttä mussutusta, mutta parempaan en pysty, en kykene, liian hapokasta...)
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Karhukainen on 30.09.2015, 21:15:20
Quote from: potta on 30.09.2015, 19:46:49
Quote from: Karhukainen on 30.09.2015, 19:40:00
Quote from: ArtturiE on 30.09.2015, 19:34:59
Quote from: Afrikan kirjeenvaihtaja on 30.09.2015, 18:58:56
QuotePoliisille tuli ilmoitus asiasta n. klo 16.30.

Mielenilmauksista pitäisi kai ilmoittaa poliisille vähän aikaisemmin, mutta spontaaniturvapaikanhakijat toimivat tietysti spontaanisti, etenkin jos hätä on suuri.

Poliisikin on huolissaan vain kaupunkilaisten koventuvista asenteista???  Onko sossutätien tauti tarttunut poliisisetäänkin?

Jep, mutta jos mielensäpahoittaminen on se suurin pelko, miksi paikalla on kymmeniä poliiseja?  :flowerhat:

http://yle.fi/uutiset/huono_ruoka_ja_asuinolot_saivat_kymmenet_turvapaikanhakijat_kadulle_poliisi_pelkaa_asenteiden_koventuvan/8344737
no eipä tuo kyllä gurmeelta näytä, kuvan perusteellakin lienee kuvan sormiruokailija tottunut kotipuolessa hieman toisinlaisiin eväisiin.

reaktioni uutiseen: https://www.youtube.com/watch?v=Up30xgNHcYU

Voihan sitä tietysti vähän pettyä jos pääministerin asunnon ja vaaleatukkaisten, halal-ruokaa tarjoilevien kempeleläisnaisten sijaan saakin ahtautua maanmiestensä kanssa johonkin takapajuiseen VOK:kiin vain olemaan, hyvä jos saa edes omaa patjaa ja ruokakin on siinä muodossa, että pitäisi osata käyttää veistä ja haarukkaa. Siinä maatessa saattaa tulla ajatelleeksi, että olisi kannattanut käyttää ne kymmenen tonttua vähän fiksummin.

Toivottavasti ilmoittavat uskonveljilleen Whatsappissa, jotta tietävät painaa jarrua viimeistään Ruotsissa.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: valtakunnanpärkhele on 30.09.2015, 21:16:55
Voivat tehdä ruokaa ihan itse tai olla tekemättä.

Vastaanottorahan perusosa kuukautta kohti 1.1.2015 lähtien
http://www.migri.fi/turvapaikka_suomesta/vastaanottotoiminta/vastaanottoraha
Ei tarjottuja aterioita     
Yksinasuva ja yksinhuoltaja   316,07 euroa   
....

Ateriat vastaanottokeskuksesta
Yksinasuva ja yksinhuoltaja   92,64 euroa
.....

Ateriat vastaanottokeskuksesta
yksintullut alle 16-vuotias   27,25 euroa*
yksintullut 16-18 -vuotias   48,09 euroa*
Yksityismajoituksessa tai yli 16-vuotiaiden tukiasumisyksikössä asuvalle yksintulleelle lapselle maksetaan käyttörahan sijasta vastaanottorahaa. Se on sama kuin aikuisella yksin asuvalla eli 316,07 euroa tai ateriapalvelut tarjoavassa vastaanottokeskuksessa 92,64 euroa.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: xor_rox on 30.09.2015, 21:20:44
Quote from: Yhteisöjäävi on 30.09.2015, 20:09:51
Quote from: Afrikan kirjeenvaihtaja on 30.09.2015, 20:02:23

Kai tämä All Inclusive Finland -kuva jo leviää Twitterissä?

(http://img.yle.fi/uutiset/oulu/article8344783.ece/ALTERNATES/w580/turvapaikanhakija%20ruoka%20protesti%20poliisi)
Joo tätä kuvaa juuri pitäisi saada levitetyksi. "Majatalomme ei ole ainoastaan vaatimaton, se on suorastaan kurja, kelvoton ja paska. Suosittelemme teitä kääntymään kilpailijamme puoleen."

Tämä pitäisi ehdottomasti saada Al-Jazeeraan.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: siviilitarkkailija on 30.09.2015, 21:22:47
Quote from: xor_rox on 30.09.2015, 21:07:39
Quote from: toumasho on 30.09.2015, 20:26:22
Näille vaatijoille pitäisi lyödä Kempeleen Sipoon kartta käteen ja siihen ruksilla Sipilän talon paikka. En ole jaksanut nuuskia sen tarkkaa sijaintia, pitäisiköhän? Vai tietääkö joku jo sen osoitteen? Se vaan arabiankielisellä ohjeistuksella "Se joka on ekana täällä saa sen. Jos jäit ilman niin ota naapurin kämppä". Saattaisi tuon jälkeen Sipilän kotikannatus hieman kärsiä. :)

Tämä oli hyvä. Panes vinkkinä Junesille.

Pääministerin virka-asunto, tyhjillään.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kes%C3%A4ranta

Kesäranta - Bjälbo
Osoite: Kesärannatie Meilahti Helsinki.

Minusta parempi olisi kun nämä Sipilän "enkelit" jokatapauksessa haluavat valua etelään, niin valuisvat Juha Sipilän Sipoon kotiin, eivätkä sinne Kempeleeseen. Ihan turhaa niitä siellä roikotetaan. Tai pääministerin virka-asuntoon kesärantaan. Sehän on tyhjillään kun Sipilä ei halua siellä asua.

ps Teknisesti ottaen valtioneuvoston jäsenen yksityis-koti on valtiollista salaisuutta ja yksityistietoa, mutta Sipilä on suoraan ilmoittanut olevansa kotimajoituksen kannalla, niin kaipa pääministerin pitää kestää myös kotimajoituksen varjopuolia. Eli Juha Sipilä aloitti, niin kestäköön myös seuraukset.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: valtakunnanpärkhele on 30.09.2015, 21:28:53
Allah ei ole ollut armollinen sillä tässä maassa laitosruoan ylin jumala on THL (https://www.thl.fi/fi/web/elintavat-ja-ravitsemus) ja heidän ravintosuositukset profeettana Pekka Puska, jokainen gramma on mietitty ja laskettu, siinä on tarpeelliset rasvat, vitamiinit ja muut ravintoaineet. Alkaa kohta ilapsukaisenkin karva kiiltää, kun on vitamiinit ja omega3-rasvahapot kohdillaan.
Koska ruoka on täällä tuoretta eikä pilaantunutta siitä puuttuu infernaaliset mauste- ja suolamäärät peittämästä paskan makua. 

https://www.thl.fi/fi/web/elintavat-ja-ravitsemus
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 30.09.2015, 21:29:43
Quote from: xor_rox on 30.09.2015, 21:20:44
Quote from: Yhteisöjäävi on 30.09.2015, 20:09:51
Quote from: Afrikan kirjeenvaihtaja on 30.09.2015, 20:02:23Kai tämä All Inclusive Finland -kuva jo leviää Twitterissä?

(http://img.yle.fi/uutiset/oulu/article8344783.ece/ALTERNATES/w580/turvapaikanhakija%20ruoka%20protesti%20poliisi)
Joo tätä kuvaa juuri pitäisi saada levitetyksi. "Majatalomme ei ole ainoastaan vaatimaton, se on suorastaan kurja, kelvoton ja paska. Suosittelemme teitä kääntymään kilpailijamme puoleen."
Tämä pitäisi ehdottomasti saada Al-Jazeeraan.

http://www.aljazeera.com/contactus/
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Riukulehto on 30.09.2015, 21:31:54
Turvapaikanhakijoiden mielenosoitus Oulussa sujui rauhanomaisesti

30.09.2015
Oulu
Turvapaikanhakijoiden mielenosoitus Oulun poliisilaitoksella sujui poliisin näkökulmasta rauhallisesti. Tilanne oli ohi n. klo 20. Turvapaikanhakijat saatiin poistettua paikalta vastaanottokeskuksen ja poliisin järjestämien kyyditysten avulla.
Tapauksen yhteydessä otettiin kiinni yksi henkilö.
Mielenilmauksen syyksi turvapaikanhakijat ilmoittivat hätämajoitustilan huonot olosuhteet ja ruoan.

http://www.poliisi.fi/tietoa_poliisista/tiedotteet/1/1/turvapaikanhakijoiden_mielenosoitus_oulussa_sujui_rauhanomaisesti_39601
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Linnea on 30.09.2015, 21:32:50
    "On maamme köyhä, siksi jää,
    jos kultaa kaivannet
    Sen vieras kyllä hylkäjää,
    mut meille kallein maa on tää,
    sen salot, saaret, manteret,
    ne meist on kultaiset."

:)
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Hämeenlinnan Oraakkeli on 30.09.2015, 21:33:11
Mitähän Ruotsi maksaa parasiiteille?
Quote from: Afrikan kirjeenvaihtaja on 30.09.2015, 21:00:17
Quote from: foobar on 30.09.2015, 20:53:00
Quote from: Tuulenhenki on 30.09.2015, 20:38:33No tottahan se on että Suomen laitosruoka on perseestä. Mutta on se silti parempi kuin ei mitään. Eikä Suomella ole oikeasti mikään velvollisuus tarjota näille kavereille yhtään mitään, niin että lakkaisivat vinkumasta.
Ilmaisesta ei ole ollut tapana valittaa, mutta sekin on hyve nykyään jos tausta on kohdallaan.

Uutisten mukaan mielenosoitukseen osallistui somalejakin.

(http://www.un.org/News/dh/photos/large/2011/December/12-14-con-appeal2012.jpg)
Ja mä kun on luullut aina että Somalit on niin laiskoja että eivät tee mitään jonka voisi luokitella työksi.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Blanc73 on 30.09.2015, 21:33:25
Mokuttajien ja hyysäreiden valkopesuyritykset tämän iPakolaisten riisi-caustin suhteen tulevat olemaan herkullista luettavaa. Laukean housuihini jo pelkästä ajatuksesta.  8)
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Nuivake on 30.09.2015, 21:37:12
Joitain tunnelmia FB:n Rasmus-ryhmästä:

Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: nutsy on 30.09.2015, 21:37:21
Mikähän on spektaakkelin loppukustannus veronmaksajalle?

Yli kaksikymmentä mellakkapoliisia, ainakin viisi maijaa ja lisäksi muita poliisiautoja sekä moottoripyörä poliiseja jne.

Ei nämä virkamiehet kuitenkaan vapaaehtoisesti palkatta olleet töissä ja osa tuli varmasti ylimääräisiin vuoroihinkin tämän takia.

€ ?

Kuvia http://mvlehti.net/2015/09/30/kuvia-oulusta/
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: -PPT- on 30.09.2015, 21:37:29
Kyllähän tuollainen odottamaton mielenilmaus jossain Oulussa on helposti kontrolloitavissa kun on kyse maakunnan keskuksesta jonne poliisitkin ovat keskittyneet. Mitäs jos Keuruulla tai Forssassa paikaliset vokkiasukkaat pistävät ranttaliksi kun ruoka ei kelpaa?
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Huppupelikaani on 30.09.2015, 21:37:36
Quote from: siviilitarkkailija on 30.09.2015, 21:22:47
Quote from: xor_rox on 30.09.2015, 21:07:39
Quote from: toumasho on 30.09.2015, 20:26:22
Näille vaatijoille pitäisi lyödä Kempeleen Sipoon kartta käteen ja siihen ruksilla Sipilän talon paikka. En ole jaksanut nuuskia sen tarkkaa sijaintia, pitäisiköhän? Vai tietääkö joku jo sen osoitteen? Se vaan arabiankielisellä ohjeistuksella "Se joka on ekana täällä saa sen. Jos jäit ilman niin ota naapurin kämppä". Saattaisi tuon jälkeen Sipilän kotikannatus hieman kärsiä. :)

Tämä oli hyvä. Panes vinkkinä Junesille.

Pääministerin virka-asunto, tyhjillään.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kes%C3%A4ranta

Kesäranta - Bjälbo
Osoite: Kesärannatie Meilahti Helsinki.

Minusta parempi olisi kun nämä Sipilän "enkelit" jokatapauksessa haluavat valua etelään, niin valuisvat Juha Sipilän Sipoon kotiin, eivätkä sinne Kempeleeseen. Ihan turhaa niitä siellä roikotetaan. Tai pääministerin virka-asuntoon kesärantaan. Sehän on tyhjillään kun Sipilä ei halua siellä asua.

ps Teknisesti ottaen valtioneuvoston jäsenen yksityis-koti on valtiollista salaisuutta ja yksityistietoa, mutta Sipilä on suoraan ilmoittanut olevansa kotimajoituksen kannalla, niin kaipa pääministerin pitää kestää myös kotimajoituksen varjopuolia. Eli Juha Sipilä aloitti, niin kestäköön myös seuraukset.

Eipä siinä montaa minuuttia mene, kun "valtiosalaisuus" paljastuu. Kun uutisissa piäministeri ilmoitti turvikset tervetulleiksi, uutisissa paljastui siinä samalla kaikenlaista. Ensin oikea kortteli, ja siitä sitten pienellä päättelyllä talo, vaikken ole koskaan käynyt lähelläkään Kempelettä. Eiköhän fiksuimmat i-phone-miehetkin sen tarvittaessa löydä.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Karhukainen on 30.09.2015, 21:38:25
Quote from: uffomies on 30.09.2015, 21:01:22
Quote from: Blanc73 on 30.09.2015, 20:59:11
Oulun Facebook-keskusteluryhmästä poimittua:
QuoteMielenosoitus päättyi erikoisesti: Poliisi kuljetti mielenosoittajat poliisiautoilla takaisin hätämajoituskeskukseen, ei tarvinnut kenenkään kävellä "kotia". Saa nähä kelpasiko hätämajoituksen iltapala viluisille mielenosoittajille.

Pakko laittaa: poliisit on lukeneet patrioottien kehoitukset varomaan VOK:ien läheisyydessä ja siksi tarjosivat kyydin.

Tai ehkä poliisisetä huomasi, että lapsukaisilta puuttuu heijastimet?  :flowerhat:
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Alarik on 30.09.2015, 21:38:42
Quote from: Afrikan kirjeenvaihtaja on 30.09.2015, 21:29:43
Quote from: xor_rox on 30.09.2015, 21:20:44
Quote from: Yhteisöjäävi on 30.09.2015, 20:09:51
Quote from: Afrikan kirjeenvaihtaja on 30.09.2015, 20:02:23Kai tämä All Inclusive Finland -kuva jo leviää Twitterissä?

(http://img.yle.fi/uutiset/oulu/article8344783.ece/ALTERNATES/w580/turvapaikanhakija%20ruoka%20protesti%20poliisi)
Joo tätä kuvaa juuri pitäisi saada levitetyksi. "Majatalomme ei ole ainoastaan vaatimaton, se on suorastaan kurja, kelvoton ja paska. Suosittelemme teitä kääntymään kilpailijamme puoleen."
Tämä pitäisi ehdottomasti saada Al-Jazeeraan.

http://www.aljazeera.com/contactus/
Osaakohan ne siellä käyttää Googlen kääntäjää? Englanniksi kun ei vielä tästä uutista löydy.
YLEllä löytyy englanniksi yksi uutinen http://yle.fi/uutiset/iraqi_refugees_on_hunger_strike_to_protest_stricter_asylum_guidelines/8344387 (http://yle.fi/uutiset/iraqi_refugees_on_hunger_strike_to_protest_stricter_asylum_guidelines/8344387)
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: mustikka on 30.09.2015, 21:40:40
Eiköhän suvakit riennä säälien laittamaan heille parempaa ruokaa. Laitosruoka voi muuten olla aika mautonta heidän makuunsa, koska siinä ei saa olla juuri ollenkaan suolaakaan, tarjotaanhan sitä lapsille ja vanhuksillekin. Mutta joo, olen vähän pessimisti, suvakit alkavat etsiä vikaa ruoasta eikä tuosta röyhkeästä poppoosta...
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Bwana on 30.09.2015, 21:42:09
Quote from: Hirvensalmen kuha on 30.09.2015, 20:39:34

Keharimaalaisista osa on todellakin materialisteja...

Olisin halunnut lainata koko tekstin. Nimittäin:

Tätä käytöstä ihmettelevät ne fiksummasta päästä olevat mustat afrikkalaisetkin. Tähän olisi mielestäni ainakin osittainen vastauskin mutta sitä ei saa sanoa. Laitan taas tämän linkin ugandalaisen sanomalehden kolumniin. Musta ugandalainen toimittaja pohtii siinä aivan samaa asiaa.

http://www.monitor.co.ug/Magazines/PeoplePower/What-the-Ugandan-middle-class-lacks--Philosophers/-/689844/1419296/-/item/0/-/bv7pci/-/index.html (http://www.monitor.co.ug/Magazines/PeoplePower/What-the-Ugandan-middle-class-lacks--Philosophers/-/689844/1419296/-/item/0/-/bv7pci/-/index.html)
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 30.09.2015, 21:45:02
Quote from: Alarik on 30.09.2015, 21:38:42
Quote from: Afrikan kirjeenvaihtaja on 30.09.2015, 21:29:43http://www.aljazeera.com/contactus/
Osaakohan ne siellä käyttää Googlen kääntäjää? Englanniksi kun ei vielä tästä uutista löydy.

Kyllä, mutta Googlen kääntäjä ei osaa kääntää suomesta englanniksi.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: KariQVA on 30.09.2015, 21:45:54
Quote from: Nuivake on 30.09.2015, 21:37:12
Joitain tunnelmia FB:n Rasmus-ryhmästä:
Pakolainen, jonka suurin huolenaihe on ylikeitetty riisi. Y-li-kei-tet-ty rii-si. Kyllä.

:facepalm:

Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Blanc73 on 30.09.2015, 21:47:57
Quote from: KariQVA on 30.09.2015, 21:45:54
Quote from: Nuivake on 30.09.2015, 21:37:12
Joitain tunnelmia FB:n Rasmus-ryhmästä:
Pakolainen, jonka suurin huolenaihe on ylikeitetty riisi. Y-li-kei-tet-ty rii-si. Kyllä.

:facepalm:

Ja täällä olisi yksi kypsä veronmaksaja  >:(
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: siviilitarkkailija on 30.09.2015, 21:49:10
Quote from: KariQVA on 30.09.2015, 21:45:54
Quote from: Nuivake on 30.09.2015, 21:37:12
Joitain tunnelmia FB:n Rasmus-ryhmästä:
Pakolainen, jonka suurin huolenaihe on ylikeitetty riisi. Y-li-kei-tet-ty rii-si. Kyllä.

:facepalm:

Riisimaissa riisin ylikeittämistä pidetään synneistä suurimpana. Toisille ihmisen tappo ei ole mitään riisin ylikeittämisen rinnalla. Ihmisiä tulee aina lisää, mutta ylikeitetty riisi on ikuisesti menetetty.

Perunamaissa ylikeittoon on suhtauduttu vähän pragmaattisemmin.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: MW on 30.09.2015, 21:49:33
Quote from: -PPT- on 30.09.2015, 21:37:29
Kyllähän tuollainen odottamaton mielenilmaus jossain Oulussa on helposti kontrolloitavissa kun on kyse maakunnan keskuksesta jonne poliisitkin ovat keskittyneet. Mitäs jos Keuruulla tai Forssassa paikaliset vokkiasukkaat pistävät ranttaliksi kun ruoka ei kelpaa?

Sitten toivotaan parasta. Tuurilla ne laivatkin seilaa.

Tämä on ajan henki.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: b_kansalainen on 30.09.2015, 21:50:05
Quote from: valtakunnanpärkhele on 30.09.2015, 21:16:55
Voivat tehdä ruokaa ihan itse tai olla tekemättä.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015093020445390_uu.shtml (http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015093020445390_uu.shtml)
Quote- Turvapaikanhakijoita rassaa se, että osa saa ruokahuollon ja osa voi laittaa itse ruokansa eri keskuksissa. Hiukkavaara on paikka, jossa ei voi itse laittaa ruokaa, Saarela selittää.

Syynä on se, ettei kasarmilla ole keittiötä. Näin ollen hätämajoitustilat ovat ruokahuollon varassa.

Hänen mukaansa ruokahuolto otetaan arviointiin heti huomenna.

- Totta kai sen täytyy olla sellaista, että se useimmille ihmisille kelpaa. Kuulin sen, että nyt on ollut esimerkiksi tarjolla maitopohjaista kalakeittoa. Tämä tulijajoukko ei maitoa normaaliravinnossaan käytä, mikä on aiheuttanut vatsaongelmia. On ihan ymmärrettävää, että se kirvoittaa sitten tunteita, Saarela perustelee.

Tällä hetkellä ruokahuolto tulee Oulun kaupungin ateriapalvelulta Oulun Serviisiltä.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: pateulkomaat on 30.09.2015, 21:53:11
Eikö tässä kannattaisi Oululaisten järjestää rauhallinen vastamielenilmaus jo heti huomenna? Taattua julkisuutta hyvän asian puolesta.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Rantasalmen Sulttaani on 30.09.2015, 21:54:21
Quote from: Nuivake on 30.09.2015, 21:37:12
Joitain tunnelmia FB:n Rasmus-ryhmästä:

Hauskaa settiä taas tuossa rasmus-ryhmässä. Ikään kuin osalla kommentoijista olisi hiipinyt tietoiseen mieleen vaarallisia ja vääriä ajatuksia, joita yritetään painaa takaisin alitajuntaan mitä ihmeellisimmillä selityksillä. Kirjaimellisesti sokerina pohjalla on tuo kommentti ylikeitetystä riisistä syynä mielenosoitukselle  ;D ei ole todellista. Jos tällainen asia saa aikaan "rauhallisen" mielenosoituksen, jossa on kuitenkin jouduttu pidättämään osallistuja niin sopii miettiä minkälaisia reaktioita saa aikaan tulevat kielteiset turvapaikkapäätökset sekä karkoituspäätökset. Rivipoliiseille voi tulla mielenkiintoisia asiakaspalvelutilanteita ja karhuryhmän jäsenille kiireinen talvi.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Veturinainen on 30.09.2015, 21:54:32
Quote from: Nuivake on 30.09.2015, 21:37:12
Joitain tunnelmia FB:n Rasmus-ryhmästä:

Maallikkona vaikutelmaksi jää, että täysi psykoosi päällä. Heidät pitäisi saada johonkin, jossa heitä voitaisiin auttaa.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Blanc73 on 30.09.2015, 21:55:37
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015093020444892_uu.shtml (http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015093020444892_uu.shtml)
Apulaisjohtajan mukaan Hiukkavaaran hätämajoitusyksikköön toimitetaan samaa ruokaa kuin kouluille ja päiväkoteihin.

QuoteHiukkavaaran hätämajoitusyksikön apulaisjohtajan Janne Salmivaaran mukaan on normaalia, etteivät kaikki ole tyytyväisiä majoitusoloihin tai ruokajärjestelyihin.

Hätämajoitusyksikössä tarjoillaan kaupungin keittiöstä tulevaa ruokaa kolme kertaa päivässä.

- Ihan normaalia ruokaa on tarjottu. Yleisin ruoka on riisi ja jotain erilaisia kastikkeita. Käytännössä tarjotaan samoja ruokia kuin kaupungin laitoksissa, esimerkiksi kouluissa ja päiväkodeissa, Salmivaara kertoo.

Salmivaara ei osaa tarkemmin kommentoida, miksi ruokahuolto on herättänyt närää turvapaikanhakijoissa.

- On vaikea ottaa kantaa, mutta ilmeisesti kaikille tällaiset suomalaiset perusruoat ei sitten maistu niin hyvin kuin olisi odottanut, Salmivaara toteaa.

Koululaisille tarjottava ruoka ei kelpaa korkeakulttuurin edustajille. Että näin.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: valtakunnanpärkhele on 30.09.2015, 21:57:01
Tuossa olisi ollut peliliike mennä paikanpäälle tarjoamaan nälkäisille ipakolaisille popcornia vitivalkoisista tötteröistä.

(http://starkit.fr/o/wp-content/gallery/popcorn/dsc03675.jpg)
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: MW on 30.09.2015, 21:57:19
Onko sotalapsille tullut massu pipiksi maitopohjaisesta kalakeitosta? Ripulia ei sentään tullut, kun karattiin uhmakkaasti kotoa illman vaihtokalsareita.

Onneksi poli-isit veivät mussukat kotiin, kun väsy ja vilu yllättivät. Keittolan mammat sitten hyvittelevät herkkupaloilla, ja käyvät peittelemässä yöunille. Kunnes on aika aamuisen vierimakuun.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Unelma Sirpaleina on 30.09.2015, 21:57:29
Quote from: b_kansalainen on 30.09.2015, 21:50:05
Quote from: valtakunnanpärkhele on 30.09.2015, 21:16:55
Voivat tehdä ruokaa ihan itse tai olla tekemättä.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015093020445390_uu.shtml (http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015093020445390_uu.shtml)
Quote- Turvapaikanhakijoita rassaa se, että osa saa ruokahuollon ja osa voi laittaa itse ruokansa eri keskuksissa. Hiukkavaara on paikka, jossa ei voi itse laittaa ruokaa, Saarela selittää.

Syynä on se, ettei kasarmilla ole keittiötä. Näin ollen hätämajoitustilat ovat ruokahuollon varassa.

Hänen mukaansa ruokahuolto otetaan arviointiin heti huomenna.

- Totta kai sen täytyy olla sellaista, että se useimmille ihmisille kelpaa. Kuulin sen, että nyt on ollut esimerkiksi tarjolla maitopohjaista kalakeittoa. Tämä tulijajoukko ei maitoa normaaliravinnossaan käytä, mikä on aiheuttanut vatsaongelmia. On ihan ymmärrettävää, että se kirvoittaa sitten tunteita, Saarela perustelee.

Tällä hetkellä ruokahuolto tulee Oulun kaupungin ateriapalvelulta Oulun Serviisiltä.
Herra varjele, tuohan kuulostaa kiduttamiselta  :flowerhat:
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Mr.Reese on 30.09.2015, 21:59:37
Quote from: Veturimies on 30.09.2015, 21:54:32
Quote from: Nuivake on 30.09.2015, 21:37:12
Joitain tunnelmia FB:n Rasmus-ryhmästä:

Maallikkona vaikutelmaksi jää, että täysi psykoosi päällä. Heidät pitäisi saada johonkin, jossa heitä voitaisiin auttaa.
Täällä lääkäri määräisi kaksi kotimatua per potilas. Päivittäinen kontrolli, että onko todellisuus palautunut. Annosta kasvatetaan matu per päivä. Toimii taatusti.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Blanc73 on 30.09.2015, 22:00:47
Quoteruokahuolto otetaan arviointiin heti huomenna.
:facepalm: :facepalm: :facepalm:
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Hämeenlinnan Oraakkeli on 30.09.2015, 22:01:04
HÖH

Ruokahuolto olisi helppo järjestää.  Hommaa armeijalta kenttäkeittiön, ja sapuskaa jostakin niin että saavat itse kokata mitä haluavat.
Tulisi halvemmaksi, ja ei olisi syytä valittamiseen.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Kommunisti-muslimi on 30.09.2015, 22:01:12
Kyllä nyt jäi Puhemies Maon pitkä marssi toiseksi tämän uroteon rinnalla.  ;D  8)
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Viimeinen suomalainen on 30.09.2015, 22:01:18
Ainahan sitä voi meloa takaisin kumiveneellä Välimeren yli kotiinsa ja keitellä siellä riisinsä miten tahtoo. Mikä estää? Kiittämättömiä p*skiaisia!!
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Huppupelikaani on 30.09.2015, 22:02:36
Quote from: Blanc73 on 30.09.2015, 21:47:57
Quote from: KariQVA on 30.09.2015, 21:45:54
Quote from: Nuivake on 30.09.2015, 21:37:12
Joitain tunnelmia FB:n Rasmus-ryhmästä:
Pakolainen, jonka suurin huolenaihe on ylikeitetty riisi. Y-li-kei-tet-ty rii-si. Kyllä.

:facepalm:

Ja täällä olisi yksi kypsä veronmaksaja  >:(

Ehkä suvakkienkin oikea laita alkaa pikkuhiljaa kypsymään, yksi akana kerrallaan. Tosin osa näyttää tekstien perusteella olevan täysin toivottomia tapauksia, ei auta mikään vaikka voissa paistaisi...
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Artisti on 30.09.2015, 22:03:08
Loppu hyvin, kaikki hyvin! Tänä iltana iPoloiset kertovat sankaritarinoita suuresta marssistaan vapaaehtoistyttösille, jotka kuuntelevat siniset silmät pyöreinä ihastuksesta ja hämmästyksestä, ja kantavat pöytään lisää pullaa.

Tänä yönä pitääkin levätä kunnolla, koska huomenna on taas rankka päivä, pitäisi jaksaa nälkälakkoilla peräti kahden aterian yli. No, onpahan huomenillalla sitten tytöille taas lisää kerrottavaa.  :-*
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Kokoliha on 30.09.2015, 22:03:11
Quote from: Blanc73 on 30.09.2015, 21:33:25
Mokuttajien ja hyysäreiden valkopesuyritykset tämän iPakolaisten riisi-caustin suhteen tulevat olemaan herkullista luettavaa. Laukean housuihini jo pelkästä ajatuksesta.  8)

Tämä linkki Marko Hamilon kirjoitukseen on varmaan tähän kellonaikaan täällä jossain jo ollutkin, mutta ansaitsee tulla levitetyksi mahdollisimman laajalle:
https://www.suomenuutiset.fi/paljastuksia-punavihreasta-kuplasta-vihreat-arvot-jyllaavat-toimituksissa/ (https://www.suomenuutiset.fi/paljastuksia-punavihreasta-kuplasta-vihreat-arvot-jyllaavat-toimituksissa/)

Suomen valtamedia on siivottava.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: MW on 30.09.2015, 22:04:24
Noppasoppaa? Ei ole ainakaan maitopohjaista, ja taisteluyksikkökin pärjää sillä maastossa.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Artisti on 30.09.2015, 22:05:49
Quote from: MW on 30.09.2015, 22:04:24
Noppasoppaa? Ei ole ainakaan maitopohjaista, ja taisteluyksikkökin pärjää sillä maastossa.

Jep, kaikki kuutioina: perunat, porkkanat, sipuli, purjo, sika-nauta. Kätevää ja nopeaa.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: yykaakoojee on 30.09.2015, 22:07:15
Onko siellä Oulussa putkaolot niin paljon parempia, että kannattaisi minunkin valkoisena roska-ihmisenä lähteä sinne seuraavaksi riekkumaan?

EDIT: Anteeksi, enhän minä mikään ihminen olekaan.  :-X
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Finka on 30.09.2015, 22:08:02
Quote
Vieressä seisova Salam Khaled pitää kädessään kertakäyttölautasta, jossa on annos riisiä.

– Tällaista ruokaa meille tarjotaan, Khaled näyttää.

Olen tiukkoina aikoina elänyt paljaalla riisillä viikonkin. Kuinka kauan Khaled on nyt asunut hätämajoituksesssa?

Jos tuohon riisiin sekoittaisi ruokalusikallisen rypsiöljyä (rasvahapot), kourallisen soijarouhetta (hyvälaatuinen proteiini) ja hapankaalta (c-vitamiinia), niin kokonaisuus täyttäisi aika kivasti ravintosuositukset. Lisäksi helppo valmistaa eikä sisällä laktoosia tai pahemman luokan allergeeneja.

sivuhuomautus: Onko Khaled kävelyt tuon lautasen kanssa tuonne poliisilaitokselle?
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Kokoliha on 30.09.2015, 22:08:30
Quote from: Nuivake on 30.09.2015, 21:37:12
Joitain tunnelmia FB:n Rasmus-ryhmästä:

Ei ole todellista! Aivan uskomatonta paskaa. Ja kuka ihme mahtaa olla moinen Maria-Kristiina? Häneen verrattuna Seppo Lehto on jalat maassa seisova Järjen Ääni.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Risto A. on 30.09.2015, 22:08:41
Quoteruokahuolto otetaan arviointiin heti huomenna.

Virhe. Ei sinänsä yllätä.

Seuraavaksi voikin jo vaatia esim. päivärahaan korotuksia. Eihän nykyisillä saa edes autoa ostettua. Jos ei rahaa kuulu, nämä voi laittaa miekkarin pystyyn kaikissa vokeissa yhtäaikaa. Viestit kulkee febussa ja muualla - silmänräpäyksessä.

Nämä ottaa ihan oikeasti niskalenkin järjestelmästä, ei leikisti niinkuin Katainen.

Tottakai kompensoidakseen nöyryytystä, valtio joutuu hakkaamaan suomalaisia.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: duc on 30.09.2015, 22:09:52
Quote from: Rantasalmen Sulttaani on 30.09.2015, 21:54:21
... Jos tällainen asia saa aikaan "rauhallisen" mielenosoituksen, jossa on kuitenkin jouduttu pidättämään osallistuja niin sopii miettiä minkälaisia reaktioita saa aikaan tulevat kielteiset turvapaikkapäätökset sekä karkoituspäätökset. Rivipoliiseille voi tulla mielenkiintoisia asiakaspalvelutilanteita ja karhuryhmän jäsenille kiireinen talvi.
Katsokaamme jälleen lahden yli Ruotsiin nähdäksemme, mitä tuleman pitää:  2015-08-10 IS: Kolmea puukotettiin sisällä Ikeassa Västeråsissa (http://hommaforum.org/index.php/topic,102637.msg1946869.html#msg1946869).

Syynä oli kielteinen turvapaikkapäätös. Ruotsin tilanne on meille otollinen, koska siellä kuljetaan tässä asiassa edellä. Tyypillinen varoittava esimerkki.

Edit. Lainaukset korjattu.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Huppupelikaani on 30.09.2015, 22:09:55
Quote from: Jani Rantala on 30.09.2015, 22:01:04
HÖH

Ruokahuolto olisi helppo järjestää.  Hommaa armeijalta kenttäkeittiön, ja sapuskaa jostakin niin että saavat itse kokata mitä haluavat.
Tulisi halvemmaksi, ja ei olisi syytä valittamiseen.

Ja jos ulkona on kylmä, sisältä löytyy varmasti joku huone, johon voi laittaa keittiön pystyyn turvallisesti. Sitten vaan kaasuhanat auki ja grillaamaan...
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Kokoliha on 30.09.2015, 22:12:51
On harmi, ettei vielä ole pääsiäinen, vaikka näin voisi luudillaan lentävistä erilaisista kerttutädeistä luullakin. Jotta kotoutuminen pääsisi kunnolla vauhtiin, on Oulussa proaktiivisesti seuraavaksi tarjoiltava ilman muuta kunnon annos mämmiä!

Tarjoilu on toki videoitava, ja levitettävä Youtubessa & tarjottava linkkivinkki Al-Jazeeralle.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Lahti-Saloranta on 30.09.2015, 22:13:01
Quote- Turvapaikanhakijoita rassaa se, että osa saa ruokahuollon ja osa voi laittaa itse ruokansa eri keskuksissa. Hiukkavaara on paikka, jossa ei voi itse laittaa ruokaa, Saarela selittää.
Syynä on se, ettei kasarmilla ole keittiötä. Näin ollen hätämajoitustilat ovat ruokahuollon varassa.
Hänen mukaansa ruokahuolto otetaan arviointiin heti huomenna
- Totta kai sen täytyy olla sellaista, että se useimmille ihmisille kelpaa. Kuulin sen, että nyt on ollut esimerkiksi tarjolla maitopohjaista kalakeittoa. Tämä tulijajoukko ei maitoa normaaliravinnossaan käytä, mikä on aiheuttanut vatsaongelmia. On ihan ymmärrettävää, että se kirvoittaa sitten tunteita, Saarela perustelee.

Tällä hetkellä ruokahuolto tulee Oulun kaupungin ateriapalvelulta Oulun Serviisiltä.
Eihän paremmissa hotelleissakaan voi itse laittaa ruokaa ja ajatelkaapa millainen keittiö olisi jossa 300 ihmistä voisi laittaa itselleen ruokaa ja tuskinpa kaikki edes osaisikaan.. Jokainen tarvitsisi oman lieden ja astiat tai muutoin tulisi mellakka. Ja tuo juttu kalakeitosta on kerrassaan mainio. Eipä papparainen valittanut kalakeitosta vaan riisistä. Ja mitä tulee tuohon majoitukseen niin lähes jokainen suomalainen mies on asustanut puolesta vuodesta vuoteen samanlaisissa oloissa ja suurin piirtein yhtä ahtaasti. Veteraanit aikoinaan lähes viisi vuotta makuopassa eikä muonahuoltokaan ollut hääppöistä.
Eipä ollut sota-aikana SPR huolissaan siitä menikö rintamalla olleen miehen maha sekaisin kalakeitosta eikä tädit voidelleet voileipiä eikä sitä voitakaan tainnut olla saatavilla.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Alarik on 30.09.2015, 22:14:33
Quote from: yykaakoojee on 30.09.2015, 22:07:15
Onko siellä Oulussa putkaolot niin paljon parempia, että kannattaisi minunkin valkoisena roska-ihmisenä lähteä sinne seuraavaksi riekkumaan?
Katsotaanpa (Suomessahan putkat ovat kaikille samat) http://www.seiska.fi/Viihdeuutiset/BB-Nimo-blogissaan-Talta-tuntui-viettaa-kylma-yo-putkassa/1054094 (http://www.seiska.fi/Viihdeuutiset/BB-Nimo-blogissaan-Talta-tuntui-viettaa-kylma-yo-putkassa/1054094)
QuoteHeti sisääntullessani teki mieli avata ikkuna tuulettaakseni huonetta. Mutta tyhmä minä, eihän putkassa ole ikkunaa...
...kokemuksen jälkeen olen alkanut myös arvostaa raitista ilmaa. Sillä putkassa ei haissu muu kuin viikkoja vanha paska. Musta tuli hetkessä jonkinlainen bakteerifriikki, ja tunsin kuinka ilmassa lenteli kakkabakteereja. Yritin hakkaa seiniä, jotta joku tulisi hakemaan minut pois. Ei auttanut.
Vaikka on heinäkuu, niin voin sanoa, että putkassa ei ole minkäänlaista lämmitystä. Jäätävän kylmää. Ajattelin vain, että kun pääsen kotiin mä pussaan mun huoneen pattereita. Kuulin kuinka vatsani mörisi viimeisiään. Aloin unelmoida siitä pahasta kanakeitosta josta olin äidille valittanut. Ruoka, ihan missä muodossa vaan olisi kelvannut.
Tuon perusteella olisi kannattanut laittaa koko porukka yöksi putkaan.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: korpisoturi on 30.09.2015, 22:14:47
No miksei nyt verrata Karjalan evakoihin?

Evakon laulussa oli jotenki näin: "Meille tuotiin taivaan mannaa, kuumaa kauravelliä. Tahtoivat he meitä poloisia helliä".

Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Brandis on 30.09.2015, 22:15:13
Quoteruokahuolto otetaan arviointiin heti huomenna

Parempi sitten ottaa se arvioinnin alle myös koulun ja päiväkodin osalta (!). Espoolaisäidit nostivat ala-arvoisen päiväkotiruuan laadusta keskustelua jokin aika sitten ja heidät tyrmättiin välittömästi, turvapaikanhakijat hieman marssivat ja jo nousevat annoksen budjettivarat.

Tämä on aika epäreilua.

Lähde (http://www.hs.fi/kaupunki/a1418181787024)

'Vanhemmat tahtoisivat myös sekä kouluihin että päiväkoteihin esimerkiksi rasvaisempaa maitoa, enemmän kasviksia sekä sokerin ja vaalean leivän vähentämistä. Lisäaineet ja geenimuunneltu ruoka huolestuttavat..'
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Man in a Suit on 30.09.2015, 22:17:14
Quote from: Nuivake on 30.09.2015, 21:37:12
Joitain tunnelmia FB:n Rasmus-ryhmästä:

Voi ihme ja ällistys. En usko silmiäni.  :o
Joku on siis rientämässä etsimään lähi-itä maustekauppaa ihan tosissaan?

Näissä ihmisissä on jotakin vialla, ihan oikeasti. Tuo on kuin kuunjumalan palvontaa. Ilman kritiikkiä ja omaa älyä.
Miten voi 2000-luvun suomalainen ihminen olla tuolla tasolla? Luoja paratkoon.  :o

Meidän pitäisi auttaa NÄITÄ jotenkin, ovat sentään omaa kansaa.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Gunnar Hymén on 30.09.2015, 22:19:02
Quote from: Man in a Suit on 30.09.2015, 22:17:14
Quote from: Nuivake on 30.09.2015, 21:37:12
Joitain tunnelmia FB:n Rasmus-ryhmästä:

Voi ihme ja ällistys. En usko silmiäni.  :o
Joku on siis rientämässä etsimään lähi-itä maustekauppaa ihan tosissaan?

Näissä ihmisissä on jotakin vialla, ihan oikeasti. Tuo on kuin kuunjumalan palvontaa. Ilman kritiikkiä ja omaa älyä.
Miten voi suomalainen ihminen olla tuolla tasolla? Luoja paratkoon.  :o

Meidän pitäisi auttaa NÄITÄ jotenkin, ovat sentään omaa kansaa.

charter-meno lippu Mehmetin kainalossa etsimään Lähi-Idästä kadonnutta maustekauppaa
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: nutsy on 30.09.2015, 22:20:22
Ei tässä ole kyse pelkästään ruoasta tai muusta pikku asiasta, he haluavat myönnytyksiä. Aloittavat pienestä ja saatuaan sen siirtyvät seuraavaan hieman isompaan asiaan.

Ne ovat tyytyväisiä vasta kun maa muuttuu Irakiksi, Somaliaksi tai joksikin muuksi paskastaniaksi. Ne haluavat oman kulttuurinsa, omat tapansa ja omat ruokansa, saatuaan nämä he siirtyvät muualle tuhoamaan seuraavan maan...

Saadaan tehdä myönnytyksiä loputtomiin ja tuhotaan samalla oma yhteiskuntamme. Suomessa tämä tulee olemaan nopeampaa kuin muualla, koska meitä on niin vähän ja osa suomalaisistakin on vain mielissään maamme tuhoamisesta ja jopa sen kannalla.

Se alkaa riisistä ja loppuu mihin?

Laitetaan siis kaasu pohjaan, miksi hidastaa?

Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: ArtturiE on 30.09.2015, 22:21:48
Quote from: ilmarinen on 30.09.2015, 20:24:23
QuoteKeskustelutilaisuus Hiukkavaaran ja lähialueiden asukkaille liittyen turvapaikanhakijoiden Hiukkavaaran hätämajoitusyksikköön
Hiukkavaaran ja sen lähialueiden asukkaille järjestetään info- ja keskustelutilaisuus liittyen Hiukkavaaran hätämajoitusyksikköön ja sen toimintaan torstaina 1.10.2015 kello 18-20 Hiukkavaaran Laatukirpputorin kahviossa, osoitteessa Hiukanpiha 11.

Tilaisuuden järjestävät Punainen Risti, Oulun kaupunki, Oulun vastaanottokeskus ja poliisi.

Tilaisuudessa on kahvitarjoilu.

Mitä ihmettä nämä kermapersepakoloiset odottaa hätämajoitukselta? 

Viiden tähden hotellia ja valkoisia pöytäliinoja ruokasalissa, tarjoilijoineen ja hovimestareineen?

Tyytyisivät siihen, että saavat oleskella Suomessa.

Tuonne voi mennä tekemään valituksen turvapaikanhakijoiden surkeasta sapuskasta.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: duc on 30.09.2015, 22:23:11
Quote from: Brandis on 30.09.2015, 22:15:13
Quoteruokahuolto otetaan arviointiin heti huomenna

Parempi sitten ottaa se arvioinnin alle myös koulun ja päiväkodin osalta (!). Espoolaisäidit nostivat ala-arvoisen päiväkotiruuan laadusta keskustelua jokin aika sitten ja heidät tyrmättiin välittömästi, turvapaikanhakijat hieman marssivat ja jo nousevat annoksen budjettivarat.

Tämä on aika epäreilua.

Lähde (http://www.hs.fi/kaupunki/a1418181787024)

'Vanhemmat tahtoisivat myös sekä kouluihin että päiväkoteihin esimerkiksi rasvaisempaa maitoa, enemmän kasviksia sekä sokerin ja vaalean leivän vähentämistä. Lisäaineet ja geenimuunneltu ruoka huolestuttavat..'

Ei vain aika epäreilua vaan häpeällisen epäreilua. Kertoo surullista kieltään, missä yhteiskuntamme prioriteetit ovat: Narsistisia kunniakansalaisia palvotaan, oman maan lapset syökööt "koiranruokaa".
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Alarik on 30.09.2015, 22:26:00
Quote from: Afrikan kirjeenvaihtaja on 30.09.2015, 21:45:02
Quote from: Alarik on 30.09.2015, 21:38:42
Quote from: Afrikan kirjeenvaihtaja on 30.09.2015, 21:29:43http://www.aljazeera.com/contactus/
Osaakohan ne siellä käyttää Googlen kääntäjää? Englanniksi kun ei vielä tästä uutista löydy.

Kyllä, mutta Googlen kääntäjä ei osaa kääntää suomesta englanniksi.
No, yrittää sentään kuitenkin. Eikä nyt testaamani teksti ihan huonoin käännös ollut:
Irakilaiset turvapaikanhakijat protestoivat huonoa ruokaa ja surkeaa majoitusta Suomessa -> Iraqi asylum seekers protesting against the bad food and miserable accommodation in Finland
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: toumasho on 30.09.2015, 22:27:04
Quote from: Man in a Suit on 30.09.2015, 22:17:14
Quote from: Nuivake on 30.09.2015, 21:37:12
Joitain tunnelmia FB:n Rasmus-ryhmästä:
Voi ihme ja ällistys. En usko silmiäni.  :o
Joku on siis rientämässä etsimään lähi-itä maustekauppaa ihan tosissaan?
Näissä ihmisissä on jotakin vialla, ihan oikeasti. Tuo on kuin kuunjumalan palvontaa. Ilman kritiikkiä ja omaa älyä.
Miten voi 2000-luvun suomalainen ihminen olla tuolla tasolla? Luoja paratkoon.  :o
Meidän pitäisi auttaa NÄITÄ jotenkin, ovat sentään omaa kansaa.

Oma veikkaus: Lapsettomia naisia. Hoivavietti ei katoa naisilta mihinkään. Siksi nämä turvapaikanhakijat ovat mitä parhain kohde osoittaa vajaakäytölle jäänyttä hoivaamisvimmaa. En kyseenalaista heidän motiivejaan millään tavalla, tuossa on kyse biologiasta. He eivät voi itselleen mitään. Sääli tietysti että suomalainen mies ei pääse vastaanottamaan tuota hoivaa vaan se annetaan ulkomaalaiselle elätille. Ehkäpä ne geelitukat, suklaasilmät ja timmit kropat ovat se juttu tässä.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Viimeinen suomalainen on 30.09.2015, 22:27:27
Miten tuli heti mieleen Leslie Nielsenin vankilakapina:
https://www.youtube.com/watch?v=WF56VO0qqLQ

Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Rantasalmen Sulttaani on 30.09.2015, 22:27:45
Quote from: Risto A. on 30.09.2015, 22:08:41
Quoteruokahuolto otetaan arviointiin heti huomenna.

Virhe. Ei sinänsä yllätä.

Seuraavaksi voikin jo vaatia esim. päivärahaan korotuksia. Eihän nykyisillä saa edes autoa ostettua. Jos ei rahaa kuulu, nämä voi laittaa miekkarin pystyyn kaikissa vokeissa yhtäaikaa. Viestit kulkee febussa ja muualla - silmänräpäyksessä.

Nämä ottaa ihan oikeasti niskalenkin järjestelmästä, ei leikisti niinkuin Katainen.

Tottakai kompensoidakseen nöyryytystä, valtio joutuu hakkaamaan suomalaisia.

Nimenomaan. Näyttää siltä, että mielensäpahoittaneiden muslimien edessä aletaan taas nöyristelemään ja näyttämään omaa heikkoutta, tämä hyeenalauma haistaa tilanteessa veren ja vaatimukset lisääntyvät ja kasvavat loputtomasti. Ei näin. Eikö taaskaan olla opittu muiden maiden täysin pieleen menneistä kotoutustoimista yhtään mitään? Tosin, onhan tästä jo kokemusta ihan omasta takaa musliminaisten uimahallivuoroineen yms. eli omaan jalkaan ampuminen vain jatkuu.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Huppupelikaani on 30.09.2015, 22:29:47
Quote from: Blanc73 on 30.09.2015, 22:00:47
Quoteruokahuolto otetaan arviointiin heti huomenna.
:facepalm: :facepalm: :facepalm:

Onhan tämä nyt törkeintä rasismia syöttää kouluruokaa kaikkein hädänalaisimmille. Nyt järki käteen siellä Oulussa, jättäkää ruokahuolto ammattilaisille.

Mielestäni tämä voisi olla kokeilemisen arvoinen:

http://www.ravintolahugo.fi/#_=_
Quote
CHEF'S MENU
70 €
Chef's menu on tarkoitettu koko seurueelle (enintään 10 henkilöä). Isommille seurueille teemme ryhmämenuehdotuksen.
KANTTARELLIKEITTOA
KUNINGASRAPUA JA KUKKAKAALTA
VISKAALIN HÄRKÄÄ, SELLERIÄ JA TATTIA
LINGUINIPASTAA, MAA-ARTISOKKAA JA ANKANMAKSAA
OULUJÄRVEN AHVENTA JA PAAVOLAN SIIKLIÄ
OMENAA JA CARAMELIA -SUKLAATA
VIINIPAKETTI
59 €
Ilmoitathan erityisruokavaliostasi pöytävarauksen yhteydessä niin voimme valmistaa menumme juuri sinulle sopivalla tavalla.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Laskentanuiva on 30.09.2015, 22:30:33
Oliskohan perimmäinen syy tuo alla oleva lainaus:

Quote from: valtakunnanpärkhele on 30.09.2015, 21:16:55
Voivat tehdä ruokaa ihan itse tai olla tekemättä.

Vastaanottorahan perusosa kuukautta kohti 1.1.2015 lähtien
http://www.migri.fi/turvapaikka_suomesta/vastaanottotoiminta/vastaanottoraha
Ei tarjottuja aterioita     
Yksinasuva ja yksinhuoltaja   316,07 euroa   
....

Ateriat vastaanottokeskuksesta
Yksinasuva ja yksinhuoltaja   92,64 euroa
.....

Ateriat vastaanottokeskuksesta
yksintullut alle 16-vuotias   27,25 euroa*
yksintullut 16-18 -vuotias   48,09 euroa*
Yksityismajoituksessa tai yli 16-vuotiaiden tukiasumisyksikössä asuvalle yksintulleelle lapselle maksetaan käyttörahan sijasta vastaanottorahaa. Se on sama kuin aikuisella yksin asuvalla eli 316,07 euroa tai ateriapalvelut tarjoavassa vastaanottokeskuksessa 92,64 euroa.

Meinaan, että eivät saa tuota 316,07 euroa/ hlö ja kaverit saa muualla.

Tuo Rasmus-ryhmän kuvakaappaus keskusteluineen on jotain joka menee tämän vähäjärkisen kaalin yli.

Kaikkinensa tuo mielenosoitus on parasta mitä on pitkään aikaan tapahtunut tällä rintamalla.

Missä on "meillä on unelma" tapahtuman järjestäjät ja puuhahenkilöt kommentoimassa tätä "ruokaskandaalia ja heitteillejättöä".
Tai vaikkapa ministerien kanta (vrt. huppumies ja suomen maine) missä menee raja auttajien ja autettavien vaatimusten suhteen.

Onneksi kaikki on huomenna hyvin koska ruokahuolto otetaan käsittelyyn viranomaisten puolesta heti.
VOI VI...U!
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: b_kansalainen on 30.09.2015, 22:33:50
http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/hiukkavaaran-majoitusyksikossa-mielenilmaus-tuli-yllatyksena-ruoan-tasossa-ei-puutteita/708385/
QuoteHiukkavaaran hätämajoitusyksikön apulaisjohtaja Janne Salmivaaran mukaan turvapaikanhakijoiden mielenilmaus tuli yllätyksenä.
Salmivaaran mukaan ruoan laadussa ei ole puutteita.
– Se on kaupungin toimittamaa ruokaa, jota syödään muissakin kaupungin yksiköissä ja laatu ja taso ovat varmasti riittävät.
Ei muuta.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: JEE on 30.09.2015, 22:34:32
Quote from: John Doe on 30.09.2015, 20:22:35
Nyt Jyrki Sukula uusi formaatti kehiin.

VOKit kuntoon Jyrki Sukula.

Jos ei joku tätä jo keksinyt, niin lisään tuohon ohjelmaidean kilpailevalle kanavalle, eli:

"VOKKISOTA" !!!!!!!
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: ArtturiE on 30.09.2015, 22:41:35
Quote from: Laskentanuiva on 30.09.2015, 22:30:33
Oliskohan perimmäinen syy tuo alla oleva lainaus:

Quote from: valtakunnanpärkhele on 30.09.2015, 21:16:55
Voivat tehdä ruokaa ihan itse tai olla tekemättä.

Vastaanottorahan perusosa kuukautta kohti 1.1.2015 lähtien
http://www.migri.fi/turvapaikka_suomesta/vastaanottotoiminta/vastaanottoraha
Ei tarjottuja aterioita     
Yksinasuva ja yksinhuoltaja   316,07 euroa   
....

Ateriat vastaanottokeskuksesta
Yksinasuva ja yksinhuoltaja   92,64 euroa
.....

Ateriat vastaanottokeskuksesta
yksintullut alle 16-vuotias   27,25 euroa*
yksintullut 16-18 -vuotias   48,09 euroa*
Yksityismajoituksessa tai yli 16-vuotiaiden tukiasumisyksikössä asuvalle yksintulleelle lapselle maksetaan käyttörahan sijasta vastaanottorahaa. Se on sama kuin aikuisella yksin asuvalla eli 316,07 euroa tai ateriapalvelut tarjoavassa vastaanottokeskuksessa 92,64 euroa.

Meinaan, että eivät saa tuota 316,07 euroa/ hlö ja kaverit saa muualla.

Tuo Rasmus-ryhmän kuvakaappaus keskusteluineen on jotain joka menee tämän vähäjärkisen kaalin yli.

Kaikkinensa tuo mielenosoitus on parasta mitä on pitkään aikaan tapahtunut tällä rintamalla.

Missä on "meillä on unelma" tapahtuman järjestäjät ja puuhahenkilöt kommentoimassa tätä "ruokaskandaalia ja heitteillejättöä".
Tai vaikkapa ministerien kanta (vrt. huppumies ja suomen maine) missä menee raja auttajien ja autettavien vaatimusten suhteen.

Onneksi kaikki on huomenna hyvin koska ruokahuolto otetaan käsittelyyn viranomaisten puolesta heti.
VOI VI...U!

Nyt pitäisi takoa enne kuin koiranruoka rauta kylmenee!

Faceen ja muualle viestiä: Suomessa turvapaikanhakijoille syötetään koiranruokaa ja olot on muutenkin ala-arvoiset.

Toimisi huppucaustille jatkumona.  Hiukan muunneltua totuutta käyttäen: Suomen pääministeri tarjoaa turvapaikanhakijoille asuntonsa ja koiranruokaa. 
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Rantasalmen Sulttaani on 30.09.2015, 22:42:48
Quote from: Huppupelikaani on 30.09.2015, 22:29:47

Mielestäni tämä voisi olla kokeilemisen arvoinen:

http://www.ravintolahugo.fi/#_=_
Quote
CHEF'S MENU
70 €
(...)
Ilmoitathan erityisruokavaliostasi pöytävarauksen yhteydessä niin voimme valmistaa menumme juuri sinulle sopivalla tavalla.

Jos pilaillessani ottaisin osaa johonkin meilläonunelma-miekkariin, niin tuosta ruokalistastahan voisi kehitellä jonkun suvaitsevaisen plakaatin otsikoiden tyyliin "ravintosuositus hädänalaisille" tms.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: korpisoturi on 30.09.2015, 22:43:45
Tuntemattoman luutnantti Lammio: "Ellei ruoka kelpaa, niin voi jättää syömättä. Se ei ole velvollisuus".

Se pitäisi jo heti kättelyssä tehdä selväksi! Ja muutama muukin asia.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: valtakunnanpärkhele on 30.09.2015, 22:44:25
Koiranruokalista ensi viikolle:

Ma 5.10.
Broilerikastike
Härkäpapukastike
Perunat
Vihersalaatti
Luomu mustikka-vadelmajogurtti

Ti 6.10.
Silakkalaatikko
Quorn-juureskiusaus
Kaalisalaatti
Marjakiisseli

Ke 7.10.
Nakkikeitto
Soijasuikale-kasviskeitto
Lehtisalaatti
Tomaattiviipale
Juustoviipale
Suklaamousse

To 8.10.
Kermaisa liha-perunaviipalelaatikko/ Moussaka
Soijarouhe-perunaviipalelaatikko
Raastekimara
Lappapuuro

Pe 9.10.
Toiveruokapäivä

La 10.10.
Stroganoff
Papustroganoff
Perunat
Vihersalaatti
Jäätelö

Su 11.10.
Mantelikala
Kasvispihvit
Kastike
Perunasose
Vihersalaatti
Punajuuri
Hedelmäsalaatti

Ateriaan sisältyy salaatti/tuorepala, leipä, ravintorasva ja ruokajuoma. Kotiinkuljetettavaan ateriaan ei sisälly leipää, ravintorasvaa eikä ruokajuomaa.

Ateriakokonaisuudet voivat olla tarjolla eri viikonpäivinä.

Tarjoamamme perunat ja leipä ovat aina lähiruokaa!

Tarjoamamme puuro on valmistettu luomupuurohiutaleista ja -suurimoista. Oulun Serviisi on Portaat Luomuun -ohjelman ensimmäisellä portaalla päiväkotien, hoivakotien ja terveysasemien osalta

http://www.ouka.fi/oulu/oulun-serviisi/ruokalistat/-/asset_publisher/B94m/content/hoivakodit-viikko-41?redirect=http%3A%2F%2Fwww.ouka.fi%2Foulu%2Foulun-serviisi%2Fruokalistat%3Fp_p_id%3D101_INSTANCE_B94m%26p_p_lifecycle%3D0%26p_p_state%3Dnormal%26p_p_mode%3Dview%26p_p_col_id%3Dcolumn-2%26p_p_col_pos%3D1%26p_p_col_count%3D3
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: xor_rox on 30.09.2015, 22:45:04
Quote from: Afrikan kirjeenvaihtaja on 30.09.2015, 20:02:23
Quote from: Yhteisöjäävi on 30.09.2015, 19:58:38No jos on maksanut 12000 dollaria all inclusive -valmismatkasta niin ottaahan se pattiin kun pöydän antimet eivät sitten vastaakaan sitä odotusta, joka tuon mainitun korkeahkon hinnan myötä kohdistuu ruoan laatuun.

Kai tämä All Inclusive Finland -kuva jo leviää Twitterissä?

(http://img.yle.fi/uutiset/oulu/article8344783.ece/ALTERNATES/w580/turvapaikanhakija%20ruoka%20protesti%20poliisi)

Mikä tämän twitter-osoite on? Tai hetkinen, oliko tämä jostain uutisesta?
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: ISO on 30.09.2015, 22:45:06
Quote

– Se on kaupungin toimittamaa ruokaa, jota syödään muissakin kaupungin yksiköissä ja laatu ja taso ovat varmasti riittävät.

Irakin lapset on sitä mieltä että meillä syödään koiranruokaa?

Ollaan sentään, perkele, sivistysvaltio, johon matkataan Irakista asti elintason perässä, ja lapset syö koiranruokaa?

Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Nuivake on 30.09.2015, 22:46:56
Quote from: valtakunnanpärkhele on 30.09.2015, 22:44:25

Pe 9.10.
Toiveruokapäivä

- Tähän "rasistinen" ja sarkastinen lausahdus -
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Haplotaxida on 30.09.2015, 22:47:15
Ehkä näille ihmisille pitäisi näyttää kuvia maailman hädänalaisista ja nälkää näkevistä lapsista?

Ylikypsää tai ei, niin parempaa nuo syövät, kuin mitä itse jaksan pitkän työpäivän päätteeksi itselleni useimmiten tehdä. Monta kertaa on jäänyt päivän lämmin ateria kokonaankin väliin, sohvan kutsuessa.

VOK:t voitaisiin muuttaa uuden ajan työleireiksi. Niska limassa touhuten aamusta iltaan. Sitten mauttomampikin sapuska tekisi kenties kauppansa. Päivät pitkät loikoillessa energiaa jää turhan paljon kaikenlaiseen valittamiseen ja nillittämiseen. 

Voisin olla vihaisempi, jos vain jaksaisin. Kellon ympäri "tien päällä" oleminen vie mehut siitäkin.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: törö on 30.09.2015, 22:49:27
Varmaan ansimmäinen kerta kun ohramannavellin takia osoitetaan mieltä.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Risto A. on 30.09.2015, 22:49:29
Quote from: Rantasalmen Sulttaani on 30.09.2015, 22:27:45

Nimenomaan. Näyttää siltä, että mielensäpahoittaneiden muslimien edessä aletaan taas nöyristelemään ja näyttämään omaa heikkoutta, tämä hyeenalauma haistaa tilanteessa veren ja vaatimukset lisääntyvät ja kasvavat loputtomasti. Ei näin. Eikö taaskaan olla opittu muiden maiden täysin pieleen menneistä kotoutustoimista yhtään mitään? Tosin, onhan tästä jo kokemusta ihan omasta takaa musliminaisten uimahallivuoroineen yms. eli omaan jalkaan ampuminen vain jatkuu.

Jep. Tämä oli koepallo. Kyse ei ole ruoasta vaan puhtaan strategisesta koepallosta: kuinka järjestelmä reagoi? Jos järjestelmä säikähtää kuin kani autonvaloja, nämä tietää voivansa oikeasti alkaa nostamaan panoksia, up the ante.

Jos alkaa tulemaan karkotuspäätöksiä, mitä helvetin vaikutusta niillä olisi? Nämä vain älähtää ja suomalainen järjestelmä on taas kuin kani autonvaloissa.

Lisäys.

Toistan, että ainoa tapa millä valtio voi yrittää pitää itsensä kasassa vielä, sortumatta täyteen anarkiaan, eli hankkiakseen "kunnioitusta" tämän totaalisen nöyryyttävän arvovaltatappion jälkeen, se tapahtuu vain hakkaamalla suomalaisia. Nämä ei tule näkemään muuta vaihtoehtoa. Nämä antaa mummonsa myyntiin basaareissa mieluummin, kuin pistäisi turviksille vastaan missään asiassa. Suomi on surkea ja heikko valtio, millä ei ole eloonjäämisen mahdollisuuksia.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: valtakunnanpärkhele on 30.09.2015, 22:49:50
Tekisi kyllä mieli heittää kengällä näitä irakilaisia, pahin loukkaus sielläpäin. Ihan vinkkinä vaan muillekin. ;)

https://www.youtube.com/watch?v=OM3Z_Kskl_U
http://edition.cnn.com/2013/02/06/world/meast/shoe-throwing-significance/
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Kokoliha on 30.09.2015, 22:50:44
Quote from: Man in a Suit on 30.09.2015, 22:17:14
Näissä ihmisissä on jotakin vialla, ihan oikeasti. Tuo on kuin kuunjumalan palvontaa. Ilman kritiikkiä ja omaa älyä.
Miten voi 2000-luvun suomalainen ihminen olla tuolla tasolla? Luoja paratkoon.  :o

Meidän pitäisi auttaa NÄITÄ jotenkin, ovat sentään omaa kansaa.

Niin kai pitäisi, mutta yrityskin on ajan ja resurssien haaskuuta. Heidän silmiään ei avaa mikään. Ei siis mikään. Sitä on yritetty aivan riittävän kauan.

He ovat se todellinen ongelma, eivät maahamme rynnistävät ruoasta valittavat turvapaikkaturistit. Turvapaikkaturistit ovat vain seuraus, eivät syy. Nikopol sanoi aikoinaan, että: "Suomineito makaa ojassa mekko korvissa, miten hyväksikäyttäjää voisi syyllistää?"

Ehkäpä nyt on suomineidon korkea aika nousta jaloilleen ja vetää hameenhelmat alas.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Maatiaisjuntitar on 30.09.2015, 22:53:03
Kyllä nyt hävettää olla suomalainen. Millaisessa valossa Suomi nyt näyttäytyy ulospäin ja mitä meistä Euroopassakin ajatellaan.
Että täällä kehdataan tarjota hädänalaisille ihmisille koiranruokaa ja laittaa heidät ala-arvoisiin olosuhteisiin.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: MW on 30.09.2015, 22:53:39
Quote from: valtakunnanpärkhele on 30.09.2015, 22:44:25
Koiranruokalista ensi viikolle:

Ma 5.10.
Broilerikastike
Härkäpapukastike
Perunat
Vihersalaatti
Luomu mustikka-vadelmajogurtti

***

Hirveetä paskaa, en söisi vaikka sotaa pakenisin...

Vakavasti ottaen: jos ja kun julkisen sektorin keittiöt synkronoidaan VOKkien *köh*erityistarpeiden*köh* mukaiseksi, taitaa sikafarmareilla olla ankeat ajat edessään?

Oliko Sirkka-Liisa Anttila sikafarmari? Toivottavasti muistan oikein.

Muuten toivotan suvaitsevaisille sikafarmareille oikein hyvää päivää. Good day!
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: ISO on 30.09.2015, 22:55:04
Quote from: Maatiaisjuntitar on 30.09.2015, 22:53:03
Kyllä nyt hävettää olla suomalainen. Millaisessa valossa Suomi nyt näyttäytyy ulospäin ja mitä meistä Euroopassakin ajatellaan.
Että täällä kehdataan tarjota hädänalaisille ihmisille koiranruokaa ja laittaa heidät ala-arvoisiin olosuhteisiin.

Miten kehdataan antaa samaa ruokaa mitä itse syödään ja majoittaa samanlaisiin olosuhteisiin missä meikäläisetkin aikaansa viettävät esim. armeijassa ollessaan.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 30.09.2015, 22:55:31
Quote from: xor_rox on 30.09.2015, 22:45:04
Quote from: Afrikan kirjeenvaihtaja on 30.09.2015, 20:02:23
Quote from: Yhteisöjäävi on 30.09.2015, 19:58:38No jos on maksanut 12000 dollaria all inclusive -valmismatkasta niin ottaahan se pattiin kun pöydän antimet eivät sitten vastaakaan sitä odotusta, joka tuon mainitun korkeahkon hinnan myötä kohdistuu ruoan laatuun.
Kai tämä All Inclusive Finland -kuva jo leviää Twitterissä?

(http://img.yle.fi/uutiset/oulu/article8344783.ece/ALTERNATES/w580/turvapaikanhakija%20ruoka%20protesti%20poliisi)
Mikä tämän twitter-osoite on? Tai hetkinen, oliko tämä jostain uutisesta?

Kuvan tarjoaa suomalainen veronmaksaja.

Huono ruoka ja asuinolot saivat kymmenet turvapaikanhakijat kadulle – poliisi pelkää asenteiden koventuvan (http://yle.fi/uutiset/huono_ruoka_ja_asuinolot_saivat_kymmenet_turvapaikanhakijat_kadulle_poliisi_pelkaa_asenteiden_koventuvan/8344737)

Twitter (https://twitter.com/search?ref_src=twsrc%5Etfw&q=http%3A%2F%2Fyle.fi%2Fuutiset%2Fhuono_ruoka_ja_asuinolot_saivat_kymmenet_turvapaikanhakijat_kadulle_poliisi_pelkaa_asenteiden_koventuvan%2F8344737)
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: dothefake on 30.09.2015, 22:55:56
Ovatko marssijat jo turvallisesti iltapalansa nauttineet ja makoilevat potkupallonsa vieressä.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: nutsy on 30.09.2015, 22:58:11
Quote from: Risto A. on 30.09.2015, 22:49:29
Quote from: Rantasalmen Sulttaani on 30.09.2015, 22:27:45

Nimenomaan. Näyttää siltä, että mielensäpahoittaneiden muslimien edessä aletaan taas nöyristelemään ja näyttämään omaa heikkoutta, tämä hyeenalauma haistaa tilanteessa veren ja vaatimukset lisääntyvät ja kasvavat loputtomasti. Ei näin. Eikö taaskaan olla opittu muiden maiden täysin pieleen menneistä kotoutustoimista yhtään mitään? Tosin, onhan tästä jo kokemusta ihan omasta takaa musliminaisten uimahallivuoroineen yms. eli omaan jalkaan ampuminen vain jatkuu.

Jep. Tämä oli koepallo. Kyse ei ole ruoasta vaan puhtaan strategisesta koepallosta: kuinka järjestelmä reagoi? Jos järjestelmä säikähtää kuin kani autonvaloja, nämä tietää voivansa oikeasti alkaa nostamaan panoksia, up the ante.

Jos alkaa tulemaan karkotuspäätöksiä, mitä helvetin vaikutusta niillä olisi? Nämä vain älähtää ja suomalainen järjestelmä on taas kuin kani autonvaloissa.

Kyllä juurikin näin, edetään pienin askelin ja lopulta me kantikset ihmettelemme keskellä moskeijoita ja basaareja että mihin tuntemamme Suomi katosi.

Nämä eivät ole lähdössä minnekään, puhuvat valittavansa ruoasta, majoituksesta sun muusta, mutta äläkkä on ajoitettu juurikin hakemusten jäädytysten jälkeiselle päivälle. Kun tieto tuli oli jo toiminta suunnitelmakin valmiina.

Paskastania tulee, oletko valmis?
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Simon Elo on 30.09.2015, 23:00:23
Muistuu mieleeni erään kouluaikaisen opettajani toteamus: jos ei kiinnosta niin tuossa on ovi, aina voi halutessaan poistua.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: MW on 30.09.2015, 23:01:00
Quote from: dothefake on 30.09.2015, 22:55:56
Ovatko marssijat jo turvallisesti iltapalansa nauttineet ja makoilevat potkupallonsa vieressä.

Kello on yli kymmenen, hiljaisuus ja iPhone-time. Lämmin maitokaakao vielä pyörähtelee kivasti vatsassa, keksien kyytipoikana.

"Mistähän huomenna raivostuttaisiin", miettii Achmed juuri ennen kuin nukkumatti lopulta tekee tehtävänsä.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Nuivake on 30.09.2015, 23:02:57
Murosta tuli vastaan. Huikeaa settiä!  ;D
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Maastamuuttaja on 30.09.2015, 23:06:59
Omituista tai ei, nämä uudet kunniavieraamme, joukot tai ryhmät, näyttävät toimivan ilman sisäistä ryhtiliikettä, joka voisi todeta kuumakalleille, että camoon guys, this is a friendly people, dont kill them today. Food is plain shit, we all know that, but starting to kill the local population right now is plain madness.

We have to wait a couple of years before we get all these cars and houses. Patience is the word, invented by our prophet Mohammed, who today is the owner of the house of the Prime Minister of this country.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Risto A. on 30.09.2015, 23:08:12
Quote from: nutsy on 30.09.2015, 22:58:11

Nämä eivät ole lähdössä minnekään,

Eivätkä aio olla passiivisia.

Sehän on suomalaisen järjestelmän oletus numero 1, että maahantulijat ovat pysyvästi passiivisia ihmisiä, mihin järjestelmä ainoastaan kohdistaa komiteoiden kehittämiä toimenpiteitä ja menetelmiä ja "sitten kaikki menee hienosti". Voi olla, että idealistit tullaan syömään elävältä. Jos ei muslimit niin sitten kantikset. Tulevaisuutta suviksilla ei tule olemaan missään realistisessa skenaariossa.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Lahti-Saloranta on 30.09.2015, 23:08:19
Huono ruoka ja asuinolot saivat kymmenet turvapaikanhakijat kadulle – poliisi pelkää asenteiden koventuvan (http://yle.fi/uutiset/huono_ruoka_ja_asuinolot_saivat_kymmenet_turvapaikanhakijat_kadulle_poliisi_pelkaa_asenteiden_koventuvan/8344737)
Oikeastaan tuo vie sanattomaksi.
Tarkoittaakohan se pelätty asenteiden koveneminen sitä että leipäjonoissa ruoka-annostaan jonottavat eivät oikein ymmärrä sitä miksi tuhansia kilometrejä sotaa paennut tulee tänne valittamaan ilmaisesta ruuasta ja asumisesta kun vielä valtio jakaa diskorahaakin. Tosin aika monen rivipoliisinkin asenteet saattavat koventua.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Maatiaisjuntitar on 30.09.2015, 23:11:14
Näillä vapaaehtoisilla ja muilla "rasmusnaisilla" tulee vaikea dilemma kohta. Kun tähän saakka SPR on ollut mahtava organisaatio ja kun turvikset alkavat purra ruokkivaa kättä, niin asettuako turvisten vai SPR:n puolelle?
Toki osaavathan he keksiä sen syyllisen jostain ulkopuolelta.... Persut keittävät koiranruokaa...
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Alarik on 30.09.2015, 23:11:46
Quote from: Nuivake on 30.09.2015, 23:02:57
Murosta tuli vastaan. Huikeaa settiä!  ;D
Vois olla huikeeta settiä maailmalla ja muuttaa monen pakolaisen mielen, jos saisi tuon kuvan maailmalle korvattuna nuo englanninkielisellä teksteillä esim:

"Refugees complain: In Finland only dog food for people and bad housing conditions.
We want to go anywhere else than stay in Finland"
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: ninanuiva on 30.09.2015, 23:13:35
iriisi on vasta alkusoittoa.  Tämä nyt sitten kombinoituna hiuslakkafobiseen, kirjaustaidottomaan poliisijohtoon, on setti valmis. Harmittaa oululaisten ja rivipoliisienkin puolesta.
Toivottavasti viikonloppuna tulee lunta ja pakkasta.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Pro Patria Finlandia on 30.09.2015, 23:15:39
Quote from: Nuivake on 30.09.2015, 23:02:57
Murosta tuli vastaan. Huikeaa settiä!  ;D

Ei hemmetti, että jotkut oikeasti uskovat tarjottavan ruoan olevan vain pelkkää riisiä  :facepalm:

Toisaalta pelkään pahoin, että tämän Taina Laitisen ym. kaltaisia on tässä maassa pari miljoonaa ja heidän suhtautuminen kaikkeen maahanmuuttoon ja monikultturisuuteen liittyvään on niin ihQ pinkkiä ja sateenkaaren väristä unelmaa, että totuuden hyväksyminen vaatii todella brutaaleja tapahtumia :(
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: RP on 30.09.2015, 23:17:12
Tässä vielä paluumarssi kuvallisesti (lähde MV (http://mvlehti.net/2015/09/30/kuvia-oulusta/))
Ilman turvapaikanhakijoitahan ei Suomessa edes autot liikkuisi

(http://static.mvlehti.net/uploads/2015/09/Oulu-turvikset-marssilla.jpg)
(http://static.mvlehti.net/uploads/2015/09/Oulu-poliisit-1.jpg)
(http://static.mvlehti.net/uploads/2015/09/Oulu-mamut-11.jpg)
(http://static.mvlehti.net/uploads/2015/09/Oulu-mamut-111.jpg)
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Kauhea Ihmismäinen Otus on 30.09.2015, 23:17:56
Quote from: b_kansalainen on 30.09.2015, 22:33:50
http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/hiukkavaaran-majoitusyksikossa-mielenilmaus-tuli-yllatyksena-ruoan-tasossa-ei-puutteita/708385/
QuoteHiukkavaaran hätämajoitusyksikön apulaisjohtaja Janne Salmivaaran mukaan turvapaikanhakijoiden mielenilmaus tuli yllätyksenä.
Salmivaaran mukaan ruoan laadussa ei ole puutteita.
– Se on kaupungin toimittamaa ruokaa, jota syödään muissakin kaupungin yksiköissä ja laatu ja taso ovat varmasti riittävät.
Ei muuta.
Taitaa tulla aika pahat jälkimainingit tästä caustista - meidän eduksemme.

Ruotsissahan tämä ikuinen ruikutus VOKkien tasosta on arkipäivää mutta Suomessa kyllä otetaan aika pahasti kun se ruoka, mitä syömme lastentarhoissa, kouluissa, armeijassa, sairaalassa ja vanhustenkodissa onkin yhtäkkiä "koiranruokaa" SOTAA JA ISISTÄ PAKENEVIEN SOTALAPSIEN MIELESTÄ.  >:(

Meillä on kollektiivinen muisto pula-ajasta, joko henkilökohtaisena tai 1-2 polvea ylöspäin. Tuo ruikutus siis näyttänee kaikille paitsi kaheleimmille mocuttajille täysin absurdilta. 
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: PlasticPaddington on 30.09.2015, 23:18:54
Quote from: Blanc73 on 30.09.2015, 20:34:58
"Tämä kelpaa korkeintaan koiran ruuaksi" – mieltään osoittava turvapaikanhakija haukkuu ruoka-annoksen videolla
http://yle.fi/uutiset/tama_kelpaa_korkeintaan_koiran_ruuaksi__mieltaan_osoittava_turvapaikanhakija_haukkuu_ruoka-annoksen_videolla/8344894 (http://yle.fi/uutiset/tama_kelpaa_korkeintaan_koiran_ruuaksi__mieltaan_osoittava_turvapaikanhakija_haukkuu_ruoka-annoksen_videolla/8344894)

Hyvä pojat, jatkakaa samaan tyyliin. Omia maaleja napsuu jatkuvalla syötöllä, verkot ovat tötteröllä!

Minkälaiset mahtavatkaan olla mielialat tällä hetkellä hyysäriosastolla tämän PR-katastrofin äärellä...?   8)
Minä syön vastaavanlaista ruokaa, jonka maksan itse ja käyn töissä maksaakseni sen. Samalla olen tahtomattani mukana maksamassa tuonkin loisen ruokailut. Koska "Meidän on kannettava vastuu" ja "Inhimillinen hätä" >:(

Hyvinpä on tuokin uutinen kerännyt yli kolme tuhatta jakoa facebookissa. Kansan silmät aukeavat? :roll:
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Ari-Lee on 30.09.2015, 23:19:29
Quote from: valtakunnanpärkhele on 30.09.2015, 22:49:50
Tekisi kyllä mieli heittää kengällä näitä irakilaisia, pahin loukkaus sielläpäin. Ihan vinkkinä vaan muillekin. ;)

https://www.youtube.com/watch?v=OM3Z_Kskl_U
http://edition.cnn.com/2013/02/06/world/meast/shoe-throwing-significance/

Kengänheitto mainittu! Et kait sentään niin tyly ole...iTuristeille.  :o
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: dothefake on 30.09.2015, 23:22:28
Onko laitonta pukeutua kenkäpukuun?
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Kauhea Ihmismäinen Otus on 30.09.2015, 23:22:42
Quote from: valtakunnanpärkhele on 30.09.2015, 22:49:50
Tekisi kyllä mieli heittää kengällä näitä irakilaisia, pahin loukkaus sielläpäin. Ihan vinkkinä vaan muillekin. ;)

https://www.youtube.com/watch?v=OM3Z_Kskl_U
http://edition.cnn.com/2013/02/06/world/meast/shoe-throwing-significance/
Koiranruokavertaus on varmaan kovin loukkaus kokille kun koira on epäpuhdas eläin arabien (lue: irakilaisten) keskuudessa?
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Mangustin on 30.09.2015, 23:25:56
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015093020445390_uu.shtml (http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015093020445390_uu.shtml)
QuoteKuulin sen, että nyt on ollut esimerkiksi tarjolla maitopohjaista kalakeittoa. Tämä tulijajoukko ei maitoa normaaliravinnossaan käytä, mikä on aiheuttanut vatsaongelmia. On ihan ymmärrettävää, että se kirvoittaa sitten tunteita, Saarela perustelee.

Siis porukka, joka tulee alueelta missä keksittiin karjanpito ja maanviljely, ei muka voi syödä maitotuotteita?

Maitopohjainen ruusuvanukas, yleinen koko lähi-idässä:
http://iraqifamilycookbook.blogspot.fi/2013/01/cornstarch-pudding-mahallabi.html

Irakilainen aamiainen:
http://www.adventuressheart.com/2011/08/iraqi-geymar.html

Geymar on täysmaidosta ja kermasta valmistettu paksu muussi, joka syödään pitan ja hunajan kanssa. Ei ihme että pakolaisilla on pyöreät posket.

Ne laittaa maitoa jopa leipään:
http://www.foodandwine.com/recipes/syrian-pita-bread

Jogurttikastikkeita on ihan kaiken kanssa ja maitoa ja lihaa yhdistellään estoitta:
http://www.anediblemosaic.com/arabic-meat-in-yogurt-sauce-shakriya/
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: valtakunnanpärkhele on 30.09.2015, 23:26:03
Quote from: Ari-Lee on 30.09.2015, 23:19:29
Kengänheitto mainittu! Et kait sentään niin tyly ole...iTuristeille.  :o

;D mitenkähän Oulun keittäjät tykkää, kun kuulevat kokkaavnsa koiranruokaa, onko seuraavassa satsissa ULLATUS TAUTE, niinkuin etnisissä pizzerioissa on tapana laittaa hankalille asiakkaille....

Muistakaa etno pizza on aina karvanverran parempaa kuin kotimainen...
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: jka on 30.09.2015, 23:26:10
Enemmän poliisiautoja kuin marssijoita. Melko kallis riisilautasen esittely. Barack Obamakaan ei saisi noin kovaa vartiointia.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Punaniska on 30.09.2015, 23:26:44
Quote from: Punavihervärisokea on 30.09.2015, 23:15:39
Toisaalta pelkään pahoin, että tämän Taina Laitisen ym. kaltaisia on tässä maassa pari miljoonaa ja heidän suhtautuminen kaikkeen maahanmuuttoon ja monikultturisuuteen liittyvään on niin ihQ pinkkiä ja sateenkaaren väristä unelmaa, että totuuden hyväksyminen vaatii todella brutaaleja tapahtumia :(

Järkyttävin päähänpälkähdys mulle tuli noita lukiessani, että onko Putin sittenkin oikeassa? Että demokratia ei välttämättä toimi koska viisaalla ja haasteellisemmalla äänestäjällä on yhtäläinen äänioikeus.

Ja toisaalta: Olen aina ihmetellyt, miten Hitler sai massat mukaansa Saksan kaltaisessa sivistysvaltiossa. Ei ihmetytä enää. Ihmisellä on luontainen halu olla voittajan puolella ja media + eliitti luukuttaa kympillä rintahauispoloisten puolesta. Heikkoluontoisemmat ja laiskemmat sitten määkivät lauman mukana.

Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Lahti-Saloranta on 30.09.2015, 23:26:53
Quote from: Kauhea Ihmismäinen Otus on 30.09.2015, 23:17:56
Quote from: b_kansalainen on 30.09.2015, 22:33:50
http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/hiukkavaaran-majoitusyksikossa-mielenilmaus-tuli-yllatyksena-ruoan-tasossa-ei-puutteita/708385/
QuoteHiukkavaaran hätämajoitusyksikön apulaisjohtaja Janne Salmivaaran mukaan turvapaikanhakijoiden mielenilmaus tuli yllätyksenä.
Salmivaaran mukaan ruoan laadussa ei ole puutteita.
– Se on kaupungin toimittamaa ruokaa, jota syödään muissakin kaupungin yksiköissä ja laatu ja taso ovat varmasti riittävät.
Ei muuta.
Taitaa tulla aika pahat jälkimainingit tästä caustista - meidän eduksemme.

Ruotsissahan tämä ikuinen ruikutus VOKkien tasosta on arkipäivää mutta Suomessa kyllä otetaan aika pahasti kun se ruoka, mitä syömme lastentarhoissa, kouluissa, armeijassa, sairaalassa ja vanhustenkodissa onkin yhtäkkiä "koiranruokaa" SOTAA JA ISISTÄ PAKENEVIEN SOTALAPSIEN MIELESTÄ.  >:(

Meillä on kollektiivinen muisto pula-ajasta, joko henkilökohtaisena tai 1-2 polvea ylöspäin. Tuo ruikutus siis näyttänee kaikille paitsi kaheleimmille mocuttajille täysin absurdilta.
Eikös se SPR:n mies uhonnut ottavansa heti aamusta Hiukkavaaran ruokahuollon käsittelyyn. Toivottavasti tuo Janne Salmivaara on palaverissa  mukana. Mies vaikuttaa varsin kyrpiintyneeltä tähän riisikaustiin
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Kim Evil-666 on 30.09.2015, 23:27:09
Quote from: dothefake on 30.09.2015, 23:22:28
Onko laitonta pukeutua kenkäpukuun?

On, jos se sisältää Suomen lipun ja tötterön.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: duc on 30.09.2015, 23:27:59
Joka-ainut näistä ruoasta protestoijista olisi pitänyt maijassa kuljettaa, ei Vokiin vaan, suoraan Tornion raja-asemalle. Pikakäännytyksen perusteluna elintasopakolaisuus. Vainoa pakeneva ei kutsu ruokaa koiranruoaksi, vaikka se sitä olisi, vaan kiittäisi, että saa henkensä pitimeksi edes jotain. Tuo on häpeällistä ruoan halveksuntaa, ruoan, jota jokainen suomalainen on joutunut elämässään syömään, kun parempaa ei ole ollut tarjolla. Nuo halveksivat meitä, eivätkä edes ymmärrä, että samaa ruokaa tosiaan syövät sadat tuhannet suomalaiset: lapset, opiskelijat, varusmiehet, vanhukset. Joka on vähään tottunut, ei kutsu ihmiselle tehtyä ruokaa koiranruoaksi, nuo eivät ole vähään tottuneita. Äitini kertoi lapsuudestaan, että jos tarjottua ruokaa ylenkatsoi lapsuudenkotinsa ruokapöydässä, oli seuraava osoite kellarissa häpeämässä. Oma lapsuuteni oli kurin suhteen huomattavasti helpompi, vaikka ruoka oli huomattavasti parempaa kuin sodan jälkeen lapsuutensa eläneillä. Siitä huolimatta opin, että vieraan ei ole sopivaa moittia isäntäväen tarjoiluja. Näillä tulijoilla ei ole häpyä. Suurin häpeä on kuitenkin tuon rasmus-verkoston tyypeillä. He ovat täysin järkeä vailla ja menetettyjä tapauksia, kuten jäsen Kokoliha hyvin totesi.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Pro Patria Finlandia on 30.09.2015, 23:28:39
Quote from: Kauhea Ihmismäinen Otus on 30.09.2015, 23:17:56

Taitaa tulla aika pahat jälkimainingit tästä caustista - meidän eduksemme.

Ruotsissahan tämä ikuinen ruikutus VOKkien tasosta on arkipäivää mutta Suomessa kyllä otetaan aika pahasti kun se ruoka, mitä syömme lastentarhoissa, kouluissa, armeijassa, sairaalassa ja vanhustenkodissa onkin yhtäkkiä "koiranruokaa" SOTAA JA ISISTÄ PAKENEVIEN SOTALAPSIEN MIELESTÄ.  >:(

Meillä on kollektiivinen muisto pula-ajasta, joko henkilökohtaisena tai 1-2 polvea ylöspäin. Tuo ruikutus siis näyttänee kaikille paitsi kaheleimmille mocuttajille täysin absurdilta.

Ei tuo taida päteä nuorelle suvakkiväestölle kuitenkaan, pahoin pelkään? 70+ äitini piti tätä mielenilmaisua kyllä todella törkeänä, mutta hän on muutenkin aika maahanmuuttokriittinen, varsinkin liittyen muslimeihin ja rikollisuuteen.

Eiköhän nuori suvakkiväestö tämän seurauksena vaan vaadi yhä ponnekkaammin sotalasten hyvinvoinnin parantamista?
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Maatiaisjuntitar on 30.09.2015, 23:29:39
Tiedättekö minkä puolesta, suomalaisten lisäksi, ei vain tämä ruokafarssi, vaan koko tilanne pistää vihaksi ja surettaa?
Niiden, jotka oikeasti sitä apua, turvaa ja suojelua tarvitsisivat. Voisiko heitä väheksyä enempää?
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Huppupelikaani on 30.09.2015, 23:30:46
Quote from: dothefake on 30.09.2015, 23:22:28
Onko laitonta pukeutua kenkäpukuun?

On, jos on maahanmuuttokriittinen rasisti.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Nuivinator on 30.09.2015, 23:32:52
Ratkaisu koiranruokaongelmaan on triviaali: lopetetaan ruoan tarjoilu kokonaan.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: MW on 30.09.2015, 23:33:36
Quote from: RP on 30.09.2015, 23:17:12
Tässä vielä paluumarssi kuvallisesti (lähde MV (http://mvlehti.net/2015/09/30/kuvia-oulusta/))
Ilman turvapaikanhakijoitahan ei Suomessa edes autot liikkuisi

***

Saa "miekkataksi" ihan uuden merkityksen. Onnea valitsemallanne tiellä!
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Lahti-Saloranta on 30.09.2015, 23:33:59
Jotta tapaus saisi lisää julkisuutta niin ne Lahden asukit ovat huomenna nälkälakossa ja varmaankin liikehdintä lisääntyy muissakin vokeissa.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: dothefake on 30.09.2015, 23:35:16
Siis marssijat vietiin iltapalalle miekkatakseilla?

Kenkäpuku olisi tietysti vaikea tehdäkin, joten kotoa ylimääräiset kengät käsiin ja rytmikäs kenkien kantojen vastakkain lyöminen kouvolalaisen sloganin mukaan: rakkaus voittaa vihan, rakkaus voittaa vihan.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: -PPT- on 30.09.2015, 23:36:24
En usko että kahtiajako on niin jyrkkä kuin usein luulemme; olen varma että keskivertomaahanmuuttomyönteinen ihminenkin pitää noita Rasmus-tyyppejä, jos ei aivan seinähulluina, niin pohjattoman naiveina.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Alarik on 30.09.2015, 23:38:34
Quote from: Maatiaisjuntitar on 30.09.2015, 23:29:39
Tiedättekö minkä puolesta, suomalaisten lisäksi, ei vain tämä ruokafarssi, vaan koko tilanne pistää vihaksi ja surettaa?
Niiden, jotka oikeasti sitä apua, turvaa ja suojelua tarvitsisivat. Voisiko heitä väheksyä enempää?
Niinpä, mutta heidän on vain uhrauduttava jotta saadaan elintasopakolaisille uudet iPhonet ja kaikkee. He vain kärsivät pakolaisleireillä vähän enemmän kuin muuten (karvan verran paremmalla avustuksella) kärsisivät, mutta ehkä heitä lohduttaa että uhrautuvat hyvän asian puolesta:
- jotta elintaso-iraqi saa enemmän gourmee-tasoista ruokaa.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: b_kansalainen on 30.09.2015, 23:41:09
Ylikeitetty riisi - globaali ongelma.

http://hommaforum.org/index.php/topic,3.msg2018835.html#msg2018835
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Punaniska on 30.09.2015, 23:42:34
Kuka menisi kertomaan matuille, että jokaisella lautasella, mistä he syövät,  on jossain vaiheessa ollut sikaa?
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: MW on 30.09.2015, 23:42:46
Quote from: dothefake on 30.09.2015, 23:35:16
Siis marssijat vietiin iltapalalle miekkatakseilla?

Kenkäpuku olisi tietysti vaikea tehdäkin, joten kotoa ylimääräiset kengät käsiin ja rytmikäs kenkien kantojen vastakkain lyöminen kouvolalaisen sloganin mukaan: rakkaus voittaa vihan, rakkaus voittaa vihan.

Tuleehan se olemaan juhlavaa nähtävää, kun on turviksille omat miekkataksitolpat, joilla kymmenet autot odottelevat discoista palailevia vainottuja ja onnettomia. Autossa on kuljettaja ja konduktööri, jotka palvelevat illmaisasiakkaitaan innolla.

Tänään oli päivällä YLEllä lähetystä jostain sipilän "Talousloikkaus" -tilaisuudesta. Ensimmäinen asia, mikä tuli mieleen, oli Maon "Suuri Harppaus" Montakos kymmentä miljoonaa siinä kuoli?
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: MW on 30.09.2015, 23:46:12
Quote from: Punaniska on 30.09.2015, 23:42:34
Kuka menisi kertomaan matuille, että jokaisella lautasella, mistä he syövät,  on jossain vaiheessa ollut sikaa?

Tämä on muuten varmaan totta. Tuskin spörrä noille ahneuksissaan ihan tuikkuja välineitä on ostanut...

Käsineen varmaan syövät, niin kuin ennenkin. Muuten voisi hehkutella aterimillakin.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Ari-Lee on 30.09.2015, 23:46:43
Oli myös tällainen aika hiljattain:

QuoteTämäkö riittää vanhuksen juhannusateriaksi? Katso ruokalista
22.6.2015

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015062219909826_uu.shtml

http://static.iltalehti.fi/uutiset/19907756_uu.jpg
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Riukulehto on 30.09.2015, 23:46:47
Quote from: RP on 30.09.2015, 23:17:12
Tässä vielä paluumarssi kuvallisesti (lähde MV (http://mvlehti.net/2015/09/30/kuvia-oulusta/))
Ei nuo kuvat ole paluumarssilta, vaan marssilta kohti poliisilaitosta. Paluukyyti tehtiin autoilla jo pimeän laskeuduttua.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Huppupelikaani on 30.09.2015, 23:49:19
Quote from: Punaniska on 30.09.2015, 23:42:34
Kuka menisi kertomaan matuille, että jokaisella lautasella, mistä he syövät,  on jossain vaiheessa ollut sikaa?
Aina kannatta yrittää, mutta kertakäyttöinen pahvilautanen taisi olla ainakin siinä tunnetuimmassa kuvassa. Ilmeisesti ei ole saatu tarpeeksi tiskaajia, jotta voitaisiin siirtyä Arabian posliiniin.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Pikkupoika on 30.09.2015, 23:49:55
Tweettasin ton No good food. For dog ... and women"- videon: https://twitter.com/Alastontotuus/status/649321991846146049

Jos viitsitte, niin käykää retweettaamassa. Jos vaikka lähtisi kansainväliseen kiertoon, onhan kaikilla oikeus tietää kuinka huonoa ruokaa meillä iPakolaisille oikein tarjotaan.  :)
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Tsuudi on 30.09.2015, 23:50:06
Pää hajoaa! Isovanhempani kertoivat, kun leipään pantiin petäjäistä. Olen myös lapsena maistanut pettuleipää malliksi. Tässä maassa on nähty nälkää ja tämän nykyisen hyvinvoinnin ovat rakentaneet juuri puutteessa elänyt sukupolvi, ettei enää koskaan yksikään lapsi kuolisi nälkään.
Kyllä on kiittämätöntä sakkia! Painukoot minun puolestani sinne paskastaniaansa, missä ei tarvi huonoa ruokaa syödä. Vanha kansa sanoi, että työn perään ruokakin maistuu paremmalta...
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: MW on 30.09.2015, 23:52:28
Isoisä sanoi, että "nälkä on hyvä mauste". Mutta siitä nuo eivät tiedä mitään.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Bwana on 30.09.2015, 23:55:41
Quote from: ISO on 30.09.2015, 22:55:04
Quote from: Maatiaisjuntitar on 30.09.2015, 22:53:03
Kyllä nyt hävettää olla suomalainen. Millaisessa valossa Suomi nyt näyttäytyy ulospäin ja mitä meistä Euroopassakin ajatellaan.
Että täällä kehdataan tarjota hädänalaisille ihmisille koiranruokaa ja laittaa heidät ala-arvoisiin olosuhteisiin.

Miten kehdataan antaa samaa ruokaa mitä itse syödään ja majoittaa samanlaisiin olosuhteisiin missä meikäläisetkin aikaansa viettävät esim. armeijassa ollessaan.

Noh noh. Järjestävän seuran panssaripitseriassa ruoka oli kuitenkin useimmiten ihan ookoo/edit: parempaa kuin koulussa (missä sekään nyt ei syömäkelvotonta ole/ollut). Varsinkin linjastossa. Metsässä se oli vähän eri mutta näin komennon & huollon jannuna en sitäkään voi parjata  ;)
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Tsuudi on 01.10.2015, 00:00:52
"Vihtavuoren pippuri" maustaa vielä herrojen eineet, jos meno jatkuu tuommoisena. Ihan varmaan kohta jollain keittää yli. Sitten on tuliset mausteet sopassa; elämän sopassa. Siinäpä lusikoitte sitten.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Pro Patria Finlandia on 01.10.2015, 00:02:20
IS: SPR vastaa turvapaikanhakijoiden kritiikkiin – "Teemme tässä tilanteessa parhaamme" (http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1443527777527.html)

QuoteKymmenet turvapaikanhakijat osoittivat mieltään hätämajoitusolosuhteita vastaan Oulussa. Kritiikin kohteeksi joutuivat ruoan lisäksi myös nukkumismahdollisuudet ja terveyspalvelut.

60– 70 turvapaikanhakijaa Hiukkavaaraan hätämajoitustiloista saapui keskiviikkona alkuillasta Oulun poliisilaitoksen eteen. He osoittivat mieltään Suomessa kohtaamiaan majoitusolosuhteita kohtaan.

Pääosin Irakista ja Somaliasta lähtöisin olevat miehet halusivat kertoa poliisille sopimattomasta ruuasta, terveyspalveluista, hätämajoitustilojen epäsiisteydestä ja mahdollisuudesta saada ostettua ja tehdä ruokaa itse.

– Joka vaivaan tarjotaan vain Panadolia. Oli sinulla sitten kipeä pää tai murtunut jalka, kertoo irakilainen Fetdel muiden mielenosoittajien nyökytellessä taustalla.

Hiukkavaaran yksikön apulaisjohtajan Janne Salmivaaran mukaan tilanne sai alkunsa iltaruokailun aikana.

– Siinä iltaruokailun aikana muutama turvapaikanhakija koki, ettei tarjolla oleva ruoka ole sopivaa tai mieleistä, apulaisjohtaja Salmivaara kertoo STT:lle.

Hänen mukaansa tilanne oli äänekäs, mutta ei väkivaltainen tai uhkaava. Suurin osa hätämajoitusyksikössä olleesta noin 330 turvapaikanhakijasta söi rauhassa tarjolla ollutta ruokaa.

– Ruokana oli ohramannavelliä. Kyseessä on ihan normaalia laitoskeittiöruokaa, mitä tarjotaan usein kaupungin kouluissa ja laitoksissa. Ei siinä ole sen kummemmin mitään valittamista.

"Oppimista on puolin ja toisin"

Tulkin välityksellä mielenosoittajien kanssa keskustellut Juha Keski-Sämpi Oulun ulkomaalaispoliisista kertoo, että poliisi koosti listan mielenilmauksen osallistujien luettelemista epäkohdista.

– Se on tarkoitus toimittaa hätämajoitustilojen ylläpitäjälle, jotta asioista päästään neuvottelemaan. Tämä on kaikille vielä uutta, ja oppimista on puolin ja toisin, Keski-Sämpi näkee.

Oulun apulaispoliisipäällikkö Arto Karnaranta kertoo, että myös käsittelyprosessin hitaus nostettiin esille.

"Kukaan ei ole osannut varautua"

Punaisen Ristin Oulun piirin puheenjohtaja Pertti Saarelan mukaan Hiukkavaaran hätämajoitus on toiminut nyt pari viikkoa. Osassa Oulun hätämajoituksia on mahdollisuus valmistaa itse ruokaa – Hiukkavaarassa tilojen puutteen vuoksi ei. Siksi ruoka on tuotu Oulun kaupungin liikelaitokselta Oulun Serviisiltä.

Ruuan valmistajalle on kerrottu, että syöjät ovat turvapaikanhakijoita.

– Tarjotut ruuat ovat olleet pitkälti maitopohjaisia, tänään esimerkiksi on ollut kalakeittoa. Kaikkialla maitoa ei olla totuttu syömään samalla tavalla kuin meillä ja ilmeisesti monelle on tullut esimerkiksi laktoosi-intoleranssivaivoja, Saarela kertoo.

Hänkin uskoo, ettei mielenilmauksessa ole kyse pelkästään ruuasta, vaan muustakin pahasta olosta, joka purkautuu epäkohtien kautta.

– Kukaan ei ole osannut varautua tällaiseen tilanteeseen. Ja siksi tässä nyt ollaan. Teemme tässä tilanteessa parhaamme, Saarela toteaa.

Hiukkavaarassa on Saarelan mukaan yksi terveydenhoitaja, joka tarvittaessa ohjaa jatkohoitoon.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Bigot on 01.10.2015, 00:04:30
Quote from: Riukulehto on 30.09.2015, 23:46:47
Quote from: RP on 30.09.2015, 23:17:12
Tässä vielä paluumarssi kuvallisesti (lähde MV (http://mvlehti.net/2015/09/30/kuvia-oulusta/))
Ei nuo kuvat ole paluumarssilta, vaan marssilta kohti poliisilaitosta. Paluukyyti tehtiin autoilla jo pimeän laskeuduttua.

Jep, SPR:n ja Poliisin kyydeillä. Eli artisti maksaa ja hädänalaisimmat kokevat saaneensa arvostusta. Sivistysmaissahan olisi tukka lähtenyt ja edessä olisi viikon vesipaasto.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Toni R Jyväskylästä on 01.10.2015, 00:08:10
Quote
– Joka vaivaan tarjotaan vain Panadolia. Oli sinulla sitten kipeä pää tai murtunut jalka, kertoo irakilainen Fetdel muiden mielenosoittajien nyökytellessä taustalla.

Aha, pitäs vielä ilmaiset kolmiolääkkeetkin saada, että voisi unohtaa kaiken sen sodan ja kauhun.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: J.M on 01.10.2015, 00:10:01
Terveiseni jokaiselle turhalle paikanhakijalle, joka valittaa Suomessa saadusta ruoasta ja majoituksesta: älkää syökö suomalaista ruokaa, säästäkää itseänne. Syökää itseänne miellyttävää ruokaa ja nautiskelkaa siitä. Valkatkaa mieluisa majoituskohde itsellenne, älkää säästelkö vaatimuksissanne. Vaatikaa vain parasta, OMILLA RAHOILLANNE JA KAUKANA SUOMESTA JA KOKO EUROOPASTA!!

Kiitos.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: xor_rox on 01.10.2015, 00:10:14
Quote from: Punavihervärisokea on 01.10.2015, 00:02:20
Quote– Tarjotut ruuat ovat olleet pitkälti maitopohjaisia, tänään esimerkiksi on ollut kalakeittoa. Kaikkialla maitoa ei olla totuttu syömään samalla tavalla kuin meillä ja ilmeisesti monelle on tullut esimerkiksi laktoosi-intoleranssivaivoja, Saarela kertoo.

Hänkin uskoo, ettei mielenilmauksessa ole kyse pelkästään ruuasta, vaan muustakin pahasta olosta, joka purkautuu epäkohtien kautta.

– Kukaan ei ole osannut varautua tällaiseen tilanteeseen. Ja siksi tässä nyt ollaan. Teemme tässä tilanteessa parhaamme, Saarela toteaa.

Hiukkavaarassa on Saarelan mukaan yksi terveydenhoitaja, joka tarvittaessa ohjaa jatkohoitoon.

Turvapaikanhakijat tosiasiassa lähtivät vain haukkaamaan happea, kun epäkohtia oli purkautunut liikaa. Torstaina on hernerokkapäivä, joten turvapaikanhakijat lähtevät alkuillasta taas hieman tuulettumaan. Kansalaisilla ei siis ole mitään syytä huolestua tilanteesta, joten aamulla taas sorvin ääreen verotiliä kartuttamaan.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Echidna on 01.10.2015, 00:10:34
Mamujen ylläpidossa on total responsibility tyyppinen sopimus, jonka ideana on, että rasisti maksaa kaiken.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 01.10.2015, 00:13:46
QuoteTulkin välityksellä mielenosoittajien kanssa keskustellut Juha Keski-Sämpi Oulun ulkomaalaispoliisista kertoo, että poliisi koosti listan mielenilmauksen osallistujien luettelemista epäkohdista.

En ymmärrä, miten poliisilla voi olla tuollainen rooli, enkä usko enää puheisiin resurssipulasta. Mutta on tietysti hyvä tietää, että poliisille voi ilmoittaa esimerkiksi ruokatarjoilun epäkohdista.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Artisti on 01.10.2015, 00:14:39
Quote from: Echidna on 01.10.2015, 00:10:34
Mamujen ylläpidossa on total responsibility tyyppinen sopimus, jonka ideana on, että rasisti maksaa kaiken.

Joo mutta rasisti on pääesiintyjä!
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Pikkupoika on 01.10.2015, 00:16:15
Jakamisen helpottamiseksi laitoin videon myös YouTubeen: https://youtu.be/ZgYh61YvYDo
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Kim Evil-666 on 01.10.2015, 00:18:39
Sanotaan, että routa porsaan kotiin ajaa. Mikähän nämä maanvaivat ajaisi. Toivon ennätyskylmää talvea, helvetin nuivaa suhtautumista kansalaisilta ja diskorahojen ehtymistä.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: b_kansalainen on 01.10.2015, 00:19:13
QuoteTulkin välityksellä mielenosoittajien kanssa keskustellut Juha Keski-Sämpi Oulun ulkomaalaispoliisista kertoo, että poliisi koosti listan mielenilmauksen osallistujien luettelemista epäkohdista.
Kaksoisstandardien todentamiseksi pitäisi ehdottomasti suomalaisten syrjääntyneiden miesten mennä joukolla ilmaisemaan mieltään poliisiaseman pihaan ja kertoa kaikki elämänsä epäkohdat.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Possumi on 01.10.2015, 00:21:00
Quote from: Pikkupoika on 01.10.2015, 00:16:15
Jakamisen helpottamiseksi laitoin videon myös YouTubeen: https://youtu.be/ZgYh61YvYDo

Eikös tuo ole sama video kuin on YLE:n etusivulla: http://yle.fi/uutiset/tama_kelpaa_korkeintaan_koiran_ruuaksi__mieltaan_osoittava_turvapaikanhakija_haukkuu_ruoka-annoksen_videolla/8344894
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Bigot on 01.10.2015, 00:26:59
Quote from: Afrikan kirjeenvaihtaja on 01.10.2015, 00:13:46
QuoteTulkin välityksellä mielenosoittajien kanssa keskustellut Juha Keski-Sämpi Oulun ulkomaalaispoliisista kertoo, että poliisi koosti listan mielenilmauksen osallistujien luettelemista epäkohdista.

En ymmärrä, miten poliisilla voi olla tuollainen rooli, enkä usko enää puheisiin resurssipulasta. Mutta on tietysti hyvä tietää, että poliisille voi ilmoittaa esimerkiksi ruokatarjoilun epäkohdista.

Tästä uusi kansanliike: aina suora soitto poliisille, kun saa Panadolia tai keskinkertaista ruokaa. Esimerkiksi työmaaruokaloista, yliopistojen laitosruokaloista jne.. heti huomenna lounasaikaan linjat kuumiksi ja poliisi kerätköön epäkohdat listalle.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Pikkupoika on 01.10.2015, 00:27:45
Quote from: Possumi on 01.10.2015, 00:21:00
Quote from: Pikkupoika on 01.10.2015, 00:16:15
Jakamisen helpottamiseksi laitoin videon myös YouTubeen: https://youtu.be/ZgYh61YvYDo

Eikös tuo ole sama video kuin on YLE:n etusivulla: http://yle.fi/uutiset/tama_kelpaa_korkeintaan_koiran_ruuaksi__mieltaan_osoittava_turvapaikanhakija_haukkuu_ruoka-annoksen_videolla/8344894

Toki. Sitä ei vaan koskaan tiedä kuinka kauan löytyy YLE:n sivuilta eikä pelkkää videota voi jakaa.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Alarik on 01.10.2015, 00:29:10
Quote from: Possumi on 01.10.2015, 00:21:00
Quote from: Pikkupoika on 01.10.2015, 00:16:15
Jakamisen helpottamiseksi laitoin videon myös YouTubeen: https://youtu.be/ZgYh61YvYDo
Eikös tuo ole sama video kuin on YLE:n etusivulla: http://yle.fi/uutiset/tama_kelpaa_korkeintaan_koiran_ruuaksi__mieltaan_osoittava_turvapaikanhakija_haukkuu_ruoka-annoksen_videolla/8344894
Ehkä Youtubessa englanninkielisin otsikoin tavoittaa paremmin ulkomaiset turvapaikanhakijat, kun vielä miettivät kannattaako suunnata Suomeen. YLEn käyttäjäkuntahan on aika rajoittunutta, eikä yhtään kansainvälistä.
Jos saataisiin ihmissalakuljettajien mainoksille vastainformaatiota: kamala maa, surkeat asuinolot ja ihmiset syö koiranruokaa.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: dothefake on 01.10.2015, 00:30:19
Täällä köyhä työtön syö yöpalaksi viiriäsen munia, terveisiä vain sinne vokkiin, hyviä ovat.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 01.10.2015, 00:31:59
Quote– Eihän heille tietysti voida hotellitason majoituksia missään järjestää, mutta inhimilliset olot pitäisi pystyä järjestämään kaikille ihmisille, myös heille, Karnaranta toteaa.

Mikä niissä oloissa siis on epäinhimillistä?

Vai oliko tämä kenties jokin etukäteen suunniteltu harjoitus?
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Alarik on 01.10.2015, 00:32:42
Quote from: Bigot on 01.10.2015, 00:26:59
Tästä uusi kansanliike: aina suora soitto poliisille, kun saa Panadolia tai keskinkertaista ruokaa. Esimerkiksi työmaaruokaloista, yliopistojen laitosruokaloista jne.. heti huomenna lounasaikaan linjat kuumiksi ja poliisi kerätköön epäkohdat listalle.
Sillä pääsee ainakin neuvottelemaan.
Vanhukset ja heidän omaisensa, huomio! vanhainkodeissa tarjoiltavasta ruuasta voi valittaa poliisille, joka kirjaa puutteet ylös ja aloittaa ruuanparannusneuvottelut.
Poliisijohtoa lainaten "laki on kaikille sama. Suomessa laki on sama ihan kaikille"
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Echidna on 01.10.2015, 00:34:07
Laittoivat parhaiten englantia osaavan esittelemään riisiannosta.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Koekaniini on 01.10.2015, 00:39:22
Voisiko tämän nyt jo nimetä vaikka kaurapuurocaustiksi?  ???
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: b_kansalainen on 01.10.2015, 00:40:06
Riisikriisi.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Echidna on 01.10.2015, 00:42:23
Nyt ylen sivulla sanoo videon kohdalla mulle, että media ei saatavilla.

http://yle.fi/uutiset/tama_kelpaa_korkeintaan_koiran_ruuaksi__mieltaan_osoittava_turvapaikanhakija_haukkuu_ruoka-annoksen_videolla/8344894
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: b_kansalainen on 01.10.2015, 00:51:39
Quote from: Pikkupoika on 01.10.2015, 00:16:15
Jakamisen helpottamiseksi laitoin videon myös YouTubeen: https://youtu.be/ZgYh61YvYDo

Ja YouTube tarjoaa seuraavaksi videota "People try dog food for the first time"  :)
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Kim Evil-666 on 01.10.2015, 00:53:08
Hau Hau Champion voisi pestata tuon iIrakilasen koiranruokamainokseen pahvilautasensa kanssa. Voi tosin olla, ettei koirille enään kelpaisi mainoksen nähtyään.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 01.10.2015, 00:55:23
Quote from: Echidna on 01.10.2015, 00:42:23Nyt ylen sivulla sanoo videon kohdalla mulle, että media ei saatavilla.

http://yle.fi/uutiset/tama_kelpaa_korkeintaan_koiran_ruuaksi__mieltaan_osoittava_turvapaikanhakija_haukkuu_ruoka-annoksen_videolla/8344894

Oletko varma, että edes haluat nähdä kaikkea sitä kärsimystä? Ylen sivusto varmaankin kaatuu, kun koko maailma katsoo videota yhä uudelleen.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Echidna on 01.10.2015, 00:58:31
Quote from: Afrikan kirjeenvaihtaja on 01.10.2015, 00:55:23
Quote from: Echidna on 01.10.2015, 00:42:23Nyt ylen sivulla sanoo videon kohdalla mulle, että media ei saatavilla.

http://yle.fi/uutiset/tama_kelpaa_korkeintaan_koiran_ruuaksi__mieltaan_osoittava_turvapaikanhakija_haukkuu_ruoka-annoksen_videolla/8344894

Oletko varma, että edes haluat nähdä kaikkea sitä kärsimystä? Ylen sivusto varmaankin kaatuu, kun koko maailma katsoo videota yhä uudelleen.

Ei, kun aattelin, että kehtasko ne jo sen sensuroida.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: valtakunnanpärkhele on 01.10.2015, 01:15:00
Quote from: Pikkupoika on 01.10.2015, 00:16:15
Jakamisen helpottamiseksi laitoin videon myös YouTubeen: https://youtu.be/ZgYh61YvYDo

"This no good food. For dog ... and women ";D 

Varsinaisia ritareita ja herrasmiehiä pukkaa. Naisjärjestöt ja feministit myös äijäfeministit huhuu!

No nyt tiedän mitä tarjota naisille seuraavalla deiteillä! Ilmankos homma mennyt metsään viimeaikoina!
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Echidna on 01.10.2015, 01:19:29
Tervohan kirjoitti (http://yle.fi/uutiset/jari_tervo_valkoinen_roskavaki/8336058):
"Tämän huonosti koulutetun, epäterveellisesti syövän, homoja ja muukalaisia vihaavan, kulttuuria inhoavan ja omasta pseudo- ja kiihkoisänmaallisuudestaan jäykistyvän kansanosan suurin pelko on tämä: mikä tahansa maahan saapuva ihmisryhmä ohittaa heidät hetkessä sosiaalisessa hierarkiassa ja jättää heidät edelleen alimmaiseksi."

Moni meistä, valkoisesta roskaväestä, todellakin syö tuota epäterveellistä koiranruokaa kouluissa, päiväkodeissa, vanhainkodeissa, sairaaloissa jne. Taitaa käydä niin, että mikä-tahansa-ihmisryhmäläiset saavat jatkossa parempaa sapuskaa, eli ohittavat hetkessä valkoisen roskaväen, joka saa tyytyä epäterveelliseen laitosruokaan.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: valtakunnanpärkhele on 01.10.2015, 01:23:57
Ihan huomiona! Mistä ovat riisit saaneet?
Sillä ainakaan tänään ei ole ollut mitään sellaista ruokaa millään aterialla, missä riisiä olisi tarjottu!!!

Koiranruokalistan mukaan.

Ke 30.9.
Lihakeitto
Purjo-perunasosekeitto linsseillä
Tuorekurkkuviipale
Juustoviipale
Vaniljakiisseli ja mansikkahillo

Oiskohan joku maamiesten kebab-lafka puffanut riisit miekkariin, niissä on yleensä ylikeitettyä puolipäivää seissyttä riisiä...

http://www.ouka.fi/oulu/oulun-serviisi/hoivakodit/-/asset_publisher/1LKs/content/hoivakodit-viikko-40?redirect=http%3A%2F%2Fwww.ouka.fi%2Foulu%2Foulun-serviisi%2Fhoivakodit%3Fp_p_id%3D101_INSTANCE_1LKs%26p_p_lifecycle%3D0%26p_p_state%3Dnormal%26p_p_mode%3Dview%26p_p_col_id%3Dcolumn-2%26p_p_col_pos%3D1%26p_p_col_count%3D3
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: -PPT- on 01.10.2015, 01:29:05
Reippaita poikia ovat; eikös Kastellista ole melko pitkä matka Raksilaan?
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Deputy M on 01.10.2015, 01:38:43
Herran kiesus, mutta olen syönyt HYKS:n ruokalassa vuosikymmenet. Varsinkin HYKSin kana oli aivan verratonta, koskaan en ole löytänyt etsinnöistäni huolimatta samaa makua. Aina voi rutista joka asiasta ja tässä tapauksessa tehtiin mitä tahansa, niin ei se kelpaa. 
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: AnttiK on 01.10.2015, 02:46:18
Quote from: b_kansalainen on 30.09.2015, 21:50:05
Quote from: valtakunnanpärkhele on 30.09.2015, 21:16:55
Voivat tehdä ruokaa ihan itse tai olla tekemättä.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015093020445390_uu.shtml (http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015093020445390_uu.shtml)
Quote- Turvapaikanhakijoita rassaa se, että osa saa ruokahuollon ja osa voi laittaa itse ruokansa eri keskuksissa. Hiukkavaara on paikka, jossa ei voi itse laittaa ruokaa, Saarela selittää.

Syynä on se, ettei kasarmilla ole keittiötä. Näin ollen hätämajoitustilat ovat ruokahuollon varassa.

Hänen mukaansa ruokahuolto otetaan arviointiin heti huomenna.

- Totta kai sen täytyy olla sellaista, että se useimmille ihmisille kelpaa. Kuulin sen, että nyt on ollut esimerkiksi tarjolla maitopohjaista kalakeittoa. Tämä tulijajoukko ei maitoa normaaliravinnossaan käytä, mikä on aiheuttanut vatsaongelmia. On ihan ymmärrettävää, että se kirvoittaa sitten tunteita, Saarela perustelee.

Tällä hetkellä ruokahuolto tulee Oulun kaupungin ateriapalvelulta Oulun Serviisiltä.

Aha, syynä oli laktoosi-intoleranssi. Maitopohjainen kalakeitto pieretti niin. Mahtoi olla mielenosoituksessa värinää ja törinää. On muuten olemassa laktoositonta maitoa kaupoissa, voihan kili, vuohipaimenille.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Läpeensä Nuiva on 01.10.2015, 02:51:05
Viedään ja kyllästetään hilluva arabimaailma suomalaisella "paskaruoalla".

-> Hilluvat arabit urputtavat toisillensa ruoan huonoa laatua.
-> Hilluvat arabit menevät lakkoon.
-> Hilluvat arabit eivät urputtamiseltaan ehdi sotia.
-> Vienninedistämis- ja Nobelin rauhanpalkinto Atrialle ja Jalostajalle.

Nobel-komitea suitsuttaa kuinka suomalaiset roiskeläpät pelastivat maailmanrauhan.
HS ja YLE vetoavat etusivuillaan että sambusa on hyvempää.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: guest13807 on 01.10.2015, 03:15:33
Quote from: valtakunnanpärkhele on 01.10.2015, 01:23:57
Ihan huomiona! Mistä ovat riisit saaneet?
Sillä ainakaan tänään ei ole ollut mitään sellaista ruokaa millään aterialla, missä riisiä olisi tarjottu!!!

Koiranruokalistan mukaan.

Ke 30.9.
Lihakeitto
Purjo-perunasosekeitto linsseillä
Tuorekurkkuviipale
Juustoviipale
Vaniljakiisseli ja mansikkahillo

Oiskohan joku maamiesten kebab-lafka puffanut riisit miekkariin, niissä on yleensä ylikeitettyä puolipäivää seissyttä riisiä...

http://www.ouka.fi/oulu/oulun-serviisi/hoivakodit/-/asset_publisher/1LKs/content/hoivakodit-viikko-40?redirect=http%3A%2F%2Fwww.ouka.fi%2Foulu%2Foulun-serviisi%2Fhoivakodit%3Fp_p_id%3D101_INSTANCE_1LKs%26p_p_lifecycle%3D0%26p_p_state%3Dnormal%26p_p_mode%3Dview%26p_p_col_id%3Dcolumn-2%26p_p_col_pos%3D1%26p_p_col_count%3D3

Johtajahan kertoi että kyseessä oli iltaruokana tarjoiltu ohramannapuuro. Ovat varmaan saaneet sitä eilen illalla ja tonkineet todisteet roskiksesta jotta on jotain mitä näyttää tv-kameroille.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Sivustakatsoja on 01.10.2015, 03:15:39
Quote from: valtakunnanpärkhele on 01.10.2015, 01:15:00
"This no good food. For dog ... and women ";D 

Varsinaisia ritareita ja herrasmiehiä pukkaa. Naisjärjestöt ja feministit myös äijäfeministit huhuu!

Tämän suhteen ilakointi taisi kyllä mennä metsään. Mieshän sanoo videolla seuraavalla tavalla: "this for women problem". Ainakin omien kokemusteni mukaan tuollainen lause heikosti englantia osaavan suusta yrittää sanoa jotain lauseen "this is a problem for women" suuntaista.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Mr.Carcass on 01.10.2015, 03:15:56
Kun nuo raukat mamulapsukaiset ovat nälissään Hiukkavaarassa niin voitaisiinko me järjestää vaikka mielenilmaus tai vastaava sen vuoksi. Mentäisiin ISOLLA porukalla Hiukkavaaraan ja hankitaan soppatykki sinne. Syödään sitten mahat täyteen ja röyhtäistään päälle. Ruoaksi vaikka aito ja oululainen rössypottu siankyljestä tai hernesoppa sika/nautasäilykkeestä. Kuka olisi se taho joka tämmöisen kivan syysretken järjestäisi.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: JoKaGO on 01.10.2015, 03:27:38
Quote from: Laskentanuiva on 30.09.2015, 22:30:33
Oliskohan perimmäinen syy tuo alla oleva lainaus:

Quote from: valtakunnanpärkhele on 30.09.2015, 21:16:55
Voivat tehdä ruokaa ihan itse tai olla tekemättä.

Vastaanottorahan perusosa kuukautta kohti 1.1.2015 lähtien
http://www.migri.fi/turvapaikka_suomesta/vastaanottotoiminta/vastaanottoraha
Ei tarjottuja aterioita     
Yksinasuva ja yksinhuoltaja   316,07 euroa   
....

Ateriat vastaanottokeskuksesta
Yksinasuva ja yksinhuoltaja   92,64 euroa
.....

Ateriat vastaanottokeskuksesta
yksintullut alle 16-vuotias   27,25 euroa*
yksintullut 16-18 -vuotias   48,09 euroa*
Yksityismajoituksessa tai yli 16-vuotiaiden tukiasumisyksikössä asuvalle yksintulleelle lapselle maksetaan käyttörahan sijasta vastaanottorahaa. Se on sama kuin aikuisella yksin asuvalla eli 316,07 euroa tai ateriapalvelut tarjoavassa vastaanottokeskuksessa 92,64 euroa.

Meinaan, että eivät saa tuota 316,07 euroa/ hlö ja kaverit saa muualla.

Tuo Rasmus-ryhmän kuvakaappaus keskusteluineen on jotain joka menee tämän vähäjärkisen kaalin yli.

Kaikkinensa tuo mielenosoitus on parasta mitä on pitkään aikaan tapahtunut tällä rintamalla.

Missä on "meillä on unelma" tapahtuman järjestäjät ja puuhahenkilöt kommentoimassa tätä "ruokaskandaalia ja heitteillejättöä".
Tai vaikkapa ministerien kanta (vrt. huppumies ja suomen maine) missä menee raja auttajien ja autettavien vaatimusten suhteen.

Onneksi kaikki on huomenna hyvin koska ruokahuolto otetaan käsittelyyn viranomaisten puolesta heti.
VOI VI...U!

Olen pettynyt Hommaan, oikeastaan pirun pettynyt  >:(

Nimittäin vain nämä kaksi postausta löysin, joissa on oivallettu kapinan syy.

Mutta sinänsä hienoa, että paukapäät (siis irakilaiset) menivät haukkumaan ilmaiseksi saamaansa ruokaa ja itse sotkemaansa varuskuntaa. Ropina vaan kuuluu, kun sataa nuivien laariin!
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: AnttiK on 01.10.2015, 04:06:07
HUHHUH, tulipa kerranin luettua koko ketju, aika kuraa, helmiäkin.

Kommentoin:

- eniten hatutti ja hatuttaa edelleen mellakkapoliisien hysteerinen reaktio. Varmaan tuli hyvät ylityökorvaukset ja bensaa paloi kuskatessa nenä pystyssä kulkeva matukkalauma kasarmille kurjalle haram-iltapalalle ja matolle
- nyt on saatu uusi syy olla tutkimatta tavallista kansalaista koskevia murhaa pienempiä rikkeitä, paitsi nuorison pahvitötteröt
- kehdataan iloita, etteivät tulijat ole vielä oppineet rikosten teon helppoutta Suomessa, tilastot eivät ole reaaliajassa herra komissaario
- Suomen sinivuokkojen toiminta on jatkuvasti ärsyttänyt. Rikoksia tehdään, ei tutkita. Ajellaan autoilla, ei jalkauduta. Johto paateroi ja selitteleee. On toki hyviäkin joukossa, peltipoliisit
- Gurmeeruokia syövänä näin vanhoilla paivillläni tuomitsen jyrkästi nirsot mutantit. Ilmainen ylöspito ei kelpaa
- Lampaan halal-teurastus Punaisen Puolikuun (Suomessa naamioitunut SPR:ksi) suorittamana keskusten pihalla olis halal
- suomalaiselle leipäjonoon joutuneelle ja roskiksia penkovalle tuo lampaanviulu kyllä kelpaisi
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Roope2 on 01.10.2015, 04:30:29
Odotetaan vaan, kun meidän ihmisoikeusprofessorit  julistavat, että ihmisoikeuksiin kuuluu oikeus valita ravintola, missä syö, oikeuksiin kuuluu myös valita hotelli, missä yöpyy sekä lääkäriasema, missä voi vaivojaan hoitaa.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: AnttiK on 01.10.2015, 04:39:36
Turvapaikanhakijalle pitäisi riittää suomalaisten kasarmiolot ja päivärahat. Oikeudenmukainen ratkaisu. Järjestyspuolen voisi hoitaa sotilaspoliisi. Tavalliset poliisit ovat todella onnettomia osin rikollisia tai muuten laiskoja raukkoja.

Hyväksytyille kielikylvyn jälkeen asevelvollisuuden suoritus (osa kyllä osaa ennestään, ja se huomataan). Siinä lääkettä.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: JoKaGO on 01.10.2015, 05:10:36
Quote from: Roope2 on 01.10.2015, 04:30:29
Odotetaan vaan, kun meidän ihmisoikeusprofessorit  julistavat, että ihmisoikeuksiin kuuluu oikeus valita ravintola, missä syö, oikeuksiin kuuluu myös valita hotelli, missä yöpyy sekä lääkäriasema, missä voi vaivojaan hoitaa.

Ei kuulu kantasuomalaisille perunanenille, ainoastaan pakolll... pakolll... pakolaisille.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Tabula Rasa on 01.10.2015, 05:39:23
Quote from: Echidna on 01.10.2015, 00:42:23
Nyt ylen sivulla sanoo videon kohdalla mulle, että media ei saatavilla.

http://yle.fi/uutiset/tama_kelpaa_korkeintaan_koiran_ruuaksi__mieltaan_osoittava_turvapaikanhakija_haukkuu_ruoka-annoksen_videolla/8344894

Njooh, ylelle ei enää kelvannut kun tämä video nousi ylen katsotuimmaksi tällä viikolla.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Lahti-Saloranta on 01.10.2015, 06:30:39
Ählyjen mielenosoitus pesi heittämällä Tornion marssin ja Lahden provon. Nuivat eivät ikimaailmassa pysty vastaavaan sanomansa levittämisessä.
Vieras ei voi enää pahemmin loukata talon emäntää kuin moittimalla hänen tarjoamaa ruokaa
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: -PPT- on 01.10.2015, 06:39:11
Quote from: MW on 30.09.2015, 21:49:33
Quote from: -PPT- on 30.09.2015, 21:37:29
Kyllähän tuollainen odottamaton mielenilmaus jossain Oulussa on helposti kontrolloitavissa kun on kyse maakunnan keskuksesta jonne poliisitkin ovat keskittyneet. Mitäs jos Keuruulla tai Forssassa paikaliset vokkiasukkaat pistävät ranttaliksi kun ruoka ei kelpaa?

Sitten toivotaan parasta. Tuurilla ne laivatkin seilaa.

Tämä on ajan henki.

Tuo on todellinen uhka. Ajan myötä turvikset tylsistyy, talvi tulee, Keuruulla ei ole mitään tekemistä ja siellä ei paljon ole poliiseja.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Mr.Reese on 01.10.2015, 06:47:08
Quote from: Tabula Rasa on 01.10.2015, 05:39:23
Quote from: Echidna on 01.10.2015, 00:42:23
Nyt ylen sivulla sanoo videon kohdalla mulle, että media ei saatavilla.

http://yle.fi/uutiset/tama_kelpaa_korkeintaan_koiran_ruuaksi__mieltaan_osoittava_turvapaikanhakija_haukkuu_ruoka-annoksen_videolla/8344894

Njooh, ylelle ei enää kelvannut kun tämä video nousi ylen katsotuimmaksi tällä viikolla.
Kyllähän tuo toimi ihan normaalisti. Sanoo "this is women problem", arvostelee ilmeisesti keittäjien taitoja. Riisit ei oo silleen kivasti irti toisistaan.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Tabula Rasa on 01.10.2015, 07:27:59
Quote from: Mr.Reese on 01.10.2015, 06:47:08

Flashipäivitystä vailla ainakin itsellä, toimii toki nyt.

Mutta. Kymppitonneja taskussa eikä osata ostaa ruokaa. Kuinkahan uusavuton sitä voi olla.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Blanc73 on 01.10.2015, 07:38:32
Voisin tänään käydä töitten jälkeen Oulun Haapalehdon Lidl:ssä ostamassa 10kg pekonia ja viedä ne Hiukkavaaraan nälkäisille sotalapsille. Kai SPR huolii vaatimattoman lahjoitukseni?
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: nitkunatku on 01.10.2015, 08:00:30
Vittu tehkööt itse sitten ruokansa, niin saavat sellaista kuin haluavat!!! Perkele! :facepalm:
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Pölhökustaa on 01.10.2015, 08:08:07
Kun oli lapsi, meillä oli perheessä koira. Musta labbis totteli nimeä Ali, oli kuulemma Muhammed Alin mukaan nimetty kun oli pennusta alkaen varsin roteva ja kovapäinen. Alin ruokavalio koostui juurikin iltaisin nautittavasta mönjästä jossa oli sekaisin riisiä ja kaksijalkaisten asuinkumppaniensa päivällisestä ylijäänyttä ruokaa. Ateria höystettiin piimällä. Alille tämä kelpasi oikein hyvin, häntä heilui ja ateriainnostus oli niin kova että pää oli korvia myöten ruokakupissa kun kuono imuroi viimeisetkin riisinhiput kupin pohjasta.

Kaimansa Ali Irakista oli siinä mielessä kyllä oikeassa. Koiranruokaa tuollainen riisisössö.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Saturnalia on 01.10.2015, 08:12:58
Nämä kaveritko tulivat siis taksilla Tukholmasta? Nyt ei riisin kypsyysaste kelpaa. Menisivät ravintolaan sitten jumalauta, jos viissatasia on niin ettei paskalle taivu edes kalakeiton jälkeen. Kai ne kaupungilla saavat käydä kun nytkin näkyi onnistuvan.
Onhan tuossa varmasti sitäkin, että he ihan oikeasti luulevat että kaikki maassa elävät kuin ylempi keskiluokka. Että Juha Sipilän elintaso on se standardi jonka alapuolella ei ole kukaan. Ovat salakuljettajien ja Sipilän bullshit-mielikuvien varassa. Se Sipilän hehkutus oli kyllä oikeasti vuosituhannen viestintämoka.
Kun on pakko leikkiä vaan aina sitä hyvää ihmistä erottautuakseen rahvaasta... :facepalm:
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Aimo Räkä on 01.10.2015, 08:20:29
Quote from: Pikkupoika on 01.10.2015, 00:16:15Jakamisen helpottamiseksi laitoin videon myös YouTubeen: https://youtu.be/ZgYh61YvYDo
Video on jo nyt kerännyt aikamoisen nuivia kommentteja eri puolilta maailmaa. Lisää tällaisia avautumisia palvelun puutteista. Tämä kehittyy koko ajan paremmaksi.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Faidros. on 01.10.2015, 08:28:38
Vaihdetaan ruoka vanhuksille tarkoitettuun, sehän on tunnetusti maustettu siten, että sitä voi kaikki syödä. Jollei maistu, niin tippa suoneen ja lepositeisiin.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Tifosi on 01.10.2015, 08:29:19
Sinänsä tämä kausti ei tullut itselleni yllätyksenä. Kun tiedetään mitä persläpiä noi tulevaisuuden moniosaajat on, tämä oli odotettavissa. Se mikä yllätti pikkuisen, oli tämä nopeus millä saatiin eka härdelli aikaan. Olisi luullut että menisi vähän pidempään (ainakin ensimmäisiin pakkasiin asti) ennenkuin tuolla ruvetaan pullikoimaan majoitus- ja ruokatilannetta vastaan.

Tänään pöntöllä aamu-orpoa vääntäessäni hykertelin mielessäni kun ajattelin sitä kohinan ja vitutuksen määrää jokaisen median aamupalavereissa, kun tätä yritetään vääntää ja kääntää niin että ei tulisi huonoa kuvaa kansalle.

Yksikään nuivien tekemä juttu tms. ei olisi pystynyt mitenkään saamaan aikaan samaa kyrpiintymistä ihmisten mielessä mitä nää tampiot teki ihan itse.  Hyvä pojat...  :)
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: svobo on 01.10.2015, 08:44:04
Tämmöistä suurtalouskeittiöruoka Suomessa on. Onko se Irakissa keskimäärin parempaa, vai onko siellä esimerkiksi kouluruokailua ensinkään? Vai odottivatko he sen vastaavan koko päivän kotona hääräävän kotiäitinsä lihapatoja tai ruokaravintolan menuta?

Jos tulee kutsumatta, ennalta ilmoittamatta, suurina laumoina kylään ja odottaa ilmaista ylläpitoa niin ei ole varsinaisesti siinä asemassa, että on varaa valittaa tarjoilusta tai majoitusolosuhteista, jos perustarpeista kuitenkin pidetään huolta. Käytöksensä osoittaa harvinaista röyhkeyttä. Tuolla tavallako Irakissa mennään naapuriin
kylään?

Mitä helvettiä he sitten oikein odottivat tänne tullessaan? Jotain ennakko-odotuksia lienee ollut, jos kerran pettymyskin on heti alkuun noin suuri. Tämmöistä täällä pohjantähden alla nyt vain on. Jos se ei vastannut salakuljettajan mainosta tai länsimaisen tv-sarjan välittämää kuvaa länsimaisesta arjesta niin se ei varsinaisesti ole suomalaisten syy, vaan valitus tulee esittää matkan järjestäjälle.   

Toivottavasti kuitenkin realistinen kuva ankeasta Suomesta kulkeutuu mahdollisimman kauas, jos se vähän hillitsisi näiden hävyttömien vaatijoiden tuloa.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Maatiaisjuntitar on 01.10.2015, 08:54:24
Mitähän on ohramannavelli?

En ole koskaan kuullutkaan, että sotkettaisiin ohra ja vehnävellit sekaisin...
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Bigot on 01.10.2015, 08:56:05
^^ Olipa töykeää. He ovat osoittaneet suurta kunniaa Suomelle valitsemalla meidän maamme uuden elämänsä tarjoajaksi. Ja Suomi vastaa kunnianosoitukseen laitosruoalla, samalla jota omille lapsille ja vanhuksille tarjotaan??

En minä ainakaan ole koskaan vierailleni tarjonnut laitosruokaa, joten ymmärrän hyvin pöyristymisensä. Oulun apulaispoliisipäällikkökin sanoi saamaansa kohtelua epäinhimilliseksi.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: RP on 01.10.2015, 09:00:26
Quote from: Maatiaisjuntitar on 01.10.2015, 08:54:24
Mitähän on ohramannavelli?

En ole koskaan kuullutkaan, että sotkettaisiin ohra ja vehnävellit sekaisin...

Googlauksen perusteella tehty tavallisten mannasuurimoiden kaltaisesta tuotteesta, jonka raakamateriaalina ovat ohran jyvät.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Maatiaisjuntitar on 01.10.2015, 09:09:03
Quote from: RP on 01.10.2015, 09:00:26
Quote from: Maatiaisjuntitar on 01.10.2015, 08:54:24
Mitähän on ohramannavelli?

En ole koskaan kuullutkaan, että sotkettaisiin ohra ja vehnävellit sekaisin...

Googlauksen perusteella tehty tavallisten mannasuurimoiden kaltaisesta tuotteesta, jonka raakamateriaalina ovat ohran jyvät.

Sittenhän se on ohrasuurimovelliä.
Kyllä näillä seuduin mannalla tarkoitetaan aina nimenomaan ja vain vehnäsuurimoita.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Nuivake on 01.10.2015, 09:11:03
Rasmuksen FB -ryhmässä taas tiedetään asiat vähän paremmin:
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Blanc73 on 01.10.2015, 09:17:53
Rasmuksen jutut kuuluvat Peräkammarin puolelle. Avohoitopotilaille ei saisi nauraa, mutta noiden kohdalla on tehtävä poikkeus.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Teaparty on 01.10.2015, 09:19:01
Veikkaan että kyse on viime kädessä rahasta.

Näille herneaivoille on kerrottu, että he eivät saa täyttä päivärahaa, vaan heille tarjotaan ruoka. He epäilevät tietenkin, että keittäjät vetävät tp-hakijoiden rahat välistä ja tekevät ruoan halvalla. Siispä marssivat poliisiasemalle valittamaan, todisteenaan halvoista raaka-aineista tehty ruoka (ohrapuuro).

Tämän sakin kalloon ei mene, että heillä ei ole mitään subjektiivista oikeutta päivärahaan vaan pelkästään ruokaan ja suojaan hakemuksen käsittelyn ajaksi. Lähtöoletuksena on, että jostakin vain tulee rahaa ja että epärehelliset ihmiset varastavat heille kuuluvat rahat. Tämä on tietenkin luonnollista lähtömaiden kulttuurit huomioiden.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Billy Hill on 01.10.2015, 09:20:18
Sanokaa nyt joku että nuo Rasmuksen vajakit ovat vain pieni vähemmistö kansasta. Uskon ja toivon toki näin, mutta joskus epäusko alkaa kasvaa ja ahdistus yhteiskunnan henkisestä tilasta nostaa päätään :P
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Gunnar Hymén on 01.10.2015, 09:27:43
"monissa maissa ei ole minkään sortin mielipidevapautta. nämä ihmiset nyt opettelee sitä"

:facepalm:
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Bigot on 01.10.2015, 09:29:05
Quote from: Blanc73 on 01.10.2015, 09:17:53
Rasmuksen jutut kuuluvat Peräkammarin puolelle. Avohoitopotilaille ei saisi nauraa, mutta noiden kohdalla on tehtävä poikkeus.

Yhdellä kalsarinostajalla näemmä pientä tervehtymistä havaittavissa, kun on sentään pöyristynyt käytöksestään.

Millaisenkohan viestin nuo pullahalaajien lahjoittamat alusvaatteet lähettävät?
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: ISO on 01.10.2015, 09:30:37
Kannattaa lukea tuo Margit Haatajan kirjoitus, ostanut visalla velaksi alushousuja maahantunkeutujille, joilla on taskut pullollaan rahaa.

Toinen siellä selittää, että ovat nälkiintyneitä ja sen vuoksi massu tulee pipiksi. Partalapset on pulleita, kaksoisleukaisia, selvästi todella hyvässä lihassa olevia nuoria miehiä. Jos on matkannut kuukausikaupalla syömättä niin pitäis olla lommoposkisia koikkelehtijoita jotka syö kaiken mitä eteen laitetaan.

En oikein tiedä pitäiskö itkeä vai nauraa.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Nanfung on 01.10.2015, 09:40:26
Quote from: Mr.Reese on 01.10.2015, 06:47:08
Sanoo "this is women problem", arvostelee ilmeisesti keittäjien taitoja. Riisit ei oo silleen kivasti irti toisistaan.

Tästä tulee jotenkin mieleeni Kerttu, Lallin emäntä?
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: J.M on 01.10.2015, 09:42:46
Quote from: ISO on 01.10.2015, 09:30:37
Kannattaa lukea tuo Margit Haatajan kirjoitus, ostanut visalla velaksi alushousuja maahantunkeutujille, joilla on taskut pullollaan rahaa.

Toinen siellä selittää, että ovat nälkiintyneitä ja sen vuoksi massu tulee pipiksi. Partalapset on pulleita, kaksoisleukaisia, selvästi todella hyvässä lihassa olevia nuoria miehiä. Jos on matkannut kuukausikaupalla syömättä niin pitäis olla lommoposkisia koikkelehtijoita jotka syö kaiken mitä eteen laitetaan.

En oikein tiedä pitäiskö itkeä vai nauraa.

Niin no, se on juuri sitä, että viimeiseen asti pitää pitää suomut silmillä, ettei totuus pääse tajuntaan. Kuka tahansa, jolla aivot ovat punavihreydestä vapaat näkevät, että esim. tuo pahvilautasen esittelijä ei ole nähnyt nälkää kuin näyttöruudulta.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Artisti on 01.10.2015, 09:47:55
Quote from: valtakunnanpärkhele on 30.09.2015, 22:44:25
Koiranruokalista ensi viikolle:

Ma 5.10.
Broilerikastike
Härkäpapukastike
Perunat
Vihersalaatti
Luomu mustikka-vadelmajogurtti

Ti 6.10.
Silakkalaatikko
Quorn-juureskiusaus
Kaalisalaatti
Marjakiisseli

Ke 7.10.
Nakkikeitto
Soijasuikale-kasviskeitto
Lehtisalaatti
Tomaattiviipale
Juustoviipale
Suklaamousse

To 8.10.
Kermaisa liha-perunaviipalelaatikko/ Moussaka
Soijarouhe-perunaviipalelaatikko
Raastekimara
Lappapuuro

Pe 9.10.
Toiveruokapäivä

La 10.10.
Stroganoff
Papustroganoff
Perunat
Vihersalaatti
Jäätelö

Su 11.10.
Mantelikala
Kasvispihvit
Kastike
Perunasose
Vihersalaatti
Punajuuri
Hedelmäsalaatti

Ateriaan sisältyy salaatti/tuorepala, leipä, ravintorasva ja ruokajuoma. Kotiinkuljetettavaan ateriaan ei sisälly leipää, ravintorasvaa eikä ruokajuomaa.

Ateriakokonaisuudet voivat olla tarjolla eri viikonpäivinä.

Tarjoamamme perunat ja leipä ovat aina lähiruokaa!

Tarjoamamme puuro on valmistettu luomupuurohiutaleista ja -suurimoista. Oulun Serviisi on Portaat Luomuun -ohjelman ensimmäisellä portaalla päiväkotien, hoivakotien ja terveysasemien osalta

http://www.ouka.fi/oulu/oulun-serviisi/ruokalistat/-/asset_publisher/B94m/content/hoivakodit-viikko-41?redirect=http%3A%2F%2Fwww.ouka.fi%2Foulu%2Foulun-serviisi%2Fruokalistat%3Fp_p_id%3D101_INSTANCE_B94m%26p_p_lifecycle%3D0%26p_p_state%3Dnormal%26p_p_mode%3Dview%26p_p_col_id%3Dcolumn-2%26p_p_col_pos%3D1%26p_p_col_count%3D3

Toi tiistain silakkalaatikkopäivä tulee olemaan menestys!

Popcornit esiin!
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: ISO on 01.10.2015, 09:51:36
Quote
Tarjoamamme perunat ja leipä ovat aina lähiruokaa!

Valtava kivi vierähti juuri sydämeltäni, mitä meistä olis ajateltu ulkomailla jos tarjottu ruoka ei olis ollut lähiruokaa, se olis ollut image-katastrofi, siitä ei Suomi-kuvaa oltais ikinä saatu kirkastettua enää.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: elven archer on 01.10.2015, 09:54:29
Quote
Ymmärrän tyytymättömyyden, jos rankan pakomatkan jälkeen saa syötäväkseen oudon makuista ruokaa. Se ei kotoutumista tue.
Niin mitä ei? Sekö tukee kotoutumista Suomeen, jos syötetään kuin Irakissa? Eihän noissa jutuissa ole järjen hiventäkään! Ja "ymmärrän täysin". :facepalm:

- Tuliko teidän paikkakunnallenne niitä kurdeja vai muslimeita?
- Ei, kun kulinaristeja!
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Lumiukko Jeti on 01.10.2015, 10:06:15
Kotouttamisen epäonnistuminen alkaa jo vokissa koska torstaina ei ole hernaria ja pannaria!
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Mr.Reese on 01.10.2015, 10:08:58
Onkos nakkikeiton nakit tofua vai? Sianlihaa niissä tupannu olemaan jossain muodossa, vähintään jänteitä ja kamaraa.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Lumiukko Jeti on 01.10.2015, 10:17:18
Quote from: Mr.Reese on 01.10.2015, 10:08:58
Onkos nakkikeiton nakit tofua vai? Sianlihaa niissä tupannu olemaan jossain muodossa, vähintään jänteitä ja kamaraa.

Ja vaikka ei olisikaan possua seassa niin ei se kuitenkaan ole halal-nakkia!
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: ISO on 01.10.2015, 10:21:27

Ehdottaisin vapaaehtoisryhmille, että ostavat nyt varastoon ison kasan romutettavia autoja, ja aina kun matuille tulee mielenosoitusfiilikset voisivat poltella niitä romuja, näin säästyis valtavasta rahaa, ja samalla päästään eroon romuautoista.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Mr.Reese on 01.10.2015, 10:26:13
Quote from: ISO on 01.10.2015, 10:21:27

Ehdottaisin vapaaehtoisryhmille, että ostavat nyt varastoon ison kasan romutettavia autoja, ja aina kun matuille tulee mielenosoitusfiilikset voisivat poltella niitä romuja, näin säästyis valtavasta rahaa, ja samalla päästään eroon romuautoista.
Jos autossa ajoaikaa jäljellä ja kesärenkaat alla, niin tässähän juuri sopivat ajoharjoittelukelit alkamoisillaan. Avaimet käteen saatesanoilla "vauhti korjaa virheet".
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: elven archer on 01.10.2015, 11:07:12
Kehitin juuri uuden lentävän huudahduksen. Muistakaa, että kuulitte tämän minulta ensin. Voihan vokin wokki! Myös suomen kieleen enemmän mukautettu versio käy: voihan vokin vokki!

Sanontaa on tarkoitus käyttää epäuskoisena huudahduksena tai vaihtoehtoisesti hermon mennessä jonkin pienen täysin epäolennaisen yksityiskohdan kanssa näpräämiseen. Ja ihan miten vain, jos siltä tuntuu.

Olisi kiva kuitenkin, jos näiden aikojen hulluudesta jäisi jokin muisto jälkipolville. Kielentutkijat voivat sitten kertoa jälkipolville, että mihin tämä suosittu sanonta perustuu. Ihmiset vastauksen kuullessaan, että siinä viitataan vastaanottokeskuksen ruokaan, sitten epäuskoisena pyörittelevät päätään menneiden ihmisten typeryydelle ja sinisilmäisyydelle. Voihan vokin vokki!
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: repsikka on 01.10.2015, 11:09:33
Molempien iltapäivälehtien lööpeissä  Oulun mielenilmaisu ! Lieneekö lehtien tiedotuslinja lipsahdus vai osoitus hitaasta heräämisestä ?

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015093020444675_uu.shtml

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1443525827754.html
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Tumppu on 01.10.2015, 11:30:09
Jaahas se näemmä hiihtelijämarssin osalta on mission accomplished. Juhlapaikanhakijoiden ruokaa muutetaan turhapaikanhakijoille sopivammaksi.
http://m.kaleva.fi/uutiset/oulu/aamu-valkeni-hiukkavaaran-hatamajoitusyksikossa-rauhallisena-moni-pitaa-protestointia-nolona/708418/ (http://m.kaleva.fi/uutiset/oulu/aamu-valkeni-hiukkavaaran-hatamajoitusyksikossa-rauhallisena-moni-pitaa-protestointia-nolona/708418/)

"Oulun Serviisi kertoo tiedotteessaan, että ensi viikon ruokalistaa on jälleen muokattu turvapaikanhakijoille sopivammaksi. Muun muassa aamupalan puurot on jätetty pois, riisilajiketta muutetaan ja kasvisten käyttöä lisätään."

Tuskin tarkoittaa että pöperöihin lisätään lanttuva ja porkkanaa?
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: jänkäkurppa on 01.10.2015, 11:50:25
Quote from: Tumppu on 01.10.2015, 11:30:09
Oulun Serviisi kertoo tiedotteessaan, että ensi viikon ruokalistaa on jälleen muokattu turvapaikanhakijoille sopivammaksi. Muun muassa aamupalan puurot on jätetty pois, riisilajiketta muutetaan ja kasvisten käyttöä lisätään.

No sehän kävi äkkiä. Kuinkahan kauan menisi, jos mieltään osoittaisivat esim. koululaiset tai vanhukset? Voi muumi.  :facepalm:

Sitten, kun maha on täynnä mieleistä ruokaa, voikin alkaa esittämään uusia vaatimuksia.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: skrabb on 01.10.2015, 11:52:10
QuoteRuoasta kimpaantuneille irakilaisille tarjottiin kastiketta, kasviksia, riisiä ja salaattia – tänään myös puolukkalisuke
Julkaistu: 1.10. 11:13

Oulun Hiukkavaaraan hätämajoitukseen sijoitetut irakilaiset järjestivät eilen mielenosoituksen, jossa valitettiin huonosta ruoasta. Ruoantuottajan mukaan heille tehdään ruokaa toiveiden mukaisesti.
– Heillä on jo parin viikon ajan ollut aivapn oma ruokalista, koska emme voi tarjota heille samaa perusruokaa kuin koululaisille ja päiväkotilapsille, kertoo alvelutuotantopäällikkö Pauliina Värttö Oulun Serviisistä.
Oulun kaupungin liikelaitos vastaa turvapaikanhakijoiden ruuasta.
– Meille suomalaisille tutut keitot ja puurot sekä peruna eivät ole kelvanneet riisipuuroa lukuun ottamatta. Täysjyväriisinkin osalta olemme miettineet erilaisia vaihtoehtoja heille.

Mielenilmaisupäivänä keskiviikkona hätämajoitusyksikössä tarjottiin naudanlihakastiketta kasviksilla, salaattia ja riisiä. Tänään ruokalistalla on jauheliha-kasviskastike, riisi, kaali-ananassalaatti ja puolukkalisuke. Värtön mukaan kaikki ruoat tehdään laktoosittomana.

Eilen mielenilmaukseen osallistunut irakilaismies esitteli pelkkää riisiä sisältänyttä lautasta, johon hän oli pettynyt.
– Mielenilmaus tuli aivan puskista. Olemme koko ajan ottaneet toiveita huomioon. Meillekin, ruokahuollosta vastaaville tämä turvapaikkatilanne tuli aivan yllättäen kolme viikkoa sitten, Värttö kertoo.

SPR:n Oulun piirin puheenjohtaja Pertti Saarela kertoi eilen IS:lle, että monet Hiukkavaarassa tarjotut ruuat ovat olleet maitopohjaisia ja niistä on tullut monelle laktoosi-intoleranssivaivoja.

Hiukkavaaran hätämajoituskeskuksen apulaisjohtajan Janne Salmivaaran mukaan eilen olisi tarjottu ohrasuurimoista tehtyä ruokaa, mikä kärjisti tilanteen.
– Osa koki, ettei se ole hyvää tai sopivaa. Täytyy kuitenkin muistaa, että moni on vasta saapunut hätämajoitukseen, joten suomalainen ruokakulttuuri voi vielä tuntua oudolta, Salmivaara huomauttaa.

Peruskouluruoka maksaa keskimäärin kaksi euroa per annos Oulussa.
– Turvapaikanhakijoiden osalta pyrimme omakustannushintaan, joka kattaa raaka-aineet, valmistuksen ja kuljetuksen hätämajoituspaikkoihin.

Ruokaa kuluu paljon

Värttö sanoo, että perusruuan määrät eivät ole riittäviä hätämajoituksessa, vaan ruokaa kuluu huomattavasti enemmän.
– Palautteen mukaan yksi annos saattaa sisältää kahdeksan jauhelihapihviä ja kymmenen kananmunaa. Toimitamme siis ruokaa tuntuvasti isompia määriä kuin moneen muuhun yksikköön.

Värttö kertoo kyselleensä Maahanmuuttovirastoltakin eri uskontokuntiin ja kulttuureihin liittyviä ruokasuosituksia, mutta sellaisia hän ei ole saanut.
– Sianlihaa, verta ja sisäelimiä emme ole tarjonneet heille uskonnollisista syistä. Suositus helpottaisi suunnittelua, mutta sellaista ei taida olla.

"Mielenilmaus yllätti"

Oulun Serviisi tekee päivittäin noin 40 000 ruoka-annosta. Maahanmuuttajien ruokahuoltokin on ollut mukana jo 12 vuotta.
– Mielenilmaus yllätti siinäkin mielessä, että meillä kuitenkin on kokemusta eri uskontojen ja kulttuurien ruokahuollosta. Emme tiedä vielä, mikä mielenilmauksen taustalla. Saattaisikohan johtua viikonlopun kalaruuasta, en tiedä, Värttö ihmettelee.

Mielenilmaisijat asuvat Hiukkavaaran hätämajoituksessa. Heille viedään ruokaa Hintan koulusta kolme kertaa päivässä. Aamupala sisältää yleensä jogurttia tai viiliä, juustoa, kananmunaa ja hedelmiä. Iltapäivän ruoka on riisiä ja kastikepohjaisia ruokia lisukkeineen. Iltapalaksi on tarjolla yleensä hedelmiä, lihaleikkeleitä ja kasviksia.

Hannele Lamusuo, Oulu
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1443664312414.html

Kumpi valehtelee?
Palvelutuotantopäällikkö Pauliina Värttö Oulun Serviisistä: "Kaikki ruoat tehdään laktoosittomana."
SPR:n Oulun piirin puheenjohtaja Pertti Saarela: "monet Hiukkavaarassa tarjotut ruuat ovat olleet maitopohjaisia ja niistä on tullut monelle laktoosi-intoleranssivaivoja."

Ei luulisi uutisessa mainituilla eväillä ilmaiseksi loisivilla olevan varaa kitistä tippaakaan, vaatimuksista puhumattakaan. On se nyt yhtä p-lettä, että joka puolelle nöyrästi kumartelevat suomalaiset alistuvat kaikkeen!
Missä h-tissä on suomalainen sisu, jolla tätä maata on puolustettu ja rakennettu?
Nyt täytyy lopettaa uutisten lukeminen, tai saan slaagin!

Boldaukset omia
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: MurtoLujuus on 01.10.2015, 11:53:01
Eli todellisuudessa heille on jo tähänkin asti annettu parempaa ruokaa mitä koululaisille. Tätä alunperin vähän epäilinkin ja tuo riisilautanen oli vaan teatteria.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1443664312414.html

– Heillä on jo parin viikon ajan ollut aivan oma ruokalista, koska emme voi tarjota heille samaa perusruokaa kuin koululaisille ja päiväkotilapsille,

"– Palautteen mukaan yksi annos saattaa sisältää kahdeksan jauhelihapihviä ja kymmenen kananmunaa. Toimitamme siis ruokaa tuntuvasti isompia määriä kuin moneen muuhun yksikköön."

edit: skrabb yläpuolella esittikin jo saman asian

Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Nordman on 01.10.2015, 11:54:21
Kyllä mullekin kelpaisi tuollainen ruoka. ja vielä valmiiksi laitettuna. Paljon ravinteikkaampaa mitä itse syön.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Saturnalia on 01.10.2015, 11:54:54
Quote from: Tumppu on 01.10.2015, 11:30:09
Jaahas se näemmä hiihtelijämarssin osalta on mission accomplished. Juhlapaikanhakijoiden ruokaa muutetaan turhapaikanhakijoille sopivammaksi.
http://m.kaleva.fi/uutiset/oulu/aamu-valkeni-hiukkavaaran-hatamajoitusyksikossa-rauhallisena-moni-pitaa-protestointia-nolona/708418/ (http://m.kaleva.fi/uutiset/oulu/aamu-valkeni-hiukkavaaran-hatamajoitusyksikossa-rauhallisena-moni-pitaa-protestointia-nolona/708418/)

"Oulun Serviisi kertoo tiedotteessaan, että ensi viikon ruokalistaa on jälleen muokattu turvapaikanhakijoille sopivammaksi. Muun muassa aamupalan puurot on jätetty pois, riisilajiketta muutetaan ja kasvisten käyttöä lisätään."

Ongelma ei siis ollut riisin ylikypsyys, vaan lajike?
Oikea riisilajike, ennen kaikkea. Joku roti kärsimykselläkin.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Arkontti on 01.10.2015, 11:56:26
Quote from: jänkäkurppa on 01.10.2015, 11:50:25
Quote from: Tumppu on 01.10.2015, 11:30:09
Oulun Serviisi kertoo tiedotteessaan, että ensi viikon ruokalistaa on jälleen muokattu turvapaikanhakijoille sopivammaksi. Muun muassa aamupalan puurot on jätetty pois, riisilajiketta muutetaan ja kasvisten käyttöä lisätään.

No sehän kävi äkkiä. Kuinkahan kauan menisi, jos mieltään osoittaisivat esim. koululaiset tai vanhukset? Voi muumi.  :facepalm:

Sitten, kun maha on täynnä mieleistä ruokaa, voikin alkaa esittämään uusia vaatimuksia.
Nuo ryhmät todennäköisesti saisivat osoittaa mieltä maapallon auringonlaskuun saakka ilman vaikutusta. Ei ole varaa, säästöt, kunnan budjetti, lama.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Bigot on 01.10.2015, 12:12:18
Toivottavasti Serviisi edes laskuttaa erityistoiveista kustannusten mukaan. Vaikka sama kai se, artistihan kaiken lopulta maksaa kuitenkin.

Tämä on muuten todiste mamujen ruokakulttuuria rikastavasta vaikutuksesta. Laitosruokakin alkaa olla laadukasta hiljalleen.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: junakohtaus on 01.10.2015, 12:14:01
Tiedätte kaikki, että olen maltillisempaa linjaa, mutta äijät hei, etelä on tossa suunnassa.  Sä et tule tänne valittamaan safkoista kun olet kerjuulla.

Kultalautaseltako pitää tarjoilla?
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Tifosi on 01.10.2015, 12:18:05
^
Quote from: junakohtaus on 01.10.2015, 12:14:01
Tiedätte kaikki, että olen maltillisempaa linjaa, mutta äijät hei, etelä on tossa suunnassa.  Sä et tule tänne valittamaan rasistisista safkoista kun olet kerjuulla.

Kultalautaseltako pitää tarjoilla?

Korjasin vähän.

T: Pekka Sauri
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Pennit ja markat on 01.10.2015, 12:19:36
  https://m.facebook.com/story.php?story_fbid=10153671423197250&id=658722249&refid=52&_ft_=top_level_post_id.10153337400968075%3Atl_objid.10153337400968075%3Athid.725673074&__tn__=%2As

En kestä.  ;D ;D ;D Ja sit nuo kommentit:

" He marssivat polisiiiasemalle. Osoittivat suurta luottamusta poliisijärjestelmämme kohtaan. Se koskettaa minua."

:facepalm:
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Kni on 01.10.2015, 12:20:54
Quote from: jänkäkurppa on 01.10.2015, 11:50:25
Quote from: Tumppu on 01.10.2015, 11:30:09
Oulun Serviisi kertoo tiedotteessaan, että ensi viikon ruokalistaa on jälleen muokattu turvapaikanhakijoille sopivammaksi. Muun muassa aamupalan puurot on jätetty pois, riisilajiketta muutetaan ja kasvisten käyttöä lisätään.

No sehän kävi äkkiä. Kuinkahan kauan menisi, jos mieltään osoittaisivat esim. koululaiset tai vanhukset? Voi muumi.  :facepalm:

Sitten, kun maha on täynnä mieleistä ruokaa, voikin alkaa esittämään uusia vaatimuksia.

Nuiviston kannattaa pitää tämä mielessä ja hyödyntää täysimääräisesti. Käsillä on ennakkotapaus.

Nyt oppilaiden vanhemmat kimpassa tekemään kouluruokaan liittyviä vaatimuksia: Tarjottava peruna on Timoa, me vaadimme Siikliä. Emme hyväksy häkkikanalassa tuotettuja kananmunia. Vaadimme Angus-lihaa.

Oulun kaupunkia pitää nyt kuormittaa kaikenlaisilla laitosruokiin liittyvillä vaatimuksilla. Jos yksi saa niin sitten muutkin.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Ajattelija2008 on 01.10.2015, 12:21:09
Quote from: junakohtaus on 01.10.2015, 12:14:01
Tiedätte kaikki, että olen maltillisempaa linjaa, mutta äijät hei, etelä on tossa suunnassa.  Sä et tule tänne valittamaan safkoista kun olet kerjuulla.

Kultalautaseltako pitää tarjoilla?

Kun lukee noita "turvapaikanhakijoiden" haastatteluja, niin jotkut uskovat, että heidät on kutsuttu EU:hun, erityisesti Saksaan. Ja loputkin odottavat hyvää työpaikkaa ja korkeita tuloja. Pettymys tulee olemaan melkoinen, kun Suomessa ei ole töitä ja asunnoistakin on pulaa.

Pääministeri Juha Sipilä teki törkeän virheen tarjotessaan näyttävästi ja julkisesti kotiaan näille laittomille siirtolaisille. Se vahvisti kuvitelmaa, että heidät on kutsuttu Suomeen hyväpalkkaisiin töihin.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Gunnar Hymén on 01.10.2015, 12:22:01
QuoteNoora Hultin
Niin siis autettava joutuu nöyrtymään... Autettavan olisi annettava autettavan säilyttää kasvonsa ja ylpeytensä.

Noora Hultin
Mikä siinä nyt on ku autettavaa ja auttaja ei kerta kaikkiaan mene oikein päin???

:facepalm: :facepalm: :facepalm:
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: John Doe on 01.10.2015, 12:22:43
http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1195000242086/artikkeli/turvapaikanhakijat+valittivat+saamastaan+ruuasta+oulussa+tata+heille+oikeasti+tarjotaan.html

"Turvapaikanhakijat valittivat saamastaan ruuasta Oulussa – Tätä heille oikeasti tarjotaan

Oulun Serviisin esimerkkiruokalista tältä viikolta:
Aamupala: mustikkakeitto, hedelmäjugurtti ja kananmuna.
Lounas: lihakastike, riisi, tuorekurkkuviipale ja juustoviipale. Kasvislounas. purjoperunasosekeitto linsseillä.
Päivällinen: kirjolohipennepasta
Iltapala: viili, leikkele ja tuorepala
Kaikilla aterioilla on tarjolla leipää ja juomaa"
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Pölhökustaa on 01.10.2015, 12:23:19
Quote
Mielenilmaisijat asuvat Hiukkavaaran hätämajoituksessa. Heille viedään ruokaa Hintan koulusta kolme kertaa päivässä. Aamupala sisältää yleensä jogurttia tai viiliä, juustoa, kananmunaa ja hedelmiä. Iltapäivän ruoka on riisiä ja kastikepohjaisia ruokia lisukkeineen. Iltapalaksi on tarjolla yleensä hedelmiä, lihaleikkeleitä ja kasviksia.

Tämä nyt oli vähintä mitä pakolaisten hyväksi voitiin tehdä. Korvata siis aamupuuro jugurtilla, kananmunilla ja hedelmillä. Jakamaton ihmisarvo ja ihmisoikeudet! Kustannuksista puhuminen on tässä yhteydessä yhtä mautonta kuin aiemmin tarjolla ollut ruoka.

Ei vaiskaan, mutta nyt pakolaiset tietävät arvonsa. Yksi marssi poliisisaattueessa, suomalaisten hyväntekijöiden häpäisy haukkumalla ruokaa koiranruoaksi ja simsalabim, pöperöt paranevat ja suomalainen pyytelee anteeksi.

Mitens olisi taulutelevisiot huoneisiin, antennilautanen katolle ja IrakiTV kehiin, ja sassiin! Koska viedään vaateostoksille? Ei käytettyjä lahjoitusvaatteita voi pitää. Ihmisarvo on jakamaton ja kuuluu kaikille.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: VeePee on 01.10.2015, 12:24:15
Quote"Palautteen mukaan yksi annos saattaa sisältää kahdeksan jauhelihapihviä ja kymmenen kananmunaa. Toimitamme siis ruokaa tuntuvasti isompia määriä kuin moneen muuhun yksikköön."

Siis voi v*ttujen kevät. Omat lapset syö koulussa LOUNAAKSI jotain p*erkeleen puuroa tai neljä kalapuikkoa ja nämä s*aatanan karvap*erseet mättävät tuollaisia määriä herkkuruokaa naamariin. Ja vielä toiveiden mukainen ruokalista kun ei normaalit p*askapöperöt herrakansalle kelpaa. Pitäähän sitä tietysti saada kunnolla protskua että jaksaa salilla jumpata ja lihasta kasvatella.

Kyllä taas v*ituttaa niin että meinaa pää räjähtää.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Saturnalia on 01.10.2015, 12:24:20
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1443664312414.html

Joo-o.

"– Meille suomalaisille tutut keitot ja puurot sekä peruna eivät ole kelvanneet riisipuuroa lukuun ottamatta. Täysjyväriisinkin osalta olemme miettineet erilaisia vaihtoehtoja heille."

"Värttö sanoo, että perusruuan määrät eivät ole riittäviä hätämajoituksessa, vaan ruokaa kuluu huomattavasti enemmän.

– Palautteen mukaan yksi annos saattaa sisältää kahdeksan jauhelihapihviä ja kymmenen kananmunaa. Toimitamme siis ruokaa tuntuvasti isompia määriä kuin moneen muuhun yksikköön."

Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Gunnar Hymén on 01.10.2015, 12:24:32
^kiitti, lääkärireissu jotta saa nukuttua ...
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Kni on 01.10.2015, 12:26:52
Mitäköhän iSiipeilijät ovat mieltä kun saavat käytettyjä talvivaatteita.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Foundation on 01.10.2015, 12:27:55
Quote from: junakohtaus on 01.10.2015, 12:14:01
Tiedätte kaikki, että olen maltillisempaa linjaa, mutta äijät hei, etelä on tossa suunnassa.  Sä et tule tänne valittamaan safkoista kun olet kerjuulla.

Kultalautaseltako pitää tarjoilla?

Sä katot tätä perseenpyöritysbisnestä ja et yhtä energiaa, virkeyttä ja väriä harmaaseen arkeen tuovaa smoothieta voi ulkomaan jätkille antaa.

(http://www.theproteinworksdiscountcode.com/wp-content/uploads/2015/03/Gold-Shaker.jpg)
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: xor_rox on 01.10.2015, 12:33:22
Suosittelen kaikille lähettämään uutisvinkkejä Al-Jazeera -lehteen:

http://www.aljazeera.com/contactus/ (http://www.aljazeera.com/contactus/)

Olen itse laittanut sinne useita viestejä linkkeineen, mutta vielä ei näy uutisoinnissa.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Pennit ja markat on 01.10.2015, 12:33:41
Mä en tajua, missä todellisuudessa nuo Ymmärtäjät elää. "Mielenilmaus on toimijuuden osoitus."  :facepalm:
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: potta on 01.10.2015, 12:37:23
QuoteOulun Serviisi tekee päivittäin noin 40 000 ruoka-annosta. Maahanmuuttajien ruokahuoltokin on ollut mukana jo 12 vuotta.

– Mielenilmaus yllätti siinäkin mielessä, että meillä kuitenkin on kokemusta eri uskontojen ja kulttuurien ruokahuollosta. Emme tiedä vielä, mikä mielenilmauksen taustalla. Saattaisikohan johtua viikonlopun kalaruuasta, en tiedä, Värttö ihmettelee.
olisiko taustalla se, että nämä nykyiset maahantunkeutujat ovat eri sorttia kuin mitä on tullut ennen loppukesän ryntäystä?
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Nuivinator on 01.10.2015, 12:37:55
Jassoo. Joku nevöhööd suvis keuhkoaa lähdekritiikistä, keskustelutaitojen puutteesta ja ulkomaalaisvastaisuudesta Facebookissa, ryhmässä Puskaradio Oulu

Kirjoitusta lukiessa tulee väistämättä mieleen, että kirjoittaja on auttamattomasti suomalaisvastainen, kirjoittaja on yksisilmäinen ja täysin lähdekritiikitön. 100 000 Karjalan evakkoa saatiin toki asutettua, heille kelpasi sama ruoka kun muille, ja toki heillä oli myös omia mainioita ruokalajejaan: karjalanpiirakoita ja karjalanpaistia. He puhuivat samaa kieltä ja edustivat samaa etnisyyttä ja uskontoa.

Ja niin edelleen.

Quote from: Sanna-Maija/Suvis
Kun nettikirjoittelua pakolaisuudesta lukee paistaa läpi muutamia asioita: 1) lähdekritiikin ja keskustelutaitojen puute 2) ulkomaalaisvastaisuus, joka on asenteellisella tasolla. Suositaan yksipuolisesti negatiivisia kirjoituksia, jotka ei perustu faktoihin tai monipuolisesti tutkittuun tietoon
3) Hädänalaisuuden kokemus. Pakolaiset rinnastetaan suomalaisiin köyhiin.
Nämä kolme seikkaa liittyvät kiinteästi toisiinsa.

Tässä laitan nyt kirjoituksen jakoon jossa olen vastannut eräälle (MV-lehtiä linkittävälle) henkilölle. Asiasta olisi saanut erillisen kirjoituksen, mutta ajan puutteen vuoksi lainaus omasta vastauksestani:

"Netissä kirjoittelevien kannattaisi käyttää lähteinä muutakin kuin roskalehdistöä (Iltasanomat, MV -lehti) joiden ainoana päämääränä on repiä rajut otsikot (usein kielteiset/rasistiset) ja yrittää tehdä rahaa. Mutta turhaan sinun kanssasi taidan käydä keskustelua, koska kaikista linkeistäsi ja kommenteistasi paistaa läpi ASENNE ettet halua ulkomaalaisia tänne? Miksi muuten nostaisit esille vain kielteisiä asioita ulkomaalaisista? Ja nyt en tarkoita etteikö kriittistä keskustelua saisi käydä, ja etteikö tämä uusi äkillinen pakolaistilanne ole haastava. Mutta onneksi on Suomessa ihmisiä joilla päällimäisenä ASENTEENA on halu auttaa hädänalaisia, esim SPR:ssä vapaaehtoisia 30 000!! Valitettavasti myönteistä asennoitumista en ole kohdallasi huomannut: ainoastaan ulkomaalaiskielteisyyttä.
Sanotaanko nyt vielä tässä yhteydessä että uskon kyllä turvapaikkahakemusmenettelyyn: ne käännytetään joilla ei tarvetta, joten turhaan 70 mielenosoittajasta keuhkotaan. Ja suurin osahan onkin käännytetty.

Minusta pelkästään kurjien asioiden esiinnostaminen antaa väärän kuvan tilanteesta. Ja edelleen minusta pakolaisia ja köyhiä suomalaisia ei pitäisi asettaa vastakkain: kumpikaan ei voi tilanteelle mitään. Rahaa on Suomessa ja muualla sitä ei vain haluta köyhille jakaa. Suomessa on jaettu ennätysmäärä osinkotuloja ja amerikkalaisten Syyriaan laittamien pommien/aseiden rahasummalla, miljoonat ihmiset, jotka ovat joutuneet pakolaisleireille, olisi ruokittu jo moneen kertaan. Onneksi laadukkaammat kehdet nostavat esille tarinoita, joista käy ilmi mikä hätä todellisesti pakolaisilla on.

Oulussa tapahtuneesta 70 pakolaisen ruokamielenosoituksesta:
Jos kalakeitosta (ruokavalio johon ei ole tottunut) tulee ripuli ja vaarana kuivettuminen, se ei ole ongelma?
Ja kyllä suomalaiset hallaahoineen ja hakkaraisineen kovin ulkomaalaiskielteisiltä vaikuttavat. Lisäksi suomalaisen hyvinvointivaltion alasajon myötä koulutus on jo rapautunut: nettikirjoituksissa ei häivääkään lähdekritiikistä ja suomen kielen taso niin huonoa ettei sitä suomen kieleksi välillä tunne. Sitä paitsi suomalaisilta puuttuu retoriset eli keskustelutaidot, kun ei näitä ole perinteisesti opetettu. Onneksi uusi ops tuo muutosta vähän retoristen taitojen opetukseen ilmeisesti.

En ole perehtynyt k.o. 70 mielenosoittajan taustoihin, suhtaudun vain skeptisesti Iltasanomien uutisointiin, usein paljastuvat valheiksi/yksipuolisiksi. Pointtini oli se ettei kannata lisätä vettä rasistien myllyyn 70 mielenosoittajan takia. Emmehän halua että Klu-Klux-Klan mielenosoittajien katsottaisiin edustavan koko Suomea?! Ja näiden todella hädänalaisten, joille mielestäni kuuluu turvapaikka myös Suomesta, auttaminen ja kotouttaminen ON iso haaste: ovat traumatisoituneita ja kulttuurieroja on paljon. Mutta suurin heistä haluaa samaa kuin suomalaiset: tienata kunniallisesti elantonsa ja näin lopulta kartuttaa veropottiamme. Tosin tähän menee aikaa ja vaatii aluksi suuria ponnisteluja Suomelta. Mutta saatiinhan 100 000 Karjalan evakkoa asutettua.

(Lähdekritiikistä)
"Niin, se riippuu mitä otsikkoja lukee:MV -lehden ja Iltasanomien valheita vai rasististen henkilöiden postauksia. Suomi vaikuttaa kovin tuppukylältä. Olen itse käynyt Ruotsissa ulkomaalaislähiöissä, missään ei ole ollut positiivisempia ja ystävällisempiä ihmisiä kuin siellä. Hyvää ruokaa, huumorintajuisuutta jne. Suomalaiset eivät tajua mitä esim. hyväntahtoinen sarkasmi on verrattuna (tapaamiini) iranilaisiin. Mutta onhan koko kulttuurin kehityksen katsottu alkaneen juuri maanviljelyskulttuurin kehittymisen myötä nykyisen Irakin/ Iranin alueelta. Kulttuuri on Irakissa/Iranissa vanhaa ja joten ei ihme osaavat sosiaalisen kanssakäymisen. Alueella vain soditaan, koska siellä sattuu olemaan öljyä. Pointtini on että rasistit eivät tajua mitä menettävät. Ja tämä monikulttuurisuuden positiivisten puolien näkeminen ei poissulje rakkautta esim. suomen kieltä ja luontoa kohtaan..."

Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: nevahood on 01.10.2015, 12:38:52
Quote from: Saturnalia on 01.10.2015, 12:24:20
– Palautteen mukaan yksi annos saattaa sisältää kahdeksan jauhelihapihviä ja kymmenen kananmunaa. Toimitamme siis ruokaa tuntuvasti isompia määriä kuin moneen muuhun yksikköön."
Jostain syystä muistui mieleeni:

"Koulupoika otti ylimääräisen kalapuikon - Koulu kutsui poliisit" - http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288335253759.html
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Kni on 01.10.2015, 12:40:43
Quote"Palautteen mukaan yksi annos saattaa sisältää kahdeksan jauhelihapihviä ja kymmenen kananmunaa. Toimitamme siis ruokaa tuntuvasti isompia määriä kuin moneen muuhun yksikköön."

Oikeasti tämä on hyvä juttu, kunhan asia saadaan kaikkien tietoon mahdollisimman laajasti.

Tämä lienee halvin tapa nuivistaa suomalaisia. Lisää älyttömiä vaatimuksia ja niihin lammasmaisia myöntymisiä niin pikku hiljaa tyhminkin suvakki alkaa heräilemään. Tai ainakin se suuri hiljainen massa.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 01.10.2015, 12:42:25
QuoteOulun turvapaikanhakijat raivostuttanut ohra pannaan

Oulun Hiukkavaaran hätämajoituskeskuksen apulaisjohtajan mukaan turvapaikanhakijoille maistuu parhaiten riisi - vaikka joka päivä.

Oulun Hiukkavaaran hätämajoituskeskuksessa on apulaisjohtaja Janne Salmivaaran mukaan herätty rauhalliseen aamuun.

Aamupala on vielä kello yhdentoista jälkeen käynnissä, sillä uuteen vuorokausirytmiin opettelevat asukkaat tykkäävät nukkua myöhään.

Ruokalaji, joka sai noin 60 turvapaikanhakijan joukon ryhtymään keskiviikkona mielenosoitukseen, oli illalliseksi tarjoiltu ohrasuurimorisotto. Salmivaaran mukaan ateriakokonaisuus ei ollut tosin niin ankea, kuin mielenosoittajan kameroille esittelemä lautanen antoi ymmärtää.

- Tarjolla oli lisäksi kalkkunakastiketta ja kasviksia.

Riisiä ja puolukoita

Eilisillan välikohtauksen jälkeen hätämajoitusyksikön väki sopi ateriapalvelua hoitavan Oulun Serviisin kanssa, että ohrasuurimoita ei enää tarjoilla.

- Uusissa ruokalistoissa on esimerkiksi hedelmäinen broilerikastike ja jasmiiniriisi, jauhelihakastike ja jasmiiniriisi... Riisi on kaiken perusta, Salmivaara kertoo.

Eikö asukkaita kismitä sitten se, että tarjolla on aina samaa?

- Ei, he ovat tyytyväisiä, jos joka päivä on riisiä, Salmivaara sanoo.

Ruoat pyritään jatkossa valmistamaan myös maidottomina, sillä ilmeisesti osalle hakijoista on aiheutunut maitotuotteista vatsavaivoja.

Vanhaan varuskuntaan perustetun hätämajoitusyksikön päivällinen koostuu tänään torstaina jauhelihakasviskastikkeesta, riisistä, kaaliananassalaatista ja puolukoista. Ettei vain viimeksi mainittu pohjoisen metsien hapan herkku olisi jälleen liian eksoottinen makuelämys?

- En usko, että puolukka aiheuttaa uutta mielenosoitusta, Salmivaara vastaa naurahtaen.

Korkeita odotuksia

Apulaisjohtajan mukaan turvapaikanhakijoiden kanssa pyritään jatkossa käymään keskustelemalla läpi entistä paremmin hätämajoitusyksikön mahdolliset ikävät yllätykset.

Ruoan lisäksi on valiteltu ahtautta, nukkuma-alustoiksi petien sijaan tarjottuja pelkkiä patjoja sekä sitä, ettei odotettua turvapaikkaa myönnetäkään heti.

- Suurin osa 300 asukkaasta oli eilenkin ihan tyytyväisiä ja söi risoton ilman hämminkiä, Salmivaara korostaa.

- Mutta osalla on korkeita odotuksia sen suhteen, että kun tänne tulee, niin kaikkien asioiden pitäisi olla hetkessä kunnossa ja täydellistä.

Kokkaisivat mieluummin itse

Hiukkavaaran asukkaita on hiertänyt myös riittämättömäksi koettu vastaanottoraha. Juuri ateriapalvelun takia se on huomattavasti pienempi (60-93 euroa kuukaudessa) kuin vastaanottokeskuksissa, joissa hakijat voivat kokata itse.

- Moni asukkaistamme ottaisi mieluummin enemmän rahaa ja laittaisi ruokansa itse, mutta varuskunnan tilat eivät anna siihen mahdollisuutta, Salmivaara toteaa.

Iltalehti (http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015100120447904_uu.shtml)

Voi näitä meidän lapsukaisiamme.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: junakohtaus on 01.10.2015, 12:43:33
En yleensä ole suurikaan tällaisten rinnastusten ystävä, mutta äkkinäiselle voisi tulla mieleen mennä kysymään kantasuomalaiselta kahden hunni-ikäisen kundin yksinhuoltajalta mitä se tykkää siitä, että toiset saa valden piikkiin kahdeksan jauhelihapihviä ja kymmenen kananmunaa ateriaa kohden, mutta valitus se vain raikuu.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Gunnar Hymén on 01.10.2015, 12:43:55
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/oulun-poliisi-listasi-turvapaikanhakijoiden-murheet-terveydenhoito-tokkii-ruoka-ala-arvoista/5337994

Quote– Pääasia oli ruoka ja sen laatu. Heillä oli näyteannos mukana. Se oli riisiannos, jossa en nähnyt mitään sattumia joukossa. He kertoivat itse, että siinä joskus joku tonnikalan palanen saattaa olla, kertoo apulaispoliisipäällikkö Arto Karnaranta Oulun poliisilaitokselta.

no ei kuitenkaan näytekappaleeseen saatu sitten meren antimia, huonosti valittu näytekappale, sano

Quote– Turvapaikanhakijoiden mielenilmaisu oli heidän oma ratkaisunsa. Heillä on oikeus tuoda esiin näkemyksensä ja omat puutteet näissä olosuhteissa. Toivon, että kansan keskuudessa ymmärrettäisiin, että he haluavat edes kohtuulliset olosuhteet täällä Suomessa.

nyt on kyllä Kanaranta ulapalla täysin kun tuollaisia möläyttelee, kohta on kaverin sähköpostissa kaikilta valtion systeemiin kuuluvilta kouluilta, sairaaloilta ja päiväkodeilta kirjoitus, että tuuhan ukko kokkaileen, ei ole kohtuulliset ruoat meillä
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: JJohannes on 01.10.2015, 12:48:49
Yleensä pyrin ottamaan etäisyyttä raiskauskeisseihin, "sotalapsiin" yms. näihin maahanmuuttoon liittyviin ruohonjuuritason asioihin koska niistä provosoituminen tuntuu turhalta, tapaukset usein ovat monivivahteisempia kuin kumpikaan osapuoli antaa ymmärtää ja koska joku yksittäinen somaliraiskaaja tai rasismista uikuttava irakilainen ei sen kokonaiskuvan ja Euroopan henkisen kriisin ja rappion kannalta ole niin oleellista.

Mutta voi helvetti, välillä kyllä se minunkin kuppini menee nurin. Täysjyväriisi, peruna, puuro ja keitot eivät kelpaa! Jollain tavalla tämä on hyökkäys koko yhteiskunnassamme vallitsevaa solidaarisuutta ja tasa-arvoisuutta kohtaan. Ilmaiset koululounaat ovat mahdollisia juuri tuollaisten vähän vaatimattomien mutta halpojen ainesten vuoksi. Varuskunnissa, sivarikeskuksissa, työpaikkaruokaloissa, vanhainkodeissa ja vankiloissa kaikki sulassa sovussa tankkaavat perunaa ja puuroa, että jaksavat. Suomalaiset myös syövät ihailtavan vähän ympäristön kannalta haitallista naudanlihaa verrattuna muihin eurooppalaisiin ja minusta porsaanlihan suosiota voi pitää paitsi toisaalta pohjoisen karujen olojen sanelemana pakkona niin myös jonkinlaisena vaatimattomuutena. Mutta eiköhän edullisen saunapalvin sijasta VOKeissa ole leivän päälle kilohinnaltaan kaksin- tai kolminkertaista naudanpaistia!
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Kni on 01.10.2015, 12:49:04
Quote from: potta on 01.10.2015, 12:37:23
QuoteOulun Serviisi tekee päivittäin noin 40 000 ruoka-annosta. Maahanmuuttajien ruokahuoltokin on ollut mukana jo 12 vuotta.

– Mielenilmaus yllätti siinäkin mielessä, että meillä kuitenkin on kokemusta eri uskontojen ja kulttuurien ruokahuollosta. Emme tiedä vielä, mikä mielenilmauksen taustalla. Saattaisikohan johtua viikonlopun kalaruuasta, en tiedä, Värttö ihmettelee.
olisiko taustalla se, että nämä nykyiset maahantunkeutujat ovat eri sorttia kuin mitä on tullut ennen loppukesän ryntäystä?

Se mikä kelpaa pakolaiselle ei kelpaa Isis-soturille.

Kyllä tästä vielä kunnon rähinä aikaiseksi saadaan.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: kelloseppä on 01.10.2015, 12:50:10
Quote from: skrabb on 01.10.2015, 11:52:10
QuoteRuoasta kimpaantuneille irakilaisille tarjottiin kastiketta, kasviksia, riisiä ja salaattia – tänään myös puolukkalisuke
Julkaistu: 1.10. 11:13

...keitot ja puurot sekä peruna eivät ole kelvanneet riisipuuroa lukuun ottamatta. Täysjyväriisinkin osalta olemme miettineet erilaisia vaihtoehtoja heille.
...
...yksi annos saattaa sisältää kahdeksan jauhelihapihviä ja kymmenen kananmunaa. Toimitamme siis ruokaa tuntuvasti isompia määriä kuin moneen muuhun yksikköön
...
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1443664312414.html
...

Quote from: junakohtaus on 01.10.2015, 12:14:01
Tiedätte kaikki, että olen maltillisempaa linjaa, mutta äijät hei, etelä on tossa suunnassa.  Sä et tule tänne valittamaan safkoista kun olet kerjuulla.

Kultalautaseltako pitää tarjoilla?

Kultalautaselta tarjoilemisen käytännössä hiljaa hyväksyen kannattavat kaikki, toistan kaikki, persut, jotka vielä tämän jälkeen perustelevat vaikenemistaan perusteella, että tilanne hallituksessa on 2-1.

Niin inhottavaa kuin tämä onkin lausua ääneen: "Tilanne hallituksessa oli 2-1" -standardipuolustuksen pohjimmainen logikka on aivan sama kuin legendaarisella "Tottelin vain käskyjä" -standardipuolustuksella.

Jälkipolvet antavat sitten aikanaan tuomionsa.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Punaniska on 01.10.2015, 12:50:56
Quote from: beehoo on 01.10.2015, 12:22:01
QuoteNoora Hultin
Niin siis autettava joutuu nöyrtymään... Autettavan olisi annettava autettavan säilyttää kasvonsa ja ylpeytensä.
Noora Hultin
Mikä siinä nyt on ku autettavaa ja auttaja ei kerta kaikkiaan mene oikein päin???
:facepalm: :facepalm: :facepalm:

Äläs nyt, täti on sentään black metal - bändin laulaja(?) Siinä on auktoriteettia ihan tarpeeksi.

https://www.facebook.com/MysticOpera/posts/154736098024567
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Foundation on 01.10.2015, 12:51:14
Quote from: junakohtaus on 01.10.2015, 12:43:33
En yleensä ole suurikaan tällaisten rinnastusten ystävä, mutta äkkinäiselle voisi tulla mieleen mennä kysymään kantasuomalaiselta kahden hunni-ikäisen kundin yksinhuoltajalta mitä se tykkää siitä, että toiset saa valden piikkiin kahdeksan jauhelihapihviä ja kymmenen kananmunaa ateriaa kohden, mutta valitus se vain raikuu.

No, vastaus on varmaan

"Missä prodepannari?!"

Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Pölhökustaa on 01.10.2015, 12:51:53
Quote from: iltalehtikäynnissä, sillä uuteen vuorokausirytmiin opettelevat asukkaat tykkäävät nukkua myöhään.

Oho. Tiesin kyllä Suomen ja muslimimaailman välisen kulttuurisen aikaeron olevan satoja vuosia, mutta sitä en tiennyt että Suomen ja Irakin välinen aikaero on noin monta tuntia.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Artisti on 01.10.2015, 12:52:12
Jaahas. Juuri luin maikkarin uutisista, että Oulun vastaanottokeskuksessa otetaan puuro pois aamiaiselta, riisilajiketta muutetaan ja kasviksia lisätään.  >:(

Vaadin, että koululaiset ja vanhukset saavat myös Basmatiriisiä ja lisää kasviksia! Marssille?!

http://m.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/ruokalistaa-muokataan-oulussa-turvapaikanhakijoille-puurot-pois-aamupalalta/5338176
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Foundation on 01.10.2015, 12:55:51
Quote from: kelloseppä on 01.10.2015, 12:50:10
Kultalautaselta tarjoilemisen käytännössä hiljaa hyväksyen kannattavat kaikki, toistan kaikki, persut, jotka vielä tämän jälkeen perustelevat vaikenemistaan perusteella, että tilanne hallituksessa on 2-1.

Niin inhottavaa kuin tämä onkin lausua ääneen: "Tilanne hallituksessa oli 2-1" -standardipuolustuksen pohjimmainen logikka on aivan sama kuin legendaarisella "Tottelin vain käskyjä" -standardipuolustuksella.

Jälkipolvet antavat sitten aikanaan tuomionsa.

Kyseessä on soinilainen "kakkonen on ykkönen"-raketia.

Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Nuivinator on 01.10.2015, 12:56:28
Artisti: rupes tekemään mieli pekonia riisillä.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: heppu on 01.10.2015, 12:57:41
Quote from: Pölhökustaa on 01.10.2015, 12:51:53
Quote from: iltalehtikäynnissä, sillä uuteen vuorokausirytmiin opettelevat asukkaat tykkäävät nukkua myöhään.

Oho. Tiesin kyllä Suomen ja muslimimaailman välisen kulttuurisen aikaeron olevan satoja vuosia, mutta sitä en tiennyt että Suomen ja Irakin välinen aikaero on noin monta tuntia.

Eikös siellä Irakissa tule aamu paljon aikasemmin, joten heidänhän pitäisi pompata kuin vieteri ennen suomalaisia. Kyllä nämä selitykset on jo surkuhupaisia.  ;D
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Juffe on 01.10.2015, 12:57:54
Minua eivät tarjoiluvalikoiman muutokset erityisemmin haittaa, kunhan kustannustaso ei noussut. Miten mahtaa olla...?
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Artisti on 01.10.2015, 13:00:00
Eivät nämä tulijat tyhmiä ole. Ruokalista muuttui kertaheitolla iltakävelyn jälkeen.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Artisti on 01.10.2015, 13:01:49
Uusia vaatimuksia odotellessa. Tämä on stage 1.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Foundation on 01.10.2015, 13:03:20
Quote from: Artisti on 01.10.2015, 13:01:49
Uusia vaatimuksia odotellessa. Tämä on stage 1.

Lokan Juneshan voisi käydä vinkkaamassa niille, että vaatisivat suoraa demokratiaa Suomeen.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Tokugawa Ieyasu on 01.10.2015, 13:04:33
Quote from: heppu on 01.10.2015, 12:57:41
Quote from: Pölhökustaa on 01.10.2015, 12:51:53
Quote from: iltalehtikäynnissä, sillä uuteen vuorokausirytmiin opettelevat asukkaat tykkäävät nukkua myöhään.

Oho. Tiesin kyllä Suomen ja muslimimaailman välisen kulttuurisen aikaeron olevan satoja vuosia, mutta sitä en tiennyt että Suomen ja Irakin välinen aikaero on noin monta tuntia.

Eikös siellä Irakissa tule aamu paljon aikasemmin, joten heidänhän pitäisi pompata kuin vieteri ennen suomalaisia. Kyllä nämä selitykset on jo surkuhupaisia.  ;D
Ehkä asia on pikemminkin niin, että Lähi-idässä on  totuttu nukkumaan aamulla pitkään, kun yli puolenyön venyvä jokailtainen abäläväbälä vie muuten pojan voimat. Toisaalta kuumissa maissa usein hyödynnetään ne aamun viileät tunnit ennen kuin pukkaa tulemaan liian kuuma. Ai niin, eihän nuo iTurvikset mitään hommia tee, joten aamulla aikaisin herääminen ei kuulunut Bagdadissakaan ohjelmaan?

Jetlagista ei voi olla kyse - kun tullaan pikkuhiljaa pakettiauton kontissa ja jalkaisin Euroopan poikki, niin biologinen kello on jo asettunut kohdalleen.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Pro Patria Finlandia on 01.10.2015, 13:06:29
Quote from: VeePee on 01.10.2015, 12:24:15
Quote"Palautteen mukaan yksi annos saattaa sisältää kahdeksan jauhelihapihviä ja kymmenen kananmunaa. Toimitamme siis ruokaa tuntuvasti isompia määriä kuin moneen muuhun yksikköön."

Siis voi v*ttujen kevät. Omat lapset syö koulussa LOUNAAKSI jotain p*erkeleen puuroa tai neljä kalapuikkoa ja nämä s*aatanan karvap*erseet mättävät tuollaisia määriä herkkuruokaa naamariin. Ja vielä toiveiden mukainen ruokalista kun ei normaalit p*askapöperöt herrakansalle kelpaa. Pitäähän sitä tietysti saada kunnolla protskua että jaksaa salilla jumpata ja lihasta kasvatella.

Kyllä taas v*ituttaa niin että meinaa pää räjähtää.

Aioin kirjoittaa samasta asiasta eli 8 jauhelihapihvistä ja 10 kananmunasta, lisättynä vielä sillä, että Suomen vanhainkodeissa suomalaiset vanhukset kärsivät aliravitsemuksesta, kun ei ole varaa antaa heille ravitsevampaa ruokaa, eikä muutenkaan riittävää hoitoa millään tavalla. Näitä maahantunkeutuvia miehittäjiä sitten paapotaan tarjoamalla hyvät majoitukset ja vähintään 4 tukevaa ateriaa päivässä.

Silti nämä maahantunkeutujat valittavat tästä kohtelusta ja huonosta ruoasta ja suvakkiämmät sen kun puolustaa näitä kurjia sotalapsia  >:( Jopa sellaiset, jotka itse työskentelevät vanhustenhoitajina  >:(  Pää meinaa oikeasti räjähtää tätä touhua katsellessa  >:( >:( >:(
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Ajattelija2008 on 01.10.2015, 13:08:40
http://mvlehti.net/2015/10/01/mita-turvapaikanhakija-tarkalleen-ottaen-sanoi/
MV-lehden mukaan ruoka on niin huonoa, että se kelpaa vain koiralle tai naiselle.

Koira tosin ei lihansyöjänä taida ohrapuuroa syödä.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Väristetty on 01.10.2015, 13:12:47
Quote from: Afrikan kirjeenvaihtaja on 01.10.2015, 12:42:25
QuoteOulun turvapaikanhakijat raivostuttanut ohra pannaan

Oulun Hiukkavaaran hätämajoituskeskuksen apulaisjohtajan mukaan turvapaikanhakijoille maistuu parhaiten riisi - vaikka joka päivä.

Oulun Hiukkavaaran hätämajoituskeskuksessa on apulaisjohtaja Janne Salmivaaran mukaan herätty rauhalliseen aamuun.

Aamupala on vielä kello yhdentoista jälkeen käynnissä, sillä uuteen vuorokausirytmiin opettelevat asukkaat tykkäävät nukkua myöhään.

Ruokalaji, joka sai noin 60 turvapaikanhakijan joukon ryhtymään keskiviikkona mielenosoitukseen, oli illalliseksi tarjoiltu ohrasuurimorisotto. Salmivaaran mukaan ateriakokonaisuus ei ollut tosin niin ankea, kuin mielenosoittajan kameroille esittelemä lautanen antoi ymmärtää.

- Tarjolla oli lisäksi kalkkunakastiketta ja kasviksia.

Riisiä ja puolukoita

Eilisillan välikohtauksen jälkeen hätämajoitusyksikön väki sopi ateriapalvelua hoitavan Oulun Serviisin kanssa, että ohrasuurimoita ei enää tarjoilla.

- Uusissa ruokalistoissa on esimerkiksi hedelmäinen broilerikastike ja jasmiiniriisi, jauhelihakastike ja jasmiiniriisi... Riisi on kaiken perusta, Salmivaara kertoo.

Eikö asukkaita kismitä sitten se, että tarjolla on aina samaa?

- Ei, he ovat tyytyväisiä, jos joka päivä on riisiä, Salmivaara sanoo.

Ruoat pyritään jatkossa valmistamaan myös maidottomina, sillä ilmeisesti osalle hakijoista on aiheutunut maitotuotteista vatsavaivoja.

Vanhaan varuskuntaan perustetun hätämajoitusyksikön päivällinen koostuu tänään torstaina jauhelihakasviskastikkeesta, riisistä, kaaliananassalaatista ja puolukoista. Ettei vain viimeksi mainittu pohjoisen metsien hapan herkku olisi jälleen liian eksoottinen makuelämys?

- En usko, että puolukka aiheuttaa uutta mielenosoitusta, Salmivaara vastaa naurahtaen.

Korkeita odotuksia

Apulaisjohtajan mukaan turvapaikanhakijoiden kanssa pyritään jatkossa käymään keskustelemalla läpi entistä paremmin hätämajoitusyksikön mahdolliset ikävät yllätykset.

Ruoan lisäksi on valiteltu ahtautta, nukkuma-alustoiksi petien sijaan tarjottuja pelkkiä patjoja sekä sitä, ettei odotettua turvapaikkaa myönnetäkään heti.

- Suurin osa 300 asukkaasta oli eilenkin ihan tyytyväisiä ja söi risoton ilman hämminkiä, Salmivaara korostaa.

- Mutta osalla on korkeita odotuksia sen suhteen, että kun tänne tulee, niin kaikkien asioiden pitäisi olla hetkessä kunnossa ja täydellistä.

Kokkaisivat mieluummin itse

Hiukkavaaran asukkaita on hiertänyt myös riittämättömäksi koettu vastaanottoraha. Juuri ateriapalvelun takia se on huomattavasti pienempi (60-93 euroa kuukaudessa) kuin vastaanottokeskuksissa, joissa hakijat voivat kokata itse.

- Moni asukkaistamme ottaisi mieluummin enemmän rahaa ja laittaisi ruokansa itse, mutta varuskunnan tilat eivät anna siihen mahdollisuutta, Salmivaara toteaa.

Iltalehti (http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015100120447904_uu.shtml)

Voi näitä meidän lapsukaisiamme.

Tuon uutisen 'hyötykuorma' on tuossa boldaamassani kohdassa. Ei mulla muuta.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Artisti on 01.10.2015, 13:13:24
Yli-ihmisille ei kelpaa koirien, naisten eikä sikojen ruoka. Allah on luvannut, että dhimmit kyllä ruokkii ja siivoaa, joten ei ihme että marssituttaa. Allah on sentään luvannut!
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Foundation on 01.10.2015, 13:14:17
Salmivaara puhuu jo asukkaista.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Muuttohaukka on 01.10.2015, 13:14:54
Quote from: Artisti on 01.10.2015, 12:52:12
Jaahas. Juuri luin maikkarin uutisista, että Oulun vastaanottokeskuksessa otetaan puuro pois aamiaiselta, riisilajiketta muutetaan ja kasviksia lisätään.  >:(

Vaadin, että koululaiset ja vanhukset saavat myös Basmatiriisiä ja lisää kasviksia! Marssille?!

http://m.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/ruokalistaa-muokataan-oulussa-turvapaikanhakijoille-puurot-pois-aamupalalta/5338176

Tämä ei enää voi olla totta.
Ei voi, ei voi.

Koulussa isoillekin oppilaille pitää riittää kolme pihviä, lihapullia yleennsä viisi.
Näille laitetaan viimeisen päälle.
Vi***aa niin, että verisuoni katkeaa päästä.

"Esimerkki ruokalistasta tältä viikolta: aamupala (mustikkakeitto, hedelmäjogurtti ja kananmuna), lounas (lihakastike, riisi, tuorekurkkuviipale ja juustoviipale), kasvislounas (purjoperunasosekeitto linsseillä), päivällinen (kirjolohipasta), iltapala (viili, leikkele ja tuorepala). Kaikilla aterioilla on tarjolla leipää ja juomaa. "

Milloin vanhuspalveluun on tulossa samanlainen ateriapalvelu. Ret.kys.

Tämä on vasta alkusoittoa. Kohta alkaa hulinat. Kantisporukka on sangen vi***ntunutta. VokkiSirpat tanssivat ja tarjoilevat.

Ei taida oikein kannattaa laittaa työttömiä tuonne 9€/päivä.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: nevahood on 01.10.2015, 13:17:51
QuoteAamupala on vielä kello yhdentoista jälkeen käynnissä, sillä uuteen vuorokausirytmiin opettelevat asukkaat tykkäävät nukkua myöhään.
Ai jumankauta mennään ja kovaa yli parodiahorisontista.
QuoteUTC+2   Botswana, Bulgaria, Burundi, Egypti, Etelä-Afrikka, Israel, Jordania, Kongon demokraattinen tasavalta, Kreikka, Kypros, Latvia, Lesotho, Libanon, Libya, Liettua, Malawi, Moldova, Mosambik, Palestiinalaisalue, Romania, Ruanda, Sambia, Suomi, Swazimaa, Syyria, Turkki, Ukraina, Venäjä MSK-1 (Kaliningradin alue), Viro, Zimbabwe (Euroopassa Itä-Euroopan aika, EET)

UTC+3   Bahrain, Djibouti, Eritrea, Etelä-Sudan, Etiopia, Irak, Jemen, Kenia, Komorit, Kuwait, Madagaskar, Qatar, Ranska (Mayotte), Saudi-Arabia, Somalia, Sudan, Tansania, Uganda, Valko-Venäjä, Venäjä MSK (Moskova, Pietari, Petroskoi, Murmansk, Arkangeli, Astrakhan, Krasnodar, Novgorod, Volgograd)
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Artisti on 01.10.2015, 13:18:04
Tuota noinaan, eikös tuossa riisissä ole arseenia valtavia määriä? Itse en ihan joka päivä söisi. Mutta kai se on makuasia sanoi koira kun muniaan nuoli.  :-*
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Muuttohaukka on 01.10.2015, 13:18:08
Ankeat ateriat ja apeat verhot niistä on VOKkilaisten elämä tehty.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Sikanez on 01.10.2015, 13:18:16
Quote from: Punavihervärisokea on 30.09.2015, 20:56:25
Quote from: siviilitarkkailija on 30.09.2015, 20:48:51
Quote from: Mr.Reese on 30.09.2015, 20:45:02
Yle uutisissa sanottiin, että myös vokin epäsiisteys ja pitkät käsittelyajat harmittaa.

On se kovaa kun aikuinen mies, se meidän työvoimapulan paikkaaja, joutuu odottamaan siivoojaa, sensijaan että ITSE OTTAA SIIVOUSHARJAN KÄTEEN TAI VESSAHARJAN JA PESEE ITSE SOTKUJA (joita itse ei edes tehnyt mutta ajankuluksi siivoaa).
Ei se käy, koska siivoaminen on naisten työtä: http://mvlehti.net/2015/09/26/turvapaikanhakijat-belgiassa-siivoaminen-on-naisten-tyota/
Oma on syynsä. Mikseivät sitten ottaneet naisia mukaan?

Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Pöllämystynyt on 01.10.2015, 13:19:01
Quote from: Ajattelija2008 on 01.10.2015, 13:08:40
http://mvlehti.net/2015/10/01/mita-turvapaikanhakija-tarkalleen-ottaen-sanoi/
MV-lehden mukaan ruoka on niin huonoa, että se kelpaa vain koiralle tai naiselle.

Koira tosin ei lihansyöjänä taida ohrapuuroa syödä.

Kyllä minäkin kuulin tuon, mutta luulin kuulleeni väärin, koska asiasta ei noussut kohua edes hommalla. Mutta kyllä se totta on. "This for women, problem"
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Artisti on 01.10.2015, 13:20:23
Quote from: nevahood on 01.10.2015, 13:17:51
QuoteAamupala on vielä kello yhdentoista jälkeen käynnissä, sillä uuteen vuorokausirytmiin opettelevat asukkaat tykkäävät nukkua myöhään.
Ai jumankauta mennään ja kovaa yli parodiahorisontista.
QuoteUTC+2   Botswana, Bulgaria, Burundi, Egypti, Etelä-Afrikka, Israel, Jordania, Kongon demokraattinen tasavalta, Kreikka, Kypros, Latvia, Lesotho, Libanon, Libya, Liettua, Malawi, Moldova, Mosambik, Palestiinalaisalue, Romania, Ruanda, Sambia, Suomi, Swazimaa, Syyria, Turkki, Ukraina, Venäjä MSK-1 (Kaliningradin alue), Viro, Zimbabwe (Euroopassa Itä-Euroopan aika, EET)

UTC+3   Bahrain, Djibouti, Eritrea, Etelä-Sudan, Etiopia, Irak, Jemen, Kenia, Komorit, Kuwait, Madagaskar, Qatar, Ranska (Mayotte), Saudi-Arabia, Somalia, Sudan, Tansania, Uganda, Valko-Venäjä, Venäjä MSK (Moskova, Pietari, Petroskoi, Murmansk, Arkangeli, Astrakhan, Krasnodar, Novgorod, Volgograd)

Ja kun syö aamiaisen riittävän myöhään niin jaksaa nälkälakkoilla lounaan yli.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Gunnar Hymén on 01.10.2015, 13:20:37
herra Lokka selvittelee
https://twitter.com/JunesLokka/status/649522798885535744
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Muuttohaukka on 01.10.2015, 13:22:49
Quote from: Pöllämystynyt on 01.10.2015, 13:19:01
Kyllä minäkin kuulin tuon, mutta luulin kuulleeni väärin, koska asiasta ei noussut kohua edes hommalla. Mutta kyllä se totta on. "This for women, problem"

Kuuntelin useampaan kertaan ja kyllä näin sanoi Ahmed IdänIhme.
Koira kyllä syö ohrapuuroakin mutta jasminiriisi voi jäädä kupin pohjalle. Kelpaa Ahmedille muttei koiralle! Menee toki sekin, jos sotkee sianlihaa tai hirvenroiskeita sekaan.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: potta on 01.10.2015, 13:24:34
Quote from: nevahood on 01.10.2015, 13:17:51
QuoteAamupala on vielä kello yhdentoista jälkeen käynnissä, sillä uuteen vuorokausirytmiin opettelevat asukkaat tykkäävät nukkua myöhään.
Ai jumankauta mennään ja kovaa yli parodiahorisontista.
QuoteUTC+2   Botswana, Bulgaria, Burundi, Egypti, Etelä-Afrikka, Israel, Jordania, Kongon demokraattinen tasavalta, Kreikka, Kypros, Latvia, Lesotho, Libanon, Libya, Liettua, Malawi, Moldova, Mosambik, Palestiinalaisalue, Romania, Ruanda, Sambia, Suomi, Swazimaa, Syyria, Turkki, Ukraina, Venäjä MSK-1 (Kaliningradin alue), Viro, Zimbabwe (Euroopassa Itä-Euroopan aika, EET)

UTC+3   Bahrain, Djibouti, Eritrea, Etelä-Sudan, Etiopia, Irak, Jemen, Kenia, Komorit, Kuwait, Madagaskar, Qatar, Ranska (Mayotte), Saudi-Arabia, Somalia, Sudan, Tansania, Uganda, Valko-Venäjä, Venäjä MSK (Moskova, Pietari, Petroskoi, Murmansk, Arkangeli, Astrakhan, Krasnodar, Novgorod, Volgograd)
eiköhän kyse ole enemmän käytännön vuorokausirytmistä - kun ei vapaaherroilla ole ennenkään ollut mitään syytä herätä ennen puoltapäivää, voi se äkkiseltään vaatia totuttelua.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: vihapuhegeneraattori on 01.10.2015, 13:25:17
Quote from: valtakunnanpärkhele on 01.10.2015, 01:15:00
Quote from: Pikkupoika on 01.10.2015, 00:16:15
Jakamisen helpottamiseksi laitoin videon myös YouTubeen: https://youtu.be/ZgYh61YvYDo

"This no good food. For dog ... and women ";D 

Varsinaisia ritareita ja herrasmiehiä pukkaa. Naisjärjestöt ja feministit myös äijäfeministit huhuu!

No nyt tiedän mitä tarjota naisille seuraavalla deiteillä! Ilmankos homma mennyt metsään viimeaikoina!

"for women problem" se tais sano.. eli tarkoitti varmaan että kyseessä jonkinlainen feminiininen hygienialaite eikä ruoka-annos.

Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Ink Visitor on 01.10.2015, 13:28:44
Quote from: MW on 30.09.2015, 22:04:24
Noppasoppaa? Ei ole ainakaan maitopohjaista, ja taisteluyksikkökin pärjää sillä maastossa.

Viimeksi kertauksissa tuo nimettiin ruuankuvausmassaksi... ;D
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Elcric12 on 01.10.2015, 13:30:06
Quote from: Pikkupoika on 01.10.2015, 00:16:15
Jakamisen helpottamiseksi laitoin videon myös YouTubeen: https://youtu.be/ZgYh61YvYDo

Tuo otsikko on kyllä virheellinen.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Aimo Räkä on 01.10.2015, 13:30:14
Quote from: Kni on 01.10.2015, 12:26:52Mitäköhän iSiipeilijät ovat mieltä kun saavat käytettyjä talvivaatteita.
Pihalla pieni pino palttoita palaa pihisten. Poppa piristää pakkasen panemaa päivää. Piankos parempaa päällepantavaa paketeista pengotaan?
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Svart Lucia on 01.10.2015, 13:30:29
Jos näille Oulun hätää kärsiville sotalapsille tarjottais limusiinikyyti Helsinkiin niin "Tää kestää ihan liian kauan, mä haluun helikopterin". Ja jos tarjottais ruokailut Ravintola Savoy:ssa niin "Mä sanoin että pihvin piti olla medium. Viekää takas keittiöön. Ja jollei se ole Halal-lihaa niin Jihad!". Ja jos ne majotettais Hotelli Kämp:iin niin "Tää värimaailma ei sovi mun silmiin, mä haluun toisen sviitin".
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: vihapuhegeneraattori on 01.10.2015, 13:31:19
Quote from: AnttiK on 01.10.2015, 04:06:07
HUHHUH, tulipa kerranin luettua koko ketju, aika kuraa, helmiäkin.

Kommentoin:

- eniten hatutti ja hatuttaa edelleen mellakkapoliisien hysteerinen reaktio. Varmaan tuli hyvät ylityökorvaukset ja bensaa paloi kuskatessa nenä pystyssä kulkeva matukkalauma kasarmille kurjalle haram-iltapalalle ja matolle

Jaa-a.. oliko se ylilyönti jos varauduttiin siihen että jannut alkaa riehumaan, tuskin.

Mutta sen verran sanon että jos tällaisista ollaan jo marssimassa, mitä tapahtuu kun poliiseja ei enää ole paikalla 1:1 mielenosoittajien kanssa. Mitä jos 10000 TP-hakijaa alkaa protestoimaan.. koko maassa on vain 7500 poliisia.

Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Blanc73 on 01.10.2015, 13:31:42
Velliperse-hyysärit antoivat sitten partalapsukaisten kiukuttelulle periksi.  :facepalm:

Ja toimittelija on tottakai huolissaan mahdollisesta ihmisoikeusloukkauksesta:
Quote from: IL toimittelijaEikö asukkaita kismitä sitten se, että tarjolla on aina samaa?
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Nuivake on 01.10.2015, 13:32:40
Tervetuloa Absurdistaniin.
En uskoisi, ellen lukisi itse.
Monet eivät varmasti usko siltikään.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Svart Lucia on 01.10.2015, 13:33:41
Nyt on tosiaan käynyt ilmi, että eilen ruokalistalla oli kalakeittoa. Mutta kun se oli tehty maitoon, johon Lähi-Idän sankareiden masut eivät ole tottuneet, niin joillekin tuli ripuli. Nyyh! Auttakaa nyt näitä hätää kärsiviä poloisia, täähän on aivan epäinhimillistä! Mä ainakin rupeen heti kutomaan villasukkia.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Elcric12 on 01.10.2015, 13:34:48
Quote from: Pöllämystynyt on 01.10.2015, 13:19:01
Quote from: Ajattelija2008 on 01.10.2015, 13:08:40
http://mvlehti.net/2015/10/01/mita-turvapaikanhakija-tarkalleen-ottaen-sanoi/
MV-lehden mukaan ruoka on niin huonoa, että se kelpaa vain koiralle tai naiselle.

Koira tosin ei lihansyöjänä taida ohrapuuroa syödä.

Kyllä minäkin kuulin tuon, mutta luulin kuulleeni väärin, koska asiasta ei noussut kohua edes hommalla. Mutta kyllä se totta on. "This for women, problem"

Eli tällainen ruoka on ongelma naiselle. Varmaankin tarkoitti siis ihmistä ylipäänsä, mutta meni man ja woman sekaisin. Sanomattakin selvää että tuo "kelpaa vain koiralle ja naiselle" jää elämään kiitos näiden mv-sankareiden.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: VeePee on 01.10.2015, 13:36:09
Pannaan tähän vertailun vuoksi Vantaan koulujen ruokalista ensi viikolle:

Ma: Kirjolohi-pastapaistos, lämpimät kasvikset, salaatti
Ti: Jauhelihakeitto, pehmeä leipä, juusto, tuorepala/hedelmä
Ke: Mantelikala, perunamuusi, salaatti
To: Ohrapuuro, mehukeitto, pehmeä leipä, juusto, hedelmä
Pe: Broileripyörykkä, currykastike, peruna, salaatti (omien lasten koulussa saa ottaa 6 kpl kanapullia)

Dhimmille kelpaa vähän heikompikin eväs.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Maatiaisjuntitar on 01.10.2015, 13:36:28
8 jauhelihapihviä ja 10 kananmunaa, ei ole ihme jos menee vatsa sekaisin...  :roll:

Ja luvattu turvapaikkapäätös pitäisi olla NYT HETI.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Muuttohaukka on 01.10.2015, 13:39:17
Quote from: Elcric12 on 01.10.2015, 13:34:48
Eli tällainen ruoka on ongelma naiselle. Varmaankin tarkoitti siis ihmistä ylipäänsä, mutta meni man ja woman sekaisin. Sanomattakin selvää että tuo "kelpaa vain koiralle ja naiselle" jää elämään kiitos näiden mv-sankareiden.

Tuliko pieni virheajattelu? Tarkoitit varmaankin, että jää elämään- kiitos näitten tp-hakijoitten. Ei se mitään. Sattuuhan noita lipsahduksia.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: toumasho on 01.10.2015, 13:40:24
Quote from: vihapuhegeneraattori link=topic=105496.msg2019518#msg2019518
Jaa-a.. oliko se ylilyönti jos varauduttiin siihen että jannut alkaa riehumaan, tuskin.

Mutta sen verran sanon että jos tällaisista ollaan jo marssimassa, mitä tapahtuu kun poliiseja ei enää ole paikalla 1:1 mielenosoittajien kanssa. Mitä jos 10000 TP-hakijaa alkaa protestoimaan.. koko maassa on vain 7500 poliisia.

Talvisaikaan tuodaan varmaankin lumitykit paikalle niin joukko hajaantuu. Tosin Raatteen tien meininki saavutetaan varmaan jo ennen kuin marssijat ovat päässeet kilometrin päähän vokista, ihan Suomen luonnon avittamana ilman muiden asiaan puuttumista.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Gunnar Hymén on 01.10.2015, 13:42:07
Quote from: Elcric12 on 01.10.2015, 13:34:48
Quote from: Pöllämystynyt on 01.10.2015, 13:19:01
Quote from: Ajattelija2008 on 01.10.2015, 13:08:40
http://mvlehti.net/2015/10/01/mita-turvapaikanhakija-tarkalleen-ottaen-sanoi/
MV-lehden mukaan ruoka on niin huonoa, että se kelpaa vain koiralle tai naiselle.

Koira tosin ei lihansyöjänä taida ohrapuuroa syödä.

Kyllä minäkin kuulin tuon, mutta luulin kuulleeni väärin, koska asiasta ei noussut kohua edes hommalla. Mutta kyllä se totta on. "This for women, problem"

Eli tällainen ruoka on ongelma naiselle. Varmaankin tarkoitti siis ihmistä ylipäänsä, mutta meni man ja woman sekaisin. Sanomattakin selvää että tuo "kelpaa vain koiralle ja naiselle" jää elämään kiitos näiden mv-sankareiden.

kyllä koneinsinöörit puhuvat melko fluent english, ei virheitä pääse tulemaan
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Hjuu Hefnöö on 01.10.2015, 13:42:46
Jos nyt valitetaan näin olemattomista asioista niin odotetaas mitä tapahtuu, kun pakkaset iskee kunnolla, influenssat alkaa VOKissa jylläämään, kuun puolivälissä on discorahat loppu ja hylsyjä napsuu Abdeille.

Saa poliisin Jouha-ryhmä olla valmiudessa tveni foor seven.

Tulkoon talvi! Tulkoon kaamea talvi!
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Elcric12 on 01.10.2015, 13:45:40
Quote from: Muuttohaukka on 01.10.2015, 13:39:17
Quote from: Elcric12 on 01.10.2015, 13:34:48
Eli tällainen ruoka on ongelma naiselle. Varmaankin tarkoitti siis ihmistä ylipäänsä, mutta meni man ja woman sekaisin. Sanomattakin selvää että tuo "kelpaa vain koiralle ja naiselle" jää elämään kiitos näiden mv-sankareiden.

Tuliko pieni virheajattelu? Tarkoitit varmaankin, että jää elämään- kiitos näitten tp-hakijoitten. Ei se mitään. Sattuuhan noita lipsahduksia.

Ihan miten haluat itselllesi uskotella ja väärstellä, mutta selvästihän tuo sanoi että "this for women... problem". Eli tämä on naiselle ongelma.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Muuttohaukka on 01.10.2015, 13:46:46
Quote from: Elcric12 on 01.10.2015, 13:34:48
Eli tällainen ruoka on ongelma naiselle. Varmaankin tarkoitti siis ihmistä ylipäänsä, mutta meni man ja woman sekaisin. Sanomattakin selvää että tuo "kelpaa vain koiralle ja naiselle" jää elämään kiitos näiden mv-sankareiden.
b>minä

Lähi-Idän iLääkärit osaavat puhua inglisiä. Äläpä vähättele heidän kielitaitoaan. Kyllä nyt sen verran osaa, että erottaa naisen ja miehen keskenään.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Muuttohaukka on 01.10.2015, 13:48:43
Quote from: Hjuu Hefnöö on 01.10.2015, 13:42:46
Jos nyt valitetaan näin olemattomista asioista niin odotetaas mitä tapahtuu, kun pakkaset iskee kunnolla, influenssat alkaa VOKissa jylläämään, kuun puolivälissä on discorahat loppu ja hylsyjä napsuu Abdeille.

Saa poliisin Jouha-ryhmä olla valmiudessa tveni foor seven.

Tulkoon talvi! Tulkoon kaamea talvi!

VOKki-influenssa kaataa koko vokillisen petiin. Saa VOKkiSirpa silitellä ja mittailla lämpöjä.
Ai, jai ja tuutilullaa.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Elcric12 on 01.10.2015, 13:49:20
Tuollainen tarkoituksellinen vääristely ainoastaan syö uskottavuutta oikealta ja aiheelliselta kritiikiltä. Mutta miten vaan
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Muuttohaukka on 01.10.2015, 13:51:14
Quote from: Elcric12 on 01.10.2015, 13:49:20
Tuollainen tarkoituksellinen vääristely ainoastaan syö uskottavuutta oikealta ja aiheelliselta kritiikiltä. Mutta miten vaan

Nimenomaan. Juuri tuota tarkoitinkin. Hyvä, että oivalsit, mistä on kyse.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: JJohannes on 01.10.2015, 13:52:29
Quote from: Elcric12 on 01.10.2015, 13:45:40
Ihan miten haluat itselllesi uskotella ja väärstellä, mutta selvästihän tuo sanoi että "this for women... problem". Eli tämä on naiselle ongelma.

Mutta mitä tuo sitten olisi tarkoittanut, että ruoka on "naiselle ongelma"? Miksi haastetaltava olisi kertonut ruoan olevan "naiselle ongelma"? Kelle naiselle? Miten lautasellinen jotain riisipuuroa voi olla "ongelma"?

Minusta "this for women" on juuri tuollainen huonoa englantia puhuvan tapa ilmaista, että "this is so bad that it is only suitable for women" tai lyhennelmä siitä, että sanotaan koko homma auki eli "this is only for women, not at all suitable for men". "Problem" taas on varmaan voimasanana lopussa, monet huonosti vierasta kieltä puhuvat juuri vahvistavat viestiään toistelemalla jotain "bad, bad, problem, worse, no, danger, stop" näyttääkseen, että haluavat sanoa jotain negatiivista asiasta.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: rapa-nuiv on 01.10.2015, 13:52:48
Quote from: Svart Lucia on 01.10.2015, 13:33:41
Nyt on tosiaan käynyt ilmi, että eilen ruokalistalla oli kalakeittoa.
Kalakeittopäivä on kyllä vasta huomenna (http://www.ouka.fi/oulu/oulun-serviisi/hoivakodit/-/asset_publisher/1LKs/content/hoivakodit-viikko-40?redirect=http%3A%2F%2Fwww.ouka.fi%2Foulu%2Foulun-serviisi%2Fhoivakodit%3Fp_p_id%3D101_INSTANCE_1LKs%26p_p_lifecycle%3D0%26p_p_state%3Dnormal%26p_p_mode%3Dview%26p_p_col_id%3Dcolumn-2%26p_p_col_pos%3D1%26p_p_col_count%3D3)

Tämä varmaan selittyy jollain aikaeron aiheuttamalla  jet-lagilla.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Pennit ja markat on 01.10.2015, 13:52:57
Noin huonosta englannista on kyllä mahdotonta tulkita, mitä vinkuja tarkoitti. Itse käsitin, että ruoka tuottaa ongelmia naisille, mutta liekö heitä tuollakaan VOK:ssa kovin montaa

.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Gunnar Hymén on 01.10.2015, 13:54:21
Quote from: rapa-nuiv on 01.10.2015, 13:52:48
Quote from: Svart Lucia on 01.10.2015, 13:33:41
Nyt on tosiaan käynyt ilmi, että eilen ruokalistalla oli kalakeittoa.
Kalakeittopäivä on kyllä vasta huomenna (http://www.ouka.fi/oulu/oulun-serviisi/hoivakodit/-/asset_publisher/1LKs/content/hoivakodit-viikko-40?redirect=http%3A%2F%2Fwww.ouka.fi%2Foulu%2Foulun-serviisi%2Fhoivakodit%3Fp_p_id%3D101_INSTANCE_1LKs%26p_p_lifecycle%3D0%26p_p_state%3Dnormal%26p_p_mode%3Dview%26p_p_col_id%3Dcolumn-2%26p_p_col_pos%3D1%26p_p_col_count%3D3)

Tämä varmaan selittyy jollain aikaeron aiheuttamalla  jet-lagilla.

tää on confirmed via Lokka -> https://twitter.com/JunesLokka/status/649522798885535744
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Shemeikka on 01.10.2015, 14:00:16
Pakolaisten tahto voitti taas kerran, suomipoika nöyrtyy herrakansan edessä. Jos ilmainen ruoka ei kelpaa, sitä ei syödä mutta ei ruuasta myöskään valiteta.

QuoteOhrasuurimot poistetaan ruokalistalta. Niitä on tarjottu riisin, perunan ja pastan korvikkeena. Keskiviikkona päivällinen sisälsi naudanlihakastiketta paprikalla ja porkkanalla, riisiä, ohrasuurimoita ja salaattia, toteaa palvelutuotantopäällikkö Pauliina Värttö Oulun Serviisistä.

Tämän pistin merkille. Riisi on tuontitavaraa, entäs ympäristö, hiilijalanjälki ja suomalaisen tuotannon tukeminen. Tuontitavara aiheuttaa päästöjä ja on kallista.

QuoteSovimme nyt myös siitä, että pyrimme saamaan tarjolle täysjyväriisin lisäksi erilaisia riisilajikkeita, Värttö sanoo.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1443666018990.html?ref=rss (http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1443666018990.html?ref=rss)
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 01.10.2015, 14:02:58
Quote from: Muuttohaukka on 01.10.2015, 13:46:46
Quote from: Elcric12 on 01.10.2015, 13:34:48Eli tällainen ruoka on ongelma naiselle. Varmaankin tarkoitti siis ihmistä ylipäänsä, mutta meni man ja woman sekaisin. Sanomattakin selvää että tuo "kelpaa vain koiralle ja naiselle" jää elämään kiitos näiden mv-sankareiden.
b>minä

Lähi-Idän iLääkärit osaavat puhua inglisiä. Äläpä vähättele heidän kielitaitoaan. Kyllä nyt sen verran osaa, että erottaa naisen ja miehen keskenään.

Itse asiassa he varmaankin osoittivat mieltä naisten puolesta, kun olivat nähneet näiden hädän.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Ink Visitor on 01.10.2015, 14:03:16
Quote
Kimpaantuneiden irakilaisten marssi tuotti tulosta: Ohrasuurimot pois ruokalistalta

       (...)

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1443666018990.html

Eli meni juuri niin kuin pelkäsinkin, vaatimuksiin suostuttiin...
Näin annettiin iPakolaislle selkeäsanainen signaali, että jos jokin asia ei miellytä tai suju heidän vaatimustensa mukaisesti niin kiukuttelu käyntiin ja kantis taipuu :facepalm:
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Elcric12 on 01.10.2015, 14:07:18
Quote from: JJohannes on 01.10.2015, 13:52:29
Quote from: Elcric12 on 01.10.2015, 13:45:40
Ihan miten haluat itselllesi uskotella ja väärstellä, mutta selvästihän tuo sanoi että "this for women... problem". Eli tämä on naiselle ongelma.

Mutta mitä tuo sitten olisi tarkoittanut, että ruoka on "naiselle ongelma"? Miksi haastetaltava olisi kertonut ruoan olevan "naiselle ongelma"? Kelle naiselle? Miten lautasellinen jotain riisipuuroa voi olla "ongelma"?

Minusta "this for women" on juuri tuollainen huonoa englantia puhuvan tapa ilmaista, että "this is so bad that it is only suitable for women" tai lyhennelmä siitä, että sanotaan koko homma auki eli "this is only for women, not at all suitable for men". "Problem" taas on varmaan voimasanana lopussa, monet huonosti vierasta kieltä puhuvat juuri vahvistavat viestiään toistelemalla jotain "bad, bad, problem, worse, no, danger, stop" näyttääkseen, että haluavat sanoa jotain negatiivista asiasta.

Kaukaa haettua. Meni jokos sanat sekaisin tai sitten asiasta valittaneet olivat olleet naisia (jotka laittoivat miehen asialle).

Entä miksi lautasellinen kaurapuuroa voisi olla kenellekään ongelma? Tuolla kommenteissa oli hyvää pohdintaa. Onhan tuo toki silti melko uskomatonta kitinää, mutta tähänkin oli tuossa samassa kommentissa annettu hyvä (edes jonkinlainen) näkökulma:

QuoteI heard him say: "this for women.... Problem" Oatmeal porridge. Got it. I can see how it can be absolutely unpalatable for someone from the middle East. They never saw oatmeal. For an adult who never tasted it, it is absolutely foul and probably unimaginable as food. I can think of dozens of foods from around the world that Europeans who never tried it would find impossible to eat. I am not saying that Finland must cater to their food tastes. They are refugees, depending on people's charity, so they will have to toughen up and accept what is offered. But I do understand how it can be difficult for them to see it as food. I think this is more of a case of cultural misunderstanding than anything else. BTW, refugees can often come across as angry and ungrateful. If you are driven from your home by war, you get angry at the world, at the people around you, at God and whatnot. You wonder why you have this unfairness done to you. Again, not saying that the hosts must just take it quietly, but I understand the attitude. They are just humans after all.

Tuohon lisättynä se että osa pakolaisista on varmasti kokenut matkan varrella oikeastikin huonoa ja epäkunnioittavaa kohtelua.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Larva on 01.10.2015, 14:09:20
Quote from: Pennit ja markat on 01.10.2015, 13:52:57
Noin huonosta englannista on kyllä mahdotonta tulkita, mitä vinkuja tarkoitti. Itse käsitin, että ruoka tuottaa ongelmia naisille, mutta liekö heitä tuollakaan VOK:ssa kovin montaa

.
Voispa jopa tarkoittaa että huono ruoka on "naisten asia", siis naisten pitää korjata tämä epäkohta. Miehethän eivät käsittääkseni tuossa kylddyyrissä juuri kokkaile.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Muuttohaukka on 01.10.2015, 14:09:45
Quote from: Ink Visitor on 01.10.2015, 14:03:16
Quote
Kimpaantuneiden irakilaisten marssi tuotti tulosta: Ohrasuurimot pois ruokalistalta

       (...)

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1443666018990.html

Eli meni juuri niin kuin pelkäsinkin, vaatimuksiin suostuttiin...
Näin annettiin iPakolaislle selkeäsanainen signaali, että jos jokin asia ei miellytä tai suju heidän vaatimustensa mukaisesti niin kiukuttelu käyntiin ja kantis taipuu :facepalm:

Älä muuta sano. Jos ruoka ei kelpaa, sopii jättää väliin ja suunnata paikalliseen Lidliin. Syöminen ei ole (kansalais)velvolisuus.
Näistä tulee vielä iso ongelma. Kohta ovat kadulla huutamassa lisää.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Gunnar Hymén on 01.10.2015, 14:10:53
Quote from: Elcric12 on 01.10.2015, 14:07:18

Kaukaa haettua. Meni jokos sanat sekaisin tai sitten asiasta valittaneet olivat olleet naisia (jotka laittoivat miehen asialle).

no siinähän se ukkeli sen kertoo, ei ollenkaan kaukaa haettua, nyt on silmät vielä jollain kiinni. missä niitä naisia edes on, jotka miehiä laittaisi asialle?

Quote
Tuohon lisättynä se että osa pakolaisista on varmasti kokenut matkan varrella oikeastikin huonoa ja epäkunnioittavaa kohtelua.

aivan varmasti, sitä ei epäile kukaan. ne kun vaan on ihan erinnäköstä sakkia "kärsimisen ja traumojen" osalta ne, kuin nämä sliippatukka-nikemiehet joita suomi pullistelee nyt räjähdyspisteeseen saakka. ne myös yleensä on toisesta maasta kuin nämä meidän sotalapset
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Tabula Rasa on 01.10.2015, 14:12:05
Tuohon lisättynä se että osa pakolaisista on varmasti kokenut matkan varrella oikeastikin huonoa ja epäkunnioittavaa kohtelua.

Ottaisivat sen hirren pois omasta silmästään. Jos valitetaan ilmaisesta ylöspidosta joka parempaa kuin kantislapsien, vanhusten tai opiskelijoiden niin pitää kyllä olla semmoinen ihmisperse ettei paskemmasta väliä.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Bigot on 01.10.2015, 14:16:43
Ei noita kukaan ala potkimaan persuksille. Poliisipäällikkökin noiden mukana vaatimassa hädänalaisimmille lisää ja parempaa ja kalliimpaa ruokaa. Poliisi, jonka luulisi olevan meidän suojamme, alkaa nyt ottaa kantaa kiukuttelevien matujen puolesta. Artisti maksaa aivan kaiken. Koko maa on nöyryytetty. Pöpilä telkkarissa 17-vuotiaan Isis-fanin kanssa silmät pyöreinä lupaamassa kartanoaan heille.
KKK-seisoskelija maan ykkösrikollinen, eilisestä kiinniotosta ei mitään tietoa?

Vanhusten ja lasten huonosta ruoasta on valitettu vuosikaudet, mutta tämä kutsumaton elättijoukko toisena maassaolopäivänään vaatii lisää lihaa, niin "käskystä herrani!".
Valtaosa kansasta ei edes uskalla protestoida. Minä sentään "rohkeasti" laitoin poliisille nettivinkin yliopistolounaasta. Anonyymina, mutta kaitpa kaivavat IP:n esiin.

Hävettää olla suomalainen. Ja ihmetyttää kuinka erilaiseen arvomaailmaan vanhempani ja koulu ovat minut kasvattaneet? Silloin oli hyve syödä se saatanan pinaattikeitto loppuun. Karseat juustoviipaleet piti salakuljettaa pihan puskiin. Mutta nyt yksi sikailijaporukka mellakoi tarjotusta ruoasta ja saa välittömästi tahtonsa läpi? Tässä on sellainen ristiriita kuvittelemieni suomalaisten arvojen ja toteuman välillä, että syntax error ja savut ulos.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Elcric12 on 01.10.2015, 14:17:09
Quote from: Tabula Rasa on 01.10.2015, 14:12:05
Tuohon lisättynä se että osa pakolaisista on varmasti kokenut matkan varrella oikeastikin huonoa ja epäkunnioittavaa kohtelua.

Ottaisivat sen hirren pois omasta silmästään. Jos valitetaan ilmaisesta ylöspidosta joka parempaa kuin kantislapsien, vanhusten tai opiskelijoiden niin pitää kyllä olla semmoinen ihmisperse ettei paskemmasta väliä.

Niinhän tuo olisi, mutta epäilen että kyse oli ennemminkin jonkinlaisesta kulttuurisesta väärinkäsityksestä, eli tuo ukko ei tiennyt että ko. ruoka ei ole "koiranruokaa" vaan Suomessa aivan tavallista ihmisten arkiruokaa.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Ink Visitor on 01.10.2015, 14:18:11
Quote
Oulun poliisi listasi turvapaikanhakijoiden murheet: Terveydenhoito tökkii, ruoka "ala-arvoista"

Pitkä matka lääkäriin, yksipuolinen ruoka ja juomaveden hakeminen vessasta. Näistä asioista turvapaikanhakijat kertoivat huolensa Oulun poliisille eilisessä mielenosoituksessa.

Eilen illalla kymmenet turvapaikanhakijat kokoontuivat osoittamaan mieltään Oulun poliisitalon eteen.

Syynä mielenosoitukseen oli ennen kaikkea turvapaikanhakijoiden tyytymättömyys hätämajoituksen oloihin.

– Pääasia oli ruoka ja sen laatu. Heillä oli näyteannos mukana. Se oli riisiannos, jossa en nähnyt mitään sattumia joukossa. He kertoivat itse, että siinä joskus joku tonnikalan palanen saattaa olla, kertoo apulaispoliisipäällikkö Arto Karnaranta Oulun poliisilaitokselta.

Terveydenhoito huolettaa

Karnarannan mukaan osa turvapaikanhakijoista on tyytymättömiä myös siihen, millaista terveydenhoitoa Hiukkavaaran hätämajoitusyksikössä tarjotaan.

–  Siellä on jossain määriin sairaita ihmisiä tässä joukossa. Lähinnä on voitu antaa särkylääkettä vaivaan kuin vaivaan. Hakijoita on käsketty mennä taksilla kaupunkiin lääkärikäyntiä varten. Taksi pitää maksaa itse, eikä kaikilla ole runsaasti rahaa.

Osa turvapaikanhakijoista koki myös, että heille on kerrottu liian vähän esimerkiksi siitä, miten turvapaikkahakemuksia käsitellään Suomessa. Monen mielenosoittajan mielestä tiedostus hätämajoituksesta ja suomalaisesta kulttuurista on ollut heikkoa.

Suomen linjasta kertoi poliisi

Suomen tiukentuva turvapaikkalinja ei vaikuttanut eiliseen mielenosoitukseen. Maahanmuuttovirasto kertoi eilen, että se jäädyttää toistaiseksi päätöksenteon irakilaisten ja somalialaisten turvapaikanhakijoiden kohdalla. Irakin ja Somalian turvallisuusarviota päivitetään parhaillaan.

Poliisin mukaan eiliseen mielenosoituksen osallistuneet eivät olleet tietoisia Suomen tiukentuneesta linjasta. He kuulivat asiasta poliisilta.

"Heillä on oikeus tuoda näkemyksensä esiin"

Oulussa on tällä hetkellä poliisin arvion mukaan tuhansia turvapaikanhakijoita, jotka odottavat hakemustensa käsittelyä. Poliisin mukaan turvapaikanhakijoiden tekemistä rikoksista on tullut Oulussa vain vähän ilmoituksia.

Apulaispoliisipäällikkö Arto Karnaranta sanoo, että sosiaalisessa mediassa levitellään huhuja turvapaikanhakijoiden tekemistä rikoksista. Ne ovat alueella kuitenkin osoittautuneet aiheettomiksi.

Karnaranta arvioi, että jotkut lietsovat tahallaan maahanmuuttajavastaista ilmapiiriä levittämällä ulkomaalaisvastaista propagandaa.

Karnaranta toivoo, että keskiviikon mielenosoitus ei kärjistäisi ilmapiiriä entisestään.

Turvapaikanhakijoiden mielenilmaisu oli heidän oma ratkaisunsa. Heillä on oikeus tuoda esiin näkemyksensä ja omat puutteet näissä olosuhteissa. Toivon, että kansan keskuudessa ymmärrettäisiin, että he haluavat edes kohtuulliset olosuhteet täällä Suomessa.

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/oulun-poliisi-listasi-turvapaikanhakijoiden-murheet-terveydenhoito-tokkii-ruoka-ala-arvoista/5337994

Jos kirjoittaisin tähän sen mitä mielessäni liikkuu joutuisin hyvästelemään tämän forumin lopullisesti... >:( >:( >:(
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Tabula Rasa on 01.10.2015, 14:24:17
Quote from: Elcric12 on 01.10.2015, 14:17:09
Quote from: Tabula Rasa on 01.10.2015, 14:12:05
Tuohon lisättynä se että osa pakolaisista on varmasti kokenut matkan varrella oikeastikin huonoa ja epäkunnioittavaa kohtelua.

Ottaisivat sen hirren pois omasta silmästään. Jos valitetaan ilmaisesta ylöspidosta joka parempaa kuin kantislapsien, vanhusten tai opiskelijoiden niin pitää kyllä olla semmoinen ihmisperse ettei paskemmasta väliä.

Niinhän tuo olisi, mutta epäilen että kyse oli ennemminkin jonkinlaisesta kulttuurisesta väärinkäsityksestä, eli tuo ukko ei tiennyt että ko. ruoka ei ole "koiranruokaa" vaan Suomessa aivan tavallista ihmisten arkiruokaa.

Miten tyhmä ihminen voi olla? Ruoka joka kannetaan ruokapöytään on tietysti koiranruokaa. Pöydällehän ruokitaan tunnetusti koirat mm irakissa ja somaliassa. Ja näillä suomi nousuun. :facepalm:
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Blanc73 on 01.10.2015, 14:25:15
QuoteKarnaranta toivoo, että keskiviikon mielenosoitus ei kärjistäisi ilmapiiriä entisestään.

Turha toivo. Irakilaiset feikki-pakolaiset ovat nyt ns oikean karvansa näyttäneet.

Tämä oli lähes mielipuolinen lausahdus:
Quote from: Oulun poliisi mokuttaaToivon, että kansan keskuudessa ymmärrettäisiin, että he haluavat edes kohtuulliset olosuhteet täällä Suomessa.
Ilmaiseksi kolme lämmintä ruokaa päivässä ja katto pään päällä ei ole kohtuullista??  :facepalm: >:(
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Gunnar Hymén on 01.10.2015, 14:26:46
Quote from: Blanc73 on 01.10.2015, 14:25:15
QuoteKarnaranta toivoo, että keskiviikon mielenosoitus ei kärjistäisi ilmapiiriä entisestään.

Turha toivo. Irakilaiset feikki-pakolaiset ovat nyt ns oikean karvansa näyttäneet.

tulevatkohan paikalle, kolmas ryhmä rämä, siinä sitä on värinää

suvakit vs rajat kiinni vs itse päätähdet

bermudan kolmio on valmis - riittää vielä poliiseille sitten se yks talon seinusta
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: potta on 01.10.2015, 14:27:52
Quote from: Elcric12 on 01.10.2015, 13:45:40
Quote from: Muuttohaukka on 01.10.2015, 13:39:17
Quote from: Elcric12 on 01.10.2015, 13:34:48
Eli tällainen ruoka on ongelma naiselle. Varmaankin tarkoitti siis ihmistä ylipäänsä, mutta meni man ja woman sekaisin. Sanomattakin selvää että tuo "kelpaa vain koiralle ja naiselle" jää elämään kiitos näiden mv-sankareiden.

Tuliko pieni virheajattelu? Tarkoitit varmaankin, että jää elämään- kiitos näitten tp-hakijoitten. Ei se mitään. Sattuuhan noita lipsahduksia.

Ihan miten haluat itselllesi uskotella ja väärstellä, mutta selvästihän tuo sanoi että "this for women... problem". Eli tämä on naiselle ongelma.
asiat voi kuulla niinkuin ne alitajuisesti haluaa ymmärtää. esimerkiksi tämän päivän ylen uutiset, alkaen juonnosta ajassa 3:05:

http://areena.yle.fi/1-3054425

(kaappi)rasisti voi kuulla toimittajan sanovan "suomi osallistuu monin tavoin pakoloisuuden ehkäisemiseen", leikitellen termillä pako-loinen.
oikeamielinen suvakki kuulee varmasti "suomi osallistuu monin tavoin pakolaisuuden ehkäisemiseen".

kumman sinä kuulet?
---
ilmiö on läsnä henkilökohtaisesti tälläkin foorumilla - vaikka yritän kirjoittaa sanan "pakolainen" korvaten jälkimmäisen a-kirjaimen o:lla, muokkauksen jälkeen viestissä lukee pakoloinen (<- kirjoitettu kahdella oolla).
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Muuttohaukka on 01.10.2015, 14:31:16
Quote from: Ink Visitor on 01.10.2015, 14:18:11
---
Jos kirjoittaisin tähän sen mitä mielessäni liikkuu joutuisin hyvästelemään tämän forumin lopullisesti... >:( >:( >:(
Sama vika Rahikaisella. Ei voi laittaa kaikkea, joka mielessä pyörii tämän invaasion edessä.

Nämä kielenosaajatko sitten paikkaavat työvoimapulaa? Kuinka monta vuotta menee ensin peruskouluun ja siitä johonkin ammattiin. Vaikka menisivät oppisopimuksen kautta, niin heikolle näyttää.

Tuohon kulttuuriin tutustumiseen suosittelen Hommaforumin lukemista- tai siis lukuhetkeä.  VOKkitäti lukee, selittää, niin johan alkaa kulttuuri tulla tutuksi.

Lisää kulttuuriintutustujia tulee 300 hengen päivävauhdilla.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 01.10.2015, 14:34:53
QuotePitkä matka lääkäriin, yksipuolinen ruoka ja juomaveden hakeminen vessasta.

Onhan tuo kaikki kauheaa. Onneksi heillä on apulaispoliisipäällikkö Arto Karnaranta puolustamassa heidän oikeuksiaan ja lisäämässä kansalaisten tietoisuutta heidän kärsimyksistään.

Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: nevahood on 01.10.2015, 14:37:31
Parempaa safkaa luvassa. Toivottavasti ei Suomen maine kärsinyt tästä kohusta. Allah ja ruoka-annokset ovat suuria.
QuoteOulun Serviisi ja Suomen Punainen Risti ovat yhdessä suunnitelleet muutoksia ruokalistaan, joka kelpaisi paremmin hätämajoitusyksikön turvapaikanhakijoille.

Ensi viikon alusta lähtien tarjottavaa ruokaa muutetaan siten, että muun muassa aamupalan puurot on jätetty pois, riisilajiketta vaihdetaan ja samalla lisätään kasvisten käyttöä. Hätämajoitustiloihin tilataan jatkossa ruoka paitsi turvapaikanhakijoiden määrän, myös ikärakenteen mukaan. Aikuiset syövät luonnollisesti enemmän kuin lapset ja miehet enemmän kuin naiset.
http://yle.fi/uutiset/turvapaikanhakijoiden_ruokalistaa_muutetaan_maahanmuuttajille_mieluisammaksi/8346044
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Gunnar Hymén on 01.10.2015, 14:40:46
Quote from: Afrikan kirjeenvaihtaja on 01.10.2015, 14:34:53
QuotePitkä matka lääkäriin, yksipuolinen ruoka ja juomaveden hakeminen vessasta.

Onhan tuo kaikki kauheaa. Onneksi heillä on apulaispoliisipäällikkö Arto Karnaranta puolustamassa heidän oikeuksiaan ja lisäämässä kansalaisten tietoisuutta heidän kärsimyksistään.

vois alottaa sitten siitä, että meillä on kyllä ihan suomessa puhtaat vedet vessojenki vesihanoissa  :facepalm:
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 01.10.2015, 14:44:19
Nälkäpäiväkeräys jatkuu vain tämän kuun loppuun saakka, mutta toki SPR:lle voi lahjoittaa rahaa jokaisena päivänä ympäri vuoden.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Uimakoulutettava on 01.10.2015, 14:46:12
 :D  :D  :D

Poliisisaattue saattaa turvattomat partalapset poliisilaitokselle osoittamaan mieltä, sitten kruununkyydillä takaisin olemaan syömättä ruokia, jotka eivät kelpaa kuin -  sotiemme veteraaneille...

Leipokaahan, vapaaehtoiset pullaa! Nyt unelmoimaan! :flowerhat:

Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Deputy M on 01.10.2015, 14:53:57
Quote from: Artisti on 30.09.2015, 19:25:53
Kohta lävähtää muuten. Nyt kun matut alkavat marssimaan, ja nuivuus nostaa päätään tavallisen kansan keskuudessa, niin ennustan että Hommafoorumia kohtaa lähiaikoina palvelunestohyökkäys, Suomi24-palstaa huolletaan monta päivää, ja lehtien kommenttipalstat on suljettu eli "rauhoitettu".
Hommaforumiin on vaikea suorittaa palvelunestohyökkäystä. Joitakin hyökkäyksen poikasia on ollut, mutta hyökkääjät bannattiin alle aikayksikön.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Bienveillant on 01.10.2015, 14:54:30
Kahlasin tämän ketjun kaikki 20 sivua läpi ja nyt kyllä aivoihin pistää niin kovaa, että näkö sumenee. Ei tahdo enää sanat riittämään tämän p@skan kommentoimiseen, ei enää oma käsityskyky riitä ymmärtämään tämän mielisairaan maan hulluutta. Tähän täytyy saada stoppi, tai kohta täällä on sellainen konflikti käynnissä, että siitä ei ilman verenvuodatusta selvitä.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Kni on 01.10.2015, 14:54:38
Quote from: nevahood on 01.10.2015, 14:37:31
Parempaa safkaa luvassa. Toivottavasti ei Suomen maine kärsinyt tästä kohusta. Allah ja ruoka-annokset ovat suuria.

Ensimmäisen kotoutusyrityksen on todettu epäonnistuneen.

Millä todennäköisyydellä nämä iRutisijat kotoutuvat ja työllistyvät, jos saavat jäädä Suomeen?

(En kysy hommalaisilta vaan SPR:ltä ja Vasemmistoliitolta. Ja Orpolta.)
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: IPS on 01.10.2015, 14:55:14
Voi elämän kevät tuota Karnarannan lausuntoa! Kysyisi vaikka partiopoliiseilta, minkälaisista olosuhteista putkan pahnoille kuskattavat kantasuomalaiset kodittomat tulevat. Ei ole kattoa pään päällä eikä ateriaksi edes sellupuuroa. Ei ole aamupalaa lämpimänä odottamassa siinä puolenpäivän korvilla kun on viitsinyt sängystä vääntäytyä. Ei ole ilmaiseksi tarjottavia aktiviteetteja, kuten hyvin varusteltua kuntosalia tai sirkuspellejä. Ei ole televisiota ilman Yle-veroa.

Vanhukset makaavat pedeissään paskat vaipoissa ja kodit sotkuissa, kun kotihoidolla ei ole aikaa siivota. Kerran viikossa pääsee ehkä suihkuun. Kyllä tuntuu hyvältä lukea, kun Suomen pelastajat valittavat iPhone kourassa, että Ilmainen majoitus on sotkuinen ja vessa on hiukka kaukana.

Se palvelu, mitä nämä tulevaisuuden toivot saavat, on toki kantasuomalaisellekin tarjolla, yksityisiltä palveluntarjoajilta, rahaa vastaan. Ja vielä pitäisi lisää saada, ilmaiseksi tietenkin.

Juuh, pahoittelut sekavasta avautumisesta, mutta silmissä todella sumeni, kun luki tämän Karnarannan meriselityksen. Nyt odottelen, koska TE-Toimisto ilahduttaa kutsulla VOK-työtehtäviin. Ei olisi kuin kolmen kilometrin työmatka...
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: xor_rox on 01.10.2015, 14:56:05
Quote from: nevahood on 01.10.2015, 14:37:31
Parempaa safkaa luvassa. Toivottavasti ei Suomen maine kärsinyt tästä kohusta. Allah ja ruoka-annokset ovat suuria.
QuoteOulun Serviisi ja Suomen Punainen Risti ovat yhdessä suunnitelleet muutoksia ruokalistaan, joka kelpaisi paremmin hätämajoitusyksikön turvapaikanhakijoille.

No ei ole kyllä ilmaista puuhaa rakentaa tämän pöljäilyn vuoksi rinnakkainen tuotantoprosessi. Itse asiassa todella kallista puuhaa, kun se tehdään vieläpä yksikkö kerrallaan.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Uuno Nuivanen on 01.10.2015, 14:59:29
Quote from: Muuttohaukka on 01.10.2015, 14:31:16
Lisää kulttuuriintutustujia tulee 300 hengen päivävauhdilla.

Radiosta olin kuulevinani, että 450 eilen, yöllä 50 ja tänään odotellaan 350 iHakijaa. Jossain saisi olla seurantaketju päivittäiselle tuotannolle, tiedottaminen kun vaikuttaa aika satunnaiselta.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Gunnar Hymén on 01.10.2015, 15:05:37
Quote from: Uuno Nuivanen on 01.10.2015, 14:59:29
Quote from: Muuttohaukka on 01.10.2015, 14:31:16
Lisää kulttuuriintutustujia tulee 300 hengen päivävauhdilla.

Radiosta olin kuulevinani, että 450 eilen, yöllä 50 ja tänään odotellaan 350 iHakijaa. Jossain saisi olla seurantaketju päivittäiselle tuotannolle, tiedottaminen kun vaikuttaa aika satunnaiselta.

eilen 500+ migrin mukaan, voisi olla ketjuu joo voisi suoraan pastee sinne nuo migrin ikävät uutiset esim. twitteristä
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Vörå on 01.10.2015, 15:07:14
Quote from: Uuno Nuivanen on 01.10.2015, 14:59:29
Quote from: Muuttohaukka on 01.10.2015, 14:31:16
Lisää kulttuuriintutustujia tulee 300 hengen päivävauhdilla.

Radiosta olin kuulevinani, että 450 eilen, yöllä 50 ja tänään odotellaan 350 iHakijaa. Jossain saisi olla seurantaketju päivittäiselle tuotannolle, tiedottaminen kun vaikuttaa aika satunnaiselta.

Itse asiassa olisin myös kiinnostunut tälläisestä ketjusta - eli uusi ketju, jossa linkkejä päivittäisten tulijoitten määrästä Torniossa (ja jos mahdollista niin muualtakin toki). Tämä on se varsinainen olennainen mittari, ei niinkään puheet tulevista mahdollisista toimista.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: xor_rox on 01.10.2015, 15:11:38
Quote from: Uuno Nuivanen on 01.10.2015, 14:59:29
Quote from: Muuttohaukka on 01.10.2015, 14:31:16
Lisää kulttuuriintutustujia tulee 300 hengen päivävauhdilla.

Radiosta olin kuulevinani, että 450 eilen, yöllä 50 ja tänään odotellaan 350 iHakijaa. Jossain saisi olla seurantaketju päivittäiselle tuotannolle, tiedottaminen kun vaikuttaa aika satunnaiselta.

Suomea ravistelevaan ruokamarssiin tarvittiin vain 70 iRuikuttajaa ja siinä valossa nuo luvut ovat aivan mielipuolisia.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Gunnar Hymén on 01.10.2015, 15:13:03
Quote from: Vöyri on 01.10.2015, 15:07:14
Quote from: Uuno Nuivanen on 01.10.2015, 14:59:29
Quote from: Muuttohaukka on 01.10.2015, 14:31:16
Lisää kulttuuriintutustujia tulee 300 hengen päivävauhdilla.

Radiosta olin kuulevinani, että 450 eilen, yöllä 50 ja tänään odotellaan 350 iHakijaa. Jossain saisi olla seurantaketju päivittäiselle tuotannolle, tiedottaminen kun vaikuttaa aika satunnaiselta.

Itse asiassa olisin myös kiinnostunut tälläisestä ketjusta - eli uusi ketju, jossa linkkejä päivittäisten tulijoitten määrästä Torniossa (ja jos mahdollista niin muualtakin toki). Tämä on se varsinainen olennainen mittari, ei niinkään puheet tulevista mahdollisista toimista.

äkkiäkö sen avaa, Vastaanottokeskus osiolle, Kotimaan uutiset vai minne? modet voivat sitten moderoida sitä minne haluavat?
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Rantasalmen Sulttaani on 01.10.2015, 15:57:16
Kuuntelen töissä usein Radio Cityä, mutta iltapäivisin on melkein pakko vaihtaa kanavaa juontaja J uha Valv ion vuoksi. Tyyppi ensinnäkin kuulostaa mielestäni ylimieliseltä k-päältä ja kaiken lisäksi vaikuttaa himo-mokuttajalta. Persuja jaksetaan mollata aina ja mokuilu on niin ihanata että. Onneksi tätä settiä ei tule koko aikaa, vain silloin tällöin, mutta tänään alkoi savu nousta korvista kun jätkä jaksaa vouhottaa pakolaisista viitaten käsillä olevaan matu-vyöryyn ja että ei kouluruoka maistu koululaisillekaan joten mitä ihmettä tästä mielenilmauksesta uutisoidaan.

Pari tviittiä jannulta:

https://twitter.com/Juhavalvio/status/649499668104237056 (https://twitter.com/Juhavalvio/status/649499668104237056)
https://twitter.com/Juhavalvio/status/649499783938338816 (https://twitter.com/Juhavalvio/status/649499783938338816)

Eikö tätä täydellistä radiokasvoa voisi siirtää vaikka kahvinkeittäjäksi...
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Eisernes Kreuz on 01.10.2015, 16:02:20
Mitähän muuten tapahtuisi, jos suomalaiset koululaiset tai vanhainkodin asukkaat vaatisivat parempaa ruokaa? Saisivatkohan tahtonsa läpi?

Suomessa minua vähän häiritsee se, että omaa kansaa on lupa kohdella kuin halpaa makkaraa, mutta täysin ventovieraat maahantunkeutujat saavat ruhtinaan vastaanoton.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Lahti-Saloranta on 01.10.2015, 16:06:24
Quote from: Svart Lucia on 01.10.2015, 13:33:41
Nyt on tosiaan käynyt ilmi, että eilen ruokalistalla oli kalakeittoa. Mutta kun se oli tehty maitoon, johon Lähi-Idän sankareiden masut eivät ole tottuneet, niin joillekin tuli ripuli. Nyyh! Auttakaa nyt näitä hätää kärsiviä poloisia, täähän on aivan epäinhimillistä! Mä ainakin rupeen heti kutomaan villasukkia.
Saarela vai mikä sen SPR hepun nimi olikaan on omaksunut Afrikkalaisen tarinan kerronnan taidon. Maitoon keitetty kalakeitto jota tulijoille ei ole koskaan edes tarjottu aiheutti vatsavaivoja ja sen vuoksi ruokalistaa piti muuttaa. Epäilen että tulijoille tarjottavaan ruokaan tuli muutos näin nopeasti koska SPR lupasi ruuan toimittajalle että annoksen hintaan voi tehdä roiman korotuksen
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: MurtoLujuus on 01.10.2015, 16:09:28
Quote from: Rantasalmen Sulttaani on 01.10.2015, 15:57:16
Kuuntelen töissä usein Radio Cityä, mutta iltapäivisin on melkein pakko vaihtaa kanavaa juontaja J uha Valv ion vuoksi. Tyyppi ensinnäkin kuulostaa mielestäni ylimieliseltä k-päältä ja kaiken lisäksi vaikuttaa himo-mokuttajalta. Persuja jaksetaan mollata aina ja mokuilu on niin ihanata että. Onneksi tätä settiä ei tule koko aikaa, vain silloin tällöin, mutta tänään alkoi savu nousta korvista kun jätkä jaksaa vouhottaa pakolaisista viitaten käsillä olevaan matu-vyöryyn ja että ei kouluruoka maistu koululaisillekaan joten mitä ihmettä tästä mielenilmauksesta uutisoidaan.

Pari tviittiä jannulta:

https://twitter.com/Juhavalvio/status/649499668104237056 (https://twitter.com/Juhavalvio/status/649499668104237056)
https://twitter.com/Juhavalvio/status/649499783938338816 (https://twitter.com/Juhavalvio/status/649499783938338816)

Eikö tätä täydellistä radiokasvoa voisi siirtää vaikka kahvinkeittäjäksi...
Tämähän tässä on osa ongelmaa. Millä kompetenssilla esimerkiksi tämä Juha Valvio arvioi Suomen ja Euroopan maahanmuutto-ongelmaa? Varmaksi en tiedä, mutta luultavasti ei minkäänlaisella. Mutta silti on pakko päästä ääneen vaikka ei asiasta oikeasti olisi mitään sanottavaa. Ja näitä radiokasvoja ja muita puhuvapää turhakkeita meillä on PALJON jotka eivät tajua olla oikeista asioista hiljaa ja keskittyä vain siihen viihteeseen josta he jotain ymmärtävät.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Ink Visitor on 01.10.2015, 16:16:48
Quote
Ruotsin Maahanmuuttoviraston mukaan turvapaikanhakijoiden valittaminen ruoasta voi ilmentää turhautumista.

Turvapaikanhakijoille tarjottava ruoka nousi eilen Suomessa julkisuuteen, kun Oulun Hiukkavaaran hätäkeskuksessa osa turvapaikanhakijoista protestoi ruokaa ja majoitusoloja vastaan. Mielenosoitukseen osallistui noin 50-60 turvapaikanhakijaa, joille oli tarjoiltu muun muassa ohramannavelliä. Muut yhteensä 330 turvapaikanhakijasta söivät mitä tarjottiin mukisematta.

Kulttuurien kohtaamisessa ruokatottumusten erot ovat yleismaailmallinen ilmiö, joka on tuttu myös naapurimaassamme Ruotsissa.

- Ruoka on yksi niistä asioista, jotka ovat olleet valitusten kohteena majoitusyksiköissämme, Ruotsin Maahanmuuttoviraston tiedottaja Guna Graufelds kertoo Iltalehdelle puhelimitse.

Graufeldsin mukaan on erittäin haastavaa valmistaa suurille joukoille eri kansallisuuksia ruokaa, joka olisi kaikkien mieleen. Ruotsissa ruoasta on valitettu erityisesti turvapaikanhakijoiden isoissa majoituskeskuksissa.

- Se on vähän sama asia kuin kouluruoasta valittaminen. On hyvin vaikeaa miellyttää kaikkia joka päivä. Ruoasta valittaminen on yleistä, mutta ei mikään erityinen huolenaihe.

Riisiä, ei perunaa

Graufelds muistelee, että turvapaikanhakijat ovat osoittaneet Ruotsissakin mieltään "pahaa ruokaa" vastaan.

- Tapauksia on ollut. Joskus ruokaa vastaan protestoiminen on merkki yleisemmästä turhautumisesta johonkin muuhun asiaan.

Ruotsissa on havaittu, että esimerkiksi peruna ei ole läheskään niin suosittu turvapaikanhakijoiden keskuudessa kuin riisi.

- Tiedän, että isommissa 200-300 ihmisen yksiköissä on järjestetty keskusteluja ruokalistasta ja sen sopivuudesta. Projektien myötä ruokalistaa on tarkistettu ja paranneltu, jotta se vastaisi paremmin sitä mitä ihmiset haluavat syödä.

Oulun Hiukkavaarassa tämä todettiin myös, ja ruokalistoja muutetaan nyt sopivammiksi turvapaikanhakijoiden tottumuksille: esimerkiksi puurot jätetään pois ja riisilajike vaihdetaan täysjyvästä jasmiiniriisiksi.

- Ymmärrän kyllä, ettei velli välttämättä maistu kaikille. Tällaista voi tapahtua missä tahansa. On hyvä keskustella asiasta yhdessä ja tehdä sitten toiveiden mukaisia muutoksia, Graufelds toteaa

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2015100120448831_ul.shtml
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Man in a Suit on 01.10.2015, 16:35:49
On vaan jotenkin ihmeellistä että näissä annetaan periksi. Sehän vaan lisää vaatimusten tulvaa.
Olihan sitä koulussa joskus semmoista ruokaa joka ei ollut mieleen tai armeijassakin saattoi joskus semmoinen päivä sattua mutta silloin syötiin ehkäpä vähemmän ja käytiin sodessa ostamassa sämpylä tai munkki niillä omilla rahoilla.

Ylipäänsä suomalainen opiskelijan tai sotilaan laitosruoka on minusta melkoisen hyvää. Joinakin päivinä suorastaan erinomaista. 

Ehkäpä ne ovat oikeassa sanoessaan että "ei ole miesten ruokaa" sillä oikeat miehet eivät olisi taipuneet tuumaakaan, valittajat olisi heitetty kalossinkuva hanurissaan oulusta ulos.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Eisernes Kreuz on 01.10.2015, 16:39:10
Quote from: Man in a Suit on 01.10.2015, 16:35:49
On vaan jotenkin ihmeellistä että näissä annetaan periksi. Sehän vaan lisää vaatimusten tulvaa.

Oma epätieteellinen veikkaukseni on, että periksiantajat pelkäävät seurauksia, mikäli tekisivät toisin. Eli ehkä jossain alitajunnan syövereissä kummittelee ajatus siitä, että tämä porukka saattaa ruveta oikeasti hankalaksi, mikäli ei jousteta. Päästään siis helpommalla, kun joustetaan.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: heppu on 01.10.2015, 16:43:38
Pakkohan niiden oli antaa periksi, ettei bisnekset vaarannu.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Shemeikka on 01.10.2015, 16:44:11
Ulkomaalaisten tuloa Suomen on perusteltu silläkn, että ruoka kansainvälistyy ja saa vaikutteita. Nyt ei humamuja vaadita ottamaan vaikutteita sapuskoihinsa tai edes syömään suomalaista ruokaa.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: JJohannes on 01.10.2015, 16:44:20
Minusta on huvittavaa, että tyytymättömyyttä selitellään niin, että "se oli vaan sellainen epätietoisuudesta johtuvat kulttuurillinen konflikti, VOKissa ei tiedetty etteivät irakilaiset syö perunaa". Tietenkin oikea syy on se, että VOKissa on haluttu päästä helpolla ja halvalla ja toivottu, että vaikka irakilaiset tuskin tykkäävät perunasta niin he eivät rupea valittamaan siitä. Kyllähän nyt jokainen aikuinen ihminen tietää suurin piirtein, millaista ruokaa Lähi-Idän maissa syödään ja että keitetty peruna on yleinen lisuke suurin piirtein vain Pohjoismaissa. Todennäköisesti nyt tietenkin täytyy VOKeihin palkata muutamia erityisasiantuntijoita ja konsultteja selvittelemään tällaisia "yllättäviä" kulttuurieroja.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Tommi Korhonen on 01.10.2015, 16:49:34
Olen samaa mieltä: vastaavassa tilanteessa suomalaiselle ei annettaisi periksi, koska tiedetään ettei suomalainen rupea hankalaksi, eikä ainakaan fyysisesti riehumaan. Ei ole syytä muuttaa vanhusten ruokia, koska siitä ei seuraisi mitään hankaluuksia.

Tällähän muslimit, ja mustalaiset Suomessa, ovat erityisen asemansa ansainneet. Koska antajat ovat niin tyhmiä, ja ruokkivat huonoa käytöstä palkitsemalla sen.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Martin on 01.10.2015, 16:53:49
Tänään oli kalevassa pieni juttu mielenosoituksesta eikä mitään mainintaa että ruoka on samaa tai näköjään parempaa kuin koululaisilla. Melko nuivaa puhetta oli kyllä aiheesta työpaikalla, ei taida propaganda enää auttaa.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Kaarin M on 01.10.2015, 17:01:21
Tuo ohrasuurimo on melko yleinen lisäke nykyään esim. oppilaitosravintoloissa, samoin kuin tumma täysjyväriisi. Näitä tarjoamalla on pyritty tarjoamaan ravinteikkaampaa ja terveellisempää ruokaa kuin puhdistettu valkoinen riisi. Kustannuksilta ei juuri eroa toisistaan, tumma riisi kalliimpaa kuin valkoinen.

Mössöttäkööt ravintoköyhää valkoista riisiä, pysyväthän heikkoina!
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: MurtoLujuus on 01.10.2015, 17:04:39
Oulu food riots day two.

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/kuva-turvapaikanhakijat-jatkavat-ruokaprotestiaan-oulussa-yksikaan-aikuinen-ei-tullut-syomaan/5339002

Sketsi jatkuu.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: toumasho on 01.10.2015, 17:12:23
Mitähän tapahtuu jos Vokin vapaaehtoishenkilökunta vetää herneet nenään ja marssii ulos työpaikaltaan? Oma veikkaus on että kyseinen vokki muuttuu palavaksi raunioksi alta aikayksikön ja vokkilaiset valtaavat ensimmäisen Helsinkiin matkaavan junan Oulun asemalta.

Muoks: olen tätä ennustanut jo alusta saakka, näyttää käyvän toteen vaan jo ennen ensilumien saapumista. Mahtaa olla shokki kun huomaavat että räntäpaskaa ei pääse pakoon Helsingissäkään eikä tarjolla ole kuin kuplahalli ja telttamajoitusta.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: elven archer on 01.10.2015, 17:13:51
Quote from: Ink Visitor on 01.10.2015, 16:16:48
"Oulun Hiukkavaarassa tämä todettiin myös, ja ruokalistoja muutetaan nyt sopivammiksi turvapaikanhakijoiden tottumuksille: esimerkiksi puurot jätetään pois ja riisilajike vaihdetaan täysjyvästä jasmiiniriisiksi."
Mitä tahansa pikku kullantertuille. Sanattomaksi vetää. Vai ei edes terveellinen täysjyvä kelpaa. Mutta sanotaan taikasana "kotoutus" ja syydetään siihen satoja miljoonia vuosittain, niin kyllä se varmaankin siitä. Ehkä parin vuoden päästä jo tumma riisi kelpaa.

Ei noin vanhoja ihmisiä voi kotouttaa. Voidaan opettaa toimintaa yhteiskunnassamme, mutta arvomaailma on jo lukittu vuosia sitten sen verran tiukasti, että ei siihen pääse käsiksi. Ei ilman Kellopeli appelsiinin menetelmiä. Ei sille löydy esim. tieteestä perustaa, päinvastoin. "Kotoutus" onkin vain sumuverho. Sana, jolla torjutaan arvostelu, jotta voidaan jatkaa järjetöntä yhteiskunnan tuhoavaa maahanmuuttopolitiikkaa. Se on näennäistoimintaa, jolla SPR:n ja muiden hyysärit saavat mieleisestään täysin turhasta puuhastelusta elantonsa. Ei kotoutusta ole oikeasti olemassakaan.

Mutta kiitän mediaa näistä ruokauutisista. Näiden myötä oma siirtolaisuutta vastustava mittarini meni punaiselle. Tuo on niin hävytöntä, että jos minulla oli vielä äsken kuitenkin jotain myötätuntoa heitä kohtaan, niin jatkossa moisesta ei ole pelkoa.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: JT on 01.10.2015, 17:16:29
Quote from: Martin on 01.10.2015, 16:53:49
Tänään oli kalevassa pieni juttu mielenosoituksesta eikä mitään mainintaa että ruoka on samaa tai näköjään parempaa kuin koululaisilla. Melko nuivaa puhetta oli kyllä aiheesta työpaikalla, ei taida propaganda enää auttaa.

Kalevan paperijuttu väitti Antti Ervastin suulla matuja olleen 50-60 (poliisin oma, virallinen ja aiemmin ilmoitettu arvio oli 70). Kalevan Ervasti ei maininnut, että yksi mielenosoittaja pidätettin, vaan hän valehteli, että tilaisuus sujui rauhallisesti. Kaleva ei maininnut, että mielenosoitukseen ei oltu haettu lupaa, jne.

Entä jos vastaavasti hoidettu mielenosoitus olisi ollut vaikkapa Kansallisen vastarinnan järjestämä?

Onneksi on MV-lehti - sitä tarvitaan näiden ervastien takia.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: nevahood on 01.10.2015, 17:17:04
Quote– Kukaan aikuisista ei ole vielä tullut syömään, Salmivaara totesi
Aivan hervotonta.

Ps. Tuuhea parta vaan viuhahti kuvassa.
PPs. Nyt oli onneksi laitettu annos valmiiksi, niin ei tarvitse pelkkää pahaa riisiä syödä.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Atte Saarela on 01.10.2015, 17:18:33
SPR ei varmasti halua enää yhtään mielenosoitusta ruoasta, koska se on niin huonoa pr ää.. Varmaan tienaavat maahanmuutolla sen verran että voi olla rahallisesti kannattavaa kustantaa parempi ruoka jostain nälkäpäivärahastosta tai vapaaehtoistyövoimalla.

Jos näin, niin yhteiskunnan pitää tietysti kysyä miksei niitä vapaaehtoisia voisi panna sen sijaan vaikka päiväkotiin tai vanhainkotiin kokkaamaan tms..

On kyllä mahdollista teoriassa, että mamuille paremmin kelpaava ruoka saadaan aikaan samoilla resursseilla..mitenköhän tuo kuvio oikein menee?
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: nevahood on 01.10.2015, 17:20:24
Stop the Press!

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015100120449411_uu.shtml

QuoteTurvapaikanhakijoiden nälkälakko Lahdessa: "Kun toimittajat lähtivät, menivät syömään"
Torstai 1.10.2015 klo 17.05   

Hernekeitto maittoi SPR:n valmiuspäällikön myös nälkälakolla uhitelleille turvapaikanhakijoille Lahden Hennalassa.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Yhteisöjäävi on 01.10.2015, 17:22:16
Miten sinä elven nyt noin ikävästi puhut sotaa ja vainoa pakenevista, naisia ja lapsia suuri osa porukasta kuitenkin on. Telkkarissa ja radiossa sanottiin niin.

Mietin uuden termin lanseeraamista: "gourmetpaikanhakija".
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: toumasho on 01.10.2015, 17:23:27
Mielenkiintoinen detalji: Jasminriisi (https://en.wikipedia.org/wiki/Jasmine_rice) näyttää olevan semmoinen high-end riisi jota minun on vaikea kuvitella kehitysmaa Irakin ruoka-aineeksi numero yksi. Sitä kun ei artikkelin mukaan edes viedä sinne eikä sen roolia mainita kertaakaan lähi-itämaisessa keittiössä.

Eli klassinen tapaus, Irakilaiset kuten muutkin kehitysmaalaiset syövät tasan paskinta ja halvinta riisiä mihin rahat juuri ja juuri riittävät. Mitään high-end tuotteita siellä ei taatusti saa. Viljan ja riisin kulutus: (http://www.irinnews.org/report/88960/iraq-domestic-wheat-rice-production-in-the-doldrums) 1/5 riisiä 4/5 vehnää. Niitä taikinalättyjähän nuo perkeleet siellä paistavat eivätkä tasan tarkkaan syö riisiä joka päivä. Siellä on omaa riisintuotantoa mutta se on on-off tyylistä riippuen minkälainen kuivuus sattuu minäkin vuonna olemaan.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: nevahood on 01.10.2015, 17:24:57
Quote from: Atte Saarela on 01.10.2015, 17:18:33
On kyllä mahdollista teoriassa, että mamuille paremmin kelpaava ruoka saadaan aikaan samoilla resursseilla..mitenköhän tuo kuvio oikein menee?
Yksinkertainen selitys: http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015100120447490_uu.shtml
QuoteHiukkavaarassa tarjottava ruoka on hieman erilaista, mitä tarjoillaan oululaisissa päiväkodeissa ja kouluissa. Kouluruoan yhden annoskoon hinta on alakoulussa 1,56 euroa ja yläkoulussa 1,94 euroa.

Hiukkavaaraan menevän ruoan pohjalla aterioiden suunnittelussa on ollut kouluruoka. Majoitusyksikköön menevän ruoan hintaa ei lasketa annoshintoina, vaan kiloissa tai litroissa. Pääruoan kilo- tai litrahinta on 3,45 euroa.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Sikanez on 01.10.2015, 17:25:55
Quote from: JT on 01.10.2015, 17:16:29
Kaleva ei maininnut, että mielenosoitukseen ei oltu haettu lupaa, jne.
MIelenosoitukseen ei tarvita lupaa, mutta siitä pitää tehdä ilmoitus.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Haplotaxida on 01.10.2015, 17:29:23
Asenne on Rock. Nikula taisi pitää "Jonen päivävuorossa" Radioa Rockilla kavereita "miehekkäinä" (tms), vastustaessaan "paskaa" ruokaa. Haukkuen samalla laitosruuan (se on aina paskaa) alimpaan rakoseen. En jäänyt kuuntelemaan. Asema vaihtui hyvin äkkiä. Sitä on tänä syksynä joutunut harrastamaan urakalla. Kanavasurffailua.

Kuolkoon nälkäänsä. Aikuiset miehet. Jos ei ruoka kelpaa, niin se on moro.

Parin viikon syömättömyyskään tuskin opettaa näitä kavereita yhtään siitä, että mitä aito hädänalaisuus on ja mitä jatkuvassa nälässä eläminen tarkoittaa.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Gunnar Hymén on 01.10.2015, 17:30:52
Quote from: Haplotaxida on 01.10.2015, 17:29:23

Jonen täytyy pönkittääkin tuota ämmämaista suvaitsevaisuutta tekemällä naurettavia "mä oon mies ammun isolla pyssyllä" -juttuja. se vielä näyttää niin säälittävältä, ettei ole edes mitenkään äijjäuskottava. voi voi. noh, en ole onneksi Jonea koskaan kuunnellutkaan, eikä tarvi jatkossakaan
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Mr.Reese on 01.10.2015, 17:36:53
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1443672960934.html (http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1443672960934.html)
Ruoka on pahaa, sängyt on epämukavat... Nyyh...  :'(
Mikäs siellä Oulussa on paras hotelli? SuomenPakolaisbisnesRikolliset varmaan jo tekee varauksia.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Sitruunamelissa on 01.10.2015, 17:39:21
Jos ruoka on pahaa, eikä sitä käydä syömässä, niin ruuan tarjoaminen pitää lopettaa. Kokeilee kolmen päivän päästä uudestaan kelpaako. Samoin sänkyjen kanssa. Jos ei osaa kunnioittaa perusasioita, niin pitää opettaa vähän muulla tavalla kuin lässyttämällä "kyllä herra, kyllä herra". Niin, ja kenenkäänhän ei ole pakko Suomeen jäädä, jos on niin kauheaa. Toivottavasti useimmat eivät edes saa jäädä.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: ArtturiE on 01.10.2015, 17:44:25
Quote from: Haplotaxida on 01.10.2015, 17:29:23
Asenne on Rock. Nikula taisi pitää "Jonen päivävuorossa" Radioa Rockilla kavereita "miehekkäinä" (tms), vastustaessaan "paskaa" ruokaa. Haukkuen samalla laitosruuan (se on aina paskaa) alimpaan rakoseen. En jäänyt kuuntelemaan. Asema vaihtui hyvin äkkiä. Sitä on tänä syksynä joutunut harrastamaan urakalla. Kanavasurffailua.

Kuolkoon nälkäänsä. Aikuiset miehet. Jos ei ruoka kelpaa, niin se on moro.

Parin viikon syömättömyyskään tuskin opettaa näitä kavereita yhtään siitä, että mitä aito hädänalaisuus on ja mitä jatkuvassa nälässä eläminen tarkoittaa.

Nikulanjonet on ihan nobody sakkia.  En kuuntele.

Ja jos ei karvakäsille ala safka maistua niin kuolkoon nälkään, ei todellakaan huoleta pätkän vertaa.
Nämähän pompottaa meitä kantiksia ihan miten haluaa.  Poliisi syö jo niiden kädestä.

Käy melkein sääliksi SPR:n vapaaehtoisia, kun kultamunat ei kunnioita heidän työpanostaan paskan vertaa.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Kni on 01.10.2015, 17:47:00
QuoteHätämajoituskeskuksessa asuva mies vahvistaa, että kyse on syömälakosta.

– Very bad rice. (Erittäin pahaa riisiä), mies toteaa lakon syytä kysyttäessä.

– Minulla on hirveä nälkä, mutta en aio syödä. En tänään, en huomenna.
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/kuva-turvapaikanhakijat-jatkavat-ruokaprotestiaan-oulussa-yksikaan-aikuinen-ei-tullut-syomaan/5339002

iRiisimiesten joukossa on satavarmasti Isis-tappajia. Entäpä jos alkavat kiristää panttivang[e]illa?

Rikkautta tämä kaikesta huolimatta on.

Quote from: toumasho on 01.10.2015, 17:12:23
Mitähän tapahtuu jos Vokin vapaaehtoishenkilökunta vetää herneet nenään ja marssii ulos työpaikaltaan?

Eiköhän tämä vielä tulla näkemään. Kohtaamisteoriaan kirjoitetaan lisää säkeistöjä!
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Saturnalia on 01.10.2015, 17:47:15
Quote from: Mr.Reese on 01.10.2015, 17:36:53
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1443672960934.html (http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1443672960934.html)
Ruoka on pahaa, sängyt on epämukavat... Nyyh...  :'(
Mikäs siellä Oulussa on paras hotelli? SuomenPakolaisbisnesRikolliset varmaan jo tekee varauksia.

Dhimmien henkinen alistaminen alkoi heti. Islam.
Ja valkonaamat kyykkää.
Vastenmielinen teatteri.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Elcric12 on 01.10.2015, 17:52:04
Quote from: toumasho on 01.10.2015, 17:23:27
Mielenkiintoinen detalji: Jasminriisi (https://en.wikipedia.org/wiki/Jasmine_rice) näyttää olevan semmoinen high-end riisi jota minun on vaikea kuvitella kehitysmaa Irakin ruoka-aineeksi numero yksi. Sitä kun ei artikkelin mukaan edes viedä sinne eikä sen roolia mainita kertaakaan lähi-itämaisessa keittiössä.

Eli klassinen tapaus, Irakilaiset kuten muutkin kehitysmaalaiset syövät tasan paskinta ja halvinta riisiä mihin rahat juuri ja juuri riittävät. Mitään high-end tuotteita siellä ei taatusti saa. Viljan ja riisin kulutus: (http://www.irinnews.org/report/88960/iraq-domestic-wheat-rice-production-in-the-doldrums) 1/5 riisiä 4/5 vehnää. Niitä taikinalättyjähän nuo perkeleet siellä paistavat eivätkä tasan tarkkaan syö riisiä joka päivä. Siellä on omaa riisintuotantoa mutta se on on-off tyylistä riippuen minkälainen kuivuus sattuu minäkin vuonna olemaan.

Sotkenet basmatiin
http://articles.economictimes.indiatimes.com/2014-09-17/news/54024658_1_airea-india-rice-exporters-association-basmati-rice
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Eisernes Kreuz on 01.10.2015, 17:52:17
Mielenkiintoista kyllä peilata tätä valitusta tp-hakijoiden oletettuihin helvetillisiin elinolosuhteisiin lähtömaissaan: jos joku on oikeasti paennut tänne henkensä edestä sodan ja terrorismin jaloista, voisi kuvitella, että hän ei enää ihan pienistä jaksaisi valittaa, vaan saattaisi jopa olla tyytyväinen saadessaan katon päänsä päälle, säännöllisesti ruokaa syödäkseen (jos ei nyt sentään mitään kolmen Michelin-tähden tasoista safkaa), vaatteita päälleen ja lääkintäapua vaivoihinsa. Mutta ilmeisesti kuvitelma on väärä.

Hyvänä puolena tämän farssin jatkuminen saattaa ehkä avata jonkun unelmahötössä elävän silmät todellisuuteen.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Kni on 01.10.2015, 17:53:45
Quote from: Mr.Reese on 01.10.2015, 17:36:53
Ruoka on pahaa, sängyt on epämukavat...

Ongelmien kohdatessa ota yhteyttä omaan matkanjärjestäjääsi. Irakin kuluttajansuojalain mukaan matkanjärjestäjä on vastuussa esitteessä luvatuista palveluista. Matkanjärjestäjä voi sijoittaa sinut toiseen majoituspaikkaan ja järjestää ruokailun jollakin toisella tavalla. Mikäli muutokset matkakohteessa eivät ole mahdollisia, sinulla on oikeus saada alennusta matkan hinnasta. Ota mahdollisimman varhaisessa vaiheessa yhteyttä matkanjärjestäjääsi tai tämän edustajaan äläkä anna ongelmien kasautua. Viimeisenä keinona ota yhteyttä oman kalifaattisi kuluttajaviranomaiseen.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Shemeikka on 01.10.2015, 17:54:41
Kaleva kirjoitti että VOKin henkilöstö ei voi pakottaa ketään syömään, ainoastaan tuoda ruokaa tarjolle. Eli jos turhapaikanhakijat eivät syö, niin ei sitten. Kyllä nälkä pistää syömään vaikka sitten "pahaa" riisiä. Mikä tässä on ongelma?
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: elven archer on 01.10.2015, 17:56:50
Lastenlastemme lapset, ne kivat ruskeaihoiset ja -silmäiset pörröpäät, kuulevat aikanaan iltasatunaan tarinaa Pakolainen ja herne. Siinä ylemmän suvaitsevaisen väen, ei siis valkoisen roskaväen, naiset haluavat löytää itselleen oman arvonsa tuntevan i-ajan pakolaisen, koska eiväthän hienot ja paremmat ihmiset ihan ketä tahansa pakolaista miehekseen kelpuuta. (Tässä vaiheessa lapsi keskeyttää kerronnan kysyen: "Äiti, mikä on valkoinen nainen?") Todellinen avuntarvitsijahan on useimpien varsin helppo suvaita, eikä sellainen siksi tietenkään sovi suvaitsevaisuusruhtinattarille, joiden sosiaalinen asema perustuu mahdollisimman suuren suvaitsevaisuuden osoittamiseen.

Naiset pyytävät apua vastaanottokeskuksen kokilta. Kokilla välähtääkin heti: hänhän voi käyttää asian selvittämisessä pakolaisten ruoaksi kelpuuttamattomia herneitä asettamalla niitä patjojen alle. Ne, jotka seuraavana päivänä puuhaavat mielenosoitusta ja valittavat toimittajille ovat todellisia iPakolaisia. Näin todella tapahtuikin ja tarina sai onnellisen lopun. The end.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Kni on 01.10.2015, 17:58:45
Quote from: Shemeikka on 01.10.2015, 17:54:41
Kaleva kirjoitti että VOKin henkilöstö ei voi pakottaa ketään syömään, ainoastaan tuoda ruokaa tarjolle. Eli jos turhapaikanhakijat eivät syö, niin ei sitten. Kyllä nälkä pistää syömään vaikka sitten "pahaa" riisiä. Mikä tässä on ongelma?

Sen jälkeen kun iKunniavieraat ovat kieltäytyneet tarjoilusta, ehdotan että Oulun kaupunki hakee asunnottomien yömajasta tai jostakin spurgujen metsäleiristä nälkää näkevät syrjäytyneet suomalaiset syömään tarjolla olevan ruoan.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Lahti-Saloranta on 01.10.2015, 18:01:48
Kiireesti pyyntö SPR:lle että luovuttaisivat nuo syömättä jääneet ruuat jaettaviksi yksin asuville vanhuksille ja sotaveteraaneille. Heille varmaan kelpaisi tuo maittava ruoka. Suomen sisi ja perussuomalaisten Oulun osasto suorittaisivat ruuan jakelun Oulun seudun vähävaraisille.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Mr.Reese on 01.10.2015, 18:02:53
Quote from: Kni on 01.10.2015, 17:58:45
Quote from: Shemeikka on 01.10.2015, 17:54:41
Kaleva kirjoitti että VOKin henkilöstö ei voi pakottaa ketään syömään, ainoastaan tuoda ruokaa tarjolle. Eli jos turhapaikanhakijat eivät syö, niin ei sitten. Kyllä nälkä pistää syömään vaikka sitten "pahaa" riisiä. Mikä tässä on ongelma?

Sen jälkeen kun iKunniavieraat ovat kieltäytyneet tarjoilusta, ehdotan että Oulun kaupunki hakee asunnottomien yömajasta tai jostakin spurgujen metsäleiristä nälkää näkevät syrjäytyneet suomalaiset syömään tarjolla olevan ruoan.
En usko, että monikaan pahoillaan, jos vaihdetaan metsäleirin ja vokin asukit keskenään, paitsi höttösuvakit.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Haplotaxida on 01.10.2015, 18:03:42
En itsekään ole kuunnellut Nikulaa. Kunhan eksyin kanavalle.

Nämä kaverit ovat lähinnä uhmaikäisiä lapsia. Tässä tapauksessa aikuisten miesten ruumiissa. Se on varsin huono yhtälö. Sitä voi vain arvailla, mitä tapahtuu, kun tuollaisilla kavereilla ei mene putkeen kaikki muukaan täällä uudessa maassa ja arvatenkin tuollaisella asenteelle ei tule menemäänkään, sitä suuremmalla syyllä. 

Kun ei löydy sitä hyvää asuntoa, eikä tyttökaveria, eikä sitä työtäkään. Mitäs sitten? Marssitaanko taas poliisiasemalle ja rauhanomaisesti?

Suomalainen mies tarttuu helposti pulloon ja hukuttaa murheensa siihen. Näistä kavereista sellaiseen ei taida olla.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Kim Evil-666 on 01.10.2015, 18:06:31
Syökää tai olkaa syömättä, muuta ei tipu! Tämä monelle suomalaiselle lapsuudesta tuttu lause tehoaa kyllä notkujiinkin. Jos ei tehoa, kuihtukoot pois.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Saturnalia on 01.10.2015, 18:06:47
Quote from: Kni on 01.10.2015, 17:58:45
Quote from: Shemeikka on 01.10.2015, 17:54:41
Kaleva kirjoitti että VOKin henkilöstö ei voi pakottaa ketään syömään, ainoastaan tuoda ruokaa tarjolle. Eli jos turhapaikanhakijat eivät syö, niin ei sitten. Kyllä nälkä pistää syömään vaikka sitten "pahaa" riisiä. Mikä tässä on ongelma?

Sen jälkeen kun iKunniavieraat ovat kieltäytyneet tarjoilusta, ehdotan että Oulun kaupunki hakee asunnottomien yömajasta tai jostakin spurgujen metsäleiristä nälkää näkevät syrjäytyneet suomalaiset syömään tarjolla olevan ruoan.

Siinä olisi hyvä olla silloin lääkintähenkkilökuntaa paikalla.
Kun Arska vetää yli puoli kiloa pihviä ja yli puoli kiloa kananmunia vuosia kestäneen kossupaaston jälkeen, niin kone voi temppuilla.
Mitä näille nyt pitäisi tehdä olisi nyt viimeistään laittaa kovaa kovaa vastaan, huutaa että turpa kiinni komppanja. Se on se pelin henki millä näiden kanssa toimitaan, ei millään vitun humanismilla. Ne kunnioittavat sinua vasta kun asetut tiukasti vastaan. Muut syödään.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: törö on 01.10.2015, 18:10:58
Tää on niin surrealistista, että Salvador Dali jää toiseksi.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: kummastelija on 01.10.2015, 18:13:30
Pitäähän teidän toki ymmärtää että iRakki haukkuu ruokansa sillä karvaa ei saa kiiltäväksi millään ohraryynillä. On nämä aikoja: jopa diktaattori Putinin linjaukset maansa prioriteeteista kuulostavat järkevämmiltä kuin näiden kotimaisten eurosäheltäjien maailmanparannusutopiat...
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: ArtturiE on 01.10.2015, 18:17:52
Quote from: Saturnalia on 01.10.2015, 18:06:47
Quote from: Kni on 01.10.2015, 17:58:45
Quote from: Shemeikka on 01.10.2015, 17:54:41
Kaleva kirjoitti että VOKin henkilöstö ei voi pakottaa ketään syömään, ainoastaan tuoda ruokaa tarjolle. Eli jos turhapaikanhakijat eivät syö, niin ei sitten. Kyllä nälkä pistää syömään vaikka sitten "pahaa" riisiä. Mikä tässä on ongelma?

Sen jälkeen kun iKunniavieraat ovat kieltäytyneet tarjoilusta, ehdotan että Oulun kaupunki hakee asunnottomien yömajasta tai jostakin spurgujen metsäleiristä nälkää näkevät syrjäytyneet suomalaiset syömään tarjolla olevan ruoan.

Siinä olisi hyvä olla silloin lääkintähenkkilökuntaa paikalla.
Kun Arska vetää yli puoli kiloa pihviä ja yli puoli kiloa kananmunia vuosia kestäneen kossupaaston jälkeen, niin kone voi temppuilla.
Mitä näille nyt pitäisi tehdä olisi nyt viimeistään laittaa kovaa kovaa vastaan, huutaa että turpa kiinni komppanja. Se on se pelin henki millä näiden kanssa toimitaan, ei millään vitun humanismilla. Ne kunnioittavat sinua vasta kun asetut tiukasti vastaan. Muut syödään.

Eihän meillä ole muuta keinoa kuin laittaa kempeleen insinörtti ymmärtämään mitä mieltä kansa on kultamunien hautomisesta.

Jos siitä tulee Suomelle rasistinen maine niin bring it on!

Jos Suomi torjui Puna-armeijan 1939-1940 niin kyllä muutama tuhat irakilaista käpykaartilaistakin laitetaan kuriin.  Tahdosta kiinni.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Velmu on 01.10.2015, 18:19:25
Quote from: Kim il-66 on 01.10.2015, 18:06:31
Syökää tai olkaa syömättä, muuta ei tipu! Tämä monelle suomalaiselle lapsuudesta tuttu lause tehoaa kyllä notkujiinkin. Jos ei tehoa, kuihtukoot pois.

Jatkosodan alussa muodostettiin Suomen armeijaan vangeista sittemmin valtavan kuuluisuuden sotilaallisten urotöittensä takia saanut pataljoona, jota johti legendaarinen majuri Nikke Pärmi. Kun sodan alkuvaiheissa nämäkin miehet menivät syömälakkoon protestina huonolle ruualle, hommasi Pärmi kasan lautoja ja nauloja ja vaati kaikkia tekemään itselleen valmiiksi ruumisarkun, koska kuolema tulee ennen pitkää jos ei syö mitään. Arkut jäi tekemättä ja ruoka alkoi maistua.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Mr.Reese on 01.10.2015, 18:21:17
http://www.iltalehti.fi/iltvuutiset/201510010175202_v0.shtml?_ga=1.60665326.270267705.1443712218 (http://www.iltalehti.fi/iltvuutiset/201510010175202_v0.shtml?_ga=1.60665326.270267705.1443712218)
Tässähän se syy tulee. "We want our money". VtuStnaPrkl  :facepalm:
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Kni on 01.10.2015, 18:24:37
Quote from: törö on 01.10.2015, 18:10:58
Tää on niin surrealistista, että Salvador Dali jää toiseksi.

Kuka osaisi photoshopata valuvan iPakolaisen valumassa aurinkoisesta Irakista routaiseen Suomeen riisikupin viereen. Muotivaatteissa ja iphone kädessä tietysti.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: falco on 01.10.2015, 18:25:02
Ilta-sanomista poimittua:

QuoteMajoitusyksikössä vallitsee kiihtynyt, mutta ei aggressiivinen tunnelma. Median edustajia lähestytään huonolla englannilla ja pyydetään kiivaasti katsomaan kurjia oloja.

Samankaltaista ilmaisua on käytetty näissä muissakin tilanteissa: tunnelma on kiihtynyt, kiivas ja äänekäs mutta ei aggressiivinen. Kun toimittaja oikein tuon erikseen tuo esiin, niin veikkaan, että tunnelma suomalaisittain on erittäin aggressiivinen. Ja tämä kaikki pahan riisin takia.

Mitähän sitten sattuu, kun pimeys ja pakkanen on kestänyt kolme kuukautta, potkupalloa ei voi enää pihalla pelata ja kielteisiä päätöksiä alkaa tippua vokkiin?
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Uuno Nuivanen on 01.10.2015, 18:25:10
Quote from: Mr.Reese on 01.10.2015, 18:21:17
http://www.iltalehti.fi/iltvuutiset/201510010175202_v0.shtml?_ga=1.60665326.270267705.1443712218 (http://www.iltalehti.fi/iltvuutiset/201510010175202_v0.shtml?_ga=1.60665326.270267705.1443712218)
Tässähän se syy tulee. "We want our money". VtuStnaPrkl  :facepalm:

Tuo jakoon al-Jazeeralle kuin olis jo.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Chew Bacca on 01.10.2015, 18:26:21
On taas sellaista unelmavävyä päässyt telkkariin että huh huh. Jokaista tekisi mieli vetää lapiolla naamaan niin saisivat jotain valittamista.

Tarkoitan tietysti puurolapiota.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: jänkäkurppa on 01.10.2015, 18:27:03
Quote
Oulun hätämajoituskeskuksen ruoka aiotaan heittää roskiin

Oulun hätämajoituskeskuksessa syömättä jäänyt ruoka aiotaan heittää roskiin.

Noin sata kiloa ruokaa joudutaan heittämään pois, koska suurin osa turvapaikanhakijoista jätti tänään päiväruoan syömättä.

–Täällä ei ole kunnon keittiötä, joten ei voida jäähdyttää ruokaa. Eli se menee sitten roskiin, kertoo Serviisin palvelutuotantopäällikkö Pauliina Värttö.

Turvapaikanhakijat ovat protestoineet Oulussa heille tarjotun ruoan laatua. Eilen turvapaikanhakijat osoittivat asiasta mieltä Oulun poliisitalon edessä.

Tänään hätämajoituskeskuksessa aloitettiin syömälakko. MTV Uutisten saamien tietojen mukaan syömässä kävivät vain lapset ja muutama aikuinen.

Värttöä ruoan hukkaan meno harmittaa.

– Tuntuu käsittämättömältä. Meidän tavoite on, että ruokajätettä tulisi mahdollisimman vähän. Vähän tuntuu tuhlaukselta.

Tilanne on ikävä myös hätämajoituskeskuksen apulaispäällikkö Janne Salmivaaran mielestä.

– Tässä on kaikki tehnyt parhaansa, että täällä ruokapalvelu toimisi mahdollisimman hyvin ja että ruoka olisi sellaista, että kaikki sitä syö. Mutta ei me voida ketään pakottaa syömään.

"Tästä on tykättävä"

Aivan kaikki eivät tänään ruokaprotestiin yhtyneet.

MTV Uutisille puhuneen turvapaikanhakijan mukaan eilinen mielenilmaus alkunsa siitä, että tarjottu ruoka oli pohjaan palanutta.

– Tänään ruoka on ihan hyvää.

Hän totesi myös, että sinällään tarjotussa ruoassa ei ole vikaa.

– Tästä minun on tykättävä. Ihmiset täällä ovat erilaisia, kulttuuri on erilainen.
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/oulun-hatamajoituskeskuksen-ruoka-aiotaan-heittaa-roskiin/5339048 (http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/oulun-hatamajoituskeskuksen-ruoka-aiotaan-heittaa-roskiin/5339048)

Pitäisiköhän perua kaikki lehtitilaukset, heittää telkkarit pihalle ja irtisanoa kaikki nettiyhteydet seuraavaksi 10 vuodeksi. Verisuoni katkeaa päässä hyvin äkkiä.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Lahti-Saloranta on 01.10.2015, 18:28:28
Onkohan noiden kotonurkilla turvallisuustilanne yhtä paha kuin heille tarjottava riisi. Veikkaan että on tai ainakin siellä sodan keskellä saatavilla oleva riisi on laadukkaampaa.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Chew Bacca on 01.10.2015, 18:28:48
QuoteVähän tuntuu tuhlaukselta.

Kuten koko turvapaikkapelleily, eikö totta.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Yhteisöjäävi on 01.10.2015, 18:30:24
Quote from: Chew Bacca on 01.10.2015, 18:26:21
On taas sellaista unelmavävyä päässyt telkkariin että huh huh. Jokaista tekisi mieli vetää lapiolla naamaan niin saisivat jotain valittamista.

Tarkoitan tietysti puurolapiota.
No nyt tuli kusenmakuinen tee nenän kautta näppäimistölle, kiitos vaan Chew Bacca!
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: falco on 01.10.2015, 18:30:31
Quote from: Mr.Reese on 01.10.2015, 18:21:17
http://www.iltalehti.fi/iltvuutiset/201510010175202_v0.shtml?_ga=1.60665326.270267705.1443712218 (http://www.iltalehti.fi/iltvuutiset/201510010175202_v0.shtml?_ga=1.60665326.270267705.1443712218)
Tässähän se syy tulee. "We want our money". VtuStnaPrkl  :facepalm:

Ei oo todellista, kaveri vaatii videon lopussa YK:ta apuun "Halkkavaaraan"  :o
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Bigot on 01.10.2015, 18:30:43
Quote from: Atte Saarela on 01.10.2015, 17:18:33
On kyllä mahdollista teoriassa, että mamuille paremmin kelpaava ruoka saadaan aikaan samoilla resursseilla..mitenköhän tuo kuvio oikein menee?

Ei se kyllä ole. Suuruuden ekonomia jyllää väistämättä. On halvempaa niin raaka-aineiden, tilojen kuin työajankin puolesta tehdä raaka-aineesta A ruokaa 1000 kiloa koko asiakaskunnalle kuin raaka-aineesta A 900kg:a ja raaka-aineesta B 100kg.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: ArtturiE on 01.10.2015, 18:31:36
Noiden pelkän pärstän näkeminenkin saa verenpaineen nousemaan.

Ei nuo ole mitään pakolaisia.  Luihuilevia loisia koko sakki.  Saavat painua sinne hiekkalaatikolleen leikkimään pakolaista.

Tänään kuulin ylenannon paskapuhekanavalta kun joku näsäviisas toimittelija sanoi MV-lehteä rasistiseksi ja tekaistuja uutisia julkaisevaksi.  MV on julkaissut paljon juttuja perustuen Ylen uutisointiin. Toimittelija haukkasi siis paskaa kun paljasti Ylen julkaisevan tekaistuja juttuja.
Alkaakohan tilanne olla jo liian haastava ylenannon kesätoimittelijoille.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Koekaniini on 01.10.2015, 18:32:30
 >:(
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Pro Patria Finlandia on 01.10.2015, 18:33:22
Samat fiiilikset kuin jänkäkurpalla, mutta eikö ole kuitenkin hyvä, että tästäkin uutisoidaan nyt valtamediassa? Voi olla, että joku suvakki saa tästä lisää ajattelemisen aihetta ja kohta ihan omatkin ajatukset alkavat raksuttaa pikku hiljaa...

Sotalapset sahaavat edelleen omaa oksaansa.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Kela_Platinum on 01.10.2015, 18:34:29
Ehkä vähän off-topic mutta täällä tilaisuus liittyen Oulun vastaanottokeskukseen https://www.youtube.com/watch?v=TVgKefT8338&feature=youtu.be
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Larva on 01.10.2015, 18:35:32
Ahahahahaha, tää kyllä paranee vaan koko ajan. Hyvä pojat, lisää vaan tämmöistä, niin saadaan teille oikeesti mononkuva perseeseen ennen kuin kerkiätte allahia sanoa  ;D
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Gunnar Hymén on 01.10.2015, 18:36:15
Quote from: Lahti-Saloranta on 01.10.2015, 18:28:28
Onkohan noiden kotonurkilla turvallisuustilanne yhtä paha kuin heille tarjottava riisi. Veikkaan että on tai ainakin siellä sodan keskellä saatavilla oleva riisi on laadukkaampaa.

ei siellä mitään sotaa ole, sen takiahan ne täällä valittaa kun pitkistä gourmet pöydistä on lähdetty parin kuukauden interrailille. oikeat pakolaiset syövät ja kiittävät syöttäjäänsä eivätkä syleksi ja halveksi joka          muuvia joka auttaja tekee
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: jänkäkurppa on 01.10.2015, 18:36:58
Quote from: Punavihervärisokea on 01.10.2015, 18:33:22
Samat fiiilikset kuin jänkäkurpalla, mutta eikö ole kuitenkin hyvä, että tästäkin uutisoidaan nyt valtamediassa? Voi olla, että joku suvakki saa tästä lisää ajattelemisen aihetta ja kohta ihan omatkin ajatukset alkavat raksuttaa pikku hiljaa...

Toki, toki, en minä sillä. Mutta muuten vaan ottaa niin ohimoon... Samaten sylettää tuo ILTV:n video. Kuka on niin itseensä suuttunut, että vapaaehtoisesti passaa tuollaisia hyypiöitä? Eiköhän se kamelin selkä (pun not intended) kohta katkea.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: xor_rox on 01.10.2015, 18:37:07
Viekää sinne VOKin pihaan muutama säkki koiranruokaa, jos se vaikka kelpaisi. Voin osallistua kustannuksiin.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Koekaniini on 01.10.2015, 18:38:28
Ihanaa että heistä huolehditaan.
Linkki unohtui http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1443674309078.html
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Lahti-Saloranta on 01.10.2015, 18:39:08
Uskokaa tai älkää mutta tuo ruuan laadusta ruinaamine leviää seuraavan viikon aikana jokaiseen vokkiin. Ennen Joulua tilanne räjähtää käsiin.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Kni on 01.10.2015, 18:39:13
Quote from: Mr.Reese on 01.10.2015, 18:21:17
http://www.iltalehti.fi/iltvuutiset/201510010175202_v0.shtml?_ga=1.60665326.270267705.1443712218 (http://www.iltalehti.fi/iltvuutiset/201510010175202_v0.shtml?_ga=1.60665326.270267705.1443712218)
Tässähän se syy tulee. "We want our money". VtuStnaPrkl  :facepalm:

Kauankohan vielä kestää ennen kuin iso rähinä alkaa?

Haastattelusta näkyy että pinna on jo kireällä. Ja ollaan vasta alussa, pari viikkoa mennyt, talvi tulossa ja iRiisimiehillä kuukausien, jopa vuosien odotus edessä.

Kuvitelkaa kuinka tämä purkautuu keväällä kun neitokaisemme kuoriutuvat talvitakeistaan.  >:(
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Man in a Suit on 01.10.2015, 18:40:30
Quote from: falco on 01.10.2015, 18:25:02
Ilta-sanomista poimittua:

QuoteMajoitusyksikössä vallitsee kiihtynyt, mutta ei aggressiivinen tunnelma. Median edustajia lähestytään huonolla englannilla ja pyydetään kiivaasti katsomaan kurjia oloja.

Samankaltaista ilmaisua on käytetty näissä muissakin tilanteissa: tunnelma on kiihtynyt, kiivas ja äänekäs mutta ei aggressiivinen. Kun toimittaja oikein tuon erikseen tuo esiin, niin veikkaan, että tunnelma suomalaisittain on erittäin aggressiivinen. Ja tämä kaikki pahan riisin takia.

Mitähän sitten sattuu, kun pimeys ja pakkanen on kestänyt kolme kuukautta, potkupalloa ei voi enää pihalla pelata ja kielteisiä päätöksiä alkaa tippua vokkiin?

Heh, afrikan ja lähi-idän basaareissa käyneenä voin kommentoida että esim kaupanteko joka on oikeasti "kiihtynyttä" tuntuu suomalaisesta ihan pirun aggressiiviselta. Viherlasit on vieläkin toimittajalla päässä mutta eiköhän niistäkin rillit huurru kun tarpeeksi sattumuksia tulee.

Kunhan talvi ja pimeys tulee, vesisateet ja v-mäinen loskakeli sekä pakkaset ja discotaivas ei aukenekaan, saattaa olla että tullaan näkemään melkoista äläwäbälää. Ennustan että kevääseen mennessä yli puolet on lähteneet omin avuin. 
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Larva on 01.10.2015, 18:41:15
Ai muumi kuin mua ottaa kupoliin tuo "our money". Mitä vittua, millä oikeudella sitä rahaa vaaditaan? Mitähän herrat ovat tehneet sen vaatimansa rahan eteen?  :facepalm:
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Nuivake on 01.10.2015, 18:41:35
Quote from: falco on 01.10.2015, 18:30:31
Quote from: Mr.Reese on 01.10.2015, 18:21:17
http://www.iltalehti.fi/iltvuutiset/201510010175202_v0.shtml?_ga=1.60665326.270267705.1443712218 (http://www.iltalehti.fi/iltvuutiset/201510010175202_v0.shtml?_ga=1.60665326.270267705.1443712218)
Tässähän se syy tulee. "We want our money". VtuStnaPrkl  :facepalm:

Ei oo todellista, kaveri vaatii videon lopussa YK:ta apuun "Halkkavaaraan"  :o

"We want our money"  :D

"How long will you be on strike?" -Seventeen days ;D

Sitten ei pystynyt enää katsomaan  >:(
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Larva on 01.10.2015, 18:43:34
Quote from: falco on 01.10.2015, 18:30:31
Quote from: Mr.Reese on 01.10.2015, 18:21:17
http://www.iltalehti.fi/iltvuutiset/201510010175202_v0.shtml?_ga=1.60665326.270267705.1443712218 (http://www.iltalehti.fi/iltvuutiset/201510010175202_v0.shtml?_ga=1.60665326.270267705.1443712218)
Tässähän se syy tulee. "We want our money". VtuStnaPrkl  :facepalm:

Ei oo todellista, kaveri vaatii videon lopussa YK:ta apuun "Halkkavaaraan"  :o
Kylhän tän ymmärtäisi, jos kavereille ei annettaisi ruokaa lainkaan, tai jos majoitustiloissa olisi pakkasta tai rottia tai jotain muuta epäinhimillistä. Mutta että pitää aikuisten miesten rutista siitä ettei ole viiden tähden ilmasta majoitusta, voi jumalauta...
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: eom_mursu on 01.10.2015, 18:44:52
Quote from: Tuulenhenki on 01.10.2015, 18:43:34
Kylhän tän ymmärtäisi, jos kavereille ei annettaisi ruokaa lainkaan, tai jos majoitustiloissa olisi pakkasta tai rottia tai jotain muuta epäinhimillistä. Mutta että pitää aikuisten miesten rutista siitä ettei ole viiden tähden ilmasta majoitusta, voi jumalauta...
Se ei ole tyhmä joku pyytää vaatii, vaan se joka...
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Shemeikka on 01.10.2015, 18:46:08
ILtv: "We want our >:( money" ja " we just want money".
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: ArtturiE on 01.10.2015, 18:47:27
Quote from: Chew Bacca on 01.10.2015, 18:26:21
On taas sellaista unelmavävyä päässyt telkkariin että huh huh. Jokaista tekisi mieli vetää lapiolla naamaan niin saisivat jotain valittamista.

Tarkoitan tietysti puurolapiota.

Kantiksissa alkaa olla niin paljon nuivia ettei iRakkien ulkoilu viikonloppuna jossakin ihmisten seassa voi olla aiheuttamatta sattumuksia ja kohtaamisia.  Mellakkapoliisille tulee ihan oikeasti töitä.

Saadaan Oulusta "kansainvälinen ja jännittävä paikka".  Tiina paikalle tallettamaan huippuhetket.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Lahti-Saloranta on 01.10.2015, 18:48:21
Quote
Ei oo todellista, kaveri vaatii videon lopussa YK:ta apuun "Halkkavaaraan"  :o
Noita ei kyllä parane kutsua kotiin kahville. Voi vielä huonon tarjoilun vuoksi joutua Nunrbergin sotarikostuomioistuimen eteen.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Tabula Rasa on 01.10.2015, 18:49:03
Quote from: Tuulenhenki on 01.10.2015, 18:41:15
Ai muumi kuin mua ottaa kupoliin tuo "our money". Mitä vittua, millä oikeudella sitä rahaa vaaditaan? Mitähän herrat ovat tehneet sen vaatimansa rahan eteen?  :facepalm:

Pitäisiköhän jonkun kysyä tuota herroilta itseltään? Vai olisiko geneerisen tylsä, tämä on rasismia-haistapaskanjuttuja?
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Kni on 01.10.2015, 18:51:11
Quote from: Shemeikka on 01.10.2015, 18:46:08
ILtv: "We want our >:( money" ja " we just want money".

Nyt kun tiedetään mitä ne haluavat niin ehkä ne saisi lähtemään kun ei anneta sitä.

Mutta todennäköisesti taas annetaan periksi. Hitto, Hommafoorumista pitäisi tehdä puolue ja se pitäisi saada hallitukseen.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: xor_rox on 01.10.2015, 18:51:24
Hienoa tässä on se, että iRutisijat alkavat mellakoida jo nyt, ennen kuin niitä on täällä satoja tuhansia.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Uuno Nuivanen on 01.10.2015, 18:56:51
Quote from: Tuulenhenki on 01.10.2015, 18:41:15
Ai muumi kuin mua ottaa kupoliin tuo "our money". Mitä vittua, millä oikeudella sitä rahaa vaaditaan? Mitähän herrat ovat tehneet sen vaatimansa rahan eteen?  :facepalm:

Matkanjärjestäjät ja aiemmin sisään luikkineet kaverit ovat luvanneet ilmaisen elämän lisäksi rutkasti käteistä. Se kuuluu näille kaikkein haavoittuvimmassa asemassa oleville hädänalaisille sotalapsille, eli ovat syystäkin vihaisia.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Echidna on 01.10.2015, 18:57:01
"eat is bad"  ;D

Porukan englanninkielentaitoisin ilmeisimmin valittu puhemieheksi. Olisiko lääkäri, DI, arkkitehti vai lakimies?
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Larva on 01.10.2015, 18:58:41
Quote from: Uuno Nuivanen on 01.10.2015, 18:56:51
Quote from: Tuulenhenki on 01.10.2015, 18:41:15
Ai muumi kuin mua ottaa kupoliin tuo "our money". Mitä vittua, millä oikeudella sitä rahaa vaaditaan? Mitähän herrat ovat tehneet sen vaatimansa rahan eteen?  :facepalm:

Matkanjärjestäjät ja aiemmin sisään luikkineet kaverit ovat luvanneet ilmaisen elämän lisäksi rutkasti käteistä. Se kuuluu näille kaikkein haavoittuvimmassa asemassa oleville hädänalaisille sotalapsille, eli ovat syystäkin vihaisia.
Näin arvelin itsekin. Mutta kyllä hämmästyttää, miten typerä pitää olla ihmisen, joka uskoo moista? Anteeksi vaan.  >:(
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Gunnar Hymén on 01.10.2015, 18:59:54
 :facepalm:

nämä herrat kyllä kastelevat nyt omat housunsa, heti kun nenän suunnasta tuuli puhaltaa. voi helvetti  :facepalm:
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Lahti-Saloranta on 01.10.2015, 19:05:06
Quote from: beehoo on 01.10.2015, 18:59:54
:facepalm:

nämä herrat kyllä kastelevat nyt omat housunsa, heti kun nenän suunnasta tuuli puhaltaa. voi helvetti  :facepalm:
Kun katselee tuota porukkaa niin ei ihan heti tule mieleen että heistä pitkällä tähtäimellä on etua Suomen taloudelle.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Hjuu Hefnöö on 01.10.2015, 19:06:30
Quote from: jänkäkurppa on 01.10.2015, 18:27:03
Quote
Noin sata kiloa ruokaa joudutaan heittämään pois, koska suurin osa turvapaikanhakijoista jätti tänään päiväruoan syömättä.

Tänään hätämajoituskeskuksessa aloitettiin syömälakko. MTV Uutisten saamien tietojen mukaan syömässä kävivät vain lapset ja muutama aikuinen.

Mites nyt noin pääsi käymään?

Eikös vaatimuksiin jo suostuttu? Eikös eilen vielä selitelty, että "suurin osa" VOKkilaisista oli tyytyväisiä oloihin ja että pitivät mielenosoitusta peräti nolona?

Älkää nyt Oululaiset pilatko meidän mainetta! Heti Ahtisaaren Marakatin kioski selvittämään ihmisoikeustilannetta. Ruokakaustin lisäksi kiertää huhu, jonka mukaan vettä on joutunut hakemaan vessasta. Pöyristyttävää. Eviania sen pitää olla. Jos totta, näistä päätöksistä vastuulliset voidaan lähettää Strasbourgiin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen eteen.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Man in a Suit on 01.10.2015, 19:09:58
Tämä juttu menee täsmälleen kuten täälläkin ollaan ennustettu aiemmin.
Kun nämä moniosaajat alkavat näyttämään sitä osaamistaan (ininää, vinkumista, lakkoilua ja vaatimista) alkaa kyllä moni suvakkikin nuivistumaan. Tietysti muutama on jo "rajan tuolla puolen" ja eivät nuivistu vaikka mitä tapahtuisi.

Mitä enemmän näirä iRiisejä haastatellaan, sitä enemmän suomalaisilla nenänpäät vaalenevat.
Eikun lisää lakkoja, vaatimuksia ja varmaan jossain vaiheessa pikku mellakankin pukkaavat. Eiköhän siperia opeta meidän suvakit äkkiä.

Edit: "Noin sata kiloa ruokaa joudutaan heittämään pois"
Että mitäh? Jos ei tänään kelpaa, huomenna lämmitetään sama ruoka uudelleen. Ja uudelleen kunnes kelpaa. Perkele.
Montakos työtöntä olisi tuolla määrällä ruokkinut? Nelisen sataa?
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: mattima5 on 01.10.2015, 19:13:50
Junes Live : SPR Hiukkavaarassa
https://www.youtube.com/watch?v=TVgKefT8338
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Kim Evil-666 on 01.10.2015, 19:14:08
Mitvit  >:( mitvit >:( Hermo menee huonoon kuntoon näistä uutisista, vielä kerran mitvit! >:(
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Kela_Platinum on 01.10.2015, 19:14:32
Quote from: mattima5 on 01.10.2015, 19:13:50
Junes Live : SPR Hiukkavaarassa
https://www.youtube.com/watch?v=TVgKefT8338

Kyllä nyt on oikeesti aivan helvetin kireä tilanne tuolla. Alkaa kansa jo muutenkin kyllästymään tohon paskaan hössötykseen. 95% puheenvuoroista täysin nuivia.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: elven archer on 01.10.2015, 19:15:04
Quote from: Man in a Suit on 01.10.2015, 19:09:58
Tämä juttu menee täsmälleen kuten täälläkin ollaan ennustettu aiemmin.
Sen varaan tässä on laskettava, koska hallitus on myynyt meidät. Parittanut EU:lle ja monikulttuurisuuden jumalalle.

Nopea rysäys huonossa taloudellisessa tilanteessa on oljenkortemme. Parempina aikoina tasaisempi virta vähitellen totuttaisi ihmiset hitaasti huononevaan elämänlaatuun. Jos meillä on onnea, niin tästä tulee sellainen soppa, että siitä kyllä moni kärsii, mutta tauti on sen jälkeen sairastettu ja meillä on parempi immuniteetti jatkoa ajatellen, kunnes taas tulevat sukupolvet unohtavat aiemmin opitun.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Blanc73 on 01.10.2015, 19:15:58
Bagdadin prinssit siis jatkavat ruoka-kiukutteluaan. Tämä ei voi olla enää todellista? Vituttaa ja raivostuttaa jo niin paljon että jätän kirjoittamatta nyt suosiolla paljon sellaista jota tekisi mieleni kirjoittaa ja toteuttaa myös käytännössä.  >:( :facepalm:
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Eisernes Kreuz on 01.10.2015, 19:16:02
Kyllä pitää melkoinen suvaitsevaiston Goebbels olla, mikäli tämän touhun onnistuu jotenkin positiiviseksi rikkaudeksi kääntämään.  :facepalm:

Ei mulla muuta. Ai niin, Fazer ja Finlayson olivat myös mamuja. Jospa tämä siis vielä tästä hyväksi muuttuu.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Gunnar Hymén on 01.10.2015, 19:18:12
laitetaan tähänkin https://www.youtube.com/watch?v=TVgKefT8338 Junes Lokka live @ hiukkavaara tiedoStustilaisuus, hurjat 1600+ streamaajaa jo, edelliseen ennätykseen +1000 lisää. porukka nuivistuu isolla kädellä
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: ArtturiE on 01.10.2015, 19:24:18
Quote from: Chew Bacca on 01.10.2015, 18:28:48
QuoteVähän tuntuu tuhlaukselta.

Kuten koko turvapaikkapelleily, eikö totta.

Ensin vika oli ruuan laadussa (koiranruokaa), sitten ryyneissä ja nyt se olikin pohjaanpalanutta!

Nyt vittu ihan oikeesti rättipäät, seuraavaksi tulee Sertiä veden kera ja jos ei maita niin tervemenoa helvettiin. Viekää terveisiä Saddamille.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Kim Evil-666 on 01.10.2015, 19:24:46
Stanan Sipilä, hyväuskonen hölmö. Toivottavasti saat kansan kiukut niskaasi, ja aivan varmasti saat. Se on muuten se musta enkeli joka sulle niitä neuvoja kuiskailee iltarukouksissasi...Sua on höynäytetty!
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Yhteisöjäävi on 01.10.2015, 19:25:33
Gourmetpaikanhakijalle enemmän rahaa, parempaa ruokaa, mukavammat sängyt, viihdyttävämpää viihdettä ja omankielinen kädestäpitäjä.

No entäpä sille joka lystin maksaa?

Sille tietysti korkeammat verot, huonommat palvelut, turvattomampi arki, ahtaampi julkinen keskustelutila ja vaatimus pitää päänsä kiinni.

Alkaa tällaisen maltillisemmankin kansalaisen kuppi jo vähitellen keinahdella.  >:(
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Blanc73 on 01.10.2015, 19:27:06
Kaikki irakilaiset turvapaikkaturistit hiuksista vit****, yhdellekkään ei tule myöntää turvapaikkaa. Ei yhdellekkään.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Kimmo Pirkkala on 01.10.2015, 19:27:49
Quote from: Blanc73 on 01.10.2015, 19:15:58
Irakilais-kusipäät siis jatkavat ruoka-kiukutteluaan. Tämä ei voi olla enää todellista? Vituttaa ja raivostuttaa jo niin paljon että jätän kirjoittamatta nyt suosiolla paljon sellaista jota tekisi mieleni kirjoittaa ja toteuttaa myös käytännössä.  >:( :facepalm:

Olisiko parempi, että ovat tyytyväisiä, eivätkä herätä huomiota?

Älä suotta vittuunnu. Tämähän on aivan loistavinta nuivapropagandaa. Juuri tätä me tarvitsemme, silmät avautuvat. Ongelmahan on ollut juuri siinä, että suomalaiset eivät ole vielä tarpeeksi vittuntuneita. Vittuuntuneisuus on voima.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: ArtturiE on 01.10.2015, 19:30:33
Quote from: Lahti-Saloranta on 01.10.2015, 19:05:06
Quote from: beehoo on 01.10.2015, 18:59:54
:facepalm:

nämä herrat kyllä kastelevat nyt omat housunsa, heti kun nenän suunnasta tuuli puhaltaa. voi helvetti  :facepalm:
Kun katselee tuota porukkaa niin ei ihan heti tule mieleen että heistä pitkällä tähtäimellä on etua Suomen taloudelle.

Gourmet-halal-etnoruuan koemaistajille ja sänkyjen koenukkujille on harmittavan vähän työpaikkoja auki. Rasistien salajuoni tämäkin. Miekkari pystyyn ja carbeque kadulle.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: ArtturiE on 01.10.2015, 19:33:54
Quote from: Hjuu Hefnöö on 01.10.2015, 19:06:30
Quote from: jänkäkurppa on 01.10.2015, 18:27:03
Quote
Noin sata kiloa ruokaa joudutaan heittämään pois, koska suurin osa turvapaikanhakijoista jätti tänään päiväruoan syömättä.

Tänään hätämajoituskeskuksessa aloitettiin syömälakko. MTV Uutisten saamien tietojen mukaan syömässä kävivät vain lapset ja muutama aikuinen.

Mites nyt noin pääsi käymään?

Eikös vaatimuksiin jo suostuttu? Eikös eilen vielä selitelty, että "suurin osa" VOKkilaisista oli tyytyväisiä oloihin ja että pitivät mielenosoitusta peräti nolona?

Älkää nyt Oululaiset pilatko meidän mainetta! Heti Ahtisaaren Marakatin kioski selvittämään ihmisoikeustilannetta. Ruokakaustin lisäksi kiertää huhu, jonka mukaan vettä on joutunut hakemaan vessasta. Pöyristyttävää. Eviania sen pitää olla. Jos totta, näistä päätöksistä vastuulliset voidaan lähettää Strasbourgiin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen eteen.

Lapsiaan eivät sentään uskalla laittaa syömälakkoon, siitä seuraisi, tai pitäisi seurata välitön huostaanotto ja isot otsikot. Pavel Astahovkin olisi kateellinen.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Blanc73 on 01.10.2015, 19:34:03
Olen jäsen ääridemokraatin kanssa samaa mieltä siitä tuon pahempaa omaa maalia ei voi ampua mitä irakilaiset turistit nyt tekevät. Ihmisten silmiltä alkavat nyt suomut tippumaan, jopa siellä hyysäriosastolla..

Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Realisti99 on 01.10.2015, 19:35:26
On tuo Juneskin kyllä melkoinen ääliö...  :facepalm:
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: xor_rox on 01.10.2015, 19:36:10
Quote from: mattima5 on 01.10.2015, 19:13:50
Junes Live : SPR Hiukkavaarassa
https://www.youtube.com/watch?v=TVgKefT8338 (https://www.youtube.com/watch?v=TVgKefT8338)

Striimillä on melkeinyli 2000 katsojaa. Tilaisuuteen osallistuva yleisö on niin nuivaa, että hirvittää.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Muuttohaukka on 01.10.2015, 19:37:49
Quote from: Shemeikka on 01.10.2015, 18:46:08
ILtv: "We want our >:( money" ja " we just want money".

Uuno N ja laittoi saman- suurinta muumitusta aikoihin tämä meidän rahamme. Me haluamme vain rahaa. Kohta alkavat haluta paljon muutakin. Se on ihan varmaa. Se on yhtä varmaa kuin se ukko, joka huutaa siellä minareetin tornissa.
"Viien aikaan alottaa. Se on mukavaa." Teuvo H
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Blanc73 on 01.10.2015, 19:39:54
Hiukkavaarassa tiedotustilaisuudessa käydään näköjään kierroksilla. Hyvä!
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Conscript on 01.10.2015, 19:41:51
Oliko tuo Hiukkavaaran tiedotustilaisuus toisinto Runosmäestä? Saisiko tiivistelmää?
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Koekaniini on 01.10.2015, 19:44:58
Hiukkavaaran tilaisuudesta sen verran että en koe mielekkääksi että otetaan yksittäisiä pakolaisia yleisön eteen tentattavaksi. Se on vastaanottohenkilöstön ja SPR;n homma vastailla ihmisille, heidän homma ei ole raahata vokin asukasta syntipukiksi.
Toivoisin myös että maahanmuuton parissa työtä tekevät osaisivat englantia edes suht sujuvasti.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Kokoliha on 01.10.2015, 19:45:04
Quote from: xor_rox on 01.10.2015, 18:51:24
Hienoa tässä on se, että iRutisijat alkavat mellakoida jo nyt, ennen kuin niitä on täällä satoja tuhansia.

Toisaalta, kun rajan yli lappaa tänne n. 400 kpl iTaakkaa päivässä lisää ja nyt jo tulleista unelmavävyistä saisi helposti kasaan pari divisioonaa, niin ensi keväänä tulee levottomat ajat. Luvassa on ennen näkemättömät vappukarnevaalit, kun ilma alkaa taas suosia äbäläwäbälöintiä.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: ArtturiE on 01.10.2015, 19:45:17
Quote from: Blanc73 on 01.10.2015, 19:34:03
Olen jäsen ääridemokraatin kanssa samaa mieltä siitä tuon pahempaa omaa maalia ei voi ampua mitä irakilaiset turistit nyt tekevät. Ihmisten silmiltä alkavat nyt suomut tippumaan, jopa siellä hyysäriosastolla..

Kyllä, kyllä, näin se menee, mutta eniten ehkä vituttaa tämä kempeleen pottunokan pöllähtänyt ilme kun se yrittää tarjota sitä kilpailukykyontumistaan ja samalla maassa on menossa turvisfarssi vailla vertaa.  Ihan kuin siellä etuskunnassa ei muka ole huolen häivää maan kehityksestä paskastaniaksi.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Blanc73 on 01.10.2015, 19:46:55
Quote from: Conscript on 01.10.2015, 19:41:51
Oliko tuo Hiukkavaaran tiedotustilaisuus toisinto Runosmäestä? Saisiko tiivistelmää?

Kalevan väliraportti:
QuoteKeskustelu käy kiivaana. Puheenvuoroja vaaditaan ja hetkittäin tilanne menee huuteluksi ja syyttelyksi.

Keskiosassa oleva kiivaimpien miesten ryhmä on sitä mieltä, että maahanmuuttoviraston, kaupungin, poliisin ja SPR:n edustajat puolustelevat turvapaikanhakijoiden tuloa.

Vastaus kuuluu, että ei puolustella, vaan tilanteelle ei voi nyt mitään.

Oletettavasti Junes laittaa tuon tilaisuuden sitten kokonaisuudessa youtubeen katsottavaksi....
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: xor_rox on 01.10.2015, 19:51:41
Quote from: Kokoliha on 01.10.2015, 19:45:04
Quote from: xor_rox on 01.10.2015, 18:51:24
Hienoa tässä on se, että iRutisijat alkavat mellakoida jo nyt, ennen kuin niitä on täällä satoja tuhansia.

Toisaalta, kun rajan yli lappaa tänne n. 400 kpl iTaakkaa päivässä lisää ja nyt jo tulleista unelmavävyistä saisi helposti kasaan pari divisioonaa, niin ensi keväänä tulee levottomat ajat. Luvassa on ennen näkemättömät vappukarnevaalit, kun ilma alkaa taas suosia äbäläwäbälöintiä.

Näin on. Juju onkin siinä, että suomalaiset heräävät ruususen unestaan jo ennen kuin niitä on täällä se parikymmentä divisioonaa.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Toni R Jyväskylästä on 01.10.2015, 19:52:52
Quote from: Iltalehti
"Suhteellisen tiukalla budjetilla ruokapalveluita hankitaan. Ateriapalvelut tarjoavassa vastaanottokeskuksessa yhden henkilön ruoat maksavat noin 12,50 euroa päivässä."

12,5€ x 30 = 375€

Kuinka moni hommalaisista käyttää ton verran ruokaan kuukaudessa henkilöä kohden?
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Lahti-Saloranta on 01.10.2015, 19:53:10
Quote from: Koekaniini on 01.10.2015, 19:44:58
Hiukkavaaran tilaisuudesta sen verran että en koe mielekkääksi että otetaan yksittäisiä pakolaisia yleisön eteen tentattavaksi. Se on vastaanottohenkilöstön ja SPR;n homma vastailla ihmisille, heidän homma ei ole raahata vokin asukasta syntipukiksi.
Toivoisin myös että maahanmuuton parissa työtä tekevät osaisivat englantia edes suht sujuvasti.
Jujuhan on siinä että näin saadaan tapettua aikaa ja on helppo ymmärtää kysymys väärin. Ihmiset on kuitenkin senverran hienotunteisia etteivä ilkeä nolata turvista. SPR:n porukka on ulkoistanut vastuunkannon,
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Kela_Platinum on 01.10.2015, 19:53:56
Kyllä niin kuuma tunnelma oli tuolla nyt et huhuuh. Alkaa hiljalleen silmät avautua, ei kyllä ollut mitään yhteyttä siihen Orpon eduskunnalle hyssyttelyyn.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Sibis on 01.10.2015, 19:54:15
Quote from: Realisti99 on 01.10.2015, 19:35:26
On tuo Juneskin kyllä melkoinen ääliö...  :facepalm:

Minä taas puolestani ehdotan hänelle valtion tiedonjulkistamis-palkintoa. Apuraha video- ja audiolaitteisiin.

Suomalaisen Suomen etua hän puolustaa.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Eisernes Kreuz on 01.10.2015, 19:55:53
No jos tulijamäärät pysyvät jatkossa samoina, niin vuoden päästä saa SPR ym. ihan tosissaan miettiä, mistä löytävät puuroa kaikille.

Toki ainahan voi leikata lisää tylsältä ja rasistiselta kantaväestöltä. Pärjäävät vähemmälläkin, mokomat.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: snap on 01.10.2015, 19:58:47
Quote from: Koekaniini on 01.10.2015, 19:44:58
Hiukkavaaran tilaisuudesta sen verran että en koe mielekkääksi että otetaan yksittäisiä pakolaisia yleisön eteen tentattavaksi. Se on vastaanottohenkilöstön ja SPR;n homma vastailla ihmisille, heidän homma ei ole raahata vokin asukasta syntipukiksi.

Tällä menetelmällä jaetaan yleisölle valheellista kuvaa keskimääräisestä turhapaikanhakijan sivistystasosta, olemuksesta ja mahdollisuuksista sopeutua vieraaseen kulttuuriin. Lienee selvää, että sieltä valitaan suuresta turhapaikanhakijoiden joukosta se kaikkein fiksuin ja kansainvälisin tyyppi, joka osaa edes jonkin verran englantia ja kykenee vastailemaan jotain järjellistä. Tällöin syntyy mielikuva, että koko poppoo olisi näin fiksua porukkaa.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Muuttohaukka on 01.10.2015, 20:02:21
Quote from: Toni R Jyväskylästä on 01.10.2015, 19:52:52
Quote from: Iltalehti
"Suhteellisen tiukalla budjetilla ruokapalveluita hankitaan. Ateriapalvelut tarjoavassa vastaanottokeskuksessa yhden henkilön ruoat maksavat noin 12,50 euroa päivässä."

12,5€ x 30 = 375€

Kuinka moni hommalaisista käyttää ton verran ruokaan kuukaudessa henkilöä kohden?
Hetkinen! Kuinka paljon onkaan euromäärä/oppilas tai /vanhus?

Kouluruoka-annoksen hinta vaihtelee eri puolilla maata noin 60 sentin ja hieman vajaan euron välilllä.

Vanhukselle myydään tämä annos 7.40€. Ei lähde poliisilaitokselle valittamaan, vaikka syytä olisiki.
Kyllä tämä taloustilanne alkaa vaikuttaa niin nuivasti ja kiristää tilannetta ympäri Euroopan.

http://yle.fi/uutiset/kouluruoan_synnyttava_reilusti_alle_eurolla/7054037

Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Toni R Jyväskylästä on 01.10.2015, 20:09:52
^ Oho, salaattina 5-6 palaa viipaloitua kurkkua, ei oo hinta-laatusuhde aivan kohillaan.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Famylar on 01.10.2015, 20:15:23

Quote from: Bigot on 01.10.2015, 18:30:43
Quote from: Atte Saarela on 01.10.2015, 17:18:33
On kyllä mahdollista teoriassa, että mamuille paremmin kelpaava ruoka saadaan aikaan samoilla resursseilla..mitenköhän tuo kuvio oikein menee?

Ei se kyllä ole. Suuruuden ekonomia jyllää väistämättä. On halvempaa niin raaka-aineiden, tilojen kuin työajankin puolesta tehdä raaka-aineesta A ruokaa 1000 kiloa koko asiakaskunnalle kuin raaka-aineesta A 900kg:a ja raaka-aineesta B 100kg.

Jos oikein ymmärsin tästä tekstistä niin tekevät tuon ruuan ilman katetta.

" - Turvapaikanhakijoiden osalta pyrimme omakustannushintaan, joka kattaa raaka-aineet, valmistuksen ja kuljetuksen hätämajoituspaikkoihin."

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1443664312414.html

Sent from my iPhone using Tapatalk
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Blanc73 on 01.10.2015, 20:15:57
Lopettivat tilaisuuden 20min etuajassa. Taisi poliisin, SPRn ja mamu-viraston suojatyöpaikkanuhjakkeilla tulla liian kuumat oltavat yleisön hiillostuksessa. Pelkurit ja valehtelijat.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Mangustin on 01.10.2015, 20:16:18
Quote from: toumasho on 01.10.2015, 17:23:27
Mielenkiintoinen detalji: Jasminriisi (https://en.wikipedia.org/wiki/Jasmine_rice) näyttää olevan semmoinen high-end riisi jota minun on vaikea kuvitella kehitysmaa Irakin ruoka-aineeksi numero yksi. Sitä kun ei artikkelin mukaan edes viedä sinne eikä sen roolia mainita kertaakaan lähi-itämaisessa keittiössä.

Eli klassinen tapaus, Irakilaiset kuten muutkin kehitysmaalaiset syövät tasan paskinta ja halvinta riisiä mihin rahat juuri ja juuri riittävät. Mitään high-end tuotteita siellä ei taatusti saa. Viljan ja riisin kulutus: (http://www.irinnews.org/report/88960/iraq-domestic-wheat-rice-production-in-the-doldrums) 1/5 riisiä 4/5 vehnää. Niitä taikinalättyjähän nuo perkeleet siellä paistavat eivätkä tasan tarkkaan syö riisiä joka päivä. Siellä on omaa riisintuotantoa mutta se on on-off tyylistä riippuen minkälainen kuivuus sattuu minäkin vuonna olemaan.

Kaiken lisäksi riisinviljelyn metaanipäästöt pahentaa ilmastonmuutosta!!  :flowerhat:

http://www.ghgonline.org/methanerice.htm

Ohra, josta turistit valittivat, on paikallinen ja ympäristöystävällinen vilja. Se on riisiä terveellisempää ja alentaa kolesterolia. Mesopotamian pojilla näyttäisi olevan keskivartalotanakkuutta sen verran, että riski metabolisen oireyhtymän kehittymiselle on kohonnut.

Quote from: WikiOhrasuurimoissa on sadassa grammassa 1288 kJ, 63,2 grammaa hiilihydraatteja, 2 grammaa rasvaa ja 8,3 grammaa proteiinia. Esimerkiksi puuroriisissä on vähemmän proteiinia ja rasvaa, enemmän hiilihydraatteja. Ohrassa on nelinkertainen määrä tiamiinia (B1-vitamiinia) kuin riisissä, ravintokuitua on kolminkertainen määrä ja kaliumia yli kaksinkertainen määrä.
Ohrassa on myös paljon enemmän beta-glukaania kuin vehnässä. Beta-glukaani alentaa veren LDL-kolesteroliarvoja ja hidastaa glukoosin imeytymistä.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Ohra

Eufratin ja Tigriin välissä oli painovoimalla toimiva kastelujärjestelmä jo varhaispronssikaudella - Tigris on alempana niin pumppuja ei tarvita. Kuivuudesta tuli tosissaan ongelma kun ensin Arabian niemimaalta tulleet jihad-örkit ja parisataa vuotta myöhemmin mongolit pistivät paikat paskaksi. Alueella on sodittu ja rikottu infraa jo Nimrodista alkaen, mutta jäljet on siivottu ja kanavat kaivettu takaisin. Islamin tuoma fatalismi lamautti Kaksoisvirranmaan. Inshallaah joku muu hoitaa.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Muuttohaukka on 01.10.2015, 20:19:27
Quote from: Toni R Jyväskylästä on 01.10.2015, 20:09:52
^ Oho, salaattina 5-6 palaa viipaloitua kurkkua, ei oo hinta-laatusuhde aivan kohillaan.

Niinpä. Vanhuksille voi viedä mitä tahansa. Ei ole niin väliä hinta-laatusuhteesta. Sole poka niin metrilleen. Mutta iAbdeille pitää olla parasta.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Sibis on 01.10.2015, 20:21:42
Quote from: Toni R Jyväskylästä on 01.10.2015, 19:52:52
Quote from: Iltalehti
"Suhteellisen tiukalla budjetilla ruokapalveluita hankitaan. Ateriapalvelut tarjoavassa vastaanottokeskuksessa yhden henkilön ruoat maksavat noin 12,50 euroa päivässä."

12,5€ x 30 = 375€

Kuinka moni hommalaisista käyttää ton verran ruokaan kuukaudessa henkilöä kohden?

Kas kun eivät kertoneet "kauppaopistolaisittain", että ruokahan maksaa VAIN 50centtiä/tunti/kpl.
Asutus/lämpö/vesi/kiinteistövero ym sitten lisäksi :facepalm:

Pitää puhua MILJARDEISTA! Ja islamisaatiosta! (Gaddafi)

Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Pölhökustaa on 01.10.2015, 20:26:35
Tähän asti hyvin neutraali ja suorastaan jopa myönteisesti erilaisiin etnisyyksiin täällä Suomessa suhtautuva vanha äitinikin tuhisi tänään näistä pakolaisista. Ja hänellä on sentään läheisiä sukulaisia ollut oikeasti sotalapsina Ruotsissa.

Irakin gourmetpakolaiset tekivät sen mihin rintahauispakolainen ei ihan vielä pystynyt: suuren yleisön totaalinen nuivahdus.

Tuollaiset "we want our money" -tyyppiset lausahdukset kertovat mikä näiden pakolaisten motiivi oli Suomeen tulla. Ei tarvitse syyllistyä rasismiin sitä motiivia pohdiskellessa, kun pakolainen kertoo sen itse.

Uskon kyllä, että on oikeitakin pakolaisia. Ovatkohan he kaikki vielä leireillä Libanonissa?
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Maastamuuttaja on 01.10.2015, 20:36:49
Kiinnostaisi tietää, kuinka usein, jos ollenkaan, nämä hartaan uskonnon edustajat suuntaavat takapuolensa yläviistoon ja kasvonsa maan tasalle kunnioittaakseen jumalaansa, joka perimätiedon mukaan on a) olemassa ja b) puuttunut ruokalistojen sisältöön.

Missä viipyvät Suomen imaamien lausunnot? Onko mannaryynivelli Allahille otollinen? Vastauksen voi tietää vain aito muslimi. Oulun, Lahden jne. huolekkaiden hyväntekijöiden tulisi nyt kiireellisesti ottaa yhteys maamme tunnetusti  joviaaleihin imaamipiireihin. Yhteyden saa vääräuskoisten kehittämällä kännykällä. Pahantuuliset näkemykset kannattaa jättää vähemmälle, koska Orpo kuuntelee.

Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Hermit on 01.10.2015, 20:37:37
Kiitokset Junekselle, pääsin striimin kautta Hiukkavaaran tapaamiseen. V..uttaa niin maan perkeleesti. Kotikaupunkiini Lahteen suhmuroitiin voKKKi niin, ettei keneltäkään kysytty mitään, saatikka että olisi järkätty edes tällainen infotilaisuus. Jos Oululaiset käy noin kuumina, minkälainen tunnelma täällä mahtaisi olla? No, lauantaina nähdään.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Gunnar Hymén on 01.10.2015, 20:38:51
Quote from: Toni R Jyväskylästä on 01.10.2015, 19:52:52
Quote from: Iltalehti
"Suhteellisen tiukalla budjetilla ruokapalveluita hankitaan. Ateriapalvelut tarjoavassa vastaanottokeskuksessa yhden henkilön ruoat maksavat noin 12,50 euroa päivässä."

12,5€ x 30 = 375€

Kuinka moni hommalaisista käyttää ton verran ruokaan kuukaudessa henkilöä kohden?

aika kovasti saa polttaa yhtä päätä tuossa kohtaa, meillä on 5 päätä joista 3 ala-aste tai nuorempi ikäisiä ja mökäöljyn kanssa menee se noin 500-550€ per kk ja tulee vielä juotua kaljaaki ihan joka vkl.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Conscript on 01.10.2015, 20:41:12
Quote from: Toni R Jyväskylästä on 01.10.2015, 19:52:52
Quote from: Iltalehti
"Suhteellisen tiukalla budjetilla ruokapalveluita hankitaan. Ateriapalvelut tarjoavassa vastaanottokeskuksessa yhden henkilön ruoat maksavat noin 12,50 euroa päivässä."

12,5€ x 30 = 375€

Kuinka moni hommalaisista käyttää ton verran ruokaan kuukaudessa henkilöä kohden?

200 euroa menee kuussa ja pyrin vähitellen nostattamaan painoa. Rahaan sisältyy myös viikonlopun herkuttelut.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Raksa_Mies on 01.10.2015, 20:42:41
Mielestäni voisivat marssia vaikka 5000 kilsaa. Etelään
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Viimeinen suomalainen on 01.10.2015, 20:43:57
Quote from: mattima5 on 01.10.2015, 19:13:50
Junes Live : SPR Hiukkavaarassa
https://www.youtube.com/watch?v=TVgKefT8338

Junes on kingi! Junes presidentiksi, kun meillä on tasavalta ;)
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Kimmo Pirkkala on 01.10.2015, 20:46:09
Meanwhile among the kantaväestö...

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1441003880621.html?utm_source=copy+to+clipboard&utm_campaign=copy+to+clipboard-share&utm_medium=social&utm_content=android.iltasanomat.fi (http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1441003880621.html?utm_source=copy+to+clipboard&utm_campaign=copy+to+clipboard-share&utm_medium=social&utm_content=android.iltasanomat.fi)

QuoteHS: Ruokajono paisui mykistäviin mittoihin – "Poliitikot eivät uskalla tänne tulla"

Myllypuron leipäjono venyi maanantaina yli 700-metriseksi.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: xor_rox on 01.10.2015, 20:49:06
Quote from: Savon SanomatTorstaina listalla oli chili con carne -kastiketta ja riisiä sekä kaalisalaattia. Suurin osa "lakkoilijoista" meni ohjaajan mukaan loppujen lopuksi syömään, kun median edustajat olivat lähteneet.

Syyksi mielenilmauksille on selvinnyt mausteiden vähäinen käyttö ruuassa.

Ei hätää. Mausteita toimitetaan VOKkiin huomenna lounaaseen mennessä, joten mielenilmaisut ovat tältä erää ohi.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Yhteisöjäävi on 01.10.2015, 20:49:57
Komppaan Pölhökustaata. Gourmetpaikanhakijat kaatoivat lopullisesti kupin, jonka rintahauispakolainen jo punnersi epätasapainoon. Lähipiirissäni jupakan kommentointi on ollut epätavanomaisen vahvasti nuivistunutta, miltei rutinuivaa.

Mutta on tämä hullu maailma. Ensin Suomen pääministeri sylkee TV:ssä suustaan sammakon, joka loikkii Lähi-itään ja tekee mittaamattoman suuren vahingonteon Suomelle. Sitten irakilaiset mielenosoittavat, kiittämättömöivät ja PR-vahingoittavat itseään tavalla, joka on niin ennennäkemätön että sille on vaikea löytää vertailukohtaa ainakaan näiltä leveyspiireiltä.

Hullu, hullu maailma.     
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Nuivake on 01.10.2015, 20:50:39
Quote from: ääridemokraatti on 01.10.2015, 20:46:09
Meanwhile among the kantaväestö...

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1441003880621.html?utm_source=copy+to+clipboard&utm_campaign=copy+to+clipboard-share&utm_medium=social&utm_content=android.iltasanomat.fi (http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1441003880621.html?utm_source=copy+to+clipboard&utm_campaign=copy+to+clipboard-share&utm_medium=social&utm_content=android.iltasanomat.fi)

QuoteHS: Ruokajono paisui mykistäviin mittoihin – "Poliitikot eivät uskalla tänne tulla"

Myllypuron leipäjono venyi maanantaina yli 700-metriseksi.

Ei ole kyllä ihan "meanwhile", uutinen päivätty 1.9.
Mutta erinomainen pointti kuitenkin.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Eisernes Kreuz on 01.10.2015, 20:58:17
Tuskinpa ne kantaväestön ruokajonot ovat tuosta päivästä ainakaan lyhentyneet.

Tällä viikolla olen muuten huomannut työpaikallani, että pakolaisista on kahvitauolla puhuttu paljon enemmän kuin aikaisemmin, ja aika monelta on tullut melko nuivia mielipiteitä ja vertailua omien kansalaisten huonoon kohteluun. Kenenkään en ole huomannut olleen hirveän innoissaan nykytilanteesta. En usko, että työpaikkani on tässä suhteessa mitenkään poikkeuksellinen Suomessa.

Eri asia on tietysti se, millä tavalla tämä tyytymättömyys tulee jatkossa näkymään esim. politiikassa, vai tuleeko mitenkään.

Toivossa on hyvä elää, sanoi lapamato.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: LW on 01.10.2015, 20:58:56
Pohdin näiden iloisten ja mieltänostattavien uutisten valossa sitä klassista argumenttia, jonka mukaan islamismista huolehtiminen on ihan yliammuttua, koska väkivaltaiset radikaalit ovat niin pieni vähemmistö. Totta, mutta irrelevanttia. Niin olivat myös natsit, bolshevikit ja tälläkin hetkellä IS:n varsinaiset jäsenet sen hallussa pitämällään alueella. Sillä ei ole paljoa väliä, jos ympäriltä löytyy eräänlaisia suurempia kehiä. Ensin kannattajat, jotka harvemmin lahtaavat tai hakkaavat ketään, mutta joiden joukosta löytyy kyllä rahallisia lahjoituksia, potentiaalisia värvättäviä, ja ihmisiä, jotka väittelevät radikaalien puolesta, tai no, huutavat erimielisten päälle. Toiseksi se usein paljon isompi joukko, joka ei sinänsä tykkää väkivallasta tai radikalismista, mutta symppaa kuitenkin jossain määrin näiden ideaaleja. Eivät ole ehkä kovin innokkaita tukemaan, mutta ambivalenssi tekee heistä passiivisia, ja haluttomia pettämään "omia" miehiä, joilla on kuitenkin sydän oikealla paikalle, inhotulle esivallalle. Jos näitä porukoita on yhteensä tarpeeksi ja kova ydin pystyy ainakin kriittisissä paikoissa pelaamaan yhteen, loput voidaan vaikka pelotella hiljaisiksi. Aina on periaatteen ihmisiä, jotka vastustavat joka tapauksessa, mutta ne ovat kovin usein vielä paljon pienempi porukka kuin ne väkivaltaiset radikaalit, heiltä puuttuu yhteinen ideologinen tukiranka, ja heidän tukevat kehänsä jäävät aika aneemisiksi.

Näin siis valitettavan monissa muslimiyhteisöissä. Kuinka kaukana täällä Suomen poliittisen kentän oikealla laidalla ollaan vastaavanlaisesta tilanteesta? Väkivaltaa on loppujen lopuksi aika helppo kannattaa, jos vituttaa tarpeeksi rankasti ja pitkään. Sen kannattaminen senkin jälkeen, kun on tullut selväksi miten pohjattoman rumaa jälkeä siitä seuraa, ja että rapatessa roiskuu sivullistenkin naamalle, voi olla astetta hankalampaa, mutta sujuuhan sekin monilta. Varsinkin jos kostoiskujen kierre on lähtenyt jo käyntiin. Pakko myöntää itsekin, etten taida olla enää niin kaukana tuosta ambivalentista tilasta. Taas hieman lähempänä jasmiiniriisimiesten hienostuneista makunystyröistä kertoneen uutisen jälkeen. Jännä sattuma muuten, että ruoka, jota miljoonat suomalaiset ovat mukisematta vetäneet naamaansa, ei kuulemma kelpaa "kuin koirille". Siaksi minua onkin jo sanottu, joten enää puuttuu pelkkä apina arvonimestä "sian, koiran ja apinan sekasikiö".

Katselen kuitenkin vielä ainakin tuonne vuoden loppuun asti, jatkuuko tilanne tällaisena, vai saako joku tehtyä jotain. Hallitus ei tietenkään vahingossakaan tee mitään laajamittaista, päättäväistä tai kiusallisen näkyvää, koska kriisi ei sitä juuri kiinnosta kuin ehkä välillisesti sotkemalla yritykset tasapainottaa valtion budjetti, ja sitä paitsi siitä joutuisi lehdistön hampaisiin. Muut taas eivät ainakaan vielä tällaiseen pysty. Välttämättä ei kuitenkaan tarvitse, koska ei tänne päätetä tulla sotaa pakoon. Tänne tullaan, kun erikseen päätetään jatkaa eteenpäin Saksasta, ja sen jälkeen vielä Tanskasta ja Ruotsista. Tarvitsee vain olla huonompi kuin EU:n suurimmat humanistit Saksa ja Ruotsi, ja saada vielä viesti kuulumaan, niin 90% iPakolaisista jää matkan varrelle. Ei pitäisi olla mahdotonta, varsinkin kun #MeilläOnUnelman ja monien toimittajien moraalisäteilyreaktoriin muodostuu aina kriittinen massa, jos ekaa laillista Koffiaan ryystävä oman elämänsä sankari hilluu kaupungilla huppu päässä, tai valtio yhtään sormeilee kiristysruuveja. Omituiseksi on maailma kieltämättä mennyt, kun hommalainen pitää näiden tonttujen kovaäänistä ja vainoharhaista noidanmetsästystä hyödyllisenä, jos ei ehkä hyvänä asiana...
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Kimmo Pirkkala on 01.10.2015, 21:09:37
Quote from: Eisernes Kreuz on 01.10.2015, 20:58:17
Tuskinpa ne kantaväestön ruokajonot ovat tuosta päivästä ainakaan lyhentyneet.

No tätä vähän tarkoitin, yleistilannetta. All-inclusive-mamut valittaa ohrasuurimoista ja asia korjataan. Kantikset jonottavat ruokajonossa ja kukaan ei välitä.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Riukulehto on 01.10.2015, 21:16:37
Katsokaapa tuolta Hiukkavaaran tilaisuuden videolta tämä kohta kun Lyly Rajala (kokoomus) tulee kovistelemaan Lokalle.
https://youtu.be/TVgKefT8338?t=1h20m12s
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Kim Evil-666 on 01.10.2015, 21:19:11
^^ Positiivinen syrjintä =Rasismi  Oma valtiomme harrastaa tosiasiallisesti rasismia omia kansalaisiaan kohtaan. Pitkällä aikavälillä johtanee kansannousuun, sitä odotellessa.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Nuivake on 01.10.2015, 21:22:19
Quote from: Riukulehto on 01.10.2015, 21:16:37
Katsokaapa tuolta Hiukkavaaran tilaisuuden videolta tämä kohta kun Lyly Rajala (kokoomus) tulee kovistelemaan Lokalle.
https://youtu.be/TVgKefT8338?t=1h20m12s

Luuli laittavansa "jauhot suuhun" mutta joutuikin luikkimaan häntä koipiensa välissä hitoille. Kokkari teki itsestään pellen. Taas.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Kimmo Pirkkala on 01.10.2015, 21:25:08
Quote from: Riukulehto on 01.10.2015, 21:16:37
Katsokaapa tuolta Hiukkavaaran tilaisuuden videolta tämä kohta kun Lyly Rajala (kokoomus) tulee kovistelemaan Lokalle.
https://youtu.be/TVgKefT8338?t=1h20m12s

Uuuuuhhh...  aivan loistavaa. Nuivaorgasmi.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Kim Evil-666 on 01.10.2015, 21:27:10
Itse en olisi malttanut olla antamatta opettavaista avokasta lyllerölle. Olisi tullut refleksinomaisesti. Olisin toki pahoitellut ja todennut, v*ttuako tulit avautumaan väärällä moodilla.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Pikkupoika on 01.10.2015, 21:27:54
@IraqMyHouse tweettasi arabiaksi linkin videoon, jossa kuuluisa koiranruokamiehemme selittää jotain arabiaksi.
https://www.facebook.com/video.php?v=1041127579253446

Harmi ettei noista komenteista oikein saa Googlen kääntäjällä selvää.

Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: b_kansalainen on 01.10.2015, 21:29:10
Quote from: xor_rox on 01.10.2015, 20:49:06
Ei hätää. Mausteita toimitetaan VOKkiin huomenna lounaaseen mennessä, joten mielenilmaisut ovat tältä erää ohi.
Pakko olla aitoa sahramia (2100 euroa/kg) eikä mitään kurkumaa. Kurkuma on koirille.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Mr.Reese on 01.10.2015, 21:29:28
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1443674309078.html (http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1443674309078.html)
Äh, samaa huomionhakuspedeilyä kuin Hennalassa. Pöperöt maistuu vallan hyvin.  :facepalm:
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Kokoliha on 01.10.2015, 21:30:10
Quote from: Muuttohaukka on 01.10.2015, 20:02:21
Quote from: Toni R Jyväskylästä on 01.10.2015, 19:52:52
Quote from: Iltalehti
"Suhteellisen tiukalla budjetilla ruokapalveluita hankitaan. Ateriapalvelut tarjoavassa vastaanottokeskuksessa yhden henkilön ruoat maksavat noin 12,50 euroa päivässä."

12,5€ x 30 = 375€

Kuinka moni hommalaisista käyttää ton verran ruokaan kuukaudessa henkilöä kohden?
Hetkinen! Kuinka paljon onkaan euromäärä/oppilas tai /vanhus?

Kouluruoka-annoksen hinta vaihtelee eri puolilla maata noin 60 sentin ja hieman vajaan euron välilllä.

Vanhukselle myydään tämä annos 7.40€. Ei lähde poliisilaitokselle valittamaan, vaikka syytä olisiki.
Kyllä tämä taloustilanne alkaa vaikuttaa niin nuivasti ja kiristää tilannetta ympäri Euroopan.

http://yle.fi/uutiset/kouluruoan_synnyttava_reilusti_alle_eurolla/7054037

Lainaan nyt koko postauksen. Jollekin nuivalle kansanedustajalle tässä olisi nyt ek-kyselyn paikka. Tämä ei voi olla totta!
Vetääkö joku liivijengi tms. nyt välistä tienaten riihikuivaa samalla, kun Sipilä patistaa maata säästötalkoisiin?

Ja kirsikkana paskaläjässä, nuo iTaakat sitten vielä valittavat ruuasta.

Taas olisi mielestäni etusivukamaa.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Svart Lucia on 01.10.2015, 21:30:40
IraqMyHouse?
IraqMyAss!

Tsori, en malttanut olla käyttämättä tilaisuutta hyväkseni.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: xor_rox on 01.10.2015, 21:31:33
Quote from: LW on 01.10.2015, 20:58:56
...koska väkivaltaiset radikaalit ovat niin pieni vähemmistö. Totta, mutta irrelevanttia. Niin olivat myös natsit, bolshevikit ja tälläkin hetkellä IS:n varsinaiset jäsenet sen hallussa pitämällään alueella. Sillä ei ole paljoa väliä, jos ympäriltä löytyy eräänlaisia suurempia kehiä. Ensin kannattajat, jotka harvemmin lahtaavat tai hakkaavat ketään, mutta joiden joukosta löytyy kyllä rahallisia lahjoituksia, potentiaalisia värvättäviä, ja ihmisiä, jotka väittelevät radikaalien puolesta, tai no, huutavat erimielisten päälle. Toiseksi se usein paljon isompi joukko, joka ei sinänsä tykkää väkivallasta tai radikalismista, mutta symppaa kuitenkin jossain määrin näiden ideaaleja. Eivät ole ehkä kovin innokkaita tukemaan, mutta ambivalenssi tekee heistä passiivisia, ja haluttomia pettämään "omia" miehiä, joilla on kuitenkin sydän oikealla paikalle, inhotulle esivallalle. Jos näitä porukoita on yhteensä tarpeeksi ja kova ydin pystyy ainakin kriittisissä paikoissa pelaamaan yhteen, loput voidaan vaikka pelotella hiljaisiksi. Aina on periaatteen ihmisiä, jotka vastustavat joka tapauksessa, mutta ne ovat kovin usein vielä paljon pienempi porukka kuin ne väkivaltaiset radikaalit, heiltä puuttuu yhteinen ideologinen tukiranka, ja heidän tukevat kehänsä jäävät aika aneemisiksi...

Minusta tuo on loistava analyysi verkostoitumisesta, jollaiseen perustuvat myös huumeisiin liittyvät eri alakulttuurit. Tieto liikkuu ja suurella osalla nuorista on vähintäänkin joku tuttu, jolla on puolestaan kontakteja piireihin.

Näissä alakulttuureissa on kuitenkin itsessään kerroksia. Esimerkiksi kevyempien huumeiden, kuten kannabiksen ympärillä pyörii kaikenlaisia säätäjiä, kun taas vaikkapa kokaiini liikkuu aivan erilaisissa ympyröissä. Yhteiskunnan näkökulmasta kokaiini on ilman muuta vaarallisempi aine, koska sen ympärille kertyy kaikenlaista muutakin rikollisuutta rahanpesusta asekauppaan.

Islamismissakin on varmasti eri sävyjä. Kattilapommittajat ovat hirvittävä paikallinen ilmiö, mutta lopulta vaarallisin islamismin kerros sukkuloi varmasti valtiojohtajien tasolla, koska nämä haluavat pitää ilmiöt poissa omilta tonteiltaan.

Tällä organisaatiotasolla, jos jollain on voimaa ja mahdollisuuksia ohjailla näitä tulijavirtoja eri maiden kautta kuten myös antaa ohjeita lopulliseksi määränpääksi. Se ottaa myös ohjeita vahvemmiltaan ja tekee varmasti suunnattomia määriä rahaa asekaupalla.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Zarquon on 01.10.2015, 21:36:43
Suosittelen Juneksen Hiukkavaaran videota kaikille (vaikka Junes ei henkilönä miellyttäisikään). Verisuoni pullistuu päästä, kun kuuntelee viranomaisten lässytystä, mutta usko palautuu kansalaisten avatessa suunsa: viesti on erittäin nuivaa. Todellakin, toimittajat ja mielipidejohtajat kirjoittelevat monikulttuurisuuden ylistyssanomia toisilleen, vahvistaakseen uskoa. Ei heitä kukaan tavallinen suomalainen usko.

Bonuksena Lylyn tiltti Juneksen vittuilun jälkeen ("mee helvettiin siitä" (https://youtu.be/TVgKefT8338?t=4820)).
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: dissidentti on 01.10.2015, 21:41:15
Quote from: Riukulehto on 01.10.2015, 21:16:37
Katsokaapa tuolta Hiukkavaaran tilaisuuden videolta tämä kohta kun Lyly Rajala (kokoomus) tulee kovistelemaan Lokalle.
https://youtu.be/TVgKefT8338?t=1h20m12s

Ai se oli Lyly "ostaisitkoasunnontältämieheltä" Rajala. Sillähän oli hirveet velat viime? Eduskuntavaalien jälkeen, kun ei päässytkään eduskuntaan. Niin kiero äijä, että en yhtään ihmettelisi, jos yrittäisi paikata omaa taloudellista tilannettaan mamubisneksellä.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Alarik on 01.10.2015, 21:44:10
Quote from: Blanc73 on 01.10.2015, 20:15:57
Lopettivat tilaisuuden 20min etuajassa. Taisi poliisin, SPRn ja mamu-viraston suojatyöpaikkanuhjakkeilla tulla liian kuumat oltavat yleisön hiillostuksessa. Pelkurit ja valehtelijat.
Oliko noin?
aiemmin linkkaamasi Kalevan jutun (http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/hiukkavaarassa-taysi-tupa-kasitteli-turvapaikka-asiaa-keskustelu-kavi-kiivaana/708468/) mukaan:
QuoteTilaisuus päätettiin nopeasti puoli seitsemältä.
Ja eri päivän Kalevan (http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/hiukkavaarassa-keskustellaan-turvapaikanhakijoiden-hatamajoitusyksikosta/708230/) ennakkotietojen mukaan:
QuoteHiukkavaarassa järjestetään info- ja keskustelutilaisuus turvapaikanhakijoiden hätämajoitusyksikköön liittyen. Alueen asukkaille tarkoitettu tilaisuus pidetään Laatukirpputorin kahviossa torstaina 1. lokakuuta kello 18-20. Tilaisuudessa on kahvitarjoilu.

Tuon mukaan näyttää, että pupu tuli pöksyyn puolitoista tuntia etuajassa. Lieneekö kahvit jätetty tarjoilematta? Ja yleisön kantakin varmaan tuli selväksi ajateltua nopeammin.

Edit: Jäsen Riukulehto, paikallaolleena, korjasi virheen eli tilaisuus loppui 19.40.
Kaleva lienee kirjoittanut juttunsa kuulopuheiden perusteella tai järkyttynyt toimittaja on poistunut paikalta itse jo aiemmin.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: -PPT- on 01.10.2015, 21:44:26
Itse ajatellut samaa kuin Junes tuossa videossa, että eliitti ja media tarkoituksella luo kahtiajakoa ja yllyttää konfliktiin. Tämä herkeämätön mokupropaganda on juuri sitä itseänsä.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Nyymi on 01.10.2015, 21:50:40
Autossa istuessani kuuntelin radiota ja jokin radiokanava (luultavasti Yle) oli täydessä vahingonhallintamoodissa (full-blown damage control): marssijat eivät itse asiassa pitäneet ruokaa pahana, ainoastaa menyytä yksitoikkoisena, olivat turhautuneita kun suomalaisesta kulttuurista ei ollut tarjolla tarpeeksi tietoa, halusivat kiihkeästi integroitua...

Yhä absurdimmaksi menee.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Pro Patria Finlandia on 01.10.2015, 21:51:21
Koko case alkoi taas vituttamaan niin paljon, että piti mennä paistamaan lisää pekonia! >:(
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: ArtturiE on 01.10.2015, 21:51:37
Quote from: Toni R Jyväskylästä on 01.10.2015, 19:52:52
Quote from: Iltalehti
"Suhteellisen tiukalla budjetilla ruokapalveluita hankitaan. Ateriapalvelut tarjoavassa vastaanottokeskuksessa yhden henkilön ruoat maksavat noin 12,50 euroa päivässä."

12,5€ x 30 = 375€

Kuinka moni hommalaisista käyttää ton verran ruokaan kuukaudessa henkilöä kohden?

Meillä tuolla summalla ostetaan ainakin kahden viikon sapuskat viidelle ihmiselle.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Riukulehto on 01.10.2015, 21:54:06
QuoteTilaisuus päätettiin nopeasti puoli seitsemältä.

Täyttä puppua. Tilaisuus loppui noin klo 19:40.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: ArtturiE on 01.10.2015, 21:55:07
Quote from: b_kansalainen on 01.10.2015, 21:29:10
Quote from: xor_rox on 01.10.2015, 20:49:06
Ei hätää. Mausteita toimitetaan VOKkiin huomenna lounaaseen mennessä, joten mielenilmaisut ovat tältä erää ohi.
Pakko olla aitoa sahramia (2100 euroa/kg) eikä mitään kurkumaa. Kurkuma on koirille.

Ei olla kaikki mausteet....

http://youtu.be/1TYCy7eq0rk

Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Gunnar Hymén on 01.10.2015, 21:55:34
Quote from: Alarik on 01.10.2015, 21:44:10
Quote from: Blanc73 on 01.10.2015, 20:15:57
Lopettivat tilaisuuden 20min etuajassa. Taisi poliisin, SPRn ja mamu-viraston suojatyöpaikkanuhjakkeilla tulla liian kuumat oltavat yleisön hiillostuksessa. Pelkurit ja valehtelijat.
Oliko noin?
aiemmin linkkaamasi Kalevan jutun (http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/hiukkavaarassa-taysi-tupa-kasitteli-turvapaikka-asiaa-keskustelu-kavi-kiivaana/708468/) mukaan:
QuoteTilaisuus päätettiin nopeasti puoli seitsemältä.
Ja eri päivän Kalevan (http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/hiukkavaarassa-keskustellaan-turvapaikanhakijoiden-hatamajoitusyksikosta/708230/) ennakkotietojen mukaan:
QuoteHiukkavaarassa järjestetään info- ja keskustelutilaisuus turvapaikanhakijoiden hätämajoitusyksikköön liittyen. Alueen asukkaille tarkoitettu tilaisuus pidetään Laatukirpputorin kahviossa torstaina 1. lokakuuta kello 18-20. Tilaisuudessa on kahvitarjoilu.

Tuon mukaan näyttää, että pupu tuli pöksyyn puolitoista tuntia etuajassa. Lieneekö kahvit jätetty tarjoilematta? Ja yleisön kantakin varmaan tuli selväksi ajateltua nopeammin.

vassareilla meni pupu pöksyyn, Juneksella oli Oulun poikia komppaamassa vieressä, Lyly sai kyytiä eikä vastauksiin vastattu niin lopettivat tosiaan sen 1h20mins etuajassa (eli Lokka vielä tuossa videon lopussa sanoo heti kellonajan, kun päätös tilaisuuden järjestäjiltä tuli, et nyt loppuu lysti)

eli nuiville iso iso voitto tässä

edit - korjaus aikaan kun tarkistin, eli 19.40 kuten alla sanotaankin, sorzit
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Riukulehto on 01.10.2015, 21:58:06
Olin paikalla. Tilaisuus loppui noin klo 19:40.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: skrabb on 01.10.2015, 21:58:29
QuoteYli 20 vuotta Suomessa asunut ravintoloitsija:
Mausteettomuus ongelma
Torstai 1.10.2015 klo 21.26   
Vantaalaisravintoloitsija Hussein Hamiidin mukaan suomalaisen ruoan, tai ainakin laitosruoan, isoin ongelma on lähes olematon maustaminen.
[...]
- Ongelma on laitosruoka, jota valmistetaan samojen mittojen mukaan kouluihin, päiväkoteihin ja sairaaloihin. Eivät paikallisetkaan pidä siitä. Asiakkailta pitäisi aina kysyä: mistä sinä tykkäät?

HILKKA KARVONEN
[email protected]

Koko juttu
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015100120448320_uu.shtml

Mutta mitä suomalaiset eivät tekisi asiakkaita miellyttääkseen!

QuoteTurvapaikanhakijat lakkoilivat Oulussakin - syynä mausteiden puute
Torstai 1.10.2015 klo 20.57   
Oulun Hiukkavaaran hätämajoitusyksikössä joukko turvapaikanhakijoita päätti pitää myös torstaina mielenilmauksen olosuhteista.

Ohjaaja Mari Pikkaraisen mukaan noin 70 hengen joukko osoitti mieltään hetkellisellä syömälakolla.
- Sama joukko kuin eilenkin. Väkivalta ei liity asiaan, eli he vain osoittivat mieltään ruuasta. He varmaan halusivat jatkoa eiliseen, arvelee Pikkarainen.

Torstaina listalla oli chili con carne -kastiketta ja riisiä sekä kaalisalaattia. Suurin osa "lakkoilijoista" meni ohjaajan mukaan loppujen lopuksi syömään, kun median edustajat olivat lähteneet.

Syyksi mielenilmauksille on selvinnyt mausteiden vähäinen käyttö ruuassa.
- Heillehän mausteet ovat tärkeitä, ja täällä ruoka tulee kaupungin ateriapalvelulta. Sitä menee esimerkiksi vanhuksille, päiväkoteihin ja kouluihin, ja annoksiin ei voi laittaa mausteita.

Hätämajoituskeskus yrittääkin nyt hankkia erikseen esille mausteita, kuten esimerkiksi opiskelijaruokaloissa on nykyään.
- Ei mahdottomia pystytä lupaamaan, mutta reagoidaan, sanoo Pikkarainen.

Hiukkavaaran majoitusyksikössä yhdessä huoneessa nukkuu 12 ihmistä ahtaasti. Torstain mielenilmaus koski kuitenkin vain ruokaa.

STT
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015100120451163_uu.shtml

Ps. Pitipä toimittelijan jotenkin uutisen lopussa ressukoida "asiakkaita": 12 ihmistä nukkuu ahtaasti yhdessä huoneessa, mutta siitä eivät protestoi. Eivät lakkoile nukkumisessa!  8)

Boldaukset omia

100 000 000 ...  x  :facepalm:
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: MW on 01.10.2015, 22:03:41
"Hetkellinen syömälakko". Niinku aterioiden välissä-kö?

Noitten hätäpaskat naurattaisi, ellei tämä olisi totta ja tapahtuisi Suomessa.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Blanc73 on 01.10.2015, 22:05:50
Quote from: Alarik on 01.10.2015, 21:44:10
Quote from: Blanc73 on 01.10.2015, 20:15:57
Lopettivat tilaisuuden 20min etuajassa. Taisi poliisin, SPRn ja mamu-viraston suojatyöpaikkanuhjakkeilla tulla liian kuumat oltavat yleisön hiillostuksessa. Pelkurit ja valehtelijat.
Oliko noin?

Hyvä huomio Alarik. Eli tilaisuus lopetettiin vielä reilusti enemmän etuajassa kuin mitä itse sanoin.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Eisernes Kreuz on 01.10.2015, 22:06:46
Välillä kieltämättä tulee sellainen kafkamainen olo, että voiko tämä ihan oikeasti olla totta.

Aika moni ihminen muuten ihan päivittäin noudattaa tuollaista hetkellistä syömälakkoa.  :facepalm:
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: MW on 01.10.2015, 22:08:06
Pahkasika ei olisi voinut keksiä tällaista juttua: kymmeniä tuhansia irakilaisia geelitukkia marssii tänne syytingille haluamaan rahansa, ja nälkälakkoilevat aterioiden välillä "mausteiden vähäisen käytön vuoksi".

Kuinka noissa keskuksissa työskentelevät kantikset kehtaavat mennä kotiinsa vuoron jälkeen?
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Toni R Jyväskylästä on 01.10.2015, 22:10:23
Quote from: MW on 01.10.2015, 22:03:41
"Hetkellinen syömälakko". Niinku aterioiden välissä-kö?

Oon siis ilmeisesti ollut ~16 vuotta tupakkalakossa, savukkeiden välissä.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Gunnar Hymén on 01.10.2015, 22:11:23
https://www.facebook.com/sebastian.tynkkynen/videos/909875539097319/

onkohan ihan Tynkkysen oma tiimi asialla
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Alarik on 01.10.2015, 22:12:59
Quote from: Riukulehto on 01.10.2015, 21:54:06
QuoteTilaisuus päätettiin nopeasti puoli seitsemältä.

Täyttä puppua. Tilaisuus loppui noin klo 19:40.
Oppina otettakoon ettei pidä luottaa sanomalehdistöön, kun kansa tietää totuuden.
Toimittaja lienee itse poistunut shokissa jo aiemmin.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Blanc73 on 01.10.2015, 22:14:45
Quote from: MW on 01.10.2015, 22:08:06
Pahkasika ei olisi voinut keksiä tällaista juttua: kymmeniä tuhansia irakilaisia geelitukkia marssii tänne syytingille haluamaan rahansa, ja nälkälakkoilevat aterioiden välillä "mausteiden vähäisen käytön vuoksi".

Kuinka noissa keskuksissa työskentelevät kantikset kehtaavat mennä kotiinsa vuoron jälkeen?

Kaiken kruunaa vaatimus "we want our money!"  :facepalm:
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Viljami on 01.10.2015, 22:28:40
Quote from: MW on 01.10.2015, 22:08:06
Kuinka noissa keskuksissa työskentelevät kantikset kehtaavat mennä kotiinsa vuoron jälkeen?

Enemmän ihmettelen sitä, miten kantikset taas huomenna kehtaavat mennä vokkiin takaisin?
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Viimeinen suomalainen on 01.10.2015, 22:29:31
Tämän illan Junespläjäys oli kyllä loistava! Yleisö olikin hieman kriittisempää ja kyseli ihan asiakysymyksiä. Junesille pitäisi kerätä tai lahjoittaa kyllä paremmat lähetysvermeet, mikki ja kamera. Kuka pistää keräyksen alulle, miten tuo laillisuuspuoli?
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: dothefake on 01.10.2015, 22:30:23
Äsken mtv3 uutismuija sekoitti Oulun ruokamellakan ja Lahden syömälakon kertoen väen Oulussa tulleen syömään, kun toimittajat olivat poistuneet. Eihän Oulussa syöty ollenkaan ja Lahdessa syömälakkolaiset olivat menneet hernekeitolle, kun toimittajat lähtivät. Että tämmönen kusetus tällä kertaa.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: SimoMäkelä on 01.10.2015, 22:33:36
Quote from: Riukulehto on 01.10.2015, 21:16:37
Katsokaapa tuolta Hiukkavaaran tilaisuuden videolta tämä kohta kun Lyly Rajala (kokoomus) tulee kovistelemaan Lokalle.
https://youtu.be/TVgKefT8338?t=1h20m12s

Tosi kovaa kamaa. Lyly kohtasi nuivan shokki-aallon.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Chew Bacca on 01.10.2015, 22:34:29
Ajassa 10.00 kuvassa Aamujen talo, PohPr:n AUk.

Nyt menen hyvillä mielin nukkumaan. Nuivakansa sanoi kokkarilierolle "mene helevettiin siitä" eikä spr:n tarjoilema ruskeakastike sattumilla maistu vaikka olisi mausteitakin.

Ymmärsiköhän tämä munaton ja kädetön hallitus tehneensä vihdoinkin sen mitä pidettiin mahdottomana, eli saanut katajaisen kansan pinnan katkeamaan. Pelottaakohan?
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Bigot on 01.10.2015, 22:40:56
Voiko olla, ettei rahanjakoa valvota niin, ettei olisi mahdotonta hengailla vaikka Tukholmassa samalla, kun saa Suomesta 300e ruokarahan tilille? Vai maksetaanko se etukäteen kuukausiksi?

Eihän nimittäin sillä n. 300e ruokarahalla itse kokkaa vastaavia sapuskoja kuin Vokista saa + 90e karkkiraha?
Eli mikä olisi into hinkua "our moneya"? No tietty jos rahamiehenä joka tapauksessa syö Vokin ulkopuolella, niin mieluummin siitä tienaa 300 kuin 90e.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Alarik on 01.10.2015, 22:41:22
Quote from: elven archer on 01.10.2015, 19:15:04
Quote from: Man in a Suit on 01.10.2015, 19:09:58
Tämä juttu menee täsmälleen kuten täälläkin ollaan ennustettu aiemmin.
Sen varaan tässä on laskettava...

Nopea rysäys huonossa taloudellisessa tilanteessa on oljenkortemme. Parempina aikoina tasaisempi virta vähitellen totuttaisi ihmiset hitaasti huononevaan elämänlaatuun. Jos meillä on onnea, niin tästä tulee sellainen soppa, että siitä kyllä moni kärsii, mutta tauti on sen jälkeen sairastettu ja meillä on parempi immuniteetti jatkoa ajatellen, kunnes taas tulevat sukupolvet unohtavat aiemmin opitun.
Tämä on totta. Liian paljon liian nopeasti voi avata enemmistön silmät. Moni voisi tukea auttamista, mutta näkee ettei nämä sotaa ja puutetta kärsi.

Vastaan boldaamaani:
- Aiempi sukupolvi vaan oli viisaampaa ja sulki rajan heti alkuunsa ennen hyökkäystä, vaikka sittemmin selvisi että Saksa oli jo asiasta Venäjän kanssa sopinut ihan rauhanomaisesti.
- Valitettavasti taas nyt meille sanellaan Saksasta, että rajan yli on päästettävä sitä yrittävät joukkiot, ja tällä kertaa ei osattukaan pitää rajaa kiinni. Historiasta kannattaisi joskus ottaa oppia.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: dissidentti on 01.10.2015, 22:41:44
Sivukommenttina mainittakoon, että Kalevan aihetta koskevan jutun kommentointi on vielä auki, mutta sinne aiemmin kirjoitetut komenttit ovat hävinneet.  ??? Tekninen vika veikkaan.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Blanc73 on 01.10.2015, 22:43:18
Quote from: SimoMäkelä on 01.10.2015, 22:33:36
Quote from: Riukulehto on 01.10.2015, 21:16:37
Katsokaapa tuolta Hiukkavaaran tilaisuuden videolta tämä kohta kun Lyly Rajala (kokoomus) tulee kovistelemaan Lokalle.
https://youtu.be/TVgKefT8338?t=1h20m12s

Tosi kovaa kamaa. Lyly kohtasi nuivan shokki-aallon.

Rajala on röyhkeä mulkku. Aukoo päätään joka paikassa ja luulee omistavansa koko kaupungin. Nyt lähti kuin hauki rannasta :D
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Känsäkörmy on 01.10.2015, 22:45:34
Quote from: Bigot on 01.10.2015, 22:40:56
Voiko olla, ettei rahanjakoa valvota niin, ettei olisi mahdotonta hengailla vaikka Tukholmassa samalla, kun saa Suomesta 300e ruokarahan tilille? Vai maksetaanko se etukäteen kuukausiksi?

Eihän nimittäin sillä n. 300e ruokarahalla itse kokkaa vastaavia sapuskoja kuin Vokista saa + 90e karkkiraha?
Eli mikä olisi into hinkua "our moneya"? No tietty jos rahamiehenä joka tapauksessa syö Vokin ulkopuolella, niin mieluummin siitä tienaa 300 kuin 90e.

90e kuukausibudjetilla lienee haasteellista juoda discossa ja ostaa kuukauden röökit.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Kokoliha on 01.10.2015, 22:45:49
Quote from: Chew Bacca on 01.10.2015, 22:34:29
Ymmärsiköhän tämä munaton ja kädetön hallitus tehneensä vihdoinkin sen mitä pidettiin mahdottomana, eli saanut katajaisen kansan pinnan katkeamaan. Pelottaakohan?
Tuskinpa aivan vielä kun otetaan huomioon se illuusio, missä ainakin kokkareet elävät. Ehkäpä vielä siinäkin vaiheessa, kun Petteri Orpon (anteeksi kirosana) naamakuvalla varustettu wc-paperi on myyntihitti ja revitään käsistä niin S- kuin K-marketeistakin, toteaa A. Stubb jälleen, että Vittu mitä paskaa
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Violetta on 01.10.2015, 22:48:00
Quote from: dothefake on 01.10.2015, 22:30:23
Äsken mtv3 uutismuija sekoitti Oulun ruokamellakan ja Lahden syömälakon kertoen väen Oulussa tulleen syömään, kun toimittajat olivat poistuneet. Eihän Oulussa syöty ollenkaan ja Lahdessa syömälakkolaiset olivat menneet hernekeitolle, kun toimittajat lähtivät. Että tämmönen kusetus tällä kertaa.
Oli Oulussakin ruoka maistunut jo kuuden maissa MTV3:n uutisten mukaan.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: eskonaama on 01.10.2015, 23:03:32
Quote from: Viimeinen suomalainen on 01.10.2015, 22:29:31
Tämän illan Junespläjäys oli kyllä loistava! Yleisö olikin hieman kriittisempää ja kyseli ihan asiakysymyksiä. Junesille pitäisi kerätä tai lahjoittaa kyllä paremmat lähetysvermeet, mikki ja kamera. Kuka pistää keräyksen alulle, miten tuo laillisuuspuoli?

Ajatuksessa on ideaa, itsekin mietin että Junes hyötyisi paljon kun videoissa kuva ja ääni olisi pykälän verran kirkkaammat.

QuoteRahankeräyslupa voidaan antaa vain yleishyödyllistä tarkoitusta varten, joten esimerkiksi yksityishenkilön osalta rahankeräys ei ole mahdollinen. Yleishyödyllisestä vaatimuksesta on muutamia poikkeuksia, kuten silloin, jos perhe on menettänyt esimerkiksi tulipalossa kotinsa. Mikään näistä poikkeuksista ei kuitenkaan mahdollista keräystä sosiaalisen median kautta, vaan se tulee suorittaa pelkästään kyseisen poliisilaitoksen alueella.
Ongelmaksi tulee juurikin tämä ettei suomen laki salli yksityishenkilölle suoritettua rahankeräystä, paitsi parissa poikkeustapauksessa.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: dothefake on 01.10.2015, 23:08:17
Quote from: Violetta on 01.10.2015, 22:48:00
Quote from: dothefake on 01.10.2015, 22:30:23
Äsken mtv3 uutismuija sekoitti Oulun ruokamellakan ja Lahden syömälakon kertoen väen Oulussa tulleen syömään, kun toimittajat olivat poistuneet. Eihän Oulussa syöty ollenkaan ja Lahdessa syömälakkolaiset olivat menneet hernekeitolle, kun toimittajat lähtivät. Että tämmönen kusetus tällä kertaa.
Oli Oulussakin ruoka maistunut jo kuuden maissa MTV3:n uutisten mukaan.
Välillä oli tieto televisiossa, että ruoka oli menossa roskiin.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Violetta on 01.10.2015, 23:17:22
Quote from: dothefake on 01.10.2015, 23:08:17
Oli Oulussakin ruoka maistunut jo kuuden maissa MTV3:n uutisten mukaan.
Välillä oli tieto televisiossa, että ruoka oli menossa roskiin.
[/quote]Joo ja sitten uutisointiinkin jo yllätyskäännettä, kun ruoka alkoikin kuuden aikoihin maistua median poistuttua paikalta. Ihme touhua. :roll:
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Hjuu Hefnöö on 01.10.2015, 23:20:07
Voi vittu mä sanon. Kattokaa nyt tätä meininkiä. Turvikset ei tiedä ikäänsä, kotimaatansa, nimeänsä ja NYT NE EI EDES ITSE TIEDÄ ONKO NE TURVIKSIA VAI EI?

Nää on ihan kulinaristeja koko perkeleen poppoo. Valtionvelka kasvaa samassa suhteessa kuin basmatiirisin kysyntä.

Quote

Lapin uutiset 01.10.2015   klo 11:30
Turvapaikanhakijat tulivat rajan yli, palasivat, ja tulivat uudelleen Suomeen

Torstain vastaisen yön aikana Suomeen saapui 15 henkilöä, jotka ilmeisesti olivat aikeissa hakea turvapaikkaa Suomesta, mutta jotka palasivat välittömästi Ruotsin puolelle. He kuitenkin palasivat takaisin Suomeen yön aikana ja heidät toimitettiin Tornion järjestelykeskukseen.
Poliisi arvelee, että liikehdintä saattaa liittyä siihen, että Maahanmuuttovirasto ilmoitti eilen jäädyttävänsä Irakilaisten ja Somalialaisten turvapaikkapäätösten tekemisen. Päätöksen taustalla on Irakin ja Somalian turvallisuusarvion päivittäminen sekä EU-käytäntöjen ja palautusmahdollisuuksien kartoittaminen. Selvitystyö valmistuu Maahanmuuttoviraston mukaan parin viikon sisällä.

Yön aikana maahan saapui hieman yli 50 turvapaikanhakijaa, jotka rajavartiolaitos toimitti järjestelykeskukseen odottamaan rekisteröintiä. Tulli tapasi valvontansa yhteydessä poliisin etsintäkuuluttaman henkilön.

Eilisen päivän aikana Tornioon saapui noin 450 turvapaikanhakijaa ja noin 400 hakijaa saatiin eilen rekisteröityä. Tälle päivälle odotetaan saapuvaksi yli 350 turvapaikanhakijaa. Viranomaiset jatkavat tiivistä yhteistyötä Tornion alueella.

http://www.lapinkansa.fi/lappi/turvapaikanhakijat-tulivat-rajan-yli-palasivat-ja-tulivat-uudelleen-suomeen/
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: melli on 01.10.2015, 23:22:14
Quote from: eskonaama on 01.10.2015, 23:03:32Ongelmaksi tulee juurikin tämä ettei suomen laki salli yksityishenkilölle suoritettua rahankeräystä, paitsi parissa poikkeustapauksessa.
Eikös toi menisi ihan suoraan lahjoittamalla? Neljään tonniin asti ymmärtääkseni voi antaa verotta (https://www.vero.fi/fi-FI/Henkiloasiakkaat/Lahja)
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Gunnar Hymén on 01.10.2015, 23:32:04
Quote from: melli on 01.10.2015, 23:22:14
Quote from: eskonaama on 01.10.2015, 23:03:32Ongelmaksi tulee juurikin tämä ettei suomen laki salli yksityishenkilölle suoritettua rahankeräystä, paitsi parissa poikkeustapauksessa.
Eikös toi menisi ihan suoraan lahjoittamalla? Neljään tonniin asti ymmärtääkseni voi antaa verotta (https://www.vero.fi/fi-FI/Henkiloasiakkaat/Lahja)

joo, tuskin on tälle vuodelle ihan vielä limitti tapissaan. twitteriin on laittanut tilinumeronsa @juneslokka kun etsii sieltä, löytyy muitakin hyviä pätkiä siinä samalla kun selailee
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Gunnar Hymén on 01.10.2015, 23:32:48
Quote from: Hjuu Hefnöö on 01.10.2015, 23:20:07
Voi vittu mä sanon. Kattokaa nyt tätä meininkiä. Turvikset ei tiedä ikäänsä, kotimaatansa, nimeänsä ja NYT NE EI EDES ITSE TIEDÄ ONKO NE TURVIKSIA VAI EI?

Nää on ihan kulinaristeja koko perkeleen poppoo. Valtionvelka kasvaa samassa suhteessa kuin basmatiirisin kysyntä.

Quote

Lapin uutiset 01.10.2015   klo 11:30
Turvapaikanhakijat tulivat rajan yli, palasivat, ja tulivat uudelleen Suomeen

tässä sen näkee, ei mitään rajavalvontaa, ramppaavat eestaas miten haluavat?
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: melli on 01.10.2015, 23:43:39
Quote from: beehoo on 01.10.2015, 23:32:04
joo, tuskin on tälle vuodelle ihan vielä limitti tapissaan. twitteriin on laittanut tilinumeronsa @juneslokka kun etsii sieltä, löytyy muitakin hyviä pätkiä siinä samalla kun selailee
Niin se raja on siis lahjoittajaa kohti. Vaikka jokainen hommalainen voi lahjoittaa tuon neljä tonttua eikä vielä mene veroa.

Viksummat voi korjata, jos meni väärin.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: dissidentti on 02.10.2015, 00:04:29
Quote from: melli on 01.10.2015, 23:43:39
Quote from: beehoo on 01.10.2015, 23:32:04
joo, tuskin on tälle vuodelle ihan vielä limitti tapissaan. twitteriin on laittanut tilinumeronsa @juneslokka kun etsii sieltä, löytyy muitakin hyviä pätkiä siinä samalla kun selailee
Niin se raja on siis lahjoittajaa kohti. Vaikka jokainen hommalainen voi lahjoittaa tuon neljä tonttua eikä vielä mene veroa.

Viksummat voi korjata, jos meni väärin.

Kyllä se näin on, tarkastin verohallinon sivuilta. Lainaus: "Lahjaveroa täytyy maksaa, jos saamasi yksittäisen lahjan arvo on 4 000 euroa tai enemmän. Jos lahjanantajia on useita, lahjavero lasketaan erikseen jokaiselta lahjanantajalta saamastasi lahjasta."
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Riukulehto on 02.10.2015, 00:06:28
Quote from: Alarik on 01.10.2015, 22:12:59
Quote from: Riukulehto on 01.10.2015, 21:54:06
QuoteTilaisuus päätettiin nopeasti puoli seitsemältä.

Täyttä puppua. Tilaisuus loppui noin klo 19:40.
Oppina otettakoon ettei pidä luottaa sanomalehdistöön, kun kansa tietää totuuden.
Toimittaja lienee itse poistunut shokissa jo aiemmin.
Nyt kalevan juttuun on muutettu tilaisuuden päättyneen puoli kahdeksan aikaan.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Gunnar Hymén on 02.10.2015, 00:07:05
^ siellä on hommaforumit hallinnassa
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Elemosina on 02.10.2015, 00:12:08
Makwan Amirkhani näistä vaatijoista:
QuoteJos minä tulisin huonoista olosuhteista ja maasta missä minun pitää varoa, että  selviän hengissä huomiseen asti. Olisin helvetin kiitollinen vaikka asuisin vaatimattomissa tiloissa. Pelkästään se, että tunnet olevasi vapaa pitäisi täyttää sinun vaatimukset. Mä näin tänään videon missä kaks alle 10vuotiasta lasta keräävät ruuan murusia kivien ja hiekan seasta. Sit täällä joku valittaa pahasta riisistä.
Ei hirveästi kriisimaissa puhuta oikeuksista, mutta kyllä kun tänne saavutaan niin uskalletaan ottaa nämä ihmisten oikeudet esille ja kehdataan vaatia turvapaikan lisäksi muita etuja. Ei Suomessa kamera mies potki lasta kantavaa pakolaista, ei poliisit rajalla hakkaa pampuilla. Yhtä lakanaherraa ja ilotulitteita lukuun ottamatta, täällä ollaan oltu erittäin kilttejä ja avuliaita pakolaisia kohtaan. Peukut sille!!!
Näiden valittajien teot ovat vain todisteita ja hyviä esimerkkejä siitä, ketä niitä turvapaikkoja oikeasti tarvitsevat. Maksakaa vaikka lennot takaisin heille, tulee halvemmaksi kuin niiden pitäminen täällä ja vihan lisääminen muita pakolaisia kohtaan.
https://www.facebook.com/amirkhanimakwan/posts/1680274298854048 (https://www.facebook.com/amirkhanimakwan/posts/1680274298854048)

Nuivaa kommentointia niin mamuilta kuin suomalaisiltakin.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Gunnar Hymén on 02.10.2015, 00:16:27
Quote from: Elemosina on 02.10.2015, 00:12:08

emminä tiedä, mutta kyllä "kuntoilu", ulkoilu ja fyysiset rasitteet lisää ruokahalua ihan hulluna ja maistuukin paremmalta
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: ämpee on 02.10.2015, 00:40:24
Turvapaikanhakijoiden liian suuret odotukset purkautuvat pettymyksenä ja mielenosoituksina (http://yle.fi/uutiset/turvapaikanhakijoiden_liian_suuret_odotukset_purkautuvat_pettymyksena_ja_mielenosoituksina/8347683)

Niinpä, turvapaikka ei enää nykyään ole ihan mikä tahansa brändituote, vaan siinä pitää olla laatua mukana, tai sitten turvapaikka ei kelpaakaan.
Laatupaikan hakijat kiukuttelevat koska heille on annettu väärää tietoa.

Quote from: varajohtaja Janne Salmivaara"– Joillakin on ollut odotukset paremmista olosuhteista. Voi tulla pettymys, kun näkee nämä tilat. Ehkä matkan alussa tai varrella on annettu lupauksia, että perillä on kaikki hyvin ja valmista. Näinhän se ei tietenkään voi olla, huokaa Salmivaara.

Onhan se tietenkin A-luokan lapsosille, jotka ovat nähneet sotaa ja kauhuja, ja joilla on vanhoja luodinhaavoja, kauhistus joutua B-luokan turvapaikkaan, jossa pahimmillaan saa C-luokan evästä, josta tosin ei tule kipeäksi mutta joka kuitenkaan ei ole sitä gourmeeta jota voisi lähetellä i-kuvina kotiin.

Vajakeille voi olla mahdotonta käsittää, että kyse todellakaan ei ole mistään turvapaikasta, vaan ilmaisen elätyksen laadusta.
Jokainen järkevään ajatteluun kykenevä pitää tuota jo nykyään itsestään selvänä asiana.
Oma asiansa on se, että kuinka paljon yhteiskuntamme kestää sitä kuppaavia ilmaista elämistä nauttivaa.
Sitä sopisi jo viimeinkin alkaa pohtia, rahaa meillä ennestään ei ole ollut riittävästi niihinkään huvituksiin mitä jo keksimme haalia.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: KJ on 02.10.2015, 01:07:05
Rasmus-ryhmä on kyllä loputtoman huumorin lähde. Liitteenä yksi esimerkki.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: valtakunnanpärkhele on 02.10.2015, 01:14:43
Vuonna 2012 Suomessa oli 7 800 poliisia, nyt kun kattoo vyöryä, nin tulloo äitee ikävä. ipakolaisia syyskuussa jo yli 10k. Höps. Ei riitä ei
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Gev on 02.10.2015, 01:38:17
On tämä niin perkeleen uskomatonta touhua, 375€/kk per nuppi ruokaan. Yksi valittaa huonoa ruokaa ja toinen hakee sitä neljättä kertaa.

Oma kansa juoksee ennätyspitkissä leipäjonoissa, vanhuksilta viedään lisukkeet ja kouluun soitetaan poliisit, jos ottaa ylimääräisen kalapuikon.

Ei hyvää päivää, ei mulla muuta.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Tsuudi on 02.10.2015, 01:41:09
Suomalainen on semmoinen, että se ei ensitöikseen aloita kauheaa äbäläwäbälää, vaan tuumailee eri vaihtoehtoja. Vielä on liikaa hävittävää, katsotaan, että jospa sittenkin järki tulisi. Kun ottaa huomioon parin viimeisen yleisö tilaisuuden kommentit, niin yleensä suomalainen avautuu noin humalassa. Nyt selvin päin, joten mitta alkaa olla täysi. Pikkuisen lisää leikkauksia ja etnojen tekemää väkivaltaa, niin alkaa olla valmista. Suomalainen eroaa myös äbläwäbälästä siinä, että sitten kun tehdään, niin tehdään kunnolla, järjestelmällisesti ja suunnitelmallisesti. Mietipä Sipilä sitä.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: CaptainNuiva on 02.10.2015, 01:51:29
Pikku optimisti meikäläisessä pyrkii löytymään aina kaikesta edes jotain hyvää ja löysin näistäkin tapahtumista:
Onneksi mutsi ja faija ovat kuolleet, jos eläisivät niin sota-ajan kokeneina ja ruokapulan kokeneina kuolisivat nyt armottomaan ja kivuliaaseen vitutukseen.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: guest7001 on 02.10.2015, 01:53:35
Quote from: Hohtava Mamma on 02.10.2015, 01:23:18
Suomi on itsenäinen ja ylpeä kansa.
Suomalaisten maanpuolustustahto on yksi kovimmista maailmassa. (http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2015050619639778_ul.shtml)

Hyvä kirjoitus Mammalta.

Nyt vain pitäisi suomalaisten tajuta, että meidän hallituksemme ei ole enää meidän puolellamme. Persut voivat vielä todistaa tämän väitteen osaltaan vääräksi, mutta pahalta näyttää.

Edelleen suurimmalla osalla ihmisistä on naiivi kuvitelma siitä, että loppujen lopuksi kuitenkin tarkoitetaan vain "ihan hyvää".

Se ei enää päde. SPR, Maahanmuuttovirasto, Migri ja sisäministeriö ovat ihan avoimesti hyökänneet kansaa ja kunnallista demokratiaa vastaan. Ei kenenkään tarvitse ottaa takapihalleen rikollista ainesta, joka ei edes ole ollut minkäänlaisessa hädässä. Ja vielä maksaa heidän elämänsä täältä maailman tappiin saakka. Ja siihen päälle vielä tämän kusetuksen pyörittäjien sikapalkat.

Maanpuolustustahto on kyllä varmaan edelleen olemassa, mutta paradoksaalisesti sen tahdon intressit eivät enää ole koneiston kanssa yhteneväiset. Aivan samalla tavalla kuin oma käsitykseni isänmaallisuudesta. Se ei enää ole sama kuin joskus aikaisemmin, enkä enää tunne mitään lojaalisuutta Suomen valtakoneistoa kohtaan. Suomi on nykyisellään yhteiskuntajärjestykseltään lähinnä kleptokratia.

Se, mihin yleinen mielipide on kehittymässä (kun tämän megahuijaus nyt pikku hiljaa paljastuu suurille massoille), on oikeastaan aika järkyttävää. Ja kun tämä tapahtuu vielä sosiaaliturvan romahduksen kanssa, moni asia tulee muuttumaan.

Olen kirjoittanut tästä Hommalla jo päivästä 1 saakka. Tämä irakilaisten invaasio antaa vain kehitykselle lisävauhtia.

Se voisi välillisesti olla jopa hyvä asia, jos Perussuomalaiset tajuavat vastuunsa ja alkavat toimia äänestäjien heille antaman mandaatin mukaisesti. Nyt olisi hopeatarjottimella kaikkien aikojen tilaisuus nousta Suomen suurimmaksi puolueeksi, jos pää vain otetaan perseestä pois ja päivitetään strategiat.

Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: B52 on 02.10.2015, 02:13:28
Jos paineen tästä aiheesta saisi ohjattua minun nivusiin, minulla seisoisi vähintään vuoden.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: dothefake on 02.10.2015, 02:21:30
Tarvitsisit jonkun wc-pöntön, joka suihkuttaa kylmää vettä.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: B52 on 02.10.2015, 02:34:35
Quote from: dothefake on 02.10.2015, 02:21:30
Tarvitsisit jonkun wc-pöntön, joka suihkuttaa kylmää vettä.

Tiedät että minulla on se, toisin kuin muilla.

edit. väärin, kyllä sieltä lämmintä tulee anukseen
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: dothefake on 02.10.2015, 02:38:22
Niinpä, hehe. Ei kannata leuhkia vuoden seisokilla, kun on tuollainen pönttö, enkä nyt tarkoita sinua.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: B52 on 02.10.2015, 02:50:20
Quote from: dothefake on 02.10.2015, 02:38:22
Niinpä, hehe. Ei kannata leuhkia vuoden seisokilla, kun on tuollainen pönttö, enkä nyt tarkoita sinua.

Huomaa sana jos, en ole leuhkinut.

Mutta sitten itse asiaan, olen itse 7 mukulan taloudesta, muistan kun mutsi teki meille kaikille iltapalaa:

Muori leikkaisi leivänpalat puoliksi, eikä siinä kaikki, myös lauantaimakkaranpalat leikkasi puoliksi, ja kaikki oli tyytyväisiä.

Näin se maailma muuttuu.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: uffomies on 02.10.2015, 04:37:07
Quote from: detonator on 02.10.2015, 01:53:35
Quote from: Hohtava Mamma on 02.10.2015, 01:23:18
Suomi on itsenäinen ja ylpeä kansa.
Suomalaisten maanpuolustustahto on yksi kovimmista maailmassa. (http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2015050619639778_ul.shtml)

Hyvä kirjoitus Mammalta.

Nyt vain pitäisi suomalaisten tajuta, että meidän hallituksemme ei ole enää meidän puolellamme. Persut voivat vielä todistaa tämän väitteen osaltaan vääräksi, mutta pahalta näyttää.

Se voisi välillisesti olla jopa hyvä asia, jos Perussuomalaiset tajuavat vastuunsa ja alkavat toimia äänestäjien heille antaman mandaatin mukaisesti. Nyt olisi hopeatarjottimella kaikkien aikojen tilaisuus nousta Suomen suurimmaksi puolueeksi, jos pää vain otetaan perseestä pois ja päivitetään strategiat.

Nythän Timo ilmoitti että ulkoministerinä prioriteetti 1 työ on palautussopimus Irakin kanssa. Mandaatin mukaan tehdään siis töitä.

Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Finka on 02.10.2015, 06:35:27
Quote from: detonator on 02.10.2015, 01:53:35
...
Maanpuolustustahto on kyllä varmaan edelleen olemassa, mutta paradoksaalisesti sen tahdon intressit eivät enää ole koneiston kanssa yhteneväiset. Aivan samalla tavalla kuin oma käsitykseni isänmaallisuudesta. Se ei enää ole sama kuin joskus aikaisemmin, enkä enää tunne mitään lojaalisuutta Suomen valtakoneistoa kohtaan. Suomi on nykyisellään yhteiskuntajärjestykseltään lähinnä kleptokratia. ..

Jokaisen maan on aika ajoin uudistettava perustuksensa. Näyttää siltä, että tämä pätee myös suomalaisten kohdalla.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Fiftari on 02.10.2015, 07:26:11
Olikos tämä jo täällä?
QuoteYllätyskäänne Oulun ruokaprotestissa – yksi santsasi neljättä kertaa

Ruokaprotesti Hiukkavaaran hätämajoitusyksikössä on päättynyt. Median kameroiden poistuttua paikalta, turvapaikanhakijat saapuivat syömään.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1443674309078.html (http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1443674309078.html)
Loput linkin takaa mutta eiköhän tuo kerro jo kaiken.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Lupu(kulkuri) on 02.10.2015, 07:45:55
Quote from: Hohtava Mamma on 02.10.2015, 02:05:34
^Korkealla maanpuolustustahdolla ja varusmiespalveluksen suorittamisella tarkoitin sitä, että suomalaiset ovat arvopohjaltaan melko homogeeninen joukko ja kykenee tiukan paikan tullen organisoitumaan tehokkaasti.

Quote from: detonator on 02.10.2015, 01:53:35
Se, mihin yleinen mielipide on kehittymässä (kun tämän megahuijaus nyt pikku hiljaa paljastuu suurille massoille), on oikeastaan aika järkyttävää. Ja kun tämä tapahtuu vielä sosiaaliturvan romahduksen kanssa, moni asia tulee muuttumaan.

200 uutta ylitarkastajan virkaa migrille kertoo suoraan sen, ettei turvapaikanhakijoiden virtaa edes yritetä padota vaan sen on suunniteltu jatkuvan hamaan tulevaisuuteen. Muutoin 17 000 / 200 = 85 tapausta per virkailija (oikeasti vähemmän, koska vanhemmat ylitarkastajat) niin koko show olisi melko äkkiä taputeltu.

200 uutta YLITARKASTAJAn virkaa!
Paljonko mahtaa ylitarkastaja tienata? Koulutusvaatimus tommoseen virkaan?
Miksei palkata rajalle vartijoita samalla rahaläjällä?
Kysymyksiä, kysymyksiä...
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Lahti-Saloranta on 02.10.2015, 07:53:03
Aivan ymmärrettävää tuo sotalasten kiukuttelu. Poloiset, rintaruokinnasta juuri vieroitetut pienokaiset ovat tulleet tänne synkkään Pohjolaan ihan itsekseen. Hiukkavaarassakin kiinteä ruoka alkoi maistumaan kun tiedoitusvälineiden poistuttua SRP:n tädit antoivat alkupaloiksi imaista vähän tisua. Nuivat voisivat kyllä lahjoittaa näille poloisille tuttipullot ja piltti lastenmuonaa.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Uuno Nuivanen on 02.10.2015, 08:05:38
Quote from: Lupu(kulkuri) on 02.10.2015, 07:45:55
Miksei palkata rajalle vartijoita samalla rahaläjällä?
Kysymyksiä, kysymyksiä...

Eiväthän ne vartijat siellä muuta tee kuin toivottavat elintasopakolaiset tervetulleeksi ja kantavat niiden kasseja, kun Orpo-Petteri panttaa rajan sulkemiskäskyä. Stubbin komissaarinviran puolesta tietenkin.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: rähmis on 02.10.2015, 09:03:57
Vapaaottelutähti Amirkhani tylyttää ruuasta nirsoilijoita: "Maksakaa heille lennot takaisin"

Kurditaustainen suomalainen vapaaottelija Makwan Amirkhani ei ymmärrä sitä, että pieni osa turvapaikanhakijoista on valittanut Suomessa saamastaan ruuasta. Oulussa kymmenet turvapaikanhakijat osoittivat mieltään heidän mielestään huonon ruuan takia.
Hänen mielestään viimeaikainen valitus lisää vain vihaa muita pakolaisia kohtaan.
- Maksakaa vaikka lennot takaisin heille, tulee halvemmaksi kuin niiden pitäminen täällä ja vihan lisääminen muita pakolaisia kohtaan, Makwan Amirkhani tykittää Facebookissa.
Amirkhanista valittajien teot ovat hyviä esimerkkejä siitä, ketkä turvapaikkoja oikeasti tarvitsevat.
- Mä näin tänään videon, missä kaksi alle 10-vuotiasta lasta keräävät ruuan murusia kivien ja hiekan seasta. Sitten täällä joku valittaa pahasta riisistä, hän ihmettelee.
Urheilijan mielestä Suomessa on oltu pääosin kilttejä ja avuliaita pakolaisia kohtaan.
- Ei Suomessa kameramies potki lasta kantavaa pakolaista, ei poliisit rajalla hakkaa pampuilla. Yhtä lakanaherraa ja ilotulitteita lukuun ottamatta täällä ollaan oltu erittäin kilttejä ja avuliaita pakolaisia kohtaan. Peukut sille!!!

Aamulehti (http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1195000344842/artikkeli/vapaaottelutahti+amirkhani+tylyttaa+ruuasta+nirsoilijoita+maksakaa+heille+lennot+takaisin+.html)
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Uuno Nuivanen on 02.10.2015, 09:37:04
Quote"Moni ei tiedä, miten tiellä kuljetaan" – Nopeuksia laskettiin turvapaikanhakijoiden vuoksi

Fazer, Finlayson, Sinebrychoff...
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Aksiooma on 02.10.2015, 09:38:22
Quote
Vantaan Varistossa kahta lounasravintolaa pyörittävä, Pohjois-Irakista Suomeen vuonna 1993 muuttanut kokki Hussein Hamiid ymmärtää, miksi oululaisessa hätämajoitusyksikössä eilen tarjoiltu "ohrasuurimorisotto" kirvoitti maistajakunnassaan jopa protestimielialaa.

Suurimmat erot kahden ruokakulttuurin välillä liittyvät hänen mukaansa mausteiden ja maitotuotteiden käyttöön.

Maitoa juodaan vain, jos ollaan kipeänä.

Mitä tuohon nyt voi enää sanoa? SPR:n pitää päivittää manuaalit.

Lähde:Iltalehti (http://m.iltalehti.fi/uutiset/2015100120448320_uu.shtml)
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: pamaus on 02.10.2015, 09:47:24
Palvelutalossa asuva isoäitini ei ole valittanut sapuskoistaan koskaan. Eihän ne kovin kummoisia  ole, mutta sota-ajat nähneenä ja viisi lasta vaikeina aikoina kasvattaneena hän ei vain koe asiaa valittamisen arvoisena.

Seuraavalla kerralla vieraillessani taidan ottaa turvaa hakevien asenteen heille ilmaiseen ravintoon. Jospa masinoisimme marssin vanhusten puolesta.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: J.M on 02.10.2015, 09:53:59
Pidetään nyt kaikesta huolimatta Totuus mielessä.

Quote from: Petteri OrpoPakolaisten motiivien arvostelu on rasismia.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Bwana on 02.10.2015, 10:00:30
Quote from: rähmis on 02.10.2015, 08:59:44
Eivät tiedä miten teillä kuljetaan ja kuitenkin hinkuvat suuriin kaupunkeihin diskojen ja kauppakeskusten kupeeseen?

Eikö tummat turvikset voisi varustaa turvapaikanhakija-suojaliiveillä, tai vielä parempi, jollain mojovalla hihamerkkiheijastimella?

Nythän on niin, että vaimo aikoinaan jyräytti portinvartijamme jalkaterän yli autolla koska ihan oikeasti se hohtava hammasrivistö ei toiminut heijastimena. Samoin on oikeasti niin, että eräässä Afrikan maassa vuohet osasivat tietä ylittäessään katsoa ensin oikealle ja vasemmalle sekä arvioida lähestyvän auton nopeuden ennen kuin ylittivät kadun. Ihmisille tämä tuotti vaikeuksia siinä määrin, että aikuisten oikeasti ensimmäisestä tahattomasta kuolemaan johtaneesta jalankulkijan yliajosta ei autoilijalle tullut oikeudellisia seurauksia.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Kni on 02.10.2015, 10:32:20
QuoteHätämajoitusyksikössä oleville rekisteröitymättömille turvapaikanhakijoille maksetaan 92 euroa kuukaudessa. Ruokapalvelun käyttäminen Hiukkavaarassa ei vaikuta tukeen millään tavalla.

– Vastaanottokeskuksissa oleville rekisteröidyille turvapaikanhakijoille maksetaan maahantulorahana 316 euroa kuukaudessa. Hätämajoitusyksikössä olevat kokevat vääränä, että he saavat niin paljon vähemmän.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1443749682064.html

Laitan ihan vertailuksi:

QuoteLapsilisän määrä lapsiluvun mukaan   euroa / kuukaudessa
Ensimmäisestä lapsesta   95,75
Toisesta lapsesta   105,80
Kolmannesta lapsesta   135,01
Neljännestä lapsesta   154,64
Viidennestä ja jokaisesta seuraavasta lapsesta   174,27
http://www.kela.fi/lapsilisa_maara

Miksi rekisteröitymättömille iKitisijöille maksetaan yhtään mitään?

Jos Orpon tilaamat 50 000 halpatyöntekijää saapuvat, saamme laskutoimituksen:

50 000 x 316 x 12 = 189,6 miljoonaa € = kulut vuodessa pelkästään maahantulorahasta.

QuoteUusi lastensairaala tulee maksamaan n. 160 miljoonaa euroa, josta tukiyhdistyksen koordinoiman varainkeruutalkoiden osuus on 30 miljoonaa euroa.
http://uusilastensairaala2017.fi/info

Eli 50 000 iMaahantunkeutujille lahjoitettavalla maahantulorahalla rakentaisi joka vuosi yhden lastensairaalan.

Pitäisikö tässä olla iloinen, että iTunkeutujia onkin vasta 20 000. Sehän on silkkaa säästöä.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: MurtoLujuus on 02.10.2015, 10:38:04
Koneinsinöörit eivät vissiin ole osanneet googlettaa niitä rahoja ennen tänne tuloaan. http://www.migri.fi/asylum_in_finland/reception_activities/the_reception_allowance
Käsittääkseni se raha menee 90e(+safkat) tai 300e(ei safkoja) asui sitten missä vokissa, hätämajassa tai vastaavassa. Itse olen sitä mieltä, että koko Suomessa pitäisi siirtyä tuohon 90e plus safkat(mieluiten soppatykillä hernaria ja ehkä vitamiinejä purkista) malliin. 90e ei hyvällä tahdollakaan mitään luksusta ole ja partalapset osaa laskea, että sillä ei saa edes kuukauden tupakoita ostettua.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: tiramusu on 02.10.2015, 10:51:06
Ei mitään rahaa niille, ei latin latia ja jos niillä on rahaa niin maksavat itse kulunsa. Jos näin toimittaisiin ei Suomeen tulisi yhtäkään turvapaikanhakijaa.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: ISO on 02.10.2015, 11:00:39

Koneinsinöörille saattaa tulla pikkuisena yllätyksenä kun lampsii supemarkettiin OMAN rahansa kanssa, tupakka-aski maksaa 8 euroa, ruoka on hippasen kalliimpaa kuin rakkaassa kotimaassa ja kaupan päälle saa vielä vihaisia katseita kun maksajat kyllästyneinä riistämiseensä tuijottavat irakin poikaa kassalla.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Spesialisti on 02.10.2015, 11:06:16
Jos jotain hyysäysrahaa pitää tunkijan karvaiseen kouraan yhteiskuntarauhan vuoksi antaa, niin korotetaan tuo 90 euroa sataseen riippumatta cateringista ja sen tasosta, ja that's it. Saako sillä kuukaudeksi sätkätupakat? Voi valita, että syökö vai tupakoiko. Muuta ei tipu.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Blanc73 on 02.10.2015, 11:10:13
Eli loppujen lopuksi syy Irakilais-turistien perseilyyn on ilmainen raha, jota ei vielä "hädänalaisille" ole jaettu. Nyt oikeastaan vituttaa vielä enemmän :facepalm:

We want our money!

Perk****!
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Kimmo Pirkkala on 02.10.2015, 11:31:12
Quote from: tiramusu on 02.10.2015, 10:51:06
Ei mitään rahaa niille, ei latin latia ja jos niillä on rahaa niin maksavat itse kulunsa. Jos näin toimittaisiin ei Suomeen tulisi yhtäkään turvapaikanhakijaa.

Mikä todistaa, että kyseessä ovat sosiaaliturvapaikanhakijat.

Allekirjoita ja jaa!

Kansanäänestys Suomessa asuvien ulkomaan kansalaisten sosiaaliturvan muuttamisesta työperusteiseksi
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1528
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Blanc73 on 02.10.2015, 11:33:08
Pertti Rönkkö raportoi Saksasta. Sielläkin turvapaikkaturistien ruoasta puuttuu mausteet ja vokin verhot ovat apeat.
https://www.facebook.com/pertti.ronkko/posts/10153319066513542 (https://www.facebook.com/pertti.ronkko/posts/10153319066513542)
QuoteSaksan sisäministeri de Maiziere (CDU) moittii joidenkin pakolaisten huonoa käytöstä. Hänen kiritisoi, että pakolaiset purnaavat asuntoloiden oloja ja ruokaa ja jopa lakkoilevat sen takia. Hän hämmästelee Die Zeit-lehden jutussa myös sitä, että joillakin oloihinsa tyytymättömillä turvapaikanhakijoilla on varaa ajaa satoja kilometrjä taksilla pitkin Saksaa. Hänen mukaansa tulijoille on tehtävä heti alkuunsa selväksi, että myös heiltä odotetaan sopeutumista. Hän ihmettelee, mistä tulijoille on syntynyt käsitys, että jokainen voi valita itse vapaasti mielesensä paikkakunnan.-Meidän on tehtävä tulijoille selväksi, että heidän on mentävä sinne, mihin me heidät ohjaamme ja jossa voimme taata heille rehdin ja oikeudenmukaisen kohtelun. Tulijoiden on hyväksyttävä myös meidän oikeusjärjestyksemme, sanoo de Maiziere. Hän näkee rekisteröimättömien pakolaisten suuren määrän vakavana ongelmana.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: valtakunnanpärkhele on 02.10.2015, 11:44:43
Mitä Mitä! Saavat Ruoan ja täyden Discorahan?? Toi vetovoimatekijä on vastoin lakeja ja ties mitä!!!
QuoteHätämajoitusyksikössä oleville rekisteröitymättömille turvapaikanhakijoille maksetaan 92 euroa kuukaudessa. Ruokapalvelun käyttäminen Hiukkavaarassa ei vaikuta tukeen millään tavalla.

– Vastaanottokeskuksissa oleville rekisteröidyille turvapaikanhakijoille maksetaan maahantulorahana 316 euroa kuukaudessa. Hätämajoitusyksikössä olevat kokevat vääränä, että he saavat niin paljon vähemmän.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1443749682064.html

Migri:
Vastaanottorahan perusosa kuukautta
Yksinasuva ja yksinhuoltaja
Ei tarjottuja aterioita      
316,07 euroa   
Ateriat vastaanottokeskuksesta
92,64 euroa
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Pennit ja markat on 02.10.2015, 11:50:31
316 euroa pelkkään tuhlaukseen, voi helvetin kuustoista!!  :facepalm: :facepalm: :facepalm:
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Tabula Rasa on 02.10.2015, 11:54:54
Quote from: Pennit ja markat on 02.10.2015, 11:50:31
316 euroa pelkkään tuhlaukseen, voi helvetin kuustoista!!  :facepalm: :facepalm: :facepalm:

Yksinkertaista. Pudotetaan tuo diskoraha 92,64ehen niin kenenkään ei tarvitse olla kateellinen. Moni suomalainen vähävarainen elää tuolla ja allekin.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Blanc73 on 02.10.2015, 11:55:14
Mielenkiintoista. Yksi tuttu suvakkinainen, joka tienaa elantonsa mamubisneksestä, päästelee jo melko nuivaa tekstiä kirosanojen kera Facebookissa. Turvapaikkaturistien lakkoilu ja kiukuttelu saa jopa osan kukkahattutädeistä raivon valtaan. Homma etenee.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: RP on 02.10.2015, 11:56:57
Quote from: RP on 30.09.2015, 19:28:07

Persujen salaliitto:
QuoteMaria Kristiina (https://www.facebook.com/111111kallio?fref=ufi) Olen ihan samaa mieltä, Risto Utriainen. Kukahan tai mikä taho se päättää niistä ruoista siellä. Tässä on pitkin matkaa ne persulonkerot vaikuttamassa ja tekemässä näitä päätöksiä, joilla kyllä selkeästi yritetään saada painetta aikaiseksi.
https://www.facebook.com/groups/114311111913455/permalink/1031827343495156/?comment_id=1031839906827233&offset=0&total_comments=13&comment_tracking={%22tn%22%3A%22R0%22}

Kommentin ohella ilmeisesti koko tuo(kin) ketju päätyi sitten roskikseen. Ilmeisesti siellä aloitetaan aiheesta riittävän monta ketjua joista sitten mahdollisimman epärasistiset jätetään jäljelle.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Pikkuvaimo on 02.10.2015, 12:05:07
Quote from: RP on 02.10.2015, 11:56:57
Quote from: RP on 30.09.2015, 19:28:07

Persujen salaliitto:
QuoteMaria Kristiina (https://www.facebook.com/111111kallio?fref=ufi) Olen ihan samaa mieltä, Risto Utriainen. Kukahan tai mikä taho se päättää niistä ruoista siellä. Tässä on pitkin matkaa ne persulonkerot vaikuttamassa ja tekemässä näitä päätöksiä, joilla kyllä selkeästi yritetään saada painetta aikaiseksi.
https://www.facebook.com/groups/114311111913455/permalink/1031827343495156/?comment_id=1031839906827233&offset=0&total_comments=13&comment_tracking={%22tn%22%3A%22R0%22}

Kommentin ohella ilmeisesti koko tuo(kin) ketju päätyi sitten roskikseen. Ilmeisesti siellä aloitetaan aiheesta riittävän monta ketjua joista sitten mahdollisimman epärasistiset jätetään jäljelle.

Oookkei. Aika huono persujen ruokatarjoilusalaliitoksi, possunlihaa siellä pitäisi olla jos persut on asialla! Rypsiporsas on hyväksi sydämelle sitäpaitsi. Ja edullista. Saa isommat annokset samaan hintaan.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Riukulehto on 02.10.2015, 12:12:42
Eilisestä Hiukkavaaran tilaisuudesta Kalevan toimittaja Antti Ervasti kirjoittaa paperisessa lehdessä seuraavaa:

QuoteSalin keskivaiheilla majaa pitänyt aggressiivinen miesten ryhmä ei tahtonut malttaa odottaa puheenvuoroja vaan yltyi huutelemaan ja syyttämään paikalla olleita virkakunnan edustajia kaunistelusta ja turvapaikanhakijoiden puolustelusta.

Välihuutelu ja keskeyttely häiritsi tilaisuuden kulkua koko ajan. Todennäköisesti sen takia tilaisuus lopetettiin nopeasti puoli tuntia ennen kuin sille varattu aika olisi päättynyt.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Pennit ja markat on 02.10.2015, 12:16:08
Katsoin Juneksen tallennetta tuolta "keskustelutilaisuudesta", ja ihan tottahan se on, että kysymyksiin ei oikeasti vastattu, kunhan lässytettiin vaan. Demokratian irvikuva.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: skrabb on 02.10.2015, 12:21:43
Olen vasta viime päivinä käynyt lueskelemassa Rasmuksen fb-kommentointia ja ainoa ajatuksen on ollut: nämä eivät voi olla tosissaan! Mutta kun ovat! Ja kun sen tietää, ei voi muuta kuin päätään pyörittää ja ihmetellä, mikä vamma heillä on päässään!

Viimeaikojen uutisoinnit turvisten kitinöistä ruuasta ja hetken kestävistä syömälakoista ym. on kova paikka ko. pahvipäille!
Siinä heikäläisten täytyykin panna parastaan ja tehdä monen monituista älyllistä kuperkeikkaa kääntääkseen asiat ymmärrettäväksi itselleen & voidakseen asiaansa edelleen ko. sakille ominaisella fanaattisuudella ja paatoksella paasata.

Ellei kyseessä olisi niinkin vakava asia, kuin se Suomen kannalta on, naurulle ei tulisi loppua, mutta nyt ei naurata. Ei tippaakaan!

Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: MurtoLujuus on 02.10.2015, 12:22:55
Quote from: Pennit ja markat on 02.10.2015, 11:50:31
316 euroa pelkkään tuhlaukseen, voi helvetin kuustoista!!  :facepalm: :facepalm: :facepalm:
Ei vaan ruokaan ja tuhlaukseen. Ylellä vissiin joku harjoittelija vahingossa julkaisi totuusperäisen artikkelin aiheesta.
http://yle.fi/uutiset/saksa_maksaa_turvapaikanhakijoille_eniten_suomikin_karkikastia_tukien_maksajana/8347067
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: xor_rox on 02.10.2015, 12:25:53
Quote from: uffomies on 02.10.2015, 04:37:07

Nythän Timo ilmoitti että ulkoministerinä prioriteetti 1 työ on palautussopimus Irakin kanssa. Mandaatin mukaan tehdään siis töitä.

Minusta on hyvä, että Soini ajaa palautussopimusta, mutta ikävä kyllä samanaikainen pyllistäminen Eurostoliiton taakanjaolle on mitätöimässä koko systeemin. Taakanjakokiintiön puitteissa otettuja ihmisiä ei palauteta todennäköisesti koskaan lähtömaihinsa.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Pennit ja markat on 02.10.2015, 12:28:31
Quote from: MurtoLujuus on 02.10.2015, 12:22:55
Quote from: Pennit ja markat on 02.10.2015, 11:50:31
316 euroa pelkkään tuhlaukseen, voi helvetin kuustoista!!  :facepalm: :facepalm: :facepalm:
Ei vaan ruokaan ja tuhlaukseen. Ylellä vissiin joku harjoittelija vahingossa julkaisi totuusperäisen artikkelin aiheesta.
http://yle.fi/uutiset/saksa_maksaa_turvapaikanhakijoille_eniten_suomikin_karkikastia_tukien_maksajana/8347067

Ok, mutta on sekin enemmän kuin monen pienituloisen kantiksen ruokabudjetti kuukaudelle.  ???
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Leijona78 on 02.10.2015, 12:37:56
Tein kollaasin YLE:n, IL-TV:n ja MV-lehden jutuista. Siitä muodostui kokonaisuus joka näyttää tältä.

Ongelma, huomaatteko?
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Faidros. on 02.10.2015, 12:38:30
Käteinen raha on vaihdettava ostokuponkeihin, lounasseteleihin...ym. Voivat sitten käydä safkalla vaikka irakilaisessa ravintolassa.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Tabula Rasa on 02.10.2015, 12:43:59
Quote from: Faidros. on 02.10.2015, 12:38:30
Käteinen raha on vaihdettava ostokuponkeihin, lounasseteleihin...ym. Voivat sitten käydä safkalla vaikka irakilaisessa ravintolassa.

Sossun maksusitoumuksiin samalle summalle jotka käyvät vain ruoka, hygienia tms perustarveostoksiin. Sillä ei esim voi ostaa alkoholia.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Kim Evil-666 on 02.10.2015, 12:52:08
Isot parakit sinne rajojen tuntumaan, kuten Halla-aho ehdotti. Sinne ruoka kolmasti päivässä. Yhtään mitään käteistä ei tule jakaa, miksi pitäisi. SPR julisti vaatekeräyksien olleen menestys, siis vaateongelmatkin on ratkaistu. Pikimmiten kaikki turhuudet takaisin sinne, mistä ovat tulleet ja loputkin sitten, kun tilanne sen sallii.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Pennit ja markat on 02.10.2015, 12:52:41
Juneksen video on katsottu melkein 30 000 kertaa.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Rauli on 02.10.2015, 13:06:18
Varmaan täällä todettu aikaisemmin mutta epäilen suuresti, että ruokarahan (316e) saadessaan alkaa ohratuotteet kelvata tölkitetyssä muodossa.

Lokan video näyttäisi olevan kuvattu Hiukkavaaran entisessä pääruokalassa, mutta missä päin ex-varuskuntaa on kuvattu nämä nälkälakkolaiset aterioimassa?
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: valtakunnanpärkhele on 02.10.2015, 13:06:22
Laittakaapas turviksille tiedoksi, että Kirkkonummella pääsee maamiehet majoittumaan näin. Eikä koiranruokaa kaupungin keittiöstä tule, että piltit vatsanväänteistä joutuvat kärsimään.
http://www.nexthotels.fi/material/aavaranta/Aavarannan_esite_2015.pdf
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Kim Evil-666 on 02.10.2015, 13:20:30
Turvapaikka jo nimensä mukaan ei tarkoita pysyvää oleskelutilaa. Aikoinaan oli puhetta, että nämä turvapaikan saaneet palaavat kotimaihinsa sitten, kun olot sen sallivat. Somalialaiset kunniakansalaiset tulivat "silakkamiehen" myötämielisyydellä 1990 ja ovat vieläkin täällä. Tosin ovat kyllä matkustelleet ahkerasti synnyinmaansa ja Suomen välillä. Tämä homma on jo alusta asti mennyt päin revaa.

Kansalaisuutta tai pysyvää oleskelulupaa ei tule myöntää, kuin siinä tapauksessa, että tulijalla on vahvat näytöt kyvystään elättää itsensä täällä, työpaikka, kielitaito jne.Väliaikainen oleskelulupakin tulee olla työperusteinen, joka voidaan muuttaa pysyväksi tai kansalaisuudeksi, jos edellä mainitut kriteerit täyttyvät. Pysyvän oleskeluluvan voisi hakea vasta viiden vuoden jälkeen.

Turvapaikan myöntämiset nykyisellään ovat iso vitsi (vitsaus), joka ei naurata pätkääkään, vaan nostattaa v*tutuksen todellisiin korkeuksiin.

edit. Korjasin lentopallon silakkaan...Kiitos Roope
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Roope on 02.10.2015, 13:30:30
Quote from: Kim il-66 on 02.10.2015, 13:20:30
Somalialaiset kunniakansalaiset tulivat "lentopalloilijan" myötämielisyydellä 1990 ja ovat vieläkin täällä.

Sekoitat inkerinsuomalaisiin. Presidentti Koivisto halusi käännyttää Suomeen pyrkineet somalit takaisin Neuvostoliittoon, mutta pääministeri Holkeri esti sen.

QuoteKoivisto vaati 29.11.1990 hallitusta toteamaan Neuvostoliiton turvalliseksi maaksi somaleille ja sai ajatukselle sisäministerin tuen, mutta pääministeri Harri Holkeri vastusti ehdotusta. Sen sijaan ryhdyttiin kiireisesti uudistamaan ulkomaalaislakia. Koivisto kantoi huolta kantaväestön reaktioista: "Pelkäsin, että jyrkästi kasvanut pakolaisvirta aiheuttaisi nopeassa tahdissa muukalaisvihan."

Koivisto totesi 230 somalin tulleen junalla 30.12.1990. Hänen mielestään oli kestämätöntä, ettei viranomaisilla olisi keinoja puuttua hallitsemattomaan maahanmuuttoon. Koivisto ennusti, että "syntyy oma intressiryhmänsä niistä, jotka elävät pakolaisten siivellä." Seuraavana päivänä Ilta-Sanomien haastattelussa Koivisto moitti ylenmääräistä pakolaisystävällisyyttä: "Minua rasittaa, että on joku eliitti, joka kertoo mitä mieltä kansan pitäisi olla..., että pitäisi jotenkin madella muiden ihmisten edessä."
Antero Leitzinger: Mansikkamaan vartijat - Muistelmia ulkomaalaishallinnosta eri vuosikymmeniltä (2010)

Edit:
QuoteSalaiset arkistot 1990: Hallituksella oli järeä somalipykälä valmiina

Suomen hallitus valmistautui loppuvuodesta 1990 salaisessa kokouksessa pysäyttämään Neuvostoliitosta tulevien kolmansien maiden kansalaiset rajalle. Somalialaisia varten laadittiin valmis valtioneuvoston päätös, jota ei koskaan käytetty.
...
Vuonna 1990 Suomeen saapui suuri joukko somaleita Neuvostoliitosta. Hallituksen huoli liittyi siihen, että 26.-28. marraskuuta Vainikkalan kautta Suomeen tuli lähes 200 somalialaista.

- Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että Neuvostoliiton viranomaiset eivät jatkossakaan estä luvattomasti pyrkivien tuloa, asetukseen liittyvässä sisäministeriössä kirjoitetussa muistiossa todetaan.

Asiaa esitteli tuolloinen sisäministeri Jarmo Rantanen.

Muistion linja on selkeä. Neuvostoliittoa voitiin pitää kolmansien maiden kansalaisille turvallisena valtiona ja ensimmäisen vastaanottajamaan on oltava vastuussa pakolaisista.

- Näin ollen Suomi voi palauttaa kyseiset maahantulijat Neuvostoliittoon, muistiossa todettiin.

Muistiossa oletettiin, että muuttovirta saattaa laajeta hallitsemattomaksi.
MTV (http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/salaiset-arkistot-1990-hallituksella-oli-jarea-somalipykala-valmiina/4781296) 15.2.2015

Eli kyllä konstit keksitään, kun on vain tahtoa.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Leijona78 on 02.10.2015, 14:24:42
Ai niin; tämän unohdin lisätä. Toisaalla Kalevassa haasatellaan SPR:n vapaaehtoisia ja yksi kertoo näin:
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Tabula Rasa on 02.10.2015, 14:47:53
Vähän matikkaa vielä. 316-93= 223x12=2676x 50 000=133,8 miljoonaa.

Eli kun kaikkien tulijoiden diskorahat puottaisi samaan 93e/kk tasoon edes tältä vuodelta niin kyseessä olisi reilu sadan miljoonan säästöpotti. Siis saman verran kuin orvon hallitus on säästösekoiluillaan saanut oikeasti säästettyä.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Foundation on 02.10.2015, 14:56:28
Quote from: Riukulehto on 02.10.2015, 12:12:42
Eilisestä Hiukkavaaran tilaisuudesta Kalevan toimittaja Antti Ervasti kirjoittaa paperisessa lehdessä seuraavaa:

QuoteSalin keskivaiheilla majaa pitänyt aggressiivinen miesten ryhmä ei tahtonut malttaa odottaa puheenvuoroja vaan yltyi huutelemaan ja syyttämään paikalla olleita virkakunnan edustajia kaunistelusta ja turvapaikanhakijoiden puolustelusta.

Välihuutelu ja keskeyttely häiritsi tilaisuuden kulkua koko ajan. Todennäköisesti sen takia tilaisuus lopetettiin nopeasti puoli tuntia ennen kuin sille varattu aika olisi päättynyt.

Tässäpä hyvä video, joka liittyy myös noihin virkamiehiin, jotka eivät vastaa: https://youtu.be/Ayv3IhlQC-M

Ei sillä 300 eurolla kyllä kuukautta elele Suomessa. Tai ainakin suomalaisten pitäisi muuttaa elintasoaan, jos elelee.

Viranomaisten pitää siis joko muuttaa Suomen elintasoa tai lopetettava turvapaikkapolitiikka.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: starsailor on 02.10.2015, 15:05:13
Olen lähetellyt kaverille, joka suhtautuu suvaitsevasti tulijoihin, materiaalia tässä invaasion aikana. Kuvia aseistetuista elintasopakolaisista ym. Tähän asti ei ole kääntynyt, mutta nyt myönsi itseksin, että raja on ylitetty. Lähetti itse minulle sen MTV:n videon jossa rahaa vaaditaan kirosanojen kera.

Nämä ukot eivät kielteisen päätöksen tullessa tule kaikki lähtemään suosiolla maasta. Toivottavasti viranomaiset ovat hereillä. Pelkään pahinta mitä tulee käymään muutaman kuukauden päästä...
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: rölli2 on 02.10.2015, 15:26:19
Quote from: Blanc73 on 01.10.2015, 22:43:18
Quote from: SimoMäkelä on 01.10.2015, 22:33:36
Quote from: Riukulehto on 01.10.2015, 21:16:37
Katsokaapa tuolta Hiukkavaaran tilaisuuden videolta tämä kohta kun Lyly Rajala (kokoomus) tulee kovistelemaan Lokalle.
https://youtu.be/TVgKefT8338?t=1h20m12s

Tosi kovaa kamaa. Lyly kohtasi nuivan shokki-aallon.

Rajala on röyhkeä mulkku. Aukoo päätään joka paikassa ja luulee omistavansa koko kaupungin. Nyt lähti kuin hauki rannasta :D

eikös tuo rajala ollut yksi niistä äijistä joita syytettiin seksuaalisesta häirinnästä eduskunnassa. olikos ihan hipelöinyt naiskansanedustajia :roll:
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: valtakunnanpärkhele on 02.10.2015, 15:28:38
Alkaa kansalla pikkuhiljaa keittämään! Tälläinen tuli vastaan Facebookissa  ;D
Taksi Jamalainen
(https://scontent-ams3-1.xx.fbcdn.net/hphotos-xfp1/v/t1.0-9/12042810_1680463858844040_4112792607516790758_n.jpg?oh=8997f9d948c64c281d0d80156e130a00&oe=56A5D82E)

Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Gunnar Hymén on 02.10.2015, 15:29:47
Quote from: valtakunnanpärkhele on 02.10.2015, 15:28:38
Alkaa kansalla pikkuhiljaa keittämään! Tälläinen tuli vastaan Facebookissa  ;D
Taksi Jamalainen
(https://scontent-ams3-1.xx.fbcdn.net/hphotos-xfp1/v/t1.0-9/12042810_1680463858844040_4112792607516790758_n.jpg?oh=8997f9d948c64c281d0d80156e130a00&oe=56A5D82E)

minä arvostan reippaita suomalaisia nuoria miehiä jotka kertovat mielipiteensä ilman sen kummempia mouhottamisia  ;D
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Tabula Rasa on 02.10.2015, 15:31:51
Quote from: valtakunnanpärkhele on 02.10.2015, 15:28:38
Alkaa kansalla pikkuhiljaa keittämään! Tälläinen tuli vastaan Facebookissa  ;D
Taksi Jamalainen
(https://scontent-ams3-1.xx.fbcdn.net/hphotos-xfp1/v/t1.0-9/12042810_1680463858844040_4112792607516790758_n.jpg?oh=8997f9d948c64c281d0d80156e130a00&oe=56A5D82E)

Tästä voisi hauskojen kuvien puolelle laittaa kopion. Asiamiehiä.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Rosebud on 02.10.2015, 15:32:26
Selkeä ja hieno viesti, jonka varmasti melkein jokainen suomalainen voi allekirjoittaa. Keskisormi oli mukava yllätys.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Hermit on 02.10.2015, 15:36:37
Kaveria pitäisi jeesata senverran, että teetettäisiin samanlainen tarra arabiankielisellä tekstillä.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Tabula Rasa on 02.10.2015, 15:49:45
Jos ikinä tulee oulussa taksikyydille tarvetta, niin kaivoinpa numeron ja otin talteen. Saa käyttää vapaasti:

Taksi Jamalainen Pirkkala

Puhelin:045 1378011
Tunnit: Avoinna tänään · 7.00–17.00

Kappas, ei mistään tosikosta kaverista muutenkaan kyse:

http://pietar.in/2015/03/taksiyrittajan-pilakuvasta-hitti-kollegat-meinasivat-kayda-kasiksi/
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Mr.Reese on 02.10.2015, 15:59:59

http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1195000414378/artikkeli/kaivannon+hatamajoituskeskuksessa+mielenosoitus+paikalla+kymmenia+turvapaikanhakijoita.html (http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1195000414378/artikkeli/kaivannon+hatamajoituskeskuksessa+mielenosoitus+paikalla+kymmenia+turvapaikanhakijoita.html)
Nää on onnettomia räpellyksiä. Jos haluatte näkyvyyttä, niin antakaa luontonne viedä ja esimerkiksi Unkarin rajalla nähty demonstraatio kyllä saisi huomiota teillekin. Nyt tämä ei kiinnosta ketään. Paitsi hommalaisia.
Edit: käsi
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Kni on 02.10.2015, 16:00:32
QuoteSisäministerin mukaan Saksaan saapuneiden tulijoiden käyttäytyminen on muuttunut viime aikoina.

- Kesään asti pakolaiset olivat kiitollisia siitä, että olivat meillä. Nyt on paljon pakolaisia, jotka lakkoilevat, jos heidän majoituksensa ei miellytä ja jos ruoka ei sovi heille, Maizière kommentoi.
- - -
Tässä on se vaara, että tilanne pakolaisten majoituskeskuksissa lähtee käsistä, Saksan poliisien ammattiyhdistyksen johtaja Rainer Wendt sanoi Bild-lehdessä.

- Kokemuksemme mukaan monissa paikoissa on - valitettavasti - kohdennettuja ja valmisteltuja väkivaltaisia yhteenottoja, joissa on etniset tai uskonnolliset motivaatiot.
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2015100220454151_ul.shtml

Vokkipannu on lämmennyt kuumaksi.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Eisernes Kreuz on 02.10.2015, 16:07:17
Kiitos erään viiksekkään itävaltalaisen jefreitterin, Saksassa halutaan näyttää maailmalle, että he ovat suuria humanisteja ja ottavat avosylin vastaan jokaisen maahantulijan.

Mutta kyllä se kriittinen piste sielläkin saavutetaan. Tunnen muutamia ns. tavallisia saksalaisia, eivätkä he ole tilanteesta hirveä innoissaan, joskin puhuvat asiasta varovaisin sanankääntein.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: MurtoLujuus on 02.10.2015, 16:11:41
Kyllähän tässä alkaa tosiaan Saksassakin olemaan jännät paikat kun viimeiset 50v natsien hirmuteoista syyllistetty kansa marssii jälleen "norjanlippujen" kanssa kaduilla.
https://www.youtube.com/watch?v=AOLpkeUr4Bw
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Vänkääjä on 02.10.2015, 16:18:48
Quote
http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1195000414378/artikkeli/kaivannon+hatamajoituskeskuksessa+mielenosoitus+paikalla+kymmenia+turvapaikanhakijoita.html (http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1195000414378/artikkeli/kaivannon+hatamajoituskeskuksessa+mielenosoitus+paikalla+kymmenia+turvapaikanhakijoita.html)

Suomen Punaisen Ristin Kangasalan osaston puheenjohtaja ja vapaaehtoisten ohjaaja Matti Kauhanen kertoo, että asukkaat protestoivat ainakin Irakin ulkoministeriä vastaan.

"formally we are protesting against Iraq foreign secretary, but actually we want our your money"
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Gunnar Hymén on 02.10.2015, 19:26:12
http://yle.fi/uutiset/ruokaa_vastaan_mieltaan_osoittaneita_turvapaikanhakijoita_laksytetty__he_ovat_hapeissaan_ja_katuvat/8347753

"yksittäistapauksia" bongattu uutisesta

hohhoijjakkaa
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: valtakunnanpärkhele on 02.10.2015, 19:44:39
Quote from: beehoo on 02.10.2015, 19:26:12
http://yle.fi/uutiset/ruokaa_vastaan_mieltaan_osoittaneita_turvapaikanhakijoita_laksytetty__he_ovat_hapeissaan_ja_katuvat/8347753

"yksittäistapauksia" bongattu uutisesta

hohhoijjakkaa
Nyt kyllä purskahti kiljut näppikselle.

Jep Jep. Seuraavaan kertaan.

Ettekö vittu ole jo oppineet, että kaikki mitä muslimiarabit puhuvat on satua, valetta ja paskaa millä haetaan vaan omaa etua!

Tämä pitäisi opettaa jo koulujen terveystiedon tunneilla.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: b_kansalainen on 02.10.2015, 19:47:45
http://yle.fi/uutiset/ruokakulttuurien_erot_ratkesivat_kouvolassa__turvapaikanhakijoille_oma_thaimaalainen_keittaja/8347261 (http://yle.fi/uutiset/ruokakulttuurien_erot_ratkesivat_kouvolassa__turvapaikanhakijoille_oma_thaimaalainen_keittaja/8347261)
QuoteKeltakankaan hätämajoituskeskuksessa Kouvolassa ruokailee pääosin tyytyväisiä turvapaikanhakijoita. Heille pestattiin alkuviikosta oma keittäjä ja kokki.
Seuraavaksi oma hovimestari ja sisäkkö. Meidän suomalaisten pitää vaan ymmärtää, että toisilla on todellinen hätä.

QuotePalautetta on tullut enemmän raskaana olevilta naisilta, joilla on ollut pahoinvointia. Se ei välttämättä johtunut ruuasta.
:facepalm:
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Lahti-Saloranta on 02.10.2015, 20:16:53
Quote from: beehoo on 02.10.2015, 19:26:12
http://yle.fi/uutiset/ruokaa_vastaan_mieltaan_osoittaneita_turvapaikanhakijoita_laksytetty__he_ovat_hapeissaan_ja_katuvat/8347753
Mitäs arvelette tapahtuvan kun naisihminen läksyttää laumaa muslimimiehiä huonosta käytöksestä.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Kimmo Pirkkala on 02.10.2015, 20:38:39
Aina löytyy jakkukalkkuna selittämään "mitä mieltä ne oikeasti ovat" sen sijaan, että luotettaisiin siihen, mitä ne oikeasti sanovat.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Muuttohaukka on 02.10.2015, 20:49:36
Quote from: Lahti-Saloranta on 02.10.2015, 20:16:53
Quote from: beehoo on 02.10.2015, 19:26:12
http://yle.fi/uutiset/ruokaa_vastaan_mieltaan_osoittaneita_turvapaikanhakijoita_laksytetty__he_ovat_hapeissaan_ja_katuvat/8347753
Mitäs arvelette tapahtuvan kun naisihminen läksyttää laumaa muslimimiehiä huonosta käytöksestä.

Kuinka sinä nyt tuolla tavalla menit tekemään! Hyi, hyi. Pyydä heti anteeksi.
Ei noin saa tehdä! Ethän enää ole tuhma? Tädillä on nyt niin paha mieli. Ruuan kanssa ei leikitä. Eihän.

Tavallisesti protestoijat ovat vaippaikäisiä pikkuakaroita. Vi**u. Mitäpä tässä muutakaan.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Gunnar Hymén on 02.10.2015, 21:12:16
Quote from: Muuttohaukka on 02.10.2015, 20:49:36

Tavallisesti protestoijat ovat vaippaikäisiä pikkuakaroita. Vi**u. Mitäpä tässä muutakaan.

tässä voi olla se suuri uhka, mitä järjetön maahanmuuttopolitiikka aiheuttaa - vaippaikäiset pikkukakarat haluavat ns. imeä tissiä, hinnalla millä hyvänsä ja oikeuttavat sen itselleen sillä, että on "nälkä"

nälkää voi tyydyttää monella muullakin tapaa, riippuen kohdehenkilöstöstä - esimerkiksi lukemalla, rukoilemalla ja urheilemalla, ongelma vaippaikäisten kohdalla on se, että ne eivät pysty kiukussaan kuin puremaan, vaikka ovat saaneet jo tissin suuhun
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Pikkupoika on 03.10.2015, 00:25:41
Tämä, jo MVLehdessäkin näkyvä (ootte nopeita!), kuva

(https://pbs.twimg.com/media/CQVKQ3dVAAEdL7f.jpg)

ilmestyi irakilaisiin twitter-tileihin parisen tuntia sitten (esim: https://twitter.com/HranMslm81/status/650021252216696832). Osaako joku sanoa arvoa ja yksikköä? Twiitistä päätellen on shiiakomentaja.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: nutsy on 03.10.2015, 00:41:14
^  ;D busted.

Mielenkiintoista miten nämä tapaus toisensa jälkeen päätyvät aina samaan. Onneksi tämä ei luo maahamme mitään turvallisuus ongelmaa. Rehtejä ja osaavia alansa ammattilaisia joka ikinen rajan yli tullut valloittaja.

MV lehden kysymykseen "onko kuvissa sama henkilö?"

Oma vastaukseni on että varmasti on.

http://mvlehti.net/2015/10/02/onko-tassa-sama-henkilo-mita-olet-mielta/
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Pikkupoika on 03.10.2015, 01:20:20
Sain jäljitettyä tuon kuvan ilmeisen lähteen: https://twitter.com/safa_tv/status/650007390281031680
Tuo on saudijohdetun, sunnien islamistisen (!) tv-kanavan Twitter-tili (340 000 seuraajaa) eli eiköhän he vihollisensa (shiiat) tunne eli kuva ja tunnistus lienee aito.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 03.10.2015, 01:24:48
QuoteTurvapaikanhakijoiden ruokakohu tukki Soinin sähköpostin - "Palautetta toiseksi eniten elämässäni"

Ulkoministerin sähköposti meni lähes tukkoon, kun suomalaiset kimpaantuivat turvapaikanhakijoiden ruoasta syntyneestä kohusta.

- Olen ollut politiikassa aika pitkään. Mutta eilen illalla ja tänä aamuna katsellessani sähköpostia... Ehkä toiseksi eniten elämässäni on tullut palautetta siitä, että ruoka ei ole kelvannut. Kansa on siitä raivostunut, Timo Soini (ps) sanoo.

Se, että Suomen vanhuksille ja koululaisille tarjottava ruoka ei kelpaa, on Soinin mukaan mennyt suomalaisten ymmärryksen yli.

- Kyllä sen ruoan, mitä muutkin saavat, on kelvattava, Soini sanoo.

Yleensä päivänpolttavista aiheista tuleva palaute on Soinin mukaan jakautunutta, mutta tällä kertaa viesti oli hyvin selkeä: jonkin rajan yli on nyt astuttu.

- Suomessa on niin lähellä ne ajat, jolloin on menty nälkäisenä nukkumaan. Niitä ihmisiä on vielä aika paljon. On ihmisiä, joilla on nyt ruoasta pulaa, ja köyhät jonottavat ruokaa leipäjonoissa. Siksi se on käsittämätön ajatus suomalaisille. He ovat siinä tehneet itselleen kyllä todella suuren karhunpalveluksen.

- Eniten palautetta tuli jytky-vaalien jälkeen 2011. Siinä määrässä ei sentään vielä olla.

[---]

Iltalehti (http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015100220459763_uu.shtml)
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: T. Rex on 03.10.2015, 01:36:34
Hiekansyöjille suosittellen nälkälakkoa ja paluuta Afrikkaan tai jonnekkin ihanille keitailleen teltoilleen. Kylmää ja pimeää talvea odotellessani toivon näiden pummien pikaoikeudenkäyntiä ja mahdollisimman halpaa kuljetusta muiden kiusaksi. Sen verran ärsyttävää väkeä ovat, että pinnan alla kuplii - siitähän suvakkirikkaruohosto villiintyy, kun ensimmäinen irtopää, käsi tai jalka sharian lain mukaisesti irtoaa.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Peltipaita on 03.10.2015, 02:21:59

Puolustusministeriltä kysyisin että miten menee?
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Gunnar Hymén on 03.10.2015, 02:26:43
parempi shiia pankissa kuin kaks sunnia takapihalla
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Tabula Rasa on 03.10.2015, 02:45:47
Oletteko muuten huomanneet että miltei jokaisesta lehtikuvasta joka reilusti levinnyt julkisuuteen on löytynyt ammattitappaja. Mielenkiintoista jos nuivat kuvaisivat jokaisen vokin ympärillä kulkevan ja julkaisisivat nämä netissä sekä linkkaisivat esim vastakkaisen uskontosuunnan edustajille kuten tällä kertaa. Kuinkahan monta muuta ammattitappajaa näistä hädänalaisten rivistä löytyisikään? 1000? 5000?

Henkilörekisterikään tämä ei käsittääkseni myöskään ole koska identifioivia tietoja kuten nimiä tms ei ole. Ainoastaan kuvat.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Mehud on 03.10.2015, 02:51:49
En voi väittää kaikkien pakolaisten olevan runkkareita, mutta voin väittää kaikkien suomalaisten runkanneen itseään. Miksi en voi näin väittää?

Siksi, jos väitän pakolaisia runkkareiksi, niin minua syytetään rasistiksi, vaikka väite olisi totta.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Alarik on 03.10.2015, 03:16:41
Quote from: Pikkupoika on 03.10.2015, 00:25:41
...ilmestyi irakilaisiin twitter-tileihin parisen tuntia sitten (esim: https://twitter.com/HranMslm81/status/650021252216696832). Osaako joku sanoa arvoa ja yksikköä? Twiitistä päätellen on shiiakomentaja.
Ei ihan komentaja varmaankaan. Vaikuttaa, ihan peruslähteisiin nojaten (https://en.wikipedia.org/wiki/Iraqi_Army_ranks_insignia), että olisi Irakin armeijan yliluutnantti (joissakin maissa vastaa kapteenia). Eli kentällä omin käsin sotiva upseeri.

Tottunut siis tavallista rivimiestä parempiin sapuskoihin esim. upseerin riisi ei ole ollut koskaan ylikypsää tai kokki keitti viimeiset riisinsä. Selittää myös sen, kuinka sai sotilasjoukkueensa mobilisoitua niin tehokkaasti mielenosoitukseen.
Edit: tulipa mieleen, että saattaapa selittää senkin miksi poliisi varustautui niin voimakkaasti heitä varten ja "valvoensaattoi" monella autolla tullen mennen, että jospa kuitenkin jossain on ollut tietoa tulijoiden todellisesta vaarallisuusasteesta - johonkinhan poliisin resurssoinnin on perustuttava, siis faktoihin.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Haplotaxida on 03.10.2015, 07:16:50
Quote from: Alarik on 03.10.2015, 03:16:41Edit: tulipa mieleen, että saattaapa selittää senkin miksi poliisi varustautui niin voimakkaasti heitä varten ja "valvoensaattoi" monella autolla tullen mennen, että jospa kuitenkin jossain on ollut tietoa tulijoiden todellisesta vaarallisuusasteesta - johonkinhan poliisin resurssoinnin on perustuttava, siis faktoihin.

Hyvä kysymys. Sitäkin voidaan kysyä, että millainen signaali kansalle tosiasiassa annetaan, kun ruokaa ja majoitusolosuhteita kritisoivia vastaan laitetaan nähty miehistövahvuus. Pitäisikö tässä tuntea olonsa turvalliseksi?

Tiettyyn pisteeseen asti poliisin näkyvä ja vahva läsnäolo luo turvallisuudentunnetta, mutta sen tietyn pisteen jälkeen se synnyttää omalta osaltaankin turvattomuutta – ainakin tällaisissa tilanteissa.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: stefani on 03.10.2015, 08:13:32
Quote from: Hohtava Mamma on 02.10.2015, 01:23:18
Suomessa on varovaisesti arvioiden 300 000 metsästäjää ja suurin osa suomalaisista asevelvollisista miehistä on suorittanut  varusmiespalveluksen.

Quote
Suomi ei ole Helsinki.

Hohtavalla Mammalla näyttäisi vähän mielialat heilahtelevan. Välillä ollaan jo melkein pakenemassa pakolaisena Uuteen-Seelantiin, mutta välillä taas jaksetaan uskoa Suomeen, ja nähdään suomalaiset armeijan käyneinä metsästäjinä. Usko koetuksella?
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Lahti-Saloranta on 03.10.2015, 08:20:47
Quote from: Pikkupoika on 03.10.2015, 00:25:41
Tämä, jo MVLehdessäkin näkyvä (ootte nopeita!), kuva

ilmestyi irakilaisiin twitter-tileihin parisen tuntia sitten (esim: https://twitter.com/HranMslm81/status/650021252216696832). Osaako joku sanoa arvoa ja yksikköä? Twiitistä päätellen on shiiakomentaja.
Upseeri näyttää olevan ja sen "perhe" on joukko-osasto. Siinä sitä on perhettä yhdistettäväksi. Onneksi ei ollut isompi kiho jolloin perhe olisi ollut armeijakunta,
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: kummastelija on 03.10.2015, 08:25:14
Poika on yliluutnatti.

https://en.m.wikipedia.org/wiki/Iraqi_Army_ranks_insignia

Käytännössä aktiivisodassa ollut komppanjan päällikkö.

Leipokaa Vokki-Lotat lisää pullaa.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: MurtoLujuus on 03.10.2015, 08:30:19
Jos nyt pilkkua halutaan nussia, niin yleensä second lieutenantia verrataan Suomessa vänrikkiin ja first lieutenantia siihen tavalliseen luutnanttiin. Yli-luutnantti on lähinnä suomalaisten oma keksintö. Mutta eipä sillä väliä, luutnatti tai yliluutnatti. Joukkueen tai komppanianpäällikkö tai vastaava kuitenkin.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Faidros. on 03.10.2015, 08:31:27
Onko yliluti niitä USAn puolella miljardilla dollarilla kouluttamia sotilaita, jotka myivät aseensa isisille ja ryhtyivät mielummin sotilaskarkureiksi?
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Lahti-Saloranta on 03.10.2015, 08:31:46
Quote from: kummastelija on 03.10.2015, 08:25:14
Poika on yliluutnatti.
https://en.m.wikipedia.org/wiki/Iraqi_Army_ranks_insignia
Käytännössä aktiivisodassa ollut komppanjan päällikkö.
Leipokaa Vokki-Lotat lisää pullaa.
Eihän niitä sankaritarinoita muutoin synny.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: kummastelija on 03.10.2015, 08:35:55
Quote from: Lahti-Saloranta on 03.10.2015, 08:31:46
Quote from: kummastelija on 03.10.2015, 08:25:14
Poika on yliluutnatti.
https://en.m.wikipedia.org/wiki/Iraqi_Army_ranks_insignia
Käytännössä aktiivisodassa ollut komppanjan päällikkö.
Leipokaa Vokki-Lotat lisää pullaa.
Eihän niitä sankaritarinoita muutoin synny.
"Kansa Suvaitsi" - hyyssärit kertovat

https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Kansa_taisteli

Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: uffomies on 03.10.2015, 08:47:14
Quote from: Peltipaita on 03.10.2015, 02:21:59

Puolustusministeriltä kysyisin että miten menee?

Osaajia oltiin vailla ja nyt niitä tuntuu löytyvän useampiakin, joko puolustusministerimme on ottanut yhteyksiä? Suomestahan tulee tätä vauhtia maailman hiotuin sotakoneisto, aktiivisotilaita suoraan eturintamalta, äärettömän hyvää ainesta armeijalle.

Poliisi toteaa vain että uhkakuvia ollaan liioiteltu...
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Marjapussi on 03.10.2015, 08:56:13
Näille turhapaikkaturisteille tulisi tarjota mahdollisimman usein rokkaa(hernekeittoa). Pottunokat  voisivat pari lautasellista per nenä demonstraationa syödä, jonka jälkeen elintasosurffareille kerroittaisiin, että pääosa aineksista tulee sikaloista sekä niiden pelloilta ja valtion ollessa vähissä varoissa joudutaan käytämään mustin murkinaa jatkeena. Jos suomalainen ruoka ei kelpaa niin muuta ei ole tarjolla. Eiköhän nämä kultamunat alkaisi etsiä Kela Goldin vastinetta muista maista aika pikaisesti.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Nuivake on 03.10.2015, 09:43:30
Juuri tästä syystä esimerkiksi YLE on alkanut näyttämään maahantunkeutujien haastatteluja siten, että haastateltavasta näkyy vain selkä ja takaraivo.

Ovat oppineet, että internet pieksee heidän "näkemyksensä" käytännössä joka kerta, koska todelliset näytöt löytyvät, vaikka asialla pelkät harrastelijat.

Terkkuja YLElle.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Hermit on 03.10.2015, 10:00:44
Quote from: Nuivake on 03.10.2015, 09:43:30
Juuri tästä syystä esimerkiksi YLE on alkanut näyttämään maahantunkeutujien haastatteluja siten, että haastateltavasta näkyy vain selkä ja takaraivo.

Hyvä huomio! Ihmettelin ihan samaa eilisen uutisissa, mutta oma polla ei leikannut. Eihän noilla pässeillä olisi mitään peiteltävää, jos kerta toisensa jälkeen MV-lehti joutuisi julkaisemaan henkiötiedot sotaa pakenevasta koneinsinööristä.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Saturnalia on 03.10.2015, 10:33:25
Sotaa pakeneva Irakin armeijan kantapeikko :roll:
Todennäköisesti palkka olisi ollut ihan hyvä jos olisi pysynyt vanhoissa hommissaan. Riisikin olisi ollut tyydyttävää.
Kaveri tuskin vieläkään käsittää, ettei tuskin tule koskaan pääsemään Suomessa yhtä korkeaan asemaan kuin missä oli kotimaassaan lähtiessä, vaikka maksoi matkastaan suomalaisen työttömän vuositulojen verran.
Kyllä mä tavallaan ymmärrän että vituttaahan se, Suomi on näille hepuille romahdus alaspäin yhteiskunnallisessa asemassa.
Ottivat valtavan riskin jonkun salakuljettajan nettijuorujen pohjalta.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Khalifatta on 03.10.2015, 11:22:02
Quote from: b_kansalainen on 02.10.2015, 19:47:45
http://yle.fi/uutiset/ruokakulttuurien_erot_ratkesivat_kouvolassa__turvapaikanhakijoille_oma_thaimaalainen_keittaja/8347261 (http://yle.fi/uutiset/ruokakulttuurien_erot_ratkesivat_kouvolassa__turvapaikanhakijoille_oma_thaimaalainen_keittaja/8347261)
QuoteKeltakankaan hätämajoituskeskuksessa Kouvolassa ruokailee pääosin tyytyväisiä turvapaikanhakijoita. Heille pestattiin alkuviikosta oma keittäjä ja kokki.
Seuraavaksi oma hovimestari ja sisäkkö. Meidän suomalaisten pitää vaan ymmärtää, että toisilla on todellinen hätä.

QuotePalautetta on tullut enemmän raskaana olevilta naisilta, joilla on ollut pahoinvointia. Se ei välttämättä johtunut ruuasta.
:facepalm:

Tässä riisikaustin välimainingeissa (en siis usko, että viimeinen näytös olisi ohi) oli mainio linjaus kulujen säästämiseksi:

Quote– Kaksi henkilöä tekee nyt täällä ruokaa. Toinen heistä on thaimaalainen, joten ruokaan tulee varmasti potkua. Toinen on paikallinen kokkiopiskelija, kertoo hätämajoituskeskuksen johtaja Satu Kurri.

Pari viikkoa toimineen hätämajoituskeskuksen ruuan toimitti aluksi Kouvolassa toimiva Anjalan nuorisokeskus. Kurrin mukaan nuorisokeskus toimitti tavallista laitosruokaa, jossa ei ollut vikaa. Omat keittäjät tulevat halvemmaksi.

– Päädyimme tähän ratkaisuun taloudellisista syistä. Nyt ruoka tehdään itse ja samalla kuulostellaan makuja.
:flowerhat: ,  :flowerhat: ja vielä kerran  :flowerhat:

Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Larva on 03.10.2015, 11:26:48
Siis mitvit? Miten oma keittäjä tulee halvemmaksi vokeissa, mutta kouluissa ei??
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: nutsy on 03.10.2015, 11:37:56
Quote from: Tuulenhenki on 03.10.2015, 11:26:48
Siis mitvit? Miten oma keittäjä tulee halvemmaksi vokeissa, mutta kouluissa ei??

Koulussa ei tarvita puolenkymmentä maijaa, useita poliisiautoja ja reilua paria kymmentä mellakkapoliisia ratkomaan ruokailuun liityvää tilannetta. Kun näiden kustannukset vähennetään ruoanlaitosta niin oma keittäjä tulee heti edullisemmaksi.

Suomi 2015.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Larva on 03.10.2015, 11:44:40
^ Aha. Okei. Nyt tajusin.

Mutta mitäs sitten jos turviksetkin haluaa yhden kalapuikon lisää, eivätkä saa?  ;D
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Eisernes Kreuz on 03.10.2015, 11:45:36
Eiköhän se ole tullut jo lukemattomia kertoja selväksi, että viranomaisia ei kiinnosta oman kansan hyvinvointi alkuunkaan niin paljon kuin näiden matujen paapominen. Niin se vain on, valitettavasti.

Uskon kuitenkin, että raja tulee vastaan siinä vaiheessa, kun näitä puurosta itkeviä partasuita on maassamme yli 100 000. Jossain vaiheessa hyväntahtoiset vapaaehtoisetkin loppuvat kesken.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Fiftari on 03.10.2015, 12:49:25
Quote from: kummastelija on 03.10.2015, 08:25:14
Poika on yliluutnatti.

https://en.m.wikipedia.org/wiki/Iraqi_Army_ranks_insignia

Käytännössä aktiivisodassa ollut komppanjan päällikkö.

Leipokaa Vokki-Lotat lisää pullaa.

Onko nää nyt suomen uusin jääkärikoulutuksen saanut porukka kun paska lentää tuulettimeen ja sisällissota uhkaa niin on vastapuolella sotia kokenut porukka jota käyttää nyrkkinä?
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: J.M on 03.10.2015, 13:10:52
Quote from: Tuulenhenki on 03.10.2015, 11:44:40
Mutta mitäs sitten jos turviksetkin haluaa yhden kalapuikon lisää, eivätkä saa?  ;D

Siis mitä tarkoitat, että eivät saa? Luuletko, että sellainen mahdollisuus on olemassa?
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: kummastelija on 03.10.2015, 13:13:37
Quote from: Fiftari on 03.10.2015, 12:49:25
Quote from: kummastelija on 03.10.2015, 08:25:14
Poika on yliluutnatti.

https://en.m.wikipedia.org/wiki/Iraqi_Army_ranks_insignia

Käytännössä aktiivisodassa ollut komppanjan päällikkö.

Leipokaa Vokki-Lotat lisää pullaa.

Onko nää nyt suomen uusin jääkärikoulutuksen saanut porukka kun paska lentää tuulettimeen ja sisällissota uhkaa niin on vastapuolella sotia kokenut porukka jota käyttää nyrkkinä?
Luvalla sanoen - tällainen skenaario on käynyt mielessäni. Kukas se vihreä poliitikko olikaan joka unelmoi kantasuomalaisten suolista puiden oksilla...
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Larva on 03.10.2015, 13:13:47
Quote from: J.M on 03.10.2015, 13:10:52
Quote from: Tuulenhenki on 03.10.2015, 11:44:40
Mutta mitäs sitten jos turviksetkin haluaa yhden kalapuikon lisää, eivätkä saa?  ;D

Siis mitä tarkoitat, että eivät saa? Luuletko, että sellainen mahdollisuus on olemassa?
Eipä kai. Mutta jos kerta soitettiin poliisi, kun koulupoika otti yhden kalapuikon liikaa, niin kenelles sitten soitetaan, jos nämä pojat haluaa jokainen yhden kalapuikon lisää.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: J.M on 03.10.2015, 13:27:31
Quote from: Tuulenhenki on 03.10.2015, 13:13:47
Eipä kai. Mutta jos kerta soitettiin poliisi, kun koulupoika otti yhden kalapuikon liikaa, niin kenelles sitten soitetaan, jos nämä pojat haluaa jokainen yhden kalapuikon lisää.

Silloin soitetaan keskuskeittiöön, jotta pankaas pannu kuumaksi, hädänalaisia nälättää vielä.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: J.M on 03.10.2015, 13:31:25
Quote from: kummastelija on 03.10.2015, 13:13:37
Kukas se vihreä poliitikko olikaan joka unelmoi kantasuomalaisten suolista puiden oksilla...

Ainakin Ville Komsi (http://www.villekomsi.net/mamuongelmaiset.php) yrittää kovasti olla oksentamatta, "kun ruumiinne likoavat puroissa ja mätänevät metsiin."
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: tavallinen jantteri on 03.10.2015, 14:37:24
Tuo yliluti vahvistaa varuskuntatasolla sen vanhan sanonnan.

Tässä uusin versio:

"Varuskunnassa on aina armeija. Joko oman tai jonkun muun maan armeija."

Hiukkavaarassa ja Lahdessa on nyt sitten Suomen armeijan joukkojen sijasta Irakin armeijaa.

Melko hyvin on alkanut minunkin tuttavapiirissä porukat nuivistumaan. Entisestään. Paitsi tietenkin ne jotka ovat kaiken avun ulottumattomissa, eli ns. suvaitsevaisuuden terminaalivaiheessa.

Edit: muodostumaan -> nuivistumaan
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: talipallo on 03.10.2015, 14:43:17

^ Jep.  Joillekin vaan ei mikään riitä, Suomeen mahtuu ja täytyyhän meidän, koska Suomen maine.  Ja Ruotsikin menestyy, koska siirtolaisia.

Toisaalta ymmärrän jääräpäisyyttä, sillä en itsekään voi kääntää kelkkaani ylisuvaitsevaan suuntaan.  En millään.
Tosin minähän olen tietenkin oikeassa.
Title: Vs: 2015-10-03 Kaleva: Tp-hakijat ilmaisevat tänään klo 15 tyytyväisyyttään
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 03.10.2015, 14:52:00
QuoteTur­va­pai­kan­ha­ki­jat ilmaisevat mieltään Oulussa – nyt tyy­ty­väi­syy­den puolesta

Poliisi kertoo, että turvapaikanhakijat ilmaisevat tänään mieltään Oulussa. Kello 15 Kastellin hätämajoitusyksikössä järjestettävässä tilaisuudessa turvapaikanhakijat aikovat kertoa tyytyväisyydestään.

Näin he haluavat tuoda esiin myös toisenlaisen näkemyksen kuluvan viikon tapahtumiin Oulussa. Hiukkavaaran hätämajoitusyksikössä on ollut joukko tyytymättömiä turvapaikanhakijoita, jotka ilmaisivat mieltään marssimalla Oulun poliisilaitokselle.

Kastellin tilaisuudessa mieltään ilmaisevat sanovat, että suuri osa turvapaikanhakijoista on tyytyväisiä kohteluunsa, majoitukseen ja ruokaan, jota heille tarjotaan.

Mielenilmaisijat ovat huolissaan suomalaisten mielipiteestä turvapaikanhakijoita kohtaan viimeaikaisten uutisten vuoksi.

Kaleva (http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/turvapaikanhakijat-ilmaisevat-mieltaan-oulussa-nyt-tyytyvaisyyden-puolesta/708610/)
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Klementti on 03.10.2015, 15:00:14
Komppanian päällikkö haluaa pitää joukkueensa hyvässä fyysisessä kunnosta vieden heitä marssille poliisiasemalla ja ties minne.
Iraklaiset saavat ainakin median huomion. Voisiko media kysyä heidän todellisia tarkoitusperiään, kun ruoka on niin tärkeässä roolissa.

Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Zarquon on 03.10.2015, 15:04:48
Hotellimajoitus verrattuna siihen kehitysmaahan mistä ovat tulossa, ilmaista tavaraa hyväntahtoisilta suomalaisilta, omat kokit ja omat ruokalistat.

On niin helppoo olla onnellinen.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Tuijottava on 03.10.2015, 15:09:26
Riisikriisi, hernerokassa on usein ainakin meikäläisellä sattumia. Peräisin joulukinkusta, jonka jämistä tehdään pakkaseen rokka-annoksia. Haram.

Vai että on suomalaisille myyty riisi uncle bens  jotain kuraa, no mistä sitä hyvää riisiä punikkiristi tilaisi karvanopille? Kokkihan kuluu jo vokkiin.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Possumi on 03.10.2015, 15:18:37
Onko tuolle luutnantti-jutulle jotain luotettavampaa lähdettä kuin MV-lehti vielä? Kuvat näyttävät mätsäävän mutta viimeaikoina ollut liikaa feikki-propagandaa liikkeellä niin pitää olla varovainen näiden kanssa.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: valtakunnanpärkhele on 03.10.2015, 15:23:51
Sillä välin Vantaalla otetaan suoleen jo ennakoivasti.

Vastaanotto­keskuksessa ei rettelöity leivästä – irakilainen kokki neuvotteli itsensä konsultiksi

Tutunoloinen ruoka vain on vähän kuin leirinuotio – se luo turvallisuutta ja sen ääreen voi kerääntyä.

Kokonaisena grillattu kana olisi irakilaisten mieleen

Sovittiin uusi ateriakoodisto. Aamupalalla ei tarvita hedelmiä. Leipä voi olla itse leikattavaa, ja sen kanssa on vain yksi särvin kerrallaan: hilloa tai marmeladia tai kananmuna tai maustamaton jukurtti. Ei näitä kaikkia kerralla, koska se on liian raskas ateria heti aamusta. :facepalm: :facepalm: :facepalm: :facepalm:
http://www.hs.fi/kaupunki/a1443758876161?jako=24d5fead9a3b9262bf464588a3fdd91d&ref=tf_iHSisboksi-artikkeli&utm_campaign=tf-hs&utm_source=iltasanomat.fi&utm_medium=tf-desktop&utm_content=articlepage
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Eisernes Kreuz on 03.10.2015, 15:45:17
Hyvä juttu, että alkaa pojilla pikku hiljaa olla ruokailuasiat kunnossa. Mutta eiköhän sieltä aina löydy jotain pientä kehitettävää ja konsultoitavaa.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Gunnar Hymén on 03.10.2015, 15:52:01
Quote from: Eisernes Kreuz on 03.10.2015, 15:45:17
Hyvä juttu, että alkaa pojilla pikku hiljaa olla ruokailuasiat kunnossa. Mutta eiköhän sieltä aina löydy jotain pientä kehitettävää ja konsultoitavaa.

olen samaa mieltä - esimerkiksi nyt olisi hyvä nämä netissä kiirivät huhut, että Irakin entisiä sotilaita on maassa, kumota ottamalla selvää. voitaisiin saada esim. uusia kikkakuutosia maanpuolutukseen vaikkapa laskuvarjojoukoille. kyllä näistä täytyy kaikki mehut saada irti, kuten he saavat taikaseinästä
Title: 2015-10-03 Oulu: Sata turvapaikanhakijaa kiitosmarssilla
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 03.10.2015, 17:42:51
QuoteSata nuorta miestä marssi Kastellissa: "Haluamme kiittää kaikesta avusta"

Kastellin hätämajoitusyksikköön sijoitetut turvapaikanhakijat järjestivät sunnuntaina [sic] iltapäivällä mielenosoituksen.

Mielenosoitusta järjestämässä ollut turvapaikanhakija Yassir kertoi, että osallistujat haluavat kiittää kaikesta saamastaan avusta.

Mielenosoitus oli reaktio keskiviikkona järjestetylle mielenosoitukselle, jossa joitakin kymmeniä turvapaikanhakijoita osoitti mieltään huonon ruoan vuoksi Oulun poliisilaitoksen edustalla.

– Ne, jotka osoittivat keskiviikkona mieltään ruoasta, ovat vain pieni joukko.
Yassirin mukaan ruoka on oikein hyvää, varsinkin kun käyttöön on nyt saatu lisää mausteita.

Noin sata nuorta miestä marssi Kastellissa pienen kierroksen kantaen banderolleja ja kylttejä, joissa kiitettiin muun muassa Suomea ja Oulua.

Poliisi seurasi tapahtumaa, josta se oli saanut etukäteen ilmoituksen.

Kaleva (http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/sata-nuorta-miesta-marssi-kastellissa-haluamme-kiittaa-kaikesta-avusta/708621/)

Kuvia (http://www.kaleva.fi/uutiset/galleriat/turvapaikanhakijat-tekivat-kiitos-kyltteja-suomalaisille/9298/2718270/)

Huomisen Kalevassa lisää rakkautta.
Title: Vs: 2015-10-03 Oulu: Sata turvapaikanhakijaa kiitosmarssilla
Post by: Professori on 03.10.2015, 17:50:20
Kukahan tämän organisoi? Kiitosmarssijat itse, vastaanottokeskuksen pyörittäjät vai kokonaan ulkopuoliset?

Joka tapauksessa ei tässä koko hommassa ole ollut kyse ruuan kelvollisuudesta tai kelvottomuudesta vaan pelkästään käteisen tarpeesta. Salakuljettaja vaatii omansa - joko jo tehdystä matkasta tai vaihtoehtoisesti suvun tuomisesta perässä. Ja rahaahan saa VOKissa saa enemmän, ellei ole ruokatarjoilua.
Title: Vs: 2015-10-03 Oulu: Sata turvapaikanhakijaa kiitosmarssilla
Post by: Larva on 03.10.2015, 17:51:10
Mukava tempaus. Vaikka hieman epäilyksiä toki herää että ovatko nämä tosissaan, vai oliko tämä järjestetty juttu, jotta suomalaiset eivät kimpaannu enempää.

Mutta eihän tämä edelleenkään poista sitä ikävää tosiasiaa, että samat rahat olisi pitänyt käyttää Suomen köyhien avustamiseen.
Title: Vs: 2015-10-03 Oulu: Sata turvapaikanhakijaa kiitosmarssilla
Post by: Eisernes Kreuz on 03.10.2015, 17:54:08
On tällä porukalla syytäkin kiitollisuuteen. Ei joka maassa todellakaan niin runsaskätisesti hoideta ventovieraita maahantulijoita kuin meillä Suomessa, ei varsinkaan silloin kun maa on lamassa ja omalta kansalta ollaan viemässä tekohampaatkin suusta säästötalkoiden hengessä.

Vaan mitähän sitten tapahtuu, jos/kun alkaa tipahdella kielteisiä tp-päätöksiä?
Title: Vs: 2015-10-03 Oulu: Sata turvapaikanhakijaa kiitosmarssilla
Post by: Tommi Korhonen on 03.10.2015, 17:54:43
Pään nyökäytys.
Minäkin mietin priimus moottoria, mutta kaikesta huolimatta mahdotonhan tuo olisi ilman halukkaita osallistujia.
Fiksuimmat ärsyyntyivät ruokavalittajista?
Title: Vs: 2015-10-03 Oulu: Sata turvapaikanhakijaa kiitosmarssilla
Post by: heppu on 03.10.2015, 17:58:40
Quote from: Afrikan kirjeenvaihtaja on 03.10.2015, 17:42:51
QuoteSata nuorta miestä marssi Kastellissa: "Haluamme kiittää kaikesta avusta"

Kastellin hätämajoitusyksikköön sijoitetut turvapaikanhakijat järjestivät sunnuntaina [sic] iltapäivällä mielenosoituksen.

Mielenosoitusta järjestämässä ollut turvapaikanhakija Yassir kertoi, että osallistujat haluavat kiittää kaikesta saamastaan avusta.

Mielenosoitus oli reaktio keskiviikkona järjestetylle mielenosoitukselle, jossa joitakin kymmeniä turvapaikanhakijoita osoitti mieltään huonon ruoan vuoksi Oulun poliisilaitoksen edustalla.

– Ne, jotka osoittivat keskiviikkona mieltään ruoasta, ovat vain pieni joukko.
Yassirin mukaan ruoka on oikein hyvää, varsinkin kun käyttöön on nyt saatu lisää mausteita.

Noin sata nuorta miestä marssi Kastellissa pienen kierroksen kantaen banderolleja ja kylttejä, joissa kiitettiin muun muassa Suomea ja Oulua.

Poliisi seurasi tapahtumaa, josta se oli saanut etukäteen ilmoituksen.

Kaleva (http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/sata-nuorta-miesta-marssi-kastellissa-haluamme-kiittaa-kaikesta-avusta/708621/)

Kuvia (http://www.kaleva.fi/uutiset/galleriat/turvapaikanhakijat-tekivat-kiitos-kyltteja-suomalaisille/9298/2718270/)

Huomisen Kalevassa lisää rakkautta.

Missä kohtaa tuossa lainauksessa on kirjoitusvirhe, kun tuota [sic]:iä on pakko käyttää?
Title: Vs: 2015-10-03 Oulu: Sata turvapaikanhakijaa kiitosmarssilla
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 03.10.2015, 18:02:13
Quote from: heppu on 03.10.2015, 17:58:40Missä kohtaa tuossa lainauksessa on kirjoitusvirhe, kun tuota [sic]:iä on pakko käyttää?

Jutussa puhutaan sunnuntaista, vaikka on lauantai.
Title: Vs: 2015-10-03 Oulu: Sata turvapaikanhakijaa kiitosmarssilla
Post by: guest8096 on 03.10.2015, 18:03:29
Quote from: Afrikan kirjeenvaihtaja on 03.10.2015, 18:02:13
Quote from: heppu on 03.10.2015, 17:58:40Missä kohtaa tuossa lainauksessa on kirjoitusvirhe, kun tuota [sic]:iä on pakko käyttää?

Jutussa puhutaan sunnuntaista, vaikka on lauantai.

Onkohan muu osa jutusta yhtä totta?
Title: Vs: 2015-10-03 Oulu: Sata turvapaikanhakijaa kiitosmarssilla
Post by: heppu on 03.10.2015, 18:04:05
hyvä huomio. ;D
Title: Vs: 2015-10-03 Oulu: Sata turvapaikanhakijaa kiitosmarssilla
Post by: JP73 on 03.10.2015, 18:04:56
Ylenannon punaviherstalinistitoimitus laittanee tämän propagandana illan pääuutislähetykseen. Ensin tietysti näytetään kuvaa Rajat kiinni -mielenosoituksista.
Title: Vs: 2015-10-03 Oulu: Sata turvapaikanhakijaa kiitosmarssilla
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 03.10.2015, 18:15:52
Quote from: JP73 on 03.10.2015, 18:04:56Ylenannon punaviherstalinistitoimitus laittanee tämän propagandana illan pääuutislähetykseen. Ensin tietysti näytetään kuvaa Rajat kiinni -mielenosoituksista.

Ylen valkopesujuttu (tai siis yksi niistä) on sanakäänteiltään tragikoominen ja jälleen kerran toimittaja heittäytyy aivan tietämättömäksi.

QuoteKaikille turvapaikanhakijoille ruoka ei ole kynnyskysymys – hätämajoituskeskuksista löytyy myös suhteellisuudentajua

Oulun Hiukkavaaran hätämajoitusyksikössä ruuasta ja olosuhteista on purnannut pieni äänekäs vähemmistö. Vajaasta neljästäsadasta turvapaikanhakijasta ruokaprotesteihin on osallistunut aktiivisesti vain kymmeniä nuoria miehiä.

Pääasiassa irakilaisten turvapaikanhakijoiden ruokaan ja toistaiseksi vielä saamattomiin euroihin liittyvät suorasukaiset vaatimukset ja mielenosoitukset ovat ärsyttäneet maltillisestikin maahantulijoihin suhtautuvia suomalaisia. Röyhkeiksi koetut protestit ja vaatimukset ovat olleet viime päivinä puheenaiheina lähes kaikkialla.

Irakilaiset Suomessa facebook-sivulla on kommentoitu Oulun Hiukkavaaran ruokamielenosoituksia tiukkaan sävyyn.

– Mitä te oikein haluatte? Tulitte heidän maahansa, teidän on syötävä samalla tavalla kuin he tekevät. Teidän pitää käyttäytyä heidän periaatteidensa mukaan. Ei teidän maan tapojen mukaan. Veljet, te ajattelette vain vatsojanne, juomista ja naisia. Ette tulleet tänne rakentamaan elämäänne, kirjoitetaan sivustolla.

"Ruoka ei ole minulle iso asia"

On vaikea tietää, mitä syitä turvapaikanhakijoiden protestien taustalla on. Näkemykset vaikuttavat yksioikoisilta, mutta poikkeuksiakin löytyy.

– Minä en valita ruoasta. Olen paennut kotimaani vaikeita oloja, eikä ruoka ole minulle iso asia. Haluan rauhaa ja nukkua ilman ongelmia. Ruoka on vain selviytymistä varten, joten otan mitä annetaan. Jos he antavat minulle pelkkää leipää, kunnioitan sitä, sanoo Hiukkavaaran hätämajoitusyksikössä kolmatta viikkoa asuva Tharwat Muhammed.

Hän kertoo olevansa ict-insinööri ja tulevansa Bagdadista.

Muiden hiukkavaaralaisten tavoin hän haluaisi mielellään 316 euron vastaanottorahan ja hoitaisi sillä omat syömisensä. Hänenkin on vaikea ymmärtää, että Hiukkavaarassa ei ole kokkausmahdollisuutta, kun toisaalla Oulun seudulla ja Suomessa asuvilla maanmiehillä sellainen on.

– Tiedän että tämä meidän saamamme ruoka on terveellistä. Se ei vain ole meidän makuumme, tiivistää Tharwat. 

Ruokamielenosoituksiin irakilaismies ei ole osallistunut, mutta turvapaikanhakijoiden ruuhkauttaman koneiston hitaus turhauttaa häntäkin.

– Serkkupoika tuli Turkuun muutama päivä sitten ja sai henkilökortin parissa päivässä. Minä en ole saanut sitä vieläkään, toteaa Tharwat.

Hän on myös tietoinen siitä, että irakilaisten turvapaikkahakemusten käsittely on keskeytetty ja turvapaikkaehdot ovat kiristymässä. Tämä voi hyvinkin heijastua protestiherkkään Hiukkavaaran turvapaikanhakijayhteisöön.

Yle (http://yle.fi/uutiset/kaikille_turvapaikanhakijoille_ruoka_ei_ole_kynnyskysymys__hatamajoituskeskuksista_loytyy_myos_suhteellisuudentajua/8351044)
Title: Vs: 2015-10-03 Oulu: Sata turvapaikanhakijaa kiitosmarssilla
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 03.10.2015, 18:39:26
QuoteOulun turvapaikanhakijoilta ylistysviesti suomalaisille: Kiitos!

Oulussa Kastellin hätämajoitusyksikössä turvapaikanhakijat järjestivät tiedotustilaisuuden tänään iltapäivällä. Paikalle oli kerääntynyt satakunta asukasta, jotka halusivat osoittaa kiitollisuuttaan suomalaisille pääsystä maahamme.

Kastellissa on tällä haavaa noin 270 turvapaikanhakijaa, joista suurin osa on nuoria miehiä. Suomen Punaisen Ristin työntekijät sanovat panostaneensa keskusteluihin asukkaiden kanssa, joten yksikössä ei olekaan ollut häiriöitä. 

[---]

MTV (http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/oulun-turvapaikanhakijoilta-ylistysviesti-suomalaisille-kiitos/5341722)

Lähi-idän ja Afrikan perinteisiin yhteiskunnallisiin vaikuttamiskeinoihin kuuluu kiristyksen, uhkauksen ja lahjonnan lisäksi siis myös kiitos ja ylistys. (Pahoittelen yleistystä.)
Title: Vs: 2015-10-03 Oulu: Sata turvapaikanhakijaa kiitosmarssilla
Post by: Artisti on 03.10.2015, 18:46:25
Nyt jos he tämän jälkeen saavat kielteisen päätöksen turvapaikkahakemukseensa, ei hyvä heilu! - Se on tämän marssin sanoma meille dhimmeille.
Title: Vs: 2015-10-03 Oulu: Sata turvapaikanhakijaa kiitosmarssilla
Post by: Micke90 on 03.10.2015, 18:47:49
QuoteRuoka on vain selviytymistä varten, joten otan mitä annetaan.

Myös sianlihaa?
Title: Vs: 2015-10-03 Oulu: Sata turvapaikanhakijaa kiitosmarssilla
Post by: HDRisto on 03.10.2015, 18:48:55
"kiitos ja ylistys"
Minulle ainakin, kuullessani että joku ylistää jotakin tai jotakuta, nousee karvat pystyyn.

"Ylistäminen" tuo mieleen DDR ja Neuvostoliiton. Joten mieluummin joku muu sana. "Ylistäminen" oli synonyymi sille että "nyt tulee paskaa tuutin täydeltä ettekä voi sille mitään".
Title: Vs: 2015-10-03 Oulu: Sata turvapaikanhakijaa kiitosmarssilla
Post by: Hamsteri on 03.10.2015, 18:51:07
Kaikki marssii nykyään. Tulisi jo talvi, pakkaset ja koirankakkakin peittyy näkyvistä.
Title: Vs: 2015-10-03 Oulu: Sata turvapaikanhakijaa kiitosmarssilla
Post by: Nyymi on 03.10.2015, 19:20:18
Muistatteko vielä Kalevan toimituksen uhmakkaan Charlie Hebdo -kuvan? Oikea käsi kynää puristaen yläviistoon pystyssä?

Tämän kuvan voisi tulostaa, varustaa tekstillä "Charlie Hebdo - Kaleva" ja jakaa turhiksille, ihan vain kunnioituksen osoituksena Kalevan urheille sananvapauden sankareille.

Mikä voisi mennä pieleen?
Title: Vs: 2015-10-03 Oulu: Sata turvapaikanhakijaa kiitosmarssilla
Post by: Ano Nyymi on 03.10.2015, 19:37:44
Hieno homma, tähän mennessä ovatkin tehneet vain niitä siitosmarsseja, ja nekin ovat tulleet kohteille aivan puskista.
Title: Vs: 2015-10-03 Oulu: Sata turvapaikanhakijaa kiitosmarssilla
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 03.10.2015, 19:56:48
Tämän kyltin laatimisessa on saattanut avustaa joku vapaaehtoinen: kuva Ilta-Sanomissa (http://is11.snstatic.fi/img/978/1443853604424.jpg).
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: nutsy on 03.10.2015, 20:01:52
On tämä kyllä kornia...

Meille täällä opetetaan/tuputetaan/pakotetaan monikulttuuria ja se tarkoittaa että me alamme palvelemaan muita heidän haluamallaan tavalla. Suomalainen kun valittaa tästä opettamisesta/tuputtamisesta/pakottamisesta niin se on rasismia, fasismia, natsismia tai jotain muuta pahaa muukalaiskammoisuutta... Vedotaan siihen etä ilman mamuja meillä ei olisi kebabia, pitsaa jne.

Kaksoisstandardi,

Jengi jolle ei kelpaa minkään muun maan ruoka kuin omansa on taas suvisten mielestä oikeassa,

mikä meni vikaan?

Suomi 2015, Europppa 2015

Suomen VOKeissa hyljeksitään puuroa, Italiassa nyrpistellään pastalle
https://www.suomenuutiset.fi/suomen-vokeissa-hyljeksitaan-puuroa-italiassa-nyrpistellaan-pastalle/
Title: Vs: 2015-10-03 Oulu: Sata turvapaikanhakijaa kiitosmarssilla
Post by: dothefake on 03.10.2015, 20:03:33
Tuskin osoittaja edes tietää, mitä lapussa lukee.
Title: Vs: 2015-10-03 Oulu: Sata turvapaikanhakijaa kiitosmarssilla
Post by: nutsy on 03.10.2015, 20:09:29
Quote from: dothefake on 03.10.2015, 20:03:33
Tuskin osoittaja edes tietää, mitä lapussa lukee.

Ei pidä aliarvioida moniosaajiamme, johan he viime viikolla aloittivat suomenkielen opinnot. Maassa jolla on unelma kaikki on mahdollista, pitää vain sulkea silmät ja toivoa...

:roll:

Otsikon luettuani toivoin heidän marssivan kiitokseksi aina Bagdadiin asti. Turha toivo, todellisuus paljastui suvisten ja bisneksen pyörittäjien masinoimaksi teatteriksi.
Title: Vs: 2015-10-03 Oulu: Sata turvapaikanhakijaa kiitosmarssilla
Post by: Nuivake on 03.10.2015, 20:12:08
Quote from: Afrikan kirjeenvaihtaja on 03.10.2015, 19:56:48
Tämän kyltin laatimisessa on saattanut avustaa joku vapaaehtoinen: kuva Ilta-Sanomissa (http://is11.snstatic.fi/img/978/1443853604424.jpg).

Joku voisi vaihtaa tuohon kuvaan tekstin "Työntäkää Suomi perseeseenne".
Tämän päivän uutiskuvien mukaisesti.
Title: Vs: 2015-10-03 Oulu: Sata turvapaikanhakijaa kiitosmarssilla
Post by: Artisti on 03.10.2015, 20:14:00
Quote from: Afrikan kirjeenvaihtaja on 03.10.2015, 19:56:48
Tämän kyltin laatimisessa on saattanut avustaa joku vapaaehtoinen: kuva Ilta-Sanomissa (http://is11.snstatic.fi/img/978/1443853604424.jpg).

Piristävä yksittäistapaus!!!
Title: Vs: 2015-10-03 Oulu: Sata turvapaikanhakijaa kiitosmarssilla
Post by: Micke90 on 03.10.2015, 20:18:06
Ymmärtävätkö iTurvapaikanhakijat itsekään, mitä heidän kylteissään lukee?
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Shemeikka on 03.10.2015, 20:21:58
Quoteirakilainen kokki neuvotteli itsensä konsultiksi

Ensimmäinen turvis työllistetty! Työvoimapulasta otettu torjuntavoitto! ;)
Title: Vs: 2015-10-03 Oulu: Sata turvapaikanhakijaa kiitosmarssilla
Post by: Artisti on 03.10.2015, 20:30:51
Quote from: Micke90 on 03.10.2015, 20:18:06
Ymmärtävätkö iTurvapaikanhakijat itsekään, mitä heidän kylteissään lukee?

Kulla. Kaiken ummartaa.

Mutta kun on turvapaikkapaperit perstaskussa, on vain 2 suuntaa joita kohti kulkea: joko kouluttautuminen kovapalkkaiseksi asiointitulkiksi, tai jättäytyminen yhteiskunnan ulkopuolelle (etuja lukuunottamatta), jotta asiointitulkkina toimivan kaverin kanssa voidaan koijata discorahaa apinoilta.

https://www.youtube.com/watch?v=fEMfzxNqGN0
Title: Vs: 2015-10-03 Oulu: Sata turvapaikanhakijaa kiitosmarssilla
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 03.10.2015, 20:37:16
Iltalehden video (http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015100320462135_uu.shtml) vahvistaa vaikutelman, että siellä on esiintynyt jonkin verran silmänpalvontaakin. Mutta varmasti heistä jälleen löytyy tietty prosenttiosuus, joka rakastaa Suomen valtiota ja kansalaisia ihan aidosti.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Artisti on 03.10.2015, 20:53:30
He "marssivat" siis hätämajoitusyksikön ympäri? Aika laimea juttu. Tulis nyt pian edes ne pakkaset! Sellainen jossa sieraimet jäätyy lyttyyn, jos vetää liian nopeasti ilmaa nenän kautta.

Ja tuolla videolla tuo sönkkäys ei kuulosta hienolta, vaikka matu varmasti  luuleekin, että meistä on mukava kuunnella:"food is not good but it's ok"
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Gunnar Hymén on 03.10.2015, 20:59:12
tykkään kyllä siitä, että sianpaskan lannoittamat ruoat kirvoittaa ja energisoi nämä pakolaislapsukaiset käveleskelemään, energiaa palaa mukavasti. pitää myös syksyn lähestyessä lämpimänä, tosin ei kannattane enää kohta istua pohjoisen suunnassa pylly asfaltilla, tulee pian virtsaputkentulehdus
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Pölhökustaa on 03.10.2015, 21:24:39
Hehe.

Minua on haukuttu hyväuskoiseksi ja sinisilmäiseksi monissa asioissa, ja totta on että skeptisyys ei taida olla paheeni. Mutta nyt kyllä sanon minäkin että jokin laajempi puhtaaksipesu on meneillään. En usko tv:ssä näkemieni "kiitollisten" pakolaisten kiitoksien aitoutta. Etenkään, kun en edes ole itsekään satavarma tarvitseeko heidän nyt niin hirveästi kiitollisuutta osoittaa.

Suomi noudattaa sopimuksia ja velvollisuuksia, pakolaiset - tai "pakolaiset" - todennäköisesti ovat, tai ainakin heidän pitäisi olla, kiinnostuneempia siitä mitä kotimaahan jättämilleen vaimoille, lapsille ja yhteiskunnalle kuuluu, kuin siitä miltä vastaanottomaan yleinen mielipide kuulostaa.

Ellei, tietenkin, vastaanottomaan suopeus mitä rahaan, tulevaisuuteen, ylläpitoon ja pullean mahan täyttöön tulee ole tärkeä elementti.

Taitaa olla.

Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Bigot on 03.10.2015, 21:37:05
^ Ainakin selvältä vaikuttaa, että aloite on tullut SPR:ltä, jotta saadaan mainetappiota edes vähän korjattua. Voihan silti olla, että ainakin osa ihan aidosti kiitollisia ja vilpittömästi osoittavat sen.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Nuivake on 03.10.2015, 22:55:05
Quote from: Artisti on 03.10.2015, 20:53:30
Tulis nyt pian edes ne pakkaset! Sellainen jossa sieraimet jäätyy lyttyyn, jos vetää liian nopeasti ilmaa nenän kautta.

Ensi viikolla alkaa ainakin yöpakkaset Torniossa. On se aikakin.
http://weather.fi/Finland/Tornio/tenday
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: kirjoittelija on 04.10.2015, 04:51:24
Quote from: Bigot on 03.10.2015, 21:37:05
^ Ainakin selvältä vaikuttaa, että aloite on tullut SPR:ltä, jotta saadaan mainetappiota edes vähän korjattua. Voihan silti olla, että ainakin osa ihan aidosti kiitollisia ja vilpittömästi osoittavat sen.

Selvästi SPR:n ja vastaanottokeskuksen henkilökunnan ehdottama maineenkorjaus operaatio:

Quote
Turvapaikanhakijat vastaavat tänään ruokakohuun: "Olemme huolissamme"

Turvapaikanhakijat kertovat tänään mielipiteensä kohtelustaan Oulussa. Oulun poliisi kertoo, että Kastellin hätämajoituskeskuksessa järjestetään tänään tiedotustilaisuus, jossa halutaan selventää kuluvan viikon epäselvyyksiä muun muassa majoitukseen ja ruokaan liittyen.

Osa turvapaikanhakijoista on kritisoinut ruoan tasoa, ja osa aloitti jopa syömälakon. Oulun poliisin mukaan turvapaikanhakijat haluavat nyt kertoa, että suuri osa on tyytyväisiä kohteluunsa, majoitukseen ja ruokaan jota heille tarjotaan. Syy mielenilmaukseen on se, että he ovat huolissaan suomalaisten yleisestä mielipiteestä turvapaikanhakijoihin liittyvien viimeaikaisten, negatiivissävyisten uutisten vuoksi.

Tiedotustilaisuus alkaa kello 15.

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/turvapaikanhakijat-vastaavat-tanaan-ruokakohuun-olemme-huolissamme/5341530

Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: kirjoittelija on 04.10.2015, 04:59:53
Irakilaisten kylteissä bongattu mm. "rakastamme elää kanssanne" "me etsimme turvallisuus" ja "Hallitus vastaanottaa meidät ja antaa apua irakin pakolaisille" ja kuvissa olevat miehet siis pelastavat virallisen propagandan mukaan suomen talouden.

Quote
Oulun turvapaikanhakijoilta ylistysviesti suomalaisille: Kiitos!
KOTIMAA JULKAISTU 03.10.2015 17:11 (PÄIVITETTY 03.10.2015 20:0

Oulussa Kastellin hätämajoitusyksikössä järjestettiin tänään mielenilmaus. Siellä satakunta turvapaikanhakijaa halusi osoittaa kiitoksensa suomalaisille pääsystä maahamme. 

– Ensiksi kiitämme Suomen hallitusta, että saimme tulla tänne. Toiseksi kiitämme suomalaisia, jotka ovat auttaneet meitä paljon. He ovat tulleet tänne Kastelliin ja tuoneet muun muassa vaatteita, kertoi irakilainen Yasser Younis. 

Hänen mukaansa suomalaiset ovat olleet ystävällisiä ja toivottaneet turvapaikanhakijat tervetulleeksi. 

– Erikoiskiitoksen annamme Kastellin henkilökunnalle, muun muassa ruokailusta huolehtiville ja sairaanhoitajille. 

Sairastunut pääsee Younisin mukaan sairaanhoitajan pakeille ja tarvittaessa nopeasti lääkäriin.

Ruuasta hän ei löytänyt moitittavaa, vain valmistustavat ovat hänen kotimaassaan erilaisia. Younis kehui esimerkiksi lauantaina Kastellissa tarjottua broilerinjauhelihakastiketta, jonka lisäkkeenä oli ohrahelmiä, kurkkua, tomaattia ja porkkanaraastetta. 

– Ruoka oli todella hyvää, hän sanoi.   

Kastelli 2
Kastellin turvapaikanhakijat halusivat kertoa mielipiteensä kohtelustaan.

Kastelli 3

Mielenilmauksen aikana turvapaikanhakijat kantoivat julisteita, joista yhdessä luki muun muassa: Haluamme kunnioittaa Suomen lakeja ja tulla toimeen kaikkien kanssa. Kiitos Suomi! P.S. Ruoka on ihan ok. 

Kastellissa on tällä haavaa noin 270 turvapaikanhakijaa, joista suurin osa on nuoria miehiä.

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/oulun-turvapaikanhakijoilta-ylistysviesti-suomalaisille-kiitos/5341722

Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: kirjoittelija on 04.10.2015, 05:07:24
Turvapaikanhakijoita on läksytetty vastaanottokeskuksen henkilökunnan toimesta:

QuoteTurvapaikanhakijat 2.10.2015 klo 16:59
Ruokaa vastaan mieltään osoittaneita turvapaikanhakijoita läksytetty – "He ovat häpeissään ja katuvat"
Vastaanottokeskuksissa on otettu tiukka linja turvapaikanhakijoiden mielenosoituksiin. Ruokaprotestiin osallistuneita on muistutettu siitä, että ruuasta valittaminen ei paranna suomalaisten mielikuvaa heistä.

Poliisi vartioi kun turvapaikanhakijat osoittivat mieltään majoitusolosuhteiden takia Oulussa. Kuva: Markku Ruottinen / Lehtikuva

Mistä on kyse?

Ruokaan tyytymättömien turvapaikanhakijoiden mielenilmauksiin on puututtu vastaanottokeskusten ja hätämajoitusyksiköiden toimesta
Heitä on muistutettu, että osa suomalaisista vastustaa heidän tuloaan ja ruuasta valittaminen ei paranna tilannetta

Turvapaikanhakijat osoittivat mieltään keskiviikkona Oulussa
Ruokaan tyytymättömien turvapaikanhakijoiden mielenilmauksiin on puututtu tiukasti vastaanottokeskuksissa ja hätämajoitusyksiköissä. Maahanmuuttovirastosta kerrotaan, että asiasta on puhuttu turvapaikanhakijoille suoraan.

– Heitä on muistutettu, että osa suomalaisista vastustaa heidän tuloaan muutenkin. Että jos vielä valitetaan ruuasta, niin asiaa ei ole ajateltu loppuun asti, kertoo Maahanmuuttoviraston viestintäpäällikkö Hanna Kautto.

Kautto sanoo, että turvapaikanhakijat ovat ymmärtäneet toimineensa väärin.

– Sieltä on tullut kommenttia, että mielenosoittajia on kaduttanut jälkeenpäin ja he ovat häpeissään. He ovat itsekin tajunneet, ettei mielenilmaus nyt ehkä ollut oikea tapa hoitaa tätä.

Oulussa osa turvapaikanhakijoista osoitti tällä viikolla mieltään, koska he olivat tyytymättömiä heille tarjottuun ruokaan ja asuinoloihin.

Lahjahevosen suuhun ei pidä katsoa.
– Satu Kurri

Huonoa mainosta

Protesti on herättänyt keskustelua myös muissa vastaanottokeskuksissa ja hätämajoitusyksiköissä.

Kouvolan Keltakankaan hätämajoituskeskuksessa ei löydy ymmärrystä mielenilmauksille. Kouvolassa turvapaikanhakijat ilmaisivat viime viikolla tyytymättömyyttään kiertämällä paikallisten asukkaiden ovilla kerjäämässä rahaa, ruokaa ja tupakkaa.

– Olen itse aika tiukkana tässä. Lahjahevosen suuhun ei pidä katsoa, sanoo hätämajoituskeskuksen johtaja Satu Kurri.

25 vuotta työnsä vuoksi turvapaikanhakijoiden kanssa tekemisissä ollutta Kurria harmittaa, että vastaanottokeskukset saavat mielenilmausten vuoksi huonoa mainosta.

– En ole urani aikana koskaan törmännyt siihen, että ruuan vuoksi olisi osoitettu mieltä, tämä on aivan uusi reaktio. Nälkälakkoja on ollut, mutta ne ovat liittyneet aina turvapaikanhakijoita koskeviin päätöksiin.

Päätöksiä ei muuteta

Myös Maahanmuuttoviraston mukaan mielenilmaukset ovat aiempina vuosina olleet pienimuotoisia ruokalakkoja.

– Niitä on ollut useita vuosittain. Useimmiten taustalla on kielteinen päätös tai maastapoistaminen. Yleensä hakija yrittää saada muutettua päätöstä protestilla, kun on tieto, että poliisi tulee hakemaan ja vie maasta pois, kertoo viestintäpäällikkö Hanna Kautto.

Lahdessa osa turvapaikanhakijoista oli aiemmin tällä viikolla ruokalakossa, koska Maahanmuuttovirasto päätti jäädyttää irakilaisten ja somalialaisten turvapaikkahakemusten päätöksenteon.

Osa suomalaisista vastustaa heidän tuloaan muutenkin. Jos vielä valitetaan ruuasta, asiaa ei ole ajateltu loppuun asti.
– Hanna Kautto
Turvapaikanhakijoiden pitkäaikaisin protesti päätöksiä vastaan oli vuonna 2012, kun kaksi afgaanimiestä piti koko syksyn ajan ruokalakkoa eduskuntatalon edessä.

– Olemme yrittäneet kovasti viestiä, että viranomaispäätöstä ei saa Suomessa muutettua itseään vahingoittamalla. Afgaanimiesten kohdallakin lopputulema oli, että viranomaispäätöstä ei voi muuttaa.

Yksittäistapauksia

Muutama vuosi sitten kahdeksan turvapaikanhakijaa lopetti syömisen, kun heille ei järjestetty yöruokailua muslimien paastokuukauden Ramadanin aikana.

– Mielenilmaus kesti muutaman päivän. Lopulta tehtiin huoneenlämmössä säilyvät eväspussit niille, jotka halusivat syödä yöllä.

Kautto muistuttaa, että viime aikoina esiin tulleissa tapauksissakin mieltään ovat osoittaneet yksittäiset turvapaikanhakijat.

– Suurin osa asukkaista on ymmärtääkseni kiitollisia, että ovat saaneet katon pään päälle ja syötävää.

http://yle.fi/uutiset/ruokaa_vastaan_mieltaan_osoittaneita_turvapaikanhakijoita_laksytetty__he_ovat_hapeissaan_ja_katuvat/8347753
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: kummastelija on 04.10.2015, 10:24:16
Quote from: kirjoittelija on 04.10.2015, 04:51:24
Quote from: Bigot on 03.10.2015, 21:37:05
^ Ainakin selvältä vaikuttaa, että aloite on tullut SPR:ltä, jotta saadaan mainetappiota edes vähän korjattua. Voihan silti olla, että ainakin osa ihan aidosti kiitollisia ja vilpittömästi osoittavat sen.

Selvästi SPR:n ja vastaanottokeskuksen henkilökunnan ehdottama maineenkorjaus operaatio:

Quote
Turvapaikanhakijat vastaavat tänään ruokakohuun: "Olemme huolissamme"

Turvapaikanhakijat kertovat tänään mielipiteensä kohtelustaan Oulussa. Oulun poliisi kertoo, että Kastellin hätämajoituskeskuksessa järjestetään tänään tiedotustilaisuus, jossa halutaan selventää kuluvan viikon epäselvyyksiä muun muassa majoitukseen ja ruokaan liittyen.

Osa turvapaikanhakijoista on kritisoinut ruoan tasoa, ja osa aloitti jopa syömälakon. Oulun poliisin mukaan turvapaikanhakijat haluavat nyt kertoa, että suuri osa on tyytyväisiä kohteluunsa, majoitukseen ja ruokaan jota heille tarjotaan. Syy mielenilmaukseen on se, että he ovat huolissaan suomalaisten yleisestä mielipiteestä turvapaikanhakijoihin liittyvien viimeaikaisten, negatiivissävyisten uutisten vuoksi.

Tiedotustilaisuus alkaa kello 15.

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/turvapaikanhakijat-vastaavat-tanaan-ruokakohuun-olemme-huolissamme/5341530

Boldaukset omia. Jaa, mitäs epäselvää nyt ruoasta ja majoituksista on ollut. Minusta on aivan selkeästi kommunikoitu että annettu ruoka sopii ainoastaan koirille ja naisille - oikein arvoisan maahanmuuttajan suusta.

Negatiivissävytteinen uutinen? Negatiivissävytteinen? Uutiset ovat uutisia. Niissä tulee kertoa mitä tapahtuu, ilman mitään sävyjä. Se että uutisia aletaan "sävyttämään" kertoo vääristelystä, valehtelusta ja propagandasta - ja ilmeisimmin sävyttämisestä tässä on kyse.

Tämä on itse asiassa USKOMATONTA. Maamme on syöksymässä kohti kansantaloudellista katastrofia, ja valtakunnanmedian kärkiuutisia on mitä joku s**tanan iRakki syö tai on syömättä. VMP!
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: guest8096 on 04.10.2015, 10:37:51
QuoteSyy mielenilmaukseen on se, että he ovat huolissaan suomalaisten yleisestä mielipiteestä turvapaikanhakijoihin liittyvien viimeaikaisten, negatiivissävyisten uutisten vuoksi.

Itsepä ovat maineensa hankkineet.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Blanc73 on 04.10.2015, 10:39:46
Masinoidusta "kiitoksesta" päätellen SPR ja maahanmuuttovirasto ovat paniikissa.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: elven archer on 04.10.2015, 11:17:59
Quote
He ovat häpeissään ja katuvat
Haluan kuulla sen heiltä, enkä välikäsiltä, joilla on oma lehmä ojassa esittäessään tulkintoja toisten tunnoista ja kuljettaessaan viestejä. En nimittäin lähtökohtaisesti luota tuohon viestikanavaan pätkääkään.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Lahti-Saloranta on 04.10.2015, 11:22:13
Quote from: kirjoittelija on 04.10.2015, 05:07:24
Turvapaikanhakijoita on läksytetty vastaanottokeskuksen henkilökunnan toimesta:
Toisin sanoen turvapaikanhakijoita kehoitetaan mielistelemään ja suorastaan valehtelemaan. Jos kerran turviksen mielestä tarjottu ruoka on koiranruokaa ja riisi pahaa niin miksi hän ei voi sitä kertoa. Perusteluhan on että se herättää pahaa verta kansan keskuudessa joten pitää valehdella että ruoka onkin hyvää ja riisi mainiota ja vielä kiitellä siitä SPR;n tätien kirjoittamat laput rinnassaan. Kai ne tädit myös ohjeistavat mitä siellä haastattelussa kannattaa kertoa.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: CaptainNuiva on 04.10.2015, 12:16:54
Quote from: elven archer on 04.10.2015, 11:17:59
Quote
He ovat häpeissään ja katuvat
Haluan kuulla sen heiltä, enkä välikäsiltä, joilla on oma lehmä ojassa esittäessään tulkintoja toisten tunnoista ja kuljettaessaan viestejä. En nimittäin lähtökohtaisesti luota tuohon viestikanavaan pätkääkään.

Häpeissään olo ja katuminen eivät kuulu noihin kulttuureihin muutoin kuin jos se ajaa omaa etua, tämä on fakta.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Kauhea Ihmismäinen Otus on 05.10.2015, 13:33:49
Se meidän klassikkogourmetpaikahakijahan on siis itse ollut laskuvarjojääkäriluutnanttina Irakin armeijassa. "Kiitollisuuden " ja "rehellisyyden" asenne on häneen varmaan tarttunut sieltä:

Quote from: Kauhea Ihmismäinen Otus on 05.10.2015, 13:16:44
Tanskalainen upseeri avautuu siitä, miten Irakin armeija antautuu kun Allah rantautuu:

Iraks hær vil ikke slås mod IS  (http://www.information.dk/547581)

Eli Irakissa jos saa upseerinpestin ja ei "hyödynnä" sitä esim. vetämällä  50 sotilaan palkkaa välistä, pidetään sinua tyhmänä.Irakin armeija valittaa, että liittouma ei pommita ISIS:tä tarpeeksi, ei kouluta Irakin armeijaa tarpeeksi hyvin eikä anna tarpeeksi hyviä varusteita.

Asenne pottunokkia kohtaan Irakin armeijssa vähän sama kuin meidän kotoisilla gourmetpaikanhakijoilla: Eli saman tekevää tarjoaisiko kultaa hopeavadilla, silti asenne on

Quote from:  Gourmetpaikanhakija"This food I give for dog - no eat. For women. Problem."
Quote from: Jaakko Sivonen on 03.10.2015, 08:05:09
(https://pbs.twimg.com/media/CQVKQ3dVAAEdL7f.jpg:large)
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: nitkunatku on 05.10.2015, 13:38:32
^
Mitä vittua tuollainen sotilas tekee täällä?
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Jaakko Sivonen on 05.10.2015, 13:39:28
Murobbs-forumilla joku sanoikin noihin irakilaisiin käpykaartilaisiin liittyen:

Quote from: taxmanMikäli näin on ja tuolle myönnetään turvapaikka armeijasta karkaamisen vuoksi, niin Suomen armeijan voi saman tien lakkauttaa, koska Suomi myöntää tällöin armeijaan pakottamisen olevan ihmisoikeusrikkomus.
http://murobbs.muropaketti.com/threads/vastaanottokeskusten-pakolaiset.571105/page-162#post-1716083172
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: ISO on 05.10.2015, 13:41:03
Quote
He ovat häpeissään ja katuvat

Odotan, että We just want OUR money -jäbä, ja This food for women -jäbä tulevat yksissä tuumin pyytämään anteeksi koko Suomen kansalta, julkisesti.

Irtisanoutuvat kaikista tuista, joita mahdollisesti ovat nyt tai joskus oikeutettuja saamaan, ja kieltäytyvät kaikesta muusta avusta kuin ruoasta ja lämpimästä asumuksesta.

Ennen en usko, että ovat häpeissään ja katuvat.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Larva on 05.10.2015, 13:41:27
Quote from: nitkunatku on 05.10.2015, 13:38:32
^
Mitä vittua tuollainen sotilas tekee täällä?
Jos olisin kiltti, voisin ajatella, että hän on täällä siksi koska ei halunnut katkoa kauloja isiksen riveissä.

Jos olisin tuhma, ajattelen hänen olevan täällä osana Irakin valloitusjoukkoja, jotka muilutetaan Suomeen kuin puuhevonen Troijaan.

Neutraalisti voisi ajatella, että tyyppi on palvellut Irakin armeijassa ihan kuten suomalaisetkin nuoretmiehet palvelevat Suomen armeijassa, ja kuva on niiltä ajoilta. Että sillä ei välttämättä ole mitään tekemistä miehen nykyisen päämäärän ja asenteen kanssa.

Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Mr.Reese on 05.10.2015, 16:44:01
http://mustaorkidea.blogspot.fi/2015/10/vastaanottokeskuksesta-kuuluu-kummia.html?m=1 (http://mustaorkidea.blogspot.fi/2015/10/vastaanottokeskuksesta-kuuluu-kummia.html?m=1)
Jonkun kirjoitus menosta vokeissa. Toki ei voi todeksi todistaa, mutta uskottavalta kuulostaa.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Gunnar Hymén on 05.10.2015, 16:58:23
no tuli ihan sama fiilis, että vaikuttaa ihan uskottavalta. eikai ne muuten vokkiloisten pihalla ja teillä pyörisi keskellä yötä mopopoikien yliajamana? jostainhan ne tulee ulos jos siellä kerta luukut menee kiinni illalla eikä pois pääse.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Mr.Reese on 05.10.2015, 17:04:03
Kenraali Talvi, tule jo. Mielessä risteilee monia esteitä, joihin sotalapset törmää talven tultua. Kuten esim: jäiset rännit voivat olla liukkaat, tottumattomuus talveen farkkuineen sekä mahdollisine eturauhastulehduksineen, jos siis uskaltautuvat ulos, kun mittari laskee -30.
http://yle.fi/uutiset/turvapaikanhakijat_marssivat_ja_jakoivat_ruusuja_rovaniemella/8355740 (http://yle.fi/uutiset/turvapaikanhakijat_marssivat_ja_jakoivat_ruusuja_rovaniemella/8355740)
Pullahalit Rovaniemelläkin. Sponsored by SPR.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Maastamuuttaja on 05.10.2015, 17:52:00
Voisivat kiittää myös rajavartioston ja sisäministeri Orpon joustavuutta rajanylitysvaiheessa. Se vahvistaa saapujien ennakkokäsitystä tasa-arvon merkityksestä Pohjolassa. Tulijat haluavatkin jakaa omat voimakkaat panoksensa kaikkialle Suomeen.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: valtakunnanpärkhele on 05.10.2015, 18:02:10
Quote from: CaptainNuiva on 04.10.2015, 12:16:54
Quote from: elven archer on 04.10.2015, 11:17:59
Quote
He ovat häpeissään ja katuvat
Haluan kuulla sen heiltä, enkä välikäsiltä, joilla on oma lehmä ojassa esittäessään tulkintoja toisten tunnoista ja kuljettaessaan viestejä. En nimittäin lähtökohtaisesti luota tuohon viestikanavaan pätkääkään.

Häpeissään olo ja katuminen eivät kuulu noihin kulttuureihin muutoin kuin jos se ajaa omaa etua, tämä on fakta.

Juuri näin. SPR:n kalkkunat ja vokkilaiset paniikissa nyt yrittävät maalata mustaa valkoiseksi lemmikeistään, kauankohan heidän pää kestää kongitiivista dissonanssia.  Nämä irakin jäppiset eivät ole pahoillaan mistään, tarinankerrontaa vain.
Title: ”He tulevat tänne vain rahan ja seksin takia”
Post by: Leijona78 on 06.10.2015, 11:51:27
Tällainen artikkeli. Voisi näistä jutuista tosiaan puhua niiden oikeilla nimillä.

QuoteIrakilaissyntyinen nuori mies: "He tulevat tänne vain rahan ja seksin takia"

Otsikon sanat ovat irakilaissyntyisen, Suomessa asuvan ja työskentelevän nuoren miehen suusta. Haastattelin häntä Tampereen Koskipuistossa järjestetyn "Rajat kiinni" -mielenosoituksen yhteydessä. Mies työskentelee yhdessä maahanmuuttajavaimonsa kanssa Tampereella vanhustyössä. Nimeään hän ei halunnut maanmiestensä koston pelossa julkisuuteen.

Irakilaismiehen kertomuksen mukaan nyt Suomeen pyrkivillä nuorilla miehillä ei ole kotimaassaan suurtakaan hätää. Siellä käydään uskonsotaa eri muslimiryhmittymien välillä, mutta mistään todellista sotatilasta ei ole kysymys. Hän on itse kotoisin Irakin pohjoisosan kurdialueelta, mistä tuli pakolaisena Suomeen vuonna 2002. Silloin tilanne oli aivan toinen. Alueen kurdit olivat vainottuja ja joutuivat pakenemaan Turkin puolelle perustettuihin pakolaiskeskuksiin.

Suomeen viime viikkoina sankoin joukoin tulleiden maanmiehiensä motiiveista hänellä on selvä käsitys.

- He tulevat tänne vain rahan ja seksin takia. Heille on kotimaassaan annettu tietoa, että Suomi ottaa heidät avosylin vastaan, maksaa isot korvaukset, ja Suomessa on kauniita naisia, joista saa hyviä aviovaimoja, irakilaismies lataa.

Oulun ruokaprotestikin kumpuaa siitä pettymyksestä, minkä irakilaismiehet ovat kokeneet, kun Suomi ei ollutkaan sellainen paratiisi, kuin heille oli uskoteltu.

http://waltamedia.fi/he-tulevat-tanne-vain-rahan-ja-seksin-takia/
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Saturoitunut on 06.10.2015, 12:06:58
Kukahan noille sitä tietoa oikein siellä lähtömaassa jakelee ja kenen laskuun?
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: nitkunatku on 06.10.2015, 12:15:34
Just toikin vituttaa, että geelitukat tulevat NAISTEN perässä. Jos ajattelee, kuinka paljon Suomessa on JO NYT naisettomia nuoria miehiä (naisia nuorissa ikäluokissa keskimäärin on vähemmän, toki vanhusikäluokissa sitten naisia on enemmän, kun miesten elinikä on alhaisempi), niin voi vain kuvitella, minkälainen khei-aas on täälläkin edessä, kun naisettomat nuoret miehet tappelevat seurustelukumppanin suosiosta paikallisissa yökerhoissa. Ja diskorahahan näille juoksee.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Gunnar Hymén on 06.10.2015, 12:22:51
https://www.facebook.com/ajankohtainenkakkonen/videos/943055802434686/

jahas, 100% uhriutumisvideo, lainaan pari kappaletta niin ei tule ylimääräisiä klikkejä josse ylitä Hommalaisten mielenkiintorajaa

"Jollen voi jäädä suomeen, en ole turvassa missään ja elämäni on kurjaa"
"Jos palaan Irakiin, minut tapetaan ja silloin suomi on vastuussa"

radikalisoituukohan tilanne, että uhkaavat kivitipun katolta hypätä josseivät saa myönteistä päätöstä featuring saksanmaa
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Pölhökustaa on 06.10.2015, 12:39:16
Quote from: beehoo on 06.10.2015, 12:22:51
https://www.facebook.com/ajankohtainenkakkonen/videos/943055802434686/
"Jos palaan Irakiin, minut tapetaan ja silloin suomi on vastuussa"

Omar-niminen partalapsi röhnöttää ylimielisen näköisenä, pilottilasit otsalla, ja kertoo Suomen vastuusta.

Omar jätti kertomatta kenen riisikulhoon hän on kussut.

Voisi kummasti lisätä empatiantunnetta ja vähentää epäilyjä kokemansa vainon aitoudesta jos myös suuri yleisö kuulisi miksi islamin lempeä sapeli etsiskelee Omarin kaulaa, tai mikä väärinkäsitys on syntynyt sotarikoksia tutkivan tahon kanssa.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: nitkunatku on 06.10.2015, 12:50:13
Jos tuo Omar saa hylsypäätöksen ja shoppaa turvapaikan esmes Ruotsista, sen jälkeen vastuussa Omarin hengestä on Ruotsi, sen jälkeen Tanska, sen jälkeen Benelux, sen jälkeen Saksa jne. jne. jne... Ja tuota reittiä Omar onkin kotona Irakissa :)
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Fiftari on 06.10.2015, 12:57:40
Eräs ystäväni poseeraa instagramissa kyltin kanssa jossa lukee että turvapaikka on ihmisoikeus  :facepalm: :flowerhat: Kysäisin että ketkä tänne sitten on otettava. Vastaus oli "kaikki tulijat". Millainen sokeus saa ihmiset luulemaan että KAIKKI tarvitsevat turvapaikkaa. Helppohan se on vaihtaa maata ja perillä itkeä surullinen tarina. Ketään ei kiinnosta rakentaa maata paremmaksi kun täällä saa kaiken ilmaiseksi ilman velvollisuuksia.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Vänkääjä on 06.10.2015, 13:15:50
Quote from: beehoo on 06.10.2015, 12:22:51
https://www.facebook.com/ajankohtainenkakkonen/videos/943055802434686/
QuoteMetsän keskellä pelottaa, koska täällä on metsästäjiä.

Ei muuta kun punaista lippistä ja oranssia liiviä sen mustan koltun ja huivin sijasta.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Maatiaisjuntitar on 06.10.2015, 13:22:48
No, suomalaisia naisia pelottaa kaupungin kaduilla kun siellä on metsästäjiä.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: dhimmi_ on 06.10.2015, 13:23:30
"Jotkut metsästäjistä voivat olla vaarallisia. Jos jotain tapahtuu, on vaikeaa selvittää, mitä on tapahtunut."

Kehikset elävät viidakon säännöillä. Eivät ole turvassa ikinä missään. Suomalaisia tilanteita ja ihmisiä arvioidaan kehitysmaan sota-alueen kriteereillä. Kaikki on mahdollista.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: heppu on 06.10.2015, 13:32:44
Quote from: Haukka on 06.10.2015, 13:10:50
Quote from: Fiftari on 06.10.2015, 12:57:40
Eräs ystäväni poseeraa instagramissa kyltin kanssa jossa lukee että turvapaikka on ihmisoikeus  :facepalm: :flowerhat: Kysäisin että ketkä tänne sitten on otettava. Vastaus oli "kaikki tulijat". Millainen sokeus saa ihmiset luulemaan että KAIKKI tarvitsevat turvapaikkaa. Helppohan se on vaihtaa maata ja perillä itkeä surullinen tarina. Ketään ei kiinnosta rakentaa maata paremmaksi kun täällä saa kaiken ilmaiseksi ilman velvollisuuksia.

Jos hieman arvailen kaverisi sukupuolta, niin eikö liene kauniimpi kahdesta?

Ei kyseessä ole sokeus, päinvastoin, vaan oma etu. Ainoat sokeat ovat ryöstetyt, jotka eivät tunnista lompakolla käyvää väärintekijää. Aivan samalla tavalla kuten julkisen sektorin paisuttaminen kuppaa resursseja naisille, kuten valtion anteliaat sosiaalituet pakottavat miehet antamaan resursseja YH-äideille ja toisten miesten lapsille niin tämä miesvaltainen maahanmuutto on naisten etu, jolla he saavat kovempaa kysyntää itsestään parisuhdemarkkinoilla - ja sitä kautta resursseja. Valtakunta myydään hopeakolikosta.

Niin, miettikääpä jos maahan tulisi 500 parikymppistä thaimaalais- tai philippiinonaista päivässä, jotka kovasti palaisivat halusta saada suhteen paikallisen miehen kanssa. ;D
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: xor_rox on 06.10.2015, 13:37:49
Quote from: Fiftari on 06.10.2015, 12:57:40
Eräs ystäväni poseeraa instagramissa kyltin kanssa jossa lukee että turvapaikka on ihmisoikeus  :facepalm: :flowerhat: Kysäisin että ketkä tänne sitten on otettava. Vastaus oli "kaikki tulijat". Millainen sokeus saa ihmiset luulemaan että KAIKKI tarvitsevat turvapaikkaa. Helppohan se on vaihtaa maata ja perillä itkeä surullinen tarina. Ketään ei kiinnosta rakentaa maata paremmaksi kun täällä saa kaiken ilmaiseksi ilman velvollisuuksia.

Kysykää niiltä, että mitä mieltä ovat ensi vuoden loppuun mennessä perustettavista n. 800 vastaanottokeskuksesta.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Sivustakatsoja on 06.10.2015, 20:57:53
Quote from: heppu on 06.10.2015, 13:32:44
Niin, miettikääpä jos maahan tulisi 500 parikymppistä thaimaalais- tai philippiinonaista päivässä, jotka kovasti palaisivat halusta saada suhteen paikallisen miehen kanssa. ;D
Sehän olisi miesten paratiisi!
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Fiftari on 07.10.2015, 14:13:38
Quote from: Sivustakatsoja on 06.10.2015, 20:57:53
Quote from: heppu on 06.10.2015, 13:32:44
Niin, miettikääpä jos maahan tulisi 500 parikymppistä thaimaalais- tai philippiinonaista päivässä, jotka kovasti palaisivat halusta saada suhteen paikallisen miehen kanssa. ;D
Sehän olisi miesten paratiisi!

En usko että olisi kovasti näitä hyysäjä-naisia puuhaamassa vastaanottokeskuksia tai muutakaan. Ainakaan samassa mittakaavassa.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Nuivake on 07.10.2015, 15:18:55
Quote from: Fiftari on 07.10.2015, 14:13:38
Quote from: Sivustakatsoja on 06.10.2015, 20:57:53
Quote from: heppu on 06.10.2015, 13:32:44
Niin, miettikääpä jos maahan tulisi 500 parikymppistä thaimaalais- tai philippiinonaista päivässä, jotka kovasti palaisivat halusta saada suhteen paikallisen miehen kanssa. ;D
Sehän olisi miesten paratiisi!

En usko että olisi kovasti näitä hyysäjä-naisia puuhaamassa vastaanottokeskuksia tai muutakaan. Ainakaan samassa mittakaavassa.

Mutta jonkunhan ne lakanatkin pitäisi vaihtaa ja aina välillä pitää saada pullaa ja huikopalaa, jotta jaksaisi panna tulijoiden asioita kuntoon.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 08.10.2015, 18:11:23
Maistuisikohan lapsukaisille Skyr?

QuoteIltalehti kertoi keskiviikkona, että Arla joutuu vetämään Skyr-rahkansa pois myynnistä brändikiistan vuoksi.

Kyse on siitä, että Skyr-rahkan islantilainen valmistaja MS Iceland Dairies on kieltänyt Arlan valmistaman Skyr-rahkan myynnin Suomessa. Oikeuden päätösten mukaan Tanskassa tai Islannissa tehty Skyr ei ole tuotetyyppi vaan tuotemerkki.

[---]

Kiellot ovat jyrkät. Arla ei saa viikon kuluttua tuottaa, myydä, markkinoida, eikä edes varastoida Skyr-tuotteitaan. Tuotteita ei kuitenkaan vedetä kauppojen hyllyiltä, vaan kaupat saavat myydä jäljellä olevat eränsä kuluttajille.

Kielto varastoinnista voi kuitenkin aiheuttaa sen, että ruokaa jouduttaisiin heittämään hukkaan. Varastossa tämä koskisi noin 10 000 purkkia.

- Myös ruoan hukkaaminen surettaa meitäkin ja etsimme nyt lahjoituskohdetta. Olemme olleet yhteydessä SPR:ään, Saija Moisia kertoo.

Iltalehti (http://www.iltalehti.fi/pippuri/2015100820487689_ah.shtml) (lihavointi A. k.)
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Maastamuuttaja on 09.10.2015, 17:16:30
Koska kaikki tulijat ovat tervetulleita, toivoisin näkeväni maassamme bushmanneja. Ei, he eivät ole puskamanneja, niin kuin joku voisi luulla. Kysymyksessä on lyhyenläntä porukka, joka vaikuttaa eteläafrikkalaisessa faunassa. Tapio Rautavaaran tapaan he ovat tarkkoja jousipyssymiehiä. Ja keihäänheittokin sujuu, joskaan yli kahdeksankymppisiä kaaria ei ole Botswanassa toistaiseksi nähty. Villieläimen tappaminen tehdäänkin niillä nurkilla lähietäisyydellä.

Lukuharrastus ei ole prioriteetti. Ainakaan toistaiseksi Nobel-komitean kykyjenetsijät eivät ole onnistuneet haarukoimaan aitoa "villi-ihmistä" kirjallisuuden nobelin saajaksi. Baobab-puiden varjossa tapahtuva koko ihmiskunnan kannalta äärettömän arvokkaan perinnetietouden siirtäminen sukupolvelta toiselle on jäänyt vaille Jörn Donnerin ja Bonnierin suvun huomiota.

Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Gunnar Hymén on 09.10.2015, 17:29:54
voisinkin suositella Donnerille elämistä bushmannien tapaan, siitä voidaan tehdä vaikka HevonHelvetin TVn ensimmäinen reality - ukko sysimustassa afrikassa
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Mangustin on 09.10.2015, 19:10:23
Quote from: beehoo on 09.10.2015, 17:29:54
voisinkin suositella Donnerille elämistä bushmannien tapaan, siitä voidaan tehdä vaikka HevonHelvetin TVn ensimmäinen reality - ukko sysimustassa afrikassa

Äijä kävi Gambiassa 70-luvulla, matkamuistoksi saimme legendaarisen Hymyn kuvasarjan paikallisen pikku-Iidan kanssa. Tyttö oli silloisen tiedon mukaan 15, mutta Donner, 38, korjasi kohun myötä likan iän 18-v:ksi.

Muoks: Poistin hyvämaineisen kansalaisfoorumin linjan vastaisen linkin, jossa alaikäistä afrikkalaistyttöä hyväksikäyttää kolonialistinen, etuoikeutettu RKP:läinen . Jörn Donner itse kommentoi kulttuurien välistä kohtaamista näin:

"- Hänen nimensä on Ida, hän on 15-vuotias ja käy koulua. Gambialaisethan ovat suomalaisia kypsempiä jo tuossa iässä, joten vertailu siellä kotipuolessa on turhanaikaista."
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Laskentanuiva on 20.10.2015, 17:54:43
No, niin.
Partalapset Pakolaiset saivat tahtonsa läpi ja ruokahuolto uusitaan Oulussa.

Arvata sopii, että jatkossa ruokahuoltoa ei järjestetä vaan saavat ruoan sijasta palkan- eiku vastaanottorahan.

http://yle.fi/uutiset/turvapaikanhakijoiden_ruokahuolto_uusiksi_oulussa__serviisin_mukaan_ruoan_arvostelu_ei_vaikuttanut_asiaan/8394848 (http://yle.fi/uutiset/turvapaikanhakijoiden_ruokahuolto_uusiksi_oulussa__serviisin_mukaan_ruoan_arvostelu_ei_vaikuttanut_asiaan/8394848)
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Aksiooma on 24.10.2016, 21:48:57
Kouluruokalista vuodelta 1966.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Elemosina on 25.10.2016, 06:26:47
Ajattelin että nyt se lumi yllätti matun ja marssivat lunta vastaan.
"Paha lumi ei voi olla ulos, kylmä, haluta aurinko ja lämpö!"
Tai uutta pahaa puuroa pukkaa.
Title: Vs: 2015-09-30 Kaleva: Tur­va­pai­kan­ha­ki­jat marssivat Oulussa
Post by: Fiftari on 25.10.2016, 08:28:47
Quote from: Mangustin on 09.10.2015, 19:10:23
"- Hänen nimensä on Ida, hän on 15-vuotias ja käy koulua. Gambialaisethan ovat suomalaisia kypsempiä jo tuossa iässä, joten vertailu siellä kotipuolessa on turhanaikaista."

Olivat ilmeisesti rikkaus ja voimavara hautumassa jo silloin.