Hommaforum Testi

HOMMAN UUTISHUONE => Vastaanottokeskukset => Topic started by: Nuivanlinna on 24.09.2015, 14:35:38

Title: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Nuivanlinna on 24.09.2015, 14:35:38
QuoteHennalaan avataan hätämajoitus sadoille turvapaikanhakijoille tänään
http://www.ess.fi/uutiset/paijathame/2015/09/24/hennalaan-avataan-hatamajoitus-sadoille-turvapaikanhakijoille-tanaan
Maahanmuuttovirasto valmistelee uusien vastaanottotilojen avaamista useilla paikkakunnilla, kertoo sisäministeriön tiedote. Sen mukaan uusia vastaanottopaikkoja otetaan käyttöön tänään torstaina esimerkiksi Lahdessa.

Lahden kaupungin mukaan turvapaikanhakijoita siirretään mahdollisesti jo tänään hätämajoitukseen Tornion järjestelykeskuksesta. Hennalassa on 450 paikkaa.

SPR:n Hämeen piirin järjestelyt pakolaisten vastaanottamiseksi Hennalassa ovat parhaillaan käynnissä.

Hennalaan perustettava hätämajoitus tarjoaa turvapaikanhakijoille majoituksen ja välttämättömät sosiaali- ja terveyspalvelut. Valtio maksaa kaikki kustannukset.

Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveyskuntayhtymä on varautunut siihen, että turvapaikanhakijoita voi hakeutua palveluiden piiriin. Jos turvapaikanhakija sairastuu akuutisti, hänet hoidetaan joko perusterveydenhuollossa tai erikoissairaanhoidossa normaalien käytäntöjen mukaan.

Martti Hirvonen Hämeen poliisista kertoi ennen kahta iltapäivällä, että poliisi on asiassa toistaiseksi huhujen varassa.

- Saimme tiedon vasta tänään
- Maahanmuuttovirasto koordinoi ja hoitaa logistiikan. Poliisi hoitaa turvapaikanhakijoiden rekisteröinnin ja ohjaa turvapaikanhakijat vastaanottokeskuksiin

Onnea Lahti ja pikana vielä!
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Uuno Nuivanen on 24.09.2015, 14:37:23
Riittää reilun puolen iTurvispäivän tarpeisiin. Mutta ei se mitään, sillä
QuoteValtio maksaa kaikki kustannukset.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Nuivake on 24.09.2015, 14:39:07
Uskomatonta millaisiin supersuorituksiin äärimmäisen lyhyessä ajassa byrokraattinen virkakoneistomme kykeneekään, kun Asia on Oikea(TM)?.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: xor_rox on 24.09.2015, 14:41:12
450 iTurvista muuttaa Lahden kaupunkikuvaa kummasti. Suomen Chicagosta tulee kertaheitolla Suomen Detroit.

(http://www.ess.fi/incoming/2015/09/24/1294731.jpg/ALTERNATES/w980/1294731.jpg)
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Hermit on 24.09.2015, 14:44:00
Kotikaupunkini rikastettiin, kiitokset kaikille päättäjille.

Asiaan liittyy mielenkiintoinen näkökulma. Hennalan kasarmialueesta on povattu uutta, hienoa asuntoaluetta, jossa on upeita, vanhoja punatiilitaloja, trendikkäitä pikku puoteja jne jne. Senaatti-kiinteistöt on myyny noita rakennuksia paikallisille sijoittajille, yhtenä sijoittajana on tiettävästi Apulanta. Aika kiva killeri Senaatti-kiinteistöiltä, investointien arvo romahti hetkessä. Se siitä kaupunginosasta, saatiin tilalle oma pikku lähi-itä. Mielenkiintoista nähdä, minkälainen soppa tästä syntyy.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Raaka banaani on 24.09.2015, 14:45:28
Onnea Lahdelle. Nyt tulee työtä ja rikkautta. Hoivatätejähän tarvitaan enempi kuin hoivattavia, lisäksi työllisyyttä tulee lääkäreille, opettajille jne.

http://www.verkkotietokeskus.fi/index.php/tyomarkkinat/75-tyoettoemyysaste/261-lahti
Quote
Lahti ja vertailukaupungit
Työttömyysaste
Elokuussa työttömyysaste oli vertailtavista kaupungeista korkein Lahdessa (18,0 %) ja alhaisin Porissa (16,0 %).
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Uuno Nuivanen on 24.09.2015, 14:47:15
Taas kerran lasti kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevia hädänalaisia sotalapsia näyttää olevan kyseessä.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Hermit on 24.09.2015, 14:48:09
Keskustelu paikallisessa fb-ryhmässä käy kuumana. Kommentit on keskimäärin sangen nuivaa, mutta seassa on myös rassismia vouhottavia maailmanhalaajia.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Axlone on 24.09.2015, 15:01:31
Komppaan Hermittiä. Lahden ulkopuolisille tilanteen onnettomuus ei varmasti aukea. Hennala on erittäin hyvällä paikalla. Lähellä keskustaa ja keskustan ulkopuolista kaupan keskittymää. Alueella oli todellista potenttiaali kehittyä hyväksi uudeksi asuntoalueeksi. Alueen kaikkia rakennuksia ei olla saatu vielä myytyä, ja saa nähdä kuihtuuko alueen kehittyminen nyt tähän.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Nuivanlinna on 24.09.2015, 15:06:12
Quote from: Axlone on 24.09.2015, 15:01:31
Komppaan Hermittiä. Lahden ulkopuolisille tilanteen onnettomuus ei varmasti aukea. Hennala on erittäin hyvällä paikalla. Lähellä keskustaa ja keskustan ulkopuolista kaupan keskittymää. Alueella oli todellista potenttiaali kehittyä hyväksi uudeksi asuntoalueeksi. Alueen kaikkia rakennuksia ei olla saatu vielä myytyä, ja saa nähdä kuihtuuko alueen kehittyminen nyt tähän.

Ehtikö kukaan vokki-paroni ostaa noita rakennuksia?
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Griffinvaari on 24.09.2015, 15:08:52
Otetaan uudellen käyttöön, sekä alue että menetelmät.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Fellmanin_pelto

näillä nykyisillä tulijoilla on ihan samat mieltymyksetkin naisten ja etenkin nuorien tyttöjen suhteen kun aiemmilla ylläpitäjillä.

kyllä se siitä.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Hermit on 24.09.2015, 15:26:12
Quote from: Nuivanlinna on 24.09.2015, 15:06:12
Ehtikö kukaan vokki-paroni ostaa noita rakennuksia?

En tiedä, mutta mitä vokki-paronia siihen tarvitaan väliin, kun Senaatti-kiinteistöt voi vuokrata kätevästi myymättä jääneet tilat suoraan spr:n käyttöön?
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: valtakunnanpärkhele on 24.09.2015, 15:30:57
Käväisin katsomassa yhden elokuvan ennakon..
Nuorten miesten maahantulo hoidetttiin Virossa myös samallla tapaa kuin kannaksella.
https://www.youtube.com/watch?v=vBDuO2zq1Zc

edit: Tämä taistelu muuten pelasti osaltaan Suomenkin.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Ari-Lee on 24.09.2015, 15:33:54
QuoteValtio maksaa kaikki kustannukset.

Helpottava tieto on tässä. Onneksi kustannukset eivät lankea ennestäänkin kuritetun veronmaksajan ruoskittuun selkänahkaan.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Peltipaita on 24.09.2015, 15:46:01
Tilanne Haaparannan raja-asemalla tuntuu olevan hallinnassa...
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Ink Visitor on 24.09.2015, 15:49:48
Quote
Entinen punaisten vankileirikin turvapaikanhakijoiden hätämajoitukseen

Turvapaikanhakijoiden hätämajoituspiste avataan torstaina Lahden Hennalan entiseen varuskuntaan, kertoo Etelä-Suomen Sanomat.

Lahden Hennalan varuskunta tunnetaan myös Suomen sisällissodan aikaisena vankileirinä. Hennalassa oli vangittuna vuonna 1918 yli 10 000 punaista sotavankia.

Lahden kaupungin mukaan turvapaikanhakijoita siirretään nyt Tornion järjestelykeskuksesta Hennalan varuskuntaan. Paikkoja turvapaikanhakijoille on Hennalassa 450.

Hennalan hätämajoituspisteen avaaminen on tullut myös poliisille yllätyksenä.

– Saimme tiedon vasta tänään, Martti Hirvonen Hämeen poliisista sanoi Etelä-Suomen Sanomille.

Hätmäajoitus tarjoaa turvapaikanhakijoille majoituksen ja välttämättömät sosiaali- ja terveyspalvelut. Kuluista vastaa valtio.

http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/hennala%20hatamajoitus%20turvapaikanhakijoille-41225

Kun jotenkin saisi noille hädänalaisille vainotuille kerrottu mikä tuo heidän majapaikkansa on ollut ja minkälaisia toimenpiteitä siellä suoritettiin... ;)
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: guest7001 on 24.09.2015, 15:54:46
Olin tässä ajelemassa kesäpaikalleni vaihtamaan autoni etujarrulevyjä.

Toivottavasti autotalliani ei vielä olla muutettu vastaanottokeskukseksi.

Tässä alkaa olla vain ajan kysymys, koska ihmisten yksityisiä kiinteistöjä aletaan konfiskoimaan näille tatuoiduille ISIS-urhoille.

Suomessa on vain yksi poliittinen aate. Nimittäin kulttuurimarxismi. Oikeuslaitosta hallitsee DEMLA.

Jälkeenpäin voi sanoa, että Tarja Halosen kaksi kautta teki tästä maasta selvää. Juha Sipilä vain viimeisteli sen, minkä Punanauta aloitti.

Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Ink Visitor on 24.09.2015, 15:57:55
Quote
Hätämajoitusratkaisu yllätti paikallispäättäjät – "demokratiassa ei toimita näin"

Salassa tehdylle hätämajoitusratkaisulle on turha odottaa lahtelaisten tukea, sanoo Lahden kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja Francis McCarron.

Lahti kantaa vastuunsa, mutta kysymättä asukkailta ja heidän edustajiltaan. On turha odottaa lahtelaisten luottamusta tätä ratkaisua kohtaan, kun se on tehty salassa. Demokratiassa ei toimita niin", kokoomuksen valtuutettu Francis McCarron kirjoittaa Facebookissa.

Hän viittaa tuoreeseen päätökseen avata Lahden Hennalan vanhaan varuskuntaan turvapaikanhakijoiden hätämajoituspiste. Hennalaan voidaan sijoittaa 450 turvapaikanhakijaa. Heitä siirretään paikalle Tornion järjestelykeskuksesta mahdollisesti jo tänään.

Francis McCarron sanoo päätöksen tulleen yllätyksenä hänellekin.

"Lienee selvää, että turvapaikanhakijoille on majoitus löydyttävä eri puolilta Suomea, mutta on erittäin tärkeää, että toimenpiteille saadaan asukkaiden luottamus. Tällä tyylillä sitä ei saada. Otan asian puheeksi asiasta päättäneiden kanssa", hän toteaa.

Jos toimenpiteitä on tarpeen salata, antaa se McCarronin mukaan vaikutelman siitä, että on jotain salattavaa ja peiteltävää.

"Ei näin. Jatkossa nämä päätökset tehdään avoimesti. Siinä tapauksessa annan mielelläni tukeni järkeville ratkaisuille, jotka edistävät turvapaikanhakijoiden tulvan organisoitua käsittelyä. Toivotaan, että järjestelyt Hennalassa saadaan toimimaan ja tulijoille siedettävät olosuhteet. Se on kuitenkin tärkeintä."

http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/mccarron_hennala_salailu_vastaanottokeskus-41226

Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Ink Visitor on 24.09.2015, 16:13:11
Quote

Poliisi varautuu turvapaikanhakijoiden saapumiseen Lahdessa
24.09.2015
Häme

Lahteen odotetaan saapuvan lähipäivinä turvapaikanhakijoita, joita varten perustetaan hätämajoitustila Hennalaan. Hämeen poliisi seuraa aktiivisesti tilannetta.

– Meillä ei ole syytä olettaa, että turvapaikanhakijoiden tulo aiheuttaisi häiriöitä tai horjuttaisi muutoin yleistä järjestystä tai turvallisuutta, arvioi rikosylikomisario Martti Hirvonen Hämeen poliisista.

Turvapaikkatutkinnan resursseja on jo vahvistettu, ja työvoimaa lisätään tarpeen mukaan. Poliisin vastuulla ovat turvapaikanhakijoiden rekisteröinti ja turvapaikkakuulustelut.

Hämeen poliisille on alkuvuoden aikana ilmoittautunut noin 300 turvapaikanhakijaa Kanta- ja Päijät-Hämeessä.

http://www.poliisi.fi/tietoa_poliisista/tiedotteet/1/1/poliisi_varautuu_turvapaikanhakijoiden_saapumiseen_lahdessa_39358

Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Nuivanlinna on 24.09.2015, 16:16:39
Quote from: Hermit on 24.09.2015, 15:26:12
Quote from: Nuivanlinna on 24.09.2015, 15:06:12
Ehtikö kukaan vokki-paroni ostaa noita rakennuksia?

En tiedä, mutta mitä vokki-paronia siihen tarvitaan väliin, kun Senaatti-kiinteistöt voi vuokrata kätevästi myymättä jääneet tilat suoraan spr:n käyttöön?

Ei. Ensin pitää myydä kiinteistö korruptioveljille joka vuokraa tiloja SPR:lle tai suoraan valtiolle. Tuolla Keuruun VOK-hankeketjussa löytyi vokkiparoni A.Rautiainen, Espoossa Luona Oy, jne...
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Elemosina on 24.09.2015, 16:20:47
Lahtelaisen mentaliteetin tietäen kähinää on luvassa.
Poliisin kannattaa varautua kunnolla.

Toisaalta taas Lahti on niin lähellä Helsinkiä että saattaapi olla että iPakolaisille ei kelpaa pikkukaupunki vaan siirtyvät Helsinkiin.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Raaka banaani on 24.09.2015, 16:24:07
Quote from: Elemosina on 24.09.2015, 16:20:47
Toisaalta taas Lahti on niin lähellä Helsinkiä että saattaapi olla että iPakolaisille ei kelpaa pikkukaupunki vaan siirtyvät Helsinkiin.
Aiemminhan lähtivät kiintiöpakolaiset diskokylään, mutta nytten loppuu asunnot Helsingistä koska tulijoita paljon, joten jäävät rikastuttamaan niitä kaupunkeja monetkin keskuksiin laitetuista, minne on laitettu.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: toumasho on 24.09.2015, 16:31:41
Tuskin maltan odottaa miten Lahtiblogi (http://lahtiblogi.tumblr.com/) alkaa uutisoida iPakolaisten jättämistä jäljistä Lahden katukuvaan. Sillä oletuksella tietenkin ettei kyseistä blogia toimita joku vihervasurihörhö joka suodattaa kaiken "pahan" pois.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Nuivanlinna on 24.09.2015, 16:46:18
QuoteLahteen Suomen suurin hätämajoitusyksikkö? Kasarmille mahtuu 650 turvapaikanhakijaa
http://yle.fi/uutiset/lahteen_suomen_suurin_hatamajoitusyksikko_kasarmille_mahtuu_650_turvapaikanhakijaa/8329822
Punaisen ristin vapaaehtoiset laittavat kiireellä paikkoja kuntoon Lahteen saapuville turvapaikanhakijoille. SPR:n mukaan tiloihin majoitetaan aluksi 450 ihmistä, mutta hätämajoituspaikkoja voidaan lisätä tarvittaessa 650:een.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Saturnalia on 24.09.2015, 16:51:07
Veikkaan että Toni Nieminen ei hypi riemusta tämän kuultuaan, tai en tiedä. Käsittääkseni rockyhtye Apulanta omistaa osan Hennalan kasarmin rakennuksista.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Sibis on 24.09.2015, 16:57:47
Just puolenpäivän aikaan ajelin Lahden ohi ja paikallisradio päällä.

:flowerhat:-toimittelijatytär päivitteli eetteriin, että Lahti pitää alhaista profiililia mitä mamutukseen tulee.
Samainen  :flowerhat:-toimittelijatytär päivitteli eetteriin, että Hennalan kasarmit pitää saada VOKeiksi :facepalm:

Maantieraivo iski! (tällä kertaa selvisin hengissä)

Edit: YLE :facepalm:
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: guest7001 on 24.09.2015, 16:58:45
Quote from: Nuivanlinna on 24.09.2015, 16:16:39
Ei. Ensin pitää myydä kiinteistö korruptioveljille joka vuokraa tiloja SPR:lle tai suoraan valtiolle. Tuolla Keuruun VOK-hankeketjussa löytyi vokkiparoni A.Rautiainen, Espoossa Luona Oy, jne...

KUONA OY toimii myös Vantaalla.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1443063715541.html

Tänään Kuonan vastaanottokeskukseen 200 paikkaa. Lisää tulee Maanantaina

Huhujen mukaan Pablo Escobar on liittynyt Kuona OY:n hallitukseen. Voiko joku vahvistaa tämän huhun?

Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Vänkääjä on 24.09.2015, 17:02:51
Quote from: detonator on 24.09.2015, 16:58:45
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1443063715541.html

http://is12.snstatic.fi/img/626/1443064834087.jpg ja kuvatekstissä lukee "Turvapaikanhakijoita Oulun poliisiasemalla"  :o

Joko täältä kantaruotsalaisetkin hakevat turvapaikkaa?
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Chew Bacca on 24.09.2015, 17:06:42
Z-junalla tunnissa ytimeen, ilmaiseksi tietysti kuten nämä interreilaajat ovat oppineet. Kyllä Lahti on ihan kultamunien "työssäkäyntialueella."
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: mikkoR on 24.09.2015, 17:52:03
Hennalan varuskunta-alue on niin kalliilla paikalla ettei näillä vokkikeskusten pikarahastajilla riitä siihen pelimerkit, eikä tuota paikkaa edes senaatti kiinteistöt tule myymään tai vuokraamaan alle markkinahinnan.

Itse olen ollut tuolla varuskunnassa ja onhan siellä ihan hyvät puitteet tuohon toimintaan, neonvaloonkin kävelee 20 minuutissa ja hätäiset pääsee baariin 2 minuutissa.
Ajan päivittäin ohin joten raportoidaan miten tilanne etenee, käyn myös lähikaupassa usein joten mielenkiinnolla odotan kuinka vihannes hylly täyttyy eksotiikasta...
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Ink Visitor on 24.09.2015, 18:18:42
Quote
Hennalaan tulee vartiointia, ruuaksi maahanmuuttajille tarjotaan "perinteistä suomalaista ruokaa, ei kuitenkaan ruisleipää"
     
SPR:n Hämeen piirin valmiuspäällikkö Ari Saarinen kertoo Radio Voiman haastattelussa, että Hennala soveltuu hyvin hätämajoituskeskukseksi, koska Hennalassa on valmiina esimerkiksi vessat ja suihkutilat.

- Tällä hetkellä ei ole saatu maahanmuuttovirastolta vahvistettua tietoa kuinka paljon asiakkaita saapuu. Heitä odotetaan illan ja yön aikana Lahden ja Hennalan alueelle. Viimeaikaisten hakijamäärien perusteella voidaan arvioida, että hakijoista noin 70 prosenttia on miehiä, Saarinen sanoo.

Saarinen kertoo, että tällä hetkellä hän toimii yhteistyössä eri viranomaisten kanssa. Hennalan rakennukset on tarkistettu, että ne sopivat majoituskäyttöön ja ovat lainmukaiset. Keskustelua on käyty esimerkiksi ympäristö- ja terveydenhuoltoviranomaisten kanssa.

- Solmimme ruoka- ja siivoussopimuksia ja järjestämme alueelle vartiointia. Lisäksi paikalle on hälytetty paikallisia SPR:n vapaaehtoisia.

Saarisen mukaan turvapaikanhakijoille tarjotaan keskuksessa "perinteistä suomalaista" ruokaa.

- Ruisleipä ei kuitenkaan heille maistu. samoin maitotuotteita he eivät käytä samaan tapaan kuin suomalaiset.

Hätämajoituskeskus perustetaan lähtökohtaisesti muutamaksi kuukaudeksi, mutta tässä tilanteessa Saarinen huomauttaa, että lopullinen aika määräytyy turvapaikanhakijoiden tulovirran mukaan.

http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2015/09/24/hennalaan-tulee-vartiointia-ruuaksi-maahanmuuttajille-tarjotaan-perinteista-suomalaista-ruokaa-ei-kuitenkaan-ruisleipaa

Quote
     
       (...)
Securitas lisää alueen vartiointia, se muuttuu ympärivuorokautiseksi. Tarkoituksena on, ettei alueelle ala virrata uteliaita kaupunkilaisia. Turvapaikanhakijat ovat vapaat liikkumaan kaupungilla

http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2015/09/24/kasarmeissa-lampo-paalle-ja-vartiointi-ymparivuorokautiseksi
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Goman on 24.09.2015, 18:58:01
Vihdoinkin Lahdesta(kin) tulee 'mielenkiintoinen' paikka.   Vasta nyt vieraat kulttuurit vastaavat Turojen kutsuun;

"Ei oo välii kuka sä oot, kunhan saavut bailaamaan"...

https://www.youtube.com/watch?v=IZ83xcvv_g0

Niiden, jotka eivät ole vielä saaneet rikastusta omaan paikalliseen maisemaan, ei kannata olla huolissaan. Aivan varmasti jouluun mennessä on Suomen jokainen lakkautettu kyläkoulu ja kasarmi otettu kansainvaelluksen käyttöön. Tulijoiden jonossa kun ei päätä näy.

Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: mikkoR on 24.09.2015, 20:15:53
Alue on melko laaja ja sieltä löytyy monta toimijaa, kukahan SPR:n pölhöistä luulee omaavansa sellaiset valtuudet että voi määrätä kuka saa siellä kulkea ja kuka ei?
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: valtakunnanpärkhele on 24.09.2015, 20:19:26
Quote from: detonator on 24.09.2015, 16:58:45
KUONA OY toimii myös Vantaalla.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1443063715541.html

Tänään Kuonan vastaanottokeskukseen 200 paikkaa. Lisää tulee Maanantaina

Huhujen mukaan Pablo Escobar on liittynyt Kuona OY:n hallitukseen. Voiko joku vahvistaa tämän huhun?

Hiukan korjaan, Pablo taitaa kasvaa horsmaa, mutta juuri vankilasta kaivetun tunnelin kautta pakoon päässyt huumeparoni El Chapo alkoi kunnon kansalaiseksi ja kuulemma on lopettanut huimausainepisnekset ja siirtynyt moninkerroin tuottavampaan ja riskittömään  VOK bisnekseen Suomessa.

Muuten aivan loistava sarja tuo Netflicksiltä tuleva Narcos,  joka kertoo Pablosta!  Suosittelen.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Riukulehto on 24.09.2015, 20:27:46
Kaupunginvaltuuston jäsenen Kalle Aaltosen mukaan turvapaikanhakijoita on tulossa yli 700..

QuoteLahteen on tulossa saamieni tietojen perusteella yli 700 turvapaikanhakijaa, vaikka lehdessä puhutaankin 450 henkilöstä ja asiasta on tiedetty jo monta viikkoa, mutta se on haluttu salata.
Alkuperäisen suunnitelman mukaanhan tänne piti olla tulossa parisataa turvapaikanhakijaa ja tästäkään ei ollut muistini mukaan esimerkiksi valtuuston tiedotustilaisuudessa mitään tietoa...
Joku voisi epäillä, että tietoja on pimitetty tarkoituksella ja henkilökohtaisesti minulla meni tässä tässä samalla lopullisesti luottamus siihen, että näiden asioiden tiedottamisessa harjoitettaisiin jonkunlaista avoimmuutta.
Se lienee myös itsestäänselvää, että persaukinen Lahden kaupunki tulee ottamaan omiin ja yhtiöidensä tarkoitukseen sopiviin tiloihin turvapaikanhakijoita niin paljon kuin on vain mahdollista.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: valtakunnanpärkhele on 24.09.2015, 20:29:12
Quote from: Riukulehto on 24.09.2015, 20:27:46
Kaupunginvaltuuston jäsenen Kalle Aaltosen mukaan turvapaikanhakijoita on tulossa yli 700..

Eli vain yhden päivän tulijat, ei paha!!!
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: timo73 on 24.09.2015, 20:31:48
Tämä on kuin elokuvien zombie-virus. Mokuttajat senkin kiihdyttävät tahtia, armeijakin jo mukana.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Mehud on 24.09.2015, 20:36:55
Lahdessa kiehuu nyt todella kuumana. Väki on aivan raivona ja peloissaan. Sen verran lahtelaista mentaliteettia tuntien, voin todeta että turpaan vedolta ei tulla välttymään. Alkaako kansannousu Lahdesta? En tiedä, mutta hyvin lähellä se tulee olemaan, onneksi!
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Griffinvaari on 24.09.2015, 20:38:02
Quote from: valtakunnanpärkhele on 24.09.2015, 20:29:12
Quote from: Riukulehto on 24.09.2015, 20:27:46
Kaupunginvaltuuston jäsenen Kalle Aaltosen mukaan turvapaikanhakijoita on tulossa yli 700..

Eli vain yhden päivän tulijat, ei paha!!!

Me täällä mansessa ollaan niin onnellisia lahtelaistenkin puolesta.  :-*
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: MW on 24.09.2015, 20:47:27
Quote from: Uuno Nuivanen on 24.09.2015, 14:37:23
Riittää reilun puolen iTurvispäivän tarpeisiin. Mutta ei se mitään, sillä
QuoteValtio maksaa kaikki kustannukset.

Son kyllä reilua valtiolta, että maksaa kaiken. Meille veronmaksajille ei siis maksa mitään.

Sipilä saa itse taata henkilökohtaisella omaisuudellaan nekin lainat, joilla tämä maksetaan. Eikö?
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: xor_rox on 24.09.2015, 20:50:46
Quote from: Mehud on 24.09.2015, 20:36:55
Lahdessa kiehuu nyt todella kuumana. Väki on aivan raivona ja peloissaan. Sen verran lahtelaista mentaliteettia tuntien, voin todeta että turpaan vedolta ei tulla välttymään. Alkaako kansannousu Lahdesta? En tiedä, mutta hyvin lähellä se tulee olemaan, onneksi!

Jos turpaanvedolta ei vältytä, niin sitten on melkoinen kumbayaa edessä. Nimittäin 700 iPhone -turvista saattaa olla tosi kova vastus lahtelaisillekin.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: timo73 on 24.09.2015, 20:56:54
Tämän hulluuden alun voi arvella alkaneen prinsessa Dianan kuolemasta 1997. Samanlaiset idiootit kaukoitkivät jopa vuorokausia kuin sen hukkuneen lapsen takia nyt kesällä. Nyt SOME vahvistaa tätä samaa joukkoniiskuntaa hurjasti. Mokutus on sitten  se reaktio.  Siihen todellakin hurahdetaan. Sen takia tämä on todellakin verrattavissa kuvitteelliseen zombie-virukseen.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Hermit on 24.09.2015, 20:57:21
Kasarmin portit on laitettu kiinni ja vartijat vahtii, ettei rassistit pääse alueelle.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: MW on 24.09.2015, 21:00:45
Quote from: Ink Visitor on 24.09.2015, 18:18:42
Quote
***

- Ruisleipä ei kuitenkaan heille maistu. samoin maitotuotteita he eivät käytä samaan tapaan kuin suomalaiset.
***
I'll be Your waiter today, Sir. What would You like to have?
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Nuivanlinna on 24.09.2015, 21:02:16
Quote from: Mehud on 24.09.2015, 20:36:55
Lahdessa kiehuu nyt todella kuumana. Väki on aivan raivona ja peloissaan. Sen verran lahtelaista mentaliteettia tuntien, voin todeta että turpaan vedolta ei tulla välttymään. Alkaako kansannousu Lahdesta? En tiedä, mutta hyvin lähellä se tulee olemaan, onneksi!

Lahtelaiset....... Minkälaista seutua tuo Hennala on asujaimistoltaan?
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Lahti-Saloranta on 24.09.2015, 21:05:42
Kyllä ne Hennalasta asunnon ostaneet ovat hurmiossa kun pääsevät nauttimaan monikulttuurisesta ympäristöstä. Kaverikin oli ostanut pari kuukautta sitten kasarmialueelta kantahenkilökunnan vanhan asunnon. Kun soitin ja onnittelin uusista naapureista niin oli niin haltioissaan että alkoi riemuissaan huutaa täyttä kurkkua.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Pakkanen on 24.09.2015, 21:26:17
Quote
Securitas lisää alueen vartiointia, se muuttuu ympärivuorokautiseksi. Tarkoituksena on, ettei alueelle ala virrata uteliaita kaupunkilaisia. Turvapaikanhakijat ovat vapaat liikkumaan kaupungilla

http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2015/09/24/kasarmeissa-lampo-paalle-ja-vartiointi-ymparivuorokautiseksi

Vapaan liikkumisen rajoittaminen on ennenkin koitunut alkuperäisväestöjen kohtaloksi. Onneksi kunniakansalaisilla kuitenkin vapaa liikkuvuus.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Järkevä Linja on 24.09.2015, 21:30:31
Lahtelaiset, kulkeeko suorin reitti Hennalasta keskustaan/asemalle Launeen perhepuiston sivua?
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Hermit on 24.09.2015, 21:46:32
Quote from: Järkevä Linja on 24.09.2015, 21:30:31
Lahtelaiset, kulkeeko suorin reitti Hennalasta keskustaan/asemalle Launeen perhepuiston sivua?

Asemalle jos menee niin siitäon lyhin matka, torille jos on menossa niin kannattaa kääntyä aiemmin.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Huppupelikaani on 24.09.2015, 21:52:31
Quote from: Järkevä Linja on 24.09.2015, 21:30:31
Lahtelaiset, kulkeeko suorin reitti Hennalasta keskustaan/asemalle Launeen perhepuiston sivua?
Vanhana lahtelaisena asemalle voisin perhepuiston läpi mennäkin, mutta keskustaan kävelisin mieluummin Helsinginkatu-Hollolankatu-reittiä. Toisaalta asemalle pääsee Hennalasta pienempiäkin teitä, jolloin mennään mm. Marolan kotieläinpihan ohi... :roll:

Mutta epäilemättä ainakin tie tyttöjen sydämiin käy helposti perhepuiston kautta. :-*
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: MW on 24.09.2015, 22:05:21
Älkää nyt lahtelaiset menkö vaan tyrkylle mihinkään pimeisiin perhepuistoihin, ettei tule kulttuurisia väärinkäsityksiä. Mihinkään kellonaikaan. Ja katsokaa, että lapset ovat aina näköetäisyydellä.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 24.09.2015, 22:24:55
QuoteSome kuhisee, poliisi varautunut nostamaan valmiuttaan

Hennalaan perustettava turvapaikanhakijoitten hätämajoitus on noteerattu sosiaalisessa mediassa. Poliisi seuraa keskustelua, joka on ajoittain ollut kriittistä.

Poliisista kerrotaan, että jos vihapuheita alkaa esiintyä enemmänkin, se on varautunut nostamaan valmiuttaan.

Partiot käyvät Hennalassa muutenkin tavallista tiuhempaan, mikäli muilta töiltään ehtivät.

ESS (http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2015/09/24/some-kuhisee-poliisi-varautunut-nostamaan-valmiuttaan)

QuoteLahtelaisten syli melko avoin uusille, väliaikaisille naapureille

Viime vuoden lopulla tyhjentynyt Hennala saa uusia, väliaikaisia majoittujia. Etelä-Suomen Sanomat kysyi lahtelaisilta, miltä tuntuu saada turvapaikanhakijoista uusia naapureita.

Haastatellut sanovat ymmärtävänsä ja hyväksyvänsä sen, että hädässä olevaa on autettava. Seppo Toivonen sanoo, että jonnekinhan ihmiset on laitettava, vaikka sitten Hennalaan. Hän sanoo luottavansa siihen, että viranomaiset osaavat erotella ne, joilla ei ole todellista hätää ja siten perustetta saada turvapaikkaa.

Pakkohan ihmiset on majoittaa, sanoo Leena Liski. Hänen kanssaan iltapäiväkävelyllä ollut Rauno sanoo pelkäävänsä, että turvapaikanhakijoitten takia suomalainen yhteiskunta muuttuu.

Puolitoista vuotta sitten Virosta Lahteen muuttanut Risto Päevloo ei ole tulijoista järin ilahtunut.

Tervetuloa vaan, sanoo Mika Routo. Hän on ollut rauhanturvaajana muun muassa Syyriassa ja tietää, millaista alueella voi olla. Myös Maarit Koskinen toivottaa turvapaikanhakijat tervetulleiksi. Jos aikaa riittää, hän on valmis auttamaan heitä vapaaehtoisena.

Launeen seurakunnan kirkkoherra Heikki Pelkonen tuli heti uutisen kuultuaan kertomaan SPR:n edustajalle, että seurakunta on valmis kulkemaan kaikkien ihmisten rinnalla uskonnollisesta ja poliittisesta vakaumuksesta riippumatta.

Vain yksi haastateltava ilmoitti selkeän kielteisestä kannastaan. Hän halusi pysyä nimettömänä.

ESS (http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2015/09/24/lahtelaisten-syli-melko-avoin-uusille-valiaikaisille-naapureille)

Muita otsikoita:

Myllyvirta: Kaupunki varautuu nopeimmillaankin parin kuukauden hätämajoitukseen Hennalassa (http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2015/09/24/myllyvirta-kaupunki-varautuu-nopeimmillaankin-parin-kuukauden-hatamajoitukseen-hennalassa)

Valtuutetut: Miksi turvapaikanhakijat tuodaan Lahteen salaa? (http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2015/09/24/valtuutetut-miksi-turvapaikanhakijat-tuodaan-lahteen-salaa)

Ensimmäiset sata saapuvat puoliltä öin – sotku muuntuu paraikaa ruokalaksi (http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2015/09/24/ensimmaiset-sata-saapuvat-puolilta-oin--sotku-muuntuu-paraikaa-ruokalaksi)

SPR: "Lahtelaiset eivät tänään voi tehdä mitään auttaakseen" (http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2015/09/24/spr-lahtelaiset-eivat-tanaan-voi-tehda-mitaan-auttaakseen)

Kommentointiosiot ovat auki kirjautuneille käyttäjille.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: guest7001 on 24.09.2015, 22:30:27
"Rauhanturvaaja tietää, minkälaista on Syyriassa".

Hienoa.

Mutta miten se liittyy Irakilaisten, Albaanien ja Somalien turvapaikkashoppailuun?

Eikö näillä toimittajilla oikeasti ole minkäänlaista ammattiylpeyttä?

Tämä on täyttä Pohjois-Koreaa. :D
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: M.K on 24.09.2015, 22:48:36
KKK:kin on paikalla.

http://yle.fi/uutiset/lahden_vastaanottokeskuksen_liepeilla_protesti__yksi_sonnustautunut_ku_klux_klan_-asuun/8330927
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: MW on 24.09.2015, 22:54:36
Quote from: detonator on 24.09.2015, 22:30:27
"Rauhanturvaaja tietää, minkälaista on Syyriassa".

Hienoa.

Mutta miten se liittyy Irakilaisten, Albaanien ja Somalien turvapaikkashoppailuun?

Eikö näillä toimittajilla oikeasti ole minkäänlaista ammattiylpeyttä?

Tämä on täyttä Pohjois-Koreaa. :D

Syyria, naiset ja lapset edellä tullaan kovaa päin. Irakilais-, afgaani- ja somppumiehet täyttävät maan.

Profit?

Totta munassa, täysin illiteraatit rikolliset täyttävävät kestävyysvajeen, sanovat "johtavat ekonomistit".

Kertokaa nyt vielä mihin "johtavat ekonomistit" ovat sijoittaneet. Laitan sitten pennoseni sinne, ja pakenen kun vielä voin.

No en pakene. "Johtavien ekonomistien" olisi syytä paeta, jos maailmassa on vielä oikeudnmukaisuutta, edes näillä raukoilla rajoilla. Korrrostan, rajoilla.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Nuivanlinna on 24.09.2015, 22:55:30
Quote from: M.K on 24.09.2015, 22:48:36
KKK:kin on paikalla.

http://yle.fi/uutiset/lahden_vastaanottokeskuksen_liepeilla_protesti__yksi_sonnustautunut_ku_klux_klan_-asuun/8330927

QuoteAlueella iltayhdeksältä käynyt Ylen toimittaja Heikki Ahonen kertoo, että tulevien majoitustilojen luona on parhaillaan ryhmä, joka protestoi turvapaikanhakijoita vastaan.

– Siellä on ryhmä nuoria miehiä, autoineen, moottoripyörineen ja Suomen lippuineen. Yksi heistä on pukeutunut Ku Klux Klan -asuun, kertoo Ahonen.

Ahonen kuvaa tilanteen olevan sinänsä rauhallinen. Ryhmä huutelee iskulauseita megafonilla, mutta on portin ulkopuolella.

– Siellä he megafonilla huutelevat iskulauseitaan ja toivottavat tulevat turvapaikanhakijat tervemenneeksi takaisin kotiinsa.

Ahosen mielestä tämä ei ole ollenkaan tavallista Lahdessa.

– En ole tällaista liikehdintää täällä itse huomannut tämän syksyn aikana, tämä on ensimmäinen kerta, toteaa Ahonen.

Viranomaiset eivät ole vielä puuttuneet tilanteeseen. Mielenosoittajien kertoman mukaan poliisit ovat ajaneet heidän ohiitsensa, mutta eivät ole pysähtyneet.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Pöllämystynyt on 24.09.2015, 22:56:20
Mielenilmausten ja protestien tulisi olla asiallisia ja sijoittua niin, että valeturvapaikanhakijat näkisivät, että paikallinen väki tietää eikä hyväksy sitä, että he käyttävät hyväkseen turvapaikkajärjestelmää ja maanpetturien tarjoamaa tilaisuutta. Ruotsin ja Orvon junaileman siirtoväestön on saatava tietää, etteivät he ole milloinkaan tervetulleita Suomeen. Heille ei saa jäädä vääriä luuloja.

Edelleen huomautan, että turvallisten maiden läpi rekisteröitymistä rikollisesti välteltyään Suomeen tulleista, täältä perusteettomasti turvapaikkaa hakevista/hakeneista hyväksikäyttäjistä puhuessani en puhu kokonaisista etnisistä ryhmistä. Yleensä ikäistään selvästi nuorempina esiintyvät valeturvapaikanhakijamiehet eivät ole etninen ryhmä, vaan rikollinen alakulttuuri. Suurin osa esimerkiksi irakilaisista, myös ne oikeasti hädänalaisimmat, ovat edelleen alkuperäisillä kotiseuduillaan tai naapurimaissa.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Maul on 24.09.2015, 23:05:58
Quote from: M.K on 24.09.2015, 22:48:36
KKK:kin on paikalla.

http://yle.fi/uutiset/lahden_vastaanottokeskuksen_liepeilla_protesti__yksi_sonnustautunut_ku_klux_klan_-asuun/8330927

Tulipa tämä heti mieleen: https://www.youtube.com/watch?v=BsaxyraBdQ8 

;D  :facepalm:

Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: hannes58 on 24.09.2015, 23:10:33
Quote from: mikkoR on 24.09.2015, 20:15:53
Alue on melko laaja ja sieltä löytyy monta toimijaa, kukahan SPR:n pölhöistä luulee omaavansa sellaiset valtuudet että voi määrätä kuka saa siellä kulkea ja kuka ei?
Mentiinhän mekin kaverin kanss Konnunsuolle eikä kukaan estäny vaikka ajoimme alueen halki emme sentäs jalkautuneet, ehkä liian riskialtista.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Maastamuuttaja on 24.09.2015, 23:19:53
Vaikka Hennalan asukkaat eivät ehkä mielellään sitä myönnä, niin monessa asunnossa avattiin samppakaljapulloja. Asuntojen hinnat nousivat kerta heitolla parikymmentä prosenttia monikulttuurisuuskertoimella laskettuna.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Alaric on 24.09.2015, 23:25:40
Hiton hyvä, että Lahdessa paikalliset ovat aktivoituneet edes tällä tavalla, kun "pakolaisia" pölähtää satamäärin ilmoittamatta paikkakunnalle. Ihan sama oikeastaan enää tässä vaiheessa, vaikka jollain osallistujalla onkin hiukan provosoiva asu päällään. Saahan siitä toki komeita otsikoita.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: xor_rox on 24.09.2015, 23:56:51
Quote from: Afrikan kirjeenvaihtaja on 24.09.2015, 22:24:55
QuoteSome kuhisee, poliisi varautunut nostamaan valmiuttaan
QuoteLahtelaisten syli melko avoin uusille, väliaikaisille naapureille
Haastatellut sanovat ymmärtävänsä ja hyväksyvänsä sen, että hädässä olevaa on autettava. Seppo Toivonen sanoo, että jonnekinhan ihmiset on laitettava, vaikka sitten Hennalaan...

Suomalaisilla kodittomilla on nyt onnen päivät tiedossa. Ai ei vai?
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: xor_rox on 25.09.2015, 00:04:32
Quote from: Pakkanen on 24.09.2015, 21:26:17
Quote
Securitas lisää alueen vartiointia, se muuttuu ympärivuorokautiseksi. Tarkoituksena on, ettei alueelle ala virrata uteliaita kaupunkilaisia. Turvapaikanhakijat ovat vapaat liikkumaan kaupungilla

http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2015/09/24/kasarmeissa-lampo-paalle-ja-vartiointi-ymparivuorokautiseksi (http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2015/09/24/kasarmeissa-lampo-paalle-ja-vartiointi-ymparivuorokautiseksi)

Vapaan liikkumisen rajoittaminen on ennenkin koitunut alkuperäisväestöjen kohtaloksi. Onneksi kunniakansalaisilla kuitenkin vapaa liikkuvuus.

Jumankekka. Nyt niitä laitetaan jo lukkojen taakse turvaan. Se ehdottomasti edistää maahanmuuttajan kotutumista.

Kohtaamisia ei tosin tule kovin paljoa, kun sinne alueelle ei pääse ilman suojaväriä. Vai kysyykö ne kopion turvapaikkahakemuksesta siinä portilla?

Lahti on kyllä super-onnekas nyt. Sinne on saatu Suomen ensimmäinen Little Bagdad, jonne VHM:llä ei ole mitään asiaa.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: -PPT- on 25.09.2015, 00:30:46
Nauratti ilta-sanomien artikelissa kun sanottiin että tulokkaat ohjataan iltapalalle ja toivotetaan hyvää yötä. Antaa vaikutelman että olisivat jotain 8-vuotiaita lapsia.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Alaric on 25.09.2015, 00:39:33
Quote from: -PPT- on 25.09.2015, 00:30:46
Nauratti ilta-sanomien artikelissa kun sanottiin että tulokkaat ohjataan iltapalalle ja toivotetaan hyvää yötä. Antaa vaikutelman että olisivat jotain 8-vuotiaita lapsia.

Iltasaduksi partalapsukaisille SPR:n täti voisi kertoa siitä miten kaikki suomalaiset toivottavat heidät avosylin tervetulleeksi, kaikille turvapaikanhakijoille löytyy taatusti työpaikka eikä ketään haittaa, vaikka heidän majoittamiseensa ja ylläpitoonsa meneekin hieman ylimääräistä rahaa, koska onhan meillä varaa.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Ernst on 25.09.2015, 00:42:27
Quote from: -PPT- on 25.09.2015, 00:30:46
Nauratti ilta-sanomien artikelissa kun sanottiin että tulokkaat ohjataan iltapalalle ja toivotetaan hyvää yötä. Antaa vaikutelman että olisivat jotain 8-vuotiaita lapsia.

Ennen vanhaan luokiteltiin vielä ns. henkisiä kehitysikiä. Afromusuarabi saattaa olla aika lähellä 8-10 vuoden kehitysikää suoritustaso ja kypsyminen huomioiden.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: mikkoR on 25.09.2015, 06:19:37
Kasarmin alueelle on jossain vaiheessa muuttamassa poliisilaitos ja jos vanhat merkit paikkansa pitää niin turhapaikanhakijat on viellä siellä samaana aikaan eli vuosien päästäkin, onpahan ipakoloisilla turvattu olo.

Kirjaimellisesti kivenheiton päässä on entiset  varuskunnan työntekijöiden asunnot joita on myyty ja vuokrattu ihmisille, tälle alueelle on päässyt aemmin ihan vapaasti kävelemään varuskunta-alueelta vaikka onkin saman aidatun alueen sisällä.
Sinällään koko alue on aidattu mutta niin valtavan kokoinen ettei Lahden vartijat riittäisi sitä vartioimaan.

Tuo kerjuufirman työntekijän kivittäminen oli kyllä ihan hanurista, vartijatkin tulee varmaankin saamaan turpiinsa mikä ei ole oikein koska ovat vain töissä siellä.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: ervatsalo on 25.09.2015, 09:03:11
Quote from: mikkoR on 25.09.2015, 06:19:37

Tuo kerjuufirman työntekijän kivittäminen oli kyllä ihan hanurista, vartijatkin tulee varmaankin saamaan turpiinsa mikä ei ole oikein koska ovat vain töissä siellä.
SPR:n työntekijäthän samoin kuin vartijat kuuluvat ihmisiin, jotka saavat itse suoraa taloudellista hyötyä näistä "pakolaisista" muiden veronmaksajien kustannuksella (toki monien muiden ohella: Luona Oy, LSK Business Park, Jussilan liikenne., Otto Wille Sipilä, Stubbido..). Juuri hehän ovat se moottori, joka koko tämän pahuuden pitää käynnissä. Jos jokaista SPR:läistä, VOKin vartijaa jne. kivitettäisiin joka päivä, varmasti harvempi heistä enää jatkaisi työskentelyään Suomea vastaan ja muuttoliikenne hidastuisi väkisinkin, kunnes se lakkaisi. Että täysin oikeaan osoitteeseen meni.

Ihan samalla tavalla kaikki keskitysleirien ja gulagien vartijatkin olivat aikanaan vain töissä siellä. Heillä tosin oli lieventävänä asianhaarana se, että jos olisivat kieltäytyneet vartioimasta, olisivat luultavasti päätyneet samoin tein aidan toiselle puolelle vartioitaviksi. Näitä nykypäivän "työläisiä" sen sijaan ohjaa raha.

Yläpuolelle kirjoittamani oli vain koepallo: Itse tuomitsen aina kaikenlaisen väkivallan kaikissa muodoissaan kaikissa tilanteissa ja etenkin silloin kun se kohdistuu kaikista hädänalaisimpiin turvapaikanhakijoihin ja heitä auttaviin tahoihin.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 25.09.2015, 16:32:03
Turvapaikanhakijat ovat täyttäneet Lahden keskustan telemyymälän ja hankkineet prepaid-kortteja. Nuorukaiset ovat alkaneet heti tutkia Ruotsin rautateiden aikatauluja, mihin Etelä-Suomen Sanomien toimittaja Matti Eve kuitenkaan ei ole pystynyt (http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2015/09/25/telemyymala-tayttyi-turvanpaikanhakijoista) selvittämään syytä.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Elemosina on 25.09.2015, 16:42:17
^ja naiset ja lapset jätettiin sinne Vokkiin odottelemaan?
Kuva kertoo kaiken Hennalaan tuodusta porukasta.

Toivottavasti löytävät Ruotsin rautateiden aikataulun. Vaikka ei kovin paljoa auta kun Ruotsin rautatiet eivät taida koukata Lahden kautta.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Arkontti on 25.09.2015, 16:44:51
Eivätkö ne syyrialaisperheet osta ollenkaan noita liittymiä, kun kuvassa näkyy jälleen vain irakilaisia miehiä? Seuraavaksi joku kai väittää, että tänne tuleekin lähes ainoastaan irakilaismiehiä...
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Mr.Reese on 25.09.2015, 16:51:28
Quote from: Elemosina on 25.09.2015, 16:42:17
^ja naiset ja lapset jätettiin sinne Vokkiin odottelemaan?
Kuva kertoo kaiken Hennalaan tuodusta porukasta.

Toivottavasti löytävät Ruotsin rautateiden aikataulun. Vaikka ei kovin paljoa auta kun Ruotsin rautatiet eivät taida koukata Lahden kautta.
Taisi olla uteluita, että milloin on posse kasassa Lahdessa.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 25.09.2015, 16:52:03
Quote from: Elemosina on 25.09.2015, 16:42:17Toivottavasti löytävät Ruotsin rautateiden aikataulun. Vaikka ei kovin paljoa auta kun Ruotsin rautatiet eivät taida koukata Lahden kautta.

He varmaankin koordinoivat sukulaisten ja tuttavien matkaa Suomeen. Mielenosoitus ei näytä pelästyttäneen heitä.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Elemosina on 25.09.2015, 16:55:21
Voi harmi.
Toivoisin että häipyisivät kokonaan maasta.

Missä ne naiset ja lapset ovat? Ja mitä albaanit tekevät Vokiin laitettavien turvapaikanhakijoiden joukossa?
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Ink Visitor on 25.09.2015, 17:09:27
Quote
Kaupunki valmistautuu ottamaan pakolaislapsia kouluun

Lahden kaupungin johto tutustui perjantaina aamupäivällä Hennalan hätämajoitusyksikköön.

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Juha Rostedt ja kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta tapasivat SPR:n asiantuntijoita ja vapaaehtoisia työntekijöitä sekä olivat mukana vastaanottamassa aamulla Torniosta saapuneita turvapaikanhakijoita.

Kaikkiaan hätämajoituksessa on 450 paikkaa, joista 250:n odotettiin täyttyvän päivän loppuun mennessä.

Hennalan hätämajoitusta ylläpitää SPR:n Hämeen piiri. Valtio maksaa kaikki kustannukset.

Lahden kaupunki lupaa osallistua tarvittaessa järjestelyihin. Kaupunki vastaa jatkossa muun muassa kouluikäisten lasten valmistavasta opetuksesta.

Lahdessa on tällä hetkellä 40 oppilasta maahanmuuttajien valmistavassa opetuksessa. Heistä pakolaistaustaisia on kymmenkunta. Valmistavan opetuksen paikkoja on 50.

Kaupunginjohtaja Myllyvirta toivoo lahtelaisten tukevan SPR:n toimintaa Hennalassa.

- Kokemukseni mukaan useimmat kaupunkilaiset näkevät, että turvapaikanhakijat ovat hädässä olevia ihmisiä, joita halutaan auttaa heidän ahdingossaan. Tätä osoittaa myös se nopeus, jolla hätämajoitusyksikön toimintaan tarvittavat vapaaehtoiset Lahden alueelta löytyivät, sanoo Myllyvirta blogissaan.

http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2015/09/25/kaupunki-valmistautuu-ottamaan-pakolaislapsia-kouluun

Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 25.09.2015, 17:16:33
Quote- Kokemukseni mukaan useimmat kaupunkilaiset näkevät, että turvapaikanhakijat ovat hädässä olevia ihmisiä, joita halutaan auttaa heidän ahdingossaan.

Kun kaupunkilaisenne näkevät kaduilla ja lehtien sivuilla kyseisiä ihmisiä (http://hommaforum.org/index.php/topic,105001.msg2009943.html#msg2009943), he ehkä ymmärtävät jättää vanhat vaatteensa kaappeihin.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Nuivanlinna on 25.09.2015, 17:25:48
Quote from: Afrikan kirjeenvaihtaja on 25.09.2015, 17:16:33
Quote- Kokemukseni mukaan useimmat kaupunkilaiset näkevät, että turvapaikanhakijat ovat hädässä olevia ihmisiä, joita halutaan auttaa heidän ahdingossaan.

Kun kaupunkilaisenne näkevät kaduilla ja lehtien sivuilla kyseisiä ihmisiä (http://hommaforum.org/index.php/topic,105001.msg2009943.html#msg2009943), he ehkä ymmärtävät jättää vanhat vaatteensa kaappeihin.

Taannoin propagandatuutti ESS villitsi lahtelaisia auttamaan Lammin vokkilaisia. Ehkä Hennalan VOK sai muutaman lahtelaissilmän aukeamaan, ettei pinkki lapsen villapaita oikein sovi sänkileukaisille äijille!
http://www.ess.fi/uutiset/paijathame/2015/09/04/paijat-hameessakin-herasi-hurja-auttamishalu-lammin-vastaanottokeskukseen-tulvii-lahjoituskyselyja
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 25.09.2015, 17:27:04
Quote from: Elemosina on 25.09.2015, 16:55:21Voi harmi.
Toivoisin että häipyisivät kokonaan maasta.

Missä ne naiset ja lapset ovat?

Husseinin lapset ovat Irakissa:

QuoteHussein lähti elokuussa Irakista Bagdadista, koska kotona ei enää ollut turvallista. Monet muutkin lähtivät, mutta Hussein on matkassa yksin. Husseinin tie Suomeen kulki Saksan ja Ruotsin läpi. Hussein päätti pyrkiä Suomeen kuultuaan, että pääministeri Sipilä antaa kotinsa turvapaikanhakijoille. Hän odotti, että vastaanotto on ystävällinen. Hussein kiitteleekin saaneensa Suomessa kaiken tarvitsemansa.

-Minulta jäi Irakiin pieni tyttö ja poika. Yritän auttaa heitä siellä, mutta hartain toiveeni on saada heidät Suomeen, Hussein kertoo.

ESS: Hussein odotti ystävällistä vastaanottoa (http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2015/09/25/hussein-odotti-ystavallista-vastaanottoa)

Kommenttiosiossakaan ei olla ystävällisiä. Miksi sitä ei ole suljettu?
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Elemosina on 25.09.2015, 17:33:46
Kyllä ne lapset kohta tänne pääsee.
Ja kyllä se kommenttiosastokin kohta suljetaan. Taitaa olla toimituksen moderaatio joko nuiva taikka hidas.

Miten se menikään: "Ei ole Lahden voittanutta".
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Nuivake on 25.09.2015, 19:04:43
Lahti, Suomen Chicago Detroit.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Sibis on 25.09.2015, 19:39:00
Quote from: Järkevä Linja on 24.09.2015, 21:30:31
Lahtelaiset, kulkeeko suorin reitti Hennalasta keskustaan/asemalle Launeen perhepuiston sivua?

Kysy mielummin, että mikä on lyhin reitti lähimpään KELA-pisteeseen!
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Griffinvaari on 25.09.2015, 20:21:57
Täytyy todeta neutraalisti että kyllä lahden pojat ovat mahtimiehiä, kun hyppyyttävät koko poliittista eliittiä kuin hyppyrottia, tai superboltseja.

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/presidentti-niinisto-tuomitsee-lahden-rasistisen-vakivallan-rikoksena/5330138

Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Pro Patria Finlandia on 25.09.2015, 20:46:08
Täytyy sanoa, että tänään olen ollut taas kerran hyvin ylpeä siitä, että olen nykyinen lahtelainen, vaikka mielenosoitukseen ei minulla olekaan osaa eikä arpaa. :)

FC Lahden kannattajien fanibiisi (https://www.youtube.com/watch?v=11ScTub0opo) "Lahen pojat tänään laulaa, Lahen pojat tänään laulaa, Lahen pojat laulaa ja muut saa painua vittuun!!!"

Come on Lahti, come on Lahti!!!

Alexander Stupidin uutiseen liittyvää lausuntoa muokaten: "Kun Suomen lippu yhdistetään nykyiseen Suomen hallitukseen, yhtään niin vastenmielistä toimenpidettä en ole pitkään aikaan nähnyt."
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Elemosina on 25.09.2015, 21:17:22
Saa nähdä onko Vokin salskeat iPakolaiset tänään Lahden yössä.
Toivoisin että Vokin vartijat ovat suositelleet Vokissa pysyttelyä tänä- ja huomeniltana.

Mutta tuskin pysyvät erossa diskopallojen vetovoimaisista valoista. Lahden poliisille saattaa tulla vilkas yö ja toimittajille lisää kauhisteltavaa ja pöyristeltävää.

Pitää vielä lisätä että Lahdessä viikonloppuyöt on yleensäkin vilkkaita ja siellä sattuu ja tapahtuu muutenkin.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Pro Patria Finlandia on 25.09.2015, 21:30:38
Quote from: Elemosina on 25.09.2015, 21:17:22
Saa nähdä onko Vokin salskeat iPakolaiset tänään Lahden yössä.
Toivoisin että Vokin vartijat ovat suositelleet Vokissa pysyttelyä tänä- ja huomeniltana.

Mutta tuskin pysyvät erossa diskopallojen vetovoimaisista valoista. Lahden poliisille saattaa tulla vilkas yö ja toimittajille lisää kauhisteltavaa ja pöyristeltävää.

Toivottavasti Lahen pojat näyttävät mitä on perinteinen lahelainen vieraanvaraisuus Lahen yöelämässä...

Lahelaista mamuvastaista musiikkia:

Vapaudenristi-Muutoksen tuulet: https://www.youtube.com/watch?v=mzaGjfVQkDE
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Mehud on 25.09.2015, 21:50:03
En tuomitse näiden reimojen lahtelaisnuorten tekoja, joskaan en heitä niihin kannustakaan, mutta nämä nuoret miehet herättivät toivon kipinän paatuneessa sydämessäni. Liekö räjähdelleet raketit enteilleet uuden vuoden rakettien tavoin parempaa tulevaisuutta? Toivottavasti!
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 25.09.2015, 21:52:36
Quote from: Elemosina on 25.09.2015, 21:17:22Saa nähdä onko Vokin salskeat iPakolaiset tänään Lahden yössä.
Toivoisin että Vokin vartijat ovat suositelleet Vokissa pysyttelyä tänä- ja huomeniltana.

Oletko menossa havainnoimaan?
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Elemosina on 25.09.2015, 22:01:23
Quote from: Afrikan kirjeenvaihtaja on 25.09.2015, 21:52:36
Quote from: Elemosina on 25.09.2015, 21:17:22Saa nähdä onko Vokin salskeat iPakolaiset tänään Lahden yössä.
Toivoisin että Vokin vartijat ovat suositelleet Vokissa pysyttelyä tänä- ja huomeniltana.

Oletko menossa havainnoimaan?

En, toivon että joku Lahdessa liikkuja kertoisi tunnelmia.
Pysyttelen visusti Tsadin punkkukuplassa.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: JEE on 25.09.2015, 22:08:27
Quote from: Elemosina on 25.09.2015, 22:01:23

Pysyttelen visusti Tsadin punkkukuplassa.

Sain tuosta "Tsadistasi" idean päivittää tuota klassikkonimeä ajan kipeälle hermolle:

--- i-Stad ---

"kaupunki, joka kuulu kaikille"  ;D

Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: J.M on 25.09.2015, 22:32:11
Quote from: Afrikan kirjeenvaihtaja on 25.09.2015, 17:27:04
Quote from: Elemosina on 25.09.2015, 16:55:21Voi harmi.
Toivoisin että häipyisivät kokonaan maasta.

Missä ne naiset ja lapset ovat?

Husseinin lapset ovat Irakissa:

QuoteHussein lähti elokuussa Irakista Bagdadista, koska kotona ei enää ollut turvallista. Monet muutkin lähtivät, mutta Hussein on matkassa yksin. Husseinin tie Suomeen kulki Saksan ja Ruotsin läpi. Hussein päätti pyrkiä Suomeen kuultuaan, että pääministeri Sipilä antaa kotinsa turvapaikanhakijoille. Hän odotti, että vastaanotto on ystävällinen. Hussein kiitteleekin saaneensa Suomessa kaiken tarvitsemansa.

-Minulta jäi Irakiin pieni tyttö ja poika. Yritän auttaa heitä siellä, mutta hartain toiveeni on saada heidät Suomeen, Hussein kertoo.

ESS: Hussein odotti ystävällistä vastaanottoa (http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2015/09/25/hussein-odotti-ystavallista-vastaanottoa)

Kommenttiosiossakaan ei olla ystävällisiä. Miksi sitä ei ole suljettu?

QuoteHussein päätti pyrkiä Suomeen kuultuaan, että pääministeri Sipilä antaa kotinsa turvapaikanhakijoille.

Kiitti hei Juha. Onko nyt laupias olo?
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Sydämistynyt on 25.09.2015, 22:42:36
Quote from: J.M on 25.09.2015, 22:32:11

Juhan vaimo, Mette-Maarit,  puolankalaissyntyinen lastentarhanopettaja, sai tämän kuningasidean, kun taloja on ihan liikaa puolison rikastuttua vahingossa... :facepalm:
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 26.09.2015, 23:26:30
QuoteSisäministeriö toivoo Hennalasta pysyvää vastaanottokeskusta

Hennalan vanhan varuskunnan kahdessa kasarmirakennuksessa toimii nyt turvapaikanhakijoiden väliaikainen hätämajoitustila, mutta sisäministeriössä tiloille on pysyvämpiä toiveita.

- Nyt näyttää ehdottomasti siltä, että Hennalasta pitäisi saada vastaanottokeskus. Tämä tavoite on minun päässäni, mutta Hennala on todella hyvä tila, ja hyvällä tilalla olisi käyttöä vastaanottokeskuksena, sanoo sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg.

Hän lisää, ettei tiedä, salliiko alueen asemakaava vastaanottokeskuksen vai hidastaako mahdollinen kaavamuutos sitä.

Hennalaan perustettiin hätämajoitus torstaina nopeasti. Miksei Hennalaa ryhdytty valmistelemaan aiemmin?

- Kiitos ja kunnia Hennalasta kuuluu SPR:lle. Neuvotteluissa SPR:n Hämeen piiri epäili voimavarojaan, koska piirin alueella on jo monta vastaanottoyksikköä. Siksi Maahanmuuttovirasto neuvotteli ruokahuollon järjestämisestä. Päätös Hennalasta tehtiin vasta keskiviikkona, Nerg kertoo.

Ruokaratkaisuksi löytyi Leijona Catering. Tämä valtion omistama yritys syntyi, kun puolustusvoimien ravitsemispalvelut yhtiöitettiin neljä vuotta sitten.

Sen jälkeen Hennala ponnistettiin valmiiksi tiukassa aikataulussa.

- Suomalaiset osaavat järjestää, kun vain päätös saadaan aikaan, Nerg kiittää.

Kiireen taas aiheutti se, että tiistaina avattu Tornion järjestelykeskus toimii tehokkaasti.

- Emme ryhtyneet toimimaan tarpeeksi nopeasti. Sisäministeriössä ja Migrissä ei tajuttu, että paikat loppuvat, Nerg myöntää.

Aiemmin turvapaikanhakijoita lähti Torniosta pienissä ryhmissä. Käsittelyn nopeuduttua heitä tulee bussilasteittain.

- Satoja ihmisiä on sijoitettava joka päivä. Oli tehokkaampaa avata iso paikka. Hennala oli meille iso helpotus, ja onneksi SPR:n Hämeen piiri sai valmiusryhmän sinne, sanoo Maahanmuuttoviraston viestintäpäällikkö Hanna Kautto.

Viime viikolla Suomeen tuli 300-400 turvapaikanhakijaa päivässä. Tällä viikolla tiistaista torstaihin määrät ovat olleet 620-645 hakijaa päivittäin.

- Myönnän, että olemme olleet reaktiivisia tilapäätösten suhteen. Hennalasta otettiin opiksi, ja nyt valmistellaan suuria yksiköitä, Kautto kertoo.

Etelä-Suomen Sanomat (http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2015/09/25/sisaministerio-toivoo-hennalasta-pysyvaa-vastaanottokeskusta)
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Nuivanlinna on 26.09.2015, 23:33:42
QuoteVastaanottokeskus kiinnostaa Harjulaa
http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2015/09/26/vastaanottokeskus-kiinnostaa-harjulaa
Lahden alueelle ei ole hetimiten tulossa uusia hätämajoituskeskuksia, sillä Suomen Punaisen Ristin Hämeen piirin rahkeet eivät riitä uusien avaamiseen.

- Piirin alueelle on avattu niin paljon paikkoja viime viikkoina, että on täysi työ pyörittää näitäkin ja saada väki rekrytoitua, huomauttaa SPR:n Hämeen piirin valmiuspäällikkö Ari Saarinen.

Hennalassa on valmiudet vastaanottaa 450 pakolaista. Määrää on mahdollistaa jopa nostaa, jos tekniset ja sopimusvalmiudet antavat myöten.

Lahden kaupungilla on tyhjillään Tapanilakoti. Se kiinnostaa Harjulan setlementtiä.

Setlementtisäätiö, johon Harjulakin kuuluu, neuvottelee ensi viikolla maahanmuuttoviraston kanssa vastaanottokeskustoiminnan käynnistämisestä eri puolella Suomea.

Kyse ei olisi hätämajoituksesta vaan vastaanottokeskuksesta, jossa keskityttäisiin pääasiassa perheiden auttamiseen.

Onnea Lahti! Tuplasti onnea!
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Kim Evil-666 on 26.09.2015, 23:40:37
Justiinsa...Tötteröpäät joutuvat perustamaan haaraosastoja ympäri Lahtea.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Uuno Nuivanen on 26.09.2015, 23:41:05
Jokainen on pysyvä, ja jokainen uusikin on pysyvä. Nykyvauhdilla keskimäärin parisataa tuhatta elintasopakolaista vuodessa, ja kyllähän tällä tienataan, kun perheenyhdistämisetkin pääsevät käyntiin. Poistamisista on turha haaveilla.

Epäselvää on, että järjestetäänkö 2019 eduskuntavaaleja lainkaan, taloudellisesti ja yhteiskunnallisesti romahtaneessa valtiossa, jossa pelastakoon itsensä ken voi.

Työttömät tradenomit ja jakkukalkkunat jotka äänestivät Kokoomusta varmaan saivat mitä halusivat, ja sitähän niille luvattiinkin.

Kepun äänestäjät tiesivät, että Kepu pettää aina, vaikka en nyt ymmärrä oikein että tämäkö kelpaa..?

Persut on täällä äänestäjien joukossa jo harjattu. Kukaan ei olisi osannut kuvitella, miten surkeaa surkeus voi olla. Ja aina jokunen ääni tuli agiteerattua omani lisäksi. Nyt ei enaä, nyt se on loppu, sano Kariluoto kuollessaan.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Herra Vapaus on 26.09.2015, 23:52:23
Eiköhän Lahdesta saada tätä menoa varsinainen onnela. Vaikka suunnitelmat on varmasti tehty jo aiemmin, ei voi muuta kuin ihmetellä tätä ajoitusta. Ensin nostetaan suuri haloo mieltään rauhallisesti ilmaisseesta kartonkimiehestä ja jahdataan myös vähemmän rauhallisia ilotulitteilla leikkineitä mielenosoittajia. Seuraavaksi pistetään uutta VOKia pystyyn. Epäilen kyllä, että lahtelaiset vastaavat uusilla mielenilmauksilla.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Mr.Reese on 27.09.2015, 20:17:35
Mukkulassa bongasin tänään kaksi keeneriä, en ollu ennen nähnyt, samoin S-marketissa lippisnurinperin ollut hiekkakeeneri. Ilmeisesti Mukkulaan salakuljetettu yöllä takseilla rikastusta raportoi fb-ryhmä. Voi ttutana...

Ala-aste siinä sopivasti tarjolla.  :facepalm: :flowerhat:
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 27.09.2015, 23:07:27
Hätämajoituskeskuksen asukkaat kuuluvat suomalaiseen yhteiskuntaan. Jos olet eri mieltä, pysy omissa oloissasi. Terveisin SPR.

QuoteSPR:n valmiuspäällikkö kiitollisena Lahdessa: "On käsittämätöntä, miten hienosti ihmiset ovat lähteneet auttamaan"

Sunnuntain aikana Hennalan hätämajoituskeskuksessa työskenteli noin 60 vapaaehtoista. Yhteensä torstain ja sunnuntain välisenä aikana eri vapaaehtoisia on ollut noin 170.

Alkavalla viikolla Hennalaan rekrytoidaan palkallista väkeä. SPR:n Hämeen piirin valmiuspäällikkö Tapani Huhtala muistuttaa, että ilman vapaaehtoisvoimia keskusta ei olisi voitu perustaa, eikä se ilman vapaaehtoisten apua selviä jatkossakaan.

- Olen käynyt kuudessa eri paikassa täällä Hämeen piirin alueella. Joka paikassa vapaaehtoisten määrä ja osaaminen ovat olleet hämmästyttävää. On käsittämätöntä, miten hienosti ihmiset ovat lähteneet auttamaan hädänalaisia ihmisiä, Huhtala sanoo kiitollisena.

Vapaaehtoisten pomona Hennalassa toimiva Markku Heikkilä on siviiliammatiltaan Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen ensihoidon päällikkönä. Nyt mies on leipätyöstään lomalla.

- Olen ollut SPR:n toiminnassa mukana nuoresta pojasta saakka. Aikoinaan äiti minut patisti ensiapukurssille ja siitä se sitten lähti.

Heikkilällä ei ole ennestään kokemusta vastaanottokeskuksissa tai hätämajoituskeskuksissa vapaaehtoisena toimimisesta.

- Tämä on melkein kaikille meille vapaaehtoisille uusi tilanne. On kuitenkin ollut ilo huomata, että kaikki käytännön asiat on yhteisvoimin kyetty hoitamaan ilman ongelmia.

Heikkilä sanoo, että suurin osa nyt Hennalassa toimivista vapaaehtoisista on tullut mukaan SPR:n toimintaan vasta viime päivinä.

- Auttamisen halu on valtava, hän kiteyttää.

Heikkilä toivoo lahtelaisilta kylmäpäisyyttä, mitä hätämajoituskeskukseen tulee.

- Turvapaikanhakijat ja muut maailmalta tulleet kuuluvat suomalaiseen yhteiskuntaan. Se on täysin selvä asia.

Heikkilän mukaan jokaisella suomalaisella on mielipiteenilmaisun vapaus, mutta rasismi ja väkivaltaiset teot ovat täysin tuomittavia.

- Jos ei välitä tulijoista, niin voi pysyä omissa oloissaan. Suurin osa suomalaisista kuitenkin suhtautuu asiallisesti tulijoihin ja se on hienoa.

Hämeen piirin valmiuspäällikkö Tapani Huhtala ihmettelee suuresti, että SPR:n vapaaehtoiset ovat joutuneet vihan ja aggressiivisuuden kohteeksi.

- Maailman kriisipesäkkeissä punainen risti on koskemattomuuden symboli. On todella hälyttävää, että heitä on täällä uhkailtu ja haluttu vahingoittaa. Ollaan todella vaarallisella tiellä, jos mielipide ilmaistaan kohdistamalla väkivaltaa tulijoihin ja heidän auttajiinsa.

Etelä-Suomen Sanomat (http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2015/09/27/sprn-valmiuspaallikko-kiitollisena-lahdessa-on-kasittamatonta-miten-hienosti-ihmiset-ovat-lahteneet-auttamaan)
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Kim Evil-666 on 27.09.2015, 23:15:45
Herra Heikkilä! Tötterömies on kanssasi eri mieltä ja tötterömies on sankari, legenda! Revi siitä Heikkilä.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Pöllämystynyt on 27.09.2015, 23:37:52
Quote from: Afrikan kirjeenvaihtaja on 27.09.2015, 23:07:27
Hätämajoituskeskuksen asukkaat kuuluvat suomalaiseen yhteiskuntaan. Jos olet eri mieltä, pysy omissa oloissasi. Terveisin SPR.

QuoteSPR:n valmiuspäällikkö kiitollisena Lahdessa: "On käsittämätöntä, miten hienosti ihmiset ovat lähteneet auttamaan"
(...)

- Maailman kriisipesäkkeissä punainen risti on koskemattomuuden symboli. On todella hälyttävää, että heitä on täällä uhkailtu ja haluttu vahingoittaa. Ollaan todella vaarallisella tiellä, jos mielipide ilmaistaan kohdistamalla väkivaltaa tulijoihin ja heidän auttajiinsa.

Etelä-Suomen Sanomat (http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2015/09/27/sprn-valmiuspaallikko-kiitollisena-lahdessa-on-kasittamatonta-miten-hienosti-ihmiset-ovat-lahteneet-auttamaan)

Suomen kriisipesäkkeissä SPR on konfliktin käynnistäjä ja osapuoli. On todella hälyttävää, että SPR on täysin tietoisesti luopunut puolueettomuudestaan ja häpäissyt ja mitätöinyt näin punaisen ristin symbolin. Ollaan todella vaarallisella tiellä, kun punaisen ristin symbolin suojista ajetaan massiivista väestönsiirtoa ja yhteiskunnan etnisen rakenteen muokkausta.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Ajattelija2008 on 28.09.2015, 00:07:56
QuoteHussein lähti elokuussa Irakista Bagdadista, koska kotona ei enää ollut turvallista.

Valhe. Bagdadin turvallisuustilanne ei ole muuttunut. Kaupunki on turvallinen, koska sitä vartioidaan tarkasti, niin että sunniterroristit eivät pääse sinne.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Raaka banaani on 28.09.2015, 09:00:35
Quote from: Pöllämystynyt on 27.09.2015, 23:37:52
Suomen kriisipesäkkeissä SPR on konfliktin käynnistäjä ja osapuoli. On todella hälyttävää, että SPR on täysin tietoisesti luopunut puolueettomuudestaan ja häpäissyt ja mitätöinyt näin punaisen ristin symbolin. Ollaan todella vaarallisella tiellä, kun punaisen ristin symbolin suojista ajetaan massiivista väestönsiirtoa ja yhteiskunnan etnisen rakenteen muokkausta.
Nähtävästi pitää saada ensin se sota aikaan jotta riittää hoidettavia. Hyvää vauhtia ovat sitä tänne tuomassa.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Larva on 28.09.2015, 09:21:50
Mua ei kyllä lakkaa hämmästyttämästä että mitä hittoa nuo kaikki 170 vapaaehtoistyyppiä tekevät tuolla. Hei kamoon, siellä on aikuisia ihmisiä (enimmäkseen riuskoja miehiä), ei mitään viisivuotiaita lapsia, joille pitää tehdä ruuat, pedata sängyt ja keksiä ohjattuja leikkejä, ja joiden hampaat pitää harjata ja pyllyt pyyhkiä. Eiköhän siellä selvittäisi paljon vähemmälläkin väellä.

Vaikka siellä paljon ulkomaalaisia onkin, niin totta hitossa aikuiset ihmiset osaavat itse tehdä sapuskansa, siivota jälkensä ja käydä pesulla. Ja jos eivät osaa, niin - ihan oikeasti - nämäkö ovat sitten niitä huippuosaajia, jotka nostavat Suomen lamasta?
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Ink Visitor on 28.09.2015, 12:24:27
Quote
Lahtelaiset yritykset on haastettu mukaan toivottamaan turvapaikanhakijat tervetulleiksi kaupunkiin. Yhteiseksi kieleksi on löydetty se sama mikä muuallakin maassa jo tätä ennen: jalkapallo.

Mainostoimisto Ilme, Lahden Seudun Kehitys LADEC, Lahden kaupunki ja Päijät-Hämeen Yrittäjät sekä SPR haastavat ovat haastaneet kaikki lahtelaisyritykset mukaan. Let's play bAll together -ottelu pelataan Hennalan lippukentällä keskiviikkona 30. syyskuuta kello 17.

Mainostoimisto Ilmeen masinoimassa tapahtumassa mukaan haastetaan yritykset, jotka haluavat osoittaa myötätuntoa ja välittämistä hädänalaisessa tilanteessa olevia ihmisiä kohtaan sekä ilmaista yhteispelin voimin, millaisia arvoja lahtelaisyrityksissä kannatetaan.

Ottelu pelataan sekoitetuin joukkuein ja siihen toivotaan pelaamaan lahtelaisten yritysten johtoa sekä työntekijöitä. Jos pelaaminen ei onnistu, tapahtumaa voi tukea saapumalla paikalle kannustamaan.

http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2015/09/28/tukea-turvapaikanhakijoille---lahtelaisyritykset-haastettiin-hennalaan-pallon-peraan

:facepalm:
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 28.09.2015, 12:31:07
QuoteOttelu pelataan sekoitetuin joukkuein

Siinä tapauksessa riittäisi yksi maali, jos kerran minkäänlaista vastakkainasettelua ei sallita. Onhan jalkapallo toki monille elämää suurempi ilmiö eikä mitään iloista yhdessäoloa ja leikkiä.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 28.09.2015, 23:57:41
Quote"Tavoitteena Suomen paras kotouttaminen" - Pakolaistilanne on käännettävä voitoksi, sanoo Juha Rostedt

Lahden on tuettava kaikin keinoin Hennalaan saapuneiden turvapaikanhakijoiden kotouttamista, katsoo Lahden ja Nastolan yhdistymishallituksen puheenjohtaja Juha Rostedt (kok.).

Yhdistymishallitus kävi maanantaina keskustelua pakolaistilanteesta. Entiseen varuskuntaan viime viikolla perustettuun hätämajoitusyksikköön on sijoitettu runsaat 400 turvapaikanhakijaa.

- Tilanne on, että pakolaisia joka tapauksessa on ja heitä tulee lisää. Meidän on vain tehtävä kaikkemme, että käännämme tilanteen voitoksi. Pyrimme siihen, että teemme Suomen parhaan kotouttamisen. On sosiaalisesti, henkisesti ja taloudellisesti äärimmäisen tärkeää, että kotouttaminen toimii.

[---]

Etelä-Suomen Sanomat (http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2015/09/28/tavoitteena-suomen-paras-kotouttaminen---pakolaistilanne-on-kaannettava-voitoksi-sanoo-juha-rostedt)
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Nuivake on 28.09.2015, 23:59:24
Jalkapalloa. Aina...
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: -PPT- on 28.09.2015, 23:59:53
Mahtipontiset juhlapuheet kyllä kolisevat onttouttaan.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Blanc73 on 29.09.2015, 07:49:04
Quote from: HeikkiläTurvapaikanhakijat ja muut maailmalta tulleet kuuluvat suomalaiseen yhteiskuntaan. Se on täysin selvä asia.
Melkoinen sankari. Korvien välissä enemmänkin vikaa?
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Rusinapulla on 29.09.2015, 07:55:09
Hei kokoomuslaiset, miten tämä Suomen alasajo sujuu niinkuin omasta mielestä? Ollaanko aikataulussa?
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 29.09.2015, 16:54:00
QuoteHennalan hätämajoitus: Alueen asukas, mitä haluat tietää?

Lahden kaupunki järjestää asukasillan Hennalan hätämajoitusyksikön toiminnasta. Esillä ovat myös majoitusjärjestelyjen vaikutukset Hennalan alueella.

Tilaisuus järjestetään Salpausselän koulun auditoriossa torstaina kello 18-20.

SPR:n Hämeen piirin valmiuspäällikkö Ari Saarinen kertoo asukasillassa turvapaikanhakijoiden hätämajoitusyksikön toiminnasta. Kaupungin edustajat sivistystoimialalta ja sosiaali- ja terveystoimialalta puolestaan kertovat turvapaikanhakijoille tarjottavista kunnallisista palveluista.

Myös poliisi on paikalla vastaamassa asukkaiden kysymyksiin.

Etelä-Suomen Sanomat (http://www.ess.fi/uutiset/paijathame/2015/09/29/hennalan-hatamajoitus-alueen-asukas-mita-haluat-tietaa)
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Elemosina on 29.09.2015, 16:55:21
Tulikohan vähän liian myöhään tuollainen kutsu.
Olisikohan pitänyt pitää moinen kyselyilta ENNEN kuin hätämajoitus avataan.
Retorisia kysymyksiä.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: ISO on 29.09.2015, 16:57:55
Quote from: Afrikan kirjeenvaihtaja on 27.09.2015, 23:07:27

- Jos ei välitä tulijoista, niin voi pysyä omissa oloissaan. Suurin osa suomalaisista kuitenkin suhtautuu asiallisesti tulijoihin ja se on hienoa.

Tuo on valhe! .. Suurin osa Suomalaisista on täysin tätä tunkeutumista vastaan, joka toisin väittää on kyllä aivan kateissa tämän hetken tilanteesta.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Kokoliha on 29.09.2015, 17:07:56
QuoteSPR:n Hämeen piirin valmiuspäällikkö
Kyllä toi SPR on melkoinen armeija. Meinaan, että Suomen intilläkään ei taida olla kuin yksi ainoa valmiuspäällikkö. Tosin se taitaa olla kenu tai vähintäänkin eversti.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Chew Bacca on 29.09.2015, 17:25:43
Kaikista irvokkainat on että Suomeen on rakennettu pienen, pohjoisen kansan niukoilla resursseilla järjestelmä jolla turvataan kansan elämän jatkuvuus jonkun ison katastrofin sattuessa. Vaikka Sosnovyi Borin paukusta on puhuttu vuosikymmenet, samoin Pietarin väestön exoduksesta koleran, nälänhädän, sisällissodan tms vuoksi. Nämä olivatkin silkkaa tieteiskirjallisuutta. Kunnilla on luonnollisesti ollut hätäsuunnitelmat sodan yms varalta, jäähallit on esimerkiksi allokoitu ruumishuoneiksi, tiesittekö sen? Urheiluhallit on tietysti tarkoitettu kaakkoisen rajaseudun tai Uudenmaan väestölle jos pahin tapahtuu. Punaisella ristillä lienee ollut puolivirallinen tehtävä julkisen terveydenhoidon ja katastrofiavun selkärankana, perustuen vapaaehtoisuuteen ja ihmisten velvollisuudentuntoon.

Nyt koko koneisto on valjastettu tiedätte-kyllä-keiden hoivaamiseen. Organisaation prinssieverstit ja lattiatason urpot kokevat olevansa osa jotain suurta selviytymistarinaa, kun itse asiassa hakkaavat yhteisen pirttimme seinähirsiä polttopuiksi vieraille.

Hyi helvetti, Suomi on läpimätä.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: foobar on 29.09.2015, 17:50:00
Quote from: Raaka banaani on 28.09.2015, 09:00:35
Quote from: Pöllämystynyt on 27.09.2015, 23:37:52
Suomen kriisipesäkkeissä SPR on konfliktin käynnistäjä ja osapuoli. On todella hälyttävää, että SPR on täysin tietoisesti luopunut puolueettomuudestaan ja häpäissyt ja mitätöinyt näin punaisen ristin symbolin. Ollaan todella vaarallisella tiellä, kun punaisen ristin symbolin suojista ajetaan massiivista väestönsiirtoa ja yhteiskunnan etnisen rakenteen muokkausta.
Nähtävästi pitää saada ensin se sota aikaan jotta riittää hoidettavia. Hyvää vauhtia ovat sitä tänne tuomassa.

Aika vahvasti veikkaan että SPR kieltäytyy siinä sodassa hoitamasta suomalaisia heidän mielipiteensä, ihonvärinsä, uskontonsa tai kansallisuutensa vuoksi. Ihan vain todistaakseen, ettei vähääkään välitä Punaisen Ristin virallisista olemassaolon perusteista.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Ink Visitor on 29.09.2015, 22:45:24
Quote

Turvapaikanhakijat nahistelivat keskenään Hennalassa
29.09.2015
Häme

Tänään tiistaina noin kello 20.00 aikaan poliisi sai ilmoituksen, että Lahden Hennalassa olevassa turvapaikanhakijoiden hätämajoituksessa oli muutaman turvapaikanhakijan välillä tunteet kuumentunut sen verran, että siitä oli syntynyt jonkinasteista nujakointia. Paikalla käynyt poliisi joutui tuomaan kaksi henkilö poliisiasemalle rauhoittumaan.

Tapahtuneesta tiedotetaan lisää 30.9.2015 aamupäivän aikana.

http://www.poliisi.fi/tietoa_poliisista/tiedotteet/1/1/turvapaikanhakijat_nahistelivat_keskenaan_hennalassa_39559

Oottellaas, pojat ja tytöt, että tulee lumet ja pakkaset... Ei pyöritäkkään enää sandaaleissa pihalla vaan siellä kököttä Abdi ja Mohammed tuvassa ilman diskoa... Näitä tulee vielä lujasti lisää, tämä on jo toinen tältä viikolta ja vasta mennään keskivikossa ;)
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: ISO on 29.09.2015, 22:47:35

Quote
turvapaikanhakijoiden hätämajoituksessa oli muutaman turvapaikanhakijan välillä tunteet kuumentunut sen verran, että siitä oli syntynyt jonkinasteista nujakointia. Paikalla käynyt poliisi joutui tuomaan kaksi henkilö poliisiasemalle rauhoittumaan.

Kyseessä ei ollut tällä kerralla yksittäistapaus, vaan kerrankin selvä kaksittaistapaus.

Noh, mitäpä siitä, keskenään jos nahistelevat, parempi sekin kai kuin että kantasuomalaisten kimpussa olisivat.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Gunnar Hymén on 29.09.2015, 22:48:19
tässä on selkeästi kiihtyvän käyrän piirtämisen paikka. lotto vetämään, missä seuraavaksi. voisin kuvitella että pohjoisessa kohta vastaavia uutisia, eivät tykkää, että saapuessa joutuvat seinää vasten tarkastettavaksi
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Huppupelikaani on 29.09.2015, 22:50:43
Tässä se nähdään mitä varomaton ilotulitteiden käsittely ja valkoiset lakanat saavat aikaan. :flowerhat:
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Huppupelikaani on 29.09.2015, 22:53:05
Quote from: beehoo on 29.09.2015, 22:48:19
tässä on selkeästi kiihtyvän käyrän piirtämisen paikka. lotto vetämään, missä seuraavaksi. voisin kuvitella että pohjoisessa kohta vastaavia uutisia, eivät tykkää, että saapuessa joutuvat seinää vasten tarkastettavaksi
Ensimmäinen arvonta saattoi jo mennä: https://twitter.com/JunesLokka/status/648843961726070784/photo/1

Tästä ei valtamedia ole vielä ehtinyt uutisoida, jos siellä nyt mitään donitsikahveja erikoisempaa olikaan.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Mr.Reese on 29.09.2015, 22:54:32
Calais-taktiikalla rähinöitsijät päästetään aamulla vapaaksi ja illalla taas noukitaan talteen.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Gunnar Hymén on 29.09.2015, 22:57:36
Quote from: Huppupelikaani on 29.09.2015, 22:53:05
Quote from: beehoo on 29.09.2015, 22:48:19
tässä on selkeästi kiihtyvän käyrän piirtämisen paikka. lotto vetämään, missä seuraavaksi. voisin kuvitella että pohjoisessa kohta vastaavia uutisia, eivät tykkää, että saapuessa joutuvat seinää vasten tarkastettavaksi
Ensimmäinen arvonta saattoi jo mennä: https://twitter.com/JunesLokka/status/648843961726070784/photo/1

Tästä ei valtamedia ole vielä ehtinyt uutisoida, jos siellä nyt mitään donitsikahveja erikoisempaa olikaan.

siellä on todennäköisesti ollut isompi nujakka mallia sunnit-vs-muumaailma. tätä ei voida julkaista, koska ei haluta aiheuttaa sijaa rasismille. on parempi olla hiljaa ja niellä tämäkin paska, minkä Sipilä ja Orpo teoilla ja tekemättömyydellään ovat saaneet aikaiseksi.

eiköhän sieltä joku "kokki sai sydärin, mutta on nyt kunnossa" -tyyppinen juttu tule mokumediasta
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Kyklooppi on 29.09.2015, 22:58:53
Snadi fragis, tosta nyt meteliä pitämään.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Nuivake on 29.09.2015, 22:59:35
Quoteoli syntynyt jonkinasteista nujakointia

Just.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: korpisoturi on 29.09.2015, 23:00:41
Suattaapi käydä niin, että tulevan talven jatkuessa Ahmedia ja Mohammedia alkaa hyvät hiihtokelit vituttamaan, pitemmän päälle ....
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Rantasalmen Sulttaani on 29.09.2015, 23:04:48
Ja tästä porukasta pitäisi tulla uusia Nokioita Suomeen? Kyllä se vaan on niin, että tämä käsillä oleva matu-aalto kotoutuu pelkästään kuppaamaan sosiaaliturvaa sekä rikastuttamaan Optulan tilastoja.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Sivustakatsoja on 29.09.2015, 23:05:19
Quote from: korpisoturi on 29.09.2015, 23:00:41
Suattaapi käydä niin, että tulevan talven jatkuessa Ahmedia ja Mohammedia alkaa hyvät hiihtokelit vituttamaan, pitemmän päälle ....

... ja tästä syystä, vaikka ehkä joidenkin mielestä onkin "hysteeristä hätävarjelun liioittelua", on ihan hyvä että monissa kunnissa on haluttu pitää vastaanottokeskukset kaukana esim. kouluista. Kaikkialla tosin tämäkään ei valitettavasti taida päteä.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Kyklooppi on 29.09.2015, 23:09:01
Quote from: Nuivake on 29.09.2015, 22:59:35
Quoteoli syntynyt jonkinasteista nujakointia

Just.

Pari kaveria vähän ärhäkkänä nujakoi..
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Ink Visitor on 29.09.2015, 23:10:16
QuoteNäitä tulee vielä lujasti lisää, tämä on jo toinen tältä viikolta 

Anteeksi, oli kolmas, olin lähes unohtanut sen paistinpannusovittelun... ;D
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 29.09.2015, 23:11:37
Lahdessa aiotaan kotouttaa ripeästi (http://hommaforum.org/index.php/topic,105424.0.html), joten tällainen tuskin toistuu. Muutenhan tarvittaisiin lähes armeijatyylistä kuria, kun on laitettu muutama sata toisilleen vierasta nuorta miestä asumaan yhteen paikkaan.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Mr.Reese on 29.09.2015, 23:19:40
Quote from: Afrikan kirjeenvaihtaja on 29.09.2015, 23:11:37
Lahdessa aiotaan kotouttaa ripeästi (http://hommaforum.org/index.php/topic,105424.0.html), joten tällainen tuskin toistuu. Muutenhan tarvittaisiin lähes armeijatyylistä kuria, kun on laitettu muutama sata toisilleen vierasta nuorta miestä asumaan yhteen paikkaan.
Luonnoilmiö nimeltä White flight pitää huolen, että slummeja tulee syntymään suunnitelmista huolimatta. Sinne ei jää kuin ne jotka ihmettelee äkkinäistä naapuruston ruskettumista turbohiivan ja sokerin haku reissullaan.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Pennit ja markat on 29.09.2015, 23:55:05
Täytyisi alkaa pelaamaan mokutusbingoa. "Ping!" aina kun luen uutisessa sanan nahistelu tai nujakointi. Kantisten tekemänä sama olisi pahoinpitely tai mieluiten rasistinen viharikos.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Kim Evil-666 on 30.09.2015, 00:17:40
Matu vs. Matu...Ketä kiinnostaa..win win.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Artisti on 30.09.2015, 00:20:39
Quote from: Ink Visitor on 29.09.2015, 22:45:24
Quote

Turvapaikanhakijat nahistelivat keskenään Hennalassa
29.09.2015
Häme

Tänään tiistaina noin kello 20.00 aikaan poliisi sai ilmoituksen, että Lahden Hennalassa olevassa turvapaikanhakijoiden hätämajoituksessa oli muutaman turvapaikanhakijan välillä tunteet kuumentunut sen verran, että siitä oli syntynyt jonkinasteista nujakointia. Paikalla käynyt poliisi joutui tuomaan kaksi henkilö poliisiasemalle rauhoittumaan.

Tapahtuneesta tiedotetaan lisää 30.9.2015 aamupäivän aikana.

http://www.poliisi.fi/tietoa_poliisista/tiedotteet/1/1/turvapaikanhakijat_nahistelivat_keskenaan_hennalassa_39559

Oottellaas, pojat ja tytöt, että tulee lumet ja pakkaset... Ei pyöritäkkään enää sandaaleissa pihalla vaan siellä kököttä Abdi ja Mohammed tuvassa ilman diskoa... Näitä tulee vielä lujasti lisää, tämä on jo toinen tältä viikolta ja vasta mennään keskivikossa ;)

Mukavan oloista porukkaa. Ikävä tapaus.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: nutsy on 30.09.2015, 00:23:31
Pääasia että eivät kääriytyneen lakanoihin uhkaavanoloisesti. Voi poloisia, varmaan jotain traumaperäistä. No parit pullahalit parantavat varmasti...

Laittaisivat pihalle moiset Suomesta.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Nuivanlinna on 30.09.2015, 00:28:53
QuoteOmenahotellin huoneita tyhjennetään Lahdessa, tästä on kyse
http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2015/09/29/omenahotellin-huoneita-tyhjennetaan-lahdessa-tasta-on-kyse
Rauhankadulla toimivan Lahden Omenahotellin vuokrasopimus päättyy kuun vaihteessa. Tällä hetkellä huoneita puretaan kalusteista.

Osa kalusteista menee Vaasaan Omenahotellin päävarastoon ja osa kalusteista on lahjoitettu SPR:lle. Omenahotelli-ketjun toimitusjohtaja Ville Valorinta kertoo, että hänen tietojensa mukaan kalusteet päätyivät Hämeenlinnaan eivätkä esimerkiksi Hennalaan.

- Vuokrasopimus irtisanottiin ja neuvotteluja jatkamisesta käytiin ihan viime viikkoihin asti, mutta ei löydetty ratkaisua. Etsimme uusia tiloja Lahden keskustan alueelta ja olemme käyneet jo keskusteluja uusista tiloista. Toimintaan tulee muutaman kuukauden tauko, helmikuun alussa ketjun toimitusjohtajana aloittanut Ville Valorinta kertoo.

Valorinnan mukaan ketju haluaa jatkaa toimintaansa Lahdessa, vaikka hotellin täyttöaste on ollut aavistuksen alhaisempi kuin muiden kaupunkien Omenahotelleissa.....naps...

Hetkinen, hetkinen. Ettei vain olisi syytä antaa VOKKI-hälytys?

Muoks: ESS:n jutun kuvassa on Forenomin tekstit. Eikös Forenomilla jo ole lusikkansa VOKKI-bisneksessä?
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Shemeikka on 30.09.2015, 00:31:36
Quoteosa kalusteista on lahjoitettu SPR:lle

VOK lemuaa...
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Nuivanlinna on 30.09.2015, 00:35:46
Quote from: Shemeikka on 30.09.2015, 00:31:36
Quoteosa kalusteista on lahjoitettu SPR:lle

VOK lemuaa...

Asteikolla yhdestä kymmeneen, niin sanoisin että jossain nelosen kohdalla mennään.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: -PPT- on 30.09.2015, 00:37:06
Ei ole pitkä matka ainakaan diskoihin partalapsilla tuosta paikasta.

Itse olen paljon yöpynyt omenahotelleissa mutta taitaa se harrastus olla lopussa.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: nutsy on 30.09.2015, 00:41:06
Vokkia pukkaa, onnea Lahti?

"Osa kalusteista on lahjoitettu SPR:lle", ei siis tarvitse edes siirtää niitä mihinkään... Kukahan on tilojen omistaja? On haistanut paremman tuoton tiloilleen.

"Omppuhotellista ..mppuhotelliksi"

Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Tabula Rasa on 30.09.2015, 00:46:39
Quote from: Nuivanlinna on 30.09.2015, 00:35:46
Quote from: Shemeikka on 30.09.2015, 00:31:36
Quoteosa kalusteista on lahjoitettu SPR:lle

VOK lemuaa...

Asteikolla yhdestä kymmeneen, niin sanoisin että jossain nelosen kohdalla mennään.

Ihan huoletta 8,5.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Kim Evil-666 on 30.09.2015, 01:02:10
Lahtea lyödään isolla kädellä. Haisee VOKille tänne asti, koirakin ulvahti. Sanoisin 8,5
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Artisti on 30.09.2015, 01:03:48
Nokitan ysillä.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Nuivanlinna on 30.09.2015, 01:15:06
Pysyn vielä maltillisena, mutta korotan 4,5.
Pitäisikö muuten laatia jokin asteikko millä ihmiset voivat arvioida naapurustonsa rakennusten vokki-riskiä?
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Sepeteus Hiihtäjä on 30.09.2015, 02:47:36
Tämmönen löyty: http://www.ess.fi/uutiset/paijathame/2015/09/29/omenahotelli-muuttaa-pois-tilalle-tulossa-muuta-toimintaa

QuotePäijät-Häme 29.9.2015 Päivitetty: 29.9.2015
Omenahotelli muuttaa pois, tilalle tulossa muuta toimintaa

Omenahotelli-ketju aloitti toimintansa Lahdessa 2011. Kuva: Leena Liukkonen
Liittyy juttuun
Omenahotellin huoneita tyhjennetään Lahdessa, tästä on kyse
Omenahotellilta vapautuu kolme kerrosta keskeiseltä paikalta Lahden Kauppatorin kupeesta. Ketjuhotellin käytössä oli kolme kerrosta talon kolmos-, nelos- ja vitoskerroksissa. Rauhankatuun, Aleksanterinkatuun ja Vapaudenkatuun rajoittuvan puoli korttelia käsittävän kiinteistöyhtiön omistaa pohjalainen Kesas Kiinteistöt oy.

- Neuvottelut ovat siinä vaiheessa, että ei ole mitään kerrottavaa. Aktiviteetteja, jotka liittyvät majoitus- ja ravintolatoimintaan, on kyllä tiloihin tulossa, kommentoi Tapio Reponen GapConista, joka vastaa kiinteistön kehittämisestä.

Keskusteluja on käyty myös liikunta-alan yrittäjien kanssa, mutta Reposen mukaan asia ei johtanut sopimukseen. Kiinteistössä on neliöitä yli 13 000, ja Reposen mukaan vajaakäytöllä on pari tuhatta neliötä näkyvältä paikalta.

- Nyt entisen panimoravintolan tilat on vuokrattu toimistokäyttöön.

Reponen kertoo, että tilojen vuokraamisen kanssa vaikeutena on ollut Lahden keskustan myllerrys. Ensin rakennettiin toriparkki, ja sen jälkeen alkoivat kadun toisella puolella Aleksi vitosen purkutyöt.

Minun VOK kerroin paukahti 10/10
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: MacGyver on 30.09.2015, 03:28:57
"tilalle tulossa muuta toimintaa"

Kuin joulua odottaisi,  kertokaa mitä?
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Nuivinator on 30.09.2015, 03:38:00
Quote from: Poliisi
Tänään tiistaina noin kello 20.00 aikaan poliisi sai ilmoituksen, että Lahden Hennalassa olevassa turvapaikanhakijoiden hätämajoituksessa oli muutaman turvapaikanhakijan välillä tunteet kuumentunut sen verran, että siitä oli syntynyt jonkinasteista nujakointia. Paikalla käynyt poliisi joutui tuomaan kaksi henkilö poliisiasemalle rauhoittumaan.

Tapahtuneesta tiedotetaan lisää 30.9.2015 aamupäivän aikana.

Iltasanomissa juttu mainitaan myös, mutta tuosta IS:n jutussa ei ole mitään sellaista mitä ei olisi tuossa poliisin tiedotteessa. Linkkiä ei siis kannattane klikata:http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015093020441218_uu.shtml

On kyllä vaihteeksi niin kieli keskellä suuta kirjoitettu tiedote.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: MacGyver on 30.09.2015, 03:53:23
^ Täytynee ymmärtää että joukkotappelu ollut.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Hamsteri on 30.09.2015, 04:07:44
Näitäkin juttuja on ihmeellistä lukea, kun otetaan konteksti huomioon. Porukka pääse sodanjaloista pois, niin eka asia mikä tehdään on joukkotappelun aloittaminen.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Raaka banaani on 30.09.2015, 06:17:59
Quote from: -PPT- on 30.09.2015, 00:37:06
Ei ole pitkä matka ainakaan diskoihin partalapsilla tuosta paikasta.

Itse olen paljon yöpynyt omenahotelleissa mutta taitaa se harrastus olla lopussa.
Onhan sieltä Helsinkiin matkaa. Tuskin Lahden paikat kelpaa.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: mikkoR on 30.09.2015, 06:27:51
Ai saatana!
Nyt kyllä idän ihmeet olisi onnesta soikeana kun kaikki huvitukset parinsadan metrin päässä, jopa hämärät puistot jossa voi suorittaa yllätysyhdyntää, kauppakin löytyy saman rakennuksen alakerrasta.

8/10 vokkia tulossa, 2 pistettä menee koska Hennalassa pitäisi olla vielä tilaa, asia selvinnee viikonloppuun mennessä koska ainoa asia mikä Suomessa tapahtuu nopeasti on vokin saaminen pystyyn parissa päivässä paikkaan kuin paikkaan.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Hamsteri on 30.09.2015, 06:29:12
Kylläpäs näitä nyt pukkaa.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1443506963366.html

Turvapaikanhakijat tappelivat Oulussa

Miesten tappelu syntyi Oulussa sijaitsevassa turvapaikanhakijoiden majoitustilassa.

Poliisi sai ilmoituksen tappelusta kahden aikaan tiistain ja keskiviikon välisenä yönä.

Molemmat tappelupukareina olleet ulkomaalaistaustaiset 20- ja 23-vuotiaat miehet saivat tappelun yhteydessä vammoja, mutta kummankaan vammat eivät vaatineet välitöntä sairaanhoitoa.

Osalliset kuljetettiin poliisin tiloihin rauhoittumaan.

Molempia miehiä epäillään tässä vaiheessa pahoinpitelystä.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: MikkoAP on 30.09.2015, 06:32:49
Quote from: Hamsteri on 30.09.2015, 06:29:12
Kylläpäs näitä nyt pukkaa.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1443506963366.html

Turvapaikanhakijat tappelivat Oulussa

Miesten tappelu syntyi Oulussa sijaitsevassa turvapaikanhakijoiden majoitustilassa.

Poliisi sai ilmoituksen tappelusta kahden aikaan tiistain ja keskiviikon välisenä yönä.

Molemmat tappelupukareina olleet ulkomaalaistaustaiset 20- ja 23-vuotiaat miehet saivat tappelun yhteydessä vammoja, mutta kummankaan vammat eivät vaatineet välitöntä sairaanhoitoa.

Osalliset kuljetettiin poliisin tiloihin rauhoittumaan.

Molempia miehiä epäillään tässä vaiheessa pahoinpitelystä.

Oliko molemmilla taustalla sama Ulkomaa? Jos ei, niin rasismiahan tuo.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Hamsteri on 30.09.2015, 06:41:15
Olisi mielenkiintoista, jos poliisi erittelisi vokkitappelujen kansallisuudet. Saisi otantaa, miten hyvin multikultti toimii sunnien ja shiiojen kesken tai somalien ja irakilaisten.

Modet voisi ehkä harkita kestoketjun tekemistä, kun näitä tulee melkein päivittäin.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Keuvo Makkarainen on 30.09.2015, 07:22:25
Quote from: Nuivanlinna on 30.09.2015, 01:15:06
Pysyn vielä maltillisena, mutta korotan 4,5.
Pitäisikö muuten laatia jokin asteikko millä ihmiset voivat arvioida naapurustonsa rakennusten vokki-riskiä?

Tässä ihan lähellä on Päivärinteen palvelutalo.
http://www.erityisasuntosaatio.fi/paivarinne.html (http://www.erityisasuntosaatio.fi/paivarinne.html)

Korotan seiskaan.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: RP on 30.09.2015, 07:32:46
Quote from: Nuivanlinna on 30.09.2015, 01:15:06
Pysyn vielä maltillisena, mutta korotan 4,5.
Pitäisikö muuten laatia jokin asteikko millä ihmiset voivat arvioida naapurustonsa rakennusten vokki-riskiä?

Nykyisellä 500 hengen päivävauhdilla (tai pari parin sandan hengen vokkia/päviä), niin pitemmällä aikavälillä seiskaa pienempiä numeroita ei kannata edes ehdottaa millekään vanhaa kyläkoulua pienemmälle rakennukselle.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Man in a Suit on 30.09.2015, 07:42:24
Quote from: Sepeteus Hiihtäjä on 30.09.2015, 02:47:36
Tämmönen löyty: http://www.ess.fi/uutiset/paijathame/2015/09/29/omenahotelli-muuttaa-pois-tilalle-tulossa-muuta-toimintaa

QuotePäijät-Häme 29.9.2015 Päivitetty: 29.9.2015
Omenahotelli muuttaa pois, tilalle tulossa muuta toimintaa

Omenahotelli-ketju aloitti toimintansa Lahdessa 2011. Kuva: Leena Liukkonen
Liittyy juttuun
Omenahotellin huoneita tyhjennetään Lahdessa, tästä on kyse
Omenahotellilta vapautuu kolme kerrosta keskeiseltä paikalta Lahden Kauppatorin kupeesta. Ketjuhotellin käytössä oli kolme kerrosta talon kolmos-, nelos- ja vitoskerroksissa. Rauhankatuun, Aleksanterinkatuun ja Vapaudenkatuun rajoittuvan puoli korttelia käsittävän kiinteistöyhtiön omistaa pohjalainen Kesas Kiinteistöt oy.

- Neuvottelut ovat siinä vaiheessa, että ei ole mitään kerrottavaa. Aktiviteetteja, jotka liittyvät majoitus- ja ravintolatoimintaan, on kyllä tiloihin tulossa, kommentoi Tapio Reponen GapConista, joka vastaa kiinteistön kehittämisestä.

Keskusteluja on käyty myös liikunta-alan yrittäjien kanssa, mutta Reposen mukaan asia ei johtanut sopimukseen. Kiinteistössä on neliöitä yli 13 000, ja Reposen mukaan vajaakäytöllä on pari tuhatta neliötä näkyvältä paikalta.

- Nyt entisen panimoravintolan tilat on vuokrattu toimistokäyttöön.

Reponen kertoo, että tilojen vuokraamisen kanssa vaikeutena on ollut Lahden keskustan myllerrys. Ensin rakennettiin toriparkki, ja sen jälkeen alkoivat kadun toisella puolella Aleksi vitosen purkutyöt.

Minun VOK kerroin paukahti 10/10

Sama täällä, VOK - mittari iski punaiselle.
Lahden keskustan tori on kesäisin ja joulun aikaan ollut oikein kiva. Myyntikojuja keskellä ja kahviloita ja baareja torin ympärillä.
Jos siihen VOK tulee, ennustan että ainakaan nuo kahvila/baariyrittäjät eivät ole kovin innoissaan. Saattaapi asiakaskunta vähentyä.
Partalapsukaisillakin lienee rahaa siellä notkua mutta tuskin korvaa kantisten joukkopaon aiheuttamaan rahanmenoa.

Halvatun kuustoista. Minä oon siirtänyt isommat ostosreissut Lahteen (Helsingin sijaan) jo vuosi sitten koska siellä on saanut olla rauhassa ja ei ole ollut rikkautta katukuvassa liiemmin. Pysäköintikin käytännössä ilmaista.  Mutta ei taida enää olla rikastamatonta kaupunkia. Lahdessa on ollut niin hyvä vastarinta että käyn siellä jatkossakin.

Edit, pitipä vielä lisätä: Nyt kun hotellitkin väistyy VOK:ien tieltä, käytännössä jokaisen vähänkin isomman kylän raitilla on hotelli. Suoraan keskustassa. Niitten käyttöaste ei varmaankaan ole mitenkään mielettömän kova (esim Lahden, Hämeenlinnan, Riihimäen, Järvenpään, Pieksämäen, yms jne keskustahotellit) joten arvataanhan tuo mitä kohta tapahtuu...
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Rantasalmen Sulttaani on 30.09.2015, 07:47:27
Quote from: Hamsteri on 30.09.2015, 06:41:15
Modet voisi ehkä harkita kestoketjun tekemistä, kun näitä tulee melkein päivittäin.

Tätä meinasin ehdottaa itsekin, eli listataan samaan ketjuun kaikki vokeissa/hätämajoitustiloissa tapahtuvat yksittäisnahistelut niin kauan kun niistä uutisoidaan. Esimerkiksi Lasse Nortunen on koonnut tällaisen: http://hommaforum.org/index.php/topic,102014.0.html (http://hommaforum.org/index.php/topic,102014.0.html)

Tuo Lassen lista toki vaatisi yhden ja saman käyttäjän jatkuvaa aktiivisuutta viestinsä päivittämiseen, joten ehkä "Uutisia pikkurikoksista Suomessa" -tyylinen ketju voisi toimia paremmin pidemmän päälle.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: jmk on 30.09.2015, 07:57:02
Antakaa niille potkupallo.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Topi Junkkari on 30.09.2015, 08:02:17
Oliko tuo Omena sama paikka, joka vuosia sitten tunnettiin nimellä Alex Park Hotel?

Siellä tehtiin aikoinaan veikeä veto – yhden kerroksen verran hotellihuoneita muutettiin opiskelija-asunnoiksi. Pikkuveljeni asui sellaisessa jonkun vuoden. Sen keskeisempää paikkaa opiskelija-asumiselle Lahdessa ei voisi kuvitellakaan.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: dothefake on 30.09.2015, 08:08:45
Muutama päivä sitten tuli tv-uutisissa filminpätkä, selostaja kertoi, että kyllähän sählypallo on kiva, mutta ilo on nyt ylimmillään, kun heille on annettu potkupallo. Taustalla ensin sählättiin ja sitten juostiin potkupallon perässä.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Nuivake on 30.09.2015, 09:14:33
Kannatan myös yhtenäistä, "Turvapaikanhakijat nahistelivat" -ketjua.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Larva on 30.09.2015, 09:19:31
Quote from: dothefake on 30.09.2015, 08:08:45
Muutama päivä sitten tuli tv-uutisissa filminpätkä, selostaja kertoi, että kyllähän sählypallo on kiva, mutta ilo on nyt ylimmillään, kun heille on annettu potkupallo. Taustalla ensin sählättiin ja sitten juostiin potkupallon perässä.
0Ei hitto. Anteeksi kauhea rasistisuuteni, mutta mulle tuli tuosta uutisesta ekana semmoinen mielikuva, että isäntä on ostanut koirilleen uuden lelun ja siellä ne Mopet ja Mustit nyt kirmaa nurtsilla uutukaisen pallonsa perässä.  ;D
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Venne on 30.09.2015, 09:54:32
Mikä päivä poliisi laittoikaan medioihin uutisen, että rikosilmoitukset tms. eivät ole lisääntyneet vokkien seurauksena? Julistettiinko viikko takaisin? Voin kuvitella, että siellä vokkien ahtaissa majoitustiloissa alkaa tulla olo, että seinät kaatuvat päälle. Etenkin kun tämä porukka lienee aiemmin tottunut vilkkaaseen elämään ulkoilmassa. Ulos ei tarkene mennä ja sisällä ei mahdu olemaan. Olosuhteet jatkuvat seuraavat 6 kuukautta, siten, että ulkona kylmenee, pimenee ja sisätiloissa on entistä ahtaampaa.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Larva on 30.09.2015, 10:15:26
^ Tämän vuoksi odotan tulevaa talvea suurella uteliaisuudella. Juttu on mennyt jo niin parodiseksi ettei oikeasti pysty enää itkemään eikä nauramaan, lähinnä vaan ällistymään, ja ällistymiseenkin alkaa jo kyllästyä.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Ink Visitor on 30.09.2015, 11:38:42
Quote

Hennalan hätämajoituspaikan nujakoinnista rikostutkinta
30.09.2015
Häme

Poliisi kiinniotti kaksi turvapaikanhakijaa rikoksesta epäiltynä eilen 29.9 Hennalan hätämajoituspaikassa tapahtuneeseen nujakointiin. Asiaa tutkitaan pahoinpitelynä ja henkilöiden osallisuutta tapahtumiin selvitellään. Poliisi ei tässä vaiheessa tiedota asiasta enempää.

http://www.poliisi.fi/tietoa_poliisista/tiedotteet/1/1/hennalan_hatamajoituspaikan_nujakoinnista_rikostutkinta_39573

Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Kemolitor on 30.09.2015, 13:19:27
Quote
Hennalan nujakka: Kaksi turvapaikanhakijaa kiinni pahoinpitelystä

Hämeen poliisi on ottanut kiinni kaksi Hennalan hätämajoituspaikan turvapaikanhakijaa.

Poliisi haluaa tutkia, ovatko he osallisia Hennalassa tiistaina sattuneeseen pahoinpitelyyn.

Kumpikin kiinniotettu on täysi-ikäinen mies. Heitä säilytetään Lahden poliisiasemalla.

Kuulusteluja ei ole päästy aloittamaan, sillä paikalle ei ole vielä saatu tulkkia.

- Kuten tiedätte, tulkeista on valtakunnassa tällä hetkellä huutava pula, toteaa tutkintaa johtava rikoskomisario Markku Vornanen.

Miesten epäillään mukiloineen kolmatta turvapaikanhakijaa. Välikohtauksen syy ei ole tiedossa.

Uhri ei tiettävästi loukkaantunut vakavasti.

- En tiedä hänen tilanteestaan tarkemmin, mutta tietääkseni hänen nenänsä oli turvonnut.

Vornasen mukaan mitään kättä pidempää esinettä rähäkässä tuskin käytettiin.

Välikohtaus sattui hätämajoituspaikan alueella eikä siihen osallistunut ulkopuolisia.

Hennala on entinen Lahden varuskunta-alue, joka viime päivinä on saanut laajaa julkisuutta turvapaikanhakijoiden saapumisen ja sen herättämien reaktioiden vuoksi.

IL: Hennalan nujakka: Kaksi turvapaikanhakijaa kiinni pahoinpitelystä (http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015093020442494_uu.shtml)
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 30.09.2015, 14:19:13
QuoteMaahanmuuttovirasto jäädytti turvapaikkapäätännän: Uusi arviointi koskettaa lähes kaikkia Hennalassa

[---]

Hennalan hätämajoituskeskuksessa on nyt 519 turvapaikanhakijaa, joista ylivoimainen enemmistö on irakilaisia.

Hennalassa turvapaikanhakijat tilastoidaan manuaalisesti. Tähän mennessä tilastoiduista 359 on irakilaisia, 22 somaleja, kuusi syyrialaisia, neljä kosovolaisia, neljä afgaaneja ja kolme iranilaisia. Lisäksi yksi turvapaikanhakija on kirjattu sekä Egyptistä, Eritreasta, Etiopiasta että Tunisiasta.

Tilastoinneista puuttuu vielä 117 tulijan kotimaa.

Ari Saarinen toteaa, että parin viikon jäädytys maahanmuuttoviraston päätöksenteossa ei vielä merkitse mitään Hennalassa oleville, koska he ovat tulleet Suomeen vasta äskettäin. Hennalaan majoitettuihin vaikuttaa sen sijaan se, millainen turvallisuusarviosta tulee.

- Nyt ilmeisesti selvitetään, onko esimerkiksi Irakissa turvallisia alueita enemmän kuin tämänhetkisen arvion mukaan. Se vaikuttaisi turvapaikanhakijoiden mahdollisiin palautuspäätöksiin.

[---]

Etelä-Suomen Sanomat (http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2015/09/30/maahanmuuttovirasto-jaadytti-turvapaikkapaatannan-uusi-arviointi-koskettaa-lahes-kaikkia-hennalassa)

Onkohan Lahden kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta apea, kun kaupunkia kohtaa voimavaran menettämisen uhka ja vieläpä juuri nyt, kun Lahdessa on päätetty pyrkiä kotouttamisen huipputasolle?
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Elemosina on 30.09.2015, 14:26:24
Neljä kosovolaista?
Tunisialainen?
Kolme iranilaista?

Mitä sota siellä Tunisiassa ja Kosovossa oikein on? Ja Iran?
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Uuno Nuivanen on 30.09.2015, 14:32:05
Quote from: Elemosina on 30.09.2015, 14:26:24
Neljä kosovolaista?
Tunisialainen?
Kolme iranilaista?

Mitä sota siellä Tunisiassa ja Kosovossa oikein on? Ja Iran?

Rottasota. Rotat ovat nakertaneet taikaseinän rikki.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Nuivanlinna on 30.09.2015, 14:42:30
Kilautin asiasta lahtelaiselle kaverilleni. Kävi suorittamassa nuuskintaa paikan päällä ja muutamia haastatellutkin paikan päällä. Suoraan ei asiaa ole sanottu, mutta korotan hälytyksen kymppiin. Kaikki merkit kuulemma viittaa VOKin tuloon. VOK-Alert taso 10/10.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: xor_rox on 30.09.2015, 14:50:04
Eikö siinä Lahden Omenahotellin kanssa samassa rakennuksessa/rapussa ole -- tai ainakin oli -- jokin Forenomin kohde? Jokunen vuosi sitten, kun kävin siellä, niin paikka näytti lähinnä joltain asuntolalta, johon oli sijoitettuna ongelmanuoria tms. Ei siis mikään opiskelija-asuntola vaan todella vastenmielinen paikka.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Topi Junkkari on 30.09.2015, 14:54:46
Jos tässä oikeasti käy noin, eli 10/10, niin se on sitten Suomen parhaalla paikalla sijaitseva VOKki, suhteessa kaupungin keskustaan ja diskorahoihin.

Niin muuten, kun aikoinaan saattelin samaista pikkuveljeäni varusmiespalvelukseen, hän ei tiennyt, mitä käsite Hennalan veripellot tarkoittaa...

Olen syntynyt Lahdessa, asunut Keski-Lahdessa, Möysässä ja Tonttilassa.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 30.09.2015, 16:23:55
QuoteJalkapallo on yhteinen kieli - suvaitsevaisuusottelu Hennalassa

Lahdessa Hennalan lippukentällä pelataan tänään keskiviikkona kello 17 jalkapallon suvaitsevaisuusottelu, jossa kohtaavat turvapaikanhakijat ja Lahden yhdistelmäjoukkue.

Lämminhenkisellä tapahtumalla toivotetaan Hennalan turvapaikanhakijat tervetulleiksi Lahteen.

Let´s play bAll together -tapahtuman taustalla ovat Mainostoimisto Ilme, Lahden seudun kehitysyhtiö Ladec, Lahden kaupunki ja Päijät-Hämeen Yrittäjät, SPR ja FC Lahden liigajoukkue.

Mukaan on haastettu kaikki lahtelaisyritykset, jotka haluavat osoittaa myötätuntoa ja välittämistä hädänalaisessa tilanteessa olevia ihmisiä kohtaan ja ilmaista yhteispelin voimin, millaisia arvoja lahtelaisyrityksissä kannatetaan.

Lahden yhdistelmäjoukkueeseen on ilmoittautunut joukko lahtelaisten yritysten johtoa ja työntekijöitä. Kannustusjoukotkin ovat tervetulleita.

Ottelun päätuomarina on FC Lahden hyökkääjä Drilon Shala. Ammattilaispelaaja on myös maahanmuuttaja. Hän oli viisivuotias, kun lähti perheensä kanssa pakoon Kosovosta. Jugoslavia oli juuri hajonnut.

ESS (http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2015/09/30/jalkapallo-on-yhteinen-kieli---suvaitsevaisuusottelu-hennalassa)

Muistetaankohan tapahtumassa myös ruokalakkoon valmistautuvia ihmisoikeustaistelijoita?
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: mikkoR on 30.09.2015, 16:29:26
Kirjoitin juuri tuonne mielenosoitusketjuun tästä tuomarista, samaa sarjaa kuin Makwan Amirkhan (toivottavasti meni nimi oikein) eli oikealla tavalla realisti.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Uuno Nuivanen on 30.09.2015, 16:34:47
QuoteKannustusjoukotkin ovat tervetulleita.

Oi kun olisi herkullinen paikka pieneen lakanaperformanssiin..
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Tabula Rasa on 30.09.2015, 19:40:42
Njooh. Minä en väistä yhtään mamua. Saavat väistää minua jos tulevat huudeille kukkoilemaan.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Elemosina on 30.09.2015, 19:43:53
Jos tosiaan noin käy että Vokki tulee tuohon niin ainoa toivo rähinän välttämiseksi on että siihen laitetaan ihan oikeasti ne äidit ja lapset.

Mutta tajutonta. Helsingin Vokit häviää sillä tuo tulisi olemaan kyllä kertakaikkisen keskustassa.

Toivon että ei tule Vokkia tuohon. Lähtee lahtelaisilla lapasesta muuten ja tiedossa on tötteröiden yö.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Kainuu on 30.09.2015, 20:40:40
Elinkeinoelämä näyttää olevan innoissaan uusista asiakkaista. Jos he vaan ajattelisivat hieman pidemmälle, tulee heidänkin leipänsä kapenemaan kirstun pohjan häämöttäessä työnantajamaksujen sekä veron noustessa, kunhan palkansaajat ovat ensin lypsetty.

Jos yritys on nuiva, se laitetaan jostain syystä sosiaalisessa mediassa boikottiin. Meneeköhän kauan, kun suvakkifirmoja vastaan ryhdytään samanlaiseen boikotointiin nuivien toimesta.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Elemosina on 30.09.2015, 20:44:36
Facebookin Lahti-ryhmässä kuulemma organisoidaan huomiselle ruuanhakua Hennalasta.
Näin kertoi paikallinen kaverini äsken.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 30.09.2015, 21:26:50
FC Lahti lahjoitti 40 jalkapalloa Hennalaan. (En jaksa linkittää uutiseen.)
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Pro Patria Finlandia on 30.09.2015, 22:11:31
Quote from: Afrikan kirjeenvaihtaja on 30.09.2015, 21:26:50
FC Lahti lahjoitti 40 jalkapalloa Hennalaan. (En jaksa linkittää uutiseen.)

Voin linkittää puolestasi: http://www.ess.fi/uutiset/paijathame/2015/09/30/fc-lahti-lahjoitti-hennalaan-40-jalkapalloa--katso-kuvat-suvaitsevaisuusottelusta

Sanoin jo Rajat Kiinni Lahti-ketjussa, että nyt meni FC Lahtikin boikottiin, vaikka niille on tullut annettua vähintään 1500 euroa lipputuloina viime vuosina. Toisaalta tästä tulee mieleen yksi vanha vitsi: "Miten estetään 5 mustaa miestä raiskaamasta naista? Heitetään niille koripallo"  ;)
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Koekaniini on 30.09.2015, 22:21:44
Siellähän oli oikein #sanoeirasistipaskoille#paremmatihmiset pelitapahtumakin. Voidaan tietysti kysyä oliko se moraalisesti oikein juoksuttaa nälkälakkolaisia(tulevia?)?
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 01.10.2015, 00:49:56
Quote from: Koekaniini on 30.09.2015, 22:21:44Siellähän oli oikein #sanoeirasistipaskoille#paremmatihmiset pelitapahtumakin. Voidaan tietysti kysyä oliko se moraalisesti oikein juoksuttaa nälkälakkolaisia (tulevia?)?

Heidät laitettiin myös tanssimaan ja nauramaan (katso video (http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2015/09/30/lahdessa-turvapaikanhakijat-toivotettiin-tervetulleeksi-jalkapallon-kautta--video)).

Hennalassa vietetään nyt viimeistä yötä ennen ruokalakon alkamista. Toivottavasti toimittajat raportoivat myös huomisen tunnelmista ja poliisit käyvät listaamassa lakkoilijoiden kokemia epäkohtia.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Gunnar Hymén on 01.10.2015, 18:42:00
QuoteLahden kaupunki ‏@LahdenKaupunki  22m22 minutes ago View translation
SPR on tehnyt Hennalan hätämajoitusyksiköstä sopimuksen @Maahanmuuttovir 'aston kanssa ensi vuoden elokuun loppuun. #asukasilta

onko / oliko joku paikalla tuolla asukasillassa? ja oliko tuosta tietoa, että vuoden verran notkuttelevat polviaan kassulla?
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 01.10.2015, 22:45:42
QuoteHennalan asukasilta paljasti: Turvapaikanhakijat sekä kantaväki ovat shokissa ja peloissaan

Hennalan asukkaille järjestetty keskustelutilaisuus äityi välillä kuumaksi. Paikalliset asukkaat eivät aina malttaneet kuulla vastauksia, kun kysymyksiä sinkoili viranomaisille. Kunnes eräs opettaja avasi suunsa.

Lahden Hennalan asukkaille järjestetty asukasilta veti Salpausselän koulun auditorioon vain viitisenkymmentä lahtelaista. Asukkaat malttoivat kuunnella ensimmäisiä puheenvuoroja vain hetken, kun yleisöstä alkoi tulla kysymyksiä. Miksi Hennalaan? Kuinka kauan aikaa? Salailtiinko? Uskaltaako Hennalassa enää liikkua?

SPR:n Hämeen piirin toiminnanjohtaja Pentti Savolainen kertoi, että maahanmuuttovirastolle oli ilmoitettu, että Hennala on nyt täynnä, uusia asukkaita ei enää pystytä ottamaan vastaan.

Apulaispoliisipäällikkö Tero Saarinen puolestaan yritti vakuuttaa, että tilanne on säilynyt poliisin näkökulmasta rauhallisena, ensimmäisen bussin kivistystä ja yhtä turvapaikanhakijoiden keskinäistä nujakointia lukuunottamatta. Sen sijaan turvapaikanhakijoista on tehty perättömiä rikosilmoituksia.

Oman tarinansa kertoi Irakista Hennalaan tullut turvapaikanhakija Marwan Ehnad. Hän kertoi miksi irakilaiset ovat lähteneet pakoon.

– Kylät on tuhottu. Emme tiedä kuka milloinkin on vallassa, Isis vai hallitus.

Marwan Ehnad sanoi, ettei hänellä ole ruusuisia kuvitelmia Suomesta. Hän kertoi, että turvapaikanhakijat ovat shokissa ja peloissaan. He haluavat sopeutua ja oppia maan tavoille sekä työskennellä tulevaisuudessa, sillä he ovat monet koulutettua väkeä.

– Kertokaa meille, miten täällä pitää olla, hän pyysi.

Tulkkiina toiminut Adnam Kassim halusi myös osallistua keskusteluun.

– Olen tullut Suomeen 90-luvulla ja anteeksi nyt vaan, ette tekään mitään enkeleitä ole, hän sanoi hymyillen.

– Minusta näytti siltä, että te pelkäätte myös toisianne, kun asutte niin harvassa, sanoi Kassim.
Pelkoa ja pelonlietsontaa

Muutamat Hennalassa asuvat äidit olivat huolissaan lapsistaan ja etenkin tyttäristään.

– Äidit eivät uskalla enää päästää lapsiaan ulos Hennalassa.

Myös asuntojen arvon lasku nostettiin esiin.

SPR:n Hämeen piirin toiminnanjohtaja Pentti Savolainen muistutti yleisöä moneen kertaan siitä, että turvapaikanhakijat ovat yksilöitä kuten suomalaisetkin. Jos joku on toiminut väärin, koko yhteisöä ei voi tuomita.

Eräs rouva sanoi huomaavansa, kuinka paikalliset ihmisetkin ovat shokissa, kun tieto hätämajoituksesta on tullut niin yllättäen.

– Siis onko tästä vasta viikko aikaa, kun turvapaikanhakijat tulivat?

Kun keskustelu kävi kuumillaan pyysi opettajaksi itsensä esitellyt mies puheenvuoroa.

– Jonninjoutava pelonlietsonta voisi loppua. Vanhempien kannattaisi miettiä mitä lapsilleen puhuvat.

Puheenvuoron jälkeen monet muutkin alkoivat pitää puheenvuoroja, joissa pohdittiin miten tilanteeseen voisi sopeutua.

Tilaisuuden jälkeen lahtelainen Markus Partanen puuskahtii:

– Mä aion mennä käymään siellä. Ei mua tää niinkään haittaa. Kerran tää homma on olemassa niin yrittää elää sen kanssa mieluimmin kuin vänkkää vanhoja asioita. Ei heitä täältä poiskaan enää saada.

Partanen aikoo mennä pyytämään Hennalasta turvapaikanhakijoita avukseen pihatöihin.

Yle (http://yle.fi/uutiset/hennalan_asukasilta_paljasti_turvapaikanhakijat_seka_kantavaki_ovat_shokissa_ja_peloissaan/8348261)
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Nuivake on 01.10.2015, 22:48:09
Quote– Minusta näytti siltä, että te pelkäätte myös toisianne, kun asutte niin harvassa, sanoi Kassim.

Kunnon ghettomeininki, väkeä paikat väärällään, niin sitten ei pelota ja on hyvä?  :facepalm:
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Gunnar Hymén on 01.10.2015, 22:50:45
no otsikossahan on jo ratkaisu, molemmat pelkää, erotetaan ne niin hyvä mieli, Suomalaiset suomeen, Irakilaiset irakiin. näin ollen pelonmahdollisuus keskinäisissä kahinoissa tasan 0% ja vain puolet joutuvat enää jatkossa pelkäämään.

näin näppärästi tämän päivän Puolita juttu -teeman tiimoilta
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Chew Bacca on 01.10.2015, 22:51:17
Vittuilee vielä vuosia asuttuaan. Hieno ihminen tämä Adnan.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 01.10.2015, 22:54:47
QuotePelkoa ja epäluuloa Hennalan asukasillassa - "Suomalaiset pelkäävät, niin kuin minäkin pelkään"

Hennalan alueen asukkaat kritisoivat hidasta tiedottamista ja pelkäävät maahanmuuttajien aiheuttamia häiriöitä.

Etelä-Suomen Sanomat (http://www.ess.fi/uutiset/paijathame/2015/10/01/pelkoa-ja-epaluuloa-hennalan-asukasillassa---suomalaiset-pelkaavat-niin-kuin-minakin-pelkaan) (maksullinen juttu)
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Aksiooma on 01.10.2015, 23:01:29
Quote from: Afrikan kirjeenvaihtaja on 30.09.2015, 21:26:50
FC Lahti lahjoitti 40 jalkapalloa Hennalaan. (En jaksa linkittää uutiseen.)

Aina vaan jalkapalloa. Siitä se lähtee ja siihen se jää. Kunnes unelmat murskaantuvat. Puolin ja toisin.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Ari-Lee on 01.10.2015, 23:01:39
Quote from: Afrikan kirjeenvaihtaja on 01.10.2015, 22:54:47
QuotePelkoa ja epäluuloa Hennalan asukasillassa - "Suomalaiset pelkäävät, niin kuin minäkin pelkään"

Hennalan alueen asukkaat kritisoivat hidasta tiedottamista ja pelkäävät maahanmuuttajien aiheuttamia häiriöitä.

Etelä-Suomen Sanomat (http://www.ess.fi/uutiset/paijathame/2015/10/01/pelkoa-ja-epaluuloa-hennalan-asukasillassa---suomalaiset-pelkaavat-niin-kuin-minakin-pelkaan) (maksullinen juttu)

Quotehttps://fi.wikipedia.org/wiki/Šokki (https://fi.wikipedia.org/wiki/%C5%A0okki)

Šokki (myös sokki tai shokki[1] < ransk. choc) on lääketieteen termi, jolla on useita toisistaan eroavia merkityksiä. Yleisimmin šokilla tarkoitetaan verenkiertošokkia, mutta sanalla tarkoitetaan myös esimerkiksi reaktiota äkilliseen henkiseen iskuun. Yhteistä kaikille šokkityypeille on, että ne suojaavat elimistöä äkillisen kriisin (joko fyysisen tai psyykkisen) sattuessa kohdalle. Sähköiskun aiheuttamaa sähköšokkia käytetään sekä hoito- että kidutuskeinona.

Verenkiertošokki
Hypovoleeminen šokki
Matalavastuksinen (vasodilatorinen) šokki
Kardiogeeninen šokki
Diabeettinen šokki (insuliinišokki)
Kipušokki
Traumaattiseen psyykkiseen kriisiin liittyvä šokki

On syytäkin pelätä. Mitkään merkit eivät osoita traumatisoituneiden kidutettujen mielenterveysongelmaisten lähi-itäläisten parantaneen tapojaan.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Hermit on 01.10.2015, 23:04:56
Ai saapui vain vähän? Missäköhän tästä on mainostettu? Olisin mennyt mielelläni kuuntelemaan.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Mr.Reese on 02.10.2015, 13:36:17
http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2015/10/02/tapanilakotiin-voi-tulla-200-turvapaikanhakijaa-seminaarin-alueelle-450 (http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2015/10/02/tapanilakotiin-voi-tulla-200-turvapaikanhakijaa-seminaarin-alueelle-450)
Onnea Jalkaranta! Siellä sijaitseekin kaupungin kalleimmat ja hulppeimmat luukut. Alkaakohan hinta laskea?  8)
Niin ja Hennala piti olla ainoa Lahdessa, sanoivat sen siinä asukasillassakin lehtijutun mukaan.  ;D :D :facepalm:
Nyt vielä keskustaan Omppuhotellin tiloihin, niin äläbäwäläbä, kun matu paljaat nilkat näki. (a vot, kun ry*** vi*** näki on päivityksen tarpeessa)
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Mr.Reese on 02.10.2015, 14:10:15
Kommenttikentässä ess:n uutisessa lukee, että alaikäiset tytöt pyörii vapaaehtoisesti Hennalan vokin läheisyydessä. Tälläisessä tapauksessa yllätysseksi on omaa tyhmyyttä tai sitten on normisekosuvakki.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Hermit on 02.10.2015, 14:27:20
Jalkarannan vokki on oikeastaan päivän hyvä uutinen. Jalkarantaa on perinteisesti pidetty arvostettuna, hyväosaisten kaupunginosana. Nyt kun kaikki on selvästi aivan päin helvettiä, toivon että seuraava vokki perustetaan mahdollisimman pian esim. Ruoriniemeen.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Mr.Reese on 02.10.2015, 14:28:14
Quote from: Hermit on 02.10.2015, 14:27:20
Jalkarannan vokki on oikeastaan päivän hyvä uutinen. Jalkarantaa on perinteisesti pidetty arvostettuna, hyväosaisten kaupunginosana. Nyt kun kaikki on selvästi aivan päin helvettiä, toivon että seuraava vokki perustetaan mahdollisimman pian esim. Ruoriniemeen.
Karistoon. Siellä asuu raharötköjä.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Uuno Nuivanen on 02.10.2015, 14:35:09
QuoteOman tarinansa kertoi Irakista Hennalaan tullut turvapaikanhakija Marwan Ehnad. Hän kertoi miksi irakilaiset ovat lähteneet pakoon.

– Kylät on tuhottu. Emme tiedä kuka milloinkin on vallassa, Isis vai hallitus.

No mutta tämähän on aivan kuin Suomessa!   :-\
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 02.10.2015, 20:35:47
QuoteLahtelaisten avustushalu toi työruuhkan, SPR:n kuljetuskalusto varattu viikoiksi eteenpäin

Lahtelaisten halukkuus auttaa Hennalan hätämajoituskeskuksen asukkaita on tuonut työruuhkan Suomen Punaisen Ristin ylläpitämän Kontti-kierrätystavaratalon henkilöstölle. Kontin kuljetuskalusto on varattu pariksi viikoksi eteenpäin.

Tavara-auto on maksutta noutanut huonekaluja kymmenen kilometrin säteellä tavaratalosta. Kontti-päällikkö Rainer Ihatsu toivoo, että lahjoittajat voisivat mahdollisuuksien mukaan tuoda tavaraa omin neuvoin, jos he haluavat hoitaa asian nopeasti.

Asuinkäyttöön muutettuja kasarmeja aletaan lähiviikkoina kalustaa sohvakalustoilla, pöydillä ja tuoleilla. Sänkyjä, patjoja sekä tyynyjä on jo saatu, mutta niitäkin tarvitaan lisää.

Lahjoitettavan tavaran pitää olla ehjää ja puhdasta. Ihatsun mukaan tätä edellytystä on kiitettävästi noudatettu.

- Liinavaatteitakin on tuotu pestyinä ja silitettyinä.

[---]

Etelä-Suomen Sanomat (http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2015/10/02/lahtelaisten-avustushalu-toi-tyoruuhkan-sprn-kuljetuskalusto-varattu-viikoiksi-eteenpain)

Lahtelaiset ovat ilmeisesti luopuneet vapaaehtoisesti valkoisista lakanoistaan.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Lahti-Saloranta on 02.10.2015, 20:44:14
Seuraavan mielenosoituksen aihe syyrialaiseen sohvaan tottuneilta;
Bad furniture
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: -PPT- on 02.10.2015, 20:56:06
Tästä tapauksesta huolimatta vakavissani harkitsen että myyn kämppäni Vantaalla ja muutan Lahteen josta käsin pystyisin edelleen käymään töissä Vantaalla.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Gunnar Hymén on 02.10.2015, 21:09:12
Quote from: -PPT- on 02.10.2015, 20:56:06
Tästä tapauksesta huolimatta vakavissani harkitsen että myyn kämppäni Vantaalla ja muutan Lahteen josta käsin pystyisin edelleen käymään töissä Vantaalla.

jos on tarpeeksi iso kämppä niin vuokraa se meille
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Hermit on 02.10.2015, 21:29:39
Quote from: -PPT- on 02.10.2015, 20:56:06
Tästä tapauksesta huolimatta vakavissani harkitsen että myyn kämppäni Vantaalla ja muutan Lahteen josta käsin pystyisin edelleen käymään töissä Vantaalla.

Tervetuloa! Minä olen pendelöinyt yli 10v ja ihan  mukavasti se sujuu.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: AnttiK on 02.10.2015, 21:38:39
Eräs sukulaiseni oli Hennalan leirillä 1918, toivon tulijoille samankaltaista kohtelua. Silloin ymmärtäisivät,  mitä "sisu" merkitsee. Olen mykistynyt, kun ei lastentarhojen ja koulujen ruoka kelpaa. Maustepurkki viereen olisi tietenkin mätään lihaan ja toukkinn tottuneille sopivaa tarjota. Paikallisessa Birgitttakodissa herätellään liikettä, että lähdetään poliisiaseman rappusille valittamaan kurjasta ruokavaliosta. Lähden kyllä mukaan kuskiksi ja oma pyörätuolinikin on käytettävissä.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 04.10.2015, 01:19:40
Nyt on hyviä uutisia, mutta pystyn lukemaan vain otsikon.

QuotePoliisi: Hennalan pakolaiset eivät aiheuta piikkiä rikostilastoihin

Etelä-Suomen Sanomat (http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2015/10/01/poliisi-hennalan-pakolaiset-eivat-aiheuta-piikkia-rikostilastoihin) (maksullinen artikkeli)
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 04.10.2015, 22:59:21
Nyt on huono uutinen, jonka Etelä-Suomen Sanomat on julkaissut jostain syystä noin viikon myöhässä.

QuoteMiesjoukko hakkasi lahtelaismiehen - poliisi käynnistänyt tutkinnan

Lahtelainen mies joutui pahoinpitelyn kohteeksi Lahden keskustassa viikko sitten perjantain ja lauantain välisenä yönä.

Pahoinpitelystä epäiltyinä on joukko miehiä. Tapauksesta on tehty rikosilmoitus, ja Hämeen poliisi tutkii asiaa.

Uhri on kertonut väkivaltatilanteesta Facebookissa. Kirjoitusta on kommentoitu paljon ja sitä on jaettu tuhansia kertoja.

ESS (http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2015/10/04/miesjoukko-hakkasi-lahtelaismiehen---poliisi-kaynnistanyt-tutkinnan)

Kyse on ilmeisesti tästä tapauksesta (http://uutismaailma.com/turvapaikanhakijat-pahoinpitelivat-lahdessa-jalka-kolmesta-kohtaa-murskaksi-kuvat/) (HUOM. KUVAT SAATTAVAT JÄRKYTTÄÄ HERKIMPIÄ KATSOJIA).
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: nutsy on 04.10.2015, 23:03:22
Quote from: Afrikan kirjeenvaihtaja on 04.10.2015, 22:59:21
Nyt on huono uutinen, jonka Etelä-Suomen Sanomat on julkaissut jostain syystä noin viikon myöhässä.

QuoteMiesjoukko hakkasi lahtelaismiehen - poliisi käynnistänyt tutkinnan

....

ESS (http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2015/10/04/miesjoukko-hakkasi-lahtelaismiehen---poliisi-kaynnistanyt-tutkinnan)

Kyse on ilmeisesti tästä tapauksesta (http://uutismaailma.com/turvapaikanhakijat-pahoinpitelivat-lahdessa-jalka-kolmesta-kohtaa-murskaksi-kuvat/) (HUOM. KUVAT SAATTAVAT JÄRKYTTÄÄ HERKIMPIÄ KATSOJIA).

Tämä pisti vihaksi, hakattu "Finnish defence Forces" tekstin takia...
Rasistista väkivaltaa valloittajilta, ei yllättänyt.

Samaa settiä Turussa viikonloppuna höystettynä varkauksilla... Poliisi tiedottaa: "ei huolta valloittaja etenee halutulla tahdilla"...
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Griffinvaari on 04.10.2015, 23:23:03
Quote from: nutsy on 04.10.2015, 23:03:22
Quote from: Afrikan kirjeenvaihtaja on 04.10.2015, 22:59:21
Nyt on huono uutinen, jonka Etelä-Suomen Sanomat on julkaissut jostain syystä noin viikon myöhässä.

QuoteMiesjoukko hakkasi lahtelaismiehen - poliisi käynnistänyt tutkinnan

....

ESS (http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2015/10/04/miesjoukko-hakkasi-lahtelaismiehen---poliisi-kaynnistanyt-tutkinnan)

Kyse on ilmeisesti tästä tapauksesta (http://uutismaailma.com/turvapaikanhakijat-pahoinpitelivat-lahdessa-jalka-kolmesta-kohtaa-murskaksi-kuvat/) (HUOM. KUVAT SAATTAVAT JÄRKYTTÄÄ HERKIMPIÄ KATSOJIA).

Tämä pisti vihaksi, hakattu "Finnish defence Forces" tekstin takia...
Rasistista väkivaltaa valloittajilta, ei yllättänyt.

Samaa settiä Turussa viikonloppuna höystettynä varkauksilla... Poliisi tiedottaa: "ei huolta valloittaja etenee halutulla tahdilla"...

onko muuta mahdollisuutta suojata itseään, kun virkavalta ei siihen kykene tai halua, näiltä joukkioilta kuin aseistautuminen, jos joku tietää kertokoon.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Kemolitor on 05.10.2015, 08:45:40
Quote
05.10.2015
Häme

Lahdessa Hennalan hätämajoitus työllisti poliisia yöllä, kun muutama turvapaikanhakija selvitti välejään. Tapahtuman johdosta yksi turvapaikanhakija tuotiin putkaan rauhoittumaan. Tapahtumasta ei kirjattu ilmoituksia.

Poliisi (http://www.poliisi.fi/tietoa_poliisista/tiedotteet/1/1/rauhallinen_viikonlopun_paatos_hameessa_39755)
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Uuno Nuivanen on 05.10.2015, 08:48:32
QuoteKumpikin kiinniotettu on täysi-ikäinen mies.

Varmaan kuusikymppisiä ikämiehiä, kun eivät ole 17-vuotiaiksi ilmoittautuneet.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Blanc73 on 05.10.2015, 08:52:38
Odottakaapas sitten kun kielteisiä päätöksiä alkaa satelemaan vähintään joka toiselle iPakolaiselle. Näemme todennäköisesti Suomen ensimmäisen etnisen ja väkivaltaisen mellakan aitoon Lähi-itä tyyliin seuraavan vuoden aikana. Saa ottaa talteen.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Larva on 05.10.2015, 09:41:59
Mä haluaisin tietää, vaikuttaako moinen nahistelu sekä muuallakin ilmennyt kantaväestön potkiminen ja mukiloiminen turvapaikkapäätökseen kielteisesti. Koska kyllä nyt ainakin pitäisi vaikuttaa. Jos ei osaa olla kunnolla edes paria viikkoa, niin eikun mononkuva persauksiin ja maasta ulos.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 05.10.2015, 17:13:42
Nyt on taas hyvä uutinen.

QuoteLahtelaismiehen pahoinpitelystä epäillään Suomessa vuosia asuneita miehiä - ei turvapaikanhakijoita

Lahtelaisen miehen pahoinpitelystä toissaperjantaina epäillään kahta ulkomaalaistaustaista miestä, jotka ovat asuneet Suomessa useita vuosia.

Pahoinpitely tapahtui Lahden keskustan ravintolassa perjantai-iltana 25. syyskuuta.

Epäillyt miehet ovat poliisin tiedossa. Toisella heistä on väkivaltarikostaustaa. Poliisi kuulee heitä, kun on ensin kuullut uhria.

Lahtelaismies vietiin ravintolasta sairaalaan. Hän sai vammoja päähänsä ja toiseen nilkkaansa. Nilkkavamma vaati leikkaushoitoa.

Poliisi sai tiedon asiasta lauantaina ja kävi Päijät-Hämeen keskussairaalassa tapaamassa uhria.

- Poliisi kuulee häntä pian. Häntä ei ole vielä kuultu, koska hän on ollut sairaalassa, kertoo rikoskomisario Ville Hahl Hämeen poliisista.

Tapauksella on silminnäkijöitä, joita kuullaan myös. Juttua tutkitaan nyt pahoinpitelynä.

- Rikosnimike täsmentyy, kun olemme kuulleet asianomistajaa.

Hahlin mukaan poliisilla ei ole tiedossa, liittyykö pahoinpitelyyn rasistisia vaikuttimia.

- Kaikki linjat ovat auki. Selvitämme, mikä on homman nimi, kun osapuolia on kuultu.

Hahlin mukaan Lahdessa tapahtuu joka viikonloppu pahoinpitelyitä, mutta tässä tapauksessa uhrin vammat olivat normaalia isommat.

[---]

Etelä-Suomen Sanomat (http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2015/10/05/lahtelaismiehen-pahoinpitelysta-epaillaan-suomessa-vuosia-asuneita-miehia---ei-turvapaikanhakijoita)
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: TheJ on 05.10.2015, 17:17:44
Eli siis eivät ole uudet ulkomaalaisvahvistukset vielä ehtineet, mutta jo vuosia maassa olevat näyttää kuinka hyvin kotoutuminen on onnistunut, joten kunhan vähän maltatte odottaa niin näitä saadaan lisää - VOKit ylitsepursuavan täynnä lisää samaa herkkua.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Mr.Reese on 05.10.2015, 20:49:07
http://mvlehti.net/2015/10/05/rikkaita-kokemuksia-lahden-matut-vauhdissa-talla-kertaa-kirppismyyjan-kohdalla/ (http://mvlehti.net/2015/10/05/rikkaita-kokemuksia-lahden-matut-vauhdissa-talla-kertaa-kirppismyyjan-kohdalla/)
Olivat matut leperelleet myyjälle rakkausrunoja.  :-*
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: mikkoR on 06.10.2015, 15:43:40
Yritykset kiittää?

Kirjoitin jo aiemmin vokin sisällä sijaitsevasta ravintola/juhla paikasta eli vanhasta upseerikerhosta joka on nykyään yksityisessä omistuksessa www.upseerikerho.fi
ja tänään melko lailla samalla hetkellä kun ajelin tuon Hennalan vokin portin edestä tuli paikallisradiosta ko. puljun mainos.
Jotenkin veikkaan että bisnekset kusee kun en minä ainakaan millekkään vartiointiliikkeen leikkipoliisille ala selvittämään menojani johonkin ruokapaikkaan, tämä ko. paikka kun sattuu olemaan samojen puomien takana kuin vokki.

Jotenkin hupaisaa sekin että tämä yritys mainostaa radio voimalla joka kuuluu esan kirjapaino konserniin joka taas on tunnetusti mokuttaja firma, melkein pahempi kuin erkkomedia.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Ink Visitor on 06.10.2015, 15:49:00
^Hyrylässä aikalailla sama tilanne... Ravintola on suorastaan erinomainen ja erittäin viihtyisä, sijaintikin OLI sangen rauhallinen...

http://www.kerho.fi/
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Mr.Reese on 06.10.2015, 16:33:01
http://mvlehti.net/2015/10/06/miksi-matut-ostelevat-puukkoja/ (http://mvlehti.net/2015/10/06/miksi-matut-ostelevat-puukkoja/)
Veistin minä pillin pajupuusta...
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: foobar on 06.10.2015, 16:35:12
Teräase on ihmisoikeus kun kyse on vähemmistön edustajasta. Sillä voi sitten proaktiivisesti puolustaa perusoikeuksiaan...
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: ArtturiE on 06.10.2015, 16:58:49
Quote from: foobar on 06.10.2015, 16:35:12
Teräase on ihmisoikeus kun kyse on vähemmistön edustajasta. Sillä voi sitten proaktiivisesti puolustaa perusoikeuksiaan...

Kaikillahan teräaseita on, tosin laillisia, monitoimityökalussakin on tupakkiaskin mittainen veitsi.
Kyllä nykyään on pakko pitää mukana jotakin kättäpidempää. Jos ei muuten niin matujen varalta.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: foobar on 06.10.2015, 17:06:21
Tietääkö muuten kukaan onko VOKeissa ja vastaavissa mitään sellaisia minimivaatimuksia turvallisuuden suhteen että esimerkiksi metallinpaljastimen läpi meneminen olisi sisään tultaessa välttämättömyys? Tämän luulisi tulokkaiden keskinäisenkin vihanpidon määrän huomioon ottaen olevan varsin tarpeellisen vaatimuksen.

Toisaalta jos nämä karvaturri-irakilaiset kiipeilevät ikkunoista ulos, ei tuollaisen toivomisesta taida olla paljoa apua.

Nyt voimmekin jäädä odottamaan sen näkemistä koska VOKin lähistöllä tai sellaisessa tehdään ensimmäinen teräasetappo. Itse veikkaan, että sekä tekijä että uhri tulevat olemaan turvapaikanhakijoita.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: mikkoR on 06.10.2015, 17:11:58
Juuri luin naamakirjasta kun erästä naista oli uhkailtu läheisellä kirpparilla työvoimapulaa poistavien insinööri lapsukaisten toimesta kun nainen ei ollut antanut ilmaiseksi vaatteitan pöydästään.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Nuivanlinna on 06.10.2015, 17:44:40
Quote from: mikkoR on 06.10.2015, 17:11:58
Juuri luin naamakirjasta kun erästä naista oli uhkailtu läheisellä kirpparilla työvoimapulaa poistavien insinööri lapsukaisten toimesta kun nainen ei ollut antanut ilmaiseksi vaatteitan pöydästään.

Rikkaita kokemuksia. Lahden matut vauhdissa, tällä kertaa kirppismyyjän kohdalla.
http://mvlehti.net/2015/10/05/rikkaita-kokemuksia-lahden-matut-vauhdissa-talla-kertaa-kirppismyyjan-kohdalla/
Tämä sattumapaikka on juurikin siellä, missä kuuluisa KKK-mies oli vastaanottamassa matuja.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: guest8788 on 06.10.2015, 17:53:55

Quote
Paula Lehtosaari
39 mins ·

Terveisiä lahteen! Nyt tulee rankkaa vihapuhetta. Minun kaunis tyttäreni käveli n. Klo 12 triolta torin luo siitä tätinsä luo. Maahanmuuttajat huutelivat haluavansa tyttöä 13v, osoittelivat jolkotus kuului puhelimeen kun tyttö itki pelosta. Pistäkää ne vitun runkut ojennukseen ennen ku jonkun tytär raiskattu,Lahden poliisin tiedossa useita tälläisiätapauksia. Jos ei Lahden ja Heinolan miehistä siihen ole lupaudun näyttämään mallia, miten vesuri heilahtaa. Ukot oli aikuisia, tyttö on ikäistään nuoremman näköinen. Menis 11v typystä kepeästi.

https://www.facebook.com/paula.lehtosaari/posts/1679690932268130?fref=nf
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Mr.Reese on 06.10.2015, 18:12:28
Hyi vittu noita sikoja, kun 13v huudellaan. Tulipa mieleen, että kun puukkoja osteltu, niin onkohan joku ryhmittymä käymässä toisen päälle lähiöinä. Haiskahtais.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Chew Bacca on 06.10.2015, 23:52:29
Quote from: Mr.Reese on 06.10.2015, 18:12:28
Tulipa mieleen, että kun puukkoja osteltu, niin onkohan joku ryhmittymä käymässä toisen päälle lähiöinä. Haiskahtais.
Vuodattaisin kuuman kyyneleen jos matut alkaisivat harventaa rivejään omatoimisesti.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 07.10.2015, 19:25:30
Quote from: Afrikan kirjeenvaihtaja on 05.10.2015, 17:13:42Nyt on taas hyvä uutinen.

QuoteLahtelaismiehen pahoinpitelystä epäillään Suomessa vuosia asuneita miehiä - ei turvapaikanhakijoita

Lahtelaisen miehen pahoinpitelystä toissaperjantaina epäillään kahta ulkomaalaistaustaista miestä, jotka ovat asuneet Suomessa useita vuosia.

[---]

Etelä-Suomen Sanomat (http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2015/10/05/lahtelaismiehen-pahoinpitelysta-epaillaan-suomessa-vuosia-asuneita-miehia---ei-turvapaikanhakijoita)

Hyvät uutiset jatkuvat. Tapaus ei liity turvapaikanhakijoihin, rasismia ei ole havaittu eivätkä nämä viestit kuuluisi tähän ketjuun.

QuotePoliisi: Perinteiseltä ravintolatappelulta vaikuttaa

Hämeen poliisi on kuullut lahtelaismiestä, joka joutui pahoinpidellyksi Lahden keskustan ravintolassa toissaperjantaina.

- Perinteiseltä ravintolatappelulta vaikuttaa. Oli häslinkiä tanssilattialla ja siitä se lähti, sanoi rikoskomisario Ville Hahl.

Pahoinpitelystä epäillään kahta ulkomaalaistaustaista miestä, jotka ovat asuneet Suomessa vuosia. Toisella heistä on väkivaltarikostaustaa.

- Esitutkinnassa ei ole tullut ilmi mitään, mikä viittaisi rasismiin, Hahl kertoi.

[---]

ESS (http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2015/10/07/poliisi-perinteiselta-ravintolatappelulta-vaikuttaa)
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Elemosina on 08.10.2015, 19:23:02
QuoteLahden Hennalan hätämajoituskeskuksessa asuvista turvapaikanhakijoista kymmenen on luopunut hakemuksestaan. Luopuminen tarkoittaa hakemuksen raukeamista ja paluuta kotimaahan.

Ylikomisario Martti Hirvonen Hämeen poliisilaitokselta kertoo, että lähtijöiden ryhmästä suurin osa koostuu nuorista miehistä.
...
http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2015/10/08/nyt-riitti-kiitoksia-hennalasta-kymmenen-turvapaikanhakijaa-paatti-lahtea-kotiin (http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2015/10/08/nyt-riitti-kiitoksia-hennalasta-kymmenen-turvapaikanhakijaa-paatti-lahtea-kotiin)
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 08.10.2015, 19:30:47
Quote from: Elemosina on 08.10.2015, 19:23:02
QuoteLahden Hennalan hätämajoituskeskuksessa asuvista turvapaikanhakijoista kymmenen on luopunut hakemuksestaan. Luopuminen tarkoittaa hakemuksen raukeamista ja paluuta kotimaahan.

Mikähän siellä on mennyt pieleen? Heidät piti kotouttaa ennätysvauhdikkaasti, mutta nyt he haluavat takaisin vainon ja sodan keskelle. Vai onko mahdollista, että he saivat mahdolliset tehtävänsä Suomessa jo hoidettua?
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Mr.Reese on 08.10.2015, 21:20:21
Suuttuivat, kun poliisi kävi takavarikoimassa keklut eilen illalla?
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Sydämistynyt on 08.10.2015, 21:23:57
Eikä se pääministeri Sipilän asunto ollutkaan mikään Saddam Husseinin palatsi, johon olisi päässyt heti asumaan, vaan joku lähiölato lähellä Pohjoisnapaa, eikää sinnekään päässyt.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Griffinvaari on 08.10.2015, 21:29:52
jos suomi on niin pirun vaarallinen paikka että vellihousuille tuli noin kiirus pois, niin pitäisköhän lähtee leppoisasti lomaileen irakiin, jokin nyt ei vaan täsmää, pitäisköhän kysäistä orpolta ?  :-\
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Gunnar Hymén on 09.10.2015, 16:18:15
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1444365579469.html

kappas, siellä on sitten 3 eri kertaa käyty viime yön aikana - eihän näiden pitänyt työllistää poliisia?

QuoteEnsimmäisellä kerralla hätämajoituksessa asuva oli rikkonut ohimennessään oven lasin ruokalassa iltapalan jälkeen.
puuro varmaankin oli vetelää, dogfood-masennus iski

QuoteNoin tuntia myöhemmin Hennalan yhdessä asuinrakennuksessa oli alkamassa tappelu. Ilmoituksen perusteella paikalle meni poliisipartioita. Asukkailla oli tullut riitaa. Tapahtuman pääpukarit, kaksi miestä, tuotiin rauhoittumaan Lahden pääpoliisiasemalle poliisilain perusteella.
toiselle jäi ilmeisesti nälkä ei tykännyt kun kaveri heittä hyvät sopat helvettiin

QuoteHetken kuluttua tappelu jatkui samassa rakennuksessa ja edellisen tapahtuman selvittelyjen merkeissä.
team Äbälä vs team Wäbälä - erimielisyyksiä tulee kun kapteenit poistetaan paikalta

loput linkistä
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Mehud on 10.10.2015, 01:34:49
On surullista lukea kasarmista, jossa minäkin aikoinaan palvelin, että siellä mustaa hunnutettua musliminaista rasistisesti kohdellaan.

"Nuori somalialaisäiti Amal Saeed hymyilee aurinkoisesti ja pysähtyy juttelemaan Hennalan hätämajoituskeskuksen käytävällä, joka on perjantaipäivänä miltei typötyhjä. Kiinteistössä on juuri annettu palohälytys, mutta se ei näytä huolestuttavan häntä sen enempää kuin useimpia muitakaan turvapaikanhakijoita.

Saeed antaa hätämajoituskeskuksen henkilöstölle tunnustusta heidän työstään. Hän sanoo silti suoraan, ettei ole tyytyväinen elämänmenoon entisissä kasarmeissa. Turvapaikanhakijoiden välillä on ajoittain kovia jännitteitä.

- Ihmiset eivät ole yhteistyöhaluisia. Tappeluita on joka päivä ja poliisi käy täällä usein.

Saeed oli perjantain vastaisena yönä todistamassa, kun nuoret miehet ottivat veitsen kanssa yhteen. Lisäksi kolmikymppinen mies rikkoi ulko-oven ikkunalasin samana yönä. Vartija joutui raudoittamaan riehujan.

Miltei virheetöntä englantia puhuva Saeed on kokenut pilkkaa ja rasismia muilta turvapaikanhakijoilta.

- Minulle on sanottu, että miksi sinä mustaihoinen asut meidän keskellämme.

Hän ei ole ainoa vihamielisyyden kohde. Samassa kerroksessa asuu toinen äiti, joka Saeedin mukaan joutui pyytämään miehensä turvakseen vessareissullekin."

http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2015/10/09/hennalan-turvapaikanhakijat-toistensa-kimpussa-vakivaltaa-nimittelya-ja-rasistisia-puheita
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Uuno Nuivanen on 10.10.2015, 01:39:57
Kolmas maailma tuli kylään, eikä lähde enää pois.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Leso on 10.10.2015, 01:46:20
Quote[...] Kiinteistössä on juuri annettu palohälytys, mutta se ei näytä huolestuttavan häntä sen enempää kuin useimpia muitakaan turvapaikanhakijoita. [...]

Ei tietenkään, kun ei ne edes tajua saati käsitä palohälytyksen Conseptia.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: b_kansalainen on 10.10.2015, 01:54:52
QuoteMiltei virheetöntä englantia puhuva Saeed on kokenut pilkkaa ja rasismia muilta turvapaikanhakijoilta.
- Minulle on sanottu, että miksi sinä mustaihoinen asut meidän keskellämme.

"Rasisti on fasisti, islamisti on rasisti,  Rasisti on fasisti, islamisti on fasisti!" - Siinä anarkisteille huomiseksi iskulause  :D
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Jepulis on 10.10.2015, 02:04:18
Quote from: Mehud on 10.10.2015, 01:34:49

"Nuori somalialaisäiti Amal Saeed

Miltei virheetöntä englantia puhuva Saeed on kokenut pilkkaa ja rasismia muilta turvapaikanhakijoilta.

- Minulle on sanottu, että miksi sinä mustaihoinen asut meidän keskellämme.

Voi ei. Onko halla-aholaiset soluttautuneet jo turvapaikkakeskukseenkin? Ei ei, ei tämmöistä, tämä ei ole minun suomeni. :flowerhat:
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: -PPT- on 10.10.2015, 03:40:07
Mitenkään vittuilematta alueelta asunnon ostaneille varuskunnan lakkauttamisen jälkeen niin silti on pakko kysyä että olitteko ihan pöljiä?
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Hakkapeliitta on 10.10.2015, 08:17:10
Kun nyt kerran ovat siellä kasarmialueella niin pistetään nuoret miehet varusmiespalvelukseen. Katsotaan turvapaikanhakuprosesseja sen jälkeen.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: mikkoR on 10.10.2015, 09:09:25
Ajelen siitä jokapäivä ohi ja mietin kahta asiaa:
1. vartijat pitää ulkopuoliset poissa alueelta, vaikka oikeasti sisälläolijoita pitäisi vahtia?
2. kun olin Hennalassa varusmiespalveluksessa ja olisin kertonut että reilun 10 vuoden päästä tämä paikka on lopetettu ja ählämiä täynnä joita me palvelemme niin en tiedä kuinka paljon olisin saanut selkääni.

Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: jormaKoo on 10.10.2015, 09:26:42
On ollut kiireinen pariviikkoinen Lahden Hennalassa turvapaikanhakijoilla.

9.10. Poliisi joutui kolmeen kertaan käymän yöllä paikalla:
http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2015/10/09/monen-tunteet-kuumenivat-poliisi-joutui-kaymaan-yon-aikana-kolmesti-hennalan-hatamajoituskeskuksessa

4.10: Miesjoukko hakkasi lahtelaisen:
http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2015/10/04/miesjoukko-hakkasi-lahtelaismiehen---poliisi-kaynnistanyt-tutkinnan

1.10. Syömälakko toimittajien edessä ja sitten syömään:
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015100120449411_uu.shtml

30.9: Pari turvapaikanhakijaa kiinni pahoinpitelystä:
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015093020442494_uu.shtml

Mutta aina on hyvä muistaa, että nuo kaikki on on yksittäistapauksia ja pahinta mitä Hennalassa on tapahtunut, oli 19-vuotiaan suomalaisen vaalea kaapu. Se pilasi Suomen maineen ja siitä ei voi puhua yksittäistapauksena.

Joku mättää ja pahasti.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Nuivake on 10.10.2015, 09:31:15
Ihan kaikki muu käy, kunhan ei enää niitä kauheita valkoisia kaapumiehiä tötteröt päässään nurmikoilla.
Ei enää kaapumiehiä niin kaikki on hyvin. Hirveää, kauheaa, rasismia, fasismia, ihmisyyden vastaisuutta..
.. ne kauheat valkoiset kaavut ..  :'(
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: jormaKoo on 10.10.2015, 09:52:32
Lisäksi on tosiaan hyvä puhua kaapumies-asiasta aina monikossa ja tapana, tyyliin Suomessa on tapana, että kaapumiehet ovat vastassa turvapaikanhakojoita.

Voidaan unohtaa, että "esitutkinnassa on kuitenkin käynyt ilmi, että Ku klux klan –asuun pukeutunut mies ei todennäköisesti ollut pukeutuneena kaapuun ensimmäisen turvapaikanhakijoita kuljettaneen bussin saapuessa Hennalaan." ja "kuvat kaapuun pukeutuneesta on otettu noin tuntia ennen ensimmäisen bussin saapumista."
http://yle.fi/uutiset/poliisi_kaapumies_ei_ehka_ollutkaan_bussia_vastassa/8350191

Eikä takerruta siihen, että kaapumies katuu  ja sanoo sen olleen "hetkellinen, tyhmä päähänpisto". Ihan sama. Teko on anteeksiantamaton ja se muistetaan hamaan maailman tappiin. Kävi mitä kävi.
http://yle.fi/uutiset/hennalan_kaapumies_kertoi_poliisille_tekonsa_syista_hetkellinen_tyhma_paahanpisto/8340482

Yksi kaapumies on isompi ongelma, kuin nyt lokakuun alun Hennalan turvapaikanhakijoiden pahoinpitelytahti n. 5 pahoinpitelyä per 10 päivää. Piste.

Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: ISO on 10.10.2015, 10:00:38
Ihan muutamassa vuodessa tullaan huomaamaan että Suomalaisten harjoittama rasismi on ihan puuhastelua siihen verrattuna mitä kehitysmaalaiset harjoittavat.

Pari neekeri-huutoa on pientä siihen verrattuna mihin maahan tunkeutunut islamisti-lauma tulee pystymään, väkivaltaa, raiskauksia, kiristystä, sitä kaikkea tullaan näkemään jatkossa enenemissä määrin.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Haplotaxida on 10.10.2015, 13:34:02
QuoteSaeed antaa hätämajoituskeskuksen henkilöstölle tunnustusta heidän työstään. Hän sanoo silti suoraan, ettei ole tyytyväinen elämänmenoon entisissä kasarmeissa. Turvapaikanhakijoiden välillä on ajoittain kovia jännitteitä.

- Ihmiset eivät ole yhteistyöhaluisia. Tappeluita on joka päivä ja poliisi käy täällä usein.

Saeed oli perjantain vastaisena yönä todistamassa, kun nuoret miehet ottivat veitsen kanssa yhteen. Lisäksi kolmikymppinen mies rikkoi ulko-oven ikkunalasin samana yönä. Vartija joutui raudoittamaan riehujan.

Miltei virheetöntä englantia puhuva Saeed on kokenut pilkkaa ja rasismia muilta turvapaikanhakijoilta.

- Minulle on sanottu, että miksi sinä mustaihoinen asut meidän keskellämme.

Suvaitsevaisuuskasvatusta vastaanottokeskuksiin ja yleisemminkin maahantulijoille? Ilmiselvästi sille olisi tilausta, niin kuin tämä toinenkin (MTV:n) uutinen  (http://hommaforum.org/index.php?topic=105991.0)viestittää, kertoessaan shiia- ja sunnimuslimien välisistä vakavista jännitteistä vastaanottokeskuksissa. Kotimaissaanhan tulijat ovat luultavasti jääneet paitsi rasisminvastaisesta valistustyöstä.

Muualta tulleet eivät ole automaattisesti kansainvälisiä ja suvaitsevaisia, eikä hätäkään välttämättä opeta ihmisille yhteisöllisyyttä ja sen arvostamista. Esim. Irakissa (josta tällä hetkellä on suurin osa turvapaikanhakijoista) tummaihoiset kokevat syrjintää:

QuoteBasra on Irakin toiseksi suurin kaupunki. Mustia asuu varsinkin laajan Zubeirin alueen savitiilitölleissä. Heidän esi-isiään alettiin tuoda Afrikasta orjiksi satoja vuosia sitten.

– Arabit kutsuvat meitä yhä nimellä "abd" (orja), Amin Tarik, 46, sanoo.

– Emme onneksi ole joutuneet väkivallan kohteeksi, mutta syrjintää esiintyy lähes kaikilla elämänalueilla.

- Irakin mustaihoiset yhä syrjinnän kohteena (http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/ulkomaat/2670899/irakin-mustaihoiset-yha-syrjinnan-kohteena) (Kansan uutiset, 22.10.2011)

QuoteAbdul Hussein Abdul Razzaq laughs wearily when asked if racism is a problem in Iraq. As a black Iraqi, Razzaq says, he faces job and social discrimination and has little chance of getting a political appointment or being elected if he ran for public office.  ..

Racism isn't new in Iraq. Blacks were brought here as slaves from Africa more than 1,000 years ago to work for wealthy landowners in Basra, where most of Iraq's black population still lives. Today, one of the insults sometimes hurled at black people is "Abd," which means servant or slave in Arabic, said Razzaq, who has founded a political organization called the Free Iraqis Movement to press for equal rights for black people.

- IRAQ: Black Iraqis hoping for a Barack Obama win  (http://latimesblogs.latimes.com/babylonbeyond/2008/08/baghdad-black-i.html) (LA Times, August 14, 2008)
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Elemosina on 11.10.2015, 11:22:32
Lahtelaisten mukana heinolalaiset on innostunut huputtamiseen.

QuoteLahden seudulla taas Ku Klux Klan -huputus: ritarikenraalin muistomerkki kohteena
Heinolassa huputettiin yöllä patsas Ku Klux Klan -tyylisesti, kertoo poliisi.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015101120505066_uu.shtml (http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015101120505066_uu.shtml)
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Kemolitor on 11.10.2015, 11:33:25
Quote
Näkökulma: Miksi turvapaikanhakija ei saa haluta parempaa elämää?
Emmi Tuomisto

Pääsin juttukeikalle Hennalan hätämajoituskeskukseen viime keskiviikkona. Vietimme valokuvaaja Mirja Hussainin kanssa koko päivän seuraten keskuksen elämää.

Olin etukäteen hyvin utelias pääsemään Hennalaan, koska en ole aiemmin siellä käynyt, enkä ole ennen tavannut vasta saapuneita turvapaikanhakijoita. Mielessä pyöri aika tyhmiäkin kysymyksiä siitä, miltä Hennalassa mahtaa näyttää ja miltä ihmiset näyttävät, mitä ne tekevät ja mistä puhuisimme.

Päivän päätteeksi mielessä pyöri uusia kysymyksiä.

Tilat Hennalassa ovat asialliset, mutta todella karut. Varuskunta on tyhjennetty kaikista tavaroista ja kalusteista, joten turvapaikanhakijoiden huoneina ovat kaikuvat harmaat betonihuoneet. Käytävät ovat leveitä. Niilläkin kaikuu. Joka puolella on koko ajan aika kova meteli, kun niin moni ihminen juttelee kaikuvissa tiloissa yhtä aikaa. Missään ei saa olla yksin. Huoneissa on monta ihmistä, tuttuja tai tuntemattomia. Perhehuoneiden läpi saattaa olla kulku toiseen huoneeseen, joten niissäkään ei voi olla kokonaan rauhassa. Ruokailu tapahtuu pitkissä pöydissä.
-----
Jäin miettimään sitä, kuinke edes itse määrittelisin sen, kuka on aidosti oleskeluluvan tarpeessa. Kotimaassaan hengenvaarassa olevat totta kai. Mutta kyllä minä ymmärrän senkin, miksi joku haluaa vain mahdollisuuden elää hyvää elämää turvallisissa olosuhteissa, vaikkei sen ainoana vaihtoehtona olisikaan jatkuva kuoleman uhka. Minäkin haluan elää nimittäin mukavaa elämää. Minä haluan tiskikoneen ja joogakortin.

On tietysti realismia, että Suomi ja Eurooppa ei ehkä voi antaa näille ihmisille sitä, mitä he haluavat, mutta en osaa vihata enkä syyttää ihmisiä siitä, että he haluavat samaa kuin mitä itsekin haluan.

Minä toivon, että heille kävisi vielä hyvin.
-----
Koko juttu:
ESS: Näkökulma: Miksi turvapaikanhakija ei saa haluta parempaa elämää?  (http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2015/10/11/nakokulma-miksi-turvapaikanhakija-ei-saa-haluta-parempaa-elamaa)

Kirjoittaja ei oikein vastannut otsikossa esittämäänsä kysymykseen, joten minä vastaan. Turvapaikanhakija saa aivan vapaasti haluta ihan mitä tahansa, mutta paremman elämän haluaminen ei ole riittävä peruste turvapaikan saamisella, vaikka yrittäisi kuinka epätoivoisesti tulkita kaikenlaisia Suomen allekirjoittamia kansainvälisiä sopimuksia.

Kummallinen ehkä sana on kirjoittajan pitänyt tekstiin laittaa, kyllä se on aivan varma asia, ettei Eurooppa kykene miljoonille ja kymmenille miljoonille tulossa oleville tarjoamaan, mitä he haluavat.

Turvapaikanhakijoita on todellakin turha syytellä paremman elintason haluamisesta, sen sijaan minä suuntaisin muutaman vihaisen silmäyksen esimerkiksi Angela Merkelin suuntaan erikseen sekä yleisemmin kaikkien Refugees Welcome -tyyppien suuntaan. On järjetöntä tyrkyttää muualle maailmaan viestiä, että tänne ovat kaikki tervetulleita. Herttaisista "pakolaisista" tulee pienen ajan kuluttua jotakin aivan muuta.

Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Elemosina on 11.10.2015, 11:37:05
Siinähän se ongelma onkin; tullaan ns. turvapaikanhakijana, vaikka pitäisi tulla virallisena maahanmuuttajana kolmannesta maasta. Pitäisi olla varat itsensä elättämiseen ja ehkä viisumikin työnhakuun, tai kenties jo työpaikka valmiina ennenkuin tulee tänne.
Liikaa vaatimuksia mukavaa elämää hakeville. Jotka jo tietävät että eivät pääsisi maahan hakemalla työntekijäksi ja luvatkin jäisi saamatta.

Turvapaikanhakua käytetään törkeästi väärin.
Eniten siitä loppujen lopuksi kärsii se oikeasti turvapaikkaa tarvitseva ja oikeaa hätää aidosti pakeneva.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Mr.Reese on 11.10.2015, 11:45:30
Nämä saapuvat sankarit on voineet myydä koko omaisuutensa ennen lähtöä, vaimo ja lapset jätetty kadulle. Välttämättä ei edes tarkoitus yhdistää vanhaa perhettä, jos blondituhero löytyy. Tälläinen toiminta vain lisää hädänalaisia.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Gunnar Hymén on 11.10.2015, 12:08:06
Quote from: Mr.Reese on 06.10.2015, 18:12:28
Hyi vittu noita sikoja, kun 13v huudellaan. Tulipa mieleen, että kun puukkoja osteltu, niin onkohan joku ryhmittymä käymässä toisen päälle lähiöinä. Haiskahtais.

sanopa muuta. vielä kun päättäjät suomessa ymmärtäisi, että kyseisten herrojen uskonnossa tuohan on jo 4vuotta naimaikäinen ollut
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Nuivanlinna on 12.10.2015, 19:19:10
QuoteHennalan elämää pääsee seuraaamaan minidokkarisarjassa - katso ensimmäinen jakso
http://www.ess.fi/uutiset/paijathame/2015/10/12/hennalan-elamaa-paasee-seuraaamaan-minidokkarisarjassa---katso-ensimmainen-jakso
Lahdessa sijaitsevasta Hennalan hätämajoitusyksikösta julkaistaan videopalvelu Youtubessa mikrodokumenttisarja. Ensimmäinen osa julkaistiin tänään maanantaina.

Videoiden tekijöinä ovat Lahden ammattikorkeakoulun kasvatit Sami Hult, Rosa Lukkarinen ja Jani Salminen.

- Turvapaikanhakijoiden saapumisyön tapahtumat saivat minussakin aikaan reaktion, että kun tapahtuu tämmöinen ylilyönti, pitää tehdä vastakkainen yhtä iso ylilyönti. Nykyään nuoret suosivat videoita, ja halusimme laittaa viestin sellaiseen muotoon, että se puhuttelee nuoria, lahtelaisen Törmäämö-osuuskunnan hallituksen jäsen Sami Hult kertoo.

Hultin mukaan minidokumenttisarjan tarkoitus on lievittää kulttuurieroja.

- Sarjan tekeminen sopii hyvin Törmäämön rohkeasti yhdessä tekemisen ideologiaan.
....naps....
Kyseinen video: https://www.youtube.com/watch?v=Ru4iwsmIBwg#t=232
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Lahti-Saloranta on 12.10.2015, 19:38:33
QuoteLahden Hennalan hätämajoituskeskuksessa asuvista turvapaikanhakijoista kymmenen on luopunut hakemuksestaan. Luopuminen tarkoittaa hakemuksen raukeamista ja paluuta kotimaahan.

Nyt olisi visainen kysymys Orpolle:
Onko sekin rasistista jos alkaa epäilemään omaa motiiviaan turvapaikanhaussa ja peruuttaa hakemuksensa?
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: jormaKoo on 12.10.2015, 20:00:03
No nyt tulee mieleenkiintoista dokkaria, "Hennalan elämää".
http://www.ess.fi/uutiset/paijathame/2015/10/12/hennalan-elamaa-paasee-seuraaamaan-minidokkarisarjassa---katso-ensimmainen-jakso

"
- Turvapaikanhakijoiden saapumisyön tapahtumat saivat minussakin aikaan reaktion, että kun tapahtuu tämmöinen ylilyönti, pitää tehdä vastakkainen yhtä iso ylilyönti.
"

Minkälainen ylilyönti on kyseessä? Jos ylilyönti oli kivien heittelyt ja raketeilla ampumiset, onkohan suunnitteilla oleva vastakkainen yhtä iso ylilyönti kivien heittely ja raketeilla ampuilu lahtelaisia päin torilla?

Vai oliko se ylilyönti se mies valkoisessa kaavussa? Vastakkainen yhtä iso ylilyönti voisi olla vaikka naiset mustissa kaavuissa.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Lahti-Saloranta on 12.10.2015, 20:11:01
Quote from: -PPT- on 10.10.2015, 03:40:07
Mitenkään vittuilematta alueelta asunnon ostaneille varuskunnan lakkauttamisen jälkeen niin silti on pakko kysyä että olitteko ihan pöljiä?
Olisi oikeus ja kohtuus että noille maksettaisiin kiinteistön arvon alenemisestä ja häiriöistä korvauksia ja maksaja olisi SPR.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Hornsmith on 12.10.2015, 20:18:38
Harmi että tuo ESS-media aluslehtineen on portto suvakkimedian pyllistelyautomaatti. Noihin jos kirjoitat analyyttistä ja faktaviittein perusteltua maahanmuuttokritiikkiä, niin eipä mene läpi. Kokeiltiin sitten heittää näppisosastolle mölötystä parilla kirjoitusvirheellä maustettuna ja kas johan julkaistiin. Näin saadaan näppärästi invaasiovastaiset näyttämään typeriltä ja ajattelemattomilta yhden solun kökkiäisiltä.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Vouti on 12.10.2015, 22:54:38
Quote from: Mehud on 10.10.2015, 01:34:49
- Minulle on sanottu, että miksi sinä mustaihoinen asut meidän keskellämme.

Olen satavarma, että arabien rasistinen suhtautuminen tummaihoisiin tuli jälleen kerran ullatyksenä suomalaisille suvaitsijoille. Arvostettu arabihistorioitsija ibn Khaldun kirjoitti mustista afrikkalaisista neljännellätoista vuosisadalla seuraavasti;

Quote from: ibn Khaldun
The only people who accept slavery are the Negroes, owing to their low degree of humanity and proximity to the animal stage. Other persons who accept the status of slave do so as a means of attaining high rank, or power, or wealth, as is the case with the Mameluke Turks in the East and with those Franks and Galicians who enter the service of the state [in Spain].

Hakasulkeet Bernard Lewisin selvennös

Ibn Warraq kirjottaa kirjassaan Why I am not a Muslim;

Quote from: Why I am not a Muslim, Arab Imperialism, Islamic Colonialism, Abolition p.205
According to a report in the French magazine, L Vie (no.2562, 6.Oct. 1994) 45,000 young black Africans a year are still kidnapped and reduced to slavery - as servants in the Gulf States and the Middle East.

        - Vouti

Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: ISO on 12.10.2015, 23:14:05
Quote from: Vouti on 12.10.2015, 22:54:38
Olen satavarma, että arabien rasistinen suhtautuminen tummaihoisiin tuli jälleen kerran ullatyksenä suomalaisille suvaitsijoille.

Sille porukalle kaikki tulee aina ullatuksena, ihan kaikki. Ne on aivopestyjä hölmöläisiä, jotka seuraa johtajaansa sokeasti omia aivojaan käyttämättä.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: -PPT- on 12.10.2015, 23:21:13
Keuruulla lakkautetaan vuodenvaihteessa Juurikkaniemen psykiatrinen sairaala. Mitähän niihin tiloihin mahtaa tulla tilalle?
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Mr.Reese on 13.10.2015, 22:57:45
Pullot lennelleet Hennalassa.
http://www.ess.fi/uutiset/paijathame/2015/10/13/yle-hennalan-vapaaehtoisia-heitettiin-viikonloppuna-kaljapulloilla (http://www.ess.fi/uutiset/paijathame/2015/10/13/yle-hennalan-vapaaehtoisia-heitettiin-viikonloppuna-kaljapulloilla)
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: koli on 13.10.2015, 23:10:59
Quote from: Mr.Reese on 13.10.2015, 22:57:45
Pullot lennelleet Hennalassa.
http://www.ess.fi/uutiset/paijathame/2015/10/13/yle-hennalan-vapaaehtoisia-heitettiin-viikonloppuna-kaljapulloilla (http://www.ess.fi/uutiset/paijathame/2015/10/13/yle-hennalan-vapaaehtoisia-heitettiin-viikonloppuna-kaljapulloilla)

Karjala takaisin vaikka pullo kerrallaan.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Chew Bacca on 14.10.2015, 00:28:09
Quote from: Mr.Reese on 13.10.2015, 22:57:45
Pullot lennelleet Hennalassa.
http://www.ess.fi/uutiset/paijathame/2015/10/13/yle-hennalan-vapaaehtoisia-heitettiin-viikonloppuna-kaljapulloilla (http://www.ess.fi/uutiset/paijathame/2015/10/13/yle-hennalan-vapaaehtoisia-heitettiin-viikonloppuna-kaljapulloilla)

Samassa lehdessä: Opekossa (Kouvolan Heinolan suurvokki) rikottu ikkuna.

Ongelmia tilattiin, niitä saatiin.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Ink Visitor on 14.10.2015, 09:36:10
Quote
Hennalan hätämajoituksessa riidellään arkisista asioista: pyykkivuoroista, lapsista ja alkoholista

Vartijat päivystävät Lahden entisillä kasarmeilla ympäri vuorokauden, ja poliisikin käy rauhoittelemassa tilanteita tarvittaessa. Arki hätämajoituskeskuksessa sujuu niin hyvin kuin se voi, kun samojen seinien sisälle on majoitettu suuri määrä toisilleen vieraita ihmisiä.

Hennalan hätämajoitusyksikössä Lahdessa asuu tällä hetkellä noin 500 turvapaikanhakijaa. Yhteiselo sujuu niin hyvin kuin se voi ahtaissa kasarmioloissa sujua, mutta myöskään turvapaikanhakijoiden keskinäisiltä yhteentörmäyksiltä ei ole vältytty.

Riitaa tulee arkisista asioista. Kahden ihmisen välinen suukopu yltyy hätämajoitusyksikön johtajan, SPR:n Markku Heikkilän mukaan helposti ison porukan kähinäksi.

– Suukopu syntyy, kun joku menee toisen varaamalla pyykivuorolla pesukoneelle. Tai yksinäinen mies saattaa hermostua siitä, että toisen perheen lapset tekevät jotain tai lapsiperheen vanhemmat hermostuvat miesporukoiden tekemisistä.

– Ihan normaalia. Ihmiset on tiivistetty pieneen säilykepurkkiin. Harva suomalainen asuu yhtä ahtaasti, Heikkilä huomauttaa.

Hennalassa entisen kasarmirakennuksen yhdessä siivessä asuu kahdessa kerroksessa pääasiassa yksinäisiä miehiä. Joukossa on olosuhteiden pakosta myös muutama lapsiperhe.

Neljässä kerroksessa puolestaan on sekamajoitusta, siis miesten huoneita ja perhehuoneita.

– Kun pistetään kolme eri perhettä 14 hengelle mitoitettuun kasarmihuoneeseen, välikohtauksia voi tulla. He kuuluvat eri uskontokuntiin, ovat eri kansallisuutta ja niin edelleen.

Perheiltä palautetta kaljoittelusta

Riitoja syntyy myös alkoholista. Keskuksen tiloissa alkoholin nauttiminen ja muiden päihteiden käyttäminen on kielletty.

Sanoisinko näin, että Liipolanmäelläkin juodaan kaljaa. Asukkaammekin voivat käydä kaljoittelemassa. Heidän uskonnollisen taustansa mukaan alkoholi on kielletty, joten olemme saaneet perheiltä palautetta, kun joku on haissut kaljalta tai näyttänyt humalaiselta.

Välillä, vaikkakin harvemmin, erimielisyydet kasvavat tappeluiksi asti. Heikkilä huomauttaa, että SPR:n tehtävä on huolehtia siitä, että rauha säilyy.

Vartijat päivystävät Hennalan kasarmeilla ympäri vuorokauden, ja poliisikin käy rauhoittelemassa tilanteita tarvittaessa.

– Väkivaltaan meillä on nollatoleranssi.

Kaupassa ei tingitä ja baariin tarvitaan paperit

SPR saa kantaväestöltä palautetta arkisista, suomalaiseen kulttuuriin liittyvistä asioista, joita turvapaikanhakijoille pitäisi selventää.

Turvapaikanhakijoille on esimerkiksi korostettu, että kaupassa tuotteesta maksetaan pyydetty hinta eikä aleta tinkimään – toisin kuin Bagdadin basaareissa.

Myös ravintolakulttuurissa on ollut opeteltavaa.

– Olemme opastaneet, että Suomessa ravintolaan mennessä pitää olla mukana paperit eikä sisälle aina pääse. En ole tosin käynyt Lahden keskustassa katsomassa, miten turvapaikanhakijat tutustuvat ravintolakulttuuriin, Heikkilä sanoo.

Poliisi: "Ei ole paljoa työllistänyt"

Turvapaikanhakijoiden tulo Lahteen ei ole poliisin mukaan merkittävästi lisännyt tehtäviä, vaikka turvapaikkatutkinnat ovatkin ruuhkauttaneet poliisilaitoksia.

– Jos huomioi sen, että kaukaa tulee noin suuri määrä ihmisiä samaan paikkaan, ei se ole paljoa poliisia työllistänyt, komisario Taisto Kuhlman sanoo.

Poliisi on selvitellyt joitakin riitatilanteita hätämajoituksessa. Myös muutama omaisuusrikos on ollut poliisilla selviteltävänä.

– Pientä herkkyyttä soittaa poliisille on. Jos humalainen nojailee aitaan yksikön lähellä, sellaisestakin ilmoitetaan. Mutta mitään vakavaa tai suurta määrää ei ole tehtäviä ollut.

Hätämajoituksen Markku Heikkilä toivoo, että suomalaiset oppisivat suhtautumaan turvapaikanhakijoihin suopeasti – eikä esimerkiksi sosiaalisessa mediassa leviäville huhuille annettaisi niin suurta painoarvoa.

– On realiteetti, että Suomessa on yli 20 000 turvapaikanhakijaa. Olisi hienoa, jos kaikki suomalaiset ymmärtäisivät, että nämä ovat yhteiset talkoot. Ja nämä talkoot pitää yrittää hoitaa niin hyvin kuin mahdollista.

http://yle.fi/uutiset/hennalan_hatamajoituksessa_riidellaan_arkisista_asioista_pyykkivuoroista_lapsista_ja_alkoholista/8377094

Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Nuivake on 14.10.2015, 09:52:16
QuotePoliisi: "Ei ole paljoa työllistänyt"

Viimekin viikolla yhden yön aikana kolme hälytystä tuonne.
Poliisi, "luotettava" viranomainen.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Gunnar Hymén on 14.10.2015, 09:58:35
^niin tai itseasiassahan tuossa lukee, että "suhteellisesti vähän tapahtuu" mutta määrällisesti ihan helvetisti
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Elemosina on 14.10.2015, 17:42:30
Ja kun ollaan Lahdessa niin suhteellisesti vähän lahtelaisittain on muualla aika lailla.

Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: koli on 14.10.2015, 17:48:08
QuoteOlisi hienoa, jos kaikki suomalaiset ymmärtäisivät, että nämä ovat yhteiset talkoot. Ja nämä talkoot pitää yrittää hoitaa niin hyvin kuin mahdollista.

Nämä talkoot pitää lopettaa niin nopeasti kuin mahdollista.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Lahti-Saloranta on 14.10.2015, 17:54:55
Quote

– Kun pistetään kolme eri perhettä 14 hengelle mitoitettuun kasarmihuoneeseen, välikohtauksia voi tulla. He kuuluvat eri uskontokuntiin, ovat eri kansallisuutta ja niin edelleen.
Mutta eikös tuo juuri ole sitä monikulttuurisuutta. Jos se ei toimi Hennalan kasarmissa niin kuinka se voi toimia kouluissa ja ylipäätään yhteiskunnassa.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Elemosina on 14.10.2015, 17:55:31
Yleensä myös talkoisiin osallistuminen on vapaaehtoista. Tässä tilanteessa keneltäkään ei taidettu juuri kysyä mielipidettä kun kaikesta leikataan ja kaupan päälle lisää elätettäviä.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: multa tulille on 14.10.2015, 18:01:40
Quote from: koli on 14.10.2015, 17:48:08
QuoteOlisi hienoa, jos kaikki suomalaiset ymmärtäisivät, että nämä ovat yhteiset talkoot. Ja nämä talkoot pitää yrittää hoitaa niin hyvin kuin mahdollista.

Nämä talkoot pitää lopettaa niin nopeasti kuin mahdollista.

Vaikka olenkin  talkoohenkinen, näihin "pakkotöihin" en osallistu. Ja luulenpa, että alkaa olla aika vaikeaa saada jatkossa kovin paljon vapaaehtoisia näihin talkoisiin.  Hoitakoon ne, jotka ovat "tämmöisä talkoita" tänne haalineet. Missä muuten ovat Anna Puu, Li Andersson, Dan  Koivuhalko, Timo Harakka, Aino Venna  Silvia Modig, Raakel  Liekki, Nazimar, Yamar ja mitä niitä nyt kaikkia onkaan.  Hop hop, esiliina päälle ja  talkoisiin. Mutta sitä ennen on  hyvä muistella että on calmetterokotus kunnossa ja suojaus hepatiittejä vastaan. 

Minä katson vierestä ja  nauran räkäiset naurut aina kun ajan Hennalan oli. Siellähän  kylpevät. 

Ps.  Modet. onko tämä nyt sitä kuuluisaa vihapuhetta josta nykyään niin paljon puhutaan  ?
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Gunnar Hymén on 14.10.2015, 19:49:44
siis jengi ei ymmärrä tuota ongelmaa - matut riehuu vokeissaan ja työllistää poliisia. vaikkakin ne riehuu keskenään, ongelma on siinä, että resurssit on sidottu vokkiin. silloin sitä voi helposti vaikka päästä irakimies polkuveneellä suomeen tuomaan vaikka vohveleita rantapusikossa kärvistelevälle kumppanilleen. toki se voi myös olla ruotsalainen tai suomalainen myös.

joka tapauksessa, nämä vohvelisankarit saavat nyt paljon vähemmän huomiota joka kerta kun polliisiauto vokkiin laskeutuu
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Man in a Suit on 14.10.2015, 19:56:41
Quote from: koli on 14.10.2015, 17:48:08
QuoteOlisi hienoa, jos kaikki suomalaiset ymmärtäisivät, että nämä ovat yhteiset talkoot. Ja nämä talkoot pitää yrittää hoitaa niin hyvin kuin mahdollista.

Nämä talkoot pitää lopettaa niin nopeasti kuin mahdollista.

Olisipa vielä hienompaa mikäli tuon sanonut herrasmies (ilmeisesti hätämajoituksen Markku Heikkilä) ymmärtäisi että nämä EIVÄT ole yhteiset talkoot.
Se helpottaisi kovasti kaikkien suomalaisten elämää. Talkoille on sitäpaitsi vapaaehtoista osallistua. Suorastaan ottaa pannuun että sanaa "talkoot" (joka minun omassa sanakirjassani tarkoittaa vapaaehtoista, hyväntuulista yhteistä askaretta jonka lopputulema tuo hyvän mielen),  käytetään näin pirun väärin.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 15.10.2015, 18:07:07
QuoteTurvapaikanhakijat pääsevät Lahdessa pian kouluun

Lahden Hennalan hätämajoitusyksikön esi- ja peruskouluikäiset turvapaikanhakijat pääsevät syysloman jälkeen kouluun. Kaupunki on perustanut viisi uutta perusopetukseen valmistavan opetuksen ryhmää ja opetus alkaa 26. lokakuuta.

Hennalassa on kaikkiaan 66 oppivelvollisuusikäistä lasta.

Uudet valmistavan opetuksen ryhmät perustetaan Kärpäsen ja Salinkallion kouluihin. Kärpäsessä aloittaa kaksi uutta yläkouluikäisten ryhmää ja Salinkallion kouluun perustetaan kolme alakouluikäisten ryhmää.

Koulut ovat kävelymatkan päässä hätämajoitusyksiköstä.

Uusien oppilaiden huoltajat saavat infoa suomalaisesta koulujärjestelmästä ja perusopetukseen valmistavasta opetuksesta tällä ja ensi viikolla. Huoltajat pääsevät tutustumaan kouluihin syysloman jälkeen.

[---]

Lahti on varannut uusiin opetusryhmiin 76 000 euroa tälle vuodelle ja 363 000 euroa ensi vuodelle. Valtio korvaa rahat kaupungille takautuvasti.

[---]

Etelä-Suomen Sanomat (http://www.ess.fi/uutiset/paijathame/2015/10/15/turvapaikanhakijat-paasevat-lahdessa-pian-kouluun)
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Nuivanlinna on 15.10.2015, 18:13:24
ESS:
QuoteHennalassa on kaikkiaan 66 oppivelvollisuusikäistä lasta.

Jos Sipilän Firaskin on vasta 17, niin ei kovin pienistä pilteistä varmaankaan nuo 16- lapset koostu.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Viljami on 16.10.2015, 11:28:17
Quote from: Nuivanlinna on 15.10.2015, 18:13:24
ESS:
QuoteHennalassa on kaikkiaan 66 oppivelvollisuusikäistä lasta.

Jos Sipilän Firaskin on vasta 17, niin ei kovin pienistä pilteistä varmaankaan nuo 16- lapset koostu.

Muslimien ollessa kyseessä puhutaan henkisestä iästä ja kypsyydestä. Ikäluokat 17-64v. ovat hyvää eskaritasoa.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Nuivake on 16.10.2015, 18:56:08
^Meillä suomalaisia aikuisia miehiä, joilla on aikuisen miehen voimat ja lapsen mieli, kutsutaan kehitysvammaisiksi.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Elemosina on 17.10.2015, 12:57:44
Hennalan Neste-asemalle on iskenyt vaarallinen tarrojen liimaaja.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Nuivanlinna on 17.10.2015, 14:28:53
QuotePakolaiset vaarassa jäädä kodittomiksi Lahdessa - "Jännitämme, mistä he lähtevät asuntoa etsimään"
http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2015/10/17/pakolaiset-vaarassa-jaada-kodittomiksi-lahdessa---jannitamme-mista-he-lahtevat-asuntoa-etsimaan
Hennalan kasarmeihin majoitetuista turvapaikanhakijoista vain osa jää pysyvästi Lahteen. Kuinka suuri osa, sitä ei tiedä kukaan.

Otsikkoon on sujuvasti putkahtanut pakolainen. Juttu maksumuurin takana, mutta kuvastahan sitä näkee mitä väkeä.
Kuluneella viikolla useampikin media kertoillut asunnottomuudesta, on sitten talven tulosta johtuvaa vaiko pohjustusta tulijoiden asuttamiseksi. Saako pääkaupunkiseudun metropolihanke invaasiosta tuulta purjeisiinsa...
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Pennit ja markat on 21.10.2015, 13:50:38
QuoteJokainen voinee päätellä jotain myös siitä, että Hennalaan mennään lähes aina vähintään kolmen partion voimin. Ei poliisi tee noin huvikseen, ja vaikka vielä ei ole mitään vakavempaa (ehkä?) sattunut, niin partioiden määrä kertonee, millaisia ongelmia sieltä pelätään voivan aiheutua...

Vastaavasti kokeneet silmät yöelämästä kertovat huomanneensa tietynlaisten hierarkioiden ilmestymistä katukuvaan ja selkeää ryhmien käskytystä, ohjailua sekä tarkkailua. Heidän aiempien kokemustensa pohjalta tämä lupailee kuulema pahoja ongelmia. Henkilökohtaisesti en näe mitään syytä epäillä heidän osaamistaan ja näkemystään näissä asioissa – sen verran laajaa ja pitkäaikaista kokemusta tuolta löytyy.

Jokainen täysijärkinen ymmärtää, ettei tiedonkulkua voi estää vuonna 2015 yllämainituin tavoin. Joku saa aina väistämättä kuulla, jos esimerkiksi Hennalassa olisi aiheutunut mittavia kosteusvaurioita siitä, että wc:n käsisuihkua on käytetty suihkun tapaan tuollaisessa laajempaan suihkutteluun soveltumattomassa tilassa. Tästä johtuen vesi olisi valunut alempiin kerroksiin katon läpi ja rakenteista sekä sieltä sähköisiin palohälyttimiin, jotka ovat sitten taas aiheuttaneet turhia hälytyksiä pelastuslaitokselle mm. pari viikkoa sitten perjantaina. Puhumattakaan niistä kaikista sisätupakoinnin ja valokatkaisijoiksi luultujen palohälytysnappien painelun aiheuttamista turhista palohälytyksistä. Tai jos Mytäjäisen rannalla olisi väijytty puskissa naispuolisia avantouimareita ja yritetty syöksyä näiden perässä pukukoppeihin. Tai jos vastaanottokeskuksissa asuvien eri "ryhmittymien" tiedettäisiin varustautuneen vaikka puukoin heidän keskeisiä yhteenottojaan varten. Siis jos tällaisia juttuja olisi tapahtunut, niin kyllähän ne tulisivat esiin ennemmin tai myöhemmin.

Lainaus MV-lehdestä.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Nuivanlinna on 21.10.2015, 13:58:26
Quote from: Pennit ja markat on 21.10.2015, 13:50:38

QuoteMinulla on myös vahva epäilys, että ohjeistukset näihin vaitiolokäytäntöihin tulee jostain korkeammalta. Vastaanottokeskukset ovat kuulemma esimerkiksi hyvä bisnes, mutta erään paikallisen grynderin mukaan se todellinen rahan takominen alkaa vasta seuraavassa vaiheessa, kun oleskelupia aletaan myöntää, ja vastaanottokeskuksista siirrytään asumaan vuokralle kantaväestön joukkoon. Mitä enemmän noita lupia tulee, sitä enemmän vuokrakämppiä menee – ja emmehän haluaisi tällaisen huumekauppaa suuremman bisneksen kärsivän siitä, että kansa kuulisi faktoja – emmehän.Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että päättäjien ja korkeiden virkamiesten ynnä muiden sellaisten suhteet tällaisiin pakolaisista taloudellisesti hyötyviin tahoihin pitäisi tutkia ja julkistaa. Mitään laitontahan siellä ei välttämättä ole, mutta ihmisillä on silmät ja kun niiden eteen tuodaan asioita tarpeeksi selvästi, niin ainakin osa tuppaa tajuamaan itsestäänselvyydet.
http://mvlehti.net/2015/10/21/kalle-aaltonen-munattomat-paattajat-haluavat-kieltaa-keskustelun-asioiden-ratkaisemisen-sijaan/
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Mr.Reese on 21.10.2015, 13:59:14
Quotekatukuvaan ja selkeää ryhmien käskytystä, ohjailua sekä tarkkailua. Heidän aiempien kokemustensa pohjalta tämä lupailee kuulema pahoja ongelmia. Henkilökohtaisesti en näe mitään syytä epäillä heidän osaamistaan ja näkemystään näissä asioissa – sen verran laajaa ja pitkäaikaista kokemusta tuolta löytyy.
Voisi nyt kyllä kertoa tarkkaan mitä ongelmia, niin osaisi valmistautua kansalainenkin.  :-\
Pesismaila, diy-napalm, laiton ase? Mitä?

Vesivaurio oli uutinen, joka sentään saa edes pientä lohtua aikaan.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Hakkapeliitta on 21.10.2015, 16:03:36
Quote from: Mr.Reese on 21.10.2015, 13:59:14
Quotekatukuvaan ja selkeää ryhmien käskytystä, ohjailua sekä tarkkailua. Heidän aiempien kokemustensa pohjalta tämä lupailee kuulema pahoja ongelmia. Henkilökohtaisesti en näe mitään syytä epäillä heidän osaamistaan ja näkemystään näissä asioissa – sen verran laajaa ja pitkäaikaista kokemusta tuolta löytyy.
Voisi nyt kyllä kertoa tarkkaan mitä ongelmia, niin osaisi valmistautua kansalainenkin.  :-\
Pesismaila, diy-napalm, laiton ase? Mitä?

Vesivaurio oli uutinen, joka sentään saa edes pientä lohtua aikaan.

Joo samoin haluaisin mielelläni kuulla lisää. Sinänsä harvoin enää yöelämässä viihdyn, mutta kuitenkin.

edit: Varma on kuitenkin, että ennen pitkää Irakilaiset tulevat olemaan vahvasti mukana alamaailmassa Lahdessa, niin kuin muuallakin. Sillä erolla, että näistä veijareista kärsivät myös täysin viattomat sivulliset.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Mr.Reese on 22.10.2015, 07:39:28
Mvlehdessä face postaus, jossa sanottu, että rikastajia roudattu kaupungin kerrostaloihin Kiveriöön ja ahdistelleet jo lapsia. Mikä vitun fiksaatio noilla noihin lapsiin, s****na!

Where is my money -> vesivaurio -> omaan kämppään -> profit ja lapsirikkaat hoodit kaupan päälle  :facepalm:
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: foobar on 22.10.2015, 07:49:20
Quote from: Mr.Reese on 22.10.2015, 07:39:28
Mvlehdessä face postaus, jossa sanottu, että rikastajia roudattu kaupungin kerrostaloihin Kiveriöön ja ahdistelleet jo lapsia. Mikä vitun fiksaatio noilla noihin lapsiin, s****na!

Where is my money -> vesivaurio -> omaan kämppään -> profit ja lapsirikkaat hoodit kaupan päälle  :facepalm:

Islamin keskeisin idea on vallan ja voiman näyttäminen ja käyttäminen. Sen olemassaoloa osoitetaan käyttämällä sitä tilanteissa, joissa itse ei saada turpaan. Tärkeintä on kuitenkin osoittaa se, että valtaa vaikuttaa muiden asioihin on, eikä kyseessä ole mikään neuvottelutilanne.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Larva on 22.10.2015, 08:42:38
Quote from: Mr.Reese on 22.10.2015, 07:39:28
Mvlehdessä face postaus, jossa sanottu, että rikastajia roudattu kaupungin kerrostaloihin Kiveriöön ja ahdistelleet jo lapsia. Mikä vitun fiksaatio noilla noihin lapsiin, s****na!
En löytänyt ko. postausta, saisko linkin?
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Mr.Reese on 22.10.2015, 08:55:48
Quote from: Tuulenhenki on 22.10.2015, 08:42:38
Quote from: Mr.Reese on 22.10.2015, 07:39:28
Mvlehdessä face postaus, jossa sanottu, että rikastajia roudattu kaupungin kerrostaloihin Kiveriöön ja ahdistelleet jo lapsia. Mikä vitun fiksaatio noilla noihin lapsiin, s****na!
En löytänyt ko. postausta, saisko linkin?
http://mvlehti.net/2015/10/21/heratys-lahti/ (http://mvlehti.net/2015/10/21/heratys-lahti/)
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Nuivanlinna on 22.10.2015, 17:10:04
QuoteForenom laajentaa hotellitoimintaa Lahden torin kupeessa
http://www.ess.fi/uutiset/talous/2015/10/22/forenom-laajentaa-hotellitoimintaa-lahden-torin-kupeessa
Majoitusyritys Forenom avaa lokakuussa Lahden keskustaan uuden Forenom Aparthotel huoneistohotellin. Talossa toimi ennen Omenahotelli, jonka toiminta loppui syyskuussa vuokrasopimuksen päättymiseen.

Forenomilla on jo ennestään hotellihuoneita samassa talossa Rauhankadun ja Aleksanterinkadun risteyksessä. Rakennus tunnetaan myös nimellä Valtakulma...naps...

Ei nyt ainakaan vielä VOKKIA!
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: ervatsalo on 23.10.2015, 09:09:17
Quote from: Nuivanlinna on 22.10.2015, 17:10:04
QuoteForenom laajentaa hotellitoimintaa Lahden torin kupeessa
http://www.ess.fi/uutiset/talous/2015/10/22/forenom-laajentaa-hotellitoimintaa-lahden-torin-kupeessa
Majoitusyritys Forenom avaa lokakuussa Lahden keskustaan uuden Forenom Aparthotel huoneistohotellin. Talossa toimi ennen Omenahotelli, jonka toiminta loppui syyskuussa vuokrasopimuksen päättymiseen.

Forenomilla on jo ennestään hotellihuoneita samassa talossa Rauhankadun ja Aleksanterinkadun risteyksessä. Rakennus tunnetaan myös nimellä Valtakulma...naps...

Ei nyt ainakaan vielä VOKKIA!
Mikäpä soveltuisi paremmin VOKiksi kuin huoneistohotelli?
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Leijona78 on 23.10.2015, 09:19:08
Forenomhan majoittaa 'turvapaikanhakijoita' jo esimerkiksi Vantaalla, joten se että jokin tila menee Forenomille on käytännössä nykytilanteessa lähes sama kuin että siitä tulee VOK.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: ViljaK on 23.10.2015, 09:24:33
Jos ei vokkia niin kalliita asuntoja myönteisen päätöksen saaneille koska vapailta markkinoilta ei tietenkään löydy riittävästi kämppiä, eikä tietenkään rassut voi enää asua vokissa.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Ernst on 23.10.2015, 09:38:45
Quote from: Topi Junkkari on 30.09.2015, 14:54:46
Jos tässä oikeasti käy noin, eli 10/10, niin se on sitten Suomen parhaalla paikalla sijaitseva VOKki, suhteessa kaupungin keskustaan ja diskorahoihin.

Niin muuten, kun aikoinaan saattelin samaista pikkuveljeäni varusmiespalvelukseen, hän ei tiennyt, mitä käsite Hennalan veripellot tarkoittaa...

Olen syntynyt Lahdessa, asunut Keski-Lahdessa, Möysässä ja Tonttilassa.

Hennalassa palvelin minäkin aikanani. Herramakiesus sitä nuoruuden typerehtimistä. Hyvä että ollaan hengissä. Pelkkää tuuria oli sekin, ettei aikanaan päädytty putkaan. Vaan tutkinnot suoritettiin ja jokainen jatkoi sotilasuraansa.

Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Pennit ja markat on 23.10.2015, 09:41:48
Suomessa ei ole enää hotelleja kohta ollenkaan, vaan kaikki muutetaan vokeiksi. Tää on jotain niin sairasta, että en sanotuksi saa.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: vainukoira on 23.10.2015, 09:57:24
Quote from: Pennit ja markat on 23.10.2015, 09:41:48
Suomessa ei ole enää hotelleja kohta ollenkaan, vaan kaikki muutetaan vokeiksi. Tää on jotain niin sairasta, että en sanotuksi saa.

Näin on. Ajatelkaapa, mitä tuo tarkoittaa kaikelle muulle elinkeinolle, kun turistit ja työmatkalaiset eivät voi enää tulla käymään, muuta kuin päivällä pyörähtämässä. Kaupat, taksit, ravintolat, lennot. Vokit rahoitetaan veroilla. Vokit tuhoavat verotettavan työn ja yrittämisen. Hauska juttu.

Joidenkin on kuitenkin pakko täällä yöpyäkin. Varmaan Airbnb kaltaisille palveluille alkaa olla kysyntää. Niitä on vaikeampi muuttaa vokiksi. :flowerhat:
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Lahti-Saloranta on 23.10.2015, 10:00:42
Quote from: Pennit ja markat on 23.10.2015, 09:41:48
Suomessa ei ole enää hotelleja kohta ollenkaan, vaan kaikki muutetaan vokeiksi. Tää on jotain niin sairasta, että en sanotuksi saa.
Ja pirun kannattavaa pujlun omistajalle. On vielä ilmaista kunnalle kun valde maksaa kaiken.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Elemosina on 23.10.2015, 10:09:06
Quote from: Leijona78 on 23.10.2015, 09:19:08
Forenomhan majoittaa 'turvapaikanhakijoita' jo esimerkiksi Vantaalla, joten se että jokin tila menee Forenomille on käytännössä nykytilanteessa lähes sama kuin että siitä tulee VOK.

Selkokielellä: Kun nuo VOKin asukit saavat positiivisen päätöksen, Forenom myy kaupungille näitä varten majoituspalveluita hyytävään hintaan. Kaupunki joutuu suostumaan koska asuntopula.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Ink Visitor on 24.10.2015, 19:57:56
Quote
Tuleeko turvapaikkaa vai ei, tämä nostaa jo kiivaita tunteita Hennalassa

Turvapaikanhakijoiden keskuudessa alkaa olla kärsimättömyyttä. Lauantaina Hennalan hätämajoituskeskuksen pihalla keskusteltiin kiivaasti yhdestä ja toisesta turvapaikan saantiin ja hätämajoitukseen liittyvästä asiasta.

Asukkaille oli juuri pidetty asukasdemokratianeuvottelu, kun tilaisuuden päätteeksi asukkaiden kesken syntyi majoituskeskuksen pihalla kiivasta mielipiteen vaihtoa.

Suomalaisten silmään neuvonpito näytti mielenosoitukselta.

- Heidän kulttuuriinsa kuuluu torikokousten pito, mielipiteiden vaihto kovaan ääneen, puhuminen yhtä aikaa ja käsien huitominen sanojen vahvistamiseksi, toteaa hätämajoitusyksikön johtaja Markku Heikkilä.

Meno pihalla rauhoittui pian.

Lahden Hennalaan on majoitettu hieman yli 500 turvapaikan hakijaa. Heistä 60-70 prosenttia on irakilaisia.

Irakilaiset tietävät Heikkilän mukaan hyvin, että heidän mahdollisuuksiaan saada turvapaikka Suomesta aiotaan kiristää.

- Monet ovat huolestuneita tulevaisuudesta. Useilla on jo muutenkin takanaan turvattomuutta ja vaarallinen pakomatka Suomeen.

Irakilaiset ovat tyytymättömiä turvapaikka-anomusten käsittelyn hitauteen.

- Olemme kertoneet, että tilanne ei ole hätämajoituskeskuksen henkilökunnan ratkaistavissa, vaan Suomen ulkomaalaisviranomaisten.

Asukkaat ovat vaatineet enemmän ja nopeammin lääkkeitä. He ovat kotimaissaan tottuneet huomattavasti väljempään lääkkeiden käyttöön kuin suomalaiset.

- On tavallista, että he ovat saaneet kotimaissaan ostaa vapaasti esimerkiksi antibiootteja. Suomessa sellaisia saa vain reseptiä vastaan. Tämä on osa kotouttamista, kun opetamme asukkaille, että Suomessa lääketurvallisuus on korkeaa tasoa.

http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2015/10/24/tuleeko-turvapaikkaa-vai-ei-tama-nostaa-jo-kiivaita-tunteita-hennalassa
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 24.10.2015, 20:04:03
Quote- Heidän kulttuuriinsa kuuluu torikokousten pito, mielipiteiden vaihto kovaan ääneen, puhuminen yhtä aikaa ja käsien huitominen sanojen vahvistamiseksi, toteaa hätämajoitusyksikön johtaja Markku Heikkilä.

Olivatko torikokous, mielipiteiden vaihto kovaan ääneen, puhuminen yhtä aikaa ja käsien huitominen siis seurausta asukasdemokratianeuvottelusta? Kuuluuko heidän kulttuuriinsa jotain muutakin sanojen vahvistamista vai jääkö se tuohon, hätämajoitusyksikön johtaja Markku Heikkilä?
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Man in a Suit on 24.10.2015, 20:39:20
Quote from: Afrikan kirjeenvaihtaja on 15.10.2015, 18:07:07
QuoteTurvapaikanhakijat pääsevät Lahdessa pian kouluun

[---]

Lahti on varannut uusiin opetusryhmiin 76 000 euroa tälle vuodelle ja 363 000 euroa ensi vuodelle. Valtio korvaa rahat kaupungille takautuvasti.

[---]

Etelä-Suomen Sanomat (http://www.ess.fi/uutiset/paijathame/2015/10/15/turvapaikanhakijat-paasevat-lahdessa-pian-kouluun)

Voidaanko siis odottaa että Lahteen tulee 4-5x mamumäärä kuin mitä siellä tällähetkellä on? Näin niinkuin lyhyellä matematiikalla laskettuna... onhan sillä valtiontalouttakin hoidettu, lyhyellä matikalla.

Tuo menisi sopivasti samaan lukemaan kuin 80 000 tp-hakijaa joihin kuntia käskettiin varautumaan...

Eli aalto jatkuu vielä pitkään, välillä laimenee ja taas tyrskyää.  :facepalm:
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Ink Visitor on 24.10.2015, 20:43:11
Tuo koulun aloitus hiukkasen viivästyy... Näillä ei toivotuilla oli kyydissään jotain ei toivottuja...

Quote
Hennalaan majoitettujen lapsilla syyhyä - kouluunmeno siirtyy

Muutamilla lapsilla Hennalan hätämajoituskeskuksessa on ilmennyt syyhyä. Lasten oli tarkoitus aloittaa koulu muutamissa Lahden kouluissa maanantaina, mutta syyhyn vuoksi kouluun meno siirtyy ainakin keskiviikkoon.

Lasten syyhyä aletaan hoitaa lääkkeillä pois, jotta tartuntavaaraa ei ole, sanoo Hennalan hätämajoituskeskuksen johtaja Markku Heikkilä.

Maanantaina, kun koulujen syyslomat loppuvat, aletaan Hennalaan sijoitettuja lapsia ensin opettaa hätämajoituskeskuksessa.

Lahden Hennalan hätämajoituskeskuksessa on hieman yli 500 asukasta. Joukossa on runsaasti lapsia, noin sata.

Koulut, joihin turvapaikanhakijoiden lapsia sijoitetaan, ovat Salinkallion koulu ja Kärpäsen koulu. Opettajia pestataan lisää.

http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2015/10/24/hennalaan-majoitettujen-lapsilla-syyhya---kouluunmeno-siirtyy

Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Pennit ja markat on 24.10.2015, 20:46:05
http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2015/10/24/hennalaan-majoitettujen-lapsilla-syyhya---kouluunmeno-siirtyy?ref=ljut

QuoteMuutamilla lapsilla Hennalan hätämajoituskeskuksessa on ilmennyt syyhyä. Lasten oli tarkoitus aloittaa koulu muutamissa Lahden kouluissa maanantaina, mutta syyhyn vuoksi kouluun meno siirtyy ainakin keskiviikkoon.

Lasten syyhyä aletaan hoitaa lääkkeillä pois, jotta tartuntavaaraa ei ole, sanoo Hennalan hätämajoituskeskuksen johtaja Markku Heikkilä.

Maanantaina, kun koulujen syyslomat loppuvat, aletaan Hennalaan sijoitettuja lapsia ensin opettaa hätämajoituskeskuksessa.

Lahden Hennalan hätämajoituskeskuksessa on hieman yli 500 asukasta. Joukossa on runsaasti lapsia, noin sata.

Koulut, joihin turvapaikanhakijoiden lapsia sijoitetaan, ovat Salinkallion koulu ja Kärpäsen koulu. Opettajia pestataan lisää.

Montakohan on muutama? Lain mukaan muistaakseni 2-12.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Man in a Suit on 24.10.2015, 20:53:39
Quote from: Pennit ja markat on 24.10.2015, 20:46:05

Joukossa on runsaasti lapsia, noin sata... ja toisessa artikkelissa kerrotaan että kouluun menijöitä on 66. Se ei ole noin sata.
Voihan siellä olla alle kouluikäisiäkin mutta "noin" ja "muutama" ovat hyvinkin epätarkkoja termejä....
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Larva on 24.10.2015, 20:55:22
Mitähän muita tauteja sieltä putkahtaa talven mittaan? Hepatiitti? Polio? Kolera? Ebola? Kurkkumätä? Tuhkarokko?  :facepalm:
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Kim Evil-666 on 24.10.2015, 20:57:04
Itse kullakin alkavat hermot syyhyämään tämän invaasion johdosta. Hermosyyhy on tosin eri lajiketta, kuin partalapsosten syyhy, eikä se ole tarttuvaa lajiketta sinällään, vaan on puolustusmekanismi yhteiskunnassa esiintyvälle hulluudelle.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Eisernes Kreuz on 24.10.2015, 20:58:00
Suomalaislapsissakin oli ennen paljon syöpäläisiä.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Lumiukko Jeti on 24.10.2015, 21:04:07
Quote from: Eisernes Kreuz on 24.10.2015, 20:58:00
Suomalaislapsissakin oli ennen paljon syöpäläisiä.

Niiltä ajoilta on vieläkin jäänteenä esimerkiksi SDP.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: n.n. on 24.10.2015, 21:24:20
Quote from: Lumiukko Jeti on 24.10.2015, 21:04:07
Quote from: Eisernes Kreuz on 24.10.2015, 20:58:00
Suomalaislapsissakin oli ennen paljon syöpäläisiä.

Niiltä ajoilta on vieläkin jäänteenä esimerkiksi SDP.
Syyhy lähtee ihmisestä permetriinillä, mutta sdp ei. Sikäli muistuttaa enemmän (aivo)vammaa tai (-)vauriota kuin syöpäläistä.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Lumiukko Jeti on 24.10.2015, 21:39:35
Quote from: n.n. on 24.10.2015, 21:24:20
Syyhy lähtee ihmisestä permetriinillä, mutta sdp ei. Sikäli muistuttaa enemmän (aivo)vammaa tai (-)vauriota kuin syöpäläistä.

Käsittääkseni demariudesta voi parantua. Spitaalikin voidaan nykyään hoitaa tehokkaalla monilääkityksellä.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Nuivanlinna on 25.10.2015, 15:45:46
QuoteSalpauksen opiskelijat auttavat Hennalan hätämajoitusyksikön kiinteistötöissä
http://mvlehti.net/2015/10/25/salpauksen-opiskelijat-auttavat-hennalan-hatamajoitusyksikon-kiinteistotoissa/
Koulutuskeskus Salpauksen ensimmäisen vuoden kiinteistönhoitajaopiskelijat työskentelevät hätämajoitusyksikössä pareittain aina kaksi viikkoa kerrallaan. Ensimmäiset opiskelijat aloittivat työssäoppimisen maanantaina 5.10.
"Työssäoppiminen hätämajoitusyksikössä tarjoaa opiskelijoille erinomaisen mahdollisuuden oppia kiinteistönhoitajan perustyötaitoja aidossa monikulttuurisessa oppimisympäristössä", toteaa Salpauksen kiinteistöpalvelualan lehtori Petri Sinisalo.
Vastaanottokeskuksessa opiskelijoita ohjaavat entisten varuskuntarakennusten kiinteistönhoidosta vastaavan RTK-Palvelu Oy:n sekä Suomen Punaisen Ristin työntekijät...naps..

Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Ink Visitor on 25.10.2015, 18:21:57
Quote
Lahden kaupunginhallitus käsittelee huomenna maanantaina Tapanilakodin vuokraamista turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskukseksi. Hallitus pohtii myös vastausta Hämeen ely-keskuksen kysymykseen, onko Lahti halukas ottamaan vastaan lisää kiintiöpakolaisia.

Kaupunginhallituksen päätösehdotus on, ettei hallituksella ole huomauttamista vuokraamisesta. Vuokrasopimus olisi voimassa toistaiseksi ja irtisanomisaika olisi molemmin puolin kuusi kuukautta.

Setlementtiliitto valmistelee Tapanilakotiin noin 150-200 henkilön vastaanottokeskusta, joka olisi tarkoitettu erityisesti perheille. Aiemmin vanhainkotina toimineessa talossa on 95 majoitukseen sopivaa huonetta.

Lahden kaupunginhallitus totesi syyskuussa, että Lahdessa olevia vapaita ja soveltuvia tiloja voidaan hyödyntää vastaanottokeskuksena tai hätämajoitusyksikkönä.

Tilakeskuksen selvityksen mukaan Tapanilakoti on ainoa vastaanottokeskukseksi soveltuva kiinteistö ja sen on otettavissa käyttöön ilman merkittäviä toimenpiteitä.

Lahden kaupungilla on sopimus 20 kiintiöpakolaisen ottamisesta vuosittain. Häneen ely-keskus on tiedustellut kaupungin halukkuutta ottaa vastaan lisää kiintiöpakolaisia.

Kaupunginhallituksen päätösesityksen mukaan kiintiöpakolaisten määrään ei tehdä muutosta, mutta kaupunki varautuu pakolaistaustaisten maahanmuuttajien määrän nopeaan kasvuun.

Kaupunki lisää tarvittaessa keskeisiin peruspalveluihin rahaa ja henkilökuntaa. Valtio korvaa kunnalle sekä kiintiöpakolaisista että itsenäisesti paikkakunnalle muuttavista maahanmuuttajista koituvia kuluja

http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2015/10/25/kaupunginhallitus-pohtii-tapanilakodin-vuokrausta-ja-kiintiopakolaisten-maaraa

Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Elemosina on 25.10.2015, 19:01:20
Quote
Kaupunki lisää tarvittaessa keskeisiin peruspalveluihin rahaa ja henkilökuntaa. Valtio korvaa kunnalle sekä kiintiöpakolaisista että itsenäisesti paikkakunnalle muuttavista maahanmuuttajista koituvia kuluja

Jotenkin tuntuu että viimeaikoina olen huomannut tämän lauseen tai samansisältöisen jonkinlaisena loppukaneettina näissä "tännepakolaisiajavaltionilmaistarahaakiitos"- tapauksissa.

Ovatko kaupungit ja kunnat joko niin tyhmiä että eivät tajua mistä se valtion raha tulee vai niin viisaita että vetävät rahat välistä kun tietävät että pakolaiset muuttavat ennemmin tai myöhemmin suuren kaupungin humuun??

Silti, ne rahat tulevat veronmaksajilta. Koko maasta. Myös lahtelaisilta. Ovat pois muusta käytöstä.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Lahti-Saloranta on 25.10.2015, 19:16:40
Quote from: Elemosina on 25.10.2015, 19:01:20
Quote
Kaupunki lisää tarvittaessa keskeisiin peruspalveluihin rahaa ja henkilökuntaa. Valtio korvaa kunnalle sekä kiintiöpakolaisista että itsenäisesti paikkakunnalle muuttavista maahanmuuttajista koituvia kuluja

Jotenkin tuntuu että viimeaikoina olen huomannut tämän lauseen tai samansisältöisen jonkinlaisena loppukaneettina näissä "tännepakolaisiajavaltionilmaistarahaakiitos"- tapauksissa.

Ovatko kaupungit ja kunnat joko niin tyhmiä että eivät tajua mistä se valtion raha tulee vai niin viisaita että vetävät rahat välistä kun tietävät että pakolaiset muuttavat ennemmin tai myöhemmin suuren kaupungin humuun??

Silti, ne rahat tulevat veronmaksajilta. Koko maasta. Myös lahtelaisilta. Ovat pois muusta käytöstä.
Keneltä ne muka on pois, ensivaiheessa valtio maksaa kulut niin ne ei ole keneltäkään pois, ei ainakaan Lahdelta eikä lahtelaisilta. Toisessa vaiheessa Lahden kaupungin sosiaalitoimi maksaa kulut niin eihän ne ole pois lahtelaisilta ja hyötyyhän Lahden liike-elämä maahanmuuttajien kulutuksesta. Tosin maksavathan lahtelaiset osan kuluista veroina mutta se on häviävän pieni saatuun hyötyyn nähden.  Sen jo moni ekonomistikin meille kertonut että hyödymme maahanmuutosta.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Skeptikko on 25.10.2015, 20:05:03
Quote from: Pennit ja markat on 24.10.2015, 20:46:05
Muutamilla lapsilla Hennalan hätämajoituskeskuksessa on ilmennyt syyhyä. Lasten oli tarkoitus aloittaa koulu muutamissa Lahden kouluissa maanantaina, mutta syyhyn vuoksi kouluun meno siirtyy ainakin keskiviikkoon.

Kuinkakohan paljon muitakin tauteja, syöpäläisiä yms tulee turvapaikanhakijoiden mukana. Kun on tullut noin paljon ihmisiä kehitysmaista, olisin hämmästynyt, jos mukana ei olisi tullut myös esimerkiksi lutikoita, täitä, satiaisia, torakoita yms - taudeista nyt puhumattakaan.

Tulijat pitäisi ensitöikseen pistää karanteeniin, jonkinlaiseen "täisaunaan", tavarat siksi aikaa kylmä/kuumakäsittelyyn tms. Tuollaisten vitsausten päästäminen leviämään Suomen sisällä tulee taas kalliiksi, hyvin vaivalloiseksi ja kenties jopa mahdottomaksi. Käsittääkseni esimerkiksi Ruotsissa on jo joitain vuosia sitten alkanut olla taloja, joissa esimerkiksi lutikoita ei ole pystytty hävittämään, kun ne ovat pystyneet piiloutumaan ties minne syvälle talon rakenteisiin tms.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: n.n. on 25.10.2015, 20:48:15
Quote from: Lahti-Saloranta on 25.10.2015, 19:16:40
Keneltä ne muka on pois, ensivaiheessa valtio maksaa kulut niin ne ei ole keneltäkään pois, ei ainakaan Lahdelta eikä lahtelaisilta. Toisessa vaiheessa Lahden kaupungin sosiaalitoimi maksaa kulut niin eihän ne ole pois lahtelaisilta ja hyötyyhän Lahden liike-elämä maahanmuuttajien kulutuksesta. Tosin maksavathan lahtelaiset osan kuluista veroina mutta se on häviävän pieni saatuun hyötyyn nähden.  Sen jo moni ekonomistikin meille kertonut että hyödymme maahanmuutosta.
Samoin kuin sähkö pistorasiasta, tulee vauraus turviksista.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: JP73 on 25.10.2015, 20:53:56
Quote from: Skeptikko on 25.10.2015, 20:05:03
Tulijat pitäisi ensitöikseen pistää karanteeniin, jonkinlaiseen "täisaunaan", tavarat siksi aikaa kylmä/kuumakäsittelyyn tms. Tuollaisten vitsausten päästäminen leviämään Suomen sisällä tulee taas kalliiksi, hyvin vaivalloiseksi ja kenties jopa mahdottomaksi.

Afrikan sarven parasiitin leviäminen maanlaajuisesti 1990-luvun alusta on pahin vitsaus sitten sota-ajan. Ovat resistenttejä nykyisin jopa Super Timorille.

https://www.youtube.com/watch?v=sk0ARmuGvjY

Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Sydämistynyt on 25.10.2015, 21:12:36
Quote from: Skeptikko on 25.10.2015, 20:05:03
Quote from: Pennit ja markat on 24.10.2015, 20:46:05
Muutamilla lapsilla Hennalan hätämajoituskeskuksessa on ilmennyt syyhyä. Lasten oli tarkoitus aloittaa koulu muutamissa Lahden kouluissa maanantaina, mutta syyhyn vuoksi kouluun meno siirtyy ainakin keskiviikkoon.

Kuinkakohan paljon muitakin tauteja, syöpäläisiä yms tulee turvapaikanhakijoiden mukana. Kun on tullut noin paljon ihmisiä kehitysmaista, olisin hämmästynyt, jos mukana ei olisi tullut myös esimerkiksi lutikoita, täitä, satiaisia, torakoita yms - taudeista nyt puhumattakaan.

Tulijat pitäisi ensitöikseen pistää karanteeniin, jonkinlaiseen "täisaunaan", tavarat siksi aikaa kylmä/kuumakäsittelyyn tms. Tuollaisten vitsausten päästäminen leviämään Suomen sisällä tulee taas kalliiksi, hyvin vaivalloiseksi ja kenties jopa mahdottomaksi. Käsittääkseni esimerkiksi Ruotsissa on jo joitain vuosia sitten alkanut olla taloja, joissa esimerkiksi lutikoita ei ole pystytty hävittämään, kun ne ovat pystyneet piiloutumaan ties minne syvälle talon rakenteisiin tms.

Muistutan taas v.1985 polioepidemiasta, jota vastaan Suomessa kaikki kansalaiset saivat sokeripalaan laitetun rokotteen. Epidemian aiheuttivat Kaakkois-Aasian pakolaiset.

Tottakai nytkin on maahamme tullut kymmenien tuhansien kehitysmaalaisten mukana, joita ei infrastruktuurin puutteen vuoksi ole ikinä rokotettu tai hoidettu, erinäisiä tauteja ja viruksia.

Edit: Kaakkois-Aasian pakolaisia, joiden mukana poliovirus tuli, oli muutama sata (100).  Irakilaisia ja somalilaisia pakolaisia on useita kymmeniä tuhansia  (10 000)
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Alaric on 26.10.2015, 16:53:20
Tämmöistä tänään. Tuon syyhyn tilalla voisi olla mikä tahansa turvisten kantama vakavampikin tauti (esim. tuberkuloosi) ja niidenkin aiheuttamia epidemioita nähdään ahtaissa vokeissa asuvien keskuudessa hyvin todennäköisesti tulevaisuudessa.

Vai ovatkohan ilkeät ja tautiset lahtelaisrasistit lahjoittaneet tahallaan saastaisia vaatteita ja tavaroita hätämajoituskeskukseen?

http://yle.fi/uutiset/syyhy_iski_hennalan_hatamajoituskeskukseen__epidemia_voi_olla_hankalasti_taltutettavissa/8408755 (http://yle.fi/uutiset/syyhy_iski_hennalan_hatamajoituskeskukseen__epidemia_voi_olla_hankalasti_taltutettavissa/8408755)

QuoteSyyhy iski Hennalan hätämajoituskeskukseen – "epidemia voi olla hankalasti taltutettavissa"

Hätämajoitusyksikössä Lahdessa on aloitettu lääkehoidot syyhytartuntojen takia. Sairastuneiden tarkkaa määrää ei vielä tiedetä, sillä taudin itäminen kestää jopa neljä viikkoa.

Syyhyepidemian takia kaikki Hennalan hätämajoitusyksikössä olevat lapsiperheet ja lapset saavat syyhyhoidon. Päijät-Hämeen keskussairaala on tilannut sata lääkeannosta sekä hankkinut voidehoitoja epidemian taltuttamiseksi.

– Koska syyhy tarttuu ihmiskontaktissa, perheet ja lapset pyritään pitämään toisistaan erillään, kertoo infektioylilääkäri Juha Salonen.

Tautitapauksia on todettu toistaiseksi noin 15, mutta todellinen määrä voi olla huomattavasti suurempi, sillä syyhyn itämisaika on jopa neljä viikkoa.

Oireita saaneille annetaan sekä suun kautta otettava lääke että voidehoito. Oireettomille tarjotaan voidehoitoa, joka uusitaan viikon kuluttua.

– Epidemia voi olla hankalasti taltutettavissa, koska hätämajoituskeskuksesta on paljon ihmisiä samassa tilassa. Ihmisten liikkumista on myös hankala hallita, kun hätämajoitusyksikköön tulee ja sieltä lähtee väkeä, toteaa Salonen.

(...)

Syyhyepidemia lykkää myös lasten koulun aloitusta. Hennalan koululaisten piti lähteä opintielle maanantaina, mutta varotoimenpiteenä aloitus siirtyy keskiviikolle.

Sitä ennen opettajat tulevat Hennalaan, johon on järjestetty luokkatilat opetusta varten.

(...)

Taudin alkuperästä ei ole tietoa. Heikkilä muistuttaa, että syyhyä tavataan myös suomalaisissa yhteisöissä.

– Voi olla, että tauti ei ole tullut turvapaikanhakijoiden mukana vaan esimerkiksi lahjoitetuissa vaatteissa tai tavaroissa.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: b_kansalainen on 26.10.2015, 16:56:51
Vetää aika lailla sanattomaksi, mutta todetaan nyt vaikka, että se syyhy on saattanut tulla myös ulkoavaruudesta harmaan rodun tuomana.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: MacGyver on 26.10.2015, 16:59:41
Quote from: Alaric on 26.10.2015, 16:53:20
...
Vai ovatkohan ilkeät ja tautiset lahtelaisrasistit lahjoittaneet tahallaan saastaisia vaatteita ja tavaroita hätämajoituskeskukseen?

QuoteSyyhy iski Hennalan hätämajoituskeskukseen – "epidemia voi olla hankalasti taltutettavissa"

Taudin alkuperästä ei ole tietoa. Heikkilä muistuttaa, että syyhyä tavataan myös suomalaisissa yhteisöissä.

– Voi olla, että tauti ei ole tullut turvapaikanhakijoiden mukana vaan esimerkiksi lahjoitetuissa vaatteissa tai tavaroissa.

Hankalasti taltutettavissa oleva epidemia, joka esiintyy vokissa. Samalla mahdollista että syynä on lahjotetut vaatteet. No voihan...
Mummot jotka kutovat sukkia turviksille, saattavat levittää samalla syyhyä tai sitten SPR levittää vaatteiden mukana tautia?

Mikä vaan voi olla mahdollista, Suomessa on tubit ja syyhyt aika yleisiä. Toivottavasti sotalapsille pahoitellaan tilannetta.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: b_kansalainen on 26.10.2015, 17:22:34
Tästä avautuu myös näkökulma VOK:kien vastustamiseen biologisin keinoin. Tosin, kohta varmaan VOK-asukkaille hankitaan vain uusia käyttämättömiä vaatteita ja liinavaatteita, mikä tietää valtion lisäbudjettiin muutamaa miljoonaa euroa lisää menoja.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Eisernes Kreuz on 26.10.2015, 18:02:52
Ehkä olisi sitten parempi, että ihmiset eivät enää lahjoittaisi gourmetpaikanhakijoille tavaraa, jos kerran syyhykin on sitä kautta levinnyt.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: ämpee on 26.10.2015, 18:10:49
Quote from: Heikkilä ??SPR??"Taudin alkuperästä ei ole tietoa. Heikkilä muistuttaa, että syyhyä tavataan myös suomalaisissa yhteisöissä.

– Voi olla, että tauti ei ole tullut turvapaikanhakijoiden mukana vaan esimerkiksi lahjoitetuissa vaatteissa tai tavaroissa.

Siis voi olla, että on "rassisstista syyhyä", kun suomalaisillakin ??

Saa siinä olla melkoinen rassissti, mikäli meinaa turvisparat saastuttaa syyhyllä. (http://www.ihotauti.net/syyhy.htm)
Pitää nimittäin kertoa, että "nämä tekstiilit sitten pitää säilyttää huoneenlämmössä, eikä pitempää kuin kaksi päivää, korkeintaan kolme, eikä niitä missään nimessä saa mennä pesemään", ja sittenkin on epävarmaa että "jekku" onnistuu.
Ihossa sen sijaan vaiva säilyy aivan vaivattomasti vaikka miten pitkään, joten "luonnollinen" kepittää "rassisstisen" tässä tapauksessa mennen tullen.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Eisernes Kreuz on 26.10.2015, 18:14:38
Yle ei ilmeisesti voi tehdä tähän aihepiiriin liittyvää sellaista uutista, jossa ei erikseen painotettaisi, että asiaa X esiintyy (tai on esiintynyt joskus vuosituhantisen historian aikana) myös Suomessa.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: ArtturiE on 26.10.2015, 18:19:36
Huomatkaa, että turvislapset saavat kotiopettajat, kun kantislapsilta suljetaan kouluja säästösyistä.
Onhan nyt sentään opettajat arabiankielen taitoisia, muutenhan kyse olisi rasistisesta teosta.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: l'uomo normale on 26.10.2015, 18:35:39
Voi olla jonkun suvakittaren/baarihoidon/ammattilaisen tavaran kylkiäinen.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: epäonnistunut abortti on 26.10.2015, 18:40:47
Misssä hitossa ne pakkaset viipyy!
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Huppupelikaani on 26.10.2015, 18:44:47
Onko todennäköisin syy, viharikos, suljettu pois? Huppumies vieläkin vapaalla? No, ei kai nyt sentään...

Syyhypunkki elää ihmiskehon ulkopuolella pari kolme päivää. Ovatko siis pullahalaajat antaneet vaatteensa suunnilleen suoraan päältään vokki-ihmisten käyttöön? Syyhyä esiintyy eniten kuumissa ja kosteissa maissa. Suomessa näitä olosuhteita tunnetusti esiintyy laajalti, etenkin saunoissa kerran pari viikossa.

Tässähän tulee väkisin mieleen tämä ess.fi:n uutinen, josta hommallakin oli juttua: http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2015/09/29/keskussairaalan-johtaja-toppuuttelee-pelkoja-maahanmuuttajat-rokotettu-mitaan-riskia-ei-ole (http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2015/09/29/keskussairaalan-johtaja-toppuuttelee-pelkoja-maahanmuuttajat-rokotettu-mitaan-riskia-ei-ole).
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 26.10.2015, 19:11:45
QuoteHennalan turvapaikanhakijoille vapaalippuja Hollo ja Martta -festivaalille

Hollo ja Martta -festivaali lahjoittaa sata vapaalippua Hennalan vastaanottokeskuksessa asuville turvapaikanhakijoille ensi keskiviikon Kansainväliseen kansantanssikonserttiin Lahden kapunginteatterille.

- Kansainvälisyyskasvatus on keskeinen osa Hollolan nuorisoseuran lapsi- ja nuorisokasvatustyötä. Haluamme, että turvapaikanhakijoilla on mahdollisuus päästä nauttimaan tanssin ilosta festivaaleillemme, Hollo ja Martta -festivaalin tiedottaja Petri Görman toteaa.

Görman kertoo, että tämä idea syntyi spontaanisti keskellä hektisiä festivaalijärjestelyjä.

- Hollolan nuorisoseuran kasnantanssijat ovat päässeet itse tutustumaan vuosien varrella eri kulttuureihin maailmalla esiintyessään. Jokaisella valtiolla on oma kansantanssikulttuuri.

- Vaikka yhteinen kieli saattaa puuttua ihmisten väliltä, niin tanssi ja musiikki liittävät maailmanlaajuisesti ihmisiä yhteen. Tästä syntyy globaalinen yhteisöllisyys, jota tänä päivänä erityisesti kaivataan.

Hennalan vastaanottokeskuksen johtajan Markku Heikkilän mukaan kaikenlainen apu, jolla ihmisiä voidaan integroida ympäröivään yhteiskuntaan on tervetullutta.

- Tämä on hieno kädenojennus turvapaikanhakijoita kohtaan festivaaliorganisaatiolta. Uskomme, että varsinkin perheelliset turvapaikanhakijat lähtevät nauttimaan festivaaliohjelmasta ensi keskiviikkona.

Seutu4 (http://www.seutuneloset.fi/uutiset/2015/10/24/hennalan-turvapaikanhakijoille-vapaalippuja-hollo-ja-martta--festivaalille)
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 26.10.2015, 19:18:08
Quote§ 332 Tapanilakodin vuokraaminen turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskukseksi
Päätösesitys: Kaupunginhallituksella ei ole huomauttamista tilojen vuokraamisesta turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuskäyttöön eikä vuokrasopimuksen solmimisen suhteen.

Muutos perusteluosuuteen: Esittelijä (Mika Mäkinen) muutti kokouksen aikana pykälän perusteluosuutta (neljäs kappale): Lahden Tilakeskus neuvottelee parhaillaan tilojen vuokraamisesta Viittakivi Oy:lle vastaanottokeskustoimintaa varten toistaiseksi voimassa olevalla vuokrasopimuksella 6 kk:n irtisanomisajalla molemmin puolin. Lisäys: Tila soveltuu ensisijaisesti perheiden majoitukseen, tätä koskeva tavoite on perusteltua kirjata vuokrasopimukseen. [...]

Äänestys: Maarit Tuomi esitti kokouksen aikana, että Tapanilakotia ei vuokrata. Martti Mäkelä kannatti esitystä. Äänestys pohjaesityksen puolesta 8 – 2 (Tuomi ja Mäkelä) ja 1 tyhjä (Hartman).

Päätös: Kaupunginhallitus päätti pohjaesityksen mukaan, eli sillä ei ole huomauttamista tilojen vuokraamisesta turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuskäyttöön eikä vuokrasopimuksen solmimisen suhteen.
Tuomi ja Mäkelä jättivät päätöksestä eriävän mielipiteen.

Lahden kaupunginhallituksen päätökset 26.10.2015 (http://lahti.fi/www/bulletin.nsf/pfbd/942FD97F7882C1F6C2257EEA005DF0B5)
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 26.10.2015, 20:18:36
QuoteTapanilakotiin voidaan perustaa vastaanottokeskus - Lahden hallituksen enemmistöllä ei huomauttamista vuokraamisesta

Jalkarannassa sijaitsevaan Tapanilakotiin voidaan perustaa turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskus. Maanantaina kokoontuneella Lahden kaupunginhallituksella ei ole huomauttamista tilojen vuokraamisesta Setlementtiliiton omistamalle Viittakivi oy:lle.

Kaupunginhallituksen päätös syntyi äänestyksen jälkeen lukemin 8-2, yksi tyhjä. Perussuomalaisten Maarit Tuomi ja Martti Mäkelä eivät olisi halunneet vuokrata Tapanilakodin tiloja. Kaksikko jätti päätöksestä eriävän mielipiteen. Tyhjää äänesti Jari Hartman (sd.).

Tapanilakodin tiloja on ajateltu lapsiperheille. Kaupunginhallituksen mukaan vuokrasopimukseen on perusteltua kirjata tavoitteeksi, että tila soveltuu ensisijaisesti perheiden majoitukseen. Tapanilakodissa on tilaa 150-200 henkilölle.

Suomen Setlementtiliiton viestintäpäällikön Jaana Kymäläisen mukaan Tapanilakotiin voidaan perustaa vastaanottokeskus nopeallakin aikataululla.

- Parikkalan ja Heinolan kohdalla reagointiaika oli kaksi päivää. Nyt aikaa on mahdollisesti vähän enemmän. Aloitus riippuu siitä, milloin ensimmäiset turvapaikanhakijat tulevat. Asian ilmoittaa Maahanmuuttovirasto.

Tapanilakodissa työskentelystä kiinnostuneet vapaaehtoiset voivat Kymäläisen mukaan ilmoittautua Harjulan Setlementin kautta.

[---]

ESS (http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2015/10/26/tapanilakotiin-voidaan-perustaa-vastaanottokeskus---lahden-hallituksen-enemmistolla-ei-huomauttamista-vuokraamisesta)
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 26.10.2015, 21:36:35
QuoteSetlementtiliitto: Tapanilakodin keskus avautuu marraskuun puolivälissä

Setlementtiliitto aikoo avata Lahden vastaanottokeskuksen Tapanilakodissa marraskuun puolivälissä. Liitto ilmoitti asiasta sen jälkeen, kun kaupunginhallitus oli päättänyt maanantaina tilojen vuokraamisesta Viittakivi oy:lle, joka hoitaa liiton vastaanottokeskusten toimintaa.

Käytännössä tehdään tiivistä yhteistyötä paikallisen Harjulan Setlementin kanssa. Setlementtiliitto ilmoittaa, että vapaaehtoistoiminnasta kiinnostuneet voivat ilmoittautua mukaan Harjulan verkkosivujen kautta.

Myös tavaralahjoituksia otetaan vastaan. Alussa toivotaan ehjiä ja puhtaita peittoja, tyynyjä ja liinavaatteita sekä pyyhkeitä ja muita hygieniavälineitä, kertoo Lahden vastaanottokeskuksen koordinoinnista vastaava Sirkku Lindstam. Myös tavara- ja vaatelahjoitusten vastaanotosta aiotaan ilmoittaa Harjulan verkkosivujen kautta.

Tapanilakodin vastaanottokeskuksessa on tilat 200 henkilölle. Keskus on suunnattu lapsiperheille.

ESS (http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2015/10/26/setlementtiliitto-tapanilakodin-keskus-avautuu-marraskuun-puolivalissa)
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: MW on 26.10.2015, 21:43:47
Quote from: Afrikan kirjeenvaihtaja on 26.10.2015, 21:36:35
QuoteSetlementtiliitto: Tapanilakodin keskus avautuu marraskuun puolivälissä
***
Myös tavaralahjoituksia otetaan vastaan. Alussa toivotaan ehjiä ja puhtaita peittoja, tyynyjä ja liinavaatteita sekä pyyhkeitä ja muita hygieniavälineitä, kertoo Lahden vastaanottokeskuksen koordinoinnista vastaava Sirkku Lindstam. Myös tavara- ja vaatelahjoitusten vastaanotosta aiotaan ilmoittaa Harjulan verkkosivujen kautta.

Tapanilakodin vastaanottokeskuksessa on tilat 200 henkilölle. Keskus on suunnattu lapsiperheille.

ESS (http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2015/10/26/setlementtiliitto-tapanilakodin-keskus-avautuu-marraskuun-puolivalissa)

But they want their money.  :'(
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: b_kansalainen on 26.10.2015, 23:37:14
Quote from: epäonnistunut abortti on 26.10.2015, 18:40:47
Misssä hitossa ne pakkaset viipyy!
Tehoaakohan syyhypunkkiin pakkanen? Taivat olla sitkeämpiä kuin pölypunkit.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: endercon on 27.10.2015, 10:45:05
Lähde (http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2015/10/26/tapanilakotiin-voidaan-perustaa-vastaanottokeskus---lahden-hallituksen-enemmistolla-ei-huomauttamista-vuokraamisesta)
Ylen artikkeli (http://yle.fi/uutiset/lahden_jalkarantaan_tulee_vastaanottokeskus/8409984)

QuoteJalkarannassa sijaitsevaan Tapanilakotiin voidaan perustaa turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskus. Maanantaina kokoontuneella Lahden kaupunginhallituksella ei ole huomauttamista tilojen vuokraamisesta Setlementtiliiton omistamalle Viittakivi oy:lle.

Kaupunginhallituksen päätös syntyi äänestyksen jälkeen lukemin 8-2, yksi tyhjä. Perussuomalaisten Maarit Tuomi ja Martti Mäkelä eivät olisi halunneet vuokrata Tapanilakodin tiloja. Kaksikko jätti päätöksestä eriävän mielipiteen. Tyhjää äänesti Jari Hartman (sd.).

Tapanilakodin tiloja on ajateltu lapsiperheille. Kaupunginhallituksen mukaan vuokrasopimukseen on perusteltua kirjata tavoitteeksi, että tila soveltuu ensisijaisesti perheiden majoitukseen. Tapanilakodissa on tilaa 150-200 henkilölle.

Suomen Setlementtiliiton viestintäpäällikön Jaana Kymäläisen mukaan Tapanilakotiin voidaan perustaa vastaanottokeskus nopeallakin aikataululla.

- Parikkalan ja Heinolan kohdalla reagointiaika oli kaksi päivää. Nyt aikaa on mahdollisesti vähän enemmän. Aloitus riippuu siitä, milloin ensimmäiset turvapaikanhakijat tulevat. Asian ilmoittaa Maahanmuuttovirasto.

Tapanilakodissa työskentelystä kiinnostuneet vapaaehtoiset voivat Kymäläisen mukaan ilmoittautua Harjulan Setlementin kautta.

Lahden tilakeskus neuvottelee Viittakiven kanssa vuokrasopimuksesta, jonka irtisanomisaika on kuusi kuukautta molemmin puolin.

"Missä on Tapanilakoti?" (https://www.google.fi/maps/place/60%C2%B059'20.0%22N+25%C2%B035'43.0%22E/@60.988489,25.5957823,16.5z/)
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Jukix68 on 27.10.2015, 10:49:09
Tapanilakoti on jalkarannassa.Tästä on ollu jo kauan puhetta ja kyseessä on Lahden toinen vokki.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: TattiJooseppi on 27.10.2015, 10:50:08
Ilmakuvasta katsottuna näyttää idylliseltä alueelta. Valittelut asunnon myyjille.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: endercon on 27.10.2015, 10:54:23
Quote from: Jukix68 on 27.10.2015, 10:49:09
Tästä on ollu jo kauan puhetta ja kyseessä on Lahden toinen vokki.
Olet oikeassa. Pahoittelen asiavirhettä. Korjaan otsikon.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Gunnar Hymén on 27.10.2015, 11:32:06
tää on niin uber-sheissee "lapsille ja/tai lapsiperheille suunniteltu" - puskee vaan sitä partalasta sitten kuitenkin. mamutuksen aapisen kohta #1
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Gunnar Hymén on 27.10.2015, 13:32:48
QuoteLahden keskustasta Hämeenkadulta varastettiin maanantaina keskellä kirkasta päivää liikkeen edessä esittelytelineessä ollut matto.

Aito käsin solmittu iranilaismatto oli ollut esillä ulkona Hämeenkatu 15:ssä, Mattomyllyn esittelytelineessä. Se vietiin kello 16-17.30 välisenä aikana.

Maton pohjaväri on kirkas punainen. Kooltaan se on 200x300 senttiä. Kadonneen maton arvo on 990 euroa.

eipähän polvet kastu jos vähän satelee. eikös näitä fiboja antavia uutisia postattu VOKkiketjuun? ei sillä, veikkaan pottunokkaa, pilkkimatoksi tottakai
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Hakkapeliitta on 27.10.2015, 18:06:08
Voi elämä. Pitihän sitten isovanhempien vielä tämäkin nähdä. Siinä sopivasti 300 metrin päässä.  :(
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Gunnar Hymén on 28.10.2015, 09:47:43
noniin, ultramokutus sai taas uuden käänteen:

http://www.kaleva.fi/juttutupa/muut/syyhyepidemia-hennalan-vastaanottokeskuksessa/4454634#reply_4454842

QuoteKun lahjoitatte vaatteita turvapaikanhakijoille niin peskää vaatteet ennen lahjoitusta. Nyt on nimittäin puhjennut syyhyepidemia Hennalan vastaanottokeskuksessa. SPR:n edustaja epäilee, että on mahdollista, että syyhy olisi voinut levitä lahjoitettujen vaatteiden välityksellä.

no tämä nyt on tietysti juttelua vaan, mutta huhhuh mitä SPR laukoo - mistäs ne on syyhypunkit löytäny, että voi ujuttaa pakolaisille?
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Mr.Reese on 28.10.2015, 14:09:58
Kaikkien tulee pidättäytyä minkäänlaisista lahjoituksista, ettei vaaranneta astronauttien terveyttä.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 28.10.2015, 20:27:29
QuoteHennalassa aloitti koulun 70 lasta – 7-vuotiaan Zinan opettaja puhuu suomea

[---]

Hennalassa aloitti koulun kaikkiaan 70 lasta, esikouluikäisistä 17-vuotiaisiin.

Innokkaimmat nauttivat aamupalan kymmenessä minuutissa ja juoksivat luokan ovelle odottamaan, vaikka koulun alkuun oli vielä 50 minuuttia.

Ensimmäisenä päivänä kaikille oppilaille annettiin kynät ja penaalit sekä koulureput, jotka on saatu lahjoituksina. Yksi asia hämmästytti Irakista saapunutta Zinaa.

- Luulin, että täälläkin olisi koulupuvut.

Valmistavassa opetuksessa aloitetaan suomen kielestä ja matematiikasta. Myöhemmin mukaan tulevat myös taito- ja taideaineet, mutta pääpaino on kielen oppimisessa.

Turvapaikanhakijalasten koulua varten on palkattu viisi opettajaa ja viisi koulunkäyntiavustajaa, joista neljä on vieraskielisiä. He tulkkaavat tarvittaessa opettajien puheen arabiaksi, kurdiksi, turkiksi tai englanniksi.

Lasten apuna on myös neljä turvapaikanhakijaa, joilla riitti työtä etenkin vilkkaiden 6-8-vuotiaiden lasten luokassa.

[---]

ESS (http://www.ess.fi/uutiset/paijathame/2015/10/28/hennalassa-aloitti-koulun-70-lasta--7-vuotiaan-zinan-opettaja-puhuu-suomea)
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Eino P. Keravalta on 28.10.2015, 20:33:03
QuoteInnokkaimmat nauttivat aamupalan kymmenessä minuutissa ja juoksivat luokan ovelle odottamaan, vaikka koulun alkuun oli vielä 50 minuuttia.

Toinen aikakäsitys?

Ovatko kehitysmaalaiset hammaslääkäritkin sellaisia, etteivät malta odottaa puudutusaineen vaikutusta, vaan alkavat porata hermoon heti?
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Griffinvaari on 28.10.2015, 20:42:19
Quote from: Eino P. Keravalta on 28.10.2015, 20:33:03
QuoteInnokkaimmat nauttivat aamupalan kymmenessä minuutissa ja juoksivat luokan ovelle odottamaan, vaikka koulun alkuun oli vielä 50 minuuttia.

Toinen aikakäsitys?

Ovatko kehitysmaalaiset hammaslääkäritkin sellaisia, etteivät malta odottaa puudutusaineen vaikutusta, vaan alkavat porata hermoon heti?

Kyllä, se on laajempi isis-läinen käsitys hammaslääkärin toimesta, opetetaan myös lapsille heti kun ovat saavuttaneet mestari tason teilaamisessa.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Sydämistynyt on 29.10.2015, 09:37:36
Quote from: beehoo on 28.10.2015, 09:47:43
noniin, ultramokutus sai taas uuden käänteen:

http://www.kaleva.fi/juttutupa/muut/syyhyepidemia-hennalan-vastaanottokeskuksessa/4454634#reply_4454842

QuoteKun lahjoitatte vaatteita turvapaikanhakijoille niin peskää vaatteet ennen lahjoitusta. Nyt on nimittäin puhjennut syyhyepidemia Hennalan vastaanottokeskuksessa. SPR:n edustaja epäilee, että on mahdollista, että syyhy olisi voinut levitä lahjoitettujen vaatteiden välityksellä.

no tämä nyt on tietysti juttelua vaan, mutta huhhuh mitä SPR laukoo - mistäs ne on syyhypunkit löytäny, että voi ujuttaa pakolaisille?

Vai on syyhy levinnyt marttojen neulomista lahjoitustöppösistä  :facepalm:  Ei tarvitse kuin kirjoittaa sanat: "scabies asylum seekers" googleen, niin jo selviää, että syyhy leviää ihan siellä missä turvapaikan hakijatkin.  Esim. juuri Calaisin tunnelin suulle pesiytyneiden Britanniaan pyrkijöiden viidakkoleiri on pitänyt jyrätä maantasalle syyhyn takia jo toukokuussa 2014.

http://www.independent.co.uk/news/world/europe/french-police-clear-hundreds-of-asylum-seekers-from-calais-migrant-camps-after-outbreak-of-scabies-9444407.html

Ja vast'ikään Saksassa, 23.10.2015:

http://www.nltimes.nl/2015/10/23/scabies-outbreak-reported-in-limburg-asylum-center/

Hollannissa jaetaan ohjeita turvapaikanhakijoille:

http://www.ggdghorkennisnet.nl/?file=23650&m=1436253637&action=file.download

Ja Kreikassa helvetti on ollut irti jo keväällä 2014:

http://www.theguardian.com/world/2014/apr/01/migrants-living-hell-greek-detention-medecins-sans-frontieres-scabies-tb

Ja niin pois päin.  Tuo on kyllä äärettömän pahasti sanottu hyväntahtoisille vapaaehtoisille vaaatelahjoittajille, että levitätte viattomiin pakolaisparkoihin syyhyä, kun nimenomaan he sitä levittävät ympäri Eurooppaa.  Eivät varmasti pahuuttaan hekään, mutta johan järkikin sanoo, että ilman hygieniaa ja lääkintähuoltoa taudit ja loiset rehottavat aivan vapaasti.

Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: guest7001 on 29.10.2015, 14:49:49
Quote
Tapanilakodissa työskentelystä kiinnostuneet vapaaehtoiset voivat Kymäläisen mukaan ilmoittautua Harjulan Setlementin kautta.

Miten on mahdollista, että maailmasta löytyy oikeasti niin typeriä ihmisiä, että menevät vapaaehtoisiksi orjiksi näille ihmiskauppiaille ja VOKkien kiinteistö/säätiöhuijareille?

Ihan aidosti ihmettelen. Nämä loiset kuppaavat rahansa suoraan meidän maksamistamme veroista ja käyttävät vielä ilmaistyövoimaa maksimoidakseen voittonsa.

Kaupan päälle ilmaistyöntekijät saavat vielä oman asuinalueensa tuhottua.

Jonkinlainen syyntakeeton tila ehkä... seuraava aste alaspäin olisi ehkä... hmm... kooma?

Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Mr.Reese on 29.10.2015, 15:10:26
Quote from: detonator on 29.10.2015, 14:49:49
Quote
Tapanilakodissa työskentelystä kiinnostuneet vapaaehtoiset voivat Kymäläisen mukaan ilmoittautua Harjulan Setlementin kautta.

Miten on mahdollista, että maailmasta löytyy oikeasti niin typeriä ihmisiä, että menevät vapaaehtoisiksi orjiksi näille ihmiskauppiaille ja VOKkien kiinteistö/säätiöhuijareille?

Ihan aidosti ihmettelen. Nämä loiset kuppaavat rahansa suoraan meidän maksamistamme veroista ja käyttävät vielä ilmaistyövoimaa maksimoidakseen voittonsa.

Kaupan päälle ilmaistyöntekijät saavat vielä oman asuinalueensa tuhottua.

Jonkinlainen syyntakeeton tila ehkä... seuraava aste alaspäin olisi ehkä... hmm... kooma?
Törkeä kommenttihan tämä on, mutta katso minkänäköisiä ne vapaaehtoiset. Ei ne saa muualta eikä varaa Ghanan matkaan.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Pro Patria Finlandia on 29.10.2015, 18:16:08
Parempi silti, että löytyy vapaaehtoisia idiootteja kuin, että syyttömiä työttömiä pakotetaan sinne orjatyöhön.

Mitä tulee vaatteiden lahjoittamiseen, niin oikeasti himottaisi lahjoittaa sinne kaikki vanhat vaatteeni ja homeiset tyynyni vuorattuna yltäpäältä sianpaskalla! Ne siatkin löytyisivät useammaltakin tuttavalta.

Mietin myös sitä miten tuo Tapanilan/Jalkarannan VOK vaikuttaa siihen, kun käyn hiihtämässä yleensä niin, että vien auton Tapanilan p-paikalle kivenheiton päähän VOK:sta ja lähden siitä hiihtämään lähi- tai pitemmille reiteille. Entä sitten, jos matut alkavat parveilemaan siellä ja esim. kävelemään laduilla? Se on tosi mukava ullatus, jos laskee jyrkkiä mäkiä 50-60 km/h ja matuja kävelee ladun täydeltä. No, tuskin mihinkään kauemmas viitsivät kävellä, mutta eipä huvita jättää edes autoa p-paikalle, jos siellä norkoilee tylsistyneitä sotalapsia.

Mielenkiintoista on myös se miten alueen yleensä parempiosaiset alkuasukkaat suhtautuvat tulokkaisiin. Jalkaranta on Lahden varakkaimpia asuinalueita.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 30.10.2015, 21:57:42
QuoteUusia kerrostaloja Hennalan vanhalle kasarmialueelle

Kerrostalosuunnitelmat Lahen [sic] entisen varuskunnan alueella etenevät. Lahden tekninen lautakunta hyväksyi kaavaehdotuksen, joka asetetaan kaupunkilaisten nähtäväksi piakkoin.

Hennalan entiselle kasarmialueelle nousee uusia kerrostaloja. Ensimmäinen uudisrakentamista salliva kaavamuutos on edennyt askeleen eteenpäin.

Lahden tekninen lautakunta hyväksyi kaavasuunnitelmat tiistaina pienin tarkennuksin alkuperäiseen ehdotukseen.

[---]

Yle (http://yle.fi/uutiset/uusia_kerrostaloja_hennalan_vanhalle_kasarmialueelle/8414015)
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Tosiasiallinen Nuiva on 30.10.2015, 22:00:22
Location, location, location.  :facepalm:
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: MW on 30.10.2015, 22:24:32
Quote from: Afrikan kirjeenvaihtaja on 30.10.2015, 21:57:42
QuoteUusia kerrostaloja Hennalan vanhalle kasarmialueelle

***

Follow the money. Keiden kukkaroihin valuvat voitot näiden oi niin tuiki tarpeellisten i-rakilaisten lähiöiden rakentamisesta? Kuinkahan sen kilpailutuksen kanssa oli, "hätätilanteessa?"

Se tiedetään, keiden kukkaroista se viedään, mutta ei se mitään. Me ollaan suvaitsevaisia. Tulkaa meidän tykömme, raiskautetut ja discosta erkautetut, kyllä me maksamme. Joku rikastuu, me köyhdymme, ja sitten kaaos. Ei nämä kunnioita enää mitään.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Hornsmith on 30.10.2015, 22:32:39
Onnea Lahden Jalkaranta! Se on ollut varsinkin omakotitaloalueeltaan varsin arvostettua seutua. Arki koittaa ja pääoma katoaa. Syöpä leviää.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Mr.Reese on 31.10.2015, 13:43:43
Quote from: Afrikan kirjeenvaihtaja on 30.10.2015, 21:57:42
QuoteUusia kerrostaloja Hennalan vanhalle kasarmialueelle

Kerrostalosuunnitelmat Lahen [sic] entisen varuskunnan alueella etenevät. Lahden tekninen lautakunta hyväksyi kaavaehdotuksen, joka asetetaan kaupunkilaisten nähtäväksi piakkoin.

Hennalan entiselle kasarmialueelle nousee uusia kerrostaloja. Ensimmäinen uudisrakentamista salliva kaavamuutos on edennyt askeleen eteenpäin.

Lahden tekninen lautakunta hyväksyi kaavasuunnitelmat tiistaina pienin tarkennuksin alkuperäiseen ehdotukseen.

[---]

Yle (http://yle.fi/uutiset/uusia_kerrostaloja_hennalan_vanhalle_kasarmialueelle/8414015)
Haiskahtaa Slummille. Suuren kohun kerrostalot satamaan ovat muutamaa asuntoa lukuunottamatta tyhjinä ja huomattavasti paremmalla paikalla. Kuka hullu muu kuin slummilordi ostaisi kerrostaloasuntoa vokin läheltä?
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: guest7001 on 01.11.2015, 05:53:04
Quote from: Hornsmith on 30.10.2015, 22:32:39
Onnea Lahden Jalkaranta! Se on ollut varsinkin omakotitaloalueeltaan varsin arvostettua seutua. Arki koittaa ja pääoma katoaa. Syöpä leviää.

Mielenkiintoista, että nämä VOKkihuijarit voivat raunioittaa yhdellä päätöksellä kokonaisia asuinalueita, ilman että asukkailla (lue: huijauksen maksajilla) on mitään sanomista asiaan. Ei mitään kunnallisdemokratiaa, ei mitään hankintalakien noudattamista, jne.

Paavo Voutilainen sanoi jo, että konttiasuntoja tullaan sijoittelemaan rauhallisten asuinalueiden keskelle, että maahantunkeutujat "integroituvat" helpommin yhteiskuntaan.

Suomalaiset ovat kyllä äärimmäisen kilttiä lammaskansaa, kun suostuvat tällaiseen(kin). Toisaalta mikäs on suostuessa, kun mitään demokraattista vaikutuskanavaa ei ole, Persujenkin myytyä perseensä.

Ei muuta kuin lompakko auki ja nyrkki taskuun.

PS: Settlementtiliiton puheenjohtaja on Pekka Haavisto.

Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Man in a Suit on 01.11.2015, 06:58:47
Quote from: detonator on 01.11.2015, 05:53:04

Juuri näin. Kukaan ei ole turvassa. Monelle suomalaiselle asunto on kenties elämän suurin ostos. Siitä ollaan ylpeitä, sitä varten otetaan jättimäinen laina ja säästetään vuosikymmeniä.
Koti on linnani, maailman paras paikka. Ja sitten tulee VOK. Koti, lähiympäristö on pilalla. Asuntoon tehty sijoitus on pilalla. Elämän rauha ja laatu on pilalla. Verot nousee taas ja sitä asuntoa ei saa niin helposti maksettua. Mihinkään ei ole varaa. Ei enää iltalenkkeilyä vaimolle, ei enää iloisia lapsia jotka kävelevät reppu selässä kouluun kun ne on ajettava autolla. Asuntoa ei enää kannata myydä. Mitä sitten tehdään? Istutaan ja odotetaan ihmettä. Ehkäpä se VOK lähtee pois kun oikein toivotaan. Siinä olet etkä muuta voi.

Minullakin on omistusasunto. Olen jo päättänyt että tähän en kiinny. Jos täytyy lähteä, sitten täytyy. Raha on numeroita paperilla. Mutta 99% ei ajattele näin. 
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: MikkoAP on 01.11.2015, 07:14:50
Jalkarannan ala-aste on, ei nyt ihan vieressä, mutta lähellä kuitenkin, eikä Steiner kouluunkaan ole pitkä matka.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: MikkoAP on 01.11.2015, 07:22:16
Quote from: Man in a Suit on 01.11.2015, 06:58:47

Minullakin on omistusasunto. Olen jo päättänyt että tähän en kiinny. Jos täytyy lähteä, sitten täytyy. Raha on numeroita paperilla. Mutta 99% ei ajattele näin.

Juuri näin. Ihan sama, paljonko sijoitit rahaa asuntoon alunperin. Jos sitä ei kukaan halua ostaa vastaavaan hintaan asuinalueen kuoliaaksirikastamisen vuoksi, se raha on jo menetetty.

Ei pidä mennä tunteet edellä (raha-asioissa).
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 03.11.2015, 15:57:26
QuoteTapanilakodin vastaanottokeskukseen voi lahjoittaa tavaraa patjoista leluihin

[---]

Lindstamin mukaan toiveena on saada tiloihin lapsiperheitä, koska tilat sopisivat erityisesti perheille.

- Maahanmuuttovirasto päättää, mistä ihmiset tänne tulevat, joten me emme voi itse siihen vaikuttaa.

Tällä hetkellä tulevan vastaanottokeskuksen tilat ovat Lindstamin mukaan kaaoksessa. Pikkuhiljaa on tarkoitus alkaa siirtää kalustoa tyhjennettyihin huoneisiin.

- Voimme jonkin verran hyödyntää vanhainkodin entisiä kalusteita, mutta toivomme lahjoituksia, jotta tämä olisi kodinomainen ympäristö tuleville asukkaille.

Erityisesti tarvetta on patjoille sekä liina- ja vuodevaatteille. Lisäksi Harjulan Settlementin sivuilla listataan muun muassa tarpeeksi astioita, verhoja, mattoja, pelejä ja hygieniatarvikkeita.

- Talvivaatteet kaikenkokoisille ja -ikäisille ovat erittäin tervetulleita, koska tänne tulevilla ihmisillä ei välttämättä ole mitään käsitystä minkälainen Suomen talvi on. Heinolassa on huomattu, että meidän pitää kertoa ihmisille, minkälainen talvi täällä on, jotta ihmiset pärjäävät täällä.

[---]

ESS (http://www.ess.fi/uutiset/paijathame/2015/11/03/tapanilakodin-vastaanottokeskukseen-voi-lahjoittaa-tavaraa-patjoista-leluihin)

QuoteOtamme vastaan lapsille, nuorille sekä aikuisille suunnattuja vaate- ja käyttötavaralahjoituksia Tapanilakodin vastaanottokeskukseen.

Tällä hetkellä tarvitsemme erityisesti seuraavia asioita:

    liina- ja vuodevaatteita, peittoja ja tyynyjä, patjoja
    verhoja ja mattoja, kylpypyyhkeitä
    ruokailuastioita ja ruokailuvälineitä
    aikuisten naisten ja miesten ulkovaatteita, pipoja, hanskoja ja kaulaliinoja
    aikuisten naisten ja miesten käyttövaatteita
    naisten ja miesten ulkojalkineita
    lasten ja vauvojen ulkovaatteita ja ulkojalkineita, pipoja, hanskoja ja kaulaliinoja
    lasten ja vauvojen käyttövaatteita
    lasten leluja, kirjoja ja pelejä
    lasten sänkyjä ja käyttötavaraa, syöttötuoleja, vaunuja ja rattaita
    hygieniatarvikkeita
    tarvikkeita ajanviettoon, mm. ulkopelejä

Setlementti Harjula (http://www.harjulansetlementti.fi/?x20043=2115768)

Toimittaja ei ilmeisesti kysynyt, mitä naisten ja lasten tavaroille tapahtuu, jos tulijat ovatkin pääosin miehiä.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Gunnar Hymén on 03.11.2015, 16:22:44
"olemme alustavissa keskusteluissa puhuneet, että lapsiperheet ovat toiveena, koska tämä on lapsiperheille ihanteellinen paikka"

*BOOOF*

"tässolis 200 geelitukkaa, 20-40v. katsokaapa ettei ole koiran/naistenruokaa tarjolla ja että patjat on tarpeeksi paksuja"
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Faidros. on 06.11.2015, 09:59:59
Viime yönä poliisi joutui menemään Hennalan VOKkiin kolme kertaa! Lopulta veivät putkaan neljä ukkoa.
-ESS
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Mr.Reese on 06.11.2015, 10:04:26
http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2015/11/06/poliisilla-riitti-tehtavaa-lahden-hennalassa (http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2015/11/06/poliisilla-riitti-tehtavaa-lahden-hennalassa)
Tuossa linkki. Peruskauraa nämä, ei näistä edes jaksa innostua. Enemmän kiinnostaisi kuulla eilisestä Kotkasta lisää. Siellä kuitenkin mediheli.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Larva on 06.11.2015, 10:05:45
"Nahisteluja".  ;D
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Gunnar Hymén on 06.11.2015, 10:06:44
Quote from: Tuulenhenki on 06.11.2015, 10:05:45
"Nahisteluja".  ;D

joo ja tönimisiä. eli juuri kuten mr. reese sanoi - peruskauraa. ei näistä kukaan innostu, päivästä toiseen tekevät tätä, suvakit ei pöyristy. isompia kämppiä pitää vissiin tarjota ja enemmän rahaa, ettei lapsukaiset oo kiukkusia 24/7
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 06.11.2015, 11:02:43
QuoteHennalan vastaanottokeskuksessa nahisteltiin yöllä – poliisi kävi kolmesti paikalla

Lahdessa sijaitsevassa Hennalan vastaanottokeskuksessa oli levoton yö.

Hämeen poliisilaitos kertoo perjantaiaamuna lähetetyssä tiedotteessaan, että poliisit joutuivat puuttumaan Hennalan vastaanottokeskuksen levottomuuksiin kolmesti torstain ja perjantain välisenä yönä.

Hämeen poliisilaitoksen tilannekeskuksesta kerrotaan Ilta-Sanomille, että poliisin väliintuloa vaati vastaanottokeskukseen sijoitettujen turvapaikanhakijoiden keskinäiset välienselvittelyt.

– Tapahtumista ei ole tehty rikosilmoituksia, joten varsinaisia pahoinpitelyjä siellä ei ole tapahtunut, tilannekeskuksesta selvennetään.

Hämeen poliisilaitoksen mukaan Hennalan vastaanottokeskuksesta haettiin neljä henkilöä Lahden pääpoliisiasemalle rauhoittumaan.

– Tilanne rauhoittui, kun pahimmat pukarit haettiin vastaanottokeskukselta pois.

Poliisi on joutunut puuttumaan Hennalan hätämajoitusyksikössä tapahtuneeseen häiriköintiin myös aikaisemmin. Esimerkiksi lokakuun alussa yksi asukas lukittautui asuinrakennuksen wc-tiloihin sen jälkeen, kun hän oli käyttäytynyt aggressiivisesti paikalla ollutta vartijaa kohtaan.

Mutta muistakaa:

QuoteVakavin välikohtaus Hennalassa tapahtui syyskuun lopussa, kun turvapaikanhakijaperheitä hätämajoituskeskukseen kuljettanutta linja-autoa oli vastassa kymmeniä mielenosoittajia. Osa heistä heitteli kiviä ja ampui ilotulitusraketteja kohti linja-autoa.

Ilta-Sanomat (http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1446779641900.html) (lihavoinnit A. k.)
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Tulituki on 06.11.2015, 11:25:47
"Tapahtumista ei ole tehty rikosilmoituksia, joten varsinaisia pahoinpitelyjä siellä ei ole tapahtunut, tilannekeskuksesta selvennetään."

Ja jos olisi, niistä emme saisi kertoa, tilannekeskuksesta lisätään.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Mr.Reese on 06.11.2015, 11:35:48
Noista pahimmista pukareista pitäisi julkaista naamakuvat, että osaisi kantis vältellä, jos ei kättä pidempää ole turvana. Ja vitut niistä pakolaisoikeuksista, kun nämä ei ole pakolaisia.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 06.11.2015, 21:18:26
QuoteLahden Hennalan hätämajoitusyksikköön odotetaan 100:aa uutta turvapaikanhakijaa. Hennalassa on tällä hetkellä 500 turvapaikanhakijaa, joista suuri osa on perheitä. Hätämajoitusyksikön johtaja Markku Heikkilä on esittänyt Tornion järjestelykeskukseen toiveen perheiden vastaanottamisesta.

ESS (http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2015/11/06/nastolaan-avataan-vastaanottokeskus-tulossa-lahinna-lapsiperheita)
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Gunnar Hymén on 07.11.2015, 11:56:43
haha mikäs vika niissä 20-40v sotalapsissa on? ihan yhtälailla ne on ihmisiä ja hädänalaisia? nyt on razzismia selkeästi.

kuten tuolla yllä jo mainitsinkin, ne viis veisaavat kenenkään toiveista. miksi? no koska ei sitä 3 naista ja 8 lasta riitä jaettavaksi joka paikkakunnalle
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: nuivanaata on 07.11.2015, 20:30:45
Hennalassa on harmistuttu, syy ei ole vielä tiedossa. Ankeat verhot?

https://m.facebook.com/story.php?story_fbid=10153343450822675&id=685427674&p=0&refid=52 (https://m.facebook.com/story.php?story_fbid=10153343450822675&id=685427674&p=0&refid=52)

Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Sitruunamelissa on 07.11.2015, 20:35:38
Quote from: nuivanaata on 07.11.2015, 20:30:45
Hennalassa on harmistuttu, syy ei ole vielä tiedossa. Ankeat verhot?

https://m.facebook.com/story.php?story_fbid=10153343450822675&id=685427674&p=0&refid=52 (https://m.facebook.com/story.php?story_fbid=10153343450822675&id=685427674&p=0&refid=52)
"We want justice, we want justice!" Jos jotain oikeutta olisi tässä maassa jäljellä, niin nuo lentäisi perse edellä ulos maasta.

Edit. Ei kun niin tietenkin. Toisesta uutisotsikosta tulikin mieleeni, että tämäkin ahdistuneisuus johtuu kotimaassa tapahtuneesta kidutuksesta ja muista traumoista. Pitää ymmärtää + äkkiä (raha)terapiaa näille rassukoille. Jos rahaterapiaa ei ole vielä keksitty, niin nyt äkkiä. Tehokkain terapian muoto turvapaikanhakijoille. Sitä voi vaikka tieteellisesti tutkia, kun tuloskin on etukäteen tiedossa.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Pennit ja markat on 07.11.2015, 21:22:26
Tantaterapia (tarkoitus oli kirjoittaa tantraterapia, mutta tanttaterapiakin voisi olla kova sana), mindfulness tai esim. kehoterapia voisi parantaa haavoittuneita sieluja parhaiten.  :flowerhat:
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: xor_rox on 07.11.2015, 21:55:02

http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2015/11/07/turvapaikanhakijat-pitivat-aanekasta-kokousta-hennalassa (http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2015/11/07/turvapaikanhakijat-pitivat-aanekasta-kokousta-hennalassa)

Sellaista torikokousta Hennalassa. Ilmeisesti jokapäiväistä touhua, mutta ei huolta, sillä poliisilla on nollatoleranssi sisäisiä ja ulkoisia uhkia kohtaan.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: pateulkomaat on 07.11.2015, 21:58:47
Quote from: nuivanaata on 07.11.2015, 20:30:45
Hennalassa on harmistuttu, syy ei ole vielä tiedossa. Ankeat verhot?

https://m.facebook.com/story.php?story_fbid=10153343450822675&id=685427674&p=0&refid=52 (https://m.facebook.com/story.php?story_fbid=10153343450822675&id=685427674&p=0&refid=52)

Torikokousta pitelivät

http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2015/11/07/turvapaikanhakijat-pitivat-aanekasta-kokousta-hennalassa (http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2015/11/07/turvapaikanhakijat-pitivat-aanekasta-kokousta-hennalassa)
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Mr.Reese on 07.11.2015, 22:06:32
Niillä on laajempi käsitys henkilökunnan tapaamisesta.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Uuno Nuivanen on 07.11.2015, 22:10:09
Äbäläwäbälähän siellä aina raikaa missä notkuu enemmän kuin yksi matu. Se on kai sitä yhteisöllisyyttä tms.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: xor_rox on 07.11.2015, 22:14:30
Quote from: Mr.Reese on 07.11.2015, 22:06:32
Niillä on laajempi käsitys henkilökunnan tapaamisesta.

Keskiaikainen sivistys on saapunut Suomeen. Opetelkaa...
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 07.11.2015, 22:15:22
QuoteTurvapaikanhakijat pitivät äänekästä kokousta Hennalassa

Lahdessa Hennalan hätämajoitusyksikössä oli lauantaina mielenosoitukselta vaikuttanut turvapaikanhakijoiden torikokous. Hennalan hätämajoituskeskuksen johtaja Markku Heikkilä kertoo, että kokouksessa ilmaistut asukkaiden huolenaiheet olivat entuudestaan tuttuja ja liittyivät keskuksen käytäntöihin.

- Tänään he tulivat isolla porukalla tapaamaan henkilökuntaa, heille se on päivittäinen torikokous. Turvapaikanhakijat tuovat henkilökunnalle esiin itselleen tärkeää asiaa josta sitten keskustellaan, Heikkilä kertoo.

Koska kaikki eivät mahdu joukolla toimistoon, jää porukkaa myös ulos ja tämä näkyy ohikulkijoillekin. Heikkilän mukaan monet suomalaiset, jotka eivät tee töitä tällaisten ihmismassojen kanssa, eivät tiedosta äänekkäidenkin torikokousten olevan normaalia elintapaa esimerkiksi irakilaisille.

Vastaava torikokous uutisoitiin ESS:ssä pari viikkoa sitten. Tuolloin irakilaisia huoletti tieto, että heidän mahdollisuuksiaan saada turvapaikka Suomesta aiotaan kiristää ja turvapaikka-anomusten käsittely on hidasta.

Poliisi oli seuraamassa lauantaina tilannetta, vaikka varsinaista tehtävää sillä ei ollut. Heikkilän mukaan näin halutaan varmistaa, ettei kokoontumiseen liity sisäistä tai ulkoista uhkaa.

[---]

ESS (http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2015/11/07/turvapaikanhakijat-pitivat-aanekasta-kokousta-hennalassa) (lihavoinnit A. k.)

Kyseessä oli siis ihmismassojen torikokous.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Pennit ja markat on 07.11.2015, 22:16:22
Quote from: Uuno Nuivanen on 07.11.2015, 22:10:09
Äbäläwäbälähän siellä aina raikaa missä notkuu enemmän kuin yksi matu. Se on kai sitä yhteisöllisyyttä tms.

Kyllä meillä suomalaisilla on niin paljon opittavaa kunniakansalaisilta! Kulttuurimme on niin tylsä ja väritön. :(
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Kela_Platinum on 07.11.2015, 22:18:24
Uusi termi: mielenosoitus = torikokous
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Titus on 07.11.2015, 22:24:12
Naureskelin yllä olevaa uutisen selostusta tapahtuneesta: "dialogin omainen mielenosoitukselta vaikuttava mielenilmaus"

Uskomatonta asian parhain päin selittelyä:
ohikulkijat ihmettelivät äläwäbälää : he eivät vain ymmärrä
poliisi paikalla : ei heillä oikeasti siellä mitään työtä ollut kunhan söivät donitseja tauollaan
pihalla tapeltiin : ihan normaalia

btw, jos poliisivoiman "kunnioittaminen" tarkoittaa mitä luulen, niin siellä on vain havaittu
kuinka poliisia ja muita viranomaisia voi pitää aivan pelleinään

hieman repesin enemmän tälle:

- Turvapaikanhakijoilla on usein ollut pelkoa siitä, onko poliisi samanlainen kuin heidän lähtömaissaan.
Valtaosassa lähtömaita ei luoteta poliisin eikä juuri muihinkaan viranomaisiin.

juuh, varsinkin kun suurimmalla osalla tulijoita on poliisi/sotilasunivormukuvia fb täynnä  :facepalm:  :facepalm:

Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: xor_rox on 07.11.2015, 22:25:24
En työskentele suurten ihmismassojen kanssa, mutta tiedostan oikein hyvin äänekkäiden torikokousten olevan normaalia elintapaa irakilaisille. Sitä elintapaa tulee meille nyt ovista ja ikkunoista, eikä meillä ole juuri yhtään poliitikkoa, joka sitä oikeasti vastustaisi!

Melkoista lausuntaa toimittajalta muutenkin koko juttu, ei voi kuin ihmetellä. Miten kauan nämä pellet vielä kieltäytyvät katsomasta todellisuutta silmiin?
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: multa tulille on 07.11.2015, 22:30:25
Jos Hennlassa olisi edellisen käyttäjän (sotaväki) aikana ollut tommoisia kokoontumisia, kyseessä olisi ollut lievimmässä tapauksessa sotamiesneuvoston perustaminen ja vakavammassa tapauksessa kapina. Nyt se on ainoastaan monikulttuurista  ihanuutta ja kansallisia erityispiirteitä.

Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 07.11.2015, 22:32:48
Quote from: multa tulille on 07.11.2015, 22:30:25Jos Hennlassa olisi edellisen käyttäjän (sotaväki) aikana ollut tommoisia kokoontumisia, kyseessä olisi ollut lievimmässä tapauksessa sotamiesneuvoston perustaminen ja vakavammassa tapauksessa kapina. Nyt se on ainoastaan monikulttuurista  ihanuutta ja kansallisia erityispiirteitä.

Monikulttuurinen kapina ei ehkä ole pelkkä torikokous. Toivottavasti sitä ei tule.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Maastamuuttaja on 07.11.2015, 22:44:39
Jos pahemmaksi äityy, uskon että Ville Niinistö saapuu paikalle ja rauhoittaa tilanteen kertomalla, että kaikki ihmiset älykkyyskertoimeen katsomatta ovat samanarvoisia.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Sturmtiger on 07.11.2015, 22:51:24
Lahti oli joskus kauan sittten viihtyisä idyllinen paikka kisoineen mäessä ja komeine pitkäaaltoradioantenneineen. Hennala tosin on vanha keskitysleiri, historialtaan sopii mainiosti nykytarkoitukseensa. Vain teloituskomppania puuttuu.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: MW on 07.11.2015, 23:19:54
Kylläpä Heikkilä puhuu kuin ruuneperi. Pystyvätkö nuo nukkumaan selvin päin tai illman lääkitystä? Sikseen paska päänalunen täytyy olla.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Artisti on 07.11.2015, 23:44:25
https://www.facebook.com/hessuahonen/videos/10153343450822675/

http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2015/11/07/turvapaikanhakijat-pitivat-aanekasta-kokousta-hennalassa

Lahdessa Hennalan hätämajoitusyksikössä oli lauantaina mielenosoitukselta vaikuttanut turvapaikanhakijoiden torikokous. Hennalan hätämajoituskeskuksen johtaja Markku Heikkilä kertoo, että kokouksessa ilmaistut asukkaiden huolenaiheet olivat entuudestaan tuttuja ja liittyivät keskuksen käytäntöihin.

- Tänään he tulivat isolla porukalla tapaamaan henkilökuntaa, heille se on päivittäinen torikokous. Turvapaikanhakijat tuovat henkilökunnalle esiin itselleen tärkeää asiaa josta sitten keskustellaan, Heikkilä kertoo.

Koska kaikki eivät mahdu joukolla toimistoon, jää porukkaa myös ulos ja tämä näkyy ohikulkijoillekin. Heikkilän mukaan monet suomalaiset, jotka eivät tee töitä tällaisten ihmismassojen kanssa, eivät tiedosta äänekkäidenkin torikokousten olevan normaalia elintapaa esimerkiksi irakilaisille.

Vastaava torikokous uutisoitiin ESS:ssä pari viikkoa sitten. Tuolloin irakilaisia huoletti tieto, että heidän mahdollisuuksiaan saada turvapaikka Suomesta aiotaan kiristää ja turvapaikka-anomusten käsittely on hidasta.

Poliisi oli seuraamassa lauantaina tilannetta, vaikka varsinaista tehtävää sillä ei ollut. Heikkilän mukaan näin halutaan varmistaa, ettei kokoontumiseen liity sisäistä tai ulkoista uhkaa.

Hennalassa olleen kokoontumisen tarkoitusta on ihmetelty muun muassa Facebookissa julkaisulla videolla.
Luottamus poliisiin kasvanut

Varsinaisia tehtäviäkin poliisilla on Hennalassa viime aikoina ollut. Aiemmin tällä viikolla torstain ja perjantain välisenä yönä poliisi kävi kolme kertaa rauhoittamassa keskuksessa syntyneitä nahisteluja. Heikkilän mukaan nämä olivat tyypillisiä poliisitehtäviä, joissa kahdella asukkaalla oli tullut erimielisyyksiä keskenään.

- Kaksi ihmistä otti yhteen pihalla ja paikalla oli joukkokokoontuminen johon pyydettiin poliisi. Poliisi näyttää suomalaisen yhteiskunnan turvakulttuurin, että täällä ei joukkotappeluita tai väkivaltaa hyväksytä.

Heikkilän mukaan väkivaltaan on keskuksessa ehdoton nollatoleranssi.

- Jos väkivaltaan päästään kiinni, siitä on aina seurauksia. Poliisi ratkaisee sen, miten asiaa käsitellään. Väkivallasta epäilty voidaan esimerkiksi ottaa poliisin talteen 12 tunniksi, ja poliisi voi tiedottaa näistä järjestyshäiriöön perustuvista alueelta poistamisista.

Heikkilä huomauttaa, että kun asukkaita keskuksessa on yli 600, on nähtävissä koko elämän kirjo siinä missä suomalaisissakin kaupunginosissa.

Poliisi on saanut välikohtaukset rauhoittumaan nopeasti. Heikkilä arvelee, että turvapaikanhakijoille on saatu välitettyä viime viikkoina samaa luottamusta ja arvostusta poliisia kohtaan kuin mikä suomalaisillakin valtaosin on.

- Turvapaikanhakijoilla on usein ollut pelkoa siitä, onko poliisi samanlainen kuin heidän lähtömaissaan. Valtaosassa lähtömaita ei luoteta poliisin eikä juuri muihinkaan viranomaisiin.

Turvapaikanhakijoille on kerrottu suomalaisen poliisin oikeuksista ja velvollisuuksista ja siitä, että suomalainen poliisi ei ole korruptoitunut. Asiointi poliisin kanssa onkin sujunut Heikkilän mukaan aiempaa paremmin.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Artisti on 07.11.2015, 23:45:20
Jos tuo on normaali torikokous, en halua joutua keskelle heidän mielenosoitustaan.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: dothefake on 07.11.2015, 23:49:56
Nahistelusta puhumattakaan.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Eino P. Keravalta on 07.11.2015, 23:50:58
QuotePoliisi oli seuraamassa lauantaina tilannetta, vaikka varsinaista tehtävää sillä ei ollut.

Hassu juttu.

Monesti käy niinpäin, että poliisia ei saada ollenkaan, vaikka sillä olisi varsinaista tehtävääkin.

Mutta keharimaalaiset tietysti ensin ja paremmalla palvelulla.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Alaric on 07.11.2015, 23:54:00
Ah tätä uudissanastoa, "äänekäs torikokous", "joukkokokoontuminen", "persialainen tori" ja mitäs muita.

Eli käytännössä irakilaiset wäbälöivät päivittäin, kun asiat eivät mene just niin kuin he haluavat ja sitten näistä tärkeistä asioista "keskustellaan".. ja henkilökunta todennäköisesti myöntyy lähes kaikkeen.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Ano Nyymi on 07.11.2015, 23:57:13
Jokseenkin hupaisaa tämä mamutouhojen tapa selitellä kaikki parhain päin  ;D
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Fiftari on 07.11.2015, 23:57:33
QuoteHeikkilä huomauttaa, että kun asukkaita keskuksessa on yli 600, on nähtävissä koko elämän kirjo siinä missä suomalaisissakin kaupunginosissa.

Varusmiehiäkin on varuskunnissa samaa luokkaa ja moisia torikokouksia ei järjestetä.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Kela_Platinum on 07.11.2015, 23:59:19
Kai nyt yritetään selitellä, ettei huomenna ole iltalehden etusivulla taas joku "VOKISSA MIELENOSOITUS! RUOKA OLI PAHAA" yms. Tämä saattaisi vihastuttaa kansalaisia.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: MW on 08.11.2015, 00:02:31
They want their money, simple as that.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Eino P. Keravalta on 08.11.2015, 00:04:03
QuoteHeikkilä huomauttaa, että kun asukkaita keskuksessa on yli 600, on nähtävissä koko elämän kirjo siinä missä suomalaisissakin kaupunginosissa.

Eipäs nyt sentään liioitella - eiköhän tuosta kirjosta aika usein puutu se positiivinen laita..

Ja jos väkilukuun suhteutetaan, pitää noin 600 000 asukkaan Helsingissä olla tuollaisia aggressiivisia, uhkaavia, meluavia ja painostavia 'torikokouksia' 1 000 kertaa enemmän, eli kaiketi muutama tuhat kuukaudessa. En ole huomannut.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Finis Finlandiae on 08.11.2015, 00:05:17
Montako partiota siellä kävi toteamassa, ettei aihetta ollut?
Luulen, että vähintään 3-4...  :facepalm:

Jos olisin maijapartiossa, saattaisin eksyä matkalla tai ajaa vahingossa ojaan aina, kun tulee hälytys VOK:lle.
Oli niin kiire, että lähti auto käsistä...

Toisaalta VOK-tehtävät saattavat olla poliiseille ihan mieluisia, sillä vaikka koko kanttiinin kalusto lentelisi ilmassa kuin poltergeistmessussa ja ruumiita tulisi täysi tusina, niin virallisesti ei olisi tapahtunut mitään, eikä siitä tarvitse eikä saa kirjoittaa mitään työvuororaporttiin!
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Artisti on 08.11.2015, 00:05:26
Quote from: Eino P. Keravalta on 07.11.2015, 23:50:58
QuotePoliisi oli seuraamassa lauantaina tilannetta, vaikka varsinaista tehtävää sillä ei ollut.

Hassu juttu.

Monesti käy niinpäin, että poliisia ei saada ollenkaan, vaikka sillä olisi varsinaista tehtävääkin.

Mutta keharimaalaiset tietysti ensin ja paremmalla palvelulla.

Metka juttu, kuinka puheet ja toiminta ovat ristiriidassa keskenään. "Juu ei täällä mitään tapahdu, ihan muuten vaan täällä on poliisipartio valmiudessa, mutta ihan normaali torikokous tämä on..."

Liitteenä olevassa kuvassa vokin johtaja. Mahtaa olla rankkaa tulla töihin aamuisin, kun joka päivä sama juttu. Nyt näyttäisi siltä, että mielenosoitukset ovat erittäin yleinen tapa turvisten keskuudessa. Nuohan ovat ihan järjestään vaatimassa sitä sun tätä etuutta kovaäänisesti. Mikäs pakko meidän on heille antaa yhtään mitään?
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: dothefake on 08.11.2015, 00:08:14
Suoraa demokratiaa yrittävät opettaa byrokraateille?
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Artisti on 08.11.2015, 00:09:47
Keskeyttikö tuo poliisi laillisen kuvaamisen? Mitä hän sanoi tuon videon lopulla?

Entä videolla, mitä ne huutaa? "We want xxxxxx"?
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Sturmtiger on 08.11.2015, 00:12:54
Poliisin puhelinvastaajasta: Kaikki asiakaspalvelijamme ovat varattuja. Odottakaa sulkematta puhelinta. Jonotus on maksullista. Pimpelipompelipimpelipomeli soikoon.
Konstat notkuu vokkien pihalla valvomassa torikokousta perssiinalaisilla toreilla.

http://hommaforum.org/index.php?action=post;topic=107319.0;last_msg=2071447
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Kela_Platinum on 08.11.2015, 00:13:22
Quote from: Artisti on 08.11.2015, 00:09:47
Keskeyttikö tuo poliisi laillisen kuvaamisen? Mitä hän sanoi tuon videon lopulla?

Entä videolla, mitä ne huutaa? "We want xxxxxx"?

Taitavat huutaa "We want justice!", ja tottakai noita "torikokouksia" nyt alkaa olemaan varmaan joka päivä jos aina saa tahdon läpi. Milloin palkataan oma kokki ja milloin mitäkin.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Fiftari on 08.11.2015, 00:15:10
Kuinkahan noiden torikokousten käy kun ulkona alkaa olemaan pakkasta niin että siellä ei viihdy kuin suomalainen?
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Kim Evil-666 on 08.11.2015, 00:15:33
Nämä mielenosoitukset ja "torikokoukset" ovat suoria hyökkäyksiä vastaanottavaa ja auttavaa tahoa kohtaan. Nuo hyökkäykset ovat istutettu siemen, joka itäessää kasvattaa taimen, lopulta puun, vihan puun.

Noiden vihan puiden hedelmät ovat myrkkyä istuttajilleen. Ennemmin, tai myöhemmin, istuttajat eivät vältä kiusausta vaan ensin maistavat, sen jälkeen ahmivat satoa. Autuuden hetken jälkeen on viha valloillaan.

Vihan tauottua, puut revitään irti juurineen, hävitetään maaperästä ja toivotaan, ettei kaltainen onnettomuus enään koskaan kohtaisi pohjoista maaperää.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Gunnar Hymén on 08.11.2015, 00:19:44
https://www.facebook.com/hessuahonen/videos/10153343450822675/

pojat on helvetin kiukkusia @ hennala. mitähän vittua lie molottelevat ja möykkäävät

QuoteHeikki Ahonen
7 hrs · iMovie ·
Hennalan hätämajoituspisteessä harmittaa. Harmituksen syytä ei vain ole tiedossa. Kovasti jengi haluaa oikeutta. Mutta mihin?

Pakolaisten tulkki ei tykännyt musta. Hän olisi sensuroinut tapauksen ja uhkasi agressiivisesti heittää poliisien läsnäollessa puhelimeni metsään. Kehoitin häntä tekemään niin, mutta ei tainnut rohkeus uhosta huolimatta riittää.

ja kyttä lopussa "joo hei ei täällä oo varmasti syytä oikeesti kuvailla..." - SAATANA. KAPINA. MELLAKKA.

jos suomalaiset tekis niin olis terrorismia ja vihapuhetta. nämä kun tekee, niin poliisi suojelee
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: MW on 08.11.2015, 00:22:28
Quote from: Eino P. Keravalta on 08.11.2015, 00:04:03
QuoteHeikkilä huomauttaa, että kun asukkaita keskuksessa on yli 600, on nähtävissä koko elämän kirjo siinä missä suomalaisissakin kaupunginosissa.

Eipäs nyt sentään liioitella - eiköhän tuosta kirjosta aika usein puutu se positiivinen laita..

Ja jos väkilukuun suhteutetaan, pitää noin 600 000 asukkaan Helsingissä olla tuollaisia aggressiivisia, uhkaavia, meluavia ja painostavia 'torikokouksia' 1 000 kertaa enemmän, eli kaiketi muutama tuhat kuukaudessa. En ole huomannut.

Koko kirjo, paitsi naiset, lapset ja vanhukset. Pelkkiä sotilaskarkureita irakista makean elämän toivossa.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Tsuudi on 08.11.2015, 00:25:50
Meidän onneksemme kuitenkin karkureita, ei veteraaneja.
Vaikka kyllä noidenkin kanssa vielä savotta tulee. Ja siellä fantsuttelijoita ynnä unelmoijia näy.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: sivullinen. on 08.11.2015, 00:26:05
Quote from: Artisti on 07.11.2015, 23:44:25
https://www.facebook.com/hessuahonen/videos/10153343450822675/

Hyvä video.

Poliisi teki lopussa sen, mikä poliisin tehtävä on eli keskeytti vääränlaisen totuuden kuvaamisen. Suomessa ei saa uutisoida kuin monikulttuurisuuden onnea. Sitä lainkohtaa, jonka mukaan poliisilla on oikeus keskeyttää kuvaus, en tähän hätään muista; saattaa olla, ettei sellaista olekaan. Tosin, jos kuvaaja häiritsee poliisia suorittamasta tehtäväänsä, silloin poliisilla on tietenkin oikeus puuttua asiaan. Tässä tilanteessa ei sellaisesta ollut kyse; tässä taidettiin kysyä miekkarin järjestäjältä haluaako tämä kuvaajan pois, ja tämän ilmoittaessa haluavansa, poliisi poisti kuvaajan.

Henkilökohtaisesti en olisi tällaisista vokkien sisäisistä kapinoista huolissani -- vaan joskus jopa vahingoniloinen --. Olisin, jos meillä Suomessa poliisi olisi pysynyt kaidalla tiellä eli noudattaisi vain lakia. Ylipäätään koko matuongelma on pientä verrattuna poliisiongelmaan -- vaikka onkin sen lähde ja syy --. Sosialistinen lehdistö ja sosialistipoliitikot saavat minun mielestäni kirjoitella ja julistaa ihan mitä haluavat, ja halutessaan valehdella ja mokuttaa niin paljon kuin jaksavat. Mutta siinä vaiheessa kun poliisi liittyy samaan joukkoon, on tilanne pelottava. Olen jo useasti vaatinut Suomen poliisin lakkauttamista tästä syystä. Poliisin lakkauttaminen olisi vielä tässä vaiheessa mahdollista, eikä siitä jäisi suuria sotkuja, joita uusi sisäisestä turvallisuudesta vastaava viranomaisjärjestö joutuisi selvittelemään.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Eisernes Kreuz on 08.11.2015, 00:31:13
"Hieman" taas henkii tuosta tekstistä vähän epätoivoinenkin yritys vähätellä näitä tilanteita. Jännä juttu vaan tuo poliisin aktiivisuus näissä vokkijutuissa. Tuntuu aina partioita riittävän, vaikka mitään vaaraa ei ole eikä tilanne ole mitenkään poikkeuksellinen. Omalla asuinseudullani Itä-Suomessa ei poliisille edes kannata soittaa, jos ei nyt joku riehu pihalla kirveen kanssa. Tosin silloinkin partiolla saattaa mennä reilusti yli puoli tuntia, että ehtivät paikalle, eli ei hengenhädässä todellakaan voi jäädä virkavaltaa odottelemaan.

Odottelen tässä mielenkiinnolla sitä päivää, kun näitä rauhallisia partapoikia ruvetaan suostuttelemaan maasta pois kielteisen tp-päätöksen tultua. Maahan jäävien kotouttaminenkin tulee varmasti olemaan vähintään yhtä jännittävää.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: EiLuovuteta on 08.11.2015, 09:37:45
Todella huolestuttava suunta. Varmasti tuollaiset "vain äänekkäämmät torikokoukset" ovat tyypillisiä Irakin kaltaisissa maissa. Se ei silti tarkoita sitä, että mitään huolta ei muka olisi. Tyypillisiä ja yleisiä ovat myös väkivaltaiset mielenosoitukset, kivien, polttopullojen ym. heittely vastamielenosoittajia ja poliisia kohtaan. Lisäksi kynnys teräaseiden käyttöön lienee luokkaa olematon eikä kynnys kovin korkea liene käsiaseidenkaan käytössä.

Kurdithan jo riehuivat Helsingissä joku aika sitten ja heittelivät poliiseja kivillä. Saksassa meno on ollut jo aivan toista vuonna 2012:

http://hommaforum.org/index.php?topic=74716.0 (http://hommaforum.org/index.php?topic=74716.0)

Kurdien tyypillinen torikokous Turkin suurlähetystön edellä ei nostattanut yhtään mitään mediamylläkkää. Jos nyt vaikka Jotain rajaa -tapahtumaan osallistunut hieman päihtynyt henkilö suuressa viisaudessaan edes uhkaisi heittää poliiseja kivellä omalla haisevalla kengällään, niin joka p****tuutista esitteisiin syvää huolta vihapuheen ja rasismin noususta, haastateltaisiin kymmeniä eri "tutkijoita" ja perustettaisiin välittömästi työryhmä paikkaamaan Suomen pahoin kärsinyttä mainetta ulkomailla. Kyuu toki oltaisiin revitty jo paikan päällä lavalta ja suunta olisi vankilan SS-osasto jalkapuuhun paketoituna.

Itse tulin viikko sitten kolmen viikon Marokon matkalta. Vuokra-autolla ajoin (itse siis ratissa) 3300 km. Kyllä sitä torikokousta oli liikenteessäkin ja niin tyypillistä etelämaiden kaaosta ja sekasortoa. Rabatin halki tuli erehdyksissä ajettua ja 95 % autoista oli jos jonkinmoista lommoa. Poliisi kertonee pian Suomessakin, että Slicks N' Slide -tyyppisten kimmotusten hakeminen viereisistä autoista on aivan tyypillistä eika siitä pidä huolestua tai pahoittaa mieltään. Sitä (autoilu)kulttuuria EN KOSKAAN halua Suomeen. Vaikka sitten täällä pitää välillä tyhjillä kaduilla punaisissa odottaa turhaan.

Liikennekulttuuri ja sen infra on muuten mielestäni yksi todella hyvä mittapuu koko maan tilasta etenkin jos ajelee vuokra-autolla turistikeskusten ulkopuolella. Espanjassa liikenne oli ehkä hiukan joustavampaa kuin Suomessa, mutta autoissa oli myös paljon (pienempiä) lommoja. Lisäksi oli täysin ok pysäyttää auto keskelle liikenneympyrää hätävilkut päällä ja lähteä juttelemaan kavereille. Espanjassa ei kuitenkaan ollut sitä röyhkeyttä, tiettyä aggressiivisuutta ja totaalista ennakoimattomuutta tienkäyttäjiltä verrattuna Marokon tienkäyttäjien suorituksiin. Noh, aasit lasteineen kyllä kulkivat johdonmukaisesti tien reunaa pitkin  ;D
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Nuivake on 08.11.2015, 09:43:41
Suomalaisten on syytä tottua näihin muslimien äänekkäisiin vaatimuksiin. Vieläkö joku on niin naivi, että uskoo meiningin rauhoittuvan, kunhan saavat asunnon, discorahan ja ilmaisen elämän?
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Lahti-Saloranta on 08.11.2015, 11:14:57
QuoteHeikki Ahonen
7 hrs · iMovie ·
Hennalan hätämajoituspisteessä harmittaa. Harmituksen syytä ei vain ole tiedossa. Kovasti jengi haluaa oikeutta. Mutta mihin?
Jos ne kerran haluavat oikeutta niin toki heille pitää sitä jakaa, sellaista oikeutta mitä sotilaskarkureille jaetaan. Hennalassahan on perinteitä sotaoikeuden jaosta.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Sydämistynyt on 08.11.2015, 11:37:08
Koska kaikki eivät mahdu joukolla toimistoon, jää porukkaa myös ulos ja tämä näkyy ohikulkijoillekin. Heikkilän mukaan monet suomalaiset, jotka eivät tee töitä tällaisten ihmismassojen kanssa, eivät tiedosta äänekkäidenkin torikokousten olevan normaalia elintapaa esimerkiksi irakilaisille.

Sillälailla... Meille on opetettu, että joukossa tyhmyys tiivistyy.  Tuon mieslauman reunamilla kun joku huutaa, että täällä on nainen, joka on repinyt koraanin, niin koko lauma ryntää repimään ja kivittämään, niin kuin taannoin oli kuvissa. Oliko Afganistanista, mutta torikokoukset tuntuvat olevan normaalia virastoasiointia näiden maamme kestävyysvajeen paikkaajien keskuudessa.

Siinä saa sosiaalitäti kotouttaa tovin, ennen kuin nämä miehet istuvat vuorolappu kourassa hiljaa jonottamassa vastaanotolle, johon pääsee yksi kerrallaan.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: sivullinen. on 08.11.2015, 21:18:05
Jos sosialistit opettavat sosiaaliturvashoppailijat siihen, että mökästämällä ja uhkailemalla saa, mitä haluaa, niin sosiaaliturvashoppailijat mökästävät ja uhkailevat. Se on hyvin yksinkertaista. He eivät tiedä suomalaisia tapoja, ja he kokeilevat jotain keinoa omasta kulttuuristaan ja toteavat sen toimivaksi, jolloin on ihan järkevää jatkaa saman keinon käyttöä. Erityisen ongelmallista siinä on, että he eivät silloin opi lainkaan suomalaisia tapoja vaikuttaa eli he eivät kotoudu. Myös poliisi tekee toiminnallaan kaiken heidän kotoutumisensa estämiseksi. Hyysääminen ja positiviinen syrjintä hemmottelee sotalapset pilalle; heistä kasvaa ylimielisiä aikuisia.

Joka pamppua säästää, se sotalasta vihaa. Älä vihaa sotalasta; älä ole rasisti.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: jormaKoo on 08.11.2015, 22:09:13
Syys-lokakuun vaiheesta alkaen samantien tuli Hennalasta paljon negatiivisia uutisia turvapaikanhakijoista, kunnes ongelma saatiin ratkaistua. Poliiseille tuli kielto kertoa turvapaikanhakijoiden rikoksista. Se oli sillä selvä.
http://www.uusilahti.fi/jutut/lahesta/2015/10/21/poliiseille-tuli-kielto-kertoa-turvapaikanhakijoiden-rikoksista

Rikoksista ei ole enää siis uutisoitu. Tänään uutisoitiin kuitenkin Hennalasta ihmisiä ihmetyttänyt kovaääninen mielenosoitus, koska joku meni sen facebookiin kuvaamaan:
https://www.facebook.com/hessuahonen/videos/10153343450822675/

Vaikutti kieltämättä aika kummalliselta, mutta sekin on selvitetty. Kaikki johtui siitä, että suomalaiset eivät tiedosta äänekkäidenkin torikokousten olevan normaalia elintapaa esimerkiksi irakilaisille.
http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2015/11/07/turvapaikanhakijat-pitivat-aanekasta-kokousta-hennalassa

Eli muistakaa tästä lähtien. Jos pistää vihaksi joku Irakilaisten toiminta, niin rauhoittukaa, se saattaa olla normaalia Irakissa.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Artisti on 09.11.2015, 18:29:12
http://m.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/poliisioperaatio-vastaanottokeskuksessa-lahdessa-poliisi-vaitonainen/5550578

Hys hys.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Gunnar Hymén on 09.11.2015, 18:44:04
ullatuus - tätä jatkuu ja jatkuu ja jatkuu ja jatkuu

poliisi hiljaa.

suvakkien kuorolaulussa vuorossa "täytyy vaan ymmärtää" A-duurista
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: fennikko on 09.11.2015, 18:52:35
EDIT poistoon. Ketju aiheesta oli jo.

QuoteLahden Hennalan vastanottokeskuksessa on poliisipartioita, MTV kertoi.
Lahden Hennalan vastaanottokeskuksessa on meneillään poliisioperaatio. Asiasta kertoo MTV.

Silminnäkijän MTV:lle kertoman mukaan paikalla on useita poliisiautoja.

Hämeen poliisilaitoksesta ei haluttu alkuillasta kertoa tapahtumista Ilta-Sanomille. Hämeen poliisin mukaan tapahtumista tiedotetaan huomenna tiistaina.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1447047634105.html
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Tosiasiallinen Nuiva on 09.11.2015, 18:54:48
Alkaa olla ihan turhaa enää siirtää niitä partioita välillä pois Hennalasta. Pysyväismiehitys tulee halvemmaksi kaikin puolin.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: jormaKoo on 09.11.2015, 19:01:25
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1447047634105.html
"MTV: Lahden vastaanottokeskuksessa poliisioperaatio"

Rauhoittukaa, taas siellä vaan puuhataan jotain  mikä on Irakissa normaalia toimintaa.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Mr.Reese on 09.11.2015, 19:02:15
10-20 poliisia. Nyt on ollut erityisen pahaa riisiä ja oikeuttakaan ei ole ollut. Joukko pahalta mieleltä vaikuttanut.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Spesialisti on 09.11.2015, 19:04:52
Ei liity tähän tapaukseen, mutta Facebookissa kiertää jonkun Hennalassa kuvaama video matulaumasta, joka on kokoontunut ölisemään yhdessä "we want justice!" Päälle jotain äbäläwäbälää. Mitä helvetin oikeutta ne huutavat? Minäkin haluan oikeuden elää matuvapaassa Suomessa.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Shemeikka on 09.11.2015, 19:10:03
Quote from: Spesialisti on 09.11.2015, 19:04:52
video matulaumasta, joka on kokoontunut ölisemään yhdessä "we want justice!"

We want justice = we want our money.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Jukix68 on 09.11.2015, 19:11:42
16.30 aikoihin näin ite 6 poliisiautoa tulevan hennalasta :)
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 09.11.2015, 19:17:47
Quote from: Tosiasiallinen Nuiva on 09.11.2015, 18:54:48Alkaa olla ihan turhaa enää siirtää niitä partioita välillä pois Hennalasta. Pysyväismiehitys tulee halvemmaksi kaikin puolin.

Poliisi onkin muuttamassa Hennalaan (Yle (http://yle.fi/uutiset/hameen_poliisin_muutto_hennalaan_varmistui/7712380)).
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Golimar on 09.11.2015, 19:23:52
Quote from: Spesialisti on 09.11.2015, 19:04:52
Ei liity tähän tapaukseen, mutta Facebookissa kiertää jonkun Hennalassa kuvaama video matulaumasta, joka on kokoontunut ölisemään yhdessä "we want justice!" Päälle jotain äbäläwäbälää. Mitä helvetin oikeutta ne huutavat? Minäkin haluan oikeuden elää matuvapaassa Suomessa.

Se oli linkattu Rasmuksien sivulle ja yllätys yllätys nyt poistettu FB:stä, luulen että joku Rasmuksista on Fb:n moderattori ja bannaa materiaalia ja käyttäjiä Fb:stä jos ne eivät sovi monikultti-ideologiaan.

Heikki Ahoselta voi varmaankin kysyä videosta. https://www.facebook.com/hessuahonen?fref=photo
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Alaric on 09.11.2015, 19:25:27
Vaikka näissä keisseissä noille poliisien määrille onkin hyvät perusteet (parilla poliisilla vähän huono kontrolloida jotain satapäistä mamulaumaa, jos persialainen tori äityykin astetta vakavammaksi joukkonahinaksi), niin joka kerta silti huvittaa ja toisaalta sylettää, että muualla kuin vokeissa tapahtuviin väkivaltatilanteisiin yms. saa odottaa sitä poliisipartiota aika hemmetin kauan ja lopulta paikalle saapuu yksi partio. Resursseja näyttää riittävän näihin tärkeämpiin kohteisiin.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Nyymi on 09.11.2015, 19:59:55
Parikymmentätuhatta on jo sen verran suuri väkimäärä, että jopa han-suomalaisella koostumuksella tulee sattumuksia viikoittain. Tässä tapauksessa kun kyseessä ovat irakilaismiehet, todennäköisyyskerroin nousee dekadilla.

Siksi onkin kovin jännää, että mitään ei muka ole tapahtunut. Luulenpa, että rikosilmoituksia vältetään viimeiseen asti, konstaapeleita on ohjeistettu olemaan puhumatta ohi suunsa potkujen uhalla. Ja grundströmmiläinen aito journalismi etsii totuutta, mutta ei sitä soisi löytävänsä...
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Eisernes Kreuz on 09.11.2015, 20:01:17
Siellä on ollut persialaisella torilla varmaan kiistaa mattokaupoista tms. Move along, nothing to see here.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: koli on 09.11.2015, 20:05:12
Kävikö poliisi pelaamassa parin partion voimin potkupalloa pakolaislapsukaisten kanssa?
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Gunnar Hymén on 09.11.2015, 20:05:43
Quote from: koli on 09.11.2015, 20:05:12
Kävikö poliisi pelaamassa parin partion voimin potkupalloa pakolaislapsukaisten kanssa?

eikai. eiköhän siellä ollut tapahtunut huhu
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Shemeikka on 09.11.2015, 20:05:57
Sentään myönteistä että tapahtuneesta kerrotaan mediassa, edes sensuroidusti. Alla olevan kertoi minulle paikalla ollut eikä media.

QuoteSeuraavan Oulussa kerrotun tapauksen kerrotaan sattuneen vuonna 2009, eli se ei ole enää vaitiolovelvollisuuden alainen.

Oululaisessa vastaanottokeskuksessa syntyi joukkotappelu asukkaitten kesken. Osanottajia oli noi sata, kymmeniä irakilaisia ja somaleja kummallakin puolella toisiaan mätkimässä. Eräs irakilainen oli yrittänyt paeta hakkaajiaan hyppäämällä ikkunasta. Osapuolet löivät ja potkivat toisiaan niin, että seurauksena oli mustia silmiä ja muita ruhjeita. Puukkojen käytöstä huolimatta kuolonuhreilta vältyttiin. Paikalle kutsuttiin poliisi, palokunta ja ambulansseja tilannetta rauhoittamaan.

Tästäkään tapauksesta eivät mediat kertoneet, eikä syytteitä pahoinpitelyistä ja omaisuuden rikkomisista nostettu. Joitakin päiviä myöhemmin vastaanottokeskuksessa pidettiin tosin joukkokokous, jossa turvapaikanhakijoita moitittiin käytöksestään ja sanottiin että jos tieto tapahtumasta tulisi julki, se voisi vaikuttaa turvapaikkahakemuksen päätökseen.
Jatkuu...

http://asfalttikukka.blogspot.fi/ (http://asfalttikukka.blogspot.fi/)
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Ernst on 09.11.2015, 20:12:08
Quote from: Eisernes Kreuz on 09.11.2015, 20:01:17
Siellä on ollut persialaisella torilla varmaan kiistaa mattokaupoista tms. Move along, nothing to see here.

Se on  Persiinalaisella torilla!  (//http://)
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: KeiKei on 09.11.2015, 20:13:08
Ei siellä luultavasti mitään sen ihmeempää tapahtunut. Kyllä tuonne varmasti mennään aina monella partiolla. Ei ole ihan riskitöntä mennä paikkaan, jossa on muutama sata käännytystä pelkäävää nuorta miestä.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Hornsmith on 09.11.2015, 20:23:33
Saattaa olla että siellä oli vaan tungettu vahingossa kaverin lentoväline liinavaatemankeliin. Poliisi irroitti lentimen, oikoi hapsut ja iloisen lämmin pälpätys palasi Hennalaan.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Artisti on 09.11.2015, 20:25:59
Siellä oli vaan se jokapäiväinen torikokous. Huomenna taas.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Nuivanlinna on 09.11.2015, 20:52:47
QuoteESS: Lahdessa Hennalan hätämajoituskeskuksessa kävi maanantaina iltapäivällä useita poliisipartioita.

Hätämajoituskeskuksen johtaja Markku Heikkilä kertoo, että poliisi oli turvaamassa keskuksen työntekijöiden työntekoa ja varmistamassa rauhan säilymistä. Hän muistuttaa, että keskus tekee päivittäin yhteistyötä poliisin kanssa.

Etelä-Suomen Sanomien tietojen mukaan kyse on yksittäisen turvapaikanhakijan aiheuttamasta häiriöstä.
http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2015/11/09/lahden-hennalassa-kavi-useita-poliisipartioita

Kommenteissa:

QuoteSetämies 19:40

"Hennalan hätämajoituskeskuksessa kävi maanantaina iltapäivällä useita poliisipartioita. Etelä-Suomen Sanomien tietojen mukaan kyse on yksittäisen turvapaikanhakijan aiheuttamasta häiriöstä"

Yksittäinen turvapaikanhakija häiriköi ja poliisi rynnistää paikalle usean poliisipartion voimin. IS:n mukaan sama tilanne näkyy olevan Helsingissä. Onkohan siellä yksittäinen häiriökäyttäytyjä?

Jos se muutama päivä sitten sattunut "mielenilmaus" olisi ollut suomalaisten järjestämä, olisi puhuttu mellakasta. Nyt se oli vain torikokous. Turvapaikanhakijat eivät aiheuta mitään hämminkiä, eivät tee rikoksia eivätkä lisää poliisin työtaakkaa. Kuitenkin Hennalakin tekee päivittäin "yhteistyötä" poliisin kanssa. Jepjep...
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Kela_Platinum on 09.11.2015, 21:05:55
Quote from: Nuivanlinna on 09.11.2015, 20:52:47

Kyllä kannatti ottaa näitä maahan! Miettikääs kun näitä tapahtuu jossain hevon kuusessa olevissa VOKeissa, niin sitten on kivaa. Muistakaa että me tienataan tällä!
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Eisernes Kreuz on 09.11.2015, 21:06:38
Vieläkö joku ihan oikeasti uskoo näitä virallisia kaunisteluyrityksiä? Oksettavaa touhua. Ei liene sellaista tekoa tai mellakkaa, jota joku mokuttaja ei yrittäisi heti selitellä parhain päin.

No, heillä tulee selitystensä kanssa pitämään kiirettä tulevina vuosina.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: MW on 09.11.2015, 21:10:08
Quote from: Kela_Platinum on 09.11.2015, 21:05:55
***
Kyllä kannatti ottaa näitä maahan! Miettikääs kun näitä tapahtuu jossain hevon kuusessa olevissa VOKeissa, niin sitten on kivaa. Muistakaa että me tienataan tällä!

Luultavasti "sovittelevat" keskuksissa näitä rahalla, rakkaudella ja substralilla, ainakin jos sairaalahoitoon tai ruumishuoneeseen ei jouduta turvautumaan.

Työntekijät kai joutuvat joka tapauksessa allekirjoittamaan jonkinlaisen salassapitosopimuksen vokin asioista, ettei koko porno läjähdä heti kaikessa kauheudessaan yleisön silmille.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Purppura on 09.11.2015, 21:19:48
Quote from: Nuivanlinna on 09.11.2015, 20:52:47
QuoteESS: Lahdessa Hennalan hätämajoituskeskuksessa kävi maanantaina iltapäivällä useita poliisipartioita.

Hätämajoituskeskuksen johtaja Markku Heikkilä kertoo, että poliisi oli turvaamassa keskuksen työntekijöiden työntekoa ja varmistamassa rauhan säilymistä. Hän muistuttaa, että keskus tekee päivittäin yhteistyötä poliisin kanssa.

Etelä-Suomen Sanomien tietojen mukaan kyse on yksittäisen turvapaikanhakijan aiheuttamasta häiriöstä.
http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2015/11/09/lahden-hennalassa-kavi-useita-poliisipartioita

Kommenteissa:

QuoteSetämies 19:40

"Hennalan hätämajoituskeskuksessa kävi maanantaina iltapäivällä useita poliisipartioita. Etelä-Suomen Sanomien tietojen mukaan kyse on yksittäisen turvapaikanhakijan aiheuttamasta häiriöstä"

Yksittäinen turvapaikanhakija häiriköi ja poliisi rynnistää paikalle usean poliisipartion voimin. IS:n mukaan sama tilanne näkyy olevan Helsingissä. Onkohan siellä yksittäinen häiriökäyttäytyjä?

Jos se muutama päivä sitten sattunut "mielenilmaus" olisi ollut suomalaisten järjestämä, olisi puhuttu mellakasta. Nyt se oli vain torikokous. Turvapaikanhakijat eivät aiheuta mitään hämminkiä, eivät tee rikoksia eivätkä lisää poliisin työtaakkaa. Kuitenkin Hennalakin tekee päivittäin "yhteistyötä" poliisin kanssa. Jepjep...

Tuossahan se lause onkin mainittuna ''keskus tekee päivittäin yhteistyötä poliisin kanssa''.  No yhteistyö johtanee siihen että yhä harvempi Lahden, Suomen huumepääkaupungin, huumeparoni tekee entistä vähemmän ''yhteistyötä'' poliisin kanssa.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Ari-Lee on 09.11.2015, 21:31:14
Paaperohan sanoi, että vain kurkunkatkontakeissit hoidetaan.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Purppura on 09.11.2015, 22:06:43
Quote from: Ari-Lee on 09.11.2015, 21:31:14
Paaperohan sanoi, että vain kurkunkatkontakeissit hoidetaan.

Niin, mutta ettei vaan olisi sanonut tuota ennenkuin invaasion suuruus selkisi. Meinaako tämä että nyt ei  hoideta niitäkään kuin milloin ehditään?
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: ISO on 09.11.2015, 22:08:19

Alkaa Suomessakin olla jännittävää, viimeinkin.

Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Gunnar Hymén on 09.11.2015, 22:11:09
Quote from: ISO on 09.11.2015, 22:08:19

Alkaa Suomessakin olla jännittävää, viimeinkin.

tämä nyt vaan on sellaista jännitystä, että tähän ei ole minkäänlaista kontrollia. en tue, varsinkaan vaimon/lapsieni puolesta
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Nuivanlinna on 10.11.2015, 05:48:57
Quote from: Afrikan kirjeenvaihtaja on 09.11.2015, 19:17:47
Quote from: Tosiasiallinen Nuiva on 09.11.2015, 18:54:48Alkaa olla ihan turhaa enää siirtää niitä partioita välillä pois Hennalasta. Pysyväismiehitys tulee halvemmaksi kaikin puolin.

Poliisi onkin muuttamassa Hennalaan (Yle (http://yle.fi/uutiset/hameen_poliisin_muutto_hennalaan_varmistui/7712380)).

Hieman off topic. Hämeenlinnaan valmistui uusi poliisitalo Miekkalinna vuonna 2013 ja sittenpä vallasväki päättikin yhdistää Päijät-Hämeen ja Kanta-Hämeen poliisilaitokset Hämeen poliisilaitokseksi ja kappas, uusi miljoonakompleksi Miekkalinna jää vajaakäytölle ja toinen kappas Lahteen pitääkin rakentaa jo lisätiloja. No sikäli järkevää, että niitäsuunnitellaan Hennalaan, miksi muuten Hämeenlinnassa ei Suomen kasarmille? Sijaintina huomattavasti parempikin.
http://www.hameensanomat.fi/uutiset/kanta-hame/214293-upouusi-miekkalinna-jaamassa-vajaakaytolle

Suomi tarvitsisi rakennus- ja kaavoituskähminnän  mädännäisyyttä kellarissaan perkaavan halla-ahon, eikä näiden "veljien" intressit kaukana kulje mokutuksestakaan.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: tavallinen jantteri on 10.11.2015, 06:30:06
Quote from: Shemeikka on 09.11.2015, 19:10:03
Quote from: Spesialisti on 09.11.2015, 19:04:52
video matulaumasta, joka on kokoontunut ölisemään yhdessä "we want justice!"

We want justice = we want our money.

Tässä on vähän sellainen aika yleinen virhe. Eihän heidän rahojaan täällä ole! Oikeammin tuo lause kuuluu "We want YOUR money!"
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Orja on 10.11.2015, 06:54:41
Suomessa ei ole enää pankkikonttoreita, tarvitaan punaisen ristin pankkiautomaattineuvojia. Omat rahat on erikseen. Tulorahoitus hoidetaan hölmölän kassasta.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: kaneh_bosm on 10.11.2015, 07:18:56
Quote from: Alaric on 09.11.2015, 19:25:27
Vaikka näissä keisseissä noille poliisien määrille onkin hyvät perusteet (parilla poliisilla vähän huono kontrolloida jotain satapäistä mamulaumaa, jos persialainen tori äityykin astetta vakavammaksi joukkonahinaksi), niin joka kerta silti huvittaa ja toisaalta sylettää, että muualla kuin vokeissa tapahtuviin väkivaltatilanteisiin yms. saa odottaa sitä poliisipartiota aika hemmetin kauan ja lopulta paikalle saapuu yksi partio. Resursseja näyttää riittävän näihin tärkeämpiin kohteisiin.

No kerran Lahdessa olin baarissa kun viereisessä pöydässä puhkesi tappelu ja kun poke meni väliin niin kolme isoa äijää hyökkäsi tämän kimppuun. Poistuin pihalle röökille ja parissa minuutissa paikalle saapui viisi poliisiautoa.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Gunnar Hymén on 10.11.2015, 08:56:07
mitä vittua, ne on taas siellä heti aamusta?

http://yle.fi/uutiset/lahden_hennalassa_poliisioperaatio_meneillaan__poliisi_ei_kerro_viela_enempaa/8443670

voi jeesus sentään.

QuoteLahden Hennalassa on poliisioperaatio meneillään. Hämeen poliisin apulaispoliisipäällikkö Tero Seppänen ei kerro asiasta enempää.

– Hennalassa on poliisioperaatio. En kerro enempää.

Seppäsen mukaan Hennalassa voi kuitenkin liikkua normaalisti eikä ulkopuolisilla ole vaaraa.

Myös maanantaina Hennalassa oli useita poliisipartioita.

siinä on nyt sitten rikkautta ihan urakalla
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Pennit ja markat on 10.11.2015, 09:07:58
Quote from: beehoo on 10.11.2015, 08:56:07
mitä vittua, ne on taas siellä heti aamusta?

http://yle.fi/uutiset/lahden_hennalassa_poliisioperaatio_meneillaan__poliisi_ei_kerro_viela_enempaa/8443670

voi jeesus sentään.

QuoteLahden Hennalassa on poliisioperaatio meneillään. Hämeen poliisin apulaispoliisipäällikkö Tero Seppänen ei kerro asiasta enempää.

– Hennalassa on poliisioperaatio. En kerro enempää.

Seppäsen mukaan Hennalassa voi kuitenkin liikkua normaalisti eikä ulkopuolisilla ole vaaraa.

Myös maanantaina Hennalassa oli useita poliisipartioita.

siinä on nyt sitten rikkautta ihan urakalla

Aseitako etsivät??  ??? :o
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Gunnar Hymén on 10.11.2015, 09:08:36
laitetaan nyt vielä tähänkin niin porukka herää, eli show jatkuu heti aamusta:

http://yle.fi/uutiset/lahden_hennalassa_poliisioperaatio_meneillaan__poliisi_ei_kerro_viela_enempaa/8443670
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Gunnar Hymén on 10.11.2015, 09:09:30
ratsioiltahan nämä vaikuttavat enemmän kuin miltään muulta. ullatuskäyntejä niinsanotusti.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Mr.Reese on 10.11.2015, 09:10:41
Eivät edes ehtineet tiedottaa mitä eilen tapahtui. On nämä hienoja pytinkejä. Poliiseja tietty harmittaa, kun moporatsiat, brutaalit julisteet yms. soft targets on vaihtuneet oikeisiin työtehtäviin.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Fiftari on 10.11.2015, 09:12:03
QuoteSeppäsen mukaan Hennalassa voi kuitenkin liikkua normaalisti eikä ulkopuolisilla ole vaaraa.

Vakiofraasi poliisilla nykyään.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Gunnar Hymén on 10.11.2015, 09:12:44
eilen tapahtui:

QuotePoliisipartioita tarvittiin maanantai-iltana myös Heinolan vastaanottokeskukseen. Poliisin mukaan turvapaikanhakijat häiriköivät keskenään voimallisesti. Säilöön Lahteen tuli yhteensä kolme henkilöä.

nää termit ja sanastot on kyllä niin naurettavia että takapuoli repeää  ;D
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Nuivanlinna on 10.11.2015, 09:13:17
Quote from: beehoo on 10.11.2015, 09:08:36
laitetaan nyt vielä tähänkin niin porukka herää, eli show jatkuu heti aamusta:

http://yle.fi/uutiset/lahden_hennalassa_poliisioperaatio_meneillaan__poliisi_ei_kerro_viela_enempaa/8443670

QuoteVastaanottokeskuksen aamu: portista sisään liuta poliisiautoja
http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2015/11/10/vastaanottokeskuksen-aamu-portista-sisaan-liuta-poliisiautoja
..naps... Alueen portista ajoi aamukahdeksan aikoihin liuta poliisiautoja. Erään silminnäkijän mukaan niitä olisi ollut ainakin seitsemän.
Etelä-Suomen Sanomien toimittaja ja kuvaaja ovat paikalla. Yhdeksän aikaan tilanne oli rauhallinen, alueella oli yhä 4-5 poliisiautoa. ESS:n toimittajan mukaan poliisi piti palaveria hätämajoituskeskuksen johtajan Markku Heikkilän kanssa.

Poliisi ei vielä kerro mistä on kyse. Tiettävästi virkavalta on paikalla hakemassa rikoksesta epäiltyä henkilöä.

Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Nuivake on 10.11.2015, 09:15:19
QuotePoliisin mukaan turvapaikanhakijat häiriköivät keskenään voimallisesti.

Jos eivät tule edes keskenään toimeen, tulevaisuudessa elo paikallisväestön seassa on varmasti puhdasta auvoa?
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Tietopete on 10.11.2015, 09:18:32
Quote from: beehoo on 09.11.2015, 22:11:09
Quote from: ISO on 09.11.2015, 22:08:19

Alkaa Suomessakin olla jännittävää, viimeinkin.

tämä nyt vaan on sellaista jännitystä, että tähän ei ole minkäänlaista kontrollia. en tue, varsinkaan vaimon/lapsieni puolesta
Eräät Markot ja Marko-henkiset sitä kuiten haluavat. Saattaa käydä niin kuin Petelle vuoristoradassa. Ei ole enää hauskaa kun alamäki alkaa.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Sydämistynyt on 10.11.2015, 09:20:44
Vastaanottokeskuksen johtaja on takuulla nuivistunut näiden viikkojen aikana.  Joka ikinen päivä joutilas miesjoukko pitää torikokousta, ja sitten tilataan poliisit paikalle.  Maahan aiotaan jäädä, mutta alkeellisempiakaan maan tapoja ei osata, eikä halutakaan noudattaa. Totta kai hänen täytyy virkansa puolesta selittää asioita parhain päin, mutta luulenpa, että illalla kotona suljettujen ovien takana voi purkautua todellisia mielipiteitä.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Pennit ja markat on 10.11.2015, 09:23:27
Quote from: Sydämistynyt on 10.11.2015, 09:20:44
Vastaanottokeskuksen johtaja on takuulla nuivistunut näiden viikkojen aikana.  Joka ikinen päivä joutilas miesjoukko pitää torikokousta, ja sitten tilataan poliisit paikalle.  Maahan aiotaan jäädä, mutta alkeellisempiakaan maan tapoja ei osata, eikä halutakaan noudattaa. Totta kai hänen täytyy virkansa puolesta selittää asioita parhain päin, mutta luulenpa, että illalla kotona suljettujen ovien takana voi purkautua todellisia mielipiteitä.

Ei nuivistu, koska $$$$$
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Spesialisti on 10.11.2015, 09:23:59
Voi vain kuvitella äbäläwäbälän määrää mitä Hennalassa wäbälöidään päivittäin kun kulttuurit kohtailevat. Matuilla alkaa pinna entistä enemmän kiristyä kun lähtömaassa satuiltuja herrakansan etuuksia ei alakaan kuulumaan.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Gunnar Hymén on 10.11.2015, 09:28:54
http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/hennalan-vastaanottokeskuksessa-jalleen-poliisioperaatio-krp-yksi-irakilainen-otettu-kiinni/5551100

oho nyt rupeaa tulemaan jo kansalaisuuksia esille - nuivistumisen pilkahduksia vai tasa-arvoisuuden balansoimista?
mietin vaan, miksi KRP tällaisia hoitaa. onko tapahtunut tappo?
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Pennit ja markat on 10.11.2015, 09:32:53
Quote from: beehoo on 10.11.2015, 09:28:54
http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/hennalan-vastaanottokeskuksessa-jalleen-poliisioperaatio-krp-yksi-irakilainen-otettu-kiinni/5551100

oho nyt rupeaa tulemaan jo kansalaisuuksia esille - nuivistumisen pilkahduksia vai tasa-arvoisuuden balansoimista?
mietin vaan, miksi KRP tällaisia hoitaa. onko tapahtunut tappo?

Olen kyllä nyt huolissani kiinniotetun väärinymmärretyn pakolaislapsen ihmisoikeuksista, kun hänestä on kerrottu kansalaisuus. :(
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: foobar on 10.11.2015, 09:42:32
Quote from: Sydämistynyt on 10.11.2015, 09:20:44
Vastaanottokeskuksen johtaja on takuulla nuivistunut näiden viikkojen aikana.  Joka ikinen päivä joutilas miesjoukko pitää torikokousta, ja sitten tilataan poliisit paikalle.  Maahan aiotaan jäädä, mutta alkeellisempiakaan maan tapoja ei osata, eikä halutakaan noudattaa. Totta kai hänen täytyy virkansa puolesta selittää asioita parhain päin, mutta luulenpa, että illalla kotona suljettujen ovien takana voi purkautua todellisia mielipiteitä.

Toisaalta jos hän on aito suvaitsevainen, mitään ongelmaa ei vastaanottokeskuksen seinien tai oman pään sisäpuolella ole. Olen vähitellen vakuuttunut siitä, että tosisuvaitsevaisilta aivan oikeasti puuttuu sekä sielu että moraali. Porukan mentaliteetti on kuin Stalinin jeesmiehistelyä pahimmasta päästä. Vai oletteko koskaan kuulleet että suvaitsevaiset olisivat todenneet että nyt tää meitin idea kusi, ja omat ideat pitää laittaa sen vuoksi vaihtoon, tai edes kriittiseen tarkasteluun? Ei, se korjattava juttu löytyy aina kolmansista osapuolista joilla ei ole luotuun katastrofiin osaa eikä arpaa.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Mr.Reese on 10.11.2015, 09:43:07
Vielä Tapanilankoti kehiin, niin miekkatakseihin saa hommata useammat talvirenkaat tänä talvena, kun tulee kilometrejä.

Tuosta maikkarin uutisesta:
QuoteMyös eilen Lahden seudun vastaanottokeskuksissa nähtiin virkavaltaa. Hämeen poliisin mukaan Heinolan vastaanottokeskuksessa turvapaikanhakijat häiriköivät keskenään siinä määrin, että poliisipartioita tarvittiin illan aikana kahteen eri kertaan paikalle rauhoittamaan tilannetta.

Säilöön Lahteen vietiin yhteensä kolme henkilöä.

Myös Hennalassa poliisipartiot kävivät eilen poistamassa sinne kuulumattoman henkilön. Kyseinen mies oli siirretty aiemmin toiseen keskukseen, mutta tullut omia aikojaan takaisin Hennalaan.
Wtf?!?! Mitä noilla liikkuu päässä? Lähdetään vaeltelemaan keskuksista toisiin, kun ei saanut puukotettua ekalla yrityksellä, vai?
Lisäksi Heinolan äksöni jäänyt vähälle huomiolle.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Kni on 10.11.2015, 10:10:49
Quote from: beehoo on 10.11.2015, 09:28:54
http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/hennalan-vastaanottokeskuksessa-jalleen-poliisioperaatio-krp-yksi-irakilainen-otettu-kiinni/5551100

oho nyt rupeaa tulemaan jo kansalaisuuksia esille - nuivistumisen pilkahduksia vai tasa-arvoisuuden balansoimista?
mietin vaan, miksi KRP tällaisia hoitaa. onko tapahtunut tappo?

QuoteVastaanottokeskuksen aamu: portista sisään liuta poliisiautoja
http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2015/11/10/vastaanottokeskuksen-aamu-portista-sisaan-liuta-poliisiautoja
..naps... Alueen portista ajoi aamukahdeksan aikoihin liuta poliisiautoja. Erään silminnäkijän mukaan niitä olisi ollut ainakin seitsemän.

Perin outoa: Krp ja aamukahdeksan.

Ei iVientimyyjät ole hereillä kahdeksalta, puolilta päivin alkavat nousta ohuilta patjoiltaan valittamaan ruuasta katsomaan onko riisi oikein keitettyä.

Ratsialta vaikuttaa kuten beehoo aiemmin totesi. Lieneekö tällä yhteys Helsingin iAsekauppiaaseen. Krp on syystäkin mukana ja tarkkana.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Ur-ho-man on 10.11.2015, 10:12:42
Näitä päivittäisiä sattumuksia seuratessa, poliisin väite että rikollisuus ei lisäänny VOKien myötä asettuu outoon valoon. Tai no, tarkalleen ottaen rikollisuus sanan varsinaisessa merkityksessä ei ehkä heti kasva, mutta poliisin operaatiot ja hälytykset lisääntyvät. Olisi mielenkiintoista nähdä tilasto kuinka monta miestyötuntia poliisi käyttää VOKien asioiden puimiseen esim keskimäärin viikossa koko Suomen alueella, näiden nahisteluiden ratkomiseen yms. pikku puuhasteluun.

Se kaikki työ mitä VOKeihin poliisi käyttää on pois varsinaisesta duunista. Se vituttaa.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Mr.Reese on 10.11.2015, 10:22:04
Olisiko KRP, jos matu on tunnistettu tero? Muuta syytä nyt en keksi, jos ketään ei ole viety ruumisvankkureilla pois.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Gunnar Hymén on 10.11.2015, 10:29:47
Quote from: Ur-ho-man on 10.11.2015, 10:12:42
Näitä päivittäisiä sattumuksia seuratessa, poliisin väite että rikollisuus ei lisäänny VOKien myötä asettuu outoon valoon. Tai no, tarkalleen ottaen rikollisuus sanan varsinaisessa merkityksessä ei ehkä heti kasva, mutta poliisin operaatiot ja hälytykset lisääntyvät. Olisi mielenkiintoista nähdä tilasto kuinka monta miestyötuntia poliisi käyttää VOKien asioiden puimiseen esim keskimäärin viikossa koko Suomen alueella, näiden nahisteluiden ratkomiseen yms. pikku puuhasteluun.

Se kaikki työ mitä VOKeihin poliisi käyttää on pois varsinaisesta duunista. Se vituttaa.

se on helposti 40-60 miestyötuntia yks tuommonen pikku nahistelu kun 5-8 partiota läsäyttää paikalle hakemaan yhen sankarin talteen. eilen siis saatu hassattua pelkästään noihin about 250-300h. paljonkos kantikset sitten eilen vei aikaa? siihen pitäis olla noin 80-100 hälytystä á 2h/case eikä nuo kaikki toteudu noin pitkinä millään. eli voidaan olettaa eilisen kohdalta, että kantikset vei poliisiresursseja noin 25% kun taas vastaavasti pakolaiset 75%
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: kylähullu on 10.11.2015, 10:31:19
Quote from: Kni on 10.11.2015, 10:10:49
Quote from: beehoo on 10.11.2015, 09:28:54
http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/hennalan-vastaanottokeskuksessa-jalleen-poliisioperaatio-krp-yksi-irakilainen-otettu-kiinni/5551100

oho nyt rupeaa tulemaan jo kansalaisuuksia esille - nuivistumisen pilkahduksia vai tasa-arvoisuuden balansoimista?
mietin vaan, miksi KRP tällaisia hoitaa. onko tapahtunut tappo?

QuoteVastaanottokeskuksen aamu: portista sisään liuta poliisiautoja
http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2015/11/10/vastaanottokeskuksen-aamu-portista-sisaan-liuta-poliisiautoja
..naps... Alueen portista ajoi aamukahdeksan aikoihin liuta poliisiautoja. Erään silminnäkijän mukaan niitä olisi ollut ainakin seitsemän.

Perin outoa: Krp ja aamukahdeksan.

Ei iVientimyyjät ole hereillä kahdeksalta, puolilta päivin alkavat nousta ohuilta patjoiltaan valittamaan ruuasta katsomaan onko riisi oikein keitettyä.

Ratsialta vaikuttaa kuten beehoo aiemmin totesi. Lieneekö tällä yhteys Helsingin iAsekauppiaaseen. Krp on syystäkin mukana ja tarkkana.

Poliisit tietää että kaikki on paikalla ja helpompi löytää etsitty henkilö verrattuna iltapäivään kun porukat pyörii missä sattuu.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Ink Visitor on 10.11.2015, 10:42:48
Quote
Lahden Hennalan vastaanottokeskuksessa on ollut tiistaiaamuna poliisioperaatio.

Sieltä on haettu mieshenkilö kuulusteluihin rikoksesta epäiltynä, kertoo tutkinnajohtaja Paavo Tuominen Hämeen poliisista.

Tuominen ei kommentoi, milloin rikos on tapahtunut ja mistä rikoksesta on kyse.

Asiasta tiedotetaan myöhemmin

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015111020641394_uu.shtml

Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Koekaniini on 10.11.2015, 11:39:39
"Lahdessa Hennalan hätämajoituskeskuksessa kävi maanantaina iltapäivällä useita poliisipartioita.

Hätämajoituskeskuksen johtaja Markku Heikkilä kertoo, että poliisi oli turvaamassa keskuksen työntekijöiden työntekoa ja varmistamassa rauhan säilymistä. Hän muistuttaa, että keskus tekee päivittäin yhteistyötä poliisin kanssa."-ESS

Millaisen viestin Heikkilä meinaa lähettää kun kehuu että tehdään PÄIVITTÄIN yhteistyötä poliisin kanssa? Itseni esim. ei ole tarvinnut tehdä "yhteistyötä" poliisin kanssa oikeastaan ikinä(jos puhallusratsioita ei lasketa)...
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Ink Visitor on 10.11.2015, 13:38:48
Quote
KRP pidätti Lahdessa ihmisen epäiltynä laittoman maahantulon järjestämisestä

Miehen epäillään tuoneen kuluvan syksyn aikana useita kymmeniä turvapaikanhakijaksi ilmoittautuneita Suomeen. Häntä epäillään törkeästä laittoman maahantulon järjestämisestä.

Keskusrikospoliisi otti kiinni ja pidätti keskiviikkoaamuna Lahdessa Hennalan vastaanottokeskuksessa miehen, jota epäillään törkeästä laittoman maahantulon järjestämisestä.

Kiinniottoa oli turvaamassa Hämeen poliisilaitokselta useita poliisipartioita. Mies ei tehnyt vastarintaa, kun hänet otettiin kiinni.

Miehen epäillään tuoneen kuluvan syksyn aikana useita kymmeniä turvapaikanhakijaksi ilmoittautuneita Suomeen

http://yle.fi/uutiset/poliisi_krp_pidatti_lahdessa_ihmisen_epailtyna_laittoman_maahantulon_jarjestamisesta/8444621
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: törö on 10.11.2015, 13:44:14
Quote from: Ink Visitor on 10.11.2015, 13:38:48
Miehen epäillään tuoneen kuluvan syksyn aikana useita kymmeniä turvapaikanhakijaksi ilmoittautuneita Suomeen

The gift that keeps on giving.

Paras rikkaus on juuri tällaista, ahkeraa ja yhteisöllistä.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Sydämistynyt on 10.11.2015, 13:47:19
Vientimyyjä olikin tuontimyyjä.

Bisnes kuitenkin luisti, ja työllisti itsensä...
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Shemeikka on 10.11.2015, 13:49:12
QuoteMiehen epäillään tuoneen kuluvan syksyn aikana useita kymmeniä turvapaikanhakijaksi ilmoittautuneita Suomeen

Hitto, ja sitten vielä me hompanssit väitämme paholaisten vain notkuvan Kela Goldin turvin kaupungilla tekemättä mitään rahan arvoista.  :roll:
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Pennit ja markat on 10.11.2015, 13:49:17
Quote from: törö on 10.11.2015, 13:44:14
Quote from: Ink Visitor on 10.11.2015, 13:38:48
Miehen epäillään tuoneen kuluvan syksyn aikana useita kymmeniä turvapaikanhakijaksi ilmoittautuneita Suomeen

The gift that keeps on giving.

Paras rikkaus on juuri tällaista, ahkeraa ja yhteisöllistä.

Ovat selvästi yritteliästä väkeä nämä turvapaikanhakijat! Kyllä Suomi näillä lähtee nousuun.  ;)
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: ArtturiE on 10.11.2015, 13:50:34
Keskus on täynnä laittomia matuja ja yksi viedään pois?
Täysin epäloogista.  Mutta hyvä että edes yksi viedään ja toivottavasti tuomitaan karkotettavaksi.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: ArtturiE on 10.11.2015, 13:54:37
Quote from: Sydämistynyt on 10.11.2015, 13:47:19
Vientimyyjä olikin tuontimyyjä.

Bisnes kuitenkin luisti, ja työllisti itsensä...

Suomen rasistit kuitenkin torppasivat kukoistavan bisneksen.
Kuulin tapauksesta, että Seinäjoella olisi matun jäljiltä pankkiautomaattiin jäänyt kuitti, jossa saldo oli 76000€.  Ensin ajattelin tämän olevan vain huhua, mutta jos se olikin ihmiskauppiaan tilin saldo niin se tuntuisi jo uskottavalta.

Isiksen värväri voisi olla toinen vaihtoehto, mutta fanaattisten terroristien luulisi olevan huolellisempia.
Mutta sattuu sitä paremmissakin piireissä.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Gunnar Hymén on 10.11.2015, 14:02:44
http://poliisi.fi/keskusrikospoliisi/tiedotteet/1/0/krp_pidatti_henkilon_epailtyna_laittoman_maahantulon_jarjestamisesta_41281

QuoteKeskusrikospoliisi on ottanut kiinni ja pidättänyt aamulla 10.11.2015 Lahdessa Hennalan vastaanottokeskuksesta miehen, jota epäillään törkeästä laittoman maahantulon järjestämisestä.
Kiinniottoa oli turvaamassa Hämeen poliisilaitokselta useita poliisipartioita. Mies ei tehnyt kiinniotettaessa vastarintaa.

kappas ne on keksiny ikiliikkujan. mamu tuo mamuja, jotka sitten tuo mamuja ja sitten ne jää kiinni ja ne palautetaan (in my dreams) ja sit ne tulee takasin ku mamut tuo niitä.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Pennit ja markat on 10.11.2015, 14:03:43
Quote from: beehoo on 10.11.2015, 14:02:44
http://poliisi.fi/keskusrikospoliisi/tiedotteet/1/0/krp_pidatti_henkilon_epailtyna_laittoman_maahantulon_jarjestamisesta_41281

QuoteKeskusrikospoliisi on ottanut kiinni ja pidättänyt aamulla 10.11.2015 Lahdessa Hennalan vastaanottokeskuksesta miehen, jota epäillään törkeästä laittoman maahantulon järjestämisestä.
Kiinniottoa oli turvaamassa Hämeen poliisilaitokselta useita poliisipartioita. Mies ei tehnyt kiinniotettaessa vastarintaa.

kappas ne on keksiny ikiliikkujan. mamu tuo mamuja, jotka sitten tuo mamuja ja sitten ne jää kiinni ja ne palautetaan (in my dreams) ja sit ne tulee takasin ku mamut tuo niitä.

Kuulostaa ihan Ruotsilta.  :facepalm:
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: TattiJooseppi on 10.11.2015, 15:26:41
Tästä uutinen myös Aamulehdessä
http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1195005512592/artikkeli/krp+on+pidattanyt+lahdessa+miehen+joka+on+tuonut+maahan+kymmenia+turvapaikanhakijoita.html

Kommentointikin on auki. Ote kommentoinnin tasosta:

Quote10.11.2015 14:57
Osallistun mielelläni tämän miehen sakkojenmaksuun. Jos inhimillisyys olisi palkitsemisen arvoinen hän ansaitsisi mitallin valitettavasti Suomessa se on rangaistuksen arvoinen.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Gunnar Hymén on 10.11.2015, 15:27:53
kertoo täysin suvakkien ajatusmaailmasta - lain rikkojille mitaleita  :facepalm:
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: latrom on 10.11.2015, 15:37:19
Quote from: ArtturiE on 10.11.2015, 13:54:37
Quote from: Sydämistynyt on 10.11.2015, 13:47:19
Vientimyyjä olikin tuontimyyjä.

Bisnes kuitenkin luisti, ja työllisti itsensä...

Suomen rasistit kuitenkin torppasivat kukoistavan bisneksen.
Kuulin tapauksesta, että Seinäjoella olisi matun jäljiltä pankkiautomaattiin jäänyt kuitti, jossa saldo oli 76000€.  Ensin ajattelin tämän olevan vain huhua, mutta jos se olikin ihmiskauppiaan tilin saldo niin se tuntuisi jo uskottavalta.

Isiksen värväri voisi olla toinen vaihtoehto, mutta fanaattisten terroristien luulisi olevan huolellisempia.
Mutta sattuu sitä paremmissakin piireissä.

Olen Kauhavalta kuullut vastaavaa myös. Tosin n. puolet.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: ISO on 10.11.2015, 16:02:26
Quote10.11.2015 14:57
Osallistun mielelläni tämän miehen sakkojenmaksuun. Jos inhimillisyys olisi palkitsemisen arvoinen hän ansaitsisi mitallin valitettavasti Suomessa se on rangaistuksen arvoinen.

Ihmissalakuljettajilta saattaa puuttua jotain, mutta rahasta niillä ei ole puutetta.

Keräävät kymmenien miljardien tulot vuodessa meidän kustannuksella.

Säästä rahasi tulevaisuuden tarpeisiin, tulet niitä tarvitsemaan omaan, lastesi ja vanhempiesi sosiaaliturvaan.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Purppura on 10.11.2015, 19:13:08
Quote from: Fiftari on 10.11.2015, 09:12:03
QuoteSeppäsen mukaan Hennalassa voi kuitenkin liikkua normaalisti eikä ulkopuolisilla ole vaaraa.

Vakiofraasi poliisilla nykyään.

Ulkopuolisille? siis muille kuin Hennalassa liikkuville?
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: jormaKoo on 10.11.2015, 20:41:46
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1447122788628.html
https://www.facebook.com/KalleAaltonenLahdenKaupunginvaltuustoon/photos/a.518572118156260.133996.518201334860005/1169885743024891/?type=3

Tiedotteen mukaan yksi kaveri pidätetty kun oli väärässä paikassa.
Silminnäkijän mukaan 7 poliisipartiota paikalle.

Mistä on kyse?
A) Poliiseilla on niin paljon ylimääräisiä resursseja, että yhteen pidätykseen voi lähettää 7 partiota.
B) Suomalaiset poliisit ylireagoi, koska eivät ymmärtäneet, että tapahtunut pimentoon jäänyt toiminta on Irakissa ihan normaalia.

Oli miten oli, Hennalassa on turvallista liikkua ja ulkopuolisilla ei ole vaaraa.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Nyymi on 10.11.2015, 20:43:54
Quote from: TattiJooseppi on 10.11.2015, 15:26:41
Tästä uutinen myös Aamulehdessä
http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1195005512592/artikkeli/krp+on+pidattanyt+lahdessa+miehen+joka+on+tuonut+maahan+kymmenia+turvapaikanhakijoita.html

Kommentointikin on auki. Ote kommentoinnin tasosta:

Quote10.11.2015 14:57
Osallistun mielelläni tämän miehen sakkojenmaksuun. Jos inhimillisyys olisi palkitsemisen arvoinen hän ansaitsisi mitallin valitettavasti Suomessa se on rangaistuksen arvoinen.

Osallistuuko mielellään miehen tuomien matujen elatuskustannuksiin seuraavien - sanotaanko nyt vaikka - 20 vuoden ajan? Summa voi huimata, varsinkin jos muita vapaaehtoisia ei ilmaannu.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: MW on 10.11.2015, 21:10:01
Quote from: Purppura on 10.11.2015, 19:13:08
Quote from: Fiftari on 10.11.2015, 09:12:03
QuoteSeppäsen mukaan Hennalassa voi kuitenkin liikkua normaalisti eikä ulkopuolisilla ole vaaraa.

Vakiofraasi poliisilla nykyään.

Ulkopuolisille? siis muille kuin Hennalassa liikkuville?

Mistään matujen tekemisistä ei tietenkään koidu vaaraa ulkopuolisille. Kannattaa siis katsoa, että pysyy helvetin kaukana ulkopuolella, koska lähellä vaara on jo aika illmeinen.

Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: sivullinen. on 10.11.2015, 22:59:34
Quote
Lahden Hennalan vastaanottokeskuksen liepeillä on jälleen aamulla ollut käynnissä poliisioperaatio. Silminnäkijän mukaan paikalla oli vajaa kymmenen poliisipartiota.

Asia on nyt keskusrikospoliisin tutkinnassa.

– Keskuksessa on otettu kiinni rikoksesta epäiltynä irakilainen mieshenkilö, kertoo krp:n rikoskomisario Paavo Tuominen MTV Uutisille.

http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/hennalan-vastaanottokeskuksessa-jalleen-poliisioperaatio-krp-yksi-irakilainen-otettu-kiinni/5551100
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: -PPT- on 10.11.2015, 23:16:19
Quote from: TattiJooseppi on 10.11.2015, 15:26:41
Tästä uutinen myös Aamulehdessä
http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1195005512592/artikkeli/krp+on+pidattanyt+lahdessa+miehen+joka+on+tuonut+maahan+kymmenia+turvapaikanhakijoita.html

Kommentointikin on auki. Ote kommentoinnin tasosta:

Quote10.11.2015 14:57
Osallistun mielelläni tämän miehen sakkojenmaksuun. Jos inhimillisyys olisi palkitsemisen arvoinen hän ansaitsisi mitallin valitettavasti Suomessa se on rangaistuksen arvoinen.

Passaa minulle; lähetetään vaan kaikin mokomin lasku tuolle maailmanhalaajalle.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Tosiasiallinen Nuiva on 11.11.2015, 06:55:50
QuotePoliisia tarvitaan Hennalan hätämajoituksessa lähes päivittäin: "Jännitteitä on paljon"

Lahdessa Hennalan vastaanottokeskuksesta on muodostunut lyhyessä ajassa Hämeen poliisille vakiopaikka. Järjestyksenvalvontaan liittyviä tehtäviä tulee poliisille Hennalaan lähes päivittäin, joskus useampiakin samana päivänä.

– Kun vastaanottokeskus perustettiin, siellä käytiin viikossa pari kertaa. Nyt, kun turvapaikanhakijoita on tullut enemmän, käyntejä on viikoittain keskimäärin kuusi, sanoo komisario Pekka Kokkonen.

On vuorokausia, jolloin Hennalassa käydään monta kertaa, ja sitten taas päiviä, jolloin ei tarvitse käydä kertaakaan, jatkaa Kokkonen.

Hennalaan poliisi sanoo menevänsä aina hätämajoitusta ylläpitävän Suomen Punaisen Ristin pyynnöstä.

– Vastaanottokeskuksessa asuvien keskinäinen häiriökäyttäytyminen on yleisin syy, miksi poliisi Hennalaan menee, sanoo Kokkonen.

Ihmiset hermostuvat toisiinsa, alkoholi kärjistää yhteenottoja

Poliisin mukaan vastaanottokeskuksen asukkaiden välit kiristyvät usein silloin, kun he ovat nauttineet alkoholia.

– Useimmiten henkilöt ovat vain hermostuneet toisiinsa. Mukana on myös alkoholia, ja osa näkyy oppineen suomalaiset juomatavat, jatkaa komisario Pekka Kokkonen.

Useimmiten poliisi on pystynyt rauhoittamaan tilanteen puhumalla. Joitain turvapaikanhakijoita on kuitenkin tuotu laitokselle selvittämään päänsä.

Ainakin kerran turvapaikanhakijoiden keskinäisestä välienselvittelystä on kirjattu rikosilmoitus pahoinpitelystä.

– Siellä on suuri määrä asukkaita, ja jännitteitä on paljon. Poliisitoimintaan tällä on hyvin työllistävä vaikutus, sanoo Kokkonen.

Poliisin mukaan käyntejä Heinolan vastaanottokeskukseen on ollut vähemmän kuin Lahden Hennalaan.

– Se on fakta. Toisaalta Heinolan vastaanottokeskuksen historia on myös Hennalaa lyhyempi ja asukkaita on vähemmän, Kokkonen muistuttaa.

http://yle.fi/uutiset/poliisia_tarvitaan_hennalan_hatamajoituksessa_lahes_paivittain_jannitteita_on_paljon/8444825 (http://yle.fi/uutiset/poliisia_tarvitaan_hennalan_hatamajoituksessa_lahes_paivittain_jannitteita_on_paljon/8444825)

Onkohan tuo Kokkonen kännissä vai luuleeko hän tosissaan mamujen oppineen juomatapansa vasta Suomessa?
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Gunnar Hymén on 11.11.2015, 07:27:23
sylettää niin tuo "oppineen suomalaiset juomatavat" - naurettava ulos-venkoilu yritys faktoista
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: TattiJooseppi on 11.11.2015, 08:08:19
Quoteosa näkyy oppineen suomalaiset juomatavat, jatkaa komisario Pekka Kokkonen.

Jos tuo ei ole rasistinen lausuntoi niin ei mikään.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: ääni kentältä on 11.11.2015, 08:20:37
Quote from: Tosiasiallinen Nuiva on 11.11.2015, 06:55:50
Quote
– Useimmiten henkilöt ovat vain hermostuneet toisiinsa. Mukana on myös alkoholia, ja osa näkyy oppineen suomalaiset juomatavat, jatkaa komisario Pekka Kokkonen.

Islamilaisenhan ei mun ymmärryksen mukaan saa nauttia alkoholia, niin vokkeihin voisi pistää päivittäiset puhallusratsiat. Ne joilla viisari värähttää on sitten siirtyminen sianliha ruokiin, oppisivat sitten kotoutumaan "täydellisesti"
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Fincum on 11.11.2015, 08:53:55
Quote from: TattiJooseppi on 11.11.2015, 08:08:19
Quoteosa näkyy oppineen suomalaiset juomatavat, jatkaa komisario Pekka Kokkonen.

Jos tuo ei ole rasistinen lausuntoi niin ei mikään.

Sikailvathan suomalaisetkin ns. votkaturisteina halvan viinan Neuvostoliitossa ja Virossa.
Pitää ymmärtää ja suvaita.

Youtube: Juha Vainio Votkaturistit (https://www.youtube.com/watch?v=t_Un8wo754E)
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Purppura on 11.11.2015, 09:03:44
Quote from: Nuivake on 10.11.2015, 09:15:19
QuotePoliisin mukaan turvapaikanhakijat häiriköivät keskenään voimallisesti.

Jos eivät tule edes keskenään toimeen, tulevaisuudessa elo paikallisväestön seassa on varmasti puhdasta auvoa?

Kyllä kyllä, onni on ylimmillään kun ensin on maksettu matkasta maltaita ja sitten päädytään telttamajoitukseen räntäsateessa. Hennalan kähinät on pientä verrattuna siitä mitä tästä seuraa.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: ISO on 11.11.2015, 09:08:22
Quote from: Tosiasiallinen Nuiva on 11.11.2015, 06:55:50
– Useimmiten henkilöt ovat vain hermostuneet toisiinsa. Mukana on myös alkoholia, ja osa näkyy oppineen suomalaiset juomatavat, jatkaa komisario Pekka Kokkonen.

Suomalaisten vikaa siis tämäkin?

JuuEi, eiköhän roskaväki ole jo kotimaassaan ollut roskaväkeä, sen vuoksi ovat matkaan lähteneetkin, ei niitä siellä ole haluttu katsella.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Blanc73 on 11.11.2015, 09:13:41
Quoteosa näkyy oppineen suomalaiset juomatavat, jatkaa komisario Pekka Kokkonen.

Haha hah! Tottakai. Vika on suomalaisten, jotka ovat turmelleet viattomat kamelikuskit.  :facepalm:  Haistappa komisario Kokkonen ******!
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Nuivanlinna on 11.11.2015, 09:34:01
Quote from: ISO on 11.11.2015, 09:08:22
Quote from: Tosiasiallinen Nuiva on 11.11.2015, 06:55:50
– Useimmiten henkilöt ovat vain hermostuneet toisiinsa. Mukana on myös alkoholia, ja osa näkyy oppineen suomalaiset juomatavat, jatkaa komisario Pekka Kokkonen.

Suomalaisten vikaa siis tämäkin?

JuuEi, eiköhän roskaväki ole jo kotimaassaan ollut roskaväkeä, sen vuoksi ovat matkaan lähteneetkin, ei niitä siellä ole haluttu katsella.

Pitäisiköhän nostaa alkoholiveroa?  :flowerhat:
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: xor_rox on 11.11.2015, 10:19:55
Eikö villissä lännessä viinaa kuskattu/myyty reservaatteihin, jotta niihin eristetyt inkkarit saatiin pidettyä tyytyväisinä? Vai oliko tällä jokin muu tarkoitus? Voisiko Hennalaan kuljettaa vapaaehtoisvoimin muutaman kontin halpaa venäläistä vodkaa, vai meneekö laittoman puolelle?
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Mr.Reese on 11.11.2015, 12:26:56
Quote from: Fincum on 11.11.2015, 08:53:55
Quote from: TattiJooseppi on 11.11.2015, 08:08:19
Quoteosa näkyy oppineen suomalaiset juomatavat, jatkaa komisario Pekka Kokkonen.

Jos tuo ei ole rasistinen lausuntoi niin ei mikään.

Sikailvathan suomalaisetkin ns. votkaturisteina halvan viinan Neuvostoliitossa ja Virossa.
Pitää ymmärtää ja suvaita.

Youtube: Juha Vainio Votkaturistit (https://www.youtube.com/watch?v=t_Un8wo754E)
Halvempaa viinaa löytyisi muista Euroopan nurkista kuin täältä. Tainnut pimeys tehdä kepposet, että viina maistuu paremmin kuin kotipuolessa.  8)
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: rähmis on 11.11.2015, 13:18:27
Poliisia tarvitaan Hennalan hätämajoituksessa lähes päivittäin: "Jännitteitä on paljon"

Poliisi kutsutaan keskimäärin kuudesti viikossa Lahden Hennalaan selvittelemään hätämajoituksen asukkaiden kahnauksia. Poliisin mukaan jännitteitä kasvattaa se, että osa asukkaista on opetellut suomalaisille juomatavoille.

YLE (http://yle.fi/uutiset/poliisia_tarvitaan_hennalan_hatamajoituksessa_lahes_paivittain_jannitteita_on_paljon/8444825)

Kotoutuminen on jo alkanut.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: valtakunnanpärkhele on 11.11.2015, 14:20:04
Hyvin Yle vetää! - Muslimien dokaaminen suomalaisten syytä  ;D

Iltalehti tietää kertoa asioita vähän paremmin.
http://www.iltalehti.fi/pakolaiskriisi/2015111120646666_cm.shtml

QuoteSitä, ovatko esimerkiksi poliittiset syyt yhteenottojen taustalla, poliisi ei tarkasti tiedä. Mahdollista se kuitenkin on.

- Yksityiskohtaisia tietoja ei ole, mutta yleisellä tasolla tiedetään, että pieneen tilaan on majoittuneena useita eri etnisiä ryhmiä. Tästä tulee monenlaisia ongelmia ja ristiriitoja.

Tässähän juuri kerrotaan havaintoperäisesti, että monikulttuuri ei toimi.  Jos se ei toimi VOKissa, niin ei se toimi vokin ulkopuolellakaan! M.O.T.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Shemeikka on 11.11.2015, 14:25:55
Media vähättelee matujen tappeluja; "nahistelun" takia tuskin poliisi tulisi paikalle ja veisi tyyppejä jäähylle.

Menee Irwinin laulu uuteen uskoon: Viideltä moskeijaan ja kuudelta putkaan, se on sellainen pakolaisen perjantai ;)
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: ämpee on 11.11.2015, 14:44:14
Quote from: rähmis on 11.11.2015, 13:18:27
Poliisia tarvitaan Hennalan hätämajoituksessa lähes päivittäin: "Jännitteitä on paljon"

Poliisi kutsutaan keskimäärin kuudesti viikossa Lahden Hennalaan selvittelemään hätämajoituksen asukkaiden kahnauksia. Poliisin mukaan jännitteitä kasvattaa se, että osa asukkaista on opetellut suomalaisille juomatavoille.

YLE (http://yle.fi/uutiset/poliisia_tarvitaan_hennalan_hatamajoituksessa_lahes_paivittain_jannitteita_on_paljon/8444825)

Kotoutuminen on jo alkanut.

Taas muistuttaisin siitä "kaksi tapausta tuhannesta", joka näyttää poikivan viikottain pelkästään Hennalan kohdalla 2.994 perunanenäpidätystä.
Koko maan kattavia lukuja en enää uskalla edes laskea, siinä poliisi ja perunanenät ovat kaiken aikaa matkalla putkaan tai pois sieltä.

Ihmetyttää miten "hyvän asian puolesta" niin usein valehdellaan, tai onkohan tarkoitus piilonuivistaminen törkeän läpinäkyvillä valheilla ??
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Fincum on 11.11.2015, 15:20:12
Quote from: rähmis on 11.11.2015, 13:18:27
Poliisia tarvitaan Hennalan hätämajoituksessa lähes päivittäin: "Jännitteitä on paljon"

Poliisi kutsutaan keskimäärin kuudesti viikossa Lahden Hennalaan selvittelemään hätämajoituksen asukkaiden kahnauksia. Poliisin mukaan jännitteitä kasvattaa se, että osa asukkaista on opetellut suomalaisille juomatavoille.

YLE (http://yle.fi/uutiset/poliisia_tarvitaan_hennalan_hatamajoituksessa_lahes_paivittain_jannitteita_on_paljon/8444825)

Kotoutuminen on jo alkanut.

Milloin oppivat suomalaisille ruokatavoille ja lopettavat  ruuasta valittamisen?
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Marko Mjölnir Parkkola on 11.11.2015, 19:42:22
to:[email protected]
subject:Omituista kielenkäyttöä uutisessa

Moro,

Ohjaisitteko tämän Lahden poliisilaitoksen johdolle. En löydä heidän yhteystietoja poliisin sivulta.
Luin tämän aamun uutisen ja olin aika tyrmistynyt tavasta jolla komisario Pekka Kokkonen vastailee toimitajalle. Tällainen kielenkäyttö ei ole poliisille sopivaa.

http://yle.fi/.../poliisia_tarvitaan_hennalan_hatamaj.../8444825

"Useimmiten henkilöt ovat vain hermostuneet toisiinsa. Mukana on myös alkoholia, ja osa näkyy oppineen suomalaiset juomatavat, jatkaa komisario Pekka Kokkonen."

Tässä täyttyy jo merkit kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, joskin sanomalehti Kalevan tapauksesta tiedämme, että suomalaisesta saa kirjoittaa vaikka mitä julkisesti, mutta tuomiolle siitä ei joudu. Muuten tekisin rikosilmoituksen välittömästi.

Haluaisin Pekka Kokkoselle sanoa, että tietääkseni olen suomalainen, enkä juo tippaakaan alkoholia. Minulta nämä "useimmat henkilöt" eivät ainakaan ole oppineet huonoja tapojaan.

Tällainen kommentointi ei ainakaan vähennä jännitteitä maahantulijoiden ja kantaväestön kesken, mikäli kantaväestöä lyödään virkavallan toimesta kuin vierasta sikaa.

Oletan että tulevaisuudessa näitä kommentteja mietitään hieman tarkemmin.

Terveisin,
Marko Parkkola
Tampere
Veronmaksaja

---

Tervehdys,

Kiitos rakentavasta viestistänne.
Otan sen huomioon tulevissa median yhteydenotoissa.
Päivittäistiedottamisen nopeus ja nettiuutisten maailma on johtanut siihen, että nykyään ei enää pyydetä toimittajalta tekstiä luettavaksi ja hyväksyttäväksi haastattelun antamisen jälkeen. Näin pitäisi kuitenkin tehdä, sillä estettäisiin tällaisten huolimattomien ilmaisujen päätyminen median uutissivuille.

Kiitän vielä asiallisesta kommentistanne.

Hyvää ja turvallista alkavaa talvea Teille!

Ystävällisin terveisin,

Pekka Kokkonen
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Mr.Reese on 11.11.2015, 19:52:42
Itse en vieläkään niele sitä salakuljettajaa. Olen edelleen sitä mieltä, että oli tero, koska niin monen partion voimin sinne mentiin.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: nevahood on 12.11.2015, 11:38:02
Uutista päivitetty ja esimerkkejä lisätty. Pesulaepisodi eivätkä kengät siirry puhumalla. Tarvitaan toistakymmentä poliisia siirtämään kengät. Hajaantukaa.

QuotePäivittäiset poliisikäynnit Hennalassa: Taustalla riitoja kengistä ja pesuvuoroista
Keskiviikko 11.11.2015 klo 14.55 (päivitetty 12.11.2015 klo 07.12)

Hennalan hätämajoituskeskuksessa ristiriitatilanteet alkavat arkisista asioista.

Iltalehti uutisoi tänään, kuinka poliisi käy lähes päivittäin Lahden Hennalan hätämajoituskeskuksessa. Poliisi tulee paikalle aina henkilökunnan hälyttämänä.

Yksikön johtajan Markus Heikkilän mukaan henkilökunta ei tunne oloaan turvattomaksi vaan keskuksessa on nollatoleranssi väkivallalle.

- Hämeen poliisin kanssa olemme sopineet tällaisen mallin. Se, joka on häiriökäyttäytyjä, poistetaan yöksi. Aamulla hän sitten voi palaa keskukseen, ja elämä jatkuu eteenpäin. Vakavimmissa tapauksissa häiriökäyttäytyjä siirretään toiseen turvapaikkaan, Heikkilä sanoo Iltalehdelle.

Kärhämät alkavat pienistä, arkisista asioista. Ei poliittisista erimielisyyksistä tai etnisistä taustoista.

- Esimerkiksi sellainen tapaus, että rouva ei ole tyhjentänyt riittävän nopeasti pesukonetta ja toisen rouvan vuoro on alkamassa. Eli suomalainen pesulaepisodi. Tai on ollut sellainenkin tilanne, että asukkaan mielestä kaverin kengät ovat väärässä paikassa ja haisevat pahalle. Keskustelemalla kengät eivät siirry oikeaan paikkaan.

Heikkilä nostaa esimerkiksi myös tilanteen, jossa perheen lapsi käyttäytyy epäkohteliaasti aikuista kohtaan. Aikuinen alkaa ojentaa lasta, ja sitten onkin nokkapokka aikuisten välillä.

- Eli ihan samanlaista kuin suomalaisillakin.

Hennalan hätämajoitusyksikössä on tilaa 450 turvapaikanhakijalle.
http://www.iltalehti.fi/pakolaiskriisi/2015111120647189_cm.shtml

Boldaus minun.

Kyse ei siis ollutkaan tästä:
Quote- Yksityiskohtaisia tietoja ei ole, mutta yleisellä tasolla tiedetään, että pieneen tilaan on majoittuneena useita eri etnisiä ryhmiä. Tästä tulee monenlaisia ongelmia ja ristiriitoja.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Gunnar Hymén on 12.11.2015, 11:42:10
vai että "suomalainen pesulaepisodi" - poliisit voi haistaa pitkän kakkendaalin. täytyypä kysäistä montako pesulaepisodia on kantisten osalta raportoitu ja merkitty poliisien kirjoihin viimeisen vaikkapa nyt 300vuoden aikana.

saatanan tunarit  :facepalm:
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Uuno Nuivanen on 12.11.2015, 11:44:52
Poliisithan ne yleensä selvittelevät pottunokkamatamien pesuvuoroja juu. VMP.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Pakkanen on 12.11.2015, 11:48:00
Quote from: nevahood on 12.11.2015, 11:38:02
Kärhämät alkavat pienistä, arkisista asioista.

- Esimerkiksi sellainen tapaus, että rouva ei ole tyhjentänyt riittävän nopeasti pesukonetta ja toisen rouvan vuoro on alkamassa. Eli suomalainen pesulaepisodi.

Mikä ihmeen suomalainen pesulaepisodi :facepalm: En tunnista tästä sitä Suomea jossa asun. Aika moista maalailua tällaiset kärhämät ja suomalaiset pesulaepisodit.

Keksikää parempia. Ei jatkoon.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Griffinvaari on 12.11.2015, 11:58:17
Meillä on 105 asunnon yhtiössä suunnilleen sama määrä asukkaita, on pesutuvat yms. en muista n.35v:n aikana kuin 2 poliisin käyntiä yhtiössä, että tämmöistä suomalaista pesula kulttuuria, "ihan samanlaista kuin matuillakin", poliisin mukaan, ajelevat sinne siis huviretkiä.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: kylähullu on 12.11.2015, 12:01:08
Quote from: beehoo on 12.11.2015, 11:42:10
vai että "suomalainen pesulaepisodi" - poliisit voi haistaa pitkän kakkendaalin. täytyypä kysäistä montako pesulaepisodia on kantisten osalta raportoitu ja merkitty poliisien kirjoihin viimeisen vaikkapa nyt 300vuoden aikana.

saatanan tunarit  :facepalm:

Olen kokenut muutaman "Suomalaisen pesulaepisodin".
Kaikissa tapauksissa taloyhtiön pesula paikkana ja episodin aiheuttajana "Suomalainen" henkilö.
Tapauksista selvinny ääntä tarpeeksi korottomalla jos ei ole aiheuttaja Suomea ymmärtänyt.
Yksikään tapaus ei kyllä ole poliisille asti mennyt(ainakaan vielä ;) )
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: sivullinen. on 12.11.2015, 16:48:36
Quote
Heikkilä nostaa esimerkiksi myös tilanteen, jossa perheen lapsi käyttäytyy epäkohteliaasti aikuista kohtaan. Aikuinen alkaa ojentaa lasta, ja sitten onkin nokkapokka aikuisten välillä.

Jos lasten ojentelun jälkeen tarvitaan poliisia selvittämään asiaa, on se minun tietääkseni aina lastensuojeluviranomaisen puuttumisen paikka. Ei ole vuottakaan viime kerrasta kun lastensuojeluviranomainen sai vastaavassa -- tosin vakavampaan tulokseen johtaneessa -- tilanteessa oikeuden tuomion (http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/vilja-eerikan-tapaus-oikeudessa-miten-lastensuojelu-vastaa/4809228).
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: ISO on 12.11.2015, 16:58:04
Meillä oli tänään etninen ristiriita kotona, lapset jättää kengät eteisessä niin ettei muut pääse kunnolla kulkemaan, eikä olla päästy keskustelemalla asiassa ratkaisuun.

Seuraavaksi siirrytään torikokous-kokeiluun, mennään porukalla pihalle huutamaan ja meuhkaamaan, luulis että sillä tuokin asia tulee kuntoon.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: ikuturso on 13.11.2015, 00:47:29
Quote from: Marko Mjölnir Parkkola on 11.11.2015, 19:42:22
to:[email protected]
subject:Omituista kielenkäyttöä uutisessa

"Useimmiten henkilöt ovat vain hermostuneet toisiinsa. Mukana on myös alkoholia, ja osa näkyy oppineen suomalaiset juomatavat, jatkaa komisario Pekka Kokkonen."

Tässä täyttyy jo merkit kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, joskin sanomalehti Kalevan tapauksesta tiedämme, että suomalaisesta saa kirjoittaa vaikka mitä julkisesti, mutta tuomiolle siitä ei joudu. Muuten tekisin rikosilmoituksen välittömästi.
---

Tervehdys,

Kiitos rakentavasta viestistänne.
Otan sen huomioon tulevissa median yhteydenotoissa.
Päivittäistiedottamisen nopeus ja nettiuutisten maailma on johtanut siihen, että nykyään ei enää pyydetä toimittajalta tekstiä luettavaksi ja hyväksyttäväksi haastattelun antamisen jälkeen. Näin pitäisi kuitenkin tehdä, sillä estettäisiin tällaisten huolimattomien ilmaisujen päätyminen median uutissivuille.

Kiitän vielä asiallisesta kommentistanne.

Hyvää ja turvallista alkavaa talvea Teille!

Ystävällisin terveisin,

Pekka Kokkonen

Jos perussuomalaiset sutkauttelevat eivätkä osaa toimia median kanssa, niin sama näköjään koskee poliisejakin.

Tämä on herkkua punavihersuvakkimedialle tällainen lausuma.

Ymmärrän, että poliisi on heittänyt tuon vitsinä niin kuin olisi kirjoittanut "vessan seinälle", mutta se vaan ei oikein käy, niin kuin Halla-aho ja monet persut ovat saaneet havaita.

Ensinnäkin, kun popula on vastaanottokeskuksessa, niin mistä he olisivat oppineet näin nopeasti suomalaiset juomatavat? Ilmeisesti vastaanottokeskuksen vapaaehtoiset ovat opettaneet? SPR:n pikakotoutusohjelma: "suomalaiseksi sekunnissa - kossupullo päivässä".

Tässä tulee esille myös suomalaisen median asenne, joka tekee mitä tahansa ylentääkseen kaikki maahantulijat ja heidän kulttuurinsa suomalaisen pottunokkapaskarodun yläpuolelle.

Montako kertaa olette kuulleet, että suomalainen kulttuuri on jo monikulttuurista, sillä kaikki mitä meillä on saunasta savukinkkuun ja pottumuusista poloneesiin on tuontitavaraa. Suomalainen ei ole keksinyt itse yhtään mitään. Paitsi... Paitsi kännihakuisen rähinäryyppäämisen. Siihen kiteytyy koko suomalainen kulttuuri. Kaikki muu on tuontitavaraa paitsi kännissä riehuminen. Wittu miten hieno kulttuurimme on ollutkaan ennen saunaa ja pottumuusia. Yhtä juoppojuhlaa puukkojen ja astaloiden kanssa. Ja kun jo muinaiset roomalaiset orgioissaan vetivät lärvit ja rietastelivat ja tappoivat, niin me fennougrithan olimme siellä käyneet pontikankeiton ja -käytön heille opettamassa tuontikameleillamme.

Näin se on nähtävä. Eläköön Suomi! Eläköön suomalaiset juomatavat!

-i-
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Mr.Reese on 13.11.2015, 00:56:16
Pitääkin muistaa vetää kunnon suojakänni... eiku sehän Kouvolan pullottaja oli kännissä ja syytetäänkö sitä nyt terroristiksi?
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: jormaKoo on 13.11.2015, 23:55:31
Nyt siis onkin ongelmana suomalaiset juomatavat ja suomalaiset pesulatavat ja samanlaiset arkiset asiat kuin suomalaisilla.
Pari päivää sitten ongelma oli, ettei suomalaiset ymmärrä äänekkäiden torikokousten olevan normaalia toimintaa Irakissa.

Yhteenvetona voidaan kenties sanoa, että Irakilaisten kanssa tarvitaan poliisia, olipa heidän tapansa normaaleja Irakissa tai normaaleja suomalaisia tapoja.
Samalla pitää muistaa, etteivät he työllistä poliisia yhtään sen enempää kuin suomalaiset.
Joku tässä nyt ontuu. Muukin kuin Irakilaisten suomen kieli.

Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Gunnar Hymén on 14.11.2015, 17:29:46
QuoteTeemu Lahtinen ‏@Teemu_Lahtinen  5m5 minutes ago View translation
Kun ajoin Hennalan #VOK'in ohitse, lapset osoittelivat autoani ja "ampuivat" sitä kohti.

lapsukaiset varmaan kunnioittaneet pariisin hyökkäystä näillä toimenpiteillään. tuskin tietävät ohiajavien autojen kuljettajien ajatuksia tai niitä vastustivat erikseen kyseisillä käsimerkeillä
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: MW on 14.11.2015, 17:39:24
Quote from: beehoo on 14.11.2015, 17:29:46

Sipilä just sanoi, että lapsukaiset pakenevat ISIS-mörköjä hädissään. Sinne jäi vanha mummo, äitee, iskä, sisko ja grammarikin jäi pöydälle soimaan kun hyö pakenivat. Pakko uskoa, sipilähän on viisas mies ja PM.

Varmaan lapsukaiset luulivat ohiajavaa Lahtista hirmuiseksi ISIS-möröksi.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Nuivanlinna on 14.11.2015, 17:55:57
Quote from: beehoo on 14.11.2015, 17:29:46
QuoteTeemu Lahtinen ‏@Teemu_Lahtinen  5m5 minutes ago View translation
Kun ajoin Hennalan #VOK'in ohitse, lapset osoittelivat autoani ja "ampuivat" sitä kohti.

lapsukaiset varmaan kunnioittaneet pariisin hyökkäystä näillä toimenpiteillään. tuskin tietävät ohiajavien autojen kuljettajien ajatuksia tai niitä vastustivat erikseen kyseisillä käsimerkeillä

ESS tehnyt asiallisen haastattelun:

Quote
Lahdessa kokoontuvan Suomen Sisun varapuheenjohtaja: "15–55-vuotiaita miehiä ei pitäisi päästää Eurooppaan käytännössä lainkaan"
http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2015/11/14/lahdessa-kokoontuvan-suomen-sisun-varapuheenjohtaja-1555-vuotiaita-miehia-ei-pitaisi-paastaa-eurooppaan-kaytannossa-lainkaan
Suomen Sisun varapuheenjohtajan Teemu Lahtisen mukaan eurooppalaiset ja länsimaalaiset ovat itse osin syyllisiä terrori-iskuihin länsimaissa.

– Eurooppalaisten ja länsimaalaisten tulisi lopettaa häärääminen muslimimaissa. Se aiheuttaa närää niissä maissa ja lisää ääri-ilmiöitä, Lahdessa Suomen Sisun tapaamiseen osallistuva Lahtinen sanoo.

Lahtinen sanoo, että maahanmuuttoon tulee tehdä radikaaleja muutoksia, jotta terrori-iskujen riski pienenisi. Muslimimaahanmuuttajista Lahtinen kavahtaa eniten miehiä.

– Mielestäni 15–55-vuotiaita miehiä ei pitäisi päästää Eurooppaan käytännössä lainkaan, ellei ole erityisen hyvää perustetta. Terrorin ydin on tässä porukassa, Lahtinen väittää.

Lahtinen uskoo, että Pariisin terrori-iskut eivät jää viimeisiksi.

– Milloin me täällä lännessä ymmärrämme mikä on homman nimi? Tämänkaltainen ääri-islamistinen terrori tulee vain entisestään eskaloitumaan, Lahtinen sanoo.

Lahtinen allekirjoittaa osin argumentin, jonka mukaan suurin osa Eurooppaan pakenevista Lähi-idän ihmisistä pakenee nimen omaan terroristeja. Lahtisen mielestä muslimit eivät kuitenkaan kykene elämään rinnakkain länsimaalaisten kanssa.

– Islamilainen kulttuuri on sellainen, jossa kaikki kaivaa silmää toiselta päästä. On selvää, että he eivät pysty elämään täällä rauhassa meidän kanssa. Islam ei kuulu meidän yhteiskuntaan, Lahtinen totesi Hakkapeliittapatsaalla Lahden keskustassa Suomen Sisun kokoontumisen yhteydessä...naps...
...jatk.... Suomen Sisu kokoustaa lauantain aikana Hennalan kasarmialueella.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Gunnar Hymén on 14.11.2015, 17:59:56
Quote from: Nuivanlinna on 14.11.2015, 17:55:57
Quote
...jatk.... Suomen Sisu kokoustaa lauantain aikana Hennalan kasarmialueella.

keskellä rikkautta ja voimavaraa?
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Penan kaveri Eki on 16.11.2015, 18:06:47
Quote from: nevahood on 12.11.2015, 11:38:02
QuotePäivittäiset poliisikäynnit Hennalassa: Taustalla riitoja kengistä ja pesuvuoroista
Keskiviikko 11.11.2015 klo 14.55 (päivitetty 12.11.2015 klo 07.12)

Hennalan hätämajoituskeskuksessa ristiriitatilanteet alkavat arkisista asioista.

Iltalehti uutisoi tänään, kuinka poliisi käy lähes päivittäin Lahden Hennalan hätämajoituskeskuksessa. Poliisi tulee paikalle aina henkilökunnan hälyttämänä.

...

http://www.iltalehti.fi/pakolaiskriisi/2015111120647189_cm.shtml

Heh, olivat alkaneet kinastella jostain arkisesta asiasta ja laittaneet jonkun oleskeluhuoneen ovet zäppiin, notta saisivat tapella rauhassa... Noh, poliisi paikalle tultuaan joutui turvautumaan paprikakaasuun. Tunnepurkauksen jälkeen sotasankarit vietiin Wellamoon, jossa persialainen (tai tässä tapauksessa irakilainen) tarinakerronta osasi valaista, että yläraajoihin tulleiden mustelmien alkuperä olikin kärhämän lopettaneiden poliisien syytä.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Mr.Reese on 16.11.2015, 18:34:54
Kaverin sukulaispiirissä oleva poliisi sanonut, että melkein joka vuorossa joutuu käymään Hennalassa.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: mikkoR on 20.11.2015, 06:14:11
SIIVOUSTALKOOT HENNALAN VOKISSA!

Ettekai kuvitelleet että ilapset olisi haravanvarressa?
Eilen katselin kun kiinteistöhuoltofirma oli putsaamassa Hennalan piha-alueella lehtiä ja jotenkin vain käväisi pienessä mielessä olisiko mitenkään mahdollista että turhapaikanhakijat osaisi käyttää haravaa?

Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Gunnar Hymén on 20.11.2015, 07:35:55
ei arabimaan prinssit paljon siivoile, oletko hullu? valtio maksaa siivousfirmat joten huoli pois.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: SteveBerman on 20.11.2015, 11:16:06
Siis siellähän oli tämän viikon tiistaina paikallisen Inspiksen ja tunkeutujien yhteiset pihatalkoot. Kahvia ja lettuja oli houkuttimena kantavästölle. En mennyt kun oli töitä mutta muuten tietty olisin innoissani siellä ollut haravanvarressa.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: writer on 23.11.2015, 00:13:24
QuoteSaavatko raskaana olevat turvapaikanhakijat äitiyspakkaukset? - "Ensimmäiset menevät suoraan synnyttämään"

Kolme Lahden Hennalan hätämajoitusyksikön asukasta elää epävarman tilanteen keskellä erityisen jännittäviä aikoja. He synnyttävät seuraavien viikkojen aikana, ja Hennala saa ensimmäiset vastasyntyneet, niin sanotut toisen polven turvapaikanhakijansa.

Hätämajoitusyksikön johtajan Markku Heikkilän mukaan kaikkiaan noin 14 Hennalassa majoittuvaa turvapaikanhakijanaista on raskaana, ja kolmen heistä on määrä synnyttää vielä ennen vuodenvaihdetta.

Heinolan hätämajoitusyksikössä odottavia äitejä puolestaan on viisi.
Siellä synnytykset ajoittuvat ensi vuoden puolelle.

Raskaana Suomeen saapuneet turvapaikanhakijat ovat tuoneet haastetta SPR:n klinikalle ja sen järjestämälle terveydenhuollolle.

- Turvapaikanhakijat tulevat maista, joissa ei ole järjestetty sellaista äitiyshuoltoa kuin Suomessa. Alkuterveystarkastusten ja rokottamisen ohessa olemme pyrkineet mahdollisimman nopeasti saamaan varmistukset siihen, missä vaiheessa odottavien äitien raskaudet ovat, Heikkilä kertoo.

Käytännössä raskaana oleville on tehty ultraäänitutkimukset ja he ovat saaneet neuvolakortit, joihin on kirjattu arvioidut lasketut ajat sekä äitien terveystietoja. Suomalaisäitien odotusaikaa seurataan tiiviisti neuvolakäynneillä, mutta turvapaikanhakijoille ei Heikkilän mukaan ole tarjolla äitiysvalmennusta tai säännöllisiä kontrolleja.

- Ensimmäiset menevät suoraan synnyttämään, ja mahdolliset terveysongelmat tietenkin hoidetaan.

Myöskään Kelan tarjoamiin äitiyspakkauksiin ei turvapaikanhakijoilla ole oikeutta. Vastasyntyneen tarvitsemat perustarvikkeet turvapaikanhakijaperheiden tulee hankkia itse saamallaan vastaanottorahalla.

- Mutta koska meillä on täällä lahjoituksina saatuja avustustarvikkeita, niin toki niitä heille jaetaan käyttöön. Muun muassa vaippoja olemme saaneet lahjoituksena, ja rattaita ja syöttötuolejakin on täällä jo tarpeeksi, Heikkilä toteaa.

Syntyvien vauvojen ensimmäinen koti tulee olemaan entisissä kasarmirakennuksissa. Hennalan hätämajoituksen asukasmäärä on kasvanut 650:een, joten ihmiset ovat joutuneet majoittumaan ryhmähuoneissa. Vastasyntyneet vauvat ja heidän perheensä pääsevät kuitenkin yksityishuoneisiin.

- Olosuhteet pienen vauvan hoitamiseen sellaisessa huoneessa, missä on vaikka kaksi perhettä, eivät ole kenenkään edun mukaiset. Sen takia synnyttäneille äideille ja heidän perheilleen järjestetään olemassa olevien tilojen puitteissa privaattihuoneet, Heikkilä lupaa.

- Meillä ei ole vielä yhdestäkään uudesta hennalalaisesta kokemuksia, niin emme ole vielä lyöneet asioita lukkoon, että monenko kuukauden erikoispalvelun synnyttäneet saavat, mutta kyllähän siinä on kyse viikoista. Olosuhteiden tulee olla sellaiset, että voidaan tukea vastasyntyneen lapsen terveyttä.

http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2015/11/22/saavatko-raskaana-olevat-turvapaikanhakijat-aitiyspakkaukset---ensimmaiset-menevat-suoraan-synnyttamaan

Toisen polven turvapaikanhakijoita.

Tarjoaako maahanmuuttovirasto muuten edes ehkäisyä suomeen tuleville naisille ettei jokainen turvapaikanhakija-nainen tee toisen polven turvapaikanhakijaa suomessa ollessaan?

Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: writer on 23.11.2015, 00:18:49
QuoteHennala ei tarjoa turvapaikanhakijoille rukoushuonetta - "Olemme kertoneet asukkaille, ettei ole eikä tule"
Liittyy juttuun

Säännölliset rukoushetket kuuluvat tärkeänä osana islamin uskoon, mutta rukoushetkiä varten ei hätämajoitusyksikössä ole tarjolla erityisiä tiloja - eikä sellaisia ole tulossakaan, sanoo hätämajoitusyksikön johtaja ja SPR:n Lahden osaston puheenjohtaja Markku Heikkilä.

- Tämä on Punaisen Ristin ylläpitämä turvapaikkayksikkö, ja toimimme täällä Punaisen Ristin seitsemän periaatteen mukaisesti. Niihin kuuluu pari periaatetta, jotka tulevat tässä kohdassa vastaan - eli olemme puolueettomia ja riippumattomia, Heikkilä selventää.

Hänen mukaansa Punainen Risti on järjestö, joka tekee avustustoiminnastaan aina omat periaatepäätöksensä.

- Me emme siis ota kantaa uskontoon, politiikkaan tai muihin tällaisiin asioihin. Ja kun yksi periaatteemme on tasapuolisuus, niin se tarkoittaa sitä, ettemme tarjoa emmekä järjestä minkäänlaisen uskonnollisen toiminnan harjoittamiseen täällä minkäänlaisia tiloja.

Punainen risti ei kuitenkaan rajoita turvapaikanhakijoiden uskoa tai sen harjoittamista millään muotoa.

- Asukkailla on uskonnonvapaus, joten totta kai he omissa majoitustiloissaan saavat tehdä ihan mitä lystäävät. Eli nämä päivittäiset rukoushetket, mitä islaminuskoon liittyy, niin ne tapahtuvat tuolla kaiken muun elämän ohessa, Heikkilä kertoo.

Mikäli Hennalaan sijoitetut pakolaiset haluavat harjoittaa uskontoaan kasarmille kyhättyjä väliaikaistiloja virallisemmissa paikoissa, saavat he itse selvittää, missä Lahdessa voi näin tehdä.

- Käytännössä minulla on sellainen näppituntuma, että ovat asukkaat sitten kristittyjä, islamin uskoisia tai mitä tahansa, uskonnollista aktiviteettia he harjoittavat meidän keskuksen ulkopuolella.

Heikkilän mukaan Hennalan hätämajoitusyksikön asukkaat ovat suhtautuneet uskontolinjaukseen ymmärtäväisesti.

- On tästä jossain vaiheessa ollut puhetta, mutta se on kerrottu meidän asukkaille, että meillä ei ole täällä mitään uskonnollisia tiloja. Ei ole, eikä tule. Muuten ihan mitä hyvänsä, mutta me emme ota kantaa ihmisten uskonnolliseen vakaumukseen mitenkään, ja sen takia emme järjestä tänne moskeijoita, emme kirkkoja, emmekä mitään muutakaan.

http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2015/11/22/hennala-ei-tarjoa-turvapaikanhakijoille-rukoushuonetta---olemme-kertoneet-asukkaille-ettei-ole-eika-tule

Itselle on ainakin tullut mielikuva että SPR ei ole puolueeton vaan aktiivisesti ajaa mahdollisimman suurta maahanmuuttoa suomeen eli toimii tietyn poliittisen linjan puolesta..

Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: ArtturiE on 23.11.2015, 00:32:10
Vai että kenttämoskeija pitäisi saada? Eikös sitten kenttäimaamikin? Onneksi Hennalassa jollakin on järki sen verran tallella ettei tuo toteudu.  Tp-hakijan on opeteltava uimaan, tai kahlaamaan lumessa.
Toiset ei kestä vaan hakevat helpotusta pullon hengestä.  Saattaa saada kolme toivomusta: asyyli, diskorahaa ja antelias blondi.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Ari-Lee on 23.11.2015, 00:36:47
Epäilen vahvasti. Ensimmäisen äbäläwälämielenosoituksen jälkeen tilat löytyvät tai ne tehdään. Muussa tapauksessa lisää äbäläwälää ja tarvitaan hälytysajoneuvoja.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: internetsi on 23.11.2015, 00:53:13
Eikö musulmaanit voi rakentaa omaa pyllistelyhuonettaan johonkin Hennalassa olevista huoneista? Tai eikö he voi käyttää samaa pyllistyspaikkaa missä Lahden muhamettilaiset ovat pykänneet omilla rahoillaan? (Retorinen kysymys)

Kyseessä on varmaan sellainen asia, että sitä ei haluta koska siitä syntyisi vaan lisää harmia. Vokin työntekijät varmaan näkevät eri kuppikuntien syntymisen hyvin läheltä. Sunni vs. shiia ja koulukunta X ja koulukunta Y kun eivät mahtuisi millään samaan tilaan, siis uskonnollisessa mielessä. Muhamettilaiset ovat kuin kommareita: kaikki ovat oikeassa omasta mielestään, muuta mieltä olevat väärässä ja vihollisia.

Jos nyt näissä teorian mukaan monikulttuurisissa paratiiseissa on ongelmia pelkästään siksi, että siellä on eri etnisiä ryhmiä, niin siihen soppaan ei haluta laittaa enää uskonnollista konfliktia. Joukkotappelun syyksi riittää se, että joku pyllistää väärällä tavalla ja joku ryhmä vetää taatelit nenään, jonka jälkeen onkin äbäläwäbälä, silmiä mustana ja poliisi.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Nuivanlinna on 23.11.2015, 08:46:28
QuoteSaavatko raskaana olevat turvapaikanhakijat äitiyspakkaukset? - "Ensimmäiset menevät suoraan synnyttämään"
http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2015/11/22/saavatko-raskaana-olevat-turvapaikanhakijat-aitiyspakkaukset---ensimmaiset-menevat-suoraan-synnyttamaan

Kolme Lahden Hennalan hätämajoitusyksikön asukasta elää epävarman tilanteen keskellä erityisen jännittäviä aikoja. He synnyttävät seuraavien viikkojen aikana, ja Hennala saa ensimmäiset vastasyntyneet, niin sanotut toisen polven turvapaikanhakijansa.

Hätämajoitusyksikön johtajan Markku Heikkilän mukaan kaikkiaan noin 14 Hennalassa majoittuvaa turvapaikanhakijanaista on raskaana, ja kolmen heistä on määrä synnyttää vielä ennen vuodenvaihdetta.

Heinolan hätämajoitusyksikössä odottavia äitejä puolestaan on viisi. Siellä synnytykset ajoittuvat ensi vuoden puolelle.

Raskaana Suomeen saapuneet turvapaikanhakijat ovat tuoneet haastetta SPR:n klinikalle ja sen järjestämälle terveydenhuollolle.
....naps..

....jatk...
Kelan tarjoamiin äitiyspakkauksiin ei turvapaikanhakijoilla ole oikeutta. Vastasyntyneen tarvitsemat perustarvikkeet turvapaikanhakijaperheiden tulee hankkia itse saamallaan vastaanottorahalla.

- Mutta koska meillä on täällä lahjoituksina saatuja avustustarvikkeita, niin toki niitä heille jaetaan käyttöön. Muun muassa vaippoja olemme saaneet lahjoituksena, ja rattaita ja syöttötuolejakin on täällä jo tarpeeksi, Heikkilä toteaa.

Syntyvien vauvojen ensimmäinen koti tulee olemaan entisissä kasarmirakennuksissa. Hennalan hätämajoituksen asukasmäärä on kasvanut 650:een, joten ihmiset ovat joutuneet majoittumaan ryhmähuoneissa. Vastasyntyneet vauvat ja heidän perheensä pääsevät kuitenkin yksityishuoneisiin.

- Olosuhteet pienen vauvan hoitamiseen sellaisessa huoneessa, missä on vaikka kaksi perhettä, eivät ole kenenkään edun mukaiset. Sen takia synnyttäneille äideille ja heidän perheilleen järjestetään olemassa olevien tilojen puitteissa privaattihuoneet, Heikkilä lupaa.

- Meillä ei ole vielä yhdestäkään uudesta hennalalaisesta kokemuksia, niin emme ole vielä lyöneet asioita lukkoon, että monenko kuukauden erikoispalvelun synnyttäneet saavat, mutta kyllähän siinä on kyse viikoista. Olosuhteiden tulee olla sellaiset, että voidaan tukea vastasyntyneen lapsen terveyttä.

Kuinkahan noita lastentarvikkeita on päässyt tarpeeksi kertymään? Liitän kuvakaappauksen ESS:n jutusta missä vielä ennen Hennalan VOKKIA propagoivat Lammin VOKIN vaatekeräyksellä. Voi voi, ei taida pinkki pieni pusero juuri kauppaansa tehdä VOKKI-kansan keskuudessa.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Larva on 23.11.2015, 09:47:32
^ Nuo naiset ja pienet lapset/vauvat ovat juuri niitä, joita pitäisikin auttaa. Raavaat ukot sen sijaan saavat minun puolestani painua sinne mistä tulivatkin.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Pennit ja markat on 23.11.2015, 11:58:34
Musulmaanit voivat varmaan ihan omatoimisesti rakentaa esim. lumesta moskeijan vok:n pihalle. Siellä sitten äbläwäblää ihan rauhassa. Samalla oppisi hyödyllisiä lumitaitoja.  ;)
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Gunnar Hymén on 23.11.2015, 12:01:42
pelkohan tässä on, että vaikkakin pieni järjenpilkahdus näkyy niin tosiaan torikokouksella siitäkin selvitään ja sitten rakennellaan kenttä-moskeijaa. voi helvetti sentään
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: internetsi on 23.11.2015, 12:34:06
Tue kenttämoskeija-ajatus ei oikein toimi. Vaikka silloin sen pystyyn laittaneella ryhmällä olisi parempi sanavalta siihen, kuka siellä saa käydä ja miten siellä pitää lukea kuraania.

Ei tarvita kuin yksi toista ryhmää edustava henkilö, joka sanoo/tekee jotain pyllistelojöiden mielestä väärää (tahattomasti tai tahallisesti), niin siinä on sen jälkeen joukkokähinä pystyssä. Tämä ei Punaiselle terroristille käy, koska monikulttuurissa kaikilla eri ryhmillä on kivaa keskenään samassa tilassa ja mitään erimielisyyksiä ei ole. Tämä ei siis tue monikulttuurisuuden teoriaa ja siksi niitä pyllistelypaikkoja ei tehdä.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Alaric on 23.11.2015, 14:56:51
Aika hämmentävää. Kuvittelin, että rukoustilat olisivat suunnilleen ensimmäinen asia, joka vokeissa laitetaan kuntoon arvovieraitamme varten. Toivottavasti tämä periaate koskee nyt sitten oikeasti kaikkia SPR:n vokkeja eikä vain Hennalaa. Eikä muslimiperversseille pidä antaa näissä asioissa tuumaakaan periksi.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Uuno Nuivanen on 23.11.2015, 15:19:38
Rukoustila ei tuota, vie vaan majoitustilaa tuottoisilta turviksilta.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Faidros. on 23.11.2015, 15:27:54
Eikös köysikehä ja käsipallohanskat olisi Hennalassa enemmän tarpeelliset?
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Eisernes Kreuz on 23.11.2015, 15:36:15
Minusta SPR:n toiminta on ollut tämän musujen kansainvaelluksen aikana kaikkea muuta kuin puolueetonta ja riippumatonta, ainakin Suomessa. Muista maista en tiedä; todennäköisesti samaa paskaa se on niissäkin ollut.

Nyt pitäisi partapoikien pistää pystyyn persialainen tori ja huutaa kovasti äbäläwäbälää, mielellään median läsnäollessa. Eiköhän tässä ole syyllistytty vähintään yhtä julmaan kidutukseen kuin tarjoamalla monesti päivässä ilmaista ruokaa, joka ei kelpaisi koirillekaan.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Ernst on 23.11.2015, 15:44:24
Mielenkiintoinen tuo ajatustenjuoksu, ns. jordaani, käyräjoki tai mätäoja.

Kun Itä-Eurooppa hoiteli WW-2 jälkeisiä kuvioita, voitolla olevat pahantekijät häätivät nykyisen Puolan ja Tsekin tasavallan alueilta väkeä kävelemään maantietä pitkin. Omaisuus jäi. Korvaukset samoin. Tien varrella olevat tappoivat kulkijoita huvikseen, siis niitä, jotka eivät kuolleet pakkaseen, joukkopanoihin, nälkään ja janoon. Olivat saksankielisiä, siis ne piinatut ja genocide-uhrit. Olivat taatusti pakolaisia. Olivat häädettyjä etnisen taustan perusteella ja ihan vaan siksi, että saksa oli äidinkieli.

Ei kai toisteta entisiä virheitä, eihän? YK pakottakoon entiset ja etniset eläjät takaisin koteihinsa, joita mulqvistit ovat aiheetta omineet ja särkeneet.  Työvelvollisuus korjaushommiin joka tuvan ja takan särkeneelle  mulqvistille ad ihmisikä.

Muutenhan se väkivallantekijä voittaa. Sehän ei kaiketi ollut tarkoitus.

Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: P on 23.11.2015, 17:20:28
Quote from: Mr.Reese on 11.11.2015, 19:52:42
Itse en vieläkään niele sitä salakuljettajaa. Olen edelleen sitä mieltä, että oli tero, koska niin monen partion voimin sinne mentiin.

Eikös samaan aikaan etsitty jotain teroepäiltyä Suomesta? Olisko ollut varmuustoimi, jos tulee vastaan samalla?
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Mr.Reese on 26.11.2015, 20:22:38
http://areena.yle.fi/1-3170125 (http://areena.yle.fi/1-3170125)
Kohdassa 0:38. Kivijalkayrittäjät alkaneet tuntea turvattomuutta Lahden keskustassa.

Hmm... Mikähän on muuttunut tässä viime aikoina.  :facepalm:
Juttu on Ylen tyyliin hyvin verhottu, nyt saa kuvan, että spurgut on alkaneet ryöstelemään partureita.

Kaverin veli oli todistanut, kun matuporukka oli ollut ostamassa kahta kiikaritähtäintä Kärkkäisellä, mutta kun eivät olleet myyjälle tarkasti selittää haluamaansa, oli myyjä soittanut poliisit.  ;D

Mutta mihin vit#%! ne niitä kiikaritähtäimiä vokissa tarttee? Eikö kiikarit puuilosta riitä, siitä samasta mistä puukotkin matujen jäljiltä loppu?
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: foobar on 26.11.2015, 20:24:12
AK-47 kiikaritähtäimellä, koneinsinöörin täsmäase.

Vai piiruako sillä tähystävät?
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Tunkki on 26.11.2015, 22:28:01
Quote from: foobar on 26.11.2015, 20:24:12
AK-47 kiikaritähtäimellä, koneinsinöörin täsmäase.

Vai piiruako sillä tähystävät?

Olisi koneinssin täsmävärkki jos olisi paikka johon se kiinnittää. Avtomat Kalashnikov-sukuisissa aseissa ei ole paikkaa kiikarille, jalka pitää kiinnitellä kikkailemalla laatikon vasempaan sivuun.
Tuokaan ei onnistu jos käsillä oleva AK-47 on kehitysmaamallia jossa on puristetusta pellistä värkätty runko.

Perinteisesti ei ole paikkaa kiikarille edellisessäkään venäläisessä kiväärissä, Mosin-Nagantissa. Sekin oli Suomessa kovin suosittu :)  (Ja Simo Häyhä keräsi sillä mainetta avotähtäimiä käyttäen)

edit: Neuvostoliiton aseiden vientiversiot oli "M". Peltirunko-ak47 oli AK-47M, samoin tankit vientmalia oli "T-72M". M-versiot ei olleet ihan yhtä hyvää kamaa kuin omaan käyttöön jätetty.
Veli amerikkalainen nimitti näitä "monkey model":eiksi :)
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Kemolitor on 28.11.2015, 10:13:28
Quote
Opettaja haussa - Lahden Jalkarannassa aloittaa turvapaikanhakijoiden valmistavan opetuksen ryhmä

Lahden Jalkarantaan perustetaan uusi valmistavan opetuksen luokka turvapaikanhakijoille. Opetuksen on määrä alkaa 7. joulukuuta. Alakoulu- ja esikouluikäisten ryhmä perustetaan Jalkarannan monitoimikeskukseen. Ryhmälle etsitään parhaillaan opettajaa.

Tapanilakodin vastaanottokeskukseen on tullut marraskuussa noin sata turvapaikanhakijaa. Yläkouluikäiset lapset ohjataan Kärpäsen kouluun.

Lahden kaupunki perusti aikaisemmin syksyllä viisi valmistavan opetuksen ryhmää ja Jalkarannan ryhmä on kuudes. Entuudestaan Lahdessa toimii viisi valmistavaa ryhmää.

Valmistava opetus on tarkoitettu oppilaille, jotka eivät puutteellisen suomen kielen taidon takia selviä lähikoulujensa opetusryhmissä. Oppilaat ovat pääosin maahanmuuttajataustaisia ja uudet kuusi ryhmää on perustettu lähes yksinomaan turvapaikanhakijalapsille. Ryhmien määrää voi olla tarve lisätä, kun Tapanilakodin koko kapasiteetti saadaan käyttöön. Tapanilakotiin mahtuu kaikkiaan noin 200 turvapaikanhakijaa.

Hennalan hätämajoitusyksikön esi- ja peruskouluikäiset turvapaikanhakijat pääsivät kouluun lokakuussa. Hennalassa on noin 70 oppivelvollisuusikäistä lasta ja yksiköstä on kävelymatka Kärpäsen ja Salinkallion kouluihin.

Lahden perusopetuspalveluissa ja Nastolan kouluilla suunnitellaan myös Nastolaan avattavan vastaanottokeskuksen opetustarpeita. Alustavien suunnitelmien mukaan kaksi opetusryhmää aloittaisi Nastolan kirkonkylän koulussa tammikuussa.

ESS: Opettaja haussa - Lahden Jalkarannassa aloittaa turvapaikanhakijoiden valmistavan opetuksen ryhmä (http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2015/11/27/opettaja-haussa---lahden-jalkarannassa-aloittaa-turvapaikanhakijoiden-valmistavan-opetuksen-ryhma?ref=luem)
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: mikkoR on 28.11.2015, 11:13:50
Hommalla ei taida olla paljoa neonvalossa viihtyvää porukkaa kun keskustan viikonloppu öistä ei ole ollut sen kummempaa kerrottavaa kenelläkään?
Vai onko rafloilla tiukempi linja ketä päästää sisään, luulisi että ovat kuitenkin kuluttamassa aikaa kylillä ja pimperoakin etsimässä, hyvällä tai pahalla.

Itse en käy juuri koskaan baareissa mutta voisi tehdä poikkeuksen ihan vain siksi että näkisi mikä on todellisuus viikonloppuöisin.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Mr.Reese on 28.11.2015, 21:42:06
Jos joku tarjoo, niin voin lähteä seikkailee. Työttömällä baareihin varaa. Tietty matuilta vois saada huikkaa?  :facepalm: :flowerhat:
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: SteveBerman on 28.11.2015, 22:59:40
Lopetin kupitushommat kolme vuotta sitten ja selvinpäin mua ei saa sinne saa millään keinolla.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Pro Patria Finlandia on 29.11.2015, 13:49:26
En minäkään käy yleensä baareissa muuten kuin bändikeikoilla (eilen viimeksi), joten en osaa tarjota silminnäkijähavaintoja matujen yöelämästä. Viime yönä käveltiin kaverin kanssa keskustan baarivyöhykkeen läpi joskus klo 01-02 välillä, enkä havainnut yhtään matua ainakaan kaduilla. Tosin havaintokykyni ei ollut ihan paras mahdollinen.

Onkohan Hennalassa kotiintuloajat? Saarijärvellä turvisten pitää olla VOK:ssa klo 21 mennessä.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Hermit on 29.11.2015, 13:58:56
Minäkin käyn hyvin harvoin baareissa nykyään, mutta viime viikonloppuna kävin muutamalla olusella. 3 baarin kierroksella ei näkynyt matun matua, aikavälillä 21-23. Yllättynyt olin.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Hakkapeliitta on 29.11.2015, 18:28:13
Itsekään en yöelämässä enää pyöri, mutta vähän saman olen noteerannut päiväsaikaan kaupungilla. Pari kuukautta sitten päivisin näkyi paljonkin iraki/afgaani näköisiä miehiä monesti kolmen ryhmissä (etenkin paavolassa), mutta viimeaikoina ei enää juurikaan. Minne lienee kaikki kadonneet. Ehkä on tullut liian kylmää ja pimeää, ehkä monelle turistille ei vaan ole enää mitään nähtävää, ehkä ei pyörinyt tarpeeksi naisia ympärillä, joten on vetäydytty vokkeihin, tai on löytynyt tyttöystävä/sukulainen lahdesta minkä nurkissa maleksia.

Tosiaan en muuten pyöri enää kaupungilla kuin työmatkalla ja kotimatkalla linja-auton vaihdon yhteydessä. Pari kuukautta sitten aina aamun työmatkalla samassa linja-autossa oli 2-4 arabia pitämässä hirveää äwäläbäwää (oletettavasti työmatkalla), mutta hekin ovat kadonneet.  :flowerhat:

Edit: Niin eihän ne discorahatkaan (n.300 euroa kuukaudessa) mahdottomiin riitä nykypäivän hinnoilla, ja tuskin hirveän monilla ihan loputtomia varoja on käytössä kuitenkaan.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Roope on 04.12.2015, 17:45:25
QuoteYle Lahti ‏@ylelahti Oct 1

SPR ihmettelee, miksi turvapaikanhakija tekisi rikoksia.  Varma tapa menettää turvapaikka. #Hennala #asukasilta
Twitter (https://twitter.com/ylelahti/status/649612165343768576) 1.10.2015
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Chew Bacca on 04.12.2015, 17:47:38
Helpon heittivät.

-rikoksia tehdään hyödyn toivossa
-turvapaikka ei siitä vaarannu
-hylsynkin tullessa on ainakin saanut pillua.

Lisää?
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: xor_rox on 05.12.2015, 13:51:03
Quote from: Nuivanlinna on 05.12.2015, 12:43:15
Tuossa videolla irakilaiset kasarmin käytävillä huuhtelevat silmiään ja yhdeltä kaasutetulta autetaan housuja ylös, kohta 0:28-0:29.

https://www.youtube.com/watch?v=cWA9b0HwKMY&feature=youtu.be

Tuon täytyy olla voimaannuttava paikka poliisipartiolle käydä selvittelemässä ylikiehuvaa ämäläwäbälää. Suosikkikeikkoja varmasti sellaiset.

Eiköhän kentällä toimivilla jepareilla suomut ole pudonneet silmiltä jo kauan sitten.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Gunnar Hymén on 05.12.2015, 13:52:55
no näin kuulin juurikin äskettäin. Helsingissä matut kuvaa uimahallien ikkunoiden takana nuorisoa mitä sitten lähtevät seurailemaan ja pyytelemään facebook kavereiksi jne. eräs kaiffari oli narauttanut yhden näistä kuffareista joku aika sitten.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Gunnar Hymén on 05.12.2015, 14:45:45
sama englanniksi:

QuoteLbạrḩh analysis on 2015/11/5........
Got your draft in one refugee reception centres (Cambodia) in Finland Among Iraqis someone was intoxicated (two)
Where he at, and insulting to all Iraqis and received the magical yạdy with the evil taha to intervene to resolve the conflict and tears for his gas issue where one of the Iraqis by multiplying the Finnish police officers and, in turn, the police officer conducted broke her upper arm abuser The Evil Taha this foregoing us to the heart of the event
Was ḩbyt sides myself people his excellency drink wine with you and lose the diameter of ms and resolving the problems of ufo kah between Iraqi
God fḑḩtwnạ risen shwe ya licence ouf lhwb by his message to Iraq respect yourself and you give up people tḩtrmk you ask if it was its completion ufo kah, after you with you even after you mean m 'ndk all him........... And the rest of you

mistäpä sitä tietää, naispoliisi siellä ollut ja käsi paskaksi? ja miten lie sitten raiskauksenkin kanssa, eihän noista eläimistä tiedä...
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Aukusti Jylhä on 05.12.2015, 14:55:55
Kohta varmaankin MV julkaisee suomennoksen. Toivottavasti.

Täällä kait harva osaa arabiaa. Ja esim. Asran suomennos herättäisi vähintäänkin epäluuloja.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Nuivanlinna on 05.12.2015, 22:17:21
Quote from: Nuivanlinna on 05.12.2015, 14:26:32

https://www.facebook.com/696951657040449/videos/939991929403086/?fref=nf

Turkin Ankarassa majaansa pitävä irakilaisten juttu kenen tämä sivu on.
Kahlailin konekäännöksellä kommentteja ja jatkan harjaamista, mutta tässä:

Quote29. marraskuuta kello 19:19

اعرف ما تدفعه ألمانيا لللاجئين ش !
نقلاً عن صحيفة " بيلد " الألمانية
فيما يلي سنستعرض سوياً ما تقدمه هيئة (Fürth) في ولاية بافاريا من أموال لقرابة 1600 لاجئ هناك حيث تحدثنا رئيسة الهيئة "ميشائيلا فوجل رويتر" عن قيمة المرتبات التي تدفعها الهيئة لمساعدة اللاجئين قائلةً : " بعد عملية تسجيل اللاجئين في مراكز الإستقبال يتم منح كل لاجئ مصروف جيب "، علماً أن متوسط دخل الفرد في ألمانيا يقارب 3 آلاف يورو شهرياً، وهي بالكاد تكفيه للعيش في ألمانيا.
وفيما يلي قيمة ما يتم دفعه لكل فئة من فئات اللاجئين :
* اللاجئ الأعزب يحصل شهرياً على 143 يورو شهرياً.
* اللاجئ المتزوج يحصل على 129 يورو شهرياً له و 129 يورو لزوجته.
* الطفل من سن يوم إلي 6 سنوات يحصل على 84 يورو شهرياً.
* الطفل من سن 7 إلي 14 عاماً يحصل على 92 يورو شهرياً.
* الطفل من سن 15 إلي 18 عاماً يحصل على 85 يورو شهرياً.
وفي حالة إستقرار اللاجئ في أحد دور إيواء اللاجئين تزداد قيمة ما يحصل علىه شهرياً من دعم مادي نقدي ليصبح بالقيم التالية :
* الأعزب 325 يورو شهرياً.
* المتزوج يحصل على 297 يورو له ونفس المبلغ لزوجته شهرياً.
* الطفل من سن يوم إلي 6 سنوات يحصل على 211 يورو شهرياً.
* الطفل من سن 7 إلي 14 عام يحصل على 238 يورو شهرياً.
* الطفل من سن 15 إلي 18 عام يحصل على 269 يورو شهرياً.
تقول السيدة ميخائيلا فوجل رويتر رئيسة الهيئة أن هذه المبالغ يتم دفعها نقداً نظراً لأن غالبية اللاجئين لا يملكون حسابات بنكية وأنه حتي يحصل اللاجئ على المبلغ المخصص له علىه أن يقدم المستند الخاص بتسجيله في مركز إستقبال اللاجئين الخاص به حيث يتم مراجعة تلك البيانات مع جهات وهيئات أخري ومن ثم صرف المبلغ للاجئ.
وتضيف فوجل رويتر أن طريقة إنفاق اللاجئ لهذا المال هي مسألة شخصية تخص اللاجئ وحده لكن المعتاد أن يقوم اللاجئ فور الحصول على المبلغ بشراء بطاقات شحن رصيد الهاتف للتواصل مع أهله وأقاربه.
المبالغ التي يحصل علىها اللاجئون شهرياً تستمر حتي حصولهم على حق اللجوء وهو ما قد يستغرق من ستة إلي تسعة أشهر أما اللاجئ الذي يحصل على حق اللجوء ولا يجد وظيفة فإنه يصبح مستحقا لإعانة البطالة حيث يحصل العاطل الأعزب على 399 يورو شهرياً بينما يحصل العاطل المتزوج على مبلغ 720 يورو له ولزوجته بالمناصفة.
أما الأطفال فيحصلون على مبالغ تتراوح بين 230 يورو و300 يورو حسب الفئة

Tiedän mitä saksa lllạ väliä, missä kuukaudessa!
Nqlạ aⁿ-byld " saksaksi
Tässä me näytetään yhdessä aⁿ tarjottavaa body (fürth) osavaltiossa baijeri rahaa hommia 1600 sinäkin pakolainen siellä puhuttiin pomorouva muoto "äiti vendela riivaa vogel. rwytr" pyydetään hyväksymään määrärahaehdotus arvo, joka maksaa sen muodon apua pakolaisia aⁿ ja sanoo: "kun operaatio rahasijoille henkikirjoitus pakolaispolitiikka vastaanotolla tallennan antaa kaikki sinäkin pakolainen saa vastata", Huomaa, että aⁿ avg sisään yhdessä saksassa lähes 3 tuhatta euroa kuukaudessa aⁿ, ja hän tuskin tkfyh elää saksassa.
Ohessa arvo, mitä cogentivalle maksaa per luokka alkaen luokat pakolaisia:
* pakolainen on sinkku saa kuukaudessa aⁿ 143 euroa kuukaudessa aⁿ.
* pakolainen aviomies saa 129 euroa kuukaudessa aⁿ hänelle ja 129 euroa vaimolleen.
* vauvan päivä me minua 6 vuotta saa 84 euroa kuukaudessa aⁿ.
* lapsi 7 minua 14 vuotta aⁿ saa 92 euroa kuukaudessa aⁿ.
* lapsi 15 minua 18 vuotta aⁿ saa 85 euroa kuukaudessa aⁿ.
Ja asia on vakautta pakolainen ei kierrä-harbor pakolaisia arvo nousee, mikä saa hänet kuukaudessa aⁿ tukea maddy käteisellä tulee seuraava arvoja:
* sinkkuja 325 euroa kuukaudessa aⁿ.
* mies saa 297 euroa ja sama summa vaimolleen kuukaudessa aⁿ.
* vauvan päivä me minua 6 vuotta saa 211 euroa kuukaudessa aⁿ.
* lapsi 7 minua 14 vuotta saa 238 euroa kuukaudessa aⁿ.
* lapsi 15 minua 18 vuotta saa 269 euroa kuukaudessa aⁿ.
Rouva äiti pelkää vendela vogel. rwytr pomorouva muoto, että tämä määrä maksettu käteisellä aⁿ. annetaan aⁿ, koska suurin osa ei ole pakolaisia maksuvälinerahaksi ja hän edes saa pakolainen on rahat mukana. hän antaa oman asiakirjan ja center Vastaanotolla pakolaisia. mihin review ne tiedot kanssa se vasta rakennustuotteiden myöhässä ja sitten käyttää rahat, jotta sinäkin pakolainen.
Lisää ja vogel. rwytr tapa tuhlata pakolainen siksi rahaa on henkilökohtaista kuului pakolainen yksin, mutta yleensä tekee pakolainen heti saada rahat ostaa kortit väärennettyine kommunikoida ship puhelimen kanssa ja hänen perhettään.
Määrä, joka saa hänet pakolaisia kuukaudessa aⁿ jatkuu, kunnes saat ne oikeassa turvapaikkaa, mikä voi kestää kuusi minua yhdeksän kuukautta, mitä pakolainen tapahtuu oikeassa turvapaikkaa, enkä löytänyt töitä, hän tulee taikasauvansa mstḩqạ kiertotapaa työttömyys, jossa saa sinkkuja korjattu? 399 euroa kuukaudessa aⁿ kun mies saa korjattu? $ 720 euroa hänelle ja hän tasan.
- mitä jos lapsia on liikaa vaihtelevat 230 euroa ja 300 euroa ovat ikäisiä.

Eli kyllä sitä kannattaisi miettiä pitäisikö sosiaaliturva muuttaa kansalaisuusperusteiseksi. Siinä olisi maali mitä pitäisi pelata.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Blanc73 on 06.12.2015, 06:26:03
QuoteSPR ihmettelee, miksi turvapaikanhakija tekisi rikoksia.
Jokohan siellä liivijengin Suomen päämajassa on hämmästyksestä toivuttu?
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Turvenuppi on 06.12.2015, 06:50:13
Miksi sotarikolliset tekisivät rikoksia?
Asiasta asiaan eli Hennalan keitaalle matkanneille voisi opettaa historiaa eli heillä menee vielä hyvin, kun suomipoika vasta heräilee. Itsenäisyytemme alussa naiset olivat tasa-arvoisia ja ikäkään ei haitannut, parempi kai olla raiskattu kuin raiskattu ja kuollut:
Hennalassa valkoiset joukot ampuivat yli 500 vankia, joiden joukossa oli arviolta 200 suurimmaksi osaksi Raunistulan ja Mäntsälän naiskaarteihin kuulunutta naista ja nuorta tyttöä. Heti toukokuun alussa teloitettiin 152 naisvankia, jotka myös raiskattiin ennen ampumista. Nuorimmat Hennalassa teloitetut naisvangit olivat vain 14-vuotiaita.
Sellaista itsenäisyyttä tässä juhlitaan.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: mikkoR on 06.12.2015, 07:09:03
Quote from: Turvenuppi on 06.12.2015, 06:50:13
Miksi sotarikolliset tekisivät rikoksia?
Asiasta asiaan eli Hennalan keitaalle matkanneille voisi opettaa historiaa eli heillä menee vielä hyvin, kun suomipoika vasta heräilee. Itsenäisyytemme alussa naiset olivat tasa-arvoisia ja ikäkään ei haitannut, parempi kai olla raiskattu kuin raiskattu ja kuollut:
Hennalassa valkoiset joukot ampuivat yli 500 vankia, joiden joukossa oli arviolta 200 suurimmaksi osaksi Raunistulan ja Mäntsälän naiskaarteihin kuulunutta naista ja nuorta tyttöä. Heti toukokuun alussa teloitettiin 152 naisvankia, jotka myös raiskattiin ennen ampumista. Nuorimmat Hennalassa teloitetut naisvangit olivat vain 14-vuotiaita.
Sellaista itsenäisyyttä tässä juhlitaan.
Ihan tasapainon vuoksi pitää varmaankin tuumata että osattiin sitä vastapuolellakin?
Siksi toisekseen me olemme onneksi kehittyneet melkoisesti jopa sadassa vuodessa eikä WW2 aikaan tapahtunut kovinkaan paljon ylilyöntejä ryssien kanssa, kuinka paljon tämä aavikkouskonnon edustaja joukko on kehittynyt viimeisen 500 vuoden aikana?
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Faidros. on 06.12.2015, 07:25:05
Jos punaiset olisivat voittaneet,  jääkärit olisi tapettu ensin ja tehtaanpatruunat. Lopulta maassa ei olisi ollut ainoatakaan patevää johtajaa kansallistettuihin tehtaisiin ja kolhooseille.
Seuraavaksi oltaisiin haettu apu Neuvostoliitosta. The end.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Gunnar Hymén on 07.12.2015, 06:30:20
https://www.facebook.com/taha.alazawy.750/videos/1674029416144584/

ei helvetti soikoon mitä älämölöä. siellä turvisten nk. omaa kivaa harrastetaan taas ihan urakalla. en jaksanut kuin 20sekuntia joten olkaapa hyvä ja suomentakaa loppu
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: koli on 07.12.2015, 11:46:20
QuoteLahti-heijastimet turvapaikanhakijalapsille

Lahden kaupunki lahjoitti heijastimet turvapaikanhakijalapsille. Ajatus saatiin kuntalaiselta ja lahjoitus on osa kaupungin 1+10 unelmakampanjaa. Muotoilija Marianne Valolan suunnittelema Lahti-heijastin tuo unelman lähettäjän mukaan turvaa lasten koulutielle ja tutustuttaa muuttajat suomalaiseen kulttuuriin.

Lahteen saapuneille ja muuttaneille turvapaikanhakijalapsille on järjestetty perusopetukseen valmentavaa opetusta lähikouluissa. Hennalan hätämajoitusyksikössä asuvat lapset käyvät Kärpäsen ja Salinkallion kouluissa ja Tapanilan vastaanottokodin lapset Jalkarannan ja Kärpäsen kouluissa. Lapsia on yhteensä 130.
http://www.lahti.fi/www/bulletin.nsf/pfbd/82DF98D2CA958757C2257F140031054C

Pöyristyttävää! Kas kun ei hihamerkkejä. Uuninluukut kolisee niin, ettei omaa ääntään kuule.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Gunnar Hymén on 07.12.2015, 11:47:20
minä ehdotin noita heijastimia jo kuukausi sitten ihan omalla nimelläni ja julkisen median tekemässä facebook  päivityksessä. nyt sitten joku suvakki ratsastaa sillä ajatuksella.

saatana!  :facepalm:
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Nuivanlinna on 07.12.2015, 11:55:50
Ihan kivoja suippoja nuo Lahti-heijastimet, tuo mieleen huppiksen.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Lumiukko Jeti on 07.12.2015, 14:47:27
^Onneksi SPR on nyt tutkinut tapahtuneen ja löytänyt syyllisen, eli poliisin.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: MW on 07.12.2015, 20:24:48
Poliisilla taitaa nykyään olla sellaiset taktiset luukkuhaalarit, joten kun matusetä viittilöi "assume the position" -käsimerkin, poliisi pääsee nopeasti valmiustilaan, eikä matusedän tarvitse käyttää haalarinpersusta rikkovaa voimaa.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: xor_rox on 07.12.2015, 20:45:07
Quote from: beehoo on 07.12.2015, 06:30:20
https://www.facebook.com/taha.alazawy.750/videos/1674029416144584/ (https://www.facebook.com/taha.alazawy.750/videos/1674029416144584/)

ei helvetti soikoon mitä älämölöä. siellä turvisten nk. omaa kivaa harrastetaan taas ihan urakalla. en jaksanut kuin 20sekuntia joten olkaapa hyvä ja suomentakaa loppu

Voi jehna. Minusta tuo oli niin hauska, että suosittelen lämpimästi kaikkia katsomaan sen ihan loppuun saakka. Se kertoo hieman siitä, millainen todellisuus täällä sitten aikanaan vallitsee.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Huppupelikaani on 08.12.2015, 01:02:13
Tähän huhuun törmäsin Facebookissa: "Lahteen kaavaillaan "200 maahanmuuttajan asuntolaa"", eli kyseessä kaiketi VOK.

Kuulemma paikan vieressä on päiväkoti ja lähelle nousee alkoholistien 24 h vastaanottopaikka. Kun näistä tiedoista lasketaan 1+1, paikka voisi Ahtialassa tämän päiväkodin vieressä: http://www.lahti.fi/www/cms.nsf/pages/542C1840C0B4A45FC2256EB60020D85C. Käytännössä samalla pihalla on epäilemättä vokiksi sopiva parikerroksinen talo. Siinä on vielä pari vuotta sitten toiminut ensi- ja turvakoti, jonka toiminta on yritystietojen mukaan lakannut.

Korjailen tai päivittelen tietoja, jos saan lisäinfoa lähellä asuvilta tutuilta.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: mikkoR on 08.12.2015, 05:36:44
Quote from: Huppupelikaani on 08.12.2015, 01:02:13
Tähän huhuun törmäsin Facebookissa: "Lahteen kaavaillaan "200 maahanmuuttajan asuntolaa"", eli kyseessä kaiketi VOK.

Kuulemma paikan vieressä on päiväkoti ja lähelle nousee alkoholistien 24 h vastaanottopaikka. Kun näistä tiedoista lasketaan 1+1, paikka voisi Ahtialassa tämän päiväkodin vieressä: http://www.lahti.fi/www/cms.nsf/pages/542C1840C0B4A45FC2256EB60020D85C. Käytännössä samalla pihalla on epäilemättä vokiksi sopiva parikerroksinen talo. Siinä on vielä pari vuotta sitten toiminut ensi- ja turvakoti, jonka toiminta on yritystietojen mukaan lakannut.

Korjailen tai päivittelen tietoja, jos saan lisäinfoa lähellä asuvilta tutuilta.

Jos tuonne tulee vokin tapainen niin ensi kesänä raiskataan lapsia oikein urakalla.
Lähes vieressä lasten suosima uimaranta jota ympäröi metsät, ei parempaa paikkaa ullatus seksille enää voisi olla!

Tuo poliisin ja vielä miehen raiskaus kuulostaa kyllä niin uskomattomalta että sen voisi nykytilanteessa melkein uskoa.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Miniluv on 09.12.2015, 14:32:06
Suljen ketjun huoltotoimien vuoksi.

Huhuille poliisin raiskauksesta ketju:

http://hommaforum.org/index.php/topic,108750.0.html
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Vartiotorni on 09.12.2015, 18:57:23
Hennala on hieno paikka hätämajoitukseen. Otetaan mallia vuoden 1918 vastaavasta. Myös Tammisaarella ja Suomenlinnalla on alalla perinteitä. Ei mitään luokka- tai rotueroja vaan kohdellaan toki pakolaisparkoja niissä yhtä hyvin kuin suomalaisiakin aikoinaan.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Golimar on 14.12.2015, 10:44:20
http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2015/12/14/tallaista-vihapostia-hennalan-vastaanottokeskukseen-tulee---tiiliskivi-poydan-alla-yksi-muisto#articleComments

QuoteTällaista vihapostia Hennalan vastaanottokeskukseen tulee - tiiliskivi pöydän alla yksi muisto

Lahden Hennalassa sijaitsee yksi Suomen suurimmista turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksista. Siellä on tällä hetkellä noin 630 asukasta. Osittain tämän takia SPR:n ylläpitämä yksikkö on tapetilla ja vihapostia - jopa uhkauksia - tulee yksikön johtajalle Markku Heikkilälle päivittäin.

Heikkilän mukaan vihaposti on laaja-alaista ja värikästä. Tämän voi todentaa muutamista esimerkeistä:

"V...u mikä muslimien perseennuolija olet. Sinä paska et ole SUOMALAINEN. Vai on SUOMALAISET tartuttanut syyhypunkin muslimeihin sä olet räkänokka sekaisin.

V...n vellimaha sulla on rasvaa enemmän päässä kuin mahassa. Sinä et ole MIES sinä olet nainen. Pidä poika turpasi kiinni jos meinaat vielä omilla jaloilla kävellä."

"Parahin Markku Heikkilä, on liian paksua edes ajatella, että syyhy on tullut kantaväestön mukana jollain tavalla hätämajoitusyksikköön. Mielestäni tämä oli loukkaava ja rasistinen ajatusmalli. Miettikääpä hetki, minkälaissita oloista nämä maahantulijat ovat saapuneet. Kumpi on todennäköisempää.. saada syyhy kantaväestön keskuudesta vai toisinpäin."

"Hennalasta Lahen "Otaniemi"... ha..ha...ha...haa! Ei tuu mittää... Hennalahan on jo Suomen Bagdad..."

- Pääosin vihapostia tulee SPR:n Hämeen piirin sähköpostiin, mutta myös Facebook-sivuillemme, missä meillä on suodattimet päällä. Sananvapauden nimissä päästämme Facebookissa kuitenkin läpi myös kielteisiä viestejä, jos ne ovat muuten asiallisia. Suurin törky poistetaan.

Heikkilä on saanut nimellään kyseenalaista sähköpostia jopa yhden oppilaitoksen osoitteesta. Kirjoittaja koki tulleensa syrjityksi hygieniapassikoulutuksessa ja pohti, voiko Virosta hakea turvapaikkaa.

- Silloin vastasin niin opiskelijalle kuin koulun johtajalle ja rehtorille ja ehdotin muun muassa kansainvälisyyskasvatusta. Tunnin päästä siitä rehtori soitti ja lupasi jutella opiskelijan kanssa, Heikkilä kuvaa yhtä tilannetta.

Tekstien lisäksi sähköpostiin tulee vihakuvia. Vakiolähettäjiäkin joukkoon mahtuu.

Vaikka osa vihaposteista koskee häntä henkilönä, ei Heikkilä ole tehnyt nykyisessä pestissään yhtään rikosilmoitusta poliisille.

Joitakin viestejä hän on pitänyt tallessa, samoin tiiliskiven työpöydän alla.

- Siinä on Hennalan historian vitriini, kivi, joka tuli lasin läpi.

Muut työntekijät kertovat Heikkilän välityksellä, että vastaanottokeskuspestin aloittamisen jälkeen heidän kaveriporukkansa on osin vaihtunut.

- Naapuritkaan eivät kuulemma enää tervehdi kaikkia, Heikkilä ihmettelee.

Eeva Künnap
[email protected]
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Jane Doe on 14.12.2015, 12:04:52
QuoteHeikkilä on saanut nimellään kyseenalaista sähköpostia jopa yhden oppilaitoksen osoitteesta. Kirjoittaja koki tulleensa syrjityksi hygieniapassikoulutuksessa ja pohti, voiko Virosta hakea turvapaikkaa.

- Silloin vastasin niin opiskelijalle kuin koulun johtajalle ja rehtorille ja ehdotin muun muassa kansainvälisyyskasvatusta. Tunnin päästä siitä rehtori soitti ja lupasi jutella opiskelijan kanssa, Heikkilä kuvaa yhtä tilannetta.
Ilmeisesti tuon sähköpostin oli opiskelija ihan omalla nimellään lähettänyt, kun "syyllinen" löytyi noinkin helposti? Kylläpä esimerkki kannustaakin nuoria toimimaan ei-anonyymisti: sähköpostista (joka ei kuvauksen mukaan ollut ihan painokelvotonta tekstiä) kannellaan rehtorille ja kaupan päälle tulee vielä suvaitsevaisuuskasvatuslässytystä. Ei taida Heikkilä ihan niin lunkisti suhtautua kriittisen palautteeseen kuin yrittää esittää, ei sitä muuten teinien kimppuun käytäisi.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Gunnar Hymén on 14.12.2015, 12:09:15
Quotemutta myös Facebook-sivuillemme, missä meillä on suodattimet päällä

siinäpä onkin sitten heidän ainoat suotimet käytössä
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Golimar on 14.12.2015, 22:18:12
Lucia-tytöt vietiin Lahdessa vokkiin.

http://mvlehti.net/2015/12/14/hennalan-vok-sai-vierailun-nuorilta-lucia-tytoilta-mautonta/
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: koli on 14.12.2015, 22:21:53
Quote from: Golimar on 14.12.2015, 22:18:12
Lucia-tytöt vietiin Lahdessa vokkiin.

http://mvlehti.net/2015/12/14/hennalan-vok-sai-vierailun-nuorilta-lucia-tytoilta-mautonta/

Mitä helv... Olen sanaton. :(
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Man in a Suit on 14.12.2015, 22:35:30
Quote from: koli on 14.12.2015, 22:21:53
Quote from: Golimar on 14.12.2015, 22:18:12
Lucia-tytöt vietiin Lahdessa vokkiin.

http://mvlehti.net/2015/12/14/hennalan-vok-sai-vierailun-nuorilta-lucia-tytoilta-mautonta/

Mitä helv... Olen sanaton. :(

Eeeeei. Ei kai nyt hyvä ihme sentään. Tämä hulluushan on paljon pahempaa kuin olisin ikinä uskonutkaan.
Kuka valopää oli tuon tempauksen takana? Mitä liikkui Tiirismaan musiikinopettajalla päässä?  :facepalm:

Tämä koko touhu on kuin pähkähullujen paraatia katselisi. Ei tässä oikein tiedä mitä pitäisi tehdä seuraavaksi.
Kenties lehtienluku pitäisi lopettaa kokonaan. Tässä ei oikein käsityskyky enää riitä näille typeryyksien multihuipentumille. Ihan kuin puoli suomea olisi yhtäkkiä menettänyt järkensä, siis kajahtanut aivan kuin huussin lamppu.  :o
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Pennit ja markat on 14.12.2015, 22:43:05
Kehitysmaalaiset varmaan ajattelevat, että no niin, nyt heille tuotiin morsiot näytille. (Valkoiset asut luultavasti osaavat yhdistää häihin.)
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Aksiooma on 14.12.2015, 22:52:52
Quote from: koli on 14.12.2015, 22:21:53
Quote from: Golimar on 14.12.2015, 22:18:12
Lucia-tytöt vietiin Lahdessa vokkiin.
http://mvlehti.net/2015/12/14/hennalan-vok-sai-vierailun-nuorilta-lucia-tytoilta-mautonta/
Mitä helv... Olen sanaton. :(

Suoraan sanoen kidutusta. Kaverit kävelleet tuhansia kilometrejä ja kun lopulta ovat päässeet Suomeen turvaan ja lepäämään, paikalle tuodaan tusina laulavia vaaleahiuksisia enkeleitä.

Joku voi vielä luulla ja pelästyä, että on vokin sijasta päätynytkin paratiisiin ja maallinen vaellus on päättynyt.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Alaric on 14.12.2015, 23:06:06
^ "Äbäläwäbälä! Meille luvattiin 72 neitsyttä!"
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Deloch on 14.12.2015, 23:12:00
Vokkiin ilmeisesti laitettu lukioikäisiä tyttöjä esiintymään kehonrakentaja-pakolaislapsosille. Ei varmaankaan ajateltu tätä hommaa ihan loppuun asti. Vaikea sanoa tähän oikein mitään. Jonkun mielestä oli varmaan fiksu idea.

http://mvlehti.net/2015/12/14/hennalan-vok-sai-vierailun-nuorilta-lucia-tytoilta-mautonta/

Linkki vokin FB-sivuille, jossa tällä hetkellä ensimmäisenä juttu lucia-neidoista. Kommentit sellaisia kuin voi odottaakkin, saa nähdä kauan pysyy.

https://www.facebook.com/lahtivok/?fref=ts
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Nuivake on 14.12.2015, 23:12:22
Aikoinaan naurettiin Itäblokin ja Neuvostoliiton pelleilyille mutta ei kyllä jää tämän päivän ideologiset näytöksetkään toiseksi esikuvilleen.
Ei helvetti tätä vajakkien orkestroimien rajatilakokemuksien määrää ja laatua.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: JoKaGO on 14.12.2015, 23:14:54
Quote from: Deloch on 14.12.2015, 23:12:00
Vokkiin ilmeisesti laitettu lukioikäisiä tyttöjä esiintymään kehonrakentaja-pakolaislapsosille. Ei varmaankaan ajateltu tätä hommaa ihan loppuun asti. Vaikea sanoa tähän oikein mitään. Jonkun mielestä oli varmaan fiksu idea.

http://mvlehti.net/2015/12/14/hennalan-vok-sai-vierailun-nuorilta-lucia-tytoilta-mautonta/

Linkki vokin FB-sivuille, jossa tällä hetkellä ensimmäisenä juttu lucia-neidoista. Kommentit sellaisia kuin voi odottaakkin, saa nähdä kauan pysyy.

https://www.facebook.com/lahtivok/?fref=ts

Sitten syntyy suhteita ja niistä kenties väkivaltaisia raiskauksia, tai hyvässä lykyssä geelitukalle pysyvä side Suomeen, toimitusaika 9 kk.

Muumi  :facepalm:

Muoks. Siis Lahtihan on aivan sekaisin! Ei siellä mitään lusijoita juhlittu kun sieltä 70-luvun lopussa lähdin maailmalle!
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Chew Bacca on 14.12.2015, 23:15:16
Myös Miss Suomi-kiertue kannattaa kuljettaa matuloissa.

Muistan kun -86 meitä varusmiehiä käytettiin jossain tapahtumassa, saattoi jopa liittyä valaan mutta muistikuvat jo aika hatarat. Istuttiin urheiluhallissa ja lavalle tuli kymmenisen teini-ikäistä tyttöä voimistelutrikoissa esittämään tanssinumeron. Muistan ajatelleeni että melkoinen virhearvio järjestäjiltä. Kinesmiesten silmät kiilsivät, ja taisi kiiltää jokin muukin.

Sinänsä viaton juttu mutta näiden päänleikkaaja-karvaperseiden lähelle ei pitäisi viedä yhtä ainutta naispuolista.

Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: MW on 14.12.2015, 23:18:36
No, kohta luemme siitä, mitä Lucia sai Hennalan VOKilta.  Hyvin ajateltu. Vai oliko riittävä poliisivartio mukana?
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Aallokko on 14.12.2015, 23:18:43
Juuri kun luulit mokupiirien saavuttaneen tyhmyyden maksimin, he ylittävät sen.

Todella vastuutonta, jälleen kerran.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Palava pensas on 14.12.2015, 23:22:43
Ihme touhua. Eikö siitä Kempeleen tapauksesta sitten kuitenkaan opittu yhtään mitään? Toivoa sopii, ettei musiikkiesityksen jälkeen ollut taas jotain "vapaata seurustelua" ilman ohjaajia.

Paljon mieluummin näkisin paikallisen metsästysseuran esittelemässä harrastustaan vokkilaisille. Vähän niinkuin miehet miehille.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: MW on 14.12.2015, 23:23:44
Quote from: Aallokko on 14.12.2015, 23:18:43
Juuri kun luulit mokupiirien saavuttaneen tyhmyyden maksimin, he ylittävät sen.

Todella vastuutonta, jälleen kerran.

Eiköhän ne yritä hoitaa tämän, piilotellusti.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Kela_Platinum on 14.12.2015, 23:25:04
Olen vähän miettinyt tässä ja tullut siihen tulokseen, että Hennalasta saadaan varmaan Suomen ensimmäinen no-go zone. Suomen suurin VOK, jossa on 600 partalasta ja uutisia on tullut jatkuvana virtana erilaisista sattumuksista siellä. Nuo uutisoidut tapaukset ovat muutenkin varmaan vain murto-osa kaikista perseilystä. Onnea vaan Hennalassa asuville!
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Kim Evil-666 on 14.12.2015, 23:27:26
Lucia ja Aisha saundaavat melko hyvin keskenään.

Toiset tuntuvat heittävän bensaa liekkeihin ehdoin tahdoin.

Toivottavasti ei seuraa itkuparkua, ei jaksaisi kuunnella itse aiheutetun tyhmyyden jälkeen.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: MW on 14.12.2015, 23:32:32
Quote from: Kim il-66 on 14.12.2015, 23:27:26
Lucia ja Aisha saundaavat melko hyvin keskenään.

Toiset tuntuvat heittävän bensaa liekkeihin ehdoin tahdoin.

Toivottavasti ei seuraa itkuparkua, ei jaksaisi kuunnella itse aiheutetun tyhmyyden jälkeen.

No ei ne nyt minkään virallisen tilaisuuden lähettilästä raiskaa pystyyn, ainoastaan arabi voisi olla niin tyhmä....
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Penan kaveri Eki on 14.12.2015, 23:32:45
Quote from: Alaric on 14.12.2015, 23:06:06
^ "Äbäläwäbälä! Meille luvattiin 72 neitsyttä!"

Saivat vain yhden.

Quote from: wiki...Ihme tapahtui ja äiti parantui, jolloin Lucia päätti kääntyä kristinuskoon ja hän vannoi pysyvänsä neitsyenä...  Lucia joutui oikeuden eteen, jossa hänet todettiin syylliseksi ja tuomittiin vietäväksi bordelliin ja pakotettavaksi prostituutioon.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Pyh%C3%A4_Lucia
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Rändöm on 14.12.2015, 23:33:45
Kas kun ei "Lucia-poika" Johannesta viety raavaiden miesten ihailtavaksi. Siinä olisi ollut puppelipoikaa tarjolla.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1450066474420.html

(http://is12.snstatic.fi/img/978/1450066472668.jpg)

Sori kauheasti, että teidän piti nähdä tämä kuva niin suurena.   :-\
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Risto A. on 14.12.2015, 23:36:51
Sekopäistä touhua.

Matut ajattelee, että siinä esitellään potentiaalisia vaimoja. Laskeskelee sormillaan tai helmitaululla, että montakohan kamelia näistä joutuisi kotipuolessa maksamaan - täällä tulee ilmaiseksi.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: sivullinen. on 14.12.2015, 23:41:07
Nyt on tuleville Lahden lapsenrikastuttajille perusteltua antaa lievennetty tuomio. Sen verran päällekäyvästi heille markkinoidaan nuorta lihaa.

Onhan se totta, ettei nainen ole mitään, jos ei ole uhri, ja liian harva nainen raiskataan nykyään kotonaan, kun se on tehty laissakin kielletyksi. Mutta lasten raiskaamista en kannata, eikä se ole tainnut olla satoihin vuosiin laillinen temppu. Se pitäisi lopettaa. Saisivat keski-ikäiset äspeeärämmät käydä markkinoimassa omaa torttuaan muhiksille -- ja kokisivat yllätysrikastumisen ja saisivat sääliä rikoksen uhreina --, jos heistä raiskauksen uhreja on Suomessa aivan liian vähän. Se olisi selvä peli ja kelpaisi minulle; jos nainen haluaa tulla raiskatuksi, ei minulla ole periaatteellisista syistä mitään sellaista raiskaamista vastaan. Mutta lapsia ei pidä uhrata aikuisten ihmisten hullutuksiin. Lapset eivät ole vielä täysin järjissään ja vastuullisia teoistaan. Siksi laissa lapsia suojellaan erityisesti ja heidän omasta tahdostaan huolimatta.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Mr.Reese on 15.12.2015, 00:00:17
Suomi-versio Bacha Bazista. Vanhemmat tuossa kyllä lapatossuja, jos ne sanoisi, ettei käy, niin mitäpä koulu voisi. Lastensuojeluun koko luokka?
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: JoKaGO on 15.12.2015, 00:03:15
Quote from: Rändöm on 14.12.2015, 23:33:45
Kas kun ei "Lucia-poika" Johannesta viety raavaiden miesten ihailtavaksi. Siinä olisi ollut puppelipoikaa tarjolla.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1450066474420.html

(http://is12.snstatic.fi/img/978/1450066472668.jpg)

Sori kauheasti, että teidän piti nähdä tämä kuva niin suurena.   :-\

Kuvassa taustalla on selvästikin yksi Persu-tyttö. Ei pysty pidättelemään nauruaan  ;D
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Outo olio on 15.12.2015, 00:05:26
Joku joskus sanoi osuvasti että vanhat miehet aloittavat sotia ja nuoret miehet kuolevat niissä. Nyt pääsevät naisetkin kokemaan vähän samaa, joku vanhempi naisihminen varmasti keksi tämänkin idean, ja nuoret naiset/tytöt huomaavat ykskaks olevansa "etulinjassa". :'(

FB-ketjussa muuten aika vihaista ja nuivaa kommentointia, kannattaa kurkata. :)
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: MW on 15.12.2015, 00:06:34
Quote from: Rändöm on 14.12.2015, 23:33:45
Kas kun ei "Lucia-poika" Johannesta viety raavaiden miesten ihailtavaksi. Siinä olisi ollut puppelipoikaa tarjolla.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1450066474420.html
*
Sori kauheasti, että teidän piti nähdä tämä kuva niin suurena.   :-\

Jörn. Puistatti, mutta kestin kuin metroseksuaali.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: CaptainNuiva on 15.12.2015, 00:13:47
Quote from: Deloch on 14.12.2015, 23:12:00
Vokkiin ilmeisesti laitettu lukioikäisiä tyttöjä esiintymään kehonrakentaja-pakolaislapsosille. Ei varmaankaan ajateltu tätä hommaa ihan loppuun asti. Vaikea sanoa tähän oikein mitään. Jonkun mielestä oli varmaan fiksu idea.

http://mvlehti.net/2015/12/14/hennalan-vok-sai-vierailun-nuorilta-lucia-tytoilta-mautonta/

Linkki vokin FB-sivuille, jossa tällä hetkellä ensimmäisenä juttu lucia-neidoista. Kommentit sellaisia kuin voi odottaakkin, saa nähdä kauan pysyy.

https://www.facebook.com/lahtivok/?fref=ts

Kuinka tyhmiä nämä suvikset oikein voivat olla?
Ollaan olevinaan kansainvälisiä ja viimoisen päälle monikulttilahkolaisia mutta todellisuudessa ovat kuin norsuja porsliinikaupassa koska tulija peilaa suomaista kulttuuria aina oman kultturinsa kautta, vasta vuosien jälkeen alkaa ymmmärtäminen ja ajattelu toisen kulttuurin kautta.

On turhaa joidenkien naisten tuoda Luciaa näytille ja kertoa kauniisti miten tämä perinne luuluu kulttuuriimme.
Turhaa siksi koska ei mene läpi, hemmot VOKissa näkevät vain ja ainostaan kulttuurinsa mukaisesti nuoren tytön jota tullaan tavallaan heille tarjoamaan (Omista kulttuureistaan katsoen) syystä taikka toisesta, nämä siis pitävät Lucian esittelyä jonkinlaisena lupauksena tai vähintäänkin oikeutuksena mennä tunkemaan nuorten tyttöjen seuraan koska Luciakin :facepalm:

Nämä wannabe-tiedostavat harrastelijat tekevät melkoista vahinkoa kanssakansalaisilleen mutta eivät tätä ymmärrä.
Ihan oikeasti, eikö tästä maasta löydy instanssia joka pystyisi pysäyttämään näiden suvisten järjettömän idea-intoilun ja tuhon levittämisen?

Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Kari Kinnunen on 15.12.2015, 00:25:14
Että sitä sitten oikein asiakseen pitää viedä pikkupimuja tyrkylle?

Onkohan varmasti vanhemmilta kysytty? Vai onko taas suvaitsevan tättähäärän keksimä kotouttamisprojekti. Johon materiaalina käypi yläasteikäiset plikat.

Jotenkin näiden tyhmyys alkaa olla käsinkosketeltavaa. Yllätyksiä on tullut julki siellä, täällä ja kylänraitilla. Silti nämä tättähäärät tunkevat lisää ullatettavia ullattelijoille turkulle.

Lieneeköhän siellä neidoissa kovinkaan monta tättähäärien omaa tytärtä?
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: CaptainNuiva on 15.12.2015, 00:30:57
Lucian asusta ja väreistä, Lähi-Idän kulttuureiden kannalta:
-Valkoiseen on liitetty kirkkaus, uskollisuus (Neitsyt), kuninkaallisuus ja kuolema.
-Punainen (ahmar) on tulen ja veren väri, joka liittyy elämänvoimaan (Neitsyt). Se liitetään kuumuuteen ja maskuliinisuuteen ja sitä pidetään vihreän vastakohtana. Punainen viittaa myös uhraukseen.

Aavikko-kilttuurin hemmo onkin ihmeissään kun hänelle sanotaan jotain ihan muuta kuin silmät ja oma kulttuuri kertovat....Mutta koska kertojana on nainen niin silloin kertojan puheet voi sulkea pois jolloin jää jäljelle ajatus että tässä niitä paljon puhuttuja ja koraanin mainostamia blondi-neitsyitä on, suomalaiset näitä tarjovat uhrattavaksi heille (Valkoinen kaavun väri = neitsyt, punainen vyö = uhraus)

Voi jumalauta minkä menivät taas tekemään  :facepalm:

Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Kulttuurimono on 15.12.2015, 00:33:22
No tulipa tässä nähtyä Helsingin Ruskeasuon turviksia livenä. Kyllä siellä turvistenkin joukossa oli ihan viehkeitä nuoria tyttöjä, pukeutuivatkin ihan sexysti vaikka olikin huivi päässä. Joten en usko että nämä miehet ensimmäistä kertaa hehkeitä nuoria naisia näkevät. Ei silti että pitäisin tuota Lucia-juttua hyvänä ideana.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Hornsmith on 15.12.2015, 00:43:05
Ei, en suostu uskomaan että tämä on totta. Ehkäpä aamulla herätessäni tätä ei ole tapahtunutkaan. SPR = Sekopäinen ParittajaRinki.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: KJ on 15.12.2015, 01:05:00
Quote from: CaptainNuiva on 15.12.2015, 00:13:47
Quote from: Deloch on 14.12.2015, 23:12:00
Vokkiin ilmeisesti laitettu lukioikäisiä tyttöjä esiintymään kehonrakentaja-pakolaislapsosille. Ei varmaankaan ajateltu tätä hommaa ihan loppuun asti. Vaikea sanoa tähän oikein mitään. Jonkun mielestä oli varmaan fiksu idea.

http://mvlehti.net/2015/12/14/hennalan-vok-sai-vierailun-nuorilta-lucia-tytoilta-mautonta/

Linkki vokin FB-sivuille, jossa tällä hetkellä ensimmäisenä juttu lucia-neidoista. Kommentit sellaisia kuin voi odottaakkin, saa nähdä kauan pysyy.

https://www.facebook.com/lahtivok/?fref=ts
Kuinka tyhmiä nämä suvikset oikein voivat olla?

Hyvä kysymys. Vuosien kuluessa on tullut mietittyä ihan samaa: aina kun kuvittelee suvakkien päättömyyden saavuttaneen jonkinlaisen kulminaatiopisteen, niin eivätkös he vaan he kohta pane paremmaksi typeryyden loputtomalla saralla.

Eli; tulemme näkemään tulevina viikkoina/kuukausina/vuosina vielä paljon ihmeellisempiäkin performansseja.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Oho on 15.12.2015, 01:34:48
Kempeleen tapahtumien jälkeen toi on ehtaa Pahkasikaa....

(http://ak-hdl.buzzfed.com/static/enhanced/webdr06/2013/6/13/14/enhanced-buzz-23171-1371148906-2.jpg)
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Marko Mjölnir Parkkola on 15.12.2015, 02:08:46
Piti katsoa tyttären Wilmasta ettei sielläkin ole tällaisia. Ei ole ainakaan opettaja kirjoittanut tällaisesta, mutta eihän se vielä kerro mitään.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Procol Haram on 15.12.2015, 02:13:51
Vanhat SPR-naiset tuovat tyttäriään tyrkylle, kuin ensitansiaisiin näytille sulhaskandidaateille. On siinä hormoonit saaneet kyytiä molemmin puolin. Uhrilampaat uhrataan ja Allah on iloinen. Pojat luulevat paratiisin tulleen Hennalaan, tilatut neitsyet näytteenä tai mainoslahjana. Opettajat ja henkilökunta poistuu. Vapaata seurustelua Kempeleen tapaan. Voi vittu.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: rideon74 on 15.12.2015, 05:33:10
Tiernapojat ei kelvanneet. Voi ihme.  :facepalm:
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: TheVanishedTerrorist on 15.12.2015, 06:18:01
Quote from: Oho on 15.12.2015, 01:34:48
Kempeleen tapahtumien jälkeen toi on ehtaa Pahkasikaa....
Onko tossa autossa vihervasemmiston puoluejohto menossa ekopesuun?

Ketjun aiheeseen että ei tunnu hulluudella olevan enään mitään rajaa. Viedä nyt likat tyrkylle ja kuvattavaksi lähi-idän ihmeille. Varmaan on laajempi käsitys Lucia neidosta...
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Sydämistynyt on 15.12.2015, 06:54:16
Quote from: KJ on 15.12.2015, 01:05:00
Quote from: CaptainNuiva on 15.12.2015, 00:13:47
Quote from: Deloch on 14.12.2015, 23:12:00
Vokkiin ilmeisesti laitettu lukioikäisiä tyttöjä esiintymään kehonrakentaja-pakolaislapsosille. Ei varmaankaan ajateltu tätä hommaa ihan loppuun asti. Vaikea sanoa tähän oikein mitään. Jonkun mielestä oli varmaan fiksu idea.

http://mvlehti.net/2015/12/14/hennalan-vok-sai-vierailun-nuorilta-lucia-tytoilta-mautonta/

Linkki vokin FB-sivuille, jossa tällä hetkellä ensimmäisenä juttu lucia-neidoista. Kommentit sellaisia kuin voi odottaakkin, saa nähdä kauan pysyy.

https://www.facebook.com/lahtivok/?fref=ts
Kuinka tyhmiä nämä suvikset oikein voivat olla?

Hyvä kysymys. Vuosien kuluessa on tullut mietittyä ihan samaa: aina kun kuvittelee suvakkien päättömyyden saavuttaneen jonkinlaisen kulminaatiopisteen, niin eivätkös he vaan he kohta pane paremmaksi typeryyden loputtomalla saralla.

Eli; tulemme näkemään tulevina viikkoina/kuukausina/vuosina vielä paljon ihmeellisempiäkin performansseja.

Keväällä sitten esittelemään kesän uimapuku- ja bikinimuotia.  Kuuluu meidän kulttuuriin, ja varmasti ilahduttaa vokin väkeä.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Leso on 15.12.2015, 07:14:46
Quote from: Sydämistynyt on 15.12.2015, 06:54:16Keväällä sitten esittelemään kesän uimapuku- ja bikinimuotia.  Kuuluu meidän kulttuuriin, ja varmasti ilahduttaa vokin väkeä.

Ja miten se ilahduttaakaan Miss Suomi-kanditaatteja, kun ei tartte keikistellä ihme kuppiloissa rasvaisten kantasuomalaisäijien kuolattavana?!  :flowerhat:
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: jänkäkurppa on 15.12.2015, 07:19:35
Quote from: JoKaGO on 15.12.2015, 00:03:15
Quote from: Rändöm on 14.12.2015, 23:33:45
Kas kun ei "Lucia-poika" Johannesta viety raavaiden miesten ihailtavaksi. Siinä olisi ollut puppelipoikaa tarjolla.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1450066474420.html

Sori kauheasti, että teidän piti nähdä tämä kuva niin suurena.   :-\

Kuvassa taustalla on selvästikin yksi Persu-tyttö. Ei pysty pidättelemään nauruaan  ;D

Älkää helkkarissa laittako näitä tänne ilman ennakkovaroitusta ja 100 tyhjää riviä alussa. Näppikseni meinasi juuri saada kahvikäsittelyn.  ;D
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Aksiooma on 15.12.2015, 07:21:20
Quote from: JoKaGO on 14.12.2015, 23:14:54
Linkki vokin FB-sivuille, jossa tällä hetkellä ensimmäisenä juttu lucia-neidoista. Kommentit sellaisia kuin voi odottaakkin, saa nähdä kauan pysyy. https://www.facebook.com/lahtivok/?fref=ts

Kommentit on jo harjattu pois. Suomalaiset eivät osaa kommentoida oikein.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Echidna on 15.12.2015, 07:44:45
Hennalan vokissa taitaa olla aika kähinä, kun tapellaan siitä kuka tytöistä kuuluu kenellekin.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Procol Haram on 15.12.2015, 07:49:24
Quote from: Leso on 15.12.2015, 07:14:46
Quote from: Sydämistynyt on 15.12.2015, 06:54:16Keväällä sitten esittelemään kesän uimapuku- ja bikinimuotia.  Kuuluu meidän kulttuuriin, ja varmasti ilahduttaa vokin väkeä.

Ja miten se ilahduttaakaan Miss Suomi-kanditaatteja, kun ei tartte keikistellä ihme kuppiloissa rasvaisten kantasuomalaisäijien kuolattavana?!  :flowerhat:

Onhan meilläkin mulatteina missi ja USA:ssa pressa. Mitå sitten? Ei mitään, EMME OLE RASISTEJA.
Luolamiestason kulttuurista tulevat luolamiehen sivistyksellä siunatut laumat ovat vitsaus missä mielessä tahansa. Itse ovat ylikansoittuneet, heimoittuneet, klaaniutuneet, taikauskonsa kehittäneet ja tappaneet raa'asti toisiaan ja muita. Mitähän velkaa nämä villi-ihmisten laumat nyt ovat papereitta tulleet Suomesta perimään?

Elintilaa tarvitaan sano natsi. Raivopäiset nykyhunnilaumat tosin eivät marsssi hanhenmarssia, efekti on sama.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: TheVanishedTerrorist on 15.12.2015, 07:49:39
Quote from: Aksiooma on 15.12.2015, 07:21:20
Quote from: JoKaGO on 14.12.2015, 23:14:54
Linkki vokin FB-sivuille, jossa tällä hetkellä ensimmäisenä juttu lucia-neidoista. Kommentit sellaisia kuin voi odottaakkin, saa nähdä kauan pysyy. https://www.facebook.com/lahtivok/?fref=ts

Kommentit on jo harjattu pois. Suomalaiset eivät osaa kommentoida oikein.
Tallessa on ja varmaan on monella muullakin koneella. Noista kannattaa ottaa aina kopio netin palveluihin jotka tallettavat sivut linkin taakse tai sitten PDF joka ainakin mäkillä on yhden klikkauksen juttu. Varsinkin jos tekee sille oman makron.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Gunnar Hymén on 15.12.2015, 08:25:07
mun muksuja ei jumalauta viedä mihinkään väkisinottokeskuksiin esiintymään, se on vissi se
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Pöllömestari on 15.12.2015, 09:19:56
Vähän näistä ja Facebookin kommenteista tulee nyt sellainen olo että vanhat sedät seksualisoi Lucian. Tää nyt ei kuitenkaa ollut se bikinikierros tai tankotanssiesitys vaan Lucian päivän esitys! Harras ja herkkä traditio. Miten ihmeessä joku saa käänneetyä lukiolaistyttyöjen esityksen mielessään neitsyiden esittelyksi? Skarpatkaa nyt vähän kun öyhötätte.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Sepeteus Hiihtäjä on 15.12.2015, 09:21:51
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015121520836207_uu.shtml

QuoteVastaanottokeskuksessa aiheutui joukkotappelu alkoholista - mies riehui puukon kanssa

Hennalan vastaanottokeskuksessa Lahdessa maanantain ja tiistain välisenä yönä tapahtunut joukkotappelu sai alkunsa alkoholin nauttimisesta.

Poliisi sai ilmoituksen joukkotappelusta vastaanottokeskuksen henkilökunnalta maanantaina kello 23.45.

Hämeen poliisin mukaan vastaanottokeskuksen yhden tuvan asukkailla oli tullut riitaa henkilökunnan kanssa majoituspaikan säännöistä ja keskenäänkin.

Tuvassa oli ollut useita turvapaikanhakijoita, jotka olivat nauttineet alkoholia. Henkilökunta meni huomauttamaan asiasta ja huoneessa syntyi riita. Henkilökunta poistui paikalta ja hälytti poliisit.

- Tilanne oli kärjistynyt entisestään. Kun vartijat menivät paikalle, niin siellä oli täysi tappelu meneillään, Hämeen poliisin tilannekeskuksesta kerrotaan.

Yksi osallisista oli kaivanut esiin puukon ja muutamalle asukkaalle tuli lieviä vammoja yhteenoton aikana. Alkutietojen mukaan vammat ovat syntyneet, kun jotkut asukkaista ovat yrittäneet ottaa puukkoa pois mieheltä.

Yhteensä joukkotappeluun osallistuneita oli parikymmentä henkilöä. Paikalle hälytettiin useita poliisipartioita. Tilannekeskuksen tietojen mukaan tilanne on kuitenkin rauhoittunut, kun poliisi on mennyt paikalle.

Monikulttuurisuus on rikkaus ja Lucia-neitojen keikistely oli iloinen asia... ei mulla muuta.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Mr.Reese on 15.12.2015, 09:23:43
http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2015/12/15/riitaa-saannoista---hennalassa-joukkotappelu-puukkokin-heilui (http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2015/12/15/riitaa-saannoista---hennalassa-joukkotappelu-puukkokin-heilui)

QuoteHennalan vastaanottokeskuksessa Lahdessa oli joukkotappelu maanantaina puolen yön aikaan.

Asukkaille oli tullut riitaa henkilökunnan kanssa majoituspaikan säännöistä. Riitaa heillä oli ollut keskenäänkin.

Yksi osallisista oli kaivanut esiin puukon ja muutama asukas oli saanut lieviä vammoja. Osallisia tappelussa oli parikymmentä.

Lucianeidot kuumensi tunteet?  8)
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: far angst on 15.12.2015, 09:25:46
Ja kuten hyvin tiedetään,  ja meille tuhannesti esimerkkinä ja suomalaista huonommuutta painottaen on kerrottu, muslimit eivät juo alkoholia.

Lisäksi islam on rauhan uskonto.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Aksiooma on 15.12.2015, 09:29:07
Mediassa puhutaan paljon 'vastakkainasettelusta' ja aina suvaitsevaisto tiedustelee, keitä ne toiset ääripäät ovat, rasisteja vastaan? Hennalan FB sivun kommenteissa on yksi kommentoija, josta en osaa sanoa, onko kaveri aito trollaaja ja provoamassa, koska kaveri säälii aikuisia miehiä, jotka kommentoivat hänen mielestään kuin hiekkalaatikolla olevat pojat.

Kun katsoo kaverin profiilikuvaa, niin ei jää epäselväksi, että kyseessa on aito suvaitsevainen mies kaveri. Jos kaverin profiili ei ole feikki, niin nämä suvikset ovat pahempia kuin rasistit luomaan vastakkainasettelua yhteiskuntaan ja tuo kaveri kävelee ensimmäisenä johonkin mihin sattuu, jos livenä alkaa tuolla tavalla solvaamaan aidosti huolestuneita suomalaisia.

Ei mulla muuta.

Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Larva on 15.12.2015, 09:40:58
Ryyppäämistä ja puukkotappeluita... mitä nämä työntekijät oikein valittavat, kotoutuminenhan on hyvässä vauhdissa  8)
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: nevahood on 15.12.2015, 09:46:26
Luciatempauksen taustalla taisi olla aito huoli turvapaikkahakemusten perumisesta? Ettei poloiset kuolisi henkisesti.

Henkeähän se nostattaa, kun tuodaan "72 neitsyttä" näytille. Muistaapa hieman maallistunutkin profeetan opetukset.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: ISO on 15.12.2015, 09:48:48
Veikkaanpa, että viimeistään viikonloppuna saadaan lukea lehdestä miten Lahdessa on raiskattu lucia-neitonen, joka on kuitenkin aiemmin jo ollut tekemisissä VOKkilaisten kanssa, eli omaa syytään ja sai mitä ansaitsi.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Sydämistynyt on 15.12.2015, 10:10:54
Quote from: Pöllömestari on 15.12.2015, 09:19:56
Vähän näistä ja Facebookin kommenteista tulee nyt sellainen olo että vanhat sedät seksualisoi Lucian. Tää nyt ei kuitenkaa ollut se bikinikierros tai tankotanssiesitys vaan Lucian päivän esitys! Harras ja herkkä traditio. Miten ihmeessä joku saa käänneetyä lukiolaistyttyöjen esityksen mielessään neitsyiden esittelyksi? Skarpatkaa nyt vähän kun öyhötätte.

Monikulttuurisuuteen kuuluu vieraiden kulttuurien tuntemus.  Me täällä Hommalla olemme paneutuneet myös sunnalaiseen naiskäsitykseen.  Siinä ei käsitetä Lucia-neitoa valontuojaksi, koska kyseessä on roomalaiskatolinen traditio, joka on Ruotsissa jalostettu valkoisiin vaatteisiin kääriytyneiden blondien vaelteluksi palavat kynttilät päässä.  Islam ei kunnioita vaaleat hiukset valtoimenaan kulkevia tyttöjä. 
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: jmk on 15.12.2015, 10:27:54
Quote from: nevahood on 15.12.2015, 09:46:26
Henkeähän se nostattaa, kun tuodaan "72 neitsyttä" näytille.

Henkeäpä hyvinkin niin.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Viljami on 15.12.2015, 11:39:57
Quote from: Tuulenhenki on 15.12.2015, 09:40:58
Ryyppäämistä ja puukkotappeluita... mitä nämä työntekijät oikein valittavat, kotoutuminenhan on hyvässä vauhdissa  8)

Juu ja Juicen vanha biisikin on saanut uuden nimen: "Hennalassa jyrää"  ;)
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Koekaniini on 15.12.2015, 11:48:36
Hennalan vokin fb-sivuilta.
Aivan uskomatonta on ihmisten ajatustenkulku.
Troll or just....?  ???
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Blanc73 on 15.12.2015, 13:18:26
Quote from: Golimar on 14.12.2015, 22:18:12
Lucia-tytöt vietiin Lahdessa vokkiin.

http://mvlehti.net/2015/12/14/hennalan-vok-sai-vierailun-nuorilta-lucia-tytoilta-mautonta/

Ei jumalauta :facepalm: "Vääräuskoiset" tytöt viety esittelykierrokselle kiimaisten muslimimiesten kuolattaviksi. Tämä touhu on kuvottavaa. Sairasta.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Spesialisti on 15.12.2015, 13:38:28
Ei se raiskaus niin paha juttu ole, ettäs natsit tiedätte

Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Aksiooma on 15.12.2015, 13:42:30
Quote from: Spesialisti on 15.12.2015, 13:38:28
Ei se raiskaus niin paha juttu ole, ettäs natsit tiedätte

Ei ne järvet soutamalla kulu ja vahvatahtoiset naiset kulkevat pää pystyssä raiskauksen jälkeen, eivätkä suostu antautumaan pelolle. Eteenpäin.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: ISO on 15.12.2015, 13:47:32
Quote from: Spesialisti on 15.12.2015, 13:38:28
Ei se raiskaus niin paha juttu ole, ettäs natsit tiedätte

On olemassa raiskauksia jotka on hyväksyttävämpiä ja sitten on olemassa oikein pahoja raiskauksia.

Raiskaus-tyypin määrittää tekijä, jos tekijällä on vaalea iho, jopa pienenpieni kurkkaus hupun alta ohikulkevaa naista kohti on törkeä ja kuolemanrangaistuksen arvoinen. Jos tekijä on tummaihoinen, uhrin on syyttäminen vain itseään, ja silloin raiskauksestakin paranee helpolla, ja oppii jopa olemaan ylpeä kokemuksestaan.

Yllä oleva on suvaitsevaisen ihmisen ajatusmaailma, sairas ja harhainen.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Deloch on 15.12.2015, 14:02:35
Quote from: Aksiooma on 15.12.2015, 07:21:20
Quote from: JoKaGO on 14.12.2015, 23:14:54
Linkki vokin FB-sivuille, jossa tällä hetkellä ensimmäisenä juttu lucia-neidoista. Kommentit sellaisia kuin voi odottaakkin, saa nähdä kauan pysyy. https://www.facebook.com/lahtivok/?fref=ts

Kommentit on jo harjattu pois. Suomalaiset eivät osaa kommentoida oikein.

Ikävästi äärioikeston rasistinatsit ovat jo spammanneet kommenttiosion uudelleen pilalle. Ei ne millään opi...
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: jmk on 15.12.2015, 14:10:16
Quote from: Deloch on 15.12.2015, 14:02:35
Ikävästi äärioikeston rasistinatsit ovat jo spammanneet kommenttiosion uudelleen pilalle. Ei ne millään opi...

Ovatpas ne 20 internetin natsistiratsistia taas olleet ahkerina. Noin monta lärvikirjanimimerkkiäkin rekisteröineet.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: CaptainNuiva on 15.12.2015, 14:18:57
Quote from: Pöllömestari on 15.12.2015, 09:19:56
Vähän näistä ja Facebookin kommenteista tulee nyt sellainen olo että vanhat sedät seksualisoi Lucian. Tää nyt ei kuitenkaa ollut se bikinikierros tai tankotanssiesitys vaan Lucian päivän esitys! Harras ja herkkä traditio. Miten ihmeessä joku saa käänneetyä lukiolaistyttyöjen esityksen mielessään neitsyiden esittelyksi? Skarpatkaa nyt vähän kun öyhötätte.

Miten tämä rautalangasta vääntäisi....Kyse ei ole siitä miten traditio meillä nähdään vaan siitä miten se yksittäisenä tapahtumana nähdään toisen kulttuurin edustajan silmin.
Ei pitäisi ola vaikea asia ymmärtää ja jos ei näiden asioiden ymmärtäminen yleisellä tasolla onnistu niin kehoitan matkustamisen välttämistä mm.arabikulttuurin pariin, monet suomalaiset/länsimaiset tavat/eleet kun koetaan tietyissä maissa vihamielisiksi/töykeiksi ja pahimassa tapauksessa saattaa tulla pataan pahastikkin.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 15.12.2015, 17:36:48
Quote from: Pöllömestari on 15.12.2015, 09:19:56Vähän näistä ja Facebookin kommenteista tulee nyt sellainen olo että vanhat sedät seksualisoi Lucian. Tää nyt ei kuitenkaa ollut se bikinikierros tai tankotanssiesitys vaan Lucian päivän esitys! Harras ja herkkä traditio. Miten ihmeessä joku saa käänneetyä lukiolaistyttyöjen esityksen mielessään neitsyiden esittelyksi? Skarpatkaa nyt vähän kun öyhötätte.

Nuorista naimattomista miehistä koostunut yleisö ei välttämättä ymmärtänyt tradition merkitystä. Kaikki suomalaiset kristitytkään eivät tiedä, kuka Lucia oli ja miksi muistopäivää vietetään.

Vastaanottokeskuksen edustaja korosti esiintyjien ammattitaitoa. Syntyy vaikutelma, että hän halusi häivyttää sitä tosiasiaa, että he olivat enimmäkseen alaikäisiä tyttöjä.

En usko, että vastaanottokeskuksissa kaivataan korkeakulttuuria. Keskivertomatu ei ole tottunut kuuntelemaan taidemusiikkia eikä todennäköisesti koskaan totukaan, vaan huomio kiinnittyy ulkomusiikillisiin elementteihin. Kristillistä sanomaa puolestaan on julistettava ymmärrettävästi, ja julistajan on oltava mies, kun kuulijat ovat muslimimiehiä.

Kotouttaminen pitäisi mielestäni aloittaa yksinkertaisemmilla asioilla. Kuten pienille lapsille, matuille on selvitettävä, mitä saa tehdä ja mitä ei saa tehdä. Rajojen pitää olla mieluummin liian tiukat kuin yhtään epämääräiset. Vaikka kotoutuminen näyttäisi onnistuvan, heitä ei silti kannata testata esimerkiksi missään sekasaunoissa.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: epäonnistunut abortti on 15.12.2015, 17:38:38
Tuli tos pari päivää sitten otettua tulilientä ja Pirkka-olutta yhen hyvän lahtelaisen kaverin kaa ja keksittiin mahtava
kuningasidea tähän vokki ongelmaan.Kloonataan jokaseen vokkiin yks K-Kaupan Anna pitämään kamelikuskien
perseilyt kurissa.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Elemosina on 15.12.2015, 17:42:07
En huomannut olisiko täällä jo jossain mainittu että tuo Tiirismaan lukio on ainakin ennen ollut musiikki- ja kuvataidepainotteinen. Paljon tyttöjä.

Eipä tämä silti asiaa miksikään muuta. Nuoria todennäköisesti taiteellisia tyttösiä kuskattu äijäköörin ihailtavaksi.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Riukulehto on 15.12.2015, 20:06:46
QuoteLahtelaiset hakevat turvaa suihkeista ja hälyttimistä: "Myynti on noussut satakertaisesti"

Henkilökohtaiseen turvallisuuteen liittyvien tuotteiden kysyntä on kasvanut huimasti tänä syksynä Lahdessa. Kovan kysynnän takia joissain kaupoissa turvahälyttimet ja -sumuttimet ovat välillä loppuneet. Turvavälineitä on myös ostettu pukinkonttiin.

Turvallisuudentunne järkkynyt

Pelkästään pimeys ja pikkujouluaika tuskin selittää hälyttimien ja sumuttimien menekkiä. Onko taustalla siis turvapaikanhakijoiden tulo Suomeen ja esimerkiksi uutisoinnit epäillyistä raiskaustapauksista, siihen laitteiden myyjät eivät ota kantaa.

– Yksittäisen kauppiaan on hankala lähteä spekuloimaan. Jokin muutos ihmisten turvallisuudentunteessa on kuitenkin tapahtunut, että tällaiset tuotteet koetaan tarpeellisiksi, toteaa myyntijohtaja Miko Linnavirta Total Sec Oy:stä.

Loput linkistä http://yle.fi/uutiset/lahtelaiset_hakevat_turvaa_suihkeista_ja_halyttimista_myynti_on_noussut_satakertaisesti/8527029?ref=leiki-uup
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Ano Nyymi on 15.12.2015, 20:32:05
Quote from: Mr.Reese on 15.12.2015, 09:23:43
http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2015/12/15/riitaa-saannoista---hennalassa-joukkotappelu-puukkokin-heilui (http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2015/12/15/riitaa-saannoista---hennalassa-joukkotappelu-puukkokin-heilui)

QuoteHennalan vastaanottokeskuksessa Lahdessa oli joukkotappelu maanantaina puolen yön aikaan.

Asukkaille oli tullut riitaa henkilökunnan kanssa majoituspaikan säännöistä. Riitaa heillä oli ollut keskenäänkin.

Yksi osallisista oli kaivanut esiin puukon ja muutama asukas oli saanut lieviä vammoja. Osallisia tappelussa oli parikymmentä.

Lucianeidot kuumensi tunteet?  8)

Siellä yritettiin valita vuoden lusija-nuorukaista  ;D
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: jmk on 15.12.2015, 20:48:54
Quote
– Yksittäisen kauppiaan on hankala lähteä spekuloimaan.

Yksittäiskauppias.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Jaska Pankkaaja on 15.12.2015, 20:51:58
Joko polliisi on kuulustellut paperitötterömiästä 5. kerran? Joko näytösoikeudenkäynnin päivämäärä on tiedossa?
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: 2nd_generation_refugee on 16.12.2015, 10:41:14
" "Äbäläwäbälä! Meille luvattiin 72 neitsyttä!"

Saivat vain yhden."
Tietääkseni ei määritellä missään, että mikä on neitsyeiden sukupuoli. Ihan tuli mieleen.
Ei mulla muuta.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Mulli on 17.12.2015, 01:16:17
Quote from: SerialSuicideBomber on 15.12.2015, 07:49:39
Naps
Tallessa on ja varmaan on monella muullakin koneella. Noista kannattaa ottaa aina kopio netin palveluihin jotka tallettavat sivut linkin taakse tai sitten PDF joka ainakin mäkillä on yhden klikkauksen juttu. Varsinkin jos tekee sille oman makron.
Paas laittaen tänekin, etttä nähdään mitä sinne oli kirjoiteltu.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: TheVanishedTerrorist on 17.12.2015, 05:00:14
Quote from: Mulli on 17.12.2015, 01:16:17
Naps
Paas laittaen tänekin, etttä nähdään mitä sinne oli kirjoiteltu.
Täytyi heittää tuo PDF kuviksi. Tästä pääsisi nyt varmaan alkuun.
1.
(http://oi64.tinypic.com/29ekhoz.jpg)
2.
(http://oi65.tinypic.com/288d2xg.jpg)
3.
(http://oi64.tinypic.com/2vtxys8.jpg)
4.
(http://oi66.tinypic.com/33nfdcj.jpg)
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Elemosina on 18.12.2015, 18:07:00
Hennalassa on sitten esimerkillisiä turvapaikanhakijoita kun eivät ole ollenkaan uhkailleet henkilökuntaa vaikka poliisille moista onkin ilmoitettu runsain määrin.

Quote- Syksyn aikana niitä on tullut tietoon kymmenittäin. Yleisimmin uhkailijat ovat olleet turvapaikanhakijoita ja tapausten taustalla on ollut turhautumista ja mahdollisesti sopeutumisvaikeuksia majoitusyksikön sääntöjen noudattamiseen. Lisäksi on ollut tapauksia, joissa ulkopuolinen henkilö on tullut esimerkiksi työpaikan parkkipaikalla huutelemaan ja solvaamaan työntekijää ja henkilö on kokenut sen uhkaavaksi, poliisitarkastaja Tommi Reen Poliisihallituksesta kertoo.

Reenin mukaan tyypillisintä on uhata työntekijää väkivallalla. Poliisin tiedossa on myös tapaus, jossa uhkailun kohteeksi joutunut vapaaehtoistyöntekijä on kertonut lopettavansa työt uhkausten takia.

Poliisi kirjaa tapaukset useimmiten laittomina uhkauksina. Siitä yleisin rangaistusmuoto on sakko....
...
http://www.iltalehti.fi/pakolaiskriisi/2015121820853635_cm.shtml (http://www.iltalehti.fi/pakolaiskriisi/2015121820853635_cm.shtml)

Hennalassa sensijaan siis:

QuoteVihapostia tulee sähköpostilla ja Facebookissa. Olemme jopa miettineet, joudummeko sulkemaan ainoan tiedotuskanavamme Facebookissa, sillä rasistista roskapostia tulee niin paljon, Lahden Hennalan vastaanottokeskuksen johtaja Markku Heikkilä sanoo.
...
Asukkaat leimataan

Ehkä hieman yllättäen vastaanottokeskuksen asukkaisiin ei ole kohdistunut suoria uhkauksia, vaan vihamielisyys heitä kohtaan välittyy viesteissä Heikkilälle ja Punaiselle Ristille.

- Viestien yhteydessä kaikki asukkaat leimataan terroristeiksi, raiskaajiksi, rikollisiksi, elintasopakolaisiksi, loisiksi ja rintamakarkulaisiksi. Ihmisten käsitys sananvapaudesta alkaa olla melko laaja, Heikkilä sanoo.

Hennalassa keskuksen työntekijät ovat käyneet tilannetta läpi asukkaiden kanssa kotouttamiskoulutuksissa.

- Olemme kertoneet että Suomessa on tilanne sellainen, etteivät kaikki pidä turvapaikanhakijoista. Tilanne tietysti herättää paljon tunteita. Neuvoimme suoraan muun muassa ennen itsenäisyyspäivää, ettei silloin kannata liikkua etenkään ilta-aikaan kaupungilla.

Heikkilän mukaan asukkaat eivät ole uhanneet henkilökuntaa. Vastaanottokeskuksen työntekijät ovat ulkopuolelta tulevasta uhkailusta huolissaan.

- Ikkunasta on kertaalleen tullut tiiliskiviä läpi. Meitä oikeasti huolettaa, että tänne hyökätään, Heikkilä sanoo.
http://www.iltalehti.fi/pakolaiskriisi/2015121820853634_cm.shtml (http://www.iltalehti.fi/pakolaiskriisi/2015121820853634_cm.shtml)
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Elemosina on 18.12.2015, 18:10:24
Ja jos matu uhkailee niin sitähän ymmärretään kun turhautuminen ja kulttuurierot. Mutta jos kanta-asukki uhkailee niin se tuomitaan yksiselitteisesti. Ei ole tarvetta ymmärtää mikä mahtaa ajaa kanta-asukin uhkailemaan, heittelemään polttopullojen tuhatmäärin, rasisteilemaan kaikille. Ei, sitä ei tarvitse ymmärtää vaan sen voi tuomita suorilta käsin.

Jos matu raiskaa, uhkaa, ryöstää, kähinöi, rötöstelee, ahdistelee, valehtelee, yrittää murhata jne, sitä pitää ymmärtää koska turhautuminen ja kulttuurierot. Ja äitiäkin taitaa olla ikävä kun se sinne kotimaahan piti sairaana jättää, ja isä ja siskot ja veljet ja lapset ja vaimot ja kaikki.
#meilläonunelma

Tervejärkinen media miettisi myös sitä kanta-asukin puolta, mutta sellaistahan tässä maassa ei ole.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: xor_rox on 18.12.2015, 18:21:17
Quote from: Elemosina on 18.12.2015, 18:10:24
Ja jos matu uhkailee niin sitähän ymmärretään kun turhautuminen ja kulttuurierot. Mutta jos kanta-asukki uhkailee niin se tuomitaan yksiselitteisesti. Ei ole tarvetta ymmärtää mikä mahtaa ajaa kanta-asukin uhkailemaan, heittelemään polttopullojen tuhatmäärin, rasisteillekaan kaikille. Ei, sitä ei tarvitse ymmärtää vaan sen voi tuomita suorilta käsin...

Kantiksen ei tosiasiassa tarvitse kuin pukeutua lakanaan, niin heti on valtakunnallinen haku päällä ja Iltapa*kojen otsikot punaisina.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: ElinaElina on 19.12.2015, 18:52:59
QuoteHennalan vastaanottoyksikkö saa käyttöönsä yhden kerroksen varuskunnan kurssirakennuksesta. Sinne perustetaan tammikuun alussa alaikäisten nuorten tukiasumisyksikkö.

Nyt 49 poikaa, iältään 16-18-vuotiaita, ovat Hennalassa väliaikaisissa tiloissa.

- Olemme sopineet tukiasumisyksikön perustamisesta Maahanmuuttoviraston (Migri) kanssa. Siitä tulee 24/7-miehitetty lastensuojelulaitos. Yöpäivystyksen vuoksi tarvitsemme sinne 18 hengen henkilöstön

Olen seurannut lukuisia uutisia alaikäisten turvapaikanhakijoiden ryhmäkotien perustamisista. Useimmiten henkilökuntamäärä on sama kuin asukasmäärä, useimmiten hiukan alle, esim 0,7-0,9 hoitsua yhtä alaikäistä kohti.
Hennalassa suhdeluku on 0,36 hoitajaa nuorta kohden, alin tähän mennessä.

Eikö näistä ole mitään valtakunnallisia suosituksia, kun lukumäärät vaihtelevat näinkin rajusti?
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Vastaanotin on 19.12.2015, 22:49:39
Ja aina kun alaikäisistä hakijoista puhutaan, ikähaarukka on 16-18 vuotta.
Tosin nyt on lipsahtanut tuo 18 tuohon. Kaipa tässä tapauksessa 18-vuotias lasketaan alaikäiseksi, kun on niin söpöt silmät.
Missä ovat ne 14-16-vuotiaat?

Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Kemolitor on 20.12.2015, 10:41:54
Quote from: ElinaElina on 19.12.2015, 18:52:59
Olen seurannut lukuisia uutisia alaikäisten turvapaikanhakijoiden ryhmäkotien perustamisista. Useimmiten henkilökuntamäärä on sama kuin asukasmäärä, useimmiten hiukan alle, esim 0,7-0,9 hoitsua yhtä alaikäistä kohti.
Hennalassa suhdeluku on 0,36 hoitajaa nuorta kohden, alin tähän mennessä.

Eikö näistä ole mitään valtakunnallisia suosituksia, kun lukumäärät vaihtelevat näinkin rajusti?

Olisikohan kyse siitä, minkä ikäisiksi lapsukaiset ovat itseään väittäneet. Alle 16-vuotiaat menevät eri asumismuotoon kuin 16-17-vuotiaat:

Quote
Ilman huoltajaa olevat lapset

Osa Suomeen tulevista turvapaikanhakijoista on ilman huoltajaa maahan saapuneita lapsia.

Yksin tulleet alle 16-vuotiaat majoitetaan ryhmäkoteihin. Niiden henkilökunta ja palvelut vastaavat suomalaisia lastensuojelulaitoksia. Perheryhmäkodeissa taas asuvat jo oleskeluluvan saaneet lapset, joilla ei ole perhettä Suomessa.

Tukiasuntoloissa majoittuvat 16–17-vuotiaat turvapaikanhakijat.

Maahanmuuttovirasto (http://www.migri.fi/turvapaikka_suomesta/vastaanottotoiminta/vastaanoton_palvelut/ilman_huoltajaa_olevat_lapset)

Eli tässä tapauksessa ei ollut kyseessä ryhmäkoti vaan tukiasuntola.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Gunnar Hymén on 20.12.2015, 10:44:38
kuka sulkisi internetin, koska kaikki maahanmuuttokriittiset leimataan rasisteiksi ja natseiksi
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Pöllömestari on 21.12.2015, 11:29:08
ESS 21.12.2015
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: CaptainNuiva on 21.12.2015, 15:00:46
Quote from: Pöllömestari on 21.12.2015, 11:29:08
ESS 21.12.2015

Mitenhän tuleekin tutina että tuota eivät ole kirjoittaneet tytöt vaan tiedostava kiertueen järjestäjä...Mutta yhtä kaikki, kyse ei ole siitä miten tytöt asian näkevät ja halauvat sen näyttävän vaan sitä miten karvalapsoset asian ymmärtävät.
Takuuvarmasti on nimittäin niin että eivät ymmärrä kuten tiedostavat haluaisivat ja tässä on se pointti.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Uuno Nuivanen on 21.12.2015, 16:04:53
Juu, fascistit törkeilivät, satuttivat ja esineellistivät.

http://nyt.fi/a1450667296249 (http://nyt.fi/a1450667296249)
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Peltipaita on 21.12.2015, 17:11:49
Quote from: Pöllömestari on 21.12.2015, 11:29:08
ESS 21.12.2015

Lucia -neitojen kuvia kerrottin päätyneen Internetin lapsipornosivustoille. Se ei pidä paikkaansa.

Tosi on. Selasin kirjoittajan tavoin  Internetin kaikki lapsipornosivut läpi enkä minäkään löytänyt Hennalan Lucia-neitoja joukosta.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: koli on 21.12.2015, 17:36:19
Pakko olla totta, kun lukee Hesarissa.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: ISO on 21.12.2015, 22:23:11
Quote from: Elemosina on 18.12.2015, 18:07:00
Vihapostia tulee sähköpostilla ja Facebookissa. Olemme jopa miettineet, joudummeko sulkemaan ainoan tiedotuskanavamme Facebookissa, sillä rasistista roskapostia tulee niin paljon, Lahden Hennalan vastaanottokeskuksen johtaja Markku Heikkilä sanoo.

Ne on ihmisten mielipiteitä, melko lailla väheksyvää leimata kaikki omalta kannalta negatiivinen rasistiseksi, mutta kai se on niin että siten on helpompaa käsitellä omat epäonnistumiset, oma epäisänmaallisuus ja oma kyvyttömyys hoitaa tehtäviään.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Shemeikka on 21.12.2015, 22:35:03
QuoteOlemme jopa miettineet, joudummeko sulkemaan ainoan tiedotuskanavamme Facebookissa, sillä rasistista roskapostia tulee niin paljon

Sama suomeksi: suljetaan korvat eriäviltä mielipiteiltä, niin kaikki on hyvin.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 22.12.2015, 17:40:13
QuoteLukijalta

Lucia-neidot kommentoivat: Lucia-kiertueen some-kommentointi oli törkeää, satuttavaa ja tyttöjä esineellistävää

[---]

Sosiaalisessa mediassa Hennalan vastaanottokeskuksen Lucia-kulkueestamme nousi ikävä kohu. Esimerkiksi MV-lehti (tunnettu maahanmuuttovastaisista julkaisuistaan) lisäsi sivuilleen artikkelin, jossa väitettiin opettajan pakottaneen nuoret tytöt "näytille" turvapaikanhakijamiehille. Sivuilla jaettiin kokonaisvaltaisesti virheellistä tietoa, ja muun muassa Lucia-neitojen kuvien kerrottiin joutuneen ulkomaalaisille lapsipornosivustoille.

Haluammekin ehdottomasti korostaa, että nämä tiedot eivät pidä paikkaansa. Artikkeleita jaettiin myös Kansallinen Vastarinta -sivustolla sekä muutamissa blogeissa.

Olimme vastaanottokeskuksessa täysin omasta tahdostamme. Turvapaikanhakijoille oli kerrottu etukäteen Lucia-perinteestä ja siihen liittyvästä kulttuurista. He myös kysyivät meiltä luvan valokuvaamiseen, ja me annoimme luvan. Esityksemme toi iloa kaikille - sekä meille että vastaanottokeskuksen henkilökunnalle ja asukkaille. Tämän takia keksityt väitteet tapahtuneesta Lucia-neitojen häirinnästä ja uhkailusta ovat täysin perättömiä ja loukkaavia meitä laulajia ja turvapaikanhakijoita kohtaan.

Keskustelupalstoilla ja Facebookissa kirjoitettiin paljon asiattomia kommentteja koskien meitä, opettajaamme, kouluamme sekä turvapaikanhakijoita. Meitä järkyttäneet kommentit täyttävät kaikki lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tunnusmerkit. Kommentit olivat tyttöjä esineellistäviä ja hyvin törkeitä, ja ne satuttivat. Niissä myös mustamaalattiin ja halveksuttiin opettajaamme sekä rehtoria. Saatamme vain pohtia, millaiset ihmiset voivat kirjoittaa tällaisia kommentteja.

Haluamme oikaista väärinkäsitykset, joita tapahtumista on syntynyt. Lucia-kulkue oli kokonaisuutena avartava ja iloinen tapahtuma kaikille. Nettikirjoittelu asioista, joista ei ole kattavasti faktatietoa, voi olla hyvin riskialtista. Kirjoitatko itse nettiin vain asioita, jotka voisit sanoa myös kasvokkain?

Rauhallista joulunodotusta kaikille,

Tiirismaan lukion Lucia-neidot

Toimitus julkaisee kirjoituksen poikkeuksellisesti nimimerkillä.

ESS (http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2015/12/21/lucia-neidot-kommentoivat-lucia-kiertueen-some-kommentointi-oli-torkeaa-satuttavaa-ja-tyttoja-esineellistavaa)
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Panopticon on 22.12.2015, 20:11:28
Kirsikka Moring (HS)(Vihr.) Kirjoittaa FB:ssa seuraavasti:

QuoteMielen mustuus ei valoa murra. Hennalan vastaanottokeskuksessa Lucia-kiertueen tehneet koulutytöt saivat esiintymisestään netissä niskaansa suomipoikien lokaa. Lasten ja alaikäisten tyttöjen tekeminen seksuaalisiksi objekteiksi on Suomen laissa rikos. Puututaanko tähänkään? Onko meillä enää lakeja lainkaan?
Sori tällainen joulupostaus. Mutta Lucia on joulun traditioista ehkä kaunein ja puhtain. Lucia, sokea neito, joka valaisee maanpiirin. Sekö nyt piti tahria. Voi leijonamiehet. Kunpa näkisitte valon jossain edes.
http://nyt.fi/a1450667296249

Kirsikan argumentin perusteella joka ikinen muslimi, joka pukee lapsensa huiviin pitäisi tuomita rikoksesta. Puututaanko tähänkään?

Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Blanc73 on 22.12.2015, 20:32:24
Suomalainen mies, likainen ja törkeä. Muslimimies, siveyden sipuli ja laupias pyhimys. Näillä mennään.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 23.12.2015, 18:40:26
QuoteTurvapaikanhakijat tappelivat Hennalan vastaanottokeskuksessa – poliisi otti juopuneen pääpukarin kiinni

Poliisi rauhoitti tappelun Hennalan vastaanottokeskuksen ruokalassa Lahdessa.

Lahden Hennalan vastaanottokeskuksen aatonaatto alkoi rauhattomasti keskiviikkona.

– Vastaanottokeskusta soitettiin poliisille klo 16.36. Poliisin partio lähti paikalle ja selvisi, että keskuksen asukkaat tappelivat Hennalan vastaanottokeskuksen ruokalassa, Hämeen poliisilaitoksen yleisjohtaja, komisario Pekka Kokkonen kertoo Ilta-Sanomille.

Poliisi sai tilanteen rauhoittumaan, vaikka tappeluun osallistui Kokkosen mukaan useita henkilöitä.

– Kyse oli käsirysystä. Otimme riidan pääpukarin kiinni poliisilain nojalla. Kyseessä oli lievästi juopunut keskuksen asukas. Tilanne on nyt keskuksessa jo rauhoittunut. Tappelusta ei aiheutunut kenellekään vakavia vammoja, Kokkonen korostaa.

[---]

Ilta-Sanomat (http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1450781044775.html)
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Naikkone on 23.12.2015, 18:50:10
Kännissä käsirysyä ja joulu vasta aluillaan  8)
Mitenköhän käy kun viinat loppuu vai ovatko osanneet varautua pyhiin  :roll:
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: SteveBerman on 23.12.2015, 19:09:03
Quote from: Afrikan kirjeenvaihtaja on 23.12.2015, 18:40:26
QuoteTurvapaikanhakijat tappelivat Hennalan vastaanottokeskuksessa – poliisi otti juopuneen pääpukarin kiinni

Poliisi rauhoitti tappelun Hennalan vastaanottokeskuksen ruokalassa Lahdessa.

Lahden Hennalan vastaanottokeskuksen aatonaatto alkoi rauhattomasti keskiviikkona.

– Vastaanottokeskusta soitettiin poliisille klo 16.36. Poliisin partio lähti paikalle ja selvisi, että keskuksen asukkaat tappelivat Hennalan vastaanottokeskuksen ruokalassa, Hämeen poliisilaitoksen yleisjohtaja, komisario Pekka Kokkonen kertoo Ilta-Sanomille.

Poliisi sai tilanteen rauhoittumaan, vaikka tappeluun osallistui Kokkosen mukaan useita henkilöitä.

– Kyse oli käsirysystä. Otimme riidan pääpukarin kiinni poliisilain nojalla. Kyseessä oli lievästi juopunut keskuksen asukas. Tilanne on nyt keskuksessa jo rauhoittunut. Tappelusta ei aiheutunut kenellekään vakavia vammoja, Kokkonen korostaa.

[---]

Ilta-Sanomat (http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1450781044775.html)

...juupa juu. Taisi lähteä viisi (5) partiota.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: MW on 23.12.2015, 20:06:27
Ei mitään. Rauhallista Hennalaa ja Hyvää Uutta Vokkia vaan kaikille.

Onneksi ei koske itseä, työn puolesta.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Ano Nyymi on 23.12.2015, 20:09:36
Koko VOKki jouluaattona kännissä...  ;D
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: John Doe on 23.12.2015, 20:12:48
http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1195011703098/artikkeli/humalainen+turvapaikanhakija+rahisi+lahdessa+pahin+riitapukari+niin+sanotusti+jaahtymaan+.html

"Humalainen turvapaikanhakija rähisi Lahdessa: "Pahin riitapukari niin sanotusti jäähtymään"

- Toisaalta ilmoituksia tulee yhteensä vuoden aikana noin 90 000, eli on tässä yhä vähän muutakin tekemistä. Häiriöiden syyt jakaantuvat aika tasaisesti kantasuomalaisten ja turvapaikanhakijoiden välille."

Siis häh.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: wjp on 23.12.2015, 20:12:53
Quote from: Naikkone on 23.12.2015, 18:50:10
Kännissä käsirysyä ja joulu vasta aluillaan  8)
Mitenköhän käy kun viinat loppuu vai ovatko osanneet varautua pyhiin  :roll:
Wiinan loputtua koittaa se siunattu Joulurauha myös musulmaanien sydämeen eli helvetillinen krapula. :facepalm: WanhaP
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Peltipaita on 23.12.2015, 20:13:00
Quote from: Naikkone on 23.12.2015, 18:50:10
Kännissä käsirysyä ja joulu vasta aluillaan  8)
Mitenköhän käy kun viinat loppuu vai ovatko osanneet varautua pyhiin  :roll:

Perinteinen suomalainen Joulu. Paremman, eli vaimojen ja lasten puutteessa lumihankeen tullaan ajamaan poliisit.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: MW on 23.12.2015, 20:14:57
Quote from: John Doe on 23.12.2015, 20:12:48
****
- Toisaalta ilmoituksia tulee yhteensä vuoden aikana noin 90 000, eli on tässä yhä vähän muutakin tekemistä. Häiriöiden syyt jakaantuvat aika tasaisesti kantasuomalaisten ja turvapaikanhakijoiden välille."

Siis häh.

Lue: turhapaikanhakijoita on hitusen vähemmän, mutta tasan menee. Valioporukkaa.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Viljami on 23.12.2015, 20:16:54
Quote from: John Doe on 23.12.2015, 20:12:48
http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1195011703098/artikkeli/humalainen+turvapaikanhakija+rahisi+lahdessa+pahin+riitapukari+niin+sanotusti+jaahtymaan+.html

"Humalainen turvapaikanhakija rähisi Lahdessa: "Pahin riitapukari niin sanotusti jäähtymään"

- Toisaalta ilmoituksia tulee yhteensä vuoden aikana noin 90 000, eli on tässä yhä vähän muutakin tekemistä. Häiriöiden syyt jakaantuvat aika tasaisesti kantasuomalaisten ja turvapaikanhakijoiden välille."

Siis häh.

Juuri tänään oli televisiouutisissa, kun poliisi haluaa Liikkuvan Poliisin takaisin, kun liikenteen valvontaan ei riitä partioita jatkuvien vok-hälytysten vuoksi. Eli ei sitä muuta puuhaa sitten tainnut kovin paljoa ollakaan.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: MW on 23.12.2015, 20:20:27
Quote from: Viljami on 23.12.2015, 20:16:54
***

Juuri tänään oli televisiouutisissa, kun poliisi haluaa Liikkuvan Poliisin takaisin, kun liikenteen valvontaan ei riitä partioita jatkuvien vok-hälytysten vuoksi. Eli ei sitä muuta puuhaa sitten tainnut kovin paljoa ollakaan.

Ainakin rattijuopot kiittää, kun poliisin päivät menee "kaikkein onnettomimpien ja haavoittuviempien" repimiseen rikosten ääreltä.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Huppupelikaani on 23.12.2015, 20:57:28
Paikallislehden uutinen aiheesta:
http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2015/12/23/hennalan-johtaja-vastaanottokeskuksen-joukkoartymyksesta-ainahan-meidan-asukkaat-innoissaan-kasillaan-keskustelevat

QuoteHennalan johtaja vastaanottokeskuksen joukkoärtymyksestä: "Ainahan meidän asukkaat innoissaan käsillään keskustelevat"
 
Henkilökunta ja vartijat rauhoittivat tilanteen ja poistivat häirikön ruokalasta.

Poliisi haki yhden Lahden Hennalan vastaanottoyksikön asukkaan poliisiasemalle rauhoittumaan keskiviikkona iltapäivällä. Kyytiä edelsi yksikön johtajan Markku Heikkilän "joukkoärtymystilaksi" kuvailema kohtaus ruokalassa.

- Henkilökunta ja vartijat rauhoittivat tilanteen ja poistivat miehen ruokalasta. Poliisi haki hänet varmuuden vuoksi Salininkadulle (poliisiasemalle) rauhoittumaan.

- Ainahan meidän asukkaat innoissaan käsillään keskustelevat, kommentoi Heikkilä utelua mahdollisesta käsirysystä.

Heikkilä luonnehtii tilanteen alullepanijaa kulmikkaaksi henkilöksi, jonka kohdalla vastaanottoyksiköllä on nollatoleranssi. Heikkilä muistelee miehen olleen aiemminkin poliisin suojissa rauhoittumassa.

- Alkoholilla ei tietojemme mukaan ollut osuutta tapahtumiin.

Joulua Hennalassa vietetään kevyin järjestelyin. Ruokalaan on tuotu joulukuusi ja viime viikolla turvapaikanhakijoille järjestettiin pipariglögijuhlat.

- Arjen työnteko aatosta tapaninpäivään puuttuu, kuvailee Heikkilä edessä olevia päiviä.

Hennalan välikohtauksesta kertoi ensin Ilta-Sanomat.

Joukkoärtymys? Kuka näitä oikein keksii? Maksajan kyllä tiedän.

Luuletteko te siellä vokkien norsunluutorneissa, että joku vielä pystyy lukemaan vakavalla naamalla tai joukkoärsyyntymättä näitä uutisia?
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Huppupelikaani on 23.12.2015, 21:00:39
Ja yo. uutiseen liittyen: Oliko Lucia-neidot mukana glögipiparijuhlissa?
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: MW on 23.12.2015, 21:02:49
Quote from: Huppupelikaani on 23.12.2015, 20:57:28
Paikallislehden uutinen aiheesta:
http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2015/12/23/hennalan-johtaja-vastaanottokeskuksen-joukkoartymyksesta-ainahan-meidan-asukkaat-innoissaan-kasillaan-keskustelevat
***

"Joukkoärsyyntyminen" on kyllä ehdottomasti "yksittäistapaukseen" verrattavaa
suvakkien huippukiemurtelu-väistelyä, ja illman muuta sanakirjamateriaalia.

Pääseekö yhdellä esiintymällä sanakirjaan, niin näin yksittäisessä joukkotapauksessa mielestäni pitäisi päästä.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Peltipaita on 23.12.2015, 21:04:13
Quote- Alkoholilla ei tietojemme mukaan ollut osuutta tapahtumiin.

pahentaa asiaa.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: MW on 23.12.2015, 21:06:59
On tämä saatanan kallista, monille suomalaisille rampauttavaa, mutta vielä näköjään valtion erityisessä suojelussa, sotarikollisten maahantuonti.

Toivotaan, ettei kulminoidu 1918-malliseen joukkoärsyyntymiseen.

EDIT: Meinasin kirjoittaa mitä sattuu, kun nauratti niin v*tusti tuo "joukkoärsyyntyminen", as oppose to "yksittäistapaus". On ne aika veitikoita, asiakkaat ja hyötyjät. Ja selittelijät.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Blanc73 on 23.12.2015, 22:54:11
QuoteAinahan meidän asukkaat innoissaan käsillään keskustelevat"
Tä!? Mokuttajan näkökulmasta elämä vokissa on yhtä naminamia, jopa tappelu on elämää suurempi monikulttuurinen spektaakkeli. Pöksyt kermassa.  Tämän vuoden naamapalmu-kiintiö on jo kulutettu, joten jätetään se tästä pois.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: CaptainNuiva on 23.12.2015, 23:36:01
Mistä lie johtuu semmoinen tutina että tästä Hennala ketjusta tulee niin viestien kuin ajan suhteen piiiiitkä...
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: MW on 23.12.2015, 23:58:38
Quote from: Blanc73 on 23.12.2015, 22:54:11
QuoteAinahan meidän asukkaat innoissaan käsillään keskustelevat"
Tä!? Mokuttajan näkökulmasta elämä vokissa on yhtä naminamia, jopa tappelu on elämää suurempi monikulttuurinen spektaakkeli. Pöksyt kermassa.  Tämän vuoden naamapalmu-kiintiö on jo kulutettu, joten jätetään se tästä pois.

Voisin kyllä kanssa jättää sen tähän. Äbäläwäbälä on äbäläwäbälää, käsillä tai illman. Ja aina päitä putoaa.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Aukusti Jylhä on 24.12.2015, 00:09:37
Quote from: Blanc73 on 23.12.2015, 22:54:11
QuoteAinahan meidän asukkaat innoissaan käsillään keskustelevat"
Tä!? Mokuttajan näkökulmasta elämä vokissa on yhtä naminamia, jopa tappelu on elämää suurempi monikulttuurinen spektaakkeli. Pöksyt kermassa.  Tämän vuoden naamapalmu-kiintiö on jo kulutettu, joten jätetään se tästä pois.

Kyllähän naapurin Turrekin aina räksyttää ja vähän painii meidän Mustin (nimi muutettu) kanssa!

Jos nuo vokki-tättähäärät suhtautuisivat noihin matuihin kuten normaaleihin ihmisiin, niin tämä tilanne olisi kauttaaltaan hyvin erilainen.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Mr.Reese on 24.12.2015, 13:52:07
Quote from: Ano Nyymi on 23.12.2015, 20:09:36
Koko VOKki jouluaattona kännissä...  ;D
Tarjoileeko Aulikki-täti siellä kotiviinejänsä?  :flowerhat:
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Viljami on 24.12.2015, 23:34:47
Quote from: Mr.Reese on 24.12.2015, 13:52:07
Quote from: Ano Nyymi on 23.12.2015, 20:09:36
Koko VOKki jouluaattona kännissä...  ;D
Tarjoileeko Aulikki-täti siellä kotiviinejänsä?  :flowerhat:

Ja varmasti. Eikä hiiva maistu melkein yhtään  :roll:
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: ISO on 24.12.2015, 23:53:15
Quote from: John Doe on 23.12.2015, 20:12:48

- Toisaalta ilmoituksia tulee yhteensä vuoden aikana noin 90 000, eli on tässä yhä vähän muutakin tekemistä. Häiriöiden syyt jakaantuvat aika tasaisesti kantasuomalaisten ja turvapaikanhakijoiden välille."

Tunkeutujia on 30 000 ja Suomalaisia viisi ja puoli miljoonaa, häiriöt jakaantuu tasaisesti, taitaa nyt jollakulla olla hiukan prosenttilaskussa vielä hiomista.

Vai, onko tämä monikulttuurista prosenttilaskua, tulos on mitä sen kulloinkin halutaan olevan, eikä mitä se oikeasti on.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: CaptainNuiva on 25.12.2015, 00:18:27
Quote from: ISO on 24.12.2015, 23:53:15
Quote from: John Doe on 23.12.2015, 20:12:48

- Toisaalta ilmoituksia tulee yhteensä vuoden aikana noin 90 000, eli on tässä yhä vähän muutakin tekemistä. Häiriöiden syyt jakaantuvat aika tasaisesti kantasuomalaisten ja turvapaikanhakijoiden välille."

Tunkeutujia on 30 000 ja Suomalaisia viisi ja puoli miljoonaa, häiriöt jakaantuu tasaisesti, taitaa nyt jollakulla olla hiukan prosenttilaskussa vielä hiomista.

Vai, onko tämä monikulttuurista prosenttilaskua, tulos on mitä sen kulloinkin halutaan olevan, eikä mitä se oikeasti on.

Tiedostavasta ja suvaitsevaisesta matematiikasta on Hitlerkin kuullut:
https://www.youtube.com/watch?v=hZyWJwqUycU
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Miniluv on 25.12.2015, 00:56:11
Captain Nuiva on ilmeisesti viestitiedustelutehtävissä, kun hänellä on usein käsissään tuollaista arkaluonteista päämajan videomateriaalia.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Deputy M on 25.12.2015, 01:09:25
Quote from: Miniluv on 25.12.2015, 00:56:11
Captain Nuiva on ilmeisesti viestitiedustelutehtävissä, kun hänellä on usein käsissään tuollaista arkaluonteista päämajan videomateriaalia.
Niin, miten lienee. Olin silloin intissä sen Hallamaan perustamassa radiotiedustelu-porukassa Riksussa. Vieläkin menee satanen selväkielisähkötyksellä ja 120 koodilla. Tiedustelu selvitteli lähellä ja miksei kaukanakin olevien maiden radioverkkoja ynnä radioliikennettä.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: CaptainNuiva on 25.12.2015, 01:12:35
Quote from: Miniluv on 25.12.2015, 00:56:11
Captain Nuiva on ilmeisesti viestitiedustelutehtävissä, kun hänellä on usein käsissään tuollaista arkaluonteista päämajan videomateriaalia.

Kyllä vain mutta näistä kytköksistä ei ole hyvä julkisesti kirjoitella tai bunkkerissa taas palaa käämi.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: paukuttaja on 29.12.2015, 12:03:42
Olikos tämä jo täällä?

QuotePoliisi: Kaasua käytettiin Hennalassa käskyttämisen jälkeen
11:49
Hämeen poliisilaitos on selvittänyt marraskuista joukkotappelutilannetta vastaanottokeskuksessa.

Lahden Hennalassa turvapaikanhakijoiden joukkotappelu johti poliisin mukaan kaasun käyttämiseen, kun suullinen käskyttäminen ei taannut enää poliisin työrauhaa.

Poliisin mukaan tilanteessa kaksi sivullista altistui kaasulle.

Lisäksi poliisi kertoo uhanneensa väkijoukkoa patukalla, jotta ihmiset eivät tulisi ulos majoitusrakennuksesta.

Poliisin mukaan tapauksesta ei ole käynnissä esitutkintoja.

http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/poliisi-kaasua-kaytettiin-hennalassa-kaskyttamisen-jalkeen/2203727?pwbi=e0fa8d688e2de7797025fd86c00144a2
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: jmk on 29.12.2015, 12:07:34
Quote
Hämeen poliisilaitos on selvittänyt marraskuista joukkotappelutilannetta vastaanottokeskuksessa.
...
Poliisin mukaan tilanteessa kaksi sivullista altistui kaasulle.

Mitä kumman sivullisia siellä on voinut olla paikalla ja miksi?

Ymmärrän, että vokkitappelussa on:
1. vokkilaisia matuja
2. vokin henkilökuntaa
3. poliisi
mutta miksi siellä olisi jotain muita?
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Melbac on 29.12.2015, 12:11:13
Quote from: Deputy M on 25.12.2015, 01:09:25
Quote from: Miniluv on 25.12.2015, 00:56:11
Captain Nuiva on ilmeisesti viestitiedustelutehtävissä, kun hänellä on usein käsissään tuollaista arkaluonteista päämajan videomateriaalia.
Niin, miten lienee. Olin silloin intissä sen Hallamaan perustamassa radiotiedustelu-porukassa Riksussa. Vieläkin menee satanen selväkielisähkötyksellä ja 120 koodilla. Tiedustelu selvitteli lähellä ja miksei kaukanakin olevien maiden radioverkkoja ynnä radioliikennettä.
Titari siis inttislangissa.Vähän kuoleva aselaji.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Mr.Reese on 29.12.2015, 12:21:32
Käsitän sivullisella matun, joka lyö käsiään rytmikkäästi yhteen kähinän tahtiin osallistumatta kähinään, ns.rytmiryhmä.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: jmk on 29.12.2015, 12:30:08
Quote from: Mr.Reese on 29.12.2015, 12:21:32
Käsitän sivullisella matun, joka lyö käsiään rytmikkäästi yhteen kähinän tahtiin osallistumatta kähinään, ns.rytmiryhmä.

No minun nähdäkseni se ei ole sivullinen, vaan mitä suurimmassa määrin osallinen kähinän tukija.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Aukusti Jylhä on 29.12.2015, 12:48:11
Quote from: jmk on 29.12.2015, 12:30:08
Quote from: Mr.Reese on 29.12.2015, 12:21:32
Käsitän sivullisella matun, joka lyö käsiään rytmikkäästi yhteen kähinän tahtiin osallistumatta kähinään, ns.rytmiryhmä.

No minun nähdäkseni se ei ole sivullinen, vaan mitä suurimmassa määrin osallinen kähinän tukija.

Kasvattamassa pelotevaikutusta passiiviseen joukkovoimaan osallistumalla. Normijärjellä varustettu, tilanteen ulkopuolinen henkilö kyllä väistyisi kaasutusetäisyydeltä. Kunnon äbäläwäbälä siellä on ollut.

Poliisin mielestäkö tämä tapaus vain mappi ööhön ja leuka pystyssä kohti uusia pettymyksiä? Kait tuollaisesta nyt jotain seuraamuksia on?

Taidan vetää foliopipon silmille ja ja mennä peräkamariin lapioimaan viimeiset kiljumäskit huiviin.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: mikkoR on 29.12.2015, 12:54:55
Koskahan viimeksi on kotimaiset sankarit selvinneet tilanteesta ilman seurausta jos tilanne on eskaloitunut siihen pisteeseen että on sumutinta käytetty ja nokialaista nuoriso-ohjaajaa esitelty?
Ilmeisesti niin nopea tilanne ja kaikki samannäköistä sakkia niin eivät ole pystyneet osoittamaan tekijöitä/tekijöitä aivan liikaa?

Jokseenkin hiljaisen oloista ollut viimeaikoina liikenne kun ajellut Hennalan vokin portin ohi, liekö siellä ollaan vain peittojen alla.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 30.12.2015, 18:19:58
QuoteHennalan vanha varuskunta-alue muuttaa muotoaan hitaasti – vastaanottokeskuksen tulevaisuus on avoin

Hiljaiseloa varuskuntatoiminnan lakkautuksen jälkeen viettänyt Hennalan kasarmialue Lahdessa sai yllättäen uutta eloa turvapaikanhakijoista syksyllä. Vastaanottokeskus on vuokralla, samaan aikaan sen käytössä olevia tiloja myydään siinä kuin muitakin.

[---]

Suomen Punaisen Ristin vastaanottokeskuksen vuokrasopimus jatkuu ainakin elokuun loppuun saakka. Yhdistys suunnittelee myös uusien tilojen vuokraamista.

– Tarkoituksena on saada alaikäisille oma yksikkö Hennalan aitojen sisälle. Siitä on valmistelu meneillään ja ratkaisua odotetaan ensi vuoden puolella, sanoo SPR:n Hennalan päällikkö Markku Heikkilä.

Hän myös uskoo, että vastaanottokeskuksen toiminta Hennalassa jatkuu elokuun jälkeenkin.

– Meillä on paperilla määräaikainen sopimus vastaanottokeskuksesta elokuun loppuun saakka 2016, mutta käytännön elämä, toiminta ja työnteko täällä perustuvat siihen ajatukseen, että tuskin meidän toiminta elokuussa loppuu.

Pitkässä juoksussa Hennalasta aiotaan rakentaa puistomainen asuin- ja työpaikka-alue. Se vaatii muutoksia. Uusi kaava on vireillä.

Yle (http://yle.fi/uutiset/hennalan_vanha_varuskunta-alue_muuttaa_muotoaan_hitaasti__vastaanottokeskuksen_tulevaisuus_on_avoin/8561874)
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Uuno Nuivanen on 30.12.2015, 21:10:38
Kuona Oy tai joku muu vokkiparonien konsortio ostaa alueen subventoituun hintaan valtavaa vokkileirien saaristoa varten.

Työpaikka-alue? Lahteen? Mikähän muu se voisi olla?  ???
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: xor_rox on 30.12.2015, 21:15:21
Quote from: Mr.Reese on 30.12.2015, 21:06:20
Huutonaurua. Kuka haluaa asua syöpäkeskuksen vieressä tai edes käydä töissä alueella?

Totta. Suomeen on syntynyt ihan oikea Little Bagdad. Päiväkodit 17-vuotiaille pakolaislapsille ja kaikki.

Ai että odotan juhannusta ja lämpöisiä kesäöitä.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Tykkimies Pönni on 30.12.2015, 21:26:38
Quote
Pitkässä juoksussa Hennalasta aiotaan rakentaa puistomainen asuin- ja työpaikka-alue. Se vaatii muutoksia. Uusi kaava on vireillä.

Yhtään vitsailematta, voisi olla parasta alkaa rakentamaan perinteikkään Hennalan alueen ympäri nykyaikaista verkkoaitaa, taas kerran. Jos alueen tulevaisuus on vielä hakusessa, niin olisi hyvä tehdä siitä suuri keskitysleiri palautettavia varten. Poliisiasema valmiina ja kaikki. Tekee siitä sitten asuinalueen joskus kun Homma on hoidettu.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 15.01.2016, 21:58:54
Onko turvapaikanhakija turvassa missään? Kaikkein haavoittuvimmat houkuttelevat puoleensa hämärämiehiä (ja naisia).

QuotePimeää työtä, outoja asuntotarjouksia, rahan huijaamista - turvapaikanhakijat joutuneet hämärämiesten kohteiksi Hennalassa

Lahden Hennalan vastaanottokeskuksen turvapaikanhakijat ovat joutuneet hämärämiesten mielenkiinnon kohteiksi. Pahimmissa tapauksissa huijarit ovat onnistuneet pettämään uhrejaan, ja tapauksista on tehty rikosilmoituksia.

Pakolaisia on houkuteltu vaihtamaan dollarinsa euroiksi, ja vaihdossa heille on annettu aivan liian vähän euroja takaisin. Lisäksi pakolaisille on tarjottu muka apua heidän kotimaahansa jääneiden rahojen siirtämisessä Suomeen.

Petkuttaja on antanut tiedot omasta pankkitilistään, jonne rahat voitiin ulkomailta siirtää ja luvannut, että turvapaikanhakija voi nostaa varat hänen tililtään. Uhri ei kuitenkaan ole saanut rahojaan.

Vastaanottokeskuksen johtaja Markku Heikkilä kertoo, että petoksista on tehty rikosilmoituksia niissä tapauksissa, joissa epäillyn henkilöllisyys on tiedossa.

Vastaanottokeskuksen alueella on lisäksi vieraillut pääosin Lahden seudulta kotoisin olevia henkilöitä, jotka ovat halunneet "työllistää" keskuksen asukkaita. Työllistäminen on käytännössä tarkoittanut pimeästi maksettavaa työtä.

Laittomia työpaikkoja on ollut tarjolla niillä ammattialoilla, joissa harmaata taloutta esiintyy runsaasti muutenkin.

Outoja vuokria

Joissakin tapauksissa pakolaisille on tyrkytetty vuokra-asuntoja epäilyttävän alhaiseen hintaan. Heikkilän mukaan kaikki ei voi olla kohdallaan, jos 70-neliöinen kolmen huoneen ja keittiön asunto on saatavilla 300 euron kuukausivuokralla.

Raskaasti alihintainen vuokra voi olla ansa, johon langennut huomaa olevansa vuokraisännän palveluksessa täysin palkatta. Tällöin tilanne saa jo ihmiskaupan piirteitä.

- Tällaiseen asumiseen ei meiltä ole kukaan mennyt, sanoo Markku Heikkilä.

Kaikenkarvaista valehtelua ja välistävetoa esiintyi etenkin vastaanottokeskuksen toiminnan alkuaikoina. Nyt tilanne on rauhoittunut senkin vuoksi, että vastaanottokeskuksen henkilökunta on valistanut asukkaita välttämään outoja oikoteitä onneen.

Valvonta toimii

Hennalan vastaanottokeskuksen aluetta valvotaan tarkoin, ja asiaankuulumattomat ulkopuoliset poistetaan paikalta. Turvapaikanhakijat liikkuvat kuitenkin paljon kaupungilla, jossa he voivat törmätä kaikenlaisiin yhteistyöehdotuksiin.

Markku Heikkilä kertoo, että kaikki hämärämiehet ovat olleet vastaanottokeskuksen ulkopuolista väkeä.

- Ovatko kaikki olleet Suomen kansalaisia, sitä en osaa sanoa.

Tiedottaja Verna Leinosen mukaan Maahanmuuttovirastolle ei ole tullut tietoja turvapaikanhakijoihin kohdistuneista huijauksista. Hänestä on tärkeää, että vastaanottokeskukset saavat tiedon epämääräisistä tarjouksista.

- Silloin turvapaikanhakijoita voidaan neuvoa, että älä lähde tällaiseen diiliin mukaan.

Etelä-Suomen Sanomat (http://www.ess.fi/uutiset/paijathame/2016/01/15/pimeaa-tyota-outoja-asuntotarjouksia-rahan-huijaamista---turvapaikanhakijat-joutuneet-hamaramiesten-kohteiksi-hennalassa)
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Leso on 15.01.2016, 22:04:37
Eli siellä vokeissa uskotaan niinku ihan kaikki, mitä nää teepeet hieroo naamaan.

Ei vittu! Nyt ei enää jaksa.  ;D  ;D  ;D
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Mr.Reese on 15.01.2016, 22:07:59
No, juuri kun ketkut juristit pääsi valokeilaan, niin alkaa tipahdella uutisointia kaikenlaisista onnenonkijoista, jotka lähteneet apajille. Kriminaalimatut lähtee karkuun, kun nekin joutuu ryöstetyksi, huomaamattaan.  ;D
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Aukusti Jylhä on 15.01.2016, 22:10:19
QuoteLahden Hennalan vastaanottokeskuksen turvapaikanhakijat ovat joutuneet hämärämiesten mielenkiinnon kohteiksi. Pahimmissa tapauksissa huijarit ovat onnistuneet pettämään uhrejaan, ja tapauksista on tehty rikosilmoituksia.

Pakolaisia on houkuteltu vaihtamaan dollarinsa euroiksi, ja vaihdossa heille on annettu aivan liian vähän euroja takaisin. Lisäksi pakolaisille on tarjottu muka apua heidän kotimaahansa jääneiden rahojen siirtämisessä Suomeen.

Petkuttaja on antanut tiedot omasta pankkitilistään, jonne rahat voitiin ulkomailta siirtää ja luvannut, että turvapaikanhakija voi nostaa varat hänen tililtään. Uhri ei kuitenkaan ole saanut rahojaan.

Vastaanottokeskuksen johtaja Markku Heikkilä kertoo, että petoksista on tehty rikosilmoituksia niissä tapauksissa, joissa epäillyn henkilöllisyys on tiedossa.

Mitä nyt helposti ajattelisi, että muslimihädänalainen ei ihan heti luottaisi vääräuskoiseen pottunokkaan tällaisissa raha-asioissa.

QuoteVastaanottokeskuksen alueella on lisäksi vieraillut pääosin Lahden seudulta kotoisin olevia henkilöitä, jotka ovat halunneet "työllistää" keskuksen asukkaita. Työllistäminen on käytännössä tarkoittanut pimeästi maksettavaa työtä.

Laittomia työpaikkoja on ollut tarjolla niillä ammattialoilla, joissa harmaata taloutta esiintyy runsaasti muutenkin.

Eli noiden rahavedättäjien lisäksi on ollut Lahden seudulta kotoisin olevia, muita huijareita. Pimeän työn tunnetuimpia aloja taitaa olla esim. kebabbila-pizzeriat?

QuoteOutoja vuokria

Joissakin tapauksissa pakolaisille on tyrkytetty vuokra-asuntoja epäilyttävän alhaiseen hintaan. Heikkilän mukaan kaikki ei voi olla kohdallaan, jos 70-neliöinen kolmen huoneen ja keittiön asunto on saatavilla 300 euron kuukausivuokralla.

Raskaasti alihintainen vuokra voi olla ansa, johon langennut huomaa olevansa vuokraisännän palveluksessa täysin palkatta. Tällöin tilanne saa jo ihmiskaupan piirteitä.

Taaskin tulee ne kebabbila-pizzeriat ensimmäisenä mieleen. Mutta minä olenkin rasisti.

QuoteKaikenkarvaista valehtelua ja välistävetoa esiintyi etenkin vastaanottokeskuksen toiminnan alkuaikoina.

Edelleen ne kebabbila-pizzeriat pyörii mielessä....
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Sydämistynyt on 15.01.2016, 22:12:47
Heittäkää matut ulos maasta, että päästään elämään taas normaalia suomalaista arkea, jossa ruoka on kallista, tv-ohjelmat uusintoja sekä kaamos masentava.  Ei jaksa näitä kummallisia juttuja, jossa maahan on perustettu muslimiukkosäilöjä, joiden liepeillä esiintyy kuvottavia seksirikoksia ja pyörii myös suomalaisia hämärätyyppejä.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 15.01.2016, 22:23:45
Quote from: käpykaarti on 15.01.2016, 22:10:19Eli noiden rahavedättäjien lisäksi on ollut Lahden seudulta kotoisin olevia, muita huijareita. Pimeän työn tunnetuimpia aloja taitaa olla esim. kebabbila-pizzeriat?

Toimittaja ei ehkä vahingossa unohtanut kertoa kaikkea. Jutun tarkoitus lienee kepposuutisten vastapainoksi kertoa, että turvapaikanhakijat ovat moninkertaisia uhreja.

EDIT: verbitaivutus
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Mr.Reese on 16.01.2016, 13:04:30
http://www.ess.fi/uutiset/paijathame/2016/01/16/hennalasta-lahtenyt-kohta-parisataa--poliisi-kaski-meidan-lahtea-irakiin (http://www.ess.fi/uutiset/paijathame/2016/01/16/hennalasta-lahtenyt-kohta-parisataa--poliisi-kaski-meidan-lahtea-irakiin)

Maksumuurin takaa parasta pahkasikaa.

Quote
Hennalasta lähtenyt kohta parisataa - "Poliisi käski meidän lähteä Irakiin"

Lahden Hennalan vastaanottokeskuksen asukasluku on laskemassa takaisin noin 450 turvapaikanhakijaan, mikä on ollutkin tavoitteena. Syksyn pakolaisryntäyksen vuoksi turvapaikanhakijoita oli enimmillään noin 650. Suuri osa poistumasta johtuu vastaanottokeskusten välisistä järjestelyistä, mutta väkeä on mennyt muuallekin.

– Selvitämme parhaillaan saldoa, kuinka paljon syksyn aikana on poistunut. Puhutaan useista kymmenistä ihmisistä, arvioi keskuksen johtaja Markku Heikkilä.

Jo syksyllä osa turvapaikanhakijoista perui hakemuksensa ja palasi kotimaahansa. Irakilainen Mahmoud Irpi kuuluu myös lähtijöihin, mutta hän siirtyy kotimaansa sijasta Helsinkiin.

– En pidä. Ei hyvä, luonnehtii englantia puhuva Mahmoud Lahtea.

Hän on pahoillaan vahvoista ennakkoluuloista, joita on näkynyt jopa poliisin käyttäytymisessä.

– Poliisi käski meidän lähteä Irakiin, sanoo Mahmoud. Maanmies Yosif Ismei vahvistaa vieressä toverinsa sanat todeksi.

Hennalan turvapaikanhakijoita siirtyy myös Nastolaan ja Kärkölään. Samoin heitä lähtee perheiden yhdistämisen vuoksi muille paikkakunnille, ja jotkut ovat menneet muihin vastaanottokeskuksiin. Pakolaisia on myös siirtynyt yksityismajoitukseen.

...

Töitä etsitään

Syksyllä tulleista turvapaikanhakijoista jotkut ovat olleet maassa jo kolme kuukautta, jolloin he saavat tehdä töitä Suomessa. Ilman passia maahan tulleet joutuvat odottamaan työlupaa kuusi kuukautta.

Markku Heikkilä kertoo, että turvapaikanhakijoille sopivia työharjoittelumahdollisuuksia on tutkittu. Toistaiseksi harjoittelupaikkoja ei ole löytynyt.

Eivät sitten palanneet Irakiin vaan menivät Helsinkiin. Enjoy suvakit, rikkaus valuu kuin kusi lautaa pitkin.  ;D
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Aukusti Jylhä on 16.01.2016, 13:14:00
QuoteMarkku Heikkilä kertoo, että turvapaikanhakijoille sopivia työharjoittelumahdollisuuksia on tutkittu. Toistaiseksi harjoittelupaikkoja ei ole löytynyt.

- Hei! Etsimme työharjoittelipaikkoja keskuksemme turvapaikanhakijoille, olisiko teillä mitään tarjolla?

- Onko mitään koulutusta?

- Koulutusta ei ole, mutta innokkuutta kyllä löytyy!

- Osaako suomea puhua?

- Ei, eikä oikein englantiakaan, mutta alkuun voisi mukana olla tulkki.

- Onko rikostaustaotetta?

- No hän on tullut maahan marraskuussa, eikä ainakaan tänä aikana ole tuomittu mistään rikoksesta. 

- Selvä juttu. Palataan asiaan kun paikkaa vapautuu.

Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Mr.Reese on 16.01.2016, 13:23:04
http://www.ess.fi/uutiset/paijathame/2016/01/16/suomen-suurin-lasten-hiihtotapahtuma-pidetaan-lahdessa-sunnuntaina (http://www.ess.fi/uutiset/paijathame/2016/01/16/suomen-suurin-lasten-hiihtotapahtuma-pidetaan-lahdessa-sunnuntaina)

Taharrus gamae bileet nousi tästä uutisesta ekana mieleen. Muumi kun ois erakko kaukana mediasta, ettei ajatuskulut muuttuisi liian kipeiksi.  :facepalm:
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: jka on 16.01.2016, 13:28:24
Quote from: käpykaarti on 16.01.2016, 13:14:00
QuoteMarkku Heikkilä kertoo, että turvapaikanhakijoille sopivia työharjoittelumahdollisuuksia on tutkittu. Toistaiseksi harjoittelupaikkoja ei ole löytynyt.

- Hei! Etsimme työharjoittelipaikkoja keskuksemme turvapaikanhakijoille, olisiko teillä mitään tarjolla?

- Onko mitään koulutusta?

- Koulutusta ei ole, mutta innokkuutta kyllä löytyy!

- Osaako suomea puhua?

- Ei, eikä oikein englantiakaan, mutta alkuun voisi mukana olla tulkki.

- Onko rikostaustaotetta?

- No hän on tullut maahan marraskuussa, eikä ainakaan tänä aikana ole tuomittu mistään rikoksesta. 

- Selvä juttu. Palataan asiaan kun paikkaa vapautuu.

Ja älkää soittako meille, me soitamme teille.

Näinhän tuo menee. Vaikka porukkaa saisi ilmaiseksikin niin ei kannata ottaa. Työnantajan kustannus on aivan liian suuri ennenkuin näistä saa jäämään mitään viivan alle.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 17.01.2016, 00:14:53
Quote from: Mr.Reese on 16.01.2016, 13:04:30http://www.ess.fi/uutiset/paijathame/2016/01/16/hennalasta-lahtenyt-kohta-parisataa--poliisi-kaski-meidan-lahtea-irakiin (http://www.ess.fi/uutiset/paijathame/2016/01/16/hennalasta-lahtenyt-kohta-parisataa--poliisi-kaski-meidan-lahtea-irakiin)

Maksumuurin takaa parasta pahkasikaa.

QuoteHennalasta lähtenyt kohta parisataa - "Poliisi käski meidän lähteä Irakiin"

Lahden Hennalan vastaanottokeskuksen asukasluku on laskemassa takaisin noin 450 turvapaikanhakijaan, mikä on ollutkin tavoitteena. Syksyn pakolaisryntäyksen vuoksi turvapaikanhakijoita oli enimmillään noin 650. Suuri osa poistumasta johtuu vastaanottokeskusten välisistä järjestelyistä, mutta väkeä on mennyt muuallekin.

– Selvitämme parhaillaan saldoa, kuinka paljon syksyn aikana on poistunut. Puhutaan useista kymmenistä ihmisistä, arvioi keskuksen johtaja Markku Heikkilä.

Vaikuttaa siltä, että Hennalan vastaanottokeskuksessa on jo melko kaoottista, kun johtaja ei tiedä poistuneiden määrää.

QuoteHennalan turvapaikanhakijoita siirtyy myös Nastolaan ja Kärkölään. Samoin heitä lähtee perheiden yhdistämisen vuoksi muille paikkakunnille, ja jotkut ovat menneet muihin vastaanottokeskuksiin. Pakolaisia on myös siirtynyt yksityismajoitukseen.

Asukkaat siis tulevat ja menevät. Osa lienee löytänyt puolison kantaväestöstä, osa on ehkä jo menettänytkin sellaisen. Osa on kadonnut hämärämiesten houkuttelemina, osa ehkä omin päin. Jne. Mutta toimittajaa kiinnostaa ilmeisesti lähinnä se, mitä matu ajattelee Lahdesta.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: MW on 17.01.2016, 00:38:36
Quote from: Afrikan kirjeenvaihtaja on 17.01.2016, 00:14:53

Herra antoi
Herra otti
tyydy siihen hottentotti

Ihan arpapeliä.

Kellään ei ole mitään vastuuta mistään.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: ISO on 17.01.2016, 01:09:46
Quote
Markku Heikkilä kertoo, että turvapaikanhakijoille sopivia työharjoittelumahdollisuuksia on tutkittu. Toistaiseksi harjoittelupaikkoja ei ole löytynyt.

Yksikään yritys ei voi noita palkata, koska työt loppuu samantien jos sen menee tekemään.

Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Joku Roti on 17.01.2016, 01:11:54
QuotePakolaisia on myös siirtynyt yksityismajoitukseen.

Ovatko SPR:n vokkivalaat alkaneet pölliä leluja koteihinsa..? Kyllä nyt Orpo-setä suuttuu. >:( >:(
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Aukusti Jylhä on 17.01.2016, 01:33:04
Quote from: Afrikan kirjeenvaihtaja on 17.01.2016, 00:14:53
.....
Asukkaat siis tulevat ja menevät. Osa lienee löytänyt puolison kantaväestöstä, osa on ehkä jo menettänytkin sellaisen. Osa on kadonnut hämärämiesten houkuttelemina, osa ehkä omin päin. Jne. Mutta toimittajaa kiinnostaa ilmeisesti lähinnä se, mitä matu ajattelee Lahdesta.

Tähän, jos jonnekin, sopii ajatus rajojen yli lentävistä linnuista poikueineen.

Ruislinnun laulu korvissani,
tähkäpäiden päällä täysikuu.
Kesäyön on onni omanani.
Kaskisavuun laaksot verhouu.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Velmu on 17.01.2016, 10:38:29
Quote from: Sydämistynyt on 15.01.2016, 22:12:47
Heittäkää matut ulos maasta, että päästään elämään taas normaalia suomalaista arkea, jossa ruoka on kallista, tv-ohjelmat uusintoja sekä kaamos masentava.  Ei jaksa näitä kummallisia juttuja, jossa maahan on perustettu muslimiukkosäilöjä, joiden liepeillä esiintyy kuvottavia seksirikoksia ja pyörii myös suomalaisia hämärätyyppejä.

Tässä on kiteytettynä aivan kaikki.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 18.01.2016, 19:17:42
Etelä-Suomen Sanomat jatkaa tutulla linjallaan. Juttu huipentuu han-argumenttiin.

QuoteKaupunginvaltuutettu vei turvapaikanhakijat kentänjäädytykseen - "Pojat olivat ihan hyvillä mielin"

Nastolan Kukkasen koulun luistelukenttää kunnostettiin perjantaina kansainvälisin voimin. Kaupunginvaltuutettu Pertti Arvaja (kd.) sai ajatuksen pyytää Nastolan vastaanottokeskuksen asukkaita mukaan kentänjäädytykseen.

- Soitin vastaanottokeskuksen johtajalle, joka keräsi talkooporukan. Mukaan lähti kaksi somalialaista ja kaksi irakilaista turvapaikanhakijaa.

Talkooporukka aurasi kentän lumesta ja jäädytti sen.

- Pakkasta oli melkein 20 astetta. Välillä käytiin lämmittelemässä. Tuntui, että pojat olivat ihan hyvillä mielin. Yksi kaveri ainakin olisi halunnut tulla uudestaan jo seuraavana päivänä, mutta itselläni oli muuta tekemistä. Sovittiin, että tällä viikolla voitaisiin ottaa homma uusiksi.

Arvaja julkaisi jäädytystalkoista kuvia Facebook-sivullaan. Hän kertoo saaneensa hyvää palautetta.

- En ole saanut yhtään negatiivista palautetta, päinvastoin. Minulle tämä oli tosi positiivinen juttu.

Arvajan mielestä talkooryhmälle voitaisiin palkata työllistetty vetäjä.

- Jonkun täytyisi kuljettaa kavereita. Ryhmä voisi kiertää kenttiä ja jäädyttää. Se olisi kaikkein halvin ratkaisu kaupungille. Vastaanottokeskuksen asukkaat oppisivat kieltä ja tuntemaan ihmisiä. Liikunnanopettaja sanoi, että pojat voisivat opetella myös luistelemaan.

"Koska taas pääsee?"

Nastolan vastaanottokeskus toimii Lahden Hennalan vastaanottokeskuksen alaisuudessa. Keskuksen johtaja, SPR:n Markku Heikkilä kertoo, että turvapaikanhakijat lähtevät mielellään jäädytystalkoisiin.

- Ilman muuta löytyy vapaaehtoisia. Normaalit terveet ihmiset haluavat tehdä jotain. Hyvin aktiivisesti asukkaamme haluavat osallistua. Perjantaina talkoissa olivat tulleet tänään kysymään, että koska taas pääsee? Minusta se kertoo aika paljon.

Heikkilä toivoo, että talkooporukalle saadaan järjestettyä vetäjä.

- Meidän asukkaamme eivät pysty yksin toimimaan. Heille jäädytystyö on täysin vierasta, kuten on monelle suomalaisellekin. Kuvittelisi, ettei vetäjän työllistäminen olisi hirveän vaikeaa tällaisena aikana, kun työttömiä ihmisiä on paljon.

Tarvitaan siis ehkä vain vastaanottokeskuksen johtajaa, yhtä kaupunginvaltuutettua, autoa ja autonkuljettajaa, ulkoiluvarusteita sekä jossain vaiheessa talkooporukan vetäjää, niin satojen asukkaiden joukosta koottu muutaman matun talkooporukka voisi alkaa aurata ja jäädyttää kenttiä. Lisäksi tarvitaan vain luistimia ja liikunnanopettajaa tai muuta luistelun ohjaajaa, niin nuorukaiset oppivat luistelemaankin.

EDIT: sijamuotoja
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 20.01.2016, 21:53:32
QuotePakkanen lauhtui, vesijohto halkesi Hennalassa

Hennalan vastaanottokeskuksessa sattui viime viikolla kaksi vesivahinkoa. Tiistaina rakennuksen 23 varastosiiven vintillä halkesi jäätynyt vesijohto, kun pakkanen lauhtui ja jää alkoi laajentua. Lattialle valui parisataa litraa vettä.

Vuoto kasteli välipohjaa, jonka rakenteita on purettu muutaman neliömetrin verran. Henkilökunta havaitsi vuodon aamulla tullessaan töihin. Pelastuslaitos kävi keräämässä vettä.

Keskiviikkona sattui toinen, myöskin pakkasesta johtunut pieni vesivahinko rakennuksessa 24.

Kummassakaan tapauksessa vettä ei tullut majoitustiloihin.

Vastaanottokeskuksen johtajan Markku Heikkilän mukaan Hennalassa on ollut teknisiä ongelmia lämmönjakelun kanssa. Lämpöä sinällään on riittänyt - paitsi niille, jotka ovat kieltäytyneet heille tarjotusta sängystä ja ovat nukkuneet patjalla lattialla.

ESS (http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2016/01/20/pakkanen-lauhtui-vesijohto-halkesi-hennalassa)
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Leso on 20.01.2016, 22:24:10
QuoteHenkilökunta havaitsi vuodon aamulla tullessaan töihin.

Asukkaat ei huomanneet mitään.

Jumaliste miten moniselitteinen lause.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Sydämistynyt on 20.01.2016, 23:49:00
Quote from: Afrikan kirjeenvaihtaja on 20.01.2016, 21:53:32
QuotePakkanen lauhtui, vesijohto halkesi Hennalassa

Hennalan vastaanottokeskuksessa sattui viime viikolla kaksi vesivahinkoa. Tiistaina rakennuksen 23 varastosiiven vintillä halkesi jäätynyt vesijohto, kun pakkanen lauhtui ja jää alkoi laajentua. Lattialle valui parisataa litraa vettä.

Vuoto kasteli välipohjaa, jonka rakenteita on purettu muutaman neliömetrin verran. Henkilökunta havaitsi vuodon aamulla tullessaan töihin. Pelastuslaitos kävi keräämässä vettä.

Keskiviikkona sattui toinen, myöskin pakkasesta johtunut pieni vesivahinko rakennuksessa 24.

Kummassakaan tapauksessa vettä ei tullut majoitustiloihin.

Vastaanottokeskuksen johtajan Markku Heikkilän mukaan Hennalassa on ollut teknisiä ongelmia lämmönjakelun kanssa. Lämpöä sinällään on riittänyt - paitsi niille, jotka ovat kieltäytyneet heille tarjotusta sängystä ja ovat nukkuneet patjalla lattialla.

ESS (http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2016/01/20/pakkanen-lauhtui-vesijohto-halkesi-hennalassa)

No jo on rasismia valuttaa vettä turvapaikanhakijoiden patjoille!  Kyllä nyt lähdetään takaisin kotiin Irakiin, äitikin sairastui kuullessaan tästä ihmisoikeusrikoksesta. :flowerhat:
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Ari-Lee on 20.01.2016, 23:57:00
Quote from: Afrikan kirjeenvaihtaja on 20.01.2016, 21:53:32
QuotePakkanen lauhtui, vesijohto halkesi Hennalassa
[...]Lämpöä sinällään on riittänyt - paitsi niille, jotka ovat kieltäytyneet heille tarjotusta sängystä ja ovat nukkuneet patjalla lattialla.

ESS (http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2016/01/20/pakkanen-lauhtui-vesijohto-halkesi-hennalassa)

Routa porsaan kotiin ajaa. Tai, siis pitäisi ajaa, mutta näitä vain halaillaan lisää ja enempi.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: multa tulille on 21.01.2016, 00:56:29
Quote from: Ari-Lee on 20.01.2016, 23:57:00
Quote from: Afrikan kirjeenvaihtaja on 20.01.2016, 21:53:32
QuotePakkanen lauhtui, vesijohto halkesi Hennalassa
[...]Lämpöä sinällään on riittänyt - paitsi niille, jotka ovat kieltäytyneet heille tarjotusta sängystä ja ovat nukkuneet patjalla lattialla.

Asun sen verran lähellä Hennalan mokuhelvettiä, että yllä oleva lainaus saa minut varuilleni, kohta alkaa ihan selvästi tapahtua jotain. Kuten Kummisetä-kirjan lukeneet tietävät, "perheen" taistelijoiden hyökkäykseen valmistaumisen viimeinen vaihe ennen  kilpailevien "joukkueiden" kimppuun käymistä oli "patjoille asettautuminen. Näiltä sitten lähdettiiin kaupungille taisteluun. Ketähän vastaan nämä iRakilaiset taistelijat aikovat hyökätä ? Ja millä aseilla ? New Yorkissa suosittu työkalu oli Thomsonin konepistooli, mutta sehän oli kai Pitäjänmäellä missä joku sen alan kauppiaaksi epäilty oli ollut liikkeellä. Toisaalta Lahti ei ole  kuin tunnin Z-junan matkan päässä Helsingistä......
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: multa tulille on 21.01.2016, 00:59:30
Tarkenus  edelliseen  viestiin. Kommentti  Hennalan  tilanteesta  ja  patjoilla  olemisesta  on allekirjoittaneen eikä Afraikan kirjeenvaihtajan, meni vähän  koodirivit  sekaisin. Ei mulla  muuta.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Mr.Reese on 21.01.2016, 10:48:07
Itseänikin tuo lattioilla nukkuminen oudoksutti. Ekana tulee juuri mieleen karuihin oloihin tottunut sissi tai muu aavikkokommando. Minkään muotifarkku-geelitukan en usko lattialla levyttävän, jos sänkykin löytyy.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Pennit ja markat on 21.01.2016, 11:03:32
Jos oisivat joutuneet kokoamaan itse oman sänkynsä ja ovat siksi kieltäytyneet koko sängystä?  :o
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Alaric on 22.01.2016, 11:14:04
On ne Hennalan turvapaikanhakijat hassuja ja harmittomia veijareita. Sandaaleilla läpsytellään pakkasessa. Jutun loppuun on laitettu myös lämminhenkinen kuva kahdesta lumella pelleilevästä turviksesta.

Yllä mainittua sänkyasiaa myös sivutaan tuossa jutussa.

http://yle.fi/uutiset/pakkasta_yli_20_astetta__turvapaikanhakijat_kulkevat_silti_sandaaleissa/8610522 (http://yle.fi/uutiset/pakkasta_yli_20_astetta__turvapaikanhakijat_kulkevat_silti_sandaaleissa/8610522)

QuotePakkasta yli 20 astetta – turvapaikanhakijat kulkevat silti sandaaleissa

Hennalan vastaanottokeskuksen pihapiirissä Lahdessa hipsitään kesäkengissä, vaikka on yli 20 astetta pakkasta. Paleltumilta on silti vältytty. Kipakka pakkanen ei ole saanut ketään perumaan turvapaikkahakemustaan.

Sortsit, sandaalit ja toppatakki. Näissä varusteissa turvapaikanhakija oli lähdössä 25 asteen pakkasessa asuinrakennuksestaan aamupalalle parin sadan metrin päähän.

Vastaanottokeskuksen ohjaaja pysäytti miehen käytävässä ja neuvoi pukeutumaan paremmin. Nuorukainen ei halunnut. Paluumatkalla ohjaaja kysyi, onko kylmä. Vastauksena oli hampaiden kalinaa, mutta sen jälkeen sortsit vaihtuivat lämpimämpiin pukineisiin.

– Siperia opettaa, Hennalan vastaanottokeskuksen johtaja Markku Heikkilä sanoo.

Paukkupakkaset ovat hiljentäneet entisen kasarmin alueen. Ihmiset eivät juuri liiku tai potki palloa pihalla. Valtaosa tulijoista tiesi etukäteen, että Suomen talvi on kylmä, mutta silti hyytävä sää tuli osalle yllätyksenä.

Paleltumavammoilta on kuitenkin vältytty, vaikka sandaaleissa kulkijoita näkyy edelleen Hennalassa päivittäin.

– Ohjaamme, opastamme ja ihmettelemme. Emme voi kieltää ihmisiä kulkemasta sandaaleissa. Lasten pukeutumiseen olemme puuttuneet, Heikkilä sanoo.

Vaikeinta talvipukeutumisen neuvonnassa on ollut kertoa, miksi lämpimiä kenkiä ja sukkia on syytä käyttää.

– Jos jollakin on kengät jalassa, ei ole sukkia. Kun on ikänsä kulkenut ilman kenkiä eikä koskaan lumessa, on ollut vaikea ymmärtää, että pelkkä kenkä ei riitä ja tarvitaan myös sukka. Mutta neuvomalla ihmiset kyllä ymmärtävät.

(...)

Kaikkea vastaanottokeskuksen ohjaajat eivät kuitenkaan tulleet ajatelleeksi. Monelle suomalaislapsellekin tuttu kokemus jäi kantapaan kautta opittavaksi.

– Pitihän se kieli työntää kiinni valotolppaan, ja kiinni jäi. Muutama lapsi ehti kokeilla. He saivat kipeän kielen, mutta eivät vakavia vammoja. Sitten sana alkoi kiertää ja asiasta opittiin, Heikkilä sanoo.

Kylmät säät ovat tehneet Hennalan huoneiden lattioista viileitä. Silti osa turvapaikanhakijoista on nukkunut sinnikkäästi lattialla patjalla. Ne, jotka ovat alun perinkin halunneet nukkua niin.

Heikkilän mukaan kukaan vastaanottokeskuksen asukkaista ei ole peruttanut turvapaikkahakemustaan pakkasen takia. Maahanmuuttoviraston mukaan kuitenkin jotkut Suomesta lähteneet ovat maininneet osasyyksi pettymyksen Suomen säähän.

– Niillä, joiden tiedämme lähteneen, on ollut muita perusteita. Osa on lähtenyt takaisin kertomatta mitään, Heikkinen sanoo.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Faidros. on 22.01.2016, 11:22:29
http://yle.fi/uutiset/pakkasta_yli_20_astetta__turvapaikanhakijat_kulkevat_silti_sandaaleissa/8610522 (http://yle.fi/uutiset/pakkasta_yli_20_astetta__turvapaikanhakijat_kulkevat_silti_sandaaleissa/8610522)

Minkäs teet jos ei osaa solmia kengännäuhoja?
Mutta oikeesti, ei ne sandaaleissa mihinkään kulje, vaan käyvät ulkona tupakalla, kun eivät viitsi vetää talvimonoja jalkaan. Lässynlää.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: TattiJooseppi on 22.01.2016, 11:23:46
QuotePakkasta yli 20 astetta – turvapaikanhakijat kulkevat silti sandaaleissa

Pakostikin tulee miettineeksi että nämä ydinfyysikot eivät ehkä olekaan ydinfyysikoita. Pitää olla todellinen idiootti jos sandaaleissa liikkuu näissä olosuhteissa.
Jos asian kääntää toisinpäin, ei minun tulisi mieleenikään laittaa untuvatakkia ja talvisaappaita jalkaani jos keskellä päivää 30 asteen helteessä liikkuisin.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Maija Poppanen on 22.01.2016, 11:25:50
Näitä ne sitten arvelevat kotouttavansa, -kele.

Ihan toistuvia nämä jutut, että neuvotaan pukemaan mut ei ku mä teen just niinku paskastanissakin. Ja kun pelkkä vaatetusoppi aiheuttaa moisen vastarinnan...
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 22.01.2016, 21:52:33
QuoteTalvikarnevaali alkaa lauantaina - festivaali vierailee myös Hennalan turvapaikanhakijoiden luona

Lahti on lasten kaupunki erityisesti seuraavat kaksi viikkoa. Lahden Lasten Talvikarnevaali alkaa lauantaina avajaiskulkueella ja päättyy laskiaissunnuntain riehaan.

Avajaisia vietetään kahdessa osoitteessa samaan aikaan. Kynnys on matalalla molemmissa.

- Ensin Lahden kaupunginteatterilla voi valmistautua karnevaalikulkueeseen askartelemalla soittimen ja sitten rytkyä kulkueessa 8-salille. Siellä on erilaisia puuhapisteitä ja musiikkiesityksiä, sanoo kulttuurituottaja Vuokko Kortelainen Lahden kaupungilta.

Talvikarnevaalien teema on tänä vuonna kaikilla kielillä. Se tarkoittaa rajojen rikkomista monella eri saralla.

- Siitä lähdetään, että laadukkaasti tehty kulttuuri ylittää kielimuurit ja sopii kaikenikäisille. Myös maahanmuuttokysymys on nyt hyvin ajankohtainen, perustelee Matti Karhos, kulttuuriasiainpäällikkö.

Talvikarnevaali vierailee teemaan sopivasti esimerkiksi Hennalassa turvapaikanhakijoiden luona.

[---]

ESS (http://www.ess.fi/uutiset/kulttuurijaviihde/2016/01/22/talvikarnevaali-alkaa-lauantaina---festivaali-vierailee-myos-hennalan-turvapaikanhakijoiden-luona)

Esitetäänköhän Hennalassa Pinokkio tai Kolme iloista rosvoa?
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Mr.Reese on 22.01.2016, 22:03:05
Quote from: Afrikan kirjeenvaihtaja on 22.01.2016, 21:52:33

Disney sovitus Taharrus gamaesta.

Ohjelmassahan löytyy myös turviksille kuin nakutettu:
QuoteYhdessä kivaa käsillä -kässäpaja, Taitokeskus Velma, 26.1.-28.1. ja 2.2.-4.2.

Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Mr.Reese on 23.01.2016, 01:49:45
http://mvlehti.net/2016/01/23/ulkomaalainen-yritti-salaa-kuvata-tarpeillaan-ollutta-suomalaispoikaa-kauppakeskuksessa/ (http://mvlehti.net/2016/01/23/ulkomaalainen-yritti-salaa-kuvata-tarpeillaan-ollutta-suomalaispoikaa-kauppakeskuksessa/)

Semmosta värinää, jota ei ole ollut ennen viime syksyä, joten vahvat johtopäätökset vedin sankarin majapaikasta.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Leso on 23.01.2016, 06:30:09
Ei vaan jokainen sandaalinuorukainen kulttuuripukeissaan paikalle, eiköstä vain?
Ja ovat siellä ihan koko juhlan ajan, jonka kesto on lauantaista laskiassunnuntaihin.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 23.01.2016, 18:58:11
QuoteYksi ei juuri pelkää, toinen ei halua enää ulkoiluttaa koiraa pimeällä

On tavallinen ilta Jalkarannassa, Lahden rikkaimpiin kuuluvalla asuinalueella. Samalla alueella sijaitsee Tapanilakodin vastaanottokeskus. ESS:n kyselyn mukaan turvattomuuden tunne kasvaa sitä suuremmaksi, mitä hyvätuloisemmasta kotitaloudesta on kysymys.

Valtaosaa kulkijoista ei pelota.

- Miksi pitäisi pelätä? En koe turvallisuuden heikentyneen, sanoo Maija Sneck.

Hänen mielestään pimeällä liikkumista on tullut mietittyä jo ennen kesällä alkanutta pakolaisvirtaa.

Löytyy tosin myös heitä, joita pelottaa. Härkösen perhe muutti Lahteen vuosi sitten Helsingistä.

- En käytä koiraa enää illalla ulkona. Kyllä tunnen turvattomuutta, kun turvapaikanhakijat kulkevat isoissa ryhmissä, sanoo Kati Härkönen.

Joidenkin mielestä ryhmän etnisyydellä ei ole niinkään väliä.

- Ei pelota. Mutta tietysti jos mikä tahansa iso ja tuntematon porukka tulee vastaan, niin sitä karttaa, sanoo Jonas Lumor.

[---]

ESS (http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2016/01/23/yksi-ei-juuri-pelkaa-toinen-ei-halua-enaa-ulkoiluttaa-koiraa-pimealla)
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Alaric on 24.01.2016, 19:16:55
Tässä tällainen ihana uutinen kaikkien ikävien sattumusten vastapainoksi.

Hennalassa asustelevan vähän yli 30-vuotiaan irakilaisen miehen turvapaikkapäätös oli... *rumpujen pärinää*...myönteinen! Ullatuuus!

http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2016/01/24/ensimmainen-hennalassa-asuva-turvapaikanhakija-sai-turvapaikkapaatoksen (http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2016/01/24/ensimmainen-hennalassa-asuva-turvapaikanhakija-sai-turvapaikkapaatoksen)

QuoteEnsimmäinen Hennalassa asuva turvapaikanhakija sai turvapaikkapäätöksen

Ensimmäinen Hennalan vastaanottokeskuksessa asuva turvapaikanhakija on saanut turvapaikkapäätöksen. Päätös oli myönteinen. Turvapaikan sai päälle 30-vuotias irakilainen mies. Ensi viikolla alkaa miehen kotouttaminen.

Kyseinen henkilö saapui Hennalaan ensimmäisessä aallossa syys-lokakuun vaihteessa. Turvapaikkahakemuksen käsittelyyn meni arviolta noin kuukausi.

- Ensimmäinen porukka kävi maahanmuuttoviraston kuultavana joulukuun puolella, kertoo Hennalan vastaanottokeskuksen johtaja Markku Heikkilä.

Maahanmuuttovirasto käsittelee hakemukset tapauskohtaisesti, joten hakemuksen käsittelyyn menevä aika vaihtelee. Pikkuhiljaa ensimmäisten tulijoiden päätöksiä alkaa tipahdella.

Tämä ei tarkoita, etteikö hakemuksia edelleen jätettäisi ahkerasti.

- Meiltä käy maahanmuuttovirastossa tällä hetkellä 5-10 henkeä viikossa kuultavana, Heikkilä kertoo.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Uuno Nuivanen on 24.01.2016, 19:23:05
Turhaa koko show, kun kaikki saavat "turvapaikan" ja ilmaisen elämän, koko suvulle.

Tule jo romahdus, tule.   :facepalm:
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 24.01.2016, 21:48:21
QuoteMaahanmuuttovirasto vetää jarruja päälle, Lahden seudulle ei tule enää uusia vastaanottokeskuksia

Päijät-Häme ei ole enää saamassa uusia vastaanottokeskuksia turvapaikanhakijamäärien käännyttyä laskuun. Tilanne on sama myös muualla maassa.

Päijät-Hämeessä on kuusi vastaanottokeskusta, joissa asuu noin 1250 turvapaikanhakijaa. Keskuksista kaksi on Lahdessa, kaksi Heinolassa, yksi Nastolassa ja yksi Asikkalassa. Yksiköistä suurin on Hennala, jonka kasarmitiloissa asuu noin 450 turvapaikanhakijaa.

Maahanmuuttoviraston vastaanottoyksikön kehitysjohtaja Pekka Nuutinen sanoo, että vastaanottokeskukset ympäri Suomea eivät enää herätä erityisiä intohimoja ympäristössään.

- Huomataan, että suhteellisen tavallisia ihmisiä ne paikkakunnan uudetkin asukkaat tai naapurit pienine iloineen ja suruineen ovat eikä heidän läsnäolonsa tuota erityistä suurempaa turvattomuutta.

Mediatalo ESAn äskettäin teettämä kyselytutkimus paljastaa, että neljä viidestä vastaajasta Päijät-Hämeessä ei koe oloaan turvattomammaksi kesän jälkeisen turvapaikanhakijatilanteen vuoksi. Nuutisen mukaan tulos kertoo suomalaisten enemmistön realismista.

- Vastaukset heijastavat ihmisten kokemusmaailmaa ja vallitsevasta kielteisestä pintajulkisuudesta riippumatonta maalaisjärjen käyttöä ja suhteellisuudentajua.

Kehitysjohtaja Nuutinen ei yleistäisi haastattelututkimuksessa tehtyä havaintoa, jonka mukaan osassa Lahden ympäristökuntia turvattomuus on vahvempaa kuin Lahdessa. Hän huomauttaa, että monella pikkupaikkakunnalla turvapaikanhakijatilanne ei ole noussut mitenkään kärjekkäästi esiin.

- Toisaalta voidaan ajatella, että perinteisesti urbaani kaupunkikulttuuri sallii enemmän erilaisuutta.

Koko maassa on 147 vastaanottokeskusta ja alaikäisille turvapaikanhakijoille tarkoitettuja yksiköitä on 77. Vastaanottokeskuksissa asuu noin 27 000 turvapaikanhakijaa.

ESS (http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2016/01/24/maahanmuuttovirasto-vetaa-jarruja-paalle-lahden-seudulle-ei-tule-enaa-uusia-vastaanottokeskuksia)
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: ervatsalo on 25.01.2016, 11:06:32
Quote from: TattiJooseppi on 22.01.2016, 11:23:46
QuotePakkasta yli 20 astetta – turvapaikanhakijat kulkevat silti sandaaleissa

Pakostikin tulee miettineeksi että nämä ydinfyysikot eivät ehkä olekaan ydinfyysikoita. Pitää olla todellinen idiootti jos sandaaleissa liikkuu näissä olosuhteissa.
Jos asian kääntää toisinpäin, ei minun tulisi mieleenikään laittaa untuvatakkia ja talvisaappaita jalkaani jos keskellä päivää 30 asteen helteessä liikkuisin.
Vähänkö saat pitkän nenän, sit kun noista melkein kaikki perustaa ihan kohta vaikka Nokian tai Fazerin tai Finlaysonin. Voi käydä vaikka huomenna!
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Uuno Nuivanen on 25.01.2016, 11:15:52
Quote- Huomataan, että suhteellisen tavallisia ihmisiä ne paikkakunnan uudetkin asukkaat tai naapurit pienine iloineen ja suruineen ovat eikä heidän läsnäolonsa tuota erityistä suurempaa turvattomuutta.

Tilulii ja kumbayaa. Joku varmaan uskoo tuohon. Kummallisen paljon ja usein poliisipartioita tarvitaan noita pieniä iloja ja suruja selvittelemään.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Sitruunamelissa on 25.01.2016, 11:41:11
Quote from: Afrikan kirjeenvaihtaja on 24.01.2016, 21:48:21
QuotePäijät-Häme ei ole enää saamassa uusia vastaanottokeskuksia turvapaikanhakijamäärien käännyttyä laskuun. Tilanne on sama myös muualla maassa.
Katsotaan taas uudelleen keväällä ja kesällä...
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Mr.Reese on 25.01.2016, 13:43:41
Quote from: Sitruunamelissa on 25.01.2016, 11:41:11
Quote from: Afrikan kirjeenvaihtaja on 24.01.2016, 21:48:21
QuotePäijät-Häme ei ole enää saamassa uusia vastaanottokeskuksia turvapaikanhakijamäärien käännyttyä laskuun. Tilanne on sama myös muualla maassa.
Katsotaan taas uudelleen keväällä ja kesällä...
Toivottavasti vakuutusyhtiöt on hereillä, kun mutukat polttelee omia majoitustiloja.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 27.01.2016, 13:19:48
QuoteAsukkaamme tarvitsisivat, nyt kun oikea talvi on tullut myös Hennalaan, talvisia harrastusvälineitä:
- lapsille pulkkia, kelkkoja ja ahkioita
- suksia kaiken ikäisille
- luistimia lapsille ja alaikäisyksikömme asukkaille
(alaikäisyksikön pojille kokoa 39 - 42)

Facebook (https://www.facebook.com/lahtivok/)

Kommenteista käy ilmi, että SPR:n vastaanottokeskus ei halua hyödyntää SPR:n kirpputorin palveluita:

QuoteVastaanottokeskusta pyritään pyörittämään niin pieniellä kustannuksilla kuin mahdollista, siksi pyrimme välttämään hankintoja aina kun se vaan on mahdollista.

Lahjoittakaapa siis.

ETA: puuttunut kirjain
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Gunnar Hymén on 27.01.2016, 14:31:31
 :facepalm:
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Mr.Reese on 27.01.2016, 15:21:26
http://mvlehti.net/2016/01/26/hennalassa-roihuaa-luvaton-lempi/ (http://mvlehti.net/2016/01/26/hennalassa-roihuaa-luvaton-lempi/)

QuoteNainen uusine ystävineen on ollut tuttu näky Lahden yössä.
Hänet on nähty lahtelaisessa yökerhossa tanssimassa kiihkeästi asiakkaansa kanssa, eikä esitys jättänyt sivusta seuraajille mitään arvailujen varaan.

Naispuolisen työntekijän kerrotaan myös vieneen muutamia turvapaikanhakijoita kotiinsa jatkoille yhteisen isommalla porukalla vietetyn ryyppyillan jälkeen.

Facebook-profiilista katsottujen päivitysten perusteella, SPR:n työntekijällä on ollut erittäin läheiset välit useammankin asiakkaan kanssa, mistä myös turvapaikanhakijat ovat keskenään retostelleet.

Lähteet kertovat, että nykyään nainen pelkää tulla töihin, koska kiinnijääminen alkaa olla ilmeistä.
Enemmän sääntö kuin poikkeus.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: UgriProPatria on 27.01.2016, 15:37:02
Nyt on niin, että sen sijaan, että jatkuvasti ihmettelisimme nyt Suomessa vallitsevaa, Suomen oman kansan vastaista, rikollista tilaa, "hyväksymme" tilanteen tällaisena, siten, että ymmärrämme, että me emme voi juurikaan tähän itse asiaan vaikuttaa. Yhteiskuntamme on laajasti rikollisten käsissä.

Suomenkansa on kansallisen ja kulttuurisen rikoksen uhri. Rikoksentekijöinä rkp-vihervasemmistolainen, jos myöskin kokoomuslainen maanpetturijoukko, joka valvoo tätä suomalaisten vastaista, rasistista tilaa tiukasti kaikkialla yhteiskunnassa, mm. tiedonvälityksessä. Toistan myös käsitykseni siitä, että kyseessä ja meneillään on "marxilais-leninistinen", tai mikä tahansa, lähinnä kommunismia oleva, näennäisen "veretön" kulttuurivallankumous.

Veretön heidän vallankumouksensa ei ole ollut, sillä he ovat jo pahoinpidelleet itsenäisiä suomalaisia, toisinajattelijoita, mutta tästähän heidän valtaamansa, nk. 3. valtiomahti, eli mediat eivät juurikaan ole kertoneet, vaan muunnelleet uutisia, vääristelleet totuutta, eli, jopa suoraan valehdelleet, sekä jo kauan vallineeseen, perinteiseen tapaansa: salanneet omia ja omiensa rikoksia.

Koska nämä ovat tosiasioita ja yhteiskuntamme on muuttunut vaaralliseksi Suomen omaa kansaa vastaan, tiedostetaan tämä, eikä erehdytä luottamaan enää mihinkään puheisiin ja tekoihin tuon maanpetturijoukon ja heidän valheelleen valtaamansa yhteiskunnan taholta.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 27.01.2016, 21:03:11
QuoteOsa turvapaikan saaneista jää melko varmasti Lahteen asumaan

Kun pakolainen saa turvapaikan, hän saa muuttaa asumaan mihin itse haluaa. Yleinen trendi viime vuosina on ollut, että isot kaupungit vetävät maahanmuuttajia enemmän kuin pienet. Kuitenkin esimerkiksi Lahdessa varaudutaan siihen, että monet myönteisen turvapaikkapäätöksen saaneista jää Lahteen.

- Nyt pakolaismäärät ovat niin suuria, ja Helsingin vuokra-asuntotilanne on niin huono, että osa jää varmasti myös siksi tänne, kertoo Lahden sosiaalipalvelujen päällikkö Leila Kankainen.

Yleensä pakolaiset muuttavat vuokra-asuntoihin. Osa saa asuntonsa yleishyödyllisten vuokra-asuntosäätiöiden kautta, mutta pakolaisia asuu myös yksityisiltä markkinoilta vuokratuissa asunnoissa.
Suurin kotouttamispiikki tulee kesällä

Kankainen ei ole kuullut, että maahanmuuttajia ei olisi hyväksytty vuokralaisiksi. Esimerkiksi suomalaisen henkilötunnuksen puuttuminen voi kuitenkin hankaloittaa aluksi asunnon saamista.

Jos pakolainen ei heti saa asuntoa, voi hän olla kirjoilla vastaanottokeskuksessa niin sanotulla kuntapaikalla. Lahdessa on perinteisesti ollut kiintiöpakolaisille varattuja asuntoja tarjolla.

- Aikaisemmin näillä on pystytty vastaamaan asunnon tarpeeseen, mutta nyt nämä asunnot ovat täynnä, Kankainen sanoo.

Hennalan vastaanottokeskuksen asukkaista ensimmäinen on jo saanut myönteisen turvapaikkapäätöksen. Lahden sosiaalipalveluissa arvellaan, että suurin piikki turvapaikan saaneiden kotouttamisessa on vastassa kesällä tai viimeistään tulevana syksynä.

ESS (http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2016/01/26/osa-turvapaikan-saaneista-jaa-melko-varmasti-lahteen-asumaan)
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Viljami on 29.01.2016, 12:23:04

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016012921034545_uu.shtml

Ja taas mennään. Laajempi käsitys pyöräilystä. Kyseessä ei varmaankaan ole tilastoitava rikos turvapaikanhakijoiden osalta?
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: John Doe on 29.01.2016, 12:25:21
Quote from: Viljami on 29.01.2016, 12:23:04

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016012921034545_uu.shtml

Ja taas mennään. Laajempi käsitys pyöräilystä. Kyseessä ei varmaankaan ole tilastoitava rikos turvapaikanhakijoiden osalta?
"Poliisin mukaan asian selvittelyä vaikeutti paikalla olleet muutama kymmenen muuta henkilöä, jotka eivät osallistuneet tappeluun, mutta aktiivisesti osallistuivat selvitystyöhön."
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Viljami on 29.01.2016, 12:35:50
^Niin niin. Asiaa on selvitelty, juuria myöten. Mutta tilastoiko poliisi nämä jatkuvat joukkotappelut ja muut vastaavat perseilyt rikoksiksi? Vai onko vaan kyse kulttuurien eroavaisuuksista, eli rikkaudesta ja voimavarasta? Koska joukkotappelu 40 vuotta sitten Parolassa, niin sillä saadaan oikeutus tuhannelle joukkotappelulle/kk Hennalassa?
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: mikkoR on 29.01.2016, 12:45:05
Quote from: Mr.Reese on 27.01.2016, 15:21:26
http://mvlehti.net/2016/01/26/hennalassa-roihuaa-luvaton-lempi/ (http://mvlehti.net/2016/01/26/hennalassa-roihuaa-luvaton-lempi/)

QuoteNainen uusine ystävineen on ollut tuttu näky Lahden yössä.
Hänet on nähty lahtelaisessa yökerhossa tanssimassa kiihkeästi asiakkaansa kanssa, eikä esitys jättänyt sivusta seuraajille mitään arvailujen varaan.

Naispuolisen työntekijän kerrotaan myös vieneen muutamia turvapaikanhakijoita kotiinsa jatkoille yhteisen isommalla porukalla vietetyn ryyppyillan jälkeen.

Facebook-profiilista katsottujen päivitysten perusteella, SPR:n työntekijällä on ollut erittäin läheiset välit useammankin asiakkaan kanssa, mistä myös turvapaikanhakijat ovat keskenään retostelleet.

Lähteet kertovat, että nykyään nainen pelkää tulla töihin, koska kiinnijääminen alkaa olla ilmeistä.
Enemmän sääntö kuin poikkeus.

Eilen olin vokin vieressä sijaitsevassa ääsmarketissa poikkeamassa ja jäin oikein ihmettelemään kun Suomalainen nainen nuoli oikein näkyvästi yhden matun kanssa pihalla, jäin jotenkin siihen kuvaan akasta että olisi ollut fillarilla menossa toiseen suuntaan ja tämä matu oli toisesta porukasta joka oli käymässä kaupassa.
En väitä että oli sama nainen kun etäisyyttä oli sen verran mutta ruumiinrakenne on melko sopiva.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 29.01.2016, 14:41:03
QuoteMiestä heitettiin polkupyörällä Hennalassa – poliisi selvitti yöllistä tappelua

Poliisi selvitti muutaman turvapaikanhakijamiehen välistä tappelua Hennalan vastaanottokeskuksessa torstain ja perjantain välisenä yönä. Poliisi sai hälytyksen hieman ennen keskiyötä.

Paikalta otettiin kiinni hieman alle 30-vuotias mies, jota epäillään pahoinpitelystä ja laittomasta uhkauksesta. Kaksi muuta tappeluun osallistunutta ovat noin 20-vuotiaita.

Alustavassa puhuttelussa selvisi, että alkoholia nauttineet miehet olivat riitaantuneet, jolloin yhtä miestä oli heitetty polkupyörällä sisätiloissa ja toista oli lyöty nyrkillä. Vammat jäivät vähäisiksi.

Poliisin mukaan paikalla oli kymmeniä turvapaikanhakijoita, jotka eivät olleet osallistuneet tappeluun, mutta yrittivät aktiivisesti selvittää asiaa. Poliisi totesi, että tämä apu käytännössä vaikeutti tappelun selvittelyä.

ESS (http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2016/01/29/miesta-heitettiin-polkupyoralla-hennalassa--poliisi-selvitti-yollista-tappelua)
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Mr.Reese on 29.01.2016, 16:07:26
Miksi se fillari oli siellä sisätiloissa? Seuraavaksi varmaan kuumia huilailuja matonpuistelutelineellä sisätiloissa. Selvästi insinööriporukkaa, väkivalta saa uusia piristäviä vivahteita.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Alaric on 30.01.2016, 10:35:26
QuotePoliisin mukaan paikalla oli kymmeniä turvapaikanhakijoita, jotka eivät olleet osallistuneet tappeluun, mutta yrittivät aktiivisesti selvittää asiaa. Poliisi totesi, että tämä apu käytännössä vaikeutti tappelun selvittelyä.

Kylläpä on kauniisti ja monisanaisesti selitetty asia, jonka olisi voinut ilmaista lyhyemminkin: "Paikalle muodostui persialainen tori."
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: ISO on 30.01.2016, 10:47:08

QuotePoliisin mukaan paikalla oli kymmeniä turvapaikanhakijoita, jotka eivät olleet osallistuneet tappeluun, mutta yrittivät aktiivisesti selvittää asiaa. Poliisi totesi, että tämä apu käytännössä vaikeutti tappelun selvittelyä.

Miten se menikään, kehitysmaissa kaikki tehdään yhdessä aina isolla porukalla.

Eikä mistään koskaan tule yhtään mitään, niin kuin on nähty.

Eniten tuosta porukasta on apua, kun pysyvät poissa jaloista.

Mieluiten koko maasta.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 30.01.2016, 11:25:16
QuoteLahti värvää turvapaikanhakijoita vanhusten avuksi: Kummatkin pois neljän seinän sisältä

Hennalan vastaanottokeskuksessa toivotaan turvapaikanhakijoille tekemistä majapaikan ulkopuolelta – ja samalla oppia suomalaisesta yhteiskunnasta. Lahtelaisissa palvelutaloissa auttaville käsille on kysyntää.

Lahdessa suunnitellaan yhteistyötä vastaanottokeskusten ja vanhuspalvelujen välille. Turvapaikanhakijoista voisi olla apua palvelutaloissa, ja samalla heille avautuisi mahdollisuus tutustua suomalaiseen työelämään.

Samaa on kokeiltu muillakin paikkakunnilla. Punaisen Ristin vuodenvaihteessa tekemän kyselyn perusteella noin kymmenellä järjestön vastaanottoyksiköistä on ollut yhteistyötä vanhustyön kanssa. Yksi työmuoto on vanhusten ulkoiluapu yhdessä SPR:n vapaaehtoisten kanssa.

Lahdessa suunnitelmat ovat vasta aivan alussa, mutta toteutuessaan ne toisivat hyötyä sekä vanhuksille että turvapaikanhakijoille, kertoo asumispalvelupäällikkö Terttu Leivo kaupungin vanhuspalveluista.

– Vanhusten ulkoiluapu olisi tärkeää. Se, että olisi apukäsiä. Turvapaikanhakijat taas perehtyvät suomalaiseen työelämään ja ovat kielikylvyssä.

Kaupungin vanhuspalveluista on oltu yhteydessä Hennalaan ja Tapanilakodin vastaanottokeskukseen. Idea lähti kaupungin puolelta.

– Asia on ollut vanhuspalveluissa johtoryhmätasolla esillä. Olen ollut alusta asti sitä mieltä, että meillä on ehkä mahdollisuus osallistua kotouttamiseen. Meillä on maahanmuuttajia töissä ja kokemusta monikulttuurisesta yhteiskunnasta.

Ajatus on, että turvapaikanhakijat auttaisivat arjen askareissa. Kyseessä on vapaaehtoinen ja korvauksetta tehtävä työ.

– Olemme ajatelleet astiahuoltoa eli tiskikoneen täyttämistä ja tyhjentämistä, pieniä kodin askareita hoitohenkilöstön apuna, tavaroiden siirtämistä, ulkoilutusapua, luettelee Terttu Leivo.

Ainakin aluksi mukaan tarvittaisiin ohjaajia, jotka voisivat toimia tulkkeina.

– Meillä on kuusi erikokoista palvelutaloa ja paljon asukkaita, joten mahdollisuuksia on. Monelle turvapaikanhakijalle on mahdollisuus tarjota töitä.

Työllistyminen iso kysymysmerkki

Vastaanottokeskuksissa ideat turvapaikanhakijoiden aktivoimiseksi otetaan ilolla vastaan. Hennalassa tervetullutta olisi nimenomaan se, että ihmisille löytyisi kasarmin seinien ulkopuolelta tekemistä, joka toisi oppia suomalaisesta yhteiskunnasta.

– Suunta, johon pyrimme, on ulospäin aktivoituminen, sanoo johtaja Markku Heikkilä.

Hennalan vastaanottoyksikön tulevaisuus on epävarma määräaikaisen vuokrasopimuksen takia. Siksi sinne ei Heikkilän mukaan kannata organisoida esimerkiksi työpajatoimintaa, vaan asukkaille olisi hyvä löytää tekemistä muualta.

Vastaanottokeskuksissa ei vielä tiedetä, kuinka moni turvapaikanhakija on kiinnostunut palvelutaloissa työskentelystä.

– Nyt alamme selvittää halukkuutta ja valmistella asiaa asukkaiden kanssa, sanoo Heikkilä.

Vastaanottokeskusten asukkaiden työllistymistä koetetaan edistää muutoinkin. Hennalasta ja Nastolan vastaanottokeskuksesta muutama on päässyt työharjoitteluun, esimerkiksi yksi kampaamoalalle ja yksi ravintola-alalle.

Passin omaavalla turvapaikanhakijalla on oikeus tehdä työtä kolmen kuukauden päästä maahan saapumisestaan.

Yle (http://yle.fi/uutiset/lahti_varvaa_turvapaikanhakijoita_vanhusten_avuksi_kummatkin_pois_neljan_seinan_sisalta/8631087)
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Alarik on 30.01.2016, 12:07:03
Quote from: Afrikan kirjeenvaihtaja on 30.01.2016, 11:25:16
– Asia on ollut vanhuspalveluissa johtoryhmätasolla esillä....

Vastaanottokeskuksissa ideat turvapaikanhakijoiden aktivoimiseksi otetaan ilolla vastaan...nimenomaan se, että ihmisille löytyisi kasarmin seinien ulkopuolelta tekemistä...
– Suunta, johon pyrimme, on ulospäin...

Vastaanottokeskuksissa ei vielä tiedetä, kuinka moni turvapaikanhakija on kiinnostunut palvelutaloissa työskentelystä.
– Nyt alamme selvittää halukkuutta ja valmistella asiaa asukkaiden kanssa, sanoo Heikkilä.
Vaikuttaa siltä, että johtajat ovat keskenään löytäneet omasta mielestään lyömättömän palveluidean - nyt menossa markkinointi lehtiin - ja joskus myöhemmin tullaan kysymään haluaako joku vanhus tätä palvelua tai löytyykö edes talkootyölle tekijöitä.

Kaupunki haluaa säästöjä ja vastaanottokeskukselle tuntuu (ehkä henkilöstön jaksamisen ja turvallisuuden parantamiseksi) käyvän mikä tahansa jolla "asiakkaita" saadaan ulos, pois, muualle, jonkun muun vaivoiksi ja mahdollisimman pitkäksi aikaa ja vaikka ilmaiseksi (kohta varmaan maksavat korvausta: "vaarallisen työn vastaanottamislisää" - siis tarkoitan kun puuttuu kaikki työturvallisuuskortit ja hygieniapassit jne.).
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Joku Roti on 30.01.2016, 13:08:10
Quote from: Afrikan kirjeenvaihtaja on 30.01.2016, 11:25:16

Kaupungin vanhuspalveluista on oltu yhteydessä Hennalaan ja Tapanilakodin vastaanottokeskukseen. Idea lähti kaupungin puolelta.

Marraskuussa juttelin täkäläisen vanhustentalon johtajan kanssa ja tämä vaikutti tuskastuneelta tilanteeseen. Hänen mukaansa hoitoalaa opiskelevista harjoittelijoista oli ylitarjontaa ja näitä työnnettiin hänen laitokseensa niin paljon, että vakituisen henkilökunnan normaali työ häiriintyi. Työaika meni harjoittelijoiden ohjaamiseen ja valvontaan. Samoin kuulemma häiriintyivät vanhukset, kun eivät saaneet hetkenkään rauhaa. Johtaja kirosi kaupungin byrokraatit, jotka eivät ymmärrä näistä asioista mitään.
Tuollaisiin laitoksiinko sitten laitettaisiin ammatti- ja kielitaidottomia matuja ulkoiluttamaan vanhuksia? Ehkä jopa käyttämään sinun vanhempiasi tai isovanhempiasi pankkiautomaatilla...
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Elemosina on 30.01.2016, 13:10:08
En kertakaikkiaan ymmärrä että näitä matuja nyt laitetaan vanhusten ja lastenhoitajaksi ja auttajaksi kun tyhmiltä kanta-asukeilta vaaditaan sitä sun tätä koulutusta. Miten luotettavia moiset matut ovat, voiko heitä ihan oikeasti laittaa vanhusten kanssa esim pankkiautomaateilla (Joku Roti myös mainitsi tämän). Voiko hämmentyneessä tilassa kenties olevia vanhuksia saattaa epämääräiset paperittomat sotakarkurit pankkiin asioimaan. Ei vissiin mitään väliä. Tosi luotettavaa touhua.

No, nämähän ovat niitä moniosaajia, joiden paperit vaan jäivät sodan jaloissa olevaan kotimaahan tai jonnekin Eurooppaan matkan varrelle.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Gunnar Hymén on 09.02.2016, 14:59:36
http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/lahti-aloitti-seksuaalikasvatuksen-maahanmuuttajille-keskisuomalaisen-kolumnisti-kyllastyi-pelkkaan-voivotteluun/2232308?pwbi=eb880eebc7b64b7f9167e6d5a95ce1f3

kyllä nyt ollaan taas niin kukkahattutäti-asialla että alta pois, kuvakin rennon kesäinen.

QuoteTarja Pölkki tietää mistä puhuu, sillä on koulutuksen saanut seksuaalikasvattaja.
14:39
Keskisuomalaisessa kolumnoiva seksuaalineuvoja Tarja Pölkki on aloittanut seksuaalikasvatuksen antamisen maahanmuuttajille Lahdessa.

– Olemme edelläkävijöitä. Tässä laajuudessa sitä ei tiettävästi ole toteutettu missään eikä milloinkaan. Toki poliisi ja terveydenhoitajat ovat antaneet infoa maahanmuuttajille, mutta varsinaista seksuaalikasvatusta ei ole järjestetty, Pölkki sanoo.

Kaikki alkoi siitä kun noin kuukausi sitten Pölkki seurasi aamulla televisio-ohjelmaa, jossa viisi miestä "hieroi käsiään ja vaikersi, että jotain pitäisi tehdä".

– Miesten avuttomuudesta sisuuntuneena marssin Tapanilaan ja ilmoittauduin palvelukseen ja siitä se alkoi. Jopa niin yksinkertaisista asioista kuin avata kaksi sanaa "ei" ja "kyllä". "Ei" on monissa kulttuureissa yhtä kuin "kyllä", Pölkki sanoo.

Pölkki kertoo tavanneensa tähän asti vain fiksuja kavereita, jotka haluat kotoutua, työllistyä ja elää lakeja kunnioittavaa elämää Suomessa.

– Olen tavannut nuoria, turhautuneita miehiä. Vaimot ja tyttöystävät ovat jääneet Irakiin, Kurdistaniin, Afganistaniin ja Pakistaniin. Ja monilla on ihan oikeasti ikävä äitiä. Ikävä ja turhautuneisuus on huono yhdistelmä, Pölkki sanoo.

äitiä ikävä ja turhautuu niin tarvii seksuaalikasvatusta? kuulostaa äärimmäisen perverssiltä
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: b_kansalainen on 09.02.2016, 16:39:31
Miten ne raiskaamiseen mieltyneet pakotetaan kuuntelemaan Tarja-tätiä? Jos nyökyttelee ja hymyilee Tarja-tädille, niin tarkoittaako se, että on sisäistänyt asian ja ymmärtää mitä "ei" tarkoittaa? Saapahan yksi ihminen taas tuntea itsensä tärkeäksi.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 09.02.2016, 16:49:56
Quote from: beehoo on 09.02.2016, 14:59:36äitiä ikävä ja turhautuu niin tarvii seksuaalikasvatusta? kuulostaa äärimmäisen perverssiltä

Se ei välttämättä ole seksuaalinen perversio. Mutta ylipäätään arabimuslimimiehelle tärkein nainen on yleensä äiti, mikä aiheuttaa ongelmia etenkin seka-avioliitoissa. Samoin äidille tärkein mies voi olla oma poika, jos myös isälle tärkein nainen on oma äiti (ja etenkin jos isällä on useita vaimoja ja/tai muita naisia).
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Gunnar Hymén on 09.02.2016, 16:52:02
pelkästään jo tuo sun selitys oli niin vaikea, että RAJAT KIINNI!
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Golimar on 09.02.2016, 17:27:31
Jotenkin minusta tuntuu siltä että Tarja Pölkillä on niin sanotusti oma lehmä ojassa.

http://mvlehti.net/2016/02/09/tarja-polkilla-on-unelma-aikoo-lopettaa-maahantunkeutujien-tekemat-raiskaukset-kesaan-mennessa/
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: UgriProPatria on 09.02.2016, 17:35:07
Hän ei kaiketi tunne islamia ja lähi-idän kulttuuria laisinkaan.

Matuja ei voi nainen lähteä neuvomaan, niin mukaavaa kuin se olisikin, istuskella vierellä, sillai lähellä, ottaa käsi käteen ja hymyillä ja sanoa, että Suomessa ei tarkoittaa ei.

Matu ei taatusti uskoisi. Ja tästä häntä ei voi moittia.

Mutta jos aitosuomalaiset katupartiot kävisivät kauniisti keskustelemassa, työntäisivät geelitukat seinää vasten ja sanoisivat saman, nk. mies matulle, ehkä viesti menisi perille.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: juonikasmies on 09.02.2016, 18:41:52
Tää on aivan eeppisen jätte kiva. Maahamme saapuu nuoria turboviriilejä nuoria poikia, joille ei tarkoittaa kyllä ja vaimo = äiti, sisko ja serkku sekä näiden lähisukulaiset ja heimo, lisäksi he tuntevat suurta ahdistusta ja ilmeisesti purkavat sen ympäristöönsä. Mikä on niinku se kolikon toinen puoli?
https://www.youtube.com/watch?v=cnjrZ_clghw (https://www.youtube.com/watch?v=cnjrZ_clghw)
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 15.02.2016, 17:21:32
QuotePyrimme kehittämään moniammatillista osaamista Hennalassa. Rekrytoimme tällä hetkellä joukkoomme sairaanhoitajaa, jolla on orientaatio psykiatriseen hoitotyöhön. Jos kiinnostuit haasteellisesta, innovatiivisen kehittämistyön mahdollistavasta työtehtävästä, ota yhteyttä. Vaikka yksityisviestillä.

Tähän viestiin ei kannata liittää jatkoksi "laaja-alaista" keskustelua, moderointi poistaa sellaisen välittömästi.

SPR:n Hennalan vastaanottokeskus Facebookissa (https://www.facebook.com/lahtivok/)
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Toni R Jyväskylästä on 15.02.2016, 17:29:34
^ Melkoinen propaganda sivu, on saatu oikein vauvakin kuvaan. Pörröistä ja ehanaa.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: xor_rox on 15.02.2016, 17:30:20
Ainoastaan kapea-alainen keskustelu sallittu. Selvä.

Ei muuten, mutta täältä yksityissektorilta yksi kapea-katseinen veronmaksaja vain haluaisi tietää, että nostaako tämä investointi Suomen kilpailukykyä, ja miten se sen tekee? Tai ne reilut 2000 työntekijää, jotka SPR viime vuonna palkkasi vastaanottobisnekseensä?
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Purppura on 15.02.2016, 20:07:41
Quote from: UgriProPatria on 09.02.2016, 17:35:07
Hän ei kaiketi tunne islamia ja lähi-idän kulttuuria laisinkaan.

Matuja ei voi nainen lähteä neuvomaan, niin mukaavaa kuin se olisikin, istuskella vierellä, sillai lähellä, ottaa käsi käteen ja hymyillä ja sanoa, että Suomessa ei tarkoittaa ei.

Matu ei taatusti uskoisi. Ja tästä häntä ei voi moittia.

Mutta jos aitosuomalaiset katupartiot kävisivät kauniisti keskustelemassa, työntäisivät geelitukat seinää vasten ja sanoisivat saman, nk. mies matulle, ehkä viesti menisi perille.

Totta, noissa kulttuureissa naisen sana ja miehen sana ovat kaksi eri asiaa.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Mr.Reese on 20.02.2016, 13:44:57
Olivat sitten piffanneet Hennalan jengille liput Salppurin kisoihin. Suomen lippuja oli maalattu kasvoihin, ai kun sööttiä... 35€ kantikselle lysti maksaa, moniosaajat pääsee tuhertamaan kisaturisteja ilmaiseksi.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Mr.Reese on 25.02.2016, 15:13:37
http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2016/02/25/kaksi-hennalan-vastaanottokeskuksen-asukasta-tappeli-ja-paatyi-poliisiputkaan (http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2016/02/25/kaksi-hennalan-vastaanottokeskuksen-asukasta-tappeli-ja-paatyi-poliisiputkaan)

QuoteKaksi Hennalan vastaanottokeskuksen päihtynyttä asukasta otti yhteen torstaina aamuyöllä.

Kummatkin riitapukarit kuljetettiin Lahden poliisiasemalle rauhoittumaan.

Tämä on tätä perus känninahinointia. Hädänalaiset!  :-*
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: 2nd_generation_refugee on 25.02.2016, 16:53:18
Quote from: Mr.Reese on 25.02.2016, 15:13:37
http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2016/02/25/kaksi-hennalan-vastaanottokeskuksen-asukasta-tappeli-ja-paatyi-poliisiputkaan (http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2016/02/25/kaksi-hennalan-vastaanottokeskuksen-asukasta-tappeli-ja-paatyi-poliisiputkaan)

QuoteKaksi Hennalan vastaanottokeskuksen päihtynyttä asukasta otti yhteen torstaina aamuyöllä.

Kummatkin riitapukarit kuljetettiin Lahden poliisiasemalle rauhoittumaan.

Tämä on tätä perus känninahinointia. Hädänalaiset!  :-*
On se yks perkele kuinka nopeasti suomalaiset opettavat hädänalaiset muslimit, jotka EIVÄT käytä alkoholia, huonoille tavoille. Sakkoa heti kaikille suomalaisille paitsi suvakeille.
Kyllä jämpti on niin.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: koli on 25.02.2016, 17:02:47
Hennala taitaa olla Suomen jännittävin vokki Rosengård-asteikolla.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 03.03.2016, 11:42:01
QuoteAlaikäisten turvapaikanhakijoiden yksikkö suljetaan Hennalassa

Maahanmuuttovirasto Migri vähentää Suomen vastaanottokeskuksista yhteensä lähes 3 000 majoituspaikkaa. Lisäksi Migri lakkauttaa kaksi SPR:n ylläpitämää alaikäisyksikköä, joista toinen on Hennalassa ja toinen Kyröskoskella.

Alaikäisten yksiköt on tarkoitettu ilman huoltajiaan tulleille alle 18-vuotiaille turvapaikanhakijoille.

Vastaanottokeskuksen johtaja Markku Heikkilä kertoo, että Hennalan yksikössä on tällä hetkellä 34 alaikäistä, jotka ovat 16- tai 17-vuotiaita. He pysyvät kesäkuun alkuun asti Lahdessa, jossa he ovat parhaillaan kaupungin sivistystoimen valmistavassa opetuksessa Hennalassa.

- Osa heistä ehtii vanheta kesäkuuhun mennessä 18-vuotiaiksi, joten Migri siirtää tuolloin yksiköstä muille paikkakunnille noin 30 nuorta. Heidän tulevista sijoituspaikoistaan ei ole vielä mitään tietoa.

Heikkilän mukaan Hennalan henkilökuntaa sopeutetaan pitkin kevättä kulloisenkin tarpeen mukaan. Hän toteaa alaikäisten yksikön lakkauttamisen merkitsevän sitä, ettei Hennalan alaisille työntekijöille tarvitse hankkia ulkopuolelta kesäsijaisia.

Tällä hetkellä Hennalan kirjoilla on 563 turvapaikanhakijaa, ja 18 on yksityismajoituksessa Hennalan valvonnassa.

Hennalan vastaanottokeskuksen ja tukiasumisyksikön turvapaikanhakijoista asuu nyt noin 140 Nastolan ja hieman yli 70 Kärkölän vastaanottokeskuksessa. Kärkölään on sijoitettu perheitä ja pariskuntia. Nastolassa on myös yksinäisiä miehiä ja naisia.

[---]

ESS (http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2016/03/03/alaikaisten-turvapaikanhakijoiden-yksikko-suljetaan-hennalassa)
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Machine Head on 03.03.2016, 11:46:42
Quote from: Afrikan kirjeenvaihtaja on 03.03.2016, 11:42:01

On se Jumala sittenkin olemassa :D
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 03.03.2016, 11:59:56
QuoteUnelmana turvapaikka - raportti Hennalan arjesta

Vastaanottokeskuksen käytävällä parveilee kymmeniä mustahiuksia miehiä.

On se päivä kuukaudesta, kun he saavat vastaanottorahan, 92,30 euroa kuukaudessa.

Puheenporina on kova, mutta jonotus sujuu rauhallisesti, koska sitä elämä nyt on - odottamista.

Se on arkea myös Irakin kurdi Hunar Ibrahimille, joka tuli Suomeen puolisen vuotta sitten.

- Voin odottaa pitkään, se on normaalia, kertoo takavuosina Saksaankin yrittänyt mies. Siellä hän odotti vastaanottokeskuksessa kolme vuotta.

- Joku päivä saan oleskeluluvan, menen kouluun ja saan ammatin, hän uskoo.

Hän on taksinkuljettaja, se työ kelpaisi.

- Tai linja-autokuljettaja, ihan sama. Mikä tahansa ammatti sopii.

Hän halusi Suomeen, koska "Suomen laki on parempi, ihmiset ovat parempia". Joskus kärsivällisyys tosin on koetuksella Hennalassa.

- Täällä on vaikeaa, paljon ihmisiä, pieni raha ja ruoka on ei-hyvä.

Vaihtelua tuo vain suomen opiskelu kolmasti viikossa.

Häneltä jäi Irakiin iäkkäät vanhemmat. Kysymykseen siitä, miksi turvapaikanhakijat ovat pääasiassa nuoria miehiä, eivät naisia ja lapsia, on vaikea saada vastausta.

- Nuoret miehet haluavat pois, koska siellä on sota ja pitää mennä armeijaan.

- - -

Kysymyksen toistaminen tuo saman vastauksen. Tulkki Ari Nurista aihe on arka, hän ei haluaisi kääntää eikä osaa itsekään vastata. Nuri puhuu suomea asuttuaan Lahdessa seitsemän vuotta.

- Olen töissä maustefirmassa ja menossa naimisiin suomalaisen tytön kanssa. Kaikki menee hyvin nyt, myhäilee Nuri, joka on Hennalassa SPR:n vapaaehtoisena.

- Haluan sydämestäni auttaa.

- - -

Pakistanista kotoisin oleva Luqman Akram, puhuu vähän englantia.

Hän on shia-muslimi ja paossa uskonnollista vainoa, jossa menetti isänsä. Hänkin toivoo saavansa turvapaikan ja töitä.

- Mahdollisuudet ovat fifty-fifty.

Hän osaa ommella vaatteita koneella.

- Muuta ammattia minulla ei ole. Mutta Suomessa ei taida olla paljon töitä, vai mitä?

Töihin olisi päästävä, jotta voisi lähettää rahaa veljelle kotiin.
Vastaanottokeskuksessa hän ei viihdy.

- Elämä täällä on tylsää. Kaipaan perhettäni, ja hekin minua.

Suomalaisista hänellä ei ole järin hyviä kokemuksia.

- Valtaosa on hyviä, mutta jotkut ovat itsekkäitä, ajattelevat pahaa.

Kerran hän oli kaupungilla, kun paikalle tuli suomalaisia.

- He sanoivat "miksi olet täällä, et voi työskennellä täällä".

Hän painottaa tulleensa, koska oli pakko.

- Pakistanissa oli vaikeuksia. Kun ne ovat ohi, ehkä palaan.

Suomen kieltä hän vasta tapailee.

- Se on vaikeaa mutta tärkeää oppia, jos aion jäädä.

Hän haluaa olla optimisti.

- Kyllä kaikki järjestyy!

- - -

Lahtelainen Susanna (nimi muutettu) sukkuloi SPR:n liivi yllään tottuneesti miesjoukossa. Pakko kysyä, onko kaunis nainen joutunut häirinnän kohteeksi.

- En ole. Hyvin tulemme juttuun. Kun kohtelee ihmisiä asiallisesti, hekin ovat asiallisia.

SPR:n työntekijät ja vapaaehtoiset eivät esiinny julkisuudessa omilla nimillään, koska eivät halua viharyöppyä niskaansa.

- Joillain on ollut ongelmia, Susanna myöntää.

Työssä kulttuurien yhteentörmäyksiä ei ole tullut.

- Mitä nyt alussa eräs pikkupoika sanoi minulle, että "laita huntu päähän". Mutta se oli viaton kommentti, hän ei vain ollut nähnyt naisia ilman huntua.

- Se, millainen naisen asema on arabimaissa, ei yllättänyt, koska olen matkustellut paljon.

Susanna pyörittää keskuksen toimistoa ja ohjaa asiakkaita. Vapaa-ajalla hän saa vastata uteluihin.

- Ihmiset ovat peloissaan Hennalasta, että mitä täällä tapahtuu.

Hän uskoo, että pelko ja viha kumpuavat ihmisten pahoinvoinnista ja huonoista ajoista.

- Ihmisillä ei välttämättä ei ole oikeaa kuvaa turvapaikanhakijoista. Tutustuminen heihin ehkä avaisi silmiä. Täällä on myös paljon perheitä, ei vain nuoria miehiä, joilla on iPhonet. Naiset eivät vain liiku paljon.

Lahtelaisilta on tullut keskukselle myös tukea ja lahjoituksia. Susanna uskoo, että tulijat ovat Lahdelle hyväksi.

- Monikulttuurisuus on hyvä asia. Ne jotka jäävät, voivat aloittaa uutta liiketoimintaa ja sehän on taloudellekin hyvä.

Uusi Lahti (http://www.uusilahti.fi/jutut/lahesta/2016/03/03/unelmana-turvapaikka---raportti-hennalan-arjesta)

Irakilainen kurdi Hunar Ibrahim (kuva (http://www.uusilahti.fi/incoming/2016/03/03/1400670.jpg/ALTERNATES/w980/1400670.jpg)) ei ilmeisesti ole kuulevinaankaan, että Irakin kurdialueilla olisi rauhallista elää. Häntä voinee luonnehtia turvapaikanhakemisen ammattilaiseksi.

Kuvateksteistä löytyy muuten sellainen iloinen uutinen, että Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilu -yhdistys on lahjoittanut kuntosalilaitteet kotimaansa armeijaa vältteleville matuille.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Mr.Reese on 03.03.2016, 16:31:55
Maksumuurin takana(ess näköjään harmi tajusi että oli liian helppo kiertää) olisi kutkuttavan kiintoisa uutinen kuinka matuja yritetään tuuppia Hgistä Lahteen. Vastahan yksi ESS uutinen kertoi kuinka matu lähti hippulat vinkuen kohti Hki, kun sai oleskeluluvan, koska Lahti oli rasistinen.
http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2016/03/03/pakolaisia-ohjataan-pois-helsingista---lahti-yksi-kohdepaikka (http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2016/03/03/pakolaisia-ohjataan-pois-helsingista---lahti-yksi-kohdepaikka)
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Alaric on 03.03.2016, 16:42:49
Quote from: Afrikan kirjeenvaihtaja on 03.03.2016, 11:59:56
QuoteSe on arkea myös Irakin kurdi Hunar Ibrahimille, joka tuli Suomeen puolisen vuotta sitten.

- Voin odottaa pitkään, se on normaalia, kertoo takavuosina Saksaankin yrittänyt mies. Siellä hän odotti vastaanottokeskuksessa kolme vuotta.

Haloo, minkä vuoksi tämä tyyppi on edelleen Suomessa? Ei saatana tämän näin pidä mennä, että käydään joka maassa kokeilemassa josko onnistaisi. Vai onkohan tässä jotain tarinankerrontaperinnettä mukana?
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Riukulehto on 04.03.2016, 10:25:40
QuoteVastaanottokeskuksissa rauhatonta Hämeessä

04.03.2016
Häme

Hämeen poliisin torstai-perjantaivuorokausi oli rauhaton alueen vastaanottokeskuksissa. Poliisipartiot kävivät vuorokauden aikana yhteensä viisi kertaa kolmessa eri vastaanottokeskuksessa. Lähinnä tilanteet olivat häiriökäyttäytymisiä asukkaiden välillä. Lahden Hennalan vastaanottokeskuksessa partiot kävivät kaksi kertaa, jonka seurauksena kolme asukasta tuotiin säilöön poliisilakiperusteisesti. Lahden Tapanilan vastaanottokeskuksessa tuotiin yksi henkilö säilöön poliisilakiperusteisesti ja Hämeenlinnan Iittalan vastaanottokeskuksessa selviteltiin kahden asukkaan tappelua, josta laadittiin rikosilmoitus pahoinpitelystä. Ketään ei otettu kiinni.
http://www.poliisi.fi/tietoa_poliisista/tiedotteet/1/1/vastaanottokeskuksissa_rauhatonta_hameessa_45142
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Mr.Reese on 11.03.2016, 14:11:47
Laune-Keskusta välin voisi nimetä Baghdad highwayksi.  :facepalm:
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Fair on 11.03.2016, 14:39:59
Maanantaina Hennalan turvikset jalkautuivat tavaratalo Kärkkäisen parkkipaikalle kerjäämään rahaa helvetin tökerösti tehdyillä mainoksilla. Kun nousin lasten kanssa autosta niin minua lähestyi tummahko mieshenkilö ystävällisesti hymyillen ja tarjosi paperin jossa oli ainakin invamerkki, Suomen lippu ja suomenkielisiä sanoja ilman mitään merkitystä ja nimiluettelo johon haettiin kaiketi nimikirjoituksia. Kun kysyin keräyksen tarkoitusta ilmeni, että tämä jäppinen ei puhu suomea eikä englantia.  Kymmenkunta nimeä oli listalla ja annetut rahasummat olivat 10-20 euroa. Kun otin puhelimen esille kuvatakseni hädänalaisen ja tuon paperin niin turvis huusi kavereilleen jotain äwäläbää ja joukkio poistui autolla pois paikalta. Soitin poliisille ja ilmoitin tavaratalon infoon tapahtuneesta. Jatkossa kuljen aina puhelin valmiiksi ladattuna.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Gunnar Hymén on 11.03.2016, 14:43:08
harmi kun et saanut listastaKAAN kuvaa, olisi kiva tietää #kelläonunelma Kärkkäisen parkkipaikan partalapsosten osalta
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Gunnar Hymén on 01.04.2016, 14:16:09
http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2016/04/01/Hennalassa-v%C3%A4likohtaus-poliisi-otti-kiinni-kolme-ulkomaalaistaustaista-miest%C3%A4

QuoteHennalan vastaanottokeskuksessa sattui myöhään torstai-iltana välikohtaus, jossa kolme ulkomaalaistaustaista miestä käyttäytyi uhkaavasti vastaanottokeskuksen henkilökuntaa kohtaan.

Kun poliisi meni selvittämään tilannetta, yksi mies ei halunnut antaa poliisille tietojaan, ja oli vastaanhangoitteleva. Poliisi otti paikalta kiinni kolme henkilöä. Yhden epäillään syyllistyneen rikokseen, ja kaksi otettiin kiinni, jotteivät he jatkaisi häiriköintiä. Alkoholilla oli osuutta tapahtumiin.

perus vastaanhangoittelua, ei siis nähtävää, hajaantukaa
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Mr.Reese on 27.04.2016, 15:57:04
http://mvlehti.net/2016/04/27/lahdessa-kansalaisvaroitus-hennalassa-paskannellaan-nesteen-ymparistossa/ (http://mvlehti.net/2016/04/27/lahdessa-kansalaisvaroitus-hennalassa-paskannellaan-nesteen-ymparistossa/)
Sitä parempaa kulttuuria, silvuplee.  :P
QuoteMaanantaina 25. huhtikuuta kello 22:30 jälleen huoltamon lähistöllä kyykki mies – tehden sitä isompaa tarvetta.  Eikä hän mitään välittänyt siitä, että kulkijoita meni ohitse.

Eräs kantasuomalainen puolestaan kirjoittaa hämmästellen, että samaisena iltana 15 nuorta turvapaikanhakijaa nuuski heidän kerrostalonsa pihaa ja polkupyörätelinettä.

Kantasuomalaisia varoitetaan, että he eivät astu kulttuurillisesti rikastuneeseen ulosteeseen, kun kävelevät Hennalassa.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Kulttuurirealisti on 27.04.2016, 16:07:30
QuoteKuntosali, sisäpelikenttä, pingis, biljardi ja TV-huoneet eivät ole onnistuneet pitämään tulijoita rauhallisina.

^ Onkos tuo totta? Odottaisin nimittäin rauhallisena pysymistä tuollaisella palvelulla.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: siviilitarkkailija on 27.04.2016, 16:12:37
"Hennalassa paskannellaan Nesteen ympäristössä"...aika usein ja monissa tilanteissa paskannellaan nesteen ympäristössä. Hätämajoitukselle tyypillinen seurausilmiö. Helsingissä kun nuoristoimi antoi romano vihervasemmistolaisille entisen kalasataman makasiinin, se kirjaimellisesti paskottiin nurin. N 400 ihmistä käytti yhtä ainoaa käymälää kunnes se meni ns paskaksi. Jonka jälkeen paskasakki ryhtyi sontimaan pitkin kalasatamaa.

Lopputuloksena oli aluksi hyväkuntoisen makasiinin tuhoutuminen korjauskelvottomaksi ulosteläjien ympäröimäksi tuhomaaksi. Ilmeisesti tämä on joku käytös- kaupunki-muokkaus ohjelma jossa bulvaanien, vai pitäisikö sanoa, uloonien avulla laitetaan paikka x purkukuntoon. Jos muuten ei rakennuspurkuun tule lupia?

Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Mr.Reese on 27.04.2016, 16:12:54
Quote from: Kulttuurirealisti on 27.04.2016, 16:07:30
QuoteKuntosali, sisäpelikenttä, pingis, biljardi ja TV-huoneet eivät ole onnistuneet pitämään tulijoita rauhallisina.

^ Onkos tuo totta? Odottaisin nimittäin rauhallisena pysymistä tuollaisella palvelulla.
Eiköhän se ole ja jalkapalloakin pääsee pelaamaan isolle kentälle. Jos heppujen habitus on kuin 90-luvun kiljuamiksilla, niin ei niitä kiinnosta kuin päihteet ja paneskelu. Ilmeisesti afgoja? Sliipatut irqut katosi katukuvasta talven aikana. Tämä siis oma havainto.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Kulttuurirealisti on 27.04.2016, 16:17:23
Quote from: Afrikan kirjeenvaihtaja on 09.02.2016, 16:49:56Mutta ylipäätään arabimuslimimiehelle tärkein nainen on yleensä äiti, mikä aiheuttaa ongelmia etenkin seka-avioliitoissa.

Siis äiti on tärkein, mutta ketäs ne muslimit ovat jotka eivät naisopettajaa kuuntele?
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 05.05.2016, 20:48:44
Hennalassa on juhlittu kunnolla kesän tuloa.

QuoteHämeen poliisin Helatorstain vastainen yö on ollut kohtuullisen rauhaton. Ennenkaikkea erilaiset järjestyshäiriöt yhdistettynä voimakkaaseen humalaan on aihettanut useita poliisitehtäviä yön aikana. Putkatiloihin on jouduttu tuomaan yöltä yhteensä 22 henkilöä häiriökäyttäytymisen tai itsensä suojaamisen takia.

Hennalan vastaanottokeskuksen asukit olivat juhlatuulella negatiivisella tavalla, sillä poliisipartiot joutuivat kahdesti yön aikana käymään paikalla järjestyshäiriöiden takia. Lahden pääpoliisiaseman putkatiloihin tuotiin yhteensä seitsemän henkilöä Hennalasta. Yksi putkatiloihin tuoduista vastusti järjestystä ylläpitäviä henkilöitä ja toinen poliisipartion toimintaa.

Poliisi (https://www.poliisi.fi/hame/tiedotteet/1/0/hennalan_vastaanottokeskuksessa_rahinoitiin_47234?language=fi)
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Ullatusnillitus on 05.05.2016, 21:04:46
Quote from: Kulttuurirealisti on 27.04.2016, 16:07:30
QuoteKuntosali, sisäpelikenttä, pingis, biljardi ja TV-huoneet eivät ole onnistuneet pitämään tulijoita rauhallisina.

^ Onkos tuo totta? Odottaisin nimittäin rauhallisena pysymistä tuollaisella palvelulla.

Herää vain kysymys, millaisia järjestyshäiriöitä on odotettavissa, kun vokin asukas siirtyy vuokra-asuntoon. Harvemmassa kämpässä kun on omasta takaa kuntosalia, sisäpelikenttää, pingistä, biljardia tai useampia TV-huoneita. Ilmaisesta täysihoidosta puhumattakaan.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Mr.Reese on 05.05.2016, 22:08:35
Jee, uutisista päätellen kesä on todellakin taas täällä. Matut painii poliisien kanssa ja aurinko paistaa. Eiqu napapaitaa ylle ja Hennalaan.

Kerrotaas taas kiva tämänpäiväinen mocu-kohtaaminen Launeen cittarista, johon paukkasi kaksi matua/mamua. Numero uno meuhkasi luuriinsa keskinkertaista suomea kauppaan sisään tullessaan ja toinen oli lähinnä sidekick/bodyguard. Tunnetusti sen kaupan jonot ovat pitkät kuin nälkävuodet ja zuumasin, haa, lyhyt jono. No syykin selvisi, kassalla oli juuri tämä luuriinsa molottava matu, jolla peililasit ja kraka roikkui kaulassa kuin pyöränkumi, hyvin exoottinen muotisuuntaus. Naistaan tenttasi jostain oudosta miehestä, kun sitä keskustelua ei voinut olla kuulematta koko kauppa. Muumitti, kun se niiden ostotapahtuma kesti, koska tupakkiautomaatin käyttö oli tälle bodyguard-sidekickille ylivoimaista ja tämä luuriin meuhkannut, epäilisin amfetamiinin vaikutuksen alaiseksi, ei ehtinyt kuin lopulta maksamaan. Lopulta minun piti painella oikeaa numeroa arvon vieraille, jotta pääsisi siitä muumiin. Tykkäsin käydä Launeen cittarissa, mutta taidan vaihtaa lopullisesti Karismaan. Minusta kauppareissuun ei kuulu molottaa henk.kohtaisia asioitaan kaikille suureen ääneen, impivaara meno oli parempaa.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Lahti-Saloranta on 05.05.2016, 22:15:15
Quote from: Ullatusnillitus on 05.05.2016, 21:04:46
Herää vain kysymys, millaisia järjestyshäiriöitä on odotettavissa, kun vokin asukas siirtyy vuokra-asuntoon. Harvemmassa kämpässä kun on omasta takaa kuntosalia, sisäpelikenttää, pingistä, biljardia tai useampia TV-huoneita. Ilmaisesta täysihoidosta puhumattakaan.
Eihän sitä oikeastaan tarvitse arvuutella. Seuraa vain matun jälkiä taaksepäin niin sieltähän se vastaus löytyy, minkä taakseen jättää sen edestään löytää.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Mr.Reese on 11.05.2016, 15:42:06
 http://yle.fi/uutiset/okeroisten_sale_ryostetty_lahdessa/8873970?ref=leiki-uup (http://yle.fi/uutiset/okeroisten_sale_ryostetty_lahdessa/8873970?ref=leiki-uup)
Quote
LAHTI
Okeroisten Sale on Yle Lahden tietojen mukaan ryöstetty. Poliisin mukaan paikalla on tilanne kesken. Poliisi ei ole vielä tiedottanut ryöstöstä.

Silminnäkijahavaintojen mukaan poliisi on lähtenyt jäljittämään tekijää maastoon.

Toivottavasti ei kunniakansalaiset järkyttyneet. Onko vokista alle kilometri tuohon Saleen...
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Mr.Reese on 12.05.2016, 07:43:39
 http://mvlehti.net/2016/05/11/syyhy-levisi-hennalasta-kouluun-vanhempia-varoitettu/ (http://mvlehti.net/2016/05/11/syyhy-levisi-hennalasta-kouluun-vanhempia-varoitettu/)

Quote
Lahden Hennalasta siirrettiin maaliskuussa Kärkölään kerrostaloihin turvapaikanhakijaperheitä, ja lapset laitettiin Vuokkoharjun kouluun.

Hollolan Sanomat kertoo tänään pikku-uutisessa kolmossivun alalaidassa otsikolla Vuokkoharjun koulusta syyhyvaroitus, että Kärkölässä Vuokkoharjun koulun oppilaiden vanhemmille on tiedotettu, että koululaisilla on syyhyä.
Tunnelmat vanhempien keskuudessa varmaan kynsin raavittavat.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Gunnar Hymén on 12.05.2016, 09:56:26
ihanaa. niin ihanaa tuo monikulttuurisuus että oikein kihelmöi
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Mr.Reese on 17.05.2016, 16:38:04
Paikallinen suvakki oli löytänyt vokista nuorta rakkautta. Ei nyt mitenkään rupsahtanut n.45v normivartaloinen nainen ja lippis muodikkaasti takaperin, 25v discoläpsyttäjä nousi tädin auton kyytiin. Olisi voinut olla tädin poikakin. Toivottavasti elättää kokonaan.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: writer on 19.05.2016, 13:17:23
Quote

Lahti 19.5.2016 klo 6:22
Ramadan tuo paaston myös Hennalaan – asukkaiden tyydyttävä eväisiin

Parin viikon kuluttua alkavan Ramadanin takia osa Hennalan vastaanottokeskuksen asukkaista lopettaa syömisen päiväsaikaan. Yöllisten ruokailujen järjestäminen koetaan hankalaksi ja kalliiksi, joten keskuksen asukkaat siirtyvät kuukaudeksi eväslinjalle.

Ramadaniin liittyvä uskonnollinen paasto aiheuttaa päänvaivaa Hennalan vastaanottokeskuksessa. Kuva: Tiia Lille / Yle
Lahti

Iso osa Hennalan vastaanottokeskuksen asukkaista aloittaa ramadanin parin viikon kuluttua. Ramadaniin olennaisena osana kuuluvan uskonnollisen paaston vuoksi terveet aikuiset muslimit lopettavat syömisen päiväsaikaan.

    Vastaanottokeskuksen ruokailujen sopeuttaminen ramadaniin on todella haastavaa

    – Markku Heikkilä

Ramadania vietetään tänä vuonna 6. kesäkuuta alkaen, ja se kestää kuukauden.

– Olemme keskustelleet asukkaiden kanssa runsaasti siitä, miten voisimme auttaa heitä paaston ajan viettämisessä. Vastaanottokeskuksen ruokailujen sopeuttaminen ramadaniin on kuitenkin todella haastavaa, Hennalan vastaanottokeskuksen johtaja Markku Heikkilä kertoo.

Hennalan vastaanottokeskus on täysihoitoa tarjoava yksikkö, jossa ruokapalvelut sisältyvät talon palveluihin.

Käytännössä täysihoito tarkoittaa myös sitä, että asukkaille ei makseta ruokarahaa. Heidän saamansa vastaanottoraha on pienempi kuin vastaanottokeskuksissa, joissa asukkaat valmistavat itse ruokansa.

Hennalassa asukkaiden ei ole kuitenkaan mahdollista valmistaa itsenäisesti ruokiaan, koska alueella ei ole riittävästi keittiötiloja asukkaiden käyttöön.

Heikkilän mukaan ramadania viettävien ihmisten on tyydyttävä eväisiin.

– He saavat ruuan eväinä, jonka he lämmittävät lämmityspisteissä oman aikataulunsa mukaan. Olemme hankkineet asukkaiden käyttöön lisää jääkaappeja, jotta eväiden säilyttäminen olisi hieman helpompaa.

Ramadanjärjestelyt herättäneet närää

Heikkilän mukaan eväät ovat ainoa vaihtoehto, koska ravintola ei voi olla auki öisin.

    Jos olisi rajattomasti rahaa, voisimme tyydyttää kaikki tarpeet.

    – Markku Heikkilä

– Jos olisi rajattomasti rahaa, voisimme tyydyttää kaikki tarpeet. Ei ole millään muotoa mahdollista, että ravintola olisi auki poikkeavaan aikaan, eli keskellä yötä.

Heikkilän mukaan vastaanottokeskuksen linjaus ramadanin huomioimisesta vastaanottokeskuksessa on herättänyt jonkin verran närää asukkaiden keskuudessa.

Asukkaat ovat muun muassa ehdottaneet, että heille maksettaisiin ruokarahaa ramadankuukauden ajan.

– Emme voi siirtyä siihen käytännön syistä, että asukkaille maksettaisiin ruokarahaa. On myös ehdotettu, että osa asukkaista siirtyisi sellaiseen vastaanottoyksikköön ramadanin ajaksi, jossa voi tehdä itse ruuan. Sekään ei ole mahdollista, Heikkilä kuittaa.

http://yle.fi/uutiset/ramadan_tuo_paaston_myos_hennalaan__asukkaiden_tyydyttava_evaisiin/8890366

Toivottavasti tuo sama järkevä linja on KAIKISSA suomen vastaanottokeskuksissa.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Leso on 19.05.2016, 13:26:37
Mikä muumin järkevä linja?

Quote– He saavat ruuan eväinä, jonka he lämmittävät lämmityspisteissä oman aikataulunsa mukaan.

Yks orpo kinkkusämpylä riittäis. Se siitä. Oma valinta. Eläkööt sen kanssa.

Muoks: Itse asiassa eikö ne saatanan koodariluuserit itse osaa edes eväitään ostaa?
No money, no honey.
Iltapäivän café Ramadanissa myydään vain ja ainostaan kinkkusämpylöitä.
Sitten pulju kiinni ja se siitä.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Sydämistynyt on 19.05.2016, 13:31:51
QuoteOlemme hankkineet asukkaiden käyttöön lisää jääkaappeja, jotta eväiden säilyttäminen olisi hieman helpompaa.

Noin vain hankitaan lisää jääkaappeja, kun asukkaat saavat päähänsä syödä yöllä yhden kuukauden ajan.  :o
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Jane Doe on 19.05.2016, 13:32:11
Ehdotan, että Hennalaa lähin McDonald's alkaa tarjota samanlaisia "ramadanpaketteja" kuin näin Turkissa vastaavassa myynnissä. Ihmettelin vähän, mikä ihmeen diili oli sellainen, jossa oli jos jonkunlaista evästä ja juomaa, mutta tutustuttuani lähemmin tämän mystisesti lihottavan nälkiintymishurskastelun saloihin, ymmärsin kupletin juonen.

Tai en ehdotakaan. Ehdotan, että nämä vinkumaijat palaavat kotikonnuilleen kokkailemaan paastoherkkuja (paistettua oksymoronia, anyone) tai ovat nöyrän kiitollisia siitä, mitä täällä saavat. Pellet. 
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Uuno Nuivanen on 19.05.2016, 13:38:57
Kyyneleet tulevat silmiini kun ajattelen näiden kaikkein heikoimmassa asemassa olevien hädänalaisten sotalasten kärsimyksiä. Eikö niille tule loppua edes Suomessa, vaikka meillä on varaa!1?!1!  :'(  :'(  :'(
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: rölli2 on 19.05.2016, 13:40:17
mahtaakohan tämä keissi olla tällä selvä. li andersson voisi mennä tuonne vaatimaan yökeittiötä paaston ajaksi
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Linkster on 19.05.2016, 13:40:38
" Vastaanottokeskuksen ruokailujen sopeuttaminen ramadaniin on todella haastavaa"
No on muuten niin saatanan "haastavaa"(aaarrrgggghhh mikä sana) , kuukaudeksi kioski kiinni kun kukaan ei syö! Mikä helevata näitä tolloja oikein vaivaa?

Meilläpäin tuo paasto tarkoittaa sitä, että ollaan ilman ruokaa tietty aika. Silloin ei siis syödä ruokaa, uskomattoman vaikea asia kyllä.

Tämä on tosiaankin niin haastttt  mahdotonta että järjestämme kaikille raamadaniaa  viettäville mielisairaille hyypiöille ilmaisen kuljetuksen paskastaniaan viettämään oikeaa uskonnon riemujuhlaa(meno) - kaikki voittavat!
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Malla on 19.05.2016, 13:45:45
Ensin hädänalaiset osoittavat mieltään paskasta safkasta, sitten kitisevät siitä, ettei sitä ole tarjolla öisin.
Kuukauden kai selviää melko heppoisellakin sapuskalla.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Leso on 19.05.2016, 13:49:12
Quote from: Malla on 19.05.2016, 13:45:45
Ensin hädänalaiset osoittavat mieltään paskasta safkasta, sitten kitisevät siitä, ettei sitä ole tarjolla öisin.
Kuukauden kai selviää melko heppoisellakin sapuskalla.

On muuten lopulta aika helppoa tulla toimeen käytännössä ilman ravintoa eli kananmuna / 24 h.
Montakin vuorokautta putkeen.
tv. nimim. kok. on eikä muslimi
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Kim Evil-666 on 19.05.2016, 13:51:11
Kivikautisen uskonnon edessä ei pitäisi taipua edes eväisiin. Ruoka-aika on silloin kun on ruoka-aika, jos eivät siihen sopeudu, olkoot syömättä.

Näin se paskastanioiden kulttuuri pikkuhiljaa iskostetaan Suomeen. Kehtaavat vielä ehdottaa ruokarahaa. Näille ei tule antaa mitään, ei yhtään mitään.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Teaparty on 19.05.2016, 13:52:40
Harmin paikka  :'(
Kerrankin kun olisi mahikset juhlia yöt läpeensä ja nukkua päivät, niin ilkeät rasistit eivät järjestäkään kuukauden mittaisia yöbileitä ilmaiseksi. Vähemmästäkin radikalisoituu.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Spesialisti on 19.05.2016, 13:53:18
Veikkaan että Hennalassa alkaa rähinät kesäkuussa kunnolla. Minihamoset pyörii kylillä, v*tunmoinen nälkä ja ei mitään tekemistä.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: onni4me on 19.05.2016, 13:53:30
Minun mielestäni ainoa oikea tapa olisi ilmoittaa, että olemme auki kello 9-17 ja sopii silloin tulla syömään sitä mitä on tarjolla.

Mitäs paastoa se sellainen on, että syödään yöllä?

Mäkin perustan uskonnon ja sanon, että voin ruokailla vain 5 tähden hotellissa ja tarvitsen siihen oman kokin.

Muu on saastaista.

Mihin voin jättää hakemuksen vaatimuksen?
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Archaeopteryx on 19.05.2016, 13:57:16
Sitä ramalamadingdongia voi viettää kotomaassaan ihan mihin aikaan ja millä välineillä tahansa. Näreiset muslimit voisivat poistua Suomesta mahdollisimman pian, niin kaikilla on parempi olla. Minulla ainakin.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Maija Poppanen on 19.05.2016, 14:06:55
Quote from: Malla on 19.05.2016, 13:45:45
Kuukauden kai selviää melko heppoisellakin sapuskalla.

Niin, esim. mehulla ja laihalla lihaliemellä. Sitä kutsuttais kai enempi paastoks mutku siitähän tässä "paastossa" ei ole kyse.

Nää pellet ihan tosissaan esittää päivät jotain pyhää uskovaista, vaikka oikeasti paastoavat juuri sen verran, että jaksavat irstailla yöllisissä juhlissaan täysillä.

Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Toni R Jyväskylästä on 19.05.2016, 14:11:34
Quote– Jos olisi rajattomasti rahaa, voisimme tyydyttää kaikki tarpeet.

Mitä? Eikö me tienatakaan tällä? :o
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Sydämistynyt on 19.05.2016, 14:12:55
Tässähän on toivoa jonkinlaisesta naisrauhasta päiväaikaan:

QuoteMyös juominen, tupakointi, kiroilu, itsetyydytys ja seksuaalinen kanssakäyminen ovat valoisaan aikaan kiellettyjä.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Ramadan
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Leso on 19.05.2016, 14:16:12
Quote from: Maija Poppanen on 19.05.2016, 14:06:55[...] jaksavat irstailla yöllisissä juhlissaan täysillä.

Mutta kun sitä yötä ei tulekaan? Ramadani tänä vuonna 6.6.-5.7.

Ja mitvit?! Nyt tulee paha nakki: potkupallon Euroopan-kuppi kestää suurimman osan kesäkuuta.

Et saa syyä, juua, poltella tupangia etkä ees paneskella. No voi vittu. ;D
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Eisernes Kreuz on 19.05.2016, 14:22:50
Kyllä tässä nyt taas tehdään rikoksia ihmisyyttä vastaan! Totta kai miesparoille pitäisi löytyä pohjattomasti rahaa, jotta he voisivat normaalisti harjoittaa mielikuvitusystävänsä palvontamenoja.

Hävettää oikein olla suomalainen.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Kim Evil-666 on 19.05.2016, 14:32:29
Quote from: Eisernes Kreuz on 19.05.2016, 14:22:50
Kyllä tässä nyt taas tehdään rikoksia ihmisyyttä vastaan! Totta kai miesparoille pitäisi löytyä pohjattomasti rahaa, jotta he voisivat normaalisti harjoittaa mielikuvitusystävänsä palvontamenoja.

Hävettää oikein olla suomalainen.

Älä turhaan häpeä. Kyllä niille rahaa löytyy, kun mielikuvitus-valtiomiehemme ottavat hiukan lisää lainaa, saadakseen uusien ystäviensä tarpeet tyydytettyä. Rikoksia tosin kyllä tehdään, mutta vain suomalaisia kohtaan, liekö sillä enään niin väliä, kun ovat kuitenkin vain pahaisia rasisteja.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Maija Poppanen on 19.05.2016, 14:59:48
Quote from: Leso on 19.05.2016, 14:16:12
Quote from: Maija Poppanen on 19.05.2016, 14:06:55[...] jaksavat irstailla yöllisissä juhlissaan täysillä.

Mutta kun sitä yötä ei tulekaan? Ramadani tänä vuonna 6.6.-5.7.

Niin mutku heidän auringon nousu- ja laskuajat ovat aivan yhtä totta, kuin heitin paastonsakin.

Eikös nuo napsi jotkut Mekan ajat, jos nää suomalaiset tuntuu liian vaativilta..? Sääli, etteivät vedä johtopäätöstä, että koko uskonto kannattaa pitää siellä, kun on selvästi Mekan meininkiin luotu.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Nuivake on 19.05.2016, 15:24:38
Paasto islamissa on sama asia, kuin juoppo on "raitis" sammuneena.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Titus on 19.05.2016, 15:27:32
Quote from: Spesialisti on 19.05.2016, 13:53:18
Veikkaan että Hennalassa alkaa rähinät kesäkuussa kunnolla. Minihamoset pyörii kylillä, v*tunmoinen nälkä ja ei mitään tekemistä.

Miksei kukaan ole ajatellut, että poikien kädentaitoja on kehitettävä ja järjestä
esim puu-ukon vuolentakursseja. Kurssin käyneille oma pikku puukko muistoksi.

8)
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: ilmaveivi on 19.05.2016, 15:28:55
Ramadan tulee, oletko valmis?

Siis valmis jokavuotiseen mediarummutukseen muslimien ihmeellisestä paastokuukaudesta. Kohta ovat taas lehdet tulvillaan tarinoita sankarimuslimeista, jotka kestävät koko päivän ilman ruokaa ja sitten illalla herkutellaan yhteisöllisesti. Aamulla, päivällä ja illalla kutsutaan Maryam telkkariin kertomaan ihmeellisistä herkuista, joita illaksi valmistetaan monia lajeja koko suvun voimin. Etsitään Lapista joku erityisen ihmeellinen muslimi, jonka ramadan on ihan valtavan haastava yöttömän yön vuoksi, mutta kuitenkin hän selviytyy siitä kunniakkaasti ja valittamatta.

Tänä vuonna lisämausteen median yleiseen ramadanvouhotukseen tuovat vokit, ja Yle ottaa näköjään varaslähdön Hennala-uutisellaan. Nelisen viikkoa saamme nauttia toimittajien intomielisestä ramadanraportoinnista, kunnes se huipentuu johonkin päätösjuhlaan. Itse aina silloin iloitsen, että onneksi loppui - kun ei omat voimat enää millään riittäisi toiseuden ihasteluun.

Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Leso on 19.05.2016, 15:31:12
Quote from: Titus on 19.05.2016, 15:27:32Miksei kukaan ole ajatellut, että poikien kädentaitoja on kehitettävä ja järjestä
esim puu-ukon vuolentakursseja. Kurssin käyneille oma pikku puukko muistoksi.

8)

Idanhan ne jo osaakin vetää lipputankoon. Jos ei muuten niin horisontaaliasennossa. :)
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: ISO on 19.05.2016, 15:32:11
Naurettavaa pelleilyä tämä musulmaanien paastoaminenkin.

Ilmeisesti sanassa sanotaan, että pitää paastota niin ja niin monta päivää.

Nämä on sitten nälissään keksineet, että yöllä voi syödä vapaasti.

Tarkoituksena on kyllä varmasti alun perin ollut olla syömättä kokonaan, mutta minkäs sitä kehitysmaalainen nälälleen voi.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Northblood on 19.05.2016, 15:33:36
Tuo koko islam on kyllä yhtä helvetin pahkasikaa että oksat pois.

Vietetään paastoa, mutta yöllä pimeän aikaan saa mättää ruokaa ja mässäillä mielin määrin, kun allah ei näe pimeällä!
Alkoholin nauttiminen ehdottomasti kielletty, mutta nurkan takana voi juoda, koska allah ei näe sinne!
Miehen raiskatessa miehen vain raiskattu osapuoli on homostelija, jota rankaistaan ankarimman mukaan!
Sianliha absoluuttinen nou nou, paratiisin portit loksahtavat kiinni sen nauttimisesta, paitsi jos "vahingossa ja tietämättään" syö sianlihaa, tämä nou problem, paratiisi kyllä odottaa!

Ihmekös tuo, että tuohon pölhöyteen hurahtaneet ovat kajahtanutta kehitysvammaisen tasolla olevaa sakkia.

Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Asra on 19.05.2016, 15:41:07
Paastohan ei islamissa oikeasti koske pakomatkalla olevia yms. matkalaisia. Siinä mielessä on hieman arveluttavaa, noin ihan puhtaasti islamin kannalta, että jäädäkseenkö sitä ollaan tultu ja millä aikeilla.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Leso on 19.05.2016, 16:00:26
Quote from: Asra on 19.05.2016, 15:41:07Paastohan ei islamissa oikeasti koske pakomatkalla olevia yms. matkalaisia. Siinä mielessä on hieman arveluttavaa, noin ihan puhtaasti islamin kannalta, että jäädäkseenkö sitä ollaan tultu ja millä aikeilla.

Ei oo islamissa sellaista sääntöä, jonka poikkeusta ei vois itteensä joviaalisti soveltaa.
Ei niinku yhtään.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Golimar on 19.05.2016, 16:33:08
islamin paasto tarkoittaa sitä että mässäillään illalla itsensä turvoksiin ja päivällä lorvitaan. islamin käsitys siveellisyydestä on se että naisia ei voi kätellä mutta ne voi joukkoraiskata. Mitä enemmän tiedän tuosta iljettävästä maailmanvalloitukseen pyrkivästä ideologiasta sitä enemmän minä inhoan sitä.

Ramadan Feast | Day #10
https://www.youtube.com/watch?v=tEb6bVvIaqU
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Malla on 19.05.2016, 17:32:43
Quote from: Leso on 19.05.2016, 16:00:26
Quote from: Asra on 19.05.2016, 15:41:07Paastohan ei islamissa oikeasti koske pakomatkalla olevia yms. matkalaisia. Siinä mielessä on hieman arveluttavaa, noin ihan puhtaasti islamin kannalta, että jäädäkseenkö sitä ollaan tultu ja millä aikeilla.

Ei oo islamissa sellaista sääntöä, jonka poikkeusta ei vois itteensä joviaalisti soveltaa.
Ei niinku yhtään.

Joo, mutta jos tuota Asran mainitsemaa säännön poikkeusta voisi toistaiseksi soveltaa vaikkapa jonkun uskottavan imaamin johdolla, se saattaisi säästää poliisi- ja terveydenhoitokuluissa. Janoiset, nälkäiset ja ylensyövät vieraat kuulostavat lievästi sanottuna arveluttavilta.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Oami on 19.05.2016, 19:12:37
Koska Koraani ei tosiaan vaadi paastoa matkalaisilta, kyse on jostain muusta.

Oman spekulaationi mukaan kyse on vallannäytöstä: he esittävät vaatimuksia, toisen osapuolen tehtävä on täyttää ne.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Asra on 19.05.2016, 21:30:16
Quote from: Oami on 19.05.2016, 19:12:37
Koska Koraani ei tosiaan vaadi paastoa matkalaisilta, kyse on jostain muusta.

Oman spekulaationi mukaan kyse on vallannäytöstä: he esittävät vaatimuksia, toisen osapuolen tehtävä on täyttää ne.

Ei, vaan tässä nyt on ihan selvästi kyse ihan vain siitä, etteivät Hennalan asukkaat edes itse miellä itseään pakolaisiksi. He ovat muuttaneet pysyvästi uuteen maahan ja odottavat kotiutumista tukevia palveluita.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: newspeak on 19.05.2016, 21:35:59
Tässä Ramadan-uutisessa huolestuttaa lähinnä se, että uutisoinnista voi päätellä kaikkien asukkaiden olevan muslimeita.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Ernst on 19.05.2016, 21:45:44
Hennalan historiassa on paastottu aikuisen oikeasti. Viittaan 1918 tapahtumiin. Koen vitutusta nykyisten Hennalan elättien riekkumisesta.

Palvelin Hennalassa itsekin 1970-luvun lopulla.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Maastamuuttaja on 19.05.2016, 22:42:46
Hennalan asukkailla on nyt ainutlaatuinen tilaisuus osoittaa solidaarisuutta tilapäisiä pysyväisvieraitaan kohtaan. Hennala voisi julistautua vapaaksi vyöhykkeeksi, jonka kaikki asukkaat noudattavat ramadanin määrittelemiä ruokailuaikoja -ja tapoja.

On mahdollista, että edistyksellinen suhtautuminen säästää jossain vaiheessa ihmishenkiä. Varsinainen päätös tehdään kuitenkin Saudi-Arabiassa.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 25.05.2016, 12:50:13
QuoteMeiltä Hennalassa työskenteleviltä on usein kysytty, mistä ja miten asukkaamme ovat Hennalaan tulleet. Yle Areenassa on katsottavissa dokumentti "Pako Syyriasta", joka kuvaa konkreettisesti, miten turvapaikanhakijat saapuivat Eurooppaan viime vuoden aikana. Dokumentin Unkarin leireillä kuvatussa osiossa vilahtaa myös joitain Hennalan asukkaista.

Kesän saapuminen Lahteen on tuonut esiin ikäviä ilmiöitä asukkaisiimme kohdistuen. Rasistinen väkivalta asukkaitamme kohtaan on löytänyt tiensä Lahteen. Olemme ohjanneet asukkaitamme tekemään poliisille tutkintapyyntöjä jo useammastakin pahoinpitelystä, joita on tapahtunut kaupungilla. Mekanismi näyttää olevan samanlainen; useita suomalaisia miehiä käy yksin tai parina liikkuvien asukkaidenmme kimppuun hakaten, potkien ja käyttäen jopa "astaloita" heitä kohtaan.

Koska vastaanottokeskuksen henkilökunta ei voi mitenkään auttaa asukkaitaan tällaisessa tilanteessa esitämme julkisuuteen toiveen, että mahdolliset silminnäkijät soittaisivat tällaisissa tappelutilanteissa heti 112:een. Näin voisimme kaikki yhdessä auttaa poliisia työssään ja estäisimme rasistisen väkivallan lisääntymistä Lahden kaduilla.

Useat asukkaamme ovat kertoneet joutuneensa lähtemään pakoon kotimaastaan juuri tällaistakin sattumanvaraista väkivaltaa, jota on nyt alkanut kohdistumaan heihin täällä Lahdessa.

[---]

Facebook (https://www.facebook.com/lahtivok/)

QuoteHennalan asukkaita hakattu kaupungilla, vastaanottokeskus vetoaa silminnäkijöihin

Lahden Hennalan vastaanottokeskuksen johtaja Markku Heikkilä julkaisi keskiviikkona keskuksen Facebook-sivuilla harvinaislaatuisen vetoomuksen. Sen taustalla ovat Lahdessa viime viikon lopulla ja viikonloppuna sattuneet väkivallanteot.

Heikkilän mukaan vastaanottokeskuksen asukkaita on pahoinpidelty keskustassa tai matkalla keskustasta Hennalaan. Teot ovat sattuneet ilta- ja yöaikaan.

Heikkilän tiedossa tapauksia on 3-4. Pahoinpitelyjen uhreja on hänen mukaansa käytetty paikkailtavana päivystyksessä.

- Ilmiö on tuore. Tällä ulostulolla (Facebook) pyrimme siihen, että ikävä trendi saataisiin pysäytettyä sivullisten avulla, sanoo Heikkilä.

Tapausten kulku näyttää Heikkilän käsityksen mukaan olleen joka kerta samanlainen: useita miehiä on käynyt yksin tai parina liikkuneiden turvapaikanhakijoiden kimppuun hakaten, potkien ja käyttäen jopa "astaloita".

- Esitämme julkisuuteen toiveen, että mahdolliset silminnäkijät soittaisivat tappelutilanteissa heti hätänumeroon 112, Heikkilä vetoaa Facebookissa.

Heikkilän mukaan pahoinpitelyn uhreja on Hennalassa ohjattu tekemään tutkintapyyntöjä poliisille. Ongelmana on kuitenkin luottamuspula.

- Yritämme neuvoa asukkaille suomalaista oikeuskäytäntöä, kuten tarvittaessa rikosilmoituksen tekoa. Asukkaat tulevat kuitenkin usein maista, joissa viranomaiset eivät nauti kansalaisten luottamusta. Epäluuloa esiintyy yhä, sanoo Heikkilä.

Rikosylikomisario Martti Hirvonen Hämeen poliisista vahvistaa, että tutkinnassa on yksi tapaus viime perjantailta. Kaksi turvapaikanhakijaa oli tullut pääpoliisiasemalle tekemään ilmoituksen pahoinpitelystä ja laittomasta uhkauksesta.

ESS (http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/art2273049)
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Titus on 25.05.2016, 12:56:15

"Markku Heikkilä toivoo, että sivulliset puuttuvat todistamaansa katuväkivaltaan ripeästi. "

jäin miettimään, että entäpä jos sivulliset juuri puuttuivat katuväkivaltaan
tai uhkaavaan sellaiseen
keinoin jota discoläpsyttelijätkin ymmärtävät ?

Sopisi johtajankin miettiä ?
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: siviilitarkkailija on 25.05.2016, 13:06:15
Quote from: Titus on 25.05.2016, 12:56:15

"Markku Heikkilä toivoo, että sivulliset puuttuvat todistamaansa katuväkivaltaan ripeästi. "

jäin miettimään, että entäpä jos sivulliset juuri puuttuivat katuväkivaltaan
tai uhkaavaan sellaiseen
keinoin jota discoläpsyttelijätkin ymmärtävät ?

Sopisi johtajankin miettiä ?

Minusta tuntuu että Markku Heikkilä kuuluu ryhmään "Väkivaltaa ja terroria maahantuottavat henkilöt" joiden kapasiteetti ei kertakaikkiaan riitä maahan hamuamansa ihmismassan hallintaan tai edes suojeluun siltä itseltään.

Ajattelin laittaa mukaan vertauskuvallisen linkin Serengetin kansallispuistossa ajoneuvosta poistuvaan miekkoseen joka päätti ilahduttaa perhettään lähikuvalla leijonalaumasta. Mutta jääköön.

Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Uuno Nuivanen on 25.05.2016, 13:12:18
QuoteAsukkaat tulevat kuitenkin usein maista, joissa viranomaiset eivät nauti kansalaisten luottamusta.

Ojasta allikkoon, sano.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 25.05.2016, 13:18:04
Poliisi on vieraillut usein Hennalassa ja Hennalan asukkaat ovat vierailleet ainakin silloin tällöin poliisin luona. Luulisi, että puolin ja toisin on tutustuttu, ja opittu, miten toinen osapuoli toimii.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Shemeikka on 25.05.2016, 13:21:52
Quote from: Afrikan kirjeenvaihtaja on 25.05.2016, 13:18:04
Poliisi on vieraillut usein Hennalassa ja Hennalan asukkaat ovat vierailleet ainakin silloin tällöin poliisin luona. Luulisi, että puolin ja toisin on tutustuttu, ja opittu, miten toinen osapuoli toimii.

"Kohtaamisteoria" toimii ja poliiseista karisee mamutapaamisten myötä rasismi ja matuista tulee "poliisille entuudestaan tuttuja" henkilöitä. :roll:
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: siviilitarkkailija on 25.05.2016, 13:25:28
Quote from: Afrikan kirjeenvaihtaja on 25.05.2016, 13:18:04
Poliisi on vieraillut usein Hennalassa ja Hennalan asukkaat ovat vierailleet ainakin silloin tällöin poliisin luona. Luulisi, että puolin ja toisin on tutustuttu, ja opittu, miten toinen osapuoli toimii.

...ja miten toinen osapuoli EI TOIMI (vaikka viran puolesta olisi pitänyt ja pitäisi toimia)  8) :-X
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Arkipiispa on 25.05.2016, 13:38:17
QuoteHeikkilän tiedossa tapauksia on 3-4.

Eli kumpi ? 3 VAI 4 ? Jos henkilö itse ilmoittaa tiedossaan olevien tapausten määrän, miten ihmeessä henkilö ei tiedä varmuudella montako tapausta tietää ?  :facepalm:

Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Titus on 25.05.2016, 13:47:31

En usko matuja syyttömiksi tapahtuneeseen ennenkuin mv lehti on näin uutisoinut   8)
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: ämpee on 25.05.2016, 13:48:53
Quote from: Uuno Nuivanen on 25.05.2016, 13:12:18
QuoteAsukkaat tulevat kuitenkin usein maista, joissa viranomaiset eivät nauti kansalaisten luottamusta.

Ojasta allikkoon, sano.

No no, "kaikki kulttuurit ovat yhtä hyviä" ja "he ovat samanlaisia ihmisiä kuin me".
Nih*
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Luotsi on 25.05.2016, 14:11:45
Quote from: Arkipiispa on 25.05.2016, 13:38:17
QuoteHeikkilän tiedossa tapauksia on 3-4.

Eli kumpi ? 3 VAI 4 ? Jos henkilö itse ilmoittaa tiedossaan olevien tapausten määrän, miten ihmeessä henkilö ei tiedä varmuudella montako tapausta tietää ?  :facepalm:

Nyt jo:

QuoteHeikkilän tietoon on tullut viidestä kymmeneen pahoinpitelyä.
http://yle.fi/uutiset/vastaanottokeskus_turvapaikanhakijoiden_kimppuun_kayty_pesapallomailoin_lahden_kaduilla/8906229

Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 25.05.2016, 14:13:27
Ylen jutun mukaan ihmisiä on hakattu sairaalakuntoon.

QuoteVastaanottokeskus: Turvapaikanhakijoiden kimppuun käyty pesäpallomailoin Lahden kaduilla

Hennalan vastaanottokeskuksen johtajan mukaan turvapaikanhakijoita on hakattu sairaalakuntoon ja tapauksia on useita. Poliisin mukaan pahoinpitelyistä on tehty tähän mennessä yksi rikosilmoitus.

Hennalan vastaanottokeskuksessa asuvat turvapaikanhakijat ovat joutuneet useiden pahoinpitelyiden kohteeksi Lahdessa. Tapaukset ovat sattuneet parin viikon sisällä.

Aiemmin keväällä ja talvella turvapaikanhakijat ovat vastaanottokeskuksen johtajan Markku Heikkilän mukaan saaneet liikkua Lahden kaduilla rauhassa.

Heikkilän tietoon on tullut viidestä kymmeneen pahoinpitelyä.

– Olemme neuvoneet asukkaitamme tekemään rikosilmoituksia, mutta epäilemme, etteivät kaikki ole tehneet.

Ihmiset eivät luota viranomaisiin.

Turvapaikanhakijat ovat kertoneet keskuksen johtajalle, että heidän kimppuunsa on käynyt useita suomalaismiehiä, jotka ovat lyöneet ja potkineet heitä. Heikkilän tietojen mukaan hyökkääjillä on ollut mukanaan myös pesäpallomailoja.

Vastaanottokeskuksen työntekijät ovat käyttäneet joitakin pahoinpideltyjä asukkaita sairaalassa.

– Mitään vakavaa ei ole sattunut, mutta vakavan loukkaantumisen riski on ilmeinen, kun porukka käy kimppuun, uhri kaadetaan maahan, potkitaan tai käytetään kättä pidempää, Heikkilä sanoo.

Poliisille tehty yksi rikosilmoitus

Tapaukset ovat sattuneet ilta- tai yöaikaan Lahden keskustassa tai kulkureiteillä Hennalan vastaanottokeskuksesta keskustaan. Vastaanottokeskus sijaitsee parin kilometrin päässä kaupungin ytimestä.

Hämeen poliisilaitoksen rikosylikomisario Martti Hirvonen vahvistaa, että tähän mennessä yhdestä Heikkilän kuvailemasta pahoinpitelystä on kirjattu rikosilmoitus. Asianomistajat ovat Hennalan vastaanottokeskuksen asukkaita, joihin kohdistuvaa uhkausepäilyä poliisi selvittää.

– Katsotaan, onko kyseessä ilmiö vai yksittäistapaus. Otamme asian vakavasti ja reagoimme tomerasti, jos tapauksia ilmenee lisää, Hirvonen sanoo.

Vastaanottokeskuksen johtaja toivoo, että lahtelaiset puuttuisivat väkivaltatilanteisiin sellaisen nähdessään ja soittaisivat hätäkeskukseen.

– Ilmiö on käsittämätön. Asukkaat ovat alkaneet pelätä kaupungilla liikkumista. Jos ilmiö yleistyy, riskinä on, että kaikki, jotka näyttävät vierasmaalaiselta, he ovat potentiaalisia väkivallan uhreja.

[---]

Yle (http://yle.fi/uutiset/vastaanottokeskus_turvapaikanhakijoiden_kimppuun_kayty_pesapallomailoin_lahden_kaduilla/8906229)
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Peltipaita on 25.05.2016, 14:15:41
Matut eivät halua tehdä rikosilmoituksia kun ovat kuulleet tovereiltaan Suomen naurettavista tuomioista. Vasemmiston rakentama miina joka laukeaa nyt tällaisella ikävällä tavalla kunniakansalaisiin.

Heille pitäisi nyt jonkun kertoa että lievät tuomiot koskevat vain tummaihoisia.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: koodari-inssi on 25.05.2016, 14:19:28
Quote from: Luotsi on 25.05.2016, 14:11:45
Quote from: Arkipiispa on 25.05.2016, 13:38:17
QuoteHeikkilän tiedossa tapauksia on 3-4.

Eli kumpi ? 3 VAI 4 ? Jos henkilö itse ilmoittaa tiedossaan olevien tapausten määrän, miten ihmeessä henkilö ei tiedä varmuudella montako tapausta tietää ?  :facepalm:

Nyt jo:

QuoteHeikkilän tietoon on tullut viidestä kymmeneen pahoinpitelyä.
http://yle.fi/uutiset/vastaanottokeskus_turvapaikanhakijoiden_kimppuun_kayty_pesapallomailoin_lahden_kaduilla/8906229
3-4 kertaa noin 2 on noin 5-10 likiarvomatikalla.  ;D
Se on sellainen noin viiden sarja kaksittaistapauksia.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Faidros. on 25.05.2016, 14:26:20
Tule Lahteen, Suomen Chicagoon! ;D
www.youtube.com/watch?v=RJBOrLmlnao
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Micke90 on 25.05.2016, 14:30:43
Ai nyt turvapaikanhakijat pelkäävätkin, kun pitäisi taistella raavaita miehiä vastaan?  :facepalm:
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Chew Bacca on 25.05.2016, 14:51:50
Iltaisin ja öisin tuntemattomien, oleskeluluvattomien ulkomaalaisten pitäisi olla lukkojen takana turvassa. Pesisjengit ovat luonnon tapa ilmoittaa että ukot ovat väärässä paikassa.

Nyt pitäisi tuomita väkivalta mutten jaksa.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Skeptikko on 25.05.2016, 14:54:54
Quote from: Afrikan kirjeenvaihtaja on 25.05.2016, 14:13:27
QuoteVastaanottokeskus: Turvapaikanhakijoiden kimppuun käyty pesäpallomailoin Lahden kaduilla

Monikulttuurinen yhteiskunta on väkivaltainen yhteiskunta. Opetelkaamme uimaan.

Kiitos Soini, Orpo, Sipilä, Nerg, Repo, Vuorio ja monet muut mädättäjät, joiden ansiota tämä kehitys on, mistä olemme saaneet nähdä vasta alkua.

Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: P on 25.05.2016, 14:56:22
Eikös juuri tänään tai eilen julkaistussa tutkimuksessa ulkomaalaisten rikollisuudesta Suomessa? Siinähän mainittiin, että suhteellisesti useimmiten ulkomaalaisen pahoinpitelyyn tai häneen kohdistuvaan seksuaalirikokseen syyllistyy myöskin ulkomaalainen. Taitaa ollsa tutkimuksen sivulla 251 tuo..

Olisi loogista olettaa, että pahoinpitelijät kaupungilla ovat olleet suurimmassa osassa tapauksia ulkomaalaisia..
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Lumiukko Jeti on 25.05.2016, 14:57:10
Pelolle ei saa nyt antaa valtaa.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Skeptikko on 25.05.2016, 15:00:00
Quote from: Afrikan kirjeenvaihtaja on 25.05.2016, 12:50:13
Heikkilän mukaan vastaanottokeskuksen asukkaita on pahoinpidelty keskustassa tai matkalla keskustasta Hennalaan. Teot ovat sattuneet ilta- ja yöaikaan.

Sinällään on sääli, että Suomen harvinaisen typerästä maahanmuuttopolitiikasta ovat joutuneet vastaamaan juuri turvapaikanhakijat, vaikkeivat he ole syypäitä Suomen naurettavan löysään turvapaikkapolitiikkaan.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: koodari-inssi on 25.05.2016, 15:01:44
Quote from: P on 25.05.2016, 14:56:22
Eikös juuri tänään tai eilen julkaistussa tutkimuksessa ulkomaalaisten rikollisuudesta Suomessa? Siinähän mainittiin, että suhteellisesti useimmiten ulkomaalaisen pahoinpitelyyn tai häneen kohdistuvaan seksuaalirikokseen syyllistyy myöskin ulkomaalainen. Taitaa ollsa tutkimuksen sivulla 251 tuo..

Olisi loogista olettaa, että pahoinpitelijät kaupungilla ovat olleet suurimmassa osassa tapauksia ulkomaalaisia..
Saatat olla oikeassa. Sunnit hakanneet shiioja? Tässä on selvästikin rasistinen motiivi, koska sunnit ja shiiathan ovat eri rotuja.

Tosin mitään eri rotuja ei ole olemassakaan. Mutta rasismia; sitä on ja paljon. Lisäksi se on ehkäpä suurin ongelmamme tällä hetkellä. :flowerhat:
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Gunnar Hymén on 25.05.2016, 15:01:51
lieneekö toisiansa pätkineet kun ei ole nimetty Matteja, Jusseja eikä Heikkejä
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Kulttuurirealisti on 25.05.2016, 15:02:47
Väkivalta on aina ikävää, mutta tässä on selvästi kyseessä vain muutama yksittäistapaus. Varsinkaan tämä ei liity suomalaisiin miehiin mitenkään.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Pöllämystynyt on 25.05.2016, 15:05:23
Liittyneekö epävarmoihin vihjauksiin turvapaikanhakijoiden törkeistä tempuista tyttölapsia kohtaan Lahdessa? Olisivatko mahdolliset pahoinpitelyt kosto?

En tietenkään hyväksy väkivaltaa, haen vain syytä.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Chew Bacca on 25.05.2016, 15:11:29
Quote from: Pöllämystynyt on 25.05.2016, 15:05:23

En tietenkään hyväksy väkivaltaa, haen vain syytä.

Ymmärrän tämän lähtökohtaisesti, mutta ei kai kukaan enää usko ettei tapahtumien kulku johda vääjäämättä lisääntyvään, kovaan ja jatkuvaan väkivaltaan.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Hakkapeliitta on 25.05.2016, 15:22:32
Tuskinpa tämä on ihan koko totuus. Pesäpallomailoja kun harvemmin kanniskellaan yöelämässä mukana. Todennäköisesti siellä on taharrusteltu vääriä naisia.

Kotouttaessa olisi ollut hyvä mainita turvapaikanhakijoille, että suomalaiset eivät ole ruotsalaisia niin hyvässä kuin ei etenkään pahassa. Lahden yöelämä on se vihoviimeinen paikka perseillä.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Kni on 25.05.2016, 15:25:21
Poliisi pohtii onko kyseessä ilmiö vai yksittäistapaus.
Vokissa tiedetään jo.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Skeptikko on 25.05.2016, 15:29:20
Quote from: Hän on 25.05.2016, 15:11:29
Ymmärrän tämän lähtökohtaisesti, mutta ei kai kukaan enää usko ettei tapahtumien kulku johda vääjäämättä lisääntyvään, kovaan ja jatkuvaan väkivaltaan.

Edessä on yhä kovenevaa väkivaltaa vielä olemassaolevan paikallisväestön ja maahanmuuttajien välillä, välien kiristymistä, terroristi-iskuja, väkivaltaisia mafiatyyppisiä rikollisjengejä, käsikranaatteja ja automaattiaseita Ruotsin malliin, autopaloja, kunniamurhia ja ties mitä kaikkea muuta, joista olemme tähän mennessä saaneet vain lukea uutisista muista maista.

Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: ISO on 25.05.2016, 15:32:25
Koko maahanmuutto on yhtä yksittäistapausta suuntaan ja toiseen.

Pelkkää sitä itseään alusta loppuun asti.

Ei ihme jos Lahdessa alkaa hermo mennä, kun viranomaiset kiistelee että onko nämä nyt yksittäistapauksia ja että jos 2500 discoläpsyttelijää on kateissa niin onko ne nyt varmasti turvassa rasisteilta, vaikka oravakin ymmärtää korvalla että ainoat jotka tässä on vaarassa, on kantasuomalaiset, ja niistäkin lähinnä naiset ja lapset, puhumattakaan nuorista tytöistä.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 25.05.2016, 15:32:58
Hesarin jutussa (http://www.hs.fi/kotimaa/a1464147282341) mainitaan tuntomerkkien riittämättömyys.

QuotePahoinpidellyksi joutuneet vastaanottokeskuksen asiakkaat eivät ole pystyneet kuvailemaan päällekarkaajia tuntomerkkejä riittävän hyvin. Sen takia on vielä epäselvää, onko pahoinpitelyistä vastuussa yksi miesryhmä vai useita.

Mitä kieltä päällekarkaajat puhuivat? Löytyykö valvontakamerakuvaa?
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Hornsmith on 25.05.2016, 15:36:26
Kyse saattaa olla kansalaisten vapaaehtoisesta kotouttamistoiminnasta. Matuille ei heru sääliä. Perseilevät esim. lahdessa sen verran urakalla, etten ihmettele vaikka kupolissa vähän kolisisikin.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Finka on 25.05.2016, 15:36:46
Voisikohan olla liiallista tuttavallisuutta venäjäläisiä naisia kohtaan?
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Larva on 25.05.2016, 15:39:26
Ei kyllä kuulu oikein suomalaiseen tappeluperinteeseen se, että porukalla kaadetaan yksi maahan ja sitten potkitaan ja hakataan päähän. Mietin vain, että voivat hyvinkin olla jotain toisia kunniakansalaisia nämä päällekarkaajat.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: koli on 25.05.2016, 15:55:22
Voihan se olla, että juhlapaikanhakumatkan järjestelijät eli Suomessa jo asuvat iRakit ovat tulleet pyytämään saataviaan, kun eivät ole saaneet. Tästä voi johtua tuntomerkkien pula. Laittoivat tietenkin perunanenien piikkiin, koska tulisi pahempaa kyytiä juhlapaikkakuskaajilta, jos kertoisivat mitään totuuteen viittaavaa.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Luotsi on 25.05.2016, 16:01:38
Eiköhän jo tuo "uhrien" määrän kasvu 1,5 tunnissa 3-4 kpl --> "viidestä kymmeneen" osoita että kyseessä on pitkälti tarinankerrontaperinne, jota VOKkipomo nyt omalta osaltaan ansiokkaasti jatkaa. Ottakoon todesta ken haluaa - ja monihan nimenomaan haluaa.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Hornsmith on 25.05.2016, 16:06:49
Quote from: koli on 25.05.2016, 15:55:22
Voihan se olla, että juhlapaikanhakumatkan järjestelijät eli Suomessa jo asuvat iRakit ovat tulleet pyytämään saataviaan, kun eivät ole saaneet. Tästä voi johtua tuntomerkkien pula. Laittoivat tietenkin perunanenien piikkiin, koska tulisi pahempaa kyytiä juhlapaikkakuskaajilta, jos kertoisivat mitään totuuteen viittaavaa.

Tämä on muuten ihan todennäköinen skenaario. Ovat saattaneet lisäksi ottaa vippejä maassa pitempään olleilta virkaveljiltä. 
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Peltipaita on 25.05.2016, 16:07:37
Quote from: Tuulenhenki on 25.05.2016, 15:39:26
Ei kyllä kuulu oikein suomalaiseen tappeluperinteeseen se, että porukalla kaadetaan yksi maahan ja sitten potkitaan ja hakataan päähän.

Monikulttuurisuuteen kuuluu että me omaksumme heidän tavat. Lahdessa suomalaiset jo kotoutuneet?
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Hakkapeliitta on 25.05.2016, 16:08:09
En ole väkivaltainen ihminen, mutta näin Lahtalaisena toivottovasti tätä juttua revitellään presidenttiä myöten. Lahti on rasistinen paikka, tänne ei kannata jäädä, helsingissä on kaikki paremmin.  ;D
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Risto A. on 25.05.2016, 16:17:15
Quote from: Kulttuurirealisti on 25.05.2016, 15:02:47
Väkivalta on aina ikävää, mutta tässä on selvästi kyseessä vain muutama yksittäistapaus. Varsinkaan tämä ei liity suomalaisiin miehiin mitenkään.

Niin juuri ja täytyy muistaa, että hakkaavathan matutkin.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: onni4me on 25.05.2016, 16:19:19
Kun minun kimppuuni aikoinaan Hesassa kävi noin viiden kantasuomalaisen nuoren joukko ja yrittäessään viedä kännykkääni ja lompakkoani - joista pidin kiinni - lyötiin silmälasit sisään ja jouduin 3 viikon sairaslomalle, kun naamaani en kehdannut kodin ulkopuolella näyttää. Tuolloin jouduin itse hankkimaan perseilijöiden nimet selville, kun nyt kyseiselle asuinalueelle sattumuksen aikaan harvempi osuu, jos ei siellä asu.

Näin kyseiset nuoret myöhemmin päiväsaikaan ja soitin poliisille, joka hyvin vastahakoisesti saapui paikalle tarkistamaan nuorten paperit. Minulle sanottiin puhelimessa, että ota itse selvää keitä ovat! Varmaan mielellään olisivat esitelleet henkkarinsa...

On ihmeellistä, että noista ajoista poliisille on kehittynyt suorastaan selvännäkemisen lahja ja tiedetään tarkkaan, mitä missäkin on tapahtunut ja kenelle.

Minusta mitään ei ole sattunut, jos ei rikosilmoitusta ole tehty. Eikö törkeä pahoinpitely muuten ole yleisen syyttäjän harkintavallan piirissä? Kuka tietää?
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 25.05.2016, 16:27:32
Quote from: onni4me on 25.05.2016, 16:19:19Minusta mitään ei ole sattunut, jos ei rikosilmoitusta ole tehty. Eikö törkeä pahoinpitely muuten ole yleisen syyttäjän harkintavallan piirissä? Kuka tietää?

Kaikki pahoinpitelyt voivat johtaa syytteen nostamiseen.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: nevahood on 25.05.2016, 16:31:31
Poliisille on tähän mennessä tullut yksi ilmoitus. Täytyy kuitenkin muistaa, että Suomen väkiluku näyttäisi olevan 5 495 566, joten yksi yksittäistapaus tästä määrästä on todellakin pisara merestä. Ei kaikki suomalaistaustaiset pesäpalloile.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Oto Hascak on 25.05.2016, 16:49:49
Quote from: Tuulenhenki on 25.05.2016, 15:39:26
Ei kyllä kuulu oikein suomalaiseen tappeluperinteeseen se, että porukalla kaadetaan yksi maahan ja sitten potkitaan ja hakataan päähän. Mietin vain, että voivat hyvinkin olla jotain toisia kunniakansalaisia nämä päällekarkaajat.

Jos arvata pitäisi, niin arvaisin, että heimoveljet pieksevät toisiaan yön pimeydessä. Musta silmä ja vuotava huuli on kivempi laittaa pottunokan tekemäksi. Tai siis jos menee kertomaan, että kyseessä olikin naapurihuoneen Ahmed, niin kimpaantunut Ahmed voipi napata vielä uudemmankin kerran turpaan.

Ja noin niin kuin periaatteessa, jos isolla porukalla käydään maassa makaavan kimppuun potkien ja pesäpallomailalla hakaten, niin ei siitä enää laastarilla selvitä. Haistan ilmassa vahvaa tarinankerrontaperinnettä.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Pöllämystynyt on 25.05.2016, 16:52:05
Quote from: Finka on 25.05.2016, 15:36:46
Voisikohan olla liiallista tuttavallisuutta venäjäläisiä naisia kohtaan?

Tästä on merkkejä Lahdessa, mutta ei ihan viime ajoilta.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Peltipaita on 25.05.2016, 17:01:16
Jos ovat saaneet matuilta turpiin olisi vähän erikoisen kuuloista mennä tekemään rikosilmoitusta jossa syylliseksi kerrotaan suomalaiset. Ehkä poliittisesti viisas teko syyttää suomalaisia keenereiden teosta mutta epäilen ettei näistä ole sellaiseen.  En ihmettelisi jos syytös suomalaisia kohtaan olisi lähtenyt pelkästään poliisin taholta. Suomen poliisiin on mennyt luotto.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Skeptikko on 25.05.2016, 17:08:22
HS-Pravdan juttu pahoinpitelyistä:

Useita turvapaikanhakijoita pahoinpidelty joukolla Lahdessa – "Tappelussa on käytetty jopa kättä pitempää"
http://www.hs.fi/kotimaa/a1464147282341
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Tosiasiallinen Nuiva on 25.05.2016, 17:19:01
Yllättävän laimeasti monikulttuurinen lehdistömme uutisoi tästä asiasta. Normaalistihan ulistaisiin kuorossa fasismista ja rasismista.

Jokin ei täsmää.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: MustaLeski on 25.05.2016, 17:21:55
Quote from: Tuulenhenki on 25.05.2016, 15:39:26
Ei kyllä kuulu oikein suomalaiseen tappeluperinteeseen se, että porukalla kaadetaan yksi maahan ja sitten potkitaan ja hakataan päähän. Mietin vain, että voivat hyvinkin olla jotain toisia kunniakansalaisia nämä päällekarkaajat.

Ei ole, eikä ole koskaan ollut, mitenkään epätavallinen taktiikka kun puhutaan suomalaiset vs. matut tapauksista. Tämä ei tietenkään poista sitä mahdollisuutta etteikö tekijät olisi matuja myös.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 25.05.2016, 17:22:51
Quote from: Tosiasiallinen Nuiva on 25.05.2016, 17:19:01Jokin ei täsmää.

Ainakaan se ei täsmää, että vastaanottokeskuksen johtaja suosittelee Facebookissa elokuvaa "Pako Syyriasta", mutta kertoo Hesarissa seuraavaa (lihavointi A. k.):

Quote"Moni heistä on kotoisin Irakista, jossa luottamus virkavaltaa kohtaan on erittäin pieni. Tietenkin me pyrimme opastamaan opastamaan tekemään tämänkaltaista tapauksista aina rikosilmoituksen", Heikkilä sanoo.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Skeptikko on 25.05.2016, 17:23:41
Quote from: Tosiasiallinen Nuiva on 25.05.2016, 17:19:01
Yllättävän laimeasti monikulttuurinen lehdistömme uutisoi tästä asiasta. Normaalistihan ulistaisiin kuorossa fasismista ja rasismista.

Jokin ei täsmää.

Ehkä sen kompensoi ulina tässä jutussa ja väärinymmärtäjien kuoro ulvomassa Vihreissä ja kommenttiosastolla siitä, etteivät osaa edes lukea mitä on kirjoitettu ja mitä ei ole kirjoittu:

Espoon perussuomalaisten kärkinimi tuohtui maahanmuuttajille suunnatusta pesäpallo­tapahtumasta
http://www.hs.fi/kaupunki/a1464147771579

Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 25.05.2016, 17:31:06
QuoteOrpo tuomitsee Lahdessa tapahtuneet turvapaikanhakijoiden pahoinpitelyt

Sisäministeri Petteri Orpo (kok.) tuomitsee Lahdessa tapahtuneet turvapaikanhakijoiden pahoinpitelyt. Hänen mukaansa minkäänlaista väkivaltaista käyttäytymistä ei pidä hyväksyä suomalaisessa yhteiskunnassa.

- Hennalan vastaanottokeskuksen asukkaisiin kohdistuneet hyökkäykset ovat tuomittavia ja todella ikäviä. Erityisen paheksuttavia teot ovat, jos niiden taustalla on rasistisia lähtökohtia, Orpo toteaa.

Hennalan vastaanottokeskuksen johtajan mukaan turvapaikanhakijoita on hakattu porukalla ja tapauksia on useita. Tapaukset sattuivat viime viikon lopulla.

Hyökkääjillä on ollut tiettävästi mukanaan myös pesäpallomailoja. Poliisin mukaan pahoinpitelyistä on tehty tähän mennessä kuitenkin vain yksi rikosilmoitus.

- Toivoisin, että kaikki, jotka ovat joutuneet rikoksen uhriksi, tekevät rikosilmoituksen. Vain näin tekijät voidaan saada vastuuseen, sisäministeri Orpo muistuttaa.

ESS (http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/art2273164)
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: VeePee on 25.05.2016, 17:37:32
Orpo voisi yhtä suoraselkäisesti tuomita matujen tekemät rasisitiset väkivaltarikokset. Orpo on kuitenkin suurelta osin henkilökohtaisesti niistä vastuussa.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Uuno Nuivanen on 25.05.2016, 17:39:44
Ehkäpä Lahden somalit ovat huomanneet harkinnanvaraista irtoavan huonommin fattasta kuin ennen, johtuen käsiin räjähtäneistä iRakkien kustannuksista, ja ovat katkeria.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Risto A. on 25.05.2016, 17:40:39
Äkkiseltään en muista, että Orpo olisi tuominnut matujen tekemiä raiskauksia, ryöstöjä tai pahoinpitelyitä..

Jos kukaan muukaan ei muista tai löydä Orpon tuomitsemisia, siitä voi helposti päätellä, että Orpo hyväksyy matujen raiskaukset, ryöstöt ja pahoinpitelyt.

Tämä ei ole sarkasmia.

Tendenssi näyttää todenteolla olevan se, että virallisesti korkeinta oikeuslaitosta ja eduskuntaa ja hallitusta myöden, matujen väkivalta on hyväksyttyä ja tietyllä tavalla siihen myös kannustetaan.

Jos historiassa on ollut "hattujen sotia", nykyinen on kukkahattujen sota. Ei vain pidä antaa nimen hämätä, sillä tämä on täysin todellista sotaa. Tarkoitus on tuhota, alistaa, ajaa sen jälkeen uudet säännöt, uusi kulttuuri, uusilla moraalikoodeilla ja uusilla hierarkioilla. Käytännössä kaikki valloittamissodan tunnusmerkit täyttyy.

Tämä näkyy kaikessa valtiojohdon toiminnassa. Joko suoraan tai epäsuoraan, kaikki päätökset, johdon yleinen asenne ja kantasuomalaisiin suhtautuminen viittaa tähän.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Skeptikko on 25.05.2016, 17:43:11
Quote from: Risto A. on 25.05.2016, 17:40:39
Äkkiseltään en muista, että Orpo olisi tuominnut matujen tekemiä raiskauksia, ryöstöjä tai pahoinpitelyitä..

Jos kukaan muukaan ei muista tai löydä Orpon tuomitsemisia, siitä voi helposti päätellä, että Orpo hyväksyy matujen raiskaukset, ryöstöt ja pahoinpitelyt.

Niin tai näin, niin Orvon vikinöillä tuskin on kenellekään mitään merkitystä. Sen verran mitättömäksi osoittautuneesta tapauksesta on kyse.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 25.05.2016, 17:46:51
Quote from: Risto A. on 25.05.2016, 17:40:39Äkkiseltään en muista, että Orpo olisi tuominnut matujen tekemiä raiskauksia, ryöstöjä tai pahoinpitelyitä..

QuoteSisäministeri Petteri Orpo tuomitsee Helsingin uudenvuoden epäillyt rikokset ja kiittelee poliisin toimintaa tapahtumien hoidossa.

MTV (http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/poliisi-uudenvuoden-ahdistelusta-ennennakematon-maara-ilmoituksia-viitteita-suunnitelmallisuudesta/5697006)
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Risto A. on 25.05.2016, 17:50:12
Quote from: Skeptikko on 25.05.2016, 17:43:11

Niin tai näin, niin Orvon vikinöillä tuskin on kenellekään mitään merkitystä. Sen verran mitättömäksi osoittautuneesta tapauksesta on kyse.

Ymmärrän mitä meinaat. Orpo on joka tapauksessa sisäministeri. Tämä tuomitsee yhdet, jättää toiset tuomitsematta. Kyse on selvä poliittinen valinta. Tämä ei ole pieni asia vaan keskeinen premissi.

Tästä premissistä on pääteltävissä nuo edellä mainitsemani seikat.

Jos Neuvostoliitolla olisi ollut mahdollisuus sitoa suomalaiset miehet samalla tavalla totaalisesti koteihinsa, tuodessaan puna-armeijan rajan yli, Neukkula olisi käyttäytynyt ihan samalla tavalla. Se ei olisi piitannut pätkääkään puna-armeijan sotilaiden tekemistä raiskauksista, ryöstöistä, pahoinpitelyistä, murhista jne. Vastaavasti, puna-armeija olisi ollut täysin säälimätön suomalaisille miehille pienimmistäkin rikkeistä.

Tämä on täyttä invaasiota ja Orpo & all, käyttäytyy pilkulleen sen mukaisesti.

Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Uuno Nuivanen on 25.05.2016, 17:51:10
QuoteSisäministeri Petteri Orpo tuomitsee Helsingin uudenvuoden epäillyt rikokset ja kiittelee poliisin toimintaa tapahtumien hoidossa.

Tarkoittaa: Kiittelee poliisin salailua tapahtumien kulusta.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Risto A. on 25.05.2016, 17:52:21
Quote from: Afrikan kirjeenvaihtaja on 25.05.2016, 17:46:51
Quote from: Risto A. on 25.05.2016, 17:40:39Äkkiseltään en muista, että Orpo olisi tuominnut matujen tekemiä raiskauksia, ryöstöjä tai pahoinpitelyitä..

QuoteSisäministeri Petteri Orpo tuomitsee Helsingin uudenvuoden epäillyt rikokset ja kiittelee poliisin toimintaa tapahtumien hoidossa.

MTV (http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/poliisi-uudenvuoden-ahdistelusta-ennennakematon-maara-ilmoituksia-viitteita-suunnitelmallisuudesta/5697006)

No hyvä.

Premissini ei ole siis kiveen hakattu.
Toisinkuin normaalisti luullaan, minusta on useinmiten hienoa olla väärässä.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Augustus on 25.05.2016, 18:03:55
En tiedä mitä on tapahtunut ja jos on todellakin noin käynyt, niin onhan se ikävää. Olen kuitenkin jotenkin epäileväinen siitä, että syyttä suotta olisi jotain hakattu, joku kipinä siellä on sytyttänyt tämänkin palon. Kuitenkin tässäkin haiskahtaa siltä, että turviksen kertomus on oletusarvoisesti tosi, joku rasistijengi ym. on asialla ja uutisoidaan siltä pohjalta. Turvis itse ei oletusarvoisesti koskaan suututa käytöksellään kantiksia, hänhän on suoraselkäinen hyvin käyttäytyvä nuorimies, oikeastaan ihan samanlainen kuin esimerkiksi naapurin DI:ksi opiskeleva nuorimies, hänhän osaa koodatakkin ja on korkeasti koulutettu.

Eli kyllä nuokin oppivat nopeasti maan tavoille ja tietävät tasan tarkkaan mistä narusta vetää, Jos torilla ym.  tulee kähinää illalla tytöistä ym. kantisten kanssa, niin nopeasti sellainenkin nujakka käännetäään rasistien tekosiksi. Uskomatonta kyllä, tämä strategia toimii tilanteessa kuin tilanteessa, vastoinkäymisten syynä on rasismi. :facepalm:

Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Risto A. on 25.05.2016, 18:18:06
Vaikka premissini ei olekaan kiveen hakattu, mitä se olisi ollut Orpon tuomitsemisen puuttuessa, se ei silti ole väärä premissi, kun huomioidaan tilanne laajasti, tämän yhden otannan sijaan, missä konkreettinen yksittäistapaus suhteutetaan usean kymmenen matun suorittamaan suunnitelmalliseen terrorisointiin. Nämä ei ole yhteismitallisia tapauksia.

Augustus kertoi hyvin sen laajan suhtautumistavan asioihin.

Edelleen samalla vertauksella puna-armeijan tekemään miehitykseen, että jos puna-armeija olisi miehittänyt Suomen samalla tavalla suomalaisen koneiston valtavalla myötävaikuttamisella, se on todella helppoa nähdä miten kaikki mitä puna-armeija tekisi väännettäisiin positiiviseen valoon ja kaikki mitä suomalaiset miehet tekisi väännettäisiin negatiiviseen valoon X 10.

Premissi on itseasiassa edelleen täysin valid.

Harmi. Kovat ajat tulossa suomalaisille miehille - virallisen koneiston avoimesti vihamielinen suhtautuminen kantasuomalaisiin miehiin ei tule helpottumaan vaan päinvastoin, se tulee kiristymään X 100.

Kun tämä utopia pääsee täyteen "loistoonsa", silloin ainoa helpotus suomalaiselle miehelle on tarjolla vain täydestä alistumisesta tai itsemurhasta. Kuten aina samanlaisissa miehitysoloissa.

Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Mr.Reese on 25.05.2016, 21:06:27
Quote from: Hakkapeliitta on 25.05.2016, 16:08:09
En ole väkivaltainen ihminen, mutta näin Lahtalaisena toivottovasti tätä juttua revitellään presidenttiä myöten. Lahti on rasistinen paikka, tänne ei kannata jäädä, helsingissä on kaikki paremmin.  ;D
Ville Niinistö, Emma Kari ja Eva Bio-D eivät pätki sinua pesarilla, refugees farewell.

Haluttomuus tehdä ilmoituksia johtunee siitä, ettei haluttaisi asiaa selvittää mistä eripurat on lähteneet liikenteeseen.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Hornsmith on 25.05.2016, 21:35:01
Täällä on peräänkuulutettu perinteistä reilun tappelun kulttuuria. Kyseessähän ei siis välttämättä ole tappelu, vaan vapaaehtoisvoimin hoidettu koulutustapahtuma. Nämä retaleet notkuvat ja perseilevät koulujen pihoilla, lastentarhojen läheisyydessä, lähestyvät teinileenoja kädet ojossa ja valmiina halipusipusiin jne. jne. Ei siinä ketään kannata lähteä tappeluun haastamaan, asiat on tehtävä selväksi voimalla ja päämäärätietoisella asenteella. Näille on pakko kantisten toimesta tehdä no go alueita ja opettaa olemaan ihmisiksi siellä missä liikkuvat.

Edelleenkään en fanita venäjää, mutta siellä tämä asia on tajuttu ja opastava toiminta on ihan eriluokkaa kuin meillä täällä nyhvölässä. Aivan turhaa luuulla että nämä korjaisivat toimintaansa ja tapojaan millään soosoo-menttaliteetilla tai kalvosulkeisilla. Näiden päähän on pakko istuttaa terve pelko kantaväestön reaktioita kohtaan ja tieto siitä että pehmeänpullea Suomalainenkin osaa olla vaarallinen ja taipumaton oman kansansa puolustaja. 
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: newspeak on 25.05.2016, 21:35:26
Sattuipa sopivasti tämä uutinen väkivaltaisista lahtelaisista päällekäin Kempeleen raiskaustapauksen oikeustuomion kanssa. Kaikille jotakin taasen.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: foobar on 25.05.2016, 21:41:16
Quote from: Augustus on 25.05.2016, 18:03:55
Uskomatonta kyllä, tämä strategia toimii tilanteessa kuin tilanteessa, vastoinkäymisten syynä on rasismi. :facepalm:

Silmiinpistävää on kuinka niukkasanaisesti poliisi asiaa kommentoi. Jokainen vokkikommentaattori on oletusarvoisesti ammattirikollinen joka valehtelee kaiken omaksi edukseen. Poliisilaitoksesta on sanottava sentään positiivisena asiana se, etteivät he ole vielä alkaneet keksimään rikoksia tyhjästä. Vokkiteollisuuden puolella ei ole tällaisia virkavirherajoitteita ja kaikki mitä voidaan totuutta venyttämällä keksiä kerrotaan totuutena ulos on totta, ja jotkut hullut sen vielä sellaisenaan julkaisevatkin.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Veikko on 26.05.2016, 01:55:49
Keräsin alkuun muutamia näytteitä Hennalan vokin tapahtumista tämän vuoden puolelta. Mitään niistä ei ole ilmeisesti uutisoitu YLE:ssä - ja harvempi muussakaan valtakunnallisessa mediassa. Kannattaa ottaa myös huomioon, että tässä on epäilyksettä vain osa - ehkä hyvinkin pieni osa - turvapaikanhakijoiden väkivallanteoista ja häiriökäyttäytymisestä.

Quote29.1.2016 Hennalassa tapeltiin - miestä heitettiin polkupyörällä

Poliisi sai hälytyksen Lahden Hennalan hätämajoitusyksikköön eilen hieman ennen puoltayötä.

Alkutietojen mukaan Hennalassa olisi useamman henkilön joukkotappelu.

Alustavassa puhuttelussa selvisi, että alkoholia nauttineet miehet olivat riitautuneet. Toista miestä oli heitetty polkupyörällä ja toista lyöty nyrkillä.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016012921034545_uu.shtml

Quote25.2.2016 Kaksi Hennalan vastaanottokeskuksen asukasta tappeli ja päätyi poliisiputkaan

Kaksi Hennalan vastaanottokeskuksen päihtynyttä asukasta otti yhteen torstaina aamuyöllä.

Kummatkin riitapukarit kuljetettiin Lahden poliisiasemalle rauhoittumaan.

Poliisi kirjasi rikosilmoituksen sekä pahoinpitelystä että järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisesta.

http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2016/02/25/kaksi-hennalan-vastaanottokeskuksen-asukasta-tappeli-ja-paatyi-poliisiputkaan

Quote04.03.2016 Vastaanottokeskuksissa rauhatonta Hämeessä

Hämeen poliisin torstai-perjantaivuorokausi oli rauhaton alueen vastaanottokeskuksissa. Poliisipartiot kävivät vuorokauden aikana yhteensä viisi kertaa kolmessa eri vastaanottokeskuksessa. Lähinnä tilanteet olivat häiriökäyttäytymisiä asukkaiden välillä. Lahden Hennalan vastaanottokeskuksessa partiot kävivät kaksi kertaa, jonka seurauksena kolme asukasta tuotiin säilöön poliisilakiperusteisesti. Lahden Tapanilan vastaanottokeskuksessa tuotiin yksi henkilö säilöön poliisilakiperusteisesti ja Hämeenlinnan Iittalan vastaanottokeskuksessa selviteltiin kahden asukkaan tappelua, josta laadittiin rikosilmoitus pahoinpitelystä. Ketään ei otettu kiinni.

http://www.poliisi.fi/tietoa_poliisista/tiedotteet/1/1/vastaanottokeskuksissa_rauhatonta_hameessa_45142

Quote1.4.2016 Hennalassa välikohtaus - poliisi otti kiinni kolme ulkomaalaistaustaista miestä

Hennalan vastaanottokeskuksessa sattui myöhään torstai-iltana välikohtaus, jossa kolme ulkomaalaistaustaista miestä käyttäytyi uhkaavasti vastaanottokeskuksen henkilökuntaa kohtaan.

Kun poliisi meni selvittämään tilannetta, yksi mies ei halunnut antaa poliisille tietojaan, ja oli vastaanhangoitteleva. Poliisi otti paikalta kiinni kolme henkilöä. Yhden epäillään syyllistyneen rikokseen, ja kaksi otettiin kiinni, jotteivät he jatkaisi häiriköintiä. Alkoholilla oli osuutta tapahtumiin.

http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2016/04/01/Hennalassa-v%C3%A4likohtaus-poliisi-otti-kiinni-kolme-ulkomaalaistaustaista-miest%C3%A4

Quote05.05.2016 Hennalan vastaanottokeskuksessa rähinöitiin

Hennalan vastaanottokeskuksen asukit olivat juhlatuulella negatiivisella tavalla, sillä poliisipartiot joutuivat kahdesti yön aikana käymään paikalla järjestyshäiriöiden takia. Lahden pääpoliisiaseman putkatiloihin tuotiin yhteensä seitsemän henkilöä Hennalasta. Yksi putkatiloihin tuoduista vastusti järjestystä ylläpitäviä henkilöitä ja toinen poliisipartion toimintaa.

https://www.poliisi.fi/hame/tiedotteet/1/0/hennalan_vastaanottokeskuksessa_rahinoitiin_47234?language=fi

Ja tämän esipuheen jälkeen varsinaiseen asiaan, eli siihen että Hennalan vastaanottokeskuksen johtaja Markku Heikkilä väittää että vokin asukkaita on pahoinpidelty joukolla, ja syyttävä sormi osoittaa, mukavan epämääräisesti, muiden kuin "turvapaikanhakijoiden", eli kantasuomalaisten suuntaan. Mitään todisteita tästä ei vielä ole - eli kysymyksessa saattaa hyvinkin todennäköisesti - edellä olevien esimerkkien tapaan - olla "turvapaikanhakijoiden" keskinäisestä tappelusta. Mutta, edellä olevista esimerkeistä huolimatta - tai juuri sen takia - Markku Heikkilä pyrkii antamaan käsityksen, että kaikki väkivalta tulee vastaanottokeskuksen ulkopuolelta, kohdistuen tietenkin viattomiin "turvapaikanhakijoihin", mihin käsityseen sekä YLE että HS tunnettujen tapojensa mukaisesti innokkaasti yhtyvät. Kuten myös sisäministeri Orpo, joka hänkin tuomitsee, ennen kuin asiasta on minkäänlaista selvyyttä, vokin ulkopuoliset syyllisiksi pahoinpitelyihin. Tietenkään hän ei ole ottanut mitään kantaa näiden "turvapaikanhakijoiden" tekemiin ihan todellisiin ja todistettaviin pahoinpitelyihin.

Mitä taas tulee erityisesti YLE:n osuuteen tässä disinformaatiossa, niin huomionarvoista on, että Heikkilän alunpitäen väittämä 3-4 pahoinpitelyä on YLE:n käsittelyssä noussut "viidestä kymmeneen pahoinpitelyyn". - Vanha kunnon YLE, "valehtelee enemmän kuin itse Molotov".

Kaiken kaikkiaan, tässäkään kyseessä ei ole vain satunnainen valehtelu ja harhaanjohtaminen, johon osallistuu sekä vastaanottokeskuksen johto että media, vaan kysymyksessä on ennen kaikkea osallistuminen järjestelmälliseen petokseen, jolla on tarkoitus harhauttaa kansalaisia, joiden oikeuksien, hyvinvoinnin, turvallisuuden ja varallisuuden kustannuksella tätä vaarallista turvapaikkabisnestä häikäilemättä harjoitetaan.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 26.05.2016, 13:31:58
QuotePoliisi: Mikään ei viittaa siihen, että turvapaikanhakijoita jahtaisi Lahdessa järjestäytynyt porukka

Poliisi selvittää pikaisesti epäilyt Hennalan vastaanottokeskuksen asukkaisiin kohdistuneista pahoinpitelyistä ja uhkailuista.

Hämeen poliisi tutkii, onko Lahdessa meneillään laajempi, turvapaikanhakijoihin kohdistuva ajojahti. Toistaiseksi ei ole viitteitä siitä, että turvapaikanhakijoiden perässä olisi jokin järjestäytynyt porukka.

– Poliisilla ei ole tiedossa, että turvapaikanhakijoita häiriköivä joukkio olisi järjestäytynyt. Kyse on yksittäistapauksista. Mutta tiedustelemme kentällä, onko kyse järjestäytyneestä toiminnasta, rikosylikomisario Martti Hirvonen sanoo.

Hennalan vastaanottokeskus tiedotti keskiviikkona useista, turvapaikanhakijoihin Lahden kaduilla kohdistuneista uhkailuista ja hyökkäyksistä. Vastaanottokeskuksen mukaan välikohtaukset ovat sattuneet parin viikon sisällä, öiseen aikaan.

Torstaiaamuun mennessä poliisilla oli tutkinnassa yksi tapauksiin liittyvä rikosilmoitus, jossa tutkintanimikkeinä ovat laiton uhkaus ja pahoinpitely. Asianomistajia on kaksi. Tapahtumat sijoittuvat Lahden keskustaan, torin ympäristöön.

Tapausten uutisoinnin jälkeen poliisi jalkautui torstaina Hennalan vastaanottokeskukseen selvittämään, onko tapauksia enemmänkin. Poliisi voi ottaa pahoinpitelyt tutkintaan omaehtoisesti, sillä kyse on yleisen syytteen alaisista rikoksista.

Poliisi nostaa tarvittaessa valmiuttaan ja lisää partiointia

Vastaanottokeskuksen johtaja Markku Heikkilä arvioi Ylelle keskiviikkona, että turvapaikanhakijoiden on vaikea luottaa poliisiin eivätkä kaikki ehkä siksi tee oma-aloitteisesti rikosilmoitusta, vaikka olisivatkin joutuneet uhkailun tai pahoinpitelyn uhreiksi.

Poliisi luonnehtii välejä vastaanottokeskuksiin ja niiden henkilökuntaan hyviksi.

– Asukkailla on ennakkoluuloja viranomaistoimintaan, mutta olemme yrittäneet kertoa, että Suomessa poliisia ei tarvitse pelätä. Viesti on saatu perille osittain, Martti Hirvonen sanoo.

Jos paljastuu, että turvapaikanhakijoita on mahdollisesti uhkailtu laajemminkin, poliisi nostaa tarvittaessa valmiuttaan ja kohdentaa valvontaa levottomaksi epäillyille alueille.

Yle (http://yle.fi/uutiset/poliisi_mikaan_ei_viittaa_siihen_etta_turvapaikanhakijoita_jahtaisi_lahdessa_jarjestaytynyt_porukka/8908634)
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Chew Bacca on 26.05.2016, 14:42:24
Rasti seinään, poliisi puhuu yksittäistapauksista white on mamu -sattumuksissa.

Tämän tulkitsen niin että tapahtunut on ei mitään tai läheltä piti.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: ämpee on 26.05.2016, 14:43:00
Mietitytti noissa viimeisimmissä uutisissa viuhahteleva pesäpallomaila.
Pitkällisen pohdinnan tuloksena tulin siihen tulokseen, etten tiedä lähipiiristäni/tuttavistani ketään joka omistaisi pesäpallomailan.
Tuosta edellisestä johtuen arvelen, että kyseessä on samanlainen "lisäke" uutisiin kuin tähän mennessä on ollut kasvoille sylkeminen.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 26.05.2016, 14:47:10
Quote from: ämpee on 26.05.2016, 14:43:00Mietitytti noissa viimeisimmissä uutisissa viuhahteleva pesäpallomaila.
Pitkällisen pohdinnan tuloksena tulin siihen tulokseen, etten tiedä lähipiiristäni/tuttavistani ketään joka omistaisi pesäpallomailan.

Poliisille tapaus lieneekin helppo. Täytyy vain soittaa liikkeisiin ja kysyä, ketkä ovat ostaneet pesäpallomailan viime aikoina. Kaapumieskin jäi nopeasti kiinni tällä menetelmällä.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 26.05.2016, 15:12:50
Nyt etsitään kolmea kantaväestöön kuuluvaa miestä.

QuoteTurvapaikanhakijoiden pahoinpitelyepäilyjen tutkinta jatkuu Lahdessa – poliisille toinen rikosilmoitus

Poliisi pyytää yleisöltä apua epäiltyjen pahoinpitelyjen selvittämiseksi. Tiedossa on kaksi tapausta, joissa Hennalan vastaanottokeskuksen asukkaita on pahoinpidelty ja uhkailtu heidän liikuessaan kaupungilla.

Hämeen poliisi on saanut toisenkin ilmoituksen turvapaikanhakijaan kohdistuneesta pahoinpitelystä Lahdessa.

Tutkintapyyntö koskee viime sunnuntai-illan tapahtumia keskustan lähellä Svinhufvudinkadulla. Kolmen kantaväestöön kuuluvan miehen epäillään pahoinpidelleen iltakahdeksan aikoihin Hennalan vastaanottokeskuksen asukasta.

Uhri sai vammoja käteensä, mutta pääsi sairaalakäynnin jälkeen palaamaan vastaanottokeskukseen.

Poliisi kävi torstaina Hennalassa jututtamassa turvapaikanhakijoita tapauksista. Vastaanottokeskus kertoi keskiviikkona Facebook-sivuillaan turvapaikanhakijoihin kohdistuneista pahoinpitelyistä ja uhkauksista.

Vastaanottokeskuksen tiedossa on viiteen henkilöön kohdistuneita tekoja. Toistaiseksi poliisille on jätetty kaksi rikosilmoitusta, joissa on yhteensä kolme asianomistajaa. Poliisi pitää tekoja yksittäistapauksina.

Poliisi pyytää yleisöltä apua pahoinpitelyjen selvittämiseksi.

Yle (http://yle.fi/uutiset/turvapaikanhakijoiden_pahoinpitelyjen_tutkinta_jatkuu_lahdessa__poliisille_toinen_rikosilmoitus/8909748)

Yle seuraa tilannetta herkeämättä.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Impi Syvärivi on 26.05.2016, 15:25:21
Poliisin oma tiedote:
https://www.poliisi.fi/tietoa_poliisista/tiedotteet/1/1/hameen_poliisissa_tutkitaan_turvapaikanhakijoihin_kohdistuvia_pahoinpitelyja_47962

QuoteHämeen poliisissa tutkitaan turvapaikanhakijoihin kohdistuvia pahoinpitelyjä

26.05.2016
Häme
Hämeen poliisilaitoksessa on tutkittavana kaksi tuoretta pahoinpitelyrikosta, joissa asianomistajana on turvapaikanhakija.
Poliisi on käynyt tänään Lahden vastaanottokeskuksessa Hennalassa selvittämässä mahdollisia kaupungilla tapahtuneita pahoinpitelytapahtumia. Selvityksen jälkeen on kirjattu yksi uusi rikosilmoitus pahoinpitelystä.
20.5.2016 noin klo 02.00 tapahtuneeksi epäillyn ja julkisuudessakin käsitellyn pahoinpitelyn lisäksi on selvinnyt toinenkin Lahdessa tapahtunut rikosepäily. Pahoinpitelyn epäillään tapahtuneen 22.5.2016 noin klo 20 aikaan Svinhufvudinkalulla. Tässä tapahtumassa kolme kantaväestöön kuuluvaa miestä oli pahoinpidellyt lyöden ja potkien turvapaikanhakijaa. Hänelle oli tullut vammoja käteen. Sairaalassa käynnin jälkeen mies pääsi palaamaan vastaanottokeskukseen. Poliisi tutkii molempia tapahtumia, kiinniottoja ei ole tehty.
Poliisi ei tässä tilanteessa näe Lahdessa turvapaikanhakijoihin kohdistuvia pahoinpitelyitä erityisenä ilmiönä. Teot näyttäisivät olevan ennemminkin yksittäisiä tapahtumia, eikä mistään laajemmasta ilmiöstä ole kysymys. Turvapaikanhakijoiden välisiä pahoinpitelyrikoksia on tutkittu useita.
Poliisi pyytää kansalaisia soittamaan hätäkeskukseen, jos havaitsee vastaavanlaisia tapahtumia. Näin poliisi saadaan paikalle selvittämään tapahtumia verekseltään ja epäillyt mahdollisen nopeasti kiinni.
Poliisille voi ilmoittaa tapahtumaan liittyvistä tiedoista tai vihjeestä vihjepuhelimeen p. 0295 414 222 tai osoitteeseen: [email protected]
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 26.05.2016, 15:28:07
QuoteLahdessa tutkitaan turvapaikanhakijoihin kohdistuvia pahoinpitelyjä - Poliisi: "Yksittäisiä tapahtumia"

Hämeen poliisilaitoksella on tutkittavana kaksi tuoretta pahoinpitelyrikosta, joissa asianomistajana on turvapaikanhakija.

Kaksi turvapaikanhakijaa teki viime perjantaina ilmoituksen pahoinpitelystä ja laittomasta uhkauksesta. Epäilty pahoinpitely oli tapahtunut yöllä 02 aikaan.

Lahden Hennalan vastaanottokeskuksen johtaja Markku Heikkilä kertoi Etelä-Suomen Sanomille keskiviikkona, että vastaanottokeskuksen asukkaita on pahoinpidelty keskustassa tai matkalla keskustasta Hennalaan. Teot ovat sattuneet ilta- ja yöaikaan.

Lahden Hennalan vastaanottokeskus kertoi eilen Facebookissa, että asukkaita on ohjattu tekemään rikosilmoituksia useista heihin kohdistuneista pahoinpitelyistä.

Poliisi kertoo käyneensä tänään torstaina Lahden vastaanottokeskuksessa Hennalassa selvittämässä mahdollisia kaupungilla tapahtuneita pahoinpitelytapahtumia. Selvityksen jälkeen on kirjattu yksi uusi rikosilmoitus pahoinpitelystä.

Nyt kirjatun pahoinpitelyn epäillään tapahtuneen sunnuntaina 22. toukokuuta noin kello 20 aikaan Lahdessa Svinhufvudinkadulla. Poliisin mukaan kolme kantaväestöön kuuluvaa miestä oli pahoinpidellyt lyöden ja potkien turvapaikanhakijaa. Hänelle oli tullut vammoja käteen. Sairaalassa käynnin jälkeen mies pääsi palaamaan vastaanottokeskukseen.

Poliisi tutkii molempia tapahtumia. Kiinniottoja ei ole tehty.

Poliisi sanoo tiedotteessaan, ettei se tässä tilanteessa näe Lahdessa turvapaikanhakijoihin kohdistuvia pahoinpitelyitä erityisenä ilmiönä. Teot näyttäisivät poliisin mukaan olevan ennemminkin yksittäisiä tapahtumia eikä mistään laajemmasta ilmiöstä ole kysymys. Turvapaikanhakijoiden välisiä pahoinpitelyrikoksia on tutkittu useita.

Poliisi pyytää soittamaan hätäkeskukseen, jos havaitsee vastaavanlaisia tapahtumia, jotta epäillyt saataisiin mahdollisimman nopeasti kiinni.

Poliisille voi ilmoittaa tapahtumiin liittyvistä tiedoista tai vihjeistä vihjepuhelimeen p. 0295 414 222 tai osoitteeseen: [email protected].

Iltalehti (http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016052621627597_uu.shtml)

Onkohan poliisi sanonut turvapaikanhakijoille, että vastaanottokeskuksesta ei kannata poistua ilta- ja yöaikaan?
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Oto Hascak on 26.05.2016, 15:54:37
Poliisi:
QuoteHämeen poliisilaitoksessa on tutkittavana kaksi tuoretta pahoinpitelyrikosta, joissa asianomistajana on turvapaikanhakija.
QuoteTurvapaikanhakijoiden välisiä pahoinpitelyrikoksia on tutkittu useita.

Jotenkin hykerryttävää. Sortoa ja vainoa paossa olevat pätkivät toisiaan turpaan lämpimikseen majoitustiloissa ja hommafoorumia lukuun ottamatta ketään ei kiinnosta. Mutta auta armias, jos pottunokka livauttaa samaista porukkaa turpaan, niin johan revitään uutisia sekä lööppejä ja koko maa on hälytystilassa!  ;D
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 26.05.2016, 16:17:35
QuoteIlmiö vai yksittäistapaus?

Eilen Yle uutisoi, että Hennalan vastaanottokeskuksessa asuvat turvapaikanhakijat ovat joutuneet useiden pahoinpitelyiden kohteeksi Lahdessa.  Vastaanottokeskuksen tietoon on tullut viidestä kymmeneen pahoinpitelyä. Asukkaiden kertoman mukaan heidän kimppuunsa on käyty nyrkein, potkimalla ja jopa pesäpallomailoin aseistautuneina. Poliisi lupasi katsoa onko kyseessä yksittäistapaus vai ilmiö ja jos tapauksia tulee lisää, niin sitten niihin puututaan tomerasti.

Tänään poliisi kertoi, että turvapaikanhakijoita häiriköivä joukko ei näytä olevan järjestäytynyt. Tähän mennessä on tehty vain yksi rikosilmoitus ja poliisi aikoo selvittää onko tapauksia enemmänkin.

Kyseessä on yksittäistapauksista muodostuva ilmiö. Tapaukset ovat yksittäisiä sikäli, että on turha etsiä mitään järjestäytynyttä, yhtenäisesti pukeutunutta ja suunnitelman mukaan toimivaa jengiä. Järjestäytynyttä toiminta on siinä mielessä, että kaikki yksittäiset tekijät ovat saaneet virikkeitä sosiaalisessa mediassa vellovasta mölinästä. Sen luoman harhakuvan innoittamina yksittäiset henkilöt innostuvat toimimaan.

Keskitetysti sitä mölinää löytyy Rajat kiinni-liikkeen Facebook-sivulta. Siellä Lahden tapahtumia tervehdittiin suurella ilolla ja erityisesti vahingonilolla. Siitäs saivat, mitäs tulivat tänne, nyt näytetään niille. Itse lietsomaansa valheeseen tarrautuvat todellisuuskriittiset näkevät lietsomansa vainon olevan oikeutettua taistelua.

Ilkeys ja suoranainen pahuus ovat kouriintuntuvia. Jos paikalle satuttaisiin, niin mitään ei nähtäisi eikä poliisille ainakaan kerrottaisi.

[---]

Koko talvi on valehdeltu itselle ja muille kaikkien turvapaikanhakijoiden olevan varkaita, murhamiehiä ja raiskaajia, joten nyt saadaan viimeinkin omankädenoikeutta. Tekijät luvataan palkita saunaillalla juomineen.

[---]

Koko talvi on maalattu uhkakuvia kesällä tulossa olevasta raiskausaallosta ja kun sitä ei tullutkaan, niin sillä ei ole enää mitään merkitystä. Nyt ollaan valmiita menemään äärimmäisyyksiin, koska tämä porukka on tarrautunut itse luomaansa todellisuuteen. Tämä joukko on päätynyt ajatus- ja käyttäytymismalliinsa viime syksynä alkaneella ja jatkuvasti kiihtyneellä itsepetoksella. Ajatukset ovat radikalisoituneet nopeasti ja ääriajattelusta on tullut pysyvä malli.

Miksi minä tongin taas tätä tunkiota? Siksi, että tekin näkisitte mitä tässä maassa tapahtuu. Osa kansalaisistamme on muuttunut vaistojensa vietävissä olevaksi, soihduin ja talikoin aseistautuneeksi laumaksi. On vain ajan kysymys milloin se lauma tai joku sen yllyttämä tappaa. Siinä vaiheessa sitten johtajia ei enää näykään missään, vaan tekijät kantavat yksin seuraamukset. Hölmöimmän eväät syödään aina ensin.

Saku Timosen blogi (http://blogit.image.fi/uuninpankkopoikasakutimonen/2016/05/26/ilmio-vai-yksittaistapaus/)
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Uuno Nuivanen on 26.05.2016, 16:41:27
QuotePoliisi pyytää soittamaan hätäkeskukseen, jos havaitsee vastaavanlaisia tapahtumia, jotta epäillyt saataisiin mahdollisimman nopeasti kiinni.

Ei taida vasikointipuhelin piristä ihan myötäänsä.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: rooster on 26.05.2016, 20:09:12
Tuo Timonen vetää kyllä semmoista kamaa mitä itsekin voisi tehdä mieli. Puhuu kuinka miten sitä pelättyä raiskausaaltoa kesällä ei tullutkaan. Ilmeisesti jonkun pitää kertoa veli Timoselle, että vielä mennään kevätkuukausia ja tilastotkin taitavat tulla vähän viiveellä.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Roope on 26.05.2016, 22:14:55
Quote from: rooster on 26.05.2016, 20:09:12
vielä mennään kevätkuukausia ja tilastotkin taitavat tulla vähän viiveellä.

Kootut tilastot turvapaikanhakijoiden rikoksista ja raiskauksista julkaistaan varmaankin vasta ensi vuoden alussa, sikäli kuin niitä julkaistaan enää ollenkaan. Vai onko sellaisia näkynyt tänä vuonna?

Yksittäisistä tapauksista ei ilmeisesti enää mielellään tiedoteta. Edes pitkien langettavien tuomioiden yhteydessä ei kerrota turvapaikanhakijataustaa kuin joissain yksittäisissä lehdissä. Ei kuitenkaan Ylellä eikä Hesarissa, jotka pyrkivät häivyttämään myös rikollisten turvapaikanhakijoiden ulkomaalaistaustan käyttämällä heistä liudentavaa ilmaisua "ulkomaalaistaustainen".
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Elemosina on 26.05.2016, 22:18:10
^turvapaikanhakijoiden tekemien rötösten liudentaminen "ulkomaalaistaustaisten" piikkiin on muuten todella veemäisesti tehty ajatellen niitä kunnollisia ulkomaalaistaustaisia ja aitoja maahanmuuttajia, joita kuitenkin löytyy.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Pöllämystynyt on 26.05.2016, 22:30:53
Onko poliisi varma, että etsimänsä kantasuomalaiset eivät ole todellisuudessa esimerkiksi venäläisiä tai puolivenäläisiä? Miten ihmeessä kantasuomalaisuus voidaan todentaa, ellei tiedetä henkilöllisyyttä? Venäläistaustaiset oppivat usein puhumaan hyvää suomea jopa ensimmäisessä sukupolvessa, päin vastoin kuin monet fasistien suosikit, joita ei ylimielisinä kolonisteina kiinnosta sopeutua paikalliseen kulttuuriin ja elämänmenoon.

Kysymykseni voisi olla aivan yleinen, mutta viittaan kuitenkin siihen huhuun, että Lahdessa olisi ahdisteltu venäläistyttöä. Mistä poliisi tietää, ettei tapaus liity tähän?
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Uuno Nuivanen on 26.05.2016, 22:33:29
Tekijästä riippumatta kantasuomalainen on aina syyllinen tavalla tai toisella.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Veikko on 26.05.2016, 23:04:35
YLE:n valheellinen, yksipuolinen ja kansanryhmää (kantasuomalaisia) vastaan kiihottava viestintä* on saavuttanut tarkoituksensa, ja saanut Saku Timosen vihankiimaan.

*
Quote from: eräs hommalainenMitä taas tulee erityisesti YLE:n osuuteen tässä disinformaatiossa, niin huomionarvoista on, että Heikkilän alunpitäen väittämä 3-4 pahoinpitelyä on YLE:n käsittelyssä noussut "viidestä kymmeneen pahoinpitelyyn". - Vanha kunnon YLE, "valehtelee enemmän kuin itse Molotov".
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: niemi2 on 27.05.2016, 00:18:20
Käsittääkseni Hennalassakin asukkaiden keskinäiset välitkin ovat olleet sellaisia, että turvapaikanhakijoita on pahoinpidelty.

Miksi sitten yksi tapaus nousee yli muiden vieläpä vaillinnaisin tiedoin, niin sitä emme tiedä, mutta jokin syy siihen on.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: mikkoR on 27.05.2016, 16:41:14
KORAANIN OPETUSTA TARJOLLA!
Tänään olin liikennevaloissa Launeen kirkon vieressä joka on alle kilometrin päässä Hennalan vokista, katselin siinä paria kurkunkatkojan näkyistä arabia jotka eivät osanneet päättää että lähteekö moikkaamaan 70 neitsyttä loikkaamalla auton alle punaisia päin, todennäköisesti arpoivat pelastaako käsissä olleet koraanit mahdolliselta heidän ja auton rasistisen kohtaamisen aiheuttamilta vammoilta.

Niin ja voihan olla että he olivat olleet tekemässä pohjatyötä viereisessä perhepuistossa joka on aurinkoisina päivinä täynnä lapsia...

Voihan se olla niinkin että suojaavat vain itseään mätkimällä mahdollisille päällekäyjille allahin sanaa kirjan voimalla?
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Mr.Reese on 27.05.2016, 22:27:09
Todistin tänään outoa ostokäyttäytymistä Lidlissä. Nuorempi matu oli tuohtunut vanhemmalle matulle, joka palloili siinä pullonpalautuseteisessä päällään ABI 2015 huppari. Liekö pelännyt varashälyjä, mutta jäi notkumaan kaupan ulkopuolelle.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 30.05.2016, 21:50:38
Vaikerrus vastaanottokeskusten sulkemisesta on alkanut.

QuoteVastaanottokeskuksen lakkauttaminen vie Naser Shamsin ensimmäisen työpaikan Suomessa - "Olen shokissa"

Suomeen vuonna 2008 Iranin Shnosta pakolaisena tullut kurdi Naser Shams kertoo olevansa sanaton. Hän on aiemmin päivällä kuullut maahanmuuttoviraston päätöksestä lakkauttaa suuri osa Suomen vastaanottokeskuksista, niiden joukossa Shamsin työpaikka Tapanilakodin vastaanottokeskus Lahdessa.

- Olen shokissa, hän sanoo vastaanottokeskuksen pihalla.

Shams on ollut ohjaajana Tapanilakodissa koko sen ajan, kun vastaanottokeskus on toiminut siellä. Saatuaan Suomesta turvapaikan hän opiskeli Turussa suomen kieltä.

- Sen jälkeen perustin ravintola-alan yrityksen.

Parin vuoden kuluttua Shams suuntasi taas opintojen pariin. Hän sai Lahdesta Koulutuskeskus Salpauksesta opiskelupaikan.

- Suoritin siellä suomen kielen tasot kaksi ja kolme.

Ykköstason hän oli suorittanut Turussa. Korkein eli nelostaso jäi väliin, kun hän siirtyi opiskelemaan ammatillista tutkintoa. Nelostason taidot hän on oppinut opiskelun myötä käytännössä.

Merkonomin tutkinto ja työpaikka vastaanottokeskuksessa

Shams valmistui merkonomiksi viime syksynä. Samoihin aikoihin Suomeen tulevien turvapaikanhakijoiden määrä nousi rajusti, ja maahan perustettiin jatkuvasti uusia vastaanottokeskuksia. Niissä tarvittiin kielitaitoista työvoimaa.

Shams lähetti työhakemuksen, ja keskuksen johtaja Sirkku Lindstam valitsi hänet ohjaajaksi. Shamsilla ei tuossa vaiheessa ollut kokemusta sosiaalityöstä, mutta Lindstam arveli, että nuori mies oppii toimen nopeasti.

Lindstam ei joutunut pettymään. Hänen mukaansa niin suomalaisten kuin ulkomaalaistaustaistenkaan ohjaajien sanat eivät ole aina virheettömiä ja aiheuttavat joskus levottomuutta asukkaissa, vaikka Tapanilankodissa ei varsinaisia häiriöitä ole ollutkaan.

Shams pystyy Lindstamin mukaan rauhoittamaan tilanteita olemuksellaan. Hän kertoo, että turvapaikanhakijoiden keskuudessa on joskus vastakkainasetteluja eri ryhmien välillä: arabit saattavat sanoa Shamsille, että tämä pitää kurdien puolta, mutta myös kurdit syyttävät Shamsia joskus arabien puolen pitämisestä.

- Naser on tarpeeksi vahva, ettei lähde niihin peleihin mukaan, Lindstam sanoo.

- Niin olen, Shams vastaa.

Ikäviä uutisia perheelle

Nyt Shamsilla oli ensimmäisen kerran tuotavana ikäviä uutisia töistä kotiin. Hänellä oli ennakkoaavistus saapuessaan tiedotustilaisuuteen maanantaina puolilta päivin.

- Koskaan Sirkku ei ole lähettänyt tällaista kutsua. Ajattelin, että joku paha asia on tapahtunut.

Niin oli. Shams ilmoitti ensi töikseen tiedotustilaisuuden jälkeen vaimolleen huonot uutiset. Pariskunnalla on yksi lapsi.

Shamsilla ja hänen noin 25 työkaverillaan on nyt tietoa tulevaisuudesta puoleksi vuodeksi. Heidän työtilanteensa selviää vasta elo-syyskuussa, jolloin maahanmuuttovirasto arvioi, onko lakkautuspäätös syytä pitää voimassa.

ESS (http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/art2274687)

Ohjaaja Naser Shams ja yksikönjohtaja Sirkku Lindstam esittelevät osaamistaan lehtikuvassa (http://www.ess.fi/incoming/img2274686/x5rcde/ALTERNATES/w980/1455270.jpg).

Tapanilakoti on tiedottanut toiminnastaan avoimesti:

QuoteSitä on taaskin toimittu ja touhotettu monenlaista Tapanilakodin vokissa:
Ravintolapäivää rakenneltiin yhteistyössä Ruokaosuuskunta ROK:n kanssa Lahdessa. Saivat Vihreät ja muutkin maistaa suomalaisista raaka-aineista, osin ulkomaalaisin käsin ja taidoin tehtyä keittoa ja pizzaa!

Facebook (https://www.facebook.com/Viittakivi-Oy-Tapanilakodin-vastaanottokeskus-167228370293205/)
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: koli on 30.05.2016, 21:59:01
QuoteSen jälkeen perustin ravintola-alan yrityksen.

Anna kun arvaan, kebab-pizzerian?
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Uuno Nuivanen on 30.05.2016, 22:01:52
- Sen jälkeen perustin ravintola-alan yrityksen.

Parin vuoden kuluttua verojen mentyä ulosottoon Shams suuntasi taas opintojen pariin.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: onni4me on 30.05.2016, 22:14:49
Työ: Olemuksella Rauhoittaja

Tälläistä tuottavaa työtähän Suomeen kaivataan kipeästi...siis voi vatun v*ttu!  :facepalm:
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Gunnar Hymén on 31.05.2016, 14:01:46
ilmeisesti 2 tapausta Lahdessa tapahtunut, jossa suomalainen mennyt raiskaajan ja uhrin väliin ja näin ollen estänyt tapahtuman. (tänä vuonna). sain tästä kuulla suomen tsikakon sisäpiireistä. miksei ole nostettu sankareita näistä väliinmenijöistä?
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: xor_rox on 31.05.2016, 14:18:40
Quote from: Afrikan kirjeenvaihtaja on 26.05.2016, 15:28:07
QuoteNyt kirjatun pahoinpitelyn epäillään tapahtuneen sunnuntaina 22. toukokuuta noin kello 20 aikaan Lahdessa Svinhufvudinkadulla. Poliisin mukaan kolme kantaväestöön kuuluvaa miestä oli pahoinpidellyt lyöden ja potkien turvapaikanhakijaa. Hänelle oli tullut vammoja käteen. Sairaalassa käynnin jälkeen mies pääsi palaamaan vastaanottokeskukseen.

Poliisi tutkii molempia tapahtumia. Kiinniottoja ei ole tehty.

(...)

Poliisi pyytää soittamaan hätäkeskukseen, jos havaitsee vastaavanlaisia tapahtumia, jotta epäillyt saataisiin mahdollisimman nopeasti kiinni.

Tulee mieleen tarina kangasalalaisesta bemarista. Mahtavatko jäädä yhtä lailla mysteeriksi nämä tapaukset?
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Pöllömestari on 31.05.2016, 15:10:39
Quote from: Gunnar Hymén on 31.05.2016, 14:01:46
ilmeisesti 2 tapausta Lahdessa tapahtunut, jossa suomalainen mennyt raiskaajan ja uhrin väliin ja näin ollen estänyt tapahtuman. (tänä vuonna). sain tästä kuulla suomen tsikakon sisäpiireistä. miksei ole nostettu sankareita näistä väliinmenijöistä?

Siksi koska urbaaneja tarinoita. Sisäpiiri kun tarpeeksi jakaa näitä tarinoita niin jossain vaiheessa joku vielä uskoo.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Gunnar Hymén on 31.05.2016, 15:20:07
mitenniin urbaaneita jos kuulee asiat suoraan paikallaolijalta?
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 06.06.2016, 15:06:41
Etelä-Suomen Sanomien pääkirjoitustoimittaja on olevinaan huolestunut siitä, että tulevat turvapaikanhakijat eivät muka saisi jokapäiväistä leipäänsä ja petiänsä nykyiseen tapaan.

QuoteMalttia vastaan­ottokeskusten alasajoon

Maahanmuuttovirasto jatkaa viime syksynä kovalla tohinalla perustetun turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskusverkoston alasajoa. Pakolaisvirta on tyrehtynyt sitten viime vuoden lopun kriisiaikojen niin paljon, että tänä vuonna aiotaan vähentää yhteensä noin 16 000 majoituspaikkaa. Se on melko tarkasti puolet maahamme viime vuonna saapuneiden turvapaikanhakijoiden määrästä.

Vähennykset näkyvät ja tuntuvat myös Päijät-Hämeessä, mistä lakkautetaan marraskuun loppuun mennessä viisi maakunnan kaikkiaan kahdeksasta vastaanottokeskuksesta: Viittakiven Lahdessa toimiva Tapanilakoti ja Heinolassa toimivat keskukset, SPR:n Kärkölän ja Orimattilan keskukset sekä Hartolan alaikäisyksikkö. Lisäksi muun muassa Hennalan keskusta supistetaan.

On tietenkin täysin loogista, että vastaanottokeskusten ja niissä sijaitsevien majoituspaikkojen tarve on täysin riippuvainen siitä, paljonko maahamme saapuu turvapaikanhakijoita. Kun virta viime syksynä oli huipussaan, majoituspaikkoja jouduttiin järjestämään kiireen kaupalla sieltä täältä. Siinä SPR:n ja muiden vapaaehtoisjärjestöjen sekä myös nopeasti hyvän markkinaraon havainneiden yksityisten yritysten apu oli maahanmuuttovirastolle enemmän kuin tarpeen.

Tämän vuoden puolella virta pysähtyi melkein kuin seinään, varsinkin sen jälkeen, kun Suomi sai sovittua Venäjän kanssa itärajamme pohjoisimpien rajanylityspaikkojen tilapäisestä tukkimisesta. Akuutin kriisin helpotuttua maahanmuuttovirasto saattoi ryhtyä valmistelemaan majoituspaikkojen vaiheittaista vähentämistä, minkä seuraukset alkavat nyt konkretisoitua myös Päijät-Hämeessä.

Vielä voi tosin olla ennenaikaista päätellä, että viime syksyn kriisi olisi jäänyt meillä vain yksittäiseksi ja lyhytaikaiseksi ilmiöksi.

Eurooppaan hakeutuu edelleen valtavia määriä pakolaisia, sillä konfliktit Syyriassa, Irakissa, Afganistanissa ja Afrikankin puolella jatkuvat. Vaikka suurin paine kohdistuu jälleen eteläiseen Eurooppaan, on mahdollista, että se jossain vaiheessa alkaa tuntua taas vahvasti myös täällä Pohjolan perukoilla.

Myöskään itärajan toiselta puolelta tulevaa pakolaisaaltoa ei voi sulkea pois laskuista siinä vaiheessa, kun Venäjän kanssa solmittu määräaikainen sopimus umpeutuu. Se on yksi syy, minkä takia ei ole järkevää ajaa alas koko nykyistä vastaanottokeskusverkostoa liian pikaisesti.

Uusia majapaikkoja on vaikea loihtia jälleen tyhjästä, jos niille joskus lähitulevaisuudessa tulee sittenkin laajempi tarve.

Ja joka tapauksessa tietty määrä keskuksia tarvitaan niin pitkään, kunnes oleskeluluvan saavat turvapaikanhakijat on saatu ohjattua uusiin asuinkuntiinsa. Tässä monen kunnan toivoisi muuttavan asennettaan nykyistä vastaanottavaisemmaksi uudisasukkaita kohtaan.

Keskusten sulkeminen on herättänyt keskustelua myös yhdestä niiden vähemmälle huomiolle jääneistä hyvistä puolista merkittävänä paikallisena työllistäjänä. Kyyjärvellä kerätään jo nimilistaa sikäläisen VOK:n säilyttämiseksi.

On valitettavaa, että alasajo jättää Päijät-Hämeessäkin kymmeniä juuri työllistyneitä ihmisiä taas vaille työtä. Se on kuitenkin väistämätöntä, jos keskusten elinkaari jää lyhyeksi pakolaiskriisin pysyvästi hellittäessä.

Etelä-Suomen Sanomien pääkirjoitus (http://www.ess.fi/Mielipide/paakirjoitukset/art2276359)

Kommenttiosiossa muun muassa muistutetaan, että työllistäminen valtion rahoilla on mahdollista ilman matujakin:

QuoteVoihan keskuksiiin palkattuja kantasuomalaisia työllistää siellä jatkossakin ilman turvapaikanhakijoita. Tulee halvemmaksi. Ei tarvitse lämmittää asuintiloja, ei ostaa elintarvikkeita valtavia määriä. Rahaa jää yli ja palkkoja voidaan jopa nostaa. Jos aika käy pitkäksi, muistakaamme tuo jalkapallo, joka ainakin syksyllä näytteli Hennalassa suurta osaa keskuksen toiminnassa. Lisäksi voivat mennä heille järjestettyihin ilmaiskonsertteihin yms.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Hakkapeliitta on 11.06.2016, 00:41:19
Pyörin päivisin todella paljon keskustassa ja tänään olin yöelämässä. Missä on kaikki discoläpsyttäjät? Näen silloin tällöin muutaman miehen laumoja päivisin, mutta nykyisin hyvin vähän. Sen sijaan näen usean muslimilapsen perheitä jokapuolella. Useita huntunaisia linja-autoissa, minun lähiössä jne. Tänään yöelämässä en nähnyt yhtään discoläpsyttäjää, vain ainoastaan valkoisia suomalaisia. Onko Lahdesta tullut perheiden paratiisi vai missä kaikki läpsyttäjät ovat?
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Golimar on 18.06.2016, 22:49:11
QuoteMytäjäisten tunnelma viime kesää rauhattomampi

Sivu 4.
https://www.e-pages.dk/uusilahti/340/

https://www.google.fi/maps/place/Myt%C3%A4j%C3%A4inen,+15800+Lahti/@60.9756884,25.6483297,14z/data=!4m2!3m1!1s0x468e2858116589eb:0x1a4a732743f82432

Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: orientexpressen on 18.06.2016, 23:29:41
^

Tuossa artikkelissa on kiitettävästi käytetty han-argumenttia ja sekä tekniikkaa, jota ehkä voisi kutsua nimellä mutkalleveto. Eli esitetään niin monta ja sekalaista toisistaan eroavaa näkökohtaa, että asian varsinainen ydin eli turvapaikanhakijat jäävät sivuosaan tai unohtuvat. Toki myös suvaitsevaisuus on muistettu mainita.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Econ101 on 18.06.2016, 23:34:45
^
Uutinen eli uutta on uusien maamiesten uimarannalle mukanaan tuoma perseily mutta tätäHÄN ei passaa sellaisenaan uutisoida.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Aksiooma on 19.06.2016, 00:02:09
Kunniakansalaiset käyttäytyvät kuin herraskansa. Välillä tulee sellainen olo, että omistaisivat tämän maan ja suomalaiset ovat palvelusväkeä. Kai se on vaan sitä rikkaampaa käytöskulttuuria, mitä pitäisi kadehtia ja mistä pitäisi ottaa oppia. Hirveätä älämöintiä ja kaaosta pitäisi aloittaa opettamaan suomalaisille lapsille omana oppiaineena heti ensimmäisestä luokasta lähtien. Juro suomalaisuus on vanhanaikaista ja typerää.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Riukulehto on 19.06.2016, 01:17:05
QuoteKalle Aaltonen Lahden kaupunginvaltuustossa

Maanantain Lahden kaupunginvaltuuston kokouksessa Persut jättivät aloitteen, jossa haluttiin varmistaa se, ettei Lahden kaupunki tule tekemään mitään sopimuksia Ely-keskuksen kanssa turvapaikanhakijoiden asuttamisesta Lahteen.

Aloitteeseen vastattiin, ettei tuollaista sopimusta ole, eikä sellaista tulla tekemään, mutta sinne jäi sellainen pieni sanamuoto, mikä voi myöhemmin kumota tuon ja halusimme sen pos tuolta. No, yllättäen muut päättäjät eivät tätä halunneet poistaa - jokainen voinee miettiä syytä tähän...

Kävin itse tuolla puhujanpöntössä aiheen tiimoilta kahdesti ja puhuin koko tilanteesta vähän laajemmin sekä siitä, että kusettajien hyysääminen ei ole kenenkään etu. Tässä tuo ensimmäinen visiittini tuolla puhujanpöntössä, jossa kerron lahtelaisille päättäjille mm. Syntholin kaltaisista lihakseen injektoitavista öljyistä, jota tuolla vokeissa näkyy käytettävän ja joista on tulossa varmasti lasku suomalaisille veronmaksajille tulevaisuudessa sekä myös elintasopakolaisten perseessä Suomeen tulleista Malesian Tigerin Winstrol-pöntöistä, joista eräs näiden kanssa työskentelevä tuttuni kertoi
https://www.facebook.com/KalleAaltonenLahdenKaupunginvaltuustoon/videos/vb.518201334860005/1320840377929426/?type=2&theater
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: mikkoR on 19.06.2016, 07:06:19
Eipä tullut aiemmin luettu tuota juttua Mytäjäisistä joka tosiaan sijaitsee (saako tässä käyttää termiä kivenheiton päässä?) eli melko lähellä Hennalan vokkia ja viime viikolla kuulin kommenttia ei natsirasistilta ettei siellä viitsi käydä kun on yhtä huutoa ja matua täynnä.
Meno on ilmeisesti jotain aivan päätöntä kun edes ei perheelliset ei viitsi käydä siellä.

Toisella rannalla (Möysä) joka sijaitsee hieman kauempana olen tehnyt havainnon että on myös matuja mutta enempi ihan yön timoja jotka porukassa pälyilee ns. normivaatteet päällä ihmisiä puun varjossa, tämä havainto joka kerralta kun olen siellä käynyt.
Uimassakin olen välimerellesiä nähnyt mutta niitä on vain muutamia.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Mr.Reese on 19.06.2016, 12:16:00
Quote from: mikkoR on 19.06.2016, 07:06:19
Eipä tullut aiemmin luettu tuota juttua Mytäjäisistä joka tosiaan sijaitsee (saako tässä käyttää termiä kivenheiton päässä?) eli melko lähellä Hennalan vokkia ja viime viikolla kuulin kommenttia ei natsirasistilta ettei siellä viitsi käydä kun on yhtä huutoa ja matua täynnä.
Meno on ilmeisesti jotain aivan päätöntä kun edes ei perheelliset ei viitsi käydä siellä.

Toisella rannalla (Möysä) joka sijaitsee hieman kauempana olen tehnyt havainnon että on myös matuja mutta enempi ihan yön timoja jotka porukassa pälyilee ns. normivaatteet päällä ihmisiä puun varjossa, tämä havainto joka kerralta kun olen siellä käynyt.
Uimassakin olen välimerellesiä nähnyt mutta niitä on vain muutamia.
Joko naapuriakin alkaa ahdistaa viedä lapsensa möysään uimaan. Pitääkin tiedustella. Mukkulan rannalla toistaiseksi varmaan rauhallista ja merrasjärvellä myös.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: J.M on 19.06.2016, 13:58:15
Quote from: Golimar on 18.06.2016, 22:49:11
...

Tuotakin jaksetaan jankuttaa joka artikkelissa, että ei olla saatu virallista ilmoitusta mistään häirinnästä yms. Mitähän arvon poliisi- tai VOKki-sedät ja -tädit mahtaisivat vastata huolestuneen kansalaisen ilmoittamaan ryhmässä pälyilyyn, huuteluun, tilan valtaamiseen etc. etc., jotka eivät siis ole laittomia toimenpiteitä eivätkä täten kiinnosta poliisia eivätkä myöskään VOKki-setiä tai -tätejä, koska eihän ne lemmikit nyt mitään pahaa.

Suomalaiset kuitenkin pääsääntöisesti kokevat esim. nuo mainitsemani häiritsevänä, eikä sillä ole yhtään mitään merkitystä, vaikka toiminta olisi laillista, jos suomalainen kokee, että hänen elin- ja harrastusympäristönsä on pilattu muukalaisilla. Terveessä yhteiskunnassa tulisi tässä vaiheessa muukalaisen velvollisuus väistää vaikka Mekkaan asti, mutta ei mielisairaassa Euroopassa.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: mikkoR on 21.06.2016, 11:24:04
http://www.uusilahti.fi/jutut/lahesta/art2280567

Mytäjäisten uimavalvoja korrektisti nuiva.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Gunnar Hymén on 21.06.2016, 12:08:44
"ihmiset tulevat sanomaan turviksista, mutta riehuuhan ja ryyppäähän suomalaiset skinheaditkin ja se vasta harmittaakin"
:facepalm: :facepalm:
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Mr.Reese on 21.06.2016, 12:51:42
Mytskyyn kaljanottoon lämpimänä kesäiltana. Extravärinää luvassa siihen tavalliseen tylsään rasistiseen pottisdokausördäykseen.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: mikkoR on 21.06.2016, 13:36:06
Hommakerho mytsky viikonloppuna?
Pääsyvaatimus kassillinen kaljaa, kalju pää plussaa mutta ei pakollinen.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Mr.Reese on 21.06.2016, 15:38:51
Quote from: mikkoR on 21.06.2016, 13:36:06
Hommakerho mytsky viikonloppuna?
Pääsyvaatimus kassillinen kaljaa, kalju pää plussaa mutta ei pakollinen.
Poliisit kävisi meidät säilöön, että kunniakansalaiset saisivat nauttia rantariennoista vapaasti.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Peltipaita on 21.06.2016, 15:56:48
QuoteKävijät ihmettelevät, mikä ylipäätään aiheuttaa rannalla riehumisen.

- Uiminenhan on iloinen asia. Ei siinä pitäisi olla mitään sellaista, mikä oikeuttaa huonoon käytökseen.

Tässä näkee kuinka valitettavan tietämättömiä suomalaiset ovat. He pitävät itselleen iloista asiaa iloisena asiana kaikille. Ja toisaalta se minkä suomalainen tulkitsee vieraaltaan huonoksi käytökseksi on vieraan mielestä juuri hyvää käytöstä. Tila haltuun, on näiden ohjesääntö. Sen kun ymmärtää, voi ymmärtää jo ongelman ratkaisunkin. Mutta siitä ollaan vielä kaukana.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 22.06.2016, 17:00:56
QuoteHennalan vastaanottokeskuksen johtaja vaihtui

Hennalan vastaanottokeskuksen johtaja Markku Heikkilä lopettaa tehtävässään. Heikkilä ei halunnut jatkaa määräaikaista työsopimustaan, kertoo SPR:n Hämeen piirin turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskusten johtaja Minna Jussila. Hennalan vastaanottokeskuksen johtajana aloitti kesäkuun alussa Mari Eklund-Kiiski. Hän on toiminut aiemmin vastaanottokeskuksen johtajana Lammilla.

Hennalan vastaanottokeskus on ollut paljon julkisuudessa muun muassa kovan vastustuksen ja asukkaiden riitojen takia. Viimeisimpänä uutisoitiin, että turvapaikanhakijoita oli hakattu Lahden keskustan alueella.

- Teemme paljon töitä, että turvallisuus säilyisi ja pyrimme yhteistyöhön kunnan ja paikallisten kanssa. Otamme palautetta vastaan, jotta voimme kehittää toimintaamme, Eklund-Kiiski sanoo.

Markku Heikkilää ei ole saatu kiinni kommentoimaan asiaa.

ESS (http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/art2280912)
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 28.06.2016, 22:32:58
QuoteHeinolan ja Hennalan tappelijat tuskin oikeuteen

Heinolan ja Lahden Hennalan vastaanottokeskusten joukkotappeluita tuskin käsitellään oikeudessa, arvioi tapausten tutkintaa johtanut rikoskomisario Ville Hahl Hämeen poliisista. Syynä on se, että pahoinpitelyistä epäillyt ovat poistuneet Suomesta.

– Miehet ovat peruneet turvapaikkahakemuksensa ja lähteneet omatoimisesti, monet Istanbulin kautta, kertoo Hahl.

Molemmat joukkotappelut sattuivat viime joulukuussa. Poliisin mukaan Hennalassa syntyi erimielisyyttä vastaanottokeskuksen säännöistä ja Heinolassa lentopallo-ottelusta. Hennalassa tappelijoita oli parikymmentä ja Heinolassa enimmillään kymmeniä.

ESS (http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/art2282137)

Muslimien väliset sodat kannattaa jatkossa käydä sotimassa Suomessa.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Sydämistynyt on 28.06.2016, 23:34:11
Quote– Miehet ovat peruneet turvapaikkahakemuksensa ja lähteneet omatoimisesti, monet Istanbulin kautta, kertoo Hahl.

Istanbulin lentokentällä räjähti, millä ei tietenkään ole mitään tekemistä keskenään tappelevien muslimien kanssa...
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Faidros. on 01.08.2016, 12:06:28
Lahdessa halutaan turvapaikanhakijat mukaan Lahti Pride-tapahtumaan.
http://www.yle.fi/uutiset/syrjinta_ja_vakivalta_seksuaalivahemmistojen_pelkona_vastaanottokeskuksissa/9064413?origin=rss
Tekisivät osallistumisen helpoksi ja menisivät Hennalan vokkiin keikistelemään.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Elemosina on 01.08.2016, 12:32:30
Onko turvapaikanhakijoilta kysytty kiinnostaako osallistua moiseen?
Ties vaikka sieltä tulisi ilmi epäsuotavia asenteita Priden edustamiin asioihin liittyen.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Mr.Reese on 24.08.2016, 22:36:26
http://www.ess.fi/uutiset/paijathame/art2296554 (http://www.ess.fi/uutiset/paijathame/art2296554)
QuoteHennalan vastaanottokeskus on kartoittanut Maahanmuuttoviraston kanssa, voidaanko turvapaikanhakijoille sallia ruuanlaitto entistä laajemmin. Tällä hetkellä asukkaille tarjotaan ruokaa viisi kertaa päivässä, mikä pienentää heille maksettua vastaanottorahaa, vaikka he tekisivät itse ruokaa.

Asukkaiden tyytymättömyys Hennalan ruokiin kärjistyi tiistaina sen jälkeen, kun asukkaat ja vastaanottokeskuksen johto olivat keskustelleet mahdollisuudesta tehdä itse ruokaa.

Johtaja Mari Eklund-Kiiski kertoo, että keskusteluissa asukkaille todettiin, että ruuanlaiton mahdollisuutta kartoitetaan.

- Muutos ei onnistu nopeasti yhdessä päivässä, koska se vaatisi esimerkiksi muutostöitä keittiötiloihin. Osa asukkaista ei hyväksynyt aikataulua.

Turvapaikanhakija Naderi Muzafar kertoo Etelä-Suomen Sanomille, että osa asukkaista ei ole suostunut syömään ruokapalvelun ruokaa eilisen jälkeen ja on kokoontunut pihalle osoittamaan mieltään. Toimittajan käydessä paikalla keskiviikkona iltapäivällä asukkaita kerääntyi ruokalan edustalle arviolta muutama kymmenen.

- Haluamme valmistaa itse oman kulttuurimme ruokaa, sanoi Hider Shamel.

Ruuan laadusta keskusteltu

Asukkaiden mukaan ruokalassa tarjotaan vanhaa, osin pilaantunutta ruokaa ja sopimus palveluntarjoajan kanssa tulisi päättää.

Sopimukseen ei ole tulossa lähiaikoina muutoksia.

- Henkilökunnan ruokaillessa pilaantunutta ruokaa ei ole ollut. On selvää, että hedelmät voivat mennä huonoksi, Eklund-Kiiski sanoo.

Keskustelua ruuan laadusta on käyty asukkaiden ja henkilökunnan välillä jo jonkin aikaa. Heinäkuussa asukkaat keräsivät ruokaan tyytymättömien nimilistan, jossa on Eklund-Kiisken mukaan 130 nimeä. Vastaanottokeskuksessa asuu 250 asukasta.

Suurimman vastaanottorahan henkeä kohden saavat yksinasuvat ja yksinhuoltajat. Vastaanottokeskuksessa aterioiville maksetaan 92,30 euroa kuukaudessa. Itse ruuan hankkiville raha olisi 314,91 euroa. Summa on tarkoitettu toimeentulon turvaamiseksi välttämättömiin menoihin.

Hennalan vastaanottokeskus on Migrin valmiussuunnitelmassa valmiina vastaanottamaan tarvittaessa uusia asiakkaita, jonka vuoksi myös ruokapalvelun on oltava joustava.
Muumi, taasko tätä samaa virttä. Syyt on tiedossa ja se on mani mani mani. Menisivät **ttu kotiinsa.  >:(
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: von Manstein on 24.08.2016, 22:51:47
Quote from: Mr.Reese on 24.08.2016, 22:36:26
Muumi, taasko tätä samaa virttä. Syyt on tiedossa ja se on mani mani mani. Menisivät **ttu kotiinsa.  >:(

Ikivihreän paikka.. ;D

We want our money:

http://www.iltalehti.fi/iltvuutiset/201510010175202_v0.shtml
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Alaric on 24.08.2016, 22:59:06
Kuukaudet kuluvat ja vuodenajat vaihtuvat, mutta yksi asia ei muutu miksikään: matujen uskomaton röyhkeys.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: internetsi on 25.08.2016, 09:36:58
Quote from: Alaric on 24.08.2016, 22:59:06
Kuukaudet kuluvat ja vuodenajat vaihtuvat, mutta yksi asia ei muutu miksikään: matujen uskomaton röyhkeys.
Kuulaudet kuluvat, vuodenajat vaihtuvat, mutta yksi asia ei muutu miksikään: Poliisi koittaa edelleen keksiä töttöröpäälle rikosta.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Blanc73 on 25.08.2016, 09:41:12
Noiden feikkipakolaisten älyllinen kapasiteetti on kastemadon tasolla. Eivät taida ymmärtää että huumoripitoinen teatteriesitys "Olen aito pakolainen" menee reisille, jos aletaan vinkumaan ilmaisesta ruuasta ja majoitusolosuhteista. Toivottavasti mahdollisimman moni veronmaksaja näkee nämä raivoa herättävät uutiset vokkien "hädänalaisista" k-päistä.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Gunnar Hymén on 25.08.2016, 09:44:30
Quote from: Blanc73 on 25.08.2016, 09:41:12
Noiden feikkipakolaisten älyllinen kapasiteetti on kastemadon tasolla. Eivät taida ymmärtää että huumoripitoinen teatteriesitys "Olen aito pakolainen" menee reisille, jos aletaan vinkumaan ilmaisesta ruuasta ja majoitusolosuhteista. Toivottavasti mahdollisimman moni veronmaksaja näkee nämä raivoa herättävät uutiset vokkien "hädänalaisista" k-päistä.

tämähän on ihan perinteinen hoax, hyväksikäyttäjät käyttää säälimättä hyväkseen uhreja (suvakit, hyysärit, vassarit)
hyväksikäytön kohteet taas eivät taas ymmärrä moista, vaan kiihdyttävät hyysäämistään ja näin avaavat ovia muille hyväksikäytön kikoille
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Uuno Nuivanen on 25.08.2016, 09:55:53
QuoteTällä hetkellä asukkaille tarjotaan ruokaa viisi kertaa päivässä

Ja silti hätä ja kärsimys on suuri. Kuinka moni teistä/meistä syö viisi ateriaa päivässä?

Onkohan tuollainen mässäily enää terveellistäkään, semminkin kun ruoka on pahaa eikä tarpeeksi kulttuuripitoista.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Pakkanen on 25.08.2016, 10:10:29
Quote
- Haluamme valmistaa itse oman kulttuurimme ruokaa, sanoi Hider Shamel.

Hider Shamel lienee aikuinen mies, ei lapsi. Suomessa kukaan ei estä tekemästä ruokaa.

Elättäisi itsensä, muuttaisi omilleen ja pian saisi huomata, ettei kukaan tee ruokaa puolestansa.

Etuuksilla oleskelija ei sanele ehtoja, täälläkään. Toi oli kyllä hevonpaskaa matujen kohdalla.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Java on 25.08.2016, 17:49:13
Mä muutan tonne vokkiin, ruoka viisi kertaa päivässä, ilmaiseksi, mistä voin varata huoneen?
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Lahti-Saloranta on 25.08.2016, 18:02:11
Quote from: Java on 25.08.2016, 17:49:13
Mä muutan tonne vokkiin, ruoka viisi kertaa päivässä, ilmaiseksi, mistä voin varata huoneen?
Vokista pitäisi tehdä vanhainkoti ja vanhainkodista vokki. Siinä suvakkikin hiljenisi kun kuulisi kuinka tyytyväisiä vanhukset olisivat hoidon ja huolenpidon radikaalista paranemisesta kun taasen sotalapset alkaisivat hillittömän riehumisen.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Titus on 25.08.2016, 18:12:27
Quote from: Afrikan kirjeenvaihtaja on 28.06.2016, 22:32:58
– Miehet ovat peruneet turvapaikkahakemuksensa ja lähteneet omatoimisesti, monet Istanbulin kautta, kertoo Hahl.

Olisiko hyvä syy laittaa jokaikinen perseilevä matu tutkintaan ja haastatteluun jokaisesta pikkurikoksesta
mitä tekevät, ja antaa siten viestiä, että perästä kuuluu ja paperityökin saattaa tämän takia viivästyä.

Moni nostaisi kytkintä omatoimisesti, case closed.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Kulttuurirealisti on 25.08.2016, 18:26:14
Quote from: Afrikan kirjeenvaihtaja on 28.06.2016, 22:32:58
Quote
Heinolan ja Lahden Hennalan vastaanottokeskusten joukkotappeluita tuskin käsitellään oikeudessa, arvioi tapausten tutkintaa johtanut rikoskomisario Ville Hahl Hämeen poliisista. Syynä on se, että pahoinpitelyistä epäillyt ovat poistuneet Suomesta.

– Miehet ovat peruneet turvapaikkahakemuksensa ja lähteneet omatoimisesti, monet Istanbulin kautta, kertoo Hahl.

Poliisin mukaan Hennalassa syntyi erimielisyyttä vastaanottokeskuksen säännöistä ja Heinolassa lentopallo-ottelusta. Hennalassa tappelijoita oli parikymmentä ja Heinolassa enimmillään kymmeniä.

Muslimien väliset sodat kannattaa jatkossa käydä sotimassa Suomessa.

Vanhaan vastaan, mutta ei hitto mitä touhua. "Kaikkein hädänalaisimmat" käyvät Suomessa tappelemassa aivan turhista asioista (oikeasti varmaan shiaat/sunnit/kurdit välienselvittelyitä) ja lähtevät sitten poliisia karkuun sinne mistä tulivatkin. Missä jatkavat tappeluitaan. Artisti maksaa, ja poliitikot ja media pöyristyvät, mutta ei tästä, vaan kansan rasismista.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: JoKaGO on 27.08.2016, 22:03:58
On taas oltu niin kauan maailmalla, että on ikävä Lahdessa asuvaa isää. Sotainvalidien Veljeskodissa melkein Suomen ikäinen äijä on aina niin kartalla siitä, mitä tapahtuu. Kun käyn morjenstamassa, niin aina kysyy "onko teillä Tampereella pakolaisia, meillä ne ottivat jo Hennalan kasarmitkin käyttöönsä".
Tulee toisaalta hyvä toisaalta paha mieli.

Jollei isäni olisi 1939 joutunut lähtemään Viipurista inttiin Hennalaan, ei hän olisi tavannut äitiänikään ja ... ette nyt lukisi tätä.
Suurin osa tuttavistani ja sukulaismiehistä on käynyt juuri Hennalassa intin. Itse en kelvannut jalkaväkeen, musta tehtiin titari Riihimäellä.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: writer on 28.08.2016, 23:10:01
Quote from: Titus on 25.08.2016, 18:12:27
Quote from: Afrikan kirjeenvaihtaja on 28.06.2016, 22:32:58
– Miehet ovat peruneet turvapaikkahakemuksensa ja lähteneet omatoimisesti, monet Istanbulin kautta, kertoo Hahl.

Olisiko hyvä syy laittaa jokaikinen perseilevä matu tutkintaan ja haastatteluun jokaisesta pikkurikoksesta
mitä tekevät, ja antaa siten viestiä, että perästä kuuluu ja paperityökin saattaa tämän takia viivästyä.

Moni nostaisi kytkintä omatoimisesti, case closed.

Jokaisesta perseilystä pitäisi aloittaa prosessi, poliisikuulustelut ja syyteharkinta ja mahdollisimman pitkä aika kiinni jokaisesta väkivaltaisesta teosta.
Samaan aikaan vapaaehtoisen paon mainostusta.

Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: JoKaGO on 29.08.2016, 00:17:37
Quote from: writer on 28.08.2016, 23:10:01
Quote from: Titus on 25.08.2016, 18:12:27
Quote from: Afrikan kirjeenvaihtaja on 28.06.2016, 22:32:58
– Miehet ovat peruneet turvapaikkahakemuksensa ja lähteneet omatoimisesti, monet Istanbulin kautta, kertoo Hahl.

Olisiko hyvä syy laittaa jokaikinen perseilevä matu tutkintaan ja haastatteluun jokaisesta pikkurikoksesta
mitä tekevät, ja antaa siten viestiä, että perästä kuuluu ja paperityökin saattaa tämän takia viivästyä.

Moni nostaisi kytkintä omatoimisesti, case closed.

Jokaisesta perseilystä pitäisi aloittaa prosessi, poliisikuulustelut ja syyteharkinta ja mahdollisimman pitkä aika kiinni jokaisesta väkivaltaisesta teosta.
Samaan aikaan vapaaehtoisen paon mainostusta.

No tottakai pitäisi! Sisällissotaa pukkaa ...  :'(
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Melbac on 29.08.2016, 05:11:14
Quote from: JoKaGO on 27.08.2016, 22:03:58
On taas oltu niin kauan maailmalla, että on ikävä Lahdessa asuvaa isää. Sotainvalidien Veljeskodissa melkein Suomen ikäinen äijä on aina niin kartalla siitä, mitä tapahtuu. Kun käyn morjenstamassa, niin aina kysyy "onko teillä Tampereella pakolaisia, meillä ne ottivat jo Hennalan kasarmitkin käyttöönsä".
Tulee toisaalta hyvä toisaalta paha mieli.

Jollei isäni olisi 1939 joutunut lähtemään Viipurista inttiin Hennalaan, ei hän olisi tavannut äitiänikään ja ... ette nyt lukisi tätä.
Suurin osa tuttavistani ja sukulaismiehistä on käynyt juuri Hennalassa intin. Itse en kelvannut jalkaväkeen, musta tehtiin titari Riihimäellä.
Tämä selittääkin jo paljon..  :P
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 22.09.2016, 21:15:29
Toimittaja on enemmän tai vähemmän sattumalta löytänyt haastateltavakseen turvapaikanhakijan, joka on vaivautunut opettelemaan suomea:

Shams tuli Afganistanista joulukuussa Hennalaan ja antaa nyt haastatteluja suomeksi (video) (http://www.uusilahti.fi/jutut/lahesta/art2303715)
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: zemial on 25.09.2016, 08:51:50
http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/art2304601

"Lahden Hennalan vastaanottokeskuksen kapasiteetti vähenee marraskuun loppuun mennessä nykyisestä 350:stä paikasta 300:aan.

- Asukkaiden todelliseen määrään supistuksella ei ole vaikutusta, koska vastaanottokeskuksessa on nytkin vain 200 turvapaikanhakijaa, korostaa Maahanmuuttoviraston vastaanottoyksikön johtaja Pekka Nuutinen.

Virastossa arvioidaan, että vuodenvaihteen tienoilla turvapaikanhakijoita on sijoitettava keskuksiin lisää, mutta Hennalaan heitä ei ole tulossa."

Eli siellä olisi nyt ainakin sata maksettua paikkaa tyhjänä. Voisiko joku tehdä aloitteen näiden sadan paikan täyttämisestä esim. kotimaisilla asunnottomilla talven varalle?

Tyhmäähän se on maksaa täysihoidosta, jos paikkoja ei edes käytetä. Liekö ruokaakin tehdään tuolle sadalle ja heitetään sit roskiin kun kukaan ei syönytkään?
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Hakkapeliitta on 27.09.2016, 10:56:00
http://www.uusilahti.fi/jutut/lahesta/art2304407

Quote
Oleskeluluvan saaneet muuttavat pienemmiltä paikkakunnilta Lahteen

Viime viikolla kerätyn tilaston mukaan Asikkalan Tallukan vastaanottokeskuksesta on muuttanut Lahteen tämän vuoden aikana 47 oleskeluvan saanutta turvapaikanhakijaa. Samanaikaisesti Hennalan vastaanottokeskuksen kautta on asettunut Lahteen 31 henkillöä. Alkuvuoden aikana Lahteen on tullut yhteensä 244 oleskeluvan saanutta turvapaikanhakijaa, etupäässä alueen muiden kuntien vastaanottokeskuksista. Kuva: Pirjo Kamppila
 
Lahteen asettunut alkuvuoden aikana 244 oleskeluluvan saanutta turvapaikanhakijaa. Heistä vain 31 on tullut Hennalasta.

Viime syksynä alkaneen turvapaikanhakijatilanteen hoidossa ollaan siirtymässä yhä enemmän vaiheeseen, jossa myönteisen turvapaikkapäätöksen saaneet henkilöt siirtyvät vastaanottokeskuksista ensimmäisiin varsinaisiin asuntoihinsa. Oleskeluluvan saaja voi asettua kenen tahansa Suomessa asuvan tavoin muuttaa haluamalleen paikkakunnalle.

Viime viikon lopulla tehdyn yhteenvedon perusteella Lahteen on asettunut kuluvan vuoden aikana yhteensä 244 oleskeluluvan saanutta turvapaikanhakijaa. Turvapaikkapäätösten teko pysähtyi välillä, mutta viime aikoina päätöksiä on alkanut tulla taas tasaiseen tahtiin. Sillä perusteella pystyykin jo tekemään karkean arvion vuoden loppuun mennessä Lahteen asettuvien henkiöiden määrästä.

– Kyllä se voi mennä melko lähellä 500, arvioi Lahden kaupungin maahanmuuttoasioiden päällikkö Anne Saloranta.

"Kaupunki ei avusta"

Toistaiseksi suurin osa Lahteen asettuneista on muuttanut tänne kaupungin ulkopuolelta. Hennalasta on tullut 31 henkilöä ja Tapanila-kodin lakkautettavasta vastaanottokeskuksesta vain neljä. Lahteen on muutettu etenkin lähialueella olevista vastaanottokeskuksista, kuten Lammilta, Kärkölästä, Heinolasta ja Vääksystä. Muualla päin Suomea sijaitsevista vastaanottokeskuksista tänne on tullut 24 henkilöä.

Saloranta arvioi, että Lahden suosio riippuu muun muassa kaupungin runsaasta asuntotarjonnassa. Hän haluaa oikoa julkisuudessakin vilahtaneita päättäjien puheenvuoroja, joiden mukaan Lahti houkuttelisi tänne oleskeluluvan saaneita muuttajia. Päinvastoin, vastaanottokeskuksiin on vihjattu, että asuntoja on muuallakin.

– He hankkivat itse asuntonsa ja saavat mahdollisesti neuvoja esimerkiksi vastaanottokeskuksesta. Periaatteessa he voivat mennä esimerkiksi netistä katselemaan sopivia asuntoja, jos pystyvät. Kaupungin virkamiehet eivät auta asunnon etsinnässä.

Yksityisiä vuokra-asuntoja

Lahteen asettuneiden oleskeluluvan saajien joukossa on 34 perhettä. Suurin osa osa tänne tulleista on siis yksin asuvia miehiä.

– Täällä on ollut tarjontaa yksiöistä etenkin yksityisillä markkinoilla, Saloranta toteaa.

Oleskeluluvan saajille on vuokrattu tämän vuoden aikana Lahdessa 160 asuntoa, joista 120 on yksityisten vuokranantajien omistuksessa. Esimerkiksi Lahden Talojen asuntoja joukossa on vain muutama.

Onneksi olkoon me Lahtelaiset.  :facepalm:
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Uuno Nuivanen on 27.09.2016, 10:58:00
Aivan kateeksi käy tuo saamanne valtava rikkaus ja voimavara.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Mr.Reese on 04.10.2016, 22:00:54
http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/art2307536 (http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/art2307536)
QuotePäijät-Hämeen käräjäoikeus tuomitsi tiistaina kolmekymppisen irakilaismiehen 30 päivän ehdolliseen vankeusrangaistukseen kunnianloukkauksesta ja laittomasta uhkauksesta.

Mies oli uhannut Lahden Hennalan vastaanottokeskuksessa ohjaajana työskennellyttä naista ruumiillisella väkivallalla ja raiskauksella. Ainakin osan uhkauksista hän oli tehnyt ollessaan lähellä naista.

Vastaaja oli käyttäytynyt aggressiivisesti. Hän oli tehostanut uhkauksiaan lyömällä käsiään yhteen.

Irakilaismies oli tullut Hennalaan toisesta vastaanottokeskuksesta. Tekojen jälkeen hänet siirrettiin jälleen toiseen vastaanottokeskukseen.

Anna vahingon kiertää vai miten se meni?   >:(
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: ISO on 04.10.2016, 22:20:35
Siirrettiin ilmeisesti otanmäkeen?

Miten tyhmiä noi voi olla, pyöritellään ukkoa paikasta toiseen ja sama meno jatkuu vaan aina uudelleen ja uudelleen.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Mr.Reese on 04.10.2016, 22:25:44
Quote from: ISO on 04.10.2016, 22:20:35
Siirrettiin ilmeisesti otanmäkeen?

Miten tyhmiä noi voi olla, pyöritellään ukkoa paikasta toiseen ja sama meno jatkuu vaan aina uudelleen ja uudelleen.
Työvoimareservi on keksinyt tavan tutustua Suomeen, eikä tyydy vokissa notkumiseen.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Jääpää on 04.10.2016, 22:33:06
Uih! Kyllä nyt iRakki tulee synnintuntoon ja parantaa tapansa, kun hirvittävä 30 ehtoolista roikkuu niskassa..
VMP, jos tuolla naisella on edes jokunen järjissään oleva läheinen, niin ainoa mitä iRakki ymmärtää on..no, mass beating.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Nuivake on 04.10.2016, 22:37:38
Tuosta matun pyörittelemisestä VOKista toiseen tulee mieleen etenkin nämä kaksi klassikkoa: "Kuka pelkää mustaa miestä" ja varsinkin "kenelle jää Musta Pekka käteen".

Nuo ovat nyt siirretty konkreettisesti tosielämään.
Elämme kuitenkin jo vuotta 2016.
Nauran itseni uneen.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: MW on 04.10.2016, 22:39:13
Quote from: ISO on 04.10.2016, 22:20:35
Siirrettiin ilmeisesti otanmäkeen?

Miten tyhmiä noi voi olla, pyöritellään ukkoa paikasta toiseen ja sama meno jatkuu vaan aina uudelleen ja uudelleen.

Ei jatku sama meno. Kyllä ne uhkaukset ja mahdollisesti pahempikin toteutuvat, kun annetaan ajan kulua ja matun "kotoutua".
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: ikuturso on 04.10.2016, 22:41:36
Quote from: Jääpää on 04.10.2016, 22:33:06
Uih! Kyllä nyt iRakki tulee synnintuntoon ja parantaa tapansa, kun hirvittävä 30 ehtoolista roikkuu niskassa..
VMP, jos tuolla naisella on edes jokunen järjissään oleva läheinen, niin ainoa mitä iRakki ymmärtää on..no, mass beating.

Goddamit...  Miekkosen ura lupaavana aivokirurgina on nyt vaakalaudalla, kun lähes kuukauden ehdollinen löytyy rikosrekisteristä. Pienellä sitä pystyy elämänsä pilaamaan.

-i-
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Jääpää on 04.10.2016, 23:10:51
Quote from: ikuturso on 04.10.2016, 22:41:36
Quote from: Jääpää on 04.10.2016, 22:33:06
Uih! Kyllä nyt iRakki tulee synnintuntoon ja parantaa tapansa, kun hirvittävä 30 ehtoolista roikkuu niskassa..
VMP, jos tuolla naisella on edes jokunen järjissään oleva läheinen, niin ainoa mitä iRakki ymmärtää on..no, mass beating.

Goddamit...  Miekkosen ura lupaavana aivokirurgina on nyt vaakalaudalla, kun lähes kuukauden ehdollinen löytyy rikosrekisteristä. Pienellä sitä pystyy elämänsä pilaamaan.

-i-

No hupsis, tosiaan, mutta varmasti Maahanmuuttajantakuuastronauttikoulutuksessa tuollaiset sosiaaliset taidot arvostetaan korkealle.
Ja entäpä käsien läpsyttely, huikea innovaatio avaruudessa kommunikointiin!
Kyllä nyt ainakin jokin Vientipalkinto pitäis.." Mukslima, johdottoman viestinnän aatelia. Osta oma Mukslima-taputusaapinen jo tänään!"

Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 18.10.2016, 16:32:18
QuotePerussuomalaisilta vaatimus Hennalan vastaanottokeskuksen sulkemisesta

Lahden Perussuomalaiset ry toteaa kannanotossaan, että Hennalan vastaanottokeskus tulee mahdollisimman pikaisesti lopettaa, jotta alueen kehittäminen ja käyttö uusiin tarkoituksiin voidaan toteuttaa.

"Alue on merkittävä Lahden talouskehityksen, vetovoimaisuuden ja työllisyyden kannalta", muistutetaan puoleen paikallisjärjestön vuosikokouksen yhteydessä julkistetussa kannanotossa.

Lisäksi perussuomalaiset huomauttavat, että Hennalasta ei tule muodostaa turvallisuusriskejä muodostavien turvapaikanhakijoiden ja kotimaihinsa palautettavien erityiskeskusta. Kannanotossa myös vaaditaan, että "Lahden on keskeytettävä kiintiöpakolaisten vastaanotto, koska Lahti omalta osaltaan on jo kiintiönsä hoitanut ottamalla vastaan kiintiöpakolaisten lisäksi kaupunkiin itse muuttaneita Suomeen oleskeluluvan saaneita".

[---]

Uusi Lahti (http://www.uusilahti.fi/jutut/lahesta/art2311263)

Samana päivänä saman konsernin lehti muistuttaa unelmoivien matujen riipaisevista kohtaloista.

Quote"Irakissa odottaa kuolema" - kielteisestä turvapaikkapäätöksestä valittaneet odottavat ratkaisua hallinto-oikeudesta

Serwan al-Windi, Ashraf al-Janabi ja Ali Kamel istuvat vastaanottokeskuksessa Tampereella ja odottavat. Muiden kielteisestä turvapaikkapäätöksestä valittaneiden tavoin se on heidän tehtävänsä, kunnes hallinto-oikeus antaa ratkaisunsa.

Irakiin palaamista miehet eivät pidä vaihtoehtona.

- Sanoin pojalleni puhelimessa, että kaipaan häntä todella paljon. Poikani sanoi, että minäkin sinua, mutta älä tule tänne. Ne tappavat sinut. Ja poika on vain kuusivuotias, al-Windi kertoo.

Shiiamilitantit alkoivat kiristää sunnalaista al-Windiä, joka työskenteli Irakissa ravintoloitsijana. Kun al-Windi ei suostunut maksamaan, militantit pahoinpitelivät hänet.

Vaimo on kertonut al-Windille, että militantit ovat kyselleet häntä lähdön jälkeen. Lisäksi poliisina työskentelevä vaimon veli on uhannut sekä al-Windiä että hänen vaimoaan.

Maahanmuuttovirasto pitää al-Windin kertomusta totena. Päätöksen mukaan al-Windi ei kuitenkaan ole erityisen profiloitunut shiiamilitian silmissä.

Viraston mukaan kertomus al-Windin lähdön jälkeisistä etsinnöistä on kuulopuhetta ja hän voi palata Bagdadiin sunnienemmistöiseen kaupunginosaan.

"On onnesta kiinni, kuinka kauan selviää"

Asiantuntijat sanovat, että militioiden eli aseellisten ryhmittymien kiikariin joutuneiden on turvatonta palata.

Irak-asiantuntija Hussein al-Taee konfliktinratkaisujärjestö CMI:stä arvioi, että shiiaryhmittymät saavat tulevaisuudessa todennäköisesti Bagdadissa yhä enemmän valtaa.

- Kun negatiivinen turvapaikkapäätös annetaan tällaiselle ihmiselle, on vain hänen onnestaan kiinni, kuinka kauan hän selviää, al-Taee sanoo.

[---]

Turvapaikanhakijat kokevat, että he ovat joutuneet politiikan pelinappuloiksi.

- Olen pahoillani joutuessani sanomaan tämän, mutta meillä ei ole täällä ihmisoikeuksia, al-Windi sanoo.

Kielteiset päätökset ovat koetelleet kolmikkoa, mutta heillä on yhä unelmia. Al-Janabi on kerännyt vapaaehtoistyöntekijänä yli 20 työtodistusta festivaaleilta. Hän opiskeli Irakissa historian opettajaksi ja haluaa opettaa Suomessa.

Al-Windi tahtoo perustaa ravintolan. Ali Kamel haluaa toipua ja pysyä hengissä.Emme julkaise Ali Kamelin koko nimeä tai kuvaa hänen pyynnöstään.

Etelä-Suomen Sanomat (http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/art2311143)
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Java on 18.10.2016, 22:18:12
Olisiko Al Windin pitänyt valita vaimo jostain toisesta suunnasta, jos vaimon veli uhkaa häntä ja vaimoa? Ja miten helvetissä voi jättää vaimon ja pienen pojan sinne, jos jotain uhkaa epäilee, mulkku!!!
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Mr.Reese on 19.10.2016, 11:20:32
Hennalan alueen kehityssuunnitelmiin sotkeentuneet politikot alkaa saada paskahalvauksia, koska alueen arvo on lähellä nollaa, niin pitkään, kun vok siellä lymyää. Alueen kehittämissuunnitelmiin voi olla vaikea saada yhteistyökumppaneita yrityksistä, jos tuotto-odotukset on negatiivisia.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Mr.Reese on 20.11.2016, 16:06:31
Kuinkas sattuikaan, että kuukauden takainen postaukseni ennusti hyvin tilannetta. Hennalan alueen rakennukset ovat yhtä lukuunottamatta myymättä. Maksumuurin takana, paitsi tilannekuva myydyistä rakennuksista.
http://www.ess.fi/uutiset/paijathame/art2320657 (http://www.ess.fi/uutiset/paijathame/art2320657)
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: multa tulille on 20.11.2016, 18:54:53
Quote from: Mr.Reese on 19.10.2016, 11:20:32
Hennalan alueen kehityssuunnitelmiin sotkeentuneet politikot alkaa saada paskahalvauksia, koska alueen arvo on lähellä nollaa, niin pitkään, kun vok siellä lymyää. Alueen kehittämissuunnitelmiin voi olla vaikea saada yhteistyökumppaneita yrityksistä, jos tuotto-odotukset on negatiivisia.

Älkää hyvät hommalaiset olko noin pessimistisiä Hennalan tulevaisuuden suhteen. Myönteistä kehitystähän on vaikka millä mitalla:

Tässä juuri loppuviiikolla ratkaistiin ideakilpailu Hennalan länisilaidalla olevan olevan maahan ylös - puuhun  alas- alueen kehittämisestä. Sinne tulee kolme kukkaketomaista kerrostalokuviota ja asuntoja noin 3000 asukkaalle. Rakentaminen pitää sisälllään runsaasti mielenkiintoisia elementtejä, koska alue näyttää vanhalta savikolta... josta syytä paalujuntat tulevat paukuttamaan yötä päivää. Valitettavasti vain työt alkavat vasta 2020-luvulla, joten Lahden talousalueen tulevat moniosaajat, jotka nyt ovat lähtökynnyksellä Hennalan VOK:ssa, eivät voi odottaa siirtymistään elinkeinoelämän pelastajiksi niin kauaa, että voisivat majottua uusiin kukkaketoihin.

Hennalan entistä Valtion vanikkamurskaamoa muutetaan yötä päivää kaarilamppujen valoissa uudeksi Päijät-Hämeen poliisien tukikohdaksi, jossa saavat sijansa kaikki lahtelaisten tarvirsemat alan palvelijat eli  JÄPO, RIPO. HAPO, SUPO sekä myös parasta aikaa kuumeisesti mudostettava POPO, joka  pitää huolta siitä että pahantahtoiset puheet eivätkä vääristyneet ajatuksetkaan pääse uhkaamaan Päiijät-Hämeen myönteistä ja tasapainoista kehitystä. Siltä varalta, että tässä suhteessa kutenkin ilmenisi ei-toituttuja ilmiöitä, entisen ruokalan 60-luvun elintarvikevarastointimitoitusten mukaiset kellaritilat tarjonnevat mahdollisuuden rakentaa niihin enemmän kuin riittävästi sellejä em. syystä pidätettävile.

Samon Henanlan kunniakas menneisyys kavalleri-varuskuntana samoin kuin lukuisat vanhat tallirakennukset antavat mahdollisuuden perustaa Lahteen RAPO-osaston, joka voi muiden tehtävien ohessa osallistua mm Aleksanterinkadun joulukadun avajaisiin heti Joulupukin, Helinä-keijun ja Svartze-Pieterin jäljessä.

Lisäksi Henanlaan on kulemma tulossa (ei ole tiedossa mihin ja koska) siviilipalvelumiesten koulutuskeskus, jonka nykyiset tilat Lapinjärjvellä ovat kuulemma kovia kokeneina tarkoitukseen sopimattomia. Kuulemani mukaan Hennalan kasarmeja ehdittiin sopivasti korjata ennen kuin Hämeen rykmentti lakkautettiin, joten nyt on aseistakieltäytyjille ja muille älyköille tarjolla hyvää ja pitkäkestoista tilaa. Lisäksi Hennala voisi varmaan tarjota mahdollisuuksia laajentaa em. palvelusta suorittavien  koulutusohjelmaa  esim katusulkujen (ruåts. barrigad) rakentamisella ja erilaisten julisteiden (ruåts. banderoller) heiluttamisella, jolloin heidän valmiutensa paranee ajetellen tulevassa siviilipuolustuksessa tarvittavia tehtäviä.

Lisäksi myös viihdemaailma on jo tehnyt aluevaltauksen Hennalaan, joku Pukki on kulemma majoittunut  johonkin alueen rakennuksista ja sen tarkoitus on laajentaa toimintaa ja varmistaa että alueen tulevilla asukailla on monipuolisia kulttuuripalveluja saatavana ihan kävelymatkan päässä.

Toivottavasti saan näillä rohkaisevilla esimerkeillä Hennalan kehityksestä huolestuneet vakuuttuneiksi siitä, että syytä huoleen ei ole. Kehitys kohti uutta ja entistä monipuolisempaa Hennalaa on viitoitettu lujasti ja varmasti.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 27.11.2016, 18:10:04
Tapanilan vastaanottokeskuksen johtajaa ei vaikuta haittaavan, että veronmaksajien kustannuksella on hyysätty onnenonkijoita aivan viimeisen päälle. Tietysti on syytäkin olla tyytyväinen, että kaikki selvisivät hengissä. Tosin osa on kadonnut, mutta heidät ilmeisesti lasketaan eläviin.

Quote"Äiti yritti myydä meidät rahapulassaan"

Lahden Tapanilakodin turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskus on hiljentynyt kuin varkain. Viimeiset asukkaat muuttivat pois pari viikkoa sitten.

Migri ilmoitti keväällä, että osa vastaanottokeskuksista loppuu vielä tämän vuoden puolella. Yksi näistä oli juuri Viittakiven ylläpitämä Lahden Tapanilakodin vastaanottokeskus. Se ilmoitettiin lopetettavaksi marraskuun lopussa.

- Tämä oli varmaan Suomen tylsin vastaanottokeskus, lohkaisee keskuksen johtajana toiminut Sirkku Lindstam.

- Kun täällä ei tapahtunut koskaan mitään, ei mediakaan ollut kiinnostunut meistä, hän tarkentaa kommenttiaan.

Se, etteikö mitään olisi tapahtunut, ei pidä paikkaansa. Tapahtui paljonkin. Mutta ei välikohtauksia tai tappeluita, joista media varmuudella olisi kertonut ja keskustelupalstojen kiivaat kommentoijat olisivat saaneet vettä myllyynsä.

Mutta annetaan Lindstamin itsensä kertoa. Aloitetaan vaikka keskuksen viimeisistä päivistä, kun taloa piti alkaa tyhjentää. Helppo noin 200 asukkaan muutto ei nimittäin ollut. Varsinkaan, kun suurelle osalle asukkaista vastaanottokeskuksesta ehti vuodessa sukeutua koti.

Lindstam kertoo, että keskuksen lopetus sai asukkaat päätymään salaliittoteorioihinkin.

- Asukkaat olivat pettyneitä, kun he joutuivat muuttamaan. Osa epäili - sanoi ihan ääneen, että äiti (minä) on rahapulassaan myynyt heidät.

Perheet muuttivat Asikkalan Tallukkaan, yksin Suomeen tulleille miehille puolestaan osoitettiin uusi paikka Lahden Hennalasta. Kaikki miehet eivät innostuneet muutosta Hennalaan.

- He olivat ottaneet selvää (Maahanmuuttovirasto) Migristä, kuka tekee päätökset kunkin uudesta paikasta ja ilmeni, että joku oli kertonut heille, että vastaanottokeskuksen johtaja päättää. Tämähän ei pidä paikkaansa, vaan Migri osoittaa uuden paikan heille, jotka joutuvat lähtemään suljettavasta vastaanottokeskuksesta.

- Kun itse jälkikäteen selvittelin, miksi Migristä oli näin sanottu, ihmettelivät asiaa sielläkin. Ilmeisesti asiaa oli kysytty joltakin sellaiselta henkilöltä, joka ei näistä asioista tiedä.

Kummallinen tapaus sattui myös, kun koitti päivä, että 15-päisen miesjoukon oli määrä muuttaa Tapanilasta Hennalaan.

- Miehillä on kavereita muissa kaupungeissa ja ilmeisesti he olivat kuulleet, että Kirkkonummella olisi Hennalan sijaan mieleinen vastaanottokeskus. Miehille oli varattu bussi, jonka oli tarkoitus viedä heidät Hennalaan, mutta sen sijaan, että he olisivat hypänneet bussiin, he ottivatkin junan Helsinkiin. Sieltä he ajoivat bussilla Kirkkonummelle ja kun heitä ei siellä otettukaan vastaanottokeskukseen, joukko ajoi yöllä taksilla takaisin Lahteen. Hennalaan.

- Osa teki siis 300 kilometrin mutkan, kun matka olisi voinut olla viisi kilometriä. Kyllä he jälkikäteen totesivat, että oli vähän tyhmä temppu. Matkusteluun kun kuluivat juuri Tapanilakodista saadut viimeiset vastaanottorahat.

Lindstam sanoi jo viime vuonna Tapanilakodin keskuksen avatessa ESS:n haastattelussa, että Tapanilakodista ei tule palvelu- eikä oleskelukeskusta, vaan siitä tehdään toimintakeskus.

- Ja sellainen siitä tuli. Meillä oli asukkaille moninkertaisesti opiskelu- ja työtoimintaa siihen nähden, mitä Migri keskuksilta edellyttää. Yksi Migrin tarkastajakin vierailulla käydessään jäi ihastelemaan meidän seinällä ollutta lukujärjestystämme ja halusi siitä itselleen kopion.

Lindstam on ylpeä siitä, että Tapanilakodin keskuksessa oli paljon etnisiä ohjaajia, "ehkä eniten koko Suomen keskuksista".

- Meillä oli monen eri kielen osaajia, emmekä siksi tarvinneet niin paljon tulkkeja. Moni ohjaaja oli myös opetustaitoinen. Asukkaille annettiin tietoa Suomen lainsäädännöstä, tasa-arvoasioista, lastensuojelusta, huushollin ylläpidosta, opetettiin suomea ja englantia..., Lindstam luettelee esimerkkejä, mitä keskuksessa tehtiin.

[---]

Tilastot eivät näytä paperittomien määrää, mutta Lindstam kertoo, että Tapanilakodin keskuksestakin osa asukkaista hävisi.

- Esimerkiksi kolmelle perheelle tuli palveluiden lopettamisilmoitus. Minun keskuksen johtajana olisi pitänyt se perheille antaa, mutta en ehtinyt, koska perheet lähtivät oma-aloitteisesti. Yksi näistä, useita vuosia Suomessa ollut perhe jätti lähtiessään viestin: tarkoitus oli lähteä ulkomaille.

Vaikka asukkaat saavat kielteisiä turvapaikkapäätöksiä, osa ei päätöksistä huolimatta poistu maasta. Päätöksistä voi valittaa ja siitä syystä jotkut ovat saaneet monta kielteistä päätöstä. Jossakin nämä ihmiset silti ovat, ehkä edelleen Suomessa, ehkä lähteneet ulkomaille.

[---]

ESS (http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/art2323472)
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Mr.Reese on 01.12.2016, 11:28:25
Luin jutun kokonaan vasta nyt ja tämä selventää hieman vokkien johtajien valintakäytäntöjä:
Quote- Olen tottunut tekemään töitä paikoissa, joissa tarvitaan tulipalojen sammuttelijaa. Kyllä vaikeudet taas löytävät minut. Tähänkin työhön minut rekrytoitiin rautatieaseman parkkipaikalta.
Harmi, kun ei sattunut itse seisomaan assan parkkiksella ko.hetkenä. Hieman hankalaa tuollainen työnhaku kieltämättä on. Voisiko lanseerata termin lotto-työ tai sitten puhuja puhuu sitä itseään.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Elemosina on 01.12.2016, 12:40:48
OT: Onkohan työvoimatoimisto muuttanut rautatieaseman parkkipaikalle?
Sama taitaa toimia Helsingissä, sielläkin rautatieaseman lähistöllä olevilla parkkipaikoilla notkuu työnhakijoita EU:sta ja muualta.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: internetsi on 28.12.2016, 18:28:10
QuoteSyyttäjä ei aloita esitutkintaa poliisin voimankäytöstä Hennalan vastaanottokeskuksessa

Turvapaikanhakijoiden joukkotappelu johti poliisin mukaan kaasun ja patukan käyttämiseen, kun suullinen käskyttäminen ei taannut poliisin työrauhaa.

– Asiassa on puhutuksin voitu selvittää, että poliisi on ensin yrittänyt käskyin ja kehotuksin suomeksi ja englanniksi saada virkatoimensa suoritettua eli pidettyä tai palautettua järjestyksen varsin sekavassa tilanteessa, syyttäjä toteaa.

Syyttäjän mukaan poliisit eivät toimineet kärjistyneessä tilanteessa poliisilain vastaisesti.

Iltasanomat (http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000005024217.html)

Quote from: Poliisitarkastaja Marko SavolainenMiksi ketään ei otettu kiinni virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta, jos poliisin piti turvautua kaasuun ja patukkaan.
No koska se olisi rasismi.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: millla on 28.12.2016, 22:12:45
Voisiko kukaan ystävällisesti kertoa, mitkä ovat Lahdessa rauhallisia ja ei-mamuttomia alueita ja missä on rauhallisia ja homeettomia alakouluja.

Kiitos!

Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Paulo on 28.12.2016, 22:37:52
Jos jotenkin saat asunnon Asemantaustalta niin se on melkein lottovoitto. Keskusta tosi lähellä, rauhallista ja melko mamutonta, vaikka Hennalaan ei älytön matka olekaan. Ne liikkuu hiukan toisella suunnalla suunnistaessaan kaupunkiin Mytäjäistenmkautta.  Kaikkein tärkein on sitten tuo Länsiharjun ala-aste, jota parempaa (ja homeettomampaa) koulua ei täältä varmastikaan löydy. Itse viihtynyt asemantaustalla jo kuusi vuotta.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: millla on 28.12.2016, 22:49:58
Kiitos! Entäpä Niemen alue lähellä Vesijärveä?
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Nuivanlinna on 28.12.2016, 22:54:22
Quote from: Paulo on 28.12.2016, 22:37:52
Jos jotenkin saat asunnon Asemantaustalta niin se on melkein lottovoitto. Keskusta tosi lähellä, rauhallista ja melko mamutonta, vaikka Hennalaan ei älytön matka olekaan. Ne liikkuu hiukan toisella suunnalla suunnistaessaan kaupunkiin Mytäjäistenmkautta.  Kaikkein tärkein on sitten tuo Länsiharjun ala-aste, jota parempaa (ja homeettomampaa) koulua ei täältä varmastikaan löydy. Itse viihtynyt asemantaustalla jo kuusi vuotta.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Nuivanlinna on 28.12.2016, 23:00:09
Quote from: millla on 28.12.2016, 22:49:58
Kiitos! Entäpä Niemen alue lähellä Vesijärveä?

Tuossa Asemantaustalla kaikki enemmän käsillä, paitsi järvi.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Mr.Reese on 28.12.2016, 23:05:18
Itse suuntaisin Karistoon tai sitten jo kerralla Nastolaan asti. Niemen alueella pyörii muutama Nigerialainen tjms, kuitenkin ilman kaapuja. Threat level low, mutta Karistossa melkein nolla, joten miksi ottaa riskejä? 

Niemessä pyörii myös jotain Romanian romanneja, jotka saaneet jonkun luukun S-marketin lähistöltä.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Faidros. on 28.12.2016, 23:08:46
Quote from: millla on 28.12.2016, 22:12:45
Voisiko kukaan ystävällisesti kertoa, mitkä ovat Lahdessa rauhallisia ja ei-mamuttomia alueita ja missä on rauhallisia ja homeettomia alakouluja.

Kiitos!

Pompi Lahden Moottoripyörämuseolle, tai soita Riku Roudolle. www.moottoripyoramuseo.fi Riku tietää Lahdesta kaiken.

Lisäys. Perkule museo onkin talven kiinni, joten älä turhaan pompi vaan soita.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: millla on 28.12.2016, 23:10:12
Keskusta ei ole tärkeä, ennemmin lähellä järveä tai vähän korkealla, kunhan on turvallista ja viihtyisää, 20-30- tai 50-, 60-, 70-luvun henki olisi kivaa, sellanen lämpönen tunnelma. Ei liian uutta, muttei tunkkaista, vaan valoisaa ja avaraa ja kodikasta. Sellanen pienkerrostalo, joita on oliko Karjalakadulla, nimikin on ihana. Siellä varmaan aika kallista :(

Ai Karisto, se on niin uusi ja etsin kerrostaloa tai ehkä rivaria tai ehkä pientä mökkiä, muttei läpimätää. Ollaan pieni perhe. Tai yritän pysyä kerrostalohaaveessa, se kun on realistisin.

Kiitos Faidros! Hitsi täällä on avuliaita kavereita:)
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Mr.Reese on 28.12.2016, 23:16:26
Miten pitäisi toimia, kun epäilen, että kerrostalo, jossa asun, niin joku on edelleenvuokrannut asunnon jollekin Azizille? Azizin nimi ei näy alakerran tauluissa, joten päättelyketju -> luvaton edelleenvuokraus(onko sellaista?). Olen ottanut yhteyttä isännöitsijään sähköpostitse, mutta vaikenee asiasta. Ajattelin alkaa hiillostamaan isännöitsijää ja jos muu ei auta, niin lobbaamaan isännöitsijän vaihtoa, koska epäilen sen toimivan talon omistusasujien etuja vastaan, joihin kuulun.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Faidros. on 28.12.2016, 23:17:57
Quote from: millla on 28.12.2016, 23:10:12
Keskusta ei ole tärkeä, ennemmin lähellä järveä tai vähän korkealla, kunhan on turvallista ja viihtyisää, 20-30- tai 50-, 60-, 70-luvun henki olisi kivaa, sellanen lämpönen tunnelma. Ei liian uutta, muttei tunkkaista, vaan valoisaa ja avaraa ja kodikasta.

Nyt ainakin soitat Rikulle, koska hän tuntee Lahden kiinteistöt parhaiten. On mm.pelastanut vanhan viljamakasiinin ja rakensi siihen asunnon ja liiketilat ja myös vanhan funkistyylisen huoltoaseman pelasti liiketiloiksi, nykyisin ravintola.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: ArtturiE on 28.12.2016, 23:25:33
Quote from: Mr.Reese on 28.12.2016, 23:16:26
Miten pitäisi toimia, kun epäilen, että kerrostalo, jossa asun, niin joku on edelleenvuokrannut asunnon jollekin Azizille? Azizin nimi ei näy alakerran tauluissa, joten päättelyketju -> luvaton edelleenvuokraus(onko sellaista?). Olen ottanut yhteyttä isännöitsijään sähköpostitse, mutta vaikenee asiasta. Ajattelin alkaa hiillostamaan isännöitsijää ja jos muu ei auta, niin lobbaamaan isännöitsijän vaihtoa, koska epäilen sen toimivan talon omistusasujien etuja vastaan, joihin kuulun.

Eikös Kelalle voi ilmiantaa tällaisen illegaalin asujan?  Vai onko kyseessä matu joka elättää itse itsensä?
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: millla on 28.12.2016, 23:26:30
Pitääpä pirauttaa ja jatkaa etsiskelyä. Eiköhän se Unelma jostain löydy:)
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Nuivanlinna on 28.12.2016, 23:29:27
Quote from: millla on 28.12.2016, 23:10:12
Keskusta ei ole tärkeä, ennemmin lähellä järveä tai vähän korkealla, kunhan on turvallista ja viihtyisää, 20-30- tai 50-, 60-, 70-luvun henki olisi kivaa, sellanen lämpönen tunnelma. Ei liian uutta, muttei tunkkaista, vaan valoisaa ja avaraa ja kodikasta. Sellanen pienkerrostalo, joita on oliko Karjalakadulla, nimikin on ihana. Siellä varmaan aika kallista :(

Ai Karisto, se on niin uusi ja etsin kerrostaloa tai ehkä rivaria tai ehkä pientä mökkiä, muttei läpimätää. Ollaan pieni perhe. Tai yritän pysyä kerrostalohaaveessa, se kun on realistisin.

Kiitos Faidros! Hitsi täällä on avuliaita kavereita:)

Muuta Vääksyyn, siellä ei ole järvistä pulaa.

QuoteVääksyn vastaanottokeskus suljetaan kesäkuussa, Hennalastakin vähenee lisää paikkoja
http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/art2332032
Maahanmuuttovirasto sulkee kesäkuun 8. päivään mennessä Vääksyn vastaanottokeskuksen, jossa on yhteensä 320 paikkaa. Lisäksi Migri vähentää Lahden Hennalan vastaanottokeskuksesta vielä 50 paikkaa lisää kesäkuun loppuun mennessä.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Mr.Reese on 31.12.2016, 11:16:49
Quote from: ArtturiE on 28.12.2016, 23:25:33
Eikös Kelalle voi ilmiantaa tällaisen illegaalin asujan?  Vai onko kyseessä matu joka elättää itse itsensä?
Ensin pitäisi tietää, kuka pottunokka on ottanut illegaalin nurkkiinsa. Kerrostalokyttäys ei kiihoita siinä määrin, että alkaisin ovisilmästä kaikki porraskäytävässä pyörijät seuraamaan, puhumattakaan, että yksityisetsivän lailla alkaisin seuraamaan, mihin asuntoon illegaali hiihtää, kun sen lopulta bongaan...

Naamasta ja tukasta jo näki, ettei se ole töissä.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Mr.Reese on 04.02.2017, 11:52:35
Värähtelee nyt sillä tajuudella, että pitää laittaa tänne. Tuo neste sijaitsee noin 300 metriä vokilta.
Quote
Hennalankadun Neste-huoltoasemalla Lahdessa oli yöllä palonalku. Palomestarin mukaan mittarikentälle oli tuotu bensaa, joka oli sytytetty palamaan. Palokunta ehti kuitenkin ajoissa paikalle eikä palo ehtinyt levitä mittarikentän rakenteisiin. Palomestarin mukaan mittarikenttä ei vaurioitunut palossa, mutta mittarit nokeentuivat.
http://www.ess.fi/uutiset/paijathame/art2342667 (http://www.ess.fi/uutiset/paijathame/art2342667)
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Alaric on 18.03.2017, 11:38:41
Mielenkiintoista havainnoida miten median kielenkäyttö matuaiheissa muuttuu hiljalleen. Nyt puhutaan vastaanottokeskuksen asukkaista.

Yksi miespuolinen asukas siis pahoinpiteli aamuyöllä Hennalan vokissa kolmea muuta miestä ja uhrit saivat lieviä vammoja. Mies otettiin kiinni.

http://www.ess.fi/uutiset/paijathame/art2355519 (18.3.2017)

QuoteAsukas pahoinpiteli kolmea miestä Hennalan vastaanottokeskuksessa

Hennalan vastaanottokeskuksessa oli asukkaiden välille kehkeytynyt pahoinpitelyihin johtanut riitä lauantaina aamuyöstä. Poliisi kertoo tiedotteessaan, että yksi vastaanottokeskuksen miespuolinen asukas pahoinpiteli kolmea muuta miestä. Uhrit saivat lieviä vammoja.

Mies otettiin kiinni ja vietiin Lahden pääpoliisiasemalle epäiltynä pahoinpitelystä.

Hämeen poliisi kertoo, että perjantain ja lauantain välinen yö oli poliisilla vilkas Päijät-Hämeessä. Tehtäviä yön aikana lähes 100, ja juopuneita otettiin säilöön kolmetoista. Pahoinpitelyitä kirjattiin koko alueella viisi ja rattijuoppoja tavoitettiin kuusi.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Uuno Nuivanen on 18.03.2017, 11:46:43
Eivät kehdanneet laittaa että 'asiakas'.   :P
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Roope on 18.03.2017, 11:50:53
QuoteHennalan vastaanottokeskuksessa lauantaina aamuyöstä asukkaiden välille oli kehkeytynyt riitaa, jolloin yksi miespuolinen asukki pahoinpiteli kolmea muuta miestä. Uhrit saivat lieviä vammoja. Mies kiinniotettiin Lahden pääpoliisiasemalle epäiltynä pahoinpitelystä.
Poliisitiedote: Pahantuulisia ihmisiä liikkeellä Hämeessä (http://www.poliisi.fi/tietoa_poliisista/tiedotteet/1/1/pahantuulisia_ihmisa_liikkeella_hameessa_57735) 18.3.2017

Quote from: Alaric on 18.03.2017, 11:38:41
Mielenkiintoista havainnoida miten median kielenkäyttö matuaiheissa muuttuu hiljalleen. Nyt puhutaan vastaanottokeskuksen asukkaista.

Tuo on keino kiertää Poliisihallituksen kielto kertoa, että epäilty on turvapaikanhakija.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Alaric on 18.03.2017, 11:53:21
Quote from: Uuno Nuivanen on 18.03.2017, 11:46:43
Eivät kehdanneet laittaa että 'asiakas'.   :P

Mutuilisin, että tuota asiakas-sanaa käytettiin melko paljon varsinkin siinä vaiheessa, kun vokkeja perustettiin joka niemeen ja notkoon. Monessa uutisessa puhuttiin silloin (ja toki myöhemminkin) vastaanottokeskusten asiakkaista.

Esimerkki tämän ketjun alusta: http://hommaforum.org/index.php/topic,105431.msg2008352.html#msg2008352
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Mr.Reese on 20.03.2017, 12:46:23
Turvapaikanhakijan korvaaminen sanalla 'vieras' nostaisi journon uusiin sfääreihin.

Vieras pahoinpiteli kolmea miestä Hennalan vastaanottokeskuksessa.
Hennalan vastaanottokeskuksessa lauantaina aamuyöstä vieraiden välille oli kehkeytynyt riitaa, jolloin yksi miespuolinen vieras pahoinpiteli kolmea muuta miestä...

Näin uutinen harhauttaisi varomattoman lukijan ajattelemaan, että siellä on jotkut natsit käyneet hillumassa. Ensiksi rähisseet keskenään ja sitten yksi pahoinpidellyt vielä hädänalaisia. Hesari, saanks mä töitä?
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Faidros. on 20.03.2017, 18:53:01
Pikku notski viritetty Hennalassa. Kantikset korvaa vahingot ja homma ohi.
www.ess.fi/uutiset/kotimaa/art2355945
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: kylähullu on 20.03.2017, 19:05:20
http://m.iltalehti.fi/uutiset/201703202200088572_uu.shtml?utm_campaign=uutisboksi_201511&utm_source=telkku

Onko patjat uudelleen syttynyt?
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: guest14935 on 20.03.2017, 19:10:46
Quote from: kylähullu on 20.03.2017, 19:05:20
http://m.iltalehti.fi/uutiset/201703202200088572_uu.shtml?utm_campaign=uutisboksi_201511&utm_source=telkku

Onko patjat uudelleen syttynyt?
Taitaa olla tuossa etelä-suomen sanomien uutisessa kellonaika päivitetty 18.29 eli myöhäisempi kuin iltalehden uutisessa. Näin ollen saattavat olla samoja patjoja.
Vapaana tuollaisia tuhopolttajia ei kannattaisi pitää vaikka tiilirakennus onkin kyseessä. Mikä palaa seuraavaksi jos sellaiseen on taipumusta.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Alaric on 20.03.2017, 19:54:51
Mielestäni on törkeää vihjailla, että kyseessä olisi tahallaan sytytetty palo. Asikkalan vokissa sattui lauantaina (http://hommaforum.org/index.php/topic,107797.msg2577738.html#msg2577738) nimittäin myös tällainen patjapalo, joten loogisin selitys näille samankaltaisille tapauksille on se, että vokkeihin on toimitettu rasistisia itsestään syttyviä patjoja >:(

Eihän nyt turvapaikanhakijoille voi yhtäkkiä kahdessa eri paikassa tulla mitenkään mieleen itse tuikata patjoja tuleen, eihän?
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Riukulehto on 20.03.2017, 20:44:54
QuoteHennalan vastaanottokeskuksessa tulipalo

20.03.2017
Häme

LAHTI: Maanantaina kello 17.00 aikaan tuli ilmoitus, että Hennalan vastaanottokeskuksessa palaa asuinhuoneisto. Paikalle meni useita pelastuksen- ja poliisin yksiköitä. Alustavassa tutkimuksessa selvisi, että yhdessä asuinhuoneistossa oli syttynyt tulipalo, joka oli aiheuttanut huoneeseen isohkot aineelliset vauriot. Rakennuksen asukkaat ja henkilökunta evakoitiin rakennuksesta. Tapahtumapaikalta otettiin kiinni siellä asuva mieshenkilö, jota epäillään tuhotyöstä. Muutama henkilö altistui savulle. Samaan aikaan vastaanottokeskuksessa oli toinen asukas aiheuttanut siinä määrin häiriötä että poliisipartiota tarvittiin asian selvittämiseen.
http://www.poliisi.fi/tietoa_poliisista/tiedotteet/1/1/hennalan_vastaanottokeskuksessa_tulipalo_57813
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Lahti-Saloranta on 20.03.2017, 21:00:11
Quote from: Alaric on 20.03.2017, 19:54:51
Mielestäni on törkeää vihjailla, että kyseessä olisi tahallaan sytytetty palo.
Yhtenä syynä näihin patjapaloihin voi olla että patja onkin syttynyt palamaan lemmen liekin leimahduksesta kun vokkitäti on piipahtanut matun huoneessa.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Mr.Reese on 20.03.2017, 21:06:00
Kommenteista:
QuoteHennalaanhan on sijoitettu mielenterveysongelmaisia ja päihderiippuvaisia turvapaikanhakijoita. Oisko tätä sakkia ollut kuka palon sytytti?
Näillä Suomi nousuun. Uusi Nokia suorastaan tuoksuu sieraimissa. Ainakin palopaikan lähistöllä.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Lahti-Saloranta on 20.03.2017, 21:25:53
Jotenkin näistä matuista ja patjapaloista tulla tupsahti mieleen Finlayson. Matuja ja Finlaysonia yhdistää se että molemmat ovat maahanmuuttajia joten minusta olisi paikallaan että vokkien lakanat vaihdettaisiin Finlaysonin hittituotteeseen eli Tom of Finland lakanoihin.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: MW on 20.03.2017, 21:32:21
Quote from: Lahti-Saloranta on 20.03.2017, 21:25:53
Jotenkin näistä matuista ja patjapaloista tulla tupsahti mieleen Finlayson. Matuja ja Finlaysonia yhdistää se että molemmat ovat maahanmuuttajia joten minusta olisi paikallaan että vokkien lakanat vaihdettaisiin Finlaysonin hittituotteeseen eli Tom of Finland lakanoihin.

Ei kannata. Voisi johtaa seksuaaliset hätätilat semmoiseen tappiin, että patjat raiskattaisiin ennen polttamista.

Mistä tulikin mieleen erään afgaaninuorukaisen edesottamukset. Olen pahoillani.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: jahve on 20.03.2017, 21:34:19
Quote from: Nuivanlinna on 28.12.2016, 23:00:09
Quote from: millla on 28.12.2016, 22:49:58
Kiitos! Entäpä Niemen alue lähellä Vesijärveä?

Tuossa Asemantaustalla kaikki enemmän käsillä, paitsi järvi.

ei järveä vaan lampi löytyy

https://www.google.fi/maps/vt/data=RfCSdfNZ0LFPrHSm0ublXdzhdrDFhtmHhN1u-gM,Wj3qsfli35nInZ9ZAxqldW0axWTVYKCqI_rrfUKYekfbVzsF5IuTPZG3ciSMCo15wOLTs1PrYIkdimZ8q7tOU3B3OPhIow

https://www.lahti.fi/palvelut/liikunta-ja-ulkoilu/uimarannat/mytajaisten-uimaranta
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: multa tulille on 20.03.2017, 23:28:51
Pitäisi nyt vaan saada sen Hennalan entisen valtion vanikkamurskaamon muutostyöt Päijät-Hämeen miekkataksimiesten tukikohdaksi äkkiä valmiiksi. Taitaa siellä valot palaa jo aika pitkälle iltaan.Tuli vaan mieleen,i että eikö töitä voisi nopeuttaa hankkimalla lisää työvoimaa siitä ihan vierestä ? Siinähän pitäisi olla huippuosaajaa ihan komppaniakaupalla. Ja jos sitten jotain sattuisi, niin miekkataksimiehet olisi paikalla vaikka ilman taksejakin, ei edes pistoliekkiä ehtisi tulla. Ja jos olisivat moniosaajat itse olleet työmaalla, osaisivat ihan itsekseen mennä häkkiin, kun olisi tuttu tie.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Totuus EPT on 21.03.2017, 00:06:43
Quote from: Mr.Reese on 20.03.2017, 21:06:00
Kommenteista:
QuoteHennalaanhan on sijoitettu mielenterveysongelmaisia ja päihderiippuvaisia turvapaikanhakijoita. Oisko tätä sakkia ollut kuka palon sytytti?
Näillä Suomi nousuun. Uusi Nokia suorastaan tuoksuu sieraimissa. Ainakin palopaikan lähistöllä.

Sitä se on, kun tänne pimeään pohjolaan tulee. Mieli järkkyy, mutta kalja maistuu ja lisää mielenterveyspotilaita kadulle... Olisko se äidin syli kotimaaassa parempi. Taitaa olla liian haastellinen tämä pohjolan kylmä ja pimeä ilmasto.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Viljami on 21.03.2017, 07:16:30
Koska elämme rasisminvastaista viikkoa, halusimme tai emme, on kuitenkin suomalaisten rasismi syynä tähänkin tapaukseen. Puuro taas ollut rasistisen huonoa, vokkitäti kävi rasistisesti ensin naapurikämpässä patjana ja tupakit loppu. Varmaan mielenterveysongelmatkin laitetaan tapahtuman syyksi. Se, että näiden musulmaanien tekoset selitetään kovin usein mielenterveysongelmien syyksi, pilkkaa todellisia mielenterveysongelmaisia.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: MiljonääriPlayboy on 21.03.2017, 07:29:02
http://www.iltalehti.fi/uutiset/201703202200088572_uu.shtml

QuotePoliisilla on kaikki syyt epäillä, että tulipalon oli sytyttänyt keskuksessa asuva mieshenkilö.

Ei mitään hätää Mohammed, viimeistään DEMLA-oikeus tulee toteamaan lausunnossaan:

"Ei ole näytetty toteen, ettei patja ole syttynyt itsestään tuleen, tai ettei patjaa ole sytyttäneet kuun pimeällä puolella asuvat natsit, jotka televisiossa nähdyn dokumentin perusteella pitävät hallussaan jopa avaruusmatkailuun soveltuvaa teknologiaa. Jonkinlaisen sädeteknologiaan perustuvan rasistisen polttoaseen käyttöä, tahi materiansiirtoon perustuvaa arsenistin siirtoa hädänalaisen huoneeseen tuhopolttotarkoituksessa ei voida poissulkea."

Muista Muhis pyytää sitä veronmaksajien kustantamaa asianajajan ketkua kynimään valtiolta hyvä korvaukset sitten, sen vapauttavan tuomion jälkeen.  ;D

EDIT: typo
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Peltipaita on 21.03.2017, 08:25:27
Quote from: Viljami on 21.03.2017, 07:16:30
Koska elämme rasisminvastaista viikkoa, halusimme tai emme, on kuitenkin suomalaisten rasismi syynä tähänkin tapaukseen. Puuro taas ollut rasistisen huonoa, vokkitäti kävi rasistisesti ensin naapurikämpässä patjana ja tupakit loppu. Varmaan mielenterveysongelmatkin laitetaan tapahtuman syyksi. Se, että näiden musulmaanien tekoset selitetään kovin usein mielenterveysongelmien syyksi, pilkkaa todellisia mielenterveysongelmaisia.
Tässähän voikin jo alkaa irvailemaan vanhanaikaisille mielisairaille että mikä se sellainen mielenterveysongelmainen on joka ei vahingoita ihmisiä tai paikkoja. Painu kotiis ja mee töihin. Olet terve.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: multa tulille on 21.03.2017, 09:09:31
Piti YLE Lahti asiaa esillä vielä tänään aamulla puoli yhdeksan aikaan.
Juttua vapaasti soveltaen tuntuivat asukkaat olleen erityisen tumminlla ja tulisilla tuulilla, ja kasannet sen verran kriittistä massaa (=palokuormaa) läjään, että Saddam  Husseinkin olisi varmaan ollut ylpeä. Kiinteistön (ja verenmaksajien) onneksi Lahden pelastusarmeija ehti paikalle ja sammutti jo hyvin alkaneen mielenosoituksentulipalon.

Virastomuseon rakennushistorian osaston tms:n(vaikka sen väkeä onkin pantu rappuun aika lailla) kannattaisi hakea joukostaan aatemaailmaltaan sopivaisia ja lähettää heitä museon virkaliiveissä ja valkosissä kypärissä (varusteina jokaisella 2 kpl 2 kilon jauhesammuttimia) valvomaan suojeltujen rakennusten paloturvallisuutta paikan päälle 24/7, koska jos kielteisiä turhapaikkapäätöksiä alkaa tulla kovin paljon lisää, niin voi käydä niin että Hennalan uudisrakentamiseksi voidaan joutua järjestämään uusia arkkinikkarikilpailuja nykyisten kaksoiskasarmien paikalle. Näytti nyt yritetyn lähinnä porttiä olevan kaksoiskassun pohjoispäässä. Ikkunoista päätellen kassu on perusparanettu kohtuu vähän aikaa sitten, niin että ihan oikeasti kannattaisi olla vähän varovainen. Mutta ymmäränhän minä, että se on suomalaisten rasistien vika että kohta alkaa kujalla oleviin koivuihin tulla lehti....
Ylen juttu alla olevasta linkistä jossa myös kuva paikalta.
http://yle.fi/uutiset/3-9520682
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Alaric on 23.03.2017, 16:16:14
Pientä tilannekatsausta Hennalasta.

35 Hennalassa notkuvaa turvista on saanut alkuvuoden aikana myönteisen turvapaikkapäätöksen, mutta kielteisiä on vokin johtajan mukaan tullut huomattavasti enemmän.

Rauhattomuus ei ole kuulemma lisääntynyt aiemmasta, vaan välillä vain tulee tällaisia piikkejä, kun asukkailla kuohahtaa (viitaten viikonlopun kähinöihin ja tuhopolttoon). Heillä on paljon pelkoa, ahdistusta ja painetta.

Pelastuslaitos on käynyt Hennalan vokissa 30-40 kertaa syksystä 2015 lähtien ja syynä on notkujien harrastama tupakointi sisätiloissa...

http://www.ess.fi/uutiset/paijathame/art2356567 (23.3.2017)

QuoteKymmenet saaneet alkuvuonna myönteisen turvapaikkapäätöksen Hennalassa - "Kielteisiä päätöksiä tehty huomattavasti enemmän"

Lahden Hennalan vastaanottokeskuksessa majoittuvista turvapaikanhakijoista 35 on saanut alkuvuoden aikana myönteisen turvapaikkapäätöksen. Myönteisen päätöksen saaneiden joukossa on niin yksittäisiä hakijoita kuin perheitä.

Keskuksen johtaja Mari Eklund-Kiiski kertoo, että kielteisiä päätöksiä on tehty huomattavasti enemmän kuin myönteisiä. Niiden lukumäärästä ei kuitenkaan ole tietoa, sillä asia on turvapaikanhakijan ja Maahanmuuttoviraston välinen. Henkilökunta saa tiedon, jos turvapaikanhakija siitä itse henkilökunnalle kertoo.

"Ei häiriöaaltoa"

Hennala oli uutisotsikoissa viikonloppuna ja alkuviikosta. Viikonloppuna asukkaiden kesken oli kehkeytynyt riitaa, ja maanantaina yhdessä huoneistossa sattui tulipalo.

Eklund-Kiiskin mukaan rauhattomuus ei kuitenkaan ole keskuksessa lisääntynyt aiemmasta.

- Välillä tulee tällaisia piikkejä, ja silloin tällöin asukkailla kuohahtaa.
Se on sinänsä ymmärrettävää, koska yleistilanne asukkaiden keskuudessa on jännittynyt ja alavireinen, ja on paljon pelkoa, ahdistusta ja painetta. Kuitenkin meillä on ollut täällä suhteellisen rauhallista, mitään häiriöaaltoa ei ole käynnissä.

Maanantain tulipalo on viranomaisten tutkinnassa, ja Eklund-Kiiskin mukaan on sovittu, että viranomaiset tiedottavat siitä, mikäli tiedotettavaa on.

Paloilmoitinjärjestelmää säädetty

Pelastuslaitos on käynyt keskuksen perustamisesta, syksystä 2015, asti Hennalassa 30-40 kertaa palohälytysten takia. Keskuksen automaattista paloilmaisinjärjestelmää on jouduttu säätämään siitä, kun kasarmi oli vielä varuskuntakäytössä.

Syynä palohälytyksiin ovat olleet monesti kulttuurierot: asukkaiden kotimaassa on totuttu polttamaan tupakkaa sisätiloissa. Myös kokkaustapa poikkeaa perisuomalaisesta.

- Tupakointi sisällä on ollut isoin ongelma, ja siitä joudutaan päivittäin huomauttamaan ja ohjeistamaan. Toisilla oppiminen pois kotimaassa totutusta tavasta vie aikaa. Toki palohälytyksiä on aiheutunut, joskus vahingossakin, kun kakku on palanut pohjaan, mutta ovat hälytykset selvästi vähentyneet, tästä on ollut puhetta viranomaistenkin kanssa.

Kulut SPR:n pussista

Päijät-Hämeen pelastuslaitos veloittaa erheellisistä hälytyksistä, kun niitä kertyy yli tietyn määrän. Nämä kustannukset hoidetaan keskuksen ylläpitäjän eli SPR:n kukkarosta.

Eklund-Kiiski on ylipäänsä tyytyväinen yhteistyöhön viranomaisten kanssa.

- Olemme saaneet niin pelastuslaitokselta kuin poliisiltakin paljon opastusta, ohjausta ja neuvoja. Paljon on tehty myös ennalta ehkäisevää työtä, ettei vaaratilanteita pääsisi sattumaan.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Alaric on 22.04.2017, 21:10:24
^ Yllä olevan uutisen palohälytyksiin melko vahvasti liittyen:

MV-lehdessä kerrotaan, että Hennalassa on (EDIT) maaliskuun 20. päivä ollut tulipalosattumus, jonka johdosta viisi matua on jonkun matun mukaan joutunut sairaalahoitoon. Uutisessa on kuvakaappauksia matun fb-viesteistä sekä vokin pihalla kuvattu video, jossa näkyy paloautoja, ambulansseja ja poliiseja.

http://mvlehti.net/2017/04/21/hennalan-vastaanottokeskuksessa-eilen-tulipalo-viisi-loisivaa-matua-sairaalahoitoon-video/ (21.4.2017)

QuoteHennalan vastaanottokeskuksessa tulipalo – viisi loisivaa matua sairaalahoitoon (video)

Laiton matu jakoi Facebookissa videon tapaukseen liittyen. Loisivat matut onnistuvat saamaan vaikaan vähän väliä jopa kivitaloissa tulipaloja.

    Lisäys klo 23:19: Tulipalo tapahtui Hennalassa 20. maaliskuuta.

Matu kertoo Facebookissa videon kera Hennalan vastaanottokeskuksessa 20.3. tapahtuneesta tulipalosta:

Matu kertoo ensin kolmen ihmisen joutuneen palosta johtuen sairaalahoitoon. Myöhemmin hän kertoo, että kaksi muuta ihmistä oli viety sairaalaan:
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Mr.Reese on 22.04.2017, 22:11:36
^Niin, siis tuo on tapahtunut 20.3., kuten lainaamassasi tekstissäkin lukee. Videomatskun lumitilanne pisti ihmettelemään ajankohtaa.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Alaric on 22.04.2017, 22:14:09
Quote from: Mr.Reese on 22.04.2017, 22:11:36
^Niin, siis tuo on tapahtunut 20.3., kuten lainaamassasi tekstissäkin lukee. Videomatskun lumitilanne pisti ihmettelemään ajankohtaa.

Ah, erinomainen korjaus. Lukeehan se tosiaan tuossa uutisessakin :) Ja onhan tuosta jauhettu jo aiemminkin tässä ketjussa.

Meninpäs halpaan.

Sellainen mielenkiintoinen huomio, että palosta FB:ssä selostanut matu Nuor Dawood on sama, joka kertoi tämän kiljuvan irakilaisen "pahoinpitelystä" (http://hommaforum.org/index.php/topic,109108.msg2604956.html#msg2604956).
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Mr.Reese on 27.04.2017, 20:11:04
Kuulee näistä tehostetun valvonnan osastoista vasta kun ne suljetaan. Kiva tietää, että lähimailla pyörii "maximum security threat"-osastoa.
QuoteMaahanmuuttovirasto etsii uutta paikkaa Suomen ainoalle tehostetun valvonnan osastolle. Erityistä tukea tai valvontaa vaativien turvapaikanhakijoiden osasto joutuu muuttamaan, kun Lahden Hennalan vastaanottokeskus suljetaan vuodenvaihteessa.

Asiasta kertoo Yle Lahti.

Tehostetun valvonnan osasto on toiminut Hennalassa helmikuusta 2016 lähtien. Siellä hoidetaan erityistä valvontaa tai psykiatrista tukea vaativia turvapaikanhakijoita. Parinkymmenen hengen osastolla työskentelee seitsemän hoitajaa ja kuusi ohjaajaa.

Hoidettavat tulevat vastaanottokeskuksista ympäri Suomea, kertoo Yle.

Osastolle etsitään nyt uutta paikkaa. Maahanmuuttoviraston terveydenhuollosta vastaavan ylitarkastajan Päivi Hiedan mukaan toiminta voi jatkua Lahdessakin. Ylen haastattelema Maahanmuuttoviraston vastaanottoyksikön johtaja Pekka Nuutinen pitää sitä kuitenkin epätodennäköisenä.
http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/art2365156 (http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/art2365156)
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Alaric on 27.04.2017, 20:17:03
^ Ei kai tuollaisista harmittomista hädänalaisista nyt tarvitse kaupunkilaisia erikseen tiedottaa. Turhaa pelonlietsomista sellainen olisi.

Muistaa vain sen, että pitää katseen maassa, välttää äkkinäisiä liikkeitä eikä muutenkaan provosoi, niin kaikki sujuu oikein hyvin heidän kanssaan.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: MiljonääriPlayboy on 27.04.2017, 20:20:37
Quote from: Mr.Reese on 27.04.2017, 20:11:04
Kuulee näistä tehostetun valvonnan osastoista vasta kun ne suljetaan. Kiva tietää, että lähimailla pyörii "maximum security threat"-osastoa.
QuoteMaahanmuuttovirasto etsii uutta paikkaa Suomen ainoalle tehostetun valvonnan osastolle. Erityistä tukea tai valvontaa vaativien turvapaikanhakijoiden osasto joutuu muuttamaan, kun Lahden Hennalan vastaanottokeskus suljetaan vuodenvaihteessa.

Asiasta kertoo Yle Lahti.

Tehostetun valvonnan osasto on toiminut Hennalassa helmikuusta 2016 lähtien. Siellä hoidetaan erityistä valvontaa tai psykiatrista tukea vaativia turvapaikanhakijoita. Parinkymmenen hengen osastolla työskentelee seitsemän hoitajaa ja kuusi ohjaajaa.

Hoidettavat tulevat vastaanottokeskuksista ympäri Suomea, kertoo Yle.

Osastolle etsitään nyt uutta paikkaa. Maahanmuuttoviraston terveydenhuollosta vastaavan ylitarkastajan Päivi Hiedan mukaan toiminta voi jatkua Lahdessakin. Ylen haastattelema Maahanmuuttoviraston vastaanottoyksikön johtaja Pekka Nuutinen pitää sitä kuitenkin epätodennäköisenä.
http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/art2365156 (http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/art2365156)

Äläs nyt, oletat rassistisesti, että erityisvalvonnan asiakkaat olisivat jotenkin erityisen vaarallisia. Eihän siellä niin sanota. Siellähän on vaan:

Quote
..erityistä valvontaa tai psykiatrista tukea vaativia turvapaikanhakijoita...

Erityistä valvontaa vaativat =ne, joilta nenun lisäksi pitää pyyhkiä pyllykin, koska "pakomatka" on ollut niiiiiiiin rasittava. Ja joille ei riitä, että RHC pullaa tuodaan nokan eteen, vaan se pitää lisäksi muussata kaakaoon ja syöttää. Erityisen valvonnan alla.

Psykiatrista tukea vaativat = kaikki ne, joiden saalistusretket lähimmän ala-asteen diskoon ovat menneet pieleen, eikä kotimatkalla puistikon läpikään ole tärpännyt -ja samaan aikaan naapurihuoneen Ahmed sai vierihoitoa RHC-rouvalta koko yön. Ja lisäksi ne tapaukset, jotka ovat nukkuneet kutriensa päällä, eikä mikään määrä hiusgeeliä saa vallattomia kiehkuroita kuriin.

E:typo
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: ArtturiE on 27.04.2017, 20:22:25
Tämä kaikki laittomien turhisten hyysääminen on pois suomalaisten lasten ja nuorten sekä perheiden tukemisesta ja avusta.  Asiasta ei kuitenkaan marssita eikä asiasta keskustella somessa näyttävästi.
Partalapsen mielenterveys on tärkeämpää kuin suomalaisen lapsen?  Ahdistaakohan bideetä?
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Kulttuurirealisti on 27.04.2017, 20:37:20
Quote from: Alaric on 27.04.2017, 20:17:03
^ Ei kai tuollaisista harmittomista hädänalaisista nyt tarvitse kaupunkilaisia erikseen tiedottaa. Turhaa pelonlietsomista sellainen olisi.

Muistaa vain sen, että pitää katseen maassa, välttää äkkinäisiä liikkeitä eikä muutenkaan provosoi, niin kaikki sujuu oikein hyvin heidän kanssaan.

Ja erään lahtelaisen komisarion sanoin, heillä on toki oikeus keskustella prinsessojemme kanssa.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Uuno Nuivanen on 27.04.2017, 20:40:52
Quote from: Kulttuurirealisti on 27.04.2017, 20:37:20
Quote from: Alaric on 27.04.2017, 20:17:03
^ Ei kai tuollaisista harmittomista hädänalaisista nyt tarvitse kaupunkilaisia erikseen tiedottaa. Turhaa pelonlietsomista sellainen olisi.

Muistaa vain sen, että pitää katseen maassa, välttää äkkinäisiä liikkeitä eikä muutenkaan provosoi, niin kaikki sujuu oikein hyvin heidän kanssaan.

Ja erään lahtelaisen komisarion sanoin, heillä on toki oikeus keskustella prinsessojemme kanssa.

Eikä vain keskustella, vaan peräti "tutustua". Intiimisti. Halusivat tai eivät.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Alaric on 27.04.2017, 21:00:58
Reilu kymmenen turhapaikanhakijaa tappeli keskenään tänään Lahdessa kauppakeskus Triossa. Kähinän/nujakan/välikohtauksen/kahakan/rähäkän rauhoitteluun tarvittiin kolme poliisipartiota. Paikalla oli tapahtunut pahoinpitely ja kolme turhista pidätettiin. Poliisin mukaan turhapaikanhakijat ovat häiriköineet kauppakeskuksessa ennenkin.

http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/art2365190 (27.4.2017)

QuotePoliisi: kolme partiota rauhoitti Lahden keskustassa tapelleita turvapaikanhakijoita

Lahden keskustassa tarvittiin torstaina poliisipartioita rauhoittamaan kauppakeskuksessa riehuneita turvapaikanhakijoita.

Reilun kymmenen turvapaikanhakijan joukolle oli tullut riitaa keskenään kauppakeskus Triossa. Tilanne kuumeni vartijoiden rauhoitteluyrityksistä huolimatta, jolloin vartijat soittivat hätäkeskukseen ja pyysivät poliisin paikalle.

Hämeen poliisi lähetti paikalle kolme partiota. Osa paikallaolijoista poistui paikalta välittömästi, mutta osa jatkoi riehumistaan.

Poliisille selvisi, että paikalla oli tapahtunut myös pahoinpitely. Partiot pidättivät kolme miestä ja tapahtuneesta kirjattiin pahoinpitely-ilmoitus.

Turvapaikanhakijat ovat häiriköineet kauppakeskuksessa aiemminkin, kertoo poliisi tiedotteessaan.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: MiljonääriPlayboy on 27.04.2017, 21:11:25
^Lahden PolPo: muistatteko sen päivän/viikon, jolloin teidän prioriteettilistanne numero ykkönen oli paikoillaan seisoskellut tötteröpää? Muistatteko sen illan, jolloin katsoitte parhaaksi vetäytyä Hennalan VOKista housut kintuissa, ettekä enää palanneet sinne palauttamaan järjestystä, tai pidättämään ketään? Muistatteko (valtakunnan tasolla) sen hetken, jolloin 50 poliisia värvättiin etsimään netistä "vihapuhetta", sen sijaan, että ne olisi laitettu kentälle?

Miten on menny, noin niinku omasta mielestä?  ;D
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Hakkapeliitta on 29.04.2017, 12:33:09
Lahdessa on jälleen eilen tapahtunut. Tämän olisi voinut laittaa uutisalueellekin, mutta kun tämä osuu tänne hyvin keskustelun jatkoksi.

QuotePoliisin mukaan arviolta lähes 20 maahanmuuttajataustaista henkilöä oli osallisena Lahden keskustassa tapahtuneessa joukkotappelussa.
Hämeen poliisi sai kello yhdeltä yöllä lauantaina ilmoituksen Lahden keskustassa sijaitsevalla Kauppatorilla käynnissä olevasta tappelusta.

Poliisin mukaan noin 15-20 maahanmuuttajan joukko oli päätynyt torille selvittelemään välejään. Ensitietojen mukaan tappelussa heiluivat nyrkit, vyöt ja mahdollisesti myös puukko.

Paikalle hälytettiin useita poliisipartioita. Poliisin saavuttua osalliset lähtivät juosten torilta karkuun. Paikalta otettiin lopulta kiinni kolme henkilöä tilanteen rauhoittamiseksi.

Kiinniotetuilla ei ollut hoitoa vaativia vammoja. Paikalta karkuun juosseiden henkilöiden kunnosta ei poliisilla ole tietoa.

Poliisi jatkaa tapahtumien selvittämistä.

http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005191016.html

Niin mitähän maahanmuuttajataustaisia. Kenties uskonnollisia konflikteja? Vai matut vs. venäläiset?
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Mr.Reese on 03.05.2017, 21:42:09
QuoteHennalan vastaanottokeskuksen tiloihin on tehty ruuanlaittopisteitä, joissa keskuksen asukkaat valmistavat nykyään ateriansa itse. Järjestely on ollut käytössä huhtikuun alusta lähtien.

- Tähän pyrittiin jo vuoden alussa ja nyt tämä saatiin onnistumaan mm. viranomaislupien puolesta, kertoo Hennalan vastaanottokeskuksen johtaja Mari Eklund-Kiiski.

Hänen mukaansa muutos oli paikallaan sekä asukkaiden hyvinvoinnin että talouden kannalta.

- Tässä saadaan säästöjä hyvin nopeassa ajassa, Eklund-Kiiski sanoo.

Kun keskuksen asukkaat valmistavat nyt ruokansa itse, he saavat vastaanottorahaa 312,23 euroa kuukaudessa. Aiemmin heille maksettiin käyttörahaa 91,52 euroa kuukaudessa, kun ruokailu oli järjestetty keskuksen puolesta. Ruokailun järjestäminen maksoi asukasta kohden vajaat 15 euroa päivässä eli yli 400 euroa kuukaudessa.

Näiden lukujen perusteella olisi karkeasti arvioitavissa, että vastaanottokeskuksen säästö olisi noin 200 euroa henkeä kohden kuukaudessa. Eli 300 asukkaan keskuksessa yhteensä noin 60 000 euroa. Toisaalta arviossa pitää ottaa huomioon mm. seitsemän ruuanlaittopisteen perustamiseen menneet kulut. Eklund-Kiiski ei osaa sanoa niiden suuruutta suoralta kädeltä.
http://www.uusilahti.fi/jutut/lahesta/art2366254 (http://www.uusilahti.fi/jutut/lahesta/art2366254)
Ihanaa, me tienataan tällä.  :-* Kantistyötönkin voi tuupata 400€ kuukaudessa murkinaan, kuten näille sotaorvoille on tehty. Nyt sitten pitäisi olla iloinen, kun matu saakin disko ja tupakkirahaa enemmän. Ei mieleen tullut, että suurkeittiössä matu pitää ruokkia parilla eurolla päivässä, mutta kun pitää olla parasta pöytään. Muumi, että muumittaa.  :facepalm:
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: J.M on 03.05.2017, 21:48:46
Kouluruokien hintavertailussa halvin oli Vantaa olikohan 1,67€/oppilas/päivä. Jos ajatellaan, että kouluruokailussa olisi yksi ruoka per päivä, niin matuille kaksi ateriaa/päivä maksaisi 3,34€. Laitetaan nyt sitten vielä yksi 1,67€ aamupalalle ja iltapalalle yhteensä. Pitäisikö Vantaan kaupungilta kysyä tarjous maamme pakolaisten matujen ruokkimiseen.

E: lisätty tavu
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Mr.Reese on 25.05.2017, 11:04:51
Liekö prinsessoihin tutustumiset alkaneet riittämään? Minä en oo nähnyt ainakaan mitään ja enkä näe.
QuoteLahden Hennalan vastaanottokeskuksen johtaja Markku Heikkilä julkaisi keskiviikkona keskuksen Facebook-sivuilla harvinaislaatuisen vetoomuksen. Sen taustalla ovat Lahdessa viime viikon lopulla ja viikonloppuna sattuneet väkivallanteot.

Heikkilän mukaan vastaanottokeskuksen asukkaita on pahoinpidelty keskustassa tai matkalla keskustasta Hennalaan. Teot ovat sattuneet ilta- ja yöaikaan.

Heikkilän tiedossa tapauksia on 3-4. Pahoinpitelyjen uhreja on hänen mukaansa käytetty paikkailtavana päivystyksessä.

- Ilmiö on tuore. Tällä ulostulolla (Facebook) pyrimme siihen, että ikävä trendi saataisiin pysäytettyä sivullisten avulla, sanoo Heikkilä.

Tapausten kulku näyttää Heikkilän käsityksen mukaan olleen joka kerta samanlainen: useita miehiä on käynyt yksin tai parina liikkuneiden turvapaikanhakijoiden kimppuun hakaten, potkien ja käyttäen jopa "astaloita".

- Esitämme julkisuuteen toiveen, että mahdolliset silminnäkijät soittaisivat tappelutilanteissa heti hätänumeroon 112, Heikkilä vetoaa Facebookissa.

Heikkilän mukaan pahoinpitelyn uhreja on Hennalassa ohjattu tekemään tutkintapyyntöjä poliisille. Ongelmana on kuitenkin luottamuspula.

- Yritämme neuvoa asukkaille suomalaista oikeuskäytäntöä, kuten tarvittaessa rikosilmoituksen tekoa. Asukkaat tulevat kuitenkin usein maista, joissa viranomaiset eivät nauti kansalaisten luottamusta. Epäluuloa esiintyy yhä, sanoo Heikkilä.

Rikosylikomisario Martti Hirvonen Hämeen poliisista vahvistaa, että tutkinnassa on yksi tapaus viime perjantailta. Kaksi turvapaikanhakijaa oli tullut pääpoliisiasemalle tekemään ilmoituksen pahoinpitelystä ja laittomasta uhkauksesta.
http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/art2273049 (http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/art2273049)

Huom! Uutinen on päivätty 25.5.2016 eli on siis vuoden vanha.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Fiftari on 25.05.2017, 11:08:12
läpsyttelijä hakkaa kanttiksen niin kysymys on vain pikku väärinkäsityksestä josta ei edes vaivauduta kirjoittamaan lehdessä.

Kanttis hakkaa läpsyttelijän niin asia pitää saada loppumaan eikä voimia säästellä.  :facepalm: Voisin veikata että aika monella on kuppi täynnä ja joillain jopa nurin. Väkivalta ei ole hyväksyttävää mutta niin...
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Elemosina on 25.05.2017, 11:10:46
Uutinen läpsyjen pahoinpitelyistä on päivätty vuodelle 2016.
Eli viimevuotinen juttu.

Montakos läpsyjä siellä Hennalassa vielä on?
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Mr.Reese on 25.05.2017, 11:12:35
Minkähän muumin takia se oli nyt nostettu luetuimpien uutisten joukkoon?  :o  ???
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: mikkoR on 25.05.2017, 11:27:19
Quote from: Mr.Reese on 25.05.2017, 11:12:35
Minkähän muumin takia se oli nyt nostettu luetuimpien uutisten joukkoon?  :o  ???

Todennäköisesti myös kantikset aktivoituneet enempi kävelemään naisilla vaatteet vähentyneet joka saanut villi-ihmisen kaltaisia reaktioita aikaiseksi josta seurannut muumitusta joka taas johtanut luufemman heilutukseen?
Ainakin liikenteessä saa nämä hiekkakeenerit meikäläisen savuamaan, viimeksi eilen ihan rauhaksiin kaksi geelitukkaa körötteli rauhaksiin kolmion takaa toisen eteen, ooppelissa ikkunat auki ja poppi täysillä.

Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Echidna on 25.05.2017, 11:49:36
Läpsyttelijöiden turvallisuustilanne Suomessa on nähtävästi heikentynyt sellaiseksi, että olisiko syytä tehdä u-käännös ja jatkaa vaellusta johonkin turvallisempaan maahan.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Khevonen on 25.05.2017, 11:50:40
Alkaahan tämänkin maan kansalaisista löytymään sitä munaa.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: hulaq on 26.05.2017, 12:26:16
http://yle.fi/uutiset/3-9630144

Hahah voi helvetti mitä touhua. Me tienataan tällä :facepalm:

QuoteRavintola pyörinyt kuukausia turvapaikanhakijoiden ilmaisella työvoimalla – työministeriön palkitsemaa työkokeilua alettu käyttää hyväksi

Lahtelaisessa ravintolassa on syksystä lähtien ollut "työkokeilussa" turvapaikanhakijoita, joille on maksettu palkkaa nolla euroa. Aluehallintoviraston tarkastaja pelkää, että ilmi tulleet tapaukset kertovat laajemmasta hyväksikäytöstä.

Hennalan vokista kaverit painaa menee. Suomi nousuun!
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Riukulehto on 10.06.2017, 09:51:16
Quote
10.06.2017
Häme

LAHTI

Hennalan vastaanottokeskuksessa kaksi turvapaikanhakijaa pahoinpitelivät toisiaan. Heille oli tullut riitaa ja tönimistä. Toinen mies oli lyönyt sen jälkeen nyrkillä päähän ja toinen mies löi puhelimella useita kertoja päähän. Ambulanssi kuljetti toisen miehistä tarkastukseen PHKS:aan ja poliisi vei toisen poliisilaitokselle. Asiaa tutkitaan pahoinpitelynä.
http://www.poliisi.fi/tietoa_poliisista/tiedotteet/1/1/hameen_poliisilaitoksen_paivittaistiedote_60378
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Alaric on 15.06.2017, 21:27:57
Quote from: Riukulehto on 20.03.2017, 20:44:54
QuoteHennalan vastaanottokeskuksessa tulipalo

20.03.2017
Häme

LAHTI: Maanantaina kello 17.00 aikaan tuli ilmoitus, että Hennalan vastaanottokeskuksessa palaa asuinhuoneisto. Paikalle meni useita pelastuksen- ja poliisin yksiköitä. Alustavassa tutkimuksessa selvisi, että yhdessä asuinhuoneistossa oli syttynyt tulipalo, joka oli aiheuttanut huoneeseen isohkot aineelliset vauriot. Rakennuksen asukkaat ja henkilökunta evakoitiin rakennuksesta. Tapahtumapaikalta otettiin kiinni siellä asuva mieshenkilö, jota epäillään tuhotyöstä. Muutama henkilö altistui savulle. Samaan aikaan vastaanottokeskuksessa oli toinen asukas aiheuttanut siinä määrin häiriötä että poliisipartiota tarvittiin asian selvittämiseen.
http://www.poliisi.fi/tietoa_poliisista/tiedotteet/1/1/hennalan_vastaanottokeskuksessa_tulipalo_57813

Tästä maaliskuisesta sattumuksesta on nyt annettu läpsyttäjälle tuomio.

Irakilainen Barzy Muayad Ahmed tuomittiin eilen törkeästä tuhotyöstä 3 vuoden vankeusrangaistukseen. Ahmed oli saanut kielteisen turvapaikkapäätöksen ennen tulipalon sytyttämistä ja oli sanonut menevänsä mieluummin vankilaan kuin Irakiin takaisin.

http://www.ess.fi/uutiset/paijathame/art2377980 (14.6.2017)

QuoteHennalan vastaanottokeskuksessa sytytetystä tulipalosta vaaraa kymmenille - turvapaikanhakijalle 3 vuotta vankeutta

Hennalan vastaanottokeskuksen rakennuksen tuleen sytyttänyt mies aiheutti teollaan vakavan hengen ja terveyden vaaran kymmenille ihmisille. Hän oli sytyttänyt tulipalon yhden majoitusrakennuksen toisessa kerroksessa päiväsaikaan viime maaliskuussa.

Päijät-Hämeen käräjäoikeus tuomitsi tänään vuonna 1993 Irakissa syntyneen Barzy Muayad Ahmedin törkeästä tuhotyöstä 3 vuoden vankeusrangaistukseen. Rangaistus oli syyttäjän vaatimuksen mukainen.

Rikoslain mukaan törkeästä tuhotyöstä tuomitaan vankeutta vähintään 2 ja enintään 10 vuotta.

Vastaaja kiisti teon.

Savu johti evakuoimiseen

Valvontakameran kuva osoittaa, miten mies menee huoneeseen ja tulee sieltä hetken kuluttua takaisin, ja huoneesta alkaa tulla savua.

Mies oli itse majoittuneena huoneeseen, joka oli kevyin väliseinin jaettu osiin.

Palokerroksessa oli tulipalon sattuessa 18 henkeä. Ensimmäisessä kerroksessa oli 12-15 turvapaikanhakijaa sekä henkilökuntaa.

Konkreettista haittaa aiheutui vain yhdelle turvapaikanhakijalle, jolle oli palokaasuista aiheutunut hengitysvaikeuksia.

Automaattisen sammutusjärjestelmän ansiosta pelastuslaitos ehti paikalle nopeasti. Palavasta vaahtomuovipatjasta aiheutui runsaasti savua, minkä vuoksi koko rakennus evakuoitiin.

Oikeus velvoitti vastaajan korvaamaan tulipalossa vaatteensa menettäneelle turvapaikanhakijalle 50 euroa. Vaatimus oli ollut 450 euroa.

Suomen Punainen Risti vaati vastaajalta 18 000 euron vahingonkorvausta, mutta vaatimusta ei tutkittu, sillä SPR ei omista rakennusta. Omistaja, Royal House oy, ei esittänyt vaatimusta. Yhtiö oli ostanut rakennuksen Senaatti-kiinteistöiltä viime vuoden lopulla.

Saanut kielteisen turvapaikkapäätöksen

Irakilaismies oli saanut kielteisen turvapaikkapäätöksen ennen tulipalon sytyttämistä. Päätös ei ole lainvoimainen.

Esitutkinta-aineiston mukaan hän oli sanonut menevänsä mieluummin vankilaan kuin palaavansa Irakiin.

Mies vangittiin pian teon jälkeen, ja hän on ollut siitä lähtien vangittuna.

Käräjäoikeus määräsi vastaajan pidettäväksi edelleen vangittuina ja passitti hänet Mikkelin vankilaan suorittamaan rangaistustaan.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Alaric on 24.06.2017, 19:56:18
Esarissa kerrotaan, että läpsyjen määrä ei ole vähentynyt vokeissa odotetusti, joten paikkavähennyksiä siirretään myöhemmäksi, lakkautuksia lykätään (Hanko ja Mikkeli) ja lisäksi viiden vokin paikkamäärään esitetään lisäystä, mukana Hennala (250 -> 350).

http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/art2380090 (22.6.2017)

QuoteVastaanottokeskuspaikkojen vähennyksiä lykätään - Hennalaan tulossa 100 lisäpaikkaa

Joidenkin vastaanottokeskusten paikkavähennyksiä siirretään myöhemmäksi ja kahden vastaanottokeskuksen lakkautusta lykätään, kertoo Maahanmuuttovirasto (Migri). Syyksi kerrotaan, että keskuksissa kirjoilla olevien turvapaikanhakijoiden määrä ei ole vähentynyt odotetusti.

Migrin mukaan turvapaikanhakijoiden määrä ei ole kasvanut, mutta vastaanottokeskuksista ei ole siirrytty eteenpäin viraston arvioimassa ajassa. Kielteisistä turvapaikkapäätöksistä tehtyjen valitusten käsittely on kestänyt arvioitua pidempään. Lisäksi oleskeluluvan saaneet hakijat eivät ole päässeet siirtymään kuntiin tavoiteajassa.

Aiemmin Migri on kertonut useiden vastaanottokeskusten lakkauttamisesta ja paikkamäärien supistamisista. Lakkauttamisia ei peruta, mutta Hangon ja Mikkelin keskuksien lakkautusta lykätään. Suunnitellut vähennykset tehdään vuoden loppuun mennessä.

Hennalaan lisäpaikkoja

Viiden vastaanottokeskuksen paikkamäärään esitetään lisäystä. Niiden joukossa on SPR:n ylläpitämä Lahden Hennalan vastaanottokeskus. Lisäpaikkojen tarve siellä on sata, eli paikkamäärä kasvaisi 250:stä 350:een.

Hennalasta on aiemmin vähennetty paikkoja, mutta Migrin kanssa tehty sopimus suuremmasta paikkamäärästä on vielä voimassa.

Jos vastaanottokeskuspaikkoja tarvitaan vielä merkittävästi lisää, voidaan perustaa uusia keskuksia. Toistaiseksi siihen ei ole Migrin mukaan tarvetta.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Alaric on 26.06.2017, 20:30:32
Yllä mainittu läpsypaikkojen muutos on kuulemma Hennalassa ja muualla (Kauhava, Ruukki, Kankaanpää ja Mänttä-Vilppula) väliaikainen. Esimerkiksi Hennalassa paikat vähenevät syyskuun jälkeen.

Jutussa tosin kerrotaan, että varsinaisesti paikkaluvun lisäys tulee heinäkuun alussa, mutta Hennalassa on jo tällä hetkellä noin 380 läpsyä...

http://www.ess.fi/uutiset/paijathame/art2380784 (26.6.2017)

QuoteHennalan paikkamuutokset ovat väliaikaisia - vastaanottokeskuksen paikat lisääntyvät heinäkuussa sadalla ja vähenevät syyskuun jälkeen

Maahanmuuttovirasto Migrin esittämät lisäykset viiden vastaanottokeskuksen paikkamääriin ovat väliaikaisia.

Migri on esittänyt lisäyksiä Hennalan lisäksi Kauhavan, Ruukin, Kankaanpään ja Mänttä-Vilppulan vastaanottokeskuksiin.

Turvapaikanhakijoiden määrä vastaanottokeskuksissa ei ole vähentynyt odotettuun tahtiin, minkä takia vähennykset viivästyvät monissa vastaanottokeskuksissa. Myös kahden vastaanottokeskuksen lakkautus viivästyy. Hangon ja Mikkelin vastaanottokeskukset jatkavat toimintaansa vuoden 2017 loppuun asti.

Migrin ylitarkastajan Mikko Välisalon mukaan vastaanottokeskukset, joiden paikkamäärä lisääntyy, on valittu esimerkiksi kustannusten ja jo olemassaolevan toiminnan perusteella. SPR:n Lahden vastaanottokeskuksen paikkalukua Hennalassa suurennetaan 250:stä 350:een.

- Paikkamäärää aiottiin vähentää 50:llä Hennalassa, mutta vähennyksiä lykätään syyskuun loppuun, Välisalo kertoo.

Turvapaikanhakijoita lakkautetuista ja supistetuista keskuksista

Määräaikaisen lisäyksen vuoksi paikkamäärä Lahden vastaanottokeskuksessa Hennalassa vähenee takaisin 250:een syyskuun jälkeen.

- On vastaanottokeskuksen arkea, että tilanteet muuttuvat, SPR:n Hämeen piirin turvapaikanhakijoiden vastaanottotoiminnan johtaja Minna Jussila sanoo.

Turvapaikanhakijoita on otettu vähitellen lisää Hennalaan lakkautetuista ja supistetuista keskuksista Jussilan mukaan.

- Varsinaisesti paikkaluvun lisäys tulee heinäkuun alussa. Tällä hetkellä olemme ylipaikoilla, mutta sillä ei ole käytännön kannalta suurta vaikutusta, sillä vastaanottokeskuksen puitteet mahdollistavat sen. Tietysti otamme kesäksi työntekijöitä enemmän, Jussila kertoo.

SPR:n Lahden vastaanottokeskuksessa Hennalassa on tällä hetkellä noin 380 turvapaikanhakijaa, ja uusia työntekijöitä palkataan noin 3-4 lisää kesän ajaksi.

(...)
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Uuno Nuivanen on 26.06.2017, 21:03:31
SJ jo rasvaa vaunujen akseleita ylitöinä...
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Alaric on 30.06.2017, 12:17:30
https://yle.fi/uutiset/3-9698822?origin=rss (30.6.2017)

QuoteMaahanmuuttovirasto nuoren turvapaikanhakijan kuolemantapauksesta: "Vastaanottokeskuksen toiminnassa ei tapahtunut virheitä"

Maahanmuuttovirasto selvitti nuoren turvapaikanhakijan kuolemaa Lahdessa vastatakseen huhuihin siitä, että hänen hoitonsa olisi laiminlyöty.

Hennalan vastaanottokeskuksen toiminnassa ei tapahtunut virheitä turvapaikanhakijan kuolemantapauksessa, tiedottaa Maahanmuuttovirasto.

Lahdessa sijaitsevan, SPR:n pyörittämän Hennalan vastaanottokeskuksen nuori asiakas kuoli alkukesästä. Sosiaalisessa mediassa esitettiin väitteitä, joiden mukaan sairaudesta kärsineen asiakkaan hoitoa olisi laiminlyöty.

Maahanmuuttovirasto selvitti tapausta Hennalan vastaanottokeskuksen toiminnan osalta. Viraston näkemyksen mukaan vastaanottokeskuksen toiminnassa ei tapahtunut virheitä eikä toiminnassa ole erityistä moitittavaa.

Näkemyksen pohjalla ovat Hennalan vastaanottokeskukselta saatu selvitys, potilastietojen kirjaukset ja muut Maahanmuuttoviraston käytössä olevat tiedot asiaan liittyen. Virasto ei tarkenna tiedotteessaan, mihin tietoihin se viittaa.

Maahanmuuttoviraston mukaan hoitovastuu on ollut erikoissairaanhoidon toimijoilla, ja virasto siirtääkin asian selvittämisen Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastolle eli Valviralle.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Elemosina on 29.07.2017, 09:31:02
Kierteiden ja kaarteiden kautta tietooni on tullut että tulokkaat ovat ahdistelleet Mytäjäisten uimarannalla.
Poliisi jouduttu soittamaan paikalle jotta naishenkilö pääsi kotiin turvallisesti.
EDIT: lisätty kuvakaappaus, lähde siis Facebook
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Mr.Reese on 29.07.2017, 09:58:07
Quote from: Elemosina on 29.07.2017, 09:31:02
Kierteiden ja kaarteiden kautta tietooni on tullut että tulokkaat ovat ahdistelleet Mytäjäisten uimarannalla.
Poliisi jouduttu soittamaan paikalle jotta naishenkilö pääsi kotiin turvallisesti.
EDIT: lisätty kuvakaappaus, lähde siis Facebook
Ullatus. Viranomaiset saa pitää uhrijuhlat sään jumalille. Helteinen kesä ja mytskyssä olisi ollut kunnon sexfestit a la pallerot.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Pro Patria Finlandia on 01.08.2017, 19:05:36
Quote from: Mr.Reese on 29.07.2017, 09:58:07

Ullatus. Viranomaiset saa pitää uhrijuhlat sään jumalille. Helteinen kesä ja mytskyssä olisi ollut kunnon sexfestit a la pallerot.

Totta. Nyt on kumpikin matu-invaasion jälkeinen kesä ollut aika kylmä ja sateinen. Mitä olisi tapahtunut, jos olisi ollut loputtomat hellekesät tyyliin 2002, 2006 tai 2010 tai edes sellaiset kesät kuin 2009, 2011, 2013 ja 2014? Silloin slogan "seksi-helteet" olisi saanut ihan uuden merkityksen ja mittasuhteet.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Alaric on 10.08.2017, 20:25:53
Nyt on kyllä hieman laiskaa journalismia, kun ei otettu tai edes yritetty ottaa selvää miksi Hennalan vokin johto vaihtui.

http://www.ess.fi/uutiset/paijathame/art2391444 (10.8.2017)

QuoteHennalan vastaanottokeskuksen johto vaihtui

Mikko Kivelä

SPR:n ylläpitämän Lahden Hennalan vastaanottokeskuksen johto on ollut runsaan kuukauden ajan uusissa käsissä. Keskuksen johtajana aloitti heinäkuun alussa Suvi Komu, joka toimi aiemmin apulaisjohtajana.

Apulaisjohtajan paikalla aloitti samaan aikaan Johann Kiander. Hän siirtyi tehtävään vastaanottokeskuksen mielenterveys- tai päihdeongelmaisia turvapaikanhakijoita hoitavan TEVA-osaston hoitajan paikalta.

Komun edeltäjä, Mari Eklund-Kiiski, toimi vastaanottokeskuksen johtajana vuoden.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Mr.Reese on 22.08.2017, 16:25:24
Hennalassa huoneessa tupakointi(tai oikeastaan siitä huomauttaminen) on kuumentanut tunteita.

Quote
Kaksi turvapaikanhakijamiestä riitaantui Hennalan vastaanottokeskuksessa sunnuntai-iltana.

Poliisin mukaan toinen miehistä oli mennyt huomauttamaan toiselle huoneessa tapahtuneesta tupakanpoltosta, jolloin tupakoitsija oli lyönyt huomauttajaa kasvoihin.

Parikymppinen lyöjä otettiin kiinni pahoinpitelystä epäiltynä ja toimitettiin Lahden pääpoliisiasemalle.
http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/art2394030 (http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/art2394030)
Tätä samaa paskaa since 2015.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Elemosina on 25.08.2017, 12:01:21
FB:ssä kiertää Hollolalaisen lääkäriaseman arvonta, jossa voi voittaa turvasumuttimen.
Kuvassa tyttö, jolla on sylissä pieni koira.

QuoteJos kamu on pieni niin kuin mulla, on turvasumutin hyvä olla sulla.
Osallistu kisaan haluamallasi  tavalla ja olet mukana turvasumuttimen arvonnassa 1.9 klo 18.
Fb ei mukana. Kiitos Total Sec sumuttimesta !
https://www.facebook.com/permalink.php?story_fbid=1470605363026831&id=178494288904618 (https://www.facebook.com/permalink.php?story_fbid=1470605363026831&id=178494288904618)

Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Vartiotorni on 03.09.2017, 16:15:59
Liekö enää ajankohtaistakaan, mutta toivon hartaasti, että näitä pakolaisparkoja hoidetaan Suomen valtion toimesta tasa-arvoisuuden nimissä yhtä hyvin kuin kuin isoisäni isää ja monia samanmielisiä vuoden 1918 keväällä niin Hennalassa, Tammisaarella kuin muuallakin vaikka tulokkaat eivät olekaan rakentaneet Suomea samalla mitalla ennen täysihoitoa ja kymmeniä vuosia sen jälkeen. 
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Kemolitor on 05.09.2017, 22:11:08
Lopun ajat ovat koittamassa Hennalassa:

Quote
Hennalan vastaanottokeskuksen alasajo alkaa tässä kuussa - "Lahti on paras paikka, koska täällä on ystäviä"

Ensimmäiset sata asiakasta siirretään muihin vastaanottokeskuksiin syyskuun loppuun mennessä. Runsaalle sadalle turvapaikanhakijalle SPR vuokraa asunnon Lahdesta. Muilla paikkakunnilla turvapaikanhakijoitten hajalleen sijoittamisesta on saatu hyviä kokemuksia.
-----
Loput maksumuurin takana.
ESS: Hennalan vastaanottokeskuksen alasajo alkaa tässä kuussa - "Lahti on paras paikka, koska täällä on ystäviä"
(http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/art2397892)

Aika hyvin on ilmeisesti Lahdessa asuntoja tarjolla, tosin jutussa kyllä käytettiin yksikköä (asunnon), mutta ei kai sillä nyt ihan yhtä asuntoa sentään tarkoitettu.

Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: guest14935 on 05.09.2017, 22:14:28
Eipä vuokraile suomalaisille asunnottomille spr asuntoa. Eivät toki saa naisten ja koirien puurojakaan, vaan ulkosalla jonottelevat ruokaansa keillä ei varaa ole ostaa.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Riukulehto on 08.09.2017, 11:20:42
QuoteTorstaiaamulla ilmoitti Hennalan vastaanottokeskuksen asukas, että samassa huoneistossa hänen kanssaan asuvat kaksi muuta asukasta olivat pahoinpidelleet häntä lyömällä, eripuolille vartaloa. Vammat eivät vaatineet lääkärin hoitoa. Tekijöiden henkilöllisyys on poliisin tiedossa. Poliisi tutkii asiaa pahoinpitelynä.
http://www.poliisi.fi/tietoa_poliisista/tiedotteet/1/1/rattijuopot_pahoinpitelyt_ja_takaa-ajo_tyollistaneet_poliiseja_63474
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Mr.Reese on 27.09.2017, 23:12:25
Esari piilottelee kiinnostavaa juttua maksumuurin takana taas kerran.  :-\ Otsikossa "joukkorähinä" mainossloganina.
QuoteJoukkorähinät Lahden Hennalassa ohi - nyt pelätään turvapaikanhakijoiden piiloutumista

Kun turvapaikanhakija katoaa ulkomaille, hänestä voidaan saada tieto kohtuullisessa ajassa. Jos hän katoaa kotimaassa, hänestä ei välttämättä tiedetä pitkään aikaan. Se ongelma saattaa nyt yleistyä.
http://www.ess.fi/uutiset/paijathame/art2403077 (http://www.ess.fi/uutiset/paijathame/art2403077)
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Alaric on 05.10.2017, 14:00:44
Lahdessa persut vastustavat uusien tilojen tarjoamista vastaanottokeskukselle ja pitävät ääntä läpsyistä koituvista kustannuksista.

https://www.suomenuutiset.fi/ps-tiukkana-lahdessa-ei-uusia-tiloja-sprn-vastaanottokeskukselle-kaupunki-on-jo-tehnyt-osansa/ (5.10.2017)

QuotePS tiukkana Lahdessa: Ei uusia tiloja SPR:n vastaanottokeskukselle – "Kaupunki on jo tehnyt osansa"

Lahden Perussuomalaiset ry:n valtuustoryhmä esittää, että Lahden kaupunki ei tarjoa SPR:lle uusia tiloja vastaanottokeskuksen toiminnan jatkamista varten, eikä varsinkaan erityistä tukea tarvitsevien osastolle.

– Lahti on jo osansa tehnyt maahantulijoiden tulvan hoitamisessa ja huolehtii muulla tavoin monipuolisesti sen jälkihoidosta ja tämän hetken kustannuksista omalta osaltaan, perussuomalaisten valtuustoryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Rami Lehto muistuttaa.

Kaupungin toimitilajohtaja Mauri Koistisen vastauksessa "Lahti kantaa oman vastuunsa turvapaikanhakijoista ja heidän kotouttamisestaan".

– Kaupunki työskentelee tiiviissä yhteistyössä valtion viranomaisten kanssa, jotta laillisesti Suomessa oleskelevat turvapaikanhakijat tai oleskeluluvan saaneet saavat Lahdessa ne tarvittavat palvelut, joihin heillä on oikeus. Lahden maahanmuuttopolitiikka ja siihen liittyvä lainsäädäntö perustuu maan hallituksen linjaamiin tavoitteisiin, EU:n yhteiseen maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikkaan sekä kansainvälisiin sopimuksiin.

Hoitojonoissa suomalaisten ohi

Perussuomalaisten valtuustoryhmälle tämä ei käy.

– Hennalan vastaanottokeskuksen 100-200 asukasta aiotaan siis sijoittaa vuokra-asuntoihin, kodinomaisiin tiloihin Lahdessa. Meille valtuutetuille ei olla kerrottu mitään, aikooko Lahden kaupunki olla mukana turvapaikanhakijoiden sijoittelussa ja ohittavatko turvapaikanhakijat asuntojonoissa muut.

– Miten sitten heidän terveydenhoito ja valmistava ja muu koulutus? Kuinka paljon näistä tulee kaupungille kustannuksia tulevaisuudessa? Puhumattakaan pitkäaikaistyöttömien sakkomaksuista. Jatkoa on tulossa myös 20:lle erityistä valvontaa ja psykiatrista tukea vaativalle turvapaikanhakijalle. Nämä henkilöt menevät tietysti hoitojonoissa suomalaisten edelle, kun pääsevät yksityiselle puolelle, ja kysynkin vaikuttaako tämä lahtelaisten hoitoon pääsyyn, kun lääkärit ja psykiatrit siirtyvät julkiselta puolelta yksityiselle puolelle hoitamaan turvapaikanhakijoita? Lehto kysyy.

Laittomasti maassa olevien määrä kasvaa

Lehto muistuttaa, että Supon apulaispäällikön mukaan jihadistinen alamaailma on juurtunut Suomeen ja poliisi on luokitellut useita Päijät-Hämeessä oleskelevia turvapaikanhakijoita vaarallisiksi.

– Huoli on myös siitä, että aikuisia miehiä koulutetaan suomalaiskouluissa alaikäisten joukossa. Onhan selvitetty, että jopa 65 % niin sanotuista alaikäisistä valehtelee ikänsä.

– Kun vielä tiedetään, että suurin osa hakijoista tulee saamaan kielteisen päätöksen, on suuri riski, että kyseiset henkilöt jäävät kaupunkiimme oleilemaan laittomasti ja elättäen itsensä kyseenalaisin keinoin. Tämä on suuri turvallisuusriski ja rasittaa myös virkavallan resursseja. Pelolle ei saa antaa valtaa, mutta miksi lahtelaisissakin tapahtumissa nykyään ajetaan kuorma-autoja alueiden tukkeeksi ja turvaksi?

(...)
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Goman on 05.10.2017, 15:04:59
Lahtelaisen kuntalaisen ja veronmaksajan todistus maahanmuuton vaikutuksesta:

Näkövammainen kuntalainen kertoo vanhusten ja vammaisten tilanteesta ja yksinäisyydestä Lahdessa.
   
"Vuoden ajan Punaisen Ristin henkilö on käynyt juttelemassa 3-4 kertaa kuussa kaksi tuntia kerrallaan.

- Sitäkin oli vaikea saada, kun he sanoivat, että Hennalan vastaanottokeskus tarvitsee kaikki työntekijät.

Kirkon edustaja ei käynyt viime vuonna kertaakaan
."

http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/art2404966

Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Alaric on 13.10.2017, 16:26:27
Ensihoitajia on haastateltu sisäministeriön tilaamassa tutkimuksessa. Yhteisen kielen puute ja kulttuurierot ovat aiheuttaneet eniten pulmia, kun ensihoitajat ovat menneet keikalle vastaanottokeskukseen. Jutussa on esimerkkinä kokemuksia Hennalan vokista.

Turvikset ovat usein pitäneet ns. persialaista toria potilaan ympärillä ja kulttuurierot ovat kiristäneet ilmapiiriä. Tällaista on tapahtunut etenkin tilanteissa, joissa potilas on ollut nainen.

http://www.ksml.fi/kotimaa/Kieli-ja-kulttuurierot-vaikeuttavat-ensihoitajien-ty%C3%B6t%C3%A4-vastaanottokeskuksissa/1055060?pwbi=0a517073fcbc81c29418bf21e6ae3a7d (13.10.2017)

QuoteKieli- ja kulttuurierot vaikeuttavat ensihoitajien työtä vastaanottokeskuksissa

Ensihoitajia haastateltiin tammikuussa osana sisäministeriön tilaamaa tutkimusta.

Yhteisen kielen puute ja kulttuurierot ovat aiheuttaneet eniten pulmia, kun ensihoitajat ovat menneet keikalle vastaanottokeskukseen. Näin kertovat Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän ensihoitajat, jotka ovat käyneet työtehtävissä Lahden Hennalan-vastaanottokeskuksessa.

Ensihoitajia haastateltiin tammikuussa osana sisäministeriön tilaamaa tutkimusta. Ministeriö on selvityttänyt useilla tahoilla Suomen kykyä vastaanottaa turvapaikanhakijoita.

Ensihoitajien mukaan vastaanottokeskuksesta tulleet hätäpuhelut ovat olleet usein epäselviä ja esitiedot tapahtumista sekä potilaista puutteellisia.

Hoitajilta on siksi kulunut ajoittain paljon aikaa sen selvittämiseen, kuka Hennalan vastaanottokeskuksen asukkaista on avun tarpeessa. Kun ambulanssi on kaartanut vastaanottokeskukselle, iso joukko turvapaikanhakijoita on usein ollut kokoontuneena potilaan ympärille. Tämäkin on vaikeuttanut avun tarvitsijan löytymistä ja hoidon antamista.

Turvapaikanhakijat herkemmin sairaalaan

Tilannetta ei ole helpottanut sekään, että englannin kielen taito on ollut molemmin puolin usein puutteellista. Puutteellinen kielitaito on vaikuttanut hoitajien mukaan myös siihen, että turvapaikanhakijoita viedään kantaväestöä herkemmin sairaalaan. Kieliongelmien vuoksi potilaan tilasta on ollut vaikeaa saada selvää paikan päällä.

Kulttuurierot ovat osaltaan kiristäneet ilmapiiriä. Tällaista on tapahtunut etenkin tilanteissa, joissa potilas on ollut nainen.

– Naispotilaan tutkiminen ja arviointi on tullut tehdä miesystävän tai aviomiehen kautta
, kertoo tutkimuksen tehnyt sairaanhoitaja Tia-Maria Kirkonpelto Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymästä.

Ensihoidolla on sopimus poliisin kanssa siitä, että kaikista tehtävistä ilmoitetaan virkavallalle. Poliisipartio pyritään siirtämään aina näissä tilanteissa vastaanottokeskuksen lähelle. Jos tehtävä vaikuttaa riskialttiilta, partio menee ensihoitajien ohella paikalle.

Mia Peltola / STT
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Nuivanlinna on 13.10.2017, 17:37:17
Alaricin lainaamasta uutisesta Iltalehdessä:

QuoteEnsihoitajia haastateltiin tammikuussa osana sisäministeriön tilaamaa tutkimusta. Ministeriö on selvityttänyt useilla tahoilla Suomen kykyä vastaanottaa turvapaikanhakijoita. http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201710132200459518_u0.shtml
Onko taas matu-aalto tilauksessa, vuoden 2015 aallon alla vastaanottokykyä selviteltiin 2014 loppuvuodesta, silloin ELY-keskusten toimesta. https://hommaforum.org/index.php/topic,101194.msg1913092.html#msg1913092

Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Mr.Reese on 18.10.2017, 10:07:17
Otsikko, itse juttu maksumuurin takana.
QuoteHennalan vastaanottokeskuksen päivät luetut: tunteet katossa ja lattiassa   
Yhdessä yössä toimintaan polkaistun keskuksen asukkaat siirtyvät pian erillisiin asuntoihin. Lähipoliisi kuvailee Hennalaa pienoismaailmaksi, jossa kaikki oli uutta ja ihmeellistä.
http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/art2408225   (http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/art2408225)
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Alaric on 18.10.2017, 10:19:18
Quote from: Mr.Reese on 18.10.2017, 10:07:17
Otsikko, itse juttu maksumuurin takana.
QuoteHennalan vastaanottokeskuksen päivät luetut: tunteet katossa ja lattiassa   
Yhdessä yössä toimintaan polkaistun keskuksen asukkaat siirtyvät pian erillisiin asuntoihin. Lähipoliisi kuvailee Hennalaa pienoismaailmaksi, jossa kaikki oli uutta ja ihmeellistä.
http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/art2408225   (http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/art2408225)

@Mr.Reese, tässä hiukan pidemmin tuota juttua, ei sinänsä mitään kummempia...

QuoteHennalan vastaanottokeskuksen päivät luetut: tunteet katossa ja lattiassa

Yhdessä yössä toimintaan polkaistun keskuksen asukkaat siirtyvät pian erillisiin asuntoihin. Lähipoliisi kuvailee Hennalaa pienoismaailmaksi, jossa kaikki oli uutta ja ihmeellistä.

Hennalan vastaanottokeskuksen päivät nykymuodossaan ovat luetut. Asukkaat siirtyvät kasarmista erillisiin asuntoihin vuoden vaihteessa.

Keskuksen johtaja Suvi Komu kertasi mennyttä kahta vuotta Yhessä Päijät-Hämeessä- tapahtumassa alkuviikolla. Pienimuotoinen tapahtuma kokosi yhteen erilaisten maahanmuuttohankkeiden toimijoita.

Hennala polkaistiin toimintaan kirjaimellisesti yhdessä yössä.

- Syyskuun 25. päivä 2015 saapuivat ensimmäiset bussit ja vuoden lopussa tiloissa oli 650 asukasta. Tuolloin oli myös tosi paljon vapaaehtoisia, parhaimmillaan sata päivässä.

Tunnelma oli alussa tiivis, mutta toiveikas. Asukkaat olivat iloisia päästessään turvaan ja tulevaisuuden toiveet olivat korkealla.

Kesällä asukasmäärä oli pudonnut noin 300:een. Alaikäisten yksikkö lakkautettiin.

- Lähes kaikkien päätös oli tuolloin kielteinen. Apatia ja hiljaisuus laskeutui. Loppuvuonna 2016 oli vain noin 50 positiivista päätöstä.. Vastaanottokeskuksia lakkautettiin ympäriltä, esimerkiksi Tapanila ja Kärkölä. Hennalan asukasluku nousi 400:aan.

Viime keväänä lopetettiin Nastolan yksikkö, joka perustui yksittäisiin asuntoihin. Huhtikuussa kerrottiin Hennalakin lopettavan toimintansa.

- Tämä syksy on ollut rauhallinen. Asukkaita on 162, joista suurimmalla osalla on yksi tai kaksi kielteistä päätöstä, mutta puhuttelut jatkuvat.

Uuteen paikan  lisäksi Lahdessa jatkaa 20-paikkainen yksikkö vakavista mielenterveysongelmista kärsiville.

(...)

Pirjo Kamppila
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Uuno Nuivanen on 18.10.2017, 10:24:07
QuoteHennalan vastaanottokeskuksen päivät nykymuodossaan ovat luetut. Asukkaat siirtyvät kasarmista erillisiin asuntoihin vuoden vaihteessa.

Muuten hyvä, mutta pitäisi olla:

'Asukkaat siirtyvät kasarmista kotimaihinsa vuoden vaihteessa.'
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: b_kansalainen on 18.10.2017, 11:31:43
QuoteLahdessa jatkaa 20-paikkainen yksikkö vakavista mielenterveysongelmista kärsiville.
Tuo panee miettimään, mitenköhän suomalainen psykiatri pystyy päättelemään, mitkä piirteet aivan erilaisesti kulttuurista tulevan ihmisen käytöksessä ja puheissa ilmentävät häiriöitä mielenterveydessä? Jos jatkuva Allahista ja Muhammedista puhuminen ja pyllistely viidesti päivässä on normaalia, niin missä lie sitten lievän tai vakavan häiriintyneisyyden rajat. Muutenkin vakava mielenterveysongelma ja iUskonto ei kuulosta vaarattomalta yhdistelmältä. Päinvastoin.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Kauko-Aatos on 18.10.2017, 11:47:53
Quote from: Nuivanlinna on 13.10.2017, 17:37:17
Alaricin lainaamasta uutisesta Iltalehdessä:

QuoteEnsihoitajia haastateltiin tammikuussa osana sisäministeriön tilaamaa tutkimusta. Ministeriö on selvityttänyt useilla tahoilla Suomen kykyä vastaanottaa turvapaikanhakijoita. http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201710132200459518_u0.shtml
Onko taas matu-aalto tilauksessa, vuoden 2015 aallon alla vastaanottokykyä selviteltiin 2014 loppuvuodesta, silloin ELY-keskusten toimesta. https://hommaforum.org/index.php/topic,101194.msg1913092.html#msg1913092

Kyllä, matu-aalto on tilattu ja se on nyt toimituksessa:
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005412417.html
Tuhansia kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevaa on lähtenyt liikkeelle Raqqasta. Pullataikinat nousemaan!
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Mikko pa on 26.10.2017, 09:58:18
Selvisikö koskaan ne pahoinpitelyt joista epäiltiin kantasuomalaisia,siellähän oli käytetty pesäpallomailoja ynm? Eikös jossain lehtijutussa ollut maininta että pahoinpitely olisi tallentunut valvontakameran kuviin, en pika googletuksella löytänyt enää tuota juttua?
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Alaric on 14.11.2017, 18:25:50
Tässä vähän juttua mielenterveys- ja päihdeongelmaisille matuille tarkoitetusta tehostetun valvonnan yksiköstä (20 paikkaa), jolle etsitään tiloja Lahdesta.

Siinäpä olisi oikea lottovoitto, jos napsahtaisi tuollainen naapuriin.

http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/art2414980 (14.11.2017)

QuoteOnko tehostettua valvontaa vaativien tila-asia ratkennut?

Etelä-Suomen Sanomat uutisoi marraskuun alussa, että Hennalan vastaanottokeskuksen tehostetun valvonnan osasto ei ole näillä näkymin sijoittumassa entiseen Mäntymäen lastenkotiin Ahtialaan. Lahden kaupunki on käynyt neuvotteluja kiinteistön vuokraamisesta Suomen Punaisen Ristin kanssa, mutta ne eivät ole edenneet. Yksikölle etsitään uusia tiloja, koska vuokrasopimus Hennalan kasarmeilla päättyy vuodenvaihteessa.

Tehostetun valvonnan osastolla hoidetaan mielenterveys- tai päihdeongelmista kärsiviä turvapaikanhakijoita.

Vastaanottotoiminnan johtaja Minna Jussila SPR:n Hämeen piiristä, onko yksikön sijaintipaikka nyt selvillä?

Sopimuksia ei ole tehty.

Jatkuvatko neuvottelut nyt yhden paikan kanssa, vai onko ehdolla useita toimitiloja?

En voi kommentoida tätä tarkemmin. Monenlaisia neuvotteluita on ollut vireillä.

(...)

Kaupunkilaiset ovat olleet huolissaan mahdollisen teva-yksikön sijoittumisesta oman asuinpiirin lähelle. Onko huoli turha?

Sen perusteella, mitä olemme SPR:n Hämeen piirin kanssa keskustelleet, ei tarvitse kantaa huolta. Olemme ajatelleet luopua tehostetun valvonnan nimestä ja siirtyä puhumaan tehostetun tuen paikasta. Kun turvapaikanhakijoita oli Hennalassa parhaimmillaan yli 600, riski oli tietysti aivan erilainen. Turvallisuus ei ole vain teva-yksikön asia, siitä vastaavat yhdessä vokki, poliisi ja sairaanhoitopiiri.

Lisäksi pitää muistaa, ettei kyseessä ole mikään suljettu hoitolaitos. Turvapaikanhakijalle sitä voidaan ehdottaa hoitomuotona. Sinne tullaan aina vapaaehtoisesti, ja paikka on määräaikainen.

(...)
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Java on 14.11.2017, 18:36:11
No nyt on taas puppua liikkeellä^ yksikön nimeä vaihtamalla turvallisuus paranee :facepalm: voiko noi muka olla tosissaan?
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: l'uomo normale on 14.11.2017, 19:32:20
Quote from: Alaric on 14.11.2017, 18:25:50
Quote
...ei tarvitse kantaa huolta. Olemme ajatelleet luopua tehostetun valvonnan nimestä ja siirtyä puhumaan tehostetun tuen paikasta. Kun turvapaikanhakijoita oli Hennalassa parhaimmillaan yli 600, riski oli tietysti aivan erilainen. Turvallisuus ei ole vain teva-yksikön asia, siitä vastaavat yhdessä vokki, poliisi ja sairaanhoitopiiri.

Lisäksi pitää muistaa, ettei kyseessä ole mikään suljettu hoitolaitos. Turvapaikanhakijalle sitä voidaan ehdottaa hoitomuotona. Sinne tullaan aina vapaaehtoisesti, ja paikka on määräaikainen...

Tarvitaanko jotain kannustimia että tehostein tuen tarpeessa oleva porukka saadaan omasta halustaan siirtymään erityisostolle, vaikkapa hyvin keitettyä riisiä, mega-tv:t  yhden hengen huoneisiin, joissa kiva sisustus?
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Elemosina on 14.11.2017, 20:06:07
Nämä tehostetun valvonnan tyypitköhän siellä Kansanopistolla ovat riehaantuneet?

Quote from: Kemolitor on 14.11.2017, 11:36:22
Quote from: Pentti Pylkönmäki on 14.11.2017, 10:49:40
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005448357.html

Joukkotappelu kansanopiston ruokalassa – kahdelle vammoja
-----

Poliisitiedotteessa kerrotaan tapahtumapaikkakin:
Quote
Kansanopiston ruokalassa yhteenotto Lahdessa
14.11.2017 Häme

LAHTI: Maanantaiaamupäivällä keskustassa sijaitsevassa Kansanopistossa syntyi riitaa eri kansalaisuuksia edustavien henkilöiden kesken opiston ruokalassa. Tapahtumapaikalle meni useampi poliisipartio. Alustavassa puhuttelussa selvisi, että kahakkaan oli osallistunut ainakin viisi henkilöä, joista kaksi sai lieviä vammoja. Myös tarjottimia ja ruoka-annoksia oli heitelty lattialle. Yksi henkilö otettiin kiinni epäiltynä pahoinpitelystä.

Poliisi (http://www.poliisi.fi/tietoa_poliisista/tiedotteet/1/1/kansanopiston_ruokalassa_yhteenotto_lahdessa_65571)

Kyseessä ilmeisesti Lahden kansanopisto:
https://www.lahdenkansanopisto.fi/

Monenlaista on tarjolla maahanmuuttajille:
https://www.lahdenkansanopisto.fi/maahanmuuttajille/
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Alaric on 23.11.2017, 19:26:28
http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/art2417326 (23.11.2017)

QuotePuukko heilahti Lahden vastaanottokeskuksessa - syyte pahoinpitelyn yrityksestä hylättiin

Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa käsiteltiin torstaina tapahtumia Lahden vastaanottokeskuksessa Hennalassa viime kesäkuussa. Syyttäjä vaati keskuksen asukkaalle rangaistusta törkeän pahoinpitelyn yrityksestä.

Keskuksen kahdella asukkaalla oli ollut keskenään riitaa. Riidan jälkeen toinen mies oli alkanut viillellä puukolla kättään huoneessaan. Henkilökunta havaitsi sen ja kutsui vartijat.

Toinen vartija tarttui kahdella kädellä kiinni sängyn laidalla istuneen miehen puukkokädestä. Ote lipesi, jolloin käsi vartijan mukaan heilahti refleksinomaisesti häntä kohti. Hän väisti.

Sen jälkeen mies jatkoi viiltelyään. Se loppui, kun vartija käytti pippurisumutetta.

Käräjäoikeus kuuli todistajina asianomistajaa ja toista vartijaa, joka oli ollut vieressä. Asianomistajalla ei ollut vaatimuksia. Hän ei ollut pelännyt tilanteessa.

Oikeus hylkäsi syytteen näytön puuttuessa. Kyse ei ollut ollut tahallisuudesta. Se hylkäsi myös vaihtoehtoisen syytteen pahoinpitelyn yrityksestä ja laittomasta uhkauksesta.

Vastaaja oli tullut Hennalaan edelliskuussa. Oikeudelle hän kertoi tapahtumapäivän olleen huono. Hän oli riidellyt huonetoverinsa kanssa, käyttänyt alkoholia ja masentunut.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Elemosina on 23.11.2017, 19:38:31
QuoteOikeudelle hän kertoi tapahtumapäivän olleen huono. Hän oli riidellyt huonetoverinsa kanssa, käyttänyt alkoholia ja masentunut.

Tässä veehooämmille ja veehooännille myös hyvä perustelu jos vähän veistä tulee heiluteltua ja poliisin ja oikeuden kanssa probleemia.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Arkipiispa on 23.11.2017, 21:07:53
Quote from: Alaric on 23.11.2017, 19:26:28
Keskuksen kahdella asukkaalla oli ollut keskenään riitaa. Riidan jälkeen toinen mies oli alkanut viillellä puukolla kättään huoneessaan. Henkilökunta havaitsi sen ja kutsui vartijat.

Toinen vartija tarttui kahdella kädellä kiinni sängyn laidalla istuneen miehen puukkokädestä. Ote lipesi, jolloin käsi vartijan mukaan heilahti refleksinomaisesti häntä kohti. Hän väisti.

Ottakaahan nyt herran tähden opiksi tästä.

Jos ikinä näette pakolaisen viiltelevän itseään, älkää missään tapauksessa menkö estämään.

Älkääkä soittako apua, koska kyseessähän voi olla vaikka joku uskonnollinen rituaali, ja sen keskeyttämisestähän voi vaikka heilahtaa syyte uskonrauhan häirinnästä.

Odottakaa kunnes tilanne on tasaantunut, ja tarjotkaa ystävällistä apuanne vasta sen jälkeen, jos vaikka homma jäi kesken tai jotakin.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Alaric on 29.11.2017, 13:46:44
Lottovoitto osui tällä kertaa Ahtialaan! Onnittelut lähellä asuville.

Minkäslaista seutua tuo on? @Mr.Reese ?

Edit: Osoite on Laitumenkatu 4. Tien toisella puolella on päiväkoti, alle 200 m päässä on koulu, vieressä on pizzeria sekä kahvila, jossa voi notkua. Virikkeitä ainakin siis riittää.

https://www.google.fi/maps/place/Laitumenkatu+4,+15300+Lahti/@60.9952061,25.7621036,18z/data=!4m5!3m4!1s0x4691d61ee8734e87:0x827f28cbbd7add73!8m2!3d60.9951161!4d25.7612471

https://yle.fi/uutiset/3-9953580 (29.11.2017)

QuoteHennalan vastaanottokeskuksen uusi osoite varmistui – tehostetun valvonnan osasto Ahtialaan

Parikymmentä erityistä valvontaa ja psykiatrista tukea vaativa turvapaikanhakijaa muuttaa Ahtialaan. Runsaat sata turvapaikanhakijaa muuttaa puolestaan Hennalasta eri puolilla Lahtea.

Turvapaikanhakijoiden tehostetun valvonnan osasto muuttaa Hennalasta Ahtialaan. Vastaanottokeskuksessa oleva 20-paikkainen osasto erityistä valvontaa ja psykiatrista tukea vaativille turvapaikanhakijoille siirtyy Ahtialan toimintakeskukseen.

Myös vastaanottokeskuksen toimisto siirtyy Laitumenkadulle toimintakeskuksen tiloihin.

SPR:n Hämeen piirin vastaanottotoiminnan johtaja Minna Jussila ei näe osastosta uhkaa ympäristölle.

– Uusi on aina pelottavaa. Sen verran sanon tästä asiakaskunnasta, että he ovat usein hyvin väsyneitä ja passiivisia. Hyvin vähän edes liikkuvat meidän paikkojemme ulkopuolella. Lähtökohtaisesti heidät pyritään samaan ylipäätään joka päivä nousemaan sängystä.

Jussilan mukaan uusi vastaanottokeskus aiheuttaa aina vastusta. Toimintakeskukseen ollaan kuitenkin järjestämässä avoimin ovien tilaisuutta.

– Uskotaan, että pelot ja ennakkoluulot vähenee.

Runsaat sata turvapaikanhakijaa muuttaa puolestaan Hennalasta eri puolilla Lahtea oleviin tavallisiin vuokra-asuntoihin.

– Täytyy muistaa, että Hennalassa oli 600 ihmistä, nyt 120 ympäri Lahtea. Eri mittakaava kyseessä. Jo se itsessään rauhoittaa tilannetta, ja sitten tämä hajasijoitus, sanoo Jussila.

Hennalan tilojen vuokrasopimus päättyy vuodenvaihteessa ja tilat tyhjennetään vuoden loppuun mennessä.

Lahdessa jatkava erityistä valvontaa ja tai psykiatrista tukea vaativien turvapaikanhakijoiden osasto perustettiin helmikuussa 2016. Aluksi siellä oli viisi turvapaikanhakijaa. Viime syksynä määrä nousi, ja tulijoita oli koko ajan jonossa.

Hoidettavat tulivat vastaanottokeskuksista ympäri Suomea.

– Heillä kaikilla on traumaattisia kokemuksia. Osa on vakavasti sairastunut jo ennen Suomeen tuloaan, sanoi Maahanmuuttoviraston terveydenhuollosta vastaava ylitarkastaja Päivi Hieta keväällä.

Turvapaikanhakijoille on etsitty kodinomaista asuinpaikkaa Lahdessa syksyn ajan. Turvapaikanhakijoiden määrä on vähentynyt Lahdessa.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Alaric on 29.11.2017, 14:25:09
Lahden perussuomalaiset ottavat kantaa yllä mainitun osaston sijoituspaikkaan.

https://lahti.perussuomalaiset.fi/kannanotto/turvapaikanhakijoiden-tehostetun-valvonnan-osaston-muutto-ahtialan-toimintakeskukseen/ (29.11.2017)

QuoteTurvapaikanhakijoiden tehostetun valvonnan osaston muutto Ahtialan toimintakeskukseen

Lahden Perussuomalaiset paheksuvat syvästi turvapaikanhakijoiden tehostetun valvonnan uutta sijoittumispaikkaa.

Hennalan vastaanottokeskuksessa oleva 20-paikkainen osasto erityistä valvontaa ja psykiatrista tukea vaativille turvapaikanhakijoille siirtyy Ahtialan toimintakeskukseen. Toimintakeskus sijaitsee keskellä asuinaluetta ja välittömässä läheisyydessä on sekä koulu että päiväkoti. Olemme erittäin huolissamme alueen tulevasta turvallisuustilanteesta.

Lahden Perussuomalaiset ovat vastustaneet yksikön uudelleensijoittamista Lahteen.

Lahden Perussuomalaiset ry
Hallitus
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Paulo on 29.11.2017, 14:57:24
Quote from: Alaric on 29.11.2017, 13:46:44
Lottovoitto osui tällä kertaa Ahtialaan! Onnittelut lähellä asuville.

Minkäslaista seutua tuo on? @Mr.Reese ?

...Ahtiala on Lahden persreikä ja mukavan kaukana(n.7 km) itse ydinLahdesta.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Mr.Reese on 29.11.2017, 16:01:36
Quote from: Alaric on 29.11.2017, 13:46:44
Lottovoitto osui tällä kertaa Ahtialaan! Onnittelut lähellä asuville.

Minkäslaista seutua tuo on? @Mr.Reese ?

Edit: Osoite on Laitumenkatu 4. Tien toisella puolella on päiväkoti, alle 200 m päässä on koulu, vieressä on pizzeria sekä kahvila, jossa voi notkua. Virikkeitä ainakin siis riittää.

@Alaric 15 vuotta sitten Ahtialan maine oli levoton(kantisten kännisekoiluja yms), mutta viime vuosina eipä sen ihmeempi alue kuin muutkaan täällä. Vuokrakuutioita alueen sydämmessä, sivummalla paljon omakotitaloja. Enemmän ahdistaisi asua Liipolassa tai Tonttilassa, toki tuleva maximum security vok ei varmaankaan alueen viihtyisyyttä lisää.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Mr.Reese on 30.11.2017, 10:10:04
Maksumuurin takana olisi tuoreita tunnelmia lähiasukkailta.
QuoteTurvapaikanhakijoiden tulo herätti heti epäluulot Ahtialassa - "Ei tunnu kivalta, jos rehellisesti sanotaan"   
Turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskus siirtyy Lahden Hennalasta Ahtialaan kehitysvammaisten käytössä olleeseen toimintakeskukseen. Epäluulon siemen kytee uudessa naapurustossa jo valmiiksi, mutta leimahtaako se täyteen liekkiinsä vai joko muukalaisiin aletaan tottua
http://www.ess.fi/uutiset/paijathame/art2418881#cxrecs_s (http://www.ess.fi/uutiset/paijathame/art2418881#cxrecs_s)
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Riukulehto on 04.12.2017, 22:05:20
^ Läheisen koulun rehtori lähettänyt tänään viestin vanhemmille

QuoteHei!

Koulumme ovet lukitaan jatkossa oppituntien ajaksi. Tämän johdosta pyydämme, että olette erittäin tarkkoja sen suhteen, että lapsenne saapuu kouluun ajoissa lukujärjestyksen mukaisesti. Meillä ei ole ovikelloa tms., että voisimme availla ovea oppituntien aikana, joten pyydämme teitä huoltajia olemaan yhteydessä luokanopettajaan, mikäli lapsenne jostain syystä myöhästyy. Kiitos!
https://www.facebook.com/kalleaaltonen82/posts/1913499785330146
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Alaric on 07.12.2017, 21:00:56
http://www.ess.fi/uutiset/paijathame/art2421494 (7.12.2017)

QuoteTurvapaikanhakijoiden Ahtialan yksikköä vastustetaan adressilla

Adressit.com-verkkopalvelussa julkaistiin torstaina adressi, jolla vastustetaan turvapaikanhakijoiden tehostetun tuen yksikön sijaitsemista Ahtialassa. Yksikkö muuttaa Hennalan vastaanottokeskuksesta Ahtialaan vuoden loppuun mennessä. Yksikön 20 asiakaspaikkaa on tarkoitettu muun muassa vakavista mielenterveysongelmista kärsiville.

Kati Savolainen ja Kati Mäenpää pyytävät julkaisemallaan adressilla Lahden kaupungin päättäjiä sekä yksikön sijoituksesta vastaavia tahoja etsimään uutta sijoituspaikkaa kyseiselle yksikölle sekä turvapaikanhakijoiden toimistotiloille.
Adressissa myös mainitaan, että uuden sijoituspaikan soveltuvuutta arvioitaessa tulisi laatia tarvittavat riskianalyysit ja turvallisuuskartoitukset.

"Me allekirjoittaneet emme halua tehdä Lahdesta ja yhdestä sen lapsivaltaisimmista asuinalueesta Ahtialasta paikkaa, jonka asukkaat kokevat turvattomaksi. Lasten tulisi voida liikkua vapaasti heille tarkoitetuilla leikkialueilla sekä kokea koulumatkansa turvalliseksi", vetoomuksessa mainitaan.

Adressiin kerätään nimiä joulukuun loppuun asti. Torstaina illalla sen oli allekirjoittanut 273 henkilöä.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Mr.Reese on 10.12.2017, 19:47:22
Tuttu sanoi, että Ahtialan maximum security vok on homepesä, jonka takia sieltä toimintakeskus lopetettiin. Hämärät bisneskuviot taas haiskahtaa. 
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: hulaq on 12.12.2017, 08:33:58
Odotellaan Marco-attackia tuonne megafoneineen pitämään mielenosoitusta. Saas nähdä toteutuuko vai onko piuhat ristissä MV-lehden kanssa nyt niin pahasti, ettei enää kansalaisten etujen ajaminen miekkarin muodossa maistu?
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: guest14935 on 12.12.2017, 11:41:45
Quote from: Riukulehto on 04.12.2017, 22:05:20
^ Läheisen koulun rehtori lähettänyt tänään viestin vanhemmille
Ovet lukittu.
Eli todellisuudessa sinne tarvittaisiin koulukuljetukset, lapsille ulkonaliikkumiskielto (koska rikkauksilla oikeudet) ja riittävästi aseistetut vartijat.
Oikein rikkaissa paikoissa onkin vartiotornit. Töitä monelle, rikkaus rikastaa ja bkt kasvaa.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Riukulehto on 12.12.2017, 12:23:13
Kalle Aaltonen naamakirjassa

QuoteTuossa on nyt näköjään sivultani otettu kirjoitus mediaan koskien Ahtialan tapausta, mutta siihen on lisätty tietoa median toimesta. Valitettavasti lisätty tieto on väärää koulun ja koulun rehtorin suhteen. Tämän lisäksi kuvaankin on vielä laitettu rehtoriksi eri henkilö kuin ketä he luulivat rehtoriksi.
Moni on myös ihmetellyt miksi olen sumentanut viesteistä nimiä? Koska noilla nimillä ei ole mitään väliä ja heillä ei ole osaa eikö arpaa koko asiassa. Koulun rehtorilla ei ole mitään tekemistä sen suhteen mitä koulun viereen tulee tai kenelle siitä vuokrataan tiloja. Tällaisten henkilöiden julkinen riepottelu ja heidän nostaminen esiin näiden juttujen yhteydessä on täysin turhaa ja minusta äärimmäisen vastenmielistä.
https://www.facebook.com/kalleaaltonen82/posts/1922005201146271
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Alaric on 14.12.2017, 21:37:27
Vastaanottotoiminnan johtaja Minna Jussila SPR:n Hämeen piiristä kertoo, ettei mielenterveysongelmista kärsivistä läpsyistä ole mitään vaaraa.

Jutun yhteydestä löytyy 9 min 20 s pituinen haastattelu.

http://www.radiovoima.fi/arkisto/ahtialaan-muuttava-tehostetun-tuen-yksikk%C3%B6-toiminut-puolitoista-vuotta-hennalassa (14.12.2017)

QuoteAhtialaan muuttava tehostetun tuen yksikkö on toiminut puolitoista vuotta Hennalassa

SPR Lahden vastaanottokeskus muuttaa pois Hennalasta, kun vuokrasopimus päättyy vuoden vaihteessa. Vastaanottokeskuksen toimisto ja tehostetun tuen (TeTu) yksikkö muuttavat Ahtialaan. Hennalan muut 120 asukasta muuttavat vuokra-asuntoihin ympäri Lahtea. Ahtialaan TeTu-yksikköön siirtyy 20 ihmistä. Asiakkaat ovat jo muuttaneet Ahtialaan.

- Muuton yhteydessä TeVa (tehostettu valvonta) nimi vaihdettiin toimintaa paremmin kuvaavaksi TeTuksi. Yksikössä asuu erilaisista mielenterveysongelmista kärsiviä asiakkaita. He tarvitsevat tehostettua tukea, mutta eivät tarvitse sairaalahoitoa, vastaanottotoiminnan johtaja Minna Jussila SPR:n Hämeen piiristä kertoo Radio Voiman haastattelussa.

Jussilan mukaan yksikkö toimi Hennalassa lähellä päiväkotia ja koulua eikä puolentoista vuoden aikana ollut mitään kouluun tai päiväkotiin suuntautuneita häiriöitä.

- Asiakkaamme ovat itseensä ja omiin ongelmiinsa käpertyneitä eivätkä he ole kiinnostuneita suuntautumaan kouluun tai päiväkotiin.

Haastattelussa Jussila kertoo myös, miksi yksikön pihalla on useasti nähty ambulanssi ja poliisiauto ja minkälaisia viestejä hän on saanut ahtialalaisilta. Lisäksi Jussila kertoo, miten hän uskoo yksikön vaikuttavan alueen turvallisuuteen.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Mr.Reese on 14.12.2017, 21:48:47
Mitenkä ne nyt mitanneet käpertyneen palleron kiinnostuneita suuntauksia? Hei Ahmed, tuossa naapurissa koulua ja päiväkotia. Nouseeko kiinnostusta suuntautua niitä kohtaan? Ai ei, no sitten kaikki hyvin. Rasistien öyhötystä taas...

Kuitenkin ostarilla notkumista kohtaan on osoitettu kiinnostusta suuntautua. Ja jos nyt eivät heti saavuttuaan ole kuvailemassa päiväkodilla lapsia, ahdistelemassa koululaisia tai muuten perseilemässä, niin se on SPR logiikalla tae, ettei mitään tapahdu tulevaisuudessakaan. Ai no niin tietty, pallerot ovat enkeleitä maanpäällä, mutta kun tulevat Hölmölään, niin maaperän natsikaasut ja tiedostamattomat rasistiset ajatukset ajaa pallerot tekemään erinäköisiä rikoksia ja rötöksiä.
:facepalm: päätä särkee
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: takalaiton on 14.12.2017, 21:57:49
Quote
Turvapaikanhakijoiden tehostetun tuen yksikkö huolestuttaa Ahtialan asukkaita - Hennalassa yksikkö ei merkittävästi työllistänyt poliisia

Rainer ja Saara Peltoniemi saapuivat Myllypohjan koululle kuulemaan naapurustossa toimivasta turvapaikanhakijoiden tehostetun tuen yksikön toiminnasta.

- Toivotaan, että saada tietoa siitä, mitä siellä tapahtuu. Suuri huoli on lasten turvallisuudesta. Haluan kysyä, kuinka riskikartoitus on tehty? Ei ole ihan tavanomaista, että tällainen mielenterveyskuntoutujien yksikkö sijoitetaan koulun ja päiväkodin viereen. Kuka kantaa vastuun, jos ongelmia syntyy, Rainer Peltoniemi pohti.

Liikuntasaliin oli kokoontunut noin 150 kuulijaa. Äänessä olivat huolestuneiden ahtialalaisten lisäksi SPR:n Hämeen piiri vastaanottotoiminnan johtaja Minna Jussila, Lahden vastaanottokeskuksen johtaja Suvi Komu, apulaisjohtaja Johann Kiander, apulaispoliisipäällikkö Tero Seppänen ja kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka Komu (SDP).

Ihmiset olivat paitsi huolestuneita, myös hämmentyneitä. Se puhututti, kuinka SPR päätyi sijoittamaan valtakunnan ainoan Tetu-yksikön niin lähelle koulua ja päiväkotia.

- Ei minulle ole mitään näitä ihmisiä vastaan. Minulle on ihan ok, että tällainen yksikkö toimii Ahtialassa, mutta voisi se olla vähän syrjemmässä, Kati Savolainen sanoi.
[...]
Joulukuussa toimintansa aloittaneessa yksikössä on 20 asukasta. Aiemmin yksikkö on toiminut Hennalan vastaanottokeskuksessa, jonka vuokrasopimus päättyy vuoden lopussa.

Ahtialalainen äiti ja kaupunvaltuutettu Minna Lampinen (SDP) olisi toivonut yksikön perustamisen sujuneen läpinäkyvämmin. Hänen mukaansa yksiköstä informoitiin asukkaita vasta, kun valitusoikeus oli umpeutunut.

SPR:n Jussila yritti hälventää asukkaiden huolia kertomalla, ettei yksiköstä ole aiheutunut Hennalassa vaaraa naapurustolle. Apulaispoliisipäällikkö Seppäsen viesti oli samansuuntainen.

- Yksikkö ei ole merkittävästi työllistänyt poliisia. Tänä vuonna on ollut kahdeksan hälytystehtävää.

Seppäsen mukaan yksiössä on ollut asukkaiden keskinäisiä kähinöitä ja itsetuhoisuutta.

Tetu:ssa asuu erilaisista mielenterveysongelmista kärsiviä asiakkaita. He tarvitsevat tehostettua tukea, mutta eivät tarvitse sairaalahoitoa.

Asiakkaita Ahtialan yksikköön voi tulla eri puolelta Suomea.

- Maahanmuuttoviraston jonon kautta. Asiakkaat sitoutuvat hoitojaksoon ja ovat halukkaita tulemaan. Siellä ei ketään pakolla pidetä, eikä pidetä sellaisia henkilöitä, jotka eivät hoitoon sitoudu. Kun kuntoutusjako on ohi tai ihminen ilmoittaa, ettei halua olla yksikössä, hänet lähetään takaisin vastaanottokeskukseen, Jussila kertoi jo aiemmin päivällä Radio Voiman haastattelussa.
[...]
Turvapaikanhakijoiden tehostetun tuen sekä toimistopalveluiden tuottamisesta vastaavan yksikön siirtoa pois lapsivaltaisen alueen keskiöstä ajetaan nettiadressilla. Adressin oli torstai-iltana allekirjoittanut lähes 2 300 henkilöä.

http://www.ess.fi/uutiset/paijathame/art2423273

Muodon vuoksi järjestettiin myös tiedotustilaisuus alueen asukkaille, luonnollisesti vasta asian päättämisen jälkeen. Vastuukysymykseen on helppo vastata: kukaan ei ota vastuuta. SPR käärii hillot kotiin ja jos jotain ikävää sattuu, niin kantikset saavat kärsiä hiljaa. Adresseilla ei ole merkitystä mokukoneistoa vastaan.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Tappivanukas on 14.12.2017, 22:36:17
Mielenkiintoinen ajatusleikki: mitä jos alueen asukas uhkaa vartioida vokki-hullujenhuonetta? Saako lähestymiskiellon omaan kaupunginosaansa? Vai haetaanko suoraan linnaan? Saako omaa kotikatua kuvata? Saako Lokka tulla kuvaamaan?
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Blanc73 on 19.12.2017, 09:41:58
QuoteVastaanottotoiminnan johtajan Minna Jussilan avoin kirje Lahden kaupungin johdolle.
https://www.lahti.fi/ajankohtaista/uutiset/spr-lahden-vastaanottokeskus-ja-tehostetun-tuen-yksikk%C3%B6-muuttaa-ahtialaan (https://www.lahti.fi/ajankohtaista/uutiset/spr-lahden-vastaanottokeskus-ja-tehostetun-tuen-yksikk%C3%B6-muuttaa-ahtialaan)

Ja sieltä löytyi tämä:
QuoteToivon myös, että lapsia ei peloteltaisi asiakkailla, se kun tulee vaikuttamaan heidän ajatuksiinsa moninaisuudesta heidän loppuelämänsä ajan. Ja kuten tiedämme, nykyään missä tahansa voi tapahtua mitä tahansa
Ei helkatti  :facepalm: :facepalm: :facepalm:
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Pro Patria Finlandia on 30.12.2017, 20:10:21
Kävin äsken allekirjoittamassa kyseisen adressin https://www.adressit.com/turvallinen_ahtiala ja tiedon siitä sain vasta hetki sitten luettuani siitä tästä ketjusta.

Kannattaisi allekirjoittaa niidenkin, jotka eivät ole lahtelaisia. Aikaa on vielä vuorokausi. Eihän se mitään vaikuta, mutta on osa kansalaisvaikuttamista ja mielipiteen kertomista.

Adressin alullepanija Kati Savolainen on muuten helluntailainen, joten pienet respectit myös sinne entiseen lahkooni, vaikka en enää sen touhuihin osallistukaan.

edit: adressin linkki lisätty
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Kemolitor on 26.03.2018, 19:19:01
Mitenkäs minä luen tällaisesta järkyttävästä rasistisesta hyökkäyksestä nyt vasta:

Quote
Vastaanottokeskuksessa Ahtialassa ilotulitusraketin ampuja yhä selvittämättä

Uudenvuodenyönä sattunut välikohtaus Lahden vastaanottokeskuksessa Ahtialassa on yhä selvittämättä. Vastaanottokeskuksen tehostetun tuen yksikön luona ammuttiin yksi ilotulitusraketti, joka osui ihmiseen.

Paikalla oli ollut toistakymmentä nuorta, joista ainakin osa oli mennyt aidan sisäpuolelle. Vartijat olivat pyytäneet tunkeilijoita poistumaan.

Poliisi on koettanut valvontakameranauhoitteiden perusteella selvittää, kuka teki mitäkin. Toistaiseksi selvyyttä ei ole saatu.

Tapausta tutkitaan pahoinpitelynä.

Esitutkinta valmistuu kevään aikana, poliisista kerrotaan.

ESS: Vastaanottokeskuksessa Ahtialassa ilotulitusraketin ampuja yhä selvittämättä (https://www.ess.fi/uutiset/paijathame/art2447221)

Uudenvuoden yönä ilotulitusraketti osui ihmiseen. Oletan, että poliisi tutkii samalla volyymilla kaikki muutkin uudenvuoden yönä väärään suuntaan lennelleet raketit.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Mr.Reese on 02.06.2018, 22:35:37
Nuorten(pottunokkien) suusta se totuus tulee.
QuoteNuoret juhlivat koulujen loppumista Lahdessa perinteisesti Pikku-Veskun puistossa, mutta kaikkia paikka ei houkuttele.

– Pikku-Veskulla on ihan järjetöntä menoa, viime viikonloppuna siellä oli ollut joku puukotus ja toisella kertaa joku heilunut aseen kanssa. Ei todellakaan kiinnosta mennä, sanoo Heinsuon koulussa opiskeleva Kiira Välimaa.

Välimaa oli ystävineen myöhään iltapäivällä Lahden torilla, mutta ei aikonut notkua paikalla kovin pitkään.

Välimaan havainnon vahvistaa Kirkkopuiston nurkilla istuva 17-vuotias nimensä salannut nuorukainen.

– Pikku-Veskulla ei ole välttämättä kovin hyvä meno. Siellä on paljon junnuja, mutta oikeastaan kaikkia 13–25-vuotiaita. Kaverilla murtui siellä nenä kaksi viikkoa sitten. Itselläni meni viime viikonloppuna paita pilalle, kun menin auttamaan tyyppiä, jota oli lyöty jollain terällä naamaan. Verta tuli aika paljon ja hänellä meinasi mennä taju, hän kertoo.

Nuoren mukaan yhteen ottavat suomalaiset ja ulkomaalaiset.

– Uskallan mennä sinne, mutta tyttöystävää en päästä sinne, jos en ole itse mukana, hän toteaa.
https://www.ess.fi/uutiset/paijathame/art2462658 (https://www.ess.fi/uutiset/paijathame/art2462658)
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Micke90 on 02.06.2018, 22:45:40
Turvapaikkaturisteille pitäisi sanoa jo vastaanottokeskuksessa, että heitä ei kaivata puistoihin sotkemaan ihmisten kesänviettoa. Valtaosa suomalaisista kun ei voi sietää heitä.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Golimar on 19.06.2018, 13:47:04
QuoteMies sytytti sänkynsä vastaanottokeskuksessa – hovioikeus lievensi vankeustuomion ehdolliseksi
Käräjäoikeus tuomitsi Lahdessa Hennalan vastaanottokeskuksessa asuneen miehen törkeästä tuhotyöstä. Hovioikeus päätyi lieventämään tuomiota arvioituaan kokonaisuutta ja selvitystä syytetyn terveydentilasta.

Hovioikeus on lieventänyt tuomiota Hennalan vastaanottokeskuksen tuhopoltosta. Käräjäoikeus tuomitsi kolmen vuoden ehdottomaan vankeuteen törkeästä tuhotyöstä miehen, joka sytytti vuodevaatteensa vastaanottokeskuksessa maaliskuussa 2017.

Mies vaati hovioikeudessa, että hänen katsottaisiin syyllistyneen vain tuhotyöhön. Hovioikeus päätyi lieventämään tuomiota, ja langetti syytetylle vuoden ja 10 kuukauden ehdollisen vankeusrangaistuksen.

Hovioikeuden mukaan syyksi luettu rikos on vakava, mutta rikoksen vakavuus ei syytetyn tapauksessa edellytä vankeusrangaistuksen tuomitsemista ehdottomana. Hovioikeus arvioi asiaa kokonaisuutena ja huomioi miehen terveydentilasta esitetyn selvityksen.

Puolustuksen mukaan syytetty oli ollut pitkään ja erityisesti tekohetkellä erittäin sekavassa mielentilassa.

Mies on vangittiin maaliskuussa 2017 ja vapautettiin hovioikeuden päätöksellä viime toukokuussa. Hän on koeajalla kaksi vuotta. Ehdollinen rangaistus voidaan määrätä pantavaksi täytäntöön, jos tuomittu tekee koeaikana rikoksen, josta hänet tuomitaan ehdottomaan vankeuteen.

https://yle.fi/uutiset/3-10262928

Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Mr.Reese on 28.08.2018, 08:34:17
Maksumuurin taakse piilotettu juttu, jonka otsikko jo kovin asenteellinen. Onko sillä muuminkaan väliä, kun perusteeton tupaho pelkää palautusta?  :facepalm:
QuoteTurvapaikka-aalto jätti Lahteen ison ulkomaalaisyhteisön – osa on töissä tai koulussa, osa pelkää yhä palautusta kotimaahan   

Syksy 2015 ja sitä seuranneet kuukaudet toivat myös Päijät-Hämeeseen ennennäkemättömän määrän turvapaikanhakijoita. Aiheesta käytiin julkisuudessa kiivasta keskustelua, mutta tilanteen rauhoituttua meteli on laantunut. Lahden seudulla on yhä satoja turvapaikkapäätöksen saaneita tai sitä odottavia henkilöitä.
https://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/art2480818 (https://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/art2480818)

Kommentteja pääsee kuitenkin lukemaan ilman tunnuksia ja nuivaa on 80%.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Mr.Reese on 01.10.2020, 06:49:05
Loppuiko valden rahoitus vai miksi rasismi? Nyyhkyotsikolla haetaan sympatiaa. Lähtöpassit kun kuulostaa siltä kuin häädettäisi nurkkiin kuseksivia kulkukissoja. Kuinka ne kehtaa meidän lemmikkejä näin kohdella! Loppu propaganda piilotettu maksumuurin taakse.
QuoteLahti antoi lähtöpassit Tapanilan turvapaikanhakijoille – "On vaikea käsittää, että kaupunki tekee tällaisia päätöksiä"

Turvapaikanhakijoiden tehostetun tuen (tetu) yksikkö Lahden Tapanilassa on vaarassa joutua lopettamaan toimintansa. Lahden kaupungin rakennusvalvonta on vastikään lähettänyt kehotuksen yksikön lopettamisesta.
https://www.ess.fi/paikalliset/3122609
(https://www.ess.fi/paikalliset/3122609)
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Kallan on 02.10.2020, 09:03:31
Quote from: Mr.Reese on 01.10.2020, 06:49:05
Loppuiko valden rahoitus vai miksi rasismi? Nyyhkyotsikolla haetaan sympatiaa. Lähtöpassit kun kuulostaa siltä kuin häädettäisi nurkkiin kuseksivia kulkukissoja. Kuinka ne kehtaa meidän lemmikkejä näin kohdella! Loppu propaganda piilotettu maksumuurin taakse.
QuoteLahti antoi lähtöpassit Tapanilan turvapaikanhakijoille – "On vaikea käsittää, että kaupunki tekee tällaisia päätöksiä"

Turvapaikanhakijoiden tehostetun tuen (tetu) yksikkö Lahden Tapanilassa on vaarassa joutua lopettamaan toimintansa. Lahden kaupungin rakennusvalvonta on vastikään lähettänyt kehotuksen yksikön lopettamisesta.
https://www.ess.fi/paikalliset/3122609
(https://www.ess.fi/paikalliset/3122609)

Eiköhän valtion rahoitus ole vaan loppunut. Maailmanhalailun aatteen palo tuppaa loppumaan eri tahoilla heti, kun valtion rahahanat menevät kiinni.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: insinörtti on 02.10.2020, 09:14:03
Mitäs valtion rahoitusta se nyt tarvitsee, jos kerran sijoitetut rahat palautuvat vuoden päästä kaksinkertaisina? Tuollaisella tuotolla ei ole mitään ongelmia löytää rahoitusta vapailta markkinoilta.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Uuno Nuivanen on 02.10.2020, 09:16:26
Meneekö niiltä nyt oikeus tutustua prinsessoihimme?   :'(
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: ISO on 02.10.2020, 09:27:58
Lahtelaiset on kyllästyneet tienaamaan ilmeisesti.

Kuinkahan monta kymmentä miljoonaa vienti-insinöörit onkaan tuoneet lahden kassaan, summan täytyy olla aivan valtava, ainakin jos on uskominen matuvyöryn aikaiseen suitsutukseen geelitukkien kysyistä tehdä käytännöllisesti katsoen ihan mitä vaan.

Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: MiljonääriPlayboy on 02.10.2020, 09:44:17
Käykää Lahden keskustassa kävelyllä päiväsaikaan. Nykyään valehtelematta joka kolmas tai neljäs vastaantulija on joko Afrikan, tai Lähi-idän kädellinen.

Lahden kaupunki Lahtelaiset nettoveronmaksajat tarvitsevat noita tulevia Akavalaisia yhtä paljon kuin ihminen tarvitsee aivoja syövää ameebaa päähänsä.

Fun fact: Lahden työttömyys on nykyään jotain viidentoista ja kahdenkymmenen pinnan välillä, eikä se ns. hyvinäkään aikoina laskenut alle kymmenen (!!) pinnan.

edit:typo
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: intolerantikko on 06.04.2021, 19:17:14
Tehostetun tuen yksikön lähtölaskenta Tapanilakodista jatkuu: https://www.ess.fi/paikalliset/4092952 (https://www.ess.fi/paikalliset/4092952)
Juttu on maksumuurin takana, eikä minulla ole tunnuksia, mutta pääpiirteissään kaupunki suunnittelee uhkasakkoa toiminnan lopettamiseksi. Syynä on, että tiloja ei käytetä kaavassa varattuun tarkoitukseen (vanhusten palveluasuminen). Sillä, että vieressä on Lahden suurituloisin postinumeroalue, ei varmaankaan ole mitään tekemistä minkään kanssa.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: l'uomo normale on 16.06.2021, 05:50:37
QuoteLahden kaupunki on päätynyt pitkien selvitysten jälkeen häätämään uhkasakon kera Suomen Punaisen Ristin (SPR) pyörittämän turvapaikanhakijoiden tukiasuntolan pois tiloistaan. Kyseessä on Suomen ainoa turvapaikanhakijoiden mielenterveysongelmiin erikoistunut tuetun asumisen yksikkö, jossa on 20 paikkaa asukkaille. Yksikkö toimii Lahden Tapanilassa Jalkarannan kaupunginosassa, entisen vanhainkodin tiloissa.

Lahden rakennus- ja ympäristölupalautakunta päätti viime viikolla määrätä tiloissa tapahtuvan rakennusluvan vastaisen toiminnan lopetettavaksi. Päätöksen tueksi määrättiin uhkasakko. Toiminta pitää lopettaa heinäkuun loppuun mennessä. Lautakunnan päätös on myös viety poliisin tietoon esitutkintaa varten.

[...]

Rakennusluvan vastainen toiminta päätyi kaupungin selvitykseen kun 37 kyseisen Tapanilakodin naapuria oli valittanut viime kesänä toiminnasta ja tehnyt toimenpidepyynnön kaupungille. Valittajien mukaan kyse on hoitolaitoksesta, jossa on henkilökuntaa paikalla ympäri vuorokauden.

[...]

– Lopputulos eri lausunnoissa oli, että toiminta (hoitolaitos) ei ole asemakaavan ja rakennuksen rakennusluvan (asuinrakennus) mukaista. Ja silloin kun naapurusto vastustaa, niin rakennusvalvonnalla ei ole mahdollisuutta poiketa asemakaavan määräyksistä, Salminen kertoo.

– Kiinteistöön ei ole myöskään edes yritetty hakea lupaa muuhun käyttöön kuin asumiseen, joten tätä ei ole päästy testaamaan, hän jatkaa.

"Asuvat itsenäisesti"

SPR on tilojen käytöstä täysin eri mieltä kaupungin kanssa. Järjestön mukaan kyse ei ole missään tapauksessa hoitolaitoksesta, vaan asumisyksiköstä.

– Meidän toiminta on tukiasumista turvapaikanhakijoille, joilla on psyykkisen tuen tarvetta. Asiakkaat asuvat itsenäisesti ja käyvät kaupassa, tekevät ruokansa ja osallistuvat turvapaikanhakijoiden velvollisuuksiin ja muun muassa opiskelevat suomen kieltä, Tapanilakodista vastaava SPR:n Hämeen piirin vastaanottotoiminnan johtaja Minna Jussila toteaa.

Jussilan mukaan kodissa ei tehdä mitään hoitotoimenpiteitä, eikä siellä myöskään ole sairaalakuntoisia asiakkaita.

– Jos turvapaikanhakija tarvitsee sairaalahoitoa, hän on sairaalassa.

Jussila kertoo, että turvapaikanhakijoiden tilanne on voinut kriisiytyä heidän kotimaan tapahtumien, pitkän ja stressaavan matkan tai turvapaikanhakuprosessin aikana.

– Tehostetussa tuessa tarjotaan näille henkilöille tukea ja henkilöstöä on suhteessa paljon, jos verrataan vaikka suomalaisiin paikkoihin. Riittävät henkilöstöresurssit mahdollistavat tuen tarjoamisen, sekä asiakkaiden pitämisen toimintakuntoisina ja voimavarojen palautumisen.

[...]

Asukkaat Lahteen tulevat eri vastaanottokeskuksista ympäri Suomen. Tapanilakodissa vietetään yleensä muutama kuukausi.

[...]

Häätöpäätös uhkasakolla tehostettuna tehtiin sen jälkeen kun lupa-asioita oli selvitelty vuoden verran. Lahden kaupungin mukaan asiassa ei ole löydetty yhteisymmärrystä.

[...]

Minna Jussila kertoo SPR:n ja kiinteistön omistavan yhtiön pohtivan parhaillaan valitusmahdollisuutta.

– Me olisimme toivoneet tietoa kaupungilta siitä, miten meidän tulee muuttaa toimintaamme, jotta meidän toiminta voisi toimia samoilla asumisenluvilla kuin Lahden useampi suuri mielenterveysyksikkö. Meidän toimintayksikkö on todella pieni, 20 paikkainen.

[...]

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/03a618ae-a683-4f9c-bab1-0a88be70026e
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Linkster on 16.06.2021, 07:00:03
Ilouutinen Lahdesta - jos vain saavat viranomaispuolelta jotain aikaiseksikin.Saattaa nuo päätökset ja käytännön toiminta olla varsin kaukana toisistaan, eikä vähiten asian mediaherkkyyden vuoksi. Osoittaa muuten myös SPR-nimisen rasistijärjestön piittaamattomuuden ja röyhkeyden lain edessä.Kyllä noin kirkasotsaisen ja hienoilla agendoilla liikkeellä olevan järjestön tulisi toimia ensisijaisesti lain puitteissa!
Ooteetä hieman, mutta julkisesta rakennuksesta tämäkin juttu-nimittäin kauppakeskuksesta. Tuossa Riihimäellä visiteeratessani poikkesin keskiviikkona aina Merkos-nimisessä kauppakeskuksessa koska se oli logistisesti sopivalla paikalla matkallani. Lähes joka kerta siellä käydessäni minua lähestyi ensin käytävällä nujunut SPR-kerjäläinen, sen jälkeen toinen toistaan dynaamisempaa tyrkyttäjä-myyjää.Varsinainen kujanjuoksu jonka päässä kimallellut pitkäripaisen kuvajainen vain antoi minulle voimia edetä sotilaan tavoin tuon tulituksen läpi noutamaan savuinen "poika" kotimatkalleen.

Räksyttävistä kerjäläisistä lopulta tarpeekseni saaneena laitoin asiallisen kirjallisen reklamaation ko. kauppojen keskittymälle. Selostin asian harmittavuuden veronmaksajan kannalta ja itsekin siellä aina työpäivän jälkeen käyvänä tuntui veroilla kuristetun palkan kerjääminen vieläkin ahdistavammalta.
Tämä tapahtuma oli jo ennen koronaa, mutta en ole tuolla enää tyrkyttäjiä nähnyt. Enkä sitä todella ahdistavaa rallienglantia vääntävää SPR-kerjäläislaumaakaan.
Uskoakseni joku muukin oli saanut tarpeekseen noista ja mitäpä muutakaan kuin rahan ääntä ne kauppiaat kuuntelevat.Palautteessa mainitsin mahdollisuuden käydä muualla tarvittaessa, kyllä noita sitimarketteja ja alkoja on onneksi muuallakin.
Siispä asioista kannattaa ja tuleekin tehdä valitus oikeaan instanssiin jolloin niiden on pakko ottaa se käsittelyyn. Virkamiehen on näin toimittava mikäli haluaa toimia siinä virassaan.
Minun kauppakeskustapaus nyt oli vain valitus sähköpostilla "jollekin" mutta rakennusvalvonta eri asia sitten. Loppukädessä jos asiat eivät oikein etene on eduskunnan oikeusasiamies se viimeinen instanssi joka sitten tarvittaessa vauhdittaa asioita.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: JT on 17.06.2021, 12:47:12
Haloo Lahti ja Tapanilassa Jalkarannan kaupunginosa! Tutkiva journalismi tarvitsee lahtelaisten apua!

"Jos satut itse asumaan tuolla tai tunnet jonkun, joka asuu ja olisi halukas kertomaan, mikä käännytti 37 naapuria SPR-yksikköä vastaan, laita viestiä".

Laittakaahan viestiä kavereille Lahteen!

Tiina Wiik: "Hauska oma pikku universuminsa tämä tarina: miten SPR:n valeita rakennellaan ja ne paljastuvat heti saman tarinan aikana. SPR:n tädit pyörittävät ilmeisellä tavalla rakennusluvan vastaista toimintaa, lässyttävät yhteisöllisyydestä ja leikkivät, että se tekee heistä jotenkin hyviksiä, että he ovat järjestäneet infotilaisuuden luvatonta hoitolaa perustaessaan ja sanoneet naapureille, että "heihin voi olla yhteydessä matalalla kynnyksellä, jos tulee ongelmia".
37 naapuria on allekirjoittanut valituksen. Tuo on omakotitaloalueella, niin 37 on käytännössä kaikki lähistöllä asuvat ihmiset. Jos SPR:ää kiinnostaisi pätkääkään toimia "hyvässä hengessä" naapuruston kanssa, eivät he väkisin vaatisi jäädä paikkaan, jossa kaikki haluavat heistä eroon.
SPR:n tädit sitten sanovat, että ei heille ainakaan ole tullut valituksia naapureilta. No miksi kukaan heille valittaisi, kun he eivät selvästikään naapuruston valituksista tai edes kaupungin uhkasakoista piittaa? Ajan hukkaahan se noille olisi mitään valituksia laittaa.
On läpihuutojuttu, että toiminta ei ole rakennusluvan mukaista. Asumisyksikössä ei ole ympäri vuorokauden henkilökuntaa paikalla, hoivayksikössä on, ja tässä SPR:n yksikössä on henkilöstöä 24/7. Asiasta ei oikein auta alkaa kiemurtelemaan.
Erittäin hyvin hoksattu noilta paikallisilta tuo rakennuslupa-asia, ja juuri tuollaisella kekseliäisyydellä tällaisia ongelmia tulee lähestyä. Useimmiten kansalaisille on riesaa byrokratiasta, mutta jos sitä joskus on tilaisuus johonkin järkevään käyttää, niin tottahan se mahdollisuus kannattaa hyödyntää.
Mietittiin tuossa, että olisi kiinnostavaa kuulla, mitä tuolla oikein on tapahtunut, kun käytännössä koko naapurusto noista haluaa eroon, ja että pitäisiköhän sitä käydä Lahdessa ajelemassa asian tiimoilta, kun etelässä joka tapauksessa ollaan. Ei ole kuitenkaan kovin realistista olettaa, että ketään saisi puhumaan.
SPR sanoo aina, että he eivät anna lausuntoja, ja ovat kerran esim. väittäneet meidän olevan yksityisalueella kun olimme vokin vieressä menevällä julkisella kadulla. Heistä ei mitään saisi irti, ja he ohjeistavat lemmikkejä olemaan puhumatta muille kuin tätien itse sisään päästämille toimittajille.
No entäs ne naapurit? Ainoa mahdollisuus olisi se, että kohdalle osuisi joku, joka tunnistaisi meidät ja rohkenisi puhumaan asiasta omalla naamallaan.
Miettikää asiaa naapureiden vinkkelistä: juttu on juuri ollut lehdissä, ja joku tulee sinua haastattelemaan asiasta. Sinulla on kaikki syy olettaa, että siinä on joku valtamedian toimittelija valmiina kirjoittamaan jutun siitä, miten rasistiset naapurit ihan ilkeyttään vihaavat KAIKKEIN HEIKOIMMASSA ASEMASSA OLEVIA.
Asiasta puhuminen omalla nimellä voi helposti tuntua naapureista tarpeettomalta riskiltä: he ovat nyt voitolla asiassa valituksen kanssa, joten heidän tarvitsee vain odottaa. Heillä ei ole juurikaan syytä toivoa asialle julkisuutta nyt. On siis hyvin todennäköistä, että yhtään ketään ei saisi puhumaan.
Jos satut itse asumaan tuolla tai tunnet jonkun, joka asuu ja olisi halukas kertomaan, mikä käännytti 37 naapuria SPR-yksikköä vastaan, laita viestiä."

https://www.facebook.com/tiina.wiik.35/posts/913969469150932

Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: MiljonääriPlayboy on 17.06.2021, 13:52:05
^ei, en asu ko. loukon naapurissa, mutta voin vastata noin yleisellä tasolla.

Asia on aivan päivänselvä: ei kukaan, joka voi asiaan vaikuttaa, halua asua kehitysmaakädellisten naapurissa -EIVÄT EDES KEHITYSMAALAISET ITSE. Juuri sen takiahan ne ovat nostaneet sieltä koti-paskastaniasta kytkintä. U nou, sieltä, missä on miljoonittain kehiksiä naapureina ja yhteiskunta on sitten sen mukainen.

Jos kaipaa lisätodisteita, niin tutkii vaan missä SPR-tättähäärät ja kehiksiä haalivat poliitikot ja virkamiehet ITSE asuvat. Eivät todellakaan minkään kehiksien tukiasuntolan vieressä, vaan KAUKANA sellaisista.

Aivan kuten ei myöskään ole sattumaa, että päihdeongelmaisten ja asunnottomien tukiasuntola on Launeen/Liipolan nurkilla, eikä esmes Jalkarannassa...
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: JT on 17.06.2021, 15:45:24
NIMBY on erittäin ymmärrettävä ilmiö. Olet säästänyt kenties koko ikäsi saadaksesi kodin rauhalliselta ja turvalliselta asuinalueelta perheellesi. Sitten naapuriin muuttaa jonkun "hyväntekeväisyysjärjestön" ylläpitämä majoituslaitos, jonka jälkeen asuinalueesi viihtyisyys, turvallisuus ja rauhallisuus katoavat ja asuntosi arvo laskee jyrkästi.
Vain hullu ei ole NIMBY.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Pro life on 17.06.2021, 15:59:18
Quote from: JT on 17.06.2021, 12:47:12
Haloo Lahti ja Tapanilassa Jalkarannan kaupunginosa! Tutkiva journalismi tarvitsee lahtelaisten apua!

"Jos satut itse asumaan tuolla tai tunnet jonkun, joka asuu ja olisi halukas kertomaan, mikä käännytti 37 naapuria SPR-yksikköä vastaan, laita viestiä".

Laittakaahan viestiä kavereille Lahteen!

Tiina Wiik: "Hauska oma pikku universuminsa tämä tarina: miten SPR:n valeita rakennellaan ja ne paljastuvat heti saman tarinan aikana. SPR:n tädit pyörittävät ilmeisellä tavalla rakennusluvan vastaista toimintaa, lässyttävät yhteisöllisyydestä ja leikkivät, että se tekee heistä jotenkin hyviksiä, että he ovat järjestäneet infotilaisuuden luvatonta hoitolaa perustaessaan ja sanoneet naapureille, että "heihin voi olla yhteydessä matalalla kynnyksellä, jos tulee ongelmia".
37 naapuria on allekirjoittanut valituksen. Tuo on omakotitaloalueella, niin 37 on käytännössä kaikki lähistöllä asuvat ihmiset. Jos SPR:ää kiinnostaisi pätkääkään toimia "hyvässä hengessä" naapuruston kanssa, eivät he väkisin vaatisi jäädä paikkaan, jossa kaikki haluavat heistä eroon.
SPR:n tädit sitten sanovat, että ei heille ainakaan ole tullut valituksia naapureilta. No miksi kukaan heille valittaisi, kun he eivät selvästikään naapuruston valituksista tai edes kaupungin uhkasakoista piittaa? Ajan hukkaahan se noille olisi mitään valituksia laittaa.
On läpihuutojuttu, että toiminta ei ole rakennusluvan mukaista. Asumisyksikössä ei ole ympäri vuorokauden henkilökuntaa paikalla, hoivayksikössä on, ja tässä SPR:n yksikössä on henkilöstöä 24/7. Asiasta ei oikein auta alkaa kiemurtelemaan.
Erittäin hyvin hoksattu noilta paikallisilta tuo rakennuslupa-asia, ja juuri tuollaisella kekseliäisyydellä tällaisia ongelmia tulee lähestyä. Useimmiten kansalaisille on riesaa byrokratiasta, mutta jos sitä joskus on tilaisuus johonkin järkevään käyttää, niin tottahan se mahdollisuus kannattaa hyödyntää.
Mietittiin tuossa, että olisi kiinnostavaa kuulla, mitä tuolla oikein on tapahtunut, kun käytännössä koko naapurusto noista haluaa eroon, ja että pitäisiköhän sitä käydä Lahdessa ajelemassa asian tiimoilta, kun etelässä joka tapauksessa ollaan. Ei ole kuitenkaan kovin realistista olettaa, että ketään saisi puhumaan.

https://www.facebook.com/tiina.wiik.35/posts/913969469150932

Luulisi, että joku nimettömänä puhuisi. Noiden naapurien mielipidettä ei varmaan ole haluttu julkaista missään, mihin on tietysti monta syytä, kuten se ettei haluta lietsoa pelkoa ja rasismia. Eikö tuonne ole vielä keskitetty porukkaa, joka ei ole muihin yksiköihin syystä tai toisesta sopeutunut? Huh!
(Lyhensin lainausta Wiikin kirjoituksesta)
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Radio on 17.06.2021, 18:20:00
Isoäitini oli Hennalan vankileirillä. Olot olivat karut. Hätämajoituskeskus turviksille on irvokasta pilaa.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Pappa on 17.06.2021, 18:40:30
Quote from: l'uomo normale on 16.06.2021, 05:50:37
Quote

Jussila kertoo, että turvapaikanhakijoiden tilanne on voinut kriisiytyä heidän kotimaan tapahtumien, pitkän ja stressaavan matkan tai turvapaikanhakuprosessin aikana.

– Tehostetussa tuessa tarjotaan näille henkilöille tukea ja henkilöstöä on suhteessa paljon, jos verrataan vaikka suomalaisiin paikkoihin. Riittävät henkilöstöresurssit mahdollistavat tuen tarjoamisen, sekä asiakkaiden pitämisen toimintakuntoisina ja voimavarojen palautumisen.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/03a618ae-a683-4f9c-bab1-0a88be70026e

Hienoa että henkilökuntaa ja tukea riittää toisin kun kantasuomalaisille. SPR tuskin maksaa ainakaan koko toimintaa "omasta pussista" vaan todennäköisesti lypsää verovaroja jotain kautta tähänkin hulluuteen.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Talvetar on 17.06.2021, 23:57:25
(...)

Lahti haluaa lopettaa Suomen ainoan mielenterveyskuntoutujille tarkoitetun vastaanottokeskuksen toiminnan.

Tehostetun tuen yksikkö toimii entisessä Tapanilan vanhainkodin kiinteistössä. Kaupungin mukaan toiminta ei ole vallitsevan asemakaavan mukaista tavanomaista asumista vaan hoitolaitostoimintaa.

SPR:n Hämeen piirin vastaanottotoiminnan johtaja Minna Jussila kertoo, että he haluavat nyt ensisijaisesti selvittää valitusmahdollisuudet yhdessä vuokranantajan Tapanilan Kartanokodit Oy:n kanssa. Hän ei voi ymmärtää kaupungin häätöpäätöstä.

(...)

Nahidad ja Hasan asuvat tehostetun tuen yksikössä
Yksikössä asuu tilapäisessä majoituksessa 20 turvapaikanhakijaa. Heille tarjotaan erilaista tukea muun muassa psyykkisiin ongelmiin ja arkipäivästä selviytymiseen.

Asukas viipyy yksikössä 3–6 kuukautta, ja siellä on 14 työntekijää.

Yksi tehostetun tuen asukeista on irakilainen Nahidad. Hän ei esiinny jutussa koko nimellään turvallisuutensa vuoksi.

Nahidad joutui vaikeuksiin kotimaassaan Irakissa. Suomeen hän päätyi vuonna 2015 turvapaikanhakijana. Kotimaassa eläminen kävi mahdottomaksi. Vaikka asiat ovat nyt paremmin Suomessa, on tulevaisuus yhä hämärän peitossa.

Nahidadilla on seitsemän lasta, kaksi aikuista ja viisi alaikäistä. Hän ei ole lastensa kanssa tekemisissä vaikean tilanteensa takia.

– Mielialani on matalalla ja poden stressiä. Tämä on nyt kolmas kerta, kun olen täällä. Olen erittäin tyytyväinen saamastani tuesta.

(...)

Irakilainen Hasan tuli Suomeen yksin vuonna 2015. Hänkin esiintyy vain etunimellään oman ja perheensä turvallisuuden takia.

Hasan pystyy pitämään yhteyttä perheeseensä Irakissa, mutta asiat eivät ole siellä heillä hyvin. Hasan toivoo saavansa perheensä Suomeen.

(...)

Kiista on kaupungille kiusallinen
Lahden kaupunkikehitysjohtaja Olli Alho pitää tehostetun tuen yksikön toimintaa entisen vanhainkodin kiinteistössä lain vastaisena. Asiassa tulkitaan maankäyttö- ja rakennuslakia. Rakennusvalvonnan hankkimien asiantuntijalausuntojen mukaan kyse on hoitolaitostoiminnasta.

–Se on voimassa olevan asemakaavan vastaista toimintaa. Tästä on kiinteistön omistajaa huomautettu jo viime vuoden puolella ja pyydetty lopettamaan toiminta. Kehotuksella ei ole ollut tehoa.

Kiista sai alkunsa viereen nousseen omakotialueen asukkaiden kirjelmöinnistä rakennusvalvonnalle kesäkuussa 2020. Kirjeen allekirjoitti 37 henkilöä. Kirjeessä vaadittiin vastaanottokeskuksen toiminnan keskeyttämistä, koska kaavamääräyksiä oli rikottu. Valituksen allekirjoittaneet asukkaat eivät halunneet kommentoida asiaa Ylelle.

Kaupunki ryhtyi selvittämään asiaa ja päätyi asukkaiden kanssa samaan lopputulemaan eri asiantuntijoita kuultuaan. Rakennus- ja ympäristölupalautakunta päätti tänä kesänä tehostaa häätöä uhkasakolla.

Olli Alho myöntää, että asia on varsin kiusallinen kaupungille. Kaavasta voitaisiin myöntää vähäinen poikkeus, mutta se edellyttää naapuruston hyväksyntää.

– Toiminta sinänsä on hyvin tärkeää, ja ilman muuta SPR tekee siinä hyvää työtä.

(...)

[Mikäli SPR ja kiinteistönomistaja Tapanilan Kartanokodit Oy valittavat asiasta hallinto-oikeuteen, kiistaa puitaneen vielä pitkään. Tukitoiminta kiinteistössä voinee jatkua, kunnes oikeus antaa asiassa ratkaisun.

SPR:lle tilat vuokrannut Tapanilan Kartanokodit Oy:n kiinteistöt omistava yrittäjä Juha Kukkonen kertoo, että heille tässä on ensisijaisesti kyse tasavertaisuudesta. Tapanilan kohdetta tulee kohdella, kuten muitakin tukiasuntoja eri puolilla kaupunkia asuinkaavoilla.

– Kyllä tämä varmasti jatkoa saa. Se ei missään tapauksessa pääty tähän. Meitä on kannustettu monelta taholta viemään tämä asia loppuun.

https://yle.fi/uutiset/3-11975152

Boldaukset minun, loput linkin takaa.

Niin, elämme jänniä aikoja = suomalaisilta leikataan mielenterveyspalveluita jne koko ajan enemmän, mutta kai meillä on velvollisuus tähän sitten eli olla koko maailman sosiaalitoimisto?
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Tabula Rasa on 18.06.2021, 00:02:47
Juu, suomalaisilla mt-keisseille on eioota/pillerit kerran vuodessa uusitaan jo läpsyille uusiin mt-keskuksiin on varaa milloin ja missä vain. Kyllähän se kertoo valtion prioriteeteistä paljon kun suomalainen maksaa siitä arvauskeskuksessa ei mitään apua keissistä 41,2e/kerta kun taas läpsy menee jonon ohi yksityiselle lääkärille taksilla tai vaikkei menekään ei mitään sanktiota toisin kuin suomalaiselle jolle neljännes kuukauden tulosita yhdestä unohduksesta on kohtuullinen maksumuistutus olla täsmällisempi. vmp.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Kallan on 18.06.2021, 10:18:14
QuoteHasan pystyy pitämään yhteyttä perheeseensä Irakissa, mutta asiat eivät ole siellä heillä hyvin. Hasan toivoo saavansa perheensä Suomeen.

Kehitysmaalaiset, ennenkaikkea islaminuskoiset, eivät tunnu ymmärtävän että paskastania ei poistu heistä vaikka poistuisivat paskastaniasta. Päälle tällainen helvetillinen sikiäminen ja alhainen älykkyysosamäärä, niin katastrofi on valmis. Ainahan näillä paskasti menee, jos kysytään. Mitäs sitä turhaan vääräuskoiselle totta puhumaan. Vähän sama kuin näillä irakilaisilla ja afgaaneilla - aina päin naamaa sanotaan että on siellä kotimaassa kauheat vainot mutta niin vain he lähtevät silti sinne lomailemaan, osa unohtaa toki mainita Kelalle että eivät toki enää Suomessa oleskele.

Puhumattakaan toki viidennestä kolonnasta, joka jostain syystä haluaa nähdä Suomen tuhoutuvan, valtaosa ei ymmärrä toki tekojensa seurauksia.

Ennen SPR:ää saattoi pitää ihan ok-järjestönä ennen tätä mokutusintoa, nyt homma muistuttaa enemmän rikollisjengin toimintaa, hyvä ettei toiminta ole suorastaan kulttimaista.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: intolerantikko on 08.07.2021, 11:37:18
Kello tikittää. 31.7.2021 umpeutuu määräaika kaavan vastaisen toiminnan lopettamiselle. Uhkasakot ovat kiinteistön omistajalle 8000 euroa + 3000 euroa/kk mikäli toiminta jatkuu ja SPR:lle 5000 euroa + 2000 euroa/kk mikäli toiminta jatkuu. https://lahti-prod.oncloudos.com//cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=2021266-6 (https://lahti-prod.oncloudos.com//cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=2021266-6)
Vähän pieniltä vaikuttaa uhkasakot toimijoiden kokoon nähden, joten saapa nähdä onko niillä mitään tehoa.

Hauskaa muuten tuo uutisointi tässä tapauksessa, joskaan ei toki yllättävää. Kaikissa aiheesta kirjoitetuista artikkeleissa otsikossa kaupungista tehdään se pahis. Eipä ole näkynyt otsikoita tyyliin "SPR pitää luvatonta vastaanottokeskusta Lahdessa" tai "SPR ei kehoituksista huolimatta noudata määräyksiä".
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: Kallan on 08.07.2021, 14:23:30
Quote from: intolerantikko on 08.07.2021, 11:37:18

Nollan noiden lukujen perään lisääminen voisi saada vauhtia toimintaan. Ei olisi vielä varmaankaan juridisesti kohtuuton mutta olisi taloudellisesti kivuliaampi järjestölle.

Tässä toki todella naiiviisti oletan ettei jokin valtion instanssi tai muu vastaava taho ala jostain syystä korvaamaan näitä sakkoja nykyisten menojen lisäksi.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: intolerantikko on 08.07.2021, 18:45:32
Quote from: Kallan on 08.07.2021, 14:23:30
Tässä toki todella naiiviisti oletan ettei jokin valtion instanssi tai muu vastaava taho ala jostain syystä korvaamaan näitä sakkoja nykyisten menojen lisäksi.
Luulisin hintojen olevan lyöty lukkoon sopimuskauden loppuun asti. Milloin se sitten lieneekään.
MUTTA ainahan sitä voi näitä menetyksiä paikkailla seuraavalla sopimuskierroksella. Oletan SPR:n olevan ainut tarjoaja näille palveluille myös seuraavaksi sopimuskaudeksi.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: ikuturso on 08.07.2021, 19:14:05
Quote from: intolerantikko on 08.07.2021, 11:37:18
Kello tikittää. 31.7.2021 umpeutuu määräaika kaavan vastaisen toiminnan lopettamiselle. Uhkasakot ovat kiinteistön omistajalle 8000 euroa + 3000 euroa/kk mikäli toiminta jatkuu ja SPR:lle 5000 euroa + 2000 euroa/kk mikäli toiminta jatkuu. https://lahti-prod.oncloudos.com//cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=2021266-6 (https://lahti-prod.oncloudos.com//cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=2021266-6)
Vähän pieniltä vaikuttaa uhkasakot toimijoiden kokoon nähden, joten saapa nähdä onko niillä mitään tehoa.

Uhkasakoissa on usein se ongelma, että ne maksamalla voi jatkaa kuten ennenkin.

"jos et lopeta toimintaa, maksat kymppitonnin"
"tuossa kymppitonni"
"kiitti kaikki hyvin, jatkakaa".

Oikea uhkasakko on juuri tuollainen, että siinä on iso perusosa ja sitten pienempi, ehkä kasvava lisäosa, joka pitää maksaa kuukausittain/vuosittain, jos uhkasakon uhalla vaadittuihin toimenpiteisiin ei ryhdytä. Toki kannattava bisnes katsoo nuo uhkasakot sitten vuokrina. Kymppitonni käteen ja pari donaa kuussa... Peanuts, jos liikevaihto miljoonia.

-i-
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: JoKaGO on 08.07.2021, 20:27:39
Quote from: ikuturso on 08.07.2021, 19:14:05
Uhkasakoissa on usein se ongelma, että ne maksamalla voi jatkaa kuten ennenkin.

Onko todellakin noin? Olen luullut, että korjaamalla väärän toimintansa, ilmoitetussa ajassa, välttyy sakolta. Paino sanoilla olen luullut.
Title: Vs: Lahti: Hennalaan on avattu hätämajoituskeskus turvapaikanhakijoille
Post by: intolerantikko on 09.07.2021, 14:00:34
Quote from: JoKaGO on 08.07.2021, 20:27:39
Quote from: ikuturso on 08.07.2021, 19:14:05
Uhkasakoissa on usein se ongelma, että ne maksamalla voi jatkaa kuten ennenkin.

Onko todellakin noin? Olen luullut, että korjaamalla väärän toimintansa, ilmoitetussa ajassa, välttyy sakolta. Paino sanoilla olen luullut.
Näinhän se menee.
Jos vaihtavat toimintamallia tuolla Jalkarannassa tai muuttavat pois ennen 1.8.2021 -> ei uhkasakko mene maksuun. Toisaalta taas maksamalla tuon 13000 euroa plus 5000 euroa kuukaudessa, saavat jatkaa toimintaa kuten aiemminkin. Sitten on rakennus- ja ympäristölautakunnasta kiinni muuttavatko uhkasakkoa suuremmaksi jossain vaiheessa. En ole tuon uhkasakkolain kanssa ollut juuri tekemisissä, mutta tulkitsisin sen 12 §:n niin, että juoksevaa uhkasakkoa voi muuttaa, kunhan voimassa oleva uhkasakko on ainakin kerran tuomittu maksettavaksi.

Sellainen skenaario tässä tulee mieleen, että SPR on oikeasti muuttamassa tuolta pois ja lautakunta tietää tämän. Toiminta kuitenkin pääsee alkamaan uusissa tiloissa vasta esim. 1.1.2022. Kaupungin on ollut pakko tietysti jonkinlainen uhkasakko määrätä, mutta koska tietoa on taustalla enemmän kuin julkisissa dokumenteissa näkyy, uhkasakkoa on kohtuullistettu.